Saarelaisten Sukuseura toimintakausi

Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyvåiksyttiin esitetyssä muodossa.

Sukuseura Nuikka kokoontuu ensimmäiseen sääntömääräiseen varsinaiseen sukukokoukseen. Sukuseura Nuikka ry sukukokouksen työjärjestys ohessa.

MARTTISTEN SUKUSEURA RY 2 Sihteeri Jouko K Marttinen Autiosuontie 22, Tikkakoski

Puheenjohtajan tervehdys

VÄÄRÄLÄN SUKUSEURA RY

Saarelaisten Sukuseura ry Y-tunnus

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 1/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Pielisjärven Ignatiusten Sukuseura r.y. Tiedote nro 1/-09 Sukuneuvosto

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Klo KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset

Hyväksyttiin kokoukselle jaettu työjärjestys noudatettavaksi.

Mälläistentie 137, ALASTARO (puh Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Pylkkösten-Pylkkästen sukuseuran,tiedostuslehti 01/2007 (perustettu Tertin Kartanossa Mikkelissä)

Kokouksen esityslista

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen klo

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

TOIVASTEN SUKUSEURAN SUKUKOKOUS KUOPIOSSA

Lapinleimun suvun sukukokous Karkkilan Vaskijärven kylän Lempistössä

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 2/2016

Vasemmalta edestä Arja Väyrynen, Raija Launiainen ja Keidi Launiainen, takana Timo Launiainen ja Aila Rouvali.

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 1/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 3/2016

Ylikylässä PÖYTÄKIRJA 2/2015 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2017, Savonlinnassa

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 1/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/ Koivupihan Palvelukeskus, Kirkkokatu 13, Joensuu (kirjastosali) Sivu 57 Kokouksen avaus 3

Vesteristen kesäretki Rautalammilla Photos from Vesterinen's summerhappenings (56) Kuvat, photos Jorma A.

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

Sukuneuvosto Tiedote nro 2/

Sukukokous la Kivennavalla

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Hartikaisten sukuseura ry. Perustamiskokous pidetty Kuopiossa ja rekisteröity 1974 Jäseniä henkilöä

SYYSKOKOUS

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

JYVÄSKYLÄN RAKENNUSMESTARIT JA -INSINÖÖRIT AMK RY:N SYYSKUU 2017 TIEDOTUSLEHTI

Framtidens Vänner rf. Toimintasuunnitelma. ja talousarvio. vuodelle

Hyvät Castrén-suvun jäsenet

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

Puheenjohtajan palsta

Tule mukaan Purasten suvun sukutapahtumaan Mikkelin Kenkäveroon lauantaina , ja osallistu samalla sukukokoukseemme!

YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS

Saarenkylässä PÖYTÄKIRJA 2/2011 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

SAIMAAN LATU RY PÖYTÄKIRJA 1/4 PL LAPPEENRANTA SYYSKOKOUS 2015

Tilinpäätös ja toimintakertomus

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: Muut yhteystiedot:

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.

Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan

SAARELAISTEN. Loppukirin aika Tarinakirjan 2 kokoamiseen s. 10

OIKARISTEN SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2016

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 2/2012 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

NUORET LAKIMIEHET RY UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 5/2007 HALLITUKSEN KOKOUS

Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta

Saarelaisten Sukuseura ry Y-tunnus

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous

Perheyritykset talouden selkäranka

SUOMEN KOTISEUTULIITTO PÖYTÄKIRJA 2016/5 Hallitus Sivu 2 / 6

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018

4. Kokouksen työjärjestys Kokouksen työjfi estys hyväksyttiin esitetyssä muodossa.

Pöytäkirja Vesteristen Sukuseura ry:n sääntömääräisestä sukukokouksesta Helsingissä

KAUPAN ESIMIESVETERAANIT ry VUOSIKOKOUS. Paikka Baltic Princess laiva matkalla Helsingistä Tallinnaan Kokoustila 5 krs Aika alkaen klo 19.

TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET YHTEENVETO VUOSIKOKOUKSESTA JA SUKUSEURAN 15- VUOTISJUHLASTA...2 KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN MATKA TALLINNAAN...

