SUOMEN LUONTO 6 2018 PUIDEN LATVUKSET. MATSUTAKE. PUROT AHTAALLA. TATIT TUTUIKSI. PÄIVÄ LUONNON ANTIMILLA. KAHLAAJARETKELLÄ. SELKÄVESIEN SUOJELIJA. NOKKOSPERHONEN. PARAISTEN SÖDERGÅRD. NOKKOSPERHONEN TAANTUU mitä on tekeillä? Opi tuntemaan TATIT PUIDEN LATVUKSIEN elämää Päivä LUONNON ANTIMILLA 6 Irtonumero 9,50 PUROT PILALLA Pelloilta valuu vesistöihin kymmeniä myrkkyjä. Niiden virroista kasvaa arvaamaton uhka. 16.8.2018
LOPPUKESÄ Lihotuskuurilla KUVA HÅKAN SÖDERHOLM/VASTAVALO / TEKSTI HEIKKI VASAMIES SIILINPOIKASEN on saatava paino nopeasti nousemaan, n, mikäli se mielii selvitä talven horroksesta. Madot painuvat kuivassa maassa tavallista syvemmälle, mutta joskus onnistaa. Onneksi muutakin syötävää on tarjolla.
Sisällys 6/2018 MARKUS SIRKKA DICK FORSMAN 48 Kahlaajaretkellä näkee niin kotoisia rantalintuja kuin kaukovieraita. 38 Tattikoulu lue maistuvat vinkit. 14 Latvassa suhisee Puiden latvukset ovat fotosynteesin paja, siementen lähtöalusta ja monen koti. 24 Harvojen herkku Kävimme etsimässä matsutakea eli tuoksuvalmuskaa. 28 Mikä vaivaa nokkosperhosta? Tuttu perhonen on vähentynyt oudosti. 32 Ojasta allikkoon Puroilla on monia uhkia ja sen myötä myös suuremmilla vesistöillä. 60 76 Saimaan selkävesillä Heikki Pönkälle rikkaan selkävesiluonnon säilyttäminen on sydämenasia. Kysy luonnosta Aiheina muun muassa horsmakiitäjä, syötävät meduusat ja villapallopuu. 38 Tatit tutuiksi Tutustumme jämäkkään sieniryhmään. 44 Keräilijät Kokeilimme elää päivän Kainuun luonnon antimilla. 48 Kahlaajaretkelle! Viklojen ja sirrien muutto on kiivaimmillaan. 54 Veljesten metsäperintö Paraisten Granvikin metsät säilyivät jälkipolville. SUSANNA MIETTUNEN 60 Järviluonnon puolesta Kävimmme veneretkellä selkävesien puolustajan kanssa. = kannessa mainittu Juojärven avaruutta Saimaan latvavesillä. MAURI LEIVO Vakiot 6 Pääkirjoitus 7 Luonnonkalenteri 8 Luonto ja ympäristö nyt 13 Maailmalta 43 Kolumni: Kytömäki 59 Vahtikoira 66 Homo sapiens: Jaana Bäck 68 Kotona 70 Retkellä 72 Virikkeitä 73 Lukijoilta 74 Havaintokirja 76 Kysy luonnosta 82 Luonnoskirja 4 SUOMEN LUONTO 6/2018
Maatalouden ravinteita ja torjuntaaineita joutuu puroihin. Kannen ilmakuvan peltopurosta kuvasi Heikki Eriksson. Luonnonystävän ykköslehti 77. vuosikerta Toimituksen osoite: Itälahdenkatu 22 b, 00210 Helsinki Sähköposti: etunimi.sukunimi@suomenluonto.fi palaute@suomenluonto.fi Tilaajapalvelu: (09) 228 08210 Tilaajapalvelun yhteystiedot sivulla 81 Päätoimittaja Heikki Vasamies 040 632 9550 Toimituspäällikkö Antti Halkka 050 308 2795 AD Nanna Särkkä (vs.) 050 520 8366 Marika Eerola (perhevapaalla) Toimittajat Riikka Kaartinen 040 480 9236 Johanna Mehtola 050 308 2186 Mari Pihlajaniemi (vs.) 040 706 5574 Jouni Tikkanen 044 278 86 56 Anna Tuominen (toimitusharjoittelija) Verkkotuottajat Laura Salonen 050 346 0821 Annakaisa Vänttinen (perhevapaalla) Myynti- ja markkinointivastaava Elina Juva 050 452 2347 Ilmoitusmyynti Arja Blom 045 646 6611 ilmoitukset@sll.fi ja arja.blom@sll.fi Julkaisija Suomen