1 ASIA: Maa-aineslain (555/1981) 4 :n tarkoittama lupa maa-ainesten ottamistoiminnalle VIREILLETULO: 16.2.2017 HAKIJA: Savonlinnan kaupunki / kunnallistekniset palvelut Olavinkatu 27 57130 Savonlinna KIINTEISTÖ: Turtianniemen kylän kiinteistö Mikkolanmäki RN:o 27:0 LAITOS JA SEN TOIMINTA: Savonlinnan kaupungin kunnallistekniset palvelut hakee maa-ainesten ottamislupaa omistamalleen Turtianniemen kylän kiinteistölle Mikkolanmäki RN:o 27:0. Toiminta sijoittuu vanhalle ennestään käytössä olevalle ottamisalueelle. Punkaharjun kunnan valvontalautakunta on myöntänyt Punkaharjun kunnalle 25 000 m 3 :n hiekan ja soran kokonaisottomäärälle maa-ainesluvan päätöksellään 22.12.2012 21. Luvan voimassaolo on päättynyt 28.4.2017. Ottamisalueen pinta-ala on 1,05 ha. Etelä-Savon maakuntakaavassa alue on merkitty maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi. Alueella ei ole yleis- tai asemakaavaa. Etäisyys lähimpään asuttuun rakennukseen ottamisalueen rajalta on noin 1,2 km, naapuritilan rajaan noin 130 m ja maantielle 130 m. Alueen välittömään läheisyyteen sijoittuu mm. Punkaharjun kunnan entiset kaatopaikat sekä lounaispuolelle maa-ainesten ottamisalue. Alue on topografialtaan vaihtelevaa sora- ja moreenipeitteistä talousmetsää. Toiminta ei sijoitu pohjavesialueelle. Suunnitellun ottamisalueen luontoarvot selvitettiin 8.6.2011. Läheltä ottamisalueen ulkoreunaa löytyi kolme kangasvuokon kasvupaikkaa. Kasvupaikat on otettu ottamissuunnitelmassa huomioon siten, että ottamisalueen ja kangasvuokkojen kasvupaikkojen väliin jätetään noin 10 m suojavyöhyke. Lupaa haetaan kymmeneksi vuodeksi 28 000 m 3 :n kokonaismäärälle. Ottamistaso on syvimmillään +90,00 m. Pohjaveden keskimääräinen korkeusasema on ottamisalueen välittömään läheisyyteen sijoitetuista pohjavesiputkista mitattuna +84,93 m, jolloin suojakerroksen paksuudeksi pohjavesipintaan tulee noin 5 m. Ottamista toteutetaan luiskan kaltevuudella 1:1,5, jolloin alueen yläreuna aidataan yli 1,5 m ylittävältä osuudelta. Maisemointivai-
heessa luiskat tasataan loivemmaksi kuin 1:3. Maisemointiin käytetään muualta tuotavia maita. Alueelta poistettavat pintamaat on suunniteltu sijoitettaviksi ensisijaisesti kaatopaikan kasvukerrokseen ja toissijaisesti ottamisalueen reunojen muotoiluun. Koneita ei säilytetä alueella tarpeettomasti ja mikäli polttoaineita varastoidaan, huomioidaan suojaukset. Ottamisalueen suotovedet johdetaan kaatopaikan niskaojien kautta ympäristöön. Toiminnan vaikutuksia pintaveteen seurataan läheisen kaatopaikan jälkitarkkailuohjelman mukaisesti. Ottamisaluetta ympäröivät kalliokohoumat estävät melun leviämistä. Myös ottamisrintauksien ja pintamaavallien sijoittelulla pyritään estämään melun leviämistä asutukseen päin. Alueelle johtavilla teillä käytetään tarvittaessa pölynsidontaa. Varsinaisella maa-ainestenottamistoiminnalla ei katsota olevan vaikutusta liikenteeseen, koska otettavat maa-ainekset hyödynnetään suurimmaksi osaksi läheisen kaatopaikan rakenteissa. 2 ASIAN KÄSITTELY: Kuuleminen: Hakemuksesta julkaistiin vireilletulokuulutus 20.2. 22.3.2017 Savonlinnan kaupungin virallisella ilmoitustaululla. Lisäksi kuulutus lähetettiin tiedoksi naapurikiinteistöjen omistajille. Kuulutusaikana ei jätetty hakemusta koskevia muistutuksia. Lausunnot: Hakemuksesta pyydettiin lausunto Savonlinnan kaupungin terveydensuojeluviranomaiselta (Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ympäristöterveydenhuollolta), Savonlinnan kaupungin kaavoitusviranomaiselta ja pelastusviranomaiselta (Etelä-Savon pelastuslaitos) sekä Etelä-Savon ELY-keskukselta. Kaavoitusviranomainen totesi lausunnossaan 20.2.2017, että hakemus sijoittuu alueelle, jolla ei ole yleis- tai asemakaavaa. Kaavallisia esteitä maa-ainesluvan myöntämiselle ei ole. Etelä-Savon ELY-keskus totesi lausunnossaan 27.2.2017, että ELY-keskuksella ei ole lausuttavaa maa-aineslupahakemuksesta. Terveydensuojeluviranomaisen lausunnon 4.5.2017 mukaan terveydensuojeluviranomainen puoltaa lupaa maa-ainesten ottamiseen.
