Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2014



Samankaltaiset tiedostot
OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

Noora Nousiainen Heikki Leppänen Toni Lyytikäinen Pinja Laukkanen Kiril Kotikangas Juho Koskelainen

Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2008

TOIMINTASUUNNITELMA. Johtaminen ja toiminnan ohjaus

Hallitus kokoontui vuoden aikana 27 kertaa, kokouksia on pidetty tarpeen mukaan.

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

Toni Hyvönen Eero Räsänen Patricia Virsinger Valtteri Törmänen

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

Elokuussa opiskelijakunnassa aloitti työnsä uusi kulttuurisihteeri Tanja Vallo. Tanja on syksyn aikana perehtynyt ja perehdytetty työtehtäviinsä.

Hallitus kokoontui kevään aikana 14 kertaa ja 13 kertaa syksyllä. Kokouksia on pidetty tarpeen mukaan.

PÄÄTÖSLUETTELO 1(6) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 8/2015. Aika: Keskiviikko Kello 16:59-18:15.

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 29/2012. Oulun yliopisto, Linnanmaan kampus, vihreät naulakot

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON JÄRJESTÄYTYMISKOKOUS

Tervetuloa tuutorikoulutuksiin! 24.3., ja illanvietto 17.4.

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

TOIMINTASUUNNITELMA. Johtaminen ja toiminnan ohjaus

TOIMINTASUUNNITELMA. Johtaminen ja toiminnan ohjaus

Anttijussi Ripaoja Emma Salminen Mikko Suonvieri Sami Tuominen Emma Hannonen Tapio Korhonen

AVOIMEN AMK:N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2018 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 8/2012. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallitus. Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2016

Liikuntatuutorointi vinkkejä järjestäjälle ja case Oulu. Ismo Miettinen liikuntasuunnittelija Oulun korkekoululiikunta / Oamk

OULUN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN EDUSTAJISTON KOKOUS

ISYY:n JÄRJESTÖPÄIVÄ Ainejärjestöjen kv-vastaavat. Järjestökoulutus

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 26/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Erkki Koiso-Kanttilankatu 1, X-ovi, 2.

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Lahden nuorisovaltuusto

Ainejärjestöjen kansainvälisyyskoulutus Jaana Romppainen, JYYn hallituksen kv-vastaava

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 16/2012

KOULUTUS JÄRJESTÖJEN KV-VASTAAVILLE. Järjestökoulutus

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Toimintasuunnitelma 2011

LAMKO. Tutorvastaavan opas LAMKO

Kokouksen paikka ja ajankohta on ilmoitettu toimikauden alussa.

1 YLEISTÄ 2 ORGANISAATIO. Jäsenet

Neuvotteluhuone Rahiala, Yo-talo A, Rehtorinpellonkatu 4 A

Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

3.12. Uuden edustajiston järjestäytymiskokous Itsenäisyyspäivän soihtukulkue

Virva Viljanen, varapuheenjohtaja Ilona Häsänen Timo Kovala Mikko Mononen Matti Vähä-Heikkilä Kukka-Maaria Wessman

Jukka Latva-Somppi (t1laju02), Hermanni Korkeamäki(t1kohe01), Janne Mikkola(t1mija00)

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 13/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, Mannenkatu 1 B Oulu

PL Y Helsinki. PÖYTÄKIRJA 1(6) Edustajisto 6/ EDUSTAJISTON KOKOUS. AIKA Klo 17.

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 9/2016. Aika: klo 8.00

Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2010

STRATEGIA Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta

AVOIMEN AMK: N VALTAKUNNALLINEN KEHITTÄMISVERKOSTO Maaliskuu 2019 TOIMINTAKERTOMUS Johdanto

Pöytäkirja 10/ (14) Johtoryhmä Aika klo 09:03-12:07. Kotkan kampus, rehtorin työhuone B1014.

Sporticus ry PÖYTÄKIRJA/VUOSIKOKOUS 2011 Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta Jyväskylän yliopisto

puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet

Oulun seudun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2009

Kokous todetaan lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Opiskelijakunta OSAKO VIESTINTÄSTRATEGIA

Janika Takatalo, varapuheenjohtaja Jesse Huovinen Lauri Liljenbäck Julia Litokorpi Riina Lumme Sami-Petteri Seppä

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

2. Laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

JHL 495 yhdistyksen toimintasuunnitelma Järjestötoiminta. Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Talousarviossa varattu summa

Oppilaiden osallisuustiimi. Lukuvuoden arviointi ja lukuvuoden tavoitteet

Sovitut toimintatavat

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2015

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 30/2012

OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN KOKOUS 21/2012. Ylioppilaskunnan toimisto, 2.krs, Mannenkatu 1 B, Oulu

EDUSTAJISTON LOKAKUUN KOKOUS. Esityslista. Aika: klo Turku-sali, Rehtorinpellonkatu 4 A, Turku. 226 Kokouksen avaaminen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen raportti. Niina Lampi & Juha Salmi. Opiskelijakunta JAMKO

Puheenjohtaja avasi kokouksen kello Myönnettiin David Hauserille läsnäolo- ja puheoikeus.

OPPILASKUNTA TOIMINTAKERTOMUS

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

2. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Paikka: Ravintola Oppipoika, Kokoustila Oltermanni 4 krs., Korkalonkatu 33, Rovaniemi

SUOMEN NUORISOVALTUUSTOJEN LIITTO NUVA RY:N VÄLI-SUOMEN PIIRI RY.

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Esitys: Valitaan kokouksen ääntenlaskijoiksi Vigrén ja Lempiäinen. Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

Joensuun edunvalvontajaoston kokous 9 / 2018

TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä

Läsnä: Emma Heinänen, puheenjohtaja etäyhteydellä. Sara Holm Emma Kokkonen Anna-Sofia Jurvanen Gramoz Shpendi poistui 130 Ilona Härö Camilla Kuusisto

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan toimintasuunnitelma vuodelle 2016

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

TUUTORIN KÄSIKIRJA Tiivistelmä. Opas vertaisohjauksen tueksi Oulun ammattikorkeakoulussa

LTKY:N EDUSTAJISTON KOKOUS 3/2017

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 1/2006 HALLITUKSEN KOKOUS

ESITYSLISTA. Edustajiston kokous 3 / 2016

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry

Toimintakertomus Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

EDUSTAJISTON SYYSKOKOUS 2017 AIKA kello 17.00

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2013 ESITYSLISTA

Oulun Nuorten Edustajiston vuoden 2016 puheenjohtaja Petteri Strömberg avaa kokouksen.

KESKI-SUOMEN VASEMMISTOLIITON TOIMINTAKERTOMUS 2018 Yleistä Vuoteen 2018 lähdettiin odotuksella, että vuoden aikana pidettäisiin kahdet vaalit. Näistä

TOIMINTAKERTOMUS

2 päätösvaltaisuuden ja laillisuuden toteaminen. Kokous todettiin koolle kutsutuksi sääntöjen määräämällä tavalla ja

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Transkriptio:

Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan TOIMINTAKERTOMUS 2014

JOHDANTO Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta (OSAKO) on Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) opiskelijoiden etu- ja palvelujärjestö, jonka toiminta perustuu ammattikorkeakoululakiin (351/2003). Vuosi 2014 oli opiskelijakunnan kymmenes toimintavuosi lakisääteisenä opiskelijakuntana. Toimintakertomus on laadittu strategisen tason kuvauksena toimikauden toiminnasta ja tuloksista. Toimintakertomus esitellään opiskelijakunnan ydinprosessien mukaisesti. Toiminnan pääpaino oli edelleen Oamkin opiskelijoiden etujen ajamisessa. Hallituksen jäsen Maria Ronkainen jätti eroilmoituksensa huhtikuussa ja hallitusta täydennettiin toukokuussa, uudeksi koulutuspoliittiseksi vastaavaksi valittiin Anssi Ketopaikka. Syyskuun lopussa kymmenen edustajiston jäsentä esitti välikysymyksen hallitukselle. Hallitus esitti vastauksen välikysymykseen edustajistolle, joka lopulta päätti vapauttaa hallituksen tehtävistään. Uusi hallitus valittiin 8.10. pidetyssä edustajiston kokouksessa. Toimikuntia järjestettiin säännöllisesti ympäri vuoden. Edustajisto kokoontui toimintavuoden aikana ennätykselliset 14 kertaa, mutta aktiivisuus hiipui toimintavuoden loppua kohti. OSAKOn edustajistovaaliin asettautui ehdolle 70 ehdokasta ja äänestysaktiivisuus nousi lähes 10 prosenttiyksikköä. Edustajisto perusti alkuvuodesta työryhmät työstämään toteuttamissuunnitelma uuden strategian jalkauttamiseksi ja luomaan viestintästrategia opiskelijakunnalle. Strategian toteuttamissuunnitelma hyväksyttiin hallituksen kokouksessa joulukuussa, viestintästrategia jäi hyväksyttäväksi vuodelle 2015. Toimintavuoden aikana seurattiin tiiviisti Oamkin yt-neuvotteluprosessia ja kannettiin osaltamme huolta siitä, että henkilökunnan lomautusviikkojen aiheuttama haitta opiskelijoille olisi mahdollisimman pieni.

