VASTUULLISEN SIJOITTAMISEN KATSAUS ELOKUU 2018 Aktia Varainhoito tuottaa puolivuosittain tämän vastuullisen sijoittamisen katsauksen asiakkaiden käyttöön. Katsauksessa kuvataan lähestymistapaamme vastuullisen sijoittamisen suhteen ja avataan aktiviteettejamme aiheen ympäriltä katsausjakson aikana.
2 Vastuullisen sijoittamisen katsaus Sijoitustoiminnan vastuullisuus on aihe, jonka merkitys korostuu päivä päivältä enemmän ympäri maailman. Ympäristönäkökohtien parempi huomioiminen sekä yhteiskunnallisten muutoksiin liittyvien trendien vaikutukset luovat mahdollisuuksia, joihin vastuullisesti toimivat yhtiöt pystyvät tarjoamaan ratkaisuja. Vastaavasti sekä yhtiöiden että sijoittajien on tärkeää tiedostaa lisäksi myös ne riskit, jotka liittyvät vastuullisuusmielessä puutteelliseen toimintaan yhtiötasolla. Aktian varainhoitotoiminnassa olemme sisällyttäneet vastuullisuuden osaksi sijoitustoimintaamme. Käytössämme on ollut vuodesta 2006 lähtien omat vastuullisen sijoittamisen periaatteet, jotka päivitimme viimeksi loppuvuodesta 2017. Tässä vastuullisen sijoittamisen katsauksessa esittelemme omat vastuullisen sijoittamisen toimintatapamme, ajankohtaiset osakerahastojemme hiilijalanjäljet sekä eräitä muita rahastoja kuvaavia indikaattoreita, sekä keskeisimpiä Aktian sijoittamisen vastuullisuuteen liittyviä tapahtumia ensimmäiseltä vuosipuoliskolta 2018. Periaatteemme Aktian lähestymistapana on sisällyttää vastuullisuuden huomioiminen kiinteäksi osaksi normaalia sijoitustoimintaamme. Noudatamme omia vastuullisen sijoittamisen periaatteitamme niin Aktia Rahastoyhtiö Oy:n sijoitusrahastoissa kuin täyden valtakirjan varainhoidossa ja muissa sijoituspalveluissa institutionaalisille sijoittajille. Omien periaatteidemme lisäksi Aktia on allekirjoittanut YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet (Principles of Responsible Investment PRI), on jäsen suomalaisessa vastuullista sijoittamista edistävässä järjestössä FINSIF (Finland s Sustainable Investment Forum) ja on CDP:n ilmastonmuutosaloitteen allekirjoittaja. Periaatteidemme taustalla on näkemys, että vastuullisesti ja kestävien normien mukaisesti toimivat yhtiöt ovat pitkällä aikavälillä kannattavampia ja omaavat paremman riskiprofiilin kuin yhtiöt, jotka eivät toimi vastuullisesti. Samalla vastuullinen sijoittaminen merkitsee meille sitä, että pyrimme saavuttamaan mahdollisimman hyvän tuoton valitulla riskitasolla. Vastuullisella sijoittamisella tarkoitamme kaikkia toimenpiteitä, joilla ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan liittyviä tekijöitä (ns. ESG-tekijät) huomioidaan. Aktia kannustaa yhtiöitä sisällyttämään relevantit ESG-aspektit raportointiinsa. CDP:n ja Climate Action 100+ ilmastonmuutosaloitteiden allekirjoittajana kannustamme yhtiöitä myös raportoimaan kasvihuonekaasupäästöistä asianmukaisella tavalla, vähentämään kasvihuonepäästöjään ja muuta ympäristökuormitustaan sekä hallinnoimaan näihin liittyviä riskejä. Aktia raportoi omien suorien osakerahastojensa hiilijalanjäljen kaksi kertaa vuodessa. Keskeiset kansainväliset sopimukset ja normit, kuten YK:n ihmisoikeuksien julistus ja muut YK:n