A l u e e l l i s e t y m p ä r i s t ö j u l k a i s u t 379 Petri Siiro (toim.) Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen Kanta-Hämeen loppuraportti HÄMEENLINNA 2005... HÄMEEN YMPÄRISTÖKESKUS
ISBN 952-11-1959-4 ISSN 1238-8610 Pohjakartat: Genimap Oy, lupa L6095/05 Paino Offset Ulonen Oy, Tampere 2005 Kartat: Hämeenlinnan Offsetkolmio Ky, Hämeenlinna 2005 2 Alueelliset ympäristöjulkaisut 379
Alkusanat Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen eli POSKI-projekti oli käynnissä Kanta-Hämeessä vuosina 1999 2004. Kanta-Hämeen POSKI-projekti oli laaja-alainen tutkimushanke, jossa yhteistyötahoja olivat Geologian tutkimuskeskus, Hämeen liitto, Hämeen ympäristökeskus, Tiehallinto sekä Kanta-Hämeen kaupungit ja kunnat. Alueellisista tutkimuksista vastasi aluetyöryhmä, johon kuuluivat vesihuoltopäällikkö Paavo Päätalo (pj.), ylitarkastaja Pertti Heikkinen, geologit Sara Kajander (v. 1999 2001), Sanna Sara (v. 2001 2002), Petra Ihanamäki (v. 2002 2003) ja Petri Siiro (v. 2003 ) Hämeen ympäristökeskuksesta, hydrogeologi Ritva Britschgi Suomen ympäristökeskuksesta, maakuntainsinööri Heikki Pusa ja aluesuunnittelupäällikkö Hannu Raittinen Hämeen liitosta, geologit Ilpo Kurkinen ja Jouko Vuokko Geologian tutkimuskeskuksesta, DI Heikki Koski Tiehallinnosta, toiminnanjohtaja Markku Pulkkinen ja Pekka Pastila MTK-Etelä-Hämeestä, ympäristösihteeri Niina Salminen-Åberg Forssan kaupungista, tekninen johtaja Kari Korhonen Hausjärven kunnasta, insinööri Eero Virtanen Hämeenlinnan kaupungista, ympäristöpäällikkö Juha Viinikka Lopen kunnasta ja kaupungingeodeetti Matti Nissinen Riihimäen kaupungista. Aluetyöryhmän lisäksi Kanta-Hämeen POSKI-projektin tutkimuksiin ovat osallistuneet tutkija Ari Lyytikäinen Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksesta (harjuselvitys) sekä luontokartoittaja Vesa Salonen (luontoinventointi). Aluetyöryhmän työtä ohjasi ja valvoi POSKI-projektin valtakunnallinen johtoryhmä, jonka puheenjohtajana toimi ylitarkastaja Markus Alapassi ympäristöministeriöstä, varapuheenjohtajana yksikönjohtaja Alec Estlander Suomen ympäristökeskuksesta (1999 2001) ja sihteerinä hydrogeologi Ritva Britschgi Suomen ympäristökeskuksesta. Johtoryhmään kuuluivat yksikönpäällikkö Ilkka Manni Suomen ympäristökeskuksesta (2002 2003), ohjelmajohtaja Hannu Idman ja geologi Maija Haavisto-Hyvärinen Geologian tutkimuskeskuksesta, ylitarkastaja Tapani Suomela ympäristöministeriöstä sekä suunnittelupäällikkö Mervi Karhula Tiehallinnosta. Asiantuntijajäseninä johtoryhmässä olivat mukana myös Kalevi Laaksonen Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitosta sekä Tuomo Laitinen Suomen maarakentajien keskusliitosta. Kanta-Hämeen aluetyöryhmää ovat johtoryhmässä edustaneet aluesuunnittelupäällikkö Hannu Raittinen Hämeen liitosta ja vesihuoltopäällikkö Paavo Päätalo Hämeen ympäristökeskuksesta. Selvityksen rahoituksesta vastasivat: Ympäristöministeriö (YM) Hämeen ympäristökeskus Hämeen liitto Suomen ympäristökeskus (SYKE) Geologian tutkimuskeskus (GTK) Tiehallinto ja Hämeen tiepiiri Alueelliset ympäristöjulkaisut 379 3
Tämän julkaisun on toimittanut hydrogeologi Petri Siiro Hämeen ympäristökeskuksesta. Julkaisun ovat tarkistaneet ja hyväksyneet Kanta-Hämeen aluetyöryhmän jäsenet. Myös valtakunnallisella johtoryhmällä on ollut mahdollisuus kommentoida julkaisua. Projektin puolesta lämmin kiitos kaikille työssä mukana olleille heidän arvokkaasta panoksestaan. Hämeenlinnassa huhtikuussa 2005. Vesihuoltopäällikkö Paavo Päätalo Hydrogeologi Petri Siiro 4 Alueelliset ympäristöjulkaisut 379
Sisällys Alkusanat...3 1 Johdanto...7 2 Tutkimuksen kulku...9 2.1 Lähtöaineisto... 9 2.2 Täydentävät tutkimukset ja yhteensovittamisperiaatteet... 10 2.3 Alue-ehdotukset... 11 2.3.1 Maa-ainestenottoon soveltumattomat alueet (E)... 11 2.3.1 Maa-ainestenottoon osittain soveltuvat alueet (O)... 12 2.3.1 Maa-ainestenottoon soveltuvat alueet (M)... 12 2.3.2 POSKI-ehdotusta vailla olevat tai luontoinventoimattomat alueet... 12 3 Täydentävät tutkimukset ja tutkimustulokset... 13 3.1 Pohjavesi...13 3.1.1 Yleistä... 13 3.1.2 Tutkimusmenetelmät... 13 3.1.3 Tutkimustulokset... 14 3.2 Maaperän kiviaines... 16 3.2.1 Yleistä... 16 3.2.2 Tutkimusmenetelmät... 16 3.2.3 Tutkimustulokset... 17 3.3 Kallion kiviaines... 18 3.3.1 Yleistä... 18 3.3.2 Tutkimusmenetelmät ja kiviainesten laatuluokitus... 18 3.3.3 Tutkimustulokset... 19 3.3.4 Paikkatietoanalyysi kallioalueiden maankäyttötilanteen selvittämiseksi. 21 3.4 Luonnon- ja maisemansuojelullisesti arvokkaat harjualueet... 22 3.5 Luonnon- ja maisemansuojelullisesti arvokkaat kallioalueet... 23 3.6 Luontoinventointi maa-ainestenottoon ehdotetuilla alueilla... 24 3.6.1 Yleistä... 24 3.6.2 Tutkimusmenetelmät... 24 3.6.3 Tutkimustulokset... 25 3.7 Kunnostusta kaipaavat pohjavesialueet... 25 3.8 Korvaavat materiaalit... 26 3.8.1 Yleistä... 26 3.8.2 Korvaavat materiaalit ja niiden käyttö Kanta-Hämeessä... 27 4 Alustavat kulutusennusteet ja lupamäärät... 28 4.1 Kiviainesten kulutusennusteet ja lupamäärät... 28 4.2 Vedenhankinta, nykyiset lupamäärät ja vedenkulutusennusteet... 29 4.2.1 Forssan seutukunta... 29 4.2.2 Hämeenlinnan seutukunta, keskusseutu... 30 4.2.3 Hämeenlinnan seutukunta, Ydin-Häme... 31 4.2.4 Riihimäen seutukunta... 31 5 Tulosten tarkastelu seutukunnittain... 32 5.1 Forssan seutukunta... 32 5.1.1 Pohjavesialueet ja vedenhankinta... 32 Alueelliset ympäristöjulkaisut 379 5
5.1.2 Sora- ja hiekkavarat... 32 5.1.3 Kalliokiviainesvarat... 33 5.2 Hämeenlinnan seutukunta, keskusseutu... 33 5.2.1 Pohjavesialueet ja vedenhankinta... 33 5.2.2 Sora- ja hiekkavarat... 33 5.2.3 Kalliokiviainesvarat... 34 5.3 Hämeenlinnan seutukunta, Ydin-Häme... 34 5.3.1 Pohjavesialueet ja vedenhankinta... 34 5.3.2 Sora- ja hiekkavarat... 35 5.3.3 Kalliokiviainesvarat... 35 5.4 Riihimäen seutukunta... 35 5.4.1 Pohjavesialueet ja vedenhankinta... 35 5.4.2 Sora- ja hiekkavarat... 36 5.4.3 Kalliokiviainesvarat... 36 6 Yhteenveto... 37 Yleistä... 37 Pohjavesi... 37 Kiviainesvarat... 38 Luontoinventointi... 38 Johtopäätökset... 39 Kirjallisuus... 42 Liitteet Liite 1. Pohjavesivarat pääsijaintikunnan mukaisesti... 45 Liite 2. Maaperän kiviainesvarat... 56 Liite 3. Tutkitut kallion kiviainesvarat... 57 Liite 4. Luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat harjualueet... 58 Liite 5. Luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet... 63 Liite 6. Luontoinventointi... 67 Liite 7. Kunnostusta kaipaavat pohjavesialueet... 68 Liite 8. Kiviaineksen kulutusennusteet... 71 Liite 9. Voimassa olevat myönnetyt lupamäärät... 72 Liite 10. Vedenkulutusennusteet... 73 Liite 11. Ehdotukseen vaikuttaneiden tekijöiden esittämisessä käytetyt lyhenteet... 74 Liite 12. Maa-ainestenottoon soveltumattomat alueet (E)... 75 Liite 13. Maa-ainestenottoon osittain soveltuvat alueet (O)... 80 Liite 14. Maa-ainestenottoon soveltuvat alueet (M)... 84 Liite 15. POSKI-ehdotusta vailla olevat tai luontoinventoimattomat alueet... 86 Liite 16. POSKI-projektin yleiset ehdot, projektiaineiston luovutus-, käyttö- ja julkaisuperiaatteet... 88 Liite 17. POSKI-projektin tavoitteet ja periaatteet alueiden ryhmittelylle... 91 Liite 18. Hinnastoliite... 93 Liite 19. Paikkatietoanalyysi kallioalueiden maankäyttötilanteen selvittämiseksi... 96 Liite 20. POSKI-projektissa poistetut ja tarkistetut pohjavesialueiden rajaukset... 101 Liite 21. Maakuntakaavan kiviainesvarojen käyttö... 102 Liite 22. POSKI-projektin luontoinventointi... 103 Kuvailulehdet...104 6 Alueelliset ympäristöjulkaisut 379