Piristen sukuseura ry Jäsenkirje 1/2018, Savonlinnassa

Perustajajäsenemme kenraaliluutnantti Ermei Kannisen siunaustilaisuus Rukajärven suunnan historiayhdistys ry.

Seuran nimi on Nils Gustaf Malmbergin sukuseura r.y. ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki ja toimialueena on koko maa.

Aika Tiistai klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

Saarelaisten Sukuseura ry

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

Esitys: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Esitys: Kirjataan kokouksen läsnäolijat. Myönnetään puhe- ja läsnäolo-oikeus ei-jäsenille.

Suurnäkki sukuseura ry Säännöt

Yhteenveto sukukokouksesta Tuusulassa Majatalo Onnelassa

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 2/2014 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.

Rovaniemellä PÖYTÄKIRJA 2/2013 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

Vuosikokous pidettiin Metsäkansan Ainolassa.

1. Lehden tausta. mahdollisella tavalla olemalla tukena opetustyössä ja virkistyksenä vapaa-aikana.

Lehtojärvellä PÖYTÄKIRJA 3/2011 HAAVIKON SUKUSEURA RY:N SUKUNEUVOSTON KOKOUS

PRUK RY:n SYYSKOKOUKSEN 2018 PÖYTÄKIRJA

PAGANUKSEN SUKUSEURA RY. Jäsentiedote 1/2017/ HYVÄ SUKULAINEN

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

SYYSKOKOUS

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen jäsenkirje 1/2016

Hotelli Scandic Rosendahl, Pyynikintie 13. Pyynikin kesäteatteri, Jalkasaarentie 3

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Transkriptio:

Saarelaisten Sukuseura toimintakausi 2015 2018 Hallitus: Kalevi Saarelainen, (puheenjohtaja) Ruonasalmentie 10 b as.3,00830 HELSINKI. Puh. 0400 467 003, kalevi.saarelainen@herdesign.fi Raimo Saarelainen, (varapuheenjohtaja) Hofinkatu 9, 80140 JOENSUU. Puh. 050 563 2180, raimojk.saarelainen@gmail.com Veijo Saarelainen, (sihteeri) Porkkatie 7 C 16, 80230 JOENSUU. Puh. 0400 913 585, veijo.saarelainen@wippies.fi Erkki Saarelainen (rahastonhoitaja, jäsenrekisteriasiat) Suolakivenkatu 14 C 48, 00810 HELSINKI. Puh. 050 368 7422, erkki.saarelainen@kolumbus.fi Leea Hiltunen, Koivulankatu 15 J, 26200 RAUMA. Puh. 050 402 1892, leea.hiltunen@dnainternet.fi Leena Rauhala, Vallerinkatu 13 15 A9, 33270 TAMPERE. Puh. 050 511 3176, leena.rauhalalr@gmail.com Seija Saarelainen, Eerontie 3 A 7, 81720 LIEKSA. Puh. 050 356 0815, seija.saarelainen1@luukku.com Raimo Soininen, Kivimäentie 8, 13880 HATTULA. Puh. 040 49 2322, raimosoininen3@gmail.com Osmo Turunen, Herralanniemi 9 A, 81850 MÄTÄSVAARA. Puh. 040 742 8919, osmoturunen@hotmail.com Marjatta Törhönen, Koulukatu 7, 75500 NURMES. Puh. 040 829 4819, marjatta.torhonen@gmail.com Hallituksen asiantuntijat: Heikki Saarelainen (rahastonhoitaja vuoden 2015 loppuun). Vanha Ingaksentie 4 A, 02940 ESPOO. Puh. 0500 308853, heikki.j.saarelainen@gmail.com Olavi Saarelainen (kunniapuheenjohtaja). Opintie 1B, 77700 RAUTALAMPI. Puh.0400 718 563, olavi.saarelainen@pp.inet.fi Seppo Saarelainen. (kunniapuheenjohtaja). Rönöntie 15 C 13, 70100 KUOPIO. Puh. 0500 279 545, seppo.saarelainen@betonimestarit.fi Olavi Martikainen. (kunniajäsen) Ulappasaarentie 2 C 52, 00980 HELSINKI. Puh. 040 543 974, olavi.j.martaikainen@gmail.com Toiminnantarkastajat: Pirjo Ruuska. Mustalammentie 3, 43500 KARSTULA. Puh. 040 715 7211 pirjo.ruuska@epira.fi Anita Saarelainen. Muhoksentie 9, 43500 KARSTULA. Puh. 0400 599 99 090 anita.saarelainen@hotmail.com VARALLA: Johannes Salminen. Suurpäänkatu 13 C 37. 20610 TURKU. Puh. 0400 199 581 Anna-Leena Pylkkönen. Urheilukatu 25 B 14. 81799 LIEKSA. Puh. 0400 828 611 Saarelaisten Sukuseura ry:n tiedotuslehti Saarelaisten Sanomat 3/2015 Ilmestyy 1-3 kertaa vuodessa Päätoimittaja Kalevi Saarelainen Toimitus ja taitto Marjatta Törhönen Logo Ilpo Jokinen Paino: Grano Oy Joensuu. Painos noin 380 ISSN 2342-2289

