Metsätieteellinen tiedekunta Faculty of Forestry ELINKEINOJEN PAIKALLISTALOUDELLISET VAIKUTUKSET INARIN KUNNASSA Jussi Pirkonen METSÄSUUNNITTELUN JA EKONOMIAN PRO GRADU JOENSUU 2005
Elinkeinojen paikallistaloudelliset vaikutukset Inarin kunnassa Jussi Pirkonen Joensuun yliopisto Metsätieteellinen tiedekunta Pro gradu työ, 60 sivua + liitteet Tiivistelmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Inarin kunnan elinkeinojen paikallistaloudellisia vaikutuksia vuosien 2000-2002 välisenä ajanjaksona. Lähemmän tarkastelun kohteena tutkimuksessa olivat Metsähallituksen luontopalvelut, matkailu, Metsähallituksen metsätalous, yksityismetsätalous ja porotalous. Tutkimus tehtiin Rovaniemen metsäntutkimusasemalla maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta. Tutkimusaineistona käytettiin Tilastokeskuksen tilastoja Pohjois-Lapin seutukunnasta ja Inarin kunnasta. Inarin kunnan toimialojen panoskerrointen selvittämiseen käytettiin Tilastokeskuksen panos-tuotostutkimusta vuodelta 1995. Lisäksi aineistoa täydennettiin Inarin kunnan kotitalouksiin lähetetyllä kyselyllä sekä paikallisille elinkeinonharjoittajille tehdyillä tiedusteluilla. Tutkimusmenetelmänä käytettiin panostuotosmenetelmään ja sosiaalitilinpitoanalyysiin perustuvaa paikallistalouden kokonaistuotosmallia. Mallin avulla voitiin vertailla toimialojen välisiä yhteyksiä sekä toimialojen aiheuttamia kokonaistulo- ja työllisyysvaikutuksia sekä kerrannaisvaikutuksia. Paikallistalouden merkittävin toimiala sekä työllisyydellä että kokonaistulolla mitattuna oli matkailu. Suurimmat kokonaistuotosyksikön kerrannaisvaikutukset aiheutuivat Metsähallituksen luontopalveluista ja metsätaloudesta. Paikallistalouden kerrannaisvaikutusten keskeisenä välittäjänä toimivat kotitaloudet. Metsähallituksen työllisistä yli 90 % oli paikallistalouden veronmaksajia, joten toiminnasta maksetut palkkatulot jäivät kotitalouksille ja siten kiertämään paikallistalouteen. Porotalouden asema paikallistalouden tulonmuodostuksessa ei ollut merkittävä. Toimialalla oli kuitenkin tärkeä rooli paikallistalouden työllisyyden kannalta, sekä alkuperäisen kulttuurin säilyttäjänä ja matkailutoiminnan yhtenä vetovoimatekijänä.
Effects of local sources of livelihood in the municipality of Inari Jussi Pirkonen University of Joensuu Faculty of Forestry Master of thesis, pages 60 + appendixes Abstract The objective of this study was to research the impacts of local sources of livelihood in the municipality of Inari. In this study I analysed five sources of livelihood, which were nature conservation carried out by Metsähallitus, tourism, forestry carried out by Metsähallitus, forestry practiced by private landowners and reindeer husbandry. The study was carried out at the Rovaniemi Research Station of the Finnish Forest Research Institute. The material used in this study was extracted from Statistics Finland. The data were separated at the regional and at the local level. Nationwide input-output analysis from 1995 was used in calculating local economics coefficients. Questionnaires were sent to households in the Inari area in order to assist in determining consumption. The material was supplemented with queries sent to some local businesses. The method used was a combination of normal input-output analysis and the social account matrix method. By using this model it was possible to compare the links between local businesses. The total income and employment effect were also investigated. The results show that the most important source of livelihood in the region of Inari was tourism. Tourism was the main employer, and the total income from tourism was also the highest. Nature conservation and forestry carried out by Metsähallitus had the greatest multiplicative effects. Household caused the main multiplicative effects in the local economy. As over 90 % of Metsähallitus employees were taxpayers in the local economy, income remained in the municipality and had positive effects in the multiplicative effects. The role of reindeer husbandry in income formation was not significant. However, this sector played the main role in preserving the cultural heritage and in supporting tourism in the region of Inari.
ALKUSANAT Lapin luonto luo outoa taikaa se on kaunis ja vertaamaton. Huiput vaarojen kauaksi hohtaa, ruska loistossaan kuin satu on. (Könönen 1965) Näin alkavat erään Lappia käsittelevän laulun sanat. Tuo synkkä, mutta silti niin valoisa maantieteellinen alue on valloittanut myös työn tekijän sydämen. Tästä syystä minulla on ollut suunnaton ilo saada olla mukana tutkimuksessa, jonka tutkimuskohteena on ollut Lapin elinkeinot ja luonnon hyödyntäminen. Tämän mahdollisuuden minulle antoi Metsäntutkimuslaitoksen erikoistutkija Mikko Hyppönen Roveniemen tutkimusasemalta. Työni ohjaajana toimi Metsäntutkimuslaitoksen Joensuun tutkimuskeskuksen tutkija Eero Vatanen, joka omalla ammattitaidollaan edesauttoi tutkimukseni tekoa. Lisäksi tahdon kiittää Rovaniemen tutkimusaseman tutkijoita, joilta olen saanut arvokkaita kommentteja ja neuvoja työni tekoon. Tämä työ tehtiin maa- ja metsätalousministeriön rahoituksella. Roveniemellä 16.3.2005 Jussi Pirkonen
5 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 6 1.1 Tutkimuksen tausta... 6 1.2 Tutkimusalue... 7 1.3 Tutkimuksen tavoitteet... 9 2. TUTKIMUKSEN KOHTEENA OLEVAT PAIKALLISTALOUDEN ELINKEINOT.. 10 2.1 Matkailu... 10 2.2 Metsätalous ja luonnonsuojelu... 12 2.3 Porotalous... 16 3. TUTKIMUSMENETELMÄT JA -AINEISTO... 19 3.1 Menetelmät... 19 3.1.1 Paikallistalouden tulonmuodostus... 19 3.1.2 Yleinen panos-tuotosmalli... 20 3.1.3 Kerrannaisvaikutukset... 22 3.1.4 Kokonaistuotosmalli... 22 3.1.5 Paikallinen panos-tuotosmalli... 24 3.2 Aineisto... 27 3.2.1 Perusaineisto... 27 3.2.2 Aineiston muokkaus... 29 4. TULOKSET... 33 4.1 Paikallistalouden kokonaistulot ja työlliset... 33 4.2 Elinkeinojen kerrannais- ja kokonaistuotosvaikutukset... 36 4.3 Toimialojen brutto- ja nettovaikutukset... 40 5. TULOSTEN TARKASTELU... 45 5.1 Paikallistalouden elinkeinojen tulevaisuus... 45 5.2 Tulosten luotettavuus... 49 6. YHTEENVETO... 50 LÄHTEET... 55 LIITTEET