1 Johdanto Kiviaineshuollossa käytetty luonnonsora ja vedenhankinnassa käytettävä pohjavesi esiintyvät samoissa jääkauden loppupuolen jäätikön sulamisvesien kerrostamissa muodostumissa, kuten harjuissa ja reunamuodostumissa. Pohjavesi on sadannan kautta uusiutuva luonnonvara, jota voidaan esiintymästä hyödyntää vuosi toisensa jälkeen. Uusiutumatonta luonnonsoraa hyödynnettäessä vaarantuvat sekä pohjaveden laatu ja määrä että samalla myös muodostuman luonto ja maisema. Yhdyskunnille pohjavesi ja kiviainekset ovat kuitenkin välttämättömiä luonnonvaroja, joiden saatavuus on siten turvattava. Yhdyskuntien vedenhankinnan kannalta tärkeät pohjavesimuodostumat voidaan turvata maankäytön ohjauksella, kaavoituksella ja pohjavesialueiden suojelulla. Sora voidaan korvata monissa rakennuskohteissa käyttämällä laadukasta kalliomursketta. Kalliomurskeiden kulutuskestävyys ja käyttömahdollisuudet vaihtelevat suuresti kallioperän kivilajien vaihtelun myötä. Laadultaan parhaan kalliokiviaineksen käyttökohteita tulisi harkita tarkoin, eikä käyttää sitä rakennuskohteissa, joihin kelpaisi laadultaan heikompikin kalliokiviaines. Kallioalueiden luonto- ja maisema-arvot on myös selvitettävä ennen kallion louhintaa ja murskausta. Vuonna 1994 käynnistyi Suomen ympäristökeskuksen ja Geologian tutkimuskeskuksen aloitteesta monen eri yhteistyötahon hanke pohjavesivarojen ja maaperän kiviainesvarojen käytön yhteensovittamiseksi. Kanta-Hämeessä pohjavesien suojelun ja kiviainesten käytön välistä ristiriitaa aluesuunnittelun näkökulmasta on selvitetty Pohjavesien suojelun ja kiviaineshuollon yhteensovittaminen (eli POSKI) -projektissa vuosina 1999-2004. Projektin tavoitteena on turvata sekä geologisen luonnon ympäristöarvot, hyvälaatuinen pohjavesi yhdyskuntien vesihuoltoon että laadukkaiden kiviainesten saanti yhdyskuntarakentamiseen. Lisäksi selvitetään alueella oleva kiviainesta korvaava materiaali esim. kaivosten ja rakennuskivilouhimoiden sivukivet, tuhkat ja kuonat sekä todetaan soranoton jäljiltä kunnostamista vaativat alueet. Projektissa osoitetaan (soveltuvat) alueet pohjavedenhankintaan ja kiviainestenottoon. Alueet arvotetaan luonnon- ja maisema-arvojen sekä toisaalta vesi- ja kiviaineshuollon soveltuvuuden perusteella. Projektin tuloksena syntyy alueellinen yleissuunnitelma, jossa on ehdotukset maa-ainestenottoon soveltumattomista alueista, maa-ainestenottoon osittain soveltuvista alueista ja maa-ainestenottoon soveltuvista alueista. Selvityksellä ei sinänsä ole suoraan lakiin perustuvia oikeudellisia vaikutuksia. Lopullinen alueiden käytön yhteensovittaminen tapahtuu sekä maakuntakaavoituksessa ja kuntien yleiskaavoituksessa että maa-aineslain mukaisessa lupaharkinnassa. Projektin tuloksena saatuja tutkimustuloksia voidaan hyödyntää myös kuntien omassa päätöksenteossa. Kanta-Hämeen POSKI-projektin tutkimusalueeseen kuuluivat kaikki Kanta- Hämeen 16 kuntaa: Forssa, Hattula, Hauho, Hausjärvi, Humppila, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Kalvola, Lammi, Loppi, Renko, Riihimäki, Tammela, Tuulos Alueelliset ympäristöjulkaisut 379 7
ja Ypäjä (kuva 1). Tutkimusaineiston analysoinnissa kunnat käsitellään seutukunnittain: Forssan seutu, Riihimäen seutu ja Hämeenlinnan seutu, joka on vielä jaettu havainnollisuuden vuoksi keskusseutuun ja Ydin-Hämeeseen (Hauho, Tuulos ja Lammi). Kuva 1. Kanta-Hämeen tutkimusalueeseen kuuluvat kunnat seutukunnittain ryhmiteltynä. 8 Alueelliset ympäristöjulkaisut 379
Tutkimuksen kulku 2 2.1 Lähtöaineisto Tutkimuksen lähtöaineiston muodostivat alueella jo tehdyt erilaiset suojelu- ja muut selvitykset sekä luokitukset, joita täydennettiin tarvittavilta osin hankkeen aikana. Tutkimuksessa tarkasteltiin sora-, kallio- ja muita kiviainesmuodostumia geologisina, hydrogeologisina ja maisemallisina kokonaisuuksina. Tarkasteltavat muodostumat jaettiin niiden ominaisuuksien ja pääasiallisen käyttötarkoituksen perusteella karkeasti neljään ryhmään: maaperän kiviainesmuodostumat (harjut, reunamuodostumat sekä muut sora- ja hiekkaesiintymät), pohjavesialueet (luokat I, II ja III), kalliomuodostumat (kiviainekseltaan käyttökelpoiset kalliot) sekä suojelualueet (luonnonsuojelulailla, valtioneuvoston päätöksellä, kaavoilla ja muulla tavoin suojellut tai suojelun kannalta arvokkaiksi todetut geologiset muodostumat). Tutkimuksen keskeisimpiä lähtöaineistoja Kanta-Hämeessä olivat Kanta- Hämeen sora- ja hiekkavarojen käyttöselvitys (Kanta-Hämeen seutukaavaliitto 1988, 1989 ja 1990), Suomen sora- ja hiekkavarojen arviointiprojekti 1971 1978 (Niemelä 1979), Hämeen kiviainesten käyttöselvitys (Hirvonen 2001), Suomen luokitellut pohjavesialueet (Britschgi & Gustafsson 1996), Kanta-Hämeen harjuluontotutkimukset (Kontturi 1976, Lyytikäinen & Heikkilä 1988), Geologian tutkimuskeskuksen maa-ainesrekisterin tiedot sekä maaperäkartoitusten aineistot ja Soranoton vaikutus pohjaveteen projektin raportit (mm. Hatva et al. 1993a ja 1993b, Hyyppä ja Penttinen 1993, Kuusinen 1993, Sandborg 1993a ja 1993b). Lisäksi käytettiin soranottoa ohjeistavia ja jälkihoitoa käsitteleviä julkaisuja (Alapassi et al. 2001, Rintala 1997). Työssä huomioitiin myös rauhoitetut suojelualueet ja -kohteet, valtakunnallisiin suojeluohjelmiin sisältyvät alueet, valtakunnallisiin selvityksiin sisältyvät suojelun kannalta arvokkaat alueet, Hämeen seutukaavan suojeluja virkistysaluevaraukset sekä Natura 2000 -verkostossa mukana olevat alueet. Maaainestenoton järjestämistä luontoa mahdollisimman vähän vaurioittaen ja kiviainesten säästeliästä käyttöä mm. kierrätystä ja korvaavia materiaaleja korostaen on käsitelty myös maaperänsuojelun tavoitetyöryhmän mietinnössä Maaperän suojelun tavoitteet (Ympäristöministeriö 1998). Tutkimusmenetelmät ja loppuraportin rakenne noudattavat POSKI-projektissa jo aiemmin käytössä olleita käsittelytapoja. Valtakunnallisessa POSKI-projektissa ovat ennen Kanta-Hämeen loppuraporttia valmistuneet loppuraportit Vaasan-Seinäjoen alueelta (Britschgi et al. 1999), Pirkanmaalta (Gustafsson et al. 2001), Salon seudulta (Britschgi et al. 2001), Loimaan seudulta (Gustafsson et al. 2002), Satakunnasta (Britschgi et al. 2003), Vakka-Suomesta (Gustafsson et al. 2004) ja Kymenlaaksosta (Keskitalo et al. 2004). Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen alueella paikalliset tahot ovat itsenäisesti julkaisseet samoin periaattein laaditut loppuraportit Ilomantsin (Antikainen et al. 2001a), Pielisen-Karjalan (Antikainen et al. 2001b), Joensuun (Antikainen et al. 2002) ja Outokummun (Antikainen et al. 2003) seuduilta. Alueelliset ympäristöjulkaisut 379 9
2.2 Täydentävät tutkimukset ja yhteensovittamisperiaatteet Tutkimusalueelta selvitettiin käyttökelpoiset pohjavesi- ja kiviainesvarat (määrä, laatu ja antoisuus) sekä pohjaveden ja kiviainesten nykyinen kulutus ja kulutustarve pitkällä aikavälillä. Tutkimusalueelta selvitettiin myös ainesvirrat sekä luonnon kiviainesta korvaavat teollisuuden prosessien jätteet ja sivutuotteet sekä niiden tuotantopaikat. Kiviainesalueiksi alustavasti soveltuviksi katsotut, aiempiin luonnon- ja maisemansuojelullisiin selvityksiin kuulumattomat alueet tarkistettiin luonnon- ja maisemansuojelullisin perustein. Saatu aineisto (alueet) arvotettiin maa-aineslain, ympäristönsuojelulain, vesilain, luonnonsuojelulain, muinaismuistolain, maankäyttö- ja rakennuslain sekä metsälain ympäristökriteerien avulla, jonka jälkeen alueille määriteltiin niiden pääasiallinen käyttötarkoitus. Arvottamisessa huomioitiin myös EU:n direktiivien mukaiset suojeltavat kohteet ja eliölajit. Lopuksi laadittiin ehdotus maa-ainestenottoon soveltumattomista alueista, maa-ainestenottoon osittain soveltuvista alueista ja maa-ainestenottoon soveltuvista alueista (kuva 2). Kuva 2. Tutkimuksen kulku ja alueiden valinta. 10 Alueelliset ympäristöjulkaisut 379
