1 Toimintasuunnitelma 2017: LIITE 1 Hankekuvaukset 1. Kenia 1.1. TYTTÖJEN SUKUELINTEN SILPOMISEN EHKÄISY NYANZAN LÄÄNISSÄ Kumppanijärjestö: Tujikatze Humanitarian Program (THUMP) Vuosi: 2/2 Tujikatze Humanitarian Programin hanke keskittyy tyttöjen sukuelinten silpomisen ennaltaehkäisemiseen. Keskeisenä toimintamuotona on tarjota naisille ja miehille tietoa silpomisen syistä ja haittavaikutuksista, ihmisoikeuksista sekä seksuaali- ja lisääntymisterveydestä. Yhteisöjen jäsenistä koulutetaan vertaiskouluttajia, jotka jakavat tietoa edelleen omissa lähipiireissään. Vuoden 2017 aikana koulutetaan muun muassa nais-, mies- ja nuorisoryhmien jäseniä, opettajia, oppilaita ja oppilaiden vanhempia. Kouluissa tietoa jaetaan mm. koulujen sisäisissä ja koulujen välisissä osallistavissa tapahtumissa mm. keskustelun ja draaman keinoin. Vuoden aikana keskitytään myös edelleen Tujikazen kapasiteetin vahvistamiseen. Hankkeen päämääränä on, että yhteisön jäsenten näkemykset silpomisesta pakollisena siirtymäriittinä ovat alkaneet muuttua. Hankkeen tarkoituksena on, että yhteisön jäsenet tietävät silpomisen haittavaikutuksista ja ovat halukkaampia keskustelemaan aiheesta. Hankkeen odotetut tulokset ovat: 1. Koulutetut vapaaehtoiset pystyvät ohjaamaan koulutuksia ja kampanjoita silpomisesta ja tyttöjen oikeuksista. 2. Koulutetut vastuunkantajat tietävät silpomisen sosiaalisista, terveydellisistä ja oikeudellisista näkökulmista ja jakavat tietoa 3. Koulutetut opettajat ja opiskelijat tietävät silpomisen sosiaalisista, terveydellisistä ja oikeudellisista näkökulmista ja jakavat tietoa 4. Koulutetut nais-, mies- ja nuorisoryhmien edustajat tietävät silpomisen sosiaalisista, terveydellisistä ja oikeudellisista näkökulmista ja jakavat tietoa 5. Hankkeen henkilökunta osaa tehokkaasti toteuttaa silpomisen vastaista hanketta Hankkeen kokonaisbudjetti vuonna 2017 on 123 807 euroa. Vuoden aikana suunnitellaan hankkeen jatkoa seuraavalle ohjelmakaudelle.
2 1.1. TYTTÖJEN SUKUELINTEN SILPOMISEN EHKÄISY NYANZAN LÄÄNISSÄ Kumppanijärjestö: Manga Heart Orphan Care Vuosi: 2/2 Manga Heart Orphan Care:n hanke keskittyy tyttöjen sukuelinten silpomisen ennaltaehkäisemiseen. Keskeisenä toimintamuotona on tarjota naisille ja miehille tietoa silpomisen syistä ja haittavaikutuksista, ihmisoikeuksista sekä seksuaali- ja lisääntymisterveydestä. Yhteisöjen jäsenistä koulutetaan vertaiskouluttajia, jotka jakavat tietoa edelleen omissa lähipiireissään. Koulujen kanssa tehdään yhteistyötä, jotta hanke tavoittaa myös nuoria, ja nuoria aktivoidaan järjestämään omia kampanjoita. Myös opettajien osaamista tuetaan ja heitä aktivoidaan mukaan toimintaan. Vuoden 2017 aikana koulutetaan lisää vapaaehtoisia ja jatketaan yhteisöjen moraalisten ja laillisten vastuunkantajien, kuten kyläpäälliköiden ja kylävanhimpien, uskonnollisten toimijoiden, terveysalan ammattilaisten ja poliisien sekä muiden kuntien viranomaisten kouluttamista. Hankkeeseen tulee mukaan uusia kouluja, joiden opettajia, oppilaita ja oppilaiden vanhempia koulutetaan jo mukana olevien koulujen ohella. Hankkeen puitteissa toteutetaan myös silpomista käsittelevä dokumentaarinen filmi. Vuoden aikana tullaan myös edelleen vahvistamaan kumppanijärjestön kapasiteettia hanketoteuttajana. Hankkeen päämääränä on, että yhteisön jäsenten näkemykset silpomisesta pakollisena siirtymäriittinä ovat alkaneet muuttua. Hankkeen tarkoituksena on, että yhteisön jäsenet tietävät silpomisen haittavaikutuksista ja ovat halukkaampia keskustelemaan aiheesta. Hankkeen odotetut tulokset ovat: 1. Koulutetut vapaaehtoiset pystyvät ohjaamaan koulutuksia ja kampanjoita silpomisesta ja tyttöjen oikeuksista. 2. Koulutetut vastuunkantajat tietävät silpomisen sosiaalisista, terveydellisistä ja oikeudellisista näkökulmista ja jakavat tietoa 3. Koulutetut opettajat ja opiskelijat tietävät silpomisen sosiaalisista, terveydellisistä ja oikeudellisista näkökulmista ja jakavat tietoa 4. Koulutetut nais-, mies- ja nuorisoryhmien edustajat tietävät silpomisen sosiaalisista, terveydellisistä ja oikeudellisista näkökulmista ja jakavat tietoa 5. Hankkeen henkilökunta osaa tehokkaasti toteuttaa silpomisen vastaista hanketta Hankkeen kokonaisbudjetti vuonna 2017 on 123 808 euroa. Vuoden aikana suunnitellaan hankkeen jatkoa seuraavalle ohjelmakaudelle. 1.2. NAISIIN KOHDISTUVAN VÄKIVALLAN ENNALTAEHKÄISY NYANZAN LÄÄNISSÄ Kumppanijärjestö: Centre for Community Mobilisation and Empowerment (CECOME) Vuosi: 2/2 Centre for Community Mobilisation and Empowerment:n hanke keskittyy naisiin kohdistuvan väkivallan ennaltaehkäisemiseen. Hankkeessa koulutetut vapaaehtoiset toimivat eri kohderyhmien kuten koululaisten, nuorisoryhmien ja naisryhmien kanssa. Vuoden 2017 aikana jatketaan näiden kohderyhmien kouluttamista tarjoamalla heille tietoa väkivallan syistä ja haittavaikutuksista, ihmisoikeuksista sekä vaikuttamistyöstä. Vuoden aikana tullaan myös edelleen vahvistamaan CECOMEn kapasiteettia.
