Jokioinen A B A. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue. Päättyneet (< ) Voimassa (> 30.6.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jokioinen A B A. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue. Päättyneet (< ) Voimassa (> 30.6."

Transkriptio

1 5.5 Päättyneet (< ) Voimassa (> ) Pohjavesialue A B A ,5 5 Km Kuva 62. Jokioisten pohjavesialueet ja niillä sijaitsevat maa-ainesten ottamisluvat. 74 Suomen ympäristökeskuksen raportteja

2 Jokioisten alueella sijaitsevien pohjavesialueiden yhteis on noin 10 hehtaaria. Kokonaan Jokioisissa sijaitsevia pohjavesialueita ei ole lainkaan, koska Särkilammen pohjavesialueiden eri osa-alueet ( A ja B) käsiteltiin yhtenä kokonaisuutena. Osittain Jokioisissa sijaitsee kaksi I-luokan ja kaksi II-luokan pohjavesialuetta. III-luokan pohjavesialueita Jokioisissa ei ole. Kanta-Hämeen Latovainion pohjavesialueella ( ) on soran- ja hiekanoton aluevaraus. Jokioisten pohjavesialueilta rajattiin yhteensä 35 soranottoaluetta. Näiden alueiden tiedot on esitetty taulukossa 8 ja niiden kokoluokkajakaumaa on tarkasteltu kuvassa 63. Jälkihoidon perusteella rajattuja alueita Jokioisissa on yhteensä 49. Särkilammen pohjavesialueella ( ) sijaitsevan Kukonharjun laajan jälkihoidetun ottamisalueen takia jälkihoidettuja alueita on n mukaan eniten, vaikka lukumäärän mukaan eniten on toiminnassa olevia soranottoalueita (kuva 64). Vähäisen kunnostustarveluokan alueita on n mukaan eniten (kuva 65), mikä johtuu myös Kukonharjun ottamisalueen suuresta sta. Taulukko 8. Jokioisista rajattujen soranottoalueiden lukumäärä ja tiedot. Määrä Pinta-ala Keskiarvo Max Min Mediaani 35 kpl 92,79 ha 2,65 ha 35,95 ha 0,07 ha 0,88 ha a) b) 3 % 6 % 2 % 14 % Kokoluokka (ha) 23 % 34 % 52 % 26 % < 0,5 0, > 34 % 6 % Kuva 63. Eri kokoluokkaa olevien soranottoalueiden osuudet ottamisalueiden a) lukumäärästä b) sta. a) b) kpl hehtaaria Jälkihoidettu Osittain jälkihoidettu Muotoiltu Jälkihoitamaton Toiminnassa 0 0 Kuva 64. Soranottoalueiden jälkihoitotilanne a) lukumäärän b) n mukaan. Suomen ympäristökeskuksen raportteja

3 a) b) kpl hehtaaria Suuri Kohtalainen Vähäinen/Ei tarvetta Luvanmukainen 0 Luokka I Luokka II 0 Luokka I Luokka II Kuva 65. Soranottoalueiden kunnostustarve pohjavesialueluokittain a) lukumäärän b) n mukaan. Jokioisissa oli vuoden 2006 aikana voimassa kymmenen maa-ainesten ottolupaa, joista seitsemän sijaitsi pohjavesialueella. Näistä kuusi sijaitsi I-luokan pohjavesialueella ja yksi II-luokan pohjavesialueella. Yksi I-luokan pohjavesialueella sijainnut lupa päättyi vuoden 2006 aikana. Vuoden 2007 kesäkuuhun mennessä I-luokan pohjavesialueelle oli myönnetty yksi uusi lupa ja II-luokan pohjavesialueella sijainnut lupa oli päättynyt. Jokioisten Särkilammen pohjavesialueen ( B) Särkilammen vedenottamolle on määritetty vesilain mukainen suoja-alue. Samalla alueella on myös Nokan sairaalan vedenottamo. Suoja-alue jatkuu Forssan puolelle. Jokioisissa suoja-alueen kaukosuojavyöhykkeellä sijaitsee kuusi soranottoaluetta ja lähisuojavyöhykkeellä viisi soranottoaluetta. Jokioisten Kukonharjun pohjavesien suojelusuunnitelmassa on mainittu riskikohteina Kukonharjun soranottoalue ( ) ja Särkilammen soranottoalue ( ) (kuva 73) Särkilammen vedenottamon läheisyyden takia (Saarnio 1994). Forssan seudun suojelusuunnitelmassa Jokioisissa sijaitsevista maa-ainesten ottoalueista seitsemän luokiteltiin riskikohteiksi pohjavedelle (Paavo Ristola Oy 2006a). Kuva 66. Soranottoa Latovainion pohjavesialueella. 76 Suomen ympäristökeskuksen raportteja

4 Kuva 67. Soranottoalueet: Latovainion pohjavesialue (osa 1), I lk,. luokka luokka ( ) 0,37 ha 0,23 % Ei ole 5 1 PerusCD Kylän yhteistila ( ) 0,70 ha 0,44 % Ei ole 4 2 PerusCD Vieressä uimalampi (416957) 0,11 ha 0,07 % Ei ole 5 2 PerusCD Kotitarve 04 ( ) 0,08 ha 0,05 % Ei ole 5 2 Maasto Kotitarve 05 (416958) 0,41 ha 0,25 % Ei ole 1 3 PerusCD Metsittynyt osa 06 (416958) 0,06 ha 0,04 % Ei ole 4 2 PerusCD Jälkihoitamaton osa 07 (416959) 0,19 ha 0,00 % Ei ole 5 2 PerusCD Kotitarve Suomen ympäristökeskuksen raportteja

