Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n tiedotuslehti 1/2018 Arjen oivat apulaiset Vaikuttamistoiminta entistä tärkeämpää Kannen kuva: Reetta Luoma-aho ja Päivi Kukkonen
- moniammatillinen yksilökuntoutus - lymfaterapia - neurologinen fysioterapia - toimintaterapia - lantionpohjafysioterapia - uroterapia - allasterapia - puheterapia - neuropsykologinen kuntoutus Kuntoutukseen kätevästi kasitieltä! Avoterapioita toteuttavalla henkilökunnallamme on erityistä osaamista neurologisia sairauksia sairastavien aikuisten kuntoutuksesta. Ota yhteyttä! Vaihemäentie 10, Masku 040 133 7010 tai mnk-kuntoutustoimisto@neuroliitto.fi kuntoutuskeskus.fi
PUHEENJOHTAJALTA Vaikuttamistoiminnan merkitys korostuu Jo alkuvuoden aikana on ehtinyt tapahtua monenlaisia asioita yhdistystoiminnassa. TVJ ry:n vuoden teemana on viime vuoden tapaan oikeuksienvalvonta ja sen merkitys on korostunut alkuvuoden aikana. TVJ on ottanut kantaa Turun kaupungin avustuspolitiikkaan eli avustusten merkitykseen yhdistyksille ja avustuspäätösten aikatauluihin. Alkuvuoden puhuttavin aihe on kuitenkin ollut kuljetuspalvelujen järjestäminen Turussa. Kaupungin vammaispalvelutoimiston päätös matkojen sitomisesta kuukausikohtaisiin määriin kuohutti kuljetuspalvelun käyttäjiä. Aikaisempi vuosikohtainen matkamäärä, jolloin kuukausikohtaisen matkojen käytön voi päättää itse, koettiin paljon joustavampana. TVJ:n ja vammaisneuvoston samoin kuin yksittäisten yhdistysten ja henkilöiden lukuisten kannanottojen ja yhteydenottojen tuloksena kaupunki päätti palata entiseen käytäntöön. Näin kuljetuspalvelujen käyttäjät voivat itse päättää matkojen käytöstä omista tarpeistaan lähtien. Saatiin hyvä lopputulos yhteistyöllä. Oikeuksien valvontaan panostetaan mm. vaikuttajien aamukahvitreffeillä, Turun seudun vammaisneuvostojen tapaamisella, kun- tavaikuttajien aamukahvitreffeillä, syksyllä järjestettävässä järjestöjen vaikuttamisseminaarissa jne. Myös maakuntavaalipaneeli järjestetään sillä edellytyksellä, että vaalit toteutuvat. Maakunta- sekä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus vaativat jatkuvaa seurantaa ja mukanaoloa eri tilaisuuksissa. Keväällä järjestetään 11.4. seminaari Soten kynnyksellä, jonne odotamme runsasta osallistujamäärää. Tuolloin toivottavasti on jo enemmän tietoa uudistuksen toteutumisen varmuudesta. Kun ajatellaan TVJ:n roolia oikeuksienvalvojana, järjestöjenyhteisjärjestön keskeinen tehtävä on viedä eteen päin ja vaikuttaa asioihin, jotka koskevat useita yhdistyksiä ja niiden henkilöjäseniä. Paljon tapahtuu kevään aikana - tervetuloa mukaan eri tilaisuuksiin! Paula Kukkonen, puheenjohtaja 3
TVJ ry:ssä tapahtuu! Vuosi 2018 on polkaistu vauhdikkaasti käyntiin niin yhdistystoiminnan kuin kohtaamispaikka Happy Housen osaltakin. Olemme jo aloittaneet vaikuttajien aamukahvitreffit, joilla tapasimme Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Elina Rantasen. Oikeuksienvalvonta jatkuu TVJ ry:n vuoden 2018 teemana, mikä näkyy sekä erilaisissa tapaamisissa ja tapahtumissa sekä toisaalta Happy Housen iltaohjelmassa, mm. testamenttiasioissa. TVJ ry:n jäsenyhdistysten toimintaedellytyksiä tuetaan järjestämällä mm. puheenjohtajien sekä tiedotus- ja sotevastaavien tapaamisia. Aloitamme myös yhdistystreffit, joissa voitte tavata toisten yhdistysten aktiiveja ja vaihtaa yhteistyöideoita. Treffeillä on mukana yhdistyskoordinaattori ja TVJ ry:n hallituksen jäseniä. Eri yhdistysten yhteistyönä tehdään yhteisretkiä alueen tapahtumiin, muun muassa kuorotapahtumaan elokuussa. Happy Housen vuoden 2018 teemana on luonto. Luonto-teemassa on päästy jo mukavasti vauhtiin mm. erilaisia dokumentteja katsomalla ja tutustumalla talviluontoon. Happy Housen aukioloajat laajenevat yhä enemmän iltoihin ja viikonloppuihin. Tietoa kaikista tapahtumista löytyy sähköisenä, sähköpostilistoilta, Facebookista ja Happy Housesta. Jalkautuminen TVJ ry:n jäsenyhdistyksiin jatkuu. Tulen mielelläni esimerkiksi yhdistysten kerhoiltoihin tai hallitusten kokouksiin kertomaan TVJ ry:n ja Happy Housen toiminnasta. Tapaamiseen voidaan niin halutessanne yhdistää myös jotain toiminnallista ohjelmaa, esimerkiksi tietokilpailu. Maaliskuun ensimmäisestä päivästä alkaen yhdistyskoordinaattorin tehtävä yhdistetään toiminnanjohtajan tehtäviin. Toiminnanjohtajana työhöni kuuluu edelleen vahvasti jäsenyhdistystemme toimintaedellytysten tukeminen. Ota rohkeasti yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä tulevia tapahtumia ja tilaisuuksia! Kevätaurinkoa odotellessa, Toiminnanjohtaja (1.3. alkaen) Päivi Kukkonen tvj.yhdistyskoordinaattori@gmail.com p. 040 715 0004 4