1 TOIMINNAN OHJAUS 1.1 Päätöksenteko Edustajisto järjestäytyi 12.12.2013 ja kokoontui vuoden 2014 aikana neljätoista kertaa, kuudesti kevätlukukaudella ja kahdeksan kertaa syyslukukauden aikana. Keväällä edustajisto keskusteli poliittisten ohjelmien päivittämisestä ja perusti työryhmät laatimaan opiskelijakunnalle uuden strategian toteutussuunnitelman sekä viestintästrategian. Kevätkokouksessa myönnettiin tili- ja vastuuvapaus vuoden 2013 hallitukselle, sekä myönnettiin ero hallituksesta HJ Ronkaiselle. Hallitusta täydennettiin edustajiston kokouksessa 7.5. valitsemalla uudeksi hallituksen jäseneksi Anssi Ketopaikka. Syksyllä edustajisto valitsi Valtteri Törmäsen Oamk Oy:n hallituksen opiskelijaedustajaksi, valitsi uuden tutkintolautakunnan jäsenen ja tämän varajäsenen seuraavalle kaudelle, täydensi opintotukilautakuntaa, sekä hyväksyi päivitetyn valtakunnallisen vaikuttamisen ohjelman. Kymmenen edustajiston jäsentä esitti välikysymyksen hallitukselle 23.9, johon hallitus esitti vastauksen edustajiston kokouksessa 29.9. Edustajisto päätti vapauttaa hallituksen tehtävistään ja valitsi uuden hallituksen 8.10. pidetyssä kokouksessa. Hallitukseen valitulle Markus Mäkitalolle myönnettiin ero vaalilautakunnan puheenjohtajan tehtävästä, joka johtaa OSAKOn sääntöjen mukaan koko vaalilautakunnan hajoamiseen. Uusi vaalilautakunta valittiin edustajiston kokouksessa 31.10. Hallitus päivitti OSAKOn sääntöjä vastaamaan uutta, vuoden 2015 alussa voimaan astuvaa ammattikorkeakoululakia, mutta vuoden viimeisissä edustajiston kokouksissa ei ollut tarpeeksi edustajia paikalla käsittelemään sääntömuutoksia. Hallitus kokoontui vuoden aikana 25 kertaa, kokouksia on pidetty tarpeen mukaan. 1.2 Liittokokoukset Opiskelijoiden liikuntaliiton liittokokouksessa 13.-14.11. OSAKOn edustajana toimi edustajiston jäsen ja alkuvuoden 2014 hallituksen varapuheenjohtajana toiminut Pinja Laukkanen kahdella äänellä. HJ Heiskanen edusti Oamkia ja Oulun korkeakoululiikuntaa yhdellä äänellä. Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOKin liittokokouksessa 21.-22.11. OSAKOn edustajina olivat EPJ Väänänen ja koko hallitus käyttäen yhteensä kahdeksaa ääntä. OSAKOn esitykset SAMOKin euron jäsenmaksukorotuksesta sekä SAMOKin toiminta- ja tilikauden säilymisestä nykyisellään hyväksyttiin liittokokouksessa. 1.3 Toiminta- ja taloussuunnitelmaprosessi Ydinprosessitiimit loivat alkuvuodesta operatiiviset toiminta- ja taloussuunnitelmat, joita seurattiin ja päivitettiin vuoden mittaan ydinprosessien tiimipalavereissa. Hallituksen puheenjohtaja esitteli hallituksen toimintaa edustajistolle hallituksen tilannekatsauksissa. 1.4 Laadunvarmistus KOS Kanniainen on koulutuksen kehittäminen-prosessitiimin jäsenenä hoitanut tuutorointi- ja järjestökoulusten järjestämisestä. Kansainväliset tapahtumat sekä kv-tiimi jakaantuivat KS Vallon, HJ Ojalan ja HJ Träskbäkin kesken. Liikuntatuutoroinnin asioista huolehti tammikuun ajan HVPJ Laukkanen, HJ Latvalan ollessa vielä vaihdossa.

Toiminnan dokumentointiin ja yhteisen Google kalenterin merkintöjen toteuttamiseen kiinnitettiin alkuvuodesta huomiota. Hallitus ja henkilöstö kokoontuivat kevätevakkoon 14.5. Liiketalouden yksikköön mm. suunnittelemaan viestinnän asioita, päivittämään prosessikäsikirjaa ja kirjoittamaan puolivuotiskertomusta. 1.5 Osaamisen johtaminen Hallituksen uusien toimijoiden perehdyttäminen aloitettiin joulukuun 2013 loppupuolella ja sitä jatkettiin tammikuun ensimmäisillä viikoilla. Perehdytyksen yleiset ja yhteiset osiot koettiin hyväksi, mutta perehdytykset kaipaavat vielä kehittämistä. Kesän aikana luotiin suunnittelumuistio perehdyttämisestä. Edustajiston perehdyttämiskoulutus Predari järjestettiin 24.-25.1. Uusi vaalilautakunta valittiin opiskelijakunnan kevätkokouksessa 22.4. Vaalilautakunnalle luotiin kevätkaudella operatiivinen toimintasuunnitelma. Kehityskeskustelut hallituksen ja työntekijöiden osalta käytiin keväällä toukokuussa. Syksyn kehityskeskustelut käytiin marraskuun aikana. Sihteerit pitivät kehityskeskustelut yhteisesti ryhmässä keväällä ja syksyllä. Kehityskeskustelukierrosten jälkeen edustajiston puheenjohtaja, hallituksen puheenjohtajisto ja pääsihteeri kävivät keskusteluissa esiin nousseet seikat läpi ja tekivät yhteenvedot keskusteluissa läpikäydyistä asioista. Keväällä kehityskeskusteluiden jälkeen pidettiin yhteinen palaveri hallituksen ja sihteereiden kesken. Hallitus ja henkilökunta ovat edistäneet ja kehittäneet osaamistaan mm. SAMOKin tapahtumiin Oamkin järjestämiin koulutuksiin osallistumalla. 1.6 Sidosryhmäyhteistyö Hallitus tapasi OYY:n hallitusta 21.1. EPJ Väänänen osallistui 1.2. OLL:n 90-vuotisjuhliin Helsingissä. Mikkel Näkkäläjärvi vieraili OSAKOn toimistolla 14.3. Hallitus tapasi 21.3. Oamk Oy:n hallituksen. Oamkin alumniyhdistyksen 4.4. järjestetyille 10 v. -vuosijuhlille osallistuivat PS Korhonen, KOS Kanniainen, HJ Ojala, HJ Jyrälä, HJ Latvala ja HPJ Keränen. Ida Talvinen vieraili OSAKOn toimistolla 8.-9.4. OLL:n puheenjohtaja Hanna Huumonen vieraili OSAKOn toimistolla 20.5. HVPJ Laukkanen ja PS Korhonen osallistuivat Oppilaitosdiakoni Salla Tuomisen syntymäpäivävastaanotolle 11.8. HVPJ Laukkanen, HJ Latvala ja HJ Jyrälä tapasivat opiskelijaterveysaseman henkilöstöä 3.9. HPJ Mäkitalo, HVPJ Komminaho ja EVPJ Haarala osallistuivat Pohjois-Pohjanmaan maakuntaliiton maakuntapäiville 3.-4.11. Maakuntapäivien teemana oli koulutus ja osaaminen. Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Anderson vieraili 6.11. OSAKOn toimistolla.

HVPJ Komminaho ja KS Vallo osallistuivat 26.11. BIT10v. -juhlaseminaariin. HJ Träskbäck, KOS Kanniainen ja KS Vallo osallistuivat Otokylän asuntolatoimikunnan kokoukseen 11.12. 1.7 Toimielimet Opiskelijakunnan puheenjohtajana toimi Vesa-Ville Väänänen ja varapuheenjohtajana Matti Haarala. Edustajisto kokoontui neljätoista kertaa. Keväällä kokoukset olivat pääsääntöisesti päätösvaltaisia, syksyllä useampi kokous oli vähäisen osallistujamäärän vuoksi moitteenvarainen. Alkuvuoden vaalilautakunnan puheenjohtajana toimi Mirva Saarelainen. 22.4. pidetyssä kevätkokouksessa puheenjohtajaksi valittiin Markus Mäkitalo. Syksyllä 6.10. Markus Mäkitalo valittiin hallituksen puheenjohtajaksi ja 30.10. vaalilautakunnan uudeksi puheenjohtajaksi valittiin varapuheenjohtajana toiminut Tuukka Koirikivi. Vaalilautakunta kokoontui vuoden aikana kaksitoista kertaa. Edustajistovaaleissa ehdolle asettui 70 jäsentä, järjestäytyneinä kahdeksaan vaaliliittoon ja kahteen vaalirenkaaseen. Äänestysprosentti nousi edellisestä vuodesta lähes 10 prosenttiyksikköä 26,48 prosenttiin. Strategian toteuttamissuunnitelmaa työstämään valittiin työryhmä edustajiston kokouksessa 18.2. Puheenjohtajaksi valittiin HPJ Keränen, Jussi Korhonen, Eero Räsänen, Markus Mäkitalo ja EPJ Väänänen. Työryhmää täydennettiin myöhemmin vielä liiketalouden opiskelija Kaisa Reinikaisella. Strategian toteuttamissuunnitelma hyväksyttiin hallituksen kokouksessa 11.12. Edustajisto perusti 18.2. kokouksessa myös viestintästrategiatyöryhmän valmistelemaan viestintästrategian opiskelijakunnalle. Työryhmän jäseniksi valittiin Valtteri Törmänen, Heta Jyrälä, Tanja Vallo ja Tapio Korhonen. Myöhemmin työryhmään liittyi Tuomas Kokkoniemi. Viestintästrategian hyväksyminen jäi vuodelle 2015.

