Tehdään yhdessä entistä tiiviimpi, tasavertaisempi ja monitoimijaisempi Yhteinen Päijät-Häme 2017-2020
Yhdessä saadaan aikaiseksi Vireä, näkyvä ja arvostettu yhdistystoiminta Aktiivinen yhdistysväki Yhdistykset, kunnat ja maakunta ovat tasavertaisia kumppaneita hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen monitoimijaisissa toimijaverkostoissa Hanke toimii linkkinä ja koordinoivana voimavarana yhdistysten, kunnan ja maakunnan sekä sote-toimijoiden välillä
Yhdistystoiminnan vahvuudet Yhdistyksillä on merkittävä asema ja tehtävä kansalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja eriarvoisuuden vähentämisessä, asukkaiden osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien vahvistamisessa sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamisessa ja kehittämisessä. Tuovat suuren potentiaalin kokemuksellisen tiedon hyödyntämiseen maakunta- ja soteuudistuksessa.
Yhteinen Päijät-Häme hankkeessa Kuuntelemme yhdistysten ja kuntien tarpeita ja toiveita, jalkaudumme kuntiin Jaamme tietoa mm. yhdistyksen päivittämisestä, näkyvyyden lisäämisestä, somen käytöstä ja yhteistyöverkostojen tiivistämisestä Innostamme osallistumaan, vaikuttamaan ja toteuttamaan tapahtumia yhdessä Mahdollistamme koulutuksia, verkostoitumista ja kohtaamisia
Hankkeen taustaa Hankkeen rahoituksesta vastaa STM / Sosiaali- ja terveysministeriö ja STEA / Sosiaali- ja terveysalan avustuskeskus Hanke on yksi 17 maakunnallisesta hankkeesta, Järjestöt 2.0. mukana muutoksessa avustusohjelman hankkeita koordinoi Soste Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysturva ry hallinnoi hanketta vuosina 2017-2020
Yhteistyökumppanit Päijät-Hämeen kunnat Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä Päijät-Hämeen kylät Päijät-Hämeen liitto Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysala Lahden diakoniasäätiö Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry Etelä-Suomen syöpäyhdistys ry Harjula setlementti ry Hollolan palvelutaloyhdistys ry
Jyränkölän setlementti ry Lahden ensi- ja turvakoti ry Lahden Lähimmäispalvelu ry Lahden seudun kehitysvammaisten tuki ry LINK Lahden järjestökeskus ry Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hämeen piiri ry Nastolan Sydänyhdistys ry Pelastakaa Lapset ry Päijänne Leader ry Päijät-Hämeen Mielenterveysseura ry Päijät-Hämeen Hyvinvointipalvelujen kehitys ry Päijät-Hämeen Klubitalot ry Päijät-Hämeen Mielenterveystyön tuki Miete ry Päijät-Hämeen Muistiyhdistys ry
Mitä on tehty ja mitä on tulossa? Syksyn 2017 aikana työntekijät ovat kiertäneet tutustumassa kuntiin ja yhdistyksiin sekä toteuttaneet Mediailtoja yhdistysten näkyvyyden lisäämiseksi ja tunnettuuden parantamiseksi. Kevätkaudella 2018 mahdollistetaan yhdistysten ja kuntien yhteistoimintaa ja verkostoyhteistyötä maakunnan kanssa. Tulossa on yhdistys- ja kumppanuusiltoja sekä kirjastotuokioita yhdistystoiminnan arvostuksen ja tasavertaisuuden kohentamiseksi. Kuntien ja yhdistysten yhteistoiminnasta laaditaan vuosikellot, joita voidaan hyödyntää tavoitteelliseen ja pysyvään toimintaan pääsemiseksi. Kevään aikana tuodaan monitoimijaisissa verkostoissa esille yhdistysten roolia. Yhdistysten vahvuutena on kohderyhmän hyvä tuntemus, laaja kosketuspinta erilaisiin ihmisiin, kokemustieto toimivista toimintatavoista, hyvinvoinnin ja terveyden ennaltaehkäisevä ja korjaava toiminta, vertaistuki, kokemusasiantuntijuus, verkostoituminen, yhdyspinnat palvelutoimintaan ja yhdistysten ihmisläheinen palvelutoiminta.
Kevään tärpit Facebookiin on luotu kaikille Päijät-Hämeen yhdistys- ja järjestötoimijoille tarkoitettu ryhmä Päijät-Hämeen yhdistystreffit. Ryhmässä voi verkostoitua, keskustella ja jakaa tietoa. Nettisivuiltamme löytyy materiaaleja yhdistyksille mm. aiheista näkyvyys ja tiedottaminen, tapahtumajärjestäminen ja ilmoittaminen, tietosuoja, vaikuttaminen ja yhdistystoiminnan päivittäminen. Kuukauden tärpit -kirje lähetetään jatkossa kerran kuukaudessa. Seuraa ilmoittelua kumppanuusverkosto.fi sosiaalisessa mediassa (twitter, facebook ja instagram) ja nettisivuillamme.
Yhteystiedot Outi Jokinen aluekoordinaattori outi.jokinen@kumppanuusverkosto.fi 044 774 5908 Helena Haaja projektipäällikkö helena.haaja@kumppanuusverkosto.fi 044 727 2773 www.kumppanuusverkosto.fi Ollaan yhteyksissä!