JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Yksityisalat

Samankaltaiset tiedostot
Päivitetty JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Yksityisalat

JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Kunta-ala

Päivitetty JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET Kunta-ala

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.

1 Yleistä 4 2 Luottamusmiehen valinta 4 3 Luottamusmiehen toimiaika 5 4 Luottamusmiehen valinta toimikauden aikana 5 5 Luottamusmiehen tehtävät 6 6

valvoa, että lakeja ja työehtosopimusta noudatetaan oikein Ensihoitopalvelualaa koskevan työehtosopimuksen 22 :n mukaan:

Metallityöväen Liitto ry LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET

Luottamusmiesten määrä

LUOTTAMUSMIESVALINTASÄÄNNÖT

Varaluottamusmiehen asema on sama kuin muidenkin työntekijöiden. Hoitaessaan luottamusmiestehtäviä, hänellä on samat oikeudet kuin luottamusmiehellä.

Tee porukastasi vahvempi.

Kuntasektorin luottamusmiesvaalit Vaali-illan diat

Luottamusmiehellä tarkoitetaan yrityksen johonkin PAMin ammattiosastoon kuuluvien työntekijöiden valitsemaa luottamusmiestä ja varaluottamusmiestä.

METALLITYÖVÄEN LIITTO RY:N LUOTTAMUSMIES- VAALIEN OHJEET

TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto ry TOIMIHENKILÖIDEN LUOTTAMUSMIESVAALIEN OHJEET

LUOTTAMUSMIES- VAALIOHJEET

Luottamusmiesvalinnoissa noudatetaan näitä Kaupan esimiesten neuvottelujärjestön luottamusmiesvalintoja koskevia sääntöjä.

SVTL:n LUOTTAMUSMIESVAALIT - järjestetään syyskuun 2009 loppuun mennessä

Luottamusmiessopimus. Mitä uutta sopimuksessa? Kirkon alat ry

Luottamusmiesvaalit. Ohjeet vaalien järjestämiseksi

Tarvittaessa todistettava henkilöllisyys!

Luottamusmiesvaalit Tee porukastasi v poruk astasi v ah empi.

Luottamusmiehen valintaohjesääntö. Sisällysluettelo. JHL/järjestöpalveluyksikkö/TS/MP 8/2015 1

METALLITYÖVÄEN LIITTO RY:N LUOTTAMUSMIES- VAALIEN OHJEET

Yksityissektorin luottamusmiesvaalit Vaaliohje kaudelle

Luottamusmiehen valintaohjesääntö Hyväksytty hallituksen kokouksessa

Työsuojeluvaalit Tee porukastasi vahvempi.

VALTIOSEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIN VAALIOHJE JUKO

Luottamusmiesvaaliohjeet

Yksityissektorin luottamusmiesvaaliohje kaudelle Terveys- ja sosiaalialan neuvottelujärjestö TSN ry

Työsuojeluvaalit Tee porukastasi vahvempi.

Yksityissektorin luottamusmiesvaalit Vaaliohje kaudelle

AVAINTA TYÖEHTOSOPIMUKSEN. KTN:n LUOTTAMUSMIESVAALIEN VAALIOHJE

Valinnoista on tiedotettava liittoon ja omalle jäsenyhdistykselle mennessä. Ilmoittaminen liittoon tällä lomakkeella.

Luottamusmiesvaalit Tee porukastasi vahvempi.

Luottamusmiesvaalit Tee porukastasi vahvempi.

LUOTTAMUSMIEHEN VALINTA -OHJEISTUS. Luottamusta. Yhdessä.

JUKO RY:N KIRKON SEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJE. Ohje voimaan tulleen luottamusmiessopimuksen mukaiseen luottamusmiehen valintaan

Valtuuskunnan vaaliopas 2019

Työsuojeluvaalit teollisuuden ja palvelualojen työpaikoilla

SUOMEN YMPÄRISTÖKESKUKSEN JA YMPÄRISTÖHALLINNON HENKILÖKUNTAYHDISTYS YHY RY:N VÄLINEN LUOTTAMUSMIESTOIMINTAA KOSKEVA SOPIMUS 1.3.

TYÖSUOJELUVAALIT. Työhyvinvointia. Yhdessä.