Projektin tulokset palvelevat maa-aineslain mukaista lupaharkintaa, ja ne ovat suoraan hyödynnettävissä alueidenkäytön suunnittelussa kaavatyön pohjana. Alue-ehdotukset eivät kuitenkaan ole oikeudellisesti sitovia. Oikeusvaikutukset tulevat asianomaisesta lainsäädännöstä ja oikeusvaikutteisista kaavoista. 2.3 Alue-ehdotukset Aluetyöryhmässä on ollut edustettuna pohjavesigeologian, ympäristönsuojelun, vesihuollon, kiviaineshuollon ja maakuntakaavoituksen asiantuntijoita. Maa-ainesten ottomielessä ei ole tutkittu alueita, jotka sijaitsevat 50 200 metrin etäisyydellä rannasta, Natura 2000 ohjelman alueella tai Hämeen seutukaavan suojelu- tms. varauksen omaavilla alueilla. Kallioalueiden osalta etäisyys on ollut yleensä 500 metriä. Aluetyöryhmän ehdotukset pohjautuvat seuraavassa esitettyihin periaatteisiin. 2.3.1 Maa-ainestenottoon soveltumattomat alueet (E) Maa-ainestenottoon soveltumattomat alueet ovat alueita, joilla maa-ainestenotosta aluetyöryhmän käsityksen mukaan voi aiheutua maa-aineslain 3 :ssä mainittuja haittoja: kauniin maisemakuvan turmeltumista luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen veden laadun tai antoisuuden vaarantumista, jollei siihen ole saatu vesilain mukaista lupaa. Muun lainsäädännön (luonnonsuojelulain, maankäyttö- ja rakennuslain, ympäristönsuojelulain, muinaismuistolain, vesilain ja metsälain) nojalla maa-ainestenottoon soveltumattomat alueet: lailla perustetut suojelualueet valtioneuvoston päätökseen perustuvien suojeluohjelmien alueet kaavojen suojelualueet luonnonsuojelulain mukaiset suojeltavat luontotyypit vesilain tarkoittamat luonnontilaiset uomat ja lähteet direktiivien mukaiset erityisesti suojeltavien lajien ja niiden elinympäristöjen esiintymispaikat metsälain mukaiset erityisen tärkeät elinympäristöt muinaismuistolain mukaisesti rauhoitetut muinaisjäännökset ja niiden esiintymispaikat. Teknillis-taloudellisesti tai yhdyskuntarakenteen kannalta maa-ainestenottoon soveltumattomat alueet: alue ei ole ainekseltaan sellainen, että sen taloudellinen hyödyntäminen olisi kannattavaa (Kanta-Hämeessä tähän ryhmään kuuluvat alueet, joiden ainesmäärät ovat alle 200 000 m 3 tai alle 35 000 m 3 /ha, ainekset ovat huonosti lajittuneita tai hyvin hienoainespitoisia) asutusalueet, liikennealueet (mm. tiet, lentokentät, rautatiet). Alueelliset ympäristöjulkaisut 379 11
Huomioitavaa kuitenkin on, että teknillis-taloudelliselta kannalta maa-ainestenottoon soveltumaton alue voi kuitenkin olla pienimuotoisen kotitarveoton kannalta tärkeä. 2.3.1 Maa-ainestenottoon osittain soveltuvat alueet (O) Maa-ainestenottoon osittain soveltuvat alueet kelpaavat osittain ja tietyin ehdoin maa-ainestenottamiseen. Ne ovat muun muassa maa-ainesten ottamistoiminnan seurauksena luonnontilansa jo osin menettäneitä alueita, eivätkä siten enää kaikilta osin sisällä erityisiä suojeluarvoja. Maa-ainestenottoon osittain soveltuvat alueet on ryhmitelty kahteen pääryhmään. Osalla näitä muodostumia on edellä mainittuja rajoituksia, mutta maa-ainestenotto on: mahdollista sellaisella osa-alueella, jolla maa-ainestenotto ei aiheuta vaaraa pohjaveden laadulle tai antoisuudelle ja jolla on vielä siinä määrin aineksia, että maa-ainestenotto voidaan toteuttaa riittävin suojakerroksin mahdollista sellaisella osa-alueella, jolla maa-ainestenotto ei aiheuta merkittäviä luonto- ja maisema-arvojen tuhoutumista eikä toiminnasta aiheudu asutukselle ja ympäristölle muutakaan merkittävää haittaa tai vaaraa. 2.3.1 Maa-ainestenottoon soveltuvat alueet (M) Maa-ainestenottoon soveltuviksi ehdotetut maa- ja kallioperän kiviainesten ottoalueet ovat alueita, joilla ei ole todettu olevan erityisiä suojelullisia arvoja tai maaainestenottoa rajoittavia tekijöitä. Maa-aineksia ei kuitenkaan näiltäkään alueiltakaan saa ottaa ilman vesioikeudellista lupaa siten, että toisen kiinteistöllä talousveden saanti vaikeutuu (Vesilaki 1:18 ). Myöskään ainetta tai energiaa ei saa panna tai johtaa sellaiseen paikkaan tai käsitellä siten, että toisen kiinteistöllä oleva pohjavesi voi käydä terveydelle vaaralliseksi tai kelpaamattomaksi tarkoitukseen, johon sitä voitaisiin muuten käyttää. Toimenpide ei saa, vaikuttamalla pohjaveden laatuun, myöskään muutoin loukata yleistä tai toisen yksityistä etua (Ympäristönsuojelulaki 1:8 ). Kallion kiviaineksen oton vaikutukset kalliokaivoihin ja -ottamoihin tulee arvioida samoin perustein tapauskohtaisesti. 2.3.2 POSKI-ehdotusta vailla olevat tai luontoinventoimattomat alueet Luontoinventoinnissa jouduttiin valikoimaan mukaan tarkasteluun vain osa tutkituista maa- ja kallioperän kiviainesalueista. Luontoinventoimattomia pohjavesialueiden ulkopuolisia maaperän kiviainesaluerajauksia oli kaikissa kunnissa yhteensä 248. Ainesmäärä näillä alueilla oli kaikkien lajitteiden (murskauskelpoinen, soravaltainen, hiekkavaltainen aines) osalta pohjavedenpintaan arvioituna yhteensä noin 157,3 milj. m 3 (liite 15). Luontoinventoimattomia kallioalueita oli myös kaikissa kunnissa. Alueita oli yhteensä 503. Alueiden aineksen laatu oli tie- ja vesirakennushallituksen kiviainesten laatuluokituksen (TVH 1988) mukaan pääosin III luokkaa tai luokittelematonta (heikkolaatuista). Ainesmäärä näillä alueilla oli maanpinnan 0-tasoon arvioituna yhteensä noin 232,4 milj.m 3 (liite 15). 12 Alueelliset ympäristöjulkaisut 379
Täydentävät tutkimukset ja tutkimustulokset 3 3.1 Pohjavesi 3.1.1 Yleistä Pohjavesitutkimusten tavoitteena oli tarkentaa pohjavesialueiden luokitusta sekä selvittää alueen vielä tutkimattomien tai puutteellisesti tutkittujen pohjavesialueiden vedenhankintakelpoisuus. Tarkempia pohjavesitutkimuksia tehtiin vuonna 1999 Janakkalan, Hausjärven, Lopen ja Riihimäen kuntien alueilla. Tutkimukset käsittivät yhteensä yhden luokkaan I ja 15 luokkaan III kuuluvaa pohjavesialuetta. Vuonna 2000 pohjavesitutkimuksia tehtiin Rengon, Tammelan, Jokioisten, Humppilan ja Forssan kuntien alueilla sekä lisätutkimuksia Janakkalassa ja Hausjärvellä. Tutkimukset käsittivät yhteensä kolme luokkaan I, kolme luokkaan II ja yhdeksän luokkaan III kuuluvaa pohjavesialuetta sekä kaksi pohjavesialueiden ulkopuolista aluetta. Vuonna 2001 pohjavesitutkimuksia tehtiin Kalvolan, Hattulan, Hauhon, Tuuloksen ja Lammin kuntien alueilla. Tutkimukset käsittivät yhteensä kolme luokkaan I, 12 luokkaan II ja yksi luokkaan III kuuluvaa pohjavesialuetta. POSKI-projektissa tarkistettiin em. alueiden lisäksi 55 muun pohjavesialueen luokitusta ja rajausta. Tutkimukset aloitettiin maastokäynnillä ja aikaisempien tutkimusten selvittämisellä. Tämän jälkeen tehtiin maaperäkairauksia ja maatutkaluotauksia. Kairauspisteet ja maatutkaluotauslinjat suunniteltiin yhteistyössä GTK:n kanssa palvelemaan sekä pohjavesiselvityksiä että maa-ainesvarojen inventointia. Kairausten perusteella pohjavedenoton kannalta parhaisiin pisteisiin asennettiin havaintoputket, joista selvitettiin ominaisuusantoisuuspumppauksin maaperän antoisuutta ja vedenlaatua eri maakerroksissa. Kairaukset tehtiin vuosina 1999 2000 Tielaitoksen raskaalla porakonekairalla ja vuonna 2001 Geopalvelu Oy:n monitoimikairalla. Vuonna 2000 kairauksia tehtiin myös Hämeen ympäristökeskuksen kevyellä kairauskalustolla. Maatutkaluotaukset tehtiin vuonna 1999 Tielaitoksen ja vuosina 2000 2001 Geologian tutkimuskeskuksen maatutkalla. Pohjavesinäytteenotot ja ominaisuusantoisuuspumppaukset teki vuonna 2000 Hämeen ympäristökeskus ja vuonna 2001 Insinööritoimisto Paavo Ristola Oy. 3.1.2 Tutkimusmenetelmät Maatutkaluotauksia tehtiin 55 alueella yhteensä noin 118 kilometriä. Maatutkaluotausten tuloksia käytettiin hyväksi kairaussuunnitelmaa tehtäessä. Esimerkiksi kalliopinnan varmistamiseksi oli tarpeen tehdä kairauksia maatutkaluotauksessa epävarmoiksi jääneissä pisteissä. Kairausohjelman mukaisesti alueilla tehtiin kairaukset yhteensä 95 pisteessä. Kairauksilla selvitettiin maalajit ja niiden kerrospaksuudet sekä mahdollisuuksien mukaan kalliopinnan ja pohjavedenpinnan syvyys maanpinnasta. Näistä kairaus- Alueelliset ympäristöjulkaisut 379 13
