Jokainen rakentaa parempaa maailmaa Kuva: Harri Halmejärvi Hämeen Partiopiiri ry TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2018
Jokainen rakentaa parempaa maailmaa _ Partio on Suomen vaikuttavin nuorten liike Kuva: Harri Halmejärvi Toiminnansuunnittelun kaksivuotiskauden jälkimmäinen puolisko vie suunnitelmaa vahvemmin kohti toteutusta. Vaikka tuleva vuosi on monella tapaa omanlaisensa, on sieltä löydettävissä monia tuttuja elementtejä. Toimintasuunnitelma perustuu partion vuosille 2015 2018 hyväksyttyyn strategiaan. Sen tavoitteet nousevat suoraan strategiasta tavoitellen visiota, jossa jokainen rakentaa parempaa maailmaa tavoitteenamme tehdä partiosta Suomen vaikuttavin nuorten liike. Toimintasuunnitelman päätavoitteiden mukaisesti partio kuuluu kaikille, partio kasvattaa hyvään johtajuuteen ja partio on aloitteellinen yhteistyökumppani. Nämä kolme konkreettista tavoitetta ohjaavat vahvasti toimintaamme aina lippukunnista valtakunnan tasolle. Uusi lippukuntatuen toimintatapa on käynnistynyt Hämeessä hienosti. Olemme saaneet uusia valmentajia lippukuntatukeen ja näin mahdollistamme parempaa ja laajempaa tukea lippukuntiin. Myös lippukunnat ovat ottaneet aktiivisesti uudet pestit käyttöönsä lippukunnan johdossa. Vuonna 2018 kehitämme entisestään johtokolmikon ja piirin lippukuntatuen yhteistyötä ja tukimuotoja.
Partiotoiminnan vetovoima perustuu kaikenikäisillä seikkailun tuntuun ja ystävyyksiin, joita tapahtumissa ja koloilla pääsemme luomaan. Jotta yhä useampi pääsisi osaksi partion hyvää vaikutusta, tulevana vuonna piirissä panostetaan tukitoimiin monella eri sektorilla aina partiokasvatuksesta yhteiskuntasuhteisiin. Ensi vuoden takana häämöttää jo seuraava piirileiri, joka rakentuu vahvasti ensi vuoden aikana. Rekrytoinnit ja suunnittelu jatkuvat sekä leirin ilmeen ja teeman mukainen viestintä ja markkinointi starttaavat. Mukaan leirin tekemiseen halutaan niin lippukuntien jäsenet kuin piiriluottiksetkin. Toivomme, että leiristä tulee suurin ja mahtavin Ilves koskaan. Tartutaan siis toimeen! Esitys piirin toimintasuunnitelmaksi vuodelle 2018 Edessäsi on esitys piirin toimintasuunnitelmaksi vuodelle 2018. Esitys sisältää kaksivuotiskauden 2017 2018 päätavoitteet sekä toimenpiteet, joita päätavoitteiden saavuttaminen tulee vaatimaan vielä vuoden 2018 aikana. Esitys sisältää myös kuvauksen piiriorganisaatiosta sekä talousarvion ja tapahtumakalenterin vuodelle 2018. Tulevaa toimintasuunnitelmakautta odottaen kaikkien piirin luottamushenkilöiden puolesta, Hämeen Partiopiiri ry:n hallitus Kuva: Harri Halmejärvi
Kuva: Otto Virtanen 1Partio kuuluu kaikille
Kuva: Atte Kesti Partion positiivinen vaikutus ulottuu mahdollisimman moneen suomalaiseen ja sitä kautta koko yhteiskuntaan. Mahdollisimman moni löytää partiosta oman paikkansa. Partio on kohderyhmän silmissä kiinnostava harrastus ja vapaaehtoistyö. Kuva: Harri Halmejärvi Kaksivuotiskauden 2017 2018 aikana toimenpiteitä kohdistetaan hämäläisen partion moninaisuuden tukemiseen. Partiotoimintaa viedään myös partion ulkopuolelle ja ei-vielä-partiolaisia kutsutaan mukaan partiotapahtumiin, jotta mahdollisimman moni voisi löytää oman paikkansa partiosta. Aikuisten partiossa tekemää vapaaehtoistyötä ja siinä jaksamista tuetaan järjestämällä vain aikuispartiolaisille tarkoitettu johtajahuollollinen retki. Kaksivuotiskauden aikana aloitetaan seuraavan piirileirin suunnittelu, joka huipentuu kesällä 2019 yhteiseen hämäläiseen partioelämykseen Evolla.