6 1. JOHDANTO 1.1 Tutkimuksen tausta Pohjois-Suomessa useat elinkeinot ovat riippuvaisia herkän luonnon käytöstä. Näissä olosuhteissa luonnonsuojelun, matkailun sekä metsä- ja porotalouden edustajien näkemysten yhteensovittaminen on ollut ajoittain vaikeaa. Matkailutoiminnan laajentuminen ja keskittyminen tietyille alueille on luonut lisää paineita maankäyttömuotojen välille. Maankäyttömuotojen väliset ristiriidat ovat päätyneet jopa konfliktin asteelle (Saarela 2003). Ristiriidat johtuvat pääasiassa taloudellisten, ekologisten ja sosiaalisten näkemysten erilaisista näkökulmista. Ylä-Lapin alueella ristiriidat ovat voimakkaimmin heijastuneet metsätalouden harjoittajien ja poronomistajien välillä. Ylä-Lappiin kuuluvat Inarin, Utsjoen ja Enontekiön kunnat. Nämä kolme kuntaa ovat saamelaisten kotiseutualuetta (Riissanen & Härkönen 2000). Tämän vuoksi alueen valtionmailla ei saa harjoittaa muuta toimintaa siten, että paikallisen väestön mahdollisuus porotalouden harjoittamiseen oleellisesti heikkenee (Poronhoitolaki 848/1990 2 ). Lain määrittelemä termi oleellisesta heikkenemisestä on hyvin tulkinnallinen, joten elinkeinojen keskinäiset positiiviset ja negatiiviset vaikutukset riippuvat tarkastelun suorittavan osapuolen omista intresseistä. Puuntuotanto ja porotalous aiheuttavat jonkin verran haittaa toisilleen. Porotalouden metsätaloudelle aiheuttamista haitoista puhuttiin jo 1900-luvun alussa, jolloin Aaltonen ja Lassila (1920) kiinnittivät huomiota porojen metsän uudistamiselle aiheuttamiin vahinkoihin. Ylä-Lapin elinkeinojen yhteensovittamisesta on tehty useita selvityksiä, joiden pohjalta on annettu maankäyttörajoituksia. Maa- ja metsätalousministeriö asetti vuonna 2002 selvitysmiehen, jonka tehtävänä oli kuulla Ylä-Lapin elinkeinojen harjoittajien intressiryhmiä ja laatia sen pohjalta raportti elinkeinojen merkityksestä alueelle. Raportin tuli pitää sisällään myös elinkeinojen taloudellista tarkastelua. Saarela (2003) toteaa raportissaan, että Ylä-Lapin alueelta ei ole olemassa tutkittua tietoa metsä- ja porotalouden paikallistaloudellisista vaikutuksista, eikä myöskään työllisyysvaikutuksia ole selvitetty. Maa- ja metsätalousministeriön asettama selvitysryhmä Ylä- Lapin metsä- ja porotalouden yhteensovittamisesta tarkasteli toimialojen suoria tulo-
7 vaikutuksia, eikä huomioinut toimialojen keskinäisiä kytköksiä ja sitä kautta syntyviä kerrannaisvaikutuksia (Saarela 2003). Tämä tutkimus, joka sai pro gradu muodon, tehtiin maa- ja metsätalousministeriön tilauksesta Metsäntutkimuslaitoksen Rovaniemen yksikössä. Selvitys on osa laajempaa tutkimushanketta Pohjois-Lapin metsien kestävästä käytöstä. 1.2 Tutkimusalue Tutkimuksen kohteena ovat Inarin kunnan talous, sen rakenne ja eri elinkeinojen keskinäiset riippuvuudet kerrannaisvaikutusten muodossa. Inarin kunta sijaitsee Pohjois-Lapissa (kuva 1). Naapurikuntia ovat pohjoisessa Utsjoki, etelässä Sodankylä, lounaassa Kittilä ja lännessä Enontekiö. Inari on pinta-alaltaan Suomen suurin ja samalla suojelualuevaltaisin kunta. Peräti 78 % kunnan pinta-alasta on eri päätösten perusteella suojeltu. Kansallispuistojen osuus pinta-alasta on 15,5 %, erämaa-alueiden 34,6 %. Metsätalouskäytössä kunnan pinta-alasta on 24 %. Kunnan kokonaispinta-ala on 17 321 km 2, josta maata on 15 173 km 2 ja vettä 2 148 km 2 (Inarin kunta 2004). Kuva 1. Inarin kunta sijaitsee Pohjois-Suomessa. Puuton alue (yli 450 metriä merenpinnan yläpuolella (mpy)) erottuu kartasta harmaana, ruskea alue on 280-450 mpy ja vihreä alue on alle 280 mpy. Kasvillisuudeltaan Inari kuuluu pohjoisboreaaliseen metsäkasvillisuusvyöhykkeeseen. Kunnan alueella on erotettavissa kolme erilaista pienilmastoaluetta. Suurin osa kunnasta on Metsä-Lappia, joka on Suomen mantereisinta aluetta. Vallitsevana puulajina on mänty, mutta myös koivua esiintyy paikoitellen. Kunnan pohjoisimmat osat kuuluvat merellisempään Tunturi-Lappiin, jonka ainoa puulaji on tunturikoivu. (Luhta 1999)
8 Inarin kunnan ilmasto on huomattavan leuto verrattuna samalla leveysasteella oleviin Pohjois-Amerikan, Grönlannin sekä Siperian osiin, koska Skandinavian pohjoisosia lämmittää Golf-virta. Tämän vuoksi Inarin kunnan elinkeinorakenne poikkeaa myös Venäjän ja Kanadan pohjoisten osien elinkeinorakenteesta. Ylä-Lappi lukeutuu yleisessä ilmastoluokituksessa lyhyt- ja kylmäkesäisen lumimetsäilmaston alueeseen, jolla kasvukauden hallat ovat tavallisia eikä kuivakausia esiinny. Alueen sisäinen ilmastollinen vaihtelu on kuitenkin huomattavaa, varsinkin alava Inarin allas ja osa Tenon laaksoa ovat ilmastollisesti muuta Ylä-Lappia suotuisampia alueita. (Luhta 1999) Termisen kasvukauden pituus on Inarissa 100-125 vuorokautta, kun taas etelässä Ahvenanmaalla ylletään noin 180 vrk:n kasvukauteen. Kasvukauden tehoisan lämpötilan summa vaihtelee Inarin kunnan eteläosien noin 700-600 asteesta pohjoisosien noin 450 asteeseen. Eteläisimmässä Suomessa ylletään paikoin jopa 1250 asteen tehoisan lämpötilan summaan kasvukaudella. (Luhta 1999) Inarin kunnan väkiluku lisääntyi vuoteen 1994, jonka jälkeen kunnan asukasluku on laskenut. Vuonna 2002 Inarissa oli 7217 asukasta, asukastiheyden ollessa vain 0,48 asukasta maaneliökilometriä kohden. Väestöstä yli puolet asuu kunnan keskustaajamassa Ivalossa. Saamelaisia väestöstä on noin kolmannes. Ikärakenteeltaan kunta ei poikkea muun Suomen ikärakenteesta. Vuonna 2002 kuntalaisista 17,2 % oli alle 15-vuotiaita, 68,7 % oli 15-64-vuotiaita ja 14,1 % yli 65-vuotiaita. (Inarin kunta 2004) Inarin kunnassa alkutuotannolla ja palveluilla on suuri osuus koko maahan ja Lapin lääniin verrattuna (taulukko 1). Sekä poro- että metsätaloudella on huomattava paikallistaloudellinen ja työllistävä merkitys. Matkailutoiminnan kautta syntyy myös paljon palvelualan työpaikkoja, porotalouteen matkailun ohjelmapalveluina ja metsäsektorille luontopalveluina (Saarela 2003). Luontoon painottuvan matkailun kehittäminen edellyttää alkuperäisen luonnon säilyttämistä. Alueen elinkeinot eivät nykyisin tarjoa riittävästi työpaikkoja alueen työikäiselle väestölle. Kunnan työttömyysaste oli vuonna 2003 20,8 %, koko maan keskiarvon ollessa 10,1 % (TE keskus, Lappi 2004).
