Selvitys Ahmoolammin tilasta. Taru Soukka

Selvitys Ahmoolammin tilasta Taru Soukka Raportti a91/2012

Laatija: Taru Soukka, ympäristönhoitaja-opiskelija, Hyria koulutus Oy Tarkastaja: Eeva Ranta Hyväksyjä: Jaana Pönni LÄNSI-UUDENMAAN VESI JA YMPÄRISTÖ RY, RAPORTTI a91/2012 Valokuva: LUVY ry (Arto Muttilainen)

Sisältö 1 Johdanto... 5 2 Tutkimusalue... 5 3 Vedenlaatu... 6 3.1 Yleiskuvaus... 6 3.2 Happitilanne... 6 3.3 Rehevyys... 7 3.3.1 Fosfori... 8 3.3.2 Typpi... 8 3.3.3 A-klorofylli ja kasviplankton... 9 3.4 Veden väri, humus, rauta ja sameus... 10 3.5 Happamuus... 13 4 Yhteenveto ja johtopäätökset... 14 Lähteet.... 15 Liitteet Liite 1. Ahmoolammin sijainti Karkkilassa... 19 Liite 2. Ahmoolammista mitatut happipitoisuudet mg/l ja kyllästys-%... 20 Kuvailulehti... 21

1 Johdanto Tämä raportti on kirjoitettu kuvaamaan Ahmoolammi-järven tilaa. Raportti on osa Ympäristön tilan selvittäminen -opintojaksoa, jota suoritan työssäoppien Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:ssä. Samalla raportti on opinnäytetyöni liittyen ympäristönhoitaja-opintoihini Hyriassa. Kerron aluksi Ahmoolammin perustiedot ja käsittelen sitten järven vedenlaatua. Keskityn erityisesti tarkastelemaan happi- ja rehevyystilannetta, sillä ne kuvaavat hyvin järven kuntoa. Ahmoolammin virkistyskäyttäjät ovat myös olleet huolissaan järven happitilanteesta. Päätelmien pohjana olen käyttänyt Ahmoolammista vuosina 1985 2012 saatuja näytetuloksia, jotka olen saanut Ympäristöhallinnon Hertta-tietokannasta ja Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:ltä. 2 Tutkimusalue Ahmoolammi on noin seitsemän kilometriä Karkkilan keskustasta itään sijaitseva pieni järvi (kartta liitteessä 1), jonka pinta-ala on 28 ha. Se on muodoltaan pyöreähkö, ja siinä on yksi saari. Järvi on syvimmillään 9 m, ja sillä on 2,6 km rantaviivaa. Rannoilla on paljon asutusta ja yleinen uimaranta. Ahmoolammi kuuluu Maijanojan valuma-alueeseen. Valuma-alueella on peltoja, ojitettuja suoalueita ja kallioista metsää. Ahmoolammiin laskee suo-ojia koillisesta ja luoteesta, ja sen luusua sijaitsee järven lounaisosassa. (Hagman 2008, www.vesientila.fi) Ahmoolammia on luonnehdittu myös karuksi ja melko kirkasvetiseksi (Länsi-Suomen ympäristölupavirasto 2009), mutta tämänhetkisten tulosten perusteella järvi on lievästi rehevä rehevä ja humuspitoinen. Kuva 1. Ahmoolammi lähiympäristöineen, näytteenottopaikka merkitty oranssilla pisteellä Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a91/2012 5

