Vuosiraportti Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri ILOA AUTTAMISESTA

Samankaltaiset tiedostot
Työsuunnitelma Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri Piirihallituksen hyväksymä esitys ILOA AUTTAMISESTA

Työsuunnitelma Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri ILOA AUTTAMISESTA

TOIMINTASUUNNITELMA

Punaisen Ristin arvot ja periaatteet

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Vuosiraportti Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Toimintakertomus Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri ILOA AUTTAMISESTA

Toimintakertomus Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri APUA SINUN AVULLASI

Keskustoimiston kuulumiset

ILOA AUTTAMISESTA. Suomen Punaisen Ristin toimintalinjaus ILOA AUTTAMISESTA

APUA SINUN AVULLASI. Suomen Punainen Risti ja puoluepolitiikka. Periaatteet ja poliittinen vaikuttaminen

Vapaaehtoisten hyvinvointi osastossa. Auttajat ulapalla Hyvinvointiväylä

Tapahtumakalenteri 2015

Sivistystyö osallisuuden vahvistajana

Työsuunnitelma Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri. Hallituksen hyväksymä AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

Toimintasuunnitelma vuosille

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa

SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa syksy Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri

Tervetuloa mukaan ystävätoimintaan!

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa

SUOMENLINNAN OSASTON TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

SUOMEN PUNAISEN RISTIN VALTUUSTON KEVÄTKOKOUS

2. Osaston rooli Punaisen Ristin edustajana paikkakunnalla

PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ

Tänään on hyvä päivä tulla vapaaehtoiseksi.

SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa kevät Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri

TOIMINTASUUNNITELMA 2019

Tervetuloa Lahden alueen osastoon!

Mitä kyläturvallisuus oikein on ja miten sitä parannetaan Ideapaja Jyväskylässä

HUOM! Kokouspäivän päätteeksi klo Porvoon osaston 70-vuotisjuhlat. katso kutsu tämän tiedotteen lopussa.

Vastaava esittelijä: Puheenjohtaja Pertti Torstila + pääsihteeri Kristiina Kumpula +

vapaaehtoisen opas johannes wiehn Kotoutumisen tukena osa 1 lukijalle

Visiomme: Olemme rohkea ja luotettava auttaja kotona ja maailmalla. Perustehtävämme: Autamme yhdessä avun tarpeessa olevia ihmisiä

SPR SUOMENLINNA TOIMINTAKERTOMUS HumO. Toiminta vuonna Osasto perustettu Suomenlinnassa 2009

SUOMEN PUNAISEN RISTIN TOIMINNAN RAHOITUS

NOUSIAISTEN OSASTO JÄSENTIEDOTE 2018

Länsi-Suomen piiri TYÖSUUNNITELMA 2019 AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

OLEMME ROHKEA JA LUOTETTAVA AUTTAJA KOTONA JA MAAILMALLA. Suomen Punaisen Ristin toimintalinjaus vuosille

Toimintalinjaus AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA HJÄLPARE NÄRA DIG

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

2. Varautuminen Punaisessa Ristissä ja valmiuden ylläpito

SUPERKOULUTUSVIIKONLOPPU Nuorisokeskus Anjala, Kouvola

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta

Vapaaehtoisena Vastaanottokeskuksessa

SÄÄNNÖT. Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän opiskelijayhdistys ry. Nimi ja kotipaikka

Tervetuloa kahville ja vaihtamaan kuulumisia maanantaisin ja torstaisin klo

Valmiudessa. Valmiuden ja kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti

Punaisen Ristin kotimaan apu

NOUSIAISTEN OSASTO JÄSENTIEDOTE 2015

VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA

Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan. Siru Aura

ANTTI MANNERMAA/TALOUSSANOMAT APUA SINUN AVULLASI. Tilastokirja vuodelta 2015

Mitä olen oppinut ja saanut kun olen ollut mukana SPR:n toiminnassa ja nuorisoryhmässä?

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

Vastaava esittelijä: 28-36, 42) Hannu Harri + Eija Karine (poissa kohta 39) + Irmeli Metsänen - Maria Pietikäinen - Markku Suokas + (etäyhteys)

Kokouksen esityslista

Työsuunnitelma ja talousarvio Suomen Punainen Risti Helsingin ja Uudenmaan piiri ILOA AUTTAMISESTA

Toimintasuunnitelma Suomen Punainen Risti Lapin piiri Rovaniemen osasto

VAALILAUTAKUNTIEN ASETTAMINEN LÄNSI-TURUNMAAN KAUPUNGILLE VUODEN 2008 KUNNALLISVAALEJA VARTEN

Crohn ja Colitis ry.

Punaisen Ristin organisaatio ja päätöksenteko PUNAINEN RISTI TOIMII. Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus Johannes Wiehn

Tervetuloa vastaamaan Suomen Punaisen Ristin piirien ja osastojen vuoden 2017 toimintatilastokyselyyn!

Hotelli Holiday Inn Helsinki City Center, Elielinaukio 5, Helsinki. Valtuuston puheenjohtaja Pirkko-Liisa Ollila avasi kokouksen kello

Yleiskokous , Helsinki Vaalitoimikunta VAALITOIMIKUNNAN EHDOTUS HENKILÖVALINNOIKSI VUODEN 2017 YLEISKOKOUKSELLE 1.

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Strategiaprosessi. Varpu Ylhäinen

KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN

Punainen Risti viranomaisten tukena

Suomen Punainen Risti

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA

Järjestöjen välinen yhteistyö kuntalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistämisessä Pori

Näin vaikutan yleiskokouksessa Helsingissä ILOA AUTTAMISESTA. Suomen Punainen Risti Järjestökoulutus Otto-Ville Väätäinen

Me Itse ry - Meikäläisissä on voimaa!

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Punaisen Ristin kotimaan apu

KAIKILLE ASIOILLE VOI TEHDÄ JOTAKIN

Laurinlahden Koti ja Koulu ry. Tilinpäätös

TOIMINTAKERTOMUS 2018 Suomen Punainen Risti Pohjois-Helsingin osasto

Tuoteryhmien bruttotuoton suhteellinen jakauma Tätä teemme: Henkilötiedostelu, perheiden yhdistäminen, vastaanottokeskukset...

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

Kokousaika: tiistai 7.5. klo perjantai klo Vastaava esittelijä:

HELSINGIN JA UUDENMAAN PIIRIN HALLITUS TIEDOTTAA Sivu 1 PIIRIN HALLITUKSEN KOKOUS

APUA SINUN AVULLASI. Tilastokirja vuodelta 2016

Nälkäpäiväkampanja. Sinä voit auttaa! Kuva: Joonas Brandt

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

Nälkäpäivä Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

Yhdistyksen nimi on Eläkeliiton.. piiri ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä piiri.

OLEMME ROHKEA JA LUOTETTAVA AUTTAJA KOTONA JA MAAILMALLA

Sateenkaariyhdistys Malkus ry

Tervetuloa Kouluttajapäiville 2018!

TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Lahden nuorisovaltuusto

Transkriptio:

ILOA AUTTAMISESTA Vuosiraportti 2017 Suomen Punainen Risti Turunmaan piiri rednet.punainenristi.fi/turunmaa Facebook: Finlands Röda Kors Åbolands distrikt - Turunmaan piiri

Toimintakertomuksen suomenkielinen versio on käännös alkuperäisestä piirihallituksen 26.3.2018 hyväksymästä ruotsinkielisestä originaalista.

SISÄLLYSLUETTELO 1 Yhteenveto... 5 1.1 Toimintakertomus 2017... 5 2 Yleiskokouskausi 2015-2017... 7 3 Toiminta 2017... 8 3.1 Kolme valtakunnallista päätavoitetta... 8 3.2 Kolme strategista tavoitetta... 9 3.3 Strateginen tavoite 1: Tehokas auttaminen - Autamme onnettomuuksissa ja katastrofeissa... 9 3.3.1 Parempi valmius auttaa... 9 3.3.2 Enemmän kerääjiä ja varoja avustustoimintaan... 11 3.3.3 Enemmän ensiapuryhmäläisiä... 13 3.3.4 Saaristoapu-projekti... 14 3.3.5 Vastaanottokeskustoiminta... 14 3.4 Strateginen tavoite 2: Vahva yhteisöllisyys vahvistamme hyvinvointia ja turvallista elämää 15 3.4.1 Enemmän ystäviä ja monipuolista ystävätoimintaa... 15 3.4.2 Monikulttuurisuus... 17 3.4.3 Aktiiviset nuoret nuorten tukena... 18 3.4.4 Johtava asema ensiapukoulutuksessa... 19 3.4.5 Edistämme hyvinvointia lähiyhteisössä... 20 3.5 Strateginen tavoite 3: Rohkea vaikuttaminen Vaikutamme inhimillisyyden puolesta... 21 3.5.1 Esiinnymme rohkeasti arvojemme ja periaatteidemme puolesta... 21 3.5.2 Hankimme uusia jäseniä Punaisen Ristin aktiivisiksi toimijoiksi... 22 3.5.3 Tavoitamme enemmän koululaisia ja opiskelijoita... 25 4 Organisaatio... 26 4.1 Piirin vuosikokous... 26 4.2 Piirihallitus, vaalitoimikunta ja valiokunnat... 26 4.3 Piirin tilintarkastajat... 27 4.4 Varsinainen yleiskokous... 28 4.5 Edustus... 28 4.6 Hallinto... 29 4.7 Yhteistyö... 30 5 Talous... 31 5.1 Talous tasapainoss... 31 5.2 Varainhankinta... 31 5.3 Taloudellinen analyysi... 32 Osastot... 34 3