luonnonsuojeluliitto ry www.sll.fi Itälahdenkatu 22 b 00210 Helsinki Suomen luonnonsuojeluliiton osoiterekistereitä voidaan käyttää markkinointiin henkilötietolain mukaisesti. ISSN 0356-0678 Haapa elää latvuksellaan, joka on myös monen muun lajin koti. Painopaikka Hansaprint Turku MARKUS SIRKKA 14 Aikakauslehtien liiton jäsen Hansaprint Oy:lle on myönnetty Pohjoismainen ympäristömerkki. Painolla on myös ISO 14001 -ympäristöjohtamisjärjestelmä. Painotuotteen hiilipäästöt on laskettu ClimateCalcilla. Verkossa luonnon uusimmat kuulumiset: www.suomenluonto.fi Lehden digitaalinen näköisversio: www.lehtiluukku.fi www.facebook.com/suomenluonto www.instagram.com/suomenluonto www.climatecalc.eu Cert. no. CC-000026/FI www.twitter.com/suomenluonto 6/2018 SUOMEN LUONTO 5
PÄÄKIRJOITUS Koivut koetuksella RIITTA WEIJOLA / VASTAVALO MERJ AP AA K KESÄN HELLEPÄIVÄT tekivät tehtävänsä. Maaperä on rutikuiva ja pohjavesi alhaalla koko maassa. Kökarissa lomaillessa maisema oli kallioisilla paikoilla huolestuttavan syksyinen. Koivut olivat vaihtaneet syysasuun ja tiputtelivat kellastuneita lehtiään. Eihän sen näin pitäisi olla. Oli pakko kysyä Luke:n tutkija Tatu Hokkaselta. Lehtien kellastuminen ja variseminen ovat koivun selviytymiskeino pitkäkestoista kuivuutta vastaan, Hokkanen rauhoittelee. Huolta hälventää myös se, että koivun siemensato on kolmen surkean vuoden jälkeen vihdoin hyvä. Keväällä pihapiirien avoimilla ja lämpimillä paikoilla kasvavissa koivuissa oli runsaasti norkkoja. Varjoisissa metsissä norkkoja sen sijaan oli keskimääräistä vähemmän. Hokkasen mukaan ero kasvupaikkojen välillä johtuu viime kesän kylmistä sääoloista, jolloin vain avoimien kasvupaikkojen koivut saivat riittävästi lämpöä kukka-aiheiden muodostumista varten. Kasvupaikka on säiden nykyvaihtelulla joskus etu, joskus riesa. Tänä kesänä viime vuonna menestyneet lämpimien paikkojen koivut kärsivät eniten kuivuudesta. Siemeniä niissä kuitenkin on, ja maahan varisseet koivun siemenet onneksi kestävät kuivuutta. Ne itävät myöhemmin syksyllä, kun sadetta on saatu riittävästi. Osa koivun siemenistä itää vasta seuraavana keväänä. Helteet tuntuvat kuitenkin koettelevan koivua muita metsäpuita kovemmin. Koivut eivät ole kovin hyvin tottuneet kuivuuteen vaan ovat melkoisia vesisyöppöjä. Hokkanen kertoo että suuri koivu voi helteellä imeä maasta 500 litraa vettä päivässä! Onko Suomen kansallispuu siis erityisen herkkä ilmastonmuutoksen vaikutuksille? Onko tammella ja muilla jalopuilla kilpailuetu Etelä-Suomen metsissä? Kuivuutta sietäviä lajeja kolkuttelee lähellä: Etelä-Ruotsissakin kasvava talvitammi tulee toimeen vain kymmenellä litralla päivässä. Ilmaston lämmetessä jalot lehtipuut menestyvät Suomessa yhä paremmin. Metsät muuttuvat. Tänä vuonna julkaistussa Luomuksen ja Luken yhteistutkimuksessa koivun siemenn NE KA sadoissa on viime vuosikymmeninä havaittavissa heikko laskeva trendi, kun taas pihlajanmarjasadot ovat runsastuneet. Ääripäästä toiseenhan tässä koko ajan mennään. Säät ailahtelevat, eikä ensi kesä ehkä olekaan kuuma ja kuiva. Luvassa voi olla vaikka tulvia tai hallaa. HEIKKI VASAMIES Vain se on varmaa, että luonpäätoimittaja toa muuttavat koettelemukset heikki.vasamies @suomenluonto.fi jatkuvat. n Koivunsiemeniä varisee tänä vuonna vielä elokuussakin mukavasti. 6 SUOMEN LUONTO 6/2018