sopimukset, YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (Sustainable Development Goals), ILO:n sopimukset, ja OECD:n toimintaohjeet monikansallisille yrityksille luovat vastuullisen sijoittamisen arvopohjan Aktian varainhoitotoiminnassa. Tapa, jolla vastuullisuutta sovelletaan käytännössä, vaihtelee jonkin verran omaisuusluokkien välillä, mutta lähtökohdat ovat omaisuusluokasta riippumatta samat. Menetelmämme periaatteiden toteuttamiseen ovat poissulkeminen, ESG-tekijöiden huomiointi sekä vastuullinen omistajuus ja vaikuttaminen. Tarkempi kuvaus menetelmistä löytyy periaatteistamme, joihin voit tutustua Aktian verkkosivuilla. Periaatteidemme taustalla on näkemys, että vastuullisesti ja kestävien normien mukaisesti toimivat yhtiöt ovat pitkällä aikavälillä kannattavampia ja omaavat paremman riskiprofiilin
3 Keskeisiä tapahtumia alkuvuonna 2018 Aktia perusti koko konsernin kattavan vastuullisuustyöryhmän alkuvuonna 2018. Työryhmän vastuulla on koordinoida vastuullisuuteen liittyviä asioita konsernissa ja työstää vastuullisuuteen liittyviä mittareita ja tavoitteita. Alkuvuonna Aktia liittyi kansainväliseen Climate Action 100+ sijoittaja-aloitteeseen. Aloitteen tarkoituksena on vaikuttaa maailman suurimpien ilmastopäästöjen aiheuttajiin kuuluviin yhtiöihin, tavoitteena on muun muassa saada nämä vähentämään aiheuttamiaan ilmastopäästöjä läpi arvoketjujen, sekä parantamaan ilmastoriskeihin liittyvää raportointiaan. Alkuvuodesta 2018 Aktia raportoi sijoitustoiminnan vastuullisuudesta YK:n PRI-järjestölle tämän vuosittaisessa raportointikierroksessa. Keväällä Aktia osallistui CDP:n Non-Discloser kampanjaan, jossa kansainväliset sijoittajat kehottivat yhtiöitä vastaamaan CDP:n ilmastonmuutoskyselyyn. Kampanja oli kohdistettu yhtiöihin, jotka eivät ole aiemmin kyseiseen kyselyyn vastanneet. Maaliskuussa Aktia isännöi FINSIFin jäsenistölle järjestetyn valtionlainasijoittamista koskevan tilaisuuden. Onnistuneessa tilaisuudessa Aktian Jetro Siekkinen ja Kaj Paulamäki esittelivät vastuullisuusnäkökulmia Aktian kehittyvien maiden valtionlainasijoittamisessa. Maaliskuussa Aktia osallistui PriceWaterhouseCoopersin järjestämään CFO roundtable -seminaariin. Aktia Varainhoidon puheenvuorossa käsiteltiin yrityksiin kohdistuvia vastuullisuuteen liittyviä odotuksia niin liiketoiminnan kuin raportoinnin osalta. Kesäkuussa ennen G7-maiden kokousta Aktia allekirjoitti globaalien sijoittajien G7-maiden hallituksille kohdistaman kirjeen. Kirjeessä globaalit sijoittajat kehoittivat G7-maiden johtajia implementoimaan toimenpiteitä Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi, edistämään vähähiilisempään talouteen siirtymisen vaatimia investointeja, luopumaan fossiilisten polttoaineiden subventioista, asettamaan hiiilipäästöille merkityksellinen hinta, sekä tukemaan ilmastonmuutokseen liittyvien raportointikehikkojen parantamista. Aktia raportoi oman toimintansa hiilidioksidipäästöistään CDP:lle jokavuotisessa kyselyssä. CDP tunnettiin aiemmin nimellä Carbon Disclosure Project, ja se ylläpitää raportointijärjestelmää jolla yritykset ja kaupungit voivat mitata ja raportoida päästöistään.