5 ,25 0,5 Km luokka luokka (416953) 0,19 ha 0,09 % Ei ole 5 2 PerusCD Kotitarve (416954) 0,12 ha 0,00 % Ei ole 5 2 PerusCD Kotitarve ( ) 0,59 ha 0,31 % Ei ole 5 4 Maasto Lupa päättynyt , uusi vireillä 04 (416951) 1,75 ha 1,08 % Ei ole 1 3 PerusCD Jälkihoidettu osa 05 (416951) 0,57 ha 0,36 % Ei ole 4 2 PerusCD Rinne tarkoitus poistaa 06 (416955) 1,28 ha 0,72 % Ei ole 5 4 PerusCD Lupa päättyy (416955) 0,69 ha 0,43 % Ei ole 4 3 PerusCD Metsittynyt osa 08 (416956) 0,11 ha 0,00 % Ei ole 5 2 PerusCD Kotitarve 09 ( ) 0,52 ha 0,21 % Ei ole 4 2 PerusCD Jälkihoitamaton pääty ( ) 3,20 ha 1,14 % Ei ole 2 2 PerusCD Osittain jälkihoidettu osa 11 ( ) 0, ha 0,00 % Ei ole 4 2 PerusCD Jälkihoitamaton pääty Kuva 68. Soranottoalueet: Latovainion pohjavesialue (osa 2), I lk,. 78 Suomen ympäristökeskuksen raportteja

6 luokka luokka ( ) 1,59 ha 0,99 % Ei ole 4 3 Peruskartta Metsittynyt (416952) 5,76 ha 3,47 % EOh 5 4 PerusCD Lupa päättyy ( ) 0,07 ha 0,04 % Ei ole 5 2 PerusCD Jatkuu Forssan puolelle 04 ( ) 0,17 ha 0, % Ei ole 5 2 PerusCD Kotitarve Kuva 69. Soranottoalueet: Latovainion pohjavesialue (osa 3), I lk,. Suomen ympäristökeskuksen raportteja

7 Kuva 70. Soranottoalueet: Murronkulman pohjavesialue, II lk,. luokka luokka (416952) 0,16 ha 0,17 % Ei ole 5 2 Ilmakuva Kotitarve ( ) 0,25 ha 0,25 % Ei ole 5 4 Ilmakuva Lupa päättynyt ( ) 6,59 ha 5,31 % Ei ole 3 4 Ilmakuva Motocrossrata 04 ( ) 3,95 ha 4,36 % Ei ole 4 2 Ilmakuva Kivikasoja 05 ( ) 0,68 ha 0,75 % Ei ole 5 2 Ilmakuva Kylän yhteistila 06 ( ) 2,80 ha 3,08 % Ei ole 4 3 Ilmakuva Metsittynyt 07 ( ) 0,53 ha 0,58 % Ei ole 4 3 Ilmakuva Arvioitu ilmakuvalta 80 Suomen ympäristökeskuksen raportteja

8 luokka luokka (416953) 2,74 ha 6,06 % Ei ole 4 2 PerusCD Osittain metsittynyt (416953) 0,95 ha 2,11 % Ei ole 1 3 Peruskartta Metsittynyt (416953) 1,65 ha 3,64 % Ei ole 3 2 PerusCD Muotoiltu Kuva 71. Soranottoalueet: Hirsikankaan pohjavesialue, A II lk,. Suomen ympäristökeskuksen raportteja

9 Kuva 72. Soranottoalueet: Särkilammen pohjavesialue (osa 1), A I lk,. luokka luokka (416954) 0,68 ha 0,34 % Ei ole 1 3 Maasto Metsittynyt (416954) 0,20 ha 0, % Ei ole 4 1 PerusCD Kotitarve (416954) 0,11 ha 0,05 % Ei ole 4 2 PerusCD Kotitarve 82 Suomen ympäristökeskuksen raportteja

10 Kuva 73. Soranottoalueet: Särkilammen pohjavesialue (osa 2), B I lk,. luokka luokka ( ) 0,23 ha 0,12 % TP 5 1 PerusCD Kotitarve, Ksv ( ) 0,73 ha 0,37 % Ei ole 4 3 Peruskartta Osittain metsittynyt, Lsv ( ) 2,04 ha 1,04 % Ei ole 4 3 Peruskartta Metsittymässä, Lsv 04 ( ) 0,55 ha 0,28 % MU 5 1 PerusCD Kotitarveottoa, Lsv 05 ( ) 3,74 ha 1,90 % MU 3 3 Maasto/PerusCD Vanha maankaatopaikka, Lsv 06 ( ) 2,15 ha 1,09 % MU 1 3 PerusCD Metsittynyt, Lsv 07 ( ) 1,13 ha 0,58 % MU 4 1 PerusCD Jyrkät rinteet, Lsv 08 ( ) 34,36 ha 16,20 % MU 1 3 PerusCD Pääosin jälkihoidettu, Ksv 09 ( ) 1,72 ha 0,87 % MU 5 1 PerusCD Kylän yhteistila, Ksv ( ) 1,59 ha 0,19 % MU 5 4 PerusCD Lupa päättyy , Ksv 11 ( ) 2,83 ha 1,44 % MU 5 4 PerusCD Lupa päättyy , Ksv 12 ( ) 0,14 ha 0,07 % MU 4 3 PerusCD Metsittynyt osa, Ksv 13 ( ) 0,60 ha 0,31 % MU 5 1 PerusCD Kylän yhteistila, Ksv 14 (416954) 1,07 ha 0,54 % MYg 1 3 PerusCD Metsittymässä, Ksv Suomen ympäristökeskuksen raportteja

Forssa. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue B. Päättyneet (< ) Voimassa (> )

Forssa. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue B. Päättyneet (< ) Voimassa (> ) 5.1 0406152 0406103 0406151 0406106 0416951 Päättyneet (< 1.7.2006) Voimassa (> 30.6.2006) Pohjavesialue 0416954 B 04061 0483451 0 2,5 5 10 Km Kuva 9. n pohjavesialueet ja niillä sijaitsevat maa-ainesten

Lisätiedot

Renko. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue B. Päättyneet (< ) Voimassa (> )

Renko. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue B. Päättyneet (< ) Voimassa (> ) 5.7 Päättyneet (< 1.7.2006) Voimassa (> 30.6.2006) Pohjavesialue 69254 69255 692 692 69253 69205 69252 43351 B 69251 0 1,25 2,5 5 Km Kuva 92. Rengon pohjavesialueet ja niillä sijaitsevat maa-ainesten ottamisluvat.