1Toimenpiteet: Toteutetaan lippukunnille moninaisuus- Tarjotaan myös 2018! koulutus. Järjestetään pohjoisen seikkailijakisan yhteyteen oma sarja sisupartiolaisille. Kutsutaan ei-vielä-partiolaiset osallistumaan samoajaleiri Kohulle. Kuva: Harri Halmejärvi Pilotoidaan Yhteisvastuuhanke Partiotoimintaa erityiskoulun oppilaiden kanssa yhteistyössä Tampereen Kehitysvammaisten Tuki ry:n kanssa. Kuva: Otto Virtanen KÄYNNISTYNYT 9/2017
Kilpailevan materiaalin tekemisen sijaan, hyödynnämme keskusjärjestövetoista Partioseikkailu-materiaalia Kuva: Harri Halmejärvi Tehdään iltapäiväkerhoille suunnattu partioaiheinen materiaali. aloitettu mm. rekrytoinneilla Käynnistetään Ilves 2019 -piirileirin suunnittelu. Järjestetään retki vain aikuisille, minkä tavoitteena on johtajahuolto ja verkostoituminen. Kuva: Harri Halmejärvi Kuva: Otto Virtanen
Kuva: Harri Halmejärvi 2Partio kasvattaa hyvään johtajuuteen
kuva: Atte Kesti Partio on esimerkki arvopohjaisesta johtajuudesta yhteiskunnassa. Partiolaiset ovat aloitteellisia ja vastuullisia toimijoita omassa ympäristössään. Partiotoiminnan toteuttamisessa ja johtamisessa nuorille annetaan vastuuta ja vapautta kunkin omien kiinnostuksen kohteiden mukaisesti. kuva: Otto Virtanen Kaksivuotiskauden 2017 2018 alusta piirissä otettiin käyttöön uusi lippukuntatuen malli, minkä myötä lippukuntien johtamista tuetaan uusien valmentajien, tapaamisten ja koulutusten kautta. Lippukuntien partiokasvatusta tuetaan tarjoamalla samoajille ja vaeltajille sekä eri ikäkausien aikuisille johtajille jatkokoulutusta ja vertaistukea osana piirin ohjelmatoimintaa. Myös lippukuntien taloudenhoitajille toteutetaan oma, pestiä tukeva koulutus. Piiriorganisaatiossa toimitaan esimerkkinä partion johtamismallin käyttöönotossa ja ansiomerkein kiittämisessä.
2Toimenpiteet: Otetaan käyttöön uusi lippukuntatuen organisaatio, jonka avulla tuetaan lippukuntia uuden lippukuntatuen mallin mukaisesti. Kuva: Harri Halmejärvi Varmistetaan, että kaikki lippukunnanjohtajat ovat pestattuja ja perehdytettyjä tehtäväänsä. Järjestetään lippukunnanjohtajien, pestijohtajien ja ohjelmajohtajien tapaaminen teemalla Hyvä johtajuus. Kuva: Harri Halmejärvi Järjestetään uuden mallin mukaista koulutusta lippukunnanjohtajille, ohjelmajohtajille ja pestijohtajille. Järjestetty vuonna 2017, jatketaan vuonna 2018
JATKOA LUVASSA! Järjestetään sekä akeloille että sammoille omat toimintapäivät, jotka ovat täynnä yhdessä tekemistä, vinkkejä ja tutustumista muihin piirin akeloihin/sampoihin. aloitettu SuperPäivillä 2017 Pidetään lippukunnan taloudenhoitajille koulutus, joka sisältää koulutusta kirjanpitoon, talouden johtamiseen ja varainhankintaan. Kuva: Harri Halmejärvi Järjestetään jatko-rok samoajille. Järjestetään luotseille keväällä luotsipäivä ja syksyllä vihjarit Superpäivässä. Tarkastetaan piirin ansiomerkkitilanne ja herätellään lippukuntia hakemaan ansiomerkkejä, myös piiritoiminnassa ansioituneille. EI tehdä erillistä koulutusta, vaan sisällytetään olemassa oleviin vaeltajatapahtumiin ja osaksi projekteja. Toteutetaan vaeltajille projektikoulutus osana piirin vaeltajaohjelmatarjontaa. Jalkautetaan partion uusi johtajuusmalli sisällyttämällä malli koulutuksiin ja hyödyntämällä mallia piiritoiminnassa.
