Vt 3 parantaminen välillä Ikaalisen etl Teikangas, tiesuunnitelma Hankkeen pohjavesivaikutukset Teikankaan ja Heinistön I-luokan pohjavesialueilla 29.11.213
POHJAVESISELVITYS 1 (7) 29.11.213 Vt 3 parantaminen välillä Ikaalisten eritasolittymä Teikangas, tiesuunnitelma Hankkeen pohjavesivaikutukset Teikankaan ja Heinistön I-luokan pohjavesialueilla Destia Oy on tehnyt tutkimuksia Teikankaan ja Heinistön I-luokan pohjavesialueilla liittyen tiesuunnitelmaan Vt 3 parantaminen välillä Ikaalisen eritasoliittymä Teikangas. Tutkimuksia on suoritettu vuosina 211 ja 213. Vuonna 211 Teikankaalla tehdyistä tutkimuksista on tehty muistio 15.9.211. Muistion tietoja on tarkennettu 4.6.213 ja se on esitelty työpalaverissa 12.6.213 ELY-keskuksen ja Ikaalisten kaupungin edustajille. Palaverissa sovittiin lisätutkimusten tekemisestä Teikankaan ja Heinistön pohjavesialueille kesän 213 aikana. Teikankaan I-luokan pohjavesialue Lähtökohdat Tiesuunnitelmassa tullaan esittämään pohjavesisuojauksen rakentamista Teikankaan I-luokan pohjavesialueelle (21431). Valtatien linjaus säilyy nykyisellään, mutta tien tasausta on suunniteltu alennettavaksi. Tasausta joudutaan laskemaan, jotta tien mitoitusnopeudeksi saadaan 1 km/h. Vt 3 kulkee noin 1,6 km matkalla Teikankaan pohjavesialueen läpi (tiesuunnitelman paaluväli 448-267), josta muodostumisalueen osuus on noin 1,3 km (plv 511-18). Teikankaan pohjavesialueen pinta-ala on n. 1,4 km 2, josta varsinaista pohjaveden muodostumisaluetta on,94 km 2. Alueella muodostuvan pohjaveden määräksi on arvioitu 64 m 3 /d. (OIVA-palvelu) Teikankaan pohjavesialueella on kolme vedenottamoa. H+H Siporex Oy:llä on tekopohjavedenottamo kankaan koillisreunassa. Kankaan itäreunalla sijaitsevassa pienessä lähteessä on Hämylänperän vesiosuuskunnan kaivo. Ravintola Tei-Tupa ottaa vetensä omasta kaivosta kankaan pohjoisreunassa. Myös Suojapinta Oy ottaa prosessivetensä omista kaivoistaan, mutta nämä kaivot sijaitsevat luokitellun pohjavesialueen ulkopuolelle. Tehdyillä lisätutkimuksilla pyrittiin selvittämään suunnitellun tasauksen alentamisen vaikutusta alueen hydrogeologiaan ja erityisesti muodostumassa oleviin orsivesiesiintymiin. Tutkimukset kohdistettiin luokitellulle pohjaveden muodostumisalueelle.
POHJAVESISELVITYS 2 (7) 29.11.213 Suunniteltu tasauksen alentaminen Maanpinnan luonnollinen korkeus on alueen pohjoisosassa noin +115 tasolla. Alueen keskiosassa maanpinta on noin +135..146 tasolla, ja eteläosassa noin +1 tasolla. Suunniteltu tasauksen alentaminen olisi paaluvälillä 85-175 (ts_ve4) keskimäärin noin 2-4 m. Paaluvälillä 85-115 uusi leikkauspohja tulisi näin ollen +13 137 tasolle, paaluvälillä 115-15 +137 133 tasolle ja paaluvälillä 15-175 +133 121 tasolle. Tasauksen alentamisen seurauksena tielinja kulkisi enimmillään noin 8-1 m luonnollista maanpintaa alempana. Aiemmat tutkimukset Pirkanmaan ELY -keskuksella on pohjaveden pinnankorkeushavaintoja Teikankaalta vuosilta 197, 1994 ja 29. Vuosien 197 ja 1994 havainnot kattavat koko pohjavesialueen. Vuonna 29 tehtyjä pohjaveden korkeushavaintoja on ainoastaan vt:n 3 itäpuolella. Vuonna 211 tehtyjen maastotutkimusten yhteydessä selvitettiin pohjavesiputkien olemassaolo ja sijainti. ELY-keskuksen tiedossa olevista vanhoista putkista maastossa löytyi 6 kpl. Näistä kaikki sijaitsevat vt:n 3 itäpuolella. Lisäksi löytyi yksi havaintoputki (HP211) soramontusta pohjavesialueen keskeltä, myös vt:n 3 itäpuolelta. Putkista mitattiin pohjaveden pinnankorkeus (26.4.211 ja 15.6.211) ja putkien korot tarkistettiin N6-korkeusjärjestelmään. Korkojen tarkistustarve ilmeni ELY-keskuksesta saadun tiedon pohjalta, jonka mukaan vuoden 29 korkotietoina on käytetty N43- korkeusjärjestelmää. Vt:n 3 länsipuolelle asennettiin 15.9.211 2 kpl pohjavedenhavaintoputkia (21 ja 22). Putkien vesipinta mitattiin asentamisen jälkeen, jolloin pohjavedenpinta oli putkessa 21 noin 7 metriä suunnitellun tieleikkauksen alapuolella ja putkessa 22 noin 18 m suunniteltua tieleikkausta syvemmällä. Putki 21 ulottuu kallioon, jonka pinta on 2,2 syvyydellä maanpinnasta noin tasolla + 121,4. Putken 22 kairaus päättyi kairaajan tulkinnan mukaan kiviseen moreeniin tai risaan kallioon 19,2 m syvyydelle maanpinnasta noin tasolle +117,4. Pohjavesiputkikortit on esitetty liitteessä 2. Pohjavedenpinta oli vuoden 211 mittausten mukaan tielinjan alla muodostuman keskiosalla tasolla +118 +127 (putket 21 ja 22) ja muodostuman reunoilla tasolla +11 122. Pohjavesihavainto +118 m putkessa 22 osoittautui kuitenkin uusimpien mittauksien perusteella virheelliseksi. Tehdyt pohjavedenpinnan korkeushavainnot on koottu taulukkoon 1 ja pisteiden sijainti ilmenee liitteen 1 kartalta. Lisätutkimukset heinä-lokakuu 213 Alkukesällä 213 alueelle ohjelmoitiin kaksi maatutkaluotauslinjaa, joista linja 1 kulki vt:n 3 viertä alueen poikki kaakosta luoteeseen ja linja 2-3 linjaa 1 vastaan kohtisuoran lounaasta koilliseen, vt:n 3 paalulla 1343 mäen lakiosassa. Geo-Work Oy toteutti maatutkauksen 8.7.213 ja vastasi myös tulkinnasta.