KANNEN KUVAT Ylärivi vasemmalta: Turunmaan piirin uusi puheenjohtaja Päivi Kuntze (vasemmalla) yhdessä väistyvän puheenjohtaja Christel von Frenckell-Rambergin kanssa, kuva Juha Lindström Perjantaina 20. lokakuuta 70 iloista Punaisen Ristin aktiivia Viking Amorellalla Syystapaamisessa, jonka teemana oli Olemmeko valmiita, kuva Juha Lindström Alarivi vasemmalta: Palkitut Turunmaan aktiivit vapaaehtoiset piirin vuosikokouksessa Dragsfjärdissä, kuva Juha Lindström Punaisen Ristin henkisen tuen ryhmien vapaaehtoiset eri puolilta Suomea, myös Turunmaalta, päivysti Turun kauppatorilla elokuussa traagisten tapahtumien jälkeen, kuva Sirpa Lehtimäki 4

1 Yhteenveto 1.1 Toimintakertomus 2017 Varsinainen toiminta Piiritoimistossa on kuluneena vuonna työskennellyt 6 työntekijää. Varsinainen toiminta on kuluneena vuonna edennyt suunnitelman mukaisesti. Piirillä oli 1 750 jäsentä, mikä on 17 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Jäsenmäärä on piirille haaste, kuten koko järjestölle. Piirissä on vuoden aikana keräyksissä kerätty yhteensä 51 860. Jokainen osasto osallistui aktiivisesti Nälkäpäiväkeräykseen, joka toi 39 315 katastrofirahastoon. Turunmaan piirillä on hyvä valmius akuuttien paikallisten onnettomuuksien varalta. Vuoden aikana Paraisten osasto toteutti yhden kotimaanavun tehtävän. Henkisen tuen ryhmällä oli kahdeksan tehtävää ja Vapaaehtoisella pelastuspalvelulla kolme tehtävää kuluneena vuonna. Ensiapuryhmiä on määrällisesti kahdeksan ja ne ovat aktiivisesti päivystäneet erilaisissa tapahtumissa. Saaristoapu-projekti (Skärgårdshjälpen) on jatkunut suunnitelman mukaisesti ja vuoden aikana on pidetty Kemiössä yksi ensivastekurssi, jossa oli 16 osallistujaa. Ystävätoiminta on jatkunut yhtä aktiivisena kuin aiemmin ja uusia ystäviä on tullut mukaan toimintaan. Ystäväkursseja ja pakolaisystävien erikoiskursseja on pidetty. Ystävänpäivänä valittiin Christer och Majlen Järnström Paraisilta vuoden ystäviksi. Kotoutumista tukeva toiminta on jatkunut aktiivisena Paraisilla ja Dragsfjärdissä. Paraisilla annetaan läksyapua maahanmuuttajataustaisille lapsille ja nuorille ja Dragsfjärdissä nuoret ovat aktiivisesti tavanneet. Rasismin vastaisen viikon aikana julkistettiin vuoden ennakkoluuloton edelläkävijä. Kunnianosoituksen saivat työssä aktiivisesti toimineet Linda Bäckman ja Eva Björkfelt. Nuorisotoiminta on pohjautunut tapahtumiin, jonka järjestäjänä on ollut piirin nuorisovaliokunta. Ahvenanmaan piirin kanssa yhteinen kesäleiri pidettiin Kökarissa ja siihen osallistui 39 lasta. Piiri ylläpitää edelleen valmiutta vastaanottokeskustoiminnalle Maahanmuuttoviraston kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Piirin toiminta on näkynyt aktiivisesti Åbo Underrättelserissä, Radio Vega Åbolandissa ja sosiaalisissa medioissa. Piirin kotisivuja päivitetään jatkuvasti ja niillä vieraillaan usein. Här och Nu lehti on ilmestynyt neljä kertaa ja osastoja on informoitu yhdellätoista osastokirjeellä vuoden aikana. Talous Turunmaan piirillä on vakaa talous hyvän omaisuudenhoidon johdosta. Rahoitustoiminnan ylijäämä oli 178 589 (2016: 114 944 ). Asuntojen arvo on taseen mukaan 364 193, sama kuin vuonna 2016. Piiri on saanut rahastoista ulkoisia avustuksia eri tapahtumiin. 5

Tilinpäätös vuodelta 2017 osoittaa tulokseksi 14 495. Toiminnan kustannuksiksi muodostuu -404 166 (2016: -1 327 165 ) ja tuotoiksi 169 144 (2016: 1 133 966 ). Keskustoimisto on tukenut piiriä toiminta-avustuksella arvoltaan 70 061, josta 10 500 on STEA-projektitukea. Talousarvio vuodelle 2018 näyttää ylijäämää 567. Sijoitusten tuotoiksi on budjetoitu 65 500. Loput kustannuksista katetaan myyntivoitoilla. Aktiivinen salkunhoito yhdistettynä säännölliseen kustannusseurantaan tasapainottaa pitkällä aikavälillä talouden. Aktiivinen avustusten ja tukien haku auttaa ylläpitämään toiminnan hyvää laatua. Yleistä Toiminta on aktiivista ja laajaa. Henkilökunta työskentelee usean suuren kokonaisuuden parissa, mikä on haastavaa. Projektien kautta piiri saa lisää resursseja tukemaan varsinaista toimintaa. Tulevina vuosina keskitymme jäsenien sekä vapaaehtoisten hankintaan, ja erityisesti nuorten vapaaehtoisten saamiseen mukaan toimintaan. Suomen Punaisen Ristin Turunmaan piirin hallitus on 22.4.2017 saakka ollut koostumukseltaan puheenjohtaja Christel von Frenckell-Ramberg, varapuheenjohtaja Göran Peltonen ja 10 jäsentä. Vuosikokouksessa 22.4. valittiin Päivi Kuntze puheenjohtajaksi ja Göran Peltonen varapuheenjohtajaksi. Hallitus on kokoontunut viisi kertaa vuoden aikana. Toiminta esitellään yksityiskohtaiskohtaisesti Vuosiraportissa 2017. Lisätietoja: https://rednet.punainenristi.fi/turunmaa 6

2 Yleiskokouskausi 2015-2017 Punaisen Ristin arvomaailma on toimintamme kulmakivi. Punaisen Ristin seitsemän perusperiaatetta yhdessä toiminnallisten arvojen kanssa ohjaavat vapaaehtoisten ja työntekijöiden päivittäistä tekemistä. Ihmiset tarvitsevat Punaisen Ristin kaltaista rohkeaa ja luotettavaa auttajaa, joka toimii aina inhimillisyyden lähtökohdasta lähellä ihmistä. Olemme rohkea ja luotettava auttaja kotona ja maailmalla, on Suomen Punaisen Ristin toimintasuunnitelman ensimmäinen päämäärä. Valtakunnalliset tavoitteet ovat aktiivien määrän kaksinkertaistaminen, toiminnassa mukana olevien nuorten määrän kasvattaminen, Nälkäpäiväkerääjien määrän lisääminen ja talouden tasapainottaminen. Toimintamme perustuu osastojemme vapaaehtoisiin. Kaikki kymmenen turunmaalaista osastoa ovat ainutlaatuisia ja toiminnaltaan sekä kooltaan vaihtelevia. Piirin rooli on tukea osastoja, esimerkiksi tuottamalla malleja helpottamaan osastojen hallintoa ja toimintaa. RedNet-sivuja kehitetään, jotta ne vastaavat tarpeita ja ovat helppoja käyttää. Autamme onnettomuuksissa ja katastrofeissa, tarkoittaa, että meillä on tehokas valmius vastata onnettomuuksiin, katastrofeihin ja kriiseihin nopeasti. Turunmaalla osastot tekevät valmiuskysymyksissä yhteistyötä ja niillä on yhteiset valmiussuunnitelmat, jotka maantieteellisesti kattavat kunta-alueet. Viranomaisalueiden koon kasvun myötä myös piirien välinen yhteistyö on tarpeellista. Korostamme, että kaikki Punaisessa Ristissä toimivat ovat osa valmiutta toimia. Valmiuteen kuuluvat myös keräykset, joissa Turunmaan henkeä kohti laskettu tulos kuuluu maan parhaimpiin. Vahvistamme hyvinvointia ja turvallista elämää käsittelee yhteisöllisyyttä ja välittämistä ihmisten arjessa. Tänä päivänä Punaisen Ristin ystäville on suurempi tarve kuin pystymme heitä tarjoamaan. Suuri potentiaali löytyy nuorista eläkeläisistä, joita aktiivisesti rekrytoimme ystäviksi. Tulevina vuosina haluamme, että ystävätoiminta kehittyy yhä monipuolisemmaksi, haluamme mukaan lisää miehiä ja nuoria ja haluamme lisää erikoistuneita ystäviä Suomeen muuttaneille, vammaisille ja sairaalapotilaille. Panostamme aktiivisesti nuorisotoimintaan järjestämällä esimerkiksi ryhmätoimintaa ja teemaviikonloppuja. Etsimme nuoria tukemaan nuoria. Vaikutamme inhimillisyyden puolesta ja olemme rohkea vaikuttaja on haastava tavoite. Pyrimme kasvattamaan näkyvyyttämme joukkotiedotusvälineissä ja sosiaalisessa mediassa, otamme kantaa inhimillisyyden puolesta ja osallistumme yhteiskunnalliseen keskusteluun. Päivitämme aktiivisesti kotisivujamme sekä Facebook- ja Twitter-sivujamme. Parannamme myös näkyvyyttämme traditionaalisissa medioissa. Kouluvierailu Skräbbölen koulu oli yksi monista kouluista, 7 joissa harjoittelijamme 2017 kävivät. Ali Norouzi ja Jürgen Ross kertoivat pakolaisuudesta ja rasismista.