Kuva: Harri Halmejärvi Kuva: Otto Virtanen 3Partio on aloitteellinen yhteistyökumppani
Kuva: Harri Halmejärvi Kumppanuudet tukevat partio-ohjelman toteuttamista sekä vahvistavat ja laajentavat partion vaikutusta yhteiskunnassa. Partiolaiset tekevät aktiivisesti ja toisiaan tukien yhteistyötä yli piiri- ja lippukuntarajojen. Kuva: Otto Virtanen Kaksivuotiskauden 2017 2018 aikana vahvistetaan hankittuja kumppanuuksia ja luodaan pohjaa uusille yhteistyömahdollisuuksille. Yhteisvastuukeräyksen ja Punainen sulka -kampanjan kautta syntyneitä hyviä käytäntöjä jaetaan lippukuntien kesken. Myös piirin ohjelmatarjonnassa hyödynnetään kumppanuuksia, kun tarpojien taitopäivät toteutetaan yhteistyössä Evon Metsäopiston ja Yrityskylän kanssa. Piiriorganisaatiossa tehdään yhteistyötä erityisesti naapuripiirien kanssa, ja ohjelmatapahtumia avataan myös muille kuin hämäläisille partiolaisille, kun se on mahdollista.
3Toimenpiteet: Käydään läpi lippukuntien raportit Yhteisvastuuhankkeiden toteutumisesta, poimitaan parhaat ideat ja kerrotaan niistä Täplässä. Kannustetaan lippukuntia Lionsyhteistyöhön myös Punaisen Sulan jälkeen jakamalla hyviä käytäntöjä. Tuetaan lippukuntia järjestämään sidosryhmätapahtumana nokipannukahvit oman kunnan päättäjille. Kuva: Olli Laurikainen Tehty! Toteutetaan tarpojien taitopäivä metsäteemaisena yhteistyössä Evon Metsäopiston kanssa ja yhteiskuntateemaisena yhteistyössä Yrityskylän kanssa.
PARTIOPOLKU! Toteutetaan Kohu-leiri samoajille yhteiskunnallisen vaikuttamisen teemalla. Kuva: Juhani Saario RPÄSEN Hyödynnetään yli piirirajojen menevää yhteistyötä esimerkiksi viestinnässä ja koulutuksissa. Osallistutaan Suomi100-juhlavuoteen osallistumalla Hämeenlinnassa pidettävän valtakunnallisen KaupunkiJamboreen järjestämiseen. mukana myös GLOBAALIKASVATUSTA
Organisaatio Hämeen Partiopiiri ry vuosikokoukset Piirihallitus OHJEL- MA KOULU- TUS VIES- TINTÄ YHTEIS- KUNTA- SUHTEET KEHI- TYS ANSIO- MERKIT Lippukuntatuen ryhmä Lippukuntajaosto Valmennus- jaosto Moninaisuusjaosto Loisto- jaosto Ohjelmaryhmä Ikäkausijaosto Partiotaitojaosto Kilpailujaosto Koulutusryhmä Aikuis- ja luottisjaosto Viestintäryhmä Täplätoimituskunta Medialähettiläät Yhteiskuntasuhderyhmä Kehitysryhmä Ansio- merkkiryhmä LIPPUKUNNAT LIPPU- KUNTA- TUKI