pisteistä 45 pisteeseen asennettiin halkaisijaltaan 63 mm pohjaveden havaintoputket (63/51 PEH). Lisäksi 5 kairauspisteeseen asennettiin 32 mm havaintoputket. Ominaisuusantoisuuspumppaukset tehtiin jatkotutkimuksiin valituilla alueilla vedensaannin kannalta parhaimmiksi arvioiduilla kairauspisteillä. Pohjavesitutkimuksista ovat vastanneet Hämeen ympäristökeskuksen geologit Sara Kajander sekä Sanna Sara (Kajander 1999 ja 2000, Sara 2001). 3.1.3 Tutkimustulokset Tutkituista ja tarkistetuista I-luokan pohjavesialueista todettiin edelleen vedenhankintaa varten tärkeiksi pohjavesialueiksi 23 aluetta, joista seitsemälletoista tehtiin rajamuutoksia (liitteet 1 ja 20). Kahden alueen luokitusta ehdotettiin alennettavan II-luokkaan, sillä näitä alueita ei toistaiseksi ole suunniteltu otettavaksi vedenhankintakäyttöön. II-luokan pohjavesialueista todettiin edelleen vedenhankintaan soveltuviksi 18 aluetta, joista seitsemälle tehtiin rajausmuutoksia. Lisäksi kahden II-luokan alueen luokitusta ehdotettiin korotettavan luokkaan I. III-luokan pohjavesialueista todettiin vedenhankintaan soveltuviksi viisi aluetta. Nämä alueet ehdotettiin korotettavan II-luokkaan. Lisäselvityksiä tarvitaan yhdelletoista luokkaan III kuuluvalle alueelle ennen luokituksen tai rajojen muuttamista. Kahden II-luokan ja 39 luokkaan III kuuluvan pohjavesialueen osalta tutkimukset osoittivat, että alueilla pohjaveden muodostumisalue on joko liian pieni tai maakerrokset niin heikosti lajittuneita, ettei edellytyksiä keskitetylle pohjavedenotolle ole. Tutkimusten perusteella nämä alueet ehdotettiin poistettaviksi pohjavesialueluokituksesta (liitteet 1 ja 20). Vedenhankintaa varten tärkeitä (I luokka) pohjavesialueita on tutkimusalueella yhteensä 76, ja näillä alueilla muodostuvan pohjaveden yhteenlaskettu määräarvio on 158 440 m 3 /d. Tästä vesimäärästä käytetään yhdyskuntien vedenhankintaan nykyisellään noin 32 000 m 3 /d eli noin 20 %. Suurimmat pohjavesivarat sijaitsevat Pernunnummen vedenhankintaa varten tärkeällä pohjavesialueella (Loppi-Tammela). Alueen arvioitu muodostuva pohjaveden määrä on 14 640 m 3 /d (liite 1). Muita yli 10 000 m 3 /d pohjavesimuodostumia ovat Kurun pohjavesialue Hausjärvellä ja Herajoen pohjavesialue Riihimäellä, jonka muodostuvasta pohjavedestä suuri osa on todennäköisesti Vantaanjoesta ja Herajoesta rantaimeytynyttä tekopohjavettä. Seutukunnittain tarkasteltuna rikkaimmat pohjavesiesiintymät sijaitsevat Hämeenlinnan ja Riihimäen seutukunnissa ja niukimmat pohjavesivarat ovat Forssan seutukunnassa (kuva 3). Kuntatasolla tarkasteltuna suurimmat pohjavesivarat sijaitsevat Lopen kunnassa (48 320 m 3 /d) (kuva 4). On syytä kuitenkin korostaa, että pohjavesimuodostuman pinta-alan, imeytymiskertoimen ja sadannan perusteella arvioitu muodostuvan pohjaveden määrä on yleensä merkittävästi suurempi kuin tarkempien antoisuus- ja koepumppausten perusteella saatu pohjavesimuodostuman antoisuus. 14 Alueelliset ympäristöjulkaisut 379
Kuva 3. Arvio muodostuvan pohjaveden määrästä (m 3 /d) seutukunnittain ja pohjavesialueluokittain. I = vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue, II = vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue ja III = muu pohjavesialue. Kuva 4. Arvio muodostuvan pohjaveden määrästä (m 3 /d) kunnittain ja pohjavesialueluokittain. I = vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue, II = vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue ja III = muu pohjavesialue. Alueelliset ympäristöjulkaisut 379 15
3.2 Maaperän kiviaines 3.2.1 Yleistä Maaperän kiviainestutkimuksia tehtiin Kanta-Hämeessä vuosina 1999 2001. Tutkittavat hiekka- ja soraesiintymät valittiin siten, että tutkimukset palvelevat myös POSKI-projektin pohjavesitutkimuksia. Täten tarkemmat tutkimukset keskittyivät pääosin samoihin kohteisiin kuin pohjavesitutkimuksetkin. Vuoden 1999 tutkimusalue käsitti Kanta-Hämeen eteläosan kunnat (Loppi, Renko, Riihimäki, Hausjärvi ja Janakkala), vuonna 2000 tutkittiin Kanta-Hämeen länsiosan kunnat (Ypäjä, Jokioinen, Humppila, Forssa ja Tammela) ja vuonna 2001 tutkittiin Kanta-Hämeen pohjoisosan kunnat (Kalvola, Hattula, Hauho, Hämeenlinna, Lammi ja Tuulos). Lähtöaineistona käytettiin Kanta-Hämeessä vuosina 1988 1990 tehtyjä sora- ja hiekkavarojen käyttöselvityksiä (Kanta-Hämeen seutukaavaliitto 1988, 1989 ja 1990). 3.2.2 Tutkimusmenetelmät Tarkentaviin tutkimuksiin valittiin yhteensä 55 maa-ainesmuodostumaa. Näiden tutkimuskohteiden rajausta, rakennetta, ainesmäärää ja rakeisuutta tutkittiin maastokäynnein, maatutkaluotauksin ja kairauksin. Kohdekohtaisten tutkimusten lisäksi päivitettiin vuonna 1974 tehdyn sora- ja hiekkavarojen inventoinnin tiedot koko tutkimusalueen osalta. Käytettävissä oli lisäksi Geologian tutkimuskeskuksen maaperäkartoituksissa ja erillisten kohteellisten tutkimusten yhteydessä kertynyttä aineistoa sekä tutkimusalueella aiemmin tehtyjen pohjavesiselvitysten tulokset. Maatutkaluotaukset tehtiin vuonna 1999 Tielaitoksen maatutkalla, jolloin mukana luotauksessa ja tulkinnassa oli myös GTK:n geologi. Vuosina 2000 2001 maatutkaluotaukset tehtiin GTK:n kalustolla. Kairaukset tehtiin vuosina 1999 2000 Tielaitoksen raskaalla porakonekairalla ja vuonna 2001 kairaukset teki Geopalvelu Oy monitoimikairallaan. GTK:n tekemät kunnittain ja seutukunnittain esitetyt ainesmääräarviot (liite 2 ja kuva 6) koskevat muodostumien pohjavedenpinnan yläpuolisia osia. Ainesluokkien arvioinnissa on käytetty samaa kolmijakoa kuin 1970-luvun inventoinneissa. Rakeisuuden pääluokitus on seuraava: A = murskauskelpoinen aines, raekoko 60 900 mm >30% B = soravaltainen aines, raekoko 2 60 mm >50% C = hiekkavaltainen aines, raekoko 0,2 2 mm. Maaperän kiviainestutkimuksista on vastannut geologi Ilpo Kurkinen Geologian tutkimuskeskuksesta (Kurkinen 1999, 2000 ja 2001). 16 Alueelliset ympäristöjulkaisut 379
Kuva 5. Maaperän kiviainesalueen poikkileikkaus. Kiviaineksen määräarvioon lasketaan se kiviainesmäärä, joka on pohjavesipinnan yläpuolella. Todelliset käytettävissä olevat kiviainesmäärät ovat tätä pienempiä, kun jälkihoidon ja käytön mukaiset suojakerrospaksuudet huomioidaan. Vedenhankintaan soveltumattomilla alueilla suojakerroksen paksuus voi olla 1 2 metriä. Tällaisilla alueilla, mikäli muita ottamisen rajoituksia ei ole, myös tutkimusten perusteella määritetty pohjaveden pinnan alapuolinen maa-ainestenotto voi olla mahdollista. 3.2.3 Tutkimustulokset Tutkimusalueen sora- ja hiekkavarat ovat yhteensä noin 3 133 milj.m 3. Murskauskelpoisen aineksen (A-luokka) määrä on noin 73,2 milj.m3 (2,3 %), soravaltaisen aineksen (B-luokka) 532,6 milj.m 3 (17,0 %) ja hiekkavaltaisen aineksen 2 527 milj.m 3 (C-luokka) (80,7 %). Suurimmat sora- ja hiekkavarat sijaitsevat Riihimäen seudulla, jossa muodostumien pohjavedenpinnan yläpuolinen massamäärä on yhteensä noin 1 202 milj.m 3. Pienimmät muodostumat ja maaperän kiviainesvarat ovat Forssan seutukunnassa, jossa muodostumien yhteisainesmäärä noin 313 milj.m 3 (kuva 6). Kuntatasolla tarkasteltuna suurimmat sora- ja hiekkavarat sijaitsevat Lopen, Hausjärven, Janakkalan ja Lammin kuntien alueilla (liite 2). Kuva 6. Maaperän pohjavesipinnan yläpuoliset kiviainesvarat (milj. m 3 ) rakeisuusluokittain ja seutukunnittain. A = murskauskelpoinen aines, B = soravaltainen aines ja C = hiekkavaltainen aines. Alueelliset ympäristöjulkaisut 379 17