9 Taulukko 1. Ylä-Lapin, Lapin ja koko maan elinkeinorakenne (Lähde: Sandström ym. 2000). Elinkeinojen osuus alueen kokonaistuotannosta (%/v). Kunta Alkutuotanto Jalostus Palvelut Inari, % 10,4 9,8 76,7 Utsjoki, % 11,3 6,0 77,6 Enontekiö, % 12,5 5,8 76,8 Lappi, % 6,2 22,2 69,0 Koko maa, % 4,9 26,8 66,6 1.3 Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena on kuvata Inarin kunnan paikallistalouden tulonmuodostus ja kokonaistuotos toimialoittain. Lisäksi selvitetään toimialojen kokonaistuotoksien kerrannaisvaikutukset. Koko tutkimushankkeen kysymyksen asettelun kannalta tärkeimmät toimialat ovat Metsähallituksen luontopalvelut, matkailu, Metsähallituksen metsätalous, yksityismetsätalous ja porotalous Näitä toimialoja kutsutaan tutkimuksen kohteena oleviksi toimialoiksi. Näiden toimialojen lisäksi kunnan tilinpitomatriisissa otetaan huomioon kaikki kunnassa harjoitettavat elinkeinot joko sellaisinaan tai yhdisteltyinä muihin toimialoihin. Kotitalouksista muodostetaan oma toimiala. Tavoitteena on tarkastella toimialojen välittömiä ja välillisiä vaikutuksia paikallistalouden brutto- ja nettorahavirtoihin ja työllisyyteen. Tutkimuksen avulla pyritään selvittämään Metsähallituksen luontopalveluiden, matkailun, Metsähallituksen metsätalouden, yksityismetsätalouden ja porotalouden vaikutusta paikallistalouden tulonmuodostukseen ja työllisyyteen. Välittömien paikallistaloudellisten vaikutusten lisäksi tarkastelun kohteena ovat välilliset vaikutukset. Toimialojen tuotokseen allokoitunut raha kiertää paikallistaloudessa aiheuttaen tuloa muille toimialoille. Tässä tutkimuksessa selvitetään toimialojen keskinäisiä vaikutuksia. Matkailun eräs vetovoimatekijä on paikallinen porotalous, mutta miten tämä vaikutus näkyy porotaloudessa. Vastaavasti poro- ja metsätaloutta harjoitetaan samoilla alueilla. Näillä alueilla metsää käsitellään osittain porotalouden ehdoilla. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää: 1. paikallistalouden elinkeinojen suorat vaikutukset Inarin kunnan talouteen, 2. toimialojen työllisyysvaikutukset paikallistaloudessa, 3. toimialojen kerrannaisvaikutukset,
10 4. toimialojen aiheuttamat kokonaistuotoksen ja työllisyyden brutto- ja nettovaikutukset. Tutkimuksessa on tehty ero luonnonsuojelun ja luontopalveluiden välillä. Luontopalvelut käsittävät vain Metsähallituksen luontopalveluiden toimet. Luonnonsuojelulla tarkoitetaan kaikkia toimia, jotka liittyvät luonnonsuojeluun tai luonnonsuojelualueisiin. 2. TUTKIMUKSEN KOHTEENA OLEVAT PAIKALLISTALOUDEN ELINKEINOT 2.1 Matkailu Luontoon kohdistuvan matkailun yksi perusedellytys on kestävyys. Swarbrooken (1999) mukaan kestävä matkailu tarkoittaa matkailutoimintojen järjestämistä niin, että se tyydyttää matkailijoiden, paikallisväestön ja elinkeinonharjoittajien tarpeet sekä säilyttää tuleville sukupolville mahdollisuudet tyydyttää omat tarpeensa. Uusien matkailumuotojen ja suojelualueiden perustaminen jakaa matkailijavirran yhä laajemmalle alueelle. Matkailuyritysten kasvun taustalla on julkisen sektorin tuki tuotekehittelyssä ja elinkeinojen yhteensovittamisessa. Matkailuun tarvittavat tuotteet ovat luonnostaan olemassa alueella, jolla matkailusta voidaan tehdä elinkeino. Matkailuyrityksien tehtäväksi jää tuotteen syntymiseen vaadittavien välittömien edellytysten, kuten palvelujen ja ohjelman tuottaminen. Inarin kunnan alueelle sijaitseva Saariselän matkailukeskus on hyvä esimerkki matkailutuotteen olemassaolosta. Turistit saapuvat alueelle ihailemaan jylhiä tunturimaisemia ja luonnontilaista erämaata, eivätkä nauttimaan pelkästään matkailuyrityksen palvelutarjonnasta. Toki matkailuyritys tuo toiminnallaan alueelle uusia virkistyskäytön muotoja, joiden ansioista kävijämäärä kasvaa ja matkailijoiden mielenkiinto aluetta kohtaan säilyy tulevinakin vuosina. (Saarinen ja Järviluoma 2002) Saarinen (2001) on esittänyt menestyneen matkailukeskuksen syntyyn vaadittavat tekijät löytämisvaiheesta alueen syrjäytymiseen tai menestykseen. Matkailutuotetta luotaessa olennainen tekijä on alueen luonto, josta yksittäiset kulkijat nauttivat. Mat-
11 kailijamäärien lisääntyessä toiminnat organisoituvat ja paikallisen väestön ja matkailijoiden välinen vuorovaikutus lisääntyy. Samalla paikallistalouteen tuleva rahavirta kasvaa ja houkuttelee alueelle lisää yrittäjiä. Elinkeinon merkitys paikallistaloudelle on tässä vaiheessa jo hyvin voimakas. Nopean kasvun jälkeen alue menettää nopeasti suosiotaan, mikäli alueen palvelujen tarjontaa ei lisätä, ja luoda sitä kautta matkailijoille uusia elämyksiä vanhojen tilalle. Mikäli matkailijoiden mielenkiintoa ei kyetä pitämään yllä, siirtyvät he toisiin matkailukohteisiin, jolloin alueen matkailijamäärät laskevat ja matkailun paikallistaloudelliset vaikutukset työllisyyteen ja talouteen vähenevät. Inarin kunnassa tapahtuvasta matkailutoiminnasta valtaosa on keskittynyt Saariselän ympäristöön. Saariselän osuus kunnan alueen yöpymisvuorokausista oli 1980-luvun lopulla noin 57 prosenttia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Saariselän osuus yöpymisvuorokausista on noussut 79 prosenttiin. Samanaikaisesti ulkomaalaisten yöpymiset Inarissa ja erityisesti Saariselällä lisääntyivät selkeästi enemmän kuin suomalaisten. Inarin matkailun erityispiirre on kansainvälisyys. Kauppilan (1998) tekemä nelikenttäanalyysi paljastaa Inarin kuuluvan yhdessä kahdeksan muun kunnan kanssa ulkomaalaisten vapaa-ajan matkailun luokkaan. Vuonna 1989 Saariselällä kirjattiin 179 890 yöpymistä. Vuonna 2002 yöpymisvuorokausia kirjattiin 240 000 (Suomen matkailun kehitys 2003). Näiden lukujen ulkopuolelle jäävät retkeilijät, jotka majoittuvat kansallispuistossa autiotuvissa tai teltoissa. Inarin kunnan rekisteröidyt yöpymiset esitetään taulukossa 2. Taulukko 2. Rekisteröidyt yöpymiset Inarin kunnassa ja Saariselällä vuosina 1989, 1999 ja 2002 (Lähde: Suomen matkailun kehitys 2003). Inarin kunta Saariselkä Vuosi 1989 1999 2002 1989 1999 2002 Kotimaiset, kpl 189 205 196 657 176 165 122 792 158 227 144 743 Ulkomaiset, kpl 73 580 108 631 132 544 27 098 81 482 95 966 Kotimaiset, % 72 64 57 82 66 60 Ulkomaiset, % 28 36 43 18 34 40 Yhteensä, kpl 262 785 305 288 308 709 149 890 239 709 240 709 Matkailuyrittäjät uskovat Saariselän vetovoiman kestävän myös tulevaisuudessa. Puhdas luonto, eksoottinen sijainti Euroopan laidalla sekä elinkeinonharjoittajien kiinteä yhteistyö ovat osa elinkeinon tulevaisuuden olemassaoloa. Matkailutoimintaa
12 uhkaavina tekijöinä nähdään ainoastaan luonnonkatastrofit, elinkeinonharjoittajien yhteistyökyvyn lasku ja käytettävissä olevan luonnon kantokyvyn kestävyys matkailijamäärien lisääntyessä (Suomen matkailun kehitys 2003). Erityisesti luonnon kantokyvynkestävyys joutuu koetukselle, mikäli matkailunharjoittajien ennuste kävijämäärän kolminkertaistumisesta vuoteen 2020 mennessä pitää paikkansa (taulukko 3). Taulukko 3. Saariselän matkailukeskuksen tulevaisuuden kasvuennusteet (Lähde: Suomen matkailun kehitys 2003). Rekisteröidyt yöpymiset, kpl Työpaikat Saariselän matkailutulo henkilötyövuotta Vuosi Kotimaiset Ulkomaiset Yhteensä milj. 1994 100 000 60 000 160 000 157 21 2000 152 000 88 000 240 000 250 34 2010 240 000 200 000 440 000 500 50 2020 304 000 456 000 760 000 850 101 2.2 Metsätalous ja luonnonsuojelu Pohjoisessa metsätaloutta harjoitetaan muuhun Suomeen nähden poikkeuksellisissa olosuhteissa. Toimitaan laajoilla pinta-aloilla ja syrjäisillä seuduilla. Lisäksi lyhyt kasvukausi, laajat luonnonsuojelualueet sekä porotalous antavat oman leimansa Inarin metsätalouteen (Leikola 1979). Suomen Lapissa metsäraja ulottuu pohjoisemmaksi kuin missään muualla maailmassa. Yleensä pohjoisen havumetsärajan elinvoimaisin puulaji on kuusi, mutta Suomessa havumetsärajan muodostaa mänty (Hustich 1952). Tutkimuksin (Oinonen 1956 ja Hyppönen 2002) on todettu metsien uudistamisen olevan monessa suhteessa pohjoisessa Etelä-Suomea helpompaa. Tavanomaisista metsänhoitosuosituksista poiketen uudistetaan Lapissa myös kuusimetsien tuoreet kankaat usein männylle (Heikinheimo 1939, Hyppönen ym. 2003). Voimaperäiset harsintahakkuut 1950-luvulta aina 1980-luvulle saakka, muuttivat Lapin metsätaloutta ja luonnonoloja enemmän kuin mikään muu tekijä ihmistoiminnan aikana (Luhta 1999). Harsintahakkuista 1 johtuen metsien rakenne vinoutui ja muuttui repaleiseksi, vuosittaisten hakkuumäärien ylittäessä vuotuisen kasvun 1 Hakkuutapa, jossa hakattavaksi valitaan useimmiten suurimmat tietyt mitat täyttävät rungot. Käytetään myös nimitystä poimintahakkuut (Lähde: Metsäteollisuus ry 2004).
