Teknologian kehitys ja kuntien tarvitsemat osaajat Kuinka uudet radikaalit teknologiat vaativat kuntia uudistamaan toimintaansa ja miten varautua siihen koulutuksella? Osmo Kuusi Dosentti Aalto-yliopisto, Turun yliopisto What Futures Oy osmo.kuusi@utu.fi 8.11.2018
Radikaaliteknologioiden vaikutusten arvioinnin työkalun kehittämisen vaiheet Esiselvitys 2012 (Osmo Kuusi) Työkalun perusraportti syksy 2013 (Risto Linturi, Osmo Kuusi, Toni Ahlqvist) Käynnistettiin 2013 joukkoistamisen nettisivut, nyt noin 2400 osallistujaa, noin 200 tärkeitä lähteitä tuottanutta aktivistia Toimittaminen englanniksi 2014 (Osmo Kuusi, Anna-Leena Vasamo) Päivitysraportti 2016 ( Risto Linturi) EU:n komissio käynnisti kesällä 2017 Radical Innovation Breakthrough Inquirer RIBRI projektin (Kuusi ja Parkkinen) Sata mahdollisuutta Suomelle 2018 (Risto Linturi, Osmo Kuusi)
Löytyvät eduskunnan kotisivuilta Tietoa eduskunnasta Julkaisut Tulevaisuusvaliokunnan raportit Viimeisin: https://www.eduskunta.fi/fi/tietoaeduskunnasta/julkaisut /Documents/tuvj_1+2018.pdf
Erilaisia tapoja suhtautua teknologiseen muutokseen koulutuksella Koulutetaan varsinkin niihin ammatteihin, joihin lähimenneisyydessa on ollut eniten kysyntää Teknologian muutoksen edelläkävijöiden palveleminen. Kiinnitetään koulutuksessa erityisesti niiden palvelemiseen, jotka käyttävät uutta teknologiaa tai joilla on halua tai tarvetta ottaa uusi teknologia käyttöön Edistetään sellaisia yleispäteviä taitoja, jotka joka tapauksessa vaikuttavat olennaisilta teknologisen kehityksen muuttaessa työelämää
08/11/2018 5 Tulevaisuuden radikaalit teknologiat -nelitasomalli 1 Maailmanlaajuiset arvoverkot(20) 2 Radikaalit teknologiset ratkaisut(100) Tieteen vaikutukset ratkaisuihin 3 Kansalliset taidot ja markkinaläsnäolo Maailman R&D toiminta 4 Tieteen kehitys
Arvonluontiverkostot potentiaalisimpine transformaatioineen AVID Arvonluontiverkosto Valtaregiimi Haastajaregiimi 1 Henkilöliikenne Kuljettajallinen yksityisauto, julkinen joukkoliikenne Kuljettajaton liikenne palveluna 2 Tavaraliikenne Kuljettajallinen liikenne, toisteinen Kuljettajaton liikenne, älykäs kuormausrobotiikka kuormausautomaatio 3 Tavaroiden valmistus Teollinen, keskitetty, toisteinen valmistus Robotisoitu, hajautettu, yksilöllinen valmistus 4 Ravinto Maanviljelys, elintarviketeollisuus, jakelu Kaupunkiviljely, robottilähikeittiö 5 Energia Keskitetyt ja fossiiliset energialähteet, säätövoima Uusiutuvat, hajautetut energialähteet ja -varastot 6 Materiaalit Kaivannaiset, energiarikas prosessiteollisuus Kiertotalous, uusiutuvat materiaalit 7 Rakennettu ympäristö Perinteinen rakentaminen ja kunnossapito Rakentamisen ja kunnossapidon robotisaatio 8 Vaihdanta Brändit, fyysiset kauppapaikat, hierarkiat, B2B2C Peukut, verkkokauppa, vertaisuus, C2B2C 9 Etävaikuttaminen Puhelin, televisio, internet, some VR/AR, etiäiset ja muu kauko-ohjaus 10 Työn korvaus koneilla Keskitetty, konevoimaan ja ihmisälyyn perustuva Hajautettu, koneälyyn ja joukkoistukseen perustuva 11 Työ ja ansainta Palkkatyö erikoistumiseen ja vaihdantaan liittyen Yhteistyö, omavaraisuus, mikroyrittäminen 12 Terveys Terveydenhuollon järjestelmä, yleiset suositukset Itsediagnostiikka, pelillistäminen, yksilöllinen ravinto 13 Toimintakyvyn avusteet Laitos-, avo- ja omaishoito, halvat apuvälineet