Lisätiedot

Humppila. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue. Päättyneet (< ) Voimassa (> ) 0 2,5 5 Km

Humppila. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue. Päättyneet (< ) Voimassa (> ) 0 2,5 5 Km 5.3 04151 04152 Päättyneet (< 1.7.2006) Voimassa (> 30.6.2006) Pohjavesialue 041 041 041 0 2,5 5 Km Kuva 42. n pohjavesialueet ja niillä sijaitsevat maa-ainesten ottamisluvat. 58 Suomen ympäristökeskuksen

Lisätiedot

Kalvola. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue. Päättyneet (< ) Voimassa (> )

Kalvola. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue. Päättyneet (< ) Voimassa (> ) 5.6 0421008 0421002 0421001 0421004 0408252 0421005 0421054 0421010 0421009 0421006 0421051 0421056 0421052 0 2,5 5 10 Km 0421055 Päättyneet (< 1.7.2006) Voimassa (> 30.6.2006) Pohjavesialue Kuva 74. n

Lisätiedot

Hattula. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue. Päättyneet (< ) Voimassa (> )

Hattula. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue. Päättyneet (< ) Voimassa (> ) 5.2 0408253 0408207 04082 04082 0408254 0408252 04082 0421051 0408206 0408251 0408204 0421052 0408205 0469254 Päättyneet (< 1.7.2006) Voimassa (> 30.6.2006) Pohjavesialue 0408255 0469253 0469253 0 2,5

Lisätiedot

Tammela. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue C A. Voimassa (> ) Päättyneet (< )

Tammela. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue C A. Voimassa (> ) Päättyneet (< ) 5.8 0421054 0421056 0483405 Voimassa (> 30.6.2006) Päättyneet (< 1.7.2006) 0406151 0421055 Pohjavesialue 0483419 0483406 0408255 0483451 0483403 0483412 0416952 04834 0483414 0483413 0443351 C 0483415

Lisätiedot

Hämeenlinna. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue. Päättyneet luvat (< )

Hämeenlinna. Maa-ainesten ottamislupa. Pohjavesialue. Päättyneet luvat (< ) .4 4821 4194 4162 4192 4161 4164 A 4191 1,2 2, Km 4193 Pohjavesialue Kuva 3. n pohjavesialueet ja niillä sijaitsevat maa-ainesten ottamisluvat. 67 n alueella sijaitsevien pohjavesialueiden yhteis on noin

Lisätiedot

Karttulan kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Karttulan kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve n kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Leppävirran kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Leppävirran kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Leppävirran kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

Rautalammin kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Rautalammin kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Rautalammin kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

Varkauden kaupungin alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Varkauden kaupungin alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Varkauden kaupungin alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

Vesannon kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Vesannon kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Vesannon kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Tervon kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Tervon kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Tervon kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Keiteleen kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Keiteleen kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve en kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Suonenjoen kaupungin alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Suonenjoen kaupungin alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Suonenjoen kaupungin alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

Kauhavan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 145.

Kauhavan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 145. 5.12 Kauhava Kauhavan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 145. Kuva 145. Kauhavan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet ja arvokkaat

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Varpaisjärven kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Varpaisjärven kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

Tuusniemen kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Tuusniemen kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Tuusniemen kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Juankosken kaupungin alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Juankosken kaupungin alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Juankosken kaupungin alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-,

Lisätiedot

Kokkolan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 187.

Kokkolan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 187. 5.14 Kokkola Kokkolan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 187. Kuva 187. Kokkolan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet ja arvokkaat

Lisätiedot

Kurikka. Kurikan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 247.

Kurikka. Kurikan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 247. 5.19 Kurikka Kurikan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 247. Kuva 247. Kurikan kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet ja arvokkaat

Lisätiedot

Ahvenjärven harju/vieremä, Pyhäntä; aluetunnus 67.

Ahvenjärven harju/vieremä, Pyhäntä; aluetunnus 67. Ahvenjärven harju/vieremä, Pyhäntä; aluetunnus 67. 12/-92 6706 Maapinta-ala: 1355 ha Soranottoalueet yhteensä/hso-alueella/ rajoitetunoton alueella: 3,0/1,9/- ha Metsähallituksen hallinnoima alue: 70 ha

Lisätiedot

Pohjavesialueilla sijaitsevien soranottamisalueiden tila ja kunnostustarve Pirkanmaalla

Pohjavesialueilla sijaitsevien soranottamisalueiden tila ja kunnostustarve Pirkanmaalla Pohjavesialueilla sijaitsevien soranottamisalueiden tila ja kunnostustarve Pirkanmaalla SOKKA-hanke POSKI-hanke, Kiviaineshuolto Pirkanmaalla nyt ja tulevaisuudessa kuntaseminaari Anne Lindholm, Pirkanmaan

Lisätiedot

Himangan kunnan alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 56.

Himangan kunnan alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 56. 5.5 Himanka Himangan kunnan alueella sijaitsevat pohjavesialueet sekä arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 56. Kuva 56. Himangan kunnan alueella sijaitsevat pohjavesialueet ja arvokkaat harjualueet

Lisätiedot

Maaningan kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve

Maaningan kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Maaningan kunnan alueella sijaitsevien soranottoalueiden tila ja kunnostustarve Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja 2 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Marjaniemi-Hiidenniemi/Hailuoto; aluetunnus 101.

Marjaniemi-Hiidenniemi/Hailuoto; aluetunnus 101. Marjaniemi-Hiidenniemi/Hailuoto; aluetunnus 101. Maapinta-ala: 4453 ha yhteensä/ella/ rajoitetunoton alueella: 6,5/5,5/- ha Metsähallituksen hallinnoima alue: 117 ha Suojelu- ja muut suojeluohjelma-alueet:

Lisätiedot

Taulukko 13. Soranottoalueiden lukumäärä ja pinta-alatiedot koko tutkimusalueelta. Määrä Pinta-ala Keskiarvo Max Min Mediaani

Taulukko 13. Soranottoalueiden lukumäärä ja pinta-alatiedot koko tutkimusalueelta. Määrä Pinta-ala Keskiarvo Max Min Mediaani 5.10 Koko tutkimusalue Soranottoalueita rajattiin yhteensä 367 ja niiden yhteispinta-ala oli 613 hehtaaria (taulukko 13). Nämä alueet jaettiin vielä jälkihoidon mukaan omiksi alueiksi, joita oli yhteensä

Lisätiedot

Kunnost us-tarve Lisämääre Huomioitavaa Tarkastus pvm Digitoija Pinta-ala (ha)