13 (Hyppönen 2002). Taimikoiden ja nuorten kasvatusmetsien osuus koko metsämaan pinta-alasta lisääntyi voimakkaasti 1900-luvun jälkipuoliskolla (kuva 2). Lapin metsien käsittelyn valvonnan helpottamiseksi perustettiin suojametsälaki (Metsälaki 1093/1996 12 ). Lain tavoitteena oli estää metsärajan aleneminen sekä rajoittaa hakkuita metsänuudistumisen kannalta ongelmallisilla alueilla. Vasta 1990- luvulla alueittaiset hakkuumäärät säädettiin kestävälle pohjalle. Osallistava suunnittelu, kansalaismielipiteiden huomioiminen ja poronhoidon tarpeisiin reagoiminen olivat osa metsätalouden uutta suunnittelujärjestelmää Inarin alueella (Luhta 1999). % metsämaan pinta-alasta 40 35 30 25 20 15 10 5 0 Aukea Siemenpuusto Pieni taimikko Varttunut taimikko Suojuspuusto Kehitysluokka Inarin kunta Lapin lääni Koko maa Kuva 2. Puuston kehitysluokkajakauma Inarissa, Lapin läänissä ja koko Suomessa (Lähde: Metinfo 2004). Inarin kunnan puuvarat ovat noin 42 000 000 m 3. Inarin metsätalousalueen metsämaan puuston keskitilavuus (54 m 3 /ha) ei poikkea Lapin vastaavasta keskitilavuudesta. Suomen metsämaan keskitilavuus on huomattavasti suurempi (98 m 3 /ha). Inarin metsätalousalueen metsämaan hehtaarikohtainen tilavuus on muita metsämaan käyttömuotoja alhaisempi (taulukko 4). Syynä tähän on alueella harjoitettava hakkuutoiminta, joka vähentää vanhojen metsien osuutta ja laskee sitä kautta hehtaarikohtaista tilavuutta (Sandström ym. 2000). Inarin metsätalousalueen metsämaan vuotuinen kasvu on alle 1 m 3 /ha, kun koko maan vuosikasvu on 3,4 m 3 /ha (Sandström ym. 2000 ja Metsätilastollinen vuosikirja 2003). Uudistuskypsyyden Ylä- Lapin metsät saavuttavat noin 200 vuoden iässä (Sandström ym. 2000).
14 Taulukko 4. Inarin puuston tilavuus (m 3 ) maankäyttöluokittain ja metsämaan hehtaarikohtainen tilavuus (m 3 /ha) (Lähde: Sandström ym. 2000). Yhteensä Inari* Metsämaa m 3 Kitumaa m 3 Yhteensä m 3 metsämaalla m 3 /ha Metsätalousalue 11 632 000 738 000 12 370 000 54 Metsätalousalue ympäristöarvoja 1 381 000 466 000 1 847 000 53 Erämaat 8 617 000 4 541 000 13 158 000 74 Suojelualueet 6 169 000 2 585 000 8 754 000 65 Suojeluohjelmat 6 000 3 000 9 000 60 Virkistysmetsät 3 269 000 357 000 3 626 000 78 Kaavat 101 000 5 000 106 000 78 Muut alueet 933 000 1 326 000 2 259 000 49 Yhteensä 32 108 000 10 021 000 42 129 000 62 *Mukana myös Lemmenjoen Kittilän puoleinen osa Inarin kunnan maa-alasta noin 91 % on valtion hallinnassa. Näiden alueiden hoidosta ja käytöstä vastaa Metsähallitus. Metsähallitus hallinnoi noin 1 581 200 hehtaaria, joista noin 375 000 hehtaaria sijaitsee metsätalousalueella. Loput pintaalasta kuuluu erilaisiin erämaa- ja suojelualueisiin. Metsähallituksen vuotuiset hakkuumäärät Inarin kunnan alueella ovat vaihdelleet 150 000-300 000 m 3 välillä (Metsähallitus 2004a). Vuosien 1977-1980 aikana Metsähallituksen hakkuutoiminta oli alueella vilkkaimmillaan (kuva3). Tuolloin vuotuiset hakkuumäärät olivat kasvua suuremmat (Luhta 1999 ja Metsähallitus 2004a). Metsähallituksen metsätalous työllistää vuositasolla noin 91 henkilöä. Metsähallituksen hakkuutoiminta Inarin alueella toteutetaan pääsääntöisesti metsurityönä. Metsähallituksen hakkuilla on ainoastaan yksi monitoimikone (Heikkuri 2004). Vuosittain Metsähallitus hakkaa noin 3 000-5 000 hehtaarin alueella. Hakkuutoiminta on muuttunut vuodesta 1960 vuoteen 2000 huomattavasti. Kasvatushakkuiden pinta-ala on kasvanut vuodesta 1980 lähtien. 1960-luvulla Inarin alueen hakkuupoistumasta noin 40 % oli hukkapuuta. Kemijärven sellutehtaan perustamisen (v. 1963) ansiosta Inarin alueen kuitupuun käyttö tehostui ja hakkuupoistumasta jäi enää noin 10 % hyödyntämättä vuonna 1971 (Metsähallitus 2004a).