4 Ilmastonmuutos Ennätyksellisen lämpimän kesän 2018 kääntyessä kohti syksyä voimme todeta, että yhtiöihin kohdistuvat odotukset niin liiketoiminnan kuin raportoinnin osalta ovat kasvussa. Ilmastonmuutos ja sen torjumiseen tähtäävät toimenpiteet ovat tällä hetkellä selvästi vastuullisuuskentän fokuksessa. Alkuvuoden aikana kansainväliset sijoittajat käynnistivät Climate Action 100+ aloitteen, jonka tavoitteisiin kuuluu saada maailman suurimpia ilmastopäästöjä aiheuttavat yhtiöt raportoimaan ilmastoon liittyvistä riskeistään paremmin, sekä vähentämään päästöjään. Aktia on mukana aloitteessa. Yhtiöiden selkeämpi ja yhdenmukaisempi raportointi tältä osin voi myös itsessään edistää mahdollisuuksia päästöjen vähentämiseksi. Aktia osallistui myös CDP:n Non-Discloser kampanjaan, tämä kampanja osoitettiin sellaisille yhtiöille, jotka eivät aiemmin ole vastanneet CDP:n pyyntöihin raportoida hiilidioksidipäästöistään. Aktia osallistui kesäkuussa Sitran yhdessä Ilmastopaneelin ja Ulkopoliittisen instituutin kanssa järjestämään Suomen ilmastohuippukokoukseen. Tilaisuudessa esiintyivät mm. Presidentti Sauli Niinistö sekä Ranskan pääministerinä 80- luvulla toiminut ja Pariisin ilmastosopimukseen johtaneen COP21:n puheenjohtaja Laurent Fabius. Kuulijakunta koostui päätöksentekijöistä, poliitikoista, toimittajista sekä kirjavasta joukosta elinkeinoelämän ja kansalaisjärjestöjen edustajia. Tilaisuuden korkeatasoisen ohjelman ja saaman huomion kautta voimme todeta, että ilmastonmuutos ja sen hillitsemiseen liittyvät toimet ja näkökohdat ovat korkealla valtionvallan agendalla. Presidentti Niinistön puheesta kävi myös ilmi, että suurin osa päätöksentekijöistä ymmärtävät, että ilmastonmuutoksen torjuminen on tärkeää, mutta ongelma on, että emme vielä riittävissä määrin hahmota sen kiireellisyyttä. Ilmastonmuutokseen liittyen globaalit sijoittajat kehottivat myös alkukesästä G7-maiden johtajia muun muassa lopettamaan fossiilisten polttoaineiden subventiot sekä asettamaan hiilipäästöille merkityksellinen hinta, mikä olisi Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamisen kannalta ensisijaisen tärkeää. Toistaiseksi sovitut toimenpiteet eivät tunnetusti toteutuessaan ole riittäviä ilmastosopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. G7-kokous ei valitettavasti johtanut mainittavaan edistykseen, vaan päinvastoin Yhdysvallat on irtautumassa ilmastosopimuksesta kokonaan. Eurooppalaisessa päästökaupassa päästöoikeuksien hinnat ovat tänä vuonna olleet nousussa, mutta pidemmällä aikavälillä on keskeistä, että päästöille asetetaan hinta myös muualla maailmassa. Ilmastonmuutoksen torjuminen voi tarjota liiketoimintamahdollisuuksia johtaville yhtiöille, mutta nopeampi puhtaampien energiamuotojen käyttöönotto ja päästöjen vähentäminen edellyttää mielestämme keskeisesti päästöjen hinnoittelua globaalilla tasolla Sijoittajat kehottivat G7-maita luopumaan fossiilisten polttoaineiden subventioista ja asettamaan hiilipäästöille merkityksellinen hinta