3 Hankkeen päämääränä on, että yhteisön jäsenet puhuvat avoimemmin ja toimivat enemmän naisten ja tyttöjen kohtaamaa väkivaltaa vastaan julkisesti. Hankkeen tarkoituksena on, että yhteisön jäsenet tietävät naisten ja tyttöjen oikeuksista. Hankkeen odotetut tulokset ovat: 1. Koulutetut vapaaehtoiset pystyvät ohjaamaan koulutuksia ja kampanjoita naisten ja tyttöjen oikeuksista liittyen väkivaltaan ja seksuaali- ja lisääntymisterveyteen 2. Koululaisryhmien jäsenet tietävät naisten ja tyttöjen oikeuksista liittyen väkivaltaan ja seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja jakavat tietoa 3. Naisryhmien jäsenet tietävät naisten ja tyttöjen oikeuksista liittyen väkivaltaan ja seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja jakavat tietoa 4. Koulujen ulkopuolisten nuorisoryhmien jäsenet tietävät naisten ja tyttöjen oikeuksista liittyen väkivaltaan ja seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja jakavat tietoa 5. Hankkeen henkilökunta osaa tehokkaasti toteuttaa hanketta Hankkeen kokonaisbudjetti vuonna 2017 on 123 808 euroa. Vuoden aikana suunnitellaan hankkeen jatkoa seuraavalle ohjelmakaudelle. 2. Nicaragua 2.1. ILMASTOKESTÄVYYDEN EDISTÄMINEN POHJOIS-NICARAGUAN MAATALOUSTUOTANNOSSA Kumppaniosuuskunta: Cooperativa Multisectorial Campo Verde Madriz R.L (COMCAVEM R.L) Vuosi: 3/4 Hankkeen päämääränä on parantaa pienviljelijöiden ja -yrittäjien maatalouden tuottavuutta ja kannattavuutta riskialttiissa ilmasto-olosuhteissa sellaiselle tasolle, että se takaa kohtuullisen toimeentulon sekä kasvattaa naisten mahdollisuuksia osallistua perheiden, tuottajajärjestöjen ja yhteiskunnan päätöksentekoon yhdenvertaisina miesten kanssa. Hankkeen tavoite on, että ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja luonnonvarojen järkevä käyttö vahvistavat maataloustuotannon ekologista kestävyyttä sekä parantavat mies- ja naismaataloustuottajien toimeentuloa. Hankkeen odotetut tulokset ovat: 1. Veden tasaisempi saatavuus vähentää maa- ja karjatalouden vuosittaisen tuottavuuden vaihtelua ja lisää tilojen kannattavuutta 2. Kasvintuotannon ja karjatalouden tuotanto on monipuolistunut ja tuottavuus kasvanut 3. Kasvintuotannon ja karjatalouden tuotantojärjestelmät ovat kehittyneet taloudellisesti ja ekologisesti kestävämmiksi 4. Nais- ja miesmaataloustuottajien kyky sopeutua muuttuviin sääolosuhteisiin on parantunut Vuonna 2017 hankkeen niin sanottujen plustuottajien koulutustoimintaa tehostetaan ja verkostoa laajennetaan ottamalla valmennukseen 48 uutta henkilöä. Arvoketjujen plustuottajat toimivat hyvinä esimerkkeinä ja vertaisneuvonantajina muille saman alan tuottajille. Koska sukupuolten välinen tasa-arvo
4 pientilalla on yksi perheyrityksen menestystekijöistä sekä tärkeä koko perheen hyvinvointitekijä, maatilan suunnitteluun liittyvään koulutukseen yhdistetään tasa-arvokoulutusta. Hanke jatkaa edelleen sadevesialtaiden ja niihin läheisesti liittyvien yhteysteiden rakentamisen, rinnemaiden suojelutyön ja tippakastelujärjestelmien asentamisen tukemista, sillä ne luovat edellytyksiä tuotantojärjestelmien ilmastokestävyydelle. Hanke edistää rinnemaiden sekä vesialtaiden ympäristön suojaistutuksia sekä puunistutuksia muun muassa laitumille. Pienkanaloita ja sikaloita rakentamalla kohennetaan pienviljelijöiden ruokaturvaa ja tulonmuodostusta sekä pientilojen naisten elinkeinomahdollisuuksia. Uusista elinkeinoista COMCAVEM jatkaa inkiväärin ja maustekurkuman tuotantokokeiluja Tierra Nuevalta saadulla juuriaineksella ja tavoitteena on kytkeytyä vuoden 2017 aikana Tierra Nuevan näiden tuotteiden arvoketjuun. COMCAVEM jatkaa myös aromaattisten ja lääkekasvien tuotannollista testausta. Lisäksi hankkeen tavoitteena on vuoden 2017 aikana vahvistaa projektin perustamaa kantavuohitarhaa perustamalla seitsemän uutta paikallista vuohitarhaa neljän vuonna 2016 perustetun lisäksi. COMCAVEM kokeilee vuonna 2017 järjestelmää, missä paikalliset vuohien kasvattajat voivat halutessaan myydä osan koiraseläimistä osuuskunnalle lihantuotantoon. Kokeilun tavoitteena on luoda toimintaperiaatteet maidontuotannon lisäksi lihantuotannolle. Hankkeen kokonaisbudjetti vuonna 2017 on 128 550 euroa. 2. 