Robotiikka, tekoäly, etiäiset, keinoelimet, joukkoistus 14 Havainnot ja tietäminen Sertifioidut tutkimukset, raportit, uutiset Keinoäly, joukkoistus, yksilön havaintovälineet 15 Osaaminen ja sen näyttö Oppilaitokset ja niiden tutkinnot, työssä oppiminen Käännetty ja itseoppiminen, AI, osaamisen näyttö 16 Elämykset Tuottaja-kuluttajapainotus, massaviihde, turismi Pelit, jaettu VR-todellisuus, AR, vuorovaikutus, AI 17 Turvallisuus Aineellinen yhteiskunnan turvallisuus, sosiaaliturva Hajautettu, yksilöllinen ja joukkoistettu turva 18 Yhteistyökyky Viranomaisten, brändien, hierarkioiden takaama Vertaisluottamus alustojen ja läpinäkyvyyden kautta 19 Tarkoituksellisuus Työ, asema, sosiaalinen verkosto Aikaansaannokset, peukut, osallisuus, yhteisöllisyys 20 Valtarakenteet Alueellinen valtarakenne, läpinäkymätön valta Asiapohjainen subsidiariteetti, paikasta riippumattomuus
Uusia kunnallisia tehtäviä? Ajojärjestelijä vastaa, että liikennevälineet sijoittuvat odottamaan uusia kyytejä sinne, missä niitä seuraavaksi tarvitaan. Ajoneuvosiivoojat ja turvallisuudesta vastaavat robottipoliisit tai kuljettajattoman liikenteen tarkastajat. Elintarviketoimitusten suunnittelijat, tavarankulun hiilijalanjäljen laskijat, jakelulokerikkojen asentajat, siivoojat ja valvojat. Digimuotoilija luo, suunnittelee ja tuottaa yksilöllisiä henkilökohtaisia esineitä esim. apuvälineitä vanhuksille tai vammautuneille Kaupunkiviljelyn valvoja, nutrigenomiikkakonsultti, aineenvaihdunta-analyytikko, ruoka-designer, robottikokkiteknikko Lähienergia-asentaja, lähienergiavarastoija, energiavarastoinnin ennakoija, off-grid -huoltotarkastaja Seinien hyödynnysspesialisti neuvoo, kuinka uusilla materiaaleilla seiniä voidaan käyttää energian tai biomateriaalien tuotantoon Kiinteistöjen yhteisöllisyyssuunnittelija, parkkitilan uudelleensuunnittelija, rakentajarobottiasentaja ja ohjaaja Erilaiset kansalaisten opettajat, neuvojat ja tukijat yhä monimutkaisemmaksi muodostuvassa älykkäiden koneiden maailmassa
Viisitoista merkittävimmin arvoverkkoihin vaikuttavaa teknologiakoria (Linturi ja Kuusi 2018) Arvio vaikuttavuudesta 2037 1 Neuroverkot ja syväoppiminen 3820 2 AI:n tekemä globaali työ 3021 3 Robottiauto henkilö- ja tavaraliikenteessä 2010 4 Materiaalitutka - hyperpektrikamera 1854 5 Laskentatehon radikaali kasvu 1760 6 Ubiikki ympäristö ja tavaroiden internet 1666 7 Kasvojen ja emootioiden tunnistus sekä projisointi 1598 8 Puheentunnistus, puhesynteesi ja tulkkaus 1581 9 Assosiatiiviset muistit ja hermoverkkoprosessorit 1455 10 Kaupallisen alustatyön välittäminen 1455 11 Ajatusten luku ja muokkaus suoraan aivoista 1445 12 Verbot/chatbot - keskustelevat ja kirjalliset robotit 1328 13 VR-lasit ja lisätty todellisuus 1326 14 M2M-kauppa ja muu verkkokauppa 1296 15 Aurinkosähkön nopea kehitys 1260
Erityinen haaste koulutukselle: tekoäly Tekoälyn sisältö muuttuu jatkuvasti. Entistä perustellumpaa on väittää, että tekoäly pystyy jossain määrin jo lähes kaikkeen mitä pidetään ihmisen älykkyyteen kuuluvana. Tekoälyllä on jo nyt ominaisuuksia, joihin ihminen ei pysty. Tekoälyn tällaisia vahvuuksia ovat sen valtava tehokkuus laskemisessa ja tiedon yhdistelyssä eli valtavien Big Data-aineistojen käytössä sekä tarkka muistaminen. Aivojen koolle ei ole ihmisaivojen tapaan rajoitteita.