LUOTTAMUSVALINTASÄÄNNÖT

Työsuojeluvaalit teollisuuden ja palvelualojen työpaikoilla

Paperiliitto r.y:n alaisten osastojen pääluottamusmiesten ja työosastojen luottamusmiesten. Ohjesääntö 1

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIOHJEET SUPERIN LIITTOHALLITUKSEN JÄSENEHDOKKAIDEN ASETTAMISTA VARTEN 2020

Kuntasektorin luottamusmiesvaaliohjeet

Tehy Tehyn ammattiosaston mallivaalijärjestys V103. Valtuuston kokous (7)

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS MUUTOSESITYS EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS VOIMASSA OLEVA. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 1 Vaalien aika, äänestystapa

PAPERILIITON TYÖSUOJELUVAALIOHJE

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS (vain yksi äänestysalue) MUUTOKSET.

EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS HALLITUKSEN ESITYS EDUSTAJISTON KOKOUKSELLE

Luottamusmies henkilöstön edustajana Luottamusmiehen oikeudet ja velvollisuudet

JUKO RY:N YLIOPISTOSEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIN VAALIOHJE 2010

Mallivaalijärjestys B (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa, mutta voidaan käyttää myös posti- tai sähköistä äänestystä)

POHJOIS-HÄMEEN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

1 Y leisohjeet t yösuojeluvaaleis ta metalliteollisuudessa... 3

Helsingin kaupungin työsuojeluvaaliohje

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry. Vaalijärjestys

Luottamusmiehen tehtävät, velvollisuudet, asema. Minna Pirttijärvi

2 Vaalioikeutettu ja vaalikelpoinen on jokainen vaaliluetteloon merkitty Lapin yliopiston henkilökuntaan kuuluva täysivaltainen henkilö,

1 Vaalien järjestäminen ja ajankohta. 2 Äänestystapa KESKI-UUDENMAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

Vaali toimitetaan hallituksen vahvistamien ohjeiden mukaisesti.

Luottamusmiesasiaa. Minna Anttonen

SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNNAN VAALIOHJESÄÄNTÖ 1 (6)

Luottamusmiehen asema ja Luottamusmiessopimuksen muutokset ja

Luottamusmiesten toimintaedellytysten kehittäminen Muutokset (kursiivilla)

ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS

KAINUUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS. 1 Vaalien aika ja äänestystapa. 2 Jäsenalueittain valittavien edustajien lukumäärä

Edustajiston vaalit 2018

Loppukesän tervehdys kaikille jytyläisille!

ÄÄNESTYS- JA VAALIJÄRJESTYS

Vaaleilla valittavien edustajien vaali: Keskusyhteisön nimittämät edustajat:

Ehdokasasettelu päättyy Vaalimateriaali ja äänestyslippu postitetaan kaikille äänioikeutetuille viimeistään

Luottamusmies ja luottamusvaltuutettu

Edustajiston henkilöjäsenten äänestys- ja vaalijärjestys

Mallivaalijärjestys A (hallitus valitaan ammattiosaston kokouksessa)

TAMPEREEN LÄÄKETIETEEN KANDIDAATTISEURA TLK RY. VAALIJÄRJESTYS

PIHTIPUTAAN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS. 1 Vaalien aika ja äänestystapa

Jyty Varkaus Ry Syyskuu 2012

Asiakirjassa valtuutetaan yksi sen allekirjoittajista toimimaan vaaliliiton asiamiehenä ja yksi asiamiehen varamiehenä.

Edustajiston vaalien tärkeät aikamääreet

2 Luottamusmiehet ja luottamusmiespalkkiot (palkkatekijätunnus TI:315, YK:04258)

LIITTOKOKOUSVAALIT 2016 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN

Paikallinen sopiminen Kirkon luottamusmiessopimusta koskien

Optikoiden luottamusmiessopimus

Tässä vaaliohjesäännössä määrätään Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijakunta O Diakon edustajistovaalin sekä jäsenäänestysten toteuttamisesta.