2. SUKUPUOLTEN VÄLISEN TASA-ARVON JA PIENYRITTÄJYYDEN EDISTÄMINEN KÄSITYÖLÄISTEN ARVOKETJUISSA (MIPYME) Kumppaniosuuskunta: Cooperativa Multisectorial Campo Verde Madriz R.L (COMCAVEM R.L) Vuosi: 2/3 Hankkeen päämääränä on parantaa mies- ja naiskäsityöläisten toimeentuloa ja elämänlaatua. Hankkeen tavoitteena on antaa käsityöläisille kyky ja usko muuttaa oman elämän suunta sekä rakentaa toimiva yritys. Hankkeen odotetut tulokset yritystoiminnan kehittämiseksi, taloudellisen ja inhimillisen voimaantumisen edistämiseksi sekä sukupuoleen perustuvien rooliodotusten muuttamiseksi ovat: 1. Mies- ja naiskäsityöläisten kyky suunnitella laadukkaita ja myyviä tuotteita on parantunut 2. Käsityöverstaiden tuotantotekniikka ja järjestelmät ovat kehittyneet laadukkaammiksi ja tehokkaammiksi 3. Yrittäjien itsetuntoa, yrittäjyyttä ja sukupuolten välistä tasa-arvoa edistävä pitkäjänteinen koulutus- ja valmennusohjelma on valmis ja toiminnassa 4. Paikallinen oppimis- ja tiedonsiirtoverkosto tukee käsityöläisten toimeentulon kehittymistä yhteisötasolla 5. Naiset ovat voimaantuneet perheen sisällä ja yhteisön jäseninä 6. Uusi maskuliinisuus miesten asenteet sukupuoleen perustuvia rooliodotuksia kohtaan ovat muuttuneet enemmän sukupuolten välistä tasa-arvoa tukeviksi perheen sisällä ja yhteisöissä
5 Käsityöarvoketjujen kehittämisessä on asetelma, jossa MIPYME-hanke kasvattaa käsityöläisten yrittäjätaitoja ja edistää heidän inhimillistä voimaantumistaan ja samanaikaisesti rinnalla toimii Manos Nicas -prosessi (ks. seuraava hanke), joka antaa Manos Nicas -verkostoon toistaiseksi kuulumattomille käsityöläisille tietoa siitä, millaiset tuotteet menevät ja mitkä eivät mene kaupaksi. Mahdollisuus saada omia tuotteita Manos Nicas - kauppoihin toimii hyvänä motivaatiotekijänä tuotteita ja työtapoja parannettaessa. Nämä kaksi projektia täydentävät toisiaan ja ne toimivat hyvässä vuorovaikutuksessa niin, että kumpikin hanke vahvistaa toisen hankkeen kehitysprosesseja. Hankkeen koulutustoiminnassa otetaan vuonna 2017 erityisprioriteetiksi paikallisten muutoksentekijöiden valmentaminen. Muutoksentekijöistä koulutetaan vertaistukihenkilöitä, minkä lisäksi he kehittävät eri alojen käsityöläisten välistä yhteistyötä ja edistävät järjestäytymistä. Käsityöläisten tuotteiden ja työtapojen parannusprosesseja tuetaan antamalla käsityöläisille parempia työkaluja ja tuotantotarvikkeita. Valtakunnallisissa messutapahtumissa käsityöläiset saavat tuotteistaan suoraa ostajapalautetta. Markkinoihin liittyviä palaute-, analyysi- ja oppimissyklejä vahvistetaan vuoden aikana sekä käsityöläisten että hanketiimin tasolla. Vuonna 2017 jatketaan myös kansainvälisiin markkinoihin tutustumista tiedonhankintamatkoilla. Meksikon NY NOW -messut sekä Kolumbian EXPOARTESANIAS-messut ovat erinomainen tilaisuus saada oppia siitä, kuinka käsityöarvoketjut on saatu tuottamaan hyvin suunniteltuja tuotteita, joille on kehitetty vahva brändi. Hankkeeseen osallistuu 19 käsityöläisosuuskuntaa seitsemässä käsityötuotteiden arvoketjussa. Hankkeen kokonaisbudjetti vuonna 2017 on 91 798 euroa. 2. 3. MANOS NICAS: KÄSITYÖTUOTTEIDEN TUOTEKEHITTELY- JA MARKKINOINTIHANKE Kumppaniosuuskunta: Cooperativa Multisectorial Campo Verde Madriz R.L (COMCAVEM R.L) Vuosi: 2/3 Käsityöläisten yrittäjyyskoulutuksen ja tasa-arvotyön rinnalla toteutetaan yhteistyössä COMCAVEMosuuskunnan kanssa käsityötuotteiden tuotekehittely- ja markkinointihanketta, joka rakennetaan Solidaarisuuden tukemien osuuskuntien kanssa heidän vuonna 2014 kehittämänsä Manos Nicas -brändin ympärille. Kaupallisilla markkinoilla huomio keskittyy tuotteisiin: niiden laatuun, hintaan, käyttökelpoisuuteen ja myytävyyteen. Käsityöläisten peruskehitysohjelman voimaantumisprosessia täydentämään tarvitaan markkinahakuinen prosessi, missä keskitytään tuotekehittelyyn ja myynnin edistämiseen kaupallisesta näkökulmasta. Hankkeessa keskitytään kolmeen muutosprosessiin 1. Tuotteiden kilpailukyvyn parantamiseksi kehitetään tuotteiden muotoilua ja laatua. Muotoilun osalta tehdään yhteistyötä Meksikossa toimivan SUHAB-muotoilukollektiivin, Meksikon kansallisen yliopiston (UNAM) ja Monterreyn teknisen korkeakoulun opettajien kanssa. Hanke tekee yhteistyötä myös Aalto-yliopiston muotoilun laitoksen kanssa. 2. Käsityöyritysten markkinastrategioita parannetaan tiivistämällä heidän yhteyksiään markkinoihin myynnin lisäämiseksi ja markkinatiedon saamiseksi: Manos Nicas -kaupat, kansalliset ja kansainväliset messutapahtumat ja yhteistyö yhdysvaltalaisen NOVICA-verkkokaupan kanssa.
