Kestävän kehityksen raportti 2017 Tampereen yliopiston kestävän kehityksen työryhmä
Kestävää kehitystä edistävä opetus ja tutkimus Opetussuunnitelmassa on 109 kestävä kehitys -merkittyä opintojaksoa, joista kertyi reilut 26.000 opintopistettä vuonna 2017. Vuonna 2017 kestävän kehityksen opintokokonaisuuden (25 op) suoritti 8 opiskelijaa (kokonaisuuden suorittaneita yhteensä 32 vuosina 2013-2017) Kestävän kehityksen johdantojakson postereita ja opettajaksi opiskelevien käsityökurssilaisten töitä oli esillä Tampereen kaupungin näyttelytilassa (kuva: Saana Raatikainen). Kestävän kehityksen tutkimusverkosto SuDeNet Järjesti tutkijatapaamisen TTY:llä Jakoi tietoa konferensseista, tapahtumista ja julkaisuista verkoston yhteistyöalustalla Moodlessa. Global Health and Development -ohjelma Osallistui pohjoismaiseen koulutusyhteistyöhankkeeseen, jolla pyritään vastaamaan maailman kestävän kehityksen haasteisiin. Järjesti kansainvälisen Euroopan kehitystutkijoiden seminaarin Tampereella. Osallistui YK:n Science, Technology and Innovations for SDGs foorumiin.
Palaute opiskelijakyselystä Yliopiston vuosittain 3. ja 5. vuoden opiskelijoille tekemässä kyselyssä on kaksi kysymystä kestävän kehityksen toteutumisesta yliopistolla. Oikealla on esitetty vastausten jakaumat vuodesta 2012 lähtien. Palkeissa olevat numerot tarkoittavat vastaajien lukumääriä. Niiden vastaajien osuus, joiden mielestä väite opinnoissa on käsitelty kestävän kehityksen periaatteita pitää vähintään kohtalaisesti paikkansa, on kasvanut. Lisäksi en osaa sanoa vastaajien osuus on vähentynyt. Väitettä yliopistolla on huomioitu kestävän kehityksen periaatteita katsovat lähes kaikki vastaajat vähintään kohtalaisesti paikkansa pitäväksi. En osaa sanoa - vaihtoehdon valinneiden määrä on vähentynyt.
Lämmön- ja vedenkulutus vuonna 2017* Yliopiston lämmönkulutus oli noin 19.000 MWh ja kulutus kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 5 % Kulutus kasvoi, koska Arvo2:n myötä kulutusseurantaan tuli aiempaa enemmän yliopiston toimintoja. Lämmönkulutusta ei seurattu Finnmedi-kiinteistöissä aiemmin sijainneissa yliopiston toimitiloissa. Vedenkulutus oli 44.000 m 3 ja se kasvoi 16 % vuoteen 2016 verrattuna. Kulutuksen kasvun merkittävin tekijä ovat Arvo2:n uudet laboratoriot, jotka tulivat kulutusseurannan piiriin syksyllä 2016. Vedenkulutusta ei seurattu Finnmedi-kiinteistöissä aiemmin sijainneissa yliopiston laboratorioissa ja muissa toimitiloissa. * Kiinteistöt: Atalpa, Arvo (vanha osa), Arvo2, Linna, Normaalikoulu, Nekalan koulu, PinniA, PinniB, Päätalo, Virta
Sähkönkulutus* Yliopiston sähkönkulutus vuonna 2017 oli 13.000 MWh Kulutus pysyi ennallaan, vaikka Arvo2:n myötä sähkön kulutusseurantaan tuli aiempaa enemmän yliopiston toimintoja. Finnmedi kiinteistöissä aiemmin sijainneista yliopiston toimitiloista sähkönkulutuksen seurantaan sisältyivät vain puhdastilalaboratoriot. Yliopiston kuluttama sähkö tuotettiin uusiutuvalla energialla. Puolet kulutuksesta oli kotimaista tuulivoimaa ja puolet Hansel Oy:n puitesopimuksen kautta hankittua uusiutuvaa energiaa. Arvo2:n aurinkopaneelien tuotto oli 32 MWh Noin 1 % koko Arvon sähkönkulutuksesta 13500 13000 12500 12000 11500 12580 Sähkönkulutus MWh/vuosi 11730 12290 11710 13100 11000 2012 2013 2014 2015 2016 2017 12970 * Kiinteistöt: Atalpa, Arvo (vanha osa), Arvo2, Linna, Normaalikoulu, Nekalan koulu, PinniA, PinniB, Päätalo, Virta. Vuoden 2016 kulutuksessa on mukana myös B- ja T-rakennusten sähkönkulutus.
Jätemäärät vuonna 2017 Yhdyskuntajätteen määrä laski edelliseen vuoteen verrattuna. Huom! Vuoden 2016 yhdyskuntajätteen määrää on korjattu poistamalla siitä ns. esikäsitelty sekajäte, jota Kaupin muutoissa syntyi paljon. Esikäsiteltyä sekajätettä on esimerkiksi kalusteista syntyvä jäte. Vaarallisen jätteen määrä laski vuonna 100000 2017. 0 2012 2013 2014 2015 2016 2017 Vuoden 2016 vaarallisen jätteen suurta sekajäte hyötyjätteet (paperi, pahvi, kartonki, lasi ja metalli) Biojäte määrää selittää vanhojen varastojen tyhjentäminen ja muutto uuteen Arvo2 rakennukseen. Jätehuollon kehittämistoimenpiteet kampuksilla Vaarallinen jäte (kg) 10000 SYK Oy hankki jätepuristimen Päätalon jätepisteeseen ja PinniB:n jätepuristin uusittiin. Arvon, Linnan, 5000 PinniB:n, Päätalon ja Virran sekajätteestä saadaan nyt 0 todelliset jätemäärät (kg) aiemmin 2012 2013 2014 2015 2016 2017 seurattujen arviopainojen sijaan. 700000 600000 500000 400000 300000 200000 Yhdyskuntajäte (kg)
Paperinkulutus ja hankinnat Vuosi 2017 oli ensimmäinen kokonainen vuosi, jolloin käytössä oli keskitetty tulostuspalvelu. Monitoimilaitteiden paperi ostettiin palveluntoimittaja Ricoh Oy:ltä. A4 kopiopaperia hankittiin 11.380 riisiä (11.349 riisiä vuonna 2016) Vuonna 2017 hankitusta kopiopaperista olisi saanut 3,4 Näsinneulan korkuista pinoa. Ympäristömerkityt hankinnat kaikista Hansel hankinnoista olivat 93 % (2016: 91 %) Ympäristömyötäisten tuotteiden osuus keskusvaraston valikoimassa oli 278/702 tuotetta (40 %).Osuus pysyi samana kuin vuonna 2016. 25000 20000 15000 10000 5000 0 A4 kopiopaperin hankinnat 2012-2017 (riisiä) 19497 19112 16766 15603 11349 2012 2013 2014 2015 2016 2017
Osaamisen kehittäminen, työhyvinvointi ja kestävä työelämä Kestävän työelämän lähtökohtana on rakenteiden ja työtapojen parantaminen voimavaroja ja resursseja säästäen. Pohjana ovat strategiset tavoitteet sekä henkilöstön osaamistarpeet. Vuonna 2017 Muutoksiin ja niukkeneviin resursseihin varauduttiin tukemalla uudistumista ja työhyvinvointia monipuolisesti. Henkilöstökoulutusta järjestettiin eri henkilöstöryhmille ja organisaatiotasoille. Toiminnassa käytettiin laajasti yliopiston sisäistä asiantuntemusta sekä hyödynnettiin webinaareja ja verkkokoulutusta. Sujuvalla yhteistyöllä työterveyshuollon kanssa on ollut merkittävä vaikutus työntekijöiden työkyvyn tukemisessa ja työkykykustannusten hallinnassa.
Reilun kaupan korkeakoulu vuonna 2017 Kaksi Reiluttaja-koulutusta yhteistyössä Reilu kauppa ry:n ja Eettisen kaupan puolesta ry:n kanssa Opiskelijat järjestivät Reilun kaupan kahvituksen Tervetuloa korkeakouluopiskelijaksi Tampereelle tapatumassa 16.5.2017 Reilun kaupan rastin Tamyn kaupunkisuunnistuksessa Elokuvanäytöksen Tamyn kehitysyhteistyö- ja ympäristöpäivillä 11.10.2017 Reilun kaupan kahvitarjoilun yhteistyössä Linnan ravintolan kanssa Reilun kaupan viikolla Kuva yllä: Saana Raatikainen
Kunniamaininta pyöräilymyönteisyydestä Tampereen kaupunki myönsi yliopistolle kunniamaininnan pyöräilymyönteisyydestä Palkintona oli kunniakirja (kuvassa) sekä maksutonta pyörähuoltoa yliopiston henkilökunnalle. Kuva: Annika Pitkänen
Kestävän kehityksen yhteistyö Tampere3 korkeakoulut Kestävän kehityksen työpaja 1.11. Työpajassa perehdyttiin YK:n 17 kestävän kehityksen tavoitteiseen ja Tampereen korkeakoulujen vahvuuksiin, heikkouksiin, mahdollisuuksiin ja uhkiin tavoitteisiin vastaamisessa. Earth Hour tapahtuma Kampuksilla toimivat ravintolat tarjosivat tapahtumapäivänä ilmastoystävällisiä lounasvaihtoehtoja. Pyörätapahtuma Kolmella kampuksella tarjottiin maksuton pyöränhuolto ja tietoa pyöräilystä Tampereella UnipoliSportin avoimien ovien viikolla syyskuussa. Yhteistyö Ekokumppanit Oy:n kanssa Yliopistolta uuden tulostuspalvelun käyttöönoton myötä tarpeettomiksi jääneet tulostinkasetit myytiin Ekokumppanien avustuksella ja kaseteista saadut rahat käytetiin hyönteishotellien rakentamiseen. Hyönteishotelleja sijoitettiin Tampereen puistoihin. Myös jokaiselle Tampereen kampukselle sijoitettiin hyönteishotelli. Kuvassa Normaalikoulun pihalta löytyvä hyönteishotelli. Kuva: Sami Vartiainen
Työryhmän tunnistamat kehittämistavoitteet Kestävän kehityksen tunnistaminen opetussisällöistä Esimerkiksi YK:n 17 kestävän kehityksen tavoitteen avulla Kestävän kehityksen tematiikkaa käsittelevät tutkimuksen tunnistaminen Matkustamisen ja työmatkaliikenteen ympäristövaikutuksien vähentäminen Esimerkiksi lentomatkojen hiilidioksidipäästöjen kompensoinnin ja työsuhdematkalipun käyttöönotto Kuva: Erno Saarikko
Lisätiedot Ympäristökoordinaattori Saana Raatikainen saana.raatikainen@uta.fi puh. 040 190 14 59 www.uta.fi/ekokampus Kestävän kehityksen työryhmä Tarja Lehto, opetuskoordinaattori Tanja Helle, yliopisto-opettaja Liisa Ikkala-Toiviainen, opintokoordinaattori Erno Saarikko, tuntiopettaja Samuli Hytönen, tekninen suunnittelija Toni Lahtinen, yliopisto-opettaja Tarja Kinnunen, yliopistonlehtori Kalevi Korpela, professori Eija Einemäki-Pakonen, kirjastonhoitaja Kristina Lehtinen, erikoislaboratoriohoitaja Mikko Markkola, opintopalvelujohtaja, pj. Saana Raatikainen, ymp.koordinaattori, siht. Ilona Taubert, opiskelija Jyrki Miettinen, kampusmanageri Pekka Ahonen, huoltopäällikkö Valokuvat, jollei muuta mainittu, Jonne Renvall, yliopiston viestintäpalvelut