Helsingin yliopiston arviointiprosessi ja menetelmät

Samankaltaiset tiedostot
Bibliometriikka Suomessa 1970-luvulta 2010-luvulle. Maria Forsman VTT Bibliometriikka- seminaari OKM, SYN, HULib, CSC

Bibliometriikka yliopiston tutkimuksen arvioinnissa OKM:n Bibliometriikkaseminaari korkeakouluille

OKM:N BIBLIOMETRIIKKASEMINAARI

JULKAISUT VAIKUTTAMISEN VÄLINEENÄ

Usein kysytyt kysymykset bibliometriikasta

Analyysiraporttien kirjoittaminen SYN:n bibliometriikkaseminaari 2, Julkaisutoiminnan arviointi. Tampereen teknillinen yliopisto

YLIOPISTOKIRJASTOT BIBLIOMETRIIKAN OSAAJINA JA TOIMIJOINA

Kirjaston rooli tutkimuksen arvioinnissa: asiantuntijapaneeli

Julkaisufoorumi ja sen vaihtoehdot suomenkielisen julkaisutoiminnan näkökulmasta

Johdatus julkaisufoorumin toimintaan

Tutkija tiedon kokoajana taustaa viitelistojen laadintaan Tutkijat verkoilla-kurssi

HUIPULLE JA YHTEISKUNTAAN

Turun yliopiston tieteellisen toiminnan kokonaisarviointi. Pirkko Mäenpää Elise Johansson

Web of Science, Scopus ja Tutka. Matti Rajahonka

Julkaisukohtainen kirjoittajien lukumäärä tieteellisissä julkaisuissa: kansainvälinen kehitys ja tieteenaloittaiset erot OKM-julkaisuaineistossa

KIRJASTON ROOLI RAE-ARVIOINNISSA. JULKAISUTOIMINNAN ARVIOINNIN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS OULUN YLIOPISTOSSA.

Julkaisufoorumi, julkaisurekisterit ja Arto. Arto-päivä, Jyrki Ilva

Tutka ja julkaisufoorumien murros Mitä tapahtui historialle?

Paneelin 20 näkökulma. Sami Pihlström Tutkijakollegium & teologinen tdk, Helsingin yliopisto sami.pihlstrom@helsinki.fi

Julkaisufoorumin käyttö tutkimuksen arvioinnissa

JULKAISUFOORUMI TIEDEPOLITIIKAN VÄLINEENÄ. Suomen tiedekustantajien liiton seminaari Ilkka Niiniluoto TSV, JuFo-ohjausryhmän pj

Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert

JURE ja julkaisufoorumi. Julkaisuarkistotapaaminen, Jyrki Ilva

Bibliometriikka eli tieteellisen julkaisutoiminnan määrällinen tutkimus on noussut

Julkaisuanalyysit Suomen Akatemian arvioinneissa. Maija Miettinen, Suomen Akatemia

Julkaisufoorumien luokittelu

Kansallisten viitetietokantojen hyödyntäminen JUREssa

Tutkijan informaatiolukutaito

Tutkijan identiteetti osana julkaisutoimintaa. Informaatikko Marja Kokko Tieteen julkisuus seminaari Jyväskylän yliopistossa 12.4.

Julkaisufoorumin tausta ja tavoitteet

Bibliometriikan arvo näkyväksi

Ulkomaisten julkaisu- ja viittaustietokantojen hankinta

Tarvitsetko kansainvälisiä tutkimuksia yhteiskuntatieteiden aloilta? klo 9:00-10:00 Maarit Putous & Tuula Rissanen

Arto, Linda ja Fennica kansallisen julkaisurekisterin tietojen lähteinä. Asiantuntijakokous, Jyrki Ilva

Yliopistojen rankinglistat

YLEISESITTELY: MITÄ ON AVOIN TIEDE? Ilkka Niiniluoto Helsingin yliopisto OKM:n seminaari

Laatukoulutus TUTKIMUKSEN LAADUN MITTAREISTA

Rationaalisen lääkehoidon tutkimuksen edellytykset

TEKNISTIETEELLISEN TIEDON NÄKYVYYDEN MITTAAMINEN: ESISELVITYS MAHDOLLISUUKSISTA. Pirjo Sutela VTT Tietoratkaisut. Irma Pasanen TKK kirjasto RAPORTTI