2 OPISKELIJOIDEN EDUSTAMINEN Seuraavilla sivuilla ovat kuvattuina opiskelijakunnan edustajiston, hallituksen ja vaalilautakunnan kokoonpanot taulukoissa 1. ja 2. Taulukossa 3. on kuvattuna Oamkin opiskelijoiden ja opiskelijakunnan edustukset ammattikorkeakoulun ja muiden sidosryhmien toimielimissä ja työryhmissä. Taulukko 1. EDUSTAJISTO 2014 Hyvä tekniikka Varsinaiset jäsenet Matti Haarala Juho Koskelainen Eemeli Kyröläinen Stefan Karjalainen Eero Räsänen Jarmo Yrjänä Juha Nord Varajäsenet Lauri Rantanen Salla Paso Anni Sormunen Markus Mäkitalo Toni Parkkinen Jarmo Häyrynen Joel Haapalainen Opiskelijoiden Luvalla Varsinaiset jäsenet Hulda Achrén Emilia Isola Tradenomiopiskelijat Varsinaiset jäsenet Anssi Ketopaikka Ville Komulainen Antti Inkilä Heikki Leppänen Sairaan hyvä Varsinaiset jäsenet Noora Nousiainen Tuomas Tikkala Saana Annala Varajäsenet Toni Lyytikäinen Kulttuurin vaalilliitto Varsinaiset jäsenet Antti Karvonen Daniel Wallenius (ei käytettävissä) Tuukka Koirikivi Valtteri Törmänen Vihreä Vasemmisto Varsinaiset jäsenet Johanna Väyrynen Pinja Laukkanen Vesa-Ville Väänänen Varajäsenet Marko Broström Jenni Lehtola

Matthew O Loughlin Katja Laakko Sosialidemokraattiset opiskelijat Varajäsenet Liisa Komminaho Miikka-Aukusti Heiskanen Mirva Saarelainen Heidi Keränen Tommi Forsman Mofazzal Hossain Taulukko 2. HALLITUS Heidi Keränen (1.1. 15.10.) Pinja Laukkanen (1.1. 15.10.) Heta Jyrälä (1.1. 15.10.) Asta Ojala (1.1. 15.10.) Arto Latvala (1.1. 15.10.) Maria Ronkainen (1.1. 1.5.) Anssi Ketopaikka (7.5. 31.12.) Markus Mäkitalo (15.10. 31.12.) Liisa Komminaho (15.10. 31.12.) Juhana Karhunen (15.10. 31.12.) Aleksi Träskbäck (15.10. 31.12.) Miikka-Aukusti Heiskanen (15.10. 31.12.) VAALILAUTAKUNTA 22.4.2014 saakka 22.4.2014 valittu vaalilautakunta Mirva Saarelainen (pj), Vesa-Ville Väänänen Markus Mäkitalo, varalla Eemeli Kyröläinen Toni Parkkinen, varalla Jussi Ylitalo Juha Nord, varalla Sini-Elina Kärsämä Liisa Komminaho, varalla Veli-Matti Korhonen Jyrki Mäkitalo, varalla Miikka-Aukusti Heiskanen Tuomas Tikkala, varalla Katriina Pylväs Markus Mäkitalo (PJ), varalla Eemeli Kyröläinen Tuukka Koirikivi, varalla Valtteri Törmänen Toni Parkkinen, varalla Matti Haarala Eero Räsänen, varalla Juha Nord Matthew O Loughlin, varalla Johanna Väyrynen Ville Komulainen, varalla Heikki Leppänen Vesa-Ville Väänänen, varalla Antti Inkilä 30.10.2014 valittu vaalilautakunta Tuukka Koirikivi (PJ) Pinja Laukkanen Toni Parkkinen Matti Haarala Matthew O Loughlin Ville Komulainen Saana Annala varajäsenet: Tuomas Tikkala Valtteri Törmänen Eemeli Kyröläinen Johanna Väyrynen Heikki Leppänen

Taulukko 3. Ammattikorkeakoulun hallitus Tutkintolautakunta Opintotukilautakunta Tutkintokollegiot Markus Mäkitalo OTEK (varajäsen Noora Nousiainen SOTE) Jyrki Mäkitalo LIIKE (varajäsen Mika Kukkonen LIIKE) Jenni Ristiluoma SOTE (varajäsen Mika Kukkonen LIIKE) Heikki Leppänen LIIKE (varajäsen Juho Koskelainen OTEK) Mirva Saarelainen SOTE (varajäsen Harri Leinonen OTEK) Mika Kukkonen LIIKE (varajäsen Toni Lyytikäinen SOTE) Panu Räisänen (varajäsen Mirva Saarelainen), SOTE Miikka-Aukusti Heiskanen (varajäsen Vesa-Ville Väänänen), KULLT Markus Mäkitalo ja Anniina Syrjälä (varajäsen Matti Haarala), OTEK ja LUOVA Pauli Tavasti, LIIKE Oamkin laajennettu johtoryhmä Kansainvälistymisen koordinaatiotyöryhmä Opiskelijapalveluiden laajennettu johtotiimi Oamkin kestävän kehityksen tiimi Opinnäytetyötyöryhmä Nuorisoasiain työryhmä Palautevastaavat Tki-johtoryhmä Laatukoordinaattoreiden työryhmä Heidi Keränen (1.1.-15.10.), Pinja Laukkanen (1.1.-15.10.) Tanja Vallo, Asta Ojala (1.1.-15.10.), Aleksi Träskbäck (15.10.-31.12.) Heidi Keränen (1.1.-15.10.), Maria Ronkainen (1.1.-1.5.), Jari-Pekka Kanniainen, Anssi Ketopaikka (21.5.-31.12.), Markus Mäkitalo (15.10.-31.12.) Maria Ronkainen (1.1.-1.5), Heta Jyrälä (1.1.-15.10.), Pinja Laukkanen (1.1.-15.10.), Miikka-Aukusti Heiskanen (15.10.- 31.12.), Liisa Komminaho (15.10.-31.12.) Asta Ojala (1.1.-15.10.), Heidi Keränen (1.1.-15.10.), Liisa Komminaho (15.10.-31.12.), Juhana Karhunen (15.10.- 31.12.) Heidi Keränen (1.1.-15.10.), Vesa-Ville Väänänen, Matti Haarala, Markus Mäkitalo (15.10.-31.12.) Maria Ronkainen (1.1.-1.5.), Heidi Keränen (1.1.-15.10.), Anssi Ketopaikka (15.10.-31.12.), Juhana Karhunen (15.10.-31.12.) Pinja Laukkanen (1.1.-15.10.), Heidi Keränen (1.1.-15.10.), Aleksi Träskbäck (15.10.-31.12.), Markus Mäkitalo (15.10.- 31.12.) Heidi Keränen (1.1.-15.10.), Maria Ronkainen (1.1.-1.5.), Anssi Ketopaikka (21.5.-31.12.), Jari-Pekka Kanniainen

(15.10.-31.12.) Viestintävastaavien työryhmä Valintaperustetyöryhmä Korkeakoululiikunnan työryhmä Tanja Vallo, Heta Jyrälä (1.1.-15.10.), Miikka-Aukusti Heiskanen (15.10.-31.12.) Maria Ronkainen (1.1.-1.5.), Heidi Keränen (1.1.-15.10.), Anssi Ketopaikka (21.5.-15.10.), Markus Mäkitalo (15.10.- 31.12.), Liisa Komminaho (15.10.-31.12.) Arto Latvala (1.1.-15.10.), Pinja Laukkanen (1.1.-15.10.), Miikka-Aukusti Heiskanen (15.10.-31.12.), Juhana Karhunen (15.10.-31.12.) Arviointisäännön uudistus -työryhmä Sirpa-työryhmä Tki-julkaisuneuvosto Oamk&OY opiskelijarekrytointityöryhmä Oamk&OY kv -palvelujen ohjausryhmä Oamk&OY -johtoryhmä Kv -harjoittelukonsortio ohjausryhmä Valtti -ohjausryhmä Opinto-ohjaajien työryhmä ICF -työryhmä Sodexo ohjausryhmä Peda -tiimi Maria Ronkainen (1.1.-1.5.), Jari-Pekka Kanniainen, Anssi Ketopaikka (15.10.-31.12.) Jari-Pekka Kanniainen Pinja Laukkanen (1.1.-15.10.), Heta Jyrälä (1.1.-15.10.), Juhana Karhunen (15.10.-31.12.) Tanja Vallo, Pinja Laukka (1.1.-15.10.), Liisa Komminaho (15.10.-31.12.) Tanja Vallo, Asta Ojala (1.1.-15.10.), Aleksi Träskbäck (15.10.-31.12.) Heidi Keränen (1.1.-15.10.), Pinja Laukkanen (1.1.-15.10.), Markus Mäkitalo (15.10.-31.12.), Liisa Komminaho (15.10.- 31.12.) Tanja Vallo, Asta Ojala (1.1.-15.10.) Maria Ronkainen, (1.1.-1.5.) Asta Ojala (1.1.-15.10.), Anssi Ketopaikka (15.10.-31.12.), Liisa Komminaho (15.10.- 31.12.) Jari-Pekka Kanniainen, Arto Latvala (1.1.-15.10.), Asta Ojala (1.1.-15.10.), Aleksi Träskbäck (15.10.-31.12.) Heidi Keränen (1.1.-15.10.), Vesa-Ville Väänänen, Matti Haarala, Markus Mäkitalo (15.10.-31.12.) Heidi Keränen (1.1.-15.10.), Pinja Laukkanen (1.1.-15.10.), Arto Latvala (1.1.-15.10.), Heta Jyrälä (1.1.-15.10.), Markus Mäkitalo (15.10.-31.12.), Miikka-Aukusti Heiskanen (15.10.- 31.12.) Maria Ronkainen (1.1.-1.5.), Heidi Keränen (1.1.-15.10.),

Anssi Ketopaikka (21.5.-31.12.), Markus Mäkitalo (15.10.- 31.12.) Vastuuhenkilöinfo Tutkintosäännön uudistus työryhmä Opetussuunnitelmien kehittäminen -työryhmä OsNan kokoukset Alumniyhdistyksen kokoukset Opiskelijaintra Oiva -työryhmä Markus Mäkitalo (15.10.-31.12.), Liisa Komminaho (15.10.- 31.12.) Anssi Ketopaikka (15.10.-31.12.), Jari-Pekka Kanniainen (15.10.-31.12.) Jari-Pekka Kanniainen (15.10.-31.12.), Markus Mäkitalo (15.10.-31.12.), Anssi Ketopaikka (15.10.-31.12.) Liisa Komminaho (15.10.-31.12.), Markus Mäkitalo (15.10.- 31.12.) Anssi Ketopaikka (15.10.-31.12.), Markus Mäkitalo (15.10.- 31.12.) Aleksi Träskbäck (15.10.-31.12.), Juhana Karhunen (15.10.- 31.12.)

