KULTTUURIEN JA KANSAINVÄLISEN LIIKETOIMINNAN SULAUTUMINEN ALUERAJOJEN RIKKOUTUMINEN



Samankaltaiset tiedostot
Suomen aluerakenteen ja liikennejärjestelmän kehityskuva Kehityskuvanäkökulmat - Teknologian, luonnonvarojen ja palvelujen Suomi

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen. Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Globaalit trendit Ihmiset vaurastuvat ja elävät pidempään. Keskiluokka kasvaa ja eriarvoisuus lisääntyy. Taloudellinen ja poliittinen painopiste

Interreg Pohjoinen

KONE-, LAITE- JA ELEKTRONIIKKATEOLLISUUDEN ASIANTUNTIJASEMINAARI LAHTI Pekka Savolainen Hämeen TE-keskus

Visio 2017 Ylitorniolla on monipuolinen ja vahva yritystoiminta, jota tehokas elinvoimapolitiikka tukee. Muuttoliike on plusmerkkinen ja

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

Palvelutuotannon ja palveluinnovaation avoin kehittämismalli älykkäässä kaupungissa: toimintakonsepti ja -malli julkisen päätöksenteon tueksi

Esa Halme Kuinka korkeakoulut voivat osaltaan vastata Pirkanmaan maakuntasuunnitelman haasteisiin?

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2017

Elinkeino-ohjelman painoalat

Suomalainen työ muutoksessa.

Maailman ensimmäinen uuden sukupolven biotuotetehdas. Metsä Group

Miten yhteiskunnalliset haasteet, julkiset palvelut ja yritysten liiketoiminta kohtaavat vai kohtaavatko?

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Alueiden kehittämisen strategiasta 2010 luvulla Alueiden rakennemuutos voimistuu luvulla

Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen

ALUEELLINEN VETOVOIMA

Osaamisen ennakointi kuntapalveluissa

Viestinnän ja johtamisen yhteispeli. TAMK, Teiskontie 33, Tampere klo Tuottavuus ja viestintä

Liisa Hakala Johtaja TTO /TY

Näkökulmia liikenteen laajempiin taloudellisiin vaikutuksiin

OKM:n ja TEM:n ohjeistus vuodelle Kaakkois-Suomen luovien alojen kehittämisverkoston kokous 3/2016 ja 1/2017

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

Vaikuttavuusindikaattorit INKA-kaupungeissa. INKA-ohjelman kevätseminaari Vaasa Ville Valovirta

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

Parasta kasvua vuosille

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut

Iloa ja innovaatioita - Rieska-Leaderin strategia

Maahanmuutto- ja pakolaistilanne Lapissa

Missä Suomi on nyt? Tarvitaan tulevaisuudenuskoa vahvistava käänne!

LAPUAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN

IISALMEN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOTEEN 2010

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA

TAKUULLA RAKENTEISIIN!

Toimintaympäristön muutos - mahdollisuudet

Hallitusohjelma ja rakennerahastot. Strategian toteuttamisen linjauksia

Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua

Yhteiskunnallisen yrittäjyyden taustaa Suomessa ja Euroopassa

Pirkanmaan maakuntastrategia 2040

Infra-alan kehityskohteita 2011

METSÄN TULEVAISUUDEN TUOTTEET Teollisuuden metsänhoitajat ry Syysseminaari Metsäpäivillä

Työn tulevaisuuden kuvaus sosioteknisenä muutoksena

Mirja Antila, LAPE-akatemian fasilitaattori

Mikä on Kultahanke? Hankkeen osarahoittajia ovat Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä Opetusministeriö.

PK yritysten toiminnan taloudellinen merkitys Pirkanmaalla

Tekesin palvelut teollisuudelle

Keski-Suomen skenaariot vetovoiman näkökulmasta

Tekes on innovaatiorahoittaja

Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 5:

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)

Fiksu kaupunki Kokonaislaajuus 100 M, josta Tekesin osuus noin puolet

Liiketoiminta, logistiikka ja tutkimustarpeet

Luovuus, innovatiivisuus ja julkinen sektori. Virpi Einola-Pekkinen VM

Julkinen sektori uusien teknologioiden kehittäjänä. Huippuostajat-ohjelman käynnistysseminaari Finlandia-talo, Ville Valovirta

Rahapäivä Asiakaslähtöisemmäksi, globaalimmaksi ja tuottavammaksi KONEeksi. Matti Alahuhta Toimitusjohtaja

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma. Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi

Työmarkkinat murroksessa: Mitkä ovat tulevaisuuden työtehtäviä Suomessa?