5 Normiperusteinen seulonta ja yhtiövaikuttaminen Aktialla on vuodesta 2017 lähtien käytössä vastuullisen omistajuuden yhteistyö normipohjaisen omistajavaikuttamisen edelläkävijän ISS Ethix:in kanssa. Tuemme näin yhtiötä, jotta ne pystyisivät paremmin täyttämään niihin kohdistuvia odotuksia koskien kansainvälisiä ympäristöä, yhteiskuntaa ja hyvää hallintotapaa koskevia normeja. Yhteistyö perustuu ns. normiperusteiseen seulontaan; ISS Ethix monitoroi rahastojemme omistuksia YK:n Global Compact -periaatteisiin perustuvien kriteereiden mukaan, ja tunnistaa yhtiöitä jotka eivät ole pystyneet toimimaan Global Compact -periaatteiden mukaisella tavalla. Valtaosa yhtiöistä, joihin olemme sijoittaneet, toimii näiden periaatteiden mukaisella tavalla niin, ettei ISS Ethix ole löytänyt aihetta huomautuksiin. Sellaisten yhtiöiden kanssa, jotka eivät ole onnistuneet toimimaan mainittujen kriteereiden mukaisella tavalla, ISS Ethix käy Aktian puolesta vaikuttamiskeskusteluja. Keskusteluissa pyritään tyypillisesti saamaan yhtiöt raportoimaan ongelmistaan ja korjaamaan ne, tai toteuttamaan toimenpiteitä sen varmistamiseksi, ettei vastaavia ongelmia enää esiintyisi. Alkuvuoden 2018 aikana osallistuimme ISS Ethix:in kautta vaikuttamiskeskusteluun 44 eri yhtiön kanssa. Näistä keskusteluista 8 liittyi ihmisoikeuksiin, 12 ympäristöön, 7 työntekijöiden oikeuksiin, ja 12 korruptioon liittyviin todennettuihin tai epäiltyihin ongelmiin. 5 keskustelua liittyi useaan tai päällekkäisiin alueeseen liittyviin ongelmiin. Alkuvuoden 2018 vaikuttamiskeskustelujen jakautuminen aiheittain 44 Esimerkki yhtiövaikuttamisdialogin kulusta: Case Samarco Marraskuussa 2015 kansainvälisten kaivosyhtiöiden BHP Billitonin ja Valen omistaman Samarcon kaivoksella tapahtui onnettomuus, jossa kaivostoimintaan kuuluva pato murtui, aiheuttaen huomattavia ympäristöhaittoja ja ongelmia lähiseudun ihmisille sekä 19 ihmisen kuoleman. Yhtiöt solmivat keväällä 2016 viranomaisten kanssa sopimuksen liittyen onnettomuuden aiheuttamien ongelmien korjaamiseen ja korvauksiin. ISS Ethix seuraa korjauksiin liittyvien toimenpiteiden edistymistä, ja keskustelee korjausohjelmissa havaituista ja epäillyistä puutteista yhtiöiden kanssa. Aktian rahastoilla ei ole sijoituksia BHP Billitonissa tai Valessa. Ihmisoikeudet Ympäristö Useita teemoja Korruptio Työvoima PwC CFO Roundtable Maaliskuussa Aktia osallistui PricewaterhouseCoopersin suomalaisten yhtiöiden talousjohtajille järjestämään CFO roundtable -seminaariin. Aktia Varainhoidon edustajat esittelivät Aktian vastuullisen sijoittamisen lähestymistapaa ja filosofiaa ja käyttämiämme menetelmiä osake- ja korkosijoittamisessa sekä markkinoiden odotuksia koskien yhtiöiden toimintaa ja raportointia. Yhtiöihin kohdistuvat odotukset ovatkin yleisesti ottaen nousussa, mikä on ollut julkisuudessa olleiden tietojen mukaan vilkkaan keskustelun aiheena myös esimerkiksi tämän vuoden Davosin World Economic Forumissa. Yhtiöiden toiminnan kannalta yhä keskeisempää on, että ne ymmärtävät taloudellisen toimintansa laajemmat yhteiskunnalliset vaikutukset. Laajojen rakenteellisten trendien vaikutukset tulee ymmärtää ja huomioida strategisella tasolla. Kyky suhtautua ja hallita ympäristöön ja sidosryhmiin liittyviä riskejä on osoitus hyvästä johtajuudesta ja hallinnosta, jotka ovat keskeisiä tekijöitä myös liiketaloudellisen menestyksen saavuttamiseksi pitkällä aikavälillä. Kiitämme osaltamme PricewaterhouseCoopersia onnistuneesta tilaisuudesta!