Avoin julkaiseminen // Tiedekulma

Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto

Web of ScienceTM Core Collection (1987-present)

Julkaisujen avoimen saatavuuden tukeminen

Tutkijat verkoilla: Kirjaston palvelut tutkijoille

Julkaisufoorumi ja Open Access. Pekka Olsbo Julkaisukoordinaattori Jyväskylän yliopiston kirjasto

Julkaisujen raportointi tuo rahaa tutkimukseen ja opetukseen

Apurahatutkija toivottu vai torjuttu yliopistossa

Julkaisufoorumi tieteellisten lehtien ja kirjakustantajien tasoluokitus tutkimuksen arviointimenetelmänä

Kansallinen julkaisurekisteri ja kotimaiset viitetiedot. Linnea2-konsortion yleiskokous, Jyrki Ilva

Tieteen tila 2014: Tutkimuslaitokset

Altmetriikka teoriaa ja käytäntöä

MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain

Julkaisufoorumin tausta, tavoitteet ja päivitysarviointi

Julkaisufoorumin kuulumiset

Tieteenala- ja sitaatioindeksityöryhmien tuloksia

Tieteellisten seurojen julkaisutoiminta Eeva-Liisa Aalto

Julkaisufoorumi -hanke. Pirjo Markkola / HELA

Tieteen tila 2014: Bio- ja ympäristötieteet

HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTO

Tieteen tila 2014: Maatalous- ja metsätieteet

TTY:n tutkimustietojärjestelmän käyttöönotto Tampereen kirjastopäivä 2015, Poliisiammattikorkeakoulu

KESKITETTY JULKAISUTIETOJEN TALLENTAMINEN

Julkaisukäytännöt eri tieteenaloilla Hanna-Mari Puuska & Marita Miettinen (Opm julkaisuja 2008:33)

Julkaisufoorumi tutkimustoiminnan laadun kannustajana

Tieteellisen tekstin kriittinen lukeminen - opponointi, evaluointi ja review

T eteell l i l s i e s n a rtik i k k e k li l n i j ulka k is i u s pro pr se s ssi

Korkeakoulujen tuottamat tiedot kv-rankingeihin

Miten ARTO-yhteistyön laajentaminen palvelee tiedekustantajia, kirjastoja ja tutkimushallintoa?

Faculty of Agriculture and Forestry. Forestry

Julkaisufoorumi-hankkeen toteutus ja merkitys Tampereen yliopiston näkökulmasta

Avoin tiede ja tutkimus TURUN YLIOPISTON JULKAISUPOLITIIKKA

AVOIMEN JULKAISEMISEN TUKEMINEN - HELSINGIN YLIOPISTON KIRJASTON KUULUMISIA

YLIOPISTOJEN TUTKIMUSTA KOSKEVIA TILASTOJA

Miten saan artikkelini ja kirjastoni näkyville?

Julkaisut ja tutkimuksen arviointi - katsaus OKM:n vireillä oleviin hankkeisiin

Tiedekustantajien vertaisarviointikäytännöt ja näkemyksiä Julkaisufoorumista

Tutkimuksen tuottavuuden kehitys Suomen yliopistoissa

Alkuvaiheessa usein yleismuotoinen (so. ei tietyn sarjan formaatissa)

Tutkijoiden ja organisaatioiden vertailu tutkimusjulkaisujen viittaustietojen avulla

ASIAKASNÄKÖKULMA JULKAISUTOIMINNAN MURROKSEEN

Julkaisufoorumin ohjausryhmä LIITE 1

Open access julkaiseminen Helsingin yliopistossa

Väitöskirjojen julkaiseminen Jyväskylän yliopistosarjoissa

Kaksi kehittäjäädynaamiset

Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen

Bibliometriikan hyödyntäminen Suomen Akatemiassa

Laskennallisen fysiikan esimerkkejä avoimesta tutkimuksesta Esa Räsänen Fysiikan laitos, Tampereen teknillinen yliopisto

