25.1. KESKIVIIKKOSARJA 10 Musiikkitalo klo 19.00 Santtu-Matias Rouvali, kapellimestari Juliana Avdejeva, piano Frédéric Chopin: Pianokonsertto nro 2 f-molli op. 21 30 min I Maestoso II Larghetto III Allegro vivace VÄLIAIKA 20 min Max Savikangas: Whisked whistle for symphony orchestra, kantaesitys (Ylen tilaus) Leos Janáček: Taras Bulba, rapsodia orkesterille 10 min 23 min I Andrein kuolema II Ostapin kuolema III Ennustus ja Taras Bulban kuolema Väliaika noin klo 19.45. Konsertti päättyy noin klo 20.55. Suora lähetys YLE Radio 1:ssä ja internetissä (yle.fi/rso). 1
FRÉDÉRIC CHOPIN (1810 1849): PIANOKONSERTTO NRO 2 Frédéric Chopin kohdisti luovan energiansa lähes fanaattisella vimmalla yhteen ainoaan sävellyslajiin: soolopianomusiikkiin. Harvoihin poikkeamiin kuuluvat muutamat laulut ja kamarimusiikkiteokset. Sen sijaan kaksi pianokonserttoa ovat poikkeamia vain puoliksi. Kummassakin piano on niin hallitsevassa asemassa, että syntyy vaikutelma soolopianoteoksesta, jonka taustalle on liitetty orkesteri. Chopin esittikin joskus konserttojensa piano-osuuksia myös ilman orkesteria. Pianokonsertot ovat Chopinin varhaisimpia ohjelmistoon juurtuneita teoksia. Käänteisen julkaisujärjestyksen vuoksi niiden numerointi poikkeaa kuitenkin syntyjärjestyksestä. Pianokonsertto f-molli (nro 2) on valmistunut alkuvuodesta 1830, ja Chopin soitti sen menestyksekkään kantaesityksen Varsovan Kansallisteatterissa saman vuoden maaliskuussa, parisen viikkoa 20-vuotispäiviensä jälkeen. Konserton e- molli (nro 1) hän sävelsi myöhemmin samana vuonna ja esitti jäähyväiskonsertissaan Varsovassa lokakuussa 1830 ennen lähtöään Puolasta ja asettumistaan ulkomaille, ensin Wieniin, sitten Pariisiin. Pianokonsertoissaan Chopin jatkoi 1800-luvun alkupuolen ns. briljantin konserton traditiota. Kyse oli kiertelevien virtuoosien omaan käyttöönsä säveltämistä teoksista, joissa orkesteri jätettiin suosiolla solistin taiturikuvioiden taustalle. Syyt eivät olleet pelkästään virtuoosien paisuneissa egoissa vaan myös aivan käytännön tasolla. Kiertueilla pianistit joutuivat tekemisiin sekä tasoltaan että kokoonpanoltaan vaihtelevien orkesterien kanssa, jolloin oli turvallisinta säveltää orkesteriosuus mahdollisimman yksinkertaiseksi. Briljantin konserton tärkeimpiä edustajia olivat John Fieldin, Ignaz Moschelesin, Frédéric Kalkbrennerin ja Johann Nepomuk Hummelin kaltaiset säveltäjät. Chopin on ammentanut innoitusta varsinkin Hum melilta, jonka esiintymisiä hän kävi Varsovassa kuuntelemassa ja jonka hän myös tapasi. Samalla hän on kehittänyt lajia eteenpäin, ja esimerkiksi Hummeliin verrattuna hän on antanut kuvioivalle koristelulleen paljon henkevämmän sisällön, jossa taituruus yhdistyy ainutlaatuiseen runollisuuteen. Solistia palvova asetelma tulee vahvasti esiin jo f-molli-konserton ensiosassa. Orkesterin itsenäiset osuudet rajoittuvat alun orkesteriesittelyyn sekä kehittelevää jaksoa reunustaviin lyhyisiin tutti-jaksoihin, eikä sillä juurikaan ole merkittäviä vasta-aiheita tai pianoa kommentoivia repliikkejä. Piano on niin hallitsevasti esillä, ettei teoksessa tarvita soolokadensseja. Romanttisen haaveellinen hidas osa on osista selvimmin kypsää Chopinia edustava, ja sitä on joskus kutsuttu hänen ensimmäiseksi nokturnikseen. Chopinin oman todistuksen mukaan hän sai siihen innoituksen ihastuksestaan nuorta laulajaa Konstancja Gladkowskaa kohtaan. Haaveilun keskeyttää kuitenkin kohtaus, jossa jousten tremolot säestävät pianon kiihkeitä unisono-kulkuja. Ennen pianokonserttoja Chopin oli saanut Puolassa eniten huomiota muutamilla kansallisiin tanssirytmeihin perustuvilla teoksilla. Myös pianokonserttojensa finaaleissa hän antaa tilaa tanssirytmeille, f-molli-konserton eloisan raikassävyisessä rondossa ennen muuta masurkalle. Kimmo Korhonen 2