Kunnost us-tarve Lisämääre Huomioitavaa Tarkastus pvm Digitoija Pinta-ala (ha) Soranottoalueen numero Jälkihoidon tila Kunnost us-tarve Lisämääre Huomioitavaa Tarkastus pvm Digitoija Pinta-ala (ha) Pohjavesialueen nimi Hirvikangas 1 4 1 lampi vedenottamon läheisyys 10.10.2007/28.6.2011

Lisätiedot

Maakylän-Räyskälän harjujakso (kaakkoisosa); Loppi, Tammela; aluetunnus 45

Maakylän-Räyskälän harjujakso (kaakkoisosa); Loppi, Tammela; aluetunnus 45 Maakylän-Räyskälän harjujakso (kaakkoisosa); Loppi, Tammela; aluetunnus 45 10/-9604/-02 12/-90 05/-93 4526 11/-87 Maapinta-ala: 3651 ha Soranottoalueet yhteensä/hso-alueella/ rajoitetunoton alueella: 17,6/14,3/1,8

Lisätiedot

27/10.03.00.00/2015 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Jäppilä; Junttila5:308 ja Kaatopaikka 5:163

27/10.03.00.00/2015 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Jäppilä; Junttila5:308 ja Kaatopaikka 5:163 Pieksämäen kaupunki/rakennusvalvonta Lausunto / Viite: Lausuntopyyntö 5.2.2015 27/10.03.00.00/2015 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Jäppilä; Junttila5:308 ja Kaatopaikka 5:163 Alue,

Lisätiedot

Hämeenkangas-Soininharju/Ikaalinen, Jämijärvi,Kankaanpää; aluetunnus 23.

Hämeenkangas-Soininharju/Ikaalinen, Jämijärvi,Kankaanpää; aluetunnus 23. Hämeenkangas-Soininharju/Ikaalinen, Jämijärvi,Kankaanpää; aluetunnus 23. 2330 23282329 2327 2331 2332 Maapinta-ala: 4534 ha Soranottoalueet yhteensä/hso-alueella/rajoitetunoton alueella: 91,5/36,4/11,4

Lisätiedot

Soranottoalueiden tila ja kunnostustarve läntisessä Kanta-Hämeessä. Janne Juvonen ja Jari Rintala

Soranottoalueiden tila ja kunnostustarve läntisessä Kanta-Hämeessä. Janne Juvonen ja Jari Rintala Suomen ympäristökeskuksen raportteja 29 2007 Soranottoalueiden tila ja kunnostustarve läntisessä Kanta-Hämeessä Janne Juvonen ja Jari Rintala Suomen ympäristökeskus SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA

Lisätiedot

25. helmikuuta 2013 (tielautakunnan toimituksen jälkeen) Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto läsnä poissa. Jutta Kivikallio Pekka Raitanen

25. helmikuuta 2013 (tielautakunnan toimituksen jälkeen) Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto läsnä poissa. Jutta Kivikallio Pekka Raitanen KOSKEN TL RAKENNUSLAUTAKUNTA ESITYSLISTA 1-2013 Aika: 25. helmikuuta 2013 (tielautakunnan toimituksen jälkeen) Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto läsnä poissa Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Jäsenet Pekka

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet ja arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 340.

Seinäjoen kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet ja arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 340. 5.31 Seinäjoki Seinäjoen kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet ja arvokkaat harjualueet on esitetty kartalla kuvassa 340. Kuva 340. Seinäjoen kaupungin alueella sijaitsevat pohjavesialueet ja

Lisätiedot

Putkelanharju/Ilomantsi; aluetunnus 69.

Putkelanharju/Ilomantsi; aluetunnus 69. sivut 60-78 Putkelanharju/Ilomantsi; aluetunnus 69. Maapinta-ala: 1931 ha Soranottoalueet yhteensä/hso-alueella/rajoitetun oton alueella: 22,7/16,6/12,3 ha Metsähallituksen hallinnoima alue: 1175 ha Suojelu-

Lisätiedot

POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA

POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA POHJAVEDEN TARKKAILUSUUNNITELMA Soranotto ja murskaus RUOVESI; Mäkelän sora-alue 702-416-4-67 20.11.2018 Sisällys 1 Perustiedot... 2 2 Pohjaveden tarkkailusuunnitelma... 3 Pohjaveden korkeuden tarkkailu...

Lisätiedot

Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset. Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus

Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset. Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus Hausjärven Kurun pohjavesiselvitykset Timo Kinnunen, hydrogeologi Uudenmaan ympäristökeskus Lähtökohtia Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan 31 kunnasta 21 vedenhankinta perustuu pohjaveden tai tekopohjaveden käyttöön

Lisätiedot

I. Suomenniemi. Pohjavesialueet. Tutkimustulokset

I. Suomenniemi. Pohjavesialueet. Tutkimustulokset 6.21 Suomenniemi 6.21.1 ohjavesialueet Suomenniemellä on 11 pohjavesialuetta, joista kolme on I-luokan, kolme II-luokan ja viisi III-luokan pohjavesialueita. ohjavesialueiden yhteenlaskettu pinta-ala on

Lisätiedot

Maa-ainesten ottoalueiden tila ja kunnostustarveselvitys Pohjois-Savossa

Maa-ainesten ottoalueiden tila ja kunnostustarveselvitys Pohjois-Savossa Maa-ainesten ottoalueiden tila ja kunnostustarveselvitys Pohjois-Savossa Sokka -projekti Pohjois-Savossa 2007-2009 Elina Nuortimo 11/2010 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskuksen julkaisuja

Lisätiedot

Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella.

Kauko Nukari, Paasikankaantie 267, 31130 Koijärvi. Soran ottamistoiminnan jatkaminen kahdella vuodella. FORSSAN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemus lupamääräysten PL 62 muuttamiseksi (maa-aineslaki 555/81) 30100 FORSSA Annettu julkipanon jälkeen puh. 03-41411 Antopäivä Kokouspäivä ja

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kärkölän kunta Ympäristölautakunta 30.1.2013 10 15.6.2016 28, muutos MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN JA YHTEISLUVAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 (5) Kärkölän

Lisätiedot

Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha.