Luonnonkalenteri LOPPUKESÄ on sadonkorjuun ja syysmuuton aikaa. Sieneen? Hyvänä sienivuonna metsät alkavat tähän aikaan pullistella tatteja, rouskuja, lampaankääpiä ja muita herkkuja. Kesän kuivuus on tänä vuonna kuitenkin verottanut satoa. Kangasmetsien humuskerros on ollut erittäin kuiva koko maassa, kertoo erikoistutkija Kauko Salo Luonnonvarakeskuksesta. Sienirihmastot kaipaavat reippaita sateita elpyäkseen. Salon mukaan rihmastojen toipuminen on hidasta. Sateiden jälkeen kuluu aikaa, että rihmastot virkistyvät riittävästi tuottaakseen itiöitä. Sienestyskausi on pidentynyt 2000-luvulla lämpimien ja lumettomien syksyjen takia, Salo toteaa. Jos syksyllä tulee riittävästi humuskerrosta kastelevia sateita, sienestäjällä on vielä toivoa. (MP) Karvarousku on koivun seuralainen. Sitä voi löytää koko maasta etelän koivusekametsistä Lapin tunturikoivikoihin. JUHA ILKKA Tarkkakorvainen yökyöpeli saattaa kuulla syystaivaalta harmaasieppojen sirahduksia. ALPO ROIKOLA WIKIMEDIA COMMONS CC BY 3.0 ELOKUUSSA KUU ON TÄYSI 26. PÄIVÄNÄ KELLO 14.56, JOTEN SEKÄ SITÄ EDELTÄVÄNÄ ETTÄ SEURAAVANA YÖNÄ ON HYVÄT MAHDOLLISUUDET IHAILLA TÄYDEN KUUN KUUMOTUSTA. Meteoriparvi pimeässä ELOKUUSSA voi ihailla Perseidien meteoriparvea. Perseidejä esiintyy 17.7. 24.8. Tällöin illat alkavat Etelä-Suomessa olla jo riittävän valottomia tähdenlentojen tarkkailuun. Pohjoisessa tähtitaivasta pääsee ihailemaan kunnolla vasta syyskuun puolella iltojen pimetessä. Perseidien aikaan tähdenlentoja saattaa nähdä parhaimmillaan jopa 60 tunnissa. KIMMO RAMPANEN / VASTAVALO Hyönteissyöjät lähtevät ELOKUUSSA OSA LINTULAJEISTAMME suuntaa jo vaivihkaa syysmuutolle. Pitkän matkan muuttajat, kuten useat hyönteissyöjät, ovat varhaisia lähtijöitä. Monet pikkulinnut, kuten harmaasiepot ja pajulinnut, matkaavat yöaikaan. Elokuun öinä kannattaakin pitää korvat auki. Taivaalta saattaa kuulua esimerkiksi harmaasieppojen sirahduksia, kun ne aloittavat reissunsa kohti Afrikassa sijaitsevia talvehtimisalueita. (MP) Tähdenlentojen radat lähtevät Perseuksen tähdistöstä. 6/2018 SUOMEN LUONTO 7 TOIMITTANUT MARI PIHLAJANIEMI
PIRJO KOISTINEN / VASTAVALO suh TEKSTI JOHANNA MEHTOLA LATVASSA 14 SUOMEN LUONTO 6/2018
METSÄ TEEMAVUOSI 2018 Metsien merkitys luonnolle, ihmiselle ja ilmastolle on Suomen Luonnon teema vuonna 2018. isee Puiden latvustot tuottavat happea ja sitovat hiilidioksidia. Nämä metsän hengityskoneet myös kilpailevat, hukkaavat resurssejaan ja elättävät monia eliölajeja Tarzania unohtamatta. 6/2018 SUOMEN LUONTO 15
Nokkosperhonen on taantunut koko maassa, eniten maan kaakkoisosissa. ILMASTO MUUTTUU JA MUUTTAA LUONTOA. Mikä vaivaa NOKKOSPERHOSTA? Lähisukulaiset, loiset, sairaudet, ilmastonmuutos syylliseksi epäiltyjä riittää, mutta vastausta ei tiedetä. TEKSTI KIMMO SAARINEN / KUVAT JUHA JANTUNEN 28 SUOMEN LUONTO 6/2018
