2/2011 Lounais-Suomen Partiopiiri



Samankaltaiset tiedostot
Uskomatonta ja ennenkokematonta:

LEIRILIPPUKUNTAILMOIT- TAUTUMINEN KUKSASSA

Mitä partio on?

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Tuuspartion historiaa: Mitä partiossa tehdään?

Mitä leirilippukunnanjohtajilta ja - luotseilta odotetaan?

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

LOKAKUU kaikissa lippukunnissa. Tässä

III Luokan riihitys. Aika: Lauantai klo 10:00 (arvioitu päättymisaika klo 15)

NÄIN SAAT LISÄÄ JOHTAJIA. Lätzä ja Petra

ILVES19. Hämeen partiopiirin piirileiri Evolla

Toimintakertomus vuodelta 2010

Kuva: Juha Nurmi TIEDÄTHÄN MITÄ TEET ?

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Seuraa meitä somessa

Infomuurari. on kausitiedote jokaiseen koutakotiin.

PARTIOJOHTAJIEN PERUSKOULUTUS OHJAAJAN OHJE

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

Samoajaluotsin infowebinar. Riikka Antikainen ja Marika Mansikkamäki

Toimintasuunnitelma 2016

VAHVAT, HYVINVOIVAT LIPPUKUNNAT

ARVOPUNTARI. Partion arvokeskustelu

Toiminta-ajatus 2011-

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

TÖÖLÖN SINISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Sivu 1/ Yleistä

Tammisalon Metsänkävijät ry Maaliskuun uutiskirje Sudenpennut

Ennen Roihua Kipinöi, leirin jälkeen nautitaan Hiilloksista

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

Mesikämmen 2/2006 2/2006

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

- Eli lyhyt käyttöohje vapaaehtoisille Lahden Sinisissä -

Ansiomerkit Lounais-Suomen Partiopiirissä

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

U N E L M Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

Keskiviikko

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

Tavoitteena on, että vanhempia kutsutaan lippukunnan tapahtumiin. Tavoitteena on, että lippukuntaan perustetaan vanhempainneuvosto.

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

Tervetuloa partiojohtajan peruskurssille!

Klikkaa itsellesi virtuaalinen isyyspakkaus!

TOIMINTASUUNNITELMA 2005

KAIKKIEN AIKOJEN PIIRILEIRI

Annalan päiväkodin varhaiskasvatussuunnitelma

TAKAISIN PARTIOON Lippukuntapäivä

Luottissanomat Syyskuu 2014

Mitä välii? Tutkimus nuorten suhteesta politiikkaan Mikael Thuneberg, T-Media

Vartiolaiset Sudenpennut Vartiolaisen nimi:

Partiojohtajien peruskurssi III/2012 Onnistuimme antamaan kurssilaisille eväitä partiojohtajuuteen. Uskomme, että jokainen sai jotakin uutta

PJ-PERUSKURSSIN SUORITTAJAN OHJE

TAKU 1 AKU 2 NUMERO 2. Leirin avajaiset. Sää huomenna 14 [1] Lieskahdus. Kävimme VESIHIIHTO- HARJOITUKSISSA. Pelastusjohtaja Harri Setälä

ESITYKSEN KULKU. Ensiksi yleistä ikäkausista. Seuraavaksi ikäkaudet järjestyksessä. Todella nopea katsaus perhepartioon ja sisupartioon.

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

Toimintakilpailun säännöt. Etelä-Karjalan Partiolaiset ry

Tervetuloa rippikouluun!

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Pienten lasten kerho Tiukuset

Hei, sinä vuoden 2016 rippikoululainen!

Kurssi järjestetään Oriniemen Partiomajalla, Hirvensalossa (Ukko

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

Kuuttiset. Saapumislehti. Taipalsaari KASPELIn palokuntanuorten oma lehti

Dialogin missiona on parempi työelämä

Tähän alle/taakse voi listata huomioita aiheesta Leikki ja vapaa aika.

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Sharie Coombes. Sinä uskallat! Tehtäväkirja sinulle, jota joskus pelottaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Aikuispartiolaisen sitouttamisen ratkaisuhypoteesit. Haastatteluihin käytettävät ratkaisuhypoteesit

Katsaus L-SP:n Kasvu-projektiin

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

Tilastot 2011 Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry.

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

EDUSKUNTA EHDOKAS VAALIT ÄÄNESTÄÄ VAALIUURNA VAALI- KUNTA- VALVO- KAMPANJA ÄÄNIOIKEUS OIKEUS VAALI LEIMA POLIITTINEN KAMPANJOIDA

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia

ME 112 HUHTIKUU PÄÄTOIMITTAJA

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

2 Kokouksen järjestäytyminen ja menettelytavat

NUKKUMAANMENO. kuvat: Ilona Vestu 1

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Jäsenrekisteri Kuksa toiminnan tueksi

Urheilijan henkisen toimintakyvyn tukeminen

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

ANOPPI NAIMATON SORMUS LAPSETON KIHLOISSA KOTI UUSPERHE VANHEMMAT PARISKUNTA PUOLISO NAMISISSA SINKKU AVIOLIITOSSA VAIMO SUURPERHE

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

LEIRIELÄMÄÄ. Ilves 13 - Piirileiri parrasvaloissa 2

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Toimintakertomus!vuodelle!2008!

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Vastaväitteiden purku materiaali

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

Aamu- ja iltapäivätoiminnan kysely

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

Transkriptio:

2/2011 Lounais-Suomen Partiopiiri

Partiota ja politiikkaa Elina Rantanen on paitsi partiolainen, myös Turun kulttuurilautakunnan puheenjohtaja ja ehdolla eduskuntaan. Lue sivuilta 6 8, miten partio ja yhteiskunnallinen aktiivisuus sopivat yhteen. Kuulumisia Napaketulta Piirin talvileirillä Napaketulla aikamatkailtiin historian syövereihin ja vähän tulevaisuuteenkin kauniissa talvisäässä. Tunnelmia ja kuvia Raasin metsistä tarjoillaan sivuilla 9 18. Partiolaisia ehdolla eduskuntaan Repolainen kysyi joiltakin piirimme alueella vaikuttavilta partiotaustaisilta kansanedustajaehdokkailta, miten partio näkyy heidän vaalityössään. Ehdokkaiden vastauksia voit lukea sivuilta 19 21. Repostelu Partioparaatin turhankin sotilaallisesta kurista ryhtikilpailuineen repostellaan sivulla 35. Antaako nykyisenlainen pönöttävä paraati meistä sen oikean kuvan? Kansi Napaketulla saatiin nauttia aurinkoisista talvipäivistä. Kannessa Ketit-alaleirissä talvileiriä viettäneet Kaisa Sillanpää ja Essi Saarinen Raision KilliNalleista. Kuva: Tero Kuusisto, Kuusiston Linnanyrjänät. Repolainen 2/2011 (19.) 18.3.2011 Lounais-Suomen Partiopiirin jäsen lehti ISSN 1797-9390 Päätoimittaja Laura Rantanen Toimitussihteeri ja taittaja Olli Raimo Toimitus Petri Hakosalo Jaana Ketola Ville Laasonen Maija-Liisa Laukkanen Saara Leino Sanni Löflund Sari Mantere Tuuli Seppälä Johannes Vahtoranta Niko Vähäsarja Painopaikka Forssa Print 2011 Toimituksen yhteystiedot Repolainen Lounais-Suomen Partiopiiri ry Läntinen Pitkäkatu 13 20100 Turku puh. 050 312 9428 repolainen@partio.fi www.lounaissuomenpartiopiiri.fi 2