3 Toiminta 2017 3.1 Kolme valtakunnallista päätavoitetta Yleiskokouskauden kolmena kokonaisvaltaisena tavoitteena on tuplata: Aktiivien määrä, Nuorisojäsenten määrä ja Nälkäpäiväkerääjien määrä. Näiden lisäksi tavoitteena on, että koko järjestön talous on tasapainossa. Olemme käynnistäneet aktiivisen jäsenrekrytointikampanjan Sverker Engströmin lahjoituksen tuella, hän haastoi vuosikokouksessa osastot kilpailuun siitä, mikä niistä onnistuu hankkimaan suhteessa eniten uusia jäseniä vuoden 2017 loppuun mennessä, palkintona osasto saa 400. Kampanja on tuottanut tulosta, osastot ovat hankkineet monia uusia jäseniä, vaikka kokonaisjäsenmäärä onkin vähentynyt vuodesta 2016 17 henkilöllä (-1 %). Koko maassa jäsenmäärä on vähentynyt -2,6 %. Nuorisojäsenten määrä Turunmaalla on kasvanut 1 %. Tämänvuotinen Nälkäpäiväkeräys onnistui hyvin. Monet kahtena viime vuotena mukaan tulleista uusista kerääjistä olivat jälleen mukana kampanjassa. Miten mittaamme tavoitteen toteutumista Lähtöarvo Suomi Lähtöarvo Turunmaa Työsuunnitelma 2017 2017 Aktiivisten toimijoiden määrä 24 800 882 Nuorten toimijoiden määrä (nuorisojäsenten ja nuorten perhejäsenten määrä 30.6.2014) 6 900 183 (2013) 158 (2014) Nälkäpäiväkerääjien määrä 12 000 800 1000 200 Vapepa 779 197 300 176 600 + koulut 343 +200 koululaista Toimintamme perustana ovat hyvin toimivat osastot ja osastojen yhteistyö Yleiskokous 2014 luokitteli osastot niiden toiminnan laajuuden mukaan. Hyväksymme sen, että osastomme ovat erilaisia resurssiensa ja toimintansa suhteen, jotta pystymme tukemaan niitä oikealla tavalla. Hyvä hallinto, hyvä yhteistyö ja hyvä viestintä ovat hyvin toimivan osaston tunnusmerkkejä toiminnan laajuudesta riippumatta. Tuemme osastoja Tavoite 2017 2017 Osallistujia Osastot valmiina auttamaan 0 osastoa 0 osastoa Toiminnan osastot 6 osastoa 8 osastoa Monimuotoisen toiminnan osastot 4 osastoa 2 osastoa Aluetapaaminen syksyisin Parainen Parainen 8 Aluetapaaminen syksyisin Iniö Korpo 8 Aluetapaaminen syksyisin Dragsfjärd Dragsfjärd 15 Teemme kummivierailun keväisin Järjestämme organisaatiokoulutuksen uusille luottamushenkilöille Soittokierroksia ja tarpeen mukaan käynti 2 käyntiä soittokierroksia Säännöllisiä kummikäyntejä ei tehty Tammikuu Tammikuu 6 8

3.2 Kolme strategista tavoitetta Autamme avun tarpeessa olevia ihmisiä. Suomen Punaisen Ristin kotimaan ja kansainvälisen toiminnan päätavoitteet ovat: 3.3 Strateginen tavoite 1: Tehokas auttaminen - Autamme onnettomuuksissa ja katastrofeissa 3.3.1 Parempi valmius auttaa Tavoitteenamme on, että hälytysvalmiudessa on riittävästi osaavia vapaaehtoisia ja että viranomaiset tuntevat valmiutemme ja voivat tarvittaessa hyödyntää sitä. Kuluneena vuonna olemme harjoitelleet Varsinais-Suomen piirin kanssa yhteisen valmiussuunnitelman mukaisesti. Piirin toiminnanjohtaja on toiminut valmiuspäällikkönä. Ensiavun ja terveydenhuollon suunnittelija työskentelee myös valmiuskysymysten parissa erityisesti tukemalla piirin hälytysryhmiä. Valmiussuunnittelu Tavoite 2017 2017 Osallistujia Teemme Varsinais-Suomen piirin Päivitämme Varsinais-Suomen Harjoitus 21.3 15 kanssa yhteisen Varsinais- Suomen kattavan valmiussuunnitelman piirin kanssa yhteistä suunnitelmaa ja harjoittelemme sen mukaan Osastojen valmiussuunnitelmat Huomioimme Päivitys käynnissä päivitetään vuosittain päivityksen Järjestämme valmiusharjoituksen Korppoo Martha-harjoitus, Korppoo 50 Osallistumme suomenruotsalaisiin Ei järjestetä Osallistuimme suurhar- 3 valmiusharjoituksiin joitukseen Vaasassa Ystävät mukana valmiudessa Hälytysryhmiä muodostetaan kahteen osastoon Ystävät osallistuivat Martha-harjoitukseen Korppoossa 8 Saamme nuoret mukaan valmiuteen 100 Nuoret olivat mukana Martha-harjoituksessa 9 10

Hälytysryhmät Meillä on aktiivinen Henkisen tuen ryhmä Meillä on aktiivisia Vapepahälytysryhmiä Ystävät mukana valmiudessa Saamme nuoria mukaan valmiustoimintaan Ensivaste-hälytysryhmiä Tavoite 2017 2017 Osallistujia 30 jäsentä 15 jäsentä 15 Kemiönsaari 110 Kemiönsaari 117 ja Parainen 70 Parainen 80 Ystävät osallistuvat Martha-harjoitus 8 valmiusharjoitukseen Nuoret tilastoidaan Vapepa 2 nuorta 2 ryhmää Turunmaalla Yhtään ryhmää ei muodostettu Hälytystehtävät Ryhmä Jäseniä Tehtäviä Vuosi 2017 2016 2015 2017 2016 2015 Henkinen tuki 15 15 25 7 8 6 Vapepa Kemiönsaari 117 109 120 0 2 1 Vapepa Parainen 80 59 70 2 1 2 Yhteensä 212 168 215 9 11 9 Kuluneen vuoden suuri hälytystehtävä oli Turun puukotustapaus 18.8. Auttamistoiminta koordinoitiin yhdessä Varsinais-Suomen piirin kanssa. Henkisen tuen ryhmä kohotti hälytysvalmiuttaan perjantaina klo 17.15 (teko tapahtui 16.05) ja ensimmäiset vapaaehtoiset työskentelivät kriisipuhelimessa lauantaina klo 7.00. Apu jatkui koko viikon henkistä tukea antaen Turun kaupungin kriisipuhelimessa sekä Turun kauppatorilla. Kaikkiaan mukana oli 120 vapaaehtoista, jotka tekivät 1000 työtuntia, ja yhteenlaskettuna otettiin 2500 henkilökontaktia. Turunmaalta auttamistyöhön osallistui 8 vapaaehtoista. Valtakunnallinen psykososiaalinen valmiusryhmä työskenteli Turussa koko viikon ajan. Tehtävä rahoitettiin Katastrofirahastosta pääsihteeri Kristiina Kumpulan päätöksellä. Ensihuolto- ja osasto valmiudessa -kurssit ovat nyt saaneet jalansijaa. Lyhytiltoja on pidetty Kemiössa ja Turussa ja koko kurssi Korppoossa. Valmiuden superkoulutuspäivä järjestettiin Turussa. Vapepajohtaja-kurssi, ryhmänjohtajakurssi ja henkisen tuen jatkokurssi keräsivät osanottajia koko ruotsinkielisestä Suomesta. Koulutus Tavoite 2017 2017 Osallistujia Etsintä- ja viestiharjoitus Parainen Tarvetta ei ollut Henkisen tuen kurssi Peruskurssi Peruskurssi Jatkokurssi ryhmälle Parainen Turku Turku 7 18 13, joista 11 Turunmaalta Jatkokoulutus Vapepa valmiusavaus 4 osallistujaa Kurssi ensihuollossa. Suuntaudumme Korppoo ja Kemiö Korppoo 11 osallistujaa erityisesti ystäviin. Osasto valmiudessa, Info-ilta Turku ja Kemiö 13 osallistujaa Vapepajohtaja-koulutus Turku 11, 4 Turunmaalta 10

3.3.2 Enemmän kerääjiä ja varoja avustustoimintaan Valtakunnallisena tavoitteena on selvästi kasvattaa kerääjien määrää. Turunmaalla koulut ovat aktiivisesti osallistuneet Nälkäpäiväkeräykseen, joten meillä kerääjien määrä on ennestään suuri. Nälkäpäiväkeräys onnistui Turunmaalla hyvin ja saimme aktivoitua monet heistä, jotka olivat ensimmäistä kertaa mukana Nälkäpäiväkerääjinä kahtena tätä edeltäneenä vuonna. Keräystoiminta Toimenpide Tavoite 2017 2017 Parannamme valmiuttamme osallistua hätäapukeräyksiin 10 osastolla on keräyssuunnitelma 8 osastolla on keräyssuunnitelma Parannamme vuosittain Nälkäpäivätulostamme 50 000 39 315 Kasvatamme kerääjien määrää 1000 443 120000 Keräykset katastrofirahastoon 109243 100000 94765 80000 70814 Kerätyt varat, 60000 53618 47874 61647 51146 57730 51860 40000 39100 20000 0 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Nälkäpäivä Muut keräykset katastrofirahastoon Haiti Afrikka Filippiinit Syyria Nepal Perheet paossa Mosul ja Aleppo 11