3 Vedenlaatu 3.1 Yleiskuvaus Ahmoolammista on otettu vesinäytteitä vuosina 1985, 1991, 2002, 2006, 2007, 2009, 2011 ja 2012. Näytteet on ottanut 1.2.2006 asti Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) ja 3.8.2006 lähtien Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry (LUVY) Karkkilan kaupungin ympäristönsuojeluyksikön toimeksiannosta. Vuodesta 2007 lähtien näytteenotto on keskittynyt happija rehevyystilanteen seurantaan. Näytetulokset on otettu Ympäristöhallinnon Hertta-tietokannasta ja LUVY:n tutkimustuloksista. Ahmoolammi on ravinne-, klorofylli- ja kasviplanktonpitoisuuksien perusteella lievästi rehevä rehevä järvi. Happitilanne on pohjanläheisessä vedessä lämpötilakerrostuneisuuden aikaan heikko; talvisin on esiintynyt happivajausta ja kesäisin myös happikatoja. Järven vesi on luonnostaan hieman hapanta, ja puskurikyky happamuuden muutoksia vastaan on hyvä erinomainen. Sinileväkukintaa on järven pintavedessä todettu kesäkuussa 2009. Ravinnekuormitus Ahmoolammiin tulee pääosin pelloilta, ojitetuilta suoalueilta ja ranta-asutuksesta. Järveen kohdistuneita kunnostustoimenpiteitä ei ole tiedossa. 3.2 Happitilanne Happi on järven ekosysteemille erittäin tärkeä tekijä sekä vesieliöiden että veden kemian kannalta. Happitilanne antaa hyvän yleiskuvan järven tilasta, kun tarkastellaan pitoisuuksien vaihtelua ajallisesti sekä eri syvyyksillä. Järviveden tärkeimmät hapenlähteet ovat avovesikaudella ilmakehä, levien ja vesikasvillisuuden yhteyttäminen sekä keväisin runsashappiset sulamisvedet. Happea kuluu järvessä vesieliöiden hengitykseen ja orgaanisen materiaalin hajotustoimintaan järven pohjalla. Hapenpuutetta esiintyy pohjanläheisessä vedessä usein talvisin ja kesäisin lämpötilakerrostuneisuuden aikana, jolloin harppauskerros vaikeuttaa happipitoisen päällysveden sekoittumista alusveteen. Talvisin järvien happitalous vaikeutuu lisäksi jääpeitteen estäessä lisähappea liukenemasta ilmakehästä veteen ja kasvien yhteyttämisen ollessa tauolla valonpuutteen ja alhaisen lämpötilan vuoksi. Kevään ja syksyn täyskierrot sekoittavat koko vesimassan ja helpottavat pohjankin läheistä happitilannetta. (www.ymparisto.fi) Järviveden happipitoisuutta tarkastellaan sekä pitoisuutena mg/l että hapen kyllästysprosenttina. Hapen kyllästysprosentti kertoo veteen liuenneen hapen määrän suhteessa suurimpaan mahdolliseen pitoisuuteen, joka sen lämpöisessä vedessä voisi olla. Kylmään veteen liukenee enemmän happea kuin lämpimään veteen. Lämpötilan lisäksi happipitoisuuteen vaikuttavat sääolot, veden vaihtuvuus, järven syvyyssuhteet, rehevyystaso, happea kuluttava kuormitus ja veden kerrostuneisuusolot. (Ranta 2012, www. ymparisto.fi) Suomen ympäristökeskuksen mukaan vedessä on merkittävä happivajaus, kun happipitoisuus laskee alle 5 mg/l, suuri happivajaus happipitoisuuden ollessa 3 0,4 mg/l, ja happikato, kun vedessä ei esiinny lainkaan liukoista happea. (www.ymparisto.fi) 6 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a91/2012

Ahmoolammin pintaveden happipitoisuus on ollut hyvä kaikilla näytteenottokerroilla, mutta pohjanläheisessä vedessä ja välisyvyydessä on esiintynyt happivajausta ja happikatoja (kuva 2 ja liite 2). Välisyvyydessä (3 4 m) on ollut huomattavan vähän happea vuoden 2011 elokuussa (0,5 mg/l) ja vuoden 2012 heinäkuussa (0,5 mg/l). Hapen kyllästysprosentti oli molemmilla kerroilla vain 5. Elokuussa 2006 happipitoisuutta ei mitattu välisyvyydestä, ja vuonna 2007 happipitoisuus mitattiin vain pohjanläheisestä vedestä. Pohjanläheinen vesi (5 8 m syvyydessä) on mittaushistorian aikana ollut jatkuvasti hyvin vähähappista. Näytteenottosyvyys on vaihtunut, koska syvimmän havaintopaikan sijainti on tarkentunut. Talvisin tilanne on ollut hieman kesää parempi, sillä talvinäytteissä happea on ollut vähän, mutta kesäisin happi on ollut järven pohjalta käytännössä loppu. Elokuussa 2009 ja 2011 pohjanläheisen veden happi oli täysin loppunut ja vedessä tuntui rikkivedyn haju. Vuoden 2012 heinäkuussa ja elokuussa otetuissa näytteissä pohjanläheinen vesi oli lähes hapetonta, mutta siinä ei tuntunut rikkivedyn hajua, joten happea oli jonkin verran jäljellä. Happipitoisuus mg/l 12 10 8 6 4 2 0 1 m pinnasta välisyvyys 3 4 m 1 m pohjasta Kuva 2. Ahmoolammista mitatut happipitoisuudet Huono happipitoisuus osoittaa ravinnekuormituksen olevan järven sietokyvylle liikaa. Ravinnekuormitus on seurausta sekä nykyisestä että aikojen saatossa kumuloituneesta kuormituksesta (Ranta 2012). Kesäaikaiset pohjanläheiset happikadot saattavat aiheuttaa Ahmoolammiin sisäistä ravinnekuormitusta ja rehevyyden kiihtymistä, sillä hapen loppuessa sedimentistä vapautuu fosforia. 3.3 Rehevyys Fosfori ja typpi ovat vesien perustuotannon kannalta tärkeimmät kasviravinteet. Fosfori on kuitenkin useimmissa sisävesissämme minimitekijä, jonka puute rajoittaa ensimmäisenä kasviplanktonin tuotantoa. Järven rehevyystaso määritetään ensisijaisesti kokonaisfosforipitoisuuden perusteella. Tukena rehevyyden määrityksessä käytetään tavallisimmin a-klorofyllipitoisuutta ja jonkin verran myös kokonaistyppipitoisuutta. (www.ymparisto.fi) Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a91/2012 7