3 KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN Koulutuksen kehittämisen tiimin toimintaa on määritellyt vuonna 2014 suurelta osin Oamkissa tapahtuneet isot muutokset mm. yhtiöittämisestä johtuen, organisaatiomuutosten ja Oamkin yhteistoimintaneuvotteluiden ja muiden säästötoimenpiteiden tuomien muutosten kautta. Syksyllä 2014 tiimin aikaa kului paljon perehtymsieen, uusien toimijoiden perehdyttämiseen sekä perehdytysmateriaalien luomiseen. Prosessitiimi kokoontui keväällä 7 kertaa ja syksyllä 11 kertaa, yhteensä koko vuoden 2014 aikana 18 kertaa. Vuonna 2014 koulutuksen kehittämisen prosessitiimissä toimi HPJ Keränen, HPJ Mäkitalo, HJ Ojala, HJ Träskbäck, HJ Ronkainen, HJ Ketopaikka ja KOS Kanniainen. Keväällä koulutuksen kehittämisen vastaavana aloitti HJ Ronkainen, joka toimi tehtävässään tammikuusta huhtikuun loppuun. Ronkaisen erottua hallituksesta tehtävässä jatkoi HJ Ketopaikka. Lokakuussa 8.10. koulutuksen kehittämisen tiimiin valittiin kaksi uutta jäsentä, HPJ Mäkitalo ja HJ Träskbäck. HPJ Keränen ja HJ Ojala jäivät samalla pois tiimistä. HJ Träskbäck otti vastuulleen kansainväliset asiat ja tuutorointiasiat ja HPJ Mäkitalosta tuli koulutuksen kehittämisen prosessinomistaja. Tuutoroinnin koordinoimiseen liikuntatuutoroinnin osalta on osallistunut opiskeluhyvinvoinnin edistämisen prosessista HJ Latvala ja 8.10. alkaen HJ Heiskanen. Kansainvälistä tuutorointia on hoitanut KOS Kanniaisen lisäksi HJ Ojala ja HJ Träskbäck. Molemmat vastasivat myös muista kansainvälisistä asioista. KOS Kanniainen päivitti vuodelle 2014 OSAKOn koulutussuunnitelmaa, jolla pyritään kokoamaan opiskelijakunnan laajaa koulutustoimintaa yksiin kansiin sekä auttamaan koulutusten suunnittelussa. Koulutuksen kehittämisen prosessitiimi päivitti Opiskelijaedustajan käsikirjaa sekä keväällä että syksyllä. KOS Kanniainen, HJ Ronkainen ja HPJ Keränen olivat mukana opiskelijoille ja henkilökunnalle järjestetyssä bioanalytiikan koulutusohjelman keskustelutilaisuudessa 15.1., johon osallistui yli puolet koulutusohjelman opiskelijoista. KOS Kanniainen ja HPJ Keränen kirjoittivat tilaisuudesta muistion ja toimittivat kehitysideoita opiskelijoille ja henkilökunnalle. Lisäksi keskusteltiin Oamkin vararehtori Laitisen kanssa bioanalytiikan tilanteesta, tavattiin vastaavien opettajien kanssa sekä HPJ Keränen osallistui loppukeväästä pidettyyn bioanalytiikan koulutusohjelmatiimiin. Yhtenä suurena koulutuspoliittisista teemoista vuoden 2014 aikana oli koulutuksen maksullisuus ja maksuttomuus. Koulutuksen kehittämisen prosessitiimi järjesti 10.2.2014 keskustelu- ja koulutustilaisuuden koulutuksen maksuttomuudesta ja koulutusviennistä ennen koulutuksen kehittämistoimikunnan palaveria. Paikalla oli noin 20 henkilöä. Koulutuksen kehittämisen prosessitiimi valmisteli yhteistyössä LYY:n, OYY:n ja ROTKOn kanssa kannanoton koulutuksen maksuttomuuden puolesta. Tiimi valmisteli myös lausunnon OKM:lle aiheesta. OSAKO osallistui myös maksuttoman koulutuksen päivän sosiaalisen median tempaukseen 1.12. 3.1 Tuutoritoiminta Tuutoritoiminnan vastuut jakautuivat keväällä 2014 pääosin koulutussihteerille sekä perus- ja kansainvälisen tuutoroinnin osalta myös HJ Ojalalle sekä liikuntatuutoroinnin osalta HJ Latvalalle. Tuutorirekrytointi aloitettiin tammikuussa ja toteutettiin lähes pelkästään nettilomakkeella. Tuutorirekrytointi meni hyvin, ja kampuksien infonäytöillä mainostaminen, henkilökunnan ja opiskelijoiden intran kautta tiedottaminen sekä tuutoreiden avulla tuutoreita saatiin kaikkiin koulutusohjelmiin. Kevään kokemusten perusteella päätettiin seuraavalle vuodelle tehdä hakuprosessista entistä avoimempi kirjoittamalla ylös prosessikuvaus sekä kriteerit haulle.

Perustuutoreille järjestettiin kaksi iltakoulutusta (25.3. ja 27.4. sekä 8.4. ja 10.4.) ja kansainvälisille tuutoreille yksi iltakoulutus (1.4. ja 3.4.). Sekä perus- että kv-tuutoriryhmille järjestettiin koulutuksien jälkeen erikseen saunailta. Vuonna 2014 perustuutoreita koulutettiin 139 ja kansainvälisiä tuutoreita 63. Jatkavia tuutoreita eli kokemustuutoreita lähti mukaan aikaisemman lukuvuoden tuutoreista yhteensä 27. Uusille tuutoreille luotiin sosiaaliseen mediaan Facebookkiin yhteiset ryhmät, yksi perustuutoreille ja toinen erikseen kansainvälisille tuutoreille. Tuutoreihin oltiin yhteydessä myös sähköpostilistojen kautta. KOS Kanniainen lähetti tuutoreille kevään aikana tuutoriuutisia noin kerran kuukaudessa. Kevään aikana tuutoreita tiedotettiin tuutoreille tärkeistä tapahtumista, rekrytoinnin aikataulusta sekä valtakunnallisesta tuutoriristeilystä, johon kuitenkaan ei aikatauluongelmien vuoksi Oamkista ollut osallistujia. Kokemustuutoreille järjestettiin tapaaminen yhtä aikaa tuutoritiimin kanssa 16.4. ja paikalla oli 6 jatkavaa tuutoria. Tuutoritiimi kokoontui keväällä yhteensä neljä kertaa. Tiimissä suunniteltiin rekrytointia, liikuntatuutorointia, kokemustuutorointia ja koulutuksia. Kevätkauden päätteeksi tuutoreille järjestettiin tuutoripiknikki Hollihaan puistossa merenrannalla. Piknikille osallistui noin 30 tuutoria. Syksyllä tuutoritiimi kokoontui neljästi. Tuutoreiden syystapaaminen järjestettiin 5.11. Osallistujia oli noin 60 kipaletta, ja heiltä kerättiin palautetta syksyn tuutoroinnista, syystapaamisesta sekä tuutoreiden toiveista koskien kevättä. KOS Kanniainen osallistui valtakunnallisen Sirpa-verkoston eli opiskelijakuntien tuutorityöntekijöiden tapaamiseen Tampereella 24.11. Tapaaminen oli antoisa. Tuutoreiden pikkujoulut pidettiin 4.12. ja niihin osallistui noin 55 tuutoria. Pikkujouluissa kului 9 litraa glögiä. 3.2 Laatutyö yhteistyössä Oamkin kanssa HPJ Keränen ja HJ Ojala osallistuivat 24.4. Oamkin laatukoulutukseen, jossa teemana oli Kansainvälisyydellä laatua oppimiseen. Opiskelijakunta teetti vapaamuotoisen kyselyn, josta lisää tietoa kohdassa 3.5 Koulutuksen kehittämistoimintakunta. Kysely teetettiin gallup-muotoisena ja kyselyn tuloksia esiteltiin vararehtori Jyrki Laitiselle ja lähetettiin muille hallinnon edustajille. Opiskelijakunta osallistui laatutyöhön osallistumalla laatukoordinaattoreiden työryhmään. Laatukoordinaattoreiden kokous pidettiin OSAKOn toimistolla 8.10. Opiskelijakunta toimi kokouksen järjestäjänä ja tarjosi pullakahvit. HJ Ketopaikka kirjoitti Oamkin laatublogiin opiskelijoiden osallistumisesta laatutyöhön. HPJ Mäkitalo osallistui laatukoulutukseen 25.11. Koulutuksen teemana oli Opiskelijapalautteen hyödyntäminen ja HPJ Mäkitalo piti koulutuksessa opiskelijakunnalta pyydetyn alustuksen. 3.3 Koulutus- ja tutkinto-ohjelmatiimitoiminta Vuonna 2014 tammikuusta huhtikuun loppuun OSAKOn koulutusohjelmatiimitoiminnan koordinoinnista vastasi HJ Ronkainen, ja toukokuusta eteenpäin HJ Ketopaikka.