Keräystulos 2017 Nälkäpäivä Itä-Afrikka Muut Yhteensä Dragsfjärd 1 154,87 1 154,87 Hiittinen 3 633,00 620,00 20,00 4 273,00 Houtskari 1 488,39 79,35 1 567,74 Iniö 997,45 1 000,00 1 997,45 Kemiö 3 635,40 3 635,40 Korppoo 1 531,15 200,00 1 731,15 Nauvo 1 523,35 1 523,35 Parainen 7 023,94 2 502,79 2 328,40 11 855,13 Västanfjärd 1 150,35 500,00 1 650,35 Åbo svenska 9 350,24 2 172,78 2 382,00 13 905,02 Osastot yht. 31 488,14 6 074,92 5 730,40 43 293,46 S:t Olofsskolan 2 089,65 Cygnaeus 840,95 ÅA studentkår 1 334,62 Novia 3 289,10 Koulut yht. 7 554,32 7 554,32 Muut 272,75 739,15 1 011,90 Muut yht. 272,75 0,00 739,15 1 011,90 Yhteensä 39 315,21 6 074,92 6 469,55 51 859,68 Keräykset Rockföreningen vid Åbo Akademi r.f. lahjoitti rahaa Nälkäpäiväkeräykseen. Linn Arola ja Emilia Lindström keräsivät Hyvä joulumieli -keräykseen. 12

3.3.3 Enemmän ensiapuryhmäläisiä Olemme vuoden aikana onnistuneet aktivoimaan Turunmaan ryhmiä ja aktiiveja ryhmiä on 8. Ryhmät löytyvät Turusta, Paraisilta, Kemiönsaarelta, Nauvosta, Korppoosta, Houtskarista, Utöstä ja Iniöstä. Ensiapuryhmät Toimenpide Tavoite 2017 2017 Aktivoimme ryhmiä osastoissa 8 aktiivista ryhmää 8 aktiivista ryhmää Meillä on päivystysryhmiä 4 päivystävää ryhmää 4 päivystävää ryhmää Kasvatamme ryhmien jäsenmäärää 100 106 jäsentä Saamme nuoria mukaan ryhmiin Rekrytoimme koulujen ja oppilaitosten ensiapukoulutuksissa Tarjoamme ryhmille kursseja EA 1 EA 2 Päivystyskurssi EA 1 EA 2 2 Päivystyskurssia, Kemiö, Parainen 1 Kasnäs Ensivaste Järjestämme ryhmille ohjelmaa 4 eri teemaa 4 eri teemaa Järjestämme ryhmäjohtajatapaamisia Kevät ja syksy Tapaamiseen ei kerännyt osallistujia Kansainvälinen ensiapuryhmä, yhdessä V-S piirin kanssa Oma kansainvälinen ryhmä perustetaan Parainen/Nauvo Ei perustettu Ensiapuryhmien toiminta vuonna 2017 Ryhmä Jäseniä Päivystyksiä Autettuja 2016 2017 2016 2017 2016 2017 Houtskari 17 17 Kemiö 15 16 11 11 75 10 Korppoo 9 9 2 Nauvo 12 12 Parainen 22 13 5 2 32 14 Utö 14 19 Iniö 10 11 Åbo 10 9 1 2 1 Yhteensä 109 106 17 15 108 24 13

3.3.4 Saaristoapu-projekti Kuva: Marjatta Alakahri Ensivastekurssi Kemiönsaarella päättyi harjoitukseen m/s Stellalla. Vuoden aikana jatkui yhteistyöprojekti Vapaaehtoisten palokuntien ja Vapaaehtoisen meripelastuksen kanssa tavoitteena tarjota yhteisesti ensivastetoimintaa saaristossa. Kurssit Tavoite 2017 2017 Osallistujia EA 1 (16 h) 4 4 44 EA 2 (16 h) 4 4 54 Päivystyskurssi (18 h) 2 2 16 Ensivastekurssi (54 h) 3 1 16 3.3.5 Vastaanottokeskustoiminta Turunmaan piirillä on 6.10.2015 tehty sopimus Maahanmuuttoviraston kanssa vastaanottokeskustoiminnan ylläpitämisestä tarpeen vaatiessa. Sopimuksessa on 6 kuukauden irtisanomisaika. Jokaisesta erillisestä yksiköstä vaaditaan sopimuksen lisäksi myös toimeksianto, joka voi tulla ajankohtaiseksi, mikäli turvapaikanhakijoiden määrä jälleen kasvaa. Kuluneena vuotena vastaanottokeskukselle tai hätämajoitukselle ei ole löytynyt tarvetta. Vastaanottokeskustoiminta Tavoite 2017 2017 Hätämajoitus, tilapäinen 2 kpl, 300 paikkaa Valmius olemassa Vastaanottokeskus Parainen, 150 paikkaa Valmius olemassa 14

3.4 Strateginen tavoite 2: Vahva yhteisöllisyys vahvistamme hyvinvointia ja turvallista elämää 3.4.1 Enemmän ystäviä ja monipuolista ystävätoimintaa Ystävätoiminnan lähtökohtana ovat paikalliset tarpeet. Yksinäisyys on tämän päivän yhteiskunnan suuri ongelma ja ystävätoiminnan kautta tätä voidaan lievittää. Perinteinen ystävätoiminta on jatkunut yhtä aktiivisen akuin aiemminkin ja uusia ystäviä on tullut mukaan toimintaan. Vuoden kuluessa on järjestetty useita tapahtumia uusien ystävien mukaan saamiseksi toimintaan ja jo mukana olevien ystävien motivoimiseksi ja jatkokouluttamiseksi. Vuoden aikana on pidetty kaksi ystäväkurssia, yksi Korppoossa ja yksi Turussa, joissa koulutettiin uusia toimintaan mukaan tulevia ystäviä. Vuoden aikana ei järjestetty erikoiskursseja. Piirin alueella tapahtuva ystävätoiminta nostettiin erityisen paljon esille ystävänpäivän aikaan, jolloin sekä Yle Vega Åboland että paikalliset lehdet kertoivat ystävätoiminnasta ja auttoivat levittämään tietoa Vuoden ystäväteko -kampanjasta. Vuoden ystäviksi valittiin Christer ja Majlen Järnström Paraisilta. Lisäksi piiri järjesti syksyllä perinteisen Turunmaalaisen ystävätapaamisen, jossa teemana oli yksinäisyys. Ystävätoiminta Toimenpide Tavoite 2017 2017 Osallistujia Kasvatamme ystävien määrää +20 337 Turunmaalla Tuemme osastojen ystävävälittäjiä Tapaaminen keväällä ja syksyllä Parainen Kemiö 6 osallistujaa 7 osallistujaa Saamme nuoria mukaan ryhmiin Nuoret toivotetaan ryhmiin tervetulleiksi Toimintaa on markkinoitu infoiltojen ja tapahtumien yhteydessä Järjestämme erikoistumiskursseja Teemakursseja tarpeen mukaan Ystäväkurssi Korppoo Turku 8 osallistujaa 10 osallistujaa Järjestämme ystäville jatkokoulutusta Tuemme kotoutumista ja järjestämme monikulttuurista toimintaa Kasvatamme ystäväasiakkaiden määrää Turunmaalainen ystävätapaaminen Jatkokoulutus Turun ruotsalaisen seurakunnan kanssa Yhteydenpito osastojen valitsemiin vastuuhenkilöihin jatkuu, monikulttuurisuudesta keskustellaan valiokunnissa (nuoriso- ja sosiaalivaliokunta), autetaan verkostojen löytämisessä Turunmaalainen ystävätapaaminen Tuki osastojen yhteyshenkilöille ja ryhmänjohtajille 300 asiakasta 587 ystäväasiakasta 26 osallistujaa 15

Ystävien määrä 2013 2017 ja asiakkaiden määrä 2016 2017, toimintatilastosta Osasto 2013 2014 2015 2016 2017 Asiakasmäärä 2016 Asiakasmäärä 2017 Dragsfjärd 38 16 42 55 45 65 82 Hiittinen 17 18 18 19 19 12 54 Houtskari 10 4 6 6 7 10 Kemiö 21 19 21 26 24 46 8 Korppoo 14 16 17 16 16 45 71 Nauvo 15 15 15 30 15 Parainen 51 44 49 54 53 71 236 Västanfjärd 15 13 15 14 15 20 15 Åbo sv. 60 67 77 100 143 180 95 Yhteensä 226 197 260 305 337 469 587 Vuoden ystävät Turunmaalla 2017 Christer ja Majlen Järnström Kaksi iloista ja hyvin positiivista ja auttavaista ihmistä. He levittävät iloa ympärilleen, eivätkä säästä voimiaan, kun apua tarvitaan, he ovat aina valmiita auttamaan. Se, mikä on hienoa, on se, että he auttavat sekä lapsia, nuoria että iäkkäitä ihmisiä. Kuva: Andreas Ek Turunmaalainen ystävätapaaminen Nauvossa Yksinäisyyttä hoidetaan parhaiten yhteenkuuluvuuden avulla Kolmisenkymmentä iloista ystävää kokoontui 5. lokakuuta ystävätapaamiseen Nauvoon. Teemama oli yksinäisyys vanhusten joukossa ja kutsuttuina vieraina olivat Kerstin Savolainen, vanhustyön ohjaaja Nauvossa, ja Raili Svahnström, Festingarnaeläkeläisyhdistyksen puheenjohtaja. 16 Kuva: Andrea Södergård