Kevään tärppejä: Kaikki tapahtumat ovat Happy Housessa (Ursininkatu 11, 20100 Turku), ellei toisin mainita. Tervetuloa! ma 5.3. klo 8.30 Vaikuttajien aamukahvi- treffit, kansanedustaja Saara-Sofia Siren to 22.3. klo 14-18 Avoimet ovet Happy Housessa! ma 26.3. klo 9-10 Vaikuttajien aamukahvitreffit, perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko ma 26.3. klo 18 Etuusinfo: aiheina mm. edunvalvonta ja testamenttiasiat. OTM Jan Huovinen to 5.4. klo 14-18 Pienapuvälinemessut. ke 11.4. klo 17 Soten kynnyksellä -tilaisuus Meri-Karinassa, ks. erillinen ilmoitus. ti 24.4. klo 18 TVJ ry:n kevätkokous to 3.5. klo 15-18 TVJ ry:n jäsenyhdistykset esittelevät kesän toimintaansa. ma 14.5. n. klo 8.30 Vaikuttajien aamukahvitreffit Meri-Karina Hyvinvointikeskus Hirvensalossa LOUNAS MA-PE KLO 11 13.30 Normaalihinta 9, jäseniltä 8, 6 12-vuotiailta 5 SUOSITTU SEISOVA PÖYTÄ JUHLAPYHINÄ KLO 12 15 äitienpäivänä 13.5. isänpäivänä 11.11. itsenäisyyspäivänä 6.12. 3. adventtina 16.12. 4. adventtina 23.12. jouluaattona 24.12. joulupäivänä 25.12. Normaalihinta 26, Lounais-Suomen Syöpäyhdistyksen jäseniltä 22, 6 12-vuotiailta 10 Pöytävaraukset: 02 2657 666 Pidä juhlat meillä! Meri-Karina soveltuu erinomaisesti juhlien ja erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Tilat ovat esteettömiä. Osassa tiloja on induktiosilmukka. Seiskarinkatu 35, Turku 02 2657 666 www.merikarina.fi 5
Arjen oivat apulaiset TEKSTI: Terhi Pihlajaniemi KUVAT: Terhi Pihlajaniemi, Apuväline Avux, Samppa Lemmetyinen, Algol Trehab Oy, Erkki Moilanen Millaisia apuvälineitä on olemassa, kun käden puristusvoima on heikko tai sormet tuntuvat kankeilta ja kivuliailta? Päivittäisten toimintojen apuvälineet ovat pieniä välineitä tai laitteita, joita käytetään henkilökohtaisen hygienian hoidossa, pukeutumisessa, riisuutumisessa, ruuan valmistuksessa tai kodin hoidossa. Pienapuvälineet luokitellaan päivittäisten toimintojen apuvälineiksi. Se voi olla väline, laite tai muu ratkaisu, jonka avulla edistetään tai ylläpidetään ihmisen toimintakykyä arkipäivän erilaisissa tilanteissa. Erilaiset sairaudet, nivelkivut ja vammat voivat aiheuttaa haasteita arjen toiminnoissa. Pukeutumisen apuvälineitä ovat erilaiset nappikoukut, pukemiskepit, lyhytvartiset tarttumapihdit, pitkävartiset kenkälusikat (kuva 1.) ja sukanvetolaitteet. Sukka pujotetaan laitteeseen ja jalkaterä työnnetään aukkoon. Kun jalkaterä on suuaukolla, vedetään naruista tasaisesti sukka jalkaan. Toimii yllättävän hyvin (kuva 2.). Myös vetoketjut ja tarranauhat helpottavat pukeutumista. Ruokailun ja ruoanvalmistuksen pienapuvälineistä hyötyvät henkilöt, joilla on lihasvoima käden ja yläraajan alueella heikentynyt tai puristavat otteet aiheuttavat kipuja. Erilaiset avaajat helpottavat juomapullojen, purkkien ja säilyketölkkien avaamista. Sulkijat puolestaan auttavat pitämään kahvipaketin tai tuotepussin sisällön tuo- Kuva 2. Sukanvetolaite Kuva 1. Pukeutumisen apuvälineitä reena. Kaatokahvat ja erimuotoiset paksunnokset mahdollistavat turvallisen ja varman otteen, jolloin kaataminen tai ruuan suuhun vieminen helpottuu. Myös tavanomaisten ruoanvalmistusvälineiden kahvojen asentoa muuttamalla saadaan käden ote varmemmaksi (kuva 3a ja 3b.) Pienen siivousliinan tai tiskirätin kuivaaja on oiva ja toimiva väline ihmisille, joilla on ranteen, käden, peukalon ja sormien alueel- 6