MAX SAVIKANGAS (1969 ): WHISKED WHISTLE SINFONIAORKESTERILLE Max Savikangas on musiikin maisteri, säveltäjä ja alttoviulisti. Hänen yli 90 teosta sisältävässä sävellysluettelossaan on instrumentaali- ja vokaalisävellyksiä, elektroakustisia teoksia sekä monitaideteoksia ja näiden yhdistelmiä. Itse hän kuvailee sävellyksiään ja nyt kuultavaa kantaesitystä näin: Sävellysteni alkuidut syntyvät usein improvisoiden ja kuulostellen: nautin improvisoinnista alttoviululla sekä kaikenlaisten äänitapahtumien ihmettelystä. Tavallisesti jotkut siten syntyneet spontaanit ideat ja soinnit jäävät eloon mielessäni ja alkavat elää omaa elämäänsä, päätyen uloskirjoitettujen sävellysten lähtökohdiksi. Jousisto kuljettaa nyt kantaesityksensä saavaa kymmenminuuttista orkesterisävellystäni Whisked Whistle (2011). Näin ohjeistan teoksen nimikkosoittotekniikan toteuttamista (suomeksi vaikkapa Vispattu vihellys tai Vatkattu ujellus): Soitetaan sul pont./quasi flag. Nopea, vispaava sekä ylilaaja käsivarsivibrato, jossa sormittava sormi liukuu kieltä pitkin. Tarkoituksena on tuottaa ujeltava, pistävä ja vispaava ääni, joka muistuttaa hieman sähkökitaran kierrätystä. Muita teoksessa kuultavia laajennettuja jousisoittotekniikoita ja -sointeja ovat sul tasto pan, circular bowing, crackle, whistle staccato, rumble ja bursting. Toisilleen vastakkaisten äänenvärien vaihtelu ja niiden välinen jännite sysii musiikkia eteenpäin, tasaveroisena kehittelemäni kuusiäänisen harmonian ja muiden perinteisempien keinovarojen kanssa (äänenväri on tässä ymmärrettävä laajasti, kaikkia äänitapahtuman osatekijöitä kokoavana yleiskäsitteenä). Teoksessa kuultavat huhuilut, ujellukset, kihahtelut, purskeet, supinat, ratinat ja pörinät eivät siis suinkaan ole mitään jälkikäteen lisättyjä tehosteita tai mausteita vaan elimellinen osa ilmaisua. Ensimmäisen sävellykseni suurelle sinfoniaorkesterille aloittaa alttoviuluryhmä; säveltäjä-alttoviulistina sekä alttoviulun sointimaailman ja RSO:n alttoviuluryhmän fanina minulla ei oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa. Kiitän lämpimästi Radion sinfoniaorkesteria yhteistyöstä! Sävellystilaukset ovat arvostettava osa orkesterin profiilia ja tärkeä tuki uudelle suomalaiselle orkesterimusiikille. Max Savikangas 3
LEOŠ JANÁČEK (1854 1928): TARAS BULBA Slaavilaisten kansojen yhtenäisyyttä korostaneena panslavistina Leoš Janáček käänsi usein katseensa Venäjän suuntaan ammentaessaan innoitusta. Hän luki venäläisiä klassikoita sujuvasti alkukielellä ja käytti usein niiden tarjoamia aiheita sävellystensä lähtökohtina. Tunnettuja esimerkkejä ovat Aleksandr Ostrovskin näytelmään Ukonilma perustuva ooppera Kát a Kabanová (1921), Tolstoin Kreutzer-sonaattiin perustuva ensimmäinen jousikvartetto (1923) ja Dostojevskin romaaniin pohjautuva ooppera Kuolleesta talosta (1928). Juuri panslavistisesta näkökulmasta kiinnostavin Janáčekin venäläisaiheisista teoksista on kuitenkin sinfoninen rapsodia Taras Bulba. Se perustuu Nikolai Gogolin samannimiseen historialliseen romaaniin, joka kertoo 1600-luvun ukrainalaisen kasakkapäällikön Taras Bulban taistelusta puolalaisia vastaan. Teoksen juoniasetelmassa oli omat jännitteensä, jotka jo Gogol joutui kohtaamaan. Kun vielä alkuperäisversiossa (1835) hän oli korostanut ukrainalaisten merkitystä, hänen oli venäläisen kritiikin ja tsaristisen koneiston painostamana - muokattava vuoden 1842 lopulliseksi jääneessä versiossa tapahtumia enemmän yleisvenäläisten ihanteiden mukaisiksi. Oman sävellystyönsä aikana myös Janáček sai huomata suhdanteiden muuttuvan. Kun hän hahmotteli teoksen ensimmäistä versiota 1915, hän saattoi vielä eläytyä maailmansodassa taistelleiden venäläisten joukkojen tilanteeseen. Hän uusi teoksen kolme vuotta myöhemmin ja teki vielä 1927 teoksen partituuriin korjauksia sen julkaisemista varten. Silloin maailma Janáčekin ympärillä oli muuttunut jo aivan toiseksi, paitsi poliittisella kartalla myös hänen omalla urallaan. Jenůfa-oopperan esitykset Prahassa 1916 olivat lopullisesti nostaneet hänet tšekkiläisen musiikin huipulle ja samalla singonneet hänet elämänsä väkevimpään luomiskauteen. Taras Bulban kolme osaa kietoutuvat kolmen kuoleman ympärille. Avausosassa päähenkilönä on Taras Bulban nuorempi poika Andrei (tai Andri), joka on aidossa Romeo ja Julia -hengessä rakastunut puolalaiseen tyttöön. Alun englannintorvimelodia kuvastaa Andrein sisäistä epäilyä ja myöhempi oboemelodia hänen rakkauttaan, mutta tunnelmallisten kohtausten väliin ilmestyy uhkaavia elementtejä ja lopulta pasuunoiden, tuuban ja matalien jousten pisteellisten aiheiden saattelemana isä Taras Bulba, joka surmaa vihollisen puolelle siirtyneen poikansa. Ostapin kuolema kertoo Taras Bulban vanhemmasta pojasta, joka jää puolalaisten vangiksi. Harpun murtosointuja vasten soi viulujen terävä kuvio, josta syntyy hiukan myöhemmin säestys Ostapin kohtaloa kuvaavalle, vuorollaan myös lyyrisen herkkään asuun muuntuvalle aiheelle. Osan loppupuolta hallitsevat puolalaisten riehakas voitontanssi ja kidutuskohtaus, jonka päätteeksi Ostap surmataan. Viimeisessä osassa Taras Bulba joutuu itsekin puolalaisten vangiksi. Hänet naulataan puuhun ja poltetaan, mutta ennen kuolemaansa hän kokee näyn kansansa voitosta. Osa päättyy luottavaisiin ja voitokkaisiin tunnelmiin, ja Janáček totesi loppukohtaukseen viitaten, että maailmassa ei ole sellaista roihua tai kidutusta, joka olisi kyllin vahva tuhoamaan Venäjän kansan elinvoiman. Kimmo Korhonen 4
SANTTU-MATIAS ROUVALI Santtu-Matias Rouvalin kapellimestariura on edennyt lyhyessä ajassa suurin harppauksin. Vuonna 2007 Leif Segerstamin, Jorma Panulan ja Hannu Linnun johdolla alkaneiden kapellimestariopintojen ohella, Rouvali on jo ehtinyt johtaa merkittäviä sinfoniaorkestereita niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Ennen orkesterinjohdonopintojaan hän opiskeli lyömäsoittimia Sibelius- Akatemian nuorisokoulutuksessa. Rouvali valittiin heinäkuussa 2011 Los Angelesin filharmonikkojen Dudamel Fellowship-ohjelmaan, jossa neljä nuorta kapellimestaria pääsee henkilökohtaisen ohjauksen lisäksi johtamaan filharmonikkoja ja osallistumaan mm. orkesterin yleisötyöprojekteihin. Syyskuusta 2011 Rouvali aloitti myös Tapiola Sinfoniettan taiteellisena partnerina. Niin ikään hän jatkaa RSO:n kanssa alkanutta tiivistä yhteistyötä tulevina vuosina. Rouvali on työskennellyt Sakari Oramon assistenttina Kokkolan oopperakesässä vuodesta 2009 ja johtanut siellä mm. Bizet n Carmenin sekä Mozartin Taikahuilun. Kuluvalla kaudella Rouvali debytoi mm. Birminghamin ja Tokion sinfoniaorkesterin, Hessenin radion sinfoniaorkesterin sekä Kööpenhaminan filharmonisen orkesterin johtajana. JULIANA AVDEJEVA Juliana Avdejeva teki läpimurtonsa voitettuaan arvostetun Fryderyk