TALVI 2015 MESTARIASUKAS JÄRVENPÄÄN MESTARIASUNNOT ASUKASLEHTI 2/2015 Auerkulmalle Suomen ensimmäinen rakennukselle myönnetty Joutsenmerkki sivu 5 Pajalaan rakennetaan uusia vuokra-asuntoja sivu 3 Mestariasunnot täytti 20 vuotta sivu 6 JÄRVENPÄÄN MESTARIASUNNOT OY KODIKASTA VUOKRA-ASUMISTA
PÄÄKIRJOITUS Kodikasta vuokraasumista jo 20 vuotta Kulunut vuosi on ollut Mestariasunnoille juhlavuosi. Olemme saaneet palvella asukkaitamme jo 20 vuotta! Kovasti on palvelukonseptimme muuttunut näiden vuosikymmenten aikana. Olemme vuosittain kyselleet asukkailtamme mitä mieltä he ovat toiminnastamme, ja kehittäneet sitä saamamme palautteen mukaan. Tässä lehdessä on julkaistu viimeisimmän asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset, josta olemme hyvin onnellisia. Saamamme palautteen mukaan meillä asuu tyytyväisiä Mestariasukkaita. Kiitos kaikille palautetta antaneille! Juhlavuoden kunniaksi uudistamme myös www-sivumme, jotka julkaistaan joulukuun lopussa. Ennen sivujen julkaisua olemme järjestäneet käytettävyystestit, joissa asukkaitamme on päässyt kommentoimaan sivujen käytettävyyttä ja ulko-asua. Kommenttien mukaan olemme vielä tehneet lisäparannuksia sivuillemme. Toivomme teiltä, hyvät asukkaamme, jatkuvaa palautetta toiminnastamme, sillä ilman sitä emme voi visiomme mukaisesti olla asumisen paras kumppani. Mestariasunnot toivottaa kaikille oikein Mukavaa ja Rauhallista Joulunaikaa! Juhlavuotta olemme viettäneet pääsääntöisesti töitä tehden. Tämän lehden mennessä painoon tiedämme jo, että olemme saaneet Suomen ensimmäisen kiinteistölle jaettavan Joutsenmerkin. Se on myönnetty tällä hetkellä harjakorkeudessa olevalle Auerkulman kiinteistölle. Auerkulmaan valmistuu 19 asuntoa, jotka Järvenpään kaupunki vuokraa nuorille. Kiitos kaikille hankkeessa mukana olleille! Tänä vuonna on pidetty myös paljon kiinteistökohtaisia asukaskokouksia, joissa on valittu uudet asukastoimikunnat taloyhtiöille. Toivoisimme kovasti, että asukastoimikunnat pitäisivät taloissaan asukastilaisuuksia, joissa asukkaat tulisivat tutuiksi toisilleen ja keksisivät yhteistä tekemistä vaikka pimeiden talvi-iltojen piristykseksi. Monesta taloyhtiöstä löytyy kerhotilat toimintaa varten, mutta ei tilojen puutekaan este ole. Siitä esimerkkinä uudiskohteemme Saunaniityn jo perinteeksi muodostunut glögitilaisuus piha-alueella. Kristiina Viertola palvelupäällikkö Järvenpään Mestariasunnot Oy Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille lukijoille MESTARIASUKAS Järvenpään Mestariasunnot asukaslehti 2/2015 Käyntiosoite Mannilantie 43, 2. kerros 04400 JÄRVENPÄÄ Puh. (09) 279 8340 Fax. (09) 279 3719 Email: asiakaspalvelu@mestariasunnot.fi Toimiston aukioloajat ma-pe 8.00-16.00 Asiakaspalvelu Arkipäivisin 8.00-16.00 Puh. (09) 279 8340 Julkaisija: Järvenpään Mestariasunnot Oy Osoite: Mannilantie 43, 2.krs (PL 105) 04400 Järvenpää Päätoimittaja: Kristiina Viertola, kristiina.viertola@mestariasunnot.fi Toimituskunta: Asukashallituksen pressiryhmä Toimitussihteeri: Janne Lahti, Email: janne.lahti@preeriapingviini.com Kuvat: Mestariasuntojen arkisto, Janne Lahti, Dollar Photo Club Taitto: Preeriapingviini Oy Painopaikka: Keski-Uusimaa, Tuusula Painos: 18000 kpl Jakelu: Jakelujuniorit Oy, peitto koko Järvenpää Asuntohakemuksen voi täyttää internetissä osoitteessa www.mestariasunnot.fi 2 M E S T A R I A S U K A S
Asukkaat tyytyväisiä Mestariasuntojen palveluihin Yritys Asukastyytyväisyyskyselyssä kerätään tietoa toiminnan laadusta eri osa-alueilta. Järvenpään Mestariasuntojen ja Mestaritoiminta Oy:n asukastyytyväisyyttä on mitattu useamman vuoden ajan asukaskyselyn avulla. Tänä vuonna saavutettiin kaikkien aikojen paras yleistulos. Asukastyytyväisyyttä mitataan kyselyn avulla kerran vuodessa. Kyselyssä kartoitetaan kaikki toiminnan osa-alueet: asiakaspalvelu, talkkaritoiminta, siivous ja remontointi. Kouluarvosanoilla mitattuna osa-alueiden toiminnan keskiarvo on 8,19. Tänä vuonna kyselyn tuloksissa nousi esiin asiakaspalvelun laadun kohoaminen, sillä henkilökunnan palveluhalukkuus oli sekä kasvokkain, että puhelimessa asukkaiden arvion mukaan kiitettävällä tasolla. Myös talkkari- sekä remonttitoiminta nostivat arvosanojaan, siivouksen säilyttäessä tasonsa. Kyselyyn vastasi 296 asukasta, mikä noudattelee viimeisen kuuden vuoden keskimääräistä vastaajamäärää. Vuokrat nousevat keskimäärin 2,53 % Mestariasuntojen vuokra määritellään omakustannusperiaatteen mukaan. kiinteistöissä 11,28-13,92 /m2/kk välillä, joista kalleimmat ovat uudisrakennuksissa. Tämä tarkoittaa sitä, että 55m2:n kaksion vuokra tulee olemaan keskimäärin noin 690 /kk. KUVA Janne Lahti Omakustannusperiaate tarkoittaa sitä, että vuokralaisilta saa periä asuinhuoneistosta vuokraa enintään määrän, joka tarvitaan muiden tuottojen lisäksi kattamaan asuntojen ja niihin liittyvien tilojen rahoitus sekä hyvän kiinteistönpidon mukaiset menot. Muita tuottoja ovat mm. saunamaksut ja autopaikkamaksut. Mestariasunnoilla vuokraan sisältyy myös kylmän ja lämpimän veden hinta, lukuun ottamatta uusimpia ja peruskorjattuja kiinteistöjä, joissa on huoneistokohtainen vedenmittaus. Palveluasuntojen keskimääräinen vuokra on 13,65 /m2/kk, vuokratason vaihdellessa 11,58-15,96 /m2/kk välillä. Mestariasuntojen vuokrat tarkistetaan 1.1.2016 alkaen. Tämänhetkinen keskimääräinen asuntojen vuokra Mestariasunnoilla on 12,19 /m2/kk, jota tarkistetaan keskimäärin 0,32 /m2/kk. Kokonaiskeskimääräiseksi vuokraksi muodostuu siten 12,47 /m2/kk. Keskimääräinen vuokrataso vaihtelee eri Uusien kohteiden vuokrat ovat hiukan korkeammat kuin vanhojen kiinteistöjen. Kuvassa vuonna 2014 valmistunut Suomen ilmastoystävällisin kerrostalo Torpantie 33. M E S T A R I A S U K A S 3