6 3. Manos Nicas verkosto järjestäytyy oikeustoimikelpoiseksi, nicaragualaisia käsityöläisiä edustavaksi ja heidän kehitysaloitteitaan ajavaksi tahoksi. Vuoden 2017 tärkeimmät toiminnot ja samalla haasteet liittyvät tuotteiden muotoilun parantamiseen, tuotevalikoiman laajentamiseen sekä käsityöläisten laatujärjestelmien ja työtapojen tehostamiseen. Manos Nicas -projektissa on tällä hetkellä mukana viisi kasvusektoria: puutuotteet, vuolukivituotteet, saviesineet, kasvikuitu- ja männynneulastuotteet ja kangastuotteet. Näillä kasvusektoreilla käytetään resursseja uusien tuotteiden kehittämiseen, parempien raaka-aineiden ja viimeistelytarvikkeiden hankintoihin sekä koe-erien valmistamiseen markkinakokeiluja varten. Vuoden 2017 budjetissa on erityisvaraus työvälinehankintoihin. Yhteistyötä meksikolaisten korusuunnittelijoiden kanssa jatketaan vuonna 2017 mm. puu ja hopeakorujen mallien osalta. Helmikuussa 2017 järjestetään kansainvälinen muotoilijoiden kokoontuminen, johon kutsutaan meksikolaisia muotoilijoita ja Aalto-yliopiston edustaja. Kokoontumisen tavoitteena on kehittää käsityötuotteiden muotoilua sekä aloittaa konkreettinen yhteistyön suunnittelu Aalto yliopiston muotoilun laitoksen kanssa. Vuoden 2017 aikana on tarkoitus solmia yhteyksiä mahdollisiin ostajatahoihin myös Meksikossa käyttäen hyväksi jo luotuja meksikolaisia yhteistyösuhteita. Vuoden 2017 tavoitteena on myös laajentaa Manos Nicas -kauppojen tuotevalikoimaa ja lisätä kauppojen ja tuotteiden näkyvyyttä paikkakunnilla, jotka ovat Nicaraguan keskeisiä matkailukohteita sekä perustaa uusi myyntipiste Managuaan. Vuoden 2017 aikana perustetaan myös Alianza Manos Nicas -verkosto, johon osallistuvat järjestäytyneiden käsityöläisryhmien lisäksi COMCAVEM ja Tierra Nueva osuuskunnat. Mikäli tärkeimpien käsityöläisryhmien kanssa saadaan käyntiin markkinasuuntautuneita tuotteiden laatua ja niiden valmistustapoja parantavia kehitysprosesseja, niihin voidaan lähivuosien aikana liittää mukaan suuri määrä käsityöläisiä. Pohjois-Nicaraguassa ja Boacon alueella on kaiken kaikkiaan noin kolme tuhatta perhettä, jotka saavat kokonaan tai osittain toimeentulonsa käsityöelinkeinoista. Manos Nicas -hanke on tärkeä tienraivaaja, jolla voi olla huomattavasti volyymiaan suurempi merkitys Nicaraguan käsityöelinkeinojen kehitykselle. Hankkeen kokonaisbudjetti vuonna 2017 on 190 109 euroa. 2. 4. OSUUSKUNNAN TUOTANNON MONIPUOLISTAMINEN, MARKKINOILLEPÄÄSYN TUKEMINEN JA ORGANISAATION KEHITTÄMINEN Kumppaniosuuskunta: Tierra Nueva Vuosi: 1/1 - täsmähanke Tierra Nuevan päätuote on kahvi. Osuuskuntayhtymän kahvin viennin arvo on keskimäärin noin kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Kahvin lisäksi Tierra Nueva myy eurooppalaisille ja pohjoisamerikkalaisille ostajille hunajaa sekä raastettua ja kuivattua inkivääriä ja maustekurkumaa. Inkiväärin ja maustekurkuman tuotanto on kasvamassa ripeää vauhtia ja näille tuotteille on hyvää kysyntää kansainvälisillä luomutuotemarkkinoilla. Keski-Amerikka on yksi maailmanlaajuisen ilmastonmuutoksen riskialueista. Keski-Amerikkaa koskevat ilmastoprojektiot ennakoivat, että kahvin kasvattaminen muuttuu taloudellisesti kannattamattomaksi suuressa osassa nykyisistä kahvintuotantoalueista. Tierra Nueva on huolissaan näistä tulevaisuuden näkymistä ja yrittää nyt edistää osuuskuntalaisten ilmastosopeutumista selvittämällä ja kokeilemalla uusia
7 tuotantovaihtoehtoja, joiden avulla voidaan monipuolistaa kahvitilojen tuotantojärjestelmiä ja vähentää niiden haavoittuvuutta. Tierra Nuevan suunnitelmana on osallistua vuoden 2017 aikana kolmeen messutapahtumaan, joiden tarkoituksena on kartoittaa ja löytää ostajia erityisesti uusille maustetuotteille (kurkuma, luomuvanilja, kardemumma, kaneli ja annatto). Messukierroksen lisäksi Tierra Nueva aikoo tehdä luomukaupan ja Reilun kaupan yritysten piirissä markkinatutkimuksen, jossa selvitetään edellä mainittujen tuotteiden laatuvaatimuksia, sertifiointivaatimuksia ja hintoja. Vuoden 2017 aikana Tierra Nueva seuraa ja dokumentoi syksyllä 2016 perustettavien vaniljan ja kardemumman koealojen kehitystä. Viljelykokeilujen avulla voidaan valikoida tuotteet ja rakentaa niiden laatujärjestelmää. Yhteistyölle Tierra Nuevan kanssa suunnitellaan vuoden 2017 aikana exit-hanke uudelle ohjelmakaudelle 2018-2021. Hankkeen kokonaisbudjetti vuonna 2017 on 42 742 euroa. 