OHJEET YHTEISTYÖTOIMIKUNNAN ASETTAMISTA JA TYÖSUOJELUVALTUUTETTUJEN VALINTAA VARTEN

SUPERIN LIITTOKOKOUSVAALIT 2020 VAALIJÄRJESTYS LIITTOKOKOUSEDUSTAJIEN JA EDUSTAJISTON JÄSENTEN VAALEJA VARTEN 2020

KUNTASEKTORIN LUOTTAMUSMIESVAALIEN VAALIOHJE 2015

Yliopistolain (558/2009) 14 :n nojalla yliopiston hallitus on hyväksynyt seuraavan johtosäännön:

HELSINGIN SEUDUN OSUUSPANKIN EDUSTAJISTON VAALIJÄRJESTYS

UPSEERILIITON VAALIJÄRJESTYS

Yliopistokollegion, hallituksen ja tiedekuntaneuvostojen opiskelijajäsenet valitsee Tampereen yliopiston

Luottamusmiehen asema ja tehtävät

Kirkon työmarkkinalaitos YHTEISTOIMINTAORGANISAATIO JA TYÖSUOJELUVALTUUTETUN JA VARAVALTUUTETTUJEN VALINTAOHJE

metallin vaalit 2016 vaalitietopaketti METALLIN VAALIT METALLITYÖVÄEN LIITTO RY METALLITYÖVÄEN TYÖTTÖMYYSKASSA

Lokoisaa lokakuuta! Jyty Varkaus Ry Lokakuu Kuukausitiedote

Transkriptio:

JYTYN LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET 2018 Yksityisalat

2 1. JYTYN TYÖEHTOSOPIMUKSET YKSITYISALALLA... 3 1.1. AVAINTES... 3 1.2. TERVEYSPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUS... 3 1.3. YKSITYISEN SOSIAALIPALVELUALAN TYÖEHTOSOPIMUS... 3 1.4. ENERGIATEOLLISUUDEN TYÖEHTOSOPIMUS... 4 2. LUOTTAMUSMIESVAALIIN VALMISTAUTUMINEN... 4 2.1. VAALEJA EDELTÄVÄT TOIMENPITEET... 4 2.2. VAALEISSA VALITTAVAT LUOTTAMUSHENKILÖT... 4 2.2.1. Pääluottamusmies... 4 2.2.2. Luottamusmies... 4 2.2.3. Varapääluottamusmies ja varaluottamusmies... 5 2.2.4. Luottamusmiehen toimikausi... 5 3. LUOTTAMUSMIESVAALIN JÄRJESTÄMINEN... 5 3.1. VASTUUYHDISTYS... 5 3.2. VAALITOIMIKUNTA... 5 3.3. VAALIEN AJANKOHTA... 6 3.4. ÄÄNIOIKEUS, VAALIKELPOISUUS JA EHDOKASASETTELU... 6 3.5. VAALITAVAT... 7 3.5.1. Sähköinen vaali... 7 3.5.2. Sopuvaali... 7 3.5.3. Vaalikokous... 7 3.5.4. Vaali erillisine äänestystilaisuuksineen... 7 3.5.5. Postiäänestys... 8 3.5.6. Täydennysvaali... 8 3.6. KUSTANNUKSET... 8 3.7. VAALITULOKSEN MÄÄRÄYTYMINEN... 9 3.8. VAALITULOKSESTA ILMOITTAMINEN... 9 3.9. VAALITULOKSESTA VALITTAMINEN... 9 4. MATERIAALIT / LIITTEET... 9