6 Vastuullisuustekijöiden rooli yritysanalyysissa Case Heineken: Puhtaan veden puute on kasvava ongelma monissa osissa maailmaa. Hyvä esimerkki yhtiöstä, jota tämä ongelma koskee ja joka on myös ryhtynyt toimenpiteisiin siihen liittyen, on Heineken. Yhtiö kuuluu maailman suurimpiin panimoyhtiöihin ja toimii monilla alueilla, jossa vedenpuute on jo nyt tai saattaa tulevaisuudessa muodostua ongelmaksi. Vesi on osa yhtiön koko tuotantoketjua, ja muodostaa lisäksi itsessään 95 % yhtiön lopputuotteista. Yhtiö hallinnoi vedenkäyttöön liittyviä riskejään esimerkiksi vähentämällä panimoiden vedenkäyttöä, puhdistamalla käytettyä vettä ennen kuin se palautetaan ympäristöön, sekä osallistumalla erilaisiin veteen liittyviin ympäristöprojekteihin. Vuodesta 2008 lähtien yhtiö onkin onnistunut vähentämään veden käyttöään panimoissaan 29 %. Meksikossa yhtiö osallistuu projektiin, jossa etsitään uusia peltojen kastelumenetelmiä viljelijöiden käyttöön, ja levitetään tietoisuutta vähemmän vettä käyttävistä kastelumenetelmistä kuivilla alueilla. Heinekenin toimenpiteet vedenkäytön hallinnoimiseksi ovat hyvä osoitus yhtiön tuotantoketjun pitkän aikavälin riskienhallinnasta, joka tukee sekä yhtiön liiketoiminnan kestävyyttä että samalla myös ympäristöä. Yhtiö täyttää myös muita laatukriteereitämme, ja useat rahastomme ovatkin sijoittaneet Heinekeniin. Vastuullisuus kiinteistörahastoissa Kiinteistösijoittaminen on viimeisin lisäys Aktia Varainhoidon tuoteportfolioon. Tästä syystä Aktian vastuullisen sijoittamisen periaatteita tullaan päivittämään syyskuussa 2018. Päivityksen myötä periaatteissa kuvataan meidän vastuullisen sijoittamisen toimintatapojamme, kun sijoitamme kiinteistöihin. Periaatteiden pääasiallinen sisältö liittyen kiinteistöihin on kuvattu alla: Vastuullinen sijoittamisen ympäristönäkökulma korostuu erityisesti kiinteistösektorilla, jonka osuus Suomen kasvihuonekaasupäästöistä ja energiakulutuksesta on yli 40%. Kehitämme kiinteistökantaamme ympäristövastuullisesti huomioiden energiatehokkuuden, vedenkulutuksen vähentämisen, kestävän kehityksen sekä ekologisuuden. Peruskorjausten ja muutostöiden yhteydessä kiinnitämme erityistä huomiota energia-asioihin, materiaalivalinnoissa elinkaarimittaiseen vastuullisuuteen, aliurakoitsijoiden työvelvoitteiden huolehtimiseen sekä työsuojeluun. Tavoitteenamme on tarjota käyttäjille tarkoituksenmukaiset, turvalliset sekä terveelliset työtilat varmistamaan työntekijöiden viihtyvyyden ja työssä jaksamisen.