3. Somalimaa 3.1. TOGDHEERIN ALUEEN PIENVILJELIJÖIDEN TOIMEENTULON PARANTAMINEN JA OSUUSKUNTIEN KEHITTÄMINEN Kumppanijärjestö: Agricultural Development Organization (ADO) Vuosi: 2/3 Hankkeessa jatketaan vuoden 2015 lopussa päättyneen ruokaturvan kehittämishankkeen kehitysprosesseja Beerin ja Beeraton yhteisöjen perheiden ruokaturvan ja toimeentulon parantamiseksi ekologisesti kestävällä tavalla. Hankkeen toisen vaiheen tavoitteena on siementuotannon, seesamin, vihannesten ja hedelmien arvoketjujen kehittäminen. Tuottavuuden kasvua ja tuotantovarmuutta tukevan tutkimuksen aloittaminen, tuotteiden kaupallistaminen ja yrittäjyyden kehittäminen ovat uuden hankkeen keskiössä. Naisten asema tuottajina sekä osuuskunnissa on hankkeen erityinen osa-alue myös jatkohankkeessa. Hankkeen odotetut tulokset ovat: 1. Maanviljelijöillä on käytettävissään oman siemenpankin kuivuutta kestäviä ja hyvin tuottavia siemenlajikkeita 2. Vihannesten ja hedelmien tuotannosta on kehittynyt naisille kannattava elinkeino 3. Maanviljelijöiden kyky tuottaa, prosessoida ja myydä seesamöljyä on parantunut 4. ADO:lla on käytössään paikallisesti tieteellisin menetelmin saatua tietoa ja ADO:n kapasiteetti kehittää kuivan alueen maataloutta on parantunut Vuonna 2017 hankkeessa tuetaan siementuotantoa perustamalla paikallisia siemenpankkeja tukemalla tutkimustyöstä, yhteistyössä norjalaisen Development Fundin ja Etiopialaisten asiantuntijoiden kanssa. Hanke jatkaa osuuskuntien kapasiteetin tukemista mm. perustamalla osuuskuntiin työryhmiä, joiden vastuulla on markkinointi ja myynti. Seesamöljyn arvoketjun kehittämiseksi perustetaan 100 viljelijän hallinnoima 100 hehtaarin viljelmä laadukkaan öljyn tuottamiseksi ja edelleen prosessoitavaksi. Vihannesten viljelyä tehostetaan ja hedelmien tuotanto aloitetaan naisryhmien kanssa. Edellisen hankkeen aikana rakennetut kastelujärjestelmät mahdollistavat koepalstojen perustamisen sekä vihannesten ja hedelmien
8 kasvattamisen. Tuotanto on kuitenkin edelleen osin riippuvainen sateista, koska Afrikan sarvessa erittäin pitkään jatkuneen kuivuuden takia sadevedenkeruu on ollut vähäistä. Hankkeen kokonaisbudjetti vuonna 2017 on 185 308 euroa. Solidaarisuus on myös mukana perustamassa kansainvälistä konsortiota tukemaan Somalimaan maataloustutkimusta yhdessä Luonnonvarakeskuksen, ADOn ja muiden tahojen kanssa. Hankkeella on keskeisten paikallisten ministeriöiden tuki ja siihen haetaan kansainvälistä ja suomalaista rahoitusta. 3.2. MAANVILJELIJÖIDEN JA PAIMENTOLAISTEN TOIMEENTULON VAHVISTAMINEN BURAON JA SHEIKHIN ALUEILLA Kumppanijärjestö: Candlelight for Health, Education and Environment (CLHE) Vuosi: 3/3 Hankkeen tarkoituksena on parantaa pienviljelijäperheiden toimeentuloa kehittämällä rehun- ja sisalin arvoketjujen toimivuutta hankealueella. Rehun arvoketjussa hankkeen toiminnot tukevat rehuntuotannon määrän, laadun ja kannattavuuden kasvattamista yleensä ja erityisesti vuoden kriittisinä kuukausina, mikä edelleen parantaa alueen suurimman arvoketjun lihan tuotannon kannattavuutta. Toisena osa-alueena hanke tukee naisten omien tuotantoryhmien toimintaa sekä lisää naisten omia tuloja vahvistamalla sisalin arvoketjua. Työtä tehdään yhteistyössä kenialaisten asiantuntijoiden ja Somalimaan maatalousministeriön kanssa. Hankkeen keskeisin tavoite on luoda yhdessä naisryhmien kanssa sisalille laadukas ja toimiva tuotantojärjestelmä. Hankkeen toiminnot tukevat alueiden vesivarojen ja ympäristön tilan kohentamista. Vuonna 2017 hankkeessa kehitetään rehun tuotantoa laajentamalla helposti sulavien rehulajikkeiden siementuotantoa ja viljelyä, sekä lisäämällä tuottajien tietoa rehun tuotannosta, rehulajikkeiden ravitsemusominaisuuksista ja paalausmenetelmistä hävikin pienentämiseksi, ja edelleen tulojen kasvattamiseksi. Jokaiseen yhteisöön perustetaan Farmer Field School (FFS, FAO:n käyttämä toimintatapa) ja laaditaan rehun tuotantonormiohjeistus viljelijöiden käyttöön. Maaperän toiminnallista viljavuutta lisätään kasvattamalla maan päällisen biomassan määrää: muokataan eroosion köyhdyttämää maata rehuntuotantoon sekä istuttamalla rehuksi kelpaavia puulajikkeita. Vuoden aikana yhdessä yhteisöjen kanssa neuvotellaan mahdollisuudesta perustaa erityisiä laidunalueita, joille istutetaan isoja aloja laadukkaita rehukasveja yhteisöjen tuotantoeläinten käyttöön. Rehuntuottajat saavat myös räätälöityä tukea (koulutus, neuvonta ja opintomatkat) markkinointiin. Sisalin tuotannon laatua parannetaan vuonna 2017 tuomalla Keniasta 4000 taudinkestävää sisalin tainta naisten taimitarhoihin. Uusien lajikkeiden avulla kasvatetaan sisalin tuottavuutta ja parannetaan käsityötuotteiden raaka-aineen laatua. Vuoden 2016 aikana Etiopiasta tuotujen taimien osalta keskitytään tuotannon ja sadonkorjuun laadun kehittämiseen pelloilla. Lisäksi muita alueen maatiloja neuvotaan sisalin käytöstä karja-aitana. Sisalin tuotannon kehittämisen rinnalla jatketaan alkanutta naisten osaamisen kehittämistä sisalkuidun käsittelyssä ja -tuotteiden tehokkaassa ja laadukkaassa valmistuksessa sekä lisätään tuottajien yhteyksiä markkinoihin ja kasvatetaan heidän tietoaan ostajien vaatimuksista ja myyntikanavista.