3 JULKIS- JA YKSITYISALOJEN TOIMIHENKILÖLIITTO JYTY RY LUOTTAMUSMIESVAALIOHJEET 2018 - Yksityisalat Luottamusmiesjärjestelmä on yhteistoimintajärjestelmä, jonka tarkoituksena on valvoa työehtosopimusten noudattamista, edistää työnantajan ja työntekijän välillä syntyvien erimielisyyksien tarkoituksenmukaista, oikeudenmukaista ja nopeaa selvittämistä sekä työrauhan ylläpitämistä. Luottamusmiehet asetetaan työnantajakohtaisesti. Luottamusmies edustaa pääsääntöisesti oman työnantajansa palveluksessa olevia Jytyn jäseniä, ellei toisin ole sovittu. Yleisperiaatteena on, että Jytyllä on oikeus valita luottamusmies, kun työpaikalla toimii vähintään kaksi jytyläistä. Tästä periaatteesta on muutamissa työehtosopimuksissa poikkeuksia, (luottamusmiessopimus), jotka ovat tässä alapuolella. 1. JYTYN TYÖEHTOSOPIMUKSET YKSITYISALALLA 1.1. AVAINTES Luottamusmiehen valinnan ehtona ollut viiden jäsenen vähimmäisedellytys on poistunut AVAINTES:sta 1.2.2018. Samalla on poistettu mahdollisuus allekirjoittajajärjestöjen yhteiseen luottamusmieheen. Jatkossa siis jokainen allekirjoittajajärjestö valitsee oman luottamusmiehensä. Jytyläinen luottamusmies voidaan valita aina, kun luottamusmiehen itsensä lisäksi ko. työnantajalla on työssä vähintään yksi Jytyn jäsen. Toisin kuin painettuun AVAINTES:en on virheellisesti kirjattu, myös luottamusmieskorvauksen saa jo yhdellä edustettavalla. 1.2. Terveyspalvelualan työehtosopimus Ehdokkaaksi voivat asettua ja vaaliin osallistua Terveyspalvelualan Unionin jäsenjärjestön jäsenet. Terveyspalvelualan Unionin liittoja ovat: Jyty, JHL, Talentia, STHL, STTHL, Kuntoutusalan Asiantuntijat KA, Akavan sairaanhoitajat ja TAJA. Kun henkilö on järjestäytynyt johonkin edellä mainituista unionin jäsenliitoista, hän edustaa luottamusmieheksi valituksi tultuaan kaikkiin jäsenliittoihin kuuluvia jäseniä ko. työpaikalla. 1.3. Yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus Jytyllä on luottamusmiessopimuksen mukaisesti oikeus valita luottamusmies jokaiselle työpaikalle yksityisellä sosiaalipalvelualalla, jossa työskentelee vähintään kaksi Jytyn jäsentä. Valtakunnallisella työnantajalla kannattaa neuvotella koko organisaatiota varten oma luottamusjärjestelmä ja määritellä kullekin luottamusmiehelle oma vastuualue. Jytyn luottamusmiehen valintaoikeuteen ei vaikuta se, että työehtosopimuksen allekirjoittaa Jyty- Pardia- STHL neuvottelujärjestö.

4 1.4. Energiateollisuuden työehtosopimus Energiateollisuudessa on kolme eri henkilöstöryhmää ja näillä jokaisella on oma työehtosopimuksensa. Henkilöstöryhmiä ovat työntekijät, toimihenkilöt ja ylemmät toimihenkilöt. Jytyläiset kuuluvat pääsääntöisesti energiateollisuuden toimihenkilöihin. Toimihenkilöiden työehtosopimuksen mukaan toimihenkilöt voivat valita luottamusmiehen sekä taloudellis-hallinnollisiin että tuotannollisiin toimihenkilötehtäviin. Luottamusmies edustaa näin ollen koko em. henkilöstöryhmää, ovat jäsenet sitten Jytyn, JHL:n, KTN:n, Ammattiliitto Pron tai Suomen konepäällystöliiton jäseniä. Paikallisesti voidaan sopia myös vain yhden toimihenkilöluottamusmiehen valinnasta sekä vähintään 150 toimihenkilön työpaikoissa osastoluottamusmiehen valinnasta. 2. LUOTTAMUSMIESVAALIIN VALMISTAUTUMINEN 2.1. Vaaleja edeltävät toimenpiteet Pääsääntöisesti Jytyllä on oikeus asettaa ainakin yksi luottamusmies per työnantaja. Jos työnantajan palveluksessa on paljon jytyläisiä tai työnantaja toimii valtakunnallisesti tai muuten laajalla maantieteellisellä alueella, voidaan työnantajan kanssa sopia useamman kuin yhden luottamusmiehen valinnasta. Luottamusmiesten lukumäärästä, tehtäväjaosta ja ajankäytöstä sekä siitä, mille toimialoille ja mihin toimipisteisiin heidät asetetaan, sovitaan työnantajan ja henkilöstön edustajien välillä paikallisesti. Edellä mainittujen asioiden sopimisesta työnantajan kanssa vastaa pääsääntöisesti vaalitoimikunta tai vastuuyhdistyksen muu nimeämä henkilö. Perusteina ovat Jytyn jäsenmäärän lisäksi työnantajan koko, toiminnan luonne ja laajuus (kuten toimipaikkojen lukuisuus ja sijainti), sovellettavien työehtosopimusten lukumäärä ja käytössä olevat palkkausjärjestelmät. Perusteet määräytyvät joko vaaliajankohdan mukaan tai kun muutokseen valmistauduttaessa uuden organisaation koko huomioon ottaen. Neuvottelut edellä mainituista asioista on käytävä ennen ehdokasasettelua. 2.2. Vaaleissa valittavat luottamushenkilöt 2.2.1. Pääluottamusmies Pääluottamusmies voidaan valita esimerkiksi silloin, kun on sovittu luottamusmiesorganisaatiosta, johon kuuluu useita aluekohtaisia luottamusmiehiä. Luottamusmieskorvaus maksetaan pääluottamusmiehelle tai häneen rinnastettavalle luottamusmiehelle työehtosopimuksen mukaan. 2.2.2. Luottamusmies Luottamusmiehiä valitaan yksi tai työnantajan kanssa erikseen sovittu suurempi määrä. Jytyn luottamusmies valitaan periaatteessa jokaiselle työpaikalle, jossa työskentelee jytyläisiä.