POHJAVESISELVITYS 3 (7) 29.11.213 Tutkatulkinnassa huomioitiin mm. alueelta aiemmin mitatut pohjavesipintatiedot, joihin perustuen alustavassa tulkinnassa päädyttiin olettamaan, että alueen keskellä on pohjavedenvirtausta rajaava kalliokumpare. Alueelle ohjelmoitiin tutkauksen ja alustavan tulkinnan jälkeen kolme porakonekairauspistettä kalliopinnan varmistamiseksi, neljä pohjavedenhavaintoputkea ja kolme maatutkalinjaa sekä vesipintojen mittaus kaikista alueen putkista. Maatutkaus tehtiin 18.9.213. Lisälinjat olivat samansuuntaisia linjan 2-3. kanssa. Linja 4 kulkee linjan 1 poikki vt:n 3 paalulla 885, linjan 5 paalulla 1213 ja linjan 6 paalulla 1668. Porakonekairaukset tehtiin 1-18.1.213. Porakonekairaukset oli määrä ulottaa kallionpintaan saakka, jonka syvyydeksi oli maatutkauksen perusteella arvioitu 1-15 m. Kallio oli kuitenkin arvioitua syvemmällä, ja ainoastaan pisteessä 422 kallionpinta havaittiin 18,4 m syvyydellä maanpinnasta eli noin tasolla +12,3. Pisteessä 42 kairaus ulotettiin 19,6 m syvyydelle maanpinnasta, noin tasolle +122,1, ja pisteessä 421 kairattiin 17,2 m syvyydelle maanpinnasta, noin tasolle +123,8. Kairauksissa ei pystytty ulottamaan syvemmälle käytössä olleella ilmahuuhtelulla. Porakonekairausten kairadiagrammit on esitetty liitteessä 3. Havaintoputkien asennus tehtiin 1-18.1.213. Putken 23 kairauksessa havaittiin silttikerroksia hiekkaisessa sorassa 7,4-11,8 m syvyydellä maanpinnasta. Putkilla 24 ja 25 pyrittiin selvittämään mahdollisen orsiveden esiintymistä vt 3 linjan länsipuolella. Putken 24 kairauksessa ei havaittu hienorakeisia maakerroksia, mutta maa-aines muuttuu sorasta ja hiekkaisesta sorasta hiekkaan. Putken 25 kairauksessa 4,2-7 m syvyydellä maanpinnasta havaittiin silttistä hiekkaa. Putki 26 ulottuu kallioon, jonka pinta on 21,4 m syvyydellä maanpinnasta noin tasolla +112,5. Muut putket ohjelmoitiin ulottumaan max 6,5-15 m syvyydelle maanpinnasta. Edellä kuvatut maalajihavainnot ovat kairaajan tekemiä silmämääräisiä arvioita. Putkikortit on koottu liitteeseen 2. Pohjavesipinnat mitattiin alueen kaikista putkista 18.1.213. Pohjavedenpinnan korkeushavainnot on koottu taulukkoon 1. Maatutkalinjat, tehdyt kairaukset ja pohjavedenpinnan havaintoputkien sijainti on esitetty liitteen 1 kartalla. Geo-Workin laatima tutkausraportti on liitteessä 4, ja maatutkaprofiilit liitteessä 5. Tutkausta hankaloitti alueella sijaitseva radiomasto ja tiealueen kohdalla myös vt:n 3 talvikunnossapidossa käytetty suolaus. Tutkattujen linjojen yhteispituus on noin 3,3 km.
POHJAVESISELVITYS 4 (7) 29.11.213 Taulukko 1. Pohjavesihavainnot (N6) Teikankaan pohjavesialueella. * = putki asennettu edellisenä päivänä, ** = putki asennettu samana päivänä Tunnus Putken yläpää Putken alapää Havainto 26.4.211 Havainto 15.6.211 Havainto 15.9.211 Havainto 18.1.213 HP4 +122,48 +114,6 +12,1 +119,98 - +12,22 HP33H +114,61 +11,4 +111,2 +112,77 - +112,12 HP48A +121,96 +114,6 +115,1 +115,53 - +115,77 HP48B +121,5 +116,3 +117,2 +117,43 - +117,53 HP47 +12,66 +111,4 +112,1 +112,21 - +112,77 HP38 +112,3 +17,2 +11,2 +11,1 - +19,72 HP211 +127,15 +12,8 +121,35 +121,76 +121,68 +121,89 21 +142,45 +119,45 - - +127,64 +127,88 22 +137,45 +117,75 - - +118,13 +128,47 23 +129,19 +111,49 - - - +119,94 24 +146,89 +135,14 - - - +135,45* 25 +133,6 +125,6 - - - +128,48** 26 +134,88 +112,68 - - - +12,58** Teikankaan hydrogeologinen kuvaus Teikangas on jäätikön sulamisvesien kerrostama deltamainen reunamuodostuma. Muodostuman ydinosa on tehtyjen tutkimusten perusteella soraista hiekkaa ja soraa. Paikoin maa-aineksessa on myös kiviä. Muodostuman etelälaidalla on etelään viettäviä hiekan ja silttisen hiekan kerroksia, jotka näkyvät maatutkaprofiililla 1. Muodostuman itälaidalla on vastaavasti itään päin viettäviä hiekan ja silttisen hiekan kerroksia (tutkaprofiilit 5 ja 6). Tutkaprofiilin 2-3 kohdalta nämä kerrokset on kaivettu pois maaainestenoton yhteydessä. Paikoin myös muodostuman laella on ainekseltaan silttistä, hienoa hiekkaa ja hiekkaa olevia kerrostumia. Näyttäisi siltä, että Teikankaan hienoimmat kerrokset edustavat jäätikköjoki deltakerrostumien ns. bottomset osia, kun paljolti kaivutoiminnan kohteena olleet hiekkakerrokset edustavat deltakerrostumien foreset ja topset osia. Tehtyjen tutkimusten perusteella muodostuman keskiosissa kerrospaksuudet ovat noin 2 m, paikoin jopa enemmän. Kallionpinta havaittiin varmuudella kolmessa kohdassa korkeustasolla +112,7 +121,5. Tehtyjen tutkimusten perusteella Teikangas ei ole kerrostunut kalliomäen päälle, vaan on omamuotoinen, varsin komea reunamuodostuma. Reunaosissaan muodostuma rajoittuu sitä ympäröiviin soihin, savi- ja silttikerroksiin, sekä moreenimaihin ja kalliokumpareisiin. Pohjavedenpinnan tasot muodostumassa Pohjaveden pinta on muodostuman keskiosissa, vt:n 3 tuntumassa, putkessa 26 noin tasolla +12,6 ja putkissa 21, 22 ja 25 noin tasolla +128. Putken 21, 22 ja 25 pinnoista voidaan olettaa, että vaikka putken 25 kohdalla havaittiin heikosti vettäläpäisevää silttistä hiekkaa, kyseessä ei kuitenkaan olisi orsivesi vaan varsinainen pohjavedenpinta. Putkissa 21 ja 22 pohjavedenpinta on karkeassa aineksessa. Mikäli