3.3 Kallion kiviaines 3.3.1 Yleistä POSKI-projektin yhteydessä tehtiin Kanta-Hämeessä kallioalueiden kiviainesinventointia vuosina 1999 ja 2000 seuraavissa kunnissa: Forssa, Hattula, Hauho, Hausjärvi, Humppila, Hämeenlinna, Janakkala, Jokioinen, Kalvola, Lammi, Loppi, Renko, Tammela ja Ypäjä. Aiemmin, vuosina 1993 ja 1994, kiviainekseltaan arvokkaiden kallioalueiden inventointiprojektin yhteydessä GTK tutki kallioalueita Hauhon, Hausjärven, Hattulan, Hämeenlinnan, Janakkalan, Kalvolan, Lammin, Lopen, Rengon, Riihimäen ja Tuuloksen kuntien alueilla. Nämä tulokset on liitetty tähän tutkimukseen. Tutkimuksen pääasiallinen tarkoitus oli saada kattava kuva alueen kallioiden kiviaineksen laadusta ja määrästä. Toissijaisena tarkoituksena oli löytää ja inventoida laadukkaan kalliomurskeen raaka-aineeksi soveltuvat kallioalueet sekä myös heikompilaatuiset esiintymät, joita voidaan hyödyntää vähemmän vaativissa kohteissa. Tutkimus perustuu ennakkoaineiston avulla valittujen kallioalueiden maastotutkimuksiin, kivinäytteiden mikroskooppitutkimuksiin ja teknisiin lujuusmäärityksiin. 3.3.2 Tutkimusmenetelmät ja kiviainesten laatuluokitus Tässä yhteydessä kallioalueita tutkittiin vain paljastumien osalta. Karttaselvityksen perusteella rajattiin tutkimusten ulkopuolelle kallioalueet, jotka olivat alle 500 m etäisyydellä asutuksesta (suojaetäisyys) tai rajoittuivat vesistöihin (rantakalliot ja rantamaisemaa rajaavat kalliot). Natura 2000 -ohjelmaan kuuluvat alueet, rauhoitetut suojelualueet, valtakunnallisiin suojeluohjelmiin sisältyvät alueet, valtakunnallisiin suojeluselvityksiin sisältyvät luontoarvoiltaan arvokkaiksi todetut alueet, seutukaavan suojeluvaraukset ja pääosa virkistysalueista on myös jätetty tutkimuksen ulkopuolelle. Raportissa ja liitekartoissa esitetyt kallioalueiden laatuluokat perustuvat Tieja vesirakennushallituksen (TVH) kiviainesten laatuluokitukseen vuodelta 1988 täydennettynä Tiehallituksen vuoden 1991 hioutuvuusluvun täsmennysmäärityksellä (TIEH 1991)(taulukko 1). Laatuluokitus on muuttunut useasti 1990-luvulla, mutta tässä tutkimuksessa on säilytetty vuoden 1988 luokitus aineiston yhtenäisyyden takia. Laatuluokitus puolestaan perustuu kiviaineksen fysikaalisten lujuusominaisuuksien (hauraus, iskunkestävyys ja hioutuvuuskestävyys) määrittelyyn. Tämän tutkimuksen aikana voimassa olleen vuoden 1995 vaatimusten mukaiset laatuluokkarajat on esitetty taulukoissa 2 ja 3 päällystekiviaineksille sekä sitomattomien rakennekerroksien kiviaineksille. Tehdyt lujuustestit käsittävät myös tämän luokituksen laboratoriokokeet. Laatuluokituksen perustana olevat tekniset parametrit määritetään kiviaineksen laboratoriotutkimuksilla (TVH 1988; Alkio ja Vuorinen 1990). Laatuluokka määräytyy aina heikoimman teknisen parametrin mukaan. TVH:n 1988 luokituksessa kestävintä on A-luokan kiviaines. TVH:n laatuluokitukseen kuuluu myös murskeen raemuotojen määrittäminen. Tässä työssä raemuoto jätettiin kuitenkin huomioimatta lujuusluokkaa määrättäessä, sillä muotoarvoihin voidaan tutkimusten mukaan vaikuttaa merkittävästi itse murskausprosessilla (Heikkilä et al. 1990). Tutkimuksessa kallioalueen laatuluokkaa (laatuluokkia) määritettäessä on kiinnitetty huomiota kallioalueen kivilajivaihteluun, kivilajien raekokoon, rakenteeseen, mineraalikoostumukseen ja rapautumisasteeseen. Nämä ovat ominaisuuksia, jotka viime vuosien tutkimuksissa on todettu kivien lujuuden kannalta 18 Alueelliset ympäristöjulkaisut 379
merkittävimmiksi tekijöiksi. Työssä käytettiin apuna myös mikroskooppitutkimuksia ja ohuthietutkimuksia tehtiin kaikista näytteistä, joista oli käytettävissä tekniset lujuusmääritykset. Lisäksi ohuthietutkimukset tehtiin muutamista kallioalueista, joista mikroskooppitutkimukset olivat tarpeen kivilajimääritysten ja mikrorakenteiden selvittämiseksi. Taulukko 1. Murskeiden lujuusluokat ja niiden vaatimusrajat (TVH 1988, täydennettynä TIEH 1991 hioutuvuusarvoilla). Lujuusluokka Hioutuvuusluku Parannettu haurausarvo Los Angeles luku (TIE 237) (TIE 237) (TIE 231) A <1.8 <18 <20 I <2.3 <22 <25 II <2.8 <26 <30 III <3.3 <30 <35 Taulukko 2. Murskeiden lujuusluokat ja niiden vaatimusrajat vuoden 1995 vaatimusten mukaan (TIEL 1995). Päällystekiviaineksen luokitus. Lujuusluokka Pistekuormitus- Kuulamyllyarvo indeksi ls(50) PANK-2206 PANK-2207 I >13 <7 II >10 <10 III >8 <14 IV >6 <19 Taulukko 3. Murskeiden lujuusluokat ja niiden vaatimusrajat vuoden 1995 vaatimusten mukaan (TIEL 1995). Sitomattomiin rakennekerroksiin käytettävien kiviainesten lujuusluokitus. Lujuusluokka Los Angeles luku PANK-2201 Kuulamyllyarvo PANK-2207 I <15 <7 II <20 <10 III <25 <14 IV <30 <19 Kalliokiviainestutkimuksista on vuosina 1999 2000 vastannut geologi Jouko Vuokko Geologian tutkimuskeskuksesta. Vuosien 1993 1994 tutkimukset tekivät geologit Sari Grönholm, Hannu Mäkitie, Heikki Nurmi, Pekka Sipilä ja Jukka Välimaa Geologian tutkimuskeskuksesta. Kivien lujuustestit tehtiin Tielaitoksen geopalvelukeskuksessa Helsingissä ja Hämeen tiepiirin laboratoriossa Tampereella. 3.3.3 Tutkimustulokset Kanta-Hämeessä tutkittiin kiviainekseltaan arvokkaiden kallioalueiden inventointiprojektin ja POSKI-projektin yhteydessä yhteensä 679 kallioaluetta (Vuokko et al. 2000). Tutkittujen kallioalueiden kiviainesmäärä on 358,8 milj.m 3. Lujuusmäärityksiä tehtiin yhteensä 85 kallionäytteestä. Kiviainesmäärät on arvioitu kallioalueiden pinta-alan ja keskikorkeuden perusteella (kuva 7). Tutkittujen kallioalueiden laatu- ja määrätiedot on esitetty kuvassa 8 ja liitteessä 3. Laatuluokan A III Alueelliset ympäristöjulkaisut 379 19
kalliokiviainekset ovat laadultaan rakentamiseen soveltuvia ja >III luokan kalliokiviainekset ovat heikkolaatuisia. Kuva 7. Kallioalueen poikkileikkaus. Kiviaineksen määräarvioon lasketaan se kiviainesmäärä, joka on tasojen Z alin ja Z ylin välillä. Louhintateknisen yksikön kiviainesmäärä on se arvioitu kiintokuutiomäärä, joka on maaston 0-tason (= Z alin) yläpuolella oleva kiintokuutiomäärä. Ilmoitettuja kiintokuutiomääriä on pidettävä lähinnä suuntaa-antavina. Inventoiduista alueista laadultaan parhaimmat kallioalueet sijaitsevat Forssan, Hämeenlinnan (keskusseutu) ja Riihimäen seuduilla (kuvat 8 ja 9 ja liite 3). Ydin- Hämeestä ei löytynyt A-luokan kiviainesta. Pienimmät määrät lujuudeltaan luokatonta kalliota (>III) on tutkittujen alueiden osalta Riihimäen seudulla ja suurimmat määrät löytyvät Hämeenlinnan seudulta. Kuva 8. Tutkittujen kallioalueiden kiviainesvarat (milj. m 3 ) laatuluokittain ja seutukunnittain. Lujuusluokitus TVH 1988. 20 Alueelliset ympäristöjulkaisut 379
Kuva 9. Tutkittujen kallioalueiden kiviainesvarojen laatuluokkien osuudet kiviainesvarojen kokonaismääristä seutukunnittain. Lujuusluokitus TVH 1988. Kanta-Hämeen yhteenlaskettu kallioalueiden pinta-ala on 64 774 ha. Tämä on maakunnan kokonaispinta-alasta 11,4 %. Kallioalueista on hyötykäyttöön soveltuvaa 22,7 % (14 700 ha) ja suojeltavaa 35,8 %. Selvitysluokkaan kuuluu 41,6 % kallioalueista. Kanta-Hämeen kallioperä koostuu kahdesta pääryhmästä, svekofennialaisista syväkivilajeista ja pintakivilajeista. Svekofennialaisiin syväkivilajeihin kuuluvat graniitit, tonaliitit ja granodioriitit sekä dioriitit ja gabro. Pintakivilajeihin kuuluvat erilaiset kiillegneissit ja metavulkaniitit. Rakentamisen kannalta parasta kiviainesta saadaan hienorakeisista, happamista ja intermediäärisistä vulkaniiteista, joita tavataan mm. Forssan, Hattulan, Hauhon, Kalvolan, Lopen, Tuuloksen ja Ypäjän alueilla sekä kvartsi-maasälpäliuskeista, joita tavataan Humppilan alueelta. Vulkaniitit ovat lujuudeltaan A-I-luokkien kiviainesta ja kvartsi-maasälpäliuskeet ovat A-luokkaa (TVH 1988). Myös monista hieno- tai keskirakeisista granodioriiteista ja tonaliiteista saadaan hyvää kiviainesta. Karkearakeiset graniitit, granodioriitit ja kiillegneissit ovat korkeintaan III-luokkaa. 3.3.4 Paikkatietoanalyysi kallioalueiden maankäyttötilanteen selvittämiseksi Geologian tutkimuskeskuksen ja Hämeen liiton yhteisessä EU-rahoitteisessa PSSDprojektissa (Planning System for Sustainable Development) on pyritty kehittämään monipuolinen paikkatietoaineistojen hyväksikäyttöön perustuva metodi kallioalueiden tämän hetkisen maankäytöllisen tilanteen selvittämiseen (Jarva et al. 2004). Tarkoituksena on ollut kehittää käyttökelpoinen tapa rajata kallioalueet sekä selvittää suojeltavien ja hyötykäyttöön soveltuvien kallioalueiden jakaantuminen Hämeen liiton alueella GIS-menetelmiä apuna käyttäen. Tutkimuksessa selvitettiin, miten suojeltavat ja hyödynnettävät kallioalueet jakaantuvat tutkimusalueeksi valitulla Hämeenlinna-Riihimäki alueella ottaen huomioon kallion kiviaineksen Alueelliset ympäristöjulkaisut 379 21