5 2.2.3. Varapääluottamusmies ja varaluottamusmies Pääluottamusmiehelle valitaan aina varapääluottamusmies. Luottamusmiehet valitsevat varapääluottamusmiehen keskuudestaan, tarvittaessa järjestetään äänestys. Varapääluottamusmiehen toimiessa pääluottamusmiehenä, hän on oikeutettu luottamusmieskorvaukseen työehtosopimuksen mukaan. Luottamusmiehille valitaan aina myös varaluottamusmiehet ehdokasasettelun kautta. Vara astuu varsinaisen tilalle, kun työnantajalle tehdyn ilmoituksen mukaan varsinainen on estynyt hoitamasta luottamusmiestehtäväänsä. 2.2.4. Luottamusmiehen toimikausi Jytyn liittohallitus on päättänyt luottamusmiesten toimikaudeksi kaksi (2) vuotta. Vuoden 2018 vaaleissa luottamusmiehet valitaan toimikaudeksi 1.1.2019-31.12.2020. 3. LUOTTAMUSMIESVAALIN JÄRJESTÄMINEN 3.1. Vastuuyhdistys Monien työnantajien palveluksessa on jäseniä useammasta Jytyn jäsenyhdistyksestä. Näin on etenkin AVAINTES:n soveltamisalalla. Tässä tapauksessa tulee määritellä vastuuyhdistys. Vastuuyhdistyksellä tarkoitetaan sitä yhdistystä, jonka jäseniä on eniten ko. työantajan palveluksessa. Vastuuyhdistyksen tehtävänä on koota muista Jytyn jäsenyhdistyksistä edustaja(t) vaalitoimikuntaan. 3.2. Vaalitoimikunta Vaalitoimikunta toimii luottamusmiesvaalien toimeenpanijana ja siinä on pääsääntöisesti edustus kaikista niistä Jytyn jäsenyhdistyksistä, joiden jäseniä on ko. työnantajan palveluksessa. Vaalitoimikuntana voi toimia myös vastuuyhdistyksen hallitus, mikäli muista yhdistyksistä ei saada edustajia vaalitoimikuntaan. Vaalitoimikunta perustetaan pääsääntöisesti työnantajakohtaisesti. Vaalitoimikunnan toimikausi on sama kuin luottamusmiesten toimikausi. Vaalitoimikunta valitsee keskuudestaan toimihenkilöt ja sopii mahdollisten vaaleista aiheutuvien kustannusten jaosta tämän ohjeen määräysten mukaan. Vaalitoimikunta selvittää työnantajan palveluksessa olevan jytyläisen jäsenistön. Työnantajan velvollisuutena on antaa tarpeelliset tiedot, esim. luettelo palveluksessaan olevista Jytyn jäsenistä. Vaalitoimikunta selvittää yhdistyksiltä itsemaksavat jäsenet, vapaajäsenet ja euromääräisen jäsenmaksun maksavat jäsenet. Vaalitoimikunnan tehtävät: Vaalien aikataulun määrittäminen Luottamusmiestarpeen kartoitus Luottamusmiesvaalin etukäteistiedotus (kaikilla ko. työnantajan palveluksessa olevilla Jytyn jäsenillä on oltava tieto asiasta) Ehdokasasettelu