Rakentaminen Pajalaan uusia vuokra-asuntoja Järvenpään Mestariasunnot Oy rakennuttaa Pajalaan kerrostalon täydentämään Järvenpään vuokra-asuntotarjontaa. Asuntoja kohteeseen tulee 69. Rakennus toteutetaan Mestaritoiminnan energiatehokasta rakentamisstrategiaa noudattaen Suomessa vaadittuja lämmöneristys- ja tiiveysvaatimuksia korkeatasoisemmaksi matalaenergiataloksi. Lämpöenergia tuotetaan käyttäen uusiutuvaa geotermistä energiaa eli maalämpöä. Rakennus on 8-9 kerroksinen. Talon julkisivut ovat hienopestyä valkobetonia ja väribetonia. Vesikaton katteena on huopakate. Autopaikkoja on 31, joista 23 on pihalla avopaikoituksessa. Asunnoilla on lämpimät varastot. Perheasunnot varustetaan omalla saunalla. Rakentamista voi seurata Mestaritoiminta Oy:n ja Mestariasuntojen kotisivuilla rakentamisen käynnistyttyä. Kohteen tiedot Talotyyppi: kerrostalo 9 kerrosta Asuinpinta-ala: 2808 as.m2 Käytetty kerrosala: 4099,5 m2 Asuntoja: 69 asuntoa As. keskipinta-ala: 40,7 as.m2 Energiatavoite: matalaenergiataso Energialähteet: maaenergia ja sähkö Urakka aloitetaan maaliskuussa 2016 ja kohde valmistuu vapuksi 2017. KUVA Arkkitehtitoimisto Vaahterakotia rakennetaan Jampan palvelupihalle Vaahterakoti on huonokuntoisille vanhuksille suunnattu 74 asunnon palvelutalohanke. Kohteen tiedot Talotyyppi: kerrostalo 1-6 kerrosta KUVA Janne Lahti Asuntojen keskipinta-ala on 46,9 neliömetriä. Rakennus toteutetaan matalaenergiatasoisena. Kohteen lämmityksessä käytetään maalämpöä. Kohde valmistuu keväällä 2017. Hanke on suunniteltu yhteistyössä kaupungin kanssa ja kaikki asunnot tulevat kaupungin järjestämän ympärivuorokautisen hoivapalvelun piiriin, kun rakennus asuntoineen vuokrataan Järvenpään kaupungille. Työt käynnistyivät syksyllä Vaahterakodin työmaalla raivaustyöt saatiin valmiiksi lokakuun alussa. Louhintatyöt saatettiin loppuun ennen marraskuuta, jolloin varsinaiset rakennustyöt alkoivat. Anturan valujen ja sokkeliasennusten jälkeen marraskuun lopulla käynnistyi tontilla elementtien asennus. Asuinpinta-ala: 3 474 as.m2 Käytetty kerrosala: 5 144 Km2 Asuntoja: 74 kpl As. keskipinta-ala: 46,9 as.m2 Energiatavoite: matalaenergiataso Energialähteet: maaenergia ja sähkö Elementtiasennuksia marraskuun lopulla. KUVA Arkkitehtitoimisto Kohde valmistuu keväällä 2017. Vaahterakoti on 74 asunnon palvelutalo. 4 M E S T A R I A S U K A S
Auerkulmalle rakennusten ensimmäinen Joutsenmerkki Rakentaminen Mestariasunnot on tunnettu korkeasta kunnianhimostaan parantaa kiinteistö- ja rakennusalaa sekä tehdä asioita ekotehokkaasti. Kiinnostus Joutsenmerkkiin eli Pohjoismaiseen ympäristömerkkiin heräsi lokakuussa 2013. Kävi ilmi, että Suomessa ei ole vielä yhden ainutta Joutsenmerkittyä asuintaloa, vaikka kaikissa muissa Pohjoismaissa on. Ruotsissa Joutsenmerkki on jo lyönyt läpi asuinrakentamisessa. Tarkemmin Joutsenmerkin vaatimuksia tutkittaessa Mestariasunnoilla todettiin, että vaatimuksissa oli paljon yhteneväisyyksiä Mestariasuntojen rakentamisperiaatteiden kanssa. Joutsentalojen kriteeristö perustuu samoihin asioihin: energiatehokkuuteen, elinkaariajatteluun ja ympäristöystävälliseen rakentamisen malliin. Nämä tavoitteet parantavat myös rakentamisen laatua. Tämä loi Mestareille yhteistä uskoa siihen, että aiempien hankkeiden myötä oli luotu varsin otollinen maaperä Joutsenmerkityn talon rakentamiselle. Haasteeseen tartuttiin pitkän harkinnan jälkeen ja sopivaksi kohteeksi valittiin Auerkulman Asunnot. Ympäristöalan ammattilainen liittyi Mestareiden tiimiin Leena Hogg on 40-vuotias ympäristötekniikan insinööri, joka muutti perheineen vuonna 2014 Englannista takai- sin kotimaahansa Suomeen. Hän on aiemmin toiminut prosessiteollisuudessa sekä kansainvälisissä infrastruktuurirakentamisen ja -kunnossapidon ympäristötehtävissä yli kymmenen vuotta. Näistä vuosista viisi Leena toimi ympäristöpäällikön tehtävissä ennen siirtymistään Mestariasuntojen palvelukseen. Leena Hogg innostui Mestareiden Joutsenmerkkihankkeesta helmikuussa kuultuaan siitä Aalto Yliopiston kautta. Hogg aloitti koulutussopimussuhteessa ja siirtyi elokuussa Mestaritoiminnalle työsuhteeseen projekti-insinööriksi vastuualueenaan Joutsenmerkkiasiat Auerkulman hankkeessa. Energiatehokkuuden osalta Mestariasunnot oli osoittanut jo osaamisensa, joten Leenan mukaan Joutsenhankkeen koordinoijan tehtävänkuva keskittyi kestävän kehityksen ja asumisterveellisyyden periaatteiden laajempaan huomiointiin hankkeessa, erityisesti materiaalivalintojen kautta. Työhön kuului lukuisia rakennustuoteselvityksiä, ja monimuotoista yhteistyötä rakentajien, urakoitsijoiden, tavarantoimittajien ja suunnittelijoiden kanssa. Leena toteaa, että Auerkulma pienempänä kohteena sopi hyvin ensimmäisen Joutsenmerkin tavoitteluun. Työmaajohdon, urakoitsijoiden ja materiaalitoimittajien rehti ja tinkimätön asenne ja yhteistyöhalukkuus saavat kiitosta. Joutsenmerkin materiaalihyväksynnän ja rakentamisen yhteen saattaminen oli mielenkiintoinen oppimisprosessi. Aikataulutus tuotti eniten ongelmia, varsinkin pitkien monimutkaisten toimittajaketjujen kohdalla. Esimerkiksi kalusteiden alkuperäselvitykset olivat suhteellisen haastavia. Tuoteselvityksien keston venyminen aiheutti ajoittain viiveitä myös urakoitsijoiden aikatauluihin, mutta tästä huolimatta kohde valmistuu