Tieteen tila 2014: Tekniikka

Rinnakkaistallentaminen tekee hyvää kaikille! Pekka Olsbo Jyväskylän yliopiston kirjasto

Rahoittajat ja tiedon julkisuus. Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemia

Julkaisufoorumin ohjausryhmän kokous LIITE 3

Benchmarking Controlled Trial - a novel concept covering all observational effectiveness studies

Terkko web2.0 BMF Tiina Heino

Julkaisufoorumin ohjausryhmä Liite 1

Miten löydän Venäjää koskevaa tietoa? Johdatus monitieteiseen Venäjä-tutkimukseen (VEN301)

Julkaisujen avoimuuden edistäminen, sopimusneuvottelut 2016

AVOIMEN TIEDON KESKUS AVOIMEN TIETEEN PALVELUJEN TUOTTAJANA

Useiden top-viittausindeksien tarkastelu tieteenalaryhmittäin Suomessa ja valituissa verrokkimaissa

Tieteen tila 2014: Luonnontieteet

Tutkijoille tukea UEF:in kirjastosta

Transkriptio:

Helsingin yliopiston arviointiprosessi ja menetelmät Tutkijat, kirjastot ja tutkimuksen arviointi STKS:n seminaari,tieteiden talo, Helsinki 9.11.2011 Maria Forsman, johtava tietoasiantuntija Helsingin yliopiston kirjasto 10.11.2011 1

Bibliometriikka ja tieteenalojen erilaisuus Kritiikki bibliometrisia menetelmiä erityisesti viittausanalyysiä kohtaan yhteiskuntatieteilijöiden, humanistien ja tietojenkäsittelytieteen edustajien taholta. Tutkijat kokevat ne usein epäreiluiksi, koska ne eivät anna riittävän hyvää ja oikeaa kuvaa näiden alojen julkaisutoiminnasta. Yhteiskuntatieteellisten ja humanististen alojen heikko kattavuus sitaatiotietokannoissa Web of Science and Scopus Näillä aloilla monografiat ja etenkin artikkelit monografioissa ovat edelleen tärkeitä julkaisukanavia; monografiat eivät juurikaan sisälly näihin tietokantoihin, ja viittauksia on satunnaisesti. Book Citation Index Science (syksy 2011) Book Citation Index - Social Sciences & Humanities (syksy 2011) Tietojenkäsittelytieteessä konferenssijulkaisut ovat tärkein julkaisukanava. 10.11.2011 2

Julkaisutyypit 2005-2010 (TUHAT) Medicine, biomedicine and health sciences Humanities 10.11.2011 3

Julkaisutyypit 2005-2010 (TUHAT) Natural sciences Social sciences 10.11.2011 4

Julkaisutyypit 2005-2010 (TUHAT) Biological, agricultural and veterinary sciences All fields of sciences in UH 10.11.2011 5

Mitä pohdimme? HY.n kansainvälisessä tutkimuksen ja jatkokoulutuksen arvioinnissa pyrittiin kuuntelemaan tutkijoita ja ottamaan heidän näkemyksiään huomioon. Web of Science analyysit teki University of Leiden (CWTS) kaikille 136 tutkijayhteisölle. HULib teki vaihtoehtoisia analyysejä niille 66 tutkijayhteisöille, joiden julkaisut olivat heikosti edustettuina Leidenin Web of Science analyyseissä (=alle 50 julkaisua). TUHAT tietokanta bibliometristen analyysien datana julkaisut ja muu tieteellinen toiminta, jonka tutkija on nähnyt tärkeäksi. 10.11.2011 6

Bibliometriset analyysit Leidenin yliopisto (CWTS) ja WoS Helsingin yliopiston kirjasto ja ei-wos Tavoitteena saada kaikille tieteenaloille jotensakin oikeudenmukaiset bibliometriset analyysit tieteenalojen julkaisukulttuuri huomioon ottaen -> Kirjastossa luotiin syksyllä 2010 bibliometriikkaverkosto, jossa n. 30 henkilöä mukana -> Keväällä 2011 koulutusta, perehtymistä, työpajaa -> 13 kirjastoasiantuntijaa teki bibliometrisia analyysejä huhti-kesäkuussa, n. 7 htkk 10.11.2011 7