Kevään merkkejä Kirjoittaja on piirin toimitusjaoston jäsen. Sari Mantere, Karimo. Tämä vuoden 2011 toinen Repolainen on samalla vuoden ensimmäinen jäsennumero. Saat luettavaksesi lehden, jossa on jo aistittavissa kevään ja kesän tulo. Pitkän lumisen jakson jälkeen huomaa jo pikku hiljaa kaipaavansa lämpimämpiä vuodenaikoja. Kevään merkkinä tässä lehdessä on mm. juttu huhtikuisiin eduskuntavaaleihin liittyen. Partiolaiset ovat aina julistaneet olevansa puoluepoliittisesti sitoutumattomia. Tämän lehden juttu on varmasti joidenkin mielestä turhan arka aihe käsiteltäväksi partiomediassa. Repolaisessa päätimme kuitenkin rohkeasti sohaista muurahaispesää ja haastatella partiotaustan omaavia eduskuntavaaliehdokkaita. Kaikki haastatellut ehdokkaat ovat puolueensa jäseniä, eivät siis sitoutumattomia. Partiopiireissä on perinteisesti totuttu ajattelemaan, että meidän tulee olla täysin irrallaan puolueista ja politiikasta leimautumisen pelossa. Partiolle, Suomen suurimmalle nuorisojärjestölle olisi kuitenkin tärkeää osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttamiseen, ja tällöin politiikka on väistämättä näissä kuvioissa mukana. Partion tulee verkostoitua, rakentaa yhteistyöverkostoja ja osallistua aktiivisesti meitä koskeviin yhteiskunnallisiin keskusteluihin ja päätöksiin. Toki samalla pitää muistaa jo partioliikkeen perustajan B-P:n vaalima sitoutumattomuus ja puolueettomuus. Yksi tapa tähän työhön on soluttautua partiolaisena lautakuntiin, toimikuntiin, valtuustoihin, hallituksiin ja eduskuntaan sinne missä päätöksiä tehdään. Saisinko toimia itkumuurinasi? Kirjoittaja on piirin aluejaoston puheen johtaja Elina Lähteenmäki, Liedon Eränkävijät Tuntuuko joskus siltä, että partiosuksi ei luista? Lippukunnassa hommat kasautuvat yhden niskoille eikä uusille sudenpennuille löytynyt tänäkään vuonna akelaa? Tarpojien kevätretki joudutaan taas peruuttamaan, kun mukaan ei ilmoittaudu kuin kaksi retkeläistä? Mielessä olisi visioita vaikka mihin kivaan toimintaan, mutta lippukunta tuntuu liian pieneltä kohderyhmältä? Tukiyhdistys uhkaa lopettaa kolon vuokran maksun, eikä kukaan osaa auttaa neuvotteluissa? Eikä vuorokauteen ole vieläkään saatu toivottua lisätuntia. Partiorentoutuminen auttaa vaivoihin ja tätä lääkettä suositellaan nautittavaksi reiluissa annoksissa aina kun siltä tuntuu. Vaivojen hoitoon on myös apukeino: alueohjaaja. Se tyyppi, joka auttaa organisoimaan yhteisiä tapahtumia, välittää viestejä piirin ja lippukunnan välillä tai tarjoaa asiantuntemustaan silloin, kun lippukunnalla on murheita taustayhteisösopimuksensa kanssa. Olento, joka tarjoilee kokouksessa tuoretta pullaa, lähettää sähköposteja niin, että lippukunnanjohtajan laatikko tukkeutuu ja tuo lippukunnan apuun piirin asiantuntemuksen. Ihminen, jolle saa soittaa, kun on iloisia tai kurjempia uutisia. Lippukunnan oikea käsi. Taustallaan aluejaosto, joka haluaa olla pienen (ja isommankin) lippukunnan asialla. Olehan yhteydessä me kuuntelemme. 3

Reportit Kolkankävijät pääsivät palkintomatkalle Helsinkiin Teksti ja kuvat: Eveliina Virtanen, Kolkankävijät Positiivinen aktiivitempaus palkittiin tutustumiskäynnillä eduskuntaan, Hesariin ja SeaLifeen. Viime syksynä Kolkankävijät lupautuivat mukaan jättipalsamin torjuntaan Lemussa. Jättipalsami on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi, joka vaarantaa alkuperäisen kasviston ja eläimistön olemassaolon. Talkoiden aikaan Suomen Partiolaiset haastoivat lippukunnat tekemään positiivisia aktivistitempauksia. Torjuntatalkoot päätettiin suorittaa positiivisena aktivistitempauksena ja myöhemmin tämä tempaus valittiin maan parhaaksi. Palkintomatkalle helmikuun alussa osallistui 23 talkoilijaa, joista suurin osa oli sudenpentuja ja seikkailijoita. Tutustumiskohteina olivat eduskunta, Helsingin Sanomien toimitus ja SeaLife. Eduskuntavierailuun kuului tutustumiskierros ja tapaaminen partioparlamentaarikkojen puheenjohtajan kansanedustaja Outi Mäkelän kanssa. Helsingin Sanomien toimituksessa kuultiin Sanomatalon toiminnasta ja tarjonnasta. SeaLife puolestaan mahdollisti matkan halki maailman merien, jotka ovat täynnä toinen toistaan ihmeellisimpiä merieläimiä. Etäkokoukset käyttöön myös partiossa Turun ja Porin partiotoimistoissa on nyt käytettävissä etäneuvottelulaitteet piirin ja lippukuntienkin kokouksia varten. Etäkokoukset mahdollistavilla laitteilla pyritään helpottamaan kokousten järjestämistä ja vähentämään kokouksiin tarvittavaa matkustamista. Suomen Partiolaiset, Hämeen Partiopiiri, Lounais-Suomen Partiopiiri ja Pohjanmaan Partiolaiset ovat yhteistyössä ottamassa käyttöön Webex-etäneuvottelujärjestelmän toimistojen ja kotikäyttäjien väliseen sähköiseen kokoustamiseen. Järjestelmän avulla on mahdollista mm. jakaa neuvottelijoiden kesken ääntä, videokuvaa ja työpöydän näkymiä. Neuvotteluihin on myös mahdollista osallistua puhelimella, jos internetyhteys ei ole käytettävissä. Neuvottelulaitteistot www-kameroineen on asennettu kolmen piirin toimistoihin ja Helsingin Partioasemalle. Turussa järjestelmä on Nappula-kokoushuoneessa ja Porissa toimiston kokoushuoneessa. Järjestelmä on parhaillaan testauksessa. Piirien henkilökuntaa ja luottamushenkilöitä koulutetaan järjestelmän käyttöön alkuvuoden 2011 aikana, jonka jälkeen se avautuu laajemmin tarvitsijoiden käyttöön. Myös muut piirit voivat myöhemmin ryhtyä käyttämään järjestelmää. 4