Kiinteistölle on aiemmin myönnetty vuonna maa-ainesten ottolupa viideksi vuodeksi. Suunnitellun alueen pinta-ala on n. 3 ha. 2/YMPLA 28.9.2016 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M6/2016 Ympla 28.9.2016 85 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 30.9.2016 HAKIJA: Raikkonen Oy Vanha-Alastarontie

Lisätiedot

11 617 001 Täperänkangas

11 617 001 Täperänkangas LIITE 26 11 617 001 Täperänkangas Täperä P4 P12 w +78,87 P9 w +77,56 PSVEO P1 w +78,24 P10 w +78,30 P4.a w +79,72 Önkkyrinkangas 22/10 TÄPERÄNKANKAAN POHJAVESIALUEEN Vedenottamon suoja-alue (Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Saint-Gobain W eber Oy Ab OJAKKALA, VIHTI. Pohj avesiselvitys P P ,2011 LIITE 14. FCG Finnish Consuiking Group Oy

Saint-Gobain W eber Oy Ab OJAKKALA, VIHTI. Pohj avesiselvitys P P ,2011 LIITE 14. FCG Finnish Consuiking Group Oy LIITE 14 FCG Finnish Consuiking Group Oy Saint-Gobain W eber Oy Ab OJAKKALA, VIHTI Pohj avesiselvitys 3 6 0 0 - P 1 3 1 3 7 P 0 0 1 21.5,2011 Fin n is h C o n s u lt ing G r o u p 21.6.2011 I SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

1 ympäl7stökeskus. Tammelan pohjavesialueiden luokka. - ja rajausmuutokset. Häme. Luonnonvarayksikkö

1 ympäl7stökeskus. Tammelan pohjavesialueiden luokka. - ja rajausmuutokset. Häme. Luonnonvarayksikkö 1 ympäl7stökeskus KU U L U T U S HAMELY/405/2017 Häme Luonnonvarayksikkö Tammelan pohjavesialueiden luokka ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon

Lisätiedot

r., Lernrninkainen..if RIK.KIL.A MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KYLA: TILA: Hersten 7:52 LEMMINKAINEN INFRA OY

r., Lernrninkainen..if RIK.KIL.A MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KYLA: TILA: Hersten 7:52 LEMMINKAINEN INFRA OY > r., i ) Lernrninkainen..if MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA LAPPEENRANNAN KAUPUNKI RIK.KIL.A KYLA: TILA: Hersten 7:52,, LEMMINKAINEN INFRA OY 30.11.2009 t.ernrnmkalnen Slsallysluettelo 1 PERUSTIEDOT 3

Lisätiedot

17/10.03.00.00/2016 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Syvänsi; Sorala II, 593-450-8-8

17/10.03.00.00/2016 Lausunto maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Syvänsi; Sorala II, 593-450-8-8 Pieksämäen kaupunki Rakennusvalvonta/ Juhani Ronkainen juhani.ronkainen@pieksamaki.fi 5/2016 Viite: pyyntö 2.2.2016 17/10.03.00.00/2016 maa-ainesten ottolupahakemuksesta; Pieksämäki; Syvänsi; Sorala II,

Lisätiedot

Maa-ainesalueiden tila ja kunnostustarve Kainuussa

Maa-ainesalueiden tila ja kunnostustarve Kainuussa RAPORTTEJA 127 2015 Maa-ainesalueiden tila ja kunnostustarve Kainuussa SOKKA-hanke JANITA PELTONEN Maa-ainesalueiden tila ja kunnostustarve Kainuussa SOKKA-hanke JANITA PELTONEN RAPORTTEJA 127 2015 MAA-AINESALUEIDEN

Lisätiedot

Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle tehdystä valituksesta maa-aineslupapäätöksestä

Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle tehdystä valituksesta maa-aineslupapäätöksestä Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle tehdystä valituksesta maa-aineslupapäätöksestä Oheismateriaali 1. Itä-Suomen HAO asiakirjat Ympäristöjohtajan päätösesitys: Valmistelija: ympäristönsuojelupäällikkö

Lisätiedot

Pohjavesialueita koskeva lainsäädäntö

Pohjavesialueita koskeva lainsäädäntö Liite 1 Pohjavesialueita koskeva lainsäädäntö Pohjavesialueita koskeva lainsäädäntö Ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen pohjaveden pilaamiskielto (1:8) Vesilaki (587/2011); erityisesti luvanvaraiset

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

Pieksämäen Metsäpalstan maa-ainesalueen maa-ainesluvan muutoshakemus

Pieksämäen Metsäpalstan maa-ainesalueen maa-ainesluvan muutoshakemus Hakemus 29.11.2017 Sivu 1/3 Keski-Savon ympäristötoimi Ympäristösihteeri Hanna Kakriainen Pieksämäen Metsäpalstan maa-ainesalueen maa-ainesluvan muutoshakemus Metsäpalstan maa-ainesalue sijaitsee Pieksämäen

Lisätiedot

Asikkalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Asikkalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS HAMELY/1562/2017 Häme Luonnonvarayksikkö Asikkalan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

Ehdotus Nousiaisten kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettaviksi maksuiksi

Ehdotus Nousiaisten kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettaviksi maksuiksi Maa-ainestaksat Ehdotus Nousiaisten kunnassa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta ja ottamistoiminnan valvonnasta suoritettaviksi maksuiksi 1 Yleistä Maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta

Lisätiedot

LIITE 35. RISKIKOHTEET JA -TOIMINNOT LUUKULAN POHJAVESIALUEELLA Pohjavesialueen raja. Pohjavesialueiden välinen raja

LIITE 35. RISKIKOHTEET JA -TOIMINNOT LUUKULAN POHJAVESIALUEELLA Pohjavesialueen raja. Pohjavesialueiden välinen raja LIITE 35 RISKIKOHTEET JA -TOIMINNOT LUUKULAN POHJAVESIALUEELLA Karjatila SYKE, POPELY M.I. 26.11.2013 LIITE 36 RISKIKOHTEET JA -TOIMINNOT TANINSELÄN POHJAVESIALUEELLA SYKE, POPELY M.I. 28.11.2013 LIITE

Lisätiedot

LOVIISA Garpgård. Inventointi tulevalla soranottoalueella KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN DG2736:1

LOVIISA Garpgård. Inventointi tulevalla soranottoalueella KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN DG2736:1 INVENTOINTIRAPORTTI LOVIISA Garpgård Inventointi tulevalla soranottoalueella 8.11.2012 DG2736:1 KULTTUURIYMPÄRISTÖN HOITO ARKEOLOGISET KENTTÄPALVELUT PETRO PESONEN Tiivistelmä Museoviraston arkeologiset