3.3.1 Fosfori Fosforia esiintyy vesissä monenlaisiksi yhdisteiksi sitoutuneena, sisävesissä tavallisimmin veteen liuenneena fosfaattifosforina ja orgaanisena eli eloperäiseen ainekseen sitoutuneena fosforina. Kokonaisfosforilla tarkoitetaan fosforin eri muotojen kokonaismäärää. Rehevyystason määrityksessä käytetään ensisijaisesti järven pintaveden kokonaisfosforipitoisuutta. (www. ymparisto.fi) Järvi luokitellaan karuksi kokonaisfosforipitoisuuden ollessa alle 15 μg/l, lievästi reheväksi pitoisuuden ollessa 15 25 μg/l ja reheväksi, kun pitoisuus on 25 100 μg/l. Erittäin rehevässä järvessä kokonaisfosforia on yli 100 μg/l. (www.ymparisto.fi) Kokonaisfosforipitoisuuden perusteella Ahmoolammi on lievästi rehevä järvi (kuva 3). Vuosien 1985 2006 tulokset on saatu 1 m pinnasta ja vuodesta 2009 lähtien kokoomanäytteenä 0 2 m syvyydeltä otetuista näytteistä. Kokonaisfosfori µg/l 30 25 20 15 10 5 0 pintavesi 0 2 m Kuva 3. Ahmoolammista mitatut kokonaisfosforipitoisuudet 3.3.2 Typpi Typpi on toinen vesien tuotantoon ja rehevyyteen vaikuttavista pääravinteista. Typpipitoisuus kuitenkin vaihtelee herkästi olosuhteista riippuen, joten se ei rehevyyden arvioinnissa ole yhtä käyttökelpoinen kuin fosfori. Typpipitoisuutta käytetäänkin sisävesien rehevyyden määrityksessä lähinnä fosforipitoisuuden tukena. (www.ymparisto.fi) Typpeä esiintyy vedessä ilmasta liuenneena molekulaarisena typpenä, orgaanisena eli eloperäiseen ainekseen sitoutuneina yhdisteinä sekä epäorgaanisina yhdisteinä kuten ammonium, nitriitti ja nitraatti. Kokonaistypellä tarkoitetaan vedessä olevan typen kokonaismäärää. Järvi luokitellaan karuksi kokonaistyppipitoisuuden ollessa alle 400 μg/l, lievästi reheväksi pitoisuu- 8 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a91/2012