aikataulussa. Vaikeinta Joutsentyössä oli riskialueiden aukoton tunnistaminen, sillä rakennusmateriaalien sisällöstä ei ollut hankkeeseen ryhdyttäessä taustatietoa. Seuraavien kohteiden materiaalivalinnoissa nyt tehdyt selvitykset auttavat. Joutsenmerkin saaminen vaatii tarkkaa suunnittelua KUVAT Janne Lahti Auerkulman perhetukikeskuksen yhteyteen rakenteilla olevalle kerrostalokohteelle, Auerkulman Asunnoille, on 9.12.2015 myönnetty Joutsenmerkki. Joutsenmerkin talokriteerit asettavat suunnittelulle ja rakentamiselle erityisvaatimuksia. Talokriteereiden minimivaatimuksien täyttyminen on todennettava hakemuksella, ja lupaan vaaditaan myös tarvittava määrä hankkeen toteutuksessa kerättävä pisteitä. Pistelähteitä on useita, joustavuutta siis löytyy ympäristömyönteisten ratkaisujen painopisteiden valinnalle rakennuksen toteutuksessa. Määräyksiä parempaan äänieristykseen kannustetaan ja ilmanvaihdon suunnitteluratkaisulle on asetettu vaatimuksia. Joutsenmerkin työllistävin osuus on kiinteille ja kemiallisille rakennustuotteille asetettujen materiaalivaatimusten täyttymisen dokumentointi. Tästä vaatimuksesta aiheutuu myös muutostarpeita rakentamisen toteutukselle ja tuotevalinnoille. Joutsenmerkkiasioista vastannut projekti-insinööri Leena Hogg: Tässä hankkeessa tehtiin koko urani parasta tiimityötä. Täällä minut on otettu todella lämpimästi vastaan ja on ollut ilo todeta, että ympäristöasiat ovat Mestareiden liiketoiminnan ytimessä ja kehityksen voimavarana. M E S T A R I A S U K A S 5
Asuminen Kaupungin vuokratalojen yhdistämistä yhdeksi suureksi yhtiöksi alettiin valmistella jo vuonna 1991. Aluksi ajatuksena oli yhdistää vain vanhusten kolme vuokrataloa yhdeksi yhtiöksi, mutta varsin pian nousi esille tarve kehittää myös kaikkien muiden, yhteensä 36:n, kaupungin omistaman kiinteistöyhtiön hallintoa. Järvenpäässä oli 1970-luvun alusta lähtien ollut arava-vuokratalojen rakentaminen varsin rivakkaa. Parhaimmillaan vuokrataloja valmistui kaupungin omistukseen jopa viisi kohdetta samana vuonna. Osa erillisinä kiinteistöyhtiöinä toimineista vuokrataloista ajautui myöhemmin eri syistä taloudellisiin ongelmiin. Omistajalta eli Järvenpään kaupungilta pyydettiin avustusta, lainaa, lainojen korkojen perimättä jättämistä jne. Yhtiöt hakivat talousongelmiinsa avustuksia myös Asuntohallitukselta. Yhtiöiden tukipyyntöjä käsiteltäessä valmistelutekstiin kirjattiin aina kaikki ne mahdollisuudet, joilla vuokrataloyhtiöiden talousongelmia voitaisiin helpottaa. Tehokkain tapa oli yhdistää kaikki yhdeksi isoksi yhtiöksi, jolloin saatiin huomattava mittakaavaetu kiinteistöjen hoidossa. Etukäteen arveltiin, että yhdistäminen kohtaisi eri tahojen vastustusta, joten sitä piti vähitellen tarjoilla ratkaisukeinona vuokratalojen talouspulmiin. 1990-luvun alussa alkaneen laman johdosta myös kaupungilla oli talous tiukalla, mikä joudutti fuusiointipäätöksen tekemistä. Viesti menikin perille ja kaupunginhallitus asetti virkamiestyöryhmän valmistelemaan vuokratalojen yhdistämisasiaa. Työryhmän ehdotuksesta kaupunginvaltuusto teki 20.12.1993 periaatepäätöksen, että kaupungin 100 %:ssa omistuksessa olevat kiinteistöosakeyhtiöt sulautetaan yhdeksi yhtiöksi absorptiofuusiomenettelyä käyttäen tekemällä kaupungin omistamasta Kiinteistö Oy Järvenpään Vapaa-ajan-keskuksesta yhtiöjärjestystä muuttamalla osake-yhtiölain 14 luvun 1 :n mukaisen absorptiofuusion tarkoittama vastaanottava yhtiö, Kiinteistö Oy Järvenpään Mestariasunnot. Uuden yhtiön pitkä nimi osoittautui myöhemmin käytännössä hankalaksi ja se muutettiin sittemmin muotoon Järvenpään Mestariasunnot Oy. Samassa valtuuston kokouksessa päätettiin myös todeta, että nykyiset yhtiöt toimivat edelleen fuusioitumisen jälkeenkin erillisinä kirjanpitoyksikköinä eikä vuokrantasauksia eri vuokranmaksuyksiköiden välillä tehdä. Yksittäiset vuokratalokohteet toimivat aina erillisinä kirjanpitoyksikköinä, vaikka koko fuusion perusajatus lähtee juuri siitä, että kustannuksia voidaan tasata ison kiinteistömassan kesken. Muutenhan jopa vierekkäin sijaitsevissa taloissa voisi olla suuret vuokratasoerot, jotka syntyvät erityisesti korjaustoimenpiteiden johdosta. Mestariasunnot Oy:ssa pääomavuokrat on tasattu vuodesta 2001 lähtien kaikkien vuokranmääritysyksiköiden kesken, jolloin iso remontti ei aiheuta suurta vuokrankorotustarvetta yksittäisessä kohteessa. KUVAT Janne Lahti Mestariasuntojen uudempaa vuokra-asuntotuotantoa edustaa vuonna 2013 valmistunut energiatehokas Saunaniityn rivitalokohde. Vuokratalojen fuusiointijärjestys Yhtiön hallintoon siirrettiin ensimmäisinä kaupungin suorassa omistuksessa olleet vanhusten asuintalot Polvipolku 3:ssa, Välskärinkatu 25:ssä ja Mittarikatu 6:ssa. Vanhusten vuokratalojen lisäksi uuteen yhtiöön sulautettiin neljä kiinteistöyhtiötä, joiden talous oli hyvässä kunnossa. Loppujen kiinteistöyhtiöiden sulauttaminen suoritettiin siten, että seuraavaksi fuusioitiin hyvässä taloudellisessa kunnossa olevat talot ja viimeisenä heikoimmat. Fuusiointi tapahtui siis useammassa erässä. Viimeiseksi fuusioitiin kaupungin osaomistama Kiinteistö Oy Jampankivi 2000-luvun alussa, kun ensin oli hankittu loput osakkeet kaupungin omistukseen Adulta Oy:ltä. Kalliit aravalainat maksettiin pois Erityisesti asukkaiden kannalta katsottuna kalliskorkoisten valtion aravalainojen konvertoiminen 2000-luvun alkuvuosina on ollut merkittävä toimenpide. Pahimmillaan aravalainojen korkotaso oli yli 8 % kun pankkikorot olivat 1-2 %. Tästä syystä yhtiö maksoi