Digitaalinen riskienhallinnan työkalu: Riskit haltuun helposti ja nopeasti. Riskienhallinta ja kestävä kehitys: Velvollisuudet eduksi

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma ( ) KUUMA-kuntien näkökulmasta

ClimBus Business Breakfast Oulu

Työmarkkinat Pohjois-Pohjanmaalla - Nykytila, rakennemuutos, ennakointi. Palvelujohtaja Pirjo Juntunen

UUDEN TYÖN MARKKINA Ehdotus edistyksellisemmän työn markkinan luomiseksi Suomeen

Näkökulmia Espooseen. Korkean vaikuttavuuden yritykset ja metropolialueen talouskasvu -seminaari, Vantaa Minna Joensuu,

Rakennerahasto-ohjelman alueelliset suunnitelmat. Itä- ja Pohjois-Suomen näkökulma Heikki Ojala Suunnitteluryhmän puheenjohtaja

Investointeja Suomeen! Yritysten investointien merkitys Suomelle

Miten yrittäjä jaksaa?

Valtakunnallisen viestintäyhteistyön voima Viestinnän erityisasiantuntija Annukka Lyra maa- ja metsätalousministeriö

Kylätoiminnan kasvava vastuu

Ympäristötalouden haasteet elinkeinorakenteelle

Verkostoituen. Ritva Partinen, Sosiaali- ja terveysministeriö

Verkostoista Voimaa. NELI North European Logistics Institute, Tutkimusjohtaja Mervi Nurminen

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

- ALMA - Asumisen ja hyvinvoinnin alueelliset palvelumallit bes.tkk.fi

Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa

Miten PK-yritys pärjää osaamiskilpailussa? PK-johtaja Pentti Mäkinen Toimittajaseminaari Porvoo

IHMISLÄHTÖISIÄ RATKAISUJA TOIMINTALINJA Aluekehitysasiantuntija Krista Tupala Satakuntaliitto

Strategiasta käytäntöön Porin seudulla

Tulossuunnittelu Kaakkois-Suomen ELY-keskus. Strategiset valinnat

Toimivat työmarkkinat osaajia ja työpaikkoja Keski-Suomeen

Smart Tampere

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Kestävästä kehityksestä liiketoimintaa: Kestävä yhdyskunta ohjelma

ETELÄ-KARJALAN RAKENNEMUUTOKSEEN

Tornionjokilaakson kuntaseminaari

Tilinpäätös Erkki Pehu-Lehtonen toimitusjohtaja

TYÖELÄMÄ SUOMESSA VUONNA 2030

TechnoGrowth Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi Indeksi**

Eveliina Salonen. INTUITIO Ja TUNTEET. johtamisen ytimessä. Alma Talent Helsinki 2017

Keski-Suomen maakuntaohjelma

Suomalaisen työpolitiikan linja

Kuinka turvaat työllisyytesi?

Asumisen tulevaisuus Tekesin näkökulma ja kehitysprojektien rahoitusperiaatteita

Maahanmuuttajien työllistäminen

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska

Transkriptio:

KULTTUURIEN JA KANSAINVÄLISEN LIIKETOIMINNAN SULAUTUMINEN ALUERAJOJEN RIKKOUTUMINEN Kansainvälisen edelläkävijyyden saavuttaminen kärkialoilla Kansallisesti ja kansainvälisesti tunnutettu asema ympäristö- ja energialiiketoiminnassa Pk-yritykset mukaan kansainväliseen liiketoimintaan Ulkomaisia investointeja alueelle esim. matkailuun ja uusille nouseville toimialoille Maahanmuuttajien yritystoiminta Kulttuurivienti Maaseudusta luksusta, maaseudun ja kaupunkien kiinteä yhteistyö Kuntauudistus, metropoliyhteistyö, Pietarin markkinat Alueellisen ja kansallisen identiteetin sumeutuminen Globaali epätahtisuus kuormittaa työtekijöitä Osaajat karkaavat muille alueille tai ulkomaille Alueiden ansainlogiikka häiriintyy ja teollisuuden menestyminen heikkenee merkittävästi Ulkomaiset halvemmat tuotteet valtaavat markkinat Kasvukeskukset täyttyvät ikääntyneistä Kaupungistuminen kurjistaa maaseudun Hallitsematon maahanmuutto, kansainvaellukset Rasismin nouseminen, monikulttuuriset törmäykset lisääntyvät Laiton maahanmuutto, rikollisuus, mafia Alueet jakautuvat menestyjiin ja häviäjiin

TIEDON JA TIETÄMYKSEN VIRTAAMINEN VÄLITTÄVIEN MEKANISMIEN LISÄÄNTYMINEN Tietämys ja uusi tieto kaikkien saatavilla, avoimuus ja yhteinen tuottaminen lisääntyvät Tutkimus ja tuotekehitys yhdistyy, luova tuho vahvistuu Analysointikyky paranee Nopeat palautekanavat hoitavat huonosti hoidetut palvelut pois markkinoilta Palvelujen muotoileminen ja käyttäjä/kuluttajalähtöisyys/räätälöinti lisääntyvät Välittäviä palveluja keskeisille yhteiskunnan alueille Panostaminen tutkimus- ja kehitystyöhön Työvoiman saatavuuden parantaminen (tarjonnan ja kysynnän kohtaaminen) Julkisen ja yksityisen sektorin välinen kamppailu, hyvinvointivaltio purkaantuu Tiedon väärät tulkinnat lisääntyvät Tietovarkaudet, tietosuoja hataroituu Maaseudun infrastruktuuri ei kehity, kaupunkiverkostot kaatuvat Tiedon valta kasvaa hallitsemattomaksi Johtamisessa ja päätöksenteossa käytettävä tieto ei ole relevanttia Ihmiset eivät tiedä mihin enää uskoa, arvailuyhteiskunta