HJ Ronkainen, HPJ Keränen ja KOS Kanniainen järjestivät koulutusohjelmatiimien opiskelijajäsenille tarkoitetun koulutuksen 16.4. Paikalla oli noin 15 osallistujaa ja tilaisuudesta saatiin hyvää palautetta. Koulutusohjelmatiimien opiskelijajäsenten koulutuksissa vierailevina kouluttajina olivat OSAKO-alumnit Timo Pieti ja Markus Mäkitalo sekä Suomen opiskelijakuntien liitosta SAMOKista Noora Nousiainen. HPJ Keränen kävi seuraamassa koulutusohjelmatiimin kokousta bioanalytiikan koulutusohjelman tiimissä. Kevään aikana koulutusohjelmatiimitoimintamallin tulevaisuudesta tiedusteltiin vararehtori Jyrki Laitiselta ja suunnittelija Marianne Isolta. Suuria muutoksia toimintamalliin ei ollut keväällä 2014 tulossa, lukuun ottamatta nimen muuttuminen koulutusohjelmatiimistä tutkinto-ohjelmatiimiksi. Syksyllä 2014 tutkinto-ohjelmatiimi käsitettä vakiinnutettiin osaksi toimintaa. Tutkinto-ohjelmatiimien opiskelijajäsenten koulutus pidettiin 7.10. Rakennusmestareiden saunatiloilla keskustassa. Koulutus pidettiin ensimmäistä kertaa kokonaan englanniksi, koska mukaan oli kutsuttu myös kansainvälisiä tutkinto-opiskelijoita. Osallistujissa oli 15 koulutettavaa ja 4 puhujaa. Ennen koulutusta tiimi päivitti Opiskelijaedustajan käsikirjaa. 3.5 Koulutuksen kehittämistoimikunta Kevään 2014 aikana koulutuksen kehittämistoimikunta kokoontui noin viisi kertaa ja syksyllä kaksi kertaa. Koulutuksen kehittämisen prosessitiimi ideoi palautteen keräämiseksi uudenlaista toimintaa, josta koulutuksen kehittämistoimikunnan jäsenet innostuivat. HPJ Keränen, HJ Ronkainen sekä koulutuksen kehittämistoimikunnan jäsenet yhdessä koulutusalajärjestöjen aktiivien kanssa päättivät järjestää jokaisessa Oamkin yksikössä lounasaikaan tehtävän tempauksen ja vapaamuotoisen kyselyn. Tempauksessa ständeilijät pitivät yllään supersankariteema-asuja. Ideana oli tehdä koulutuksen kehittämisestä näkyvämpää. Opiskelijoita houkuteltiin vastaamaan leffalippujen arvonnalla sekä ständin pitäjien teema-asuilla. Vapaamuotoiseen kyselyyn vastasi noin 250 opiskelijaa. Vastaukset käsiteltiin HPJ Keräsen johdolla koulutuksen kehittämistoimikunnan kokouksessa. Lisäksi HPJ Keränen käsitteli vastauksia HJ Latvalan kanssa. Vastauksista tehtiin koonti, joka esiteltiin vararehtori Laitiselle sekä lähetettiin asianomaisille. 3.6 Kansainvälinen toimikunta ja toiminta Toimikunta kokoontui vuoden 2014 aikana 5 kertaa. Suunniteltiin yhteistyötä ESN:n ja NISO:n kanssa. Pohdiskelua tulevan vuoden tapahtumista ja siitä että millaisia tapahtumia halutaan järjestää. OSAKOn toimistolla pidettiin 29.9. tapaaminen kansainvälisestä tuutoroinnista Oamkissa. Tilaisuuteen osallistui Oamkin kansainvälisiä suunnittelijoita sekä tuutorivastaavia eri yksiköistä. Tilaisuudessa sovittiin kvtuutoroinnin käytänteitä ja pidettiin tilannekatsausta toiminnasta. HJ Träskbäck osallistui alumniyhdistyksen järjestämään kansainväliseen työelämätilaisuuteen 12.11.ja Otokylän vaihto-opiskelijoiden asuntolatoimikunnan tapaamiseen 11.12. Yhteistyötä Erasmus Student Networkin ja Network for International Students in Oulu -verkostojen kanssa on kehitetty koko vuoden 2014 ajan muun muassa kalentereiden jakamisella.

HJ Träskbäck ja HJ Ketopaikka osallistuivat Liiketalouden yksikön kansainvälisen viikon menoihin. 3.7 Työryhmät ja muu toiminta Koulutuksen kehittämisen prosessitiimin jäsenet osallistuivat keväällä 2014 aktiivisesti opiskelijapalveluiden laajennettuun johtotiimiin, opetussuunnitelmien uudistusta valmisteleviin työryhmiin, laatukoordinaattoreiden työryhmään, opintojen ohjaajien kokouksiin, kansainvälisten koordinaattoreiden kokouksiin sekä muutaman kerran kutsuttaessa opiskelijapalveluiden johtotiimin kokouksiin. HPJ Keränen ja HJ Ronkainen osallistuivat SAMOKin Lähtölaukaus-risteilylle. HPJ Keränen ja HJ Ronkainen osallistuivat 28.-30.3. SAMOKin kevätseminaariin sekä hallitusevakkoon. KOS Kanniainen osallistui SAMOKin henkilöstöpäiville 19.-20.5. HPJ Keränen ja KOS Kanniainen tapasivat keväällä vararehtori Jyrki Laitisen kaksi kertaa käydäkseen läpi ajankohtaisia asioita. KOS Kanniainen valmisteli kannanottopohjan sähköisistä tenttikäytänteistä, jonka viimeisteli hallitus. Kannanoton pohjalta Oamkin hallinto alkoi valmistella tenttiakvaarion käyttöönottoa. HJ Ketopaikka, HPJ Keränen, KOS Kanniainen, HPJ Mäkitalo ja HJ Träskbäck ovat osallistuneet aktiivisesti opetussuunnitelmien kehittämistyöhön syksyn aikana. KOS Kanniainen osallistui kaikille Oamkin opiskelijoille yhteisten opintojaksojen kehittämiseen. 5.9. Rehtorin tiedotustilaisuudessa valittiin Vuoden opettajaksi Ville Salmi ja Vuoden opiskelijaksi Juha Kilpala. 23.-25.9. OSAKOn kiertävän ständin teemana tutkinto-ohjelmatiimien opiskelijajäsenet ja tuleva koulutus. Koulutuksen kehittämisen tiimi suunnitteli yhdessä Oamkin kanssa Rehtorin viikko opiskelijana haastetta lokakuun 6.10. alkavalle viikolle, mutta viikko jouduttiin perumaan henkilövaihdosten vuoksi. HPJ Mäkitalo edusti opiskelijoita Oamkin Opopatiolle 10.10. Lokakuun lopulla koulutuksen kehittämisen tiimi perehtyi ydinprosessin toimintaan ja vastasi SAMOKin opiskelijavalintakyselyyn. HPJ Mäkitalo ja KOS Kanniainen osallistuivat Opiskelijapalveluiden kehittämisiltapäivään 16.10. HPJ Mäkitalo ja KOS Kanniainen perehdyttivät Oamk Oy hallitukseen valittua opiskelijajäsentä Valtteri Törmästä 19.11. HPJ Mäkitalo osallistui loppuvuodesta tutkintolautakunnan ohjesäännön päivitystyöhön. OSAKO on osallistunut Oamkin Valtti-erityisohjaustoimintaan muun muassa markkinoimalla Valtti-ryhmiä ständeillä ja opiskelijatiedotteessa sekä suunnittelemalla ja koordinoimalla toimintaa yhdessä Oamkin kanssa. KOS Kanniainen ja HJ Träskbäck osallistuivat 5.12. Oamkin opettajatuutorikoulutukseen pitämällä alustuksen opiskelijoiden vertaisohjaustoiminnasta.

