Kaupunginhallitus 33 26.01.2015 Kaupunginvaltuusto 4 02.02.2015 Lausunto Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle valtuuston päätöksestä 8.12.2014 133 tehtyyn valitukseen koskien kaupunginhallituksen puheenjohtajan osapäivätoimisuutta 497/01.018/2014 KAUPHALL 26.01.2015 33 Seloste Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää 13.1.2015 päivätyllä lä het teel lä joko valtuustoa, tai jos se johtosäännön mukaan on mahdollista, kaupunginhallitusta antamaan lausunnon Mat ti Ylitalon tekemän valituksen johdosta 13.2.2015 men nes sä. Kaupungin hallintosäännön kaupunginhallitusta ja kes kus hal lin toa koskevien määräysten 4 mukaan kau pun gin hal li tus antaa selityksen valtuuston puolesta valtuuston pää tök ses tä tehdystä valituksesta, jos kaupunginhallitus voi yh tyä valtuuston päätökseen. Valittaja katsoo, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kat ja Luojus on ollut esteellinen osallistumaan asian kä sit te lyyn. Esitystään valittaja perustelee kuntalain 52.1 sekä hal lin to lain 28 2-3 momenttien säädöksillä, joissa sää de tään valtuutetun esteellisyydestä asian käsittelyyn. Valittaja pe rus te lee asiaa viitaten valtuuston 8.12.2014 131 pää tök seen kaupunginhallituksen jäsenten valitsemisesta vuo sik si 2015 2016, johon sisältyi Katja Luojuksen valinta kau pun gin hal li tuk sen puheenjohtajaksi kyseiselle ajanjaksolle. Edel leen valittaja katsoo kaupunginhallituksen osa päivä toi mi se na toimivalle puheenjohtajalle maksettavan korvauksen ole van merkittävä aiemmin maksettuihin korvauksiin näh den. Hämeenlinnan hallinto-oikeuden lausuntopyyntö liitteineen on kokouksessa nähtävillä. Oheismateriaali - Hämeenlinnan hallinto-oikeuden lausuntopyynnön lähe te si vu Vt. kaupunginjohtaja ehdottaa Kaupunginhallitus yhtyy kaupunginvaltuuston päätökseen ja an taa tästä syystä Hämeenlinnan hallinto-oikeudelle kun nioit ta vas ti seuraavan lausunnon: Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää 13.1.2015 päivätyllä lä het teel lä joko valtuustoa, tai jos se johtosäännön mukaan on mahdollista, kaupunginhallitusta antamaan lausunnon Mat ti Ylitalon tekemän valituksen johdosta 13.2.2015 men nes sä. Valituksenalainen päätös koskee valtuuston 8.12.2014 133 päätöstä kaupungin uusien
johtosääntöjen hy väk sy mi sen yhteydessä tekemää päätöstä mahdollistaa kau pun gin hal li tuk sen puheenjohtajan toimiminen osapäi vä toi mi se na (kaupungin hallintosäännön luottamushenkilöiden palk kioi ta koskevat määräykset 5). Hallintosäännön luottamushenkilöiden palkkioita koskevien mää räysten 5, jossa määrätään kaupunginhallituksen pu heen joh ta jan osapäivätoimisuudesta, kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallituksen puheenjohtaja voi hoitaa teh tä vään sä osapäivätoimisesti, jolloin osapäivätoimisuus kestää ko ko kaupunginhallituksen toimikauden. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan osapäiväinen palkkio on 2.500 kuukaudessa. Toimittaessa osapäiväisesti ei ole oikeutta vuosipalkkioon. Valittaja katsoo, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kat ja Luojus on ollut esteellinen osallistumaan asian kä sit te lyyn. Esitystään valittaja perustelee kuntalain 52 :n 1. mo men tin sekä hallintolain 28 :n 2.