NOPEASTI OPPIVIEN ORGANISAATIOIDEN JA VERKOSTOJEN MUODOSTUMINEN ÄLYKKÄÄT, KESTÄVYYTTÄ TUKEVAT RATKAISUT Spin-off toiminta lisääntyy, uudenlaiset innovatiiviset liiketoimintamallit Pk-yrityksien työpaikat lisääntyvät voimakkaasti Joustavat työsuhderatkaisut, organisaatioiden merkitys heikkenee Uudet teknologiset ratkaisut nostavat tuottavuutta teknologia mahdollistaa sukupolvien kohtaamisen Työn merkitys muuttuu, työ tehdään kun itselle sopii Kestävät liikenne- ja energiaratkaisut Työsuhdeturva on mennyttä, työelämäirtolaisuus yleistyy Työstä uupuvat, työttömyydestä kärsivät Liiketoiminnan moraalin ja eettisyyden väheneminen Vakoiluohjelmat ja virukset Maailmanlaajuinen tietoverkon piilovalvonta (Facebook, Google) Rajatut verkostot (Kiina) Kiinteistöjen ja yleinen infrastruktuurin rapautuminen Ydinvoima vie pohjan uusiutuvien energiaresurssien kehittämiseltä

VUOROVAIKUTUS HYVINVOINNIN LUOJANA LUOVIEN PALVELUJEN LISÄÄNTYMINEN Vaikuttamisen mahdollisuudet paranevat ja vaihtoehtojen määrä lisääntyy Ihmiset oppivat voimaannuttamaan toisiaan Erilaisuutta arvostava ja kunnioittava uusyhteisöllisyys Vuorovaikutusjohtaminen, jaettu johtaminen Suomalainen iphone ilmiö Luovien alojen yrittäjyys, hoivayrittäjyyden lisääntyminen Kolmas sektori merkittäväksi toimijaksi Kulttuuriystävällisyys ja kulttuuriyrittäjyys Alueiden henkinen tylsistyminen, tahtotilan heikkeneminen Sukupolvien välisen kuilun venyminen Itsekeskeisyys, manipulointi ja hyväksikäyttäminen lisääntyy Vanhanaikainen top-down johtajuus Ääriliikkeiden vahvistuminen Työhyvinvointi heikkenee entisestään Epäterve hidastaminen (burn out - downshifting) Työpaikkojen siirtyminen Itään

MONIOSAAMISEEN JA MUUTOKSEEN KASVAMINEN AITOUDEN MARKKINOIDEN MONIMUOTOISTUMINEN Monialainen asiantuntijuus, uusia ammatteja, ikääntyvien työmarkkinat Koulun kokonaisvaltainen muuttuminen, tutkintolähtöisyydestä osaamisen arvostamiseen Maailman osaavin kansa, koulutus saavutettavissa kaikkialla, lahjakkuudet pääsevät esiin Pk -yrittäjyyden nousu, luova ilmapiiri rakentuu, innovaatiokyky kasvaa Merkittäviä satsauksia työhyvinvointiin, asuinympäristön viihtyisyys ja hyvä lähipalvelut Uuden sukupolven johtamisosaaminen Palveluliiketoiminnan kehittäminen Yhteiskuluttaminen (coconsumption) yleistyy, lähiruoasta menestyksellistä liiketoimintaa Kestävät teknologiset ratkaisut arkipäiväistyvät, ekologisuus ja sosiaalisuus voimistuu Viljantuotannon, jalostamisen ja kehittämisen kehto Psyykkiset ongelmat lisääntyvät jyrkästi, oppivaikeudet yleistyvät Syrjäytymiskehitys vahvistuu, väliinputoamiset yleistyvät, päihteiden väärinkäyttö Eriarvoisuuden lisääntyminen, ihmisten jakautuminen ryhmiin ja kansanosiin Kärkiosaaminen kapenee, yritysten investoinnin vähenevät Keskeiset luonnonvarat (esim. vesi ja vilja) tärveltyvät Saastuminen, luonnon monimuotoisuuden heikentyminen Tuotteiden turvallisuusriskit realisoituvat, piratismi yleistyy Korruption piiloutuminen yhteiskunnan rakenteisiin, harmaat markkinat