Perusdata TUHATista 52459 julkaisua, 136 tutkijayhteisöä (Excel file) Arviointitoimisto tuotti jokaiselle ryhmälle seuraavat tiedot: Julkaisujen määrä tyypeittäin ja vuosittain (taulukko) Bibliografia tutkijayhteisön julkaisuista, julkaisutyypeittäin luokiteltuna Muut tutkijayhteisön aktiviteetit 10.11.2011 8

Mitä bibliometriikkaa teimme HULibissa? Esimerkit arviointiin osallistuneista tutkijayhteisöistä kokonaisuudessaan Tekijöiden lukumäärä julkaisuissa yhteistekijyys ja yhteistyö Julkaisun kieli kansallinen ja kansainvälinen julkaiseminen Journaalit tiedeyhteisöjen ranking-listat ja laatu (Norja, Australia, ERIH) Kirjankustantajat tiedeyhteisöjen ranking-listat ja laatu (Norja) Konferenssit tiedeyhteisöjen ranking-listat ja laatu (Australia) 10.11.2011 9

Tekijöiden määrä julkaisuissa vuosittain HULib analyysit: kaikki arviointiin osallistuneet tutkijayhteisöt Numbe r of a uthors 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Gra nd T ota l 1 3203 3374 3715 3712 3550 3399 20953 2 1094 1228 1270 1252 1245 1228 7317 3 758 779 807 801 837 902 4884 4 615 676 615 721 712 695 4034 5 478 519 549 592 631 577 3346 6 440 499 475 506 492 559 2971 7 310 403 346 349 488 392 2288 8 233 262 336 330 291 263 1715 9 151 160 207 234 206 242 1200 10 96 123 121 117 132 151 740 11_20 308 343 365 403 531 443 2393 21_50 27 36 58 74 89 123 407 51-100 1 7 6 11 48 73 101_2041 2 2 13 13 61 91 Grand Total 7713 8405 8873 9110 9228 9083 52412 10.11.2011 10

Julkaisujen tekijöiden määrä - vuodet 2005-2010 HULib analyysit: kaikki arviointiin osallistuneet tutkijayhteisöt 10.11.2011 11

La ngua ge 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Gra nd T ota l cs_cz 1 1 da_dk 2 2 2 6 3 15 de_de 70 97 80 63 67 82 459 el_gr 2 2 1 2 1 1 9 en_gb 4638 4993 5266 5837 5889 5880 32503 es_es 27 22 20 36 27 26 158 et_ee 20 20 31 17 16 9 113 fi_fi 2556 2831 3022 2680 2755 2605 16449 fr_fr 22 35 44 26 58 44 229 hu_hu 3 2 2 2 9 it_it 36 35 42 27 34 23 197 ja_jp 1 3 1 15 2 1 23 la_la 1 1 3 2 2 1 10 lv_lv 1 2 1 2 6 mult 10 16 13 19 10 23 91 nl_nl 6 8 14 no_no 21 11 1 14 18 17 82 pl_pl 1 3 2 1 7 pt_pt 4 2 3 2 3 14 ru_ru 59 89 70 84 59 80 441 sv_se 225 213 245 246 238 238 1405 tr_tr 1 1 und 11 28 21 28 23 15 126 zh_cn 4 4 5 7 11 19 50 Grand Total 7713 8405 8873 9110 9228 9083 52412 Julkaisujen kieli vuosittain 2005-2010 HULib analyysit: kaikki arviointiin osallistuneet tutkijayhteisöt 10.11.2011 12

Julkaisujen kieli HULib analyysit: kaikki arviointiin osallistuneet tutkijayhteisöt 10.11.2011 13