den ollessa 400 600 μg/l ja reheväksi, kun pitoisuus on 600 1500 μg/l. Erittäin rehevässä järvessä kokonaistyppeä on yli 1500 μg/l. (www.ymparisto.fi) Kokonaistyppipitoisuuden perusteella Ahmoolammi on lievästi rehevä järvi (kuva 4). Vuosien 1985 2006 tulokset on saatu 1 m pinnasta ja vuodesta 2009 lähtien kokoomanäytteenä 0 2 m syvyydeltä otetuista näytteistä. Koska typpipitoisuus vaihtelee valuma-alueen maaperän ominaisuuksien mukaan, voidaan järvi luokitella myös toisella tavalla. Siinä luonnontilaiset kirkkaat vedet sisältävät kokonaistyppeä 200 500 μg/l, humusvedet 400 800 μg/l ja hyvin ruskeat tai kuormitetut vedet yli 1000 μg/l (Ranta 2012). Ahmoolammi on humuspitoinen järvi, joten sen typpipitoisuuden tulisi olla 400 800 μg/l. Järvestä mitatut kokonaistyppipitoisuudet sopivat näiden rajojen sisään. µg/l 700 600 500 400 300 200 100 0 Kokonaistyppi pintavesi 0 2 m Kuva 4. Ahmoolammista mitatut kokonaistyppipitoisuudet 3.3.3 A-klorofylli ja kasviplankton Veden a-klorofylli- eli lehtivihreäpitoisuus kuvaa planktonlevien määrää ja kertoo näin järven rehevyystasosta. Klorofyllimäärityksiä tehdään vain avovesikaudella, koska talvella yhteyttävien planktonlevien määrä vedessä on vähäinen. Luotettavan levätilannekuvan saamiseksi määrityksiä tulisi tehdä useita kesän aikana, koska levien biomassa vaihtelee paljon sääolosuhteiden mukaan. (Oravainen 1999) A-klorofyllipitoisuuden perusteella järvi luokitellaan karuksi, kun pitoisuus mikrogrammoina litrassa on alle 4, lievästi reheväksi pitoisuuden ollessa 4 10, reheväksi 10 20:n pitoisuudella ja erittäin reheväksi, kun pitoisuus on 20 50. Yli rehevässä järvessä a-klorofyllipitoisuus on yli 50 μg/l. (www.ymparisto.fi) Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a91/2012 9

Klorofyllipitoisuuden perusteella Ahmoolammi on rehevä järvi (kuva 5). Elokuun 2009 erityisen korkea pitoisuus voi kuvastaa jonkin leväryhmän biomassan väliaikaista kasvamista. Pitoisuuspiikki on todennäköisesti poikkeustapaus Ahmoolammin normaalitilanteesta, jota muut mittaukset edustavat. Suomen ympäristökeskuksen mukaan kesällä 2009 ei ollut pitkiä hellejaksoja, mutta sisävesien lämpötilat olivat pääasiassa tavanomaista korkeampia. Kesäkuussa 2009 järven pintavedessä todettiin sinileväkukintaa. (www.ymparisto.fi) µg/l 70 60 50 40 30 20 10 0 Klorofylli-a pintavesi 0 2 m Kuva 5. Ahmoolammista mitatut a-klorofyllipitoisuudet Ahmoolammin kasviplanktonia on tutkittu vuosina 2006 ja 2011. Näytteet on otettu kasvukaudella kokoomanäytteenä 0 2 m syvyydeltä. Rehevyystason arvioinnissa on käytetty lajikoostumusta sekä kokonaisbiomassaan perustuvaa luokittelua, jonka mukaan järvi on oligotrofinen eli niukkatuottoinen biomassan ollessa alle 0,5 g/m³ ja eutrofinen eli rehevä biomassan ylittäessä 2,5 g/m³ (Heinonen 1980 ref. Keskitalo 2012). Tulosten perusteella järvi on mesotrofinen eutrofinen eli keskirehevä rehevä järvi, jossa esiintyy sinilevää ajoittain runsaasti ja limalevää vaihtelevia määriä. (Keskitalo 2012) 3.4 Veden väri, humus, rauta ja sameus Veden väri muodostuu monista tekijöistä. Eniten veden väriä säätelee valuma-alueen soilta ja maaperästä peräisin olevat humus, joka antaa vedelle kellertävänruskean sävyn. Lisäksi väriin vaikuttavat muun muassa rauta- ja planktonpitoisuus sekä muut kiinteät ja liuenneet aineet. Väriarvo voi samassakin järvessä vaihdella voimakkaasti vuodenaikojen ja vuosien välillä johtuen valumaolojen muutoksista. Sateisina kausina väriarvot ovat tavallisesti koholla ja kuivina kausina alhaalla. Väriluku vaihtelee myös järven sisällä siten, että päällysvesi on yleensä alusvettä kirkkaampaa. Humuspitoiset järvet ovat ravinnekuormituksen vaikutuksille kirkkaita vesiä herkempiä ja niiden happiolosuhteet ovat usein heikommat. (www.ymparisto.fi) 10 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a91/2012