Lippukuntatuki Lippukuntatuen toiminnanala auttaa lippukuntia onnistumaan hyvän partiotoiminnan järjestämisessä. Lippukuntatuen ryhmä seuraa lippukuntien toimintaa ja tarjoaa niille tukea valmentajien ja tarvittaessa lippukuntajaoston kautta sekä huolehtii, että piirin toimintaalueella partiotoiminnan tarjonta on riittävää lasten ja nuorten määrään nähden. Lippukuntatuen ryhmän alaisuudessa toimivat valmentajien tuesta vastaava valmennusjaosto, uusia ja elvytettäviä lippukuntia tukeva lippukuntajaosto, sisu- ja monikulttuurista partiota edistävä moninaisuusjaosto sekä lippukuntien laatuun panostava Loisto-jaosto. Kuva: Harri Halmejärvi Ohjelma Ohjelman toiminnanala tukee partiokasvatuksen toteuttamista piirin alueella erilaisten koulutusten ja ohjelmatapahtumien avulla. Toiminnanala vastaa piirin ikäkausitapahtumien, taitokoulutuksen, partiotaitokilpailujen, kansainvälisyystoiminnan sekä muiden ohjelmallisten tapahtumien toteuttamisesta. Ohjelmaryhmän alaisuudessa toimivat partioohjelman ylläpidosta ja piirin ikäkausitapahtumista vastaava ikäkausijaosto, ensiapu-, erätaito- ja meripartiokoulutusten järjestämisestä vastaava partiotaitojaosto ja kilpailutoimintaa organisoiva ja tukeva kilpailujaosto sekä kansainvälistä partiotoimintaa edistävä kansainvälisyysvastaava.
Koulutus Koulutuksen toiminnanalan tehtävänä on tarjota laadukasta ja monipuolista koulutustoimintaa lippukuntien nuorille ja aikuisille johtajille sekä tukea piirin ja lippukuntien luottamushenkilöiden osaamista ja onnistumista pestissään. Lisäksi toiminnanala vastaa Ko- Gi-koulutukseen osallistuvien ohjaamisesta. Koulutusryhmän alaisuudessa toimii aikuis- ja luottisjaosto, joka tukee lippukuntia aikuisrekrytoinnissa ja aikuistoiminnassa sekä vastaa piirin luottisten rekrytoinnin toteutumisesta ja luottisten hyvinvoinnista. Kuva: Harri Halmejärvi Kehitys Kehitysministerin johdolla toimiva kehitystyö seuraa aktiivisesti partiotoiminnan laatua, jäsenmäärän kehitystä ja toimintaympäristön muutoksia voidakseen auttaa lippukuntia vastaamaan näistä nouseviin haasteisiin. Kehitystyö vastaa myös piirin moninaisista kehityshankkeista ja -projekteista. Viestintä Kuva: Otto Virtanen Viestinnän toiminnanalan keskeisenä tehtävänä on tukea lippukuntia ja piiriä toiminnassaan viestinnän ja markkinoinnin keinoin ja koulutuksin sekä vahvistaa piirin ulkoista ja sisäistä viestintää kehittämällä piirin viestintäkanavia ja tukemalla eri toiminnanalojen yhteistyötä. Viestintäryhmän alaisuudessa toimivat piirin julkaisujen, somekanavien ja viestintäkoulutusten vastaavat sekä Täplä-piirilehden toimituskunta ja nuoret medialähettiläät.