-3. momenttien sää dök sil lä, joissa säädetään valtuutetun esteellisyydestä asian kä sit te lyyn. Valittaja viittaa valtuuston 8.12.2014 131 pää tök seen kaupunginhallituksen jäsenten valitsemisesta vuosiksi 2015 2016, johon sisältyi Katja Luojuksen valinta kau pun gin hal li tuk sen puheenjohtajaksi kyseiselle ajanjaksolle. Edel leen valittaja katsoo kaupunginhallituksen osa päivä toi mi se na toimivalle puheenjohtajalle maksettavan korvauksen ole van merkittävä aiemmin maksettuihin korvauksiin näh den. Kaupungin hallintosäännön valmistelussa lähdettiin siitä, ett ei vät luottamushenkilöt olisi asemastaan riippumatta es teel li siä asian käsittelyssä. Tämä lähtökohta perustui nä ke myk seen siitä, ettei johtosääntöuudistuksen tai uuden hal lin to sään nön hyväksymisen katsottu sisältävän yksittäisen vi ran hal ti jan tai luottamushenkilön kannalta erityisiä hen ki lö koh tai sia intressejä. Luottamushenkilöiden palkkioita koskevien määräysten osal ta tulee huomioida, että niissä määrätään kaikista kau pun gin luottamushenkilöille luottamustoimen hoitamisesta suo ri tet ta vis ta palkkioista ja korvauksista. Näin ollen va li tuk sen alai sen päätöksen ei tule katsoa kohdistuneen ai noas taan rajattuun joukkoon luottamushenkilöitä, vaan kau pun gin kaikille luottamushenkilöille eri luottamustehtävistä mak set ta viin palkkioihin, korvauksiin ja niiden perusteisiin. Hallintosäännön ja siihen sisältyvien luottamushenkilöiden palk kioi ta koskevien määräysten hyväksyminen vielä suo raan johda
kaupunginhallituksen puheenjohtajan osa päi vä toi mi suu teen, vaan päätös oli luonteeltaan yleinen ja osa päi vä toi mi suu den mahdollistava. Mikäli kau pun gin hal li tuk sen puheenjohtaja haluaisi siirtyä osapäivätoimisuuteen, edel lyt täi si se luonteeltaan yleisen hallintosäännön hy väk sy mis tä koskevan päätöksen lisäksi erillistä asian toi meen pa noa koskevaa päätöstä, jossa päätettäisiin osa päivä toi mi suu den tarkemmista yksityiskohdista, kuten osa päi vä toi misuu den määrästä ja osapäivätoimisuuteen liittyvistä muista eduis ta (esimerkiksi lomaedut). Tällöin kyseessä voisi kat soa olevan luonteeltaan sellainen päätös, jossa hallintolain 28 :n esteellisyyttä koskevat säädökset kau pun gin hal li tuk sen puheenjohtajana toimivan osalta täyttyisivät. Edelleen on huomioitava, että valtuuston hyväksymän hal lin to säännön määräykset ovat voimassa toistaiseksi. Tästä syys tä hyväksytty hallintosääntö ja sen luot ta mus hen ki löi den palkkioita koskevat määräykset eivät lähtökohtaisesti ra joi tu vain kuluvaan valtuustokauteen, vaan ne ovat voi mas sa kunnes valtuusto toisin päättää. Asiaan on pyydetty lausunto Suomen Kuntaliiton la ki yk si köl tä. 9.1.2015 vastaanotetussa lausunnossa todetaan ylei se nä lähtökohtana olevan, ettei johtosäännön hyväksymistä tai muuttamista katsota sellaiseksi asiaksi, jossa yk sit täi sel lä viranhaltijalla tai luotta-mushenkilöllä olisi erityisiä hen ki lö koh tai sia intressejä. Näin ollen esteellisyyttäkään ei täl lai ses sa tilanteessa syntyisi. Edelleen lausunnossa kuitenkin to de taan, että esteellisyyden ilmoittaminen, arviointi ja rat kai su kuuluvat hallintolain säännösten mukaan ensisijaisesti asian osai sel le itselleen. Edellä mainittuihin