KUOPIOSTA KUULTUA Saarelaisten sukujuhla 25.7.2015 Kuopiossa Peräniemen kasinolla oli onnistunut sukuseuramme 15. toimintavuoden huipennus. Puheenjohtaja Olavi Saarelainen toivotti aterioinnin jälkeen vieraat tervetulleiksi juhlaan ja samalla sukulaisia tapaamaan. Hänellä oli myös ilo luovuttaa Varpaisjärveltä seikkaillut Esko-Nalle velvoittavin saatesanoin jatkamaan retkeään suvun jäsenten parissa. Nyt se on allekirjoittaneen perheessä. Ristiinan mökillä Esko-Nallea odotti lukuisa saman sukuisten ystävien joukko, josta Nalle halusi heti kertoa kuvan kera Facebookissa. Kuopion konservatorion Senkka-orkesteri aloitti juhlan musiikillisen osuuden tunnelmaa nostattavasti Mendelsonin Prinsessa Ruususen juhlamarssilla. Sen jälkeen oli vuorossa Saarelaisten laulu orkesterijohtaja Heikki Ritvasen säestämänä. KTT Anita Saarelainen kertoi juhlaluennossaan kiinnostavasti, mitä tutkimustuloksia ja johtopäätöksiä hänen väitöskirjansa sisälsi. Siinä tarkastelun kohteena olivat raha, valta ja rakkaus perheyhtiön näkökulmasta. Mittavan ja monta sukujulkaisua tuottaneen urakoinnin sukuseuran hyväksi tehnyt sukututkija Olavi Martikainen kertoi, kuinka työ, harrastus ja rakkaus on vienyt miestä. Sen jälkeen hän esitteli uusimman julkaisunsa, upean suvun jäsenistä tehdyn Saarelaisten kuvakirjan. Puheenjohtaja kiitti Olavia hänen suuresta työpanoksestaan Saarelaisten suvun kartoittamisessa ja luovutti sihteerin kanssa hänelle korutaiteilija Heta Andersonin valmistaman sukuseuran oman kultaisen ansiomerkin. Heikki Saarelaisen letkeästi spiikkaama juhla päättyi Senkka-orkesterin soittamaan, Merikannon säveltämään Kesäyön valssiin. Väliaikakahvittelun jälkeen alkoi varsinainen sukukokous, jota johti kunniapuheenjohtaja Seppo Saarelainen rutinoidusti. Päätökset syntyivät juohevasti, kun rahastonhoitaja ja sihteeri esittivät toimintakauden 2012 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. Puheenjohtaja esitteli lisäksi toimintasuunnitelman kaudelle 2015-2018, jäsenmaksut sekä talousarvion. Vaalitoimikunnan ehdotukset hallituksen jäsenistä sekä toiminnantarkastajista hyväksyttiin. Sitten oli taas juhlallisuuksien vuoro. Seppo luovutti sukuseuran pitkäaikaiselle puheenjohtajalle ja sukuseuraa menestyksellä luotsanneelle Olavi Saarelaiselle kunniakirjan, jolla hänet nimettiin sukuseuran uudeksi kunniapuheenjohtajaksi. Sihteeri ojensi hänelle vielä nahkakansiin sidotun Saarelaisten kuvakirjan sekä sukuseuran kalvosinnapit. Olavi puolestaan kiitti hallituksen jättäviä Heikki Saarelaista ja Olavi Martikaista luovuttamalla heille nahkakansiin sidotut Saarelaisten sukukirja 2:n ja kuvakirjan sekä Heikille sukuseuran kalvosinnapit. Olavi kiitti työnsä jättäviä seuran toiminnantarkastajia Pirkko ja Pertti P.J. Saarelaista ojentamalla heille sukuseuran pöytästandaarit. Sukuseuran puheenjohtajaksi valittuna allekirjoittanut voi todeta, että sukuseura on saavuttanut 15 vuoden aikana kaiken sen, mihin sukuseurat yleensä pyrkivät. Jatkossa edessämme ovat uudet haasteet, minkä vuoksi kaikki hyvät ideat ja toiveet jäsenistön taholta ovat tervetulleita. Pyydänkin, että toimitatte hallitukselle runsaasti ehdotuksia ja palautetta vastaamalla jäsenkyselyyn. Vastausten perusteella voimme linjata sukuseuran toimintaa tulevina vuosina teidän toiveidenne mukaiseksi. Helsingissä 10. syyskuuta 2015. Kalevi Saarelainen puheenjohtaja