Keksi toimituksen maskottiketulle nimi Turun partiotoimistoon on muuttanut punaruskea kettu, joka on Repolaista toimittavan toimitusjaoston maskotti. Nyt se kaipaa itselleen nimeä. Kettu on innokas partiolainen ja osallistuu ahkerasti Repolaisen toimittamiseen. Se nähtiin lehden sivuilla jo vuoden ensimmäisessä numerossa.voit bongata ketun myös facebookissa. Nyt kaipaamme Sinulta hyvä lukija apua: keksi maskotillemme osuva nimi. Lähetä nimiehdotuksesi toimitukseen, repolainen@partio.fi, viimeistään 31.3. Voittajanimen valitsee toimitusjaosto. Voittaja palkitaan yllätyspalkinnolla. Uusia luottamushenkilöitä piirin organisaatioon Vuosi 2011 toi mukanaan uusia pestinhaltijoita piirin eri toimielimiin. Piirihallituksessa vaihtuivat alueministeri, viestintäministeri ja luottamustoiminnasta vastaava. Alueista vastaa jatkossa Susanna Jussila, Kankaanpään Korpiveikot, ja viestinnästä Repolaisen entinen päätoimittaja Maija-Liisa Laukkanen, Raision Killinallit. Aluejaosto sai samalla myös uuden puheenjohtajan, Elina Lähteenmäen, Liedon Eränkävijät. Luottisryhmää johtaa vuoden alusta Nana Luoma, Tornikotkat, Turku. Kansainvälisyys- ja aatejaoston uutena puheenjohtajana on aloittanut Kirsi Westergård, Maarian Kämmekät. Muista jaostoista ainakin toimitusjaosto on tällä hetkellä ilman puheenjohtajaa. Syksyn kurssitarjonta esitellään Ilonassa Piiri järjestää syksylläkin lukuisan määrän erilaisia ohjelma- ja koulutustapahtumia kaikenikäisille partiolaisille. Syksyn tarjontaa löytyy Syys-Ilonasta tämän lehden keskiaukeamalta. Jokaiselle löytyy sitä varmasti hauskaa ja opettavaista puhaa. Poimi Ilona talteen, löydä omat tapahtumasi ja ilmoittaudu lippukuntasi koulutusvastaavalle 30.4. mennessä. Reportoi uutisista ja tapahtumista Reportit on ajankohtaisten tai alueellisten pikkuraporttien palsta. Lähetä omat partiouutisesi osoitteeseen repolainen@partio.fi. 5

6

Maailmaa parantava partiolainen Teksti Sanni Löflund, Pyhän Laurin Ritarit Kuvat, Niko Vähäsarja, Tornikotkat Elina Rantanen on kaupunginvaltuutettu, kulttuurilautakunnan puheenjohtaja, eduskuntavaaliehdokas ja yhteiskuntatieteilijä. Hän on myös partiolainen, joka näkee partion loistavana väylänä yhteiskunnalliseen toimintaan ja sen ymmärtämiseen. Elina Rantanen on aina halunnut vaikuttaa yhteiskuntaan. Halusin parantaa maailmaa ja ajattelin, että siihen on kolme mahdollisuutta: järjestötoiminta, tutkijan ura ja politiikka, Elina kertoo. Politiikka ei kuitenkaan ollut itsestään selvä valinta. Elina päätyi opiskelijapolitiikkaan hieman vahingossa. Liityin 16-vuotiaana Luonto-Liittoon, koska ympäristökysymykset ovat aina olleet lähellä sydäntäni, Elina kertoo. Opiskellessaan Turun yliopistossa Elina liittyi vastaperustettuihin Turun opiskeleviin vihreisiin ja päätyi sitä kautta ylioppilaskunnan edustajistoon ja hallitukseen. Minua pyydettiin vihreiden ehdokkaaksi kaupunginvaltuustoon. Ystäväni, joka pyysi minua, sanoi, etten varmasti pääse läpi. Ajattelin että voihan sitä listan täytteeksi aina lähteä. Toisin kuitenkin kävi. Elina pääsi 25-vuotiaana valtuustoon ja oli yksi nuorimmista. Ikärasismia en kohdannut lainkaan. Pikemminkin vanhemmat edustajat olivat kannustavia. Nuoria ei ole politiikassa liikaa, ja kuka paremmin ajaisi nuorten asiaa kuin nuoret itse, Elina painottaa. Tällä hetkellä toiveammattini on politiikan parissa. Partiossa Elina on kokenut koko kaaren. Koroisten Sarpioissa sudenpentuna aloitettu partiotaival jatkui laumanjohtajaksi asti. Nyttemmin aktiivinen toiminta on jäänyt, mutta esimerkiksi leireillä Elina pyrkii olemaan mukana. Partion suorituksista Elinalla on hyviä muistoja. Muistan, kun joskus partiossa demonstroimme öljykatastrofia kaatamalla ruokaöljyä veteen. Siinä ymmärsi hyvin kuinka suuri tuho öljyonnettomuudesta aiheutuu, Elina kertoo. Hän kiittääkin partio-ohjelmaa havainnollisuudesta. Partio tarjoaa hyvät eväät yhteiskunnan ja luonnon ymmärtämiseen, ja se kaikki tulee hauskanpidon ohella. Erityisen tärkeänä Elina näkee vastuunkantamisen opettelun. Työelämässä tarvitsee projektinhallinnan taitoja. Vastuullisuus on siinä erittäin tärkeää. Partiossa sen oppii ihan vahingossa. Esimerkiksi leirithän ovat projekteja, Elina toteaa. Muitakin tärkeitä taitoja tarttuu partiosta mukaan. Erityisesti johtajakoulutus ja omatoimisuus ovat partion tarjoamia hyödykkeitä tulevaisuuteen. Myös kokouksissa istumisen ja kokouskäyttäytymisen oppii partiossa hieman siinä sivussa. Eduskuntavaaliehdokkaan arki on edustamista ja ihmisten tapaamista. Partiosta eväät vaikuttamiseen 7