seikkoihin viitaten Ylöjärven kau pun gin hal li tus katsoo, ettei Katja Luojus ole ollut esteellinen osal lis tu maan hallintosäännön käsittelyyn valtuuston ko kouk ses sa ja etteivät kuntalain 52 :n 1. momentin tai hal lin to lain 28 :n 2 ja 3 momenttien esteellisyyttä koskevat sää dök set tältä osin täyty. Tästä syystä kaupunginhallitus vaatii kun nioit ta vas ti Hämeenlinnan hallinto-oikeutta hylkäämään asias ta tehdyn valituksen. Päätös Keskustelun kuluessa Minna Sorsa teki Teuvo Hakasen kannattamana seuraavan ehdotuksen: Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että se antaa lausunnon asiassa: Valtuuston listalla päätettiin ensin henkilöistä ja seuraavaksi palkkioista. Kyseessä on kunnassa uusi järjestely ja toimintamallin muutos. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja on ollut prosessin ajan valmistelemassa omaa osapäivätoimista palkkaansa, esim. sikäli,
että pohjana on käytetty hänen nykyisestä työtehtävästään saamaansa palkkaa. Valmisteluvaiheessa on keskusteltu palkkion lisäksi myös työtuntimäärästä (18 viikkotyötuntia) ja on käyty keskustelua loma-oikeudesta. Esittelytekstin mukaan tällöin hallintolain 28 pykälän mukaisesti esteellisyys täyttyy. Palkkiosäännössä ei muiden luottamushenkilöiden palkkioiden osalta ole vastaavaa keskustelua käyty. Suomen Kuntaliiton lakiosastolta on saatu puhelimitse keskenään ristiriitaisia kannanottoja, jonka vuoksi asian käsittely hallinto-oikeudessa on perusteltua. Koska oli tehty vt. kaupunginjohtajan ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi äänestyksen kädennostolla siten, että ne, jotka kannattavat vt. kaupunginjohtajan ehdotusta, äänestävät jaa. Mikäli ei voittaa, Minna Sorsan ehdotus tulee kaupunginhallituksen päätökseksi. Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa kädennostoäänestyksessä annettiin 5 jaa-ääntä (Kallio, Lammi, Mustakallio-Sorvari, Teivaala, Virtanen) ja 6 ei-ääntä (Hakanen, Heiska, Kesseli, Sarvijärvi, Savio, Sorsa), joten puheenjohtaja totesi Sorsan ehdotuksen tulleen kaupunginhallituksen päätökseksi. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Katja Luojus poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Varajäsen Tiina Lammi saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Puheenjohtajana toimi I vpj. Pasi Kallio. Kaupunginvaltuuston I vpj. Tuomo Kaminen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 17.48. KAUPVALT 02.02.2015 4 Oheismateriaali - Hämeenlinnan hallinto-oikeuden lausuntopyynnön lähetesivu Hämeenlinnan hallinto-oikeuden lausuntopyyntö liitteineen on kokouksessa nähtävillä. Kaupunginhallitus ehdottaa Kaupunginvaltuusto antaa lausunnon asiassa: Valtuuston listalla päätettiin ensin henkilöistä ja seuraavaksi
palkkioista. Kyseessä on kunnassa uusi järjestely ja toimintamallin muutos. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja on ollut prosessin ajan valmistelemassa omaa osapäivätoimista palkkaansa, esim sikäli, että pohjana on käytetty hänen nykyisestä työtehtävästään saamaansa palkkaa. Valmisteluvaiheessa on keskusteltu palkkion lisäksi myös työtuntimäärästä (18 viikkotyötuntia) ja on käyty keskustelua loma-oikeudesta. Esittelytekstin mukaan tällöin hallintolain 28 pykälän mukaisesti esteellisyys täyttyy. Palkkiosäännössä ei muiden luottamushenkilöiden palkkioiden osalta ole vastaavaa keskustelua käyty. Suomen Kuntaliiton lakiosastolta on saatu puhelimitse keskenään ristiriitaisia kannanottoja, jonka vuoksi asian käsittely hallinto-oikeudessa on perusteltua. Päätös Keskustelun kuluessa Mika Kotiranta ehdotti Leena Joensivun kannattamana, että kaupunginvaltuusto antaa asiassa seuraavan lausunnon: Hämeenlinnan hallinto-oikeus pyytää 13.1.2015 päivätyllä lähetteellä joko valtuustoa, tai jos se johtosäännön mukaan on mahdollista, kaupunginhallitusta antamaan lausunnon Matti Ylitalon tekemän valituksen johdosta 13.2.2015 mennessä. Valituksenalainen päätös koskee valtuuston 8.12.2014 133 päätöstä kaupungin uusien johtosääntöjen hyväksymisen yhteydessä tekemää päätöstä mahdollistaa kaupunginhallituksen puheenjohtajan toimiminen osapäivätoimisena (kaupungin hallintosäännön luottamushenkilöiden palkkioita koskevat määräykset 5). Hallintosäännön luottamushenkilöiden palkkioita koskevien määräysten 5, jossa määrätään kaupunginhallituksen puheenjohtajan osapäivätoimisuudesta, kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallituksen puheenjohtaja voi hoitaa tehtäväänsä osapäivätoimisesti, jolloin osapäivätoimisuus kestää koko kaupunginhallituksen toimikauden. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan osapäiväinen palkkio on 2.500 kuukaudessa. Toimittaessa osapäiväisesti ei ole oikeutta vuosipalkkioon. Valittaja katsoo, että kaupunginhallituksen puheenjohtaja Katja Luojus on ollut esteellinen osallistumaan asian käsittelyyn. Esitystään valittaja perustelee kuntalain 52 :n 1. momentin sekä hallintolain 28 :n 2.-3. momenttien säädöksillä, joissa säädetään valtuutetun esteellisyydestä asian käsittelyyn. Valittaja viittaa valtuuston 8.12.2014 131 päätökseen kaupunginhallituksen
jäsenten valitsemisesta vuosiksi 2015 2016, johon sisältyi Katja Luojuksen valinta kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi kyseiselle ajanjaksolle. Edelleen valittaja katsoo kaupunginhallituksen osapäivätoimisena toimivalle puheenjohtajalle maksettavan korvauksen olevan merkittävä aiemmin maksettuihin korvauksiin nähden. Kaupungin hallintosäännön valmistelussa lähdettiin siitä, etteivät luottamushenkilöt olisi asemastaan riippumatta esteellisiä asian käsittelyssä. Tämä lähtökohta perustui näkemykseen siitä, ettei johtosääntöuudistuksen tai uuden hallintosäännön hyväksymisen katsottu sisältävän yksittäisen viranhaltijan tai luottamushenkilön kannalta erityisiä henkilökohtaisia intressejä. Luottamushenkilöiden palkkioita koskevien määräysten osalta tulee huomioida, että niissä määrätään kaikista kaupungin luottamushenkilöille luottamustoimen hoitamisesta suoritettavista palkkioista ja korvauksista. Näin ollen valituksenalaisen päätöksen ei tule katsoa kohdistuneen ainoastaan rajattuun joukkoon luottamushenkilöitä, vaan kaupungin kaikille luottamushenkilöille eri luottamustehtävistä maksettaviin palkkioihin, korvauksiin ja niiden perusteisiin. Hallintosäännön ja siihen sisältyvien luottamushenkilöiden palkkioita koskevien määräysten hyväksyminen ei vielä suoraan johda kaupunginhallituksen puheenjohtajan osapäivätoimisuuteen, vaan päätös oli luonteeltaan yleinen ja