Saarelaisten Sukuseuran kuudennet sukupäivät pidettiin heinäkuussa 2015 Kuopiossa Peräniemen Kasinolla Heikki ja Marja Saarelainen sekä Olavi Martikainen ottivat juhlavieraat vastaan kasinolla Kasinon juhlasali täyttyi Saarelaisista Senkka-orkesteri viritteli piuhoja musiikkia varten Tohtori Anita Saarelainen piti juhlapuheen Puheenjohtaja Olavi Saarelainen seuraa ohjelmaa

Sukupäivien päätteeksi risteiltiin Osmo-laivalla upealla Kallavedellä, nautittiin iltapalaa ja laulettiin yhteislauluja.

Raha, valta, rakkaus perheyrityksessä Kauppatieteiden tohtori Anita Saarelaisen juhlapuhe Aiheenani on: Raha, valta ja rakkaus perheyrityksessä. Se oli myös väitöskirjani aiheena. Aloitetaan rahasta. Raha on vaihdon väline ja arvon mitta. Vaihdamme aikaamme palkkaan ja rahalla ostamme tavaroita ja palveluja. Entä mitä raha merkitsee yrittäjälle? Alkavat yrittäjät toivovat hyvää toimeentuloa, eivät niinkään nopeaa rikastumista. Muita syitä, jotka saavat ihmisen yrittämään, ovat yrittämisen vapaus, työaikojen joustavuus ja itsensä toteuttaminen. Yrittäjä laittaa yritykseensä omia ja lainarahoja riskille alttiiksi. Suhtautuminen yrittäjiin on Suomessa kaksijakoista: yrittäjän odotetaan luovan työpaikkoja ja tuovan verotuloja rikastua ei sallita. Seuraavaksi puhun vallasta. Valta maistuu, valta houkuttaa. Mitä valta on? Se on mahdollisuus hallita tai päättää tai määrätä asioista. Valtaa on viranomaisilla ja medialla. Poliittinen vallankäyttö on taas yhteisten resurssien jakamista. Suuryrityksillä voi olla valtaa jopa eri maiden hallituksiin. Pienissä yrityksissä valta on yrittäjällä, joka myös omistaa yrityksensä. Perheyrityksissä on omistajan valtaa, johdon valtaa, sekä työntekijöiden ja sidosryhmien vaikutusvaltaa. Teemani olivat raha, valta ja rakkaus. Seuraavaksi puhun rakkaudesta. Mitä tekemistä rakkaudella on perheyrittämisen kanssa? Rakkaus on kuitenkin iso asia, sillä perheyritys perustuu puolisoiden, lasten ja jopa suvun yhteiselämälle. Tutkin väitöskirjassani myös todellisuuspohjaista televisiodraamaa Puhtaat valkeat lakanat. Kyseinen tv-sarja kuvaa elämää yrittäjäperheessä ja perheyrityksessä. Perheen vaikutus yritykseen näkyi sekä