3.4.2 Monikulttuurisuus Teemme työtä monikulttuuristen arvojen, suvaitsevaisuuden ja joustavan kotoutumisen hyväksi. Olemme saaneet tukea tässä työssä Österbottens svenska distriktiltä, joka osallistuu RAY:n rahoittamaan Monikulttuurisuusohjelmaan. Monikulttuuriseen toimintaan kuuluu myös asennetyö ja vuonna 2017 järjestettiin jälleen tapahtumia rasismin vastaisella viikolla. Viikko alkoi flash mob -tapahtumalla kävelykadulla Turussa maanantaina. Piiri, nuoria Turun osastosta ja Pansion vastaanottokeskuksessa asuvia turvapaikanhakijoita osallistuivat tapahtumaan. Viikko jatkui nuorisovaliokunnan yhdessä Jus Cogensin, Åbo Akademin kansainvälisen oikeuden opiskelijoiden aineyhdistyksen järjestämällä seminaarilla, jonka teemana oli rasismi. Seminaarissa puhui Muluken Cederborg rasismista, syrjinnästä ja yksittäisen ihmisen vastuusta. Adrian Perera luennoi otsikolla Jag är inte rasist - medveten och omedveten rasism i dagens Finland ( En ole rasisti tietoinen ja tiedostamaton rasismi tämän päivän Suomessa). Lähes 50 opiskelijaa osallistui tapahtumaan. Rasismin vastaisen viikon yhteydessä piiri kunnioittaa henkilö tai yhteisöä, joka on aktiivisesti edistänyt yhdenvertaista kohtelua Turunmaalla. Viime vuonna palkinnon sai kaksi henkilöä, Linda Bäckman ja Eva Björkfelt. Linda Bäckman on ollut mukana käynnistämässä ja ylläpitämässä We see you -kampanjaa Facebookissa. Sen tavoitteena on osoittaa tukea turvapaikanhakijoille ja työskennellä entistä inhimillisemmän turvapaikkapolitiikan puolesta. Lisäksi Linda on vetänyt Åbo Akademi Volunteers -ryhmää, joka on järjestänyt turvapaikanhakijoille ohjelmaa Turussa. Eva Björkfelt opetti vapaaehtoispohjalta suomea ryhmälle turvapaikanhakijoita useita kertoja viikossa syksystä 2015 lähtien ja sitten lokakuusta 2016 hän on vetänyt yhdessä Linda Bäckmanin ja Lena Nykäsen kanssa keskustele suomeksi -ryhmää. Ryhmässä turvapaikanhakijat ja pakolaiset voivat harjoitella keskustelemaan suomeksi, mikä on edesauttanut heidän suomen oppimistaan. Ryhmä on lisäksi tukenut kotoutumista ja turvapaikanhakijoiden henkistä terveyttä turvapaikkaprosessin aikana. Juhlistaakseen Suomi 100 -juhlavuotta Turun ruotsalainen teatteri järjesti Pete Poskiparran esityksen vähävaraisille. Aktivoimme turvapaikanhakijamme ja kiintiöpakolaisemme ja saimme liput 58 hengelle. Monikulttuurinen toiminta Toimenpide Tavoite 2017 2017 Osallistujia Järjestämme erikoistumiskursseja Tuemme kotoutumista Yhteydenpito osastojen valitsemiin vastuuhenkilöihin jatkuu, monikulttuurisuudesta keskustellaan valiokunnissa (nuoriso- ja sosiaalivaliokunta), autetaan verkostojen löytämisessä Olemme tukeneet osastoja niiden kotoutumista tukevassa toiminnassa Pete Poskiparta esiintyi ÅST:ssa turvapaikanhakijoille ja kiintiöpakolaisille 58 osallistujaa 17 Seminaari rasismista Piirin nuorisovaliokunta järjesti yhdessä Jus Cogensin, Åbo Akademin aineyhdistyksen kanssa seminaarin, jonka teemana oli rasismi. Muluken Cederborg kertoi oman tarinansa ja kaikkien vastuusta toimia rasistisessa tilanteessa. Adrian Perera puhui tietoisesta ja tiedostamattomasta rasismista nykypäivän Suomessa.

3.4.3 Aktiiviset nuoret nuorten tukena Piiri on panostanut erilaisiin tapahtumiin ja yksittäisiin panostuksiin, joissa nuoret voivat tulla mukaan toimintaan tuntematta tarvetta sitoutua johonkin. Saadaksemme lisää nuoria toimintaamme piiri on aktiivisesti toiminut nuorten saavuttamiseksi kertoaksemme nuorisotoiminnasta ja toiminnasta yleensä. Tammikuussa toiminta käynnistyi nuortenillalla, jossa nuoret saivat tietoja siitä, mitä Punaisessa Ristissä voi tehdä. Helmikuussa järjestettiin nuorten teemailta humanitäärisestä oikeudesta. Maaliskuussa pidettiin seminaari rasismista yhdessä Jus Cogens vid Åbo Akademi -aineyhdistyksen kanssa. Huhtikuussa järjestettiin rasismin vastainen treenikehä nuorille. Toukokuussa piiri osallistui Åbo Walks - tapahtumaan, jolloin ruotsinkieliset järjestöt, jotka tarjoavat toimintaa nuorille, esittelevät toimintaansa koululaisille. Lisäksi Punainen Risti on näkynyt peruskouluissa ympäri Turunmaata nälkäpäivän yhteydessä, ehkäisevän päihdetyön viikolla, kondomiajokorttitunneilla, rasismin vastaisien treenikehien muodossa ja pakolaisuuteen ja rasismiin liittyneinä kouluvierailuina. Kesäleirin järjesti vuonna 2017 Ahvenanmaan piiri ja se pidettiin Kökarissa. Yhteensä 39 lasta osallistui leirille, heistä 10 tuli Turunmaalta. Syksyllä toiminta jatkui, kun nuorisovaliokunta oli mukana Åbo Akademin Gulnäbbsakademitapahtumassa uusille opiskelijoille syyskuussa. Lokakuun lopulla järjestettiin riippuvuus-teeman ympärille koottu puolen päivän seminaari. Siellä kaksi kokemuseksperttiä kertoi oman elämäntarinansa. Johan Ekroth kertoi pitkään jatkuneesta alkoholin väärinkäytöstään ja Maria Thelen siitä, millaista on olla väärinkäyttäjan läheinen. Tapahtuma keräsi SFV:n kokoustilan täyteen Turussa. Vuoden aikana on Turunmaalla pidetty kaksi rasismin vastaista treenikehää. 35 oppilasta osallistui treenikehään, joka järjestettiin Kimitonejdens skola -koulussa. Syksyn aikana syvennettiin yhteistyötä Jus Cogens vid Åbo Akademi -aineyhdistyksen kanssa, kun päätettiin tulevasta yhteistyöstä Nälkäpäivän ja rasismin vastaisen viikon ympärillä. Piiri on kouluttanut vapaaehtoisia vetämään Kondomiajokortti-tapahtumia. 37 oppilasta on vuoden aikana osallistunut kondomiajokorttitunnille. Nuorilta nuorille Toimenpide Tavoite 2017 2017 Osallistujia Starttaamme nuortenryhmiä Turunmaalla Nuorisotoiminta jatkuu tapahtumapohjalla, uusia nuoria kutsutaan mukaan Tapahtumapohjainen nuorisotoiminta 5-25 osallistujaa Järjestämme nuorille ohjelmaa Teemaviikonloppu päihteet ja päihteiden vastainen työ Teemapäivä riippuvuudesta 28.10., SFV:n tila 17 henkilöä + kaksi harjoittelijaa Laajennamme kaveriryhmätoimintaa Laajennamme Läksyhelppitoimintaa Kondomiajokortti Tarvittaessa Tarvittaessa Kesäleiri luokille 4-6 Kökarissa Osa kotoutumista tukevaa toimintaa Paraisilla ja Kemiössä Vapaaehtoisten kouluttaminen vetäämään kondomiajokorttitunteja Kondomiajokorttitunteja Nauvossa ja Turussa 39 osallistujaa, 10 Turunmaalta 2 henkilöä 37 oppilasta 18

3.4.4 Johtava asema ensiapukoulutuksessa Koska kilpailu ensiapukoulutuksissa on tullut yhä kovemmaksi, piirit ovat yhdessä keskustoimiston kanssa perustaneet 9.6. osakeyhtiö Suomen Punaisen Ristin Ensiapukoulutus Oy:n. Yhtiön tavoitteena on tehostaa kurssien myyntiä ja kehittää kurssien sisältöä, materiaaleja ja kouluttajakoulutusta. Turunmaan piiri omistaa 0,4 % yhtiöstä. Kuluneena vuotena Suomen Punainen Risti on tehnyt yhteistyötä LähiTapiolan kanssa ja järjestänyt Sankarikoulutuksia (ensiavun lyhytkursseja) suurelle yleisölle ja koululaisille. Yhteistyö on Turunmaalla ollut onnistunutta, kaikkiaan ja kaikkiaan 467 koululaista ja noin 90 aikuista on saanut ensiapukoulutusta. Johtava asema ensiapukoulutuksessa Toimenpide Tavoite 2017 2017 Osallistujia Myymme ja pidämme 15 st. 16 h kurser EA 1, 7 kpl 94 kursseja 10 st. övriga EA 2, 3 kpl 47 Hätäea 8 h, 2 kpl 19 Hätäea 4 h, 2 kpl 19 Defibrillaattorikurssi, 28 3 kpl Koulut Järjestämme lyhytkursseja 2-4 h, 10 kpl luokat 5-6 (400 oppi-lasta), 3 kpl luokka 8 (80 oppilasta), 10 kpl muille Sankarikoulutukset, 11 kpl 467 koulut Sankarikoulutukset, aikuiset 6 kpl noin 90 30 Pidettyjen kurssien määrä 25 26 24 20 15 10 5 0 16 15 15 12 11 11 9 7 7 7 6 6 5 5 5 4 4 4 3 3 3 3 2 2 2 1 1 1 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 2017 EA 1 EA 2 Hätäensiapu 19