Mihin lehtiin HY:n tutkijat kirjoittavat eniten (yli 100 juttua 2005-2010) Journa ls 2005 2006 2007 2008 2009 2010 Gra nd T ota l Helsingin Sanomat 63 85 95 95 86 125 549 Duodecim 41 59 52 53 65 52 322 Physical Review Letters 36 56 56 43 57 47 295 Physical Review D : Particles, Fields, Gravitation 42 and Cosmology 34 41 41 74 46 278 EFSA Journal 26 15 27 52 126 246 Teologinen Aikakauskirja 33 46 41 34 42 33 229 Suomen lääkärilehti 37 45 41 28 40 33 224 Hufvudstadsbladet 52 34 39 39 25 30 219 Arctos : Acta Philologica Fennica 37 72 29 27 30 1 196 Virittäjä 22 40 33 19 39 28 181 Tieteessä tapahtuu 26 35 23 28 25 29 166 Yliopisto : Helsingin yliopiston tiedelehti 29 44 29 14 21 18 155 Parnasso 25 27 28 26 20 22 148 Atmospheric Chemistry and Physics 17 14 26 23 30 31 141 Lakimies 26 17 28 27 17 22 137 PLoS One 2 5 42 44 44 137 Idäntutkimus 19 17 25 25 23 23 132 Arkhimedes 25 32 23 12 13 23 128 Diabetologia 20 29 14 23 15 20 121 Proceedings of the National Academy of Sciences 13 of the United 13 States 15 of America34 26 19 120 Boreal Environment Research 27 2 32 4 39 8 112 Nature Genetics 7 4 6 19 25 50 111 Hiidenkivi 23 20 16 20 15 16 110 10.11.2011 14

Kärkilehdet, Norway ranking ja vertailun vuoksi Suomen julkaisufoorumin (alustava) ranking http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/kanavaluettelot.html Journa ls Gra nd T ota l Norwa y ra nking Julka isuforum Helsingin Sanomat 549 Duodecim 322 1 Physical Review Letters 295 2 2 Physical Review D : Particles, Fields, Gravitation and Cosmology 278 2 EFSA Journal 246 Teologinen Aikakauskirja 229 1 Suomen lääkärilehti 224 1 Hufvudstadsbladet 219 Arctos : Acta Philologica Fennica 196 1 1 Virittäjä 181 2 2 Tieteessä tapahtuu 166 Yliopisto : Helsingin yliopiston tiedelehti 155 Parnasso 148 Atmospheric Chemistry and Physics 141 1 2 Lakimies 137 1 1 PLoS One 137 1 2 Idäntutkimus 132 1 Arkhimedes 128 Diabetologia 121 1 2 Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America 120 2 2 Boreal Environment Research 112 1 2 Nature Genetics 111 2 2 Hiidenkivi 110 10.11.2011 15

Publisher Grand total Norway ranking WSOY 160 1 IZA 49 no Edita 42 1 Gaudeamus 40 1 Talentum 29 no Center for Economic Studies 25 no CESifo 23 no ROUTLEDGE 23 2 Vastapaino 20 1 Centre for Economic and Business Research (CEBR) 19 no Otava 17 no CAMBRIDGE UNIVERSITY PRESS 15 2 Opetushallitus 13 no COMI 13 no European University Institute, Department of Economics 12 no Top 15 kustantajaa, Norway ranking Esimerkkinä kaikki yhteiskuntatieteet Leading scientific publisher (2), scientific publisher (1) 10.11.2011 16

ARC Conference Rankings esimerkkinä tietojenkäsittelytiede ARC Rank Count A 119 B 46 C 28 none found 122 Total 315 10.11.2011 17

Entä tämän jälkeen? TUHAT -tietokanta on mitä tärkein väline mutta tietojen täytyy olla oikein kaikin tavoin Affiliaatiot Sisällönkuvailu (tieteenalat, luokat) Oikeinkirjoitus! Mahdollisuuksia tulevaisuudessa: verkostoanalyysit (coauthorship, co-affiliationship, co-word) The Book Citation Index uutuutena Web of Science - tietokannassa (nyt koekäytössä HULibissa!) Kirja-arvostelujen analyysit? Publish or Perish? Laadullisempaa analyysia tarvitaan! Välineiden kehittämistä. Mikä on kirjaston rooli tulevaisuudessa? 10.11.2011 18

Kiitos! 10.11.2011 19