Elina haluaa parantaa maailmaa. Tällä hetkellä hän tekee sitä Turun kaupunginvaltuustossa. Yhteiskunta ja partio Yhteiskunnallisuus on Elinan mielestä erottamaton osa partiota. Puoluepoliittinen sitoutumattomuus on kuitenkin ihan yhtä tärkeää. Partio auttaa ymmärtämään yhteiskuntaa ja tarjoaa apua siinä toimimiseen. Uskon partion luovan aktiivisia nuoria, jotka ovat valmiita ja halukkaita muuttamaan maailmaa. Elina korostaa, että on tärkeää käydä avointa keskustelua myös partion sisällä. Mielestäni partion on jatkossakin pysyttävä yhteiskunnallisena toimintana. Imagoa voisi tosin uudis taa. Elinaa ei häiritse se, että partiosta tulee monille mieleen vain solmut ja erätaitojen opettelu. Sen sijaan mielikuvat uskonnollisuudesta ja sotilaallisuudesta ovat vahingollisia. Seurakuntien toiminta lippukuntien taustalla on arvokasta, mutta partio ei sinällään ole uskonnollista. Vaalit kuluttavat ja palkitsevat Elina on nyt eduskuntavaaliehdokkaana toista kertaa. Ensimmäisten eduskuntavaaliensa jälkeen hän tajusi politiikan olevan hänen tapansa vaikuttaa. Hän oli mukana myös eurovaaleissa 2009. Vaalit ovat rankka, mutta palkitseva prosessi. Vaikka varsinainen kampanjointi rajoittuu vaalien läheisyyteen, on kaikki poliittinen toiminta tavallaan markkinointia ja sitä kautta kampanjointia, Elina tarkentaa. Nyt eduskuntavaalien lähestyessä on ehdokkaalla paljon tekemistä. Kotona odottaa useampikin vaalikone vastaamista, Elina naurahtaa. Vaalityö on pitkälti itsensä markkinointia. Myös omat näkemykset ja aatteet on tuotava esille. Ensimmäisissä vaaleissani pelkäsin hieman ihmisten kysymyksiä. Ajattelin, etten tiedä kaikkia vastauksia, vaikka minun pitäisi. Nyt kuitenkin ymmärrän, ettei kukaan tiedä kaikkea, eikä sitä tarvitse hävetä, Elina toteaa. Vaalien aikana kaikki keskittyminen on kampanjassa, mutta kun tulos on selvä, tulee tyhjä olo, Elina kertoo. Vaalityöstä ja tukijoista saa imettyä paljon hyvää energiaa, joiden avulla jaksaa eteenpäin. Vaalityötä tehdään pääasiassa oman työn ohella. Viimeiset kaksi viikkoa otan kyllä todennäköisesti lomaa ja keskityn kampanjan loppukiriin, Elina arvioi. Arvot omasta elämästä Ympäristöasiat ovat aina olleet lähellä sydäntäni. Partiolla on varmasti osansa asiassa, mutta myös kotikasvatus on vaikuttanut siihen. Politiikassa pyrin ajamaan ympäristön ja kestävyyden sanomaa. Elinan keskeisiä teemoja on jo pitkään ollut joukkoliikenteen parantaminen. Myös perheiden hyvinvointi on ollut läheistä erityisesti siksi, että oma lapsi on vielä pieni. Voin hyvin ajaa vanhustenkin asioita, mutta oma elämäntilanne tekee lasten ja perheiden asioista luonnollisesti läheisempiä. Tulevaisuus auki Tällä hetkellä Elina on keskittynyt täysin vaalityöhön. Vapaa-aika menee lähes täysin kampanjointiin. Pientä levähdystä kaipaa aina välillä, mutta kun työhön lähtee, se vie mukanaan. Vaalitulosta saadaan jännittää huhtikuun puoleenväliin, eikä Elinan jatko ole vielä selvillä. Jos läpi mennään, niin silloin homma on selvä. Mutta jos en pääse eduskuntaan, ei jatkosta ole vielä tietoa. Jos vaalitulos on kannustava, jatkan politiikan parissa. Siinä on tällä hetkellä toiveammattini. 8

Aikamatkailua Raasissa Teksti: Tero Kuusisto, Kuusiston Linnanyrjänät Kuvat: Jussi Vainionpää, Liedon Eränkävijät, Nea Kosonen, Maarian Kämmekät ja Tero Kuusisto, Kuusiston Linnanyrjänät Piirin talvileirin Napaketun teemana oli aikamatkailu historian syövereistä nykyaikaan ja hieman tulevaisuuteenkin. Liekö aikakoneen ohjaus vaikeaa vai säästikö ohjelmatiimi aikakoneen hankinnassa, kun aina se kiltisti pysähtyi talviaikaan. Napakettu-talvileirin avajaistunnelmaa ei latistanut edes paukkuva pakkanen. Alkuleirin pakkanen teki hieman hallaa järjestelyille, ja silloin jo aikakone siirsi osan rakennusleiristä jääkauteen jäädyttäen laitteita ja ohjaten rakentajia käyttämään lihasvoimaa. Raskas raadanta sai palkintonsa torstaina, kun leiriläiset saapuivat leirille iloinen ilme kasvoillaan. Ilme ei ollut jäätynyt kasvoille, vaikka elohopea näyttikin aamupäivällä miinus 24 astetta. Taivaalla loistava aurinko lämmitti mukavasti ja sai talvisen luonnon näyttämään parhaat puolensa. Leiri rakentui siis mitä loistavimmissa olosuhteissa ja alueelta kuului naurun ja iloisen puheensorinan lomassa kirveen kalke puuta vasten kera hiljaisen kamiinan puhinan. Niin ja tietysti Alaleiri huomio, valmistautukaa ruokailuun lähtöön! Retu ja kivikauden kuulumiset Torstai-illan hämärtyessä leiriläisten virta käy kohti kivikautta ja lämmittävää nuotion loimua. Nuotion loimussa ei näkynyt kivikautisia esi-isiämme eikä sen puoleen mammuttejakaan. Sen sijaan lavalle astelivat Retu, Vilma ja Tahvo huudattamaan ja esilaulattamaan leiriläisiä. Illan aikana havaittiin, että zumba ei ole vain nykyhetken kotkotuksia, vaan sillä on pitkät perinteet. Nuotion loimun laskiessa siirtyivät leiriläiset kohti nukkumatin valtakuntaa ja kipinämikon askareita sekä rusettiluistelun saloja. Perjantaiaamu toi puurosta pitämättömille mieluisan yllätyksen, sillä soppatykki sanoi ratkaisevalla hetkellä aamulla sopimuksen irti. Nälkäisinä ei kuitenkaan leiriläisten tarvinnut vaeltaa ohjelmalaaksoihin, Jäähän ja Lumeen. Jäällä ei pelkästään liukastelu luistimien kanssa, vaan siellä myös tutustuttiin kivikiekkoon, joka tuttavallisimmin tunnetaan curlingina. Kivet liukuivat ja harjat viuhuivat siihen tyyliin, että Uusipaavalniemikin olisi ollut kateellinen. Pienellä lisäharjoittelulla voidaan jo perinteiseen suomalaiseen tyyliin laskea, että Sotšista on mitali tulossa. Jos halutaan varmistaa mitalikahvit tai useammat, lajivalikoimaan pitää saada ehdottomasti ja nopeasti lumimölkky ja lumijalkapallo. Lumimölkky on jo sanana niin vaikea, että menestys on taattua eikä kukaan jaksa uskoa, että puupalikoiden heittäminen on oikeata urheilua. Lumijalkapallossa Brasilian pojilla alkaa päätä paleltaa jo ennen aloitusvihellystä ja lisäetumatkaa saamme kesäisin pelattavasta suopotkupallosta. Bonuslajiksi ehdotamme napakelkkaa ja sen hc-versioksi moottoroitua napakelkkailua. Ei kai moottoriurheilun saralla menestynyt maa voi luottaa pelkkään lihasvoimaan. Jos jäällä oli tarjolla aktiivista ja vauhdikasta menoa, niin Lumella tarjottiin survival kittiä ankeisiin arktisiin oloihin. Tulenteko ja -käsittely opittiin jo kivikaudella, jonka jälkeen niitä on jalostettu yhä enemmän ja enemmän. Piikivet ja puupalikat jäivät historiaan tulusten tullessa markkinoille, mutta nekin tuntuivat aataminaikaisilta keksinnöiltä tulitikkujen rinnalla. Tulitikut ovat edelleen varma tapa saada tuli aikaiseksi, kunhan vain pitää huolta siitä, että tikut ja raapaisupinta ovat kuivia. Digiajasta sukellettiin lähihistoriaan ja esiin kaivettiin vanhat kunnon filmipurkit. Ovat 9