3.4.5 Edistämme hyvinvointia lähiyhteisössä Terveyden edistäminen on maailmanlaajuisesti suurin vapaaehtoistoiminnan muoto koko Punaisessa Ristissä. Suomessa Punaisen Ristin terveyden edistämistyö kohdistuu arjen tapaturmien ehkäisyyn, HIV/seksuaaliterveysneuvontaan sekä ehkäisevään päihdetyöhön. Kuluneena vuonna piiri on keskustellut osastojen kanssa terveyspistetoiminnasta. Useat ovat kiinnostuneita ja pohjatyö terveyspisteiden perustamiseksi on tehty. Piirin suunnitelmissa on tämän ympärille rakennettu Saaristoterveys-projekti (Skärgårdshälsa). Osastot ovat olleet aktiivisia Hyvä joulumieli-kampanjassa. Tänä vuonna jaettiin ennätysmäärä lahjakortteja niitä tarvitseville perheille piirin alueella. Lahjakortin saavat perheet valitaan osastojen yhteistyökumppaneiden avulla. Tänä vuonna yhteistyötä tehtiin muun muassa seurakuntien, sosiaalitoimen ja koulukuraattoreiden kanssa. Edistämme hyvinvointia lähiyhteisössä Tavoite 2017 2017 Saariston terveyspisteet 1 terveyspiste Inga punkter är öppnade. En orsak är rädslan över offentliga sektorns indragningar Ensiapumateriaaliasemat Asemien määrää vähennetään Asemat on lakkautettu HIV/seksuaalineuvonta Ennaltaehkäisevä päihdetyö Hyvä joulumieli -kampanja Kondomiajokorttia tarjotaan kouluihin ja nuorisotaloihin. Toteutetaan harjoittelijoiden avulla. Järjestetään teemaviikonloppuna Korttien määrä on riippuvainen valtakunnallisesta keräystuloksesta 37 nuorta osallistunut kondomiajokorttiin Teemapäivä riippuvuudesta yhteistyössä Kranyhdistyksen kanssa. 19 henkilöä osallistui. 225 kpl kortteja jaettiin piirissä Ainutlaatuinen näkökulma väärinkäytön arkeen Punainen Risti ja KRAN rf järjestivät 28. lokakuuta yhteisen teemapäivän riippuvuudesta Turussa. Kutsuttuina vieraina 20 olivat kokemusasiantuntijat Johan Ekroth ja Maria Thelen, jotka kertoivat aiheesta oman elämänkokemuksensa kautta.

3.5 Strateginen tavoite 3: Rohkea vaikuttaminen Vaikutamme inhimillisyyden puolesta 3.5.1 Esiinnymme rohkeasti arvojemme ja periaatteidemme puolesta Tärkeä osa Punaisen Ristin auttamistyötä on päätöksentekijöihin vaikuttaminen. Asennetyö sisältyy kaikkiin toimintamuotoihimme paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Kuluneena vuonna Suomi täytti 100 ja Suomen Punainen Risti 140 vuotta. Juhlavuotta leimasi historiastamme kertovat kampanjat ja osastojen ja piirin suurelle yleisölle järjestämät n.k. auttajakurssit. Esiinnymme rohkeasti ja puolustamme arvojamme ja periaatteitamme Parannamme näkyvyyttämme Kommunikoimme ja tiedotamme aktiivisesti Tavoite 2017 2017 170 kertaa 190 kertaa paikallislehdissä paikallislehdissä Kotisivujen kävijämäärää kasvatetaan 1300 997 Facebook tykkääjää/seuraajaa 200 Instagram sosiaalisessa mediassa Aktiiviset ja selkeät Aktiiviset ja selkeät kotisivut kotisivut Här och Nu 4/vuosi Här och Nu 4/vuosi 11 osastokirjettä 11 osastokirjettä Mediaseuranta 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Facebook 132 560 803 853 997 Nuoret Facebookissa 0 154 193 204 207 Muu sosiaalinen media Nuorilla on Twittersivu Nuorilla on Twittersivu Yhdistysblogi Instagram aktivoitu ja Instagram ja Instagram Mediaseuranta (lehdet) 86 138 158 219 236 190 21

3.5.2 Hankimme uusia jäseniä Punaisen Ristin aktiivisiksi toimijoiksi Jäsenyys on haluttu kannanotto inhimillisten arvojen puolesta. Aktiivinen jäsenhankintakampanja on aloitettu ja sitä on auttanut Sverker Engström 400 lahjoituksellaan osastolle, joka onnistuu hankkimaan suhteellisesti eniten jäseniä vuoden 2017 loppuun mennessä. Jäsenmäärä on vuoden aikana pudonnut 17 hengellä, kun taas nuorisojäsenten on kasvanut 2 hengellä. Jäsenet iloa auttamisesta Tuemme osastoja uusien jäsenten rekrytoinnissa Teemme jäsenkirjepohjan osastojen aktiivista jäsenhuoltoa varten Palkitsemme vapaaehtoisia Teemme mahdolliseksi sen, että vapaaehtoiset voivat osallistua yhteisiin suomenruotsalaisiin tapahtumiin Teemme mahdolliseksi sen, että vapaaehtoiset voivat osallistua yhteisiin valtakunnallisiin tapahtumiin Tavoite 2017 2017 Osallistujia 2000 jäsentä 1 750 jäsentä 2/vuosi Turunmaalainen ystävätapaaminen, syksy Syystapaaminen järjestettiin piknikristeilynä Ei järjestetty Kick-off ja pizzailta Valmiusristeily Nuorisotapaaminen jos kiinnostusta on Suomenruotsalainen ystävätapaaminen Loviisassa Päivä osastojen avainhenkilöille syksyllä / Syystapaaminen Pohjaa ei ole työstetty Turunmaalainen ystävätapaaminen Ystävätapaaminen peruutettiin vähäisen osallistujamäärän takia Kukaan ei ole hakenut avustusta 28 osallistujaa 69 osallistujaa 35 osallistujaa Jäsenmäärä 2012-2017 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Dragsfjärd 100 98 103 121 109 108 Hiittinen 77 76 68 67 70 70 Houtskari 58 53 52 48 49 57 Iniö 66 64 59 59 73 67 Kemiö 133 132 129 141 142 147 Korppoo 95 97 94 100 107 108 Nauvo 78 74 71 83 93 85 Parainen 591 574 551 577 566 548 Västanfjärd 141 134 128 131 124 122 Åbo svenska 461 443 412 450 434 438 Yhteensä 1 800 1 745 1 667 1 777 1 767 1 750 Joista nuorisojäseniä 200 183 158 169 174 176 suomenkielisiä jäseniä 254 239 235 258 270 264 22

Vapaaehtoisten määrä 2014-2017, toimintatilaston mukaan Osasto 2014 2015 2016 2017 Dragsfjärd 17 121 130 50 Hiittinen 11 32 29 16 Houtskari 12 26 33 21 Iniö Kemiö 117 190 113 60 Korppoo 35 33 49 29 Nauvo 140 25 35 Parainen 101 130 120 50 Västanfjärd 18 25 30 15 Åbo svenska 100 270 300 172 Yhteensä 411 967 829 448 Toimintapäivä Taalintehtaalla SPR:n Dragsfjärdin osasto juhli 29.10. 65-vuotisjuhliaan koko perheelle suunnatulla toimintapäivällä. Nalleille on tarjolla ensiapua Anci Henriksson johdolla. Kahvila Sawa (arabiaksi yhdessä) Kesällä 2017 ryhmä syyrialaisia naisia järjesti yhdessä Paraisten osaston monikulttuurisen ryhmän kanssa hyväntekeväisyyskahvilan Paraisilla. Kahvila Sawan koko henkilökunta: vasemmalta Ali, Muhamed, Zamzam, Mehdya, Ardiana, Bushra, Sirkka, Tahani, Päivi H ja Päivi N. 23

Huomionosoitukset Suomen Punainen Risti on vuoden aikana myöntänyt seuraavat huomionosoitukset: Kultainen ansiomitali Gunvor Laakso, Dragsfjärd Gretel Lindroos, Dragsfjärd Lis-Beth Nyberg, Dragsfjärd Siv Nygårdas, Parainen Pertti Metso, Västanfjärd Henrik Carlstedt, Åbo svenska Carl-Olof Tallgren, Åbo svenska Hopeinen ansiomitali Sari Karrila, Iniö Ann-Christin Henriksson, Kemiö Yvonne Nymalm-Rejström, Nauvo Asta Lindholm, Parainen Sabine Mattila, Parainen Doris Åkerholm, Parainen Pronssinen ansiomitali Anita Österberg, Hiittinen Taru Arho, Houtskari Helga Ekblad, Houtskari Susanna Fagerlund, Houtskari Pirjo Gräsbeck, Houtskari May-Britt Järnström, Houtskari Helena Schmidt, Houtskari Petra Öhman, Houtskari Eeva Vuola, Iniö Leena Asplund, Parainen Stig Hågensen, Parainen Tove Johansson, Åbo svenska Turunmaan piirin hallitus on myöntänyt seuraavat ansiomerkit: Ulla-Britt Melander, Dragsfjärd Marja Berlin, Hiittinen Sirkka-Liisa Friis, Houtskari Birgitta Holmström, Kemiö Gretel Hoikkala, Kemiö Marita Tikkanen, Kemiö Ritva Forsman, Kemiö Marita Lindström, Korppoo Iris Ojala, Korppoo Berit Peltonen, Korppoo Nina Alopaeus, Parainen Göran Peltonen, Parainen Kristina von Weissenberg, Parainen Carin Åminne, Åbo svenska 24