aravalainoja pois ja otti vastaavat lainat pankista pienemmällä korolla. Järvenpään kaupunki puolsi menettelyä ja antoi pankkilainoille tarvittavat takaukset. Toinen merkittävä konvertointi tehtiin vuonna 2012. Siivous, huolto ja rakennuttaminen omalle yhtiölle Viimeisenä Mestariasuntoihin fuusioitiin Kiinteistö Oy Jampankivi, johon peruskorjattiin asuntoja ikääntyville vuonna 2010. Yhtiön toimitilat ja asukasvalinnat Aluksi yhtiö toimi Hallintokatu 2:ssa kaupungintalon kolmannessa kerroksessa yhteistyössä kaupungin asuntotoimiston kanssa. Asukasvalinnat suoritti kaupungin asuntotoimisto aina vuoteen 1997 saakka, jonka jälkeen tehtävä siirrettiin yhtiölle. Samoihin aikoihin yhtiö muutti myös kaupungintalolta omiin vuokratiloihin Sibeliuksenkatu 15:een. Nykyisin Mestariasuntojen toimitilat sijaitsevat Mannilantien liiketalossa osoitteessa Mannilantie 43. Vuokratalojen siivouksesta ja huollosta olivat vastanneet yksittäisten kiinteistöyhtiöiden valmistumisesta lähtien yksityiset alan toimijat. Mestariasunnoilla käynnistetty asukasdemokratia nosti kuitenkin esille asukkaiden tyytymättömyyden siivouksen ja huollon tasoon. Kriittisen asukaspalautteen perusteella asialle päätettiin tehdä jotain. Kokeiltiin korttelitalonmiestoimintaa ja lopulta vuonna 2008 hankittiin Mestaritalkkari Oy -niminen yhtiö, jonka nimeksi muutettiin Mestaritoiminta Oy. Lopulta kaikkien vuokratalojen siivous ja huolto siirrettiin Mestaritoiminta Oy:n työnte- 6 M E S T A R I A S U K A S
kodikasta vuokra-asumista Asuminen kijöiden tehtäväksi. Asukkaiden tyytyväisyys uudistettuun palveluun kasvoi nopeasti. Samoihin aikoihin kunnallisilla vuokrataloyhtiöillä oli vaikeuksia saada isoilta rakennusliikkeiltä urakkatarjouksia, jotka Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) olisi voinut hyväksyä kohtuuhintaisiksi. Mestariasunnot Oy haki tilanteeseen ratkaisua Mestaritoiminta Oy:n avulla. Siirryttiin ns. projektinjohtourakointiin, jossa yhden pääurakoitsijan sijaan urakoitsijoita on useita, jopa kymmeniä. Ensimmäinen projektinjohtomallilla toteutettu hanke oli Wärttinäasunnot. Urakointimuoto on vaativa, mutta yhtiö on onnistunut hankkimaan erittäin ammattitaitoisen ja osaavan henkilökunnan. Näin Mestariasunnot on voinut rakennuttaa uusia vuokrataloja niinäkin aikoina, jolloin Ara-rakentaminen ei ole rakennusliikkeitä kiinnostanut. Mestaritoiminta Oy:tä voidaankin pitää Mestariasuntojen merkittävimpänä hankintana. Tytäryhtiötä kehittämällä mahdollistettiin oma rakennuttamistoiminta. Järvenpään Mestariasunnot Oy on jo kuudesti palkittu ja saanut kansainvälistäkin huomiota osakseen asukkaat huomioivasta toiminnastaan, sekä energia- ja ympäristöystävällisen rakentamisen johdosta. Järvenpään kaupunki Mestaritoiminta Oy:n osakkaaksi Myös kaupungilla huomattiin Mestaritoiminta Oy:n tehokas ja ansiokas toiminta. Tästä johtuen 1.1.2015 alkaen kaupunki tuli yhtiön osakkaaksi n. 57 %:lla Mestariasunnot Oy:n jäädessä vähemmistöosakkaaksi n. 43 %:lla. Kaupunki luovutti yhtiölle huolto- ja ylläpitoliiketoimintansa niin, että Mestaritoiminta Oy jatkaa kaupungin aiemmin harjoittamaa liiketoimintaa entiseen tapaan aikaisemmassa laajuudessaan. Järvenpään Mestariasunnot Oy edelläkävijänä Järvenpään Mestariasunnot Oy:n perustamisesta lähtien yhtiön kehitystä aitiopaikalta seuranneena on todettava, että yhtiö on kunnallisia vuokrataloyhtiöitä vertailtaessa selkeä edelläkävijä, josta muilla vastaavilla yhtiöillä on opiksi otettavaa. Jatkuva ja herkeämätön huolehtiminen, niin asukkaista ja kiinteistöistä kuin yhtiön työntekijöistäkin, on tuottanut yhtiölle erittäin positiivisen maineen. Yhtiölle tyypillistä on ollut myös rohkeus ja avoimuus. Kirjoitus on julkaistu alunperin Mestariasuntojen historiikissa 20 vuotta kodikasta vuokra-asumista 1995 2015 Kirsti Ruislehto Järvenpään kaupungin suunnittelupäällikkö (eläkkeellä) Mestariasunnot juhli syntymäpäiviään Järvenpää-talolla Järvenpään Mestariasunnot Oy täytti 20 vuotta. KUVA Janne Lahti Järvenpää-talolla järjestettiin juhlatilaisuus, jossa oli läsnä mm. asukashallituksen sekä yhtiön hallituksen jäseniä. Paikalle oli saapunut myös runsaasti yhteistyökumppaneita ja kutsuvieraita yhtiön taipaleelta. Syntymäpäiväjuhlien puhujina toimivat Mestariasuntojen hallituksen puheenjohtaja Eino Lehtinen, ARA:n ylijohtaja Hannu Rossilahti, kaupunginjohtaja Erkki Kukkonen, asukashallituksen puheenjohtaja Jaana Suopellonmäki sekä toimitusjohtaja Veikko Simunaniemi. 20-vuotisjuhlatilaisuus järjestettiin Järvenpää-talolla 21.8.2015. M E S T A R I A S U K A S 7
Asuminen Järvenpää kasvaa ja kehittyy Järvenpään kaupunkikuva muuttuu nopealla tahdilla. Erilaisia rakennushankkeita uudesta sosiaali- ja terveystalosta vanhuksien palvelutaloon, nuorten vuokra-asuntoihin sekä vapaarahoitteisiin kohteisiin on käynnissä ympäri kaupunkia. Mestariasukas-lehti tapasi Järvenpään asuntoasioihin keskittyneen erityisasiantuntija Mari Karsion. Mari seuraa tehtävässään Mestariasuntojen toiminnassakin vahvasti mukana ollutta, keväällä eläkkeelle jäänyttä Kirsti Ruislehtoa. Mari on työskennellyt aiemmin mm. Järvenpään kaupungin työllisyyspalvelujen esimiehenä. Työnsä asuntoasioiden erityisasiantuntijana hän aloitti maaliskuussa 2015. Asuntoasiat tutuksi hyvinvointikampushankkeen myötä Asuntoasioiden kehittämistyössä keskeinen rooli on yhteistyö eri osapuolten kanssa. Työhön kuuluu paljon yhteistyötä kaupunkilaisten kanssa mm. asukasiltojen muodossa. Tätä kulttuuria on Järvenpäässä ylläpidetty