4 OPISKELUHYVINVOINNIN EDISTÄMINEN Opiskeluhyvinvoinnin edistämisen prosessitiimi on vuoden 2014 aikana panostanut laatutyöhön ja erityisesti dokumentaatioon. Lisäksi liikuntatuutorointia on kehitetty edelleen ja suunniteltu sen osaksi kulttuurituutoroinnin toimintamalli. OSAKOn projektiavustukset ovat tavallisen tapaan olleet HVPJ:n vastuulla, ja 2000 euron avustussumma jaettiin kokonaan. Opiskeluhyvinvoinnin edistämisen prosessitiimiin nimettiin vuoden alussa HVPJ Laukkanen, HJ Latvala, HJ Jyrälä ja KS Vallo. Hallituksen kaatuessa syyskuun lopussa prosessitiimin kaikki jäsenet kulttuurisihteeriä lukuunottamatta vaihtuivat. Uusiksi jäseniksi nimettiin HVPJ Komminaho, HJ Karhunen ja HJ Heiskanen. Henkilöiden vaihtuminen aiheutti viivettä toiminnassa, etenkin kehitystyössä. Sujuvimmin henkilövaihdos sujui tapahtumavastaavan osalta. 4.1 Kansainvälisyys OSAKOlla oli ensimmäistä kertaa käytössään kv-toimintasuunnitelma, jota päivitettiin vuoden aikana. Suunnitelma oli apuna myös molempien kv-vastaavien perehdytyksessä. Kv-tapahtumia järjestettiin säännöllisesti. Retki Ranuan eläinpuistoon ja Joulupukin pajakylään järjestettiin ensimmäistä kertaa yhdessä NISOn (Network of International Students in Oulu) kanssa. Myös ESN:n (Erasmus Student Network) kanssa on pidetty yhteyttä ja pyritty esimerkiksi välttämään tapahtumien päällekkäisyyksiä. OSAKO-infot pidettiin sekä uusien vaihto-opiskelijoiden orientaatiopäivinä että uusien kv-tutkinto-opiskelijoiden tuutoropettajien tunneilla. Viestinnässä on huomioitu kansainväliset opiskelijat kääntämällä kaikki myös heitä koskevat tiedotteet englanniksi. Nettisivujen englanninkielistä puolta kehitettiin kotisivujen uudistamisen yhteydessä. Ystäväperhetoiminnan ensimmäinen kierros päättyi elokuussa ja toinen alkoi perheiden ja opiskelijoiden rekrytoinnilla lokakuussa. Toinen kierros oli hiljaisempi kuin ensimmäinen, ja perheiden rekrytointi tulee miettiä uudelleen seuraavalle kierrokselle. Lisäksi lokakuun alussa toteutettiin paluuorientaatio yhteistyössä Oamkin kanssa. Keväällä paluuorientaatiota ei järjestetty vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Going Abroad -kampanja toteutettiin totutusti alkuvuodesta erilaisina tempauksina kampuksilla ja loppuvuodesta Going Abroad -iltatapahtumana. Going Abroad -apuraha (200 ) jaettiin huhti- ja marraskuussa. 4.2 Liikunta ja hyvinvointi 4.2.1 Liikuntatuutorointi Opiskelijakunta järjesti liikuntatuutoroinnin kokonaisuudessaan ja sen järjestämisestä vastasivat HJ Latvala ja HVPJ Laukkanen ja loppuvuonna HJ Heiskanen. Liikuntatuutoriopas päivitettiin edellisvuodesta vastaamaan vuoden 2014 liikuntatuutorikoulutusta ja - suunitelmaa mm. liikuntatuutorikorvauksen osalta. Samalla vuodelle 2014 kirjoitettiin englanninkielinen liikuntatuutoriopas (Sport tutor Handbook). Suomenkieliselle kuin englanninkielisellekin oppaalle käytettiin pohjana Opiskelijoiden liikuntaliiton materiaaleja.

Koulutuksiin rekryttiin osallistujia perustuutorikoulutuksissa, jossa esiteltiin hieman liikuntatuutorointia ja korkeakoululiikuntaa. Koulutuksiin kiinnostuneita opiskelijoita oli 62 ja itse koulutuksiin osallistuneita 35. Koulutetuista liikuntatuutoreista 11 suorittu kansainväisen liikuntatuutorikoulutuksen (Sport tutors). Edellisvuoden liikuntatuutoreista halukkaita jatkajia oli 3 opiskelijaa. Suomenkielinen koulutus järjestettiin elokuussa Sanginjoen leirikeskuksella kaksipäiväisenä. Koulutukseen oli kutsuttu ulkopuolisia puhujia OLL:sta, Oulun kaupungilta, OYUS:lta ja Oulun korkeakoululiikunnalta. Englanninkielinen koulutus järjestettiin OSAKOn toimistolla kahtena iltana peräkkäin. Koulutukseen ei kutsuttu ulkopuolisia puhujia, vaan OSAKO oli tiivistänyt suomenkielisestä koulutuksesta vierailijoiden materiaalit. 4.2.2 OLL Opiskelijakunta osallistui OLL:n sektoritapaamisiin, joissa OSAKOn edustajina toimivat HJ Latvala ja HVPJ Laukkanen. Opiskelijoiden SM-kilpailuiden sääntöuudistustyöryhmä järjestäytyi ja kokoontui vuonna 2014. Työryhmässä OSAKOa edusti HVPJ Laukkanen. OLL:n puheenjohtaja vieraili OSAKOn toimistolla toukokuussa (20.5.). Tapaamiseen osallistuivat HPJ Keränen, HVPJ Laukkanen, HJ Jyrälä, HJ Ojala ja HJ Ketopaikka. EPJ Väänänen edusti OSAKOa OLL:n vuosijuhlilla helmikuussa. Joulukuussa OLL järjesti liikuntatuutoroinnin järjestäjille koulutuksen Seinäjoen ammattikorkeakoulun tiloissa, johon osallistui HJ Heiskanen. Koulutuksen anti pyritään siirtämään tulevan vuoden liikuntatuutoreiden koulutuksiin ja toimintaan. 4.2.3 Oulun korkeakoululiikunnan työryhmä OSAKO, OYY ja Oulun Korkeakoululiikunnan edustajat kokoontuivat huhtikuussa OSAKOn toimistolla, jossa HJ Latvala edusti OSAKOa. Tapaamisessa keskusteltiin tulevan lukuvuoden liikuntatapahtumista, korkeakoululiikunnan tarjonnasta ja sporttipassista. Syksyllä tapaaminen tapahtui Oulun Ylioppilaskunnan toimistolla, jossa OSAKOn edustajana toimi HJ Heiskanen. Syksyn tapaamisessa keskusteltiin OKKL:n tiedotuksen kehittämisestä, ryhmäliikuntavuorojen suosion laskusta sekä Sporttipassin hinnan korottamisesta johtuen passin joutumisesta arvolisäverotuksen piiriin. 4.2.4 Haasta itsesi! Opiskelijakunta lähti elokuussa mukaan järjestämään kuukausittaista Haasta Itsesi! -tapahtumaa. Tapahtuma sisältää cooper-, UKK- ja lihaskuntotapahtumaa. Tapahtumassa järjestäjinä toimivat OYY, MPK, Oulun kaupunki ja Alueesi Reserviläiset, Oulun Pyrintö, Oulun Korkeakoululiikunta ja SPR. Haasta itsesitapahtuman tiedostusta kehitettiin loppuvuonna, ja osallistuvien opiskelijoiden kesken arvottiin palkintoja. 4.2.5 Hyvinvointi Opiskelijakunta järjesti opiskelijoiden toimeentuloon liittyvistä asioista tiedotteita ja ständejä. Opiskelijoille tiedotettiin kesäajan toimeentulo ja -opintomahdollisuuksista maaliskuun ständeillä, sekä muiden viestintäkanavien kautta. Lisäksi opiskelijoita tiedotettiin Kelan opintotuen muutoksista.

Hyvinvointipäivillä opiskelijakunta edusti Kotkantien kampuksella ja Teuvo Pakkalan kadun kampuksella. Opiskeluhyvinvoinnin edistäminen -prosessitiimi kävi tutustumassa Professorintien kampuksella järjestettyyn päihdepäivään. Hyvinvointipäivillä OSAKO esitteli opiskelijoiden etuja ja alennuksia sekä esitteli Oulun korkeakoululiikuntaa pienen kisan merkeissä. OSAKOn edustajat osallistuivat yksiköiden opiskeluhyvinvointiryhmien kokouksiin. Liiketalouden opiskeluhyvinvointiryhmän marraskuun kokouksessa HVPJ Komminaho alusti aiheesta kiusaaminen ja häirintä korkeakoulussa. Aiheesta kirjoitettiin myös OSAKOn blogissa 19.11. Opiskeluhyvinvoinnin edistäminen -prosessitiimi tapasi opiskeluterveysaseman henkilöstöä syyskuun alussa. Opiskeluterveysasemalla vuodenvaihteessa tapahtuvia muutoksia seurattiin. HVPJ Komminaho tapasi häirintäyhdyshenkilöt marraskuussa. Tapaamisissa kerättiin palautetta toiminnasta ja ideoitiin toiminnan markkinointia ja uusien häirintäyhdyshenkilöiden rekrytointia. 4.3 Tapahtumat 22.1., 23.1. ja 29.1. Going Abroad -päivät Infoa vaihtomahdollisuuksista sekä kisailua ja kahvittelua. Tempaukset toteutettiin yhteistyössä kampusten kvhenkilöstön kanssa, kampukselle sopivalla tavalla. 26.2. Pikkulaskiainen Helmikuussa viikkoa ennen laskiaista, 26. päivä, järjestettiin Pikkulaskiainen. Päivätapahtuma järjestettiin perinteiseen tapaan Välkkylän mäellä. Mäenlaskukisassa oli ennätykselliset 14 kappaletta osallistuvia joukkueita, vaikka laskeminen oli lähinnä jääliukua. Myös välilaskut ja jatkot sujuivat oikein mallikkaasti, ja tanssilattiat olivat valloitettuna koko illan. Tapahtuma tuotti 40 prosenttia enemmän viime vuoteen verrattuna. 15.3. Retki Kemin Lumilinnaan Retki jouduttiin perumaan, koska Lumilinna suljettiin viikkoa ennen suunniteltua retkeä. 19.3. Hankifutis Perinteinen Hankifutistapahtuma järjestettiin opiskelijakunnan toimesta maaliskuussa. Tavalliseen tapaan huuhkajanpuistossa järjestetyssä tapahtumassa oli haasteensa, sillä talvi oli lähestulkoon lumeton. Puistoon ei ollut kerääntynyt lunta vaan maa oli jäässä ja pieni lumipeite oli varjoisissa paikoissa. Tapahtumaa maustettiin futiksen lisäksi pienemmillä liikunnallisilla rastisuorituksilla. Tapahtumapaikalle ei tullut osallistujia. Huuhkajanpuisto ei ole tulevaisuudessa mahdollisesti käytettävissä siihen rakennetun jalkapallokentän vuoksi. 5.4. Laskettelureissu Rukalle Rukan laskettelureissu järjestettiin huhtikuussa, joka herätti kysymyksiä opiskelijoissa, sillä Oulussa ei ollut lunta. Rukan nettisivuilla oli kuitenkin web-kameroita, joilla opiskelijakunta pyrki osoittamaan laskettelun mahdolliseksi. Tapahtumaan osallistui lähes täysi bussillinen osaanottajia, vaikka olosuhteet ja matkan hinta olivatkin hieman normaalia poikkeavia. Samalle päivälle oli sattunut toisen opiskelijajärjestön (,OIO:n,) retki, joka lähti samasta paikasta kuin OSAKOn bussi. OSAKOn varaama kuljetus ilmeisesti oletti tapahtuneen tuplavarauksen ja palasi varikollle. Opiskelijakunta sai kuitenkin oman bussinsa lopulta noin tunnin myöhässä. 26.4. Retki Ranuan eläinpuistoon Retkelle osallistui 54 henkilöä, joista kolme oli lapsia ja suurin osa kv-opiskelijoita. Matkaa markkinoitiin tehokkaasti, ja osallistujamäärä täyttyikin ennen ilmoittautumisen päättymistä, jonka vuoksi suunniteltu bussi vaihdettiin isompaan. Matkasta tuli positiivista palautetta osallistujilta.