Silmät kiinni ja suu auki. Suklaamousse ja sipsit kuuluvat normaaliin pakkiruokailuun. Mallia malliteltasta. Kun tekniikka ei ole tarkoitettu Suomen talveen. kuin suunniteltuja säänkestäviksi tulitikkusäilöiksi. Ja jos haluaa pelata tulenteossa ykkösen risti-kakkosvarmistuksella eikä luota yhden tulitikun taktiikkaan, niin lähes suoraan Niksi-Pirkan palstalta, ilman sukkahousuja, löytyvät sytykepalat. Kierrätys kunniaan tässäkin lajissa, ja takuuvarmat sytykepalat valmistuvat munakennoista ja jämäkynttilöistä. Pimeällä keskiajalla aikavääristymiä 10 Illan hämärtyessä leiri siirtyi pimeille keskiaikaisille markkinoille, jossa tavattiin jos jonkinlaista onnenonkijaa ja kojunpitäjää. Valoa kansalle loivat jätkänsoihdut ja parikymmentä metriä pitkä ruokailunuotio, jossa iloisesti tirisi enemmän tai vähemmän well done -liha-annos. Ennustaeukot koettelevat leiriläisten uskoa mitä ihmeellisimmillä tulevaisuuden kuvilla, joihin mieluusti jokainen haluaa uskoa. Kyllähän hän asian tietää, ei hän muuten olisi ennustajaeukko. Pientä epäluuloa ennustuksista kuitenkin virisi ilmoille, josta harmistuneena eukot päättivät näyttää kaapinpaikan vääristämällä aikaikkunaa. Alaleirien välinen köydenveto oli hädin tuskin saatu päätökseen, kun paikalle porhalsi keltainen hirviö tulevaisuudesta ärjyttäen sisuksiaan monen hevosen voimalla. Lieneekö pelko antanut voimia vai mikä, mutta kumipyöriin lisätyistä kierroksista huolimatta liike suuntautui kohti tulevaisuuden hirviön tappiota kohden. Evakkoon haikille Villi huhu oli kiirinyt läpi leirialueen, että alueelle olisi saapumassa bussilasteittain sudenpentuja, seikkailijoita ja sisuja (susesi), jotka eivät vain tyytyisi valtaamaan ohjelmalaaksoja, vaan myös teltat kamiinoineen olivat vaaravyöhykkeessä. Lähes murskaavan ylivoiman edessä leiriläiset suorittivat suunnitelmallista vetäytymistä ja evakuointia lähimaastoon. Taktillisen operaation peitenimenä kulki Haikki. Jotta ratkaisevana hetkenä kaikki sujuisi moitteettomasti, oli operaatio Haikkia harjoiteltu jo edellisenä päivänä. Alkujaan tiedustelupuoli oli pihalla kuin lumiukko ja pitkään elettiin hevosmiesten juttujen varassa. Suurin tappio koettiin invaasion keston osalta ja paluu leiriin tapahtui hie-

Syty nuotio, pala nuotio ja ennen kaikkea kiehauta nopeasti desi vettä. Sä tsiigaat voittajaa. Lakanalentopallossa ratkaisupallot olivat lumen alla. man liian aikaisin. Onneksi suurempia konflikteja ei esiintynyt ja susesien oikean aikataulun ja ohjelman selviäminen toi helpotusten huokauksia ilmoille. Ei muuta kuin valtaamaan ohjelmalaaksot takaisin omaan käyttöön, jonka jälkeen valmistautumaan illan kohokohtaan, suureen iltanuotioon, jonka suhteen hevosmiehet tiesivät kertoa, että paluu nykyaikaan on odotettavissa. Sifonkihuivien kautta Sotšiin Pienimuotoinen kansainvaellus oli jälleen nähtävissä, kun leiriläiset siirtyivät ohjelmalavaa. Muuten alue oli kuin kivikaudelta, mutta ohjelmalaaksojen tulipisteiden opit sentään näkyivät täällä. Iltanuotio oli pari pykälää totuttua isompi. Nykyajan keikoilla kävijät ovat yhä vain vaativampi, jopa lämppäreiden suhteen, eikä siinä paljoa lämmittäneet maan mainiot syksyn sävelet tai jo mainittu suuri nuotio. Tilanne raukesi ilman keltaliivisten puuttumista asiaan illan pääesiintyjän saapuessa lavalle sifonkihuivien saattelemana ja Autiotalon ensimmäisten sävelten tulviessa kaiuttimista. Keikka oli lyhyt, mutta sitäkin koskettavampi. Ohjelmalava vaikeni lukuisten yhteislaulujen jälkeen vain herätäkseen uudelleen henkiin illan pimeinä tunteina pimeänä diskona, jossa muuveja nähtiin leirin ylemmältä johtotasolta alkaen. Viimeinen aamu valkeni jälleen aurinkoisena kuin kannustaen jo etukäteen väkeä huippusuorituksiin. Lajitreenaukset Sotšia varten saivat jatkoa kisajaoston järjestämissä karsinnoissa, jossa jyvät erotettiin akanoista ja kisailijat kisaturisteista. Äänekkäimmille leirihuudon huutajille saavat fanijoukkueiden teamleadereiden paikat ja nopeimmat vedenkeittäjät puolestaan pestataan bunkraukseen. Onhan Sotši rannikkokaupunki. Viimeinen lounas ja lipunlasku saattelivat leiriläiset kohti kotia ja seuraavana aamuna odottavaa koulua tai työtä. Aikakausia on soviteltu yhteen, kuten myös kulttuureja myös talvileirin osalta. Seuraavat järjestäjätkin on jo tiedossa, joten nokka kohti uusia haasteita ja tulevia piirileirejä. Napaketun staabi kiittää ja kumartaa sekä poistuu takavasemmalle. 11