Nokkosperhonen on useimmille tuttu. Se voi osua kohdalle melkeinpä ympäri vuoden, sillä aikuiset perhoset löytävät talvipiilonsa rakennuksista, puuvarastoista ja kellareista. Keväällä nokkosperhoset karauttavat lentoon ensimmäisten joukossa, joskus jo maaliskuussa. Pajut ja leskenlehdet kirvoittavat perhoset kosiomenoihin, joiden tuloksena ensimmäinen jälkeläisaalto ehtii siivilleen jo heinäkuussa. Talvehtimiseen tähtäävät pääjoukot malttavat yleensä ajoittaa lentonsa elo syyskuulle. Nokkosperhoset viihtyvät kulttuuriympäristöissä, joissa riittää minttuja, ohdakkeita, syysmaitiaisia ja muita kukkia keväästä syksyyn. Todellisena tukijalkana ovat kuitenkin nokkospusikot, joita keltamustat toukat ahmivat pesyeinä, usein rinnan neitoperhosen isompien mustien toukkien kanssa. Ravintokasvin runsaus, vaatimattomuus elinympäristön suhteen ja koko maan kattava levinneisyysalue tekevät nokkosperhosesta yhden tavallisimmista päiväperhosistamme. Nokkosperhonen on erittäin yleinen ja hyvin runsaslukuinen, evästää Suomen Päiväperhoset -kirja vuodelta 1991. Teksti kuitenkin jatkaa, että runsaus vaihtelee paljon koko maan alueella. Sankat nokkosperhosjoukot voivat kadota nopeasti ja runsaita vuosia voivat seurata katovuodet. Nyt sellaisia on ollut varsinkin Kaakkois-Suomessa huolestuttavan monta peräkkäin. Muuallakin maan itäosissa nokkosperhosesta on sukeutunut monin paikoin harvinaisuus, jota näkyy loppukesästä ja syksystä pihapiireissä enää satunnaisesti. Valtakunnallisessa seurannassa nokkosperhosen alavire on jatkunut läpi 2010-luvun. Havaintopäiviin suhteutettu runsaus on viimeisen viiden vuoden aikana laskenut viidesosaan verrattuna aiempiin vuosiin 2000-luvulla. Asemat ovat säilyneet parhaiten Varsinais-Suomessa ja Ahvenanmaalla sekä toisaalta Perä-Pohjanmaalla ja Oulun Pohjanmaalla tosin niissäkin nokkosperhosen määrät ovat hiipuneet alle puoleen. Neitoperhonen syypäänä? Suomen päiväperhoset -kirjan mukaan Neitoperhonen on valloittanut koko eteläisen Suomen. Nokkosperhosia olisi pitänyt olla runsaasti 2016 tai 2017. nokkosperhosen runsaus näyttää vaihtelevan käänteisesti neitoperhosen kanssa, aivan kuin lajien välillä olisi kilpailua. Vaikka lähisukuisten täpläperhosten elintavat ovatkin samankaltaiset, suora ravintokilpailu on kasvinsyöjähyönteisillä harvinaista, varsinkin kun toukkien ravintokasvina on nokkosen kaltainen erittäin yleinen kasvilaji. Nokkoset eivät syömällä lopu, eikä vika muutenkaan ole ravintokasvissa, sillä neitoperhosella taantumasta ei ole tietoakaan. Päinvastoin, lajin runsastuminen Suomessa hakee vertaistaan päiväperhosten joukossa. Talvehtimaan se onnistui vasta 1970-luvulla, mutta jo 1990-luvulla neitoperhonen nousi päiväperhosseurannassa 20. runsaimman lajin joukkoon. Nyt se on seitsemäntenä ja viime vuosien vauhdilla ohittanee nokkosperhosen 2020-luvulla. Vuoden 2013 jälkeen neitoperhosia on ilmoitettu kolme kertaa enemmän kuin nokkosperhosia, vaikka lajin levinneisyys rajoittuu Oulun eteläpuoliseen Suomeen. Neitoperhosenkaan taival ei ole ollut pelkkää voittokulkua. Kannat ovat heilahdelleet rajusti, esimerkiksi vuoden 2005 huippulukemista oli kaksi kesää myöhemmin jäljellä vain kymmenesosa. Pohjilta on sittemmin noustu monta kertaa takaisin. Neitoperhoselle erityisen hyviä vuosia olivat 2010 ja 2016. Perhoslaskentalinjallamme Kaakkois-Suomessa nokkos- ja neitoperhonen ovat pitkään eläneet rinnakkain eikä mikään viittaa neitoperhosen kurittaneen pienempää sukulaistaan. Ehkäpä nokkosperhosen nousu onkin tyssännyt 2010-luvulla laskentareitille tulleeseen toiseen täpläperhostulokkaaseen? Karttaperhonen runsastuu Karttaperhonen hyökyi Joutsenon linjalle vuonna 2012. Samalla kun laji on runsastunut jopa neitoperhosta nopeammin, nokkosperhosen odotettu nousu on jäänyt näkemättä. Jos 7 8 vuoden runsaussykli olisi jatkunut ennallaan, nokkosperhosen olisi pitänyt olla runsaimmillaan vuonna 2016 tai 2017. Sen sijaan niitä nähtiin kahtena vuotena yhteensä vain 11. Vuonna 2015 oltiin jopa lähellä jäädä nollille, sillä laskijan eteen osui vain yksi 6/2018 SUOMEN LUONTO 29
OJASTA ALLIKKOON Maataloudessa käytetään satoja eri torjunta-aineita. Uhkaavatko huuhtoutuvat aineet vesieliöitä? TEKSTI RIIKKA KAARTINEN / KUVAT HEIKKI ERIKSSON, PEKKA TUURI JA HÅKAN SÖDERHOLM Traktori ruiskuttaa peltoa sarka kerrallaan. Pellon reunassa kone kääntyy ympäri, mutta hieman liian lähellä reunaa. Ruiskun aisa on pitkä, ja sen pää pyyhkäisee ojan varressa kasvavia tuomia, samalla kun torjunta-aine sumuaa tyynessä alkukesän illassa. Tilanne näyttää ehkä huolestuttavalta, mutta vesiin valuu näin vain osa maatalouden kemikaaleista. Torjunta-aineita huuhtoutuu myös rankkasateiden mukana, maan pintaa pitkin tai salaojien kautta. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin mukaan yli 90 prosenttia suomalaisviljelijöistä noudattaa kasvinsuojelu aineiden käyttöohjeita. Se tarkoittaa muun muassa sitä, mitä ainetta saa käyttää millekin kasville, kuinka usein voi ruiskuttaa, sekä kuinka leveät suojakaistat peltojen ja vesistöjen väliin tulee jättää. Virtavesien selkärangattomat altistuvat laajalle kirjolle erilaisia torjunta-aineita. Siinä missä maalla elävät ötökät joutuvat kosketuksiin enintään muutaman torjunta-aineen kanssa, virtavesien lajit uivat siinä torjunta-aineiden liemessä, mitä kunkin puron valuma-alueella käytetään. Torjunta-aineiden pitoisuudet vesistöissä ovat hyvin pieniä, ja altistus on yleensä ajoittaista ja liittyy ruiskutuksiin ja rankkasateisiin. Kuitenkin toistuvan alhaisenkin altistuksen tiedetään vaikuttavan vesieliöihin. Se, kuinka paljon kemikaaleja huuhtoutuu veteen, riippuu erityisesti peltoa reunustavan suojakaistan leveydestä, mutta myös kasvillisuudesta, maan laadusta ja siitä, kuinka jyrkästi rinne puron suuntaan viettää. Kemikaalien lisäksi purojen eliöstöä rasittaa moni muukin ihmisen toiminnasta koituva harmi. Jätevedet, maatalous ja teollisuus Vesistöasiantuntija Aki Mettinen Länsi-Uudenmaan Vesi ja Ympäristöstä on tutkinut virtavesien pohjaeläimiä pian 30 vuotta. Ei ole helppo osoittaa syypääksi yhtä kuormitustekijää, Mettinen sanoo. Monet vesiselkärangattomat ovat indikaattoreita, eli niiden vaatimukset elinympäristölle esimerkiksi virran nopeuden, ravinteiden niukkuuden tai veden lämpötilan suhteen ovat tiukat. Tiettyjen lajien läsnäolo kertoo kuinka lähellä luonnontilaa puro on. 32 SUOMEN LUONTO 6/2018
HEIKKI ERIKSSON Kasvillisuuden peittämä suojakaista suojelee puron eliöitä pellolta huuhtoutuvilta torjunta-aineilta. 6/2018 SUOMEN LUONTO 33
TATIT TUTUIKSI MARKUS SIRKKA Tervetuloa tattikouluun! Nyt riittää, että opit herkkutatit, punikki tatit ja lehmäntatit omiksi tattiporukoikseen. Sen jälkeen voit opetella lajeja, mikä ei ole ihan helppoa asiantuntijallekaan. TEKSTI JOHANNA MEHTOLA / KUVAT TAPANI RÄSÄNEN, MARKUS SIRKKA, VESA IKONEN, JARKKO KORHONEN JA LASSE KOSONEN 38 SUOMEN LUONTO 6/2018
Tutkijatkaan eivät ole yksimielisiä siitä, kuinka monta eri tattilajia tunnetaan. Suomessa kasvaa 70 80 lajia, sanoo suojelusuunnittelija Tea von Bonsdorff Luomuksesta, Helsingin yliopistosta. Haavanpunikkitatti ja lehtopunikkitatti ovat eräiden tutkijoiden mielestä sama laji, mutta Suomessa niitä käsitellään erillisinä, sillä ne ovat erotettavissa muun muassa ulkoistenkin tuntomerkkien perusteella. Lajin tunnistuksessa ja -kuvauksessa käytetään nykyisin myös dna-tuntomerkkejä. Rajojen vetoon vai- Talitiaiset napsivat sienten houkuttelemia hyönteisiä. TAPANI RÄSÄNEN kuttaa myös tutkijan näkemys tutkittavasta sieniryhmästä. Sieniharrastajalle riittääkin, että tutustuu ensin tattiryhmiin ja tatteihin yleisesti. Lakki, jalka, pillistö ja pehmeys, se on tatti. Tunnistuksessa on tärkeää tarkastella kaikkia rakennepiirteitä. Punikki- ja lehmäntateilla lakin väri vaihtelee miltei valkoisesta vaaleanruskean harmahtavaan ja aina ketunpunaiseen. Lehtopunikkitatti taas on varsinainen väriläiskä syksyisessä haavikossa punertavine lakkeineen, von Bonsdorff sanoo. Punikkitatteja on kymmenkunta lajia, ja yhteisiä tuntomerkkejä niille ovat jalan valkeat, harmaanruskeat tai miltei mustat nukkatupsut sekä keltaisen oranssinpunasävyiset lakit. Lakin pintakelmu taittuu lakin alle. Tämä näkyy etenkin nuorissa itiöemissä selvästi. Kun punikkitatin halkaisee, alkaa halkaisupinta tummua ja mustua. Kovamaltoiset punikkitatit on helppo ryhmä oppia tuntemaan. Lisäksi niistä saa oivaa tattimuhennosta, mutta sieniä pitää kypsentää kunnolla, jopa puolisen tuntia. Sama pätee lehmäntatteihin. Muuten ne aiheuttavat vatsanväänteitä, von Bonsdorff varoittaa. Punikkitatit kasvavat monenlaisissa metsissä, ja ne ovat satoisia yleensä jo alkukaudesta, heinäkuusta alkaen. Monesti kasvupaikka paljastaa lajinkin: koivunpunikkitatti on nimensä mukaisesti koivun seuralainen ja sen pintajuurisieni, kuusenpunikkitatti kuusen ja männynpunikkitatti männyn seuralainen. Lehmäntateilla ei ole hyvä maine ruokasienipiireissä. Ne ovat saaneet nimensäkin siitä, että kelpaisivat vain lehmille ravinnoksi. Nopeasti pehmenevän rakenteensa vuoksi niitä on kutsuttu myös löpötateiksi. Lehmäntattilajejakin on kymmenkunta. Yksi niistä on nokitatti. Sillä on miltei mustanharmaa lakki ja jalassa tummat nukkatupsut. Se säilyy pitkään kovamaltoisena ja on kelvollinen ruokasieni, kuten kaikki muutkin lehmäntatit. Kannattaa kokeilla nuoria lehmäntatteja ruuaksi eikä olla liian kranttu, von Bonsdorff rohkaisee. MARKUS SIRKKA Herkkutateissa on paljon syötävää. Herkkutatilla on verkkosukat Tattimaailman kuningatar löytyy monen mielestä kovamaltoisten herkkutattien (suku Boletus) porukasta. Herkkutattilajeja von Bonsdorff luettelee ainakin seitsemän: herkkutatti, männynherkkutatti, kangasherkkutatti, koivunherkkutatti, tammenherkkutatti, lehtoherkkutatti ja keltaherkkutatti. Yleensä herkkutateilla on kellanruskehtava harmaanruskehtava lakki. Poikkeus kuitenkin vahvistaa säännön. Se on männynherkkutatti mahonginpunaisine lakkeineen. Se on mäntykankaiden satoisimpia tattilajeja. Herkkutateilla on jalassaan hentoa valkoista verkkokuviota. Hyvä tuntomerkki on myös pillistön kellastuminen tai vihertyminen lajista ja itiöemän iästä riippuen, von Bonsdorff sanoo. Herkkutattiateria voi kuitenkin mennä pilalle vain yhden tatin tähden. Silloin koriin on tullut poimittua herkkutatin näköislaji, kitkerä sappitatti. Sappitatti kasvaa missä vain, ja se on varsin yleinen etenkin alkukaudesta, jos on ollut lämmintä ja kuivaa. Sen lakki on ruskehtava, ja silläkin on jalassa verkkokuviota, tosin tummaa. Yleensä lakissa ja jalassa on erotettavissa vihertävän keltaisia sävyjä, pillistössä taas iän myötä punertavaa. Hyvä keino tunnistaa sappitatti on koskettaa kielellä pillistöä tai ottaa siitä pieni pala, maistaa ja sylkäistä pois. Kitkerän maun tuntee yleensä nopeasti. Sappitatti on sekä pintajuurisieni että lahottaja, joten se kasvaa myös kannoilla ja puiden tyvillä. Kasvupaikkakin on hyvä tuntomerkki. Limaa ja samettia Tahmeat ja limapintaiset tatit kuuluvat Suillus-sukuun, ja sieltäkin löytyy hyviä ruokasieniä kuten esimerkiksi männyn läheisyydessä kasvava voitatti. Lakin pinnalla oleva limakalvo pitää nylkeä. Sen saa helposti irti ottamalla lakin reunasta kiinni ja kiskaisemalla kalvon pois, von Bonsdorff opastaa. Pääosin tahmea- ja limapintaisia Suil- 6/2018 SUOMEN LUONTO 39
KAHLAAJA - RETKELLE! Kahlaajille syksy tulee aikaisemmin kuin monille muille linnuille. Rannikon parhaille lintupaikoille kokoontuu loppukesällä jopa satapäisiä kahlaajaparvia. TEKSTI RIIKKA KAARTINEN / KUVAT DICK FORSMAN Punakuirit ulottuvat etsimään ravintoa syvästäkin vedestä. Nuori tylli hakee ruokansa rantaviivasta. 48 SUOMEN LUONTO 6/2018
Tundrakurmitsan tunnistaa mustista kainaloista. Punajalkaviklon valkoinen siiven takareuna on hyvä tuntomerkki. Kiikarit ja kaukoputki auttavat kahlaajien tarkkailussa. 6/2018 SUOMEN LUONTO 49
KYSY LUONNOSTA ASIANTUNTIJAT VASTAAVAT vapautuneet ekolokerot ja lisääntyneet holtittomasti. Siksi niiden hyödyntämiseen on maailmalla alettu kiinnittää aikaisempaa enemmän huomiota. HANNU LEHTONEN JYRKI NORMAJA / VASTAVALO Kilpikonnasieni Olimme vaeltamassa UKK-puistossa ja löysimme tällaisen sienen. Yritin tuloksetta etsiä kirjoista, mikä sieni on kyseessä. n Lakin alapinnalla näkyy pillistöä, joten kyse on jostakin tattilajista, todennäköisesti lehmäntatista, jolla tämänkaltaista ilmiötä silloin tällöin näkee. Syynä lienee kuivuus, joka saa lakin pintakelmun halkeilemaan ruutumaisesti. Ilmiö johtuu pintakelmun rakenteesta ja sääolosuhteista. Tattien pintakelmu koostuu trichoderm-rakenteesta, jossa pintakelmun solujen pituusakselit ovat kohtisuoraan lakin pintaa kohden. Monien sienilajien pintakelmu koostuu pitkänomaisista rihmoista (niin sanotusta kutiksesta), jotka sitovat sivusuunnassa pintakelmua tiiviimmin. Pin- Pikku lepinkäinen varastoi saaliinsa seivästämällä sen piikkiin tai oksaan. SAARA KAUPPINEN Kuivuus saa joskus sienen lakin halkeilemaan. takelmun paksuudella saattaa olla merkitystä halkeilussa. Kuivien sääjaksojen aikana ruutumaiseksi halkeilua näkee melko yleisesti. LASSE KOSONEN Lepinkäisen saaliit Törmäsin Riihimäellä heinäkuussa 2017 tapaukseen, jossa tienvierellä olevassa pensaikossa oli kahden hiiren päättömät ruumiit oksaan tökättynä, ja muutama päivä sitten samanmoinen hiiri löytyi tien viereltä päättömänä. Niin kuin pää olisi revitty irti. Mikä eläin voi tulla kysymykseen saalistajana? n Lepinkäiset varastoivat saaliita pensaiden piikkeihin ja oksantynkiin. Havaintopaikka etelässä viittaa erityisesti pikkulepinkäiseen, joka on rastasta pienempi lintu. Tässä tapauksessa saaliina olevat hiiret ovat varmaankin olleet vaivaishiiriä, sillä kookkaampaa saalista pikkulepinkäinen ei pysty nostamaan. Vaivaishiiren pesä on luultavasti ollut lähellä lepinkäisen tähystyspaikkaa. Mikäli tien viereltä löytynyt päätön hiiri on samanlainen ja lähellä on pensaikkoa, kysymys on varmaankin samasta saalistajasta. Mutta mikä hyvänsä muukin otus kissasta alkaen on voinut napata pikkunisäkkään tieltä ja jättää osan saaliista käyttämättä, jos on vaikka joutunut pakenemaan esimerkiksi lähestyvää ihmistä. Mikäli oksaan varastoituna saaliina on painavampi otus kuin vaivaishiiri, saalistajana isolepinkäinen on todennäköisempi laji, vaikka sekään ei pysty nostamaan kovin suurta hiirtä tai myyrää. Isolepinkäinen on näin etelässä pesivänä harvalukuinen, mutta ei kuitenkaan mahdoton havainnon selittäjänä. Olen itsekin joskus takavuosina osunut isolepinkäisen pesälle juuri Riihimäellä. SEPPO VUOLANTO Paikallaan jököttävä kiitäjä Mikähän mahtaa olla kuvan hyönteinen? Se on kuvattu elokuussa 2016 pihallamme Jyväskylän Ruokkeella. Mihinkään se ei suostunut liikkumaan, vaan pysyi tiukasti paikallaan. n Horsmakiitäjähän se siinä päivälevolla, kuten yöperhosen kuuluukin. Laji lähtee liikenteeseen hämärissä ja vierailee yleensä heti kukilla tankkaamassa. Suosikkeja ovat 78 SUOMEN LUONTO 16/2018