TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - HEINÄKUU 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - HEINÄKUU 2013"

Transkriptio

1 KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY (KVY) YHDESSÄ ENEMMÄN TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - HEINÄKUU

2 Hei Yhdistysväki! Kouvolan Vammaisjärjestöjen yhdistys ry (KVY ry) on perustettu vuonna 2002 edistämään vammais- ja pitkäaikaissairausjärjestöjen yhteistoimintaa. Tällä hetkellä yhdistykseen kuuluu 38 paikallista yhdistystä (yhdistykset lueteltu toimintakalenterin lopussa), joissa on yhteensä noin 5500 jäsentä. KVY ry:n tehtävänä on tukea vammaisten ja pitkäaikaissairaiden hyvinvointia, tiedottaa sekä edistää vammaisten oikeuksia ja osallistumista. Tähän pieneen esitteeseen onkin nyt koottu KVY ry:n kevään 2013 tapahtumat, jotka ovat koko jäsenistömme käytettävissä. Osallistua voit yhteen, kahteen tai vaikka kaikkiin järjestämiimme tapaamisiin ja koulutuksiin! Kaikki esitteessä olevat tapahtumat toteutetaan Toimitila Veturissa, Kauppamiehenkatu 4, 2. krs (Pohjola -talo), ellei toisin ole ilmoitettu. Lisätietoja tapahtumista saat KVY ry:n järjestösuunnittelija Mia Kalvalta p tai tai yhdistyksen nettisivuilta Tapaamisiin Toimitila Veturissa kaikenlaisen mukavan merkeissä Mia Kalpa

3 Makupaloja tulevasta: Vapaaehtoistoiminnan peruskoulutus Peruskoulutuksen käyneillä ihmisillä on mahdollisuus toimia vapaaehtoisena vertaistuki- tai tukihenkilönä erilaisissa järjestöissä ja yhdistyksissä. Peruskoulutuksen aikana käydään lävitse perusasioita vapaaehtoistoiminnan periaatteista ja etiikasta sekä vapaaehtoistoiminnan taustoista ja toimintamuodoista. Muita teemoja ovat mm. vaikeassa tilanteessa olevan ihmisen kohtaaminen ja oma jaksaminen vapaaehtoistoiminnassa. Eli luvassa on paljon mielenkiintoisia asioita niin uusille kuin vanhoillekin vapaaehtoistoimijoille, jotka haluavat kehittää itseään. Jokainen koulutuskerta on aivan yhtä elämyksellinen edeten keskustelun, harjoituksin ja ryhmätöiden siivittämänä. Vapaaehtoistoiminnan jatkokoulutus Jatkokoulutuksena toteutamme Mielenterveyden Ensiapu 1 - koulutusta (Mtea1). Koulutus soveltuu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita oman ja läheisten henkisen hyvinvoinnin ylläpitämisestä. Koulutus vahvistaa osallistujan omia voimavaroja ja madaltaa kynnystä tukea kanssaihmisiä. Tavoitteena on, että osallistuja saa voimia selviytyä elämään kuuluvista kriiseistä ja vaikeiden elämäntilanteiden puheeksi ottaminen helpottuu. Järjestökoulutusta Kevään aikana tullaan toteuttamaan yksi koulutusilta, johon ovat tervetulleita kaikki yhdistysten hallituksissa toimivat luotta-

4 mushenkilöt, sinne aikovat tai muutoin asiasta kiinnostuneet. Kouluttaja kevään koulutuksessa tulee toimimaan Kari Loimu. Puheenjohtajille, sihteereille ja taloudesta vastaaville henkilöille eriytettyä koulutusta on tulossa jälleen syksyllä. ATK koulutusta aloittelijoille ja edistyneemmille Keväällä 2012 suuren suosion saavuttaneet ATK -koulutukset jatkuvat jälleen. Nyt koulutuksia on palasteltu enemmän, mikä mahdollistaa sen, että jokaiselle osallistujalle löytyy juuri hänen taitotasoaan parhaiten vastaava ryhmä. Tutustu tarjontaan! Kokemuskouluttajakoulutus Kokemuskouluttajat ovat tavallisia ihmisiä, jotka ovat oman sairautensa/vammansa asiantuntijoita. Heitä koulutetaan mm. esiintymisen ja ilmaisun saralla, jolloin saadaan paketti kasaan. Tämä paketti voi sitten kierrellä oppilaitoksissa ja monessa muussa paikassa kertomassa omaa tarinaansa ja sitä kautta jakaa tietoa tiedonnälkäisille kanssakulkijoille. Koulutus aloitetaan syksyllä ssa pääset tapaamaan toisia ja viihtymään iloisessa seurassa. Ota mukaan oma käsityö tai tule ilman sitä. Jutellaan, juodaan kahvia ja parannetaan maailmaa. Ota mukaan ystäväsi ja tulkaa yhdessä. Uskomme, että viihdyt.