pitkään ja siihen Mari sai edeltäjältään hyvän perehdytyksen. Uuden sosiaali- ja terveyskeskus Myllynkulman yhteyteen rakentuvan hyvinvointikampuksen kautta toiminta myös muiden osapuolien kanssa on tullut tutuksi. Esimerkiksi järjestöt, kaupungin eri palvelualueet, ympäryskunnat ja valtakunnantason asumistoimijat ovat työtehtävien kannalta tärkeitä yhteistyökumppaneita. Virkamiehenä Mari haluaa toimia ennen kaikkea lähellä kuntalaisia, koska se tuottaa ideoita. Esimerkiksi kuntalaisinfot, messut ja eläkeläisneuvosto tuovat tätä kaupunkilaisten ääntä esiin. Mestareiden kanssa mietimme tulevaisuutta Mestariasunnot Oy Järvenpään suurimpana vuokrakotien tarjoajana sekä Mestaritoiminta Oy rakentajana ja kaupungin kiinteistökannan ylläpitäjänä muodostavat tärkeän kumppanuuden kaupunkisuunnittelun suhteen. Yhteistyö on Mari Karsion mukaan mutkatonta: Välillä tuntuu, että olemme samaa organisaatiota, Mari Karsio toteaa. Mestareiden kanssa mietimme yhteistä strategiaa siitä, miltä kaupunki näyttää tulevaisuudessa. Mestariasuntojen kanssa on paljon yhteistyötä erityishankkeisiin liittyen, mm. ARA:lle tehtävien lausuntojen kautta. Käynnissä olevista hankkeista Mari seuraa mm. Auerkulman ja Vaahterakodin rakentamista kaupungin näkökulmasta. Uusia vuokra-asuntoja rakennetaan Mari Karsion mukaan lähivuosina on käynnistymässä useiden satojen ARA-vuokra-asuntojen rakentaminen. Asuntoja tulevat rakentamaan myös muut toimijat kuin Mestariasunnot. Marin tehtävänä on huolehtia siitä, että kohtuuhintaisia asuntoja tulee tarjolle riittävästi. Tarkoitus on seurata määrää, sijaintia ja tarpeita niin, että vuokra-asuntoja rakennetaan kaikkialle Järvenpäähän. KUVA Janne Lahti Erityisasiantuntija Mari Karsio on mukana monessa erityiskohteessa, kuten Auerkulmassa ja Vaahterakodissa. Kiinteistöallianssi täyttää vuoden Kiinteistöallianssi on Järvenpään kaupungin ja Mestaritoiminta Oy:n yhteinen kiinteistötoiminnasta vastaava organisaatio, jossa molemmat osapuolet sitoutuvat kaupungin kiinteistötavoitteisiin ja toimimaan kaupungin parhaaksi. Kiinteistöallianssia johtaa allianssin johtoryhmä, jonka puheenjohtajana toimii kaupunginjohtaja. KUVAT Janne Lahti Sosiaali- ja terveyspalvelualueen palvelualuejohtaja Tiina Salminen. Kiinteistöallianssin toiminnassa palvelualueilla on merkittävä rooli. Nyt kun vuosi on kulunut allianssin toiminnan käynnistymisestä, haastattelimme kahta palvelualuejohtajaa: Tiina Salmista ja Marju Taurulaa. Heillä on aitiopaikan näkemys siitä, miten kaupungin satojen kiinteistöjen ylläpito toimii käytännössä. Allianssi määrittää yhteiset tavoitteet Kiinteistöallianssi keskittyy Järvenpään kaupungin omistamien rakennusten ylläpitoon, huoltoon ja siivoukseen. Haastattelemamme palvelualuejohtajat kuuluvat allianssin johtoryhmään, jonka tarkoituksena on suunnitella ja johtaa toimintaa sekä seurata kustannuksia yleisesti. Tiina Salmisen mukaan on ehdoton etu, että käyttäjällä on suora kontakti kiinteistöjen huoltoon ja siivoukseen, jolloin asioihin voidaan vaikuttaa suoraan ja nopeasti yhteisen foorumin kautta. Yhteiset tavoitteet auttavat paljon käytännön työssä. Marju Taurula korostaa lisäksi yhteistyöelimen mukanaan tuomaa läpinäkyvyyttä ja käyttäjäkeskeisyyttä. Poliittisille päätöksentekijöille menevä allianssitoiminnasta tuotettu tieto on tärkeää. Allianssin yhteisten tapaamisten kautta myös käyttäjänäkökulma on saatu esiin. Taurulan mukaan toiminnan alun haasteena oli valmiin mallin puuttuminen. Taurula näkee, että vuoden aikana allianssiosapuolet ovat rakentaneet itse sujuvan ja riittävän kevyen toimintamallin. Lasten ja nuorten sekä sivistyksen ja vapaaajan palvelualueiden palvelualuejohtaja Marju Taurula. Kehittämispaikkojakin on löytynyt, esimerkiksi käytännön tason yhteistyö on osoittautunut tärkeäksi kehittämisalueeksi, jotta tieto välittyy kaikille osapuolille johdosta tekijöihin. Mestaritoiminta saa kiitosta Tilaajapuolen näkemyksen mukaan Mestaritoiminnalla on vankka asiantuntemus asuntopuolelta, mikä heijastuu myös nykyisten kiinteistöjen hoitoon. Kiinteistöjä hoidetaan nyt systemaattisesti. Lisäksi esimerkiksi Järvenpään kaupungin kiinteistöjen sisäilmanlaadun tarkkailuun on luotu järjestelmällinen toimintamalli. Olemme saaneet entistä paremmin ennakoivaa tietoa koko kiinteistökannasta. Elinkaarta ja investointeja tarkastellaan nyt kokonaisuuden näkökulmasta, Taurula toteaa. Mestaritoiminnan työ kiinteistöallianssissa näkyy päivittäisessä kiinteistöjen ylläpidossa: Ylläpitoon liittyvä reagointinopeus on parantunut huomattavasti Mestaritoiminnan ansiosta. Mestaritoiminnalla on tavoitteet korkealla, mikä on asiakkaan näkökulmasta huippujuttu, Tiina Salminen kertoo haastattelun lopuksi. 8 M E S T A R I A S U K A S
