STEA-avustukset ESRhankkeiden omarahoitusosuutena Ari Mattila
STEA-avustukset ESR-hankkeiden omarahoitusosuutena - yleiset periaatteet STEA-avustusta voidaan myöntää ESR-hankkeiden omarahoitusosuuteen, mikäli ESR-hankkeen sisältö on riittävän yhdenmukainen STEAlta haettavan avustuskohteen sisällön kanssa. STEA-avustusta voidaan kohdentaa vain STEAn avustuslinjausten mukaisten hankkeiden omarahoitusosuuteen. STEA-avustus voidaan myöntää osana jotakin muuta avustuskohdetta tai erillisenä hankeavustuksena (C) STEA-avustuskelpoisille järjestöille 2
STEA-avustusten yhteensovittaminen ESR-hankkeisiin Järjestön vastuulla on tarkistaa eri lähteistä tulevien rahoitusten yhteensopivuus jo hakuvaiheessa. ESR-hankkeen myöntäjätaho (esim. STM / RR-Elykeskukset) määrittää ESR- tukiprosentin ja periaatteet hyväksyä muita rahoituslähteitä omarahoitusosuudeksi / julkiseksi tueksi / muuksi julkiseksi tueksi. STEAlla on konsultaatiokäytäntö sekä STM:n että Rakennerahasto-Ely-keskusten (Häme, Etelä-Savo, Pohjois-Pohjanmaa, Keski-Suomi) kanssa Epäselvissä tilanteissa järjestöjen yhteydenotot sekä STEAan että ESR-viranomaisiin ovat hyvinkin suotavia jo ennen hakemuksen jättämistä! 3
Käytännön haasteena STEAn ja ESR-rahoitusten toisistaan poikkeavat hakuajat. Mikäli toukokuussa haetaan uutta STEA-avustusta yhdistettäväksi syksyllä haettavaan ESR-hankkeeseen, tulee ESR-hankkeen sisällön ja tavoitteiden olla kuvattuna suunnitelmallisesti jo STEAn avustushakemuksessa. STEA-avustuksia ESR-hankkeisiin ei ehdoteta heikoimmilla perusteilla kuin muihin avustuskohteisiin. Avustuksia voi perustellusta syystä esittää käytettäväksi myös hakemuksen jättämisvuonna syntyviin ESR-hankkeen kustannuksiin, mikäli ESR-hanke alkaa jo hakemuksen jättämisvuonna. Avustuksia ei kuitenkaan ole perusteltua esittää sellaisille ESRhankkeille, joista on jo olemassa hallinnoivan viranomaisen tukipäätös, ja jossa omarahoitusosuus todetaan katettavan muusta kuin STEA-avustuksesta. 4
ESR-rahoituksen esittäminen osana STEAn avustushakemusta ja talousarviota Avustuksen saajan tulee avustushakemuksessa kuvata ESR-hankkeen pääasiallinen sisältö ja tavoitteet sekä millä perustein hakija katsoo ESR-hankkeen kuuluvan STEAavusteisen toiminnan piiriin. Talousarviossa hakijan tulee esittää ESR-hankkeelle siirrettävä osuus itse nimeämällään kulutilillä "ESRhankkeelle käytettävä avustusosuus" sekä arvioida lisätietokohdassa, minkälaisia kulueriä ESR-hankkeesta pääasiassa aiheutuu. Lisäksi ESR-hankkeen hankesuunnitelma ja/tai mahdollinen tukipäätös sekä talousarvio tulee liittää mukaan STEAn avustushakemukseen. 5
Esimerkkejä hankeavustuksista ESR-omarahoitusosuuksiin (TL5) http://avustukset.stea.fi/ VIADIA RY Euroopan sosiaalirahaston rakennerahasto-ohjelman hankkeen "Vankeusaika mahdollisuutena! Yhteisasiakkuus sosiaalista osallisuutta ja työllisyyttä tukevissa verkostoissa" omarahoitusosuuteen järjestölle (2017-2019) KUNTOUTUSPOLKU RY Euroopan sosiaalirahaston rakennerahasto-ohjelman hankkeen "ASTO - Asumisen turvaaminen arjen toiminnalla" omarahoitusosuuteen järjestölle (2017 2019) TYÖTTÖMIEN KESKUSJÄRJESTÖ RY Euroopan sosiaalirahaston rakennerahasto-ohjelman hankkeen "Terveydeksi, S20769" omarahoitusosuuteen järjestölle (2017-2019) 6
STEAn avustuslinjaukset löytyvät STEAn internet-sivuilta STEAn avustustoiminnan linjaukset vuosille 2017-2019 http://www.stea.fi/documents/2184241/2348706/linjaukset/51fab9b5-6c29-4554-ba5a-c0939bf8cbd2/ STEAn Avustuslinjausten toimeenpanosuunnitelma 2018-2019 http://www.stea.fi/documents/2184241/2579445/toimeenpanosuunni telma+2018-2019/8b41a706-c16c-c064-d01a-38588e9e3f40/ 7