käyttökelpoisuus sekä kiviaineksen hyötykäyttöä rajoittavat tekijät (liite 19). Samalla kehitettiin paikkatietopohjaisia menetelmiä tämän tavoitteen toteuttamiseksi. Lisäksi kehitettiin GIS-laskentamenetelmä kallioalueiden rajaamiselle. PSSD-projektin päätyttyä pilottivaiheessa (1997 1999) saatujen kokemuksien perusteella kallioalueiden luokittelu päätettiin toteuttaa koko Hämeen liiton alueelta POSKI-projektissa vuonna 2002. POSKI-projektin yhteydessä tehtiin luokitukseen pieniä muutoksia saatujen kommenttien ja arvioiden perusteella. Muutokset koskivat maakunnallisesti merkittävien virkistysalueiden ja maisema-arvojen parempaa huomioimista luokituksessa. Kallioselvitystä on käytetty Kanta-Hämeen maakuntakaavaprosessissa selvitysaineistona louhintaan sopivien alueiden kartoituksessa. Maakuntakaavaluonnokseen valittiin tarkemman arvioinnin perusteella louhintaan sopivista alueista noin 5 000 hehtaaria. Kaavoituksesta saadun palautteen perusteella lopulliseksi kallioiden määräksi muodostui vajaa 2 800 hehtaaria. Nämä alueet on osoitettu POSKI-projektin ottoalueina niiltä osin kuin ne on POSKI-projektissa kallion laadun suhteen tutkittu. POSKI-projektin luontoinventointi koski A-, I- ja II-luokan kiviä, joka on myös otettu huomioon luokitusehdotuksessa. Louhintaan soveltumattomina kallioina on lisäksi huomioitu valtakunnallisen kallioinventoinnin K1 K6-kohteet. Kanta-Hämeen maakuntakaavassa (maakuntavaltuusto 29.11.2004) osoitetut kiviainesten ottoalueet sekä voimassa olevat maa-ainesten ottoluvat on esitetty liitteessä 21. 3.4 Luonnon- ja maisemansuojelullisesti arvokkaat harjualueet Harjualueiden arvottaminen pohjautuu valtakunnallisen harjututkimuksen Kanta-Hämeen harjuluontotutkimuksen aineistoihin 1970- ja 1980-luvuilta (Kontturi 1976, Lyytikäinen & Heikkilä 1988), pohjavesialueiden kartoitukseen ja luokitukseen (Helsingin vesi- ja ympäristöpiiri, Hämeen ympäristökeskus), Hämeen seutukaavaan (Hämeen liitto 1998) sekä POSKI-projektin yhteydessä tehtyihin täydentäviin maastotutkimuksiin. POSKI-projektin yhteydessä tehdyssä selvityksessä (Lyytikäinen 2003) tutkittiin erityisesti ne muodostumat, jotka oli aikaisemmin luokiteltu pohjavesialueiksi tai luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaiksi harjualueiksi. Pääasiassa ne liittyvät Salpausselkä-vyöhykkeen reunamuodostumiin sekä saumamuodostuma- ja harjujaksoihin. Vuoden 2001 maastotöissä tarkasteltiin ensisijaisesti ympäristökeskuksen tutkimuskohteiksi esittämiä III-luokan pohjavesialueita (28 kpl). Lisäksi tarkastettiin tutkimusalueelta Kanta-Hämeen harjuluontotutkimukseen sisältyneet valtakunnallisesti, maakunnallisesti ja paikallisesti arvokkaat harjualueet (n. 170 kpl) sekä useita muita vanhaa aineistoa täydentäviä harjualueita. Kaikkiaan maastossa tutkittiin tai tarkastettiin yli 200 harjualuetta. Harjualueiden arvoluokitus: 1 = kansainvälisesti arvokas 2 = valtakunnallisesti arvokas 3 = maakunnallisesti arvokas 4 = paikallisesti arvokas luonnon ja maisemansuojelun kannalta. 22 Alueelliset ympäristöjulkaisut 379
Luonnon- ja maisemansuojelun kannalta kansainväliset kriteerit täyttäviä alueita määriteltiin 2 kpl, Hausjärven Hikiän Pässinlukot-Nummenlukot I Salpausselällä sekä Lopen Maakylän-Räyskälän harjujakso (liite 4). Valtakunnallisesti arvokkaita alueita on 16 kpl, maakunnallisesti arvokkaita 59 kpl ja paikallisesti arvokkaiksi harjualueiksi arvotettuja alueita on koko tutkimusalueella yhteensä 128 kpl. Rajausten lukumäärä on 205 ja pinta-ala yhteensä 22 467 ha. 3.5 Luonnon- ja maisemansuojelullisesti arvokkaat kallioalueet Luonnon- ja maisemansuojelullisesti arvokkaat kallioalueet on Kanta-Hämeessä inventoitu vuosina 1993 1995 (Suomen ympäristökeskus 1996). Tutkimus on ollut POSKI-projektista erillinen ja kuulunut osana laajaan ympäristöministeriön vuonna 1987 käynnistämään tutkimushankkeeseen Luonnon- ja maisemansuojelullisesti arvokkaiden kallioalueiden inventointi. Kallioalueiden suojeluarvot on määritelty maa-aineslain ympäristöehtojen pohjalta. Käytännössä määritys tapahtuu arvioimalla kukin suojeluarvoon vaikuttava tekijä erikseen. Arvioinnin päätekijöinä käytetään kallioalueiden geologisgeomorfologisia, biologis-ekologisia ja maisemallisia arvoja. Lisäksi muina tekijöinä arvioidaan alueiden luonnontilaisuus, ympäröivien alueiden arvot mm. suojelualueet ja kulttuurihistoriallisesti merkittävät rakennukset, alueiden arkeologinen ja kulttuurihistoriallinen merkitys sekä moninaiskäyttö (Hamari et al. 1992). Edellä mainittujen arvojen perusteella määräytyy kallioalueille arvoluokka. Kallioalueet jaetaan seitsemään eri arvoluokkaan. Arvoluokat ja niiden kuvaama alueiden luonnon- ja maisemansuojelullinen merkitys on seuraava (Hamari et al. 1992): 1 = ainutlaatuinen kallioalue 2 = erittäin arvokas kallioalue 3 = hyvin arvokas kallioalue 4 = arvokas kallioalue 5 = kohtalaisen arvokas kallioalue 6 = jonkin verran arvokas kallioalue 7 = kallioalueen maisema- ja luonnonarvot vähäiset. Kanta-Hämeessä on kaksi luontoarvoiltaan erittäin arvokasta kallioaluetta (arvoluokka 2) sekä yhdeksän hyvin arvokasta kallioaluetta (arvoluokka 3)(liite 5, kuva 10). Molemmat luontoarvoiltaan erittäin arvokkaat kallioalueet sijaitsevat Kalvolassa. Kaikki luontoarvoiltaan hyvin arvokkaat kallioalueet sijaitsevat Hämeenlinnan seutukunnassa (Hattula 1, Hämeenlinna 1, Janakkala 3, Lammi 2 ja Tuulos 2). Maisema- ja luontoarvoiltaan arvokkaita kallioalueita (arvoluokka 4) on yhteensä 47 kappaletta kaikissa seutukunnissa. Alueelliset ympäristöjulkaisut 379 23
Kuva 10. Luonnon- ja maisemansuojelun kannalta arvokkaat kallioalueet arvoluokittain eri seutukunnissa. 3.6 Luontoinventointi maa-ainestenottoon ehdotetuilla alueilla 3.6.1 Yleistä Luontoinventoinnin tarkoituksena oli selvittää luonto- ja maisema-arvoja kallioperän kiviainesten tai maa-ainesten vuoksi kiinnostavilla alueilla Kanta-Hämeessä. Kaikkiaan inventoitiin 120 kallioaluetta ja 5 maa-ainesaluetta 14 kunnassa. Inventoinneista vastasi luontokartoittaja Vesa Salonen (Salonen 2000, 2001). 3.6.2 Tutkimusmenetelmät Maastotyöt tehtiin kesä-syyskuussa. Luonto- ja maisemaselvityksessä havainnoitiin alueita maisemassa ja alueelta avautuvia maisemia, alueen sisäistä luonnonkauneutta, alueella esiintyviä elinympäristöjä ja eliölajistoa sekä alueen luonnontilaa. Alueilla esiintyvään uhanalaiseen ja harvinaiseen eliölajistoon kiinnitettiin erityisesti huomiota. Alueita arvioitiin myös maa-aineslaissa säädettyjä maa-ainestenottoa rajoittavia seikkoja silmälläpitäen (MAL 3 ) sekä erityisesti ympäristöministeriön maa-ainesten otto-ohjeissa esitettyä ohjetta kivilouhosten sijoittamisesta siten, että asunnon ja kiviaineksen murskauspaikan väliin jää puolen kilometrin etäisyys. Kallioalueiden luonnonarvoa arvioitiin myös suhteessa alueen vieressä tai lähellä olevaan luontoon, etenkin luonnonsuojelualueisiin. Pitkä maastotyöjakso tuotti jonkin verran vaihtelua kalliokohteilla havaittuun lajistoon. Esimerkiksi joidenkin lintujen laulukausi saattoi loppua kesken maastotyöjakson, jolloin pääosa havainnoista tuli maastokauden alussa. Vastaavasti joitakin sieniä havaittiin vasta maastokauden lopussa. Tässä suhteessa kalliokohteilta tehdyt havainnot eivät ole täysin vertailukelpoisia. 24 Alueelliset ympäristöjulkaisut 379