9 Vuonna 2017 hankeyhteisöihin asennetaan kaksi sisalin kuorimisjätteestä biokaasua tuottavaa yksikköä, joiden käytöstä saatiin vuoden 2015 aikana erittäin hyvää palautetta. Koneet on kehitetty Keniassa Afrikan olosuhteisiin sopiviksi niitä on helppo käyttää ja huoltaa. Hankkeessa tehdään vuonna 2017 väliarviointi, jossa arvioidaan hankkeen tuloksellisuus sekä haetaan tietoa tukemaan uuden hankevaiheen suunnittelua. Hankkeen kokonaisbudjetti vuonna 2017 on 152 607 euroa. 3.3. NUORTEN NAISTEN JA MIESTEN KESTÄVÄN TOIMEENTULON EDISTÄMINEN BURAON KAUPUNGIN ALUEELLA Kumppanijärjestö: Somaliland Youth Society (SYS) Vuosi: 2/2 Hankkeen tarkoituksena on, että Buraon kaupungissa asuvien nuorten miesten ja naisten työllisyys on lisääntynyt tukemalla nuorten omaa yrittäjyyttä. Hankkeen tavoitteena on luoda nuorten kaupunkilaisten työpaikkoja maatalouden arvoketjuihin. Hankkeessa pyritään lisäämään maataloustuotteiden myyntiä ja toisaalta paikallisten tuotteiden kulutusta. Hankkeessa perustettuja yrityksiä ovat mm. ravintolat, mehujen myyntipisteet ja viljojen prosessointi kulutustuotteiksi. Hanke tekee yhteistyötä CLHE:n ja ADO:n toimeentulohankkeiden kanssa edistäen tuottajaosuuskuntien tuotteiden myyntiä Buraon kaupungissa. Tämän pilottihankkeen keskiössä on yrittäjävalmennus sekä räätälöity tuki omien yritysten perustamiseksi. Pilottivaiheen aikana, nuorten yrittäjien tukemisen lisäksi, SYS kehittää omaa lähestymistapaansa start-up yritysten tukemiseksi sekä verkostoituu relevanttien tahojen kanssa. Vuonna 2017 hanke jatkaa 19 nuoren yrittäjän yritystoiminnan tukemista. Vuoden aikana SYS kartoittaa maatalouden arvoketjujen tarjoamia mahdollisuuksia yritystoiminnalle. Tuotteiden myynnin lisäksi tuotantopanosten tuottaminen ja erilaiset palvelut tarjoavat nuorille mahdollisuuksia itse-työllistyä maatalouden arvoketjuissa, sekä edelleen työllistää muita nuoria. Vuoden 2017 aikana SYS suunnittelee yhteistyössä toisen nuorisojärjestön, SOYDAVO:n, kanssa. Tärkeä osa suunnittelutyötä on aloittaa yhteistyö kartoitettujen sidosryhmien, kuten mikroluottolaitosten ja yksityissektorin omien verkostojen kanssa. Hankkeen kokonaisbudjetti vuonna 2017 on 76 303 euroa. 3.4. TYTTÖJEN SUKUELINTEN SILPOMISEN EHKÄISY - KOLMAS HANKEVAIHE Kumppanijärjestö: Candlelight for Health, Education and Environment (CLHE) Vuosi: 2/2 CLHE:n silpomisen vastaisen hankkeen kolmannen hankevaiheen aikana keskitytään edelleen erityisesti tiedon lisäämiseen silpomisen terveydellisistä ja sosiaalisista haittavaikutuksista. Hanketta toteutetaan kylissä, joihin hankkeen puitteissa perustetaan silpomista vastustavia komiteoita ja nuorisoryhmiä. Myös kylien uskonnollisille johtajille sekä lasten ja nuorten vanhemmille tarjotaan koulutusta. Hankkeessa tehdään yhteistyötä Hargeisassa yliopisto-opiskelijoiden ja naistoimittajien kanssa. Vuoden 2017 aikana hankkeelle perustetaan omat Facebook-sivut ja radio- ja TV-lähetyksiä silpomisen haittavaikutuksista lisätään. Silpomisen vastainen yliopisto-opiskelijoiden kirjoitus julkaistaan nuortenlehdessä, jota jaetaan mm. kahviloissa sekä yliopistolla. Hanketta toteuttava kumppanijärjestö CLHE läpileikkaa Solidaarisuuden
10 tukeman hankkeen avulla silpomisen vastaisen työn kaikkeen muuhunkin Somalimaassa tekemään työhönsä, kuten ympäristö- ja koulutushankkeisiin. Hankkeen päämääränä on, että Hankealueilla Togdheerin ja Maroodijeexin lääneissä ollaan halukkaampia luopumaan kaikista silpomisen muodoista. Tarkoituksena on, että hankealueilla tiedetään silpomisen terveydellisistä ja sosiaalisista haittavaikutuksista sekä ymmärretään kaikkiin silpomisen muotoihin liittyvät uskonnolliset harhakäsitykset. Hankkeen odotetut tulokset ovat: 1. Hankkeeseen osallistuneet vanhemmat, nuoret ja uskonnolliset johtajat tietävät silpomisen sosiaalisista haittavaikutuksista 2. Hankkeeseen osallistuneet vanhemmat, nuoret ja uskonnolliset johtajat tietävät silpomisen terveydellisistä haittavaikutuksista 3. Hankkeeseen osallistuneet vanhemmat, nuoret ja uskonnolliset johtajat ymmärtävät kaikkiin silpomisen muotoihin liittyvät uskonnolliset harhakäsitykset 4. Hankkeeseen osallistuneet vanhemmat, nuoret ja uskonnolliset johtajat jakavat tietoa silpomisen haittavaikutuksista ja uskonnollisista harhakäsityksistä julkisesti tai yksityisesti 5. Silpomisasioiden läpileikkaaminen CLHE ohjelmissa on vahvistunut 6. Silpomisen kaikkien muotojen vastustus on vahvemmin näkyvillä mediassa 7. CLHE on tuonut tietoaan ja osaamistaan esille eri sidosryhmätapaamisissa Hankkeen kokonaisbudjetti vuonna 2017 on 133 269 euroa. 