Valoa ja kipinää. Suuren iltanuotion iltanuotio oli Suuri. Maarit huudattaa Tundraa Alaleireissä oli eroja Alaleirin ominaispiirre/erikoisuus/spesiaali? Mikä alaleirissäsi on parempaa kuin muissa? Miten leiri on lähtenyt käyntiin ja mitä odotuksia sinulla on leirin suhteen? Naskali Kalle Paras bilemeininki ja bilesusi. Emme halua kilpailla, kaikki alaleirit ovat tasavertaisia. Leiri on lähtenyt käyntiin odotuksia paremmin. Toivoisin lasten saavan kunnon partio- ja talvileirikokemuksia, seuraavina päivinä voisi olla vähän vähemmän pakkasta. Pakkanen Annukka Laatu korvaa määrän. Laatu. Kaikki alkanut hyvin, teltat, kahvila ja portti on pystyssä. Alaleiriltä odotan reipasta mieltä ja hyvää osallistumista, toivon että koko leiri onnistuu hyvin. 12

Pukkitaistelun tuoksinassa. Voimainkoitokset velhoa vastaan voivat päättyä monella eri tavalla. Alaleirit mittailivat voimiaan toisiaan ja lopuksi traktoria vastaan köydenvedossa. Teksti: Outi Oinaanoja, Loimaan Nuotioloimut ja Katri Lehto, Piikkiön Tammipartio Kuvat Jussi Vainionpää, Liedon Eränkävijät Ketit Josefiina Alaleirissämme asustaa leirin ainoa ulkomaalaisvahvistus. Kansainvälisyys Leiri alkanut hyvin, omintakeinen portti on valmistumassa. Toivoisin lapsille jäävän hyvä olo leiristä ja kunnon talvileirikokemus pakkasesta huolimatta. Sää voisi vähän lauhtua. Tundra Maarit Alaleirimme on kylmä ulkoa, lämmin sisältä. Huippu staabi! Leiri on alkanut odotuksia paremmin. Toivon kaiken menevän hyvin ja ilman negatiivisia kommelluksia, kaikilla olevan hauskaa ja saavan uusia kavereita. 13

Napakettupäivässä otettiin mittaa toisista mm. potkukelkkakisassa. Luminen maasto tarjosi ihanteelliset olosuhteen lumikengäilyyn. Pulkalla pääsee. Leiriläisten fiilis oli hyvä Mikä meno ja meininki? Miten alaleirisi erottuu muista? Alaleirin johtaja on sanonut tunnuspiirteeksi tällaisen ominaisuuden, näkyykö se sinulle? Tundra Teppo Lindberg, Kaira Fiilis on ihan hyvä. Aamupala oli hivenen lannistava, mutta onneksi lounas korjasi mahtavasti tilannetta. Alaleirissä on tuttuja ihmisiä ja hyvä yhteishenki Kylmä ulkoa, sisältä lämmin No, vilpoista on ulkona ja juu, on ihan lämmin tunnelma. Ketit Roosa Turunen, RaKina Ihan kiva tunnelma, kun ilmakin on lämmennyt. Täällä on kovin ja jäätävin meno! Kansainvälisyys Joo, on täällä yksi ulkomaalainen. Ei olla vielä juteltu hänen kanssaan. 14

Olympialaisten hengessä vietetyissä päättäjäisissä helpolta näyttävä lassotehtävä osoittautui haasteelliseksi. Ennen kotiinlähtöä oli mahdollisuus tuunata pulkka leiriuskottavaksi. Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Pakkanen Niko Olenius, RMP Kylmä on, mutta muuten menee hyvin. Kaikkein parhain! Pakkanen kuuluu talveen! Laatu korvaa määrän määrän näkee leiriportista! Naskalit Susanna Koivisto, LiPi Tosi hyvä fiilis, aamupäivän ohjelma oli loistava, kun oli paljon toimintaa. Ja avajaiset oli kivat, kun sai tanssia. Meillä on Bile-Susi ja bileet koko ajan menossa! Paras bilemeininki, bilesusi vastaushan tulikin jo suoraan edellisessä kohdassa. 15

Pöllöt ja Kotkat Saviseudun Peuroista viihtyivät heittopisteessä. Kaikki on mahdotonta, jos sä uskot niin, tuumasi yksi Pöllöistä. NapanapanapanapanapaKETTU!-päivästä nautiskeltiin leudossa talvisäässä Teksti: Katri Lehto, Piikkiön Tammipartio Kuvat Nea Kosonen, Maarian Kämmekät Valtsun hieno sudenpentujen, seikkailijoiden ja sisupartiolaisten Napakettupäivä on täten vietetty onnistuneesti lauantaina 26.2. Raasissa. Selkään taputtelut siitä hyvästä niille keille se kuuluu. Ja aika monta tekijää siihen kuuluu eli paljon on taputeltavaa. Kolminkertainen hurraa huuto isoin käsin myös reippaille retkipäiväläisille. Heitäpä olikin lähes 500! Vautsivum ja jippijaijei! Pulkka vai kelkka vai kummottis? 16 Sulavakäytöksinen Simo Suksi, kovaääninen Katja Kelkka ja päättäväinen Paula Pulkka tarvitsivat ensimmäisenä apua ratkaistaakseen keskinäisen paremmuutensa. Tuomariksi kutsuttiin pirtsakka Piirikettu, joka oli sitä mieltä, että Katja Kelkan huutosakki oli kuuluvin. Simo Suksen kannattajat petrasivat taas sutjakasti suksien saattelemisessa Simon käsiin. Vaan Napakettumaassa kisata voi kaverihengessäkin ja ennen päivän puhteille rynnistämistä haettiin kaikki yhdessä muodostelmassa rennot hartiat ja hilpeä mieli Napakettu-Twistin soidessa. Nyt kaikki selälleen, jalat ilmaan, kädet ilmaan ja antaa palaa! Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta Ruskean partiohuivin omaava porukka bongattu. Seurataanpa, seurataanpa Ovat muuten Saviseudun Peuroista Ypäjältä. Nämä saavat köydenpätkiä ja halon käsiinsä ja niistä kätevästi rakentuu heittoväline. Tällä on tarkoitus saada kaukana jäällä oleva aarrearkku itselle. Jäälle ei saa astua. Ja niin kauan heitellään kalikkaa, että arkku saadaan mantereelle ja nähdään, mitä siellä sisällä onkaan?!