Maisema- ja luontoarvojen määrittämiseksi on käytetty pisteytystä. Pistearvioinnissa alueelle on annettu pisteitä seuraavista ominaisuuksista: Luonto Lajiston harvinaisuus Lajiston monipuolisuus Lajiston edustavuus Elinympäristön harvinaisuus Elinympäristön monipuolisuus Elinympäristön luonnontilaisuus Maisema Alueen erottuvuus Alueen sisäisten näkymien kauneus Alueelta avautuvat näköalat Muu arvo Jokin muu huomattava arvo Maisema- ja luonnonarvojen tarkastelun perusteella kullekin alueelle määritettiin käyttösuositusluokka: A - Maisema- ja luonnonarvoiltaan arvokkaimpia maa-ainestenoton ulkopuolelle jätettäviä alueita sekä alueita, jotka eivät muusta syystä (esim. asutus tai suojelualue) vuoksi sovellu maa-ainestenottoon. B - Alueita, jotka ovat maisema- ja luonnonarvoiltaan tavanomaista arvokkaampia/melko arvokkaita ja kiviainestenotto on siksi epäsuotavaa. C - Alueet, joilla ei havaittu sellaisia maisema- ja luonnonarvoja, jotka estävät maa-ainestenoton. Osassa alueista on kuitenkin osittaisia maa-aineslakiin, maa-ainesten otto-ohjeisiin tai melko merkittäviin maisema- tai luontoarvoihin perustuvia louhintamahdollisuuksia rajoittavia suosituksia, jotka koskevat vain osaa alueesta. Luonnonrauhan ja maiseman kannalta kalliokohteita on tarkasteltava osana laajempaa aluetta. Jos muuten rauhalliseen maisemaan on tulossa kalliolouhos, ei välttämättä ole perusteita pyrkiä estämään kiviainestenottoa naapurikallioltakaan. Lupaharkinnassa tuleekin kiinnittää erityistä huomiota ja ennakoida, miten yhden tai useamman alueen käyttöönotto vaikuttaa luontoon, luonnonrauhaan ja maisemaan. 3.6.3 Tutkimustulokset Kartoitetuista 120 kalliokohteesta ja viidestä maa-ainesalueesta katsottiin 72 alueen soveltuvan maa-ainestenottoon (C-luokka). Osittain tai ehdollisesti soveltuvia alueita oli 33 (B-luokka) ja maa-ainestenottoon soveltumattomia alueita oli 20 (A-luokka). Kohteiden määrä kunnittain ja käyttösuositusluokittain on esitetty liitteissä 6 ja 22. 3.7 Kunnostusta kaipaavat pohjavesialueet POSKI-projektin yhteydessä käytiin läpi kaikki Kanta-Hämeen luokitellut pohjavesialueet myös pohjaveden suojelun näkökulmasta. Tavoitteena on laatia kaikille I ja II luokan pohjavesialueille suojelusuunnitelmat. Euroopan yhteisö on 23.12.2000 antamassaan Vesipuitedirektiivissä edellyttänyt, että niille riskialueille, joille direktiivin tarkoittama hyvä määrällinen ja kemiallinen tila ei mahdollisesti toteudu, Alueelliset ympäristöjulkaisut 379 25
tehdään ominaispiirteiden lisätarkastelu ja ihmistoiminnan pohjavesivaikutuksia koskeva tarkastelu. Suomen osalta on esitetty, että ominaispiirteiden lisätarkastelu ja ihmistoiminnan pohjavesivaikutukset hoidettaisiin meillä suojelusuunnitelmamenettelyn kautta (Ympäristöministeriö 2004). Kanta-Hämeessä on käynnissä ylimaakunnallinen EU-rahoitteinen Salpausselkä-hanke, jossa laaditaan ajantasaiset pohjavesialueiden suojelusuunnitelmat kaikille vedenhankintaa varten tärkeille ensimmäisen luokan pohjavesialueille ja vedenhankintaan soveltuville toisen luokan pohjavesialueille sekä osalle kolmannen luokan pohjavesialueista. Hankkeessa on mukana Kanta-Hämeestä 12 kuntaa. Vuoden 2004 alussa suojelusuunnitelmat kattoivat koko Kanta-Hämeen ensimmäisen luokan pohjavesialueista noin 58 % ja toisen luokan pohjavesialueista noin 16 %. Hankkeen päättyessä vuoden 2006 lopussa suojelusuunnitelmat kattavat ensimmäisen luokan pohjavesialueista noin 91 % ja toisen luokan pohjavesialueista noin 64 %. Mikäli pohjavesialueella ainoa pohjavettä vaarantava toiminta on ollut maaainestenotto, voidaan maisemakuvan siistimiseksi, turvallisuuden parantamiseksi ja pohjaveden suojelun edistämiseksi laatia alueelle kunnostussuunnitelma. Perusteellinen kunnostussuunnitelma voi sisältää alueen siistimisen ohella mm. alueella olemassa olevien pohjaveden pinnan alapuolelle ulottuneiden kuoppien täyttämisen, suojakerrosten rakentamisen, alueen muotoilun ja kasvillisuuden palauttamisen alueelle. Alueille luontaisesti syntynyt kasvillisuus pyritään kunnostettaessa säilyttämään (Alapassi et al. 2001). Kanta-Hämeessä kiireellisimmin kunnostussuunnitelmaa tarvittaisiin Forssassa Vieremän pohjavesialueelle sekä Hausjärvellä Oitin ja Hausjärven pohjavesialueille (liite 7). Tarkempaa tutkimusta vaativat myös pohjavesialueilla sijaitsevat mahdollisesti pilaantuneet maa-alueet, joita Kanta-Hämeessä on yhteensä 82 pohjavesialueella (liite 7). Kyseessä ovat kohteet, joilla on tiettävästi harjoitettu maaperän mahdollista pilaantumista aiheuttavaa toimintaa. Kunkin kohteen ympäristöhaitallisuus on arvioitava kohdekohtaisesti toimintahistorian ja maaperän pilaantuneisuusselvitysten ja tutkimusten avulla. Lisäselvitysten jälkeen määritellään alueen kunnostussuunnitelman tarve. Kaikkia kohteita ei kenties edes ole tarve tutkia, koska jo niiden toimintahistoria voi antaa selkeät viitteet maaperän ja pohjaveden tilanteesta. Toiminta on voinut olla lyhytaikaista ja huolellista, eikä siinä ole käytetty esimerkiksi lahonsuoja-aineita tai muita pohjaveden puhtaudelle riskiä aiheuttavia aineita. Mukana on vielä tällä hetkellä toiminnassa olevia sekä toimintansa jo lopettaneita kohteita. 3.8 Korvaavat materiaalit 3.8.1 Yleistä Maarakentamisessa voidaan käyttää kalliomursketta sekä uusiomateriaaleja, kuten teollisuuden sivutuotteita ja jätteitä soraa korvaavina materiaaleina. Käytettäessä uusiomateriaaleja maanrakentamisessa täytyy niiden olla sellaisia, että ne eivät aiheuta haittaa ympäristölle. Uusiomateriaalien merkittävin käyttökohde on suuria massamääriä käyttävä tierakennus, jossa niitä käytetään tierakenteissa ja päällysteissä. Kiviainesta korvaavia materiaaleja ovat esimerkiksi energiantuotannon tuhkat, rautateollisuuden kuonat, kaivos- ja valimoteollisuuden sivukivet ja hiekat, metsäteollisuuden jätelietteet, kemianteollisuuden jätekipsi sekä rakennusja yhdyskuntajätteet. 26 Alueelliset ympäristöjulkaisut 379
Kalliokiviaineksen ohella soraa korvaavana materiaalina voidaan käyttää myös moreenia. Karkeaa lajitetta sisältävää moreenia, lähinnä soramoreenia voidaan hyödyntää sellaisenaan tai murskattuna. Hienoainespitoisen moreenin geoteknisiä ominaisuuksia voidaan parantaa stabiloimalla tai pelletoimalla. Kanta-Hämeen korvaavien materiaalien saatavuuden ja käytön selvitys perustuu Hämeen kiviainesten käyttöselvitys raporttiin (Hirvonen 2001). 3.8.2 Korvaavat materiaalit ja niiden käyttö Kanta-Hämeessä Kanta-Hämeessä on melko vähän teollisuutta, jonka toiminnasta syntyisi luonnon kiviainesta korvaavia sivutuotteita. Tutkimusalueella syntyviä louhosten ja teollisuuden jätteitä tai sivutuotteita ovat lähinnä voimalaitostuhkat sekä rakennus- ja yhdyskuntajätteet (taulukko 4). Luonnon kiviainesta korvaavien materiaalien käyttö on Kanta-Hämeessä ollut vähäistä, johtuen alueella riittävästi saatavana olevasta luonnonkiviaineksesta. Voimalaitostuhkia on Riihimäen seudulla käytetty teiden ja erilaisten kenttien pohjiin. Purkujätettä on Forssan ja Hämeenlinnan seudulla käytetty tierakentamisessa, kuten myös vanhoja teiden päällyste- ja rakennekerroksia. Taulukko 4. Kanta-Hämeessä muodostuneita kiviainesta mahdollisesti korvaavien materiaalien määriä ja käyttökohteita. Jäte- ja hyötykäyttömäärät vaihtelevat vuosittain (Hirvonen 2001). Jäte/sivutuote Vuosittain syntyvä määrä (t/a) Hyötykäyttö/loppusijoitus Voimalaitostuhkat 2 335 Kaatopaikalle 1 510 Maanparannusaineeksi 1 862 Maa- ja vesirakentamiseen 1 157 Välivarastoon Betonijäte 6 791 Maa- ja vesirakentamiseen Tiilijäte 964 Maa- ja vesirakentamiseen Autonrenkaat 1 840 Maarakentamiseen Ekokem Oy:n kuona 15 000 Maarakentamiseen, Ekokem Oy:n kaatopaikka Alueelliset ympäristöjulkaisut 379 27