15 1000 kiintokuutiometriä kuorineen 600 500 400 300 200 100 0 Vuodet 61 64 67 70 73 76 79 82 85 88 91 94 97 Hukkapuu Muu puu Kuitupuu Järeä puu Vuosi Kuva 3. Metsähallituksen hakkuut Inarin kunnassa vuosien 1960-2002 välisenä aikana puutavaralajeittain (Lähde: Metsähallitus 2004a). Yksityisten omistaman metsämaan pinta-ala on Inarissa noin 120 000 ha. Yksityisiä metsänomistajia on noin 700, joista noin 500 on paikallistalouden veronmaksajia (Väisänen 2004). Inarin yksityismetsätaloudelle on ominaista yhteismetsien suuri osuus koko yksityismetsien pinta-alasta. Inarin alueella sijaitsee neljä yhteismetsää, joista kaksi on utsjokelaisten omistuksessa. Utsjokelaisten omistuksessa olevien yhteismetsien metsämaan pinta-ala on yhteensä noin 12 000 hehtaaria. Inarilaisten omistuksessa olevien kahden yhteismetsän metsämaan pinta-ala on yhteensä noin 16 700 hehtaaria (Lapin Metsäkeskus 1998). Yksityismetsien vuosittainen hakkuukertymä on vaihdellut 50 000-80 000 m 3 välillä (Metinfo 2004). Metsätalouden maankäyttöä on rajoitettu Inarin alueella perustamalla suojelu- ja erämaa-alueita. Erämaa-alueiden käyttöä säädellään erämaalaissa (62/1991). Lain mukaan erämaa-alueiden tehtävä on alkuperäisen luonnon säilyttäminen ja paikalliskulttuurin elinolojen turvaaminen (62/1991 1 ). Erämaa-alueita ei ole kokonaisuudessaan suljettu metsätaloustoiminnan ulkopuolelle, vaan näillä alueilla tulee harjoittaa luonnonmukaista metsänhoitoa. Inarin alueella sijaitsee 6 erämaa-aluetta (taulukko 5). Näiden alueiden osuus kunnan pinta-alasta on yli 50 %. Inarin kunnan alueella sijaitsee myös kaksi kansallispuistoa. Kansallispuistojen perustamisesta säädetään mm. luonnonsuojelulaissa (luonnonsuojelulaki 1096/1996). Lain mukaan kansallispuiston saa perustaa vain valtion omistamalle maalle ja sillä
16 on oltava merkitystä yleisenä luonnonnähtävyytenä tai muutoin luonnontuntemuksen lisäämisen tai yleisen luonnonharrastuksen kannalta (Luonnonsuojelulaki 1096/1996 11 ). Suomen ehkä tunnetuin kansallispuisto on Urho Kekkosen kansallispuisto (UKK-puisto). UKK-puisto sijaitsee Saariselän matkailukeskuksen välittömässä läheisyydessä. Puisto sijaitsee vain pieneltä osin Inarin kunnan alueella. Lemmenjoen kansallispuisto sen sijaan sijaitsee lähes kokonaisuudessaan Inarin alueella. Näiden kahden kansallispuiston muodostama pinta-ala kattaa noin 18 % koko Inarin kunnan pinta-alasta (taulukko 5). Luonnonsuojelu- ja erämaa-alueiden aiheuttamia vaikutuksia paikallistalouteen on pidetty aikaisemmin kielteisinä. On sanottu, että alueen tehokas luonnonvarojen käyttö paikallisten hyväksi estyy samalla kun matkailijat pääsevät vapaasti nauttimaan luonnosta. Paikallisesta luonnosta saavat hyödyn muut kuin paikalliset asukkaat. Viimeaikoina paikalliset asukkaat ovat ymmärtäneet, että luonnonsuojelusta koituu heille taloudellista hyvinvointia (Naskali 2000). Taulukko 5. Erämaa- ja suojelualueiden pinta-alat Inarin kunnassa (Lähde: Sihvo 2002). Erämaa- ja suojelualueet Pinta-ala Inarissa ha Pinta-ala yhteensä ha Hammastunturin erämaa-alue 164 170 182 140 Kaldoaivin erämaa-alue 126 590 295 070 Muotkatunturin erämaa-alue 120 750 155 490 Paistunturin erämaa-alue 21 240 156 700 Sarmitunturin erämaa-alue 15 310 15 310 Vätsärin erämaa-alue 155 510 155 510 Lemmenjoen kansallispuisto 268 500 285 790 Urho Kekkosen kansallispuisto 10 460 254 760 Sammuttijängän-Vaijoenjängän soidensuojelualue 39 190 52 270 Yhteensä 921 720 1 553 040 2.3 Porotalous Laajamittaisen poronhoidon katsotaan alkaneen Suomen käsivarressa 1500-luvulla (Korpijaakko 1989). Ensimmäiset merkinnät poronhoidosta Inarin alueella löytyvät vuodelta 1855, jolloin kunnan kirjoilla oli yksi porosaamelaisperhe. Poronhoito oli tuolloin yleisempää Utsjoen ja Enontekiön kuntien alueella. Valtaosa poroista laidunsi kuitenkin Inarin alueella kuntien välisten raja-aitojen puuttuessa (Luhta 1999). 1900-luvun alkaessa enontekiöläisiä poromiehiä perheineen muutti Inariin, jolloin perustettiin myös ensimmäinen paliskunta.
17 Paliskunnan pääasiallinen tehtävä on poronhoidosta huolehtiminen ja poronhoitoa käsittelevien asioiden hoito. Jokainen poronomistaja kuuluu johonkin paliskuntaan. Poronhoidosta on kehittynyt asteittain myös saamelaiskulttuurin perusta (Luhta 1999). Kaikilla poromiehillä on paliskunnan sisällä yhtäläinen oikeus pitää laitumena sekä valtion että yksityisen maita. Porojen laiduntamisesta säädetään poronhoitolaissa 848/1990. Poronhoitoalueeseen kuuluu koko Lapin lääni Kemin ja Tornion kaupunkeja sekä Keminmaan kuntaa lukuun ottamatta. Myös osa Oulun läänistä kuuluu poronhoitoalueeseen. Tällä alueella valtion maata ei saa käyttää siten, että siitä aiheutuu huomattavaa haittaa porotaloudelle (Poronhoitolaki 848/1990 2 ). Nykypäivänä porotalous elää varsin stressaantuneessa ympäristössä, mikä aiheuttaa konflikteja sekä elinkeinon sisällä että poronhoidon ja muun yhteiskunnan välillä (Heikkinen 2002). Paliskunnilla on pääsääntöisesti kolmenlaisia ongelmia. Ongelmat liittyvät maankäyttömuotojen välisiin näkemyseroihin, yhteiskunnan asettamiin rajoitteisiin ja ilmastollisiin tekijöihin (Jääskö 2003). Metsätalous rajoittaa porojen käytettävissä olevien laidunten määrää. Uudistushakkuiden vaikutukset porotalouteen ovat sekä positiivisia että negatiivisia. Uudistusaloilla porojen talviravinnon saanti vaikeutuu tuulen tuiskuttaessa lumenpinnan kovaksi, estäen siten porojen talviravinnon hankkimisen kaivamalla. Oikein ajoitetut talvihakkuut kuitenkin lisäävät porojen talviravintoa lupon pudotessa hakkuiden yhteydessä maahan (Helle 1995). Luppolaitumien uusiutuminen vie aikaa noin sata vuotta (Saastamoinen 1982). Uudistushakkuualoille porot palaavat noin 4-10 vuoden kuluttua hakkuun päättymisestä. Harvennushakkuin tai taimikonhoidoin käsitellyille aloille porot palaavat nopeammin. Hakkuutoiminnan yhteydessä syntyvä hakkuutähde on pääsyynä käsiteltyjen alueiden laiduntamattomuuteen (Bostedt ym. 2003). Uudistusaloilla jäkälä- ja luppovarat pienenevät, mutta porojen kesäravintona käyttämän metsälauhan määrä lisääntyy (Kumpula 2002). Laidunintensiteetin on kuitenkin todettu kasvavan puuston tiheyden alentuessa (Sandström ym. 2000). Harvennushakkuut parantavat jäkälän esiintymistä, koska sammalet eivät kestä paljon valoa. Jäkälän kasvu on hyvin hidasta, joten toipuminen hakkuun aiheuttamasta rasituksesta vie aikaa. Nuori metsikkö ei ole jäkälälaitumena vanhan veroinen, joten porot kaivavat mieluummin vanhoissa metsissä (Helle 1995).