3.5. SILPOMISEN VASTAISTEN TOIMIJOIDEN KOORDINAATION TEHOSTAMINEN JA VAIKUTTAMISTYÖN VAHVISTAMINEN SOMALIMAASSA Kumppanijärjestö: Network against FGM (NAFIS) Vuosi: 2/2 Hankkeen tarkoituksena on tukea silpomistapausten vähentymiseen tähtäävää työtä kansallisella tasolla Somalimaassa. Hanketta toteuttaa silpomisen vastaista työtä tekevien järjestöjen kattojärjestö NAFIS (Network against FGM/C in Somaliland). Hankkeessa lisätään vuoropuhelua kansalaisyhteiskunnan toimijoiden, uskonnollisten johtajien ja poliittisten päättäjien välillä. Kansalaisyhteiskunnan toimijoiden kanssa lisätään verkostoitumista ja koordinaatiota, jotta toimijat voisivat sopia yhteisistä nolla-toleranssia tukevista viesteistä ja tuloksellisista silpomista vähentävistä lähestymistavoista. Uskonnollisten johtajien välistä vuoropuhelua lisätään ja heidän keskuudesta pyritään aktivoimaan hankkeeseen mukaan entistä enemmän niitä henkilöitä, jotka kannattavat nolla-toleranssia silpomisen suhteen. Poliittisille johtajille tullaan tarjoamaan tietoa silpomisen haittavaikutuksista ja heitä lobataan toimimaan silpomisen vastaisten aloitteiden tekemiseen. Vuoden 2017 aikana hankkeessa järjestetään mm. televisiossa ja radiossa lähetettävä paneelikeskustelu päätöksentekijöiden ja uskonnollisten johtajien kesken. Sosiaalisessa mediassa lähetetään myös viikoittaisia vaikuttamisviestejä. Hankkeen päämääränä on, että tyttöjen ja naisten oikeudet toteutuvat paremmin poliittisten päättäjien, uskonnollisten johtajien ja kansalaisjärjestöjen ottaessa vahvemman kielteisen kannan silpomisen kaikkia
11 muotoja vastaan Somalimaassa. Tarkoituksena on, että Poliittiset päättäjät, uskonnolliset johtajat ja kansalaisjärjestöt työskentelevät yhdessä kansallisen silpomisen vastaisen lain eteenpäin viemiseksi. Hankkeen odotetut tulokset ovat: 1. Kansalaisjärjestöjen yhteistä lähestymistapaa kampanjoida ja vaikuttaa kansallisen silpomisen kieltävän lain edistymiseen on vahvistettu tehokkaasti. 2. Koulutuksiin osallistuneet uskonnolliset johtajat on tavoitettu tehokkaasti ja he ovat tietoisia silpomiseen liittyvistä terveydellisistä ja sosiaalisista haittavaikutuksista 3. Koulutuksiin osallistuneet poliittiset päättäjät on tavoitettu tehokkaasti ja he ovat tietoisia silpomiseen liittyvistä terveydellisistä ja sosiaalisista haittavaikutuksista 4. Mediassa kampanjoidaan kaikkia silpomisen muotoja vastaan ja tuodaan esille silpomisen haittavaikutuksia Hankkeen kokonaisbudjetti vuonna 2017 on 54 502 euroa. 3.6. SUKUPUOLISTUNEEN VÄKIVALLAN ENNALTAEHKÄISEMINEN SOMALIMAASSA Kumppanijärjestö: Somaliland Youth and Development Voluntary Organization (SOYDAVO) Vuosi: 4/4 Naisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta ja perheväkivalta ovat Somalimaan alueella kasvussa. Maansisäiset pakolaiset joutuvat herkimmin väkivallan uhreiksi ja heidän mahdollisuutensa vaatia oikeutta ovat muuta väestöä heikommat. Väkivallan taustalla vaikuttavat muuttuneet sukupuoliroolit, jotka aiheuttavat hämmennystä perinteisesti hyvin patriarkaalisessa yhteiskunnassa. Väkivallan ennaltaehkäiseminen ja uhrien oikeuksia kunnioittavan tapausten käsittelyn kannalta tiedon ja kommunikoinnin lisääminen erityisesti nuorten ja heitä ympäröivien yhteisön jäsenten, klaanijohtajien sekä uskonnollisten johtajien keskuudessa ovat hankkeen keskiössä. Toisaalta lisätään vuoropuhelua vastuunkantajien ja oikeuksien haltijoiden välillä ja tietoa väkivallan haittavaikutuksista ja ihmisten oikeuksista. Hanketta toteutetaan 20 kylässä, joista 17 on Buraon kaupungissa ja kolme sen ulkopuolella. Kylissä on myös maansisäisten pakolaisten leirejä. Lisäksi hankkeessa tehdään yhteistyötä 11 koulun kanssa. Vuoden 2017 aikana työskennellään erityisesti nuorten kanssa niin kouluissa kuin kylissäkin käsitellen ihmisoikeuksia ja ohjeistetaan opettajia siitä, miten he voivat tuoda aiheen käsittelyn mukaan opetukseensa. Lisäksi klaanijohtajien ja kylävanhimpien kanssa käydään läpi väkivaltatapausten käsittelyä ja siihen liittyviä oikeusperiaatteita. Hanke päättyy kesäkuussa 2017 ja sen evaluointi toteutetaan vuoden aikana. Tämän jälkeen SOYDAVOn kanssa aloitetaan uuden hankkeen suunnittelu. Hankkeen päämääränä on, että Togdheerin alueen ihmisten hyvinvointi on lisääntynyt sukupuolittuneen väkivallan vähentymisen seurauksena. Tarkoituksena on, että naisten ja tyttöjen oikeuksien turvaaminen yhteisön koulutuksen myötä vähentää sukupuolittuneen väkivallan tapauksia hankealueella. Hankkeen odotetut tulokset ovat: 1. Vanhempien ymmärrys roolistaan ja vastuistaan perheessä on kasvanut 2. Nuoret ymmärtävät, millä tavalla heidän tulee käyttäytyä muita kohtaan 3. Naisten ja miesten tiedot oikeuksistaan ovat kasvaneet 4. Yhteisön tietoisuus ja luottamus valtiolliseen oikeusjärjestelmään on kasvanut
12 Hankkeen kokonaisbudjetti vuonna 2017 on 130 806 euroa.
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 LIITE 2a: TALOUSARVIO 2017 2017 Talousarvio 2016 Talousarvio 2015 Tilinpäätös Varsinainen toiminta Kehitysyhteistyö Tuotot AVUSTUKSET UM kumppanuussopimus 1 470 000 1 570 000 2 570 454 1 470 000 1 570 000 2 570 454 Tuotot yhteensä 1 470 000 1 570 000 2 570 454 Kehitysyhteistyön kulut Ohjelmatoiminta -1 557 420-1 614 946-2 282 434 Ohjelmasuunnittelu, resurssien kehittäminen -347 289-289 762-197 965 Viestintä -247 789-247 789-316 061 Hallinto -239 166-239 165-300 473-2 391 663-2 391 662-3 096 933 Kehitysyhteistyö yhteensä -921 663-821 662-526 479 Hallinnon erittely Henkilöstökulut -122 332-140 329-139 643 Taloushallinnon kulut -27 000-27 000-23 243 Toimiston kiinteät kulut -107 500-122 500-91 381 Toimiston yleiskulut (ATK, puhelin, postitus jne,) -19 200-19 200-22 063 Muut toimistokulut -10 500-6 500-24 143 Muu hallinto -15 000-71 726 Siirto kehitysyhteistyöhön 239 166 239 165 300 473-62 366-76 364-71 726 Varsinainen toiminta yhteensä -984 029-898 026-598 205 Varainhankinta Tuotot 1 166 000 1 033 000 758 276 Varainhankinnan kulut -515 000-200 000-236 303 651 000 833 000 521 973 Omatoiminen tuotto/kulujäämä -333 029-65 026-76 233 Sijoitus-ja rahoitustoiminta Tuotot 32 400 32 400 33 253 Kulut 32 400 32 400 33 253 Satunnaiset kulut Siirto sijoituksesta 270 000 200 000 165 000 Varainhankinnan investoinnit -200 000-123 899 Tilikauden tulos -30 629-32 626-1 879