30.4. Wappurally Vapunaaton Wappurally järjestettiin jo 12. kerran rastisuunnistuksena ja jatkobileinä Hupisaarten kesäteatterilla. Rastisuunnistusjoukkueiden ennakkoilmoittautumisia tuli 123 kappaletta, ja kymmenisen joukkuetta ilmoittautui vielä Välkkylän mäellä mukaan suunnistukseen. Loppujen lopuksi matkaan lähti 124 joukkuetta. Myös kaikki 700 haalarimerkkiä löysivät omistajansa. 17.5. Ravintolapäivä OSAKOn toimistolla Ravintolapäivää suunniteltiin ja järjestettiin yhdessä kv-tiimiliäisten sekä muiden kiinnostuneiden opiskelijoiden kanssa. OSAKO vastasi tilajärjestelyistä ja markkinoinnista, opiskelijat ruoasta. What the Food?! -ravintolassa oli tarjolla ruokaa tai leivonnaisia yhteensä viidestä eri maasta. Tapahtuma oli menestys; kävijöitä riitti koko päivän, kaikki ruoka myytiin loppuun ja myös paikallismedia huomioi tapahtuman. 5.9. Preludi Lukuvuoden avaisjuhla Preludin järjestettiin 5.9. Tapahtuman järjestäminen oli tänä vuonna erityisen haastavaa, sillä Kuusisaari ei ollut enää käytettävissä tapahtumapaikaksi. Kesäkuussa tapahtumapaikaksi löytyi SuperPark Areena, jossa Preludi oli ensimmäinen tämän kokoluokan tapahtuma. OSAKOn puolelta järjestelyt sujuivat hyvin, sillä markkinointi onnistui loistavasti. Myös esiintyjät olivat erittäin tyytyväisiä tapahtumaan, tapahtumapaikkaan ja yleisöön. Paikan päällä haasteeksi muodostui oli SuperPark Areenan kokemattomuus tämän kokoluokan tapahtumissa, sillä heillä oli alimiehitys järjestysmiehissä, narikassa ja baarihenkilökunnassa. Tämä aiheutti isoja jonoja ja täten närää vieraissa. Tuotoissa jäätiin hieman alle tavoitteen, mutta ei kovinkaan merkittävästi. 16.9. Kv-saunailta Tutustumisilta uusille vaihto-opiskelijoille, kv-tutkinto-opiskelijoille ja kv-tuutoreille Myllyojan asukastuvalla. Käytössä tuvan lisäksi grillikota, puusauna ja palju. Ei varsinaista ohjelmaa makkaranpaiston, saunomisen ja uimisen lisäksi. 8.10. Paluuorientaatio Oamkin kanssa yhteistyössä järjestetty tapahtuma Café Càrmassa, jonne kutsuttiin ulkomailta palanneita opiskelijoita. Ohjelmassa vapaata keskustelua ja opinto-psykologin puheenvuoro. 28.11. Halloween pre party (Aleksi) 28.10. Halloween Halloween-bileet järjestettiin Kaarlessa. Bileissä oli perinteinen asukilpailu ja lähes kaikki opiskelijat olivat pukeutuneet teeman mukaisesti. Bileiden ajankohta oli hyvä, ja lippuja myytiin sekä ennakkoon että ovelta hyvin. Haalarimerkit, 200 kpl, menivät ensimmäisen tunnin aikana ja kävijöitä oli noin 300. 22.11. Retki Ranuan eläinpuistoon ja Joulupukin pajakylään Retki järjestettiin ensimmäistä kertaa yhdessä NISOn (Network of International Students in Oulu) kanssa.osallistujia kahden lähes täyden bussin verran. 27.11. Going Abroad -ilta Rento iltatapahtuma Tubassa, jossa osallistujat saivat jututtaa ulkomailla olleita opiskelijoita. Esiintymässä Liiketalouden opiskelija, trubaduuri Jason Dickson. 28.11. OSAKOrock OSAKOrock järjestettiin Hevimestassa kolmatta kertaa. Tapahtumassa esiintyi kolme bändiä: Supah Butterfly, Väärä vala ja The Centre Cannot Hold. Yhteistyötä tehtiin Coyoácan-ravintolan kanssa. Tapahtumassa oli noin 300 osallistujaa, ja Hevimesta oli tyytyväinen kävijämäärään. Tapahtuman tuotot ylittivät odotukset.

9.12. ja 11.12. Ystäväperhetoiminnan aloitustapaamiset Orientaatiotapaaminen opiskelijoille pidettiin OSAKOn toimistolla sekä perheiden ja opiskelijoiden yhteinen aloitustapaaminen Café Càrmassa. Mukana tällä kertaa on viisi opiskelijaa ja kaksi perhettä. 4.3.1 Päihteettömät tapahtumat Päihteettömiä tapahtumia vuonna 2014 kehittettiin muun muassa brändäämällä niille OSAKO You -logoa julisteisiin. 13.2. Ystävänpäivän yllätystempaus Pleasure Teasure Hunt Ystävänpäivän aattona 13. helmikuuta järjestettiin kaikilla Oamkin kampuksilla, myös Oulaisissa, aarrejahti. Tapahtumaa varten kerättiin eri sponsoreilta lahjoituksina pientä tavaraa ja lahjakortteja eri paikkoihin. Yllätykset paketoitiin kirjekuoriin ja piilotettiin edellisenä iltana pitkin kampuksia. Myös Facebook-tapahtuma julkaistiin ja julisteet käytiin viemässä kampuksille edellisenä iltana. Paketteja oli yhteensä noin 150 kappaletta ja enemmänkin vielä olisi voinut olla. Palaute tapahtumasta oli todella positiivista ja kaikki yllätykset löydettiin. 2.9. Tour d Oulu Oamkin kaikkien aloittavien opiskelijoiden Tour d Oulu kaupunkirastisuunnistus oli menestys. Joukkueita lähti suunnistamaan yhteensä 52 kappaletta. Tänä vuonna panostettiin erityisesti rastisuunnistuksen päihteettömyyteen, joka toteutui. Jatkopaikkana toimi koko Jumpru patiosta tanssilattiaan, ja tupa oli koko ajan täynnä. Tuotto-odotukset tuplattiin reilusti. Haalarimerkkien ompelukerhot OSAKOn päihteettömiä tapahtumia kehitettiin luomalla uusi konsepti: Haalarimerkkien ompelukerhot OSAKOn toimistolla. Keväällä ompelukerhoja järjestettiin kolme kertaa ennen isoimpia tapahtumaryppäitä, syksyllä kahdesti. Ompelukerhoissa oli aina noin 15 ompelijaa paikalla. Tapahtumat olivat rentoja ja tykätty tapa saada vertaistukea haalarimerkkien ompelu-urakkaan. Hengailuilta Opiskelijakunnan toimintasuunnitelman mukaan oli tarkoitus järjestää Oulun seurakuntien kanssa yhteistyössä päihteettömiä hengailuiltoja, jossa OSAKO vastaisi tiedotuksesta ja mahdollisesti tilojen tarjoamisesta. Yhteistyökeskusteluissa esille nousi, että Oulun seurakunnat jo järjestää keskustan seurakuntatalolla opiskelijoille ja nuorille aikuisille Tuomioklubin nimellä vastaavia hengailuiltoja, joten päällekkäinen toiminta ei olisi mielekästä. Opiskelijakunta tiedottaa jatkossa kotisivuillaan opiskelijoille Tuomioklubin toiminnasta. 4.4 Opiskelijoiden edustaminen Vuoden aikana OHE-tiimin jäsenet ovat osallistuneet seuraaviin työryhmiin: HVPJ Laukkanen: - Tki-kokous - Tk-julkaisuneuvosto - Sodexon ohjausryhmä - Soten opiskeluhyvinvointiryhmä - OSM-työryhmä (OLL) - Opiskeluhyvinvointiryhmien kehittämistyöryhmä - Master-aamiaistilaisuus - Kulttuurin OHR - Oamkin kestävän kehityksen tiimi