7 Aktian osakerahastojen ESG-tunnusluvut Rahasto Riippumattomia hallituksen jäseniä Hallitusten sukupuolijakaum a Global Compactnormienmukaisuus (ISS-Ethix) Ilmastonmuutospolicy Riippumattomia Naisia Ei rikkomuksia On Ei-riippumattomia Miehiä Mahd. ongelma Ei ole Verifioitu ongelma Aktia America Aktia Capital Aktia Eurooppa Aktia Europe Small Cap Aktia Global Aktia Nordic Aktia Nordic Micro Cap Aktia Nordic Small Cap
8 Maatapaamiset kehittyvillä markkinoilla alkuvuonna 2018 Osana kvalitatiivista maa-analyysia kehittyvistä talouksista teemme ahkerasti vierailuja sijoitusuniversumiimme kuuluvissa maissa. Tapaamme maiden edustajia eri instituutioista sekä paikan päällä että mm. Kansainvälisen valuuttarahaston puolivuosittaisissa kokouksissa. Pääpaino tapaamisissa kohdennetaan eksoottisimpiin maihin, jotka lukeutuvat Frontier-maiksi. Informaationkulku näistä maista ei ole vielä yhtä kehittynyttä kuin suuremmissa kehittyvissä maissa. Näin uskomme, että saamme arvokasta informaatiota kerättyä maista samalla, kun voimme vaikuttaa näiden maiden toimintaan tulevaisuudessa. Alla lista niiden maiden edustajista, joita olemme tavanneet alkuvuonna 2018. Angola Brasilia Chile Costa Rica Ecuador Egypti El Salvador Honduras Kolumbia Meksiko Nigeria Peru Saudi Arabia Tadzikistan Turkki Venezuela Dom Tasavalta Argentina Uruguay Ukraina Eteläafrikka Armenia Keskuspankki Valtiovarainministeriö Keskuspankki, Valtiovarainministeriö, Inter-American Development Bank Keskuspankki Keskuspankki Keskuspankki Keskuspankki, Inter-American Development Bank Valtiovarainministeriö, Keskuspankki,, Treasury, Treasury Valtiovarainministeriö, Keskuspankki,, Talousministeriö Valtiovarainministeriö, Treasury Kehittyvien talouksien korkomarkkinat Ei sijoituskelpoinen Ei valtionrahoitusta (valuuttapositiot ja AAA sijoitukset mahdollisia) Sijoitus mahdollinen, aktiivinen kehityksen monitorointi Sijoituskelpoinen
9 Sijoitusesimerkki kehittyvien markkinoiden Frontiermaiden universumista Case Uzbekistan: Aktian kehittyvien talouksien korkorahastoilla on pitkä historia monikansallisten AAA-luokiteltujen instituutioiden kanssa. AAA-sijoitusten avulla olemme onnistuneet laajentamaan sijoitusuniversumia useisiin houkuttelevan korkotuoton markkinoihin, jotka muutoin ovat edelleen varsin suljettuja tai vaikeapääsyisiä. Viimeaikaisin esimerkki tästä on sijoituksemme Kansainvälisen rahoitusyhtiön (IFC) liikkeeseen laskemaan Uzbekistanin somin-määräiseen joukkovelkakirjalainaan. IFC on Maailmanpankin alainen organisaatio, jonka päämääränä on edesauttaa yksityisen sektorin vahvistumista ja pääomamarkkinoiden syventymistä kehittyvissä talouksissa. Uzbekistanin som-määräinen kansainvälinen joukkovelkakirjalaina ensimmäinen laatuaan maailmassa oli yhteiskooltaan noin 10 miljoonaa dollaria, ja sen tarkoituksena on edistää pienten ja keskisuurten yritysten lainanottomahdollisuuksia paikallisessa valuutassa kasvun saavuttamiseksi. Käytännön tasolla yritysten rahoitus tapahtuu paikallisen Hamkorbankin kautta. Monikansallisten instituutioiden liikkeeseen laskemissa lainoissa yhtenä keskeisenä näkökulmana on se, että rahoituksella tartutaan todellisten ongelmien korjaamiseen eettiset näkökulmat huomioiden, niin että varat todellakin menevät sille tarkoitettuun kohteeseen. IFC on suurin kehittyvien talouksien yksityistä sektoria