6 Luottamusmiesvaalien toimittaminen Vaalin tuloksen julkistaminen ja siitä tiedottaminen jäsenille, työnantajalle ja Jytyyn Luottamusmiesvaalien valmistelussa voi käyttää apuna: Omasta työehtosopimuksesta löytyvää luottamusmiessopimusta / luottamusmieslukua 3.3. Vaalien ajankohta Jytyn luottamusmiesvaalit toimitetaan marraskuun loppuun 2018 mennessä. Vaalitoimikunta määrää vaalien ajankohdan. Vaalien ajankohta ja paikka tulee määrätä siten, että kaikilla äänivaltaisilla Jytyn jäsenillä on mahdollisuus osallistua niihin. Vaalit voidaan pitää myös työaikana ja työpaikalla siten, kuin siitä paikallisesti sovitaan. 3.4. Äänioikeus, vaalikelpoisuus ja ehdokasasettelu Äänioikeutettuja luottamusmiesvaalissa ovat ne Jytyn jäsenet, jotka ovat vaalin toimittamisajankohtana työnantajaan työsuhteessa. Myös työlomalla olevat jäsenet ovat äänioikeutettuja. Mikäli luottamusmiesten toimialue on rajattu, äänioikeutettuja ovat vain sellaiset jäsenryhmät, joita valittavaksi tuleva luottamusmies edustaa. Vaalikelpoisia ovat ne Jytyn jäsenet, jotka ovat ko. työantajan palveluksessa ja ovat antaneet suostumuksensa luottamusmiesvaaliehdokkaaksi. Jokaisella Jytyn jäsenryhmällä on oikeus asettaa ehdokkaita luottamusmiesvaaleissa. Vaalitoimikunta huolehtii siitä, että ehdokkaiden määrä ja sijoitus toteutuvat neuvotellulla tavalla. Mikäli luottamusmiesten toimialue on rajattu, ehdokkaita asettavat vain sellaiset jäsenryhmät, joita valittavaksi tuleva luottamusmies edustaa. Jäsenryhmä/ehdokas ilmoittaa suostumuksen ehdokkaaksi vaalitoimikunnalle sen ilmoittamaan päivään mennessä. Ehdokasasetteluun on varattava riittävän pitkä aika. Esityksestä tulee ilmetä ehdokkaan nimen lisäksi hänen tehtävänsä ja työpaikkansa, luottamusmiehen toimialue sekä suostumus luottamusmieheksi. Esitys ehdokkaasta on tehtävä kirjallisesti. Luottamusmiestä valittaessa ja ehdokkaita asetettaessa tulee ottaa huomioon yhdistyksen edunvalvonnan kokonaisuus huomioiden mm.: Tarkoituksenmukainen työnjako Vastuiden jakautuminen Tiedonkulku Ajankäyttö Palkalliseen koulutukseen pääsy Kokemus ja elämäntilanne Motivaatio Jaksaminen