Infoa Mestariasukkaille Haluatko vaihtaa asuntoa toisen Mestariasukkaan kanssa? Mestariasuntojen kotisivuilla, osoitteesssa www.mestariasunnot.fi, on yhtiön asukkaille tarkoitettu asunnonvaihtoilmoituspalvelu. Ilmoituksen voit jättää täyttämällä internet-sivuilla olevan lomakkeen tai tässä lehdessä olevan ilmoituskaavakkeen. Palvelun avulla pyrimme auttamaan asukkaitamme löytämään itselleen ja perheelleen kuhunkin elämäntilanteeseen sopivan asunnon ja asumismuodon. Miten asunnonvaihto sujuu käytännössä? Jättämäsi ilmoitus päivitetään internet-sivuille noin viikon kuluessa. Lisäksi ilmoitukset julkaistaan seuraavassa Mestariasukas-lehdessä. Vaihtoihin halukkaat Mestariasukkaat voivat täten ensin olla yhteydessä keskenään. Seuraava askel on ottaa yhteyttä Mestariasuntoihin. Ennen asunnonvaihtoa Mestariasunnot tarkistaa, ettei vaihdolle löydy esteitä. Vaihtoilmoitukset ovat voimassa kolme kuukautta. e Kinnari VAIHTOILMOITUKSET Kinnari, Torpantie 33 2h+kk+s, 44 m2, 640,32 /kk (1.1.2016 alk.) + vesiennakkomaksu 15 / hlö/kk (tasauskulutuksen mukaan kaksi kertaa vuodessa).asunnossa sauna ja iso lasitettu parveke. Halutaan vaihtaa 2h+tpk+s tai 3h+tpk+s Pesäkuusenkadulta. Yhteydenotot: Marko p. 050 5331071 Saunaniitynkatu 3, Saunaniitty Tpk+alk, 38,5 m2, 544,90 / kk (1.1.2016 alk.) + valokate 20 /kk + lasitus 20 /kk + vesimaksuennakko 15 /hlö/kk (tasaus kulutuksen mukaan kaksi kertaa vuodessa). Saunaniityn rauhallinen alue. Lasitettu terassi. Iso ikkunallinen kylpyhuone. Taloyhtiössä sauna. Halutaan vaihtaa keskustan läheisyyteen kerrostalo yksiöön tai kaksioon. Yhteydenotot: Aila Alve p. 050 4108525 Seutulantie 11, Pajala 3h+k, 72,5 m2, 929,71 /kk (1.1.2016 alk.) Lasitettu parveke. Hissillinen talo. Halutaan vaihtaa isohkoon kaksioon mieluiten samasta taloyhtiöstä. Yhteydenotot: Rosa Mahmoud p. 045 6247344 Saunaniitynkatu 3, Saunaniitty 1mh+tpk, 41 m2, 564,59 / kk (1.1.2016 alk.) + parvekelasitus 20 /kk + vesimaksuennakko 15 /hlö/kk (tasaus kulutuksen mukaan kaksi kertaa vuodessa) Siisti ja viihtyisä toisen kerroksen asunto. Halutaan vaihtaa yksiöön tai pieneen kaksioon parvekkeella tai omalla pihalla. Vuokra max. 500 /kk. Yhteydenotot: Jenni Sandell p. 044 9675035 Sauvakatu 6, Pajala 2h+k, 62,5 m2, 754,12 /kk (1.1.2016 alk.) Halutaan vaihtaa pienempään asuntoon Sauvakatu 6:sta. Yhteydenotot: Anne Leino p. 045 1113690 Auertie 9, Pajala 2h+k, 58 m2, 694,97 /kk (1.1.2016 alk.) + vesiennakkomaksu 15 /hlö/kk (tasaus kulutuksen mukaan kaksi kertaa vuodessa). Ensimmäisen kerroksen asunto. Taloyhtiössä sauna, pesutupa ja kuivaushuone. Etsin pienempää asuntoa Loutista, Keskustasta, Pöytäalhosta, Kinnarista tai sen läheisyydestä. Toivomuksena parveke tai oma piha. Vuokra max. 550 /kk. Yhteydenotot: M. Thurman p. 041 7207519 Pellonkulmantie 6, Pellonkulma 2h+k+s, 55 m2, 733,59 /kk (1.1.2016 alk.) Halutaan vaihtaa kolmioon joko Pellonkulmantie 6:sta tai Vöyrinkatu 12:sta. Yhteydenotot: Veera Kettunen p. 040 1982900 Suksitehtaankatu 3, Kinnari 2h+k, 58 m2, 759,33 /kk (1.1.2016 alk.) Huoneisto siisti ja remontoitu. Todella hyvä pohjaratkaisu. Halutaan vaihtaa pienempään ja edullisempaan asuntoon, kaikki muut käy paitsi Jamppa. Vuokra max. 600 /kk. Yhteydenotot: Teemu Kosonen p. 045 1057373. Torpantie 31, Kinnari 3h+k, 79 m2, 1021,79 /kk (1.1.2016 alk.) Rivitalokolmio Kinnarista halutaan vaihtaa kaksioon keskustan läheisyydestä. Vuokra alle 700 /kk. Yhteydenotot: Asko Nevalainen p. 040 7311334. Ruukkukatu 6, Nummenkylä 2h+k, 60 m2, 742,34 /kk (1.1.2016 alk.). Viihtyisä luhti-/ rivitalokaksio isolla keittiöllä ja omalla pihalla. Taloyhtiössä hyvät saunatilat. Välittömässä läheisyydessä jalkapallokenttä, leikkipuisto ja päiväkoti. Sopii hyvin lapsiperheille, kuin myös lapsettomille. Bussiseisakkeelle n. 100 m. Taloyhtiöllä on kiinteistölaajakaista (kaapeli). Etsin pienempää asuntoa, 1-2h+k/kk (n. 40 m2) Pajalan, Pöytäalhon tai Keskustan alueilta. Vuokra saisi olla max. 600 /kk. Yhteydenotot: Jimi Jääskeläinen p. 046 6875437 Maljakatu 17, Nummenkylä 2h+k, 57 m2, 754,72 /kk (1.1.2016 alk.). Tilava rivitalokaksio rauhallisella alueella. Oma varasto sekä etu- ja takapiha. Taloyhtiössä sauna ja pyykkitupa. Hyvät kulkuyhteydet bussilla. Halutaan vaihtaa halvempaan kaksioon tai isohkoon yksiöön. Mieluiten ei Jampasta. Yhteydenotot: Jisko Kotamäki p. 045 1789983 Asukkaat Mestariasunnot on nyt Facebookissa Järvenpään Mestariasunnot Oy perusti elokuussa, asukaskyselyyn pohjautuen, omat sivunsa Facebookiin. Mestariasunnot tuo näin toiminnalleen lisänäkyvyyttä. Sivuilla pyritään tuomaan esiin ajankohtaisia poimintoja asumiseen liittyen, aktivoimaan asukastoimintaa myös verkossa sekä tuomaan viestintään yksi lisäkanava avoimuuden parantamiseksi. Viralliset asiat, kuten asunnonhaku ja huoltoilmoitukset, tehdään edelleen virallisten kanavien (esim. verkkosivujen tai toimiston) kautta, mutta moneen muuhun viestintään ja keskusteluun sosiaalinen media sopii hyvin. Toimiston asiakaspalvelun ammattilaiset hoitavat FB-sivun ylläpitoa ja kaipaavat kovasti myös asukkaita mukaan sivuille, jotta asumisen asioita voidaan yhdessä ja rakentavasti käsitellä myös sosiaalisessa mediassa. Käy kommentoimassa kuulumisiamme Facebookissa osoitteessa https://www.facebook.com/mestariasunnot/ M E S T A R I A S U K A S 9
Asukkaat Infoa Mestariasukkaille Huoltoa hoitaa Mestaritalkkari Puh. 050 301 5040 arkisin klo 8-16 Muina aikoina numerossa päivystää Securitas Oy. Kierrätyskärryn aikataulu Puhelinpalvelun aukioloajan ulkopuolella (klo 16-8) Mestaritalkkarin numeroon soitettaessa puhelu kääntyy automaattisesti Securitas Oy:lle. Huomioithan, että aukioloajan ulkopuolella (klo 16-8) päivystys hoitaa ainoastaan erittäin kiireelliset huoltotehtävät, esim. putkivuodot. Oven avaus on aina maksullinen, katso hinnasto kiinteistösi ilmoitustaululta. Mestariasuntojen toimisto Asiakaspalvelu puh. (09) 279 8340 arkisin klo 8-16 Asiakaspalvelu ohjaa tarvittaessa isännöitsijälle Mannilantie 43, 2. kerros 04400 JÄRVENPÄÄ Email: asiakaspalvelu@mestariasunnot.fi Viikko 51 52 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 Talon osoite Tähkä 2 Hallilla huollossa Pesäkuusenkatu 1 Lääkärinkuja 3 Vaarinkatu 12 Välskärinkatu 25 Mittarikatu 6 Sauvakatu 7 Sauvakatu 6 & 8 