Toiminnasta (myös toiminnan liikennöinti) ei saa aiheutua terveyshaittaa pölypäästöjen osalta toiminta-alueen läheisyydessä oleville kiinteistöille missään olosuhteissa. Toiminnasta aiheutuva melu ei saa ylittää sosiaali- ja terveysministeriön asetuksen 545/2015 (asunnon ja muun oleskelutilan terveydellisistä olosuhteista sekä ulkopuolisten asiantuntijoiden pätevyysvaatimuksista) mukaisia melutason ohjearvoja lähimmissä häiriintyvissä asuinkiinteistöissä eikä ulkomelu saa ylittää valtioneuvoston päätöksen (993/92) ekvivalenttimelutasoa 55 db (L Aeq ) klo 7 22 välisenä aikana eikä ekvivalenttimelutasoa 50 db (L Aeq ) klo 22 7 välisenä aikana. Uusilla alueilla on melutason yöohjearvo kuitenkin 45 db. Loma-asumiseen käytettävillä alueilla, leirintäalueilla, taajamien ulkopuolella olevilla virkistysalueilla ja luonnonsuojelualueilla on ohjeena, että melutaso ei saa ylittää päiväohjearvoa 45 db eikä yöohjearvoa 40 db. Mikäli lähimmistä häiriintyvistä kohteista on jätetty muistutuksia tai toiminnan aikana tulee meluun liittyviä valituksia, tulee meluselvitys tehdä tallentavaa melumittausta käyttäen, jolloin todellinen toiminnan melutaso voidaan luotettavasti todeta. Kemikaalien (myös jätekemikaalit) käsittelyssä ja varastoinnissa on noudatettava huolellisuutta ja varovaisuutta terveys- ja ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi. Erityisesti on huolehdittava siitä, ettei kemikaaleja pääse valumaan vesistöön ja maaperään ja sitä kautta pohjavesiin missään olosuhteissa. Luvan hakijan kuuleminen ennen päätöksen tekoa: Hakijalle varattiin 9.5.2017 mahdollisuus vastineen antamiseen lausunnoissa esitetyistä asioista. Hakijan sähköpostin 12.5.2017 mukaan vastinetta ei ole tarpeen antaa. 3 Tarkastuskäynnit: Vs. ympäristötarkastaja on tehnyt 4.5.2017 tarkastuskäynnin lupahakemuksen tarkoittamalle ottamisalueelle. Maastokäynnillä ei havaittu kangasvuokkoja. RAKENNUS- JA YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN RATKAISU JA PERUSTELUT: Päätös: Lautakunta päättää: 1) myöntää Savonlinnan kaupungin kunnallisteknisille palveluille maa-aineslain 4 :n mukaisen luvan maa-ainesten ottamiseen
2) hyväksyä lupahakemuksen mukaista toiminta-aluetta koskevan kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelman esitetyssä muodossaan. 4 Lupamääräykset: 1. Lupahakemuksen tarkoittamia toimintoja on harjoitettava (myös mahdollisten aliurakoitsijoiden osalta) 16.2.2017 esitetyn maa-ainesten ottamislupahakemuksen, ottamissuunnitelman ja kaivannaisjätehuoltosuunnitelman sekä hakemuksesta annetuista lausunnoista mahdollisesti esitetyn vastineen mukaisesti, ellei lupamääräyksistä jäljempänä muuta johdu. Jos maa-aineslain, ympäristönsuojelulain tai jätelain nojalla annetaan lupamääräyksiä ankarampia tai poikkeavia säännöksiä, on niitä tämän luvan estämättä noudatettava. Toimintaa koskevat määräykset 2. Lupa koskee lupahakemuksessa esitettyä 1,05 hehtaarin ottamisaluetta ja 28 000 m³ktr:n kokonaisottamismäärää. Ottamisalueen laajuus ei saa ylittää ottamissuunnitelmassa esitettyä. 