rahoittava instituutio, jolla on resursseja valvoa rahoituksen käyttöä. Taloudellisen, poliittisen ja sosiaalisen fundamenttianalyysin perusteella olemme luokitelleet Uzbekistanin maaksi, jonka valtiota kehittyvien talouksien rahastomme eivät tällä hetkellä rahoita suoraan. Olemme edelleen pitäneet Uzbekistanin tässä luokassa, vaikka noin kaksi vuotta sitten nähdyn vallanvaihdoksen jälkeen maassa onkin otettu myönteisiä askelia; muun muassa lehdistönvapaus on lisääntynyt, poliittisia vankeja on vapautettu ja ihmisoikeustarkkailijoita on päästetty maahan. Lisäksi pääomien kontrollia on kevennetty, eikä esimerkiksi uzbekistanilaisia yrityksiä enää velvoiteta pakkomyymään valuuttatuloja heikolla vaihtokurssilla valtioille. Kansainvälisen työjärjestön (ILO) raportin mukaan systemaattisen lapsityövoiman käyttö puuvillan poiminnassa on lopetettu ja hallinto on ylipäätään tehnyt selkeitä toimia pakkotyövoiman käytön kitkemiseksi. Pakkotyövoiman käyttö maalle tärkeässä puuvillantuotannossa on ollut yksi Uzbekistanin selkeimmistä epäkohdista jo 1970-luvulta lähtien. Myönteisistä kehitysaskelista huolimatta Uzbekistanin sijoituskelpoisuuden nosto vaatii kuitenkin selkeämmin näyttöä siitä, että edistymistä tapahtuu myös tulevaisuudessa ja valtiota rahoittaessa on selkeämmin olemassa takeita varojen yleishyödyllisestä sekä maan kehitystä tukevasta käytöstä.
10 Sijoitusten hiilijalanjälki Maapallon hiilidioksidipäästöt ovat ajankohtainen teema, johon kiinnitetään yhä enemmän huomiota. Aktia on CDP:n ilmastonmuutosaloitteen allekirjoittaja. Keväällä 2018 Aktia osallistui CDP:n Non-Discloser kampanjaan jossa kehotettiin yhtiöitä jotka eivät ole raportoineet päästöjään CDP:lle aloittamaan raportoinnin. Jotkut sijoittajat ovat ilmoittaneet rajoittavansa altistumaansa fossiilisia polttoaineita tuottaviin tai sen avulla energiaa tuottaviin yhtiöihin, tyypillisesti joko negatiivisten ympäristövaikutusten tai ns. Stranded Asset -riskien perusteella. Aktian lähestymistapaan kuuluu tämäntyyppisten tekijöiden ja riskien ymmärtäminen ja hinnoittelu, emmekä näin ollen ole rajoittaneet altistumaa energiayhtiöihin minkään säännön perusteella. Seuraavalla sivulla olevassa kuvaajassa käy ilmi omien osakerahastojemme hiilijalanjäljet, sekä viitteelliset kutakin osakemarkkinaa kuvaavat vertailuluvut. Laskelmamme perustuvat yhtiöiden itse raportoimiin lukuihin sikäli kuin niitä oli laskemisen aikaan saatavilla, sekä muiden yhtiöiden osalta sektoripohjaisiin arvioihin. Luvut sisältävät ns. Scope 1 ja Scope 2 -tasojen päästöt. Hiilijalanjälki kuvaa päästöjen määrää suhteutettuna markkina-arvoon (efficiency). Hiilijalanjälkiä tarkasteltaessa on tärkeää huomioida, että koska päästöt eri yhtiöiden ja sektoreiden välillä vaihtelevat erittäin paljon, voivat pienet muutokset salkkujen sisällössä aiheuttaa huomattavia muutoksia luvuissa. Kuten käy ilmi, on rahastojemme päästöprofiili selvästi matalampi, eli parempi, kuin vertailumarkkinansa. Keskimäärin rahastojen jalanjälki on 59% oman markkinansa vertailuarvoa matalampi (laskelmat per kesäkuu 2018). Rahastojen hiilijalanjälki saattaa tulevaisuudessa ajoittain olla myös nykyistä korkeampi markkinatilanteesta ja näkemyksestämme riippuen. Sijoitusstrategiamme suosii kuitenkin vähemmän pääomavaltaisia yhtiöitä, joilla on tyypillisesti myös suotuisa päästöprofiili.