Pajalantie 39 Saunaniitynkatu 3 Pöytäalhontie 97 & 95 Pöytäalhontie 72 Seutulantie 9 & 11 Lähteenkuja 1 Viikko 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 Talon osoite Sibeliuksenväylä 42 Ruukkukatu 2 & 4 & 6 Nummikatu 16 & 18 Maljakatu 17 Maljakatu 22 Auertie 9 Pellava-Pirkka Vöyrinkatu 12 Pellonkulmantie 27 Pellonkulmantie 6 Wärtsilänkatu 14 Hallilla huollossa Wärtsilänkatu 18 Haltianpolku 6 Haltianpolku 12 & 14 Toimiston aukioloajat ma- pe 8.00-16.00 Asukaskyselyn arvonnan tulokset Kinkkuarvonnan tulokset Asukastyytyväisyyskyselyyn vastanneiden kesken arvottiin remonttilahjakortteja. Onnea voittajille! Voittajaluettelo: Helena Haapala Pirjo Ilosalo Juha Vaaksio Paasonen Myös Mestariasuntojen kinkkuarvonnannassa on voittajat löydetty. Onnea voittajille! Voittajaluettelo: Niina Huhtanen Marja Haaranen Anita Lindroos Rony Jose Mikael de Pina Raimo Autio Ellen Piironen Taina Väinölä Tanja Salminen 10 M E S T A R I A S U K A S
Pihakilpailun 2015 voittajat Mestariasuntojen perinteisen pihakilpailun voittajat saivat palkintonsa ravintola Huvilassa järjestetyssä tilaisuudessa. Omat parvekkeet -sarja 1 Malla Hyytiäinen, Torpantie 33, 200 2 Eija Hämäläinen, Torpantie 33, 150 3 Terttu Laine, Seutulantie 11, 100 KUVA Janne Lahti Asuminen Palkinnot kaikissa sarjoissa olivat ostolupia pihojen/parvekkeiden edelleen parantamiseen. Kilpailun arvosteluperusteina korostettiin dokumentointia, talkootyötä sekä viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Tuomaristo kävi kesän aikana tutustumassa pihoihin ja parvekkeisiin. Tulokset Omat pihat -sarja 1 Pirjo Mononen, Vöyrinkatu 12, 200 2 Katri Nyholm, Torpantie 31, 150 3 Dorothea Weckström, Saunaniitynkatu 3, 100 Rivitalo-sarja Kunniamaininnat Maljakatu 22, 500 Välskärinkatu 25, 500 Kerrostalo-sarja: Kunniamaininnat Haltianpolku 12, 14, 21, 23, 500 Jampankatu 9 ja 11, 500 Jampankaari 15 ja 17, 500 Ensi vuoden pihakilpailun ilmoittautumisohjeet ja säännöt löytyvät tämän lehden viimeiseltä sivulta. Kaikkien Mestariasukkaiden kannattaa osallistua! Asukashallituksen puheenjohtaja Jaana Suopellonmäki voittajalistan äärellä pihakilpailun palkinnonjakotilaisuudessa ravintola Huvilassa 2.12.2015. Laajakaistaa ja kaapeli-tv:tä Kesän ja syksyn aikana on Järvenpään Mestariasuntojen kaikki asuinkiinteistöt liitetty Elisan kaapeli-tvverkkoon. Samalla jokaiseen asuinkiinteistöön on asennettu Elisan Taloyhtiölaajakaista. Taloyhtiölaajakaistan avulla Mestariasunnot tarjoaa jokaiselle asukkaalleen vuokraan kuuluvan nopean 10M/10M internetyhteyden. Taloyhtiölaajakaistalla saamme samalla parannettua jokaisen kiinteistön rakennusautomaation toimintavarmuutta. Asukkaiden on mahdollisuus päivittää lisämaksullisena palveluna laajakaistaliittymänsä jopa 250M/50M liittymäksi. Lisäksi Elisa tarjoaa Mestariasuntojen asukkaille mahdollisuutta hankkia Elisa Viihteen palvelut normaalia edullisempaan hintaan 19,90 /kk. Tietoja lisäpalveluista saat Elisan asiakaspalvelusta: http://elisa.fi /viihde/ tai puh. 010 19 0240. Kysymyksiä ja vastauksia Jos kanavat eivät näy, mitä pitää tehdä? Tarkista, että johdot ja kytkennät ovat kunnossa. Tee digivirittimelle tehdasasetusten palautus ja viritä kanavat uudestaan. Mitä jos kanavat eivät edelleenkään näy? Katso vianrajausohje: http://asiakastuki.elisa.fi /ohje/46/. Mikäli ongelma ei ratkea ohjeen avulla, ota yhteyttä Elisan asiakaspalveluun: puh. 010 19 0240 (mpm/pvm). Internet ei toimi. Mitä pitää tehdä? Käynnistä päätelaitteet uudelleen ja tarkista, että johdot ja kytkennät ovat kunnossa. Vianrajauksessa voit käyttää apuna Elisan asiakastukisivustojen ohjetta http://asiakastuki.elisa.fi / ohje/47/. Tarvittaessa ota yhteyttä Elisan asiakaspalveluun, Haluan lisänopeutta internetyhteyteeni. Miten toimin? Nopeuden muutoksen voi tehdä kirjautumalla OmaElisa palveluun tai ottamalla yhteyttä Elisan asiakaspalveluun. Ohjeita lisänopeuden tilaamiseen löydät osoitteessa http://asiakastuki.elisa.fi /ohje/324/. Muuttuvatko sähköpostiosoitteeni? Kun rekisteröit käyttöösi Elisa Saunalahti laajakaistan, saat käyttöösi viisi sähköpostiosoitetta. Jos sinulla on ennen uuden talolaajakaistan rekisteröimistä ollut käytössäsi toisen operaattorin laajakaista ja sähköpostipalveluja, ole yhteydessä vanhan operaattorisi asiakaspalveluun vanhojen sähköpostipalvelujen käyttömahdollisuuksien selvittämiseksi. Mestarisiistijöiden palsta Mestarisiistijöiden vinkkejä asumiseen Miten toimia kun portaita pestään ja vahataan? Siivouksella on suuri merkitys asumisviihtyisyyteemme. On paljon mukavampaa asua siistissä ja puhtaassa kodissa, kuin keskellä kaaosta. Myös yleisten tilojen siisteydellä on tärkeä rooli asumismukavuudessa. Kotien siisteydestä vastaa aina asukas, mutta yleisten tilojen siisteydestä huolehtii Mestaritoiminnan siivoojat. Toki asukkaiden avustuksella eli pienillä asioilla, kuten jalkojen pyyhkimisellä rappuralleihin ennen käytävään astumista sekä roskien roskakoriin laittamisella, vaikutamme kaikki osaltamme kotitalomme viihtyisyyteen. Mestaritoiminnan siivoojat tekevät vuosittain porraskohteissa myös peruspesuja ja vahauksia. Jotta asukkaat saisivat nukkua yönsä rauhassa, pesut ja vahaukset tehdään päiväsaikaan. Toivoisimme asukkaiden ottavan huomioon muutamia asioita peruspesujen aikana: 1. Huomioi/lue ovella olevia tiedotteita. 2. Jos mahdollista, käytä hissiä portaiden sijaan. 3. Ole varovainen liikkuessasi, lattiat saattavat olla liukkaita. 4. Huomioi myös siivoojien käyttämät koneet ja välineet turvallisuuden takia. 5. Mikäli sinua askarruttaa joku pesuihin liittyvä asia, voit kysyä siitä peruspesijöiltä. 6. Toivomme asukkaiden arvostavan työtä, jota tehdään kaikkien viihtyvyyden vuoksi. Toivotamme rauhallista joulunaikaa kaikille! Mestarisiistijät M E S T A R I A S U K A S 11
Asuminen Pihakilpailu 2016 alkaa KUVA Mestariasuntojen arkisto Kilpailussa on omina sarjoinaan kerrostalopihat ja rivitalojen yhteiset piha-alueet. Näihin sarjoihin osallistuvat automaattisesti kaikki Mestariasuntojen kohteet. Palkinnot yhteispihojen sarjassa ovat: 1. palkinto 1000 2. palkinto 750 3. palkinto 500 Lisäksi asukkaat voivat osallistua myös omien rivitalopihojen sekä omien parvekkeiden sarjoissa. Palkinnot tässä sarjassa ovat: 1. palkinto 200 2. palkinto 150 3. palkinto 100 Asukkaiden tulee ilmoittautua oma parveke/oma rivitalopiha -kilpailuun 6.6.2016 mennessä, joko puhelimitse (09) 279 8340 tai sähköpostitse asiakaspalvelu@mestariasunnot.fi. Palkinnot ovat kaikissa sarjoissa mainitun summan arvoisia ostolupia pihojen/parvekkeiden edelleen parantamiseen. Tuomaristo voi lisäksi palkita kunniamaininnalla muitakin, kuin palkinnoille sijoittuneita pihoja tai parvekkeita. Kilpailun arvosteluperusteina korostetaan viihtyisyyttä, turvallisuutta ja talkootyötä. Tuomaristo kiertää pihoja/ parvekkeita kesän aikana muutamaan kertaan. Tuomaristo korostaa lisäksi, että pihasuunnitelmat, -päiväkirjat sekä valokuvat ovat parhaita tallenteita töiden eri vaiheista. Nämä tulee toimittaa Mestariasuntojen asiakaspalveluun, Mannilantie 43, 2 krs. tai sähköpostitse osoitteeseen asiakaspalvelu@mestariasunnot.fi 31.8.2016 mennessä. Pihatyökaluja saa lainaksi. Mestariasunnot on hankkinut asukkaiden käyttöön pensasleikkurin, painepesurin ja nokkakärryt. Niitä voi lainata Mestaritalkkarilta puh. 050 301 5040. Mukavia hetkiä pihatöiden parissa! Pihakilpailu sopii hyvin myös kerrostaloasujalle. Kuvassa vuoden 2015 parvekesarjan voittajan Malla Hyytiäisen parveke osoitteessa Torpantie 33. Mestariasuntojen verkkosivut uudistuvat Mestariasunnot saa uudistuksen myötä sivuilleen modernimman ilmeen vuoden 2015 lopulla. Sivujen mobiilikäyttö helpottuu samalla. Uusituilla sivuilla lähes kaikki sivusisällöt on toteutettu niin, että niiden koko skaalautuu automaattisesti käyttäjän näyttökokoon sopivaksi myös älypuhelimilla ja tableteilla. Asunnonhakulomake tosin säilyy ainakin vielä jonkin aikaa samanlaisena kuin aiemmin, sillä se toimii erillisessä järjestelmässä. Yleisesti sivujen suunnittelussa pyrittiin uusimaan visuaalinen ilme ja tuomaan tärkeimpiä toimintoja helpommin käyttäjien saataville mobiilikäytön parantamisen ohella. Lisäksi mm. kaikista kohteista otettiin uudet valokuvat ja kohdekartasta tehtiin skaalautuva. Asukkaat testasivat käytettävyyttä Mestariasukkaat pääsivät mukaan sivustouudistukseen ennen julkaisua tapahtuneen käytettävyystestauksen kautta. Käytettävyystestissä asukkaat tekivät yksitellen käyttäjälle tyypillisiä tehtäviä kuten asunnon etsimistä, asuntohakemuksen täyttöä sekä esimerkiksi huoltoilmoituksen jättämistä. Testien tuloksena toimintoihin tehtiin jonkin verran muutoksia alkuperäisiin suunnitelmiin nähden. Testien ohella asukkaita haastateltiin myös yleisemmin sivujen käyttökokemukseen ja käyttäjien omiin kehitysehdotuksiin keskittyen. Verkkosivut ovat tärkeä osa palvelua Lähes kaikki asuntohakemukset tulevat nykyisin netin kautta. Mestariasuntojen verkkosivuilla on (joulukuun alkuun mennessä) vuoden 2015 aikana vieraillut lähes 40 000 kävijää, yksittäisten sivukatselumäärien ollessa yli 500 000. Uudistettuihin sivuihin voi tutustua julkaisun jälkeen perinteiseen tapaan osoitteessa www.mestariasunnot.fi. KUVA Janne Lahti Mestariasukas Henri Hytönen testaamassa uusittuja verkkosivuja Preeriapingviini Oy:n käytettävyysasiantuntija Ilona Nurmisen kanssa. Uudet sivut julkaistaan joulukuun lopussa. Suklainen jäätelöresepti Joulusuklaista voi kehittää erilaisia herkkuja. Katso miten syntyy Fazerina-jäätelö ilman jäätelökonetta. Jäätelömassaan: 6 dl vispikermaa 1 prk kondensoitua maitoa Lisäksi: 1 dl kuohukermaa 200 grammaa Fazerina-suklaata 80 grammaa appelsiinilla maustettua tummaa suklaata (esim. Marabou) noin 100 grammaa appelsiinipiparkakkuja, tavallisia piparkakkuja tai esim. Lu Bastonge -keksejä 1 (luomu)appelsiinin kuori halutessasi 3 rkl Cointreauta tai muuta sitruslikööriä Pilko suklaat ja jätä muutamia paloja sivuun koristeeksi. Sulata pilkottu suklaa varovaisesti mikrossa kuohukerman kanssa välillä sekoittaen, jotta suklaa ei pääse palamaan. Anna jäähtyä ja vatkaa tällä välin vispikerma tiiviiksi vaahdoksi ja vatkaa sekaan kondensoitu maito. Lisää joukkoon sopivasti jäähtynyt sula suklaa. Raasta sekaan appelsiininkuori ja murenna piparkakut massaan (voit säästää myös muutaman piparkakun koristeeksi). Lisää vielä halutessasi Cointreau tai haluamasi muu likööri ja kaada seos sopivankokoisiin vuokiin (massaa tulee noin 2 litraa). Koristele haluamallasi tavalla. Anna pakastua vähintään neljä tuntia. Ota vuoka huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen tarjoilua, jotta jäätelö irtoaa sopivasti astiastaan. Jäätelö säilyy pakastimessa hyvänä noin viikon. Vinkki: KUVA Carla Järventaus Reseptin kehitteli Carla Järventaus Mestariasuntojen asiakaspalvelusta. Maukkaita jäätelöhetkiä! Vain mielikuvitus on rajana perusjäätelömassan maustamiseen; kokeile erilaisia suklaita, hedelmiä, karkkeja ja keksejä ja yhdistele haluamallasi tavalla! 12 M E S T A R I A S U K A S