18 Porotalouden toimintaa ohjataan yhteiskunnan luomien rajoitteiden mukaan. Yhteiskunnan toimesta on asetettu suurimmat sallitut poromäärät paliskunnittain. Inarin alueella on kahdeksan paliskuntaa, joista jokaiselle maa- ja metsätalousministeriö on asettanut suurimmat sallitut eloporoluvut. Eloporoluvut määräytyvät talvilaidunten kunnon mukaan. Talvikautena paliskunnan alueella laiduntavien porojen määrä ei saa ylittää paliskunnan talvilaidunten kestävää tuottokykyä (Poronhoitolaki 848/1990 21 ). Poromäärien rajoittamisella pyritään ylilaidunnuksen ennaltaehkäisemiseen. Eloporoluvut määrätään kymmeneksi vuodeksi kerrallaan (taulukko 6). Valtiovallan ja laidunten kantokyvyn lisäksi porotaloutta rajoittaa ilmasto. Ilmasto-olosuhteet ovat muuttuneet vuosien aikana. Vuosittaiset vaihtelut lumipeitteen paksuudessa tuovat oman vaikeutensa porojen talviseen ravinnonhankintaan (Turi 2002). Kaikista ongelmista huolimatta, joihin porotalouden harjoittajat ovat törmänneet tämän päivän yhteiskunnassa, porotalous on säilynyt merkittävänä elinkeinona Inarissa. Pääelinkeinonaan porotaloutta harjoittaa Inarin kunnassa noin 150 perhettä. Kaikkiaan kunnan alueella on noin 650 poronomistajaa (Alanko 2004). Taulukko 6. Paliskunnittaiset poromäärät ja poronomistajat vuodelta 1999-2000. (Lähde: Poromieslehti 2-2001) Paliskunta Sallittu eloporomäärä Eloporot Teurasporot Poron omistajia Poroa/ omistaja Näätämö 4 000 3 512 1 494 50 70 Muddusjärvi 5 500 6 349 3 221 77 82 Vätsäri 3 000 2 566 1 027 43 60 Paatsjoki 1 600 1 492 828 13 115 Ivalo 6 000 6 246 4 051 145 43 Hammastunturi 6 000 5 455 3 367 104 52 Sallivaara 8 500 8 141 3 142 111 73 Muotkatunturi 7 500 7 478 3 356 111 67 Yhteensä 42 100 41 239 20 486 654 70
19 3. TUTKIMUSMENETELMÄT JA -AINEISTO 3.1 Menetelmät 3.1.1 Paikallistalouden tulonmuodostus Paikallistaloudella tarkoitetaan tässä yhteydessä yhden kunnan määrittämää maantieteellistä ulottuvuutta. Tulo kiertää taloudessa (kunnassa ja seutukunnassa) kotitalouksien, yritysten ja julkisen sektorin yksiköiden kesken. Talouteen tulee tuloja myös ulkopuolelta, samoin kuin tuloja virtaa alueelta ulos (Vatanen 2001). Tarkastelualueena kunta on varsin pieni yksikkö ja siten altis ulkoisille vaikutuksille (Susiluoto 1999). Tulonmuodostuksen kuvaukseen käytettävä panos-tuotosmalli on luonteeltaan puhdas kysyntämalli, jota kuluttajat, yritykset, julkinen sektori ja vienti ohjaavat. Perusmuodossaan alueellinen panos-tuotosmalli on staattinen. Kerrannaisvaikutuksia panos-tuotosmallissa ei voida jaksottaa ajallisesti, vaan kaikki vaikutukset tapahtuvat tarkasteluajankohdassa. Dynaamisen mallin aineistovaatimukset ovat huomattavasti suuremmat, joten on perusteltua käyttää staattista mallia (Susiluoto 1999). Paikallistalouden tulonmuodostukseen vaikuttava tekijä on talouden avoimuus. Siirryttäessä kohti pienempää talousyksikköä rahavirrat sisään- ja ulospäin lisääntyvät (Robison 1997). Paikallistalouden tulonmuodostuksen kiertokulkuun voidaan sisällyttää kotitaloudet, julkinen sektori ja investoinnit, jolloin rahavirtojen liikettä yli aluerajojen voidaan tarkkailla. Rose ja Stevens (1991) ovat esittäneet paikallistalouden tulonmuodostuksen ongelmakohtia. Tulovirtoja alueelta ulospäin aiheuttavat paikallistalouden asukkaat, jotka kohdistavat kulutuksensa alueen ulkopuolelle esimerkiksi lomamatkoina. Alueella käyvät turistit vastaavasti tuovat tuloa alueelle, vaikka eivät ole paikallistalouden veronmaksajia. Matkailusta paljon tuloja saavan paikallistalouden rahavirta on positiivinen. Tulonmuodostukseen vääristymää luovat myös henkilöt, jotka työskentelevät ja kuluttavat paikallistalouden alueella, mutta eivät ole paikallistalouden veronmaksajia. Vastakohtana edelliselle ovat henkilöt, jotka työskentelevät alueen ulkopuolella, mutta kuluttavat paikallistaloudessa. Kaikki edellä esitellyt ongelmat voidaan kuitenkin ottaa huomioon riittävän tarkasti paikallistalouden tulonmuodostusta kuvaavaa matriisia muokattaessa.
20 3.1.2 Yleinen panos-tuotosmalli Panos-tuotosmenetelmän avulla aluetalouksia voidaan tutkia kattavasti ja samalla nähdä ne koko kansantalouden osina. Menetelmän kehittäjänä pidetään Wassily Leontiefiä, jonka kansantalouksia käsittelevästä tutkimuksesta panos-tuotosmallin katsotaan syntyneen vuonna 1936. Ensimmäistä yleistä panos-tuotosmallia on käytetty aluetaloudellisessa tutkimuksessa 1950-luvulla, pioneereina olivat Leontief sekä aluetieteen perustaja Walter Isard. (Susiluoto 1999) Panos-tuotosanalyysit tehdään panos-tuotostaulukoiden avulla. Tarkastelun kohteena ovat toimialojen väliset hyödykevirrat. Hyödykevirtaa voidaan tarkastella kahdesta näkökulmasta. Tarkasteltaessa tarjonnan eli tuotannon näkökulmasta puhutaan tuotoksesta, kun tarkastelu kohdistetaan kysynnän eli käytön näkökulmaan puhutaan panoksesta (Forssell 1985, Susiluoto 1999). Leontiefin kehittämän kokonaistasapainotarkasteluun perustuvan mallin perusajatus on, että talous rakentuu sektoreista, jotka ottavat vastaan, muokkaavat ja luovuttavat aineellisia ja aineettomia hyödykevirtoja (Nenonen 1976). Panos-tuotostutkimuksessa voidaan erottaa kaksi osaa: panos-tuotostaulukot ja panos-tuotosmallit (taulukko 7). Panostuotostaulukot ovat kansantalouden tilinpitoa täydentävä ja tarkentava osa. Taulukosta nähdään hyödykkeiden virrat toimialojen välillä. Rivillä kuvataan toimialan tuotannon käyttö välituotteina muilla toimialoilla sekä lopputuotekäyttö. Sarakkeilla kuvataan toimialan toisilta toimialoilta hankkimat välituotepanokset sekä tuotannossa tarvittavien peruspanosten käyttö. Peruspanokseksi luetaan työpanos, pääomapanos, välilliset verot ja tuonti. (Forssell 1985, Nenonen 1976)
21 Taulukko 7. Panostaulukon yhteys panoskertoimiin (Lähde: Forssell 1985). PT-taulu Panoskerroin Toimiala Varsinainen maatalous Varsinainen maatalous Toimiala 1 1 1 Varsinainen maatalous 5,80 0,59 2 Muu maatalous 0,84 0,09 3 Metsästys ja kalastus 0,00 0,00 4 Metsätalous 0,83 0,08 5 Mineraalien kaivu 2,34 0,24 6 Lihan- ja kalanjalostus 0,00 0,00 Tuotos perushintaan 9,81 1,00 Panos-tuotosmallissa oletetaan toimialojen kokonaistuotoksien olevan riippuvaisia tuotteisiin kohdistuvasta loppu- ja välituotekysynnästä. Lopputuotteiden valmistamiseen toimialat tarvitsevat tuotantoteknologiansa mukaisesti panoksia. Panos-tuotosmallissa aggregoidut toimialakohtaiset kokonaistuotokset ovat riippuvaisia lopputuotekysynnästä ja toimialojen keskinäisistä taloustoimista (panoskäytöstä) yhtälön (1) mukaisesti: X 1 = ( I A) Y, (1) missä X = toimialojen kokonaistuotokset (tulot), Y = toimialojen lopputuotekysyntä, (I-A) -1 = toimialojen keskinäisiä riippuvuuksia kuvaava kerrannaismatriisi, ns. Leontiefin käänteismatriisi. I = yksikkömatriisi ja A = panoskerroinmatriisi (A ij =Z ij /X j, Z ij on toimialan X i tuotoksen käyttö toimialan X j tuotantopanoksena). Mallin lähtökohta on, että talouden yksityiset toimialat tuottavat hyödykkeitä, joita talouden kaikki instituutiot käyttävät loppu- tai välituotteina. Osa toimialoista käyttää tuotantoprosessissaan muiden toimialojen tuotosta panoksenaan tuotteidensa valmistamiseen (Vatanen 2001).