BUDJETTI 2017 Solidaarisuuden kehitysyhteistyöohjelma 2016-2018 Ohjelmatoiminta Hankkeen nimi ja numero Kesto Budjetti Rahoitus Valtionapu Omarah. NICARAGUA: 453 200 278 621 174 579 1. COMCAVEM: ilmastokestävyyden edistäminen 2015-2018 128 550 79 091 49 459 2. COMCAVEM: käsityöläisten toimeentulon kehittäminen 2016-2018 91 798 56 419 35 379 3. COMCAVEM: käsityötuotteiden tuotekehittely ja markkinointi 2016-2019 190 109 116 841 73 268 4. TIERRA NUEVA: täsmähanke 2017 42 742 26 269 16 473 SOMALIMAA: 732 797 450 377 282 420 7. CHLE: rehun ja sisalin tuotannon kehittäminen 2015-2017 152 607 93 792 58 815 8. CLHE: FGM:n ehkäisy 2016-2017 133 269 81 907 51 362 9. NAFIS: FGM-verkostoitumisen edistäminen 2016-2017 54 502 33 497 21 005 10. SOYDAVO: Naisiiin kohdistuneen väkivallan ehkäisy 2014-2017 130 806 80 393 50 413 11. ADO: Ruokaturvan kehittäminen 2016-2018 185 308 113 891 71 418 12. SYS: nuorten toimeentulon kehittäminen 2016-2017 76 303 46 896 29 407 KENIA: 371 423 228 277 143 147 14. CCECOME: naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisy 2016-2017 124 760 76 678 48 083 15. Manga Heart: FGM:n ehkäisy 2016-2017 119 046 73 166 45 880 16. THUMP: FGM:n ehkäisy 2016-2017 127 617 78 434 49 184 YHTEENSÄ 1 557 420 957 274 600 146 Ohjelmasuunnittelu ja resurssien kehittäminen Hankkeen nimi ja numero Kesto Budjetti Valtionapu Omarah. 17. Ohjelmasuunnittelu ja seuranta, kapasiteetin vahvistaminen 284 594 174 911 109 683 18. Kumppaneiden taloushallinnon kapasiteetin vahvistaminen 62 695 38 532 24 163 YHTEENSÄ 347 289 213 444 133 845 Viestintä Hankkeen nimi ja numero Kesto Budjetti Valtionapu Omarah. 19. Kehitysviestintä 137 916 84 763 53 153 20. Ohjelmasta tiedottaminen 109 873 67 528 42 345 YHTEENSÄ 247 789 152 291 95 498 Yhteensä kumppanuussopimuksen kustannukset ilman hallintokuluja 2 152 498 1 782 483 829 489
Hallinto (enint. 10% kokonaiskuluista) Budjetti Valtionapu Omarah. Henkilöstökulut 122 332 Taloushallinnon kulut 27 000 Toimiston kiinteät kulut 91 500 Toimiston yleiskulut (ATK, puhelin, postitus jne,) 19 200 Muut toimistokulut 10 500 Muu hallinto 31 000 YHTEENSÄ 301 532 9,99 % kokonaiskulutuksesta 239 166 146 991 92 175 YHTEENSÄ OHJELMAN KOKONAISKULUT 2017 Budjetti Valtionapu Omarah. YHTEENSÄ 2 391 664 1 470 000 921 663 Um-osuus 61,46 % Omarahoitus 38,54 %
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 LIITE 2c: VIESTINNÄN TALOUSARVIO 2017 KEHITYSVIESTINTÄ Yht. Tiedotustoiminnan palkat ja palkkiot 50 % 61 783 Matkat 50 % 2 500 Solidaarisuus-lehti (painomäärä 26.000 kpl/ julkaisu), 75% kuluista 37 650 Globaalikasvatus 6 000 Muut kehitysviestinnän välineet 23 983 Messu- ja yleisötapahtumat 5 000 Vapaaehtoiminnan kehittäminen 1 000 KEHITYSVIESTINTÄ YHT. 137 916 OHJELMAVIESTINTÄ YHT. Tiedotustoiminnan palkat ja palkkiot 50 % 73 607 Matkat 50 % 2 500 Solidaarisuus-lehti (painomäärä 26.000 kpl/ julkaisu), 25 % kuluista 12 550 Solidaarisuus kiittää -julkaisu 50% (varainhankinta 50%) 2 250 Ohjelmatiedotuksen kehittäminen ja tutkimus 2 000 Muut ohjelmatiedotuksen välineet 8 966 Ilmoitukset ja mainokset 6 000 Jäsenyydet viestintäportaaleissa ja verkostoissa: 2 000 OHJELMAVIESTINTÄ YHT. 109 873 KOKO VIESTINTÄ 247 789
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 LIITE 2d: VARAINHANKINNAN TALOUSARVIO 2017 Tuotot Kulut Netto KERÄYSKIRJEET Kirje 1 30 000 5 000 25 000 Kirje 2 45 000 13 000 32 000 Kirje 3 30 000 5 000 25 000 Kirje 4 35 000 11 000 24 000 Kirje 5 25 000 5 000 20 000 Kirje 6 25 000 5 000 20 000 Kirje 7 40 000 7 000 33 000 Kirje 8 40 000 10 000 30 000 Muut lahjoitukset 15 000 4 000 11 000 Tuotemyynti 5 000 1 000 4 000 Henkilöstökulut 0 20 000-20 000 YHTEENSÄ 290 000 86 000 204 000 KUUKAUSILAHJOITUKSET Nicaragua 13 000 0 13 000 SVT 10 000 0 10 000 TT 3 000 0 3 000 Yleinen kehitysyhteistyö 230 000 115 000 115 000 Silpomisen vastainen työ 280 000 115 000 165 000 Virtuaaliprojekti 30 000 30 000 0 Henkilöstökulut 0 49 000-49 000 YHTEENSÄ 566 000 309 000 257 000 NENÄPÄIVÄ JA SIIRTYVÄT Nenäpäivä 250 000 0 250 000 Siirtyvät 0 0 0 YHTEENSÄ 250 000 0 250 000 MUUT LAHJOITUKSET Muut lahjoitukset 30 000 0 30 000 Tradeka 30 000 0 30 000 YHTEENSÄ 60 000 0 60 000 YLEISET KULUT Henkilöstökulut 58 000-58 000 Keräyskulut 15 000-15 000 Markkinointikulut 10 000-10 000 Tietopalvelut 22 000-22 000 Sekalaiset kulut 15 000-15 000 YHTEENSÄ 120 000-120 000 KAIKKI YHTEENSÄ 1 166 000 515 000 651 000