Lisätiedot

Pohjavesien toimenpide-ehdotukset toiselle vesienhoitokaudelle

Pohjavesien toimenpide-ehdotukset toiselle vesienhoitokaudelle Pohjavesien toimenpide-ehdotukset toiselle vesienhoitokaudelle Mari Leminen 2014 Etelä-Pohjanmaan ELY 469 pohjavesialuetta Luokka I: 377 kpl Luokka II: 92 kpl Luokittelu Riskitekijöiden arviot Hyvä tila/huono

Lisätiedot

Ottoalue, kaavoitus ja ympäristö

Ottoalue, kaavoitus ja ympäristö Ympäristölautakunta 10 28.04.2016 Kunnanhallitus 101 23.05.2016 MAA-AINESLUPA / SAVON KULJETUS OY, OMANIEMI 7:231 31/10.09/2016 Ympäristölautakunta 28.04.2016 10 (Valmistelija Marika Limatius puh. 040

Lisätiedot

Soranoton ja suojelun tila harjujensuojelualueilla

Soranoton ja suojelun tila harjujensuojelualueilla SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 1 2006 Soranoton ja suojelun tila harjujensuojelualueilla aluekohtainen tarkastelu Jari Rintala Suomen ympäristökeskus SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 1 2006

Lisätiedot

Sorakuoppien kartoitus ja kunnostustarpeen arviointi Kaakkois-Suomen alueella

Sorakuoppien kartoitus ja kunnostustarpeen arviointi Kaakkois-Suomen alueella Kaakkois-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 6 27 Sorakuoppien kartoitus ja kunnostustarpeen arviointi Kaakkois-Suomen alueella Kristiina Nuottimäki Kaakkois-Suomen ympäristökeskus KAAKKOIS-SUOMEN YMÄRISTÖKESKUKSEN

Lisätiedot

Maa-ainesten kestävä käyttö oppaan päivitys

Maa-ainesten kestävä käyttö oppaan päivitys Maa-ainesten kestävä käyttö oppaan päivitys Lausuntopalaute 18.9.2019 Maa-ainespäivät Anna Hovila Maa-ainesten kestävä käyttö oppaan päivittäminen Työryhmä asetettu 12/2016 Tavoitteena Maa-ainesten kestävä

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMA Raahen kaupunki, Piehingin kylä Tila Hannila Rn:o 1:33 LEMMINKÄINEN INFRA OY 2016 Raahen kaupungin Piehingin kylässä 2 (6) Sisällysluettelo 1 Alueen perustiedot... 3 1.1 Omistus- ja hallintaoikeus sekä

Lisätiedot

Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy

Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy Maa-aineslupahakemus, Timo Villman Oy Timo Villman Oy hakee Porin kaupungin ympäristölautakunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiekan ottamista Porin kaupungin Kuuminaisissa sijaitsevalta tilalta Timonmaa

Lisätiedot

Alue sijaitsee Virttaan kylässä noin 600 m:n etäisyydellä seututiestä 213. Alueen ympärillä on useita vanhoja sorakuoppia.

Alue sijaitsee Virttaan kylässä noin 600 m:n etäisyydellä seututiestä 213. Alueen ympärillä on useita vanhoja sorakuoppia. 2/YMPLA 22.03.2017 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M1/2017 Ympla 22.3.2017 28 Loimijoentie 74 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 24.3.2017 HAKIJA: OTTOALUE: Reijo Kuosa

Lisätiedot

Kukinhuoneenharjun pohjavesialueen suojelusuunnitelma

Kukinhuoneenharjun pohjavesialueen suojelusuunnitelma Salon kaupunki 21.10.2016 1288/11.00.01.02/2016 LUONNOS Kukinhuoneenharjun pohjavesialueen suojelusuunnitelma Pia Lindholm 21.10.2016 Luonnos 1 Kukinhuoneenharjun pohjavesialueelle laaditun suojelusuunnitelman

Lisätiedot

Alue-/kohdevaraukset Rajausten ja varausten perusteet Määräykset

Alue-/kohdevaraukset Rajausten ja varausten perusteet Määräykset sivu 1 Ymp.ltk 9.9.2010 42 liite 3 Siilinjärvi-Maaninka harjualueen yleiskaava Alue- ja kohdevaraukset, niiden perusteet sekä niitä koskevat määräykset Alue-/kohdevaraukset Rajausten ja varausten perusteet

Lisätiedot

Ympäristölautakunta M2/2015 Ympla Loimijoentie ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen

Ympäristölautakunta M2/2015 Ympla Loimijoentie ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 2/YMPLA 24.06.2015 LOIMAAN KAUPUNKI MAA-AINESLUPAPÄÄTÖS Ympäristölautakunta M2/2015 Ympla 24.6.2015 Loimijoentie 74 65 32440 ALASTARO Annetaan julkipanon jälkeen 29.6.2015 HAKIJA: Reijo Kuosa 32560 Virttaa

Lisätiedot

Vaasan hallinto-oikeus

Vaasan hallinto-oikeus 1(10) Vaasan hallinto-oikeus Päätös Antopäivä Päätösnumero 22.02.2018 18/0034/2 Diaarinumero 00665/16/5208 Asia Valitus vesitalousasiassa Luvan hakija ja muutoksenhakija Päätös, johon on haettu muutosta

Lisätiedot

Tammelan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset

Tammelan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset KUULUTUS HAMELY/405/2017 Häme Luonnonvarayksikkö Tammelan pohjavesialueiden luokka- ja rajausmuutokset Pohjavesialueiden rajauksesta ja luokittelusta säädetään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä

Lisätiedot

!H Vedenottamo. t Pohjaveden havaintoputki. 0 0,5 Km. Kutila 0421002. Kankainen 0421001

!H Vedenottamo. t Pohjaveden havaintoputki. 0 0,5 Km. Kutila 0421002. Kankainen 0421001 W:\386\Hämeenlinna\5009970_Pohjavesialueiden_suojelusuunnitelma\arcmap\työtilat\Kalvola\LIITE5-_Kankainen_Kutila.mxd Kutila 042002 5 w+82,05 HP0406 w+8,57 3 KUTILA!H 4 w+83,25 HP0202,w+86,79 HP020,w+87,4