Alustavat kulutusennusteet ja lupamäärät 4 4.1 Kiviainesten kulutusennusteet ja lupamäärät Kiviainesten kulutusennusteet perustuvat opinnäytetyönä tehtyyn Hämeen kiviainesten käyttöselvitykseen (Hirvonen 2001). Selvitys tehtiin osana POSKI-projektia Hämeen liiton, Hämeen ammattikorkeakoulun ja Hämeen ympäristökeskuksen yhteistyönä. Kiviainesten vuoden 1999 laskennallisen kulutuksen laskennassa käytettiin apuna Kanta-Hämeessä vuosina 1988 1990 tehtyjen seudullisten sora- ja hiekkavarojen käyttöselvitysten sekä Varsinais-Suomen ja Satakunnan kiviainesten käyttöselvitysten laskumenetelmiä. Lisäksi haastateltiin kiviainesten käyttäjiä. Kiviaines jaoteltiin laadullisesti hiekka-, sora- ja kallioainekseksi. Kulutukseen laskettiin mukaan seuraavat kulutussektorein: yleiset tiet yksityistiet rautatiet kunnat talonrakennus kiinteistöjen hoito Kiviainesten kulutusennuste laskettiin minimi- ja maksimimäärinä kulutussektoreittain kausille 2000 2011 ja 2011 2020. Ennusteet kuvaavat ajanjaksojen keskimääräistä vuosikulutusta. Ennusteiden laskennassa käytettiin pohjatietona erilaisia tilastoja ja haastatteluja. Saatuja lukuarvoja ei voida pitää tarkkoina arvoina, vaan ne kuvaavat lähinnä kulutuksen suuruusluokkaa. Yleisten teiden ja yksityisteiden kiviainesten kulutukseen ei ole tulossa merkittävää muutosta kausilla 2000 2010 ja 2011 2020 (liite 8). Kulutus pysyy suunnilleen vuoden 1999 tasolla. Kanta-Hämeessä ei ole tiedossa suuria tiehankkeita, joten kiviainesten käyttö suuntautuu lähinnä nykyisen tieverkon ylläpitoon. Rautateiden kiviainesten kulutus vähenee huomattavasti verrattuna vuoteen 1999. Rautateihin käytetyn kiviaineksen kulutus on kaudella 2000 2010 kaikissa seutukunnissa vain noin 4 % vuoden 1999 kulutuksesta. Kuntien kiviaineskulutukseen on laskettu katujen ja kunnan ylläpitämien teiden rakentaminen ja kunnossapito, vesi-, viemäri- ja kaukolämpöverkkojen rakentaminen sekä erilliset tasoitus- ja täyttötyöt kuten puistojen, urheilu- ja leikkikenttien rakentaminen ja hoito. Kuntien vuosittainen kiviaineskulutus pysyy tulevaisuudessakin suunnilleen nykyisellä tasolla (liite 8). Talonrakentamisen kiviaineskulutus on laskettu vuosittain valmistuneiden rakennuskuutioiden perusteella. Laskennassa on käytetty seuraavia kiviaineskulutuksen suhdelukuja (kiviaineskulutus rakennuksen kuutiotilavuudesta): asuinrakennukset 25 %, teollisuusrakennukset 15 %, palvelurakennukset 23 % ja muut rakennukset 25 %. Kiinteistöjen hoidossa käytettävien kiviainesten määrän arvioinnissa on käytetty Kanta-Hämeen seutukaavaliiton (1985) laskentamenetelmiä, joiden mukaisesti maatilakiinteistöjen on laskettu kuluttavan kiviainesta 8 m 3 / maatila/v ja muiden kiinteistöjen 2,5 m 3 /kiinteistö/v. Koska maatilojen kokojen on arvioitu kasvavan jatkossa, on jaksolla 2000 2010 käytetty maatilojen kiviaineskulutuksena 9 m 3 /maatila/v ja jaksolla 2011 2020 käytetty 10 m 3 /maatila/v. Sekä talon- 28 Alueelliset ympäristöjulkaisut 379
rakennuksen että kiinteistöjen hoidon kiviaineskulutus on selvässä kasvussa kaikissa seutukunnissa (liite 8). Voimassa olevat myönnetyt maa-ainesluvat on koottu vuoden 2002 osalta Suomen ympäristökeskuksen MOTTO-rekisteristä (liite 9). Esitetyissä lupamäärissä ovat mukana sora, hiekka, kivi ja kalliomurske. Harjukiviaineksia, soraa ja hiekkaa, otetaan eniten Hausjärvellä, Hattulassa, Lopella ja Janakkalassa. Kalliokiviaineksia otetaan vastaavasti eniten Rengossa, Tammelassa ja Lopella. Seutukunnittain tarkasteltuna harjukiviaineksia otetaan eniten Hämeenlinnan seutukunnassa ja vähiten Forssan seutukunnassa (taulukko 5). Hämeenlinnan seutukunnassa otetaan myös kalliokiviaineksia eniten. Kaikissa seutukunnissa kiviainestenotto ylittää arvioidun kulutuksen. Taulukko 5. Kiviaineksen (Hk, Sr, Ka) vuosittainen paikallinen kulutusarvio ja vuonna 2002 otetut maa-ainesmäärät MOTTOrekisterin mukaan (liitteet 8 ja 9). Seutukunta Kiviaineksen vuosittainen kulutus- Vuonna 2002 otettu maa-aines (m 3 ) arvio kaudelle 2000-2010 (m 3 ) Min. Max. Kallio Ki, Sr, Hk Forssan seutukunta 171 615 206 291 26 460 307 098 Hämeenlinnan seutukunta 439 626 525 581 32 141 949 893 Riihimäen seutukunta 178 667 204 424 20 201 848 278 Yhteensä 789 908 936 296 78 802 2 105 269 Tulevaisuudessa kiviaineksen kulutus tulee painottumaan yhä enemmän kalliokiviainekseen. Suurimmat kiviainesten kulutussektorit ovat talonrakennus, kunnallistekniikan rakentaminen ja tienrakennus. Suuret yksittäiset hankkeet vaikuttavat lyhyen aikavälin kulutukseen voimakkaasti, mutta pitkällä aikavälillä niiden aiheuttamat kulutushuiput kuitenkin tasoittuvat. Verrattaessa vuoden 2002 todellisia maa-ainestenottomääriä tässä selvityksessä laskettuihin kulutusmääriin, todettiin rekisterin mukaisten ottomäärien olevan selvästi suuremmat; Riihimäen seutukunnassa lähes nelinkertaiset. Ero johtuu pääosin maakunnan ulkopuolelle tapahtuvasta kiviainesten kuljetuksesta ja varastokasoihin irrotetuista aineksista. Lisäksi epävarmuutta tuloksiin aiheuttaa kiviainesmäärien ilmoittamisessa käytettävät monet eri suureet ja muuntaminen kertoimilla suureesta toiseen. Nyt laskettuja kulutusmääriä ei myöskään voida pitää tarkkoina arvoina, vaan lähinnä suuntaa antavina, sillä todellisen ja tarkan kiviaineskulutuksen laskeminen kaikilta sektoreilta on erittäin hankalaa. Suurin osa Kanta-Hämeen ulkopuolelle vietävästä kiviaineksesta menee Uudellemaalle. Hausjärveltä ja Lopelta viedään kiviaineksia Uudellemaalle nykyisin noin 720 000 m 3 vuodessa. Uudeltamaalta Kanta-Hämeeseen kohdistuva kiviaineksen kysynnän on arvioitu kasvavan ja olevan jatkossa ainakin noin 750 000 m 3 vuodessa. Kysyntä kohdistuu pääasiassa Uudenmaan kasvukeskuksia lähimpänä oleviin Hausjärven ja Lopen kiviainesesiintymiin. 4.2 Vedenhankinta, nykyiset lupamäärät ja vedenkulutusennusteet 4.2.1 Forssan seutukunta Forssan seutukunnan vedenkulutus on nykyisin noin 10 200 m 3 /d ja se tulee ennusteiden mukaan nousemaan yli 12 200 m 3 /d vuoteen 2020 mennessä (liite 10). Alueelliset ympäristöjulkaisut 379 29
Samalla väkiluku nousee ennusteiden mukaan nykyisestä noin 35 600 asukkaasta yli 39 000 asukkaaseen. Yhdyskuntien vedentarpeen arvioidaan nousevan samalla aikavälillä 234 l/d > 279 l/d asukasta kohden. Kaikki kunnat käyttävät pohjavettä vedenhankintalähteenään. Forssan kaupunki valmistaa lisäksi tekopohjavettä Vieremänharjulla. Tekopohjavettä pumpattiin vuonna 2002 keskimäärin 1 750 m 3 /d. Pääosa Forssan seutukunnan vedenhankinnasta sijoittuu Lopelta Tammelan ja Forssan kautta Humppilaan ulottuvaan harjujaksoon. Nykyisten vedenottolupien yhteismäärä on 13 900 m 3 /d. Forssan, Jokioisten ja Ypäjän vedensaannin turvaamiseksi ja toimintavarmuuden lisäämiseksi alueelle tarvitaan tulevaisuudessa uusia vedenottamoita. Kuva 11. Ypäjän Kuusjoen vedenottamo. 4.2.2 Hämeenlinnan seutukunta, keskusseutu Vedenkulutus Hämeenlinnan seutukunnan keskusseudulla on tällä hetkellä noin 13 600 m 3 /d ja sen ennustetaan kasvavan noin 15 300 m 3 /d vuoteen 2020 mennessä (liite 10). Väkiluvun ennustetaan kasvavan samassa ajassa nykyisestä noin 77 200 asukkaasta yli 80 400. Yhdyskuntien vedentarpeen arvioidaan nousevan samalla aikavälillä 174 l/d >191 l/d asukasta kohden. Kaikki kunnat käyttävät pohjavettä vedenhankintalähteenään. Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy valmistaa lisäksi tekopohjavettä Ahvenistonharjulla pääasiassa Hämeenlinnan kaupungin tarpeisiin. Tekopohjavettä pumpattiin vuonna 2002 keskimäärin 6 700 m 3 /d. Seutukunnan vedenhankinta tukeutuu pääosin Hausjärveltä Janakkalan ja Hämeenlinnan kautta Hattulaan ulottuvaan harjujaksoon. Toinen merkittävä harjujakso kulkee Riihimäen läpi ja sieltä Tervakosken eteläpuolitse Rengon ja Hattula kautta Kalvolaan. Alueen nykyiset vedenottoluvat ovat yhteensä 39 500 m 3 /d, joista 20 000 m 3 /d kuuluu Ahveniston tekopohjavesilaitoksen lupaan. Hämeenlinnan seutukunnan vedensaannin turvaamiseksi ja toimintavarmuuden lisäämiseksi alueelle tarvitaan tulevaisuudessa uusia vedenottamoita. 30 Alueelliset ympäristöjulkaisut 379