työvoima- ja osaamisresurssina että ristiriitoina. Raha, valta ja rakkaus ovat ikuisia teemoja. Rakkaus näkyy luottamuksena, huolenpitona ja toisista välittämisenä. Kun on rahaa ja rakkautta, syntyy luottamus. Silloin perheenjäsenet haluavat tehdä hyvää ja toimia vastuullisesti, vaikkei heillä olisi johdon valtaa. Yrittäjät ovat erilaisia. Tv-draamasta löytyi ihanteellinen yrittäjä, joka koki yrittämisen elämäntehtäväkseen. Liikemiehelle ja pelurille bisnes oli mielenkiintoista peliä, velvollisuudentuntoinen jatkaja toteutti isänsä tahtoa ja yrittäjäpuoliso taas toimi vahvana taustavaikuttajana. Perheyrityksessä perheenjäsenet vaikuttavat monella tasolla: työntekijänä, johtajana, omistajina, päätöksentekijöinä, taustavaikuttajina, auttajina jne. Raha ja valta kuuluvat johtajille ja omistajille. Rakkaus ja valta näkyvät haluna huolehtia yrityksen maineesta ja perheen kunniasta. Nämä kolme asiaa, eli tuloksenteko, vastuullisuus ja maineesta huolehtiminen tähtäävät yrityksen jatkuvuuteen, joka on perheyrittäjyyden ydin. Vaikka kyse on perheyrityksistä, perhekään ei saa nousta bisneksentekoa tärkeämmäksi. Toisaalta myös yritys voi riistää perheeltä. Yrittäjä tekee pitkää päivää ja hänen pitäisi huolehtia myös itsestään ja antaa aikaansa läheisilleen ennen kuin on liian myöhäistä. Jotta ongelmat voidaan estää, pitäisi pystyä huolehtimaan kaikkien kolmen edusta, niin johdon, omistajien kuin perheenkin. Silloin raha, valta ja rakkaus ovat tasapainossa. Perhe yrityksen johdossa yhdistää vallan ja rakkauden. Loppuun haluan vielä lisätä yhden tutkimustiedon. Vaikka perheyrittämiseen liittyy haasteita, tutkimuksessa on todettu, että perheyrittäjät ovat elämäänsä tyytyväisempiä kuin muut. He kokevat haasteiden ja voimavarojensa olevan tasapainossa. He nauttivat saamastaan arvostuksesta ja elämä on mielekästä ja merkityksellistä. Eläköön perheyrittäjyys myös Saarelaisten suvussa! Esitelmän on lyhentänyt Kalevi Saarelainen KTT Anita Saarelaisen juhlaesitelmä on luettavissa kokonaisuudessa sukuseuran nettisivuilla. www.saarelaiset.fi. Sivuilla on seuran jäsenille paljon muutakin ajankohtaista tietoa. Käyttäjätunnus: sanomat Salasana: eskonlatu