3. Ottamisalueen rajat on merkittävä maastoon noin 20 m välein sijoitetuilla yläpäästään maalatuilla puupaaluilla. Rajauksen merkinnät on pidettävä paikallaan koko ottamistoiminnan ajan. 4. Luiskan kaltevuuden ollessa ottamisen aikana jyrkempi kuin 1:3, on jyrkänteet pidettävä yläosastaan aidattuina, mikäli ottamisrintauksen korkeus ylittää 3 m. Putoamisvaarasta on varoitettava kyltein, jotka sijoitetaan ympäröivään maastoon reunan lähelle. Koko ottamisalue tulee merkitä maastoon lippusiimalla tai varoitusnauhalla sekä ottamisalueesta varoittavilla kylteillä, jotka ovat vähintään 10 m ottamisalueen rajaa ulompana. 5. Ottamisalueelle johtavalla tiellä on oltava toiminta-ajan ulkopuolella lukittuna pidettävä portti / puomi alueen luvattoman käytön ja sitä kautta roskaantumisen estämiseksi. 6. Alueella on oltava kiinteä korkeuspiste (N 60 ), jonka sijainti esitetään kartalla. Korkeusaseman ilmaiseva tasokolmio on pidettävä ottamistason tarkkailemiseksi koko ottamistoiminnan ajan. 7. Maa-ainestenotto on tehtävä ottamissuunnitelman mukaisesti portaittain siten, että alue luiskataan ja maisemoidaan ottamisen edetessä lopullisen luiskan kaltevuuden ollessa 1:3 tai loivempi. Ottamisalueen pohja tulee muotoilla vaihtelevaksi ja hyvin maastoon sopeutuvaksi.
8. Ottamistoimintaa ei saa ulottaa 10 m lähemmäksi kangasvuokkoesiintymää. Pohjaveden suojelu 9. Pohjavedenpinnan tarkkailemiseksi ottamisalueella tai alueen välittömässä läheisyydessä on pidettävä riittävä määrä pohjaveden havaintoputkia koko ottamistoiminnan ajan. Ottamisen pohjatason on jäätävä kaikissa olosuhteissa vähintään 2 m havaintoputkesta havaitun pohjaveden pinnan yläpuolelle. 10. Polttoaineiden ja muiden ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavien aineiden pääsy maaperään ja pohjaveteen on estettävä. Alueella ei saa varastoida poltto- tai voiteluaineita (muualla kuin koneiden tankeissa), vaarallisia tai muita jätteitä, eikä siellä saa tehdä työkoneiden huoltotöitä. 11. Mahdollisista polttoaine- tai öljyvuodoista tulee ilmoittaa välittömästi Etelä-Savon pelastuslaitokselle ja Savonlinnan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle. Maaperän pilaantumiseen johtaneista polttoaine- ja öljyvuodoista tulee lisäksi ilmoittaa Etelä-Savon ELY-keskukselle. 12. Luvan haltijan on ryhdyttävä välittömästi riittäviin toimenpiteisiin vahinkojen torjumiseksi ja tapahtuman toistumisen ennalta ehkäisemiseksi. Vahinkotilanteisiin ja niiden hoitoon on varauduttava ennalta mm. niin, että alueella on öljyvahinkojen varalle riittävästi imeytysainetta ja tulipalon varalta alkusammutuskalustoa. Vuotanut kemikaali taikka poltto- tai voiteluaine, sillä likaantunut maa-aines sekä käytetty imeytysmateriaali on poistettava välittömästi ja toimitettava asianmukaiseen vaarallisten jätteen käsittelyyn. 13. Toiminnan aiheuttaman pölyhaitan vähentämiseksi maa-ainesluvan haltijan tulee tarvittaessa kastella vedellä (ei suolaamalla) kuljetusreittinä käytettäviä teitä päällystetylle tielle asti. Rasiteteiden kunnosta tulee huolehtia maa-aineksen ottamistoiminnan aikana ja mahdollistaa esteetön kulku teillä. 14. Alueella ei saa vastaanottaa jätteitä (mukaan lukien ylijäämämaat). Toiminnassa syntyvät jätteet tulee kerätä, varastoida ja toimittaa viipymättä jatkokäsittelyyn ympäristöluvan omaavalle vastaanottopaikalle. Toiminnassa mahdollisesti syntyneitä vaarallisia jätteitä tulee käsitellä siten, ettei jätteistä aiheudu maaperän tai pohjaveden pilaantumisvaaraa. 5
6 Tarkastukset ja katselmukset 15. Luvan haltijan tulee ennen tämän luvan mukaisen toiminnan aloittamista pyytää järjestettäväksi aloituskokous, johon osallistuvat luvan haltijan sekä lupaviranomaisen ja valvontaviranomaisen edustajat. 16. Luvan haltijan tulee pyytää valvontaviranomaisen lopputarkastus, mikäli toiminta on päättynyt luvan voimassaoloaikana sen jälkeen, kun alue on maisemoitu lupamääräysten mukaisesti. 17. Ottamissuunnitelman ja lupamääräysten noudattamisen sekä maisemoinnin edistymisen seuraamiseksi tulee paikan päällä järjestää tarvittaessa myös muita katselmuksia. Tarkkailu- ja kirjanpito 18. Maa-ainesten ottamisen vaikutuksia ympäristöön tulee tarkkailla. Maa-ainesluvan haltijan tulee säännöllisesti tarkistaa seuraavat maa-ainesten ottamiseen liittyvät asiat ja tehdä niistä merkitä työmaapäiväkirjaan: ottamisalueen suojarakenteiden kunto ja sijainti pohjaveden havaintopisteiden kunto valvontaa varten tarvittavien rakenteiden ja merkintöjen kunto ja sijainti tukitoiminta-alueen kunto, siisteys ja maaperän puhtaus maisemointi- ja jälkihoitotöiden toteuttamisvaihe. 19. Luvan haltijan tulee korjata mahdolliset tarkastuksessa havaitut epäkohdat mahdollisimman pian ja tarvittaessa ilmoittaa niistä valvontaviranomaiselle. Työmaapäiväkirjaan tulee merkitä tehdyt korjaustoimenpiteet ja niiden ajankohta. Työmaapäiväkirjat on säilytettävä koko ottamisajalta ja esitettävä pyydettäessä valvontaviranomaiselle. 20. Maa-ainesluvan haltijan tulee vuosittain tammikuun 31. päivään mennessä ilmoittaa otetun aineksen määrä ja laatu Etelä-Savon ELY-keskukselle. Savonlinnan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen saa tiedot käyttöönsä ELY-keskuksen ylläpitämän tietojärjestelmän kautta. Ottamisilmoitus tehdään myös silloin, kun maa-ainesten ottaminen on päättynyt tai keskeytynyt. 21. Pohjaveden pinnan korkeutta on tarkkailtava vähintään kerran vuodessa samaan aikaan vuodesta tehtävällä tutkimuksella.
Tarkkailutulokset on toimitettava valvontaviranomaiselle vuosittain tammikuun 31. päivään mennessä. 22. Luvan haltijan on arvioitava ja tarvittaessa tarkistettava kaivannaisjätteen jätehuoltosuunnitelmaa vähintään viiden vuoden välein ja ilmoitettava tästä valvontaviranomaiselle. Jälkihoitotoimenpiteet 23. Ottamisalue on jälkihoidettava ja metsitettävä luvan voimassaolon päättymiseen 31.5.2027 mennessä. Metsitys on tehtävä istuttamalla. Mikäli saadaan varmuus (esim. Etelä-Savon Metsäkeskuksen lausunto) luontaisen metsityksen onnistumisesta, saadaan metsitys tehdä luontaisesti. Luvan siirtäminen 24. Jos lupaan perustuva oikeus maa-ainesten ottamiseen siirretään toiselle, on siirrosta viipymättä ilmoitettava lupaviranomaiselle. Luvan aikaisempi haltija vastaa kuitenkin kaikista lupaan liittyvistä velvoitteista, kunnes sen tilalleen on hakemuksesta hyväksytty toinen. Lupaviranomainen voi määrätä, että luvan uuden haltijan on asetettava ennen ainesten ottamista maa-aineslain 12 :ssä tarkoitettu vakuus lupaehtojen noudattamisesta. 7 Lupamaksu: Lautakunta perii 800 euron lupamaksun rakennus- ja ympäristölautakunnan 21.9.2016 154 hyväksymän taksan Maa-aineslupahakemuksen käsittely kohdan perusteella. Lupamaksuun sisältyy haettavaan ottamismäärään perustuva 420 euron maksu (0,015 euroa / m³ktr) sekä lupahakemuksen käsittelymaksu 380 euroa. Lupahakemuksen vireilletulo- ja lupapäätöksen julkipanokuulutuksen julkaisemisesta ei aiheudu perittäviä kuluja (kuulutukset julkaistu Savonlinnan kaupungin virallisella ilmoitustaululla). Vakuus: Luvan saajan on toimitettava lupaviranomaiselle maa-aineslain 12 :n mukainen vakuus lupamääräysten noudattamiseksi ennen maa-ainesten ottamisen aloittamista ja viimeistään kaksi (2) kuukautta tämän lupapäätöksen lainvoimaiseksi tulosta. Vakuuden suuruus 4 200 euroa annetaan rakennus- ja ympäristölautakunnan 21.9.2016 154 hyväksymän taksan 5.1 :n mukaisesti. Vakuuden tulee olla voimassa siihen saakka, kunnes kaikki luvan tai sen määräysten edellyttämien toimenpiteiden toteutus on lopputarkastuksessa hyväksytty. Kun vakuus on toimitettu, voidaan
Päätöksen voimassaoloaika: aikaisemman luvan yhteydessä toimitettu vakuus palauttaa. Lupa on voimassa 31.5.2027 saakka. Kaikki luvassa määrätyt toimenpiteet tulee suorittaa loppuun luvan voimassaoloaikana. Toiminnan olennainen muuttaminen edellyttää uuden luvan hakemista. Mikäli luvan haltija jatkaa toimintaansa alueella maa-ainesluvan päättymisen jälkeen, on sen jätettävä lupamääräysten tarkistamista koskeva hakemus toimivaltaiselle maa-aineslupaviranomaiselle viimeistään 28.2.2027. 8 Perustelut: Luvan myöntämisen edellytykset Sovelletut oikeusohjeet: Maa-aineslupa tulee myöntää, jos asianmukainen ottamissuunnitelma on esitetty eikä ottaminen tai sen järjestely aiheuta maa-aineslain 3 :n mukaista kauniin maisemakuvan turmeltumista, luonnon merkittävien kauneusarvojen tai erikoisten luonnonesiintymien tuhoutumista, huomattavia tai laajalle ulottuvia vahingollisia muutoksia luonnonolosuhteissa; tai tärkeän tai muun vedenhankintakäyttöön soveltuvan pohjavesialueen veden laadun tai antoisuuden vaarantumista, jollei siihen ole saatu vesilain mukaista lupaa. Luvan myöntämisen perustelut Lupahakemus koskee toiminnan jatkamista alueella, jolla on ollut maa-ainestenottamistoimintaa jo aiemmin. Kyseessä on laajuudeltaan aikaisemman luvan mukainen alue, jäljellä olevan maa-ainesmäärän hyödyntäminen ja alueen maisemointi. Lupapäätöksessä annetut määräykset huomioon ottaen toimenpiteestä ei aiheudu sellaisia ympäristövaikutuksia, joiden vuoksi ainesten ottamisesta voitaisiin katsoa aiheutuvan maa-aineslain 3.4 :n tarkoittamaa vaaraa tai haittaa asutukselle tai ympäristölle. Maa-aineslaki (555/1981) 1, 1a, 3 7, 10 16, 19 20, 23, 23 a, 23 b :t Valtioneuvoston asetus maa-ainesten ottamisesta (926/2005) 1 4 ja 6 9 :t
Valtioneuvoston asetus kaivannaisjätteistä (379/2008) 1 4 :t 9 MUUTOKSENHAKU: Tähän päätökseen tyytymätön saa hakea valittamalla muutosta Itä-Suomen hallinto-oikeudelta. Valitusosoitus on pöytäkirjaotteen liitteenä. Päätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, ellei valitusviranomainen toisin määrää. Allekirjoitus: Viran puolesta Matti Rautiainen ympäristöpäällikkö Toimenpiteet: Tiedoksi: Teknisen toimialan hallintopalvelut / laskutus Terveydensuojeluviranomainen Rakennusvalvontaviranomainen Etelä-Savon ELY-keskus Kaavoitusviranomainen