7 Liite 1. Ehdokassuostumuslomake 3.5. Vaalitavat 3.5.1. Sähköinen vaali Luottamusmiesvaalit käydään aina ensisijaisesti sähköisenä vaalina. Tavoitteena on, että mahdollisimman monella työpaikalla käydään luottamusmiesvaalit eikä sopuvaaleja synny. Sähköinen vaali järjestetään Jytyn sähköisellä vaalijärjestelmällä. Sähköisen vaalin teknisestä toteuttamisesta vastaa ko. alueen aluetoimisto, kaikista muista järjestelyistä vaalitoimikunta. Sähköinen vaali ei tuo kustannuksia vaaleja järjestäville yhdistyksille. Sähköisen vaalin toimittamista varten tulee vaalitoimikunnan huolehtia ajoissa seuraavista asioista: Vaaliluettelon toimittaminen aluetoimistoon (vaaliluettelon täytyy sisältää sähköposti tai puhelinnumero jokaiselle äänioikeutetulle) Ehdokaslistan toimittaminen aluetoimistoon (myös muita lisätietoja ehdokkaista, jotka halutaan näkyviin äänestyssivulle) Vaalin tietojen toimittaminen aluetoimistoon (vaalin aloittaminen, äänestysaika jne.) Sähköisen vaalin päätyttyä aluetoimisto toimittaa vaalin tuloksen ja tilastot vaalitoimikunnalle. Vaalitoimikunta toteaa vaalin tuloksen ja huolehtii asianmukaisista ilmoituksista. 3.5.2. Sopuvaali Jos luottamusmiesvaalien ehdokasasettelussa ehdokkaita on enintään sama määrä kuin on täytettäviä luottamusmiespaikkoja, todetaan sopuvaalin syntyneen eikä varsinaisia vaaleja äänestyksineen silloin tarvita. 3.5.3. Vaalikokous Vaali voidaan toimittaa yleisessä vaalikokouksessa, joka on avoin kaikille ääni-oikeutetuille. Vaalikokouksesta on ilmoitettava vähintään 14 vuorokautta ennen vaalia työpaikkojen ilmoitustauluilla tai kirjallisesti niin, että kaikilla ko. työnantajan palveluksessa olevilla Jytyn jäsenillä on mahdollisuus saada tieto vaalikokouksen ajasta ja paikasta. Jos luottamusmiesvalinnat aiotaan suorittaa yhdistyksen kokouksen yhteydessä, on huomioitava, että kaikkien ko. työnantajan palveluksessa olevien Jytyn jäsenten, yhdistyksestä riippumatta, on voitava osallistua luottamusmiesvaaliin. 3.5.4. Vaali erillisine äänestystilaisuuksineen Mikäli vaalitoimikunta niin päättää, suoritetaan luottamusmiesvaalit äänestyksineen siihen osoitetuilla äänestyspaikoilla lippuäänestyksenä. Äänestyksen aikana pitää vähintään kahden vaalitoimikunnan jäsenen olla läsnä äänestyspaikalla. Äänestyspaikalla tulee olla nähtävillä ehdokaslista sekä vaaliluettelo (lista äänioikeutetuista).

8 Äänioikeuden käyttämisestä tehdään merkintä vaaliluetteloon. Vaalipaikkojen vaalivalvojat toimittavat avaamattomat vaaliuurnat, vaalipöytäkirjat ja käyttämättömät äänestysliput vaalitoimikunnalle tuloksien laskemista varten. Liite 2. Vaalipaikan pöytäkirjamalli 3.5.5. Postiäänestys Luottamusmiesvaalit voidaan järjestää myös postiäänestyksenä. Postiäänestystä varten on varattava riittävästi aikaa ja huolehdittava vaalisalaisuuden säilymisestä. Postiäänestystä varten jokaiselle vaalissa äänioikeutetulle toimitetaan postitse äänestysmateriaali. Äänestysmateriaalin tulee sisältää ainakin: Äänestysohjeet ehdokkaineen Äänestyslippu Merkkaamaton kuori äänestyslipulle Palautuskuori Äänestäminen vaalissa tapahtuu siten, että äänioikeutettu täyttää äänestyslipun äänestysohjeiden mukaan. Sen jälkeen äänestyslippu suljetaan merkkaamattomaan kuoreen ja tämä kuori suljetaan palautuskuoreen. Palautuskuoressa tulee olla valmiina palautusosoite (joku vaalitoimikunnan henkilö). Lopuksi äänestäjä kirjoittaa palautuskuoren vasempaan yläkulmaan omat tietonsa. Palautuskuorien käsittelyssä tulee olla huolellinen ja pitää yllä vaalisalaisuutta. Palautuskuoria käsitellään siten, että päällimmäisestä kuoresta tarkistetaan äänestäjän tiedot ja merkataan tieto äänestämisestä vaaliluetteloon. Tämän jälkeen palautuskuori avataan ja sisällä oleva äänestyskuori siirretään suoraan esimerkiksi laatikkoon. Kun kaikki palautuskuoret on käsitelty, siirrytään äänestyskuorien avaamiseen ja äänestystuloksen laskemiseen. Lopuksi vaalitoimikunta toteaa vaalin tuloksen ääntenlaskun perusteella. Äänestykseen liittyviä materiaaleja tulee säilyttää 30 vuorokauden ajan mahdollisien epäselvyyksien selvittämistä varten. Liite 3. Esimerkki äänestysohjeista postivaalissa Liite 4. Äänestyslippu 3.5.6. Täydennysvaali Luottamusmiehen ja/tai varaluottamusmiehen erottua kokonaan tehtävästään esim. työpaikan vaihdon, sairauden, eläköitymisen tai muun syyn vuoksi, järjestetään täydennysvaali näiden ohjeiden mukaisesti kahden kuukauden kuluessa. Täydennysvaalilla valittu luottamusmies tai varaluottamusmies valitaan jäljellä olevan toimikauden ajaksi. Täydennysvaalin järjestämisestä vastaa vaalitoimikunta. 3.6. Kustannukset Yhdistykset vastaavat luottamusmiesvaaleista syntyvistä kustannuksista jäsenmäärien suhteessa.