Chopin -pianokilpailun Varsovassa 2010. Voiton jälkeen hän on esiintynyt mm. New Yorkin filharmonikkojen ja Japanin radion sinfoniaorkesterin solistina ja pitänyt soolokonsertteja Lontoossa, Mariinsky Teatterissa, Prahan Kevät - ja Montpellier -festivaaleilla. Chopin-kilpailun lisäksi Avdejeva on voittanut mm. Arthur Rubinstein -kilpailun Puolassa, Bremenin pianokilpailun 2003 sekä Geneven pianokilpailun 2006. Juliana Avdejeva aloitti piano-opintonsa 5-vuotiaana Elena Ivanovan oppilaana Moskovassa Gnessin musiikkikoulussa. Vuonna 2003 hän siirtyi opiskelemaan Zürichin taideyliopistoon Konstantin Scherbakovin ohjauksessa. Valmistuttuaan huippuarvosanoin sekä Zürichistä että Moskovasta, Avdejeva jatkoi vielä opintojaan arvostetussa kansainvälisessä Como-järven Piano Akatemiassa, Italiassa. Juliana Avdejevan laaja ohjelmisto sisältää niin Bachia kuin 1900-luvunkin musiikkia. Hän on erityisen kiinnostunut vanhoista periodisoittimista ja on esiintynyt mm. Valistuksen ajan orkesterin solistina soittaen vanhaa Erard-pianoa. Kuluvalla kaudella Avdejeva on soittanut mm. Herbert Blomstedtin johdolla Tsekin filharmonisen orkesterin solistina ja tehnyt konserttikiertueen Japaniin ja Taiwaniin. Soolokonsertteja hän pitää myös mm. Zürichin Tonhallessa sekä Espanjassa ja Italiassa. Tulevien vuosien ohjelmassa on mm. Yhdysvaltojen kiertue Varsovan filharmonikoiden solistina. 5
RADION SINFONIAORKESTERI Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on Yleisradion orkesteri, jonka tehtävänä on tuottaa ja edistää suomalaista musiikkikulttuuria. Orkesterin ylikapellimestarina on vuodesta 2003 alkaen toiminut Sakari Oramo. Uutena ylikapellimestarina syksyllä 2013 aloittaa Hannu Lintu, joka toimii ensin RSO:n päävierailijana kaudella 2012 2013. Orkesterin kunniakapellimestari on Jukka-Pekka Saraste, joka toimi ylikapellimestarina vuosina 1987 2001 ja tekee edelleen tiivistä yhteistyötä orkesterin kanssa. Radio-orkesteri perustettiin vuonna 1927 kymmenen muusikon voimin. Sinfoniaorkesterin mittoihin se kasvoi 1960-luvulla. RSO:n ylikapellimestareita ovat olleet Toivo Haapanen, Nils-Eric Fougstedt, Paavo Berglund, Okko Kamu, Leif Segerstam ja Jukka-Pekka Saraste. RSO:n ohjelmistossa on tärkeällä sijalla uusin suomalainen musiikki ja orkesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia. RSO:n tehtäviin kuuluu myös koko suomalaisen orkesterimusiikin taltioiminen kantanauhoille Yleisradion arkistoon. Sakari Oramon kanssa RSO on levyttänyt mm. Bartókin, Hakolan, Saariahon, Resphigin, Kaipaisen ja Kokkosen teoksia sekä Launiksen Aslak Hetta -oopperan ensilevytyksen. Nordgrenin 3. ja 5. sinfoniasta julkaistu levytys (Ondine) sai ranskalaisen Académie Charles Cros n palkinnon. Magnus Lindbergin klarinettikonserton levytys palkittiin BBC Music Magazinen palkinnolla 2006. Lindbergin ja Sibeliuksen viulukonsertot sisältävä levy Lisa Batiashvilin kanssa (Sony BMG) sai MIDEM Classical Awards -palkinnon 2008. Samana vuonna New York Times valitsi toisen Lindberg-levytyksen vuoden levyksi. RSO tekee säännöllisesti konserttikiertueita ympäri maailmaa ja on soittanut ulkomailla yli 300 konserttia. Kaudella 2011 2012 orkesteri esiintyy mm. Bonnin arvostetulla Beethoven-festivaalilla ja Amsterdamin Concertgebow-konserttitalossa. RSO:n kotikanava on YLE Radio 1, joka lähettää orkesterin kaikki konsertit yleensä suorina lähetyksinä niin Suomesta kuin ulkomailtakin. Konsertteja voi kuunnella ja katsella myös ympäri maailmaa RSO:n verkkosivujen kautta (yle.fi/rso). 6