5 Yhteislaulutilaisuudet Suuren suosion saavuttaneet yhteislaulutilaisuudet jatkuvat jälleen syksyllä, jolloin Sinulla on mahdollisuus tulla laulamaan iloiseen joukkoomme joka kuukauden neljäs torstai. Tilaisuuksissa on mukana myös vetäjä ja säestys. Erityisnuorten omaa toimintaa KVY ry on aloittanut syksyllä 2012 kouvolalaisille erityisnuorille ( vuotta) omaa toimintaa. Ryhmää vetää kaksi toimintaterapeuttiopiskelijaa ja tarpeen mukaan pyritään järjestämään myös lisäkäsiä avuksi. Nuorten toiminnan ideologia perustuu siihen, että nuoret itse suunnittelevat, mitä yhdessä haluavat tehdä, vastaten myös toteutuksesta yhdessä ryhmän vetäjien kanssa. Mukaan toimintaan ovat tervetulleita niin uudet kuin vanhatkin toimijat!

6 KOULUTUKSET Tammikuu: Ke klo Ke klo Ke klo ATK, aloittelijat, windows peruskäyttö ATK, aloittelijat, windows peruskäyttö ATK, aloittelijat, windows peruskäyttö Huom! Koulutuspaikka on Kouvolan aikuiskoulutuskeskus ja läsnäolo pakollinen kaikilla kolmella kerralla. Helmikuu: Ti 5.2. klo Ti 5.2. klo ATK, word peruskäyttö (1. krt) Vapaaehtoistoiminnan peruskoulutus To 7.2. klo Vapaaehtoistoiminnan peruskoulutus Ti klo Vapaaehtoistoiminnan peruskoulutus Ti klo Ti klo To klo ATK, word peruskäyttö (2. krt) ATK, word peruskäyttö (3. krt) ATK, word peruskäyttö (4. krt) Maaliskuu: To 7.3. klo ATK, Internet peruskäyttö Ke klo Järjestökoulutus, yhdistysten hallitusten jäsenet, kouluttaja Kari Loimu To klo ATK, Internet peruskäyttö

7 Ti klo To klo ATK, Internet peruskäyttö ATK, Internet peruskäyttö Huhtikuu: La 6.3. klo Su 7.3. klo (Mtea1) osa 2 Mielenterveyden ensiapu 1 koulutus (Mtea1) osa 1 Mielenterveyden ensiapu 1 koulutus MUKAVAA YHDESSÄOLOA Tammikuu: Ti 8.1. klo Ti klo To klo Yhteislaulutilaisuus Helmikuu: Ti 5.2. klo Ke klo To klo Yhteislaulutilaisuus Maaliskuu: Ti 5.3. klo Ti klo Kreikka ilta

8 La klo Ti klo To klo Lumilauantai Mielakassa erityislasten perheille Yhteislaulutilaisuus Huhtikuu: Ti 2.4. klo Ti klo To klo Yhteislaulutilaisuus Toukokuu: To 2.5. klo Ti klo Kesäkuu: Su KVY ry:n kesäretki ERITYISNUORILLE TOIMINTAA (12 18v.) Tammikuu: Pe klo Nuorten ryhmä Pe klo Nuorten ryhmä

9 Helmikuu: Pe 8.2. klo Nuorten ryhmä Pe klo Nuorten ryhmä Maaliskuu: Pe 8.3. klo Nuorten ryhmä Pe klo Nuorten ryhmä Huhtikuu: Pe 5.4. klo Nuorten ryhmä Pe klo Nuorten ryhmä Toukokuu: Pe 3.5. klo Nuorten ryhmä Pe klo Nuorten ryhmä LUENNOT Huhtikuu: Ti 9.4. klo Parisuhde ja sairastuminen /vammautuminen, Sirkka Laine, Kouvolan perhetukiasiain neuvottelukeskuksen johtaja

10 KOKOUKSET Huhtikuu: To klo KVY ry:n kevätkokous TÄRKEÄÄ TIETOA TARJOLLA TILAISUUDET! Helmikuu: Ti klo Heta liiton ja Henkilökohtaisen avun keskuksen info- ja keskustelutilaisuus henkilökohtaisten avustajien työnanatajille. HUOM!!! Tilaisuuteen tulee ilmoittautua ennakkoon ke mennessä Siskolle KVY ry:n toimistoon p tai RENTOUTTAVIA KESÄPÄIVIÄ KAIKILLE! SEURAAVA TOIMINTAKALENTERI ILMESTYY

11 Kouvolan Vammaisjärjestöjen yhdistys ry:n jäsenet: Anjalankosken Reumayhdistys ry Aada ry Crohn ja Colitis ry/kymenlaakson ryhmä Kaakkois-Suomen Syömishäiriöperheet ry Kipu ry Kouvolan Diabetesyhdistys ry Kouvolan Kuulo ry Kouvolan Kuurot ry Kouvolan Mielenterveysseura ry Kouvolan Nivelpiiri/Suomen Nivelyhdistys ry Kouvolan Reumayhdistys ry Kouvolan Seudun CP-yhdistys ry Kouvolan Seudun Hengitysyhdistys ry Kouvolan Seudun Invalidit ry Kouvolan Seudun Kehitysvammaisten tuki ry Kouvolan seudun Osteoporoosiyhdistys ry Kouvolan TS-syndrooman vertaistukiryhmä Kuusaan Kuuloset ry Kymen Dystonia -kerho Kymen ILCO ry Kymenlaakson Aivovammayhdistys ry Kymenlaakson Afasia- ja Aivohalvausyhdistys ry Kymenlaakson Autismiyhdistys ry Kymenlaakson Lihastautiyhdistys ry Kymenlaakson MS-yhdistys Kymenlaakson Munuais- ja maksapotilaat ry Kymenlaakson Selkäyhdistys ry Kymenlaakson Seudun Kilpirauhasyhdistys ry Kymenlaakson Syöpäyhdistys ry Mielenterveysyhdistys Siput ry Omaiset mielenterveystyön tukena, Kouvolan ryhmä Pohjois-Kymen Allergia- ja Astmayhdistys ry Pohjois-Kymen Epilepsiayhdistys ry Pohjois-Kymen Mielenterveysyhdistys Pohjatuuli ry Pohjois-Kymen Näkövammaiset ry Pohjois-Kymen Parkinson-kerho Pohjois-Kymen Psoriasisyhdistys ry Suur-Kouvolan Omaishoitajat ja läheiset ry