Lisätiedot

Pohjankangas-Nummikangas/Karvia, Kauhajoki; aluetunnus 24

Pohjankangas-Nummikangas/Karvia, Kauhajoki; aluetunnus 24 sivut 40-59 Pohjankangas-Nummikangas/Karvia, Kauhajoki; aluetunnus 24 04/-91 2414 02/-0712/-96 02/-07 12/-01 2415 Maapinta-ala: 1664 ha Soranottoalueet yhteensä/hso-alueella/rajoitetunoton alueella: 46,0/45,3/17,3

Lisätiedot

Maa-ainesten oton nykytila ja kunnostustarve pohjavesialueilla

Maa-ainesten oton nykytila ja kunnostustarve pohjavesialueilla Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Varsinais-Suomi Maa-ainesten oton nykytila ja kunnostustarve pohjavesialueilla Varsinais-Suomi, Rauman seutu ja Pohjois-Satakunta 2/2010 Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

Maankäytön suunnittelu pohjavesialueella. Maailman vesipäivän seminaari 2009 Ulla-Maija Liski Hämeen ympäristökeskus

Maankäytön suunnittelu pohjavesialueella. Maailman vesipäivän seminaari 2009 Ulla-Maija Liski Hämeen ympäristökeskus Maankäytön suunnittelu pohjavesialueella Maailman vesipäivän seminaari 2009 Ulla-Maija Liski Hämeen ympäristökeskus Ulla-maija.liski@ymparisto.fi Alueellinen ympäristökeskus Ympäristöministeriön ja maa-

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMINEN

MAA-AINESTEN OTTAMINEN MAA-AINESTEN OTTAMINEN Maa-ainesten ottoa säätelee laki (MAL 555/1981) ja asetus (Vna 926/2005) Ottaminen on luvanvaraista Laissa säädökset lupamenettelystä, ottamiseen liittyvästä suunnittelusta, jälkihoidosta

Lisätiedot

Vastine ympäristö- ja teknisen lautakunnan päätöksestä tehdystä valituksesta; Ympäristöluvan myöntäminen Destia Oy:lle

Vastine ympäristö- ja teknisen lautakunnan päätöksestä tehdystä valituksesta; Ympäristöluvan myöntäminen Destia Oy:lle Ympäristö- ja tekninen lautakunta 192 12.12.2012 Vastine ympäristö- ja teknisen lautakunnan päätöksestä tehdystä valituksesta;12.9.2012 135 Ympäristöluvan myöntäminen Destia Oy:lle 186/5/543/2012 YMPTEKLT

Lisätiedot

Alueen sijainti Tammelan kylä, Urheilupuisto RN:o 6:219

Alueen sijainti Tammelan kylä, Urheilupuisto RN:o 6:219 TAMMELAN KUNTA PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Maa-aineslupahakemuksesta Hakkapeliitantie 2 (Maa-aineslaki 5/81) 31300 TAMMELA Annettu julkipanon jälkeen puh. 41201 Antopäivä Kokouspäivä/ 10.9.2007 29.8.2007

Lisätiedot

Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset

Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset Pohjavesialueita koskevan lainsäädännön uudistukset Kaavoituksen ajankohtaispäivä 14.6.2016 Ylitarkastaja Maria Mäkinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 13.6.2016 Kartoituksen vaihe Tärkeät pohjavesialueet

Lisätiedot

Maa-ainesluvat kuntien näkökulmasta

Maa-ainesluvat kuntien näkökulmasta Maa-ainesluvat kuntien näkökulmasta Maarit Kaakinen Oulun seudun ympäristötoimi POSKI- hankkeen loppuseminaari 28.4.2015 Maa-ainesluvat Oulun seudulla Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitoksen johtokunta

Lisätiedot

PALUKSEN MAKU. käyttömuotojen yhteensovittamisesta

PALUKSEN MAKU. käyttömuotojen yhteensovittamisesta PALUKSEN MAKU Esiselvitys vanhan maaainesottoalueen maisemoinnista ja käyttömuotojen yhteensovittamisesta Hankealueen sijainti Ulvila-Palus 19 km Pori-Palus 18 km Tampere-Palus 95 km Kartta: www.eniro.fi

Lisätiedot

MAA-AINESTEN KOTITARVEKÄYTTÖ

MAA-AINESTEN KOTITARVEKÄYTTÖ MAA-AINESTEN KOTITARVEKÄYTTÖ Satakunnan maa-ainesseminaari 9.2.2010 Ulvila Varsinais-Suomen ELY-keskus, Ympäristö ja luonnonvarat, Sanna-Liisa Suojasto 9.2.2010 1 MAA-AINESTEN KOTITARVEKÄYTTÖ Kotitarvekäyttö

Lisätiedot

UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT

UUS 2008 R ASIA. Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT PÄÄTÖS Helsinki Dnro 11.12.2008 UUS 2008 R 19 531 1. ASIA Päätös ympäristövaikutusten arviointimenettelyn tapauskohtaisesta soveltamisesta 2. HANKKEESTA VASTAAVAT Lemminkäinen Infra Oy Esterinportti 2

Lisätiedot

FORSSAN SEUDUN POHJAVESIALUEIDEN SUOJELUSUUNNITELMA

FORSSAN SEUDUN POHJAVESIALUEIDEN SUOJELUSUUNNITELMA FORSSAN VESIHUOLTOLIIKELAITOS FORSSAN SEUDUN POHJAVESIALUEIDEN SUOJELUSUUNNITELMA RAPORTTI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P30139P001 Tiivistelmä FORSSAN SEUDUN POHJAVESIALUEIDEN SUOJELUSUUNNITELMA Tiivistelmä

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

ALAVIESKAN KUNTA MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Hyväksytty Alavieskan kunnanvaltuustossa 13.2.2008, 5 Voimaantulo 1.4.2008 alkaen 1

Lisätiedot

Pohjois-Savon ja Kuopion seudun sora- ja pohjavesivarannot

Pohjois-Savon ja Kuopion seudun sora- ja pohjavesivarannot Pohjois-Savon ja Kuopion seudun sora- ja pohjavesivarannot Pohjois-Savon maakuntakaava 2040 Maa-ainesten ja pohjavesien teemapäivä 9.5.2019 Jari Hyvärinen, jari.hyvarinen@gtk.fi, p.029 503 3406 Pohjavedet