Roosa Heinonen Karimoista ei ollut ensimmäistä kertaa napakelkan kyydissä. Voittajan on helppo hymyillä ja Napakettupäivässä kaikki reissuun lähteneet olivat voittajia. Kuvassa Simo Suksi ja suksenkanto. Napakettu-twistiä avajaisissa. Patrikin esimerkillisten heittojen johdatellessa muitakin yhä parempiin suorituksiin saavat Pöllöt ja Kotkat arkun käsien ulottuville auki ja makoisat aarteet nostattavat hymyn korviin. Onnenpoikia ja -tyttöjä! Kyytiä kelkassa, kyytiä bussissa Jäällä avautuu riehakas olympialaistunnelma. Kuka vie voiton curlingissa, ken on potkukelkkaviestin mestari? Ken taas on kuin syntynyt lumikengät jaloissaan? Heps! Tuollahan on kauempana lisää populaa, lets mennään sinne katsomaan ja kokemaan. Piiri pieni pyörii ja lapset siinä hyörii Vaan sormet ei sanokaan soo soo soo. Sen sijaan sormet puristavat tiukasti kelkan reunoista. Jokainen halukas pääsee vauhdikkaassa kyydissä nauttimaan parikin kierrosta napakelkkailua. Ilmeet viihdyttävät sivustaseuraajia ja jonossa ehditään vaihtaa kuulumisia muun muassa bussimatkan sujuvuudesta. Ketä pelotti, että bussikuski ei osaakaan ajaa ja ketä se, että bussikuski ei tiedä, mihin mennä. Ja kaikki päättyy aikanaan Hyörinää ja pyörinää on ilmassa koko päivän. Hämähäkin verkko kerää kehuja. Korikävely on LEK:n seikkailijoiden hittipiste ikisuosikin halonhakkuun rinnalla. Sinikotkien sisujen mieleen sointuu myös mölkky, ei vähiten siksi, että ovat siinä vallan mainioita. Kotiin vietäväksi retkipäiväläiset tekevät tuikkulyhdyn tähtikuviolla ja jokainen ryhmä tekee myös talipallon linnuille. Ja minne vain utelias korva osuikin, niin puhetta kaikui eväistä ja ruoasta ja välipalasta. Hymyä, iloa, leikkiä ja liikettä. Niistä on Napakettupäivä tehty ja niihin se komeasti päättyy sankareidemme Ketun, Paulan, Simon ja Katjan kanssa. Tää ystävyys ei raukene, vaan kestää ainiaan 17

Viisisataa ja neljä kutsuvierasta Teksti ja kuva: Maria Lahtinen, RajakivenKiertäjät Napaketun lauantaipäivä sai lähes viidensadan sudenpennun ja seikkalijan lisäksi vieraakseen muutaman kutsuvieraan. Kutsuvieraat otettiin vastaan leirin kahvilassa, jossa kuultiin leirinjohtajilta faktatietoa leiristä. Kahvihetken jälkeen kierreltiin tutustumassa leirialueeseen ja käytiin mm. testaamassa, kuinka lujaa leirinjohtajaa saatiin pyöritettyä napakelkassa. Vieraiden laatu korvasi vähäisen määrän, sillä leiriin tuli tutustumaan mm. Suomen partiolaisten puheenjohtaja Heidi Jokinen. Olisi mukavaa ehtiä enemmänkin käymään eri piirien tilaisuuksissa, joihin paljon tulee kutsuja, mutta usein aikataulujen sovittaminen tiukkaan aikatauluun on haastavaa, Heidi kertoo. Napaketulla Heidiä kiinnosti erityisesti leiriläisten ikäjakauma. Koska nykyinen partio-ohjelma on kuitenkin vielä aika tuore, niin monissa tapahtumissa joudutaan erityisesti miettimään sitä, että miten ohjelmassa huomioidaan uudet ikäkaudet. Napaketulle pääsivät lopulta osallistumaan kaikki ikäkaudet. Sudenpennuille ja seikkailijoilla päivän mittainen talvileirikokemus tuntuikin sopivan pituiselta ja toteutusmallia kannattaa varmaan hyödyntää tulevaisuudessakin. Heidin kanssa pohdittiin myös sitä, voisiko Suomen partiolaisten suurleiri olla joskus talvileiri. Eri puolilla Suomea eri aikaan olevat hiihtolomat eivät ehkä mahdollistaisi talvileirin järjestämistä, mutta esim. Suurjuhlan voisi ehkä joskus ajatella järjestettävän talvella. Talven toimintakausi on pitkä ja haastavammat olosuhteet vaativat usein lisäpanostuksia, joihin isommissa organisaatioissa löytyisi enemmän resursseja. Saakin nähdä jäikö Napaketulta Heidin mieleen itämään ajatuksia talvisista suurtapahtumista, jotka tulevaisuudessa löytyvät SP:n toimintakalenterista. Suomen partiolaisten puheenjohtaja Heidi Jokinen kuunteli kiinnostuneena leirinjohtaja Paavon ajatuksia talvileirin järjestämisestä nykyisen ikäkausijaon mukaisesti. Kiitos! Iso kiitos Sinulle, joka teit kanssamme Napaketun. Ilman panostasi se olisi ollut jotain muuta, kuin aikamme onnistunein talvileiri. Napaketun leiritoimikunta haluaa vielä erikseen kiittää kahta työn raskasta raatajaa, joiden panos oli huomattava leirin onnistumisessa. Marika Hime Hirvonen, Kaarinan Sädetytöt Ville Mäksä Mäkitalo, Siikaisten Karhuveikot Porin Prikaati lahjoitti leirille puukon ja esittivät toiveen, että se annettaisiin reippaimmalle leiriläiselle. Alaleirin johtajat esittivät kukin oman ehdokkaan alaleiristään, joista he yhdessä leirin johdon kanssa valitsivat reippaimman leiriläisen, Niko Olenius, Ruskon Maunun Partio. Työn raskaan raatajat palkintojenjaossa. 18

Partiolaisia eduskuntavaalien ehdokkaina Teksti: Sari Mantere, Karimo Kuvat: haastateltujen arkistot Repolaisen toimitus teki salapoliisityötä ja etsi partiolaisia ja partiotaustaisia kansanedustajaehdokkaita. Haluamme tuoda esiin myös tätä partiolaisten yhteiskunnallista aktiivisuutta. Kysymykset: Nimi, puolue, paikkakunta ja partio taustasi? Miten partio näkyy vaalikampanjassasi? Jos pääset läpi vaaleissa, miten partiolaisuutesi tulee esille eduskuntatyössäsi? Mitä hyvää aiot tehdä partiolle uutena kansanedustajana? Miten partion arvot näkyvät elämässäsi? Onko partiosta ollut politiikassa hyötyä? Aktiivinen Partiotyttö Raumalta Kristiina Salonen, sdp, Rauma. Liityin partioon, Rauman Partiotyttöihin ala-asteella sudenpennuksi. Toimin aktiivisena partiolaisena yli 10 vuoden ajan. Toimin johtajana vartiolle, laumoille ja vaeltajille. Kuuluin myös lippukunnan johtoryhmään. Olin vastuullisena useissa leireissä ja tapahtumissa. Koulutin itseäni moniin eri tehtäviin, viimeisenä partiojohtaksi. Sain myös ansiomerkin, Mannerheim-soljen, aktiivisesta työstäni partiotoiminnan hyväksi. Partio näkyy vaalikampanjassani lähinnä arvomaailmani kautta. Omaa tavoitettani yhteisten asioidemme hoitamisessa voisi kuvata Baden-Powellin sanoin: Yritä jättää tämä maailma vähän parempana kuin sen löysit. Vaaliteemani nostavat esiin epäkohtia, joista myös partioliike on ollut huolissaan. Ainakin omaan hyvät yhteydet partioliikkeeseen. Minun on helppo kääntyä partiolaisten puoleen, kun tarvitsen lisätietoa nuorisojärjestön ajatuksista esim. lapsia ja nuoria koskeviin lakimuutoksiin. Omalta osaltani voin myös olla vaikuttamassa siihen, että partioliikkeellä jatkossakin olisi vahva yhteiskunnallinen asema erilaisissa valtakunnallisissa työryhmissä, sitä koskevien asioiden valmistelussa ja lausuntojen antajana. Partiosta opitut arvot ovat säilyneet vahvana elämässäni. Ympäristöarvojen tärkeys, toisesta huolehtiminen, aktiivinen osallistuja ja osallistaja kuvaavat myös omaa arvomaailmaani. Aikuisena työskentely sosiaalityössä on lisännyt halua pitää huolta heikommassa asemassa olevista. Tasa-arvo on jokaisen ihmisen perusoikeus. Ennen kaikkea haluan kaikilla toimillani auttaa luomaan lapsille ja nuorille turvallisen sekä onnellisen kasvuympäristön. Partiossa olen oppinut työskentelemään ryhmässä, kantamaan vastuuta ja johtamaan. Niitä taitoja tarvitaan myös politiikkassa. Nyt kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimiessani ryhmän johtamistaidoista on ollut hyötyä. Kaikista tärkein partiostakin opittu asia on kuitenkin kyky luottaa itseensä. Pienen lippukunnan kehittäjä Antti Simula, keskusta, Rauma, yrittäjä ja tekninen johtaja. Liityin partioon vuonna 1986 Rauman Sinermoihin. Olin ensin muutaman vuoden sudenpentuna ja siitä siirryn vartiolaiseksi perinteiseen Kettu-vartioon. Myöhemmin toimin Rauman kaupunginhallituksen puheen johtaja Kristiina Salonen meren äärellä joitakin vuosia sitten. Antti Simula on toiminut Rauman Sinermoissa. Kuva Pykällykseltä muutaman vuoden takaa. Kuva: Sari Mantere, Karimo. 19

