Efecte Oyj 1-6/2018 puolivuotiskatsaus

Samankaltaiset tiedostot
Huomioitavaa / Forward-Looking Statements

Efecte Oyj 2017 tilinpäätös

Efecte. kasvua Euroopassa SaaS-mallilla. Niilo Pörssin First North -ilta

Eräät tämän esityksen osat sisältävät lausumia tulevaisuudesta perustuen yhtiön nykyisiin odotuksiin, arvioihin, ennusteisiin ja oletuksiin.

Efecten First North -listautumisanti Yleisöanti Instituutioanti

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

F-Secure Oyj. Yhtiökokous Toimitusjohtaja Christian Fredrikson

Liiketoimintatiedon hallinnan kokonaisratkaisujen edelläkävijä

F-Secure Oyj:n yhtiökokous 2012

Q Osavuosikatsaus Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Smart way to smart products. Etteplan Q2/2014: Kannattavuus parani

Kamux sijoituskohteena. Juha Kalliokoski, toimitusjohtaja

Toimitusjohtajan katsaus ja tilinpäätöksen esittely. Pekka Eloholma

Etteplan Q2/2013: Kysyntätilanne jatkui haastavana

1 PUOLIVUOTISKATSAUS 1-6/2018. EFECTE OYJ -- PUOLIVUOTISKATSAUS klo Efecte Oyj:n puolivuotiskatsaus 1-6/ SaaS kasvoi 25%

Talenom Oyj. Jussi Paaso

Talenom Oyj. Jussi Paaso

E tteplan Q3: Tas ais ta kehitys tä epävarmassa markkinatilanteessa. Juha Näkki

Talenom Oyj. Jussi Paaso

Ensimmäisen neljänneksen tulos

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

Uudistuva kansainvälinen ohjelmistoyhtiö. Yhtiökokous Jari Jaakkola, toimitusjohtaja

Ohjelmistoyhtiö Efecte suunnittelee listautumista Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle

Smart way to smart products. Etteplan Q3/2014: Liikevaihto kasvoi ja liikevoitto parani

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

Puolivuositulos January 1 June 30. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

2016 Ennätysten ja haasteiden vuosi

Tilikausi Yhtiökokous, Jari Jaakkola, toimitusjohtaja

Osavuosikatsaus Ennätykset uusiksi. 11. heinäkuuta 2013

Etteplan Q3/2013: Kysyntä y heikkeni

2017 Q4 ja koko vuoden tulos. 1. tammikuuta 31. joulukuuta 2017

Q1/2019 tulos. Pekka Vauramo, Toimitusjohtaja Eeva Sipilä, Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018

Yhtiökokous. Jari Jaakkola, toimitusjohtaja QPR Software Plc

Sijoittajatapaaminen Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

TALENOM OYJ JUSSI PAASO

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Konsernin liikevaihto oli 149,4 (151,8) miljoonaa euroa. Vuoden viimeisen neljänneksen liikevaihto oli 37,7 (35,8) miljoonaa euroa.

TALENOM OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2017 JUSSI PAASO

Kamux puolivuosiesitys

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

MISSIONA TÄYDELLINEN DIGIJALANJÄLKI. Juha Reima Toimitusjohtaja

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

Investor Relations. Keskeiset asiat 2011

Smart way to smart products Etteplan vuonna 2014: Liikevoitto ja kassavirta paranivat selvästi

Forward-Looking Statements

Kamux Puolivuosikatsaus tammi kesäkuu 2018

HUOLENPITÄVÄ JA SELKOKIELINEN. Suomen huolenpitävin ja selkokielisin tilitoimisto, joka tekee perinteiset asiat uudella tavalla.

KONEEN TALOUDELLINEN KATSAUS tammikuuta 2006 Matti Alahuhta, toimitusjohtaja

Talenom Oyj. Jussi Paaso

Smart way to smart products Etteplan Q1: Merkittävä tulosparannus

Q3/2018 tulos. Eeva Sipilä Väliaikainen toimitusjohtaja Talous- ja rahoitusjohtaja Metso

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton]

TALENOM OYJ JUSSI PAASO

1000 EUR 10-12/ /

VMP Oyj. Nasdaq Avoimet Ovet Juha Pesola, CEO

Kamux Osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018

ROPOHOLD OYJ LIIKETOIMINTAKATSAUS

VMP Oyj tilinpäätöstiedote Juha Pesola, toimitusjohtaja Pauliina Soinio, vt. talousjohtaja

YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtaja Matti Rihko Raisio Oyj

Smart way to smart products. Kysyntä parani katsauskauden lopussa

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS Solteq Oyj Pörssitiedote klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Toimitusjohtajan katsaus

VMP Oyj osavuosikatsaus tammi syyskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

Osavuosikatsaus Exel Composites Oyj Toimitusjohtaja Vesa Korpimies

TURVATIIMI Oyj YHTIÖKOKOUS Toimitusjohtajan katsaus Tj Eero Kukkola

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

Osavuosikatsaus

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja

Kamux tilinpäätöstiedote 2018

Puolivuosikatsaus Toimitusjohtaja Timur Kärki Talousjohtaja Petteri Venola

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja

YHTIÖKOKOUS, QPR Software

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

Tuhatta euroa Q1 Q2 Q3 Q4 Q1 - Q4. Liikevaihto

Etteplan Oyj. Liiketoimintakatsaus 2009

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012


Osavuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Aspocomp Group Oyj:n oikaistut taloudelliset tiedot

Heeros-esittely Satakunnan osakesäästäjät Matti Lattu Heeros Oyj

Vuosikatsaus [tilintarkastamaton]

Toimitusjohtajan katsaus Kimmo Alkio. Yhtiökokous 2016

Tapani Kiiski, toimitusjohtaja

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE klo 9.00

SATO OYJ Tilinpäätösinfo Erkka Valkila Tilinpäätösinfo

Etteplan vuonna 2012: Liikevaihto ja liikevoitto kasvoivat selvästi. Toimitusjohtaja Juha Näkki

Osavuosikatsaus tammi - syyskuu Exel Composites Oyj

Amer Sportsin yhtiökokous 2014 Positiivinen kehitys jatkui laajalla rintamalla // Toimitusjohtaja Heikki Takala

Muuntoerot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0. Tilikauden laaja tulos yhteensä 2,8 2,9 4,2 1,1 11,0

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Qt Group Oyj PUOLIVUOSIKATSAUS

Kamux Osavuosikatsaus tammi maaliskuu Toimitusjohtaja Juha Kalliokoski Väliaikainen talousjohtaja Milla Kärpänen

Konsernin laaja tuloslaskelma, IFRS

Puolivuosikatsaus

Transkriptio:

Efecte Oyj 1-6/2018 puolivuotiskatsaus

Huomioitavaa / Forward-Looking Statements Eräät tämän esityksen osat sisältävät lausumia tulevaisuudesta perustuen yhtiön nykyisiin odotuksiin, arvioihin, ennusteisiin ja oletuksiin. Sanat kuten "ennustaa", "arvioida", "odottaa", "suunnittelee", sekä niiden johdannaiset on tarkoitettu osoittamaan tulevaisuudennäkymiä, jotka sisältävät mm. yhtiön toimintaa, kannattavuutta, markkinakasvua ja toimialan kehitysnäkymiä, rajoittumatta kuitenkaan näihin seikkoihin. Nämä lausunnot sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä, joiden ennustaminen on vaikeaa, ja siksi toteutuvat tulokset ja kehitystrendit voivat poiketa huomattavasti tämänhetkisistä tulevaisuudennäkymistä. Yhtiö päivittää lausuntojaan uuden informaation ja tulevaisuuden tapahtumien osalta tiedonantovelvollisuuden puitteissa. Certain sections of this presentation contain forward-looking statements based on the Company s current expectations, estimates, projections and assumptions. Words such as 'forecasts', estimates, expects, plans, and variations of these words and similar expressions are intended to identify forward-looking statements, which include, but are not limited to, The Company's performance and profitability, market growth and industry developments. These statements involve certain risks and uncertainties, which are difficult to predict, and therefore actual future results and trends may differ materially from what is forecast in forward-looking statements. The Company undertakes to update such statements with respect to new information and future events only within the limits of its statutory obligation to disclose information. 2

Efecte suomalainen ohjelmistoyhtiö Suomalainen ohjelmistoyhtiö, joka tarjoaa pilvipohjaisia palvelun- ja identiteetinhallinnan ohjelmistoja sekä niitä tukevia asiantuntijapalveluja. Perustettu vuonna 1998. Toimintaa Suomen lisäksi Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa. Ydinliiketoimintaa yhtiön omat pilvipohjaiset ohjelmistotuotteet ja niitä tukevat palvelut, kuten käyttöönotto, integrointi, koulutus ja ylläpito. Ratkaisumme tehostavat ja yksinkertaistavat organisaation käytössä olevien palveluiden, tietojärjestelmien sekä infrastruktuurin hallinnointia. Yksi asiakasmäärillä mitattuna alan johtavista suurten, keskisuurten ja julkisten organisaatioiden ohjelmistotoimittajista Suomessa ja Pohjoismaissa. Listautui First Northiin joulukuussa 2017 Liikevaihto 2017 10,6 milj. Käyttökate 2017 0,3 milj. Liikevoitto 2017-0,1 milj. Henkilöstömäärä noin100 Asiakasmäärä 300 Noin Vuodelle 2018 on ennustettu liikevaihdon kasvun olevan yli 20% ja käyttökatteen olevan selvästi negatiivinen 3

Strategia tähtää kansainväliseen kasvuun Missio Nykyinen toiminta Yksinkertaistamme monimutkaista IT-ympäristöä Visio Olemme johtava eurooppalainen palvelun- ja identiteetinhallinnan ratkaisuyhtiö, joka tarjoaa parhaan käyttäjäkokemuksen yrityspalveluiden hallintaan Strategiset kulmakivet Virtaviivaistaminen ja yksinkertaistaminen digitalisoituvassa maailmassa Luotettava suomalainen ohjelmisto-osaaminen kansainvälisille markkinoille Paras käyttäjäkokemus 4

1-6/2018

1-6/2018 lyhyesti Liikevaihto kasvoi 19% ja oli 6,0 M Pääliiketoiminta SaaS kasvoi 25% Palvelut kasvoi 24% Kertalisenssit kasvoi 22% Ylläpito pieneni odotetusti 13% Kasvupanostukset heikensivät tulosta, EBITDA -1,0 M Panostaminen kansainvälisen kasvun kiihdyttämiseen. Saksa tärkein alue 6

1-6/2018 liiketoiminta Liikevaihdon kasvu oli hieman pitkän aikavälin tavoitetta alempi. Tähän ovat vaikuttaneet osaltaan sekä muutamien suurempien asiakasratkaisujen käyttöönoton odotettua hitaampi edistyminen, uusien työntekijöiden suhteellisen suuri osuus sekä henkilöstön vaihtuvuus Tilauskertymä 6,6 M. Tilaukset uusilta asiakkailta kasvoivat 35%, kokonaistilauskertymä laski hieman. Q2:lla tilauskertymä kasvoi Merkittävimmät uudet tilaukset katsauskauden loppupuolella: Suomessa Tampere3-yliopistoilta, Ruotsissa merkittävältä yliopistolta ja Saksassa suurelta asianajotoimistolta Suomen tilauskertymä oli katsauskaudella hyvä, mutta vientimarkkinoiden kehitys ei vielä vastannut odotuksiamme 7

Tärkeimmät tunnusluvut 1000 eur 1-6/2018 1-6/2017 2017 2016 Liikevaihto 5 983 5 038 10 615 8 325 SaaS 2 730 2 189 4 645 3 439 Kertalisenssit 304 248 615 539 Ylläpito 645 741 1 453 1 707 Palvelut 2 305 1 859 3 901 2 640 Liikevaihto Suomesta 5 025 4 290 9 102 7 142 Liikevaihto ulkomailta 958 748 1 513 1 183 Kotimaisen liikevaihdon osuus 84 % 85 % 86 % 86 % Ulkomaisen liikevaihdon osuus 16 % 15 % 14 % 14 % Toistuva liikevaihto (recurring revenue) Toistuva liikevaihto, osuus liikevaihdosta % SaaS MRR, (kuukausiliikevaihto kauden lopussa) 3 375 2 930 6 099 5 146 56 % 58 % 57 % 62 % 483 393 425 328 8 Liikevaihdon kasvu % 18,8 % - 27,5 % 20,9 %

Tuloslaskelma (1 000 EUR) 1-6/18 1-6/17 2017 Liikevaihto 5 983 5 038 10 615 Materiaalit ja palvelut -520-581 -1 043 Henkilöstökulut -4 639-3 167-6 502 Liiketoiminnan muut kulut -1 862-1 193-2 766 Käyttökate (EBITDA) -1 038 96 305 Muut poistot -168-123 -263 Liikevoitto ennen liikearvon poistoja (EBITA) - 1 205-26 41 Liikearvon poistot -9 0-6 Konserniliikearvon poistot -24-73 -145 Liikevoitto -1 239-99 -110 Rahoitustuotot ja -kulut -17-12 -731 Voitto ennen veroja - 1 256-111 -841 Tuloverot - - - Katsauskauden tulos -1 256-111 -841 Liikevaihto 6,0 M Liikevaihto kasvoi 19% Käyttökate -1,0 M Liikevoitto -1,2 M Katsauskauden oikaistu tulos -1 256-106 -122 9

Tase (1 000 EUR) 6/2018 6/2017 2017 Pysyvät vastaavat Kehittämismenot 933 810 925 Aineettomat oikeudet 11 10 13 Liikearvo 71 86 79 Konserniliikearvo - 97 24 Koneet ja kalusto 42 17 36 Vaihtuvat vastaavat Keskeneräiset työt 3-95 Pitkäaikaiset saamiset 63 78 46 Lyhytaikaiset saamiset 2 372 1 747 2 027 Rahoitusarvopaperit 3 589 250 3 000 Rahavarat 2 074 2 050 3 098 Varat yhteensä 9 157 5 146 9 344 Oma pääoma Osakepääoma 80 11 80 Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 10 586 4 733 10 356 Kertyneet voittovarat -6 101-4 091-4 822 Oma pääoma yhteensä 4 566 653 5 614 Lyhytaikaiset velat Rahoitusvelat - 35 0 Saadut ennakot 2 550 2 482 1 435 Ostovelat,muut velat, siirtovelat 2 042 1 974 2 294 Velat yhteensä 4 592 4 493 3 729 Aktivoidut kehittämismenot noin 0,9 M Liikearvo/konserniliikearvo noin 0,1 M Ei rahoitusvelkaa Korollinen nettovelka -5,7 M (=nettokassa) Omavaraisuusaste 69% Nettovelkaisuusaste -124% 10 Oma pääoma ja velat yhteensä 9 157 5 146 9 344

Henkilöstömäärä ja -rakenne 1 1 11

Suurimmat omistajat 30.6.2018 Osakas Kpl % 1 First Fellow Oy 1 010 499 17,4 2 Oy Fincorp Ab 684 593 11,8 3 Stadigh Kari 334 546 5,8 4 Innovestor Kasvurahasto I Ky 298 992 5,1 5 Ilmarinen 290 909 5,0 6 Montonen Markku 263 571 4,5 7 Sarkkinen Jussi-Pekka 182 015 3,1 8 Aktia Nordic Micro Cap 174 545 3,0 9 Havacment Oy 121 107 2,1 10 Kosonen Jukka 120 000 2,1 30.6.2018 oli yhteensä 1614 osakkeenomistajaa Osakkeita yhteensä 5 810 988 kpl Yhtiön hallussa 4 753 omaa osaketta 12

Toimitusjohtajan vaihtuminen Uusi toimitusjohtaja: Niilo Fredrikson Yhtiö tiedotti 25.5.2018 että toimitusjohtaja Sakari Suhonen tulee siirtymään pois yhtiön palveluksesta syksyn aikana. Hänen toimisuhteensa päättyy elokuussa Talousjohtaja Hannu Nyman toimii väliaikaisena toimitusjohtajana uuden toimitusjohtajan aloittamiseen saakka Uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Niilo Fredrikson (s. 1980, DI, KTM). Hänen odotetaan aloittavan tehtävässä arviolta 24.9.2018, kuitenkin viimeistään vuoden loppuun mennessä Niilo Fredrikson on toiminut viimeksi Nokia Oyj:n palveluksessa, johtaen yhtiön analytiikka- ja keinoälyohjelmistojen yksikköä Tätä ennen hän toimi Comptel Oyj:n johtoryhmässä, vastaten Intelligent Data - liiketoimintayksiköstä. Nokia osti Comptelin viime vuonna Aiemmin Fredrikson oli yli kymmenen vuoden ajan Microsoftin palveluksessa, viimeksi Office 365 -pilvipalveluiden globaalina kumppanistrategia- ja markkinointijohtajana Redmondissa, Yhdysvalloissa Fredrikson on toiminut myös ohjelmistoyrittäjänä Nobman Informatics ja Ch5 Finland - yhtiöissä sekä Ohjelmistoyrittäjät ry:n hallituksessa 13

Taloudelliset tavoitteet

Vuosi 2018 - suuntaviivat Vuoden 2017 aikana voimakkaasti kasvanut SaaS-liikevaihto antaa hyvän pohjan kasvun jatkumiselle Panostukset kansainvälisen kasvun kiihdyttämiseksi jatkuvat Tehdyillä rekrytoineilla ensin kustannusvaikutusta, vasta myöhemmin tulovirtaa Saksan yhtiön kehittäminen tärkein prioriteetti Oman organisaation ja toimintatapojen kehittämistä jatketaan Henkilöstön määrä kasvoi 63 96 viime vuoden aikana ja tämän vuoden aikana 103:een. Kasvun odotetaan jatkuvan 15

Taloudellinen kehitys SaaS-liiketoimintamallin myötä kasvu ja toistuva liikevaihto tulee viivästetysti 1 Kansainvälinen kasvu vaatii myynnin rekrytointeja. Uudet työntekijät vaativat kuitenkin koulutusta ja tuovat lisää liikevaihtoa viivästetysti. Lyhyellä tähtäimellä tämä vaikuttaa negatiivisesti yhtiön kannattavuuteen, mutta varmistaa yhtiön vahvan kasvun jatkumisen pidemmällä aikavälillä. Efecten voittaessa uuden asiakkaan, asiakkuuden elinkaaren alkupäässä liikevaihto painottuu palveluliikevaihtoon (kertaluontoinen liikevaihto), mutta asiakkuuden iän myötä liikevaihdon luonne muuttuu enemmän kohti toistuvaa liikevaihtoa 16 1 Luvut tilintarkastamattomia.

Taloudelliset tavoitteet, tulosennuste ja osingonjakopolitiikka Taloudelliset tavoitteet Efecten tavoitteena on yli 20 prosentin keskimääräinen vuosittainen liikevaihdon orgaaninen kasvu vuosina 2017 2022. Voimakkaat investoinnit kansainvälistymiseen alentavat liikevoittoa lähivuosina, mutta strategiakauden loppua kohden yhtiö tavoittelee kaksinumeroista liikevoittoprosenttia. Tulosennuste 2018 Yhtiö on tehnyt voimakkaita etupainotteisia kasvupanostuksia vientimarkkinoille, etenkin Saksaan ja Ruotsiin, minkä odotetaan kiihdyttävän kasvua toisesta vuosineljänneksestä alkaen. Liikevaihdon vuosikasvun arvioidaan ylittävän 20 %. Kasvupanostuksien johdosta odotamme yhtiön käyttökatteen olevan selvästi negatiivinen. Alkuvuoden odotetaan olevan kannattavuudeltaan loppuvuotta heikompi. Osingonjakopolitiikka Yhtiö investoi strategiansa mukaisesti lähivuosina merkittävästi kasvuun, minkä johdosta tavoitteena ei ole maksaa osinkoja vuosina 2018 2020. Illustraatio taloudellisten tavoitteiden mukaisesta liikevaihdon ja kannattavuuden kehityksestä 2016 (toteuma) 2017 (toteuma) 2018 2019 2020 2021 2022 Illustraatio taloudellisten tavoitteiden mukaisesta liikevaihdon ja kannattavuuden kehityksestä Liikevaihto 8,3 M 10,6 M >20 % CAGR 2017 2022 Liiketoiminnan kannattavuus Käyttökate 6 % Käyttökate 3 % Voimakkaat investoinnit kansainvälistymiseen alentavat liikevoittoa lähivuosina Kaksinumeroinen liikevoitto-% Rahoitus Kassavirta Kassavirta IPO 2017 IPO 2017 Kassavirta Kassavirta Kassavirta 17

Efecte sijoituskohteena Yksinkertaistamme monimutkaista IT-ympäristöä Skaalautuva ja vakaa SaaSpohjainen liiketoimintamalli Valmis, käytössä testattu pilvipohjainen ratkaisu Tavoitteena olla johtava eurooppalainen toimija Tuotteemme soveltuvat erinomaisesti eurooppalaisille keskisuurille yrityksille Voimakkaasti kasvava globaali markkina Kasvanut myynti hajautuneesta asiakaskunnasta hyvällä asiakassäilyvyydellä 18

Liitemateriaali

Liiketoimintamalli ja strategia

Efecten tuotteet ja palvelut IT-palvelunhallinnan ratkaisu, jossa mukana identiteetinhallinta Kaksi tuotekokonaisuutta: IT-palvelunhallinta (IT Service Management, ITSM) Ohjelmistoratkaisut pilvipalveluna Identiteetin- ja pääsynhallinta (Identity and Access Management, IAM) Yrityspalveluiden ratkaisuissa hyödynnetään molempia tuotteita. IT-palvelunhallinta Identiteetinhallinta EDGE FOR AM EDGE FOR SECUREOPS TURVALLI- SUUS IT EDGE FOR ITSM Pilvipohjainen Efecten Edge -alusta yhdistää kaikki kolme yhdeksi kokonaisuudeksi. Ohjelmistoja tukevat palvelut asiakkuuden elinkaaren eri vaiheisiin Konsultointipalvelut ja toimitukset Koulutuspalvelut Prosessikonsultointi IDM SECURITY EDGE FOR HR HR EDGE FOR ECM LAKI PILVI TALOUS EDGE FOR FINA KIINTEIS- TÖT BSM EDGE FOR FM BUSINESS SERVICE MGMT Jatkuvat palvelut Tuki- ja toimintapalvelut Yrityspalveluiden hallinta 21

Efecten liiketoimintamalli 22

Asiakkaiden koko Pieni Keskisuuri Iso Tuotteemme soveltuvat erinomaisesti eurooppalaisille keskisuurille yrityksille Yhtiön markkina-asema on muuttunut viime vuosien aikana Efecte on asiakasmäärillä mitattuna yksi alan johtavista suurten, keskisuurten ja julkisten organisaatioiden ohjelmistotoimittajista Suomessa ja Pohjoismaissa 1. Tarjoaa IT-palvelunhallinta- ja identiteetinhallintaratkaisuja pilvipohjaisella toimitusmallilla. Erikoistuu keskisuuriin yrityksiin. Asemaa ITSM-markkinalla kehitetty aktiivisesti kohti isompaa tarjoomaa ja isompia asiakkaita. Efecten kohdesegmentit ovat suuret ja keskisuuret yritykset ja julkiset organisaatiot Efecten markkina-asema ITSM-markkinalla 2 2013 2017 <4 EURmrd >100 EURm Suppea Keskisuuri Laaja Ohjelmistoratkaisujen kattavuus 23 1 Efecte määrittää suuriksi ja keskisuuriksi asiakkaiksi yritykset joiden liikevaihto on noin 100 4 000 milj. Lähde: 2 Johdon arvio

Pilvipohjaisten ratkaisuidemme keskeiset kilpailuedut Efecten ratkaisujen avulla asiakkaiden on helpompi hallita, valvoa ja kehittää omiin tietojärjestelmiinsä tai palveluihinsa liittyviä kokonaisuuksia Skaalautuva ja helppokäyttöinen ratkaisu, joka on helposti konfiguroitava ja laajennettavissa Matalammat kokonaiskustannukset kilpailijoihin verrattuna* Asiakaslähtöinen käyttäjäkokemus ja laiteriippumaton käyttöliittymä Helppo ja keskitetty ohjelmistopäivitys Turvallinen eurooppalainen vaihtoehto tietoturvanäkökulmasta Asiakkaalle sopiva pilvivaihtoehto joko monen käyttäjän yhteisestä tai asiakaskohtaisesta pilvestä Tunnettu ja merkittävä toimija Suomessa ja Pohjoismaissa Pitkäaikaiset sopimukset ja tasaiset käyttömaksut * Yhtiön johdon arvio 24

Efecten historian virstanpylväitä Suomalaisesta start-upista kansainvälisesti laajentuvaksi SaaS-ohjelmistotoimittajaksi Alkuvaihe ja konseptin kehitys Kasvu ja kansainvälistymisen ensiaskeleet Uudistettu liiketoimintamalli (SaaS) Kiihdytetty kansainvälinen kasvu 1998 2002 2005 2010 2013 2014 2015 2016 2017 Bitmount Systems Oy perustetaan Uusi nimi, Efecte Oy, otetaan käyttöön > 1 milj. liikevaihto Laajentuminen Suomen ulkopuolella Pohjoismaihin alkaa Uudelleen organisointi talouskriisin jälkeen Identiteetinhallinta osaksi tarjontaa RM5 Software Oyyritysoston myötä Sakari Suhonen nimitetään toimitusjohtajaksi Efecten Edge-alusta lanseerataan Laajentuminen Saksaan Efecte Edge for SecureOps lanseerataan Liikevaihto 8,3 milj. Liikevaihto 10,6 milj. Listautuminen First Northiin 25

Toimintaympäristö ja markkinat

Markkina-ajurit ja trendit MARKKINA-AJURIT JA TRENDIT Asiakkaiden siirtyminen pilvipohjaisiin, helppokäyttöisiin ratkaisuihin Vanhoja, ns. legacy IT-palvelunhallinta- ja identiteetinhallintaratkaisuja vaihdetaan pilvipohjaisiin ratkaisuihin kiihtyvällä tahdilla Lisääntynyt huoli tietoturvariskeistä ja muutokset lainsäädännössä EU:n tietosuoja-asetus GDPR vaikuttaa positiivisesti identiteetin- ja pääsynhallintaohjelmistomarkkinoihin Kokonaiskustannusten kasvava rooli päätöksenteossa Alemmat kokonaiskustannukset ovat asiakkaille yhä tärkeämpi ostokriteeri Asiakaskokemuksen parantaminen Kysyntä nopeasti implementoitaville ja helposti räätälöitävissä oleville ratkaisuille kasvaa EFECTEN VASTAUS MARKKINA-AJUREIHIN Onnistunut siirtyminen perinteisistä paikallisesti asennettavista ohjelmistoista pilvipalvelumalliin Oman liiketoiminnan transformaatio nopeaan ja skaalautuvaan pilvipalvelumalliin Turvallinen eurooppalainen vaihtoehto Asiakkaiden tietojen säilyttäminen asiakkaan toiveiden mukaisessa maassa Ennakoitavat, kilpailukykyiset kokonaiskustannukset Pilvipalveluna laskutus käytön mukaan Ei etukäteisinvestointeja Helposti ennakoitavat kustannukset Pilvipohjaiset ratkaisut parantavat asiakaskokemusta Ratkaisut helposti räätälöitävissä myös asiakkaan omasta toimesta Vaiheittainen käyttöönotto Parantunut tuottavuus ja nopeammat vasteajat 27

Efecten toimialoille ennustetaan huomattavaa kasvua Pilvipalveluiden käyttöönotto on nykyään helppoa ja vaivatonta Pilvipohjaisten SaaS-ohjelmistojen yleistyessä myös niihin liittyvien palveluiden tarve kasvaa Globaali pilvipohjainen ITSMmarkkina, eli ITpalvelunhallintamarkkina, sisältää ohjelmistoratkaisut, jotka toimitetaan SaaS-mallin kautta, ja niihin liittyvät palvelut Globaali pilvipohjainen IAMmarkkina, eli identiteetin- ja pääsynhallintamarkkina, sisältää ohjelmistoratkaisut, jotka auttavat yrityksiä ehkäisemään turvallisuuteen ja säännösten noudattamiseen liittyviä uhkia 28 1 Lähde: Gartner, 2 MarketsandMarkets

Euroopan pilvipohjainen ITSM-markkina Etenkin pienten ja keskisuurten yritysten markkinalle odotetaan kovaa kasvua Euroopan ITSM-markkinan kooksi vuodelle 2016 arvioidaan noin 1,2 miljardia dollaria Tämä on noin 26,4 % globaalista pilvipohjaisesta markkinasta Euroopan ITSM-markkinan voi jakaa asiakasyritysten koon mukaan sekä markkinasegmentin mukaan Suurten yritysten odotetaan vastaavan vuonna 2016 noin 76 % markkinasta, mutta pienille ja keskisuurille yrityksille odotetaan nopeampaa kasvua ITSM-ohjelmistojen odotetaan vastaavan vuonna 2016 noin 78 % Euroopan pilvipohjaisesta ITSM-markkinasta ITSM-palveluiden odotetaan kasvavan hieman nopeammin kuin ITSM-ohjelmistot vuosina 2016 2021 29 1 Lähde: MarketsandMarkets 2 Suureksi yhtiöiksi on määritelty yhtiöt, joilla on yli 1 000 työntekijää

Efecten keskeisimmät ITSM-kilpailijat Rajattu määrä pilvipohjaisten ohjelmistojen toimittajia keskisuurille yrityksille Kohdeasiakkaan liikevaihto > 4 mrd. Kohdeasiakkaan liikevaihto 100 milj. 4 mrd. Perustettu 1 2004 1980 2004 2017 1998 Yrityksen pääkonttori 1 Kalifornia Teksas Colorado Utah Espoo Kohdeasiakasryhmä 2 G2000-yritykset Suuret ja G2000- yritykset Keskisuuret yritykset Keskisuuret yritykset Keskisuuret ja suuret yritykset 30 Lähde: 1 Yhtiön kotisivut, 2 Johdon arvio

Euroopan IAM-markkina Euroopan pilvipohjaisen IAM-markkinan odotetaan kasvavan nopeasti Euroopan pilvipohjaisen IAM-markkinan kooksi arvioidaan 2016 noin 0,5 miljardia dollaria Tämän markkinan odotetaan kasvavan nopeasti, noin 22 % keskimääräisellä vuositahdilla vuosina 2016 2021 Markkinan kooksi vuonna 2021 arvioidaan noin 1,3 miljardia dollaria 31 Lähde: 1 MarketsandMarkets

Efecten keskeisimmät IAM-kilpailijat Neljä pääkilpailijaa Yhdysvalloista, Efecte on yksi varteenotettavista eurooppalaisista vaihtoehdoista Part of Micro Focus Perustettu 1 1975 2009 1995 1987 1998 Yrityksen pääkonttori 1 Washington Kalifornia Teksas Kalifornia Espoo Kohdeasiakasryhmä 2 Keskisuuret ja suuret yritykset Keskisuuret ja suuret yritykset Keskisuuret ja suuret yritykset Keskisuuret ja suuret yritykset Keskisuuret ja suuret yritykset 32 Lähde: 1 Yhtiön kotisivut, 2 Johdon arvio

Kiitos! www.efecte.com 33