Ihmisen perinteisiä vahvuuksia tekoälyyn verrattuna Ihmisen aivot ovat erikoistuneet näkemänsä mm. monimutkaisten hahmojen kuten kasvojen tunnistamiseen ja tulkintaan Ihmisen kulttuuriperintö ja sen perustana kieli käsitteineen, erikoisesti kieleen tukeutuen joustava oppiminen muiden kokemuksista Ihmisellä on vahva luontainen kyky arvioida toisia ihmisiä heidän näkökulmastaan eli ymmärtää mitä toiset ihmiset suunnittelevat ja mitä he toivovat Ihmisen aivot kykenevät parhaimmillaan nopeisiin johtopäätöksiin suhteellisesti vähäisellä energiankulutuksella
Oppivat neuroverkot haasteena koulutukselle Mitä neuroverkot jo osaavat (Antti Merilehto 2018: Tekoäly): Tunnistaa ihmiskielellä mitä on kuvissa ja kuvailla, mitä videolla tapahtuu: koira kävelee rannalla Kääntää kieliä Muuttaa puhetta tekstiksi Muuttaa kuvia maalarin mallin mukaiseksi Merilehdon kuulema asiantuntija: olisin muutama vuosi sitten vastannut kieltävästi, jos tällaisia väitetty Lisäksi: Tunnetilojen analysointi kasvojen ilmeistä, äänestä ja muusta ihmisen elekielestä
Kuntien tulevaisuuden kannalta keskeinen kysymys: Kuinka tekoälyä osataan hyödyntää kansalaisten kannalta parhaiten Suurten toimijoiden Googlen, Facebookin, Amazonin, Applen, IBM:n ja Microsoftin yliote oppivan tekoälyn kehittämisessä ja sovelluksissa Keskeisen tärkeää: kuinka kansalainen hallitsee tietoa itsestään ja siihen perustuvaa tekoälyä (ns. My Data) Ilman luotettavan tekoälyn tukea on vaikea toimia 20 vuoden kuluttua Tulisiko käynnistää pitkäjänteinen projekti, missä jokaiselle suomalaiselle luodaan lapsen tavoin opetettava sivupersoona, johon hän voi luottaa ja joka auttaa selviämään yhä vaikeammin hallittavassa maailmassa? Valtioneuvoston Aurora hanke askel oikeaan suuntaan
Aurora-hankkeen tavoitteita Hyvinvoinnin edistäminen eri elämäntapahtumissa. Elämäntapahtumalla tarkoitetaan ihmisen elämässä tapahtuvaa muutosvaihetta, jossa ihmisen elämäntilanne muuttuu. Elämäntapahtumapilotit : Muutto opiskelijakaupunkiin; Lasten ja vanhempien hyvinvoinnin turvaaminen erotilanteessa ja sen jälkeen; Kiinni työelämässä elinikäisen oppimisen avulla Aurorassa luodaan palveluita tuottaville organisaatioille verkko, joka mahdollistaa tekoälyjen ja muiden älykkäiden sovellusten keskinäisen vuorovaikutuksen.
Vuorovaikutuksen kansalaisen ja älykkään koneen kesken tulee tapahtua kasvokkain ihmiskielellä!! Puheella henkilöiden kanssa kommunikoivat älykkäät avustajat (Amazonin Alexa ja Applen Siri). Erikielisten tekstien tunnistus internet-lähteistä tai kuvista ja kääntäminen toisille kielille Big Datan tarjoaman vertailuaineiston perusteella (Google) Käyttäjälle relevantin aineiston hakeminen internetistä ja muusta Big Datasta (Google, Facebook) Vastausten etsiminen tarkasti kielellisesti spesifioituihin kysymyksiin internetistä tai muusta luonnollisella kielellä tai numeerisesti esitetystä Big Datasta (edelläkävijänä IBM Watson) Kasvoista emootioiden tunnistus (mm. Microsoft Azure)