Lisätiedot

Mustamäen pohjavesialueen suojelusuunnitelma

Mustamäen pohjavesialueen suojelusuunnitelma Mustamäen pohjavesialueen suojelusuunnitelma Salon kaupunki Pia Lindholm 20.10.2015, päivitys 30.11.2017 1 (1) Mustamäen pohjavesialueen suojelusuunnitelman päivitys 30.11.2017 Salon Mustamäen I luokan

Lisätiedot

PAIKKATIETOAINEISTOJEN HYÖDYNTÄMINEN VESIHUOLLON KEHITTÄMISTARPEIDEN MÄÄRITTÄMISEKSI

PAIKKATIETOAINEISTOJEN HYÖDYNTÄMINEN VESIHUOLLON KEHITTÄMISTARPEIDEN MÄÄRITTÄMISEKSI PAIKKATIETOAINEISTOJEN HYÖDYNTÄMINEN VESIHUOLLON KEHITTÄMISTARPEIDEN MÄÄRITTÄMISEKSI PAIKKATIETOAINEISTOJEN HYÖDYNTÄMINEN PERINTEISESTI KEHITTÄMISSUUNNITELMISSA Perinteisesti kartoilla esitettyjä paikkatietoja

Lisätiedot

HAKEMUS JA OTTAMISSUUNNITELMA

HAKEMUS JA OTTAMISSUUNNITELMA Ympäristölautakunta 27 10.03.2015 Maa-ainesten ottaminen / Kaivuu ja Kuljetus Riikilä Oy 355/10.03.00/2014 Ympltk 27 Kaivuu & Kuljetus Riikilä Oy hakee Eurajoen kunnalta maa-aineslupaa, joka koskee hiekan

Lisätiedot

MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ

MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ Teknisen lautakunnan lupajaosto 31 06.05.2010 MAA-AINESLUPAHAKEMUS (SORA JA HIEKKA) KIINTEISTÖLLE MESIÄINEN RN:O 1:182 MARJOTAIPALEEN KYLÄSSÄ 91/60/602/2009 Lupaj 31 LUPAPÄÄTÖKSEN YLEINEN OSA 1. Hakija

Lisätiedot

Soranottoalueiden tila ja ympäristöriskit Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella

Soranottoalueiden tila ja ympäristöriskit Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella Länsi-Suomen ympäristökeskuksen raportteja 5 2009 Soranottoalueiden tila ja ympäristöriskit Länsi-Suomen ympäristökeskuksen alueella Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnat Emmi Rankonen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2383/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 2383/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (1) 25 Asianro 2383/10.03.00.02/2016 Lausunto Itä-Suomen hallinto-oikeudelle / Maa-aineslupa / Lemminkäinen Infra Oy / Lohilahti, Tölpäkkö (279-443-5-3) Ympäristöjohtaja

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT 1 MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMIS- TOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT Kaupunginhallituksen lupajaosto hyväksynyt 24.4.2018 Taksa tulee voimaan 1.6.2018

Lisätiedot

Kaukolan pohjavesialueen suojelusuunnitelma

Kaukolan pohjavesialueen suojelusuunnitelma Kaukolan pohjavesialueen suojelusuunnitelma Salon kaupunki Pia Lindholm 20.10.2015, päivitys 30.11.2017 1 (2) Kaukolan pohjavesialueen suojelusuunnitelman päivitys 30.11.2017 Salon Kaukolan I luokan pohjavesialueelle

Lisätiedot

Ottoalue, kaavoitus ja ympäristö

Ottoalue, kaavoitus ja ympäristö Ympäristölautakunta 10 28.04.2016 MAA-AINESLUPA / SAVON KULJETUS OY, OMANIEMI 7:231 31/10.09/2016 Ympäristölautakunta 28.04.2016 10 (Valmistelija Marika Limatius puh. 040 673 8488) Hakemus ja luvat Savon

Lisätiedot

Tekia , Liite 1B ÄHTÄRIN KAUPUNGIN MAA-AINESOTON VALVONTAMAKSUT ALKAEN

Tekia , Liite 1B ÄHTÄRIN KAUPUNGIN MAA-AINESOTON VALVONTAMAKSUT ALKAEN Tekia 22.11.2016 105, Liite 1B ÄHTÄRIN KAUPUNGIN MAA-AINESOTON VALVONTAMAKSUT 1.1.2017 ALKAEN 1 (4) ÄHTÄRIN KAUPUNGIN MAA-AINESOTON VALVONTAMAKSUT Sisä Ilys 1 YLEISTÄ 2 2 TARKASTUSMAKSU 2 3 VALVONTAMAKSU

Lisätiedot

1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta

1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 19.2.2019 1 (11) 1 Vaikutusalueen herkkyys yhdyskuntarakenteen kannalta Kuva 1.1. Hankkeen vaikutusten yhdyskuntarakenteeseen arvioidaan ulottuvan enintään kilometrin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ote Keskustaajaman yleiskaavasta, kaava-alueen rajaus Alueen ortokuva vuodelta 2006 Kohde OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaava Dnro: Pilvenmäki III B: Paavolan kaupunginosa. Hakija/Aloite Multi-Monitoimi

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 9 03.02.2015

Rakennus- ja ympäristölautakunta 9 03.02.2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 9 03.02.2015 RUDUS OY, POHJAVEDENPINNAN ALAPUOLELLE ULOTTUVAA MAA-AINEKSEN OTTAMISTA KOSKEVA HAKEMUS DNRO ESAVI/8241/2014, SONDBY, LAUSUNTO ETELÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTOLLE

Lisätiedot

2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTUSMAKSU

2 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTUSMAKSU Salon kaupunginvaltuusto 22.5.2017 41 1 (7) MAA-AINESTAKSA MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA MAA-AINESLUPA- JA YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUKSEN YHTEISKÄSITTELYSTÄ SEKÄ LUPIEN VALVONNASTA SUORITETTAVAT

Lisätiedot

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA

MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA 1 MAA-AINESTEN OTTAMISSUUNNITELMAN TARKASTAMISESTA JA OTTAMISTOIMINNAN VALVONNASTA SUORITETTAVAT MAKSUT HAMINAN KAUPUNGISSA Haminan kaupungissa maa-ainesten ottamissuunnitelman tarkastamisesta, ottamistoiminnan

Lisätiedot