22 3.1.3 Kerrannaisvaikutukset Panos-tuotosmallin rakenne ja panoskertoimet määrittävät toimialojen panoskerrointen käänteismatriisin (I-A) -1 eli Leontiefin matriisin, joka ilmaisee toimialojen kokonaistuotoksien ja lopputuotteiden kysynnän välisen riippuvuuden. Matriisin sarakkeen rivi ilmaisee tarvittavan tuotannon rivin toimialalta, jotta sarakkeen toimiala voi tuottaa yhden lopputuoteyksikön (Forssell 1985). Toimialan lopputuotteen kysynnän aiheuttaman tuotantotoiminnan kerrannaisvaikutus saadaan toimialan sarakesummana. Toimialan alkuperäinen kysynnän lisäys on yhden yksikön suuruinen, jonka vuoksi diagonaalielementti muodostuu suuremmaksi kuin yksi. Käänteismatriisin sarakkeiden summat eli tuotantokertoimet ilmaisevat taaksepäin suuntautuvia tuotannon kerrannaisvaikutuksia. Matriisiyhtälöin määriteltyinä toimialan kokonaistuotosvaikutukset (TM) eli tuotantokertoimet ovat Leontiefin käänteismatriisin sarakesummat ' ' 1 TM = e ( I A), (2) missä ' e on ns. summaus- eli yksikkövektori. Kerrannaisvaikutukset (ME) ovat kokonaisvaikutus vähennettynä lopputuoteyksikön oma vaikutus eli ME = TM e. (3) Välitön kerrannaisvaikutus (DME) on panoskerroinmatriisin A sarakesummat eli ' ' DME = e A. (4) Välilliset kerrannaisvaikutukset (IME) ovat kerrannaisvaikutukset (ME) vähennettynä välittömät kerrannaisvaikutukset (DME) eli IME = ME DME. (Vatanen 2001) (5) 3.1.4 Kokonaistuotosmalli Leontiefin perusmallin oletuksen mukaan välituotteiden tuotanto perustuu lopputuotteiden kysyntään, koska lopputuotteiden valmistukseen käytetään välituotteita. Tästä johtuen toimialojen väliset suhteet voivat muodostua siten, että osa toimialoista tuottaa pelkästään välituotteita. Tällaisten toimialojen kokonaisvaikutuksia ei
23 voida laskea, koska lopputuotekysyntää pidetään tarkastelun lähtökohtana. Toimialoittaisen kokonaistuotoksen kokonaisvaikutuksen laskemiseksi on johdettu ns. kokonaistuotosmalli, jossa toimialan tuotoksen arvioinnin lähtökohtana on lopputuoteyksikön sijaan kokonaistuotosyksikkö (Szyrmer 1992). Inarin kaltaisen pienen paikallistalouden toimialojen keskinäisiä riippuvuuksia kuvattaessa on perusteltua käyttää kokonaistuotosmallia yleisen panos-tuotosmallin sijaan. Pienten tarkasteluyksiköiden kokonaistuotokset tunnetaan huomattavasti paremmin kuin yleisen panos-tuotosmallin vaatimat lopputuotekysynnät (Vatanen 2001). Kokonaistuotosmalli voidaan esittää ns. TF -matriisin avulla, joka on Leontiefin matriisin muunnos. Siinä toimialojen kokonaistuotokset ovat riippuvaisia kokonaistuotoksesta, eikä lopputuotekysynnästä. Toimialan kokonaistuotosvaikutus itsensä kanssa on yksi ja muiden toimialojen vaikutus on aina pienempi kuin yksi (Vatanen 2001). Muunnos suoritetaan jakamalla Leontiefin matriisin sarakkeiden luvut saman matriisin diagonaaliluvuilla ^ 1 1 1 TF = ( I A) (( I A) jj ), (6) ^ 1 1 missä ( I A) on Leontiefin käänteismatriisin ( I A) diagonaalivektorista jj muodostetun diagonaalimatriisin käänteismatriisi. TF-matriisia käytetään kerrannaisvaikutusten analysoinnissa kuten perinteistä Leontiefin käänteismatriisia. Ainoa ero kokonaistuotos- ja Leontiefin matriisin välillä on, että kokonaistuotosmallin tuotantokertoimet ovat pienempiä kuin yleisen Leontiefin mallin tuotantokertoimet (Vatanen 2001). Toimialan kokonaistuotoksen muille toimialoille aiheuttama kokonaistuotosvaikutus saadaan kertomalla TF matriisilla kokonaistuotoksista muodostettu diagonaalimatriisi ^ X. ^ R = ( TF) X, (7)
24 missä R on kokonaistuotosvaikutusmatriisi eli lyhyemmin tulosmatriisi. Tulosmatriisin diagonaalisoluissa ovat toimialojen kokonaistuotokset ja sarakkeet osoittavat, miten sarakkeen toimiala on edellyttänyt kokonaistuotosta muilta toimialoilta. Sarakesumma muodostaa toimialan kokonaisvaikutuksen. Saatu kokonaisvaikutus on toimialan aiheuttama bruttovaikutus, koska siinä ei huomioida muiden toimialojen vaikutusta toimialan kokonaistuotokseen. (Vatanen 2001) Tulosmatriisin rivit osoittavat muiden toimialojen vaikutukset jokaisen rivin toimialan kokonaistuotoksen muodostumiseen. Matriisin avulla voidaan eritellä toimialojen vaikutukset toisiinsa ja laskea toimialoittaiset nettovaikutukset tarkastelun kohteena olevassa taloudessa. Toimialojen nettovaikutusten summa on yhtä suuri toimialojen kokonaistuotosten kanssa. Nettovaikutukset (NX) lasketaan tulosmatriisin avulla. Toimialan kokonaistuotokseen lisätään sen aiheuttamat vaikutukset muille toimialoille (sarakesummat) ja vähennetään muiden toimialojen kokonaistuotoksien vaikutukset ao. toimialan kokonaistuotokseen (rivisumma). Mitä enemmän toimiala tarvitsee muiden toimialojen tuotteita välituotteiksi ja mitä enemmän se tuottaa määrällisesti lopputuotetta, sitä suurempi on toimialan nettovaikutus. (Vatanen 2001) NX ' ' = X ( e R) R e (8) 3.1.5 Paikallinen panos-tuotosmalli Kansallista panos-tuotostaulua ei voida suoraan soveltaa paikallistasolle. Alueiden väliset tuotantorakenteet vaihtelevat paljon, joten kansallinen panos-tuotostaulu on eräänlainen keskiarvo monen eri alueen tuotantorakenteesta. Lisäksi siirryttäessä kohti pienempiä alue- ja paikallistalouksia, alueen ulkopuolelle suuntautuvan kaupan merkitys kasvaa (Miller ja Blair 1985). Paikallinen panos-tuotosmalli ei poikkea muodollisesti lainkaan koko kansantalouden mallista, koska se on molemmissa muotoa X = ( I A) 1 Y. Mallin edellyttämän aineiston rakentamisessa joudutaan useimmiten toimimaan eri tavalla paikallisten tietojen puutteellisuuden vuoksi. Kansallisista panoskertoimista voidaan johtaa alueen tuotantorakennetta vastaavat panoskertoimet (kuva 4). Tällöin on tiedettävä alueen toimialojen tuotanto sekä panosten ja lopputuotteiden kysyntä. Toimialojen poisto tai yhdisteleminen ei vaikuta
25 mallin ratkaisuun, vaan alueen kerrannaisvaikutusmatriisin kertoimiin ja matriisin sarakesummiin (Nenonen 1976). Maakuntakohtainen panostuotostutkimus 1995. Kunnan tuotantorakenteen kuvaava taulukko. aggregoidut toimialat Aggregoidaan maakunnan panos-tuotostaulun toimialat vastaamaan kunnan toimialoja. Kuva 4. Maakunnan panos-tuotostaulun aggregoiminen kunnan toimialarakenteen mukaiseksi. Kunnan panos-tuotostaulua laadittaessa oletetaan toimialojen tuotantotekniikan olevan samanlainen sekä maakunnassa että tarkastelun kohteena olevassa kunnassa. Tällöin toimialan kuntakohtainen tuotantotekniikkariippuvainen panoskerroin voi olla pienempi kuin toimialan maakunnan panoskerroin. Tällaisessa tilanteessa ostava toimiala tuo osan tai kaiken käyttämästään panoksesta kunnan ulkopuolelta, koska kunnan toimialat eivät tuota riittävästi tarvittavia panoksia. Muutos maakunnan panoskertoimista kunnan panoskertoimiksi tehdään ristikkäissijaintiosamäärän avulla. (Jensen ym. 1979, Vatanen 2001) X a m a ia i = i s m = k X ; i a, a 1,..., p, missä (9) k s ia s X i =, i a, (10) s X a missä X on toimialan kokonaistuotos, alaindeksi i viittaa kunnan perustoimialoihin (i=1,,40), alaindeksi a viittaa seutukunnan aggregoituihin toimialoihin (a=1,,p), yläindeksi s viittaa kuntaan ja m maakuntaan. Määritellyt seutukunnan ja maakuntien aggregoidut toimialat ovat kuntakohtaisten toimialojen yhteyksien lähtökohta. Maakunnan aggregoitujen toimialojen välituotekäytön avulla lasketaan maakunnan m uudet panoskertoimet ( ). A a