JÄSENKYSELY Vastaaja Osoite: Sähköposti: Puhelin nro: Sukuhaaran nro: 1. Mitä odotuksia ja toivomuksia Sinulla on sukuseuran toimintaan toimintakaudella 2015 2018, esimerkiksi nuorten aktivoimiseksi mukaan. 2. Millaisia juttuja ja kirjoituksia haluat Saarelaisten Sanomiin? Oletko halukas kirjoittamaan tai toimittamaan materiaalia? 3. Ovatko sukuseuran kotisivut nykytavalla riittävä kanava tiedon jakamiseksi jäsenistölle? Mitä toivomuksia Sinulla on viestinnän kehittämiseksi? 4. Kannatatko Saarelaisten Sanomien siirtämistä nettilehdeksi? 5. Oletko valmis maksamaan painetusta lehdestä ja sen postituksesta erillistä maksua, jos siirtyisimme nettilehteen? 6. Hyväksytkö, jos Saarelaisten Sanomissa tarjottaisiin maksullista mainostilaa jäsenyritysten ilmoituksille? 7. Oletko valmis maksamaan kerran 50 tukimaksua oltuasi jo kymmenen vuotta ainaisjäsen? 8. Hallitus toivoo, että jokaisen sukuhaaran yhteydenpitäjiksi nimetään oltermanni ja emäntä. Keitä henkilöitä Sinä ehdotat omasta sukuhaarastasi? Lähetä henkilöiden nimet yhteystietoineen. Jäsenkyselyn vastaukset tulee lähettää 15.12.2015 mennessä puheenjohtaja Kalevi Saarelaiselle sähköpostissa: kalevi.saarelainen@herdesign.fi tai postissa os. Ruonasalmentie 10b as.3; 00830 Helsinki. Jos haluat vastata jäsenkyselyyn e-meilinä käyttäen kyselykaavaketta, voit tilata sen sähköpostiisi osoitteista: kalevi.saarelainen@herdesign.fi tai marjatta.torhonen@gmail.com

Kansanedustaja Pekka Saarelaisen hautakiven paljastus Kesäkuun 27. päivänä 2015 kokoontui Saarelaisten Sukuseuran hallitus ja joukko muita Saarelaisia Lieksan Mähkön hautausmaalle juhlistamaan kansanedustaja Pekka Saarelaisen hautakiven paljastamista. Kuva: Marjatta Törhönen Elämän kunnioittamiseen kuuluu kyky arvostaa elettyä elämää vielä kuoleman jälkeenkin. Kunnioittava ja arvostava suhtautuminen elämään tarkoittaa sitä, että muistamme ihmisen työtä, hänen elämäänsä ja toimintaansa meidän joukossamme ja sitä, että hän yksinkertaisesti oli yksi meistä. Kunniapuheenjohtaja Olavi Saarelainen puheessaan Kolin kotiseutuyhdistyksen kukkaseppeleen laskivat Sulo Eskelinen ja Matti Ponkilainen Olavi Martikainen kertoi tilaisuudessa Pekan vaiheista kansanedustajana ja hänen työstään maakuntamme hyväksi. Tilaisuuden lopuksi laulettiin yhdessä Karjalaisten laulu. Sulo Eskelinen toi myös Lieksan kaupungin tervehdyksen. Hän muisteli Pekan vaiheita kansanedustajana Kuvat ja tekstit: Seija Saarelainen

Suvun jäsen Mikko Malinen (kuvassa oikealla) väitteli Itä- Suomen yliopiston Tietojenkäsittelytieteen laitoksella Joensuussa 25.6.2015 aiheesta New Alternatives for k-means Clustering (uusia vaihtoehtoja k-means ryhmittelylle). Tiedon ryhmittelyä käytetään esimerkiksi kuljetusten tehostamisessa. Mikko Malinen, filosofian tohtori On jäsenmaksujen aika! Sukuseuran kuudensilla sukupäivillä hyväksyttiin hallituksen esitys sukuseuran jäsenmaksujen korottamisesta. Ne ovat ensi vuonna 15 euroa/henkilö ja ainaisjäseniltä 150 euroa/henkilö. Jos olet unohtanut maksaa tämän vuoden jäsenmaksun (12 euroa/henkilö), voit maksaa molemmat jäsenmaksut nyt samalla kertaa. Tuo perheesi ja suvun nuorisoa mukaan sukuseuraan maksamalla heidän puolestaan seuran jäsenmaksu - vaikka joululahjaksi. Muita mainioita joululahjavinkkejä löytyy takakannen sukukirjojen ja sukukorujen joukosta! Saarelaisten Sukuseura ry:n jäsenmaksut Maksun saaja: Saarelaisten Sukuseura ry Saajan tilinumero: Kuopion Osuuspankki, FI46 5600 0520 2536 52 Jäsenmaksu 2016: 15 euroa/henkilö, ainaisjäsen 150 euroa/henkilö Lisää pankkisiirron viesteihin jäseneksi liittyvän yhteystiedot eli sukuseuran lehden postitusosoite

