Jarno Raukko ja Virva Lehmusvaara (28.4.2012) Johdanto Jean Sibeliuksen Kullervo (op. 7) kantaesitettiin Helsingin Yliopiston Juhlasalissa 28.4.1892. Kapellimestarina toimi Sibelius itse. Tämä oli Sibeliuksen toinen julkinen esiintyminen oman musiikkinsa johtajana. Ylioppilaskunnan Soittajat (YS) ja mieskuoro Manifestum juhlistavat Kullervon kantaesityksen 120-vuotisjuhlaa kolmella konserttitapahtumalla. Konsertit johtaa Ylioppilaskunnan Soittajien kapellimestari Mikk Murdvee. Kullervon sisarena ja Kullervona laulavat sisarukset Johanna Rusanen-Kartano ja Ville Rusanen. Kullervon ensiesitys oli ensimmäinen kerta maailmanhistoriassa, kun konserttiohjelmaan oli painettu suomen kieltä, nimittäin Kalevalasta peräisin olevat sanat, jotka kuullaan teoksen 3. ja 5.osassa. Kullervoa esitettiin muutaman kerran 1892-1893 ja sen osia joitakin kertoja vuosina 1905-1935. Kokonaisena se esitettiin ensi kertaa 1900-luvulla vuonna 1958. Vasta Paavo Berglundin työn myötä teos alkoi vakiintua konserttiohjelmistoihin 1970-luvulta alkaen. Tänä iltana kuultava versio on ns. kriittinen editio, jonka on tehnyt ja toimittanut Glenda Dawn Goss vuosina 1996-2005. Kyseisen Urtext-edition eli alkuperäislähteisiin perustuvan version on kustantanut Breitkopf & Härtel (Wiesbaden, Leipzig ja Pariisi 2005). Teoksen osat tempomerkintä esittäjät kesto 1. Johdanto Allegro moderato orkesteri n. 14-16 min 2. Kullervon nuoruus Grave orkesteri n. 15-18 min 3. Kullervo ja hänen sisarensa 4. Kullervon sotaanlähtö Allegro vivace orkesteri, mieskuoro, baritoni ja sopraano n. 24-26 min Alla marcia orkesteri n. 9-11 min 5. Kullervon kuolema Andante orkesteri ja mieskuoro n. 12-14 min Perusasioita sävellyksestä Sibeliuksen Kullervo op. 7 on pitkä, noin 80 minuuttia levytyksissä kestävä sinfonia. Se on kuorosinfonia, koska orkesteri ja kuoro yhdistävät voimansa kolmannessa ja viidennessä osassa. Kullervon ohjelmallisuus ja poikkeavuus ovat saaneet aikaan, että sen epiteettinä on ollut myös sinfoninen runo kantaesityksen ohjelmatekstissä, nuottimateriaaleissa, useissa levytyksissä ja kirjallisuudessa. Kullervossa on viisi osaa, joille Sibelius antoi viisi nimeä ohjelmatekstissä (muttei partituurissa) Kullervon tarinan vaiheiden mukaan. Viidestä osasta ensimmäinen, toinen ja neljäs ovat pelkästään orkesterin esittämiä. Kolmannessa on orkesterin ohella sekä mieskuoro että kaksi solistia, mies ja nainen, Kullervo ja hänen sisarensa. Viidennessä osassa esiintyvät orkesteri ja mieskuoro. Mieskuoro on neliääninen tenori-tenori-basso-basso; kolmannen osan alkupuolella he
laulavat paljolti samaa stemmaa oktaavin päässä toisistaan, aivan kuin Sibelius haluaisi korostaa tarinan muinaisuutta ja primitiivisyyttä. Kolmannen osan keskellä ja viidennessä osassa tekstuuri on neliäänistä ja rakentaa sointuja. Naissolistin ääniala on kriittisessä editiossa (Sibelius 2005) sopraano, kun usein aiemmin (esim. Dahlström 1987) se on merkitty mezzosopraanoksi. Miessolisti on baritoni. Sibelius kirjoitti 1890-luvun mittojen mukaiselle sinfoniaorkesterille, johon kuuluu mm. englannintorvi, bassoklarinetti ja tuuba. Sinfonia vai sinfoninen runo? Aiemmin auktoriteettina pidetty käsikirjoituspartituuri ja kantaesityksen ohjelmateksti sisältää alaotsikon Sinfoninen runo(elma) kuorolle, solisteille ja orkesterille (symfonisk dikt), mutta Gossin editoima Sibelius (1892/2005) on tiputtanut tämän epiteetin pois kansilehdestä ja otsikkolehdiltä, ja Goss aloittaa esipuheensa (2005a ja 2005b) kutsumalla Kullervoa ainoaksi Sibeliuksen sinfoniaksi, joka on sävelletty kokonaan 1800-luvulla. Muutenkin hän yksiselitteisesti kutsuu Kullervoa sinfoniaksi. Tawaststjerna (1965) kutsuu Kullervoa eeppiseksi ohjelmasinfoniaksi, ja toteaa että Sibelius itse kutsui Kullervoa myöhemmin sinfoniaksi. Myös jo kirjeissään Aino Järnefeltille, Robert Kajanukselle ja Martin Wegeliukselle 1891-1892 Sibelius käyttää järjestelmällisesti nimitystä symfoni. Kullervo ei kuulu samaan sinfonialajityyppiin, jota Sibeliuksen sinfoniat nro 1-7 edustavat. Ensinnäkin se liittyy siihen kuorosinfonioiden linjaan, jota edustavat Beethovenin yhdeksäs sinfonia, Mendelssohnin toinen sinfonia, Berlioz'n Romeo ja Julia sekä Lisztin kuorosinfoniat. Sibeliuksen tehdessä Kullervoa myös Mahler työsti (1888-94, kantaesitys 1895) toista sinfoniaansa, jossa on orkesterin lisäksi laulusolistit ja kuoro. Myös Mahlerin kolmas sinfonia sisältää laulusolistin ja kuoron, ja neljäs laulusolistin. Kullervo on toisaalta myös ohjelmallinen sinfonia, eeppinen sinfonia tai erityispitkä sinfonia, jollaisena voi pitää edellämainittujen lisäksi Brucknerin monia sinfonioita ja Mahlerin muitakin kuin vokaaliosuuden sisältäviä sinfonioita. Tärkein yksittäinen musiikillinen esikuva Sibeliukselle lienee ollut Brucknerin kolmas sinfonia (Tawaststjerna 1965, Tarasti 1977). Goss (2005b) perustelee sinfonia-lajityyppinimitystä mm. sillä, että siinä on viisi osaa, ensimmäinen osa noudattaa sonaattimuotoa, toinen osa on hidas ja neljäs osa marssimuotoinen. Mikään näistä ei ole tyypillistä sinfonisille runoille. Sibeliuksen omaa epävarmuutta Kullervon kokonaisuutta kohtaan kuvastaa kuitenkin se, että Kilpeläisen (1992) mukaan Sibelius suunnitteli vuonna 1911, että olisi erottanut 1.osan omaksi teoksekseen (op. 7) ja nimittänyt muita neljää osaa Sinfonisiksi runoiksi (op. 8). Kullervo oli alunperin op. 8, vuosina 1912-14 ilman opusnumeroa, mutta viimeistään vuonna 1915 sai lopullisen paikkansa op. 7:na (Kilpeläinen 1992). Epävarmuutta on myös monissa viime aikojen julkaisuissa: esim. Ondinen (2008) levytys toistaa takakannessa epiteetin Sinfoninen runo..., vaikka levytys pohjautuu Gossin kriittiseen editioon (ilman mainintaa asiasta) ja vaikka Murtomäki (2008) samassa levytekstissä puhuu sinfoniasta. Goss kutsuu Kullervoa Sibeliuksen ensimmäiseksi sinfoniaksi. Jos numerot 1-7 on kuitenkin jo varattu, pitäisikö sitä alkaa kutsua Sibeliuksen sinfoniaksi nro 0, onhan Brucknerinkin nykyaikaisessa teosluettelossa sinfoniat nro 00 ja 0? Tämä on tuskin luultavaa, onhan nollalla negatiivinen kaiku. Ja on säveltäjiä, joiden sinfonioita ei ole lähdetty numeroimaan, kuten Liszt ja Stravinsky. Sibeliuksella voi aivan hyvin olla sinfoniat nro 1-7 ja Kullervo-sinfonia, kenties sitten yhteensä kahdeksan sinfoniaa.