Kuva 3a. Päivittäisten toimintojen apuvälineet Kuva 3b. Päivittäisten toimintojen apuvälineet Kuva 4. Tiskirätin kuivain. Näitä voi tilata verkkokaupasta www.apuvalineavux.fi la kipuja sekä puristusvoima heikko. Tiskirätti laitetaan putkeen ja painetaan kuivaksi. Tarvitaan huomattavasti vähemmän voimaa kuin puristamalla, vääntämällä tai kiertämällä kuivaaminen (kuva 4.). Vispilän voi korvata pienellä patterikäyttöisellä sekoittajalla. Ranteen pieni ja nopea liike muuttuu sormen painallukseksi (kuva 5.). Mistä näitä apuvälineitä saa? Pienapuvälineitä myyvät Turun seudulla yritykset, kuten Respecta, mutta myös useat eri verkkokaupat, joista esimerkkeinä Oma Arki ja Apuväline Avux. Sopivia tuotteita voi löytyä myös ihan tavanomaisista tavarataloista. Turun Seudun Nivelyhdistys ry:n kautta on myös mahdollista hankkia pienapuvälineitä yhteistilauksena Algol Trehab Oy:ltä. Voit tulla kokeilemaan pienapuvälineitä myös TULE-tietokeskukseen. Päivittäisten apuvälineiden hankinnasta voi keskustella myös terveyskeskuslääkärin kanssa, mikäli taustalla on jokin pitkäaikaissairaus. Torstaina 5.4. klo 14-18 Pienapuvälinemessut Happy Housessa (Ursininkatu 11, 20100 Turku). Esillä erilaisia arjen apuvälineitä sekä apuvälineiden myyntiä. Kuva 5. Sekoittaja verkkokaupasta www.omaarki.fi 7
Kunnonkoti kuuluu kaikille TEKSTI: Kirsi Karlsson KUVAT: Kunnonkoti-arkisto Siirtymisen apuvälineitä erilaisiin tarpeisiin. Omassa kodissa halutaan asua mahdollisimman pitkään. Joskus kuitenkin ikääntyminen, sairaus tai vammautuminen aiheuttavat muutostarpeita niin omiin toimintatapoihin kuin ympäristöönkin. Mukauttamalla omaa toimintaa, ottamalla käyttöön sopivia apuvälineitä ja toteuttamalla muutostöitä kotona, asuminen ja arjen sujuminen saadaan usein onnistumaan. Mutta mitä apuvälineitä on olemassa, mistä niitä saa ja kuka auttaisi kodinmuutostöiden alkuun? Kunnonkoti on Turun ammattikorkeakoulun Ruiskadun kampuksella sijaitseva esteettömän asumisen neuvonta- ja vierailukeskus. Kunnonkoti on toiminut jo yhdeksän vuotta ja mahdollistanut Varsinais-Suomen kuntalaisille, ammattilaisille ja opiskelijoille paikan, jossa voi tutustua ja kokeilla kotona asumista tukevia ratkaisuja ja apuvälineitä. Kunnonkoti on matalan kynnyksen paikka, jossa voi omassa rauhassa kokeilla ja katsella tarjolla olevia tuotteita ja ratkaisu- Värit ja kontrastit jäsentävät tilaa. Tukitangot auttavat turvalliseen siirtymiseen. Pesevä ja kuivaava biobide nimensä mukaisesti pesee ja kuivaa. Paperia ei tarvita. 8
Syöminen onnistuu parhaiten juuri itselle sopivan aterimen avulla. ja. Halutessaan saa opastusta ja arjen haasteita voidaan ratkoa yhdessä asiantuntijan/ asiantuntijaopiskelijan kanssa. Suosittua on myös tulla ryhmäkäynnille, jolloin puolentoista tunnin aikana käydään läpi leikaten koko kodin tarjonta. Kunnonkodissa järjestetään myös Teemapäiviä eri aiheista. Kunnonkodissa kävijät ovat antaneet eniten kiitosta siitä, että tuotteista ja niiden sopivuudesta eri tilanteisiin osataan kertoa ja että apuvälineitä, huonekaluja ja tuotteita saa vapaasti kokeilla. Mieluisaa on myös se, että samassa paikassa näkee ratkaisuja laajalti. Koko Ruiskadun toiminta siirtyy kesän 2018 aikana uusiin tiloihin Kupittaan kampukselle. Perusidea toiminnassa säilyy, mutta palvelujen osalta tarkoituksena on monipuolistaa tarjontaa. Kunnonkoti löytyy 1.9.2018 alkaen osoitteesta Joukahaisenkatu 3, ICT-city, A-siipi, 2.krs. Ajanvarauksia Ruiskadulle vastaanotetaan 30.4.2018 asti. Porrashissi sopii moneen kaksikerroksiseen kotiin. Kunnonkoti muuttaa toukokuussa 2018 uusiin tiloihin Turun keskustaan, Joukahaisenkatu 3, ICT-city, 2 krs. Touko-elokuun olemme kiinni. Uusissa tiloissa toiminta alkaa 1.9.2018 Sekä pöytätason että yläkaapin korkeutta voi säätää nappia painamalla. 9
Tervetuloa! Osaava ja viihtyisä hyvinvoinnin keskus Valitse kuntoutuspaikaksesi KANKAANPÄÄ! Vaativa lääkinnällinen moniammatillinen yksilökuntoutus Meillä tukenasi toimii erittäin mukava ja osaava ammattilaisten työryhmä. Tavoitteena on sinulle parempi vointi ja sujuvampi arki sairaudesta tai vammasta huolimatta. Yksilökuntoutusta tarjoamme neurologisella, tules- ja reuma- sekä yleislinjalla. Kysy lisää kuntoutussihteeriltämme: 050 394 7524, tarja.lammi@kuntke.fi tai vaikkapa facebookissa yksityisviestillä. P.s Meillä majoitut mukavasti, on paljon esteettömiä aktiviteetteja uinnista keilaukseen ja ulkoiluun sekä yksilökuntoutujille myös ihan oma klubi! Kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit Monipuolisin valikoima erilaisia Kelan maksamia kursseja aikuisille, lapsille ja nuorille! Lue lisää: kuntke.fi/kuntoutus Lisätietoa Kuntoutussihteeri Tarja Lammilta: p. 050 394 7524 Kelankaari 4 puh. 02 57 333 kuntke.fi Tervetuloa meille myös retkille ja virkistäytymään!
TEKSTIT: Veera Antikainen KUVAT: Riitta Lukkarinen ja Veera Antikainen Happy Housen alkuvuoden kuulumiset Happy Housen vuosi 2018 on lähtenyt tohinalla käyntiin. Vuoden teemana on luonto ja joka kuukausi pyritään järjestämään jotain teemaan liittyvää toimintaa. Tuleva vuosi tuo myös uutuuksia ohjelmaan, ja sitä varten onkin perustettu Talokokoukset, joka kokoontui ensimmäisen kerran 15.1. Talokokous on tarkoitettu kaikille Happy Housen kävijöille ja niitä pidetään joka kuukausi. Tarkoituksena on suunnitella yhdessä Happy Housen tulevaa ohjelmaa, joten kaikki ideat ja kehitysehdotukset ovat tervetulleita. Tarkemmat ajankohdat Talokokouksista näkyvät viikko-ohjelmassa. Kaikenlainen palaute ohjelmauudistuksista ynnä muusta toiminnasta on tervetullutta ja sitä voi jättää joko kirjallisesti meidän palautelaatikkoomme tai nykäistä henkilökuntaa hihasta ja antaa palautteen suullisesti. Tammikuussa saimme vieraita, kun sekakuoro Kulkuset kävi esiintymässä Happy Housessa. Kuoro vietti satavuotissyntymäpäiviään, minkä kunniaksi he kiersivät kyseisen päivän aikana laulamassa ympäri Turkua. Ennen Happy Houseen tuloa he olivat jo ehtineet käydä mm. kauppatorilla, kirjastossa sekä verovirastossa ilahduttamassa kaupunkilaisia. Tammikuussa alkoi myös koko kevään mittainen Bullet Journaling-kurssi. Bullet Journal on Sekakuoro Kulkuset esiintymässä Happy Housessa. vihkoon tehty päiväkirjan ja kalenterin taiteellinen yhdistelmä. Kurssi kokoontuu kerran kuussa ja mukaan pääsee, vaikkei olisikaan osallistunut ensimmäisille kerroille. Osallistuakseen tarvitsee vain oman vihkon ja halutessaan omia kyniä. Tammikuussa pidettiin myös ensimmäisen kerran digineuvontaa. Digineuvontaan voi tulla oman laitteen (puhelimen, tietokoneen tai tabletin) kanssa ja paikan päällä opastetaan henkilökohtaisesti niiden käytössä. Helmikuussa Happy Housessa vietettiin Runebergin päivää ja runoiltiin yhdessä kansallisrunoilijamme esimerkkejä noudattaen. Ystävänpäivänä Happy Housen täytti ihana leivonnaisten tuoksu, kun kahviossa järjestettiin Ystävänpäivän leivontakurssi. Samaan aikaan pystyi myös askartelemaan ystävänpäiväkortteja. Koulujen talvilomaviikolla Happy Housessa järjestettiin erityisesti lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa, kun ohjelmassa oli mm. vaatteiden tuunausta, miniolympialaisia sekä leffapäivä. Saa nähdä, mitä kaikkea kivaa ohjelmaa kevät vielä tuo tullessaan. Nähdään siis Happy Housessa! 11
Kaikille avoin ja esteetön kohtaamispaikka Ursininkatu 11, 20100 Turku 02 251 8421 Happy House sosiaalisessa mediassa! Happy Housen toimintaa voi nyt myös seurata Instagramin puolella. Happy House löytyy nimimerkillä @Happy_House_Turku. Tervetuloa seuraamaan! Happy Housea kannattaa myös seurata Facebookissa, jossa julkaistaan ajankohtaista tietoa päivänohjelmista ja muista toiminnoista. Facebookista löydymme nimellä Happy House Turku. Muskari Happy Housessa alkaa 28.2. klo 9-10 yhteistyössä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kanssa järjestetty erityislasten perheille tarkoitettu Muskari (hinta 15e/perhe). Muskari kokoontuu neljänä perättäisenä keskiviikkona ja Muskarin jälkeen on mahdollisuus jäädä nauttimaan kahvit ja mehut Happy Housen tiloihin edulliseen hintaan. Muskarin ohjaajana toimii Tanja Rantapere. Ilmoittautumiset: kirkonrotta.fi. Tiedustelut: tanja.rantapere@evl.fi, p. 040-341 7244. HAPPY HOUSE Happy House on Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n ylläpitämä kaikille avoin ja esteetön kohtaamispaikka, jonka toimintaa rahoittavat STEA ja Turun kaupunki. Happy Housessa järjestetään joka päivä ohjattua toimintaa, johon osallistuminen on vapaaehtoista. Voit myös poiketa edulliselle kahville, lukemaan päivän lehden, käyttämään tietokoneita tai tutustumaan vaihtuviin taidenäyttelyihin. Tietoja Happy Housen päivittäisestä ohjelmasta löydät: Happy Housesta www-sivuilta www.happyhouseturku.fi Facebookista osoitteesta www.facebook.com/happyhouse.turku Runebergin päivän runoiluja. Ensimmäisen talokokouksen tuloksia. 12
AVOINNA ma klo 12 16 ti klo 10 16 ke klo 12 19 to klo 10 16 pe klo 10 14 Tarkista poikkeukselliset aukioloajat www-sivuilta tai ohjelmasta. info@happyhouseturku.fi www.happyhouseturku.fi ESIMERKKEJÄ Happy Housen ohjelmasta KÄSITYÖPIIRI tiistaisin klo 10-12. Piiriin voi jokainen tulla tekemään omia käsitöitään. Piirissä ei ole ohjaajaa, vaan kaikki ovat yhdenvertaisia ja kaikilta voi kysyä neuvoa. TAIDERYHMÄ kokoontuu parittomilla viikoilla tiistaina klo 11-13.30. Kysele vapaita paikkoja. AVOIN KÄDENTAITOILTA Joka kuukauden viimeinen keskiviikko klo 16-18. Tehdään yhdessä käsitöitä ja suunnitellaan tulevia kädentaitoiltoja. LIIKUNNAN PALVELUOHJAUS maanantaina 12.3. klo 13.30. Tule kysymään liikunnan aloittamisesta tai vaikka sinulle sopivasta liikuntamuodosta. ATC- KORTTIPIIRI joka kuun 2. maanantai klo 13 Marja Nevalaisen johdolla. Seuraavan kerran aiheena (12.3.) on Suomen luonnonvaraiset eläimet. Jokainen tekee aiheen mukaiset ATC-kortit etukäteen. ATC-korttipiirissä korteista kerrotaan ja niitä vaihdetaan toisten kanssa. Palautelaatikko valmiina vastaanottamaan kehitysideoita. DIGINEUVONNASSA autetaan käyttämään puhelimia ja tietokoneita. Oma laite mukaan! TUOLIJUMPPA JA KUNTOUTUSRYHMÄN KEVÄT- KAUSI 10.1.-17.5.2018 ke klo 11-12. Ovet avataan klo 10.30. Kausimaksu 28, kertamaksu 3. Ryhmää ohjaa Terhi Patrikainen. TALOKOKOUKSESSA pääset vaikuttamaan Happy Housen toimintaan. Tule mukaan! BULLET JOURNALING on vihkoon tehty päiväkirjan ja kalenterin taiteellinen yhdistelmä. Ryhmä kokoontuu 1 kert/kk. Ota mukaan oma vihko ja halutessasi omia kyniä. TULE-MITTAUS Happy Housessa to 22.3. klo 12-14. Mittauksiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen vaan paikat jaetaan saapumisjärjestyksessä. Mittaukset tekee TULE-tietokeskus. 13
Happy Housen avoimet kädentaitoillat Viime marraskuussa Happy Housessa pidetyt kädentaitopäivät saavat jatkoa nyt keväällä avointen kädentaitoiltojen merkeissä. Avoimia kädentaitoiltoja vietetään aina kuukauden viimeinen keskiviikko. Seuraavat kädentaitoillat ovat 28.3., 25.4. ja 30.5. klo 16-18. Kädentaitoillat on suunnattu kaikille käsitöistä kiinnostuneille lähtötasosta riippumatta. Paikan päällä neuvomassa ja ohjaamassa on Happy Housen henkilökuntaa sekä iltojen alullepanija Helena Eskonmaa. Kädentaitoiltojen tarkoituksena on vapaamuotoisesti jutella ja tutustua toisiin sekä vaihtaa vinkkejä kädentaitoihin liittyen. Iltojen aikana tutustutaan mm. eri tekniikoihin sekä suunnitellaan tulevia kädentaitoiltoja- ja tapahtumia. Illassa aloitettuja käsitöitä voi jatkaa kotona ja valmiit työt tuoda näytille seuraavalla kerralla. Kaikki kädentaitoillat järjestetään avoin kohtaamispaikka Happy Housessa (Ursininkatu 11, Turku), joka on esteetön. Otathan tarvittaessa mukaasi oman avustajan. Lisätietoa illoista: info@happyhouseturku.fi tai helena.eskonmaa@gmail.com Tervetuloa nauttimaan mukavista hetkistä käsitöiden parissa!
Soten kynnyksellä 11.4.2018 Meri-Karina Aika: keskiviikkona 11.4.2018 klo 17-20. Kahvitarjoilu. Paikka: Hyvinvointikeskus Meri-Karina, Seiskarinkatu 35, 20900 Turku Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry, Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry ja JärjestöSote- Hanke 113 järjestävät tilaisuuden Soten kynnyksellä. Puhujina ovat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (HUS) toimitusjohtaja Aki Lindén ja Varsinais-Suomen sote-muutosjohtaja Antti Parpo. Asiantuntija Marjut Aalto kertoo JärjestöSoteHanke 113:n ajankohtaiset kuulumiset. Ilmoittautuminen: pe 6.4. mennessä kati.tilli@lssy.fi tai p. 040 715 0004 (Päivi Kukkonen). Saapuminen: Meri-Karinaan pääsee linja-autolla nro 54. Linja-autovuorot Turun kauppatorin (pysäkki T41) ja Meri-Karinan välillä ajetaan noin tunnin välein. Meri-Karinassa on ilmaiset pysäköintipaikat hyvinvointikeskuksen välittömässä läheisyydessä.
KOLUMNI Ihana, kamala sote Jos tavalliselta kadun kulkijalta kysyy sote-uudistuksesta, saattaa aihe olla vaikea kommentoitavaksi tai mielipiteet perustuvat mielikuviin. Myös asiasta tietävät ammattilaiset ja kuntien luottamushenkilöt pyörittelevät päätään ja korostavat, ettei lopullisia päätöksiä ole tai tieto voi muuttua. Sote-uudistuksessa julkinen sosiaalija terveydenhuolto uudistetaan. Muutoksen tarve on ilmeinen, sillä väestö ikääntyy ja tarvitsee yksilöllisempiä palveluja, palveluja ei saa yhdenvertaisesti ja niissä on tehottomia toimintatapoja. Samaan aikaan taloustilanne on vaikea ja Suomi velkaantuu. Jotain on selvästi tehtävä, mutta mitä? Jo aiemmin olen työssäni Muistiluotsissa pohtinut muistisairaiden henkilöiden palveluketjuja, joihin sote-uudistus tulee vääjäämättä vaikuttamaan. Tällä hetkellä työtäni on myös sosiaali- ja terveysjärjestöjen yhteistyöhanke JärjestöSotehanke 113, jossa vahvistetaan yleishyödyllisten järjestöjen asemaa ja asiakkaan äänen kuulumista uudistuksen jälkeisissä kunnissa ja maakunnassa. Nykyiset kuntien järjestämät sosiaali- ja terveyspalvelut on tarkoitus siirtää maakuntien järjestämisvastuulle vuodesta 2020 alkaen. Samalla lisätään asiakkaan valinnanvapautta ja kehitetään maakunnallista palveluneuvontaa ja -ohjausta. Poliittisia ja periaatteellisia kädenvääntöjä ovat aiheuttaneet suunnitelmat lisätä palveluntuottajien määrää, jatkossa palvelua voisi tarjota yhä useammin myös yksityinen yritys. Epäilyjä on esitetty uudistuksen taloudellisesta järkevyydestä ja kyseenalaistettu mahdollisuudet onnistua. Omassa työssäni sote-uudistus näkyy päivittäin. Istun monissa maakunnallisissa työryhmissä, palavereissa ja kehittämispäivissä, joissa pohdimme ja teemme esityksiä mm. siitä, miten varmistaa asiakkaille toimiva palvelupolku, miten palveluohjauksen ja -neuvonnan tulee toimia asiakaslähtöisesti, kuka on erityistä tukea tarvitsevien apuna palveluviidakossa ja miten asiakkaat pääsevät vaikuttamaan palveluihinsa. JärjestöSotehanke 113:n myötä roolini on myös miettiä, miten yleishyödyllinen järjestötoiminta näkyy Varsinais-Suomen palveluissa, kuka ohjaa asiakasta järjestöjen tuen piiriin ja mistä löytyy järjestöjen rahoitus tulevaisuudessa esim. vapaaehtoistyön koordinointiin. Joskus kuulen tekeväni turhaa työtä, parempi ettei tule valmista.. Mielestäni pahinta on olla tekemättä mitään tai vastustaa tai hidastaa periaatteellisesti koko sotea. Jos ja kun sote tulee, niin meidän tulee olla siihen valmiita. Jos nyt laittaa pään pensaaseen, niin tuleva kaaos on valmis. Varsinais-Suomen maakunta alkaa olla joiltakin osin jo muita maakuntia jäljessä uudistuksessa ja se ei ole kenenkään etu. Aikaa ja rahaa on kulunut myös periaatteelliseen riitelyyn, olisiko jo yhdessä kehittämisen aika? Tulevasta emme tiedä. Mutta olenpahan yrittänyt ja tehnyt osaltani kaiken voitavani 16
palvelujen kehittämiseksi. Onneksi en ole yksin, olen työryhmissä tavannut upeita asiaan sitoutuneita ihmisiä. Kiinalaisen sananlaskun sanoin: Kun muutokset tuulet puhaltavat, on parempi rakentaa tuulimyllyjä kuin suojamuureja. Minna Rosendahl Ministeri Saarikko tulossa TVJ ry:n aamukahvitreffeille Peruspalvelu- ja perheministeri Annika Saarikko on lupautunut TVJ ry:n vieraaksi Vaikuttajien aamukahvitreffeille. Vierailuajankohdaksi on sovittu 26. maaliskuuta. Kahvituspaikkana toimii TVJ:n toimintakeskus Happy House Turun Ursininkadulla. Tilaisuus alkaa klo 9.00. TVJ ry pyrkii toiminnassaan entistä aktiivisempaan vaikuttamiseen, ja tässä Vaikuttajien aamukahvitreffit ovat yksi uusi työkalu. Treffeillä kuullaan vaikuttajien tässä tapauksessa ministerin - tilannekatsaus TVJ:n jäsenistöä kiinnostaviin asioihin. Pintaan noussevat muun muassa soteen ja maakuntauudistukseen liittyvät ongelmat. Jäsenyhdistysten edustajilla on samalla tilaisuus nostaa esiin epäkohtia, joihin toivovat päättäjien vaikutusvallallaan tarttuvan. TVJ:n ensimmäiset Vaikuttajien aamukahvitreffit järjestettiin Happy Housessa tammikuun lopulla. Vieraana oli tuolloin Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Elina Rantanen, jolle TVJ:n jäsenyhdistykset purkivat huoltaan Turun vammaiskuljetuspalveluiden heikennyksistä. Kirjoittaja toimii Varsinais-Suomen Muistiyhdistyksessä aluejohtajana vastuualueenaan Varsinais-Suomen ja Satakunnan Muistiluotsi asiantuntija ja tukikeskus sekä JärjestöSotehanke 113, Varsinais-Suomi. 17
Tapaamisiin! Vuosi on vierähtänyt nopeasti tuntuu kuin juuri vasta olisin aloittanut ensimmäistä työpäivääni tiedotusassistenttina ja nyt on jo tullut aika mennä kohti uusia haasteita. Määräaikainen työsuhteeni päättyi 12.2. ja nyt on hyvä hetki hieman kerrata mennyttä vuotta. Vuoteen on sisältynyt paljon: työnkuva täsmentyi ja selkeytyi vuoden aikana, mutta myös muuttui ja vaihteli tilanteen mukaan. Seminaarien ja eri tilaisuuksien järjestämiseen osallistuminen, tiedotuksen tehostaminen ja täsmentäminen muun työryhmän kanssa sekä monet monet muut monipuoliset työtehtävät ovat tuoneet minulle todella paljon arvokasta työkokemusta ja mahdollistaneet uuden oppimisen. Puhumattakaan siitä, että olen päässyt tutustumaan eri järjestötoimijoihin ja saanut kokonaiskuvan siitä, miten järjestötoiminta rakentuu ja miten sitä yhdessä kehitetään eteenpäin. Ajoittain olen hoitanut myös Happy Housen kahviota ja ohjannut erilaisia ryhmiä, joten ikävystymään en ole päässyt! Kiitos menneestä vuodesta sekä työkavereille että TVJ ry:n hallituksen jäsenille. On ollut mukava päästä tutustumaan niin moneen uuteen ihmiseen. Tulen ikävöimään työkavereiden kanssa vietettyjä yhteisiä hetkiä, mutta koska tulen myös varmasti vielä käymään Happy Housessa, niin nämä eivät ole hyvästit vaan tapaamisiin! Reetta Moi! Olen Jarmo Lehto, pitkän linjan eläköityvä journalisti. Liityin Happy Housen porukkaan puoleksi vuodeksi helmikuun alussa. Toivon voivani auttaa TVJ ry:tä lähinnä ulkoisen viestintänsä kehittämisessä, mutta minulta voivat kysellä tiedottamiseen liittyviä vinkkejä jäsenyhdistystenkin tiedotusvastaavat, mikäli sellaista tarvetta ilmenee. Minut tavoittaa parhaiten sähköpostilla osoitteesta tvj.tiedotussihteeri@gmail.com tai puhelimitse numerosta 040 726 6063. Viestittelemisiin! Jarmo 18
TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia Lounais-Suomen Allergia- ja Astmayhdistys ry Ti 6.3.2018 klo 18-19 Astman omahoitoilta osa 1. Sairaanhoitaja Mirva Vuorimaa antaa vinkkejä ja neuvoja astman omahoitoon yhdistyksen toimistolla Aurakatu 22 A 1. Illan aikana on tarkoitus konkreettisesti opetella/ harjoitella omahoitoa ja samalla keskustella kokemuksista muiden läsnäolijoiden kanssa. Astman omahoitoilta on kaksiosainen kokonaisuus, jonka toinen osa 20.3.2018. Olet tervetullut molempiin, Tilaisuus on ilmainen. Ilmoittautumiset molempiin 4.3.2018 mennessä 02 251 5748, info@allergiaturku.com. To 15.3.2018 klo 17-18:00 Hengitysharjoituksia ja rintakehän liikkuvuusharjoituksia. Yhdistyksen toimistolla Aurakatu 22 A 1, Turku. Ohjaajana fysioterapeutti Hanna Pihlajamaa. Ilmoittautumiset 02 251 5748 tai info@allergiaturku.com. Hinta 10, käteismaksu paikan päällä. Huom! Mukaan mahtuu ainoastaan 6 henkilöä. Ti 20.3.2018 klo 18-19 Astman omahoitoilta osa 2. Sairaanhoitaja Mirva Vuorimaa antaa vinkkejä ja neuvoja astman omahoitoon yhdistyksen toimistolla Aurakatu 22 A 1. Illan aikana on tarkoitus kerrata 6.3.2018 pidetyn 1.osan omahoito-ohjeita sekä keskustella kokemuksista muiden läsnäolijoiden kanssa. Tilaisuus on ilmainen. Ilmoittautumiset molempiin 4.3.2018 mennessä 02 251 5748, info@allergiaturku.com. Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry Ti 20.3. LSSY:n NIKO-projektin sekä Linkki-toiminnan maksuttomat yhteistyötilaisuudet. Tule kuulemaan ja keskustelemaan nuorten terveydenedistämisen aiheista! Taide- ja toimintatalo Vimmassa (Aurakatu 16, Turku) järjestetään koulutus klo 13 15 nuorten parissa toimiville ammattilaisille. Iltatilaisuus, joka pidetään Perhetalo Heidekenissa (Sepänkatu 3, Turku) klo 17.30 alkaen, on suunnattu nuorten vanhemmille ja huoltajille. Lisätiedot: minna.salakari@lssy.fi, 040 730 7877. Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan: www.hymyahuuleen.fi To 22.3. klo 17.30 19.30 Kaikille avoin yleisöluento keuhkosyövästä Meri-Karinassa (Seiskarinkatu 35, Turku). Aiheeseen pureudutaan potilaan, lääkärin sekä terveydenedistämisen ammattilaisen näkökulmista. Tilaisuus on tarkoitettu keuhkosyöpään sairastuneille sekä heidän läheisilleen, ammattihenkilöille, opiskelijoille ja muille aiheesta kiinnostuneille. Kahvitarjoilu. Ohjelma tarkentuu myöhemmin. Ilmoittautumiset pe 16.3. mennessä: www.lssy.fi/ilmoittautuminen tai 02 2657 666 (Meri-Karinan info). Ke 28.3. klo 11 14 Pääsiäisherkkumyyjäiset Meri-Karinassa (Seiskarinkatu 35, Turku). Meri-Karinan oman keittiön 20
loihtimia herkkuja kotiin viemisiksi. Tervetuloa! Turun seudun autismi- ja ADHD-yhdistys Aisti ry Ke 4.4.2018 Aisti ry järjestää Maailman autismitietoisuuden päivän (World Autism Awareness Day) tapahtuman. Ohjelmassa mielenkiintoisia luentoja ja mukavaa yhdessäoloa. Lisätietoja lähempänä tapahtumaa nettisivuillamme www. aistiyhdistys.fi Ke 18.4. klo 17.30-19.00 Aisti ry järjestää Lounatuulet Yhteisötalon Pihlaja-salissa (Läntinen Pitkäkatu 33, 2. krs.) Tuttu tunne -tilaisuuden, jossa neuropsykiatrinen valmentaja ja autismiohjaaja Marianne Kulmala ja kokemusosaaja Yasu Madmoune keskustelevat tunteiden kokemisesta ja kuvaamisesta yhteisen kirjansa Tuttu tunne siivittämänä. Lisätietoja ja ilmoittautuminen nettisivuillamme www.aistiyhdistys.fi lähempänä tapahtumaa. Turun seudun kehitysvammaisten Tuki ry Ma 26.2. klo 17.30-19.30 Pikku Tähdet-vertaisryhmä. Tämä vertaisryhmä on tarkoitettu äideille ja isille, jotka ovat lähiaikoina saaneet perheeseensä erityistä tukea tarvitsevan lapsen. Ryhmässä jaetaan luottamuksellisesti tietoa, kokemuksia ja tunteita liittyen uuteen elämäntilanteeseen. Ryhmää ohjaa psykologi Johanna Käpynen. Tässä ryhmässä aito kohtaaminen on tärkeintä! Ryhmä kokoontuu Lounatuulet Yhteisötalossa, Läntinen Pitkäkatu 33, 20100 Turku. Ensimmäinen kokoontuminen 26.2. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Outi Yli-Heikkilä, 044 235 3047, outi.yliheikkila@turunkvtuki.com Turun seudun Nivelyhdistys ry Ma 16.4. klo 17.30 Dos, ylilääkäri, TYKS Tules toimialue Ville Äärimaa luennoi aiheesta Nivelrikon uudet hoitokäytännöt Ruusukorttelin juhlasalissa, Puistokatu 11. Luento tallennetaan Nivelverkkoon. Ti 17.4. klo 16 18 Matkakertomusten ilta yhdistyksen tiloissa. Tule kuulemaan tarinoita kaukomailta ja lähempääkin. Seuraa tarkempaa tiedotusta kohteista. Kahvitarjoilu. Ilmoittaudu Nivelyhdistyksen toimistolle to 12.4. mennessä. Toimiston nro 040 351 3833. Ke 25.4. Ensitietoilta klo 17 19 yhdistyksen tiloissa. Vetäjänä fysioterapeutti Sanna Niemi. Ensitietoilta on tarkoitettu tekonivelleikkaukseen meneville, sitä harkitseville ja heidän läheisilleen. Kaikille avoin, ei edellytä yhdistyksen jäsenyyttä. Ilm. toimistolle ma 23.4. mennessä. Toimiston nro 040 351 3833. Turun Tapaturma- ja Sairausinvalidit ry Ke 18.4.2018 yhdistetty piknik-risteily/ seminaari Viking Amorella/Grace. Liiton toiminnanjohtaja Sari Laiho kertoo liiton kuulumisia ja yhdessä pohdimme sote-soppaa ja muita ajankohtaisia aiheita. Hinta jäseniltä 35 ja ei-jäseniltä 46. Hintaan sisältyvät meriaamiainen, kokouskahvit ja hedelmät sekä buffee-päivällinen ruokajuomineen. Sitovat ilmoittautumiset toimistoon ma klo 10-14, p. 02 232 8526 tai Kurt Laine p. 050 307 4203, viimeistään 12.3. Kokoontuminen satamassa viimeistään klo 8.00 21
Kevätkokous Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään tiistaina 24.4.2018 klo 18 Happy Housessa, Ursininkatu 11, Turku. TURUN SEUDUN VAMMAISTEN ASUNTOTUKIYHDISTYS RY Yhdistyksen keskeiset arvot ovat asiakaslähtöisyys, yhteishenkisyys, oikeudenmukaisuus, luottamuksellisuus ja arvostus. Vammaiset ihmiset ovat oman elämänsä parhaita asiantuntijoita heidän on itse saatava päättää omista asioistaan ja heidän ihmisarvoaan ja oikeuksiaan täysivaltaisina yhteiskunnan jäseninä pitää kunnioittaa. Turun seudun vammaisten asuntotukiyhdistys ry puh. 02 334 2100 22
TVJ ry:n jäsenjärjestöt 2018 Kynnys ry Turun toimikunta Lounais-Suomen Allergia- ja Astmayhdistys ry Lounais-Suomen Diabetes ry Lounais-Suomen Lihastautiyhdistys ry Lounais-Suomen Neuroyhdistys ry Lounais-Suomen Syöpäyhdistys ry Palveluyhdistys KASEVA ry Polioinvalidit ry Varsinais-Suomen osasto Sotainvalidien Veljesliiton Turun osasto Suomen Kurkku- ja suusyöpäyhdistys ry Turun osasto Suomen MG-yhdistys ry Turun Myastenikot Suomen tinnitusyhdistys ry Turun CP-yhdistys ry Turun Kuuloyhdistys ry Turun Kuurojenyhdistys ry Turun Mielenterveysyhdistys ITU ry Turun seudun autismi- ja ADHD-yhdistys Aisti ry Turun Seudun AVH-yhdistys ry Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry Turun Seudun Hengitysyhdistys ry Turun Seudun ILCO ry Turun Seudun Invalidit ry Turun Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Turun Seudun Luustoyhdistys ry Turun Seudun Nivelyhdistys ry Turun Seudun Parkinsonyhdistys ry Turun Seudun Psoriasisyhdistys ry Turun seudun Reumayhdistys ry Turun Seudun Selkäyhdistys ry Turun Tapaturma- ja Sairausinvalidit ry Turun Uniyhdistys ry Varsinais-Suomen Aivovammayhdistys ry Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset FinFami r.y. Varsinais-Suomen Muistiyhdistys ry Varsinais-Suomen Näkövammaiset ry 23
TVJ ry:n HALLITUS 2018 Puheenjohtaja Paula Kukkonen p. 040 715 3072 Varapuheenjohtaja Helena Eskonmaa Sihteeri Ritva Välilä (varajäsen) Jäsenet Marjatta Pihlajamaa, Marita Raininsalo, Markku Vuorinen, Olavi Rantanen, Ville Viitanen Varajäsenet Leila Häkkinen, Veijo Lehtonen Hallituksen sähköposti tvj.hallitus@gmail.com Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry www.tvj.fi Yhdistyskoordinaattori, 1.3. alkaen toiminnanjohtaja Päivi Kukkonen tvj.yhdistyskoordinaattori@gmail.com 040 715 0004 Tiedotusassistentti Jarmo Lehto tvj.tiedotussihteeri@gmail.com 040 726 6063 Kohtaamispaikka Happy House www.happyhouseturku.fi info@happyhouseturku.fi Ursininkatu 11, 20100 Turku 02 251 8421 Krykä! Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n tiedotuslehti Krykä! ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Toimitus varaa itselleen oikeuden lyhentää ja muokata tekstejä. Päätoimittaja Marita Raininsalo tvj.tiedotus@gmail.com Mainoshankinta Marita Raininsalo tvj.marita@gmail.com p. 0400 551 236 Taitto ja paino Kopio Niini Oy Krykä! 2/2018 Aineiston jättö viikolla 19, ilmestyy viikolla 22 Krykä! 3/2018 Aineiston jättö viikolla 32, ilmestyy viikolla 35 Krykä! 4/2018 Aineiston jättö viikolla 45, ilmestyy viikolla 48