9 3.7. Vaalituloksen määräytyminen Luottamusmiesvaalit ovat enemmistövaalit eli eniten ääniä saanut ehdokas valitaan. Se tarkoittaa, että henkilöt tulevat valituiksi saamiensa äänimäärien mukaisesti. Äänten mennessä tasan valinnan ratkaisee arpa. 3.8. Vaalituloksesta ilmoittaminen Vaalitoimikunta vahvistaa ja ilmoittaa vaalien tuloksen viivyttelemättä jäsenistölle, työnantajalle ja Jytyyn. Ilmoitukset pitää tehdä välittömästi luottamusmiehen valinnan/eroamisen/uudelleenvalinnan jälkeen. Työantajalle ilmoitus tehdään vapaamuotoisena, mutta kirjallisesti. Kopio ilmoituksesta liitetään vaaliasiakirjoihin. Jäsenistölle ilmoittaminen tapahtuu vaaleissa mukana olleiden yhdistysten viestintäkanavia käyttäen. Jytyyn ilmoitus tehdään palauttamalla sähköpostitse Jässäristä löytyvä Ilmoitus luottamusmiesrekisteriin-lomake täytettynä ja tallennettuna osoitteeseen luottamusmies@jytyliitto.fi Vaalitoimikunta ilmoittaa vaaleissa mukana olleiden yhdistysten jäsenasiainhoitajille valituksi tulleiden henkilöiden tiedot. Ilmoituksen tekeminen ohjeistetaan tarkemmin liitteessä 6. Luottamusmiehellä on sopimuksessa mainitut etuisuudet vasta työnantajan saatua ilmoituksen valinnasta ja toimikaudesta. Äänestystuloksen vahvistamisen jälkeen on kaikki vaaleja koskevat asiakirjat talletettava vähintään 30 vuorokaudeksi, jotta ne ovat mahdollisten valitusten tai epäselvyyksien takia tarkistettavissa. Liite 5. Ohjeet sähköisen ilmoituksen tekemiseksi Jytyyn 3.9. Vaalituloksesta valittaminen Jos äänioikeutettu Jytyn jäsen katsoo, että vaalissa on menetelty virheellisesti, hän voi jättää kirjallisen valituksen asiasta vaalitoimikunnalle. Valitus on tehtävä viimeistään kuukauden kuluessa vaalin tuloksen julistamisesta. 4. MATERIAALIT / LIITTEET Liite 1. Ehdokassuostumuslomake Liite 2. Vaalipaikan pöytäkirjamalli Liite 3. Esimerkki äänestysohjeista postivaalissa Liite 4. Äänestyslippu Liite 5. Ilmoitus luottamusmiesrekisteriin Liite 6. Vaaliluettelon pohja sähköistä vaalia varten Liite 7. Ehdokasluettelon pohja sähköistä vaalia varten Liite 8. Luottamusmiestaulu työpaikalle malli 1 Liite 9. Luottamusmiestaulu työpaikalle malli 2