26 ^ m m m 1 A a = Z a ( X a ), (11) m m 1 missä ( ) on maakunnan aggregoitujen toimialojen välituotekäyttö, ja ( ) on Z a maakunnan aggregoitujen toimialojen kokonaistuotoksista muodostettu diagonaalimatriisin käänteismatriisi. Koska panoskertoimia ei ole olemassa seutukunta tai kuntatasolta, muodostetaan maakunnan panoskerrointen avulla kunnan panoskertoimet. (Jensen ym.1979, Vatanen 2001) X a ^ X X CiLQ ij =, (12) X X s i s j m i m j missä X kuvaa toimialan kokonaistuotosta, i on välituotetta myyvä toimiala, j on panosta ostava toimiala, s kuvaa seutukuntaa ja m maakuntaa. Ristikkäissijaintiosamäärän ollessa yhtä suuri tai suurempi kuin yksi, pystyy seutukunnan toimiala myymään riittävän määrän tuotosta ostavan toimialan panokseksi. Tällöin seutukunnan panoskerroinmatriisin alkion arvo saadaan suoraan maakunnan panoskertoimesta. Ristikkäissijaintiosamäärän ollessa pienempi kuin yksi ei seutukunnan myyvä toimiala voi tyydyttää ostavan toimialan panostarvetta, vaan osa panoksesta on tuotava seudun ulkopuolelta. Tällöin toimialan seutukunnan panoskerroin saadaan kertomalla ristikkäissijaintiosamäärä toimialan maakunnan panoskertoimella. Ristikkäissijaintiosamäärän ollessa pienempi kuin yksi myös seutukunnan panoskerroin on pienempi kuin maakunnan panoskerroin. a = a, kun CiLQ ij 1 (13) s ij m ij a = CiLQ a, kun CiLQ ij 1 (14) s ij ij m ij Seudun panoskerroinmatriisin avulla voidaan nyt laskea seutukunnan toimialojen välinen välituotematriisi, kun tiedetään seutukunnan toimialojen kokonaistuotokset. Z s ^ s s = A X, (15)
missä s X^ diagonaalimatriisi, 27 on seutukunnan toimialojen kokonaistuotoksista muodostettu s A toimialojen välinen välituotematriisi. on seudun panoskerroinmatriisi ja s Z on seutukunnan Näin saatu matriisi kuvaa seutukunnan toimialojen välisiä suhteita. Tästä on edelleen siirryttävä kunnan talouden tarkasteluun. Kunnan panoskerrointen johtaminen on analoginen maakunnan ja seutukunnan johtamisen kanssa. Tällä tavoin johdetusta matriisista puuttuvat vielä toimialat, joita ei ole virallisissa tilastoissa esitetty toimialoina. Tällaisia toimialoja ovat mm. kotitaloudet, Metsähallituksen luonnonsuojelu, matkailu, metsätalouden jako valtion- ja yksityismetsätalouteen ja porotalous. Näiden toimialojen erottelu päätoimialoista tapahtuu kyseisten toimialojen kustannusrakenteiden selvityksillä, joiden avulla voidaan selvittää toimialojen panoskäytöt. Näiden toimialojen muodostaminen esitetään liitteessä 4. 3.2 Aineisto 3.2.1 Perusaineisto Kuntakohtaisen tilinpitomatriisin laadinnan lähtökohtana oli Tilastokeskuksen alueellinen panos-tuotostutkimus vuodelta 1995. Alueellinen panos-tuotostutkimus pitää sisällään maakunnalliset panos-tuotostaulut 37 toimialan luokituksella. Panos-tuotostutkimus kuvaa maakunnittain toimialojen välisiä yhteyksiä vuonna 1995 (Tilastokeskus 2000). Tutkimuksessa käytettiin Lapin maakunnan tietoja. Pohjois-Lapin seutukunnan tietoja käytettiin hyväksi muokattaessa kuntakohtaisia tietoja toimialojen maksamista palkansaajakorvauksista ja yrittäjän voitosta. Seutukunta-aineistosta hyödynnettiin toimialoittaisia tietoja kokonaistuotoksesta, välituotekäytöstä, arvonlisäyksestä ja palkansaajakorvauksista (Tilastokeskus 2003e). Liitteessä 1 esitetään kunnan tilinpitomatriisin ja maakunnan panos-tuotostaulujen toimialojen väliset yhteydet. Kunnan tilinpitomatriisissa on 16 toimialaa. Näiden toimialojen tuotos- ja työllisyystiedot kasattiin kunnassa toimivista toimialoista (Tilastokeskus 2003g). Kunnan tilinpitomatriisiin muodostettiin Metsähallituksen luontopalveluille, matkailulle, Metsähallituksen metsätaloudelle, yksityismetsätaloudelle, porotaloudelle, julkiselle sektorille
28 ja kotitaloudelle toimialat, joiden kokonaistuotos, työllisyys ja panosrakenteet selvitettiin. Porotalouden, matkailun sekä metsätalouden panosrakenteet selvitti Alpo Ahonen (Ahonen 2004). Muiden toimialojen panosrakenteet johdettiin. Toimialarakenteita tarkennettiin julkisen sektorin ja kotitalouksien osalta. Julkisen sektorin toiminta pitää sisällään kunnan ja valtion toiminnan. Alueellisesta panostuotostutkimuksesta saatuja kuntakohtaisia tietoja tarkennettiin kunnan toimintakertomuksilla ja tilastokeskuksen tiedoilla kunnan toiminnasta (Inarin kunta 2000, 2001 ja 2002 ja Tilastokeskus 2003b). Näiden lisäksi tutkimuksessa käytettiin tietoja Kansaneläkelaitoksen tulonsiirroista alueelle (Laine 2004). Kotitalouksien tulot saatiin Tilastokeskuksen tulo- ja varallisuustilastosta, joka kuvaa tulonsaajien valtionveronalaisia tuloja ja veroja kunnittain (Tilastokeskus 2003d). Tutkimusta varten tehtiin Inarin kunnan asukkaille suunnattu kyselytutkimus. Kyselytutkimuksen tarkasteluyksikkönä oli kotitalous. Tutkimuksen perusjoukkoon valittiin satunnaisotannalla 1500 henkilöä, joiden kotikuntana oli Inari. Lisäksi otosjoukkoon kuuluvan täytyi olla täysi-ikäinen. Kyselyn lopulliseksi vastausprosentiksi saatiin 35,5 kahden postituskierroksen jälkeen. Kyselyn avulla selvitettiin luontaiselinkeinojen merkitys paikallistalouden asukkaille, tulojen muodostusta sekä tulojen käyttöä. Lisäksi kotitalouskyselyn avulla saatiin tietoa luontaiselinkeinojen työllisyysvaikutuksista. Kyselylomake on liitteenä 2. Liitteessä 3 on esitetty luontaiselinkeinojen tulovaikutukset. Tutkimuksessa käytettiin mm. seuraavia tietoja. 1. Tilastokeskuksen julkaisema panos-tuotostutkimus (Tilastokeskus 2000). 2. Tilastokeskuksen viralliset tilastot kunnasta: bruttokansantuote, työpaikkatilasto, kokonaistuotos (Tilastokeskus 2003b, 2003c, 2003d, 2003e ja 2003g). 3. Porotalouden, matkailun ja metsätalouden toimialojen johdetut panosrakenteet (Ahonen 2004). 4. Kunnan tili- ja toimintakertomus (Inarin kunta 2000, 2001 ja 2002). 5. Kela: tulonsiirrot kotitalouksille (Laine 2004). 6. Valtionavustukset (Inarin kunta 2000, 2001 ja 2002).