POHJAVESISELVITYS 5 (7) 29.11.213 olettamus pitää paikkansa muuttuu pohjavedenpinnan taso noin 2 m matkalla putkien 25 ja 26 välillä noin 8 m. Toki kyseessä voi olla myös orsivesi, jolloin varsinainen pohjavedenpinta on pisteen 25 ympäristössä syvemmällä lähempänä putken 26 vesipinnantasoa. Muodostuman korkeimmalla kohdalla, vt:n 3 länsipuolella, pohjavedenpinta havaittiin tasolla +135,45 putkessa 24. Maatutkaprofiililla 2-3 on nähtävissä mahdollinen hienoaineskerros ja vedenpinta noin 6 m syvyydellä maanpinnasta putken 24 kohdalla. Putkea asennettaessa ei vettä kuitenkaan havaittu maatutkaprofiilin osoittamalla tasolla, joten kairausta jatkettiin syvemmälle. On kuitenkin mahdollista, että kairauksessa havaittu hiekkakerros noin 7-8 m:n syvyydellä maanpinnasta pidättää jonkin verran orsivettä, joka nyt valuu putken 24 pohjalle. Tätä tukisi profiilin 2-3 alkuosassa oleva kovera, melko voimakas heijaste, joka pisteen 24 kohdalla sijoittuu tasolle +14 m. Heijastumasta voisi päätellä, että se edustaa muuta osaa hienompaa ja vesipitoisempaa, topset kerrosta. Mikäli mitattu pohjavedenpinta kuitenkin edustaa varsinaista pohjaveden pintaa, muuttuu pohjavedenpinnantaso 12 m matkalla putkien 24 ja 21 välillä noin 7,5 m. Putkien 25 ja 26 pinnantasojen perusteella tämä muutos näyttäisi mahdolliselta. Muodostuman eteläosassa pohjavedenpinta on, vt:n 3 tuntumassa, putkessa 23 noin tasolla +12. Kauempana tielinjalta, muodostuman itälaidalla pohjavedenpinta on noin tasolla +12..+122 ja muodostuman pohjoisosissa noin tasolla +11..+115. Pohjavesi virtaa muodostuman keskiosista kohti reunoja. Pääpurkauspaikka on OIVAtietojen mukaan muodostuman eteläpuolella sijaitseva Hutrin lähde. Arvio vt:n 3 tasauksen alentamisen vaikutuksista alueen pohjavesiolosuhteisiin Valtatielle 3 esitetyn tasauksen alentamisen mukainen tieleikkaus ja suunniteltu leikkauspohjan taso on esitetty liitteen 4. tutkaprofiileilla 2-6. Muodostuman pohjoisosassa suunniteltu vt:n 3 tasauksen lasku on vähäistä, paaluvälillä 85-115 uusi leikkauspohja tulisi tasolle +13 137 tasolle. Leikkauspohjan ja pohjavedenpinnan tason väliin jää siten noin 9 m paksuiset maakerrokset. Muodostuman keskivaiheilla, vt 3 paaluvälillä 115-15 leikkauspohja tulisi tasolle +137 133. Leikkauspohjan etäisyys pohjavedenpinnan tasoon on noin 7,5 m. Muodostuman eteläosassa, vt 3 paaluvälillä 15-175 leikkauspohja tulisi tasolle +133 121. Tällä osuudella leikkauspohjan ja pohjavedenpinnan tason väliin jäävien maakerrosten paksuus olisi noin 4 m. Myös nykyisellään Teikankaan leikkaus on syvimmillään tällä kohtaa. Tehtyjen tutkimusten perusteella tielinjan läheisyydessä ei ole orsivesikerroksia, joihin vt 3 tasauksen alentaminen voisi vaikuttaa haitallisesti. Valtatielle rakennettava pohjavedensuojaus tulee jonkin verran pienentämään pohjaveden muodostumisaluetta ja siten muodostuvan pohjaveden määrää. Vaikutus tulee olemaan yhtä suuri riippumatta siitä rakennetaanko suojaus tien nykyiselle tasolle vai alennetaanko tien tasausta, koska suojausrakenteen leveys on molemmissa vaihtoeh-
POHJAVESISELVITYS 6 (7) 29.11.213 doissa kutakuinkin sama. Toisaalta suunniteltu pohjavedensuojaus tulee parantamaan pohjaveden laatua, kun tiesuolauksen vaikutukset vähenevät ja pohjaveden pilaantumisriski pienenee. Pohjaveden pinnantasojen sekä laadun tarkkailua tulisi jatkaa vuosittain eri vuodenaikoina ennen vt:n 3 mahdollista rakennussuunnitteluvaihetta lisävarmuuden saamiseksi pohjaveden pinnan asemasta ja pohjaveden laadusta ennen pohjavesisuojauksen rakentamista. Heinistön I-luokan pohjavesialue Heinistön pohjavesialue sijaitsee koillis-lounaissuuntaisessa poikittaisharjussa vt 3 tiesuunnitelman paaluvälillä 343-396. Varsinainen pohjaveden muodostumisalue sijoittuu paaluvälille 359-387. Valtatie 3 kulkee kohtisuoraan harjualueen poikki. Muodostuman kerrospaksuudet vaihtelevat 1-26 m välillä. Ydinosan aines on kivistä ja hiekkaista soraa, ja sen leveys vaihtelee 2-5 metriin ja kerrospaksuudet 1-15 metriin. Pintaosaltaan muodostuma on hiekkavaltainen, ja sen reunaosat ovat savi- ja silttikerrosten peitossa. Pohjaveden pinnantaso on ympäröivää maanpintaa alempana, mutta Kyrösjärven pinnantasoa ylempänä. Pohjaveden päävirtaussuunta on koilliseen, ja muodostumasta purkautuu vettä Kyrösjärveen. Heinistön vedenottamo sijaitsee muodostuman koillispäässä Kyrösjärven rannassa. (OIVA-palvelu) Valtatien 3 tasausta on suunniteltu muutettavan kyseessä olevan parantamishankkeen yhteydessä myös Heinistön pohjavesialueen kohdalla. Heinistön pohjavesialueen kohdalla vt 3 kulkisi paaluvälillä 343 358 korkealla penkereellä. Tämä osuus sijoittuu pohjavesimuodostumaa ympäröivälle pehmeikölle. Paaluvälillä 358-366 valtatie kulkee nykyisin leikkauksessa, mutta sen tasausta nostettaisiin tälläkin osuudelle. Tällä osuudella maaperä on hiekkaa. Paaluvälillä 366-382 tien tasaus säilyisi nykyisellään paaluvälillä 3775-3795 sijaitsevan Kilvakkalan risteyssillan takia. Paaluvälillä 3795-396 tien tasausta laskettaisiin noin,5 m. Heinistön pohjavesialueen kohdalle on valtatielle suunniteltu rakennettavan pohjavedensuojaus. Heinistön alueella on vanha pohjaveden havaintoputki HP1 noin vt:n 3 paalulla 353. Pohjavedenpinta on ollut 16.9.28 tasolla +84.1 (N6) (OIVA-palvelu). Kilvakkalan risteyssillan yleispiirustukseen pohjavedenpinnan tasoksi on merkitty +83,49 84,4. Kyrösjärven pinta on noin tasossa +83. Syksyllä 213 Heinistöön asennettiin kaksi pohjavedenhavaintoputkea vt:n 3 tuntumaan. Putki 12 sijoitettiin muodostuman pohjoisreunan pehmeikölle. Pohjavedenpinta oli putkessa 18.1.213 tasolla +83,36, eli noin 2 m syvyydellä maanpinnasta. Putki 5 sijoitettiin muodostuman laelle pienen suon reunalle. Pohjavedenpinta oli putkessa 9.1.213 tasolla +89,68. Putken asentamisessa on ollut ongelmia, ja kairaus on päättynyt kiveen tai kallioon tasolla +86,94. Mitattu vesipinta poikkeaa huomattavasti muista alueelta olevista pohjavesitiedoista, ja jätetään sillä perusteella huomioimatta. Putkikortit löytyvät liitteestä 1.