11 Osakerahastojen hiilijalanjälki ja sen kehitys Rahastojen ja vertailumarkkinoiden hiilijalanjälki (tonnia CO2 per 1 meur sijoitettu) 200 150 100 Rahasto Vertailumarkkina 50 0 Capital Nordic Nordic Nordic Small Cap Micro Cap Europa Europe Small Cap America Global Rahastojen hiilijalanjäljen kehitys (tonnia CO2 per 1 meur sijoitettu) 250 200 150 100 50 Capital Nordic Nordic Small Cap Nordic Micro Cap Eurooppa Europe Small Cap America Global 0 12/2015 06/2016 12/2016 06/2017 12/2017 06/2018
Maaliskuu 2018 12 Aktia Varainhoito Oy ( Aktia ) on tuottanut tämän katsauksen sijoittajien käyttöön. Informaatio on koottu julkisista lähteistä, joita Aktia pitää luotettavina. Aktia ei kuitenkaan vastaa sisällön oikeellisuudesta tai täydellisyydestä. Tämä katsaus on tarkoitettu yhtenä monista apuvälineistä avustamaan sijoittajan päätöksentekoa, mutta sijoittajan tekemä sijoituspäätös on viime kädessä hänen omansa ja sen tulee perustua sijoittajan riittävinä pitämiin tietoihin ja tutkimuksiin. Sijoittajan tulee huomioida markkinoilla nopeasti tapahtuvat muutokset ja niiden vaikutukset tämän katsauksen sisältöön. Aktia-konserniin kuuluvat yritykset, Aktian yhteistyökumppanit tai näiden yhtiöiden henkilökunta ei vastaa suorista tai epäsuorista tappioista tai vahingoista, jotka aiheutuvat tämän katsauksen tai sen osien käytöstä sijoitustoiminnassa. Katsauksen sisältämä informaatio on tarkoitettu sijoittajalle jolle katsaus on esitetty eikä sitä pidä antaa kenenkään toisen henkilön käyttöön. Tämän katsauksen kopioiminen tai lainaaminen kokonaisuudessaan tai osittain on kiellettyä ilman Aktian lupaa. Sijoitustoimintaan liittyy aina taloudellinen riski. Asiakas vastaa itse omien sijoituspäätöstensä taloudellisista tuloksista. Tuotto voi jäädä saamatta ja sijoitetun pääoman voi jopa menettää. Rahoituspalvelujen ja -tuotteiden kulut voidaan periä asiakkaalta sijoitustoiminnan tuloksesta riippumatta. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä asiakkaan on syytä tutustua huolella sijoitusmarkkinoihin ja eri sijoitusvaihtoehtoihin. Aktia ei vastaa dokumentissa esitettyjen tuotto-olettamusten toteutumisesta. Annetut tiedot pohjautuvat rahoitusvälineiden historialliseen tuottoon perustuviin oletuksiin, mutta tämä ei ole tae tulevasta tuotto- tai arvonkehityksestä. Tämä katsaus ei perustu asiakkaan henkilökohtaisiin tietoihin eikä ole tarkoitettu sijoitusneuvoksi. Katsaus ei ole tarkoitettu sijoitustutkimukseksi, eikä sitä ei välttämättä ole laadittu sijoitustutkimuksen riippumattomuutta koskevien säännösten mukaisesti. Mahdollisesti esiteltyihin rahoitusvälineisiin ei sovelleta sijoitustutkimusta koskevia kaupankäyntirajoituksia. Asiakas voi joutua maksamaan muitakin kuin Aktian välityksellä suoritettavia veroja ja julkisia maksuja. Asiakkaan tulee olla tietoinen siitä, että sijoittamiseen ja sijoitusomaisuuteen liittyy veroseuraamuksia, joiden taloudellisia vaikutuksia ei välttämättä ole huomioitu tässä esityksessä. Asiakkaan pitää itse hankkia tarvittavat tiedot sijoitustensa ja niihin liittyvien päätösten veroseuraamuksista.