Sibelius Kalevala-säveltäjänä Kullervoa hiukan myöhäisempiä Kalevalaan liittyviä sävellyksiä ovat Satu (op. 9) ja Kareliamusiikki, josta on julkaistu Karelia-alkusoitto (op. 10) ja Karelia-sarja (op. 11). Myöhemmin Sibelius sävelsi mm. Lemminkäisen (neljä legendaa, 1893-1900), Pohjolan tyttären (1906), Luonnottaren (1913) ja Tapiolan (1926). Varsinkin Tapiolassa kalevalaisuus on saavuttanut jo hyvin abstraktin muodon verrattuna aiempiin sävellyksiin. Kalevala oli tärkeä osa Sibeliuksen kiinnostusta kaikkeen suomalaiseen. Hän kirjoitti Wienistä Ainolle: Minusta Kalevala on ihan moderni. Se on minun mielestäni musiikkia kaikki, teema ja muunnelmia. Myöhemmin hän kuuli Larin Paraskea ja muita runonlaulajia. Syntyhistoriaa Sibelius opiskeli vuosina 1890-1891 Wienissä; hänen pääasiallinen tavoitteensa oli oppia säveltämään orkesterille. Hän pääsi kuuluisien kapellimestarien ja säveltäjien irrallisille tunneille ja teki suuren joukon harjoitussävellyksiä, jotka hän sitten heitti kylmästi roskakoriin (Tawaststjerna 1965). Samaan aikaan alkoivat kyteä Kullervoon johtaneet ideat. Sibeliukselle Kalevalan edustama suomen kieli oli inspiraation lähde, ja koska muinaiset suomalaiset olivat kyenneet luomaan Kalevalan, täytyi heidän musiikkinsakin olla korkeatasoista. Toisaalta Wienissä hänen tuttavapiiriinsä kuului ihmisiä esim. Balkanilta, joiden musiikin eksoottiset piirteet kiehtoivat Sibeliusta. Hän ahmi päivisin ja iltaisin vaikutteita Wienin konserteista ja Wienissä asuvilta opiskelija- ja muusikkotovereiltaan. Tawaststjerna (1965) mm. kertoo, kuinka Sibelius kuunteli yhtenä iltana englannintorven soittajaa 3 tuntia ja pommitti tätä kysymyksillä. Tämän yhden illan mestariluokan seurauksia voimme kuulla Kullervon toisessa osassa, Karelia-sarjan Balladissa ja Lemminkäis-legendojen Tuonelan joutsenessa. 12.4.1891 Sibelius kuuli Wienissä konsertissa Beethovenin yhdeksännen sinfonian, jonka suuruus ahdisti häntä. Viikkoa myöhemmin hän kirjoitti Ainolle kirjeen, jossa on nuotteina Kullervo-teema. Sibelius palasi kesäkuussa 1891 Suomeen ja siirtyi Loviisaan. Työ Kullervon parissa jatkui ja syveni. Vihdoin joulukuussa Sibelius tapasi Porvoossa ajan kuuluisimman runonlaulajan Larin Parasken, joka lauloi hänelle karjalaisia runoja ja itkuvirsiä, ja todennäköisesti myös näkemyksensä Kullervon tarinasta. Sibeliukseen tapaaminen teki syvän vaikutuksen. Sibelius koki ensimmäisen osan kirjoittamisen vaikeimpana, sillä siinä on koko sinfonian alku ja juuri (kirje Ainolle, Tawaststjerna 1965). Joulukuusta 1891 huhtikuun 1892 alkuun Sibeliuksen työskentely kiihtyi, ja edistymistä voi seurata Sibeliuksen kirjeistä Ainolle. Maaliskuun alussa Sibelius oli tullut siihen tulokseen, että kuorossa on parempi olla vain miehiä: miesäänet sopivat paremmin teokseen karuuteen. Kullervon ensiesitys Kullervon tulevasta kantaesityksestä uutisoitiin lehdistössä innokkaasti koko huhtikuun 1892 ajan. Teos valmistui kaksi viikkoa ennen kantaesitystä. Kun ensi-ilta vihdoin koitti, Yliopiston juhlasali oli täpö täynnä: vakituisen konserttiyleisön lisäksi oli tullut väkeä, joka piti isänmaallisena velvollisuutenaan olla läsnä kotimaisen Kalevala-sinfonian esityksessä. (Tawaststjerna 1965). Vaikka esitys ei ollut teknisesti kovin hioutunut, Sibelius piti koko esittäjäkunnan ja koko teoksen kaaren hyvin hyppysissään. Suosionosoitukset eivät ottaneet loppuakseen. Tawaststjerna (1965) tulkitsee, että teos kuulosti joidenkin Lisztiin, Berlioz'hon ja Wagneriin tottuneiden kuulijoiden korviin riittävän järkeenkäyvältä, ja konserttiyleisö osasi kuulla, että sävellyksessä oli jotain poikkeuksellisen nerokasta. Ehkäpä isänmaalliseen tapahtumaan tulleet, konserteissa tavallisesti käymättömät yleisön edustajat kuitenkin taputtivat enemmän tapahtuman kansallis-mieliselle hurmahengelle kuin mahdollisesti pitkänä ja raskaana kokemalleen musiikille.
Kantaesityksessä 28. huhtikuuta 1892 kello kahdeksalta illalla Kullervon nais-solistina oli Emmy Achté ja miessolistina Abraham Ojanperä. Orkesterina oli Helsingin Filharmoonisen seuran orkesteri (tai orkesteriyhdistyksen orkesteri ), jota Sibelius johti itse. Tämä ei kuitenkaan ollut Sibeliuksen debyytti kapellimestarina, sillä 24.11.1891 hän oli johtanut eräässä kansankonsertissa kaksi omaa Wienin-aikaista sävellystään. Tilapäinen mieskuoro koostui musiikin ystävistä, joista osan muodosti Helsingin Lukkarija Urkunistikoulun oppilaskuoro (Ranta 1933) ja toisen ryhmän jotkut Ylioppilas-Laulajat, todennäköisesti Ylioppilaskunnan Laulajien (perustettu 1883), Sällskapet MM:n (ei ollut aktiivinen vuonna 1892) ja Akademiska Sångföreningenin (perustettu 1838) jäsenet. Sekä kuoroon että orkesteriin kuului noin 40 henkilöä (Goss 2000). Useimmat soittajat olivat ulkomaalaisia (Ranta 1933). Gossin (2000) mukaan orkesterin palkka-listoille kuului 38 henkilöä, joista esim. vain yksi soitti alttoviulua, kun viuluissa oli yhteensä 12, sellossa 3 ja kontrabassossa 3 soittajaa. Puhaltajia oli muuten riittävästi, mutta tuubisti oli todennäköisesti pestattu keikalle muualta. Tawaststjerna (1965) kertoo, kuinka saksalaiset soittajat aluksi naureskelivat Kullervon stemmoille, mutta kuinka Sibeliuksen luontainen karisma ja kyky suggeroida soittajat ja laulajat saivat vähitellen koko joukon puolelleen ja haltioihin. Juho Ranta, säveltäjä Sulho Rannan isä, muistelee (1933) Kullervon kantaesitystä neljänkymmenen vuoden takaa. Hän oli itse kuoron jäsen tuossa esityksessä. Harjoitusten kielenä oli vuoroin saksa, vuoroin ruotsi, vuoroin suomi. Ranta kuvailee musiikillista elämystään laulajan näkökulmasta: Me laulajat kuitenkin olimme intoa ja innostusta täynnä. Sävellys sisälsi kyllä ehkä niihin aikoihin tavattoman määrän ja ennen kuulumattomiakin riitasointuja. Mutta ne eivät olleet korvia vihlovia, repiviä, vaan selkäpiitä karmivia, tunteita tavoittelevia. Oli niissä kuulevinaan milloin kapalovyön katkeamisen, milloin veitsen karahtamisen kiveen. Milloin aavisteli petojen alkuvoimaista karjahtelua, milloin koskemattoman korven kaskeksi kaatumista. Mutta toisinaan taas muuttui musiikki sinisen salon syväksi rauhaksi... Merkillisintä minun mielestäni oli lausuinkin sen silloin konsertista kotiin kulkiessamme eräälle toverilleni (hän taitaa vielä elää) että vaikken musiikista kuullut ainoatakaan minulle ainakaan tietoisesti tunnettua sävelmän pätkääkään, oli se sittenkin kuin vanhaa tuttua, ennen kuultua. Se oli suomalaista musiikkia. Minusta tuntui kuin olisivat soittajat aina hiukan arastellen ja vieroksuen jopa epäröiden puhaltaneet tai vetäneet mollin korotettua kuudetta säveltä [doorinen kirkkosävellaji! JR], joka esiintyi aika usein ja joka minulle etelä-pohjalaisiin kansanlauluihin jo pienestä pitäen tottuneena oli kuin tuttua ja omaa. Rantaan oli suuresti tehnyt vaikutuksen myös se, kuinka vakuuttavasti Sibelius oli käyttänyt suomen kieltä laulun tekstissä. Ranta murehti, josko muistot olivat kullanneet hänen mielikuvansa, ja hän toivoikin, että teos olisi esitetty taas konsertissa, jolloin sitä olisi voinut kuunnella itse konsertissa tai radion kautta. Esityshistoria Kullervo esitettiin koko pituudessaan 28.4. ja 29.4.1892 Helsingissä. Robert Kajanus johti neljännen osan vielä 30.4. Maaliskuussa 1893 se kuultiin, jälleen Sibeliuksen johtamana, vielä kolme kertaa Helsingissä, kun Sibelius oli saanut partituurin takaisin Wienistä, jonne hän oli lähettänyt sen kapellimestari Felix Weingartnerille esityksen toivossa. Seuraavina vuosikymmeninä yksittäisiä osia esitettiin harvakseltaan. Robert Kajanus johti neljännen osan Runeberginpäivänä 1905 Venäjän sortotoimia vastustavassa suomalaisen musiikin konsertissa; Gossin (2000) mukaan ei ollut sattumaa, että Kajanus valitsi mukaan juuri militantin