osapäivätoimisuuden mahdollistava. Mikäli kaupunginhallituksen puheenjohtaja haluaisi siirtyä osapäivätoimisuuteen, edellyttäisi se luonteeltaan yleisen hallintosäännön hyväksymistä koskevan päätöksen lisäksi erillistä asian toimeenpanoa koskevaa päätöstä, jossa päätettäisiin osapäivätoimisuuden tarkemmista yksityiskohdista, kuten osapäivätoimisuuden määrästä ja osapäivätoimisuuteen liittyvistä muista eduista (esimerkiksi lomaedut). Tällöin kyseessä voisi katsoa olevan luonteeltaan sellainen päätös, jossa hallintolain 28 :n esteellisyyttä koskevat säädökset kaupunginhallituksen puheenjohtajana toimivan osalta täyttyisivät. Edelleen on huomioitava, että valtuuston hyväksymän hallintosäännön määräykset ovat voimassa toistaiseksi. Tästä syystä hyväksytty hallintosääntö ja sen luottamushenkilöiden palkkioita koskevat määräykset eivät lähtökohtaisesti rajoitu vain kuluvaan valtuustokauteen, vaan ne ovat voimassa kunnes valtuusto toisin päättää. Asiaan on pyydetty lausunto Suomen Kuntaliiton lakiyksiköltä. 9.1.2015 vastaanotetussa lausunnossa todetaan yleisenä lähtökohtana olevan, ettei johtosäännön hyväksymistä tai
muuttamista katsota sellaiseksi asiaksi, jossa yksittäisellä viranhaltijalla tai luotta-mushenkilöllä olisi erityisiä henkilökohtaisia intressejä. Näin ollen esteellisyyttäkään ei tällaisessa tilanteessa syntyisi. Edelleen lausunnossa kuitenkin todetaan, että esteellisyyden ilmoittaminen, arviointi ja ratkaisu kuuluvat hallintolain säännösten mukaan ensisijaisesti asianosaiselle itselleen. Suomen Kuntaliiton lakiosastolta on saatu puhelimitse keskenään ristiriitaisia kannanottoja, jonka vuoksi asian käsittely hallinto-oikeudessa on perusteltua. Koska oli tehty kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, puheenjohtaja esitti suoritettavaksi äänestyksen äänestyskoneella siten, että ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta, äänestävät jaa. Jos ei voittaa, tulee valtuutettu Mika Kotirannan ehdotus kaupunginvaltuuston päätökseksi. Äänestysesitys ja -tapa hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa äänestyskoneäänestyksessä annettiin 20 jaa-ääntä (Heiska, Hietaniemi, Hirsimäki, Johansson, Kytömäki, Lehtonen, Morikka, Mäki-Ventelä, Niemi, Ruuska, Saaristo, Sarvijärvi, Savio, Sorsa, Tahlo Jarmo, Teräväinen, Toivonen, Turunen, Törmälä, Ukonmäki) ja 31 ei-ääntä (Antila, Hämeenoja, Joensivu, Järvinen K., Järvinen O., Kallio, Kesseli, Kivimäki, Kotiranta, Koukeri, Lammi, Lamminen, Mankkinen, Mustakallio-Sorvari, Mäkinen, Nevala, Ojares, Pelkonen, Peltola S., Peltomäki, Salakari, Savela, Schali, Sippola, Tahlo Johanna, Taipale, Teivaala, Tienari, Törmä, Vilén, Virtanen), joten puheenjohtaja totesi Kotirannan ehdotuksen tulleen kaupunginvaltuuston päätökseksi. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Katja Luojus poistui kokouksesta esteellisinä tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Varavaltuuttu Johanna Tahlo oli kokouksessa asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan klo 17.08-17.35. Valtuutettu Matti Ylitalo poistui kokouksesta ja varavaltuutettu Tuija Hirsimäki saapui kokoukseen tämän asian käsittelyn alussa klo 17.08. Kaupunginvaltuusto piti neuvottelutauon tämän asian käsittelyn aikana klo 17.15-17.29.