Yhteiskuntasuhteet Piirin yhteiskuntasuhderyhmä koordinoi ja kehittää piirin yhteiskuntasuhteita ja erilaisia kumppanuuksia kiinteässä yhteistyössä piirinjohtajan ja toiminnanjohtajan kanssa, koordinoi yhteistyökumppaneiden kanssa toteutettavia projekteja sekä tukee lippukuntia kehittämään ja ylläpitämään omia suhdeverkostojaan. Ansiomerkit Piirin ansiomerkkiryhmä ylläpitää piirin ansiomerkkijärjestelmää, kannustaa ja kouluttaa lippukuntia hakemaan ansiomerkkejä ansioituneille jäsenilleen sekä käsittelee piirin ja keskusjärjestön ansiomerkkejä koskevat ansiomerkkihakemukset. Kuva: Harri Halmejärvi Hallinto Lippukuntien valitsema piirihallitus yhdessä toiminnanjohtajan kanssa vastaa yhdistyksen johtamisesta, piirille kuuluvien tehtävien hoitamisesta sekä toiminnan lainmukaisuudesta ja turvallisuudesta. Piirinjohtaja vastaa piirin taloustoiminnan suunnittelusta ja toteutuksesta sekä taloudellisten resurssien ja mahdollisuuksien käytöstä. Piirin tehtäviä ja vastuita ohjaavat yhdistyslaki, piirin säännöt, piirin toimintaohjesääntö, lippukuntatuen käsikirja sekä turvallisuusasiakirjat ja -ohjeet. Piiri osallistuu aktiivisesti partion päätöksentekoon ja valvoo partiotoiminnan etua omalla toimialueellaan. Kuva: Olli Laurikainen
Toimisto Piirillä on toimistot Tampereella ja Lahdessa, ja niissä työskentelee ammattitaitoinen henkilökunta. Toimihenkilöt tuottavat palveluja lippukunnille, piirin luottamushenkilöille, partiolaisille ja partion ulkopuolisille tahoille piirihallituksen linjauksen mukaisesti. He hoitavat piirin taloutta ja viestintää sekä tukevat lippukuntia suoraan tai välillisesti muun muassa ohjelma- ja koulutustapahtumien järjestelyissä. Toimihenkilöt valvovat partion etua ja takaavat piiritoiminnan jatkuvuuden. Kuva: Marjo Majlund Talous Yleistä Taloustoiminnan keskeisenä periaatteena on taata piirin toiminnan rahoituksen keskeytymättömyys sekä lisätä taloudellista ajattelua ja tietoisuutta piirissä ja lippukunnissa. Yhdistyksen taloussuunnittelun peruslähtökohtia ovat ohjelma- ja koulutustapahtumien omakatteisuus eli se, että tapahtumien osanottomaksuilla ja muilla tuloilla katetaan niistä aiheutuvat välittömät kustannukset ja pieni osa välillisistä kustannuksista. Toiminnankuluista viestintä ja lippukuntien tuki sekä valtaosa välillisistä kustannuksista, kuten palkat, toimitilavuokrat ja toimiston muut menot katetaan jäsenmaksuilla, piirin saamalla valtionavulla ja Hämeen Partiosäätiön toiminta-avustuksella. Myös Tampereen Partiolaiset ry, Lahden alueen Partiolaiset ry ja Hämeen Partiosäätiö korvaavat välillisiä kustannuksia omalla osuudellaan työkorvausten muodossa.
Vuoden 2018 talousarvio Toimintavuosi 2018 on piirin talouden näkökulmasta perinteinen partiovuosi ilman suuria partiotapahtumia. Lippukuntatuen uudistus näkyy edellisvuoden tapaan panostuksena luottamushenkilöihin koulutuksessa sekä lippukuntien tukemisessa. Talousarvion loppusumma vuodelle 2018 on 1 497 916 euroa. Jäsenmäärä on viimevuosina vakiintunut n. 10 000 maksaneen partiolaisen tasolle, tämän ansiosta talous on vakaalla pohjalla. Edellisvuosien tapaan partion aktiivista markkinointia jatketaan ja tämä näkyy mm. Eskarikampanjana, alakouluikäisten Partiopolku-lehtenä sekä erilaisina aloitus- ja markkinointitempauksina. Henkilöstökustannuksissa on varauduttu 8 9 kokoaikaisen toimihenkilön palkkamenoihin. Vuonna 2018 palkataan myös Ilves19-piirileiriprojektista vastaava toimihenkilö määräaikaiseen työsuhteeseen. Vuokrakustannuksissa on varauduttu Tampereen ja Lahden toimistojen vuokriin. Lisäksi muun muassa yhdistyksen käyttämät it- ja tulostuslaitteet hankitaan leasingvuokralle, ja niiden kulut näkyvät vuokrakuluina. Jäsenmaksutulot on budjetoitu noin 10 500 jäsenmaksunsa maksaneen partiolaisen mukaisesti. Yhdistyksen kevätkokous päätti vuoden 2018 jäsenmaksuksi I-jäseneltä 26,00 euroa ja II-jäseneltä 24,00 euroa. Piirin jäsenmaksu peritään SP:n jäsenmaksun yhteydessä. Varainhankintaan olennaisesti kuuluva Joulukampanja on budjetoitu edellisten vuosien toteumien mukaisesti. Onnistuneet kampanjat sekä panostukset koulutukseen, tuotteisiin ja palkintoihin antavat jälleen hyvät lähtökohdat onnistuneelle kampanjalle. Joulukampanja on merkittävä talouden tukijalka partiopiirille, mutta ennen kaikkea myös siihen osallistuville lippukunnille. Koko kampanjan myynnin uskotaan ylittävän 500 000 euron tason. Valtionapua on budjetoitu edellisvuosien toteumien mukaisesti 125 000 euroa. Muita avustuksia on budjetoitu saatavaksi noin 73 000 euroa. Vuonna 2018 ei ole tarkoitus suorittaa merkittäviä taseeseen aktivoitavia investointeja, vaan hankinnat koostuvat pääsääntöisesti tavanomaisista tulokseen kirjattavista pienhankinnoista.