3.5.3 Tavoitamme enemmän koululaisia ja opiskelijoita Olemme tehneet yhteistyötä koulujen ja oppilaitosten kanssa. Aamunavauksia on pidetty ennen Nälkäpäiväkeräystä ja sen aikana. Punaisen Ristin teemat, arvot ja toiminta on viety koulujen arkeen pitkäjänteisellä ja säännöllisellä yhteistyöllä. Lisäksi Punainen Risti on näkynyt peruskouluissa ympäri Turunmaata kondomiajokortti- ja ensiapukoulutuksien yhteydessä. Tietoa kesän lastenleiristä on jaettu Turunmaan alakouluissa. Ystäväoppilasseminaarin aikana Kemiössä osallistui 35 oppilasta piirin järjestämään Rasismin vastainen treenikehä -työpajaan. Yhteistyötä ammattikorkeakoulu Novian kanssa on syvennetty ja opiskelijaprojekteina on toteutettu muun muassa kondomiajokortti-tapahtumia ja Nälkäpäivän keräystapahtumia. Yhteistyötä Åbo Akademin aineyhdistysten kanssa on syvennetty, aineyhdistyksiä och nationer osallistui nälkäpäiväkeräykseen ja Anomi ja Jus Cogens aineyhdistykset ovat tehneet yhteistyötä monessa projektissa. Kouluyhteistyö Tuemme osastoja tekemään kouluyhteistyösopimuksen koulujen kanssa Huomioimme ehkäisevän päihdetyön viikon Tarjoamme Ensiapu 1 -kurssin 9. luokkalaisille Järjestämme roolipelin På Flykt yhteistyössä Novian kanssa Teemme aktiivisesti yhteistyötä Novian kanssa Aamunavaukset Tavoite 2017 2017 Osallistujia 3 osastolla on Tavoitetta ei ole koulusopimus saavutettu Teemaviikonloppu S:t Olofskolan, vuosiluokka 8 Korvataan Rasismin vastaisella treenikehällä, johon voi ottaa osaa useita henkilöitä Keräykset Harjoittelijat Projektit Teemapäivä riippuvuudesta 28.10., SFV:n tila Ei järjestetty Ei järjestetty Keräykset Harjoittelijat Kondomiajokortti 5 aamunavausta 17 henkeä + kaksi harjoittelijaa 120 3 1 Nuorten ilta Kolmisenkymmentä nuorta kokoontui infoiltaan Pub Niskaan tammikuussa 25

4 Organisaatio 4.1 Piirin vuosikokous Piirin vuosikokous pidettiin 22. huhtikuuta Dragsfjärdissä. Kaikkiaan 43 jäsentä osallistui kokoukseen. 22 äänioikeutetusta edustajasta 20 osallistui edustaen 9/10 osastoa. Ohjelma koostui keskushallituksen varapuheenjohtaja Christel von Frenckell-Rambergin yleiskatsauksesta. Kokouksessa jaettiin mitaleita ja ansiomerkkejä. Kokous hyväksyi toimintakertomuksen ja vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2016 sekä hyväksyi työsuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2017. 4.2 Piirihallitus, vaalitoimikunta ja valiokunnat Piiriä johtaa piirihallitus. Puheenjohtajana on toiminut Christel von Frenckell-Ramberg ja varapuheenjohtajana Göran Peltonen 22.4. saakka. Alkaen 22.4. valittiin Päivi Kuntze uudeksi puheenjohtajaksi ja Göran Peltonen varapuheenjohtajaksi. Sihteerinä on toiminut toiminnanjohtaja Annalena Sjöblom. Kokousten määrä Pykälien määrä Piirihallitus 5 78 Talousvaliokunta 3 32 Terveys- ja valmiusvaliokunta 3 29 Sosiaalivaliokunta 4 43 Nuorisovaliokunta 4 41 Piirihallitus vuonna 2017 Päivi Kuntze, puheenjohtaja Turku vuosikokouksesta Christel von Frenckell-Ramberg, puheenjohtaja Turku vuosikokoukseen Göran Peltonen, varapuheenjohtaja Parainen Marja Berlin Hiittinen vuosikokoukseen Roger Broo Turku lokakuuhun Catrine Huhta Dragsfjärd Eva Högnäs Hiittinen vuosikokouksesta Tove Johansson Turku vuosikokoukseen Sari Karrila Iniö Sonja Lumme Hiittinen Linda Nummelin Parainen Yvonne Nymalm-Rejström Nauvo Tarja Santavuori-Sirkiä Korppoo Helena Schmidt Houtskari vuosikokouksesta Stina Tiainen Kemiö Guje Viitanen Västanfjärd vuosikokouksesta Annalena Sjöblom, sihteeri 26

Vaalitoimikunta Sverker Engström, puheenjohtaja Anita Österberg Susanne Piekkala Inger Österlund Roger Öhman Solveig Basilier Annalena Sjöblom, sihteeri Parainen Hitis Kemiö Korppoo Nauvo Turku Valiokunnat Talousvaliokunta Päivi Kuntze, puheenjohtaja Bror Berg Christel von Frenckell-Ramberg Tony Jäntti Rachel Nygård-Taxell Göran Peltonen Annalena Sjöblom, sihteeri Turku Parainen Turku Turku Turku Parainen Valmiusvaliokunta Monica Hellberg, puheenjohtaja Kemiö Nina Alopaeus Parainen Stig Hågensen Parainen Alf Jansson Parainen Roland Karlsson Turku Tarja Santavuori-Sirkiä Korppoo Annalena Sjöblom ja Marjatta Alakahri, sihteerit Sosiaalivaliokunta Kristina Hakola-Wass, puheenjohtaja Helena Lindström Ulla Stendahl Stina Tiainen Mia Eklund, sihteeri kevät Andrea Södergård, sihteeri syksy Dragsfjärd Parainen Turku Kemiö Nuorisovaliokunta Maria Höglund, puheenjohtaja Linn Arola Anna Korkman Therese Lindroos Sandra Rautio Satu Saranpää Jenny Vuorenlinna Mia Eklund, sihteeri kevät Andrea Södergård, sihteeri syksy 4.3 Piirin tilintarkastajat Varsinaisena tilintarkastajana on toiminut KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy (PwC Suomi), KHT-tilintarkastaja Maria Merne vastuullisena tilintarkastajana. 27

4.4 Varsinainen yleiskokous Suomen Punaisen Ristin korkein päättävä elin, varsinainen yleiskokous kokoontui Helsingissä 10.-11.6. Yleiskokous päätti järjestön toimintalinjauksesta kolmelle tulevalle vuodelle, 2018-2020, sekä valitsi luottamushenkilöt keskeisiin elimiin. Tänä vuonna päätettiin myös muutoksista järjestön sääntöihin. Piiristä kokoukseen osallistui 23 henkilöä, 12 äänioikeutettua edustajaa 7/10 osastosta. 4.5 Edustus Turunmaan piirillä oli edustus seuraavissa elimissä ennen yleiskokousta 11.6.: SPR:n valtuusto Göran Peltonen, jäsen, Sverker Engström, varajäsen SPR:n hallitus Christel von Frenckell-Ramberg, varapuheenjohtaja SPR:n tarkastusvaliokunta Christel von Frenckell-Ramberg, puheenjohtaja SPR:n sovittelulautakunta Rachel Nygård-Taxell SPR:n henkilöstö- ja kehitysvaliokunta Henrik Carlstedt, jäsen Turunmaan piirillä on edustus seuraavissa elimissä yleiskokouksen 11.6. jälkeen: SPR:n valtuusto Päivi Kuntze, varapuheenjohtaja SPR:n sovittelulautakunta Tove Johansson SPR:n tarkastusvaliokunta Rachel Nygård-Taxell 28

4.6 Hallinto Piiritoimisto Piiritoimiston tehtävänä on koordinoida alueellisesti Punaisen Ristin toimintaa sekä ohjata ja tukea osastoja niiden työssä. Piirin toiminnanjohtajana on toiminut Annalena Sjöblom. Piiritoimisto saa korvauksetta Varsinais-Suomen Sairaanhoitopiirin kanssa olevan sopimuksen mukaan käyttää toimistotiloja toimintaansa osoitteessa Kaskenkatu 13 A Turussa. Piiritoimisto omistaa auton, Renault Grand Scenic, jolle on vuoden aikana kertynyt ajokilometrejä 8 651 km, yhteensä niitä on kertynyt 61 832 km. Henkilöstö Piiritoimisto Marjatta Alakahri Ensiavun ja terveydenhuollon suunnittelija Christel Bergman Toimistosihteeri, 55 % Rebecca Börman Mia Eklund Juha Lindström Annalena Sjöblom Andrea Södergård Sosiaali- ja nuorisotoiminnan suunnittelija Sosiaali-, monikulttuurisuusja nuorisotoiminnan suunnittelija Järjestötyöntekijä/ Projektisuunnittelija Toiminnanjohtaja Sosiaali-, monikulttuurisuusja nuorisotoiminnan suunnittelija Hoito- ja tehtävävapaalla 31.12.2017 Äitiyslomasijainen 29.9.2015 30.7.2017 1.8 31.12.2017 Harjoittelijat Jenny Jönsson Toimistoapu, 1 krt/viikko 1.1 31.12.2017 Emma Sjöblom Sosionomiopiskelija, Novia 15.2 31.3.2017 Nina Lindblom ÅA Sosiologiaopiskelija 1.-30.6, 1.8-30.9.2017 Ali Norouzi Tradenomiopiskelija, Novia 29.5 31.7.2017 Maria Höglund Sosionomiopiskelija, Novia 9.10 11.7.2017 Jürgen Ross Sosionomiopiskelija, Novia 23.10 21.12.2017 Paraisten osastossa Turunmaan piirin kautta Andreas Ek Toimintasihteeri 1.1 31.12.2017 Henkilöstöhallinto Piirillä on joka viikko henkilökuntakokous, jossa käydään läpi ajankohtaisia asioita. Kehityskeskusteluja pidettiin vuonna 2017 yksi, lisäksi on käyty lyhyempiä keskusteluja pääsääntöisesti kerran kuukaudessa. Keskustoimisto seuraa työhyvinvointia kahdesti vuodessa ns. pulssikyselyllä. Tulokset käydään läpi koko henkilökunnan kesken. Kevään kysely antoi keskiarvoksi 4,34 ja syksyn 4,20 maksimissaan 5 pisteestä. Piirin henkilökunta on osallistunut Hälsa 3 työhyvinvointiprojektiin, jonka järjestävät Folkhälsan ja Finlands Svenska Bildningsförbundet. Projekti päättyi syksyllä 2017. Projektiin sisältyi työssä jaksamiseen ja työhyvinvoinnin parantamiseen liiittyvää ohjelmaa. 29