Hallituksen uusi jäsen esittäytyy - Leena Rauhala S aarelaisten sukuun on ilo kuulua. Saarelaisten sukuseuran järjestämiin tapahtumiin osallistuminen on innostanut minua tutustumaan juuriini. Sukuun liittyvät asiat ovat saaneet uusia tarinoita ja suvun merkitys omalle elämälleni on kasvanut. Nuoruudesta lähtien olen kantanut sisälläni saarelaisuutta ja kuvaa vahvasta ja elämänmyönteisestä mummostani Elli Mariasta. Hänen kauttaan juureni asettuvat Saarelaisten Lieksan Tapanin sukuhaaraan. Mummoni ja äitini kokivat elämänsä aikana paljon menetyksiä. Erityisesti äitini kovia kokemuksia ajatellessani voin ymmärtää, että hän koki iloa ja kiitollisuutta Jumalaa kohtaan synnyttäessään kaksoset, Leean ja minut, Kalevalan päivänä 28.2.1942. Valmistuin sairaanhoitajaksi 21-vuotiaana. Aloitin työt sairaanhoitajana 1963 Helsingissä Hesperian sairaalan nuoriso-osastolla. Erikoistuin psykiatriseen sairaanhoitoon ja jatko-opintojen jälkeen toimin mm sairaanhoidon opettajana ja päiväkodin johtajana. Jatkoin opiskeluja yliopistossa mm. kasvatustieteissä, sosiaalitieteissä ja kansanterveystieteessä ja valmistuin filosofian maisteriksi. Avioiduin vuonna 1963 ja perheeseemme syntyi viisi lasta, vuonna 1964 Minna-Kristiina ja vuonna 1965 kaksoset Teemu ja Vesa, vuonna 1966 Marketta ja vuonna 1971 Tuomo. Mieheni oli pappi ja toimi Imatralla asuessamme kappalaisena Kolmen Ristin Kirkossa. Pappilakotimme oli avoin ihmisten tapaamisille ja monet vaikeat tilanteet pysäyttivät näkemään avun tarpeen. Siitä lähtien olen ollut mukana vapaaehtoistyössä, mm. perustamassa Etelä-Karjalaan Palvelevaa puhelinta ja myöhemmin Tampereelle Kristillistä vanhusten palvelutaloa. Muutimme mieheni työn vuoksi 1973 Tampereelle, jossa toimin aluksi sosiaalipsykiatrisen kuntoutuskodin johtajana. Vuonna 1974 siirryin työhön Tampereen yliopistoon lääketieteellisen tiedekunnan sosiaalipsykiatriseen koulutus ja tutkimusryhmään. Toimin yliopistossa mm sosiaalilääketieteen sekä didaktiikan lehtorina yhteensä noin 25 vuoden ajan. Erilaisten tehtävien kautta näin, miten yhteiskunnassa voi vaikuttaa ja saada aikaan muutoksia. Sisareni Leean työtä läheltä seuranneena kiinnostuin politiikasta. Lähdin ensin kuntavaaleihin 1992. Siitä lähtien olen ollut jäsenenä Tampereen kaupunginvaltuustossa. Kansanedustajana olin neljä kautta 1999 2015. Sosiaalineuvoksen arvonimen sain 2013. Rakkaus auttamis- ja lähimmäistyöhön on äitini perintöä. Toimin edelleen useissa yhdistyksissä ja seurakuntatyössä. Ne antavat elämään sosiaalista ja henkistä rikkautta. Kaikista tehtävistä etusijalla on kuitenkin mumman rooli. Erityisesti viisi lastani ja kymmenen lastenlastani auttavat minua ymmärtämään hetkien merkitystä ja ajan muuttumista. Jäin keväällä 2015 eläkkeelle ja nautin uudenlaisesta elämästä kiireisten työvuosien jälkeen. Iloitsen uudesta tehtävästäni sukuseuran hallituksessa. Kolmannen sektorin alueella toimin edelleen mm Kristillisessä eläkeläisyhdistyksessä, Tampereen seurakunnan Palvelevassa puhelimessa, Tampereen Valkonauha ry:ssä, Tampereen romaniyhdistyksessä, Tampereen NNKY:ssä, Kristillisessä Elämänpuu Palvelutalo ry:ssä ja KD:n Naisjärjestössä. Jumalan rakkaus on kantava voima elämässäni ja yhteiset harrastukset sisareni perheen kanssa mm. matkailun ja musiikin parissa tuovat uuden kokemisen iloa. Leena Rauhala