myös itse kettujen Vartionjohtajana. Partiokursseista käytynä on partiojohtajan peruskurssi 1990-luvulla. Perustin aikoinaan Kukola kommellukse -nimisen talvileirin, josta tulikin perinne moneksi vuodeksi. Leirit ovat olleet sitä, josta olen erityisesti pitänyt partiossa ja olenkin ollut mukana lukuisten partioleirien suunnittelussa ja toteutuksessa. Kansainvälisestä partiotoiminnastakin on kokemusta, olin ystävyyslippukunnan kesäleirillä Norjassa ja Tall Ships Race -purjehduksella Puolassa. Toimin myös muutaman vuoden sinermoiden lippukunnanjohtajana, kunnes työkiireet imaisivat mukaansa. Olen silti ikuisesti partiolainen mieleltäni. Aion kääntää partion käsitteeksi puhuttaessa nuorten syrjäytymisestä, ja muistuttaa miten suuri merkitys partiolla on kasvatuksessa ja Suomen menestyksessä. Uskallan väittää, että tällä hetkellä vähintään puolet menestyvistä yritysjohtajista on aikanaan saanut oppinsa myös partiopoluilta. Partiosta saa hyvät eväät työelämään ja erityisesti organisointi-, suunnittelu- ja johtotehtäviin. Olen aina partion puolestapuhuja ja kannattaja. Partio omaa hyvät kasvatusperiaatteet. Partion kaltainen nuorisojärjestö ansaitsisi enemmän huomiota niin valtakunnallisella kuin paikallisellakin tasolla. Olen ollut suhteellisen kauan partiossa, joten olen omaksunut partion arvomaailman. Vanhojen partioihanteiden mukaan voisi sanoa, että erityisesti Tunne vastuusi ja velvollisuutesi, Kehittää itseään ihmisenä ja Rakentaa ystävyyttä yli rajojen ovat olleet niitä tärkeitä Ihanteita ja arvoja minulle. Osallistumiseni politiikkaan kumpuaa ehkä myös osaltaan partiosta ja sen tukemasta ajatuksesta vaikuttaa aktiivisesti omaan yhteiskuntaan. Partiosta ja siellä opituista taidoista on ollut hyötyä. Tulen toimeen muiden ihmisen kanssa ja haluan kunnioittaa sekä välittää muista. Yrittäjänä pitää olla valmis kokeilemaan uutta, olemaan partiopojan lailla aina valmiina. Tähän olen osaltaan saanut rohkeutta partion kautta, kun olen saanut jo nuo- 20 rena vastuuta ja johtajuuspestejä. Pystyn ratkaisemaan vaikeitakin asioita hätääntymättä, vähän kuin olisi kompassin hukannut ja joutuu ilman sitä selviytymään muutaman hätääntyneen vartiolaisen kanssa. Partioperheen kasvatti Kimmo Hollmén, kokoomus, Kaarina. Olen ollut partiossa vauvasta alkaen äidin mukana. Sudenpentuna olin Kuusiston Linnanyrjänissä. Vanhempana vedin sudenpentulaumaa Turun Partio-Sisseissä sekä nykyisessä lippukunnassani Auran Tähti Pojissa. Partiolla on mielestäni läpileikkaavaa ajattelu- ja toimintatapa, joten se näkyy sopivasti kaikkialla. Olin valmiina ehdokkaaksi, kun sitä tiedusteltiin. Laaja-alainen yhteistyö yli puoluerajojen ja muiden partiotaustaisten kanssa on varmasti helppoa. Partiolle, kuten muillekin vapaaehtoisjärjestöille, tulee taata riittävä toiminnallinen tuki ja ns. kolmannen sektorin roolia voidaan jatkosakin kasvattaa entisestään. Partion arvot ovat luonnollisesti lähellä muitakin omia arvoja, ja kun olen kasvanut partioperheessä, on vaikea määritellä mitkä ovat Kimmo Hollmenin mielestä partio on mm. yhteistyötä ja vastuunkantamista erikseen partioarvoja. Partiolaisuus on meillä ollut osa elämäntapaa alusta alkaen. Partio on yhteistyötä, oppimista toisilta ja oman osaamisen jakamista muille sekä vastuunkantoa ja vastuun jakamista muille. Aivan samasta asiasta on politiikassa kyse, joten kyllä partiolaisuudesta on siis ollut paljonkin hyötyä! Vihreä toimija Saara Ilvessalo, vihreät, Turku. Olen ollut meripartiolippukunta Turun Tähti-Tyttöjen jäsen kohta 15 vuotta, suurimman osan tästä aktiivisena. Olen toiminut venekunnanjohtajana, laumanjohtajana ja kalustonhoitajana. Olen puuhaillut partiossa kaikenlaista leirien suunnittelusta, muonituksesta ja suunnistuskilpailuista aina ensiapu-, partionjohtaja-, leirilehti- ja erätaitokursseille osallistumiseen. Partio näkyy vahvasti teemoissa, joita tahdon edistää ja joilla kampanjoin. Partio on ollut keskeisenä vaikuttajana luontosuhteeni kehittymiseen, mikä taas on kasvattanut huolta luonnon monimuotoisuuden köyhtymisestä, ilmastonmuutoksesta ja Itämeren saastumisesta. Haluan työskennellä sen eteen, et-