POHJAVESISELVITYS 7 (7) 29.11.213 Tutkimuspisteiden sijainti ja pohjavedenpinnan korkeushavainnot on esitetty liitteen 7 kartalla. Liitteessä 8 on vt:n 3 pituusleikkaus Heinistön pohjavesialueen kohdalta ja liitteessä 9 on tien poikkileikkaukset neljältä kohdalta. Pituus- ja poikkileikkauksissa on esitetty alueella tehdyt pohjatutkimukset. Pohjavesialueen pohjoislaidalla vt:n 3 varrella tehtyjen pohjatutkimusten perusteella hienorakeisen maalajikerrosten kokonaispaksuus on noin 4-8 m. Pinnassa on liejuinen silttikerros, jonka alapuolella laihan ja lihavan saven kerroksia ja savista silttiä. Hiekkakerrokset jatkuvat savisen siltin alapuolella. Noin paaluvälillä 32-357 pehmeät kerrokset olisi kaivettava pois keskimäärin 3-5 m:n syvyydeltä maanpinnasta penkereen riittävän vakavuuden saavuttamiseksi. Pohjavesivaikutusten minimoimiseksi massanvaihdon täyttönä voitaisiin käyttää vettä heikosti läpäisevää moreenia. Toisena vaihtoehtona on tasauksen pitäminen nykyisellään, jolloin massanvaihtoa ei tarvitsisi tehdä. Tällöin tien palvelutasoa ei voisi nostaa nykyisestä ko. kohdalla. Tampereella 29.11.213 Geologi Eini Reijula Geologi Hannu Peltoniemi Teikangas: Liite 1 Liite 2 Liite 3 Liite 4 Liite 5 Liite 6 Tutkimuskartta ja pohjaveden korkeushavainnot Putkikortit, 6 kpl Porakonekairausten kairadiagrammit, 3 kpl Maatutkausraportti Maatutkaprofiilit, 6 linjaa Näytepisteiden 418 ja 419 tutkimusselostukset Heinistö: Liite 7 Liite 8 Liite 9 Liite 1 Tutkimuskartta ja pohjaveden korkeushavainnot Pituusleikkaus Poikkileikkaukset, 4 kpl Putkikortit, 2 kpl
5 45 85 35 9 4 8 3 65 5 75 4 5 35 3 45 4 5 6 25 1 35 2 1 5 15 2 25 L 3 5 1 inja 35 1 4 15 2 45 L 2-3 25 inja 5 55 15 3 a5 j Lin 35 3 15 65 4 4 5 25 2 5 55 55 45 6 5 7 1 4 ja Lin 7 15 7 2 5 25 ja Lin 6 1 5 MML avoin data 1/213 Pohjavesiputki ja pohjavedenpinnan korkeus (N6) 18.1.213 29.11.213 Ottamon kaivo Tutkattu linja Pohjaveden muodostumisalueen raja Pohjavesialueen raja Teikangas, Ikaalinen Tutkimuskartta Mittakaava 1:5
MITTAUS- JA ASENNUSKORTTI Liite 2 Geotutkimus Projekti: Putken numero: Asiakkaan viite: Puhelin: Koordinaatit: Koordinaattijärjestelmä: Vt3 Ikaalinen-Teikangas Kairakone: GM 2 HAVAINNOT 21 Asentaja: Simo Murto Syvyys putkenpäästpinnan taso Pohjavesi- Pvm. Puhelin: 4 529566 Asennus päivä: 15.9.11 15.9.11 14,81 127,64 18.1.13 14,57 127,88 X: 6853246,445 Y: 2447326,269 Z: 141,647 Huom. TASOTIEDOT JA RAKENNE Putken yläpään taso: 142,45 Siivilän alapään taso: 119,45 Putkimateriaali: Peh Putken halkaisija, mm: 32 Siivilän rako, mm: Vandaaliputken materiaali:,3 Fe Jatkoputken pituus: 15, Siivilän pituus: 8, Kokonaispituus: 23, Wmax = 127,88 Wmin = 127,64 Putki maanpinnasta: Jatkoputken pituus:,8 Maalajit Syvyys [m] Maalaji - 1.4 Sr 15, 1.4-5.4 Hk 5.4-13.5 hksr 13.5-2.2 Sr 2.2-23.2 Ka Putken kuva/sijainti Siivilän pituus: 8, Huomautukset Toimivuustesti 1min 6,8 3min 7,82 5min 7,9 1min 7,9 Maalajit ovat aistinvaraisia Destia Oy Y-tunnus 216326-3 Konsulttipalvelut Osoite E-mail Puhelin Fax Turuntie 27 274 Espoo jarno.silho@destia.fi 4 7 8728 2 444 321
MITTAUS- JA ASENNUSKORTTI Liite 2 Geotutkimus Projekti: Putken numero: Asiakkaan viite: Puhelin: Koordinaatit: Koordinaattijärjestelmä: Vt3 Ikaalinen-Teikangas Kairakone: GM 2 HAVAINNOT 22 Asentaja: Simo Murto Syvyys putkenpäästpinnan taso Pohjavesi- Pvm. Puhelin: 4 529566 Asennus päivä: 15.9.11 15.9.11 19,32 118,13 18.1.13 8,98 128,47 X: 6853581.389 Y: 2447149.483 Z: 136,645 Huom. TASOTIEDOT JA RAKENNE Putken yläpään taso: 137,45 Siivilän alapään taso: 117,75 Putkimateriaali: Peh Putken halkaisija, mm: 32 Siivilän rako, mm: Vandaaliputken materiaali:,3 Fe Jatkoputken pituus: 15,7 Siivilän pituus: 4, Kokonaispituus: 19,7 Wmax = 128,47 Wmin = 118,13 Putki maanpinnasta: Jatkoputken pituus:,8 Maalajit Syvyys [m] Maalaji - 4.8 Sr 15,7 4.8-5.6 Hk 5.6-16.6 Sr 16.6-19.2 risa Ka tai tiivis kivinen Mr Putken kuva/sijainti Siivilän pituus: 4, Huomautukset Toimivuustesti 1min 6,8 3min 7,82 5min 7,9 1min 7,9 Maalajit ovat aistinvaraisia Destia Oy Y-tunnus 216326-3 Konsulttipalvelut Osoite E-mail Puhelin Fax Turuntie 27 274 Espoo jarno.silho@destia.fi 4 7 8728 2 444 321
Liite 2 MITTAUS- JA ASENNUSKORTTI 213 Projekti: Vt3 Ikaalinen-Teikangas Kairakone: GM 2, 283765 HAVAINNOT Putken numero: 23 Asentaja: Simo Murto Syvyys putkenpäästpinnan taso Pohjavesi- Pvm. Asiakkaan viite: Eini Reijula Puhelin: 4 529 566 Huom. Puhelin: 4 79588 Asennuspäivä: 1.1.213 1.1.13 8,2 12,99 ei tasaantunut 18.1.13 9,25 119,94 X: 685358.4 Koordinaatit: Y: 2447497.725 Z: 128,19 Koordinaattijärjestelmä: KKJ2 N6 TASOTIEDOT JA RAKENNE Putken yläpään taso: 129,19 Siivilän alapään taso: 111,49 Putkimateriaali: Peh Putken halkaisija, mm: 51 / 63 Siivilän rako, mm: Vandaaliputken materiaali:,3 Fe 89 Jatkoputken pituus: 13,7 Siivilän pituus: 4, Kokonaispituus: 17,7 Wmax = 12,99 Wmin = 119,94 Putki maanpinnasta: 1, Maalajit Lisäosat Kyllä (X) Syvyys [m] Maalaji Routapanta X.- 7.4 HkSr Vandaaliputki X Jatkoputken pituus: 13,7 7.4-11.8 HkSr, Si kerroksia Lukko X 11.8-13.8 HkSr Suodatinsukka 13.8-14.2 Kivi 14.2-18. Sr,kiviä MS Siivilän pituus: 4, Huomautukset Toimivuustesti 1min 129,19 3min 129,19 5min 129,19 1min 129,19 Maalajit ovat aistinvaraisia Destia Oy Y-tunnus 216326-3
Liite 2 MITTAUS- JA ASENNUSKORTTI 213 Projekti: Vt3 Ikaalinen-Teikangas Kairakone: GM 2, 283765 HAVAINNOT Putken numero: 24 Asentaja: Simo Murto Syvyys putkenpäästpinnan taso Pohjavesi- Pvm. Asiakkaan viite: Eini Reijula Puhelin: 4 529 566 Huom. Puhelin: 4 79588 Asennuspäivä: 17.1.213 17.1.13 11,1 135,88 ei tasaantunut 18.1.13 11,44 135,45 X: 685326.79 Koordinaatit: Y: 244727.197 Z: 145,89 Koordinaattijärjestelmä: KKJ2 N6 TASOTIEDOT JA RAKENNE Putken yläpään taso: 146,89 Siivilän alapään taso: 135,14 Putkimateriaali: Peh Putken halkaisija, mm: 51 / 63 Siivilän rako, mm: Vandaaliputken materiaali:,3 Fe 89 Jatkoputken pituus: 7,75 Siivilän pituus: 4, Kokonaispituus: 11,75 Wmax = 135,88 Wmin = 135,45 Putki maanpinnasta: 1, Maalajit Lisäosat Kyllä (X) Syvyys [m] Maalaji Routapanta X.- 3.2 SrMr Vandaaliputki X Jatkoputken pituus: 7,8 3.2-4.8 Sr Lukko X 4.8-7.8 HkSr Suodatinsukka 7.8-11. Hk MS Siivilän pituus: 4, Huomautukset Toimivuustesti 1min 146,89 3min 146,89 5min 146,89 1min 146,89 Maalajit ovat aistinvaraisia Destia Oy Y-tunnus 216326-3
Liite 2 MITTAUS- JA ASENNUSKORTTI 213 Projekti: Vt3 Ikaalinen-Teikangas Kairakone: GM 2, 283765 HAVAINNOT Putken numero: 25 Asentaja: Simo Murto Syvyys putkenpäästä Pvm. Asiakkaan viite: Eini Reijula Puhelin: 4 79588 Pohjavesipinnan taso Puhelin: 4 529 566 Huom. Asennuspäivä: 18.1.213 18.1.13 5,12 128,48 ei tasaantunut Koordinaatit: Koordinaattijärjestelmä: X: 6853646.574 Y: 244699.925 Z: 132,6 KKJ2 N6 TASOTIEDOT JA RAKENNE Putken yläpään taso: 133,6 Siivilän alapään taso: 125,6 Putkimateriaali: Peh Putken halkaisija, mm: 51 / 63 Siivilän rako, mm: Vandaaliputken materiaali:,3 Fe 89 Jatkoputken pituus: 6, Siivilän pituus: 2, Kokonaispituus: 8, Wmax = 128,48 Wmin = 128,48 Putki maanpinnasta: 1, Maalajit Lisäosat Kyllä (X) Syvyys [m] Maalaji Routapanta X.- 4.2 Sr Vandaaliputki X Jatkoputken pituus: 6, 4.2-7. sihk Lukko X MS Suodatinsukka Siivilän pituus: 2, Huomautukset Toimivuustesti 1min 133,6 3min 133,6 5min 133,6 1min 133,6 Maalajit ovat aistinvaraisia Destia Oy Y-tunnus 216326-3
Liite 2 MITTAUS- JA ASENNUSKORTTI 213 Projekti: Vt3 Ikaalinen-Teikangas Kairakone: GM 2, 283765 HAVAINNOT Putken numero: 26 Asentaja: Simo Murto Syvyys putkenpäästpinnan taso Pohjavesi- Pvm. Asiakkaan viite: Eini Reijula Puhelin: 4 529 566 Puhelin: 4 79588 Asennuspäivä: 18.1.213 18.1.13 14,3 12,58 Huom. Koordinaatit: Koordinaattijärjestelmä: X: 6853782.443 Y: 2447151.86 Z: 133,88 KKJ2 N6 TASOTIEDOT JA RAKENNE Putken yläpään taso: 134,88 Siivilän alapään taso: 112,68 Putkimateriaali: Peh Putken halkaisija, mm: 51 / 63 Siivilän rako, mm: Vandaaliputken materiaali:,3 Fe 89 Jatkoputken pituus: 16,2 Siivilän pituus: 6, Kokonaispituus: 22,2 Wmax = 12,58 Wmin = 12,58 Putki maanpinnasta: 1, Maalajit Lisäosat Kyllä (X) Syvyys [m] Maalaji Routapanta X.- 5.6 HkMr Vandaaliputki X Jatkoputken pituus: 16,2 5.6-1.4 Hk Lukko X 1.4-16.6 hksr Suodatinsukka 16.6-21.2 Sr 21.2-23.2 Ka Siivilän pituus: 6, Huomautukset Toimivuustesti 1min 134,88 3min 134,88 5min 134,88 1min 134,88 Maalajit ovat aistinvaraisia Destia Oy Y-tunnus 216326-3
Liite 3
Liite 3
Liite 3
GEO-WORK OY Vartiopolku 5 4.11.213 172 VÄÄKSY MAATUTKALUOTAUS IKAALISISSA TEIKANKAAN ALUEELLA 8.7. JA 18.9.213 TEHTÄVÄN KUVAUS Geo-Work Oy suoritti Destia Oy:n toimeksiannosta maatutkaluotausta Ikaalisissa Teikankaan alueella. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää maaperän laatua ja pohjaveden käyttäytymistä. Maastotutkimukset suoritettiin 8.7.-13 ja 18.9.-13. Tutkimuslinjoja luodattiin alueilla yhteensä 6kpl joiden yhteispituus on n.334m. Linjat luodattiin 1MHz:antennilla. Raportissa on reittikartat liitteenä jossa näkyy myös GPS:llä maastossa merkityt pisteet. Alla reittikartta: Kartalla on näkyvissä maastossa mitatut linjat ja gps pisteet numeroilla. Heinäpellontie 25 B Vartiopolku 5 www.geo-work.com y-tunnus 63922-2 FIN-7 Helsinki FIN-172 Vääksy leevi.koponen@geo-work.com tel: +358 9 351 5217 tel: +358 3 881 1555 risto.pollari@geo-work.com fax: +358 9 385 7959 fax: +358 3 881 1556 jukka.clifford@geo-work.com
KALUSTO Työ suoritettiin Geo-Work Oy:n omistamalla ja GSSI:n valmistamalla amerikkalaisella SIR-3 tyyppisellä maatutkalaitteistolla. Luotauksissa käytettiin 1MHz:n taajuista antennia. Odotusaikana käytettiin 4-5ns jolloin syvyysulottuvuus on n. 2m riippuen pohjavesipinnan sijainnista ja materiaalin laadusta. Mitattaessa maatutkalaitteisto oli sijoitettuna mittaajan syliin ja antennia vedettiin käsin perässä. Tulos rekisteröitiin maatutkalaitteiston kovalevylle, ja myöhemmin se siirrettiin toimistossa tietokoneelle, jossa tiedostoja käsiteltiin GeoDoctor 2.5 profiilinkäsittelyohjelmalla, ja tulostettiin tulkintatiedostoon josta tehtiin raportti PDF. Alla kuvassa mittauskalusto jossa 1MHz:n antenni. Mittaajan sylissä on SIR-3 maatutkalaitteisto sekä Garmin 62Cs GPS. Takana on 1MHz:n antenni jossa kiinnitettynä mittapyörä joka rytmittää tutkaa siten että se mittaa 2kpl mittausta metrille. Heinäpellontie 25 B Vartiopolku 5 www.geo-work.com y-tunnus 63922-2 FIN-7 Helsinki FIN-172 Vääksy leevi.koponen@geo-work.com tel: +358 9 351 5217 tel: +358 3 881 1555 risto.pollari@geo-work.com fax: +358 9 385 7959 fax: +358 3 881 1556 jukka.clifford@geo-work.com
MITTAUSOLOSUHTEET Mittausolosuhteet olivat ilmastollisesti kohtuulliset. Ilma oli 8.7. pilvinen ja alueella oli satanut juuri ja maan pinta oli märkä. Lämpötila oli noin +14C. 18.9. ilma oli kuiva ja lämpötila oli noin 1C paikkeilla. Maasto oli suhteellisen helppokulkuista ja osa linjoista kulki tieuralla. MENETELMÄ Maatutka (GPR) lähettää antenniyksikkönsä avulla lyhyitä (1-6 nanosekunnin pituisia) sähkömagneettisia pulsseja mitattavaan kohteeseen (maaperään). Nämä pulssit (sähköaallot) etenevät kohteen väliaineessa noin valon nopeudella, ja aina väliaineen sähköisesti muuttuvasta rajapinnasta osa lähetetystä aaltoenergiasta palautuu takaisin. Tämän takaisin palautuneen aaltoenergian voimakkuus (amplitudi), ja edestakaiseen matkaan kulunut aika (nanosekuntia) rekisteröidään tutkalaitteiston avulla tallentimelle. Kun tämä tapahtuma suoritetaan liikkeessä, saadaan rekisteröityä kohteesta poikkileikkaus kohtisuoraan antennin lähetyspintaa kohden. Eli vedettäessä tutkan antennia maalla, saadaan maaperän kerrosjärjestyksestä maatutkan informaatioon perustuva poikkileikkauskuva. Käytettäessä mittapyörää, tutkalle voidaan säätää kuinka monta mittauspistettä tallennetaan 1m:n aikana. Tässä tutkimuksessa käytettiin 2 mittaustapahtumaa / pyyhkäisyä m:lle. Tällöin saadaan mittaus aina 5cm välein. Myös rajapintojen voimakkuus ja syvyys (aika ns) on havaittavissa tulostuneelta maatutkaprofiililta. SIDONTA Luotaus suoritettiin liitteenä olevan kartan mukaisesti. Paikannus tapahtui käsi gps:n (Garmin Colorado) avulla. Nämä GPS pisteet merkittiin mittauksen yhteydessä maatutkalle. Näiden pisteiden x y koordinaatteja käytettiin hyväksi profiilien tasoituksessa ja linjojen pituuden määrityksessä. Z on pyritty korjaamaan tilaajalta saadusta kartta-aineistosta linjojen pituusleikkauskuvaa myötäillen. Muistettava on kuitenkin että Heinäpellontie 25 B Vartiopolku 5 www.geo-work.com y-tunnus 63922-2 FIN-7 Helsinki FIN-172 Vääksy leevi.koponen@geo-work.com tel: +358 9 351 5217 tel: +358 3 881 1555 risto.pollari@geo-work.com fax: +358 9 385 7959 fax: +358 3 881 1556 jukka.clifford@geo-work.com
korkeusmittakaava voi heittää jonkin verran. Näistä GPS pisteistä muodostettiin reittikartat jotka ovat liitteenä raportissa. TULOSTEN KÄSITTELY Tutkimustiedostot siirrettiin maatutkan massamuistilta toimistolla varsinaiselle tietokoneelle, jolla suoritettiin profiileille suodatuksia tarpeiden mukaan häiriötasojen poistamiseksi. Tämä siitä syystä, että joissain profiileissa tuli vaakatasohäiriötä maaperän ja ympäristön olosuhteiden vuoksi. ATKkäsittelyn jälkeen mittausprofiilit tulostettiin tulkintatiedostoon. Profiilien tulostuksessa on käytetty GeoDoctor 2.5 profiilinkäsittelyohjelmistoa, ja syvyysmittakaavana irtomaalla on käytetty Er arvoa 5 ja veden alaisille materiaaleille on käytetty Er arvoa 16. PROFIILITULKINTA Tulostetuilla kuvilla on värillinen tutkaprofiili joka on sidottu kartalta tarkennettuun korkeuteen. Pituusmitta on oikea mutta korkeusmitassa saattaa olla heittoa mutta suhteellisesti se on oikea ja antaa profiilille kohtuullisesti oikean muodon. Alla esimerkki Linjalta L6. Heinäpellontie 25 B Vartiopolku 5 www.geo-work.com y-tunnus 63922-2 FIN-7 Helsinki FIN-172 Vääksy leevi.koponen@geo-work.com tel: +358 9 351 5217 tel: +358 3 881 1555 risto.pollari@geo-work.com fax: +358 9 385 7959 fax: +358 3 881 1556 jukka.clifford@geo-work.com
YLEISTÄ Tutkimusalue ilmeisesti liittyy pohjoisesta tulevaan harjujaksoon ja mahdollisesti Keski-Suomen reunamuodostumaan. Maaperä alueella on lajittunutta, pääosin hiekkaa ja soraa. Muodostuman ympärillä on ollut sulamisvaiheen loppupuolella avointa vettä. Tällöin on aluetta osin, tulkinnan mukaan, peittänyt savi kerros joka on taas peittynyt myöhemmin rantakerrostumien alle. Tällaiset savikerrokset salpaavat pohjaveden virtauksia. Näillä muutamalla linjalla on pyritty määrittämään mille tasolle ympärillä oleva mahdollinen hienoaines kerros ulottuu. Tämä hienoaines, joka ilmeisesti edustaa korkeimman merivaiheen kerrostumia. Veden pinnan aletessa muodostuman rantakerrostumia si-sa kerroksien päälle. korkeimmista kohdista leviää Tämä hienoaineskerros pitää sisällään kattilassa pohjavedenpinnan korkeammalla kuin muodostuman lievealueella, joissa se laskee 12mpy tasollle ja alemmas, kun se taas muodostuman keskustassa kattilassa on tasolla 128-129mpy. Tämä ylempi pohjavesipinta suodattuu hitaasti näiden hienoaineskerroksien läpi alemmalle tasoille. Muodostuman pohjoisosassa näyttäisi olevan selänne joka edustaa ydinharjua jossa pohjaveden pinta laskee suhteellisen tasaisesti. Tällä määrällä maatutkaluotausta ei voi tarkkaan savikerrosten laajuutta määrittää. Paikoin ne saattavat pidättää myös orsivettä, josta on esimerkki aivan Teikankaan huippuosassa tuulimyllyn kohdalla linjalla 2-3. Myllyn eteläpuolella on havaittavissa kartalla n. 14mpy pieni kosteikko. Tällä kohtaa maatutkaprofiililla Linjan 2-3 alussa on havaittavissa savi kerros joka on noin 14mpuy tasolla ja ilmeisesti tämä savikerros pidättää pienen määrän orsivettä alueella. Kalliota on tulkittu muutamaan paikkaan mutta kuten kairaustenkin perusteella on havaittu että kalliota ei ole tavattu yli 12mpy tason yläpuolella, ja kairaukset ovat jatkuneet esitulkittujen kalliotasojen alapuolelle niin voidaan tässä viimeisimmässä tulkinnassa tulla siihen tulokseen että kalliot eivät rajoita alueenpohjavesin pintaa, vaan sen tekevä alueella sijaitsevat siltti savi kerrokset. Heinäpellontie 25 B Vartiopolku 5 www.geo-work.com y-tunnus 63922-2 FIN-7 Helsinki FIN-172 Vääksy leevi.koponen@geo-work.com tel: +358 9 351 5217 tel: +358 3 881 1555 risto.pollari@geo-work.com fax: +358 9 385 7959 fax: +358 3 881 1556 jukka.clifford@geo-work.com
Alla kuva johon on merkitty pohjavesipintojen syvyyksiä ja sinisellä on merkitty tulkittu si-sa-kerroksen rajaama alue joka pitää sisäpuolen pohjaveden 128-129mpy tasolla. vihreällä on kuvattu muodostumaan tulevan ydinharjun selänne jossa ei tavattu hienoaineskerrosta maatutkalinjoilla. Tutkimus ja sen tulkinnat on tehty parhaan kyvyn mukaan niistä tiedoista mitä on tähän mennessä ollut saatavilla. Tulkintaa voidaan myöhemminkin Heinäpellontie 25 B Vartiopolku 5 www.geo-work.com y-tunnus 63922-2 FIN-7 Helsinki FIN-172 Vääksy leevi.koponen@geo-work.com tel: +358 9 351 5217 tel: +358 3 881 1555 risto.pollari@geo-work.com fax: +358 9 385 7959 fax: +358 3 881 1556 jukka.clifford@geo-work.com
tarkentaa jos alueelta saadaan lisää maaperäinformaatiota kuten kairauksia ja monttutietoa. Vääksyssä 4.11.213 Risto Pollari Heinäpellontie 25 B Vartiopolku 5 www.geo-work.com y-tunnus 63922-2 FIN-7 Helsinki FIN-172 Vääksy leevi.koponen@geo-work.com tel: +358 9 351 5217 tel: +358 3 881 1555 risto.pollari@geo-work.com fax: +358 9 385 7959 fax: +358 3 881 1556 jukka.clifford@geo-work.com
Geo-Work Oy:n tulkinta Destia Oy:n tulkinta 23 HkSr Pvp +119,94 HkSr, silttikerroksia HkSr Sr, kiviä MS +11,2 hienoaineskerros 419 hksr kehk kehk kehk MS +13,6 21 42 418 hksr srmr kehk Hk kehk kehk MS +134,2 sihk Pvp +127,88 Sr MS +122,1 Kallio +121,5 421 MS +123,8 422 sihk hksr Mr hksr sihk Kallio +12,3 22 Pvp +128,47 MS +117,5 26 Pvp +12,58 Kallio +112,7 hienoaineskerros Merkki Muutos Pvm Hankkeen nimi Vt 3 parantaminen välillä Ikaalinen etl - Teikangas Suunn. Tark. Maatutkaus tehty 8.7.213, pohjavesipinnat mitattu 18.1.213. Pisteet 23, 42 ja 421 tutkalinjalla. Pisteet 21,418.419 ja 421 n. 3-5 m tutkalinjan länsipuolelta ja 26 n. 65 m linjan itäpuolelta. Pisteiden 418 ja 419 maanäytteiden rakeisuudet määritetty laboratoriossa. Pisteiden 23, 42 ja 422 maalajitulkinnat kairaajan tekemiä. Piirustuksen sisältö Teikankaan maatutkaus - linja 1 Infrasuunnittelu Pvm 29.11.213 Suunnittelija Proj. päällikkö Pvm Tark. Hyv. Tierekisteriosoite Mittakaava 1:15 Piir.nro
Geo-Work Oy:n tulkinta Destia Oy:n tulkinta 25 Suunniteltu leikkauspohja +131 26 Sr HkMr hienoaineskerros hienoaineskerros sihk MS +125,6 Pvp +128,4 Hk HP48A HP48B HkSr Pvp +12,6 Pvp +117,5 Sr Pvp +115,8 Merkki Hankkeen nimi Muutos Pvm Suunn. Tark. Vt 3 parantaminen välillä Ikaalinen etl - Teikangas Maatutkaus tehty 18.9.213, pohjavesipinnat mitattu 18.1.213. Pisteet 25, 26,HP48A ja HP48B tutkalinjalla. Pisteiden 25 ja 26 maalajitulkinnat kairaajan tekemiä. Kallio +112,7 Piirustuksen sisältö Teikankaan maatutkaus - linja 4 Infrasuunnittelu Pvm 29.11.213 Suunnittelija Proj. päällikkö Pvm Tark. Hyv. Tierekisteriosoite Mittakaava 1:15 Piir.nro
Geo-Work Oy:n tulkinta Destia Oy:n tulkinta n Suunniteltu leikkauspohja +137 422?? sihk hksr Mr hksr HP4 sihk Merkki Hankkeen nimi Muutos Pvm Suunn. Tark. Kallio +12,3 Pvp +12,2 Vt 3 parantaminen välillä Ikaalinen etl - Teikangas Maatutkaus tehty 18.9.213, pohjavesipinnat mitattu 18.1.213. Pisteet 24 ja 42 tutkalinjalla. Pisteet HP211 n. 3 m tutkalinjan pohjoispuolelta. Pisteiden 24 ja 42 maalajitulkinnat kairaajan tekemiä. Piirustuksen sisältö Teikankaan maatutkaus - linja 5 Infrasuunnittelu Pvm 29.11.213 Suunnittelija Proj. päällikkö Pvm Tark. Hyv. Tierekisteriosoite Mittakaava 1:15 Piir.nro
Geo-Work Oy:n tulkinta Destia Oy:n tulkinta 24 SrMr Sr HkSr Hk Pvp +135,45 418 hksr kehk kehk Suunniteltu leikkauspohja +136 42 srmr Hk MS +135?? kehk MS +134,2 sihk HP211 Sr MS +122,1 Pvp +121,9 hienoaineskerros Merkki Muutos Pvm Hankkeen nimi Vt 3 parantaminen välillä Ikaalinen etl - Teikangas Suunn. Tark. Maatutkaus tehty 8.7.213, pohjavesipinnat mitattu 18.1.213. Pisteet 24 ja 42 tutkalinjalla. Pisteet 418 ja HP211 n. 2-3 m tutkalinjan pohjoispuolelta. Pisteen 418 maanäytteiden rakeisuudet määritetty laboratoriossa. Pisteiden 24 ja 42 maalajitulkinnat kairaajan tekemiä. hienoaineskerros Piirustuksen sisältö Teikankaan maatutkaus - linja 2-3 Infrasuunnittelu Pvm 29.11.213 Suunnittelija Proj. päällikkö Pvm Tark. Hyv. Tierekisteriosoite Mittakaava 1:15 Piir.nro
Geo-Work Oy:n tulkinta Destia Oy:n tulkinta 23 Suunniteltu leikkauspohja +124 HkSr Pvp +119,94 HkSr, silttikerroksia HkSr Sr, kiviä Merkki Hankkeen nimi Muutos Pvm Suunn. Tark. MS +11,2 Vt 3 parantaminen välillä Ikaalinen etl - Teikangas Piirustuksen sisältö Teikankaan maatutkaus - linja 6 Maatutkaus tehty 18.9.213, pohjavesipinnat mitattu 18.1.213. Piste 23 tutkalinjalla, pisteen maalajitulkinnat kairaajan tekemiä. Infrasuunnittelu Pvm 29.11.213 Suunnittelija Proj. päällikkö Pvm Tark. Hyv. Tierekisteriosoite Mittakaava 1:15 Piir.nro
TUTKIMUSSELOSTE Laboratoriopalvelut PANK-hyväksytty testausorganisaatio PL 157 521 Helsinki Puhelin 24 4411 etunimi.sukunimi@destia.fi Projekti Vt3, parantaminen välillä Ikaalisten etl-teikangas Työnumero 142211 Projektinumero 41135 Piste 418 Tilaaja Yhteyshenkilö Tielinja/Ohjelma Näytteenotin Destia Oy Destia Oy,T.Haapala GM1GTT Paalu X 6853342.247 Y 2447286.883 Z 142.228 Kuvaajatunnus 1 2 3 4 Tunnus Paalu Syvyys Häiriintyneisyys Lisätiedot Menetelmät Routivuus GEO Vesipitoisuus % Humuspitoisuus % Kantavuusluokka Kivisyys > 2 mm Kivisyys 63-2 mm.63mm läp-% E-moduli MPa Maalaji 811 2. NO 2,4 (*) Routimaton 1.34 B 4.2 2 hksr 812 4. NO 2,4 (*) Routimaton 4.6 D 6.9 5 kehk 813 6. NO 2,4 (*) Routimaton 9.18 D 1.4 5 kehk 82 8. NO 2,4 (*) Routimaton 5.83 D 5.4 5 kehk (*) [1] SFS-EN 933-1 (kuivaseulonta) [2] SFS-EN 933-1 (pesuseulonta) [3] PANK-213 (hydrometri) [4] SFS-EN 197-5 (vesipitoisuus) [5] SFS-EN 1744-1 (humuspitoisuus) GEO Siltti Hiekka Sora Kivet Seula Läpäisyprosentti.2.6.2.6.2.6 2 6 2 6 15 mm 1 2 3 4 9 63 1 1 1 1 31.5 94.2 1 1 1 8 22.4 87.5 1 1 1 7 16 8.8 1 1 1 8 65. 1 1 1 6 4 51.8 1 1 1 5 2 42.3 99.9 99.9 1 4 1 34.5 98.4 99.4 99.2.5 27. 74.8 9.7 85.3 3.25 16.3 31.5 53.8 42.8 2.125 9.3 12.1 18.7 1.6.63 4.2 6.9 1.4 5.4 1.2.2.6.2.63.125.25.5 1 2 4 8 16 32 64.6 128 2 RT Hiesu Hieta Hiekka Sora Kivet.2 Huom.! Testaustulos koskee ainoastaan testattua näytettä. Lihavoidut arvot mitattuja 811 812 813 82 Päiväys 5.8.211 Hanna Karjalainen WMaatesti-128-1-2.3..78 (C) Destia Oy
TUTKIMUSSELOSTE Laboratoriopalvelut PANK-hyväksytty testausorganisaatio PL 157 521 Helsinki Puhelin 24 4411 etunimi.sukunimi@destia.fi Projekti Vt3, parantaminen välillä Ikaalisten etl-teikangas Työnumero 142211 Projektinumero 41135 Piste 419 Tilaaja Yhteyshenkilö Tielinja/Ohjelma Näytteenotin Destia Oy Destia Oy,T.Haapala GM1GTT Paalu X 6853164.737 Y 2447381.54 Z 138.641 Kuvaajatunnus 1 2 3 4 Tunnus Paalu Syvyys Häiriintyneisyys Lisätiedot Menetelmät Routivuus GEO Vesipitoisuus % Humuspitoisuus % Kantavuusluokka Kivisyys > 2 mm Kivisyys 63-2 mm.63mm läp-% E-moduli MPa Maalaji 821 2. NO 2,4 (*) Routimaton 3.2 D.2 7 kehk 822 4. NO 2,4 (*) Routimaton 5.28 D 1.8 5 kehk 825 6. NO 2,4 (*) Routimaton 2.33 C 2. 7 srhk 826 8. NO 2,4 (*) Routimaton 5.32 D.6 5 kehk (*) [1] SFS-EN 933-1 (kuivaseulonta) [2] SFS-EN 933-1 (pesuseulonta) [3] PANK-213 (hydrometri) [4] SFS-EN 197-5 (vesipitoisuus) [5] SFS-EN 1744-1 (humuspitoisuus) GEO Siltti Hiekka Sora Kivet Seula Läpäisyprosentti.2.6.2.6.2.6 2 6 2 6 15 mm 1 2 3 4 9 63 1 1 1 1 31.5 1 1 94.7 1 8 22.4 99.4 97.9 86.5 1 7 16 99. 95.9 78.3 1 8 96.7 92.8 72.5 99.8 6 4 93.4 9.9 65.4 99.5 5 2 88. 89.4 59.5 99. 4 1 75.4 87.1 52.8 97.9.5 47.4 71.9 41.2 9. 3.25 13.7 39.1 2.8 47. 2.125 3.2 8.7 7.8 1.6.63.2 1.8 2..6 1.2.2.6.2.63.125.25.5 1 2 4 8 16 32 64.6 128 2 RT Hiesu Hieta Hiekka Sora Kivet.2 Huom.! Testaustulos koskee ainoastaan testattua näytettä. Lihavoidut arvot mitattuja 821 822 825 826 Päiväys 22.8.211 Hanna Karjalainen WMaatesti-128-1-2.3..78 (C) Destia Oy
MML avoin data 1/213 Pohjavesiputki ja pohjavedenpinnan korkeus (N6) 29.11.213 Siipikairaus Vedenottamo Poikkileikkaus Pohjaveden muodostumisalueen raja Pohjavesialueen raja Tutkimuskartta Mittakaava 1:5
Merkki Muutos Pvm Suunn. Tark. Hankkeen nimi Vt 3 parantaminen välillä Ikaalisten etl - Teikangas, tiesuunnitelma Piirustuksen sisältö Pituusleikkaus plv 328-398 Infrasuunnittelu Pvm 29.11.213 Suunnittelija Proj. päällikkö Pvm Tark. Hyv. Tierekisteriosoite Mittakaava 1:2/1:1 Piir.nro
Liite 9.
Liite 9.
MITTAUS- JA ASENNUSKORTTI 213 Projekti: Vt3 Ikaalinen-Teikangas Kairakone: GM 2, 283765 HAVAINNOT Putken numero: 12 Asentaja: Simo Murto Syvyys putkenpäästpinnan taso Pohjavesi- Pvm. Asiakkaan viite: Puhelin: 4 529 566 Huom. Puhelin: Asennuspäivä: 1.1.213 1.1.13 3,1 83,25 ei tasaantunut 18.1.13 2,9 83,36 X: 685147.86 Koordinaatit: Y: 2448384.318 Z: 85,26 Koordinaattijärjestelmä: KKJ2 N6 TASOTIEDOT JA RAKENNE Putken yläpään taso: 86,26 Siivilän alapään taso: 7,26 Putkimateriaali: Peh Putken halkaisija, mm: 51 / 63 Siivilän rako, mm: Vandaaliputken materiaali:,3 Fe 89 Jatkoputken pituus: 12, Siivilän pituus: 4, Kokonaispituus: 16, Wmax = 83,36 Wmin = 83,25 Putki maanpinnasta: 1, Maalajit Lisäosat Kyllä (X) Syvyys [m] Maalaji Routapanta X.- 7.6 Hk Vandaaliputki X Jatkoputken pituus: 12, 7.6-14.2 sihk Lukko X 14.2-15. Sr Suodatinsukka 15.-17. Ka Siivilän pituus: 4, Huomautukset Toimivuustesti 1min 86,26 3min 86,26 5min 86,26 1min 86,26 Maalajit ovat aistinvaraisia Destia Oy Y-tunnus 216326-3
MITTAUS- JA ASENNUSKORTTI 213 Projekti: Putken numero: Asiakkaan viite: Puhelin: Vt3 5 Destia/ Reijula Kairakone: GM1/283634 HAVAINNOT Asentaja: Tero Kortesluoma Syvyys putkenpäästpinnan taso Pohjavesi- Pvm. Puhelin: 464312 Asennus päivä: 9.1.13 9.1.13 3,26 89,68 Huom. Koordinaatit: Koordinaattijärjestelmä: X: 6851287.96 Y: 2448473.23 Z: 91,744 KKJ2 N6 TASOTIEDOT JA RAKENNE Putken yläpään taso: 92,94 Siivilän alapään taso: 86,94 Putkimateriaali: Putken halkaisija, mm: PEH 52mm Siivilän rako, mm: Vandaaliputken materiaali:,3mm Fe Jatkoputken pituus: 4, Siivilän pituus: 2, Kokonaispituus: 6, Wmax = 89,68 Wmin = 89,68 Putki maanpinnasta: Jatkoputken pituus: 1,2 Maalajit Lisäosat Kyllä (X) Syvyys [m] Maalaji Routapanta x,-1, Sr Vandaaliputki x 4, 1,-4,8 hkmr Lukko x 4,8- Ki/Ka Suodatinsukka Valurautakaivo Siivilän pituus: 2, Huomautukset Toimivuustesti 1min 92,94 3min 92,94 5min 92,94 1min 92,94 Maalajit ovat aistinvaraisia Destia Oy Y-tunnus 216326-3