Kullervon sotaanlähdön. Kolmas osa esitettiin Kalevalan 100-vuotisjuhlissa vuonna 1935 mm. Lemminkäisen jälkeen. Vuoden 1893 jälkeen seuraava koko teoksen esitys oli vasta 12.6.1958 Helsingissä Sibeliusviikolla, vajaa vuosi Sibeliuksen kuoleman jälkeen, jolloin Jussi Jalas, Sibeliuksen vävy, johti teoksen. Tämä esitys äänitettiin laittomasti, mikä tuotti amerikkalaisen piraattilevytyksen. (Goss 2009a, Tawaststjerna 1965) Ensimmäinen esitys ulkomailla oli vuonna 1970 Englannissa: Bournemouthin sinfoniaorkesteria ja Ylioppilaskunnan Laulajia johti Paavo Berglund. Tällöin teos myös levytettiin ensimmäistä kertaa asianmukaisesti. Kielsikö Sibelius Kullervon esittämisen vuosina 1894-1957? Itsepintainen perinteinen näkemys on, että Sibelius kielsi Kullervon esittämisen. Goss (2000, 2005a, 2009a) kuitenkin esittää, että Sibelius ei kieltänyt Kullervon esittämistä, vaan siirtyi muihin sävellystöihin ja jätti Kullervon viimeistelyn sivuun. Tämä ei ollut kuitenkaan sivuunjättö vapaasta tahdosta. Sibelius päinvastoin lukuisia kertoja suunnitteli Kullervoon palaamista, sen korjailua ja sen julkaisemista. Gossin (2000) ja Sibeliuksen lähettämien kirjeiden mukaan Sibelius olisi jopa yrittänyt palata partituurin korjaamiseen, mutta käsikirjoitus oli vuosia lainassa Robert Kajanuksella, eikä Sibelius päässyt siihen käsiksi. Sibelius myös lähetti partituurin joitakin kertoja ulkomaille (Itävaltaan, Yhdysvaltoihin) kuullakseen kriitikon mielipiteen tai tarjotakseen sitä esitettäväksi. Kullervo oli kuitenkin Sibeliuksen tekemislistalla vuosikaudet. Nuottimateriaalista Gossin (2000) mukaan on ihme, että Kullervosta säilyi jälkipolville edes niinkin paljon: orkesteristemmojen ja sovitusten lisäksi alkuperäispartituuri on säilynyt tähän päivään, vaikka se matkasi ensi vuosikymmeninä ympäri maailmaa ja hukkui lainaajien kirjahyllyihin pitkäksi toveksi. Sibelius itse koki partituurin säilymisen niin riskialttiiksi, että hän luovutti vuonna 1917 käsikirjoituksen Helsingin yliopiston kirjastoon. Vuonna 1922 hän myi käsikirjoituksen Kalevalaseuralle 10.000 markasta. Käsikirjoitusta on kuitenkin siitäkin lähtien säilytetty kansalliskirjastossa. Miksi Kullervo piti toimittaa uudelleen? Goss (2005a) osoittaa, kuinka Sibeliuksen nuotinnos oli usein virheellistä ja avointa avoimille tulkinnoille, joten käsikirjoituksia ja muuta muistiin kirjoitettua materiaalia piti vertailla, analysoida ja tulkita edelleen. Lisäksi esityskäytännöt muodostivat oman perinteensä, jonka sisältöjä piti arvioida ja arvottaa; tätä tehtävää eivät helpottaneet esitysperinteen keskeymät. Teoksen musiikillisia ominaispiirteitä Kuten Sibeliuksella myöhemminkin, ns. kirkkosävellajit ovat oleellisia Kullervon melodioiden säveljärjestelmässä: Kullervossa kirkkosävellajien ominaisuuksia löytyy suurimmasta osasta melodioita, teemoja, aiheita ja sävelkulkuja. Esim. teoksen aloittava Kullervo-teema on aiolisessa e- mollissa eli ns. luonnollisessa mollissa: se tarkoittaa sitä, että molliasteikon 6. ja 7. sävel ovat alennettuja, aivan kuin pianolla soittaisi a:sta ylöspäin asteikon pelkillä valkoisilla koskettimilla. Toisen osan kehtolauluteema on lähinnä doorista kirkkosävellajia: doorinen taas syntyy niin, että pianolla soittaisi d:sta ylöspäin asteikon valkoisilla koskettimilla. Tawaststjernan (1989) liite 2 kertoo tästä aiheesta tarkemmin. Läpi Kullervon kuulemme viiden yksikön kokonaisuuksia: viiden sävelen aiheita (varsinkin toisessa osassa, jonka pääteema toistaa saman sävelen viidesti), 5/4-tahtilajia (kolmannessa osassa)
ja 5/4-tahtisuuteen taipuvaisen sävelmän 4/4-tahtipohjalla (ensimmäisessä ja viidennessä osassa). Viidestä osasta toinen ja viides päättyvät samanlaiseen yhden soinnun viidesti toistamiseen. Tarasti (1977) esittää, että suuri osa Kullervon temaattisesta materiaalista pohjautuu teoksen aloittavan Kullervo-teeman ensimmäisen säkeen loppuun, jossa laskevaa sekunti-intervallia seuraa terssi. Tämä kolmisävelinen ydinmotiivi eri käännöksinä löytyy paristakymmenestä muusta teemasta läpi sinfonian. Kullervo eurooppalaisen musiikin historiassa Sibeliuksen op. 7 on hämmentävä kappale länsimaisen taidemusiikin historiaa. Kuulemme siinä sellaista Sibeliusta, jota emme kuule enää missään muussa Sibeliuksen teoksessa. Kuulemme siinä outoutta, jota voimme kuulla myös Karelia-musiikissa. Outoutta on kuitenkin vähemmän; siinä missä Karelia-musiikkia voi pitää nuoruuden epäkypsyyden ja nerokkaiden ideoiden yhdistelmänä, Kullervo on kokonaisuus, jonka jokaiseen kohtaan voi ajatella järkevän motivaation ja musiikillisesti hienon idean. Kullervon vaikeaa soitinnusta ja muita omituisia ratkaisuja moni voisi pitää nuoren säveltäjän ensimmäisen orkesteriteoksen lastentauteina. Puhaltimien vaikeissa stemmoissa on kuitenkin samanlaisia ratkaisuja, joita kuuluisat modernistiset säveltäjät tekivät 1900-luvun puolella lukuisia. Kolmannen osan jälkipuolen oudot, minimalistiset, toistokuvioiset, paikallaan 8-16 tahtia polkevat sointumaailmat kuulostavat samalta kuin Stravinsky 20-30 vuotta myöhemmin. Oudot kenraalitauot, joissa musiikki muuttaa muotoaan ja saattaa jatkua unisonojulistuksena, ovat taas ihastuksenosoitus Brucknerille. Kuulemme viittauksia menneisiin säveltäjiin, mutta myös aiheita, joihin tulevat säveltäjät viittaavat. Kullervon toisen osan pastoraalijaksossa (jossa kuvittelemme Kullervo-paimenen soittavan englannintorvea karjaeläimille ja kuuntelevan lintujen laulua) jousten rytminen aihe on suora viittaus Beethovenin Pastoraalisinfonian ensiosaan. Kullervon ensimmäisessä osassa on paljon viittauksia Brucknerin 3. sinfoniaan. Sibelius viittaa kuitenkin myös eteenpäin. Ajattelemme näin, koska ne kappaleet, jotka muistuttavat Kullervoa, ovat tunnetumpia kuin Kullervo (1892), vaikka ne on sävelletty myöhemmin. Tärkein esimerkki on neljännen osan karjalainen sivuteema ja sen käsittely, jotka kuulostavat hämmästyttävän paljon Stravinskyn Petruškan (1911) Venäläiseltä tanssilta. Kullervon ensimmäisten esitysten aikana Stravinsky oli 2-3 vuoden ikäinen, eikä hän ole kovin helposti voinut päästä kuuntelemaan Kullervoa konsertissa tai lukemaan partituuria; ainakaan tästä ei ole dokumentaatiota. Sibelius ja Stravinsky ovat käyttäneet samaa karjalaista kansantanssin/melodian, joko kuulleet tai lukeneet sen (Goss 2005b). Goss (2012) otaksuu, että Sibeliuksen käsiin melodia on tullut nuottivihossa, jonka Järnefeltit ovat tuoneet Pietarista. Kullervo kuulostaa paikoin myös Debussyltä ja Mahlerilta. Kuten oheisesta taulukosta ilmenee, säveltäjät ovat aikalaisia, ja monet heidän sävellyksensä ovat samaan aikaan sävellettyjä. On mahdollista, että Sibelius on pitänyt Debussyn ja Mahlerin tyylistä ja laittanut Kullervoon mukaan tyyliviittauksia. Debussyn La Mer -tyyppistä sointimaailmaa kuullaan Kullervossa ainakin ensimmäisen osan loppupuolella ja kolmannen osan eroottisessa (Tarasti 1977, Goss 2012) kohdassa, jossa viulut soittavat korkealta ja kovaa eteerisen lemmenteeman. Tarinan kannalta siinä Kullervo on onnistunut viettelemään naisen, joka vasta myöhemmin paljastuu hänen sisarekseen. Vihdoin Hollywoodin elokuvamusiikissa on yllättävän suoria lainoja Kullervosta. Esimerkiksi John Williamsin säveltämässä avaruus- ja seikkailuelokuvien musiikissa on paljon samaa kuin Kullervon neljännen osan barbaarisessa keskitaitteessa ja aivan lopussa; myös Tawaststjerna (1989) huomauttaa, että säveltäjät voivat päätyä samantyyppisiin ratkaisuihin
eeppisten teosten, niin itsenäisten sävellysten kuin elokuviin tehdyn musiikin taistelukohtauksissa. Gustav Mahler Claude Debussy Richard Strauss Carl Nielsen syntynyt 1860 1862 1864 1865 1865 teoksia 1.sinfonia 1885-88 2.sinfonia orkesterille, sopraano- ja alttosolisteille sekä kuorolle 1888-94, kantaesitys 1895 Faunin iltapäivä 1892-94 jousikvartetto 1893 Nocturnes 1892-99 Don Juan 1888-89 Tod und Verklärung (Kuolema ja kirkastus) 1889-90 Guntram op. 25 1892-93, kantaesitys 1894 Till Eulenspiegels lustige Streiche 1894-195 Sinfoninen rapsodia 1888 1.sinfonia (op. 7) 1890-92 jousikvartetto nro 2 1890 Jean Sibelius Kullervo 1891-92 Satu (op. 9) 1892 Kareliamusiikki 1893 Lemminkäinen 1893-95 Laulajat, soittajat ja Gallen-Kallelan maalaus Ylioppilaskunnan Laulajat (YL) ja Ylioppilaskunnan Soittajat (YS) ovat sisaryhdistyksiä, jotka ovat tätä kirjoittaessa 86 vuoden ajan jakaneet Vanhalla Ylioppilastalolla saman harjoittelusalin Musiikkisalin ja saman toimiston. (Toki samassa salissa harjoittelevat myös Akademiska Sångföreningen (AS) ja Damkören Lyran.) Musiikkisalin kuuluisin asia on sen pohjoisseinään Akseli Gallen-Kallelan maalaama fresko Kullervon sotaanlähtö, joka valmistui 1901. Tätä kirjoittaessa YL on esittänyt Kullervon 3.osan alkupuoliskon ja 5.osan lukuisia kertoja. Vaikka ensiesityksessä 28.4.1892 ei aikatauluongelmien takia tarkalleen ottaen koko YL laulanutkaan vaan joukko vapaaehtoisia YL:istejä ja Lorenz Achtén lukkarikoulun oppilaita (Häyrynen 2008) YL on sekä Kullervon esityshistorian alkukaudella että uuden esitysperinteen alettua vuodesta 1970 lähtien vakiintunut maailman kuuluisimmaksi Kullervon esittäjäkuoroksi. He olivat mukana myös ensilevytyksessä Bournemouthin sinfoniaorkesterin ja Paavo Berglundin kanssa. Ei ole sattumaa, että kuoron 125-vuotisjuhlakirjan (Häyrynen 2008) kantta komistaa Kullervon sotaanlähtö. Kullervon viisi osaa vaativat kuitenkin ennen kaikkea soittajia. Tämän kevään projekti on ensimmäinen kerta, kun Vanhan ylioppilastalon orkesteri, YS, soittaa ja esittää Kullervon. Vaikka 6.4.1903 Helsingin filharmonisen seuran orkesteri esitti Robert Kajanuksen johdolla Kullervon sotaanlähdön eli Kullervon 4.osan Vanhan ylioppilastalon juhlasalissa YL:n 20-vuotisjuhlissa (Häyrynen 2008), Kullervon sotaanlähtö -maalaus ja Kullervon sotaanlähtö sävellyksen 4.osana kohtasivat tiettävästi ensimmäistä kertaa YS:n harjoituksissa 18.1.2012. Sitä, että YS soittaisi Kullervon, voisi pitää historiallisena välttämättömyytenä, jonka vasta tämä vuosi on tuonut
tullessaan. Toisaalta on onni, että meillä on nyt käytössämme Gossin kriittinen editio, joka tuo meidät lähemmäksi Sibeliuksen alkuperäistä (ja aikomaa) partituuria kuin mikään aikaisempi nuottimateriaali. YS ja YL eivät ole päätyneet Kullervon suhteen yhteistyöhön; YS:n pyysi kumppanikseen Manifestum, jota houkutti käydä käsiksi Kullervoon ja samalla ajoittaa konsertti kantaesityksen 120-vuotispäivään. YS:stä Manifestumille vihjasi Atso Almila, kertoo Sunila (2012). Kullervo Kalevalan aiheena Kullervon tarina muodostaa Kalevalassa melko itsenäisen ja muusta eepoksesta jopa hieman irrallisen kokonaisuuden. Tarinan henkilöt punoutuvat muuhun eepokseen, mutta verrattain niukasti. Itse Kullervo esiintyy ainoastaan Kalevalan runoissa 31 36, joita kutsutaan usein Kullervorunoelmaksi. Tarinan irrallisuus juontuu osittain siitä, että Kalevalan muista runoista poiketen Kullervo-tarulla on itämerensuomalaiset juuret: Kullervosta kertovat runot on taltioitu Inkeristä. Voimakkaan, jopa yliluonnollisia voimia omaavan suurikokoisen mieshahmon motiivi toistuukin myös esimerkiksi Viron kansalliseepoksessa Kalevipoeg. Kullervo-taru ei myöskään ole Lönnrotin keräämä, vaan sen merkitsi muistiin D. E. D. Europaeus. Kullervo on synkkäsävyinen tarina onnettomissa olosuhteissa kasvavasta, tahallisesti ja tahtomattaan pahaa tuottavasta Kullervosta. Runoelmasta hahmottuva Kullervo on moniulotteinen antisankari, Kalevalan surullisen hahmon ritari, joka on toisaalta yksinkertainen, fyysisiä voimiaan hallitsematon ja kostonhimoinen, mutta toisaalta kaunis, oikeamielinen ja synnintuntoinen. Sibeliuksen lisäksi Kullervo on innoittanut monia muitakin taiteilijoita; Kullervon voidaan sanovan olevan jopa yksi Kalevalan inspiroivimmista aiheista. Kalevala-aiheista kuvataidetta tutkineen van der Hoevenin (1996) mukaan 1800- ja 1900-luvun taitteessa nimenomaan Kullervo oli kuvataiteissa toiseksi suosituin Kalevala-aihe heti Väinämöisen jälkeen. Monet tuonaikaiset taiteilijat fokusoivat kuitenkin vain herkulesmaiseen, jonkinlaisen kansallissankarin ihanteet täyttävään nuoreen Kullervoon puuttumatta lainkaan henkilöhahmon synkempiin puoliin. Sibeliuksen Kullervo-tulkinnassa sen sijaan esitellään tarinan koko kaari dramaattisine ja traagisine käänteineen. MUSIIKKI Ensimmäinen osa: Johdanto Kullervon avaa Johdanto, sinfonian osaa kaikista eniten muistuttava sonaattimuotoinen kokonaisuus. Ensimmäinen osa menee suoraan asiaan. Kun matalat jouset ja 2.viulu ovat neljän tahdin ajan maalanneet pohjalle sointu- ja sointialustan, 5.tahdista alkaen klarinetti ja käyrätorvi esittävät Kullervo-teeman. Teema on suoraan valmis ja täydellinen kaikessa painavuudessaan: Tarasti (1977) katsoo sen 31-40 tahdin mittaiseksi ja huomauttaa, että se kuullaan kokonaisuudessaan vain kaksi kertaa, eli heti esittelyjaksossa ja kertausjakson alussa. Tarasti näkee, että Kullervo-myytin traaginen symbolismi heijastuu niin, että teeman suurta arkaaista ykseyttä ei enää uudestaan tavoiteta. Tawaststjerna pitää sekä teemaa itsessään että sointikuvaa bruckneriaanisena. Teeman toisen säkeen (ensimmäisen säeparin) lopussa on aksentteja, jotka saattavat yllättää Kullervoa pitkään kuunnellutta kuulijaa. Useat Sibeliuksen tarkoittamat aksentit ovat nimittäin löytäneet tiensä nuotteihin vasta Gossin (2005) editiossa. Lisäksi Segerstam (2008) ja Murdvee (tänä iltana) sijoittavat lisäaksentin, jota Murdvee perustelee: Jos kuvittelette joitain sanoja teemaan, niin viimeisten sanojen pitää olla KUO-LE!. Juuri tämä LE-tavu sisältää sen lisäaksentin. Näin tulkintaan saadaan heti alussa väkivaltainen, traaginen, graafinen, arkaainen sävy.
Sivuteema on kaksiosainen (Tawaststjerna 1965): ensin tulee outovireinen torvisignaali, sitten ylöspäinen sahaava teema viuluilta. Tarasti (1977) katsoo, että kertausjaksossa nimenomaan tämä sivuteema saa hyvin suuren roolin, koska Sibelius toisintaa siinä runonlaulaja Larin Paraskella havaitsemaansa piirrettä. Jos runonlaulaja haluaa korostaa tietyn maagisen metaforan tunnelmaa, hän jää laulamaan siitä pidemmäksi aikaa. Näin tekee Sibelius kertausjaksossa sivuteemalle. Kun osa etenee kehittelyjaksoon, puupuhaltimet joutuvat itsepintaisiin nopeisiin toistokuvioihin. Neljä itsenäistä käyrätorvea esittää kekseliään sovituksen Kullervo-teemasta Brucknerin tapaan. Kohta tuuba ja kolme pasuunaa muistuttavat pääteemasta vastaansanomattoman eteeris-traagisesti samalla kun jouset ja huilut säestävät sahaavaa asteikkoa luovilla triolikuvioilla. Puupuhaltimet jatkavat duurissa, musiikki etenee tunnelmasta toiseen ja sävellajit vaihtuvat. Kertausjakso tekee avaustaan kolme kertaa: ensin puupuhaltimien kaunis ja soinnukas kudos sotii jousten kolmejakoisia pizzicatoja vastaan. Sitten alttoviulut ja sellot juuttuvat teeman toiseen tahtiin ja jäävät pohtimaan sitä. Vihdoin viulut aloittavat Kullervo-teeman oikealla kopiolla varsinaisen kertausjakson. Kun päästään sivuteemaan ja sen laajennuksiin vaikkapa Debussyn mieleentulevaan impressiokohtaan ja puupuhaltimien harkitsevaan teeman tarkasteluun joista Tarasti (1977) puhui, sivuteema pelkistyy yllättäen uudeksi vain muutama minuutti ennen osan loppua kalevalaiseksi 5/4-henkiseksi teemaksi, jota kontrabassot, bassopasuuna ja tuuba säestävät hyvin toisella tavalla svengaavalla rytmikuviolla. Puupuhaltimet alkavat vasta-aiheen, joka on kuin Itämaisilla markkinoilla. Lännen näkökulmasta Kalevalassa olikin hitunen itää. Murdveen mukaan kuviot kuvailevat soljuvana virtaavaa verta. Uusi loppujakso alkaa sivuteeman alkuosasta etuheleen kautta viulujen pienellä noonilla, joka vihjaa koko teoksessa ilmenevästä hakuisuudesta riitasointuihin ja modernimpaan säveljärjestelmään. Kullervon tapauksessa hakuisuus esiintyy ennen kaikkea kirkkosävellajien ja duuri-molli-tonaliteetin yhdistämisenä, mutta silloin tällöin myös kovasti dissonoivina yllätyksinä. Kun vain matalat jouset ovat päättäneet eteeriseen tremolosointuun, koko orkesteri naulaa kallioon Kullervo-teeman. Sitten jouset kiihtyvät teeman muunteluun. Lopulta yllättävät tauot pysäyttävät tunnelman, puupuhaltimet ja jouset esittävät lakonisia vuorojaan, kunnes klarinetti vielä kerran muistuttaa mistä Kullervo-teemassa olikaan kyse. TARINA Ensimmäinen osa: Johdanto Kalervon poika Kullervo syntyy veljessodan keskelle. Kalervon kanssa riitaantunut Untamo surmaa Kalervon suvun, josta jää jäljelle ainoastaan raskaana oleva nainen, Kullervon äiti. Nainen otetaan piiaksi Untamolaan, ja hän synnyttää pian Kullervon. Kullervo on jo syntyessään luonnottoman voimakas. Kolmen päivän ikäisenä hän repii kapalonsa ja vannoo kostavansa sukunsa surmaamisen Untamon suvulle. Untamo aavistaa Kullervon koituvan oman sukunsa kohtaloksi ja yrittää tappaa Kullervon. Yliluonnollisen vahvaa poikaa ei kuitenkaan saada hengiltä. Untamo tyytyy laittamaan Kullervon orjatyöhön. Sukujen välisestä riidasta ja Kullervon syntymästä kertova osuus on melko pieni osa Kalevalan Kullervo-runoelmaa. Sibeliuksen sinfoniassa tarinan alku saa enemmän painoarvoa, sillä Johdanto on jo ajallisesti mitattuna oleellinen osa kokonaisteosta. Sibelius lienee kokenut veljesriidan motiivin esittelyn tärkeäksi, vaikka onkin nimennyt ensimmäisen osan muiden osien kuvaileviin nimiin verrattuna melko vaatimattomasti Johdannoksi. MUSIIKKI Toinen osa: Kullervon nuoruus Tawaststjerna (1965) ja Tarasti (1977) kutsuvat toisen osan kolmea tärkeintä teemaa kehtolauluksi, loitsuksi ja pastoraaliksi eli paimenlauluksi. Kokonaisuutena osa on rondomuotoinen. Keskiönä toimiva viisisävelinen aihe kasvaa osan aikana vähitellen dramaattisempiin mittasuhteisiin, ja siinä
mielessä Sibelius esittelee tässä osassa metamorfoositekniikkaansa, josta on tuleva hänen myöhemmän tuotantonsa kulmakivi. TARINA Toinen osa: Kullervon nuoruus Vihamielisessä Untamon suvussa kasvavan Kullervon nuoruus on onnettomien vastoinkäymisten sarja. Kullervolle annetaan erilaisia askareita, mutta hän epäonnistuu kaikissa niissä: lapsenpiikana hän tappaa lapsen, karjapaimenena kadottaa karjan ja aitaa rakentaessaan unohtaa tehdä siihen veräjän. Kullervoa moititaan, ja hän käy myös sisäistä kamppailua tuntiessaan olevansa kelvoton mihin tahansa tehtävään. Lopulta Kullervo annetaan orjaksi Seppo Ilmariselle. Ilmarisella Kullervo lähetetään paimeneen. Ilmarisen pahantahtoinen vaimo leipoo Kullervon eväsleivän sisään kiven, johon Kullervo särkee isältään perimänsä puukon. Suuttunut Kullervo ajaa karjan suohon, usuttaa metsänpedot Ilmarisen vaimon kimppuun ja pakenee itse metsään. Metsässä Kullervo kuulee vanhempiensa olevan elossa, mutta sisarensa kadonneen. Kullervo löytää vanhempansa, mutta kotiinpaluu ei muodostu onnelliseksi käänteeksi. Lapsena kaltoin kohdeltu Kullervo on myös perheensä parissa epätasapainoinen ja rauhaton epäonnistuja, joka ei löydä itselleen sopivaa työtä. MUSIIKKI Kolmas osa: Kullervo ja hänen sisarensa Kolmas osa on teoksen pisin, noin 25 minuuttia. Siinä sekä musiikki että mukaan tuleva laulettu teksti lisää ilmaisun draamaa entisestään. Osa jakautuu selkeästi kahteen eri maailmaan. Alkupuoliskolla, jossa orkesteri ja kuoro pitävät vauhtia yllä ja esittävät hienoista teemoista eri lailla sommiteltuja muunnelmia, sävy on reipas ja mahtipontinen. Jälkipuolisko on laulusolistien ja orkesterin kamariyhtyeiden. Musiikin rakenne hajoittuu ja sävy muuttuu draamalliseksi, kertovaksi, aivan kuin oopperaksi, joka siirtyy yhdestä traagisesta kohtauksesta toiseen. Osan ensimmäiset kaksi kolmasosaa ovat kalevalaisessa 5/4-tahtilajissa. Ensimmäiset puolitoista minuuttia ovat orkesterin johdantoa, sitten kuoro aloittaa kuuluisan Kullervo, Kalervon poika -teeman, jolloin vaihdetaan duurista mollivoittoisiin kirkkosävellajeihin. Kuulija saattaa huomata, että Sibelius luo kaksirytmisen tilanteen: kuoron säkeet eivät käy yksiin orkesterin poljennon kanssa. Sellojen rytmikkäästä säestyksestä voi jollekulle tulla mieleen Apocalypticayhtyeen tyyli. Solistit tulevat ensimmäisen kerran mukaan neljän minuutin kohdalla. Kun Kullervo, Kalervon poika -palataan, Sibelius muuntelee joka kerta orkesterin tekemisiä mielenkiinto ei lopu, kun kertojajaksoihin palataan. Päädytäänpä minimalistisstravinskylaiseenkin jaksoon, jossa ollaan aika kaukana 1800-luvun tyypillisestä sävelkielestä. Musiikki yltyy debussylaisiin mittasuhteisiin viettelyn edetessä eroottiseen kohtaukseen ja jännitteet purkautuvat voimallisesti. Tässä vaiheessa musiikki muuttuu 9/4-tahtilajiin. Kullervon ja hänen sisarensa vuoropuhelu siirtyy pohdiskelemaan, mitä sukua he kukin ovat. Musiikki käyttää sumeilemattomia jännityselementtejä. Sisar laulaa Ennen lasna ollessani samalla teemalla kuin millä olemme kuulleet Kullervo, Kalervon poika ja jatkaa pitkään omaa lauluaan, jossa kuvaa lapsuuden tapahtumia. Orkesterista hänen kanssaan käy vuoropuhelua mm. oboe, mutta tytön eksymistä lapsena kuvataan huilujen hullulla duetolla. Laulu ja sen säestys muuttuvat yhä surullisemmiksi, ja huilut soittavat nopeaa toistokuviota, kun totuus alkaa käydä ilmi kaikessa karuudessaan ja kaameudessaan. Tytön itsemurhaa kuvaa puupuhalmien karu kvinttisointu. Kullervo palaa ääneen, ja kauhistelee tapahtunutta ja omaakin kohtaloaan, oman sisaren turmelemista ja kuolemaan saattamista. Orkesteri iskee kohtalon iskuja suoraan hänen sieluunsa. Puupuhaltimet herkistyvät Parempi olisi(n) ollut syntymättä -säestyksessä, pasuunat vihjaavat tuomion ääniä. Niin iloisena ja vauhdikkaana alkanut kolmas osa päättyy äärimmäiseen tragediaan.
TARINA Kolmas osa: Kullervo ja hänen sisarensa Aikuiseksi varttunut Kullervo lähetetään maksamaan veroa, ja matkalla hän kohtaa joko kolme neitoa tai sisarensa kolme kertaa; Tawaststjernan (1965) mukaan Kalevalan voi tulkita joko sisaren kolmena kohtaamisena tai kolmena eri neitona. Kullervo koettaa houkutella neidon/neidot rekeensä, mutta kaksi ensimmäistä neitoa kieltäytyy kipakasti sadatellen. Kolmannen neidon Kullervo onnistuu kuitenkin viettelemään. Pian käy ilmi, että vieras neito on Kullervon oma, kadonneeksi luultu sisar. Kauhistunut tyttö hukuttautuu koskeen, ja Kullervo, joka ymmärtää turmelleen emonsa tuoman, ajautuu voimakkaaseen epätoivoon. Kolmannen osan insesti-motiivi on Kullervo-tarun leimallisin elementti. Kullervon kohtaaminen sisarensa kanssa on tarinan huippukohta, käänne, joka johtaa sekä sisaren että lopulta Kullervon itsensä tuhoon. Yksin Kullervoa ei voida pitää tapahtumasarjan syyllisenä, sillä vaikka Kullervo vietteleekin sisarensa, kauniista kankaista ja kalleuksista huumaantunut sisar itse suostuu. Kullervon epätoivo ja itsetuhoisuus, jotka tapahtumia seuraavat, kertovat teon tahattomuudesta ja Kullervon pohjimmiltaan oikeudentuntoisesta luonteesta. Kullervo-runoelman keskeisimmät elementit ja juonen huippukohta sijoittuvat sinfonian kolmanteen osaan. Osan merkityksellisyyttä korostaa osaltaan se, että nimenomaan kolmannessa osassa tekstillä on merkittävä rooli. Kolmannessa osassa on ainoa kohta, missä Sibelius on muuttanut Kalevalan sanan: alkuperäinen kuuluu Verat veivät neien mielen, Raha muutti morsiamen, Sibeliuksen kuoro laulaa Halu muutti morsiamen. Tämä on Gossin (2009c, 2012) mukaan paitsi Sibeliuksen salaviesti Ainolle, myös yksi osoitus siitä, kuinka Ainolla oli Sibeliuksen kaikista sävellysprosesseista suurin rooli juuri Kullervoa tehdessä. MUSIIKKI Neljäs osa: Kullervon sotaanlähtö Pääteema on näennäisen iloinen ja vauhdikas kansanomainen tanssiteema. Sen tarkoitus on kuitenkin kuvastaa nimenomaan Kullervon naiivia uhmamieltä, kun hän lähtee soitellen sotahan. Kriittisessä editiossa aksentit ovat uusissa kohdissa, mikä lisää eksoottisuutta kansantanssitunnelmaan ja aggressiivisuutta soitantaan. Sitten esittäytyy Stravinskyn Petruškasta 20 vuotta myöhemmin löytyvä karjalainen teema. Eri teemoja vuorotellaan ja kehitellään. Kolmas, iloinen teema saa sekin osansa muun orkesterin kyynisestä pilkasta ja iskevistä aksenteista. Karjalaisen teeman käsittely kaikkine vaiheineen on jälleen modernia Sibeliusta, erilaista kuin kolmannessa osassa; primitivistisyys viittaa suoraan Kevätuhrin kaltaiseen stravinskylaiseen arkaaisuuteen, toistoon ja rytmisyyteen. Keskitaitteissa päästään vaskipuhallinten barbaariseen taistelukohtaukseen, joka tuo mieleen viime vuosikymmenten elokuvamusiikin. Karelia-sarjan aiheita esitellään keskellä Kullervoa. Sävellajit vaihtuvat villisti. Neljäs osa saa yhä enemmän taistelua ja draamaa, ja vähemmän hilpeyttä. Smetanan Moldaunkin trillisoinnutkin pääsevät yhteen lainaukseen juuri ennen kuin pääteema kuullaan 1.viuluilta mollissa aivan uudessa sävyssä: herkempi ote viitannee Kullervon toisiin ajatuksiin ehkei tässä tappamisessa olekaan kaikki kohdallaan. Osa päättyy nopeutettuun kansantanssin kertaukseen, muunteluun, stravinskylaiseen trumpettiaiheeseen ja jälleen kerran hurjiin loppusointuihin. TARINA Neljäs osa: Kullervon sotaanlähtö Sibeliuksen alkuperäisessä ja kriittisen edition partituurissa neljäs osa alkaa katkelmalla
kuudennestaneljättä runosta: Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi, / lähti soitellen sotahan, iloitellen tappelohon. / Soitti suolla, soitti maalla, kajahutti kankahalla, / rojahutti ruohokossa, kulahutteli kulossa. Katkelma toimii osan alkusysäyksenä, josta orkesteri jatkaa tarinan kerrontaa, se on otsikoitu Motto. Sovittaakseen virheensä Kullervo lähtee kostamaan Untamon suvulle. Tämä ongelmanratkaisumalli on sinänsä epälooginen, sillä teko ja sen sovittaminen eivät välittömästi liity toisiinsa. Sukujen välinen viha on kuitenkin tarinassa voimakas pohjavire, joka näyttäytyy Kullervon pakonomaisena tarpeena kostaa Untamon suvulle. Sotaanlähtö on mahtipontinen ja jopa riemukas, ja Kullervon mielikuva sotimisesta on voimakkaan romantisoitu. Sibeliuksen Kullervon neljännen osan nimi, Kullervon sotaanlähtö, viittaa siihen, että keskiössä on pikemminkin sotaan lähteminen ja lähtemisen tapa kuin itse sota. Sama fokusointi esiintyy myös kuvataiteissa kuvaahan Akseli Gallen-Kallelan kuuluisa fresko nimenomaan Kullervon sotaanlähtöä. Sotaanlähtö onkin yksi Kullervon elämän uljaimmista hetkistä. Sodasta paluu sen sijaan muodostuu aivan toisenlaiseksi. MUSIIKKI Viides osa: Kullervon kuolema Viides osa tarjoaa musiikillisen yhteenvedon. Se alkaa dramaattisen hiljaisena jousten eteerisenä mattona, johon kuoro tulee heti mukaan. Osassa kerrataan koko sinfonian, varsinkin ensimmäisen osan, keskeiset teemat. Tunnelma muuttuu ahdistuneemmaksi ja painostavammaksi vähitellen. Osa räjähtää Kullervon kuoleman kuvauksessa. Seuraa kalevalaisen teeman kertaus ja suuri määrä sen muunnelmia. Kun maagisen sivuteeman kertaus on loppunut, kuullaan vaski- ja lyömäsoittimilta ja kontrabassolta pahaenteinen hiljainen matala pitkä ääni. Osa loppuu räjähtävään Kullervo-teeman kertaukseen, jonka väleihin kuoro lausuu tarinan päätössanat. Viimeisissä tahdeissa toistetaan e-mollisointu viisi kertaa. Viimeinen sointu on kuitenkin mysteeri: toisessa käsikirjoituksessa Sibelius laittaa selloille pohjaääneksi d:n, jolloin koko teos loppuisikin septimi- eli riitasointuun. Sekin ratkaisu sopisi hyvin kuvastamaan Kullervon koko kuvan kahtalaisuutta ja draaman mysteeriä. TARINA Viides osa: Kullervon kuolema Kullervo tappaa Untamon suvun ja polttaa heidän asuinsijansa. Merkityksellisen tehtävän suorittaminen ei kuitenkaan käännä Kullervon onnea, sillä palatessaan kotiin hän havaitsee perheensä kuolleen. Tämän lisäksi Kullervo sattuu paikalle, jossa oli kohdannut sisarensa. Suru, katumus ja epätoivo kasvavat liian suuriksi, ja Kullervo surmaa itsensä omalla miekallaan. Itsemurha huipentaa voimakkaan miekkakohtauksen, jossa Kullervo puhuttelee miekkaansa ja kysyy sen tahtoa syöä syyllistä lihoa, viallista verta juoa. Kullervo-taru siis alkaa kuolemasta ja päättyy kuolemaan. Tarinan päättyessä sen kaikki keskeiset hahmot ovat kuolleet: Kullervo, hänen sisarensa ja vanhempansa sekä koko Untamon suku. Kalevalassa Kullervo-taru päättyy Väinämöisen sanoihin, jotka hän lausuu kuultuaan Kullervon kuolemasta: Silloin vanha Väinämöinen, kunpa kuuli kuolleheksi, Kullervon kaonneheksi, sanan virkkoi, noin nimesi: "Elkötte, etinen kansa, lasta kaltoin kasvatelko luona tuhman tuuittajan,
vierahan väsyttelijän! Lapsi kaltoin kasvattama, poika tuhmin tuuittama ei tule älyämähän, miehen mieltä ottamahan, vaikka vanhaksi eläisi, varreltansa vahvistuisi." Viimeistään Väinämöisen repliikki on jonkinlainen synninpäästö kovaosaiselle Kullervolle, sillä siinä vastuu Kullervon tragediasta pistetään lapsen epäonnistuneille kasvattajille. Sibelius ei tuo tätä opettavaista lopetusta omaan Kullervoonsa ei laulettujen sanojen eikä musiikillisen sanoman muodossa. LÄHTEITÄ JA KIRJALLISUUTTA Aho, Kalevi 2008. Kalevala ja suomalainen taidemusiikki. - Ulla Piela, Seppo Knuuttila ja Pekka Laaksonen (toim.), Kalevalan kulttuurihistoria. Helsinki: SKS. Dahlström, Fabian (1987). The Works of Jean Sibelius. Helsinki: Sibelius-Seura. Furuhjelm, Erik (1916). Jean Sibelius. Hans tondiktning och drag ur hans liv. Borgå: Schildt. Gallon, Emma (2012) A narrative analysis of Sibelius s Kullervo and his sister. Estetyka i Krytyka 38: 1. Goss, Glenda D. (1998). Jean Sibelius: A Guide to Research. Composer Research Manuals 41. Garland Reference Library of the Humanities 1664. New York: Garland. Goss, Glenda Dawn (2000). Sibelius s Kullervo after 1892. - Glenda Dawn Goss, Kari Kilpeläinen, Pirkko Moisala & Veijo Murtomäki (toim.), Hundra vägar har min tanke. Festskrift till Fabian Dahlström. Juhlakirja Fabian Dahlströmille. Helsinki: WSOY. 61-72. Goss, Glenda Dawn (2003). Wien und die Entstehung von Sibelius Kullervo. - Krones (toim.), 79-91. Goss, Glenda Dawn (2005a). Vorwort/Preface/(Esipuhe) teoksessa Sibelius 1892/2005a. Goss, Glenda Dawn (2005b). Vorwort/Preface/(Esipuhe) teoksessa Sibelius 1892/2005b. Goss, Glenda Dawn (2009a). Sibelius, Amerikka ja amerikkalaiset. Suomeksi toimittanut Martti Haapakoski. Helsinki: WSOY. Goss, Glenda Dawn (2009b). Editing the Kullervo symphony, Kullervo debut text, New discoveries, Critical response, Kullervo of the Kalevala. Osasivuja Glenda Dawn Gossin internet-sivuilla http://www.glendagoss.fi /, viimeksi päivitetty 11.12.2009. Goss, Glenda Dawn (2009c). Sibelius: A Composer's Life and the Awakening of Finland. Chicago: The University of Chicago Press. Goss, Glenda Dawn (2012). Luento Lauttasaaren St. Jacobs Kyrkassa Manifestum-kuoron harjoitusten yhteydessä 20.2.2012. Häyrynen, Antti (2008). Sinivalkoiset äänet. Ylioppilaskunnan Laulajat 1883-2008. Helsinki: Otava. Johnson, Stephen (2005) Kullervo. Englanninkielinen teosesittely levytyksessä LSO0574. Sir Colin Davis, Peter Mattei, Monica Groop, London Symphony Orchestra, Men of the London Symphony Chorus. London: London Symphony Orchestra Live. Kalevala. Koonnut Elias Lönnrot. Helsinki: SKS. Kilpeläinen, Kari (1992). Tutkielmia Jean Sibeliuksen käsikirjoituksista. Studia Musicologica Universitatis Helsingiensis 3. Helsinki: Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitos. Kozenova, Irina (1991). Näkökulma Sibeliuksen Kullervoon. Käännetty virosta suomeen. Musiikkitiede 3: 97-127. Krones, Hartmut (toim., 2003). Jean Sibelius und Wien. Wien: Böhlau. Lampila, Hannu-Ilari (1984). Sibelius. Jyväskylä: Gummerus.
Matter, Jean (1967). Kullervo ou comment naît un grand musicien. [Kullervo, tai kuinka syntyi suuri muusikko.] Schweizerische Musikzeitung 107: 343-353. Murtomäki, Veijo (1993). Symphonic unity. The development of formal thinking in the symphonies of Sibelius. Studia Musicologica Universitatis Helsingiensis 5. Helsinki: Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitos. Murtomäki, Veijo (2008). Kullervon tarina synnytti Sibeliuksen musiikin suomalaisuuden. / Kullervo, or the emergence of a national idiom in Finnish music. Teosesittely levytyksessä ODE 1122-5. Englanninkielinen käännös Jaakko Mäntyjärvi. Helsinki: Ondine. Mäkelä, Tomi (2007). Sibelius, me ja muut. Helsinki: Teos. Niemelä, Tuomas (2012). Helsinki ennen Kullervoa ja Kullervo. Esittelytekstit kirjasessa Soivat kaupungit. Helsingin yliopiston musiikkiseura (HYMS). 56-61. Ondine (2008). Levytys ODE 1122-5. Soile Isokoski, Tommi Hakala, YL, Helsingin kaupunginorkesteri, Leif Segerstam. Ranta, Juho (1933). Jean Sibeliuksen Kullervo-Sinfonian esitys, v. 1892: Vanhan miehen muistelmia. Musiikkitieto joulukuu 1933: 140-141. Revers, Peter (2003). Wien 1890. Jean Sibelius, Anton Bruckner, Carl Goldmark, Robert Fuchs. - Krones (toim.), 15-21. Salmenhaara, Erkki (1984). Jean Sibelius. Helsinki: Tammi. Salmenhaara, Erkki (1996). Suomen musiikin historia 2. Kansallisromantiikan valtavirta 1885-1918. Porvoo: WSOY. Short, Anthony (2007). Kullervo. Englanninkielinen teosesittely levytyksessä 50999 628652 2 7. Randi Stene, Peter Mattei, National Male Choir of Estonia, Royal Stockholm Philharmonic Orchestra, Paavo Järvi. Virgin Classics/EMI. Sibelius, Jean (1892/2005a). Kullervo für Sopran-, Bariton-Solo, Männerchor und Orchester op. 7. Herausgegeben von Glenda Dawn Goss. Urtext der Gesamtausgabe Jean Sibelius Werke. JSW I/1.1-4. Wiesbaden, Leipzig, Paris: Breitkopf & Härtel. Sibelius, Jean (1892/2005b). Kullervo für Sopran-, Bariton-Solo, Männerchor und Orchester op. 7. Herausgegeben von Glenda Dawn Goss. Urtext der Gesamtausgabe Jean Sibelius Werke. Studienpartitur PB 5304. Wiesbaden, Leipzig, Paris: Breitkopf & Härtel. Sunila, Kanerva (2012). Mieskuoro Manifestum ja Ylioppilaskunnan Soittajat yhdistävät voimansa Kullervon merkeissä. Sulasol 1/2012: 32. Tarasti, Eero (1977). Sibeliuksen Kullervo-sinfoniasta. Musiikki 7: 1-29. Tarasti, Eero (1978). Myth and Music: A Semiotic Approach to the Aesthetics of Myth in Music, Especially That of Wagner, Sibelius and Stravinsky. Acta musicologica fennica 11. Helsinki: Suomen musikkitieteellinen seura. (Ilmestyi seuraavana vuonna Moutonin kustantamana.) Tawaststjerna, Erik (1965). Jean Sibelius I. Ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta tekijän kanssa yhteistyössä suomentanut Tuomas Anhava. Helsinki: Otava. Tawaststjerna, Erik (1968). Sibelius. Helsingfors: Söderströms. Tawaststjerna, Erik (1989). Jean Sibelius. Vuodet 1865-1893 (???). Uudistettu N:s painos. Helsinki: Otava. Tawaststjerna, Erik (1992). Jean Sibelius. Åren 1865-1893. Redigerad av Gitta Henning. Helsingfors: Söderström & C:o. Tawaststjerna, Erik (1997). Sibelius. Toimittanut Erik T. Tawaststjerna. Helsinki: Otava. Tolonen, Jouko (1976). Jean Sibeliuksen koeluento ja mollipentakordin soinnutus. - Erkki Salmenhaara (toim.), Juhlakirja Erik Tawaststjernalle 10 X 1976. Helsinki: Otava. 79-92. van der Hoeven, Adriaan (1996). Kalevala ja Kullervo vuosisadanvaihteen kuvataiteessa. - Pirjo Lyytikäinen, Jyrki Kalliokoski & Mervi Kantokorpi (toim.), Katsomuksen ihanuus. Kirjoituksia vuosisadanvaihteen taiteista. 120-153. Väisänen, A. O. (1953). Sibeliuksen Kullervo-sinfonian valta-aiheet. Kalevalaseuran vuosikirja 33: 193-201.
III KULLERVO JA HÄNEN SISARENSA KUORO: Kullervo, Kalervon poika sinisukka äijön lapsi hivus keltainen, korea kengän kauto kaunokainen, läksi viemähän vetoja, maajyviä maksamahan. Vietyä vetoperänsä, maajyväset maksettua, rekehensä reutoaikse, kohennaikse korjahansa. Alkoi kulkea kotihin, matkata omille maille. Ajoa järyttelevi, matkoansa mittelevi, noilla Väinön kankahilla, ammoin raatuilla ahoilla. Neiti vastahan tulevi, hivus kulta hiihtelevi noilla Väinön kankahilla, ammoin raatuilla ahoilla. Kullervo, Kalervon poika, jo tuossa piättelevi; alkoi neittä haastatella, haastatella, houkutella: KULLERVO: Nouse, neito, korjahani, taaksi maata taljoilleni! SISAR: Surma sulle korjahasi, tauti taaksi taljoillesi! KUORO: Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi, iski virkkua vitsalla, helähdytti helmivyöllä. Virkku juoksi, matka joutui, tie vieri, reki rasasi.
Neiti vastahan tulevi, kautokenkä kaaloavi selvällä meren selällä, ulapalla aukealla. Kullervo, Kalervon poika, hevoista piättelevi, suutansa sovittelevi, sanojansa säätelevi: KULLERVO: Tule korjahan, korea, maan valio, matkoihini! SISAR: Tuoni sulle korjahasi, Manalainen matkoihisi! KUORO: Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi, iski virkkua vitsalla, helähdytti helmivyöllä. Virkku juoksi, matka joutui, reki vieri, tie lyheni. Neiti vastahan tulevi, tinarinta riioavi noilla Pohjan kankahilla, Lapin laajoilla rajoilla. Kullervo, Kalervon poika, hevoistansa hillitsevi, suutansa sovittelevi, sanojansa säätelevi: KULLERVO: Käy, neito, rekoseheni, armas, alle vilttieni, syömähän omeniani, puremahan pähkeniä! SISAR: Sylen, kehno, kelkkahasi, retale, rekosehesi! Vilu on olla viltin alla,
kolkko korjassa eleä. KUORO: Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi, koppoi neion korjahansa, reualti rekosehensa, asetteli taljoillensa, alle viltin vieretteli. SISAR: Päästä pois minut tästä, laske lasta vallallensa, kunnotointa kuulemasta, pahalaista palvomasta, tahi potkin pohjan puhki, levittelen liistehesi, korjasi pilastehiksi, rämäksi re en retukan! KUORO: Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi, aukaisi rahaisen arkun, kimahutti kirjakannen; näytteli hope itansa, verkaliuskoja levitti, kultasuita sukkasia, vöitänsä hopeapäitä. Verat veivät neion mielen, halu muutti morsiamen, hopea hukuttelevi, kulta kuihauttelevi. SISAR: Mist olet sinä sukuisin, kusta, rohkea, rotuisin? Lienet suurtaki sukua, Isoa isän aloa. KULLERVO: En ole sukua suurta, enkä suurta enkä pientä, olen kerran keskimmäistä: Kalervon katala poika, tuhma poika tuiretuinen,
lapsi kehjo keiretyinen: Vaan sano oma sukusi, oma rohkea rotusi, jos olet sukua suurta, isoa isän aloa. SISAR: En ole sukua suurta, enkä suurta enkä pientä, olen kerran keskimmäistä: Kalervon katala tyttö, tyhjä tyttö tuiretuinen, lapsi kehjo keiretyinen. Ennen lasna ollessani emon ehtoisen eloilla läksin marjahan metsälle, alle vaaran vaapukkahan. Poimin maalta mansikoita, alta vaaran vaapukoita; poimin päivän, yön lepäsin. Poimin päivän, poimin toisen, päivälläpä kolmannella en tiennyt kotihin tietä: tiehyt metsähän veteli, ura saatteli salolle. Siinä istuin jotta itkin. Itkin päivän jotta toisen; päivänäpä kolmantena nousin suurelle mäelle, korkealle kukkulalle. Tuossa huusin, hoilaelin. Salot vastahan saneli, kankahat kajahtelivat: Elä huua, hullu tyttö, elä mieletön, melua! Ei se kuulu kumminkana, ei kuulu kotihin huuto. Päivän päästä kolmen, neljän viien, kuuen viimeistäki kohennihin kuolemahan, heitihin katoamahan. Enkä kuollut kuitenkana, en mä kalkinen kaonnut! Oisin kuollut, kurja raukka, oisin katkennut, katala, äsken tuosta toisna vuonna,
kohta kolmana kesänä oisin heinänä helennyt, kukoistellut kukkapäänä, maassa marjana hyvänä, punaisena puolukkana, nämät kummat kuulematta, haikeat havaitsematta. KULLERVO: Voi poloinen, päiviäni, voipa, kurja, kummiani, kun pi in sisarueni, turmelin emoni tuoman! Voi isoni, voi emoni, voi on valtavanhempani! Minnekä minua loitte, kunne kannoitte katalan? Parempi olisin ollut syntymättä, kasvamatta, ilmahan sikeämättä, maalle tälle täyttymättä. Eikä surma suorin tehnyt, tauti oike in osannut, kun ei tappanut minua, kaottanut kaksiöisnä. V KULLERVON KUOLEMA Kullervo, Kalervon poika, otti koiransa keralle, läksi tietä telkkimähän, korpehen kohoamahan. Kävi matkoa vähäisen, astui tietä pikkaraisen; tuli tuolle saarekselle, tuolle paikalle tapahtui, kuss' oli piian pillannunna, turmellut emonsa tuoman. Siin' itki ihana nurmi, aho armahin valitti, nuoret heinät hellitteli, kuikutti kukat kanervan tuota piian pillamusta, emon tuoman turmelusta: Eikä nousnut nuori heinä,
kasvanut kanervan kukka, ylennyt si[j]alla sillä, tuolla paikalla pahalla, Kuss' oli piian pillannunna, emon tuoman turmellunna. Kullervo, Kalervon poika, tempasi terävän miekan; katselevi, kääntelevi, kyselevi, tietelevi. Kysyi mieltä miekaltansa, tokko tuon tekisi mieli syöä syyllistä lihoa, viallista verta juoa. Miekka mietti miehen mielen, arvasi uron pakinan. Vastasi sanalla tuolla: "Miks' en söisi mielelläni, söisi syyllistä lihoa, viallista verta joisi? Syön lihoa syyttömänki, juon verta viattomanki." Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi, pään on peltohon sysäsi, perän painoi kankahasen, kären käänti rintahansa, itse iskihe kärelle. Siihen surmansa sukesi, kuolemansa kohtaeli. Se oli surma nuoren miehen, kuolo Kullervo urohon, Loppu ainakin urosta, kuolema kovaosaista.