Väri ilmaistaan yksikössä mg Pt/l. Luku kertoo veden värin suhteessa vertailuun käytetyn väriliuoksen platinan määrään. Järven humuspitoisuutta voidaan arvioida väriluvun perusteella seuraavasti: kirkkaan/värittömän veden väriluku on 5 15 mg Pt/l, lievästi humuspitoisen 20 40 mg Pt/l ja humuspitoisen 40 100 mg Pt/l. Erittäin humuspitoisen veden väriluku on yli 100 mg Pt/l. (www.ymparisto.fi) Ahmoolammista on tutkittu väriluku viisi kertaa vuosien 1985 2006 aikana. Pintaveden väriluvut ovat vaihdelleet 40 90 mg Pt/l välillä ja pohjanläheisen veden väriluvut 70 250 mg Pt/l välillä. Tulosten keskiarvo on 95 mg Pt/l. Väriluvun perusteella Ahmoolammin voi arvioida olevan humuspitoinen erittäin humuspitoinen järvi. Korkeaa värilukua selittää osaltaan se, että Ahmoolammin valuma-alueella on ojitettuja soita. On tavallista, että väriluku kasvaa pohjaa kohti. Kasvu on huomattavaa, jos pohjasedimentistä vapautuu niukoissa happiolosuhteissa esimerkiksi rautaa. Ahmoolammista on mitattu humusjärvelle tyypillisesti korkeita rautapitoisuuksia vuosina 1985 2006. Humusjärvien päällysvedessä rautapitoisuuden normaalitaso on 400 600 µg/l ja erittäin ruskeissa vesissä rautaa on 1000 µg/l, kun taas hapettomassa alusvedessä rautaa voi olla jopa 1000 10 000 µg/l (Oravainen 1999). Ahmoolammin pintavedestä mitatut rautapitoisuudet ovat vaihdelleet 180 1000 µg/l välillä ollen keskiarvoltaan 592 µg/l. Pohjanläheisestä vedestä on mitattu 810 9500 µg/l tuloksia keskiarvon ollessa 3018 µg/l. Erityisen korkeita rautapitoisuuksia pohjan läheltä on mitattu happipitoisuuden ollessa alhaalla lämpötilakerrostuneisuuden aikana. Samoina mittauskertoina myös väriluku on ollut koholla. Vapautunut rauta hapettuu jälleen täyskiertojen aikana ja laskeutuu sedimenttiin sitoen samalla osan fosforista mukaansa. Tämä estää terveessä järvessä fosforipitoisuuden liiallisen nousun (Oravainen 1999). Veden sameus johtuu pienistä hiukkasista, kuten saviaineksesta ja levästä. Sameuden yksikkö on FTU. Kirkkaissa vesissä sameusarvo on alle 1 FTU. Lievästi rehevien järvivesien sameusarvot vaihtelevat tyypillisesti välillä 1 5 FTU, jolloin vesi on lievästi sameaa, mutta sameus ei tällöin ole vielä selvästi silminnähtävää. Savisilla alueilla sijaitsevien järvien sameusarvot ovat usein huomattavan korkeita. Syvänteiden pohjalla sameusarvot voivat olla koholla, vaikka vesi muuten olisi kirkasta. (www.ymparisto.fi) Ahmoolammin sameutta on mitattu neljä kertaa vuosien 1991 2006 aikana. Pintavedestä mitatut sameusarvot ovat olleet 1,1 6,8 FNU ja pohjanläheisen veden tulokset 1,9 9,8 FNU. FNU-yksikkö on arvoltaan yhtä suuri kuin FTU-yksikkö. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a91/2012 11

mg Pt/l 300 250 200 150 100 50 0 Väriluku 10000 8000 6000 µg/l 4000 2000 0 Rauta 1 m pinnasta 1 m pohjasta 1 m pinnasta 1 m pohjasta 12 10 8 FNU 6 4 2 0 Sameus 12 10 8 mg/l 6 4 2 0 Happi 1 m pinnasta 1 m pohjasta 1 m pinnasta 1 m pohjasta Kuva 6. Ahmoolammista mitatut väriluvut, sameusarvot ja rauta- ja happipitoisuudet 1985 2006 Myös näkösyvyys vaihtelee järvessä vuodenaikojen ja vuosien välillä. Siihen vaikuttavat esimerkiksi planktonlevien määrä, humuspitoