TSV:njakamat konferenssiavustukset. Georg Strien

Samankaltaiset tiedostot
TSV:n jakamat konferenssiavustukset. Georg Strien

Val$onavustukset kansainvälisten konferenssien ja kansallisten seminaarien järjestämiseen. Lea Ryynänen- Karjalainen

Mistä muualta rahoitusta? Säätiöiden rahoitus yhtenä vaihtoehtona

PORNAISTEN NUORISOVALTUUSTON MYÖNTÄMÄ TUKI NUORTEN ITSENSÄ TOTEUTTAMIIN TAPAHTUMIIN, RETKIIN JA MUUHUN UUTEEN TOIMINTAAN

Tuen tarkoitus. ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018

Mikäli Akatemia on päätöksessään asettanut myönnölle erityisehdon, on sitä noudatettava.

Investointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma

Tiina ja Antti Herlinin säätiö myöntää sekä vapaamääräisiä että kokovuotiseen tieteelliseen työhön tarkoitettuja tutkimusavustuksia.!

TIEDEAKATEMIAIN NEUVOTTELUKUNNAN JAKAMAT TOIMINTATUET: RAPORTOINTI. Kansalliskomiteoiden raportointi- info Katri Rostedt

Lapin aluehallintovirasto

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt

OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ

Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku

1 of :06

Hakulomakkeen täyttöohjeet

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

Kulttuurilautakunnan päätös

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

Hyvä hakemus. -erityisavustukset. OKM Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja

Kansalliskomiteoiden toimintatukijärjestelmä Ohjeita kansalliskomiteoiden toimintatukiin, raportointiin ja tietokannan käyttöön

Avustus asumisneuvontatoimintaan

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Luonnontieteellinen tiedekunta julistaa haettavaksi APURAHOJA

JYYn liikunta-avustukset

Khall / 136

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

Suonenjoen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet

Käyttäjätunnus Användarnamn Username. Salasana Lösenord Password. Kieli Språk Language. Kirjaudu sisään / Logga in / Login

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Valtionavustushankkeen taloushallinto - ohjaus ja seuranta

Valtionavustusten taloudenhoito

Lieksan kaupungin avustusten hakuinfo 2018

Hyvä hankehallinto. Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off Eeva-Kaisa Linna

Kaupunginhallitus. Yleiset avustusperiaatteet Avustukset yhdistyksille ja muille toimijoille. Ohjeet ovat voimassa alkaen

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

PIHTIPUTAAN KUNNAN AVUSTUSOHJE KUNNANHALLITUS: VOIMASSA:

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Piiriapurahojen hakeminen ja raportointi Rotarypiirissä 1420

Avustus asukaslähtöiseen asuntoosuuskuntakokeiluhankkeeseen

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset 2016

TYYn avustukset 2018

KANSAINVÄLINEN YHTEISHANKEHAKU: NANOTIEDE SEKÄ TIETO- JA TIETOLII- KENNETEKNIIKKA (SUOMEN AKATEMIA JA NATIONAL RESEARCH FOUNDATION OF KOREA, NRF)

Oheismateriaali Kult

Valtakunnallinen tutkimushankkeiden tietovaranto

Ajankohtaista maksatuksessa. Raija Mikkonen ja Kati Niemilä

Erityisavustushankkeet. Erityisasiantuntija Artsi Alanne

Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö

YRITYSTEN TOIMINTAYMPÄRISTÖN KEHITTÄMIS- AVUSTUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

Avustukset, taustaa. Kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnan

Kansalliskomiteoiden toimintatukijärjestelmä Ohjeita kansalliskomiteoiden toimintatukiin, raportointiin ja tietokannan käyttöön

Avustuspäätökset liitteineen

JUVAN KUNNAN LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

Uusi käyttäjä? Rekisteröidy / Ny användare? Registrering / New user? Registration. Käyttäjätunnus Användarnamn Username. Salasana Lösenord Password

Avustukset jäsenyhdistyksille v Invalidiliiton hankeavustukset jäsenyhdistyksille - STEAn jäsenjärjestöavustukset, eli ns.

Www-osoitteen saa julkaista kaupungin www-sivuilla Kyllä Ei Yhdistyksen liikuntalajit

ELY-keskuksen avustukset vesistöhankkeisiin

Järjestöilta kauppalantalolla klo alkaen Avustustiimi 2

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET

RAY:N RAHOITTAMAN TUTKIMUSTOIMINNAN AVUSTAMISEN

TAITEEN JA KULTTUURIN RAHOITUS. - Miten tehdään hyvä hakemus?

JUVAN KUNNAN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

ELY-keskukselta viime vuonna 11,2 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

Nero-rahoitus. Maarit Niva

VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT

VALMISTELURAHOITUKSEN MAKSATUKSEN HAKEMISTA KOSKEVIA OHJEITA

Monipuolisempaa toimintaa jäsenjärjestöavustuksen avulla. webinaari Eeva Laine järjestöpäällikkö

Kulttuurin avustukset Lastenkulttuurin päällikkö Reeli Karimäki

Lapin aluehallintovirasto

TYYn avustukset järjestöille

TYYn avustukset alayhdistyksille

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Nuorisoleader rahoitusvälineenä

Valtionavustusten talousseuranta ja raportointi. Marleena Luopa, OKM

ELY-keskukselta viime vuonna 13,6 miljoonaa euroa yritystoiminnan ja maaseudun kehittämiseen

LIIKUNTAPALVELUJEN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Päivitetty:

Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ

YLEIS- JA VÄLINEHANKINTA-AVUSTUSHAKEMUS Eero Eskolan rahastolle v. 2019

YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen

NURMIJÄRVEN KUNNAN LIIKUNTALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ AVUSTUKSEN MÄÄRITTELY

Koillisen aluerahahakemukset 2019

WIIPURILAISEN OSAKUNNAN STIPENDISÄÄTIÖN APURAHAT 2017 OHJEET. Apurahoja voivat hakea vain Wiipurilaisen Osakunnan nykyiset ja entiset jäsenet.

KKI-hankkeiden tiliselvitysohjeet

ALUEHALLINTOVIRASTON HARKINNANVARAISET NUORISOTYÖN VALTIONAVUSTUKSET

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

c5d...

Kansainvälisen kasvun suunnittelu

JUVAN KUNNAN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSTEN JA STIPENDIEN MYÖNTÄMISOHJE

Kulttuuriavustussääntö 2017

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

Kulttuuriavustussääntö 2016

Hakuaika on klo mennessä.

TUTKIMUSAPURAHOJEN HAKUOPAS

Hakijan opas englanninkieliseen liiketalouden perustutkintoon

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Taide- ja kulttuurifestivaalien valtionavustusten informaatioja keskustelutilaisuus

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Transkriptio:

TSV:njakamat konferenssiavustukset Georg Strien

Sisältö Yleistä konferenssien rahoituksesta Rahoittajia Tuen määrästä Mihin avustusta myönnetään, mihin ei? Hakukäytännöt Millainen on hyvä hakemus? Raportointikäytännöt

Yleistä rahoituksesta Budjetin laatiminen ja muu suunnittelu kannattaa aloittaa ajoissa Laatimisessa on hyvä olla huolellinen ja realistinen Riippuen olosuhteista konferenssitoimiston käyttöä harkittavaa Et ole yksin, on monta rahalähteitä ja apuvälineitä

Rahoittajia Tutki ajoissa mahdollisia rahalähteitä Monenlaisia vaihtoehtoja: Aurora-tietokanta, tieteen ja taiteen rahoitustietokanta. Valtion konferenssiavustukset Tukes Suomen akatemia

Rahoittajia -2- Horizon 2020 Näytteilleasettajia Yrityksiä: mainonta, sponsorointi Kaupunki: vastaanotto yms.

Apua järjestämiseen Muuta kuin rahallista apua Convention Bureau (FCB ja paikallinen) Konferenssipalvelutuottajia Yliopiston konferenssipalvelut Kollegat, joilla on kokemusta

Aurora www.aurora-tietokanta.fi Turun yliopiston ylläpitämä Sitä kautta ei voi suoraan hakea rahaa, Vaan sieltä voi hakea tietoa rahoittajista. Yli 800 kotimaista ja ulkomaista rahoittajaa Ennen kaikkea säätiöitä, mutta myös muita

Tuen määrästä (1) Vuosittain jaettava summa noin 780000 euroa Vuonna 2016 avustuksen saajia 127. Hylkäysprosentti n. 25% kaikista hakemuksista keskimääräinen avustussumma ~6000 euroa Pienin myöntö 1,5%, suurin 30% koko budjetista Suurin myönnetty avustus 40000 euroa Pienin myöntö 500 euroa

Tuen määrästä (2) Yksittäiselle konferenssille tai seminaarille myönnettävä avustussumma riippuu mm. tapahtuman koosta, kestosta ja ulkomaisten osallistujien määrästä Myönnettävän tuen määrä voi olla korkeintaan 30 % konferenssin kokonaiskuluista (valtionosuus!) Merkittävä osa kuluista tulee kattaa osallistumismaksuilla

Mihin avustusta myönnetään? Etusijalla kansainvälisten tieteellisten järjestöjen toistuvat konferenssit, joita suomalaiset vuorollaan järjestävät Suomessa Ulkomaisten esitelmöitsijöiden matkakuluihin Kansainvälisiä konferensseja varten myös tila-, sihteeristö- ja viestintäkuluihin Konferenssipalvelutuottajan käyttö hyväksyttävää Avustusta voidaan myöntää aina kolmen seuraavan vuoden aikana Tilaisuuksien pitää olla avoimia tiedeyhteisölle

Mihin avustusta ei myönnetä? (1) kansalliset seminaarit, joissa ei ole ulkomaisia puhujia tutkimushankkeiden sisäiset työseminaarit kv. järjestöjen vuosikokoukset yms kansainvälisten tutkimushankkeiden valmisteluun tähtäävät työkokoukset ulkomailla järjestettävät konferenssit tutkijakoulutuskurssit ja -kesäkoulut konferenssit, joiden ohjelma tai budjetti on kovin alkuvaiheessa.

Mihin avustusta ei myönnetä? (2) Kotimaisten puhujien matkakulut Painatuskulut (esim. konferenssijulkaisu) Ylläpito ja iltajuhlat Matkakulut, jos suomalainen osallistuu konferenssiin ulkomailla Pääsääntöisesti puhujien palkkiot Jos tapahtuma on päätöksentekohetkellä jo ohi

Hakukäytännöt Hakuaika kaksi kertaa vuodessa: lokakuussa ja helmikuussa Hakemukset tehdään sähköisesti hakemustietokantaan hakuajan puitteissa Hakutietokannan käyttö vaatii rekisteröitymisen Samaan tapahtumaan voi hakea tukea useammassa haussa kuin yhdessä.

. Uusi hakujärjestelmä (1)

Uusi hakujärjestelmä (2) Järjestelmää on yritetty selkeyttämään vielä edellisestä. Kaikki haut nyt yhden portaalin kautta Jokaiselle avustuslajille (konferenssi, liikunta, jne.) pitää silti rekisteröityä erikseen. Samaa sähköpostiosoitetta voi käyttää. Uusi viesti-toiminto. Yhteydenpito hakijan ja käsittelijän välillä hoidetaan vain sillä tavalla.

. Uusi hakujärjestelmä (3)

Uusi hakujärjestelmä (4) Vanhat tunnukset eivät enää toimi! Uudessa järjestelmässä rekisteröityminen on automatisoitu Vain sen avustuslajin hakemukset näkyvät, johon olet kirjoittautunut. Hakija voi itse määrittää kielen ja muokata kaikki tiedot.

. Uusi hakujärjestelmä (5)

. Uusi hakujärjestelmä (6)

Hakemuksen sisältö Hakijana hankkeen vastuullinen johtaja, ei yhteisö Hakemuksesta tulee ilmetä, että taloudellinen suunnittelu on vakaalla pohjalla Lyhyt kuvaus tapahtuman merkityksestä omalle tieteenalalle, suomalaiselle ja kansainväliselle tiedeyhteisölle Liitteenä talousarvio, tapahtuman ohjelma sekä tiedot puhujista

Millainen on hyvä hakemus? Selkeä ja informatiivinen Vaikka hakemusajankohtana tapahtuma on vielä suunnitteluvaiheessa, selkeät arviot mm. kuluista ja osanottajamääristä Huolellisesti laadittu Erityisesti budjetin huolelliseen laadintaan kannattaa kiinnittää huomiota Budjettiin sekä kulu-että tulopuolelle myös vastikkeetta saatavat hyödykkeet ja työpanos

Lisää hyvästä hakemuksesta Tärkeä on myös mainita yhteishenkilö, jolla on tarpeellinen tieto hakemuksesta ja joka on tavoitettavissa Huomioitava myös, että yhteystiedot, mukaan lukien sähköpostiosoite, on mainittu täysin oikeassa muodossa. Myös muutoksista yhteistietoihin tulisi ilmoittaa

Myönteisen päätöksen jälkeen Päätöksiä tehdään 3 kertaa vuodessa: joulukuu, helmikuu, toukokuu Avustuksen käytöstä tehdään sopimus Sopimus on yksityisoikeudellinen ja avustuksen käytössä noudatetaan valtionavustuslakia Maksatus alkaa sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen

Raportointi -1- Sähköisesti viimeistään kuusi kuukautta konferenssin päättymisen jälkeen Tulee pohjautua konferenssin tilinpitoon Tilinpäätös tai kustannuspaikkakohtainen selvitys kirjanpidosta lähetetään liitteenä Raporttiin myös selvitys konferenssin annista Avustusta saa käyttää vain tarkoitukseen, johon se on myönnetty

Raportointi -2- Mikäli avustus tai sen osa jää käyttämättä, se palautetaan. Mikäli avustuksen osuus on yli 30% koko budjetista, johtaa sekin palautukseen Jos konferenssi on ylijäämäinen, palautetaan vastaava summa. Huom: koko konferenssin ylijäämäisyys johtaa palautukseen, ei yhden kustannuspaikan (esim. avustuksen käyttökohde)

Raportointi -3- Uusi käytäntö 30%-rajan osalta: Nyt raja on tasan 30% toteutuneesta budjetista. Ylityksiä ei enää hyväksytä. Jos tulee olennaisia muutoksia rahoituksessa tietoon, niistä pitää ilmoittaa TSV:lle välittömästi -> muutos päätökseen Jos ei ilmoitta, se voi johtaa koko avustuksen palauttamiseen

Lisätietoja Rekisteröintiin ja avustusten maksatukseen liittyvät kysymykset: Tiedesihteeri Kirsi Siitonen, puh. 09-228 69 269 Hakuprosessiin liittyvät kysymykset: Johtava kirjastonhoitaja Georg Strien, puh. 09-228 69 238 http://www.tsv.fi/avustukset/konferenssit_se minaarit.html