Oikein hyvää ja rauhallista joulunaikaa sekä onnekasta uutta vuotta kaikille Saarelaisille! Sukuseuran hallitus Sukuseuran julkaisuja SAARELAISTEN KUVAKIRJA Viime kesänä ilmestynyt kuvateos on jatkoa viisitoista vuotta jatkuneelle Saarelaisten sukuhaarojen selvitystyölle. Sukututkimuksen yhteydessä sukuseuralle oli kertynyt laaja, yli 400 valokuvan arkisto, joka päätettiin julkaista omana teoksenaan. Kuvakirjaan kertyi kuvia lopulta noin 1200, kun tieto sen kokoamisesta levisi suvun keskuudessa. Vanhimmat kuvat ovat yli sata vuotta vanhoja. Niiden avulla voi nähdä millainen ukki on ollut vauvana tai mummi kauniina neitona, johon ukki rakastui. Eräissä kuvissa on monta sukupolvea. Niihin on myös tallentunut varsinkin maaseudun historiaa, kotieläimiä, työtä ja työtapoja. Kirjan on koonnut sukututkija Olavi Martikainen, jonka työpanos on ollut vertaansa vailla sukukirjojen syntymiselle. Tekijä: Olavi Martikainen. Laajuus 336 sivua. Hinta 50 euroa + postikulut JUURET PIELISEN KARJALASSA Saarelaisten Sukukirja 2 Lähtökohtana kirjalle on ollut Oulunjoen suusta, nykyisestä Oulun Saarelan kaupunginosasta, Pielisen Karjalaan 1600-luvulla tullut Saarelaisten suku. Tiedot on jaettu yhdeksään sukuhaaraan. Jokaisen sukuhaaran jälkeen on aakkosellinen hakemisto, jossa on viittaukset sukutauluun, jossa henkilön tiedot esiintyvät. Yli 800-sivuinen kirja on koottu talkootyönä sukututkijoiden Olavi Martikainen ja Pertti J. Saarelainen toimesta. Hinta 50 euroa + postikulut. EI OIKEUTTA MAASSA SAA... Kirjassa selvitetään Pohjois-Karjalaan muuttaneiden Saarelaisten sukuhaarojen vaiheita, omistamisia, liikkumista ja elämää 1600-luvun puolivälistä autonomian alkuun vuoteen 1809 asti. Kirjassa on myös sukutaulut samalta ajalta. Suvun tapahtumat on kytketty säästeliäästi yleisen historian kehykseen. Kirjan koko: B5, 288 sivua. Värivalokuvia: 24 kpl ja harmaasävykuvia 19 kpl. Värikarttoja 17 kpl ja harmaasävykarttoja 17 kpl. Varsinaisia sukutauluja vuosilta 1650 1810 on 60 sivua. Pertti Saarelaisen kokoamat sukutilaluettelot, asuinpaikkakartat ja valokuvat paikallistavat ja täsmentävät Saarelaisten elämää menneillä vuosisadoilla. Tekijät: Olavi Martikainen ja Pertti J. Saarelainen Hinta: 30 euroa + postikulut Sukuseuran julkaisuja voi tilata: Raimo Saarelainen, Hofinkatu 9, 80140 JOENSUU. puh. 050 563 2180, E-mail: raimojk.saarelainen@gmail.com