Talousarvio 2018 (eur) TA 2018 TA 2017 MUUTOS VARSINAINEN TOIMINTA TUOTOT Osanottomaksut 112 742 193 839-81 097 Muut tuotot 149 147 152 404-3 257 261 889 346 243-84 354 KULUT Henkilöstökulut Palkat 344 729 344 810 81 Palkkiot 0 252 252 Henkilösivukulut 84 617 88 571 3 954 429 346 433 633 4 287 Poistot 7 600 7 217-383 7 600 7 217-383 Muut kulut Vuokrat 88 296 88 296 0 Ulkopuoliset palvelut 34 000 32 000-2 000 Matka- ja majoituskulut 156 579 147 072-9 507 Materiaalikulut 67 532 63 120-4 412 Muut toimintakulut 395 413 467 165 71 752 741 820 797 653 55 833 KULUT YHTEENSÄ 1 178 766 1 238 503 59 737 VARSINAISEN TOIMINNAN KULUJÄÄMÄ -916 877-892 260-24 617 VARAINHANKINTA TUOTOT Jäsenmaksut 568 500 563 000 5 500 Myyntituotot 523 000 514 000 9 000 Ilmoitustuotot 7 527 7 650-123 Muut tuotot 2 000 2 800-800 1 101 027 1 087 450 13 577 KULUT Ostokulut 318 150 323 690 5 540 Muut kulut 1 000 500-500 319 150 324 190 5 040 KULUJÄÄMÄ -135 000-129 000-6 000 YLEISAVUSTUKSET 135 000 129 000 6 000 TILIKAUDEN TULOS 0 0 0
(eur) TA 2018 TA 2017 MUUTOS Muut tuotot Avustukset 63 254 65 747-2 493 Työkorvaukset 74 028 75 181-1 153 Muut 11 865 11 476 389 149 147 152 404-3 257 Matka- ja majoituskulut Matkakorvaukset ja päivärahat 34 395 36 633 2 238 Kuljetukset 8 270 7 600-670 Ruoka- ja majoituskulut 108 142 95 229-12 913 Osanottomaksut 5 772 7 610 1 838 156 579 147 072-9 507 Materiaalikulut Painatuskulut 19 920 18 530-1 390 Kopiot 11 363 9 930-1 433 Tarvikekulut 36 249 34 660-1 589 67 532 63 120-4 412 Muut toimintakulut Jäsenmaksut 313 000 308 400-4 600 Postikulut 24 040 24 142 102 Puhelinkulut 7 500 7 500 0 Pankkikulut 1 400 1 400 0 Myönnetyt apurahat 2 000 2 000 0 Ylläpito 18 490 20 500 2 010 Muut kulut 28 983 103 223 74 240 395 413 467 165 71 752 Ostokulut Kalenterit 79 000 78 540-460 Materiaalit ja palkinnot 47 000 52 300 5 300 Lippukuntien osuus 190 000 187 800-2 200 Muut kulut 2 150 5 050 2 900 318 150 323 690 5 540 Yleisavustukset Valtion toiminta-avustus 125 000 120 000 5 000 Valtion erityisavustus 10 000 9 000 1 000 135 000 129 000 6 000