- Valtti -ryhmä HVPJ Komminaho: - Liiketalouden opiskeluhyvinvointiryhmä - Rehtorin tiedotustilaisuus - OsNan syyskokous HJ Jyrälä: - Oamkin kestävän kehityksen tiimi - Laatukoordinaattorit - Liiketalouden OHT HJ Karhunen: - Tk-julkaisuneuvosto - Soten OHT HJ Latvala: - Kotkantien OHTt - Korkeakoululiikunnan johtoryhmä HJ Heiskanen: - Oamkin kestävän kehityksen tiimi - Korkeakoululiikunnan työryhmä KS Vallo: - Viestintävastaavat - KV-koordinaattorit - Erasmus-harjoittelukonsortio - Oamkin kestävän kehityksen tiimi (28.3.) - Oamkin kansainvälinen viestintä - Oamkin ja OY:n kv-palvelut Ei kokoontuneet: Valintaperustetyöryhmä, Opinnäytetyö-työryhmä, Oy ja Oamk-johtoryhmä, Oamk ja OY opiskelijarekrytointityöryhmä. 4.5 Tiimit 4.5.1 Kulttuuritiimi Kulttuuritiimi kokoontui keväällä viisi kertaa, elokuussa kerran epävirallisesti ja syksyllä 4 kertaa. Palaverit pidettiin sekä yksiköissä että OSAKOn toimistolla. Kulttuuritiimeissä benchmarkattiin sisäisesti, jaettiin vinkkejä ja neuvoja sekä suunniteltiin yhdessä tulevaa. Keväällä kultuuritiimissä kävi myös vieraileva puhuja, Oulun kaupungin tapahtumasihteeri Janita Jämsén. HJ Jyrälä, HJ Karhunen. 4.5.2 Liikunta- ja hyvinvointitiimi Liikunta- ja hyvinvointitiimi kokoontui kevätlukukaudella kahdesti ja syyslukukaudella niin ikään kahdesti. Tiimeihin oli erikseen kutsuttu Koulutusalajärjestöjen liikuntavastaavat (sopovastaavat), liikuntatuutorit ja korkeakoululiikunnan edustaja. Tiimissä syntyi idea opiskelijakunnan kulttuurituutoroinnista, joka täydentäisi liikuntatuutorointia. HJ Heiskanen valmisteli tämän pohjalta kulttuurituutorointimallin, jonka liikunta- ja hyvinvointitiimi hyväksyi. Opiskelijoiden SM-kisoista, Oulun korkeakoululiikunnan kuulumisista ja Opiskelijoiden Liikuntaliiton asioista keskusteltiin tiimissä aktiivisesti. HJ Latvala, HJ Heiskanen.

4.5.3 Ympäristötiimi Ympäristötiimin vetovastuuta palloteltiin syksyyn saakka henkilöltä toiselle, ja se kokoontui kevään aikana vain kerran. Lokakuussa tiimin vetovastuu siirtyi HVPJ Komminaholle. Tiimi kokoontui 12.11. suunnittelemaan seuraavan vuoden toimintaa ja keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Keskustelussa nousseista kysymyksistä tiedotettiin tiimin jäseniä sähköpostitse joulukuussa. HJ Ronkainen, HVPJ Komminaho. 4.6 Laadunvarmistus Opiskeluhyvinvoinnin kehittämisen prosessitiimin työskentelyssä vuonna 2014 oli pääpainopisteenä laadunvarmistus ja toiminnan kehittäminen, josta vastasi hallituksen varapuheenjohtaja. Menneinä vuosina OSAKOlle luodun laadunvarmistusjärjestelmän järjestelmällinen käyttö on jäänyt prioriteettilistalla alas, mikä on vaikuttanut toiminnassa samojen ongelmien kohtaamiseen vuosittain ja hallituksen työtaakan lisäämiseen varsinkin, kun tehtäviä on tullut opiskelijakunnalle lisää. Hallituksen varapuheenjohtaja aloitti OSAKOn pahasti toiminnasta jälkeenjääneen prosessikäsikirjan päivittämisen kesällä, mutta työ jäi kesken hallituksen vaihtuessa lokakuussa. Hallituksen vaihtumisen vuoksi myös moni perinteensiirtoon ja perehdytykseen liittyvä asia jäi kesken tai oli normaalia haastavampaa. 4.7 Kansalaisaktiivisuus 4.7.1 Europarlamenttivaalit Europarlamenttivaalit olivat 25.5.2014. Vaaleista oli artikkeli Osakolaisessa, ja lisäksi opiskelijoita tiedotettiin vaaleista ständeilemällä yksiköissä. Poliittisille nuorisojärjestöille tarjottiin mahdollisuus tulla ständeille markkinoimaan ehdokkaitaan ja itseään, ja järjestöt tarttuivat tilaisuuteen vaihtelevalla innokkuudella. 4.7.2 Edustajistovaalit OSAKOn edustajistovaalien ehdokasasettelu oli 1.10.-15.10. Ehdokasmäärä nousi viime vuosista reilusti, ja kahdeksalla vaaliliitolla oli yhteensä 70 ehdokasta. Äänestys tapahtui 5.11.-11.11. Äänestysprosentti oli 26,5 % ja nousi viime vuodesta 8,2 %. Vaalivalvojaisia vietettiin Coctail Companyssa 12.11. Sekä OSAKOn toimisto että osa ehdokkaista ständeilivät yksiköissä markkinoimassa vaaleja. Vaaliständit toteutettiin 5.11. Liiketalouden yksikössä, 6.11. Kotkantiellä ja 7.11. Sosiaali-ja terveysalan yksikössä. Ennen vaaleja tuotettiin asetu ehdolle-juliste, ehdokasjuliste sekä sähköinen infopaketti. Lisäksi jokaisessa opiskelijaravintolassa oli esillä pöytämainoksia. 3.11. Ilmestyneessä Osakolaisessa oli artikkeli edustajiston toiminnasta, ja lisäksi vaaleja markkinoitiin sosiaalisessa mediassa. 4.7.3 Eduskuntavaalit Eduskuntavaalit ovat 19.4.2015, ja vaalityön suunnittelu aloitettiin jo vuoden 2014 puolella. HPJ Mäkitalo ja HVPJ Komminaho pitivät marraskuussa palaverin OYY:n kanssa yhteisten vaalitavoitteiden ja kampanjoinnin suunnittelemiseksi.

5 OPISKELIJA- JA JÄRJESTÖPALVELUT 5.1 Järjestökoulutukset ja opintojaksot OSAKO on järjestänyt järjestökoulutuksia osana Järjestötoiminta I ja II -opintojaksoja. Järjestökoulutukset on tarkoitettu koulutusalajärjestöjen ja opiskelijakunnan hallituksien jäsenille. Tavoitteena on ollut, että koulutuksiin ja koulutusalajärjestön hallitustoimintaan osallistunut opiskelija osaa toimia aktiivisena opiskelijayhteisön jäsenenä. Hän osaa soveltaa oppimiaan kokous- ja neuvottelutekniikoiden tietoja ja taitoja vastaaviin tilanteisiin. Lisäksi hän osaa kertoa yhdistystoiminnan vaikuttamisen keinot. Opiskelijakunnan hallituksessa toiminut opiskelija osaa toimia aktiivisena opiskelijayhteisön ja yhteiskunnan jäsenenä. Hän osaa soveltaa oppimiaan kokous- ja neuvottelutekniikoiden tietoja ja taitoja vastaaviin tilanteisiin. Lisäksi hän osaa kertoa opiskelijan, opiskelijakuntatoiminnan ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinot. Keväällä järjestettiin kaksi ja syksyllä kolme järjestökoulutusiltaa. Lisäksi yksi suunniteltu koulutus jouduttiin perumaan kevään aikana vähäisen ilmoittautujamäärän ja yhden puhujan peruuntumisen vuoksi. Koulutuksien aiheina olivat keväällä opiskelijajärjestötoiminnan perusteet 5.2, työssä ja työttömänä 5.5. Peruuntunut koulutus markkinoinnista ja brändäämisestä oli suunniteltu pidettäväksi 19.3. Syksyn aiheita olivat jäsenrekrytointi, brändäys ja tiedottaminen 9.9, hyvinvointi ja tapahtumat 16.10. sekä perehdytyskoulutus 2.12. Koulutuksissa on ollut kevään aikana yhteensä 133 osallistujaa. Koulutukset on järjestetty Ravintola Tubassa, OSAKOn toimistolla ja Liiketalouden yksikössä. kummassakin koulutuksessa on kerätty palautetta koulutuksien kehittämiseksi. Koulutussuunnitelma päivitettiin alkuvuodesta ja siihen lisättiin havaintoja aiheista ja puhujista vuoden mittaan. 5.2 Uuden opiskelijan opas KOS Kanniainen koordinoi Uuden opiskelijan oppaan päivittämistä sisällön osalta huhti - kesäkuussa. Oppaan sisältö käytiin yhdessä läpi koko toimistoväen voimin toimituspalaverissa perjantaina 9.5.2014. Opasta painettiin 2100 kappaletta ja lähetettiin jokaiselle uudelle opiskelijalle valintakirjeen yhteydessä. OSAKOn hallitus ja työntekijät toimivat julkaisun ilmoitusmyyjinä ja taittajana Laura Haapasaari. 5.3 Jäsenpalvelut OSAKOn jäsenet ovat pystyneet hakemaan projektiavustuksia jatkuvasti. Hakemuksia vastaanotettiin vuoden aikana 14 kappaletta ja hallitus myönsi avustuksen 10 projektille, joista yksi avustus peruuntui myöhemmin. Opiskelijat ovat voineet lainata suksia, makuupusseja ja -alustoja opiskelijakunnan toimistolta. Palvelu kiinnosti etenkin kansainvälisiä opiskelijoita. Toimistolta oli lainattavissa muun muassa 20 paria hiihtosuksia, useampia laskettelusuksia ja luistimia. OSAKO jakaa jäsenmaksua maksamattomille kannatusjäsenilleen yleisavustusta helmikuussa laadittujen sopimusten perusteella toukokuun lopussa.