12 KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY (KVY ry) TÄÄLTÄ LÖYDÄT MEIDÄT: Mia Kalpa Järjestösuunnittelija Kauppamiehenkatu 4, 2. krs Kouvola (Pohjola-talo) p

TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - ELOKUU 2014

TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - ELOKUU 2014 KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY (KVY) YHDESSÄ ENEMMÄN TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - ELOKUU 2014 www.kvyry.fi Löydät meidät nykyään myös FACEBOOKISTA, joten käyhän tykkäämässä! Hei Yhdistysväki!

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ELOKUU - JOULUKUU 2013

TOIMINTAKALENTERI ELOKUU - JOULUKUU 2013 KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY (KVY) YHDESSÄ ENEMMÄN TOIMINTAKALENTERI ELOKUU - JOULUKUU 2013 www.kvyry.fi Hei Yhdistysväki! Kouvolan Vammaisjärjestöjen yhdistys ry (KVY ry) on perustettu vuonna

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ELOKUU - JOULUKUU 2015

TOIMINTAKALENTERI ELOKUU - JOULUKUU 2015 KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY (KVY) YHDESSÄ ENEMMÄN TOIMINTAKALENTERI ELOKUU - JOULUKUU 2015 www.kvyry.fi Löydät meidät nykyään myös FACEBOOKISTA, joten käyhän tykkäämässä! Hei Yhdistysväki!

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - HEINÄKUU 2017

TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - HEINÄKUU 2017 KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY (KVY) YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - HEINÄKUU 2017 www.kvyry.fi Löydät meidät nykyään myös FACEBOOKISTA, joten käyhän tykkäämässä! Hei Yhdistysväki!

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - HEINÄKUU 2016

TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - HEINÄKUU 2016 KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY (KVY) YHDESSÄ ENEMMÄN TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU - HEINÄKUU 2016 www.kvyry.fi Löydät meidät nykyään myös FACEBOOKISTA, joten käyhän tykkäämässä! Hei Yhdistysväki!

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY

ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY ETELÄ-SAVON SOSIAALI- JA TERVEYSALAN JÄRJESTÖJEN TUKI RY Etelä-Savon ADHD-, Autismi- ja Dysfasiayhdistys ry Etelä-Savon Aivovammayhdistys ry Etelä-Savon CP-yhdistys ry Etelä-Savon Meniere-yhdistys ry Etelä-Savon

Lisätiedot

KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY (KVY)

KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY (KVY) KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY (KVY) TOIMINTAKALENTERI ELOKUU JOULUKUU 2017 Kannustamme Välitämme Yhdistämme 1 Kouvolan Vammaisjärjestöjen yhdistys ry (KVYry) on perustettu vuonna 2002 edistämään

Lisätiedot

KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY - KVY TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU HEINÄKUU

KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY - KVY TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU HEINÄKUU KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY - KVY TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU HEINÄKUU 2019 HYVÄT YHDISTYSTOIMIJAT! Lämmin tervehdys Sinulle toimintakalenterin lukija! Käsissäsi on Kouvolan Vammaisjärjestöjen

Lisätiedot

KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY - KVY TOIMINTAKALENTERI ELOKUU JOULUKUU

KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY - KVY TOIMINTAKALENTERI ELOKUU JOULUKUU KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY - KVY TOIMINTAKALENTERI ELOKUU JOULUKUU 2019 HYVÄT YHDISTYSTOIMIJAT! Lämmin tervehdys Sinulle toimintakalenterin lukija! Käsissäsi on Kouvolan Vammaisjärjestöjen

Lisätiedot

1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin.

1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin. Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasääntö 1 Kirkkonummen vammaisneuvosto on Kirkkonummen kunnan sekä vammais- ja potilasjärjestöjen yhteistyöelin. 2 Kirkkonummen vammaisneuvoston tarkoituksena on 1)

Lisätiedot

Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry

Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto ry Tuusulan järjestöfoorumi 16.02.2011 Hanna Falck & Mika Väisänen Taustaa Perustettu 23.04.2007 Järvenpäässä Kolme järjestöä perustamassa Kotipaikka Järvenpää ja toimialue

Lisätiedot

Vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen ja vammaisneuvoston 2013-2016 nimeäminen

Vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen ja vammaisneuvoston 2013-2016 nimeäminen Vammaisneuvosto 4 31.01.2013 Kaupunginhallitus 90 11.02.2013 Kaupunginvaltuusto 34 18.02.2013 Vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen ja vammaisneuvoston 2013-2016 nimeäminen 202/00.00.01.06/2013

Lisätiedot

KOHTI YHDENVERTAISTA JA ESTEETÖNTÄ VAASAA LIITE 6. VAMMAIS-JA POTILASJÄRJESTÖT VAASASSA YHTEYSTIETOINEEN Anhöriga till missbrukare i Svenska Österbotten marianne.siermala@gmail.fi Autismin Kirjon Pohjalaiset

Lisätiedot

KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY - KVY TOIMINTAKALENTERI

KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY - KVY TOIMINTAKALENTERI KOUVOLAN VAMMAISJÄRJESTÖJEN YHDISTYS RY - KVY TOIMINTAKALENTERI ELOKUU JOULUKUU 2018 HYVÄT YHDISTYSTOIMIJAT! Lämmin tervehdys Sinulle toimintakalenterin lukija! Vuosi 2018 on jälleen kerran edennyt kesään

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen järjestöavustukset vuodelle 2011/ Sairaus- ja vammaisjärjestöt dnro 5412/214/2010

Sosiaali- ja terveystoimen järjestöavustukset vuodelle 2011/ Sairaus- ja vammaisjärjestöt dnro 5412/214/2010 1 Aivovammayhdistys ry 710 90 ei tiedossa 1100,00 1100,00 2000,00 1500,00 Vertaistukitoiminta 1000, nettisivut ja muu tiedotus 500, hallintokulut 500. Perustelu : Arjen selviytymistä tukevaa toimintaa.

Lisätiedot

Kokemustoiminta alueellisella ja valtakunnallisella tasolla

Kokemustoiminta alueellisella ja valtakunnallisella tasolla Kokemustoiminta alueellisella ja valtakunnallisella tasolla Kati Multanen, Kokemustoimintaverkoston ohjausryhmän varapuheenjohtaja (Järjestösuunnittelija, Suomen Diabetesliitto ry) Kokemustoimintaverkostossa

Lisätiedot

TUUSULAN KUNTA, SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YHDISTYSTEN AVUSTUSHAKEMUKSET V / TA-MÄÄRÄRAHA 8.500

TUUSULAN KUNTA, SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YHDISTYSTEN AVUSTUSHAKEMUKSET V / TA-MÄÄRÄRAHA 8.500 TUUSULAN KUNTA, SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA YHDISTYSTEN AVUSTUSHAKEMUKSET V. 2017 / TA-MÄÄRÄRAHA 8.500 HAKIJAYHDISTYS KÄYTTÖTARKOITUS JÄSENMÄÄRÄ Myönnetty UMYÖNNETTY ANOMUS EHDOTUS MYÖNNETTY 31.12.2016,

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,

Lisätiedot

Kouvolan kaupunki 1 Vammaisneuvosto. Kouvolan vammaisneuvosto on Kouvolan kaupungin ja sen alueen vammaisten ja vammaisjärjestöjen yhteistyöelin.

Kouvolan kaupunki 1 Vammaisneuvosto. Kouvolan vammaisneuvosto on Kouvolan kaupungin ja sen alueen vammaisten ja vammaisjärjestöjen yhteistyöelin. Kouvolan kaupunki 1 Toimintakertomus vuodelta 2017 Liite 1 1. Neuvoston tarkoitus Kouvolan vammaisneuvosto on Kouvolan kaupungin ja sen alueen vammaisten ja vammaisjärjestöjen yhteistyöelin. Kouvolan vammaisneuvoston

Lisätiedot

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia

Maahanmuuttajataustaisille. joka lisää hyvinvointia Suomen Mielenterveysseuran OVI-hanke tarjoaa Maahanmuuttajataustaisille tietoa, joka lisää hyvinvointia Aiheina ovat mielen hyvinvointi ja voimavarat maahanmuuttoon liittyvät tunteet miten voi auttaa itseä

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 1(4) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 SÄÄNTÖJEN MUKAISET TAVOITTEET Hyvinkään Vammaisjärjestöjen Yhteistyöelin Vaje ry:n toiminta toteutettiin sääntöjen mukaisten seuraavien tavoitteiden pohjalta: Edistää

Lisätiedot

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2014 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2014 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry 1 AVUSTUKSET 2014 toiminta-avustukset Lieksan Kuuloyhdistys ry jäs. 151 Yhdistys toimii alueensa kuulonhuollon hyväksi jakaen tietoutta apuvälineistä ja niiden käytöstä sekä ohjaten jäseniään hakemaan

Lisätiedot

RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA

RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA RAISION KAUPUNGIN VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2020 Raision vammaisneuvosto 26.9.2018 VAMMAISNEUVOSTON TOIMINTASUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2020 Sisällys VUOSILLE 2018-2020... 0 YLEISTÄ...

Lisätiedot

LOKAKUU Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia. Lounais-Suomen Diabetes ry. Päivityspäivä ja pienoismessut

LOKAKUU Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia. Lounais-Suomen Diabetes ry. Päivityspäivä ja pienoismessut Turun Seudun Vammaisjärjestöt TVJ ry:n jäsenyhdistysten tapahtumia LOKAKUU 2017 Lounais-Suomen Diabetes ry Päivityspäivä ja pienoismessut Järjestäjä: Lounais-Suomen Diabetesyhdistys ry Aika: lauantai 11.11.2017

Lisätiedot

ESPOON JÄRJESTÖJEN YHTEISÖ ry. Esittäytyy 2011

ESPOON JÄRJESTÖJEN YHTEISÖ ry. Esittäytyy 2011 ESPOON JÄRJESTÖJEN YHTEISÖ ry Esittäytyy 2011 Ajankohtaista tietoa aina osoitteesta: www.ejy.fi Historia.. JÄRJESTÖTALOHANKKEEN SYNTYMINEN: Espoon kaupungin vammaisneuvoston neuvottelukunta teki 2001 kartoituksen

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Kokemustoimintaverkosto 2016 Lauri Honkala, suunnittelija, Kokemustoimintaverkosto Kokemustoimintaverkostossa mukana 36 valtakunnallista sosiaali- ja terveysalan järjestöä 17 alueellista ohjausryhmää eri

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.10.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä

Vuosikertomus 2010. vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011. Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry. Yleistä vuosikertomus 2010 1 (5) 30.1.2011 Kaakkois-Suomen Lihastautiyhdistys ry Vuosikertomus 2010 Yleistä Toiminnan tarkoitus Tukea yhdessä Lihastautiliiton kanssa neuromuskulaarisia tauteja sairastavien ja

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Etelä-Karjalaan yhdistysverkosto

Etelä-Karjalaan yhdistysverkosto Etelä-Karjalaan yhdistysverkosto Miksi Etelä-Karjalaan tarvitaan yhdistysten yhteistyöyhdistys? Yhteistyö yhdistysten välillä vahvistuu ja osaamista voidaan jakaa puolin ja toisin Rahoituksen ja sponsoreiden

Lisätiedot

Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla ( )

Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla ( ) Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla (2018-2020) Riitta Palovuori, projektipäällikkö Anu Nevanperä, projektityöntekijä Potilaan oikeuksien päivä 17.4.2018 Valtakunnallinen kokemustoimintaverkosto

Lisätiedot

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 2.4.2013 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt

Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Helmi toukokuun tapahtumat ja toimintakalenteri ja yhteyshenkilöt Aikoihin voi tulla muutoksia. Seuraa ilmoitteluamme Hämeen Sanomissa ja Kaupunkiuutisissa. Tapahtumat ovat Hyvinvointikeskuksessa, Hallituskatu

Lisätiedot

Erityisryhmien järjestöt

Erityisryhmien järjestöt Erityisryhmien järjestöt CHRON & COLITIS RY/ETELÄ-SAVON ALUETOIMINTA/MIKKELI Yhdyshenkilö Ulla Partti, e-mail: (etela-savo(at)crohnjacolitis.fi) (järjestösihteeri(at)crohnjacolitis.fi) Www-sivut www.crohnjacolitis.fi

Lisätiedot

Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke ( )

Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke ( ) Vaikuttavaa kokemustoimintaa Pohjois-Pohjanmaalla hanke (2018-2020) Riitta Palovuori, projektipäällikkö Annamaija Saastamoinen, projektityöntekijä Kokemustoimintaa yhteistyöllä seminaari 13.9.2018 Riitta

Lisätiedot

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Salon Reumayhdistys TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Perusta Toimintasuunnitelman perustana ovat yhdistyksen säännöt ja Suomen Reumaliiton vuoden toimintateema: Liikkeestä

Lisätiedot

Kokemuskouluttaja teorian täydentäjänä

Kokemuskouluttaja teorian täydentäjänä Kokemuskouluttaja teorian täydentäjänä Kokemusten äärellä koulutusta kokemustoimijuuteen Anna-Liisa Kemi, aluesuunnittelija Suomen Nivelyhdistys ry, Kokemustoimintaverkoston ohjausryhmän jäsen www.kokemustoimintaverkosto.fi

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

RAY myöntää 5,1 miljoonaa nuorten palkkaamiseen! Vuonna&2016&vaikeasti&työllistyville&nuorille&aukeaa&170&työpaikkaa& järjestöissä&ympäri&suomen.&&!

RAY myöntää 5,1 miljoonaa nuorten palkkaamiseen! Vuonna&2016&vaikeasti&työllistyville&nuorille&aukeaa&170&työpaikkaa& järjestöissä&ympäri&suomen.&&! RAY myöntää 5, miljoonaa nuorten palkkaamiseen Vuonna06vaikeastityöllistyvillenuorilleaukeaa70työpaikkaa järjestöissäympärisuomen. RAYmyöntääavustustasosiaalijaterveysalanjärjestöillevaikeastityöllistyvän,

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI ja MUU TOIMINTA Päivitetty 24.01.2014 Tapahtumia tulee koko ajan lisää ja toimintakalenteria päivitetään säännöllisesti, nouda aina uusin päivitetty Olohuoneesta! Vertaisryhmissä keskustellaan

Lisätiedot

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille!

Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Jäsenkirje 3/2014 Aurinkoinen, kesäinen tervehdys kaikille! Vaikka saamme vielä nauttia kesästä, yhdistyksen syyskausi lähtee täysin purjein käyntiin jo elokuussa. Kuukausittaiset jäsenillat kutsuvat omine

Lisätiedot

Lähde tukea kuntalaisen tiedonsaantiin. Pirjo Virtanen, henkilöstöpäällikkö Erikoissairaanhoito

Lähde tukea kuntalaisen tiedonsaantiin. Pirjo Virtanen, henkilöstöpäällikkö Erikoissairaanhoito Lähde tukea kuntalaisen tiedonsaantiin, henkilöstöpäällikkö Erikoissairaanhoito Tiedonsaannin haasteita Kuntalaisten odotukset saatavasta tiedosta ovat lisääntyneet haasteita tuovat: väestön vanheneminen

Lisätiedot

POHJOIS-KYMEN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS

POHJOIS-KYMEN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS POHJOIS-KYMEN ALLERGIA- JA ASTMAYHDISTYS JÄSENTIEDOTE 1/2016 Hyvä allergia- ja astmayhdistyksen jäsen! Joko olet tutustunut yhdistyksemme Facebook-sivuihin? Ne löytyvät osoitteesta www.facebook.com/pohjoiskymenallergiajaastmayhdistys.

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

Tutustumismatkalla Haminan Kumppanuustalo Hilmassa ja Kouvolan vammaisjärjestöjen yhdistyksen Toimitila Veturissa 12.9.2014

Tutustumismatkalla Haminan Kumppanuustalo Hilmassa ja Kouvolan vammaisjärjestöjen yhdistyksen Toimitila Veturissa 12.9.2014 Tutustumismatkalla Haminan Kumppanuustalo Hilmassa ja Kouvolan vammaisjärjestöjen yhdistyksen Toimitila Veturissa 12.9.2014 (Tekstit ja kuvat: Heini Maijanen) 1 HAMINAN KUMPPANUUSTALO HILMA Yksillä Purjeilla

Lisätiedot

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005

Läheiset ry. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja. o Perustettu vuonna 2002. o Jäseniä noin 320. o TAVATA-projekti 2003-2005 Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja Läheiset ry o Perustettu vuonna 2002 o Jäseniä noin 320 o TAVATA-projekti 2003-2005 o VOIMAVARAKETJU projekti 2006-2008 o KATVE-projekti 2009 2011 o PUHUMALLA PUHTIA TAPAAMALLA

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Yhdistystiedote 1/2016

Yhdistystiedote 1/2016 Yhdistystiedote 1/2016 Tärkeimmät: Aivoituksen aineistopäivä on pe 29.1. Raha-automaattiyhdistys (RAY) myönsi meille jälleen jäsenjärjestöavustuksen Jäsenmäärä kasvoi 2015 vuonna 12% Ystäväkurssilla vielä

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa

Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1.- 7.12.2008 Kumppanuuskeskuksessa Vapaaehtoistoiminnan viikko 1. - 7.12.2008 Oulussa Viikon aikana tehdään vapaaehtoistoimintaa tunnetuksi osallistumisen väylänä ja mielekkään

Lisätiedot

Vammaisneuvoston nimeäminen ja vammaisneuvoston toimintasäännön vahvistaminen

Vammaisneuvoston nimeäminen ja vammaisneuvoston toimintasäännön vahvistaminen Kaupunginhallitus 350 12.06.2017 Vammaisneuvoston 2017 2021 nimeäminen ja vammaisneuvoston toimintasäännön vahvistaminen 664/00.00.01.06/2017 KH 350 Valmistelija/lisätiedot: II kaupunginsihteeri Alina

Lisätiedot

Järjestöjen etujärjestö

Järjestöjen etujärjestö Järjestöjen etujärjestö Vantaan Järjestörinki ry on vantaalaisten yhdistysten etujärjestö ja yhteistyöelin, jonka jäsenet ovat mm. kulttuuri-, liikunta-, maahanmuuttaja- ja sosiaali- ja terveysalan järjestöjä,

Lisätiedot

Suokadun toimintakeskus / askartelu syksy 2015 kevät 2016

Suokadun toimintakeskus / askartelu syksy 2015 kevät 2016 Suokadun toimintakeskus / askartelu 14 17 MAALAUSRYHMÄ Vertaisohjattu 17 19 KUVATAIDERYHMÄ Kuopion Varhaiseläkkeensaajat ry 050 367 4946 TIISTAI 9 12 TIISTAIN KÄSITYÖKERHO Vertaisohjattu /avoin 13 14 KOKOPÄIVÄRYHMÄN

Lisätiedot

Yhdistyksen toiminnan esittely

Yhdistyksen toiminnan esittely Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat

Lisätiedot

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry

Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Hämeenlinnan Reumayhdistys ry Jäsentiedote 1/2017 1 HALLITUS V. 2017 Puheenjohtaja Tuiri Iso-Hollo tuiri.iso-hollo@elisanet.fi p. 050-3016043 Varapuheenjohtaja Rainer Paakkonen rainer.paakkonen@pp.inet.fi

Lisätiedot

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry

Hakija Tarkoitus Anottu summa Saanut v.2013 Esitys Lieksan Kuuloyhdistys ry 1 AVUSTUKSET 2014 toiminta-avustukset Lieksan Kuuloyhdistys ry jäs. 147 Yhdistys toimii alueensa kuulonhuollon hyväksi jakaen tietoutta apuvälineistä ja niiden käytöstä sekä ohjaten jäseniään hakemaan

Lisätiedot

Förbundet De Utvecklingsstördas Väl Association for Swedish-speaking persons with intellectual disability in Finland

Förbundet De Utvecklingsstördas Väl Association for Swedish-speaking persons with intellectual disability in Finland VAMMAISALAN JÄRJESTÖT (lähde: THL) Vammaisalan kansalaisjärjestöt tarjoavat vertaistukea vammaisille ja pitkäaikaissairaille ihmisille ja heidän läheisilleen, tekevät edunvalvontatyötä tasa-arvon ja osallistumisen

Lisätiedot

Järjestötiedote 7/2014

Järjestötiedote 7/2014 30.12.2014 Järjestötiedote 7/2014 Jakelu: Omakotiliiton jäsenjärjestöjen (piirit, yhdistykset) hallitusten jäsenet, noin 1070 vastaanottajaa. Järjestötiedote lähetetään sähköpostitse käytettäväksi sisäisessä

Lisätiedot

Lisätietojen antaja: hallintopäällikkö Matleena Mikkonen, puh tai sähköposti

Lisätietojen antaja: hallintopäällikkö Matleena Mikkonen, puh tai sähköposti Kaupunginhallitus 239 23.10.2017 Vammaisneuvoston asettaminen ja neuvoston jäsenistä päättäminen 184/00.00.01/2017 Kaupunginhallitus 23.10.2017 239 Esittelijä: kaupunginjohtaja Marko Järvenpää Lisätietojen

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Varsinainen kokous Esityslista 1/2017

Varsinainen kokous Esityslista 1/2017 Varsinainen kokous Esityslista 1/2017 Aika: tiistai 28.3.2017 klo 17.30 Paikka: Järjestökeskus Majakka, Pohjoisrantakatu 5, 94100 Kemi Paikalla Poissa Yhdistys Nimi 1. Aikidoseura Tai Atari ry 2. Crohn

Lisätiedot

Vertais- ja vapaaehtoistoiminta

Vertais- ja vapaaehtoistoiminta Vertais- ja vapaaehtoistoiminta Vertais- ja vapaaehtoistoiminta Crohn ja Colitis ry:ssä Vertaistoiminta on vuorovaikutusta. Vertaistukea voi antaa toinen saman tyyppisen kokemuksen läpikäynyt henkilö.

Lisätiedot

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!

Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan! Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri

Lisätiedot

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI

ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot Kehityskasvatushanke (RKO/Kepa) riitta.prittinen-maarala@rko.fi

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 15.08.2014 ELOKUU 2014 Avoinna arkisin ti - pe klo 10-12, lisäksi ke 6.8. ja 20.8. klo 16-18 Aila Schwartzin valokuvanäyttely Ke 20.8. klo 13.00-15.00 Peli-iltapäivä,

Lisätiedot

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö JHL 015 ry:n toimintasuunnitelma vuodelle 2016. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Helsingin sosiaali- ja terveysviraston henkilöstö :n toimintasuunnitelma vuodelle 2016 :n toimintasuunnitelma 2016 Yhdistyksemme Yhdistyksemme on aktiivinen jäsenistönsä edunvalvonnassa, seuraamalla tarkoin

Lisätiedot

Varsinainen kokous Esityslista 1/2019

Varsinainen kokous Esityslista 1/2019 Varsinainen kokous Esityslista 1/2019 Aika: tiistai 26.3.2019 klo 17 Paikka: Meri-Lapin Kansalaistoiminnankeskus Majakka Pohjoisrantakatu 5, 94100 Kemi Yhdistys Nimi 1. Aikidoseura Tai Atari ry 2. Arpelan

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään:

Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Tärkeää: Kevätkokouksen kannanotto Aivovammanuoret Instagramissa Tulevia tapahtumia Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Uutiset... 2 Aivovammaliiton kevätkokouksen kannanotto... 2 Aivovammanuoret Instagramissa...

Lisätiedot

Ryhmätoiminnat. Omaiset ja läheiset. Päihdeja mielenterveysasiakkaat

Ryhmätoiminnat. Omaiset ja läheiset. Päihdeja mielenterveysasiakkaat Ryhmätoiminnat Omaiset ja läheiset Päihdeja mielenterveysasiakkaat Kouvolan kaupunki Erityisryhmien asumispalvelut Tuettu asuminen / ryhmätoiminnat Tarkoitettu kouvolalaisille kotona asuville mielenterveys-

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa.

1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 1(3) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi on Tampereen seudun Omaishoitajat ry ja kotipaikka Tampere. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Pirkanmaa. 2. Yhdistyksen tarkoituksen on toimia omaishoitajien

Lisätiedot

Jouluterveiset Uutiset... 3

Jouluterveiset Uutiset... 3 10/2018 Tärkeää Jouluterveiset Nuoret suunnittelivat vaikuttamistoimintaa Tule mukaan suunnittelemaan läheistentoimintaa Tässä yhdistystiedotteessa käsitellään: Jouluterveiset... 2 Uutiset... 3 Aivovammaliitto

Lisätiedot

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.

Lisätiedot

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu

puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten

Lisätiedot

Toimintakalenteri v. 2012

Toimintakalenteri v. 2012 Toimintakalenteri v. 2012 Tammikuu ke 4. Kuulolähipalvelua Nurmijärvellä klo 14.00-15.00 Nurmijärven kunnantalo, Keskustie 2 B to 5. Kuulolähipalvelua Klaukkalassa klo 10.00-11.00 Klaukkalan kirkon tiloissa,

Lisätiedot

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016

SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 SAAVUTETTAVUUSOHJELMA 2014 2016 Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, Yhteinen kirkkoneuvosto 28.11.2013 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.2 1. SAAVUTETTAVA SEURAKUNTA.2 2. FYYSINEN SAAVUTETTAVUUS ELI ESTEETÖN

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Varsinainen kokous Pöytäkirja 1/2018

Varsinainen kokous Pöytäkirja 1/2018 Varsinainen kokous Pöytäkirja 1/2018 Aika: tiistai 20.3.2018 klo 17 18.37 Paikka: Järjestökeskus Majakka, Pohjoisrantakatu 5, 94100 Kemi Paikalla Poissa Yhdistys Nimi 1. Aikidoseura Tai Atari 2. Arpelan

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen

Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry. Kumppanuuspöytä Maija Salonen Oman toiminnan esittely Eläkeliiton Joutsan yhdistys ry Kumppanuuspöytä 08.11.2016 Maija Salonen Eläkeliitto numeroina Kattojärjestö Eläkeliitto - jäsenmäärä 130000 jäsentä - 20 piiriä - 403 paikallisyhdistystä

Lisätiedot

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

HELSINGIN INVALIDIEN YHDISTYS RY

HELSINGIN INVALIDIEN YHDISTYS RY HELSINGIN INVALIDIEN YHDISTYS RY Helsingin Invalidien Yhdistys ry (HIY) Perustettu vuonna 1938 HIY:ssä on noin 1700 jäsentä (2017) HIY edistää fyysisesti vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta ja valvoo

Lisätiedot

Neuvontapisteen ja sen kumppaneiden neuvontapalvelut ovat käytettävissäsi maksutta, nimettömänä ja ilman ajanvarausta.

Neuvontapisteen ja sen kumppaneiden neuvontapalvelut ovat käytettävissäsi maksutta, nimettömänä ja ilman ajanvarausta. Neuvontapisteen ja sen kumppaneiden neuvontapalvelut ovat käytettävissäsi maksutta, nimettömänä ja ilman ajanvarausta. Infon palveluja Tietoa sosiaali- ja terveysjärjestöjen tarjoamasta tuesta, toiminnasta

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 1/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 1/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 1/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Hyvät jäsenet! Vuosi 2014 on lähtenyt käyntiin ja uutta toimintaa taas viritellään. Muistattehan, että uudet vapaaehtoiset

Lisätiedot

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I

Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Kaipaako vertaistuutoritoimintanne vetoapua; Vai onko teillä draivia vaikka muille jakaa? VETURI I Vertaistuutoritapaaminen Kouvolassa 24.-25.4.2004 Vetoapua ja verkottumista VETURI I on Oped-Exo -hankkeen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 49. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 334/00.00.01/2013 49 Vammaisneuvoston asettaminen toimintakaudelle 2013 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kiviniitty Sirkku, puh. (09) 816 51044 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kokouksen alussa Kyösti Heino kertoi omaishoitajan kokemuksistaan vammaispalvelun asiakkaana.

Kokouksen alussa Kyösti Heino kertoi omaishoitajan kokemuksistaan vammaispalvelun asiakkaana. SALON VAMMAISNEUVOSTO JA VAMMAISJÄRJESTÖJEN NEUVOTTELUKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ 2013 Aika: keskiviikko 6.11.2013 klo 18.30-19.40 Paikka: Sytyn Sali, Helsingintie 6 1 SALON KAUPUNKI 22, 11. 2013 6 Dnro dv. Arkisto

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

2015 TOIMINTAKALENTERI

2015 TOIMINTAKALENTERI 2015 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 TO Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksina PJ 2 PE KOKO VUOSI: Aluetoimikunnan kokoukset, Aktivointiprojekti, Ammattiosastojen

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat

Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero lapsiperheessä työn lähtökohdat Ero sisältää aina riskejä lapsen hyvinvoinnille ja vanhemmuus on haavoittuvaa Varhaisella tuella voidaan ennaltaehkäistä vanhempien eron kielteisiä vaikutuksia lapsen

Lisätiedot

Yhdistystiedote 2/2016

Yhdistystiedote 2/2016 Yhdistystiedote 2/2016 Tärkeimmät: Jäsenjärjestöavustuksen raportointi 31.3. mennessä Uutta henkilökuntaa toimistolle Liiton kevätkokous järjestetään 9.4.2016 Iiris-keskuksessa Tässä yhdistystiedotteessa

Lisätiedot