Tapahtumakalenteri 2018 TAMMIKUU 5. 7.1. Partiojohtajaperuskurssi 5/2017, II-osa 12. 14.1. YSP-kurssi * 12. 14.1. Partiojohtajaperuskurssi 1/2018, I-osa 13.1. Akela- ja sampovihjarit 15.1. Ansiomerkkien hakudeadline 20.1. Luottispäivä 20. 21.1. Valmentajastartti 26. 28.1. Talviretkeilykurssi 26. 28.1. Partiotaitokilpailujen järjestämiskurssi 27. 28.1. Rastipäällikkökurssi 27. 28.1. Aikuisten Talviretkeilykurssi 28.1. Supe- ja seikkailijakisat haltuun -koulutus HELMIKUU Aluetapaamiset 2. 4.2. KO-koulutus, aloitusosa * 2. 4.2. Akela- ja sampokurssi 3.2. Ikäkauden apulainen -koulutus 3. 4.2. Ensiapu 1 -koulutus 6.2. Viestintävarras 9. 11.2. Valmentajakoulutuksen 1/18 starttiviikonloppu * 10.2. Piirin talvimestaruuskilpailut 16. 18.2. Pestijohtaja- ja ohjelmajohtajakoulutus MAALISKUU 2. 4.3. Saaristokipparikurssi, I-osa * 3. 4.3. Talvi SM-kilpailut, Ukko 2018 * 10.3. Meripartiojohtajapäivät * 23. 25.3. Saaristokipparikurssi, II-osa * 24.3. Piirin kevätkokous ja Johtajapäivä 24. ja 25.3. Ensiapu 1 -koulutus 24. ja 25.3. Ensiapu 2 -koulutus 29.3. 31.3. Jatko-ROK 29.3 2.4. Ko-Gi 126 *
HUHTIKUU 3.4. Lippukunnan digitalisaatio -koulutus 1/2018, I-osa 6. 8.4. Partiojohtajaperuskurssi 1/2018, II-osa 7.4. Tarpojien Taitopäivä Solmumestari 7.4. Tarpojaluotsivihjarit 7. 8.4. Globaalikasvatuskoulutus * 11.4. Lippukunnan digitalisaatio -koulutus 1/2018, II-osa 13.4. Hygieniapassikoulutus 13. 15.4. Kohtaus * 15.4. Ansiomerkkien hakudeadline 20. 22.4. Veneenohjaajakurssi, teoria 21.4. Piirin kevätmestaruuskilpailut 21.4. Toiminnansuunnittelun startti luottiksille 21.4. Valmentajaillallinen 27. 29.4. Partiojohtajaperuskurssi 2/2018, I-osa TOUKOKUU 4. 6.5. Ko-Gien 126, 128, 129 ja 130 johdanto-osa * 5.5. Sudenpentukilpailut 10. 13.5. Vaeltajavaellus 19.5. Kevät SM-kilpailut 19. 20.5. Leon Lenkki & Hilkan Kilpa KESÄKUU 8. 10.6. Porin suurtapahtuma Framil 8. 10.6. Valmentajakoulutuksen 2/18 starttiviikonloppu 9. 17.6. Ko-Gi 127 * 15. 17.6. Veneenohjaajakurssi, käytäntö HEINÄKUU 4. 8.7. Ko-Gi 128 * 25. 29.7. Ko-Gi 129 * 30.7. 6.8. Satahanka XIII -leiri * ELOKUU Nokipannukahvit kuntapäättäjille 4. 12.8. Ko-Gi 130 * 9.8. #koe#elämys@partio
11. 12.8. Elomessut 17. 19.8. Partiojohtajaperuskurssi 2/2018, II-osa 25. 26.8. Luottisseminaari 30. 31.8. Harrastemessut 31.8. 2.9. Valtakunnallinen vaeltajatapahtuma * 31.8. 2.9. Partiotaitokilpailujen järjestämiskurssi 31.8. 2.9. Ko-Gi 126 ja Ko-Gi 131 * SYYSKUU 1. 2.9. Rastipäällikkökurssi 1. 2.9. Partiopiirien KV-viikonloppu * 1.9. Aikuisten retkeilykurssin ja Vaelluskurssin (erätaito II) teoria 2.9. Supe- ja seikkailijakisat haltuun - koulutus 7. 