Työterveyshuolto ostetaan Mehiläisestä ja kuluneena vuonna on erityistä huomiota kiinnitetty ergonomiaan. Henkilöstöllä on käytössään Virike-seteleitä työterveyden ylläpitämiseksi sekä mahdollisuus henkilöstölounaaseen Turunmaan sairaalassa ja lounasseteleiden hankkimiseen. 4.7 Yhteistyö Punaisen Ristin auttamisvalmiuden perustana on yhteistyö ja kumppanuus. Yhteistyö muiden piirien kanssa Suomenruotsalainen ystävätapaaminen Suomenruotsalainen valmiusharjoitus Piirien puheenjohtajien ja toiminnanjohtajien tapaaminen 2x/vuosi Yhteinen päivä Helsingin ja Uudenmaan piirin, Ahvenanmaan piirin ja Österbottens svenska distriktin kanssa Yhteistyötapaamisia Varsinais-Suomen piirin pidetään säännöllisesti Yhteistyö muiden organisaatioiden kanssa LähiTapiola Kemiönsaaren kunta Paraisten kaupunki SVF Bildning Ammattikorkeakoulu Novia Åbo Akademi Åbo Akademin oppilaskunta Turun ruotsalainen seurakunta Turun ammatti-instituutti Varsinais-Suomen Muistiyhdistys Meripelastusyhdistykset Talouspalvelut Talouspalvelut hoidetaan ostopalveluna keskustoimistossa vuodesta 2012 lähtien. Palkanlaskenta hoidetaan ostopalveluna keskustoimistossa vuodesta 2012 lähtien. IT-palvelut hoidetaan ostopalveluna keskustoimistossa. Reddien selfie piiritoimiston henkilöstö taustalla Henkilökunta pöydän ympärilla: Juha Lindström, Marjatta Alakahri, Annalena Sjöblom, Christel Bergman ja Andrea Södergård 30

5 Talous 5.1 Talous tasapainoss Yksi suurista valtakunnallisista tavoitteista SPR:n toimintalinjauksessa on, että koko organisaatiossa talous on tasapainossa vuonna 2017. Piiri on menestyksekkäästi hakenut rahastoista ulkoisia avustuksia eri tapahtumiin. Taloutemme on tasapainossa Toimenpide Tavoite 2017 2017 Haemme ulkoisia avustuksia 45 000 säätiöt 39 000 EU Saaristoapu 28 825 31 395 EU Saaristoapu Meillä on tehokas sijoitusten hoito 6 % arvonnousu 10,39 % arvonnousu 5.2 Varainhankinta Seuraavat rahastot ovat tukeneet piirin toimintaa kuluneena vuotena: Avustukset Rahasto Svenska fruntimmersföreningen i Åbo, ystävätoiminta 2 000 Stiftelsen Eschnerska Frilasarettet, ensiapu 19 075 C G Sundells stiftelse, lasten ja nuorten toiminta 7 000 Kemiönsaaren kunta, henkinen tuki 200 Paraisten kaupunki, henkinen tuki 550 Varainhankinta Talousarvio, Turunmaan piirin järjestämät ensiapukurssit 11 872,94 10 000 Kontti 41 000,00 41 000 Jäsenmaksut 8 212,00 8 500 Tuotemyynti, ensiapu 1311,00 10 000 Adressit, kortit, joulukortit 12 607,83 10 200 31

5.3 Taloudellinen analyysi Tilinpäätös vuodelta 2017 osoittaa tulokseksi 14 495. Toiminnan kustannuksiksi muodostuu -404 166 (2016: -1 327 165 ) ja tuotoiksi 169 144 (2016: 1 133 966 ). Varsinaisen toiminnan alijäämä on -179 093,86, (2016: -121 529 ) budjetissa arvioitua -167 350 vastaan. 0,00 Talousarviovertailu -20 000,00-40 000,00-60 000,00 Tilinpäätös Talousarvio -80 000,00-100 000,00-120 000,00 Toimintamuodot ovat monessa tapauksessa ylittäneet budjettinsa. Ylitykset johtuvat ensi sijaisesti tietyistä odottamattomista kuluista sekä saamatta jääneistä avustuksista. Keskustoimistosta saatavan avustuksen määrä jatkaa laskuaan, toiminta-avustuksena saadaan 15 000 ja RAY-projektitukena yhteensä 10 500 (vuonna 2015: 23 000, 2014: 28 975, 2013: 30 800). Piirin sijoitukset tuottivat 209 516,40. Osinkoja ja korkoja on kertynyt budjetoitua vähemmän 46 726 (65 500 talousarviossa). Vuokratulot olivat 28 533,87. Rahoitus, 209 516 15 % Vuokratuotot Osingot 54 % 24 % Korot Myyntivoitot 7 % 32

Sijoitussalkun arvo on vuoden aikana vähentynyt 166 470. Syynä on 290 000 velan takaisinmaksu Maahanmuuttovirastolle. 2017, Yhteensä 2 364 084 2016, Yhteensä 2 530 554 15 % 15 % 7 % Osakkeet 6 % Osakkeet 45 % Rahastot 45 % Rahastot Joukkovelkakirjat Joukkovelkakirjat Asunto-osakkeet Asunto-osakkeet 33 % 34 % Reddie ja sosiaalinen media Syyskuun puolivälissä pieni punainen koira nimeltään Reddie muutti Kaskenkadun toimistoomme. Syksyn aikana hän on käynyt muun muassa ystävätapaamisessa Nauvossa ja syyskokoontumisessa risteilyllä. Yksi vuoden teemoista vaikuttamistyössä on ollut sosiaalisen median käyttö ja #reddiesresa on yksi seuraus tästä. 33

Osastot Osastojen puheenjohtajat, varapuheenjohtajat ja sihteerit: Dragsfjärd Catrine Huhta Gunilla Söderholm Maria Bärling Hiittinen Anita Österberg Elvi Johansson Clara Henriksdotter-Puranen Houtskari Petra Öhman Eija Jalas Christa Stenwall Iniö Eeva Vuola Marja Lundell Nina Grandell Kemiö Susanne Piekkala Viveka Nordman Hannele Johansson Korppoo Inger Wiklén Tarja Santavuori-Sirkiä Inger Österlund Nauvo Yvonne Nymalm-Rejström Ramona Lindroos Linus Söderlund Parainen Göran Peltonen Kristina von Weissenberg Andreas Ek Västanfjärd Pertti Metso Julia Lundsten Guje Viitanen Åbo svenska Eivor Huldén Tove Johansson Roger Broo 34

35

PUNAISEN RISTIN PERIAATTEET INHIMILLISYYS Punaisen Ristin liike, joka on syntynyt halusta auttaa erottelematta haavoittuneita taistelukentällä, pyrkii sekä kansainvälisesti että kansallisesti estämään ja lievittämään inhimillistä kärsimystä kaikkialla, missä sitä esiintyy. Sen tavoitteena on suojella elämää, terveyttä ja ihmisarvoa. Se edistää ihmisten välistä ymmärrystä, ystävyyttä, yhteistyötä ja pysyvää rauhaa. PUOLUEETTOMUUS Voidakseen nauttia kaikkien osapuolten luottamusta ja auttaa kaikkia uhreja järjestö pidättäytyy kannanotoista vihollisuuksien yhteydessä eikä milloinkaan sekaannu poliittisiin, aatteellisiin, uskonnollisiin tai kansallisiin ristiriitoihin. TASAPUOLISUUS Punainen Risti pyrkii lievittämään ihmisten kärsimyksiä pelkästään avun tarpeen, ei kansallisuuden, uskonnon, rodun, poliittisten mielipiteiden tai yhteiskunnallisen aseman perusteella. Se antaa etusijan niille, jotka ovat suurimmassa hädässä. RIIPPUMATTOMUUS Punaisen Ristin liike on itsenäinen. Vaikka kansalliset yhdistykset toimivat humanitaarisissa tehtävissä oman maansa hallitusten apuna ja ovat maansa lainsäädännön alaisia, niiden tulee säilyttää itsemääräämisoikeutensa niin, että ne voivat aina toimia Punaisen Ristin periaatteiden mukaisesti. VAPAAEHTOISUUS Punainen Risti on vapaaehtoisjärjestö, jonka toiminta on kaikin tavoin pyyteetöntä. YKSEYS Kussakin maassa voi olla vain yksi Punaisen Ristin tai Punaisen Puolikuun yhdistys, jonka tulee olla avoin kaikille maan kansalaisille ja jonka tulee ulottaa toimintansa koko maan alueelle. YLEISMAAILMALLISUUS Kansainvälinen Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun liike on yleismaailmallinen. Sen kansalliset yhdistykset ovat tasavertaisia ja niillä on yhtäläiset velvollisuudet auttaa toinen toisiaan.