9.9. Lippukunnanjohtajakoulutus 7. 9.9. Ohjelmajohtajakoulutus 8. 9.9. Ensiapu 1 -koulutus, vaelluskurssi 11.9. Partiojohtajaperuskurssi 3/2018 monimuotokoulutus, aloitus 14. 16.9. Partiojohtajaperuskurssi 4/2018, I-osa 14. 16.9. Akela- ja sampokurssi 15.9. Ansiomerkkien hakudeadline 15.9. Ikäkauden apulainen -koulutus 15. 16.9. Aikuisten retkeilykurssi 16. 17.9. Viestintä- ja markkinointikoulutuspäivä 18.9. Partiojohtajaperuskurssi monimuotokoulutus, 2. tapaaminen 20. 23.9. Saaristokipparikurssi osa 3 * 21. 23.9. Retkeilykurssi (erätaito I) 21. 23.9. Vaelluskurssi (erätaito II) 22. & 23.9. Aikuisten akelakurssi 29. 30.9. SM-syyskilpailut 29. 30.9. Ensiapukurssi sisuille LOKAKUU Aluetapaamiset 1.10. Sihteerikoulutus 5. 6.10. Partiojohtajaperuskurssi monimuotokoulutuksena, retki 6.10. Partioheraldiikkakurssi 6.10. Luotsipäivä *
8.10. Lippukunnan digitalisaatio -koulutus 2/2018, I-osa 10.10. Lippukunnan digitalisaatio -koulutus 2/2018, II-osa 11.10. Partiojohtajaperuskurssi monimuotokoulutuksena, 3. tapaaminen 12. 14.10. Partiojohtajaperuskurssi 5/2018, I-osa 13.10. Meripartio-ohjaajatapaaminen * 19. 21.10. Valmentajakoulutuksen 3/18 starttiviikonloppu * 26. 28.10. Pestijohtajakoulutus 27.10. Seikkailijakisat 27. 28.10. Ensiapu 1 -koulutus MARRASKUU 3.11. Tarpojien Taitopäivä MinäMinä 3.11. SuperPäivä 3.11. Luotsikoulutus 4.11. SuperPäivä 2. 4.11. Ko-Gien 127, 128, 129, 130 ja 131 seminaari * 9. 11.11. Partiojohtajaperuskurssi 4/2018, II-osa 10.11. Hyvä johtajuus -seminaari lippukunnan-, pesti- ja ohjelmajohtajille 10.11. Piirin syyskokous 13.11. Partiojohtajaperuskurssi monimuotokoulutuksena, 4. tapaaminen 15.11. Ansiomerkkien hakudeadline 15.11. Luotsattu ulkomaanprojekti vaeltajille 16. 18.11. Lippukunnanjohtajatapaaminen ja SP:n jäsenkokous 16. 18.11. Pelastautumiskurssi * 16. 18.11. Partiokouluttajakoulutus 17.11. Sudenpentutapahtumat 17. 18.11. Samoajatapahtuma 23. 25.11. Partiojohtajaperuskurssi 5/2018, II-osa 24. 25.11. Nuotiokitarakurssi JOULUKUU 1. 2.12. Ensiapu 2 -koulutus 2.12. Akela- ja sampovihjarit 11.12. Partiotoimiston joulukahvit 28.12. 1.1. Ko-Gi 131 * * Suomen Partiolaisten tapahtuma tai koulutus
Seuraa toimintasuunnitelman etenemistä vuonna 2018 osoitteessa: hp.partio.fi/toimintasuunnitelma Kuva: Otto Virtanen www.hp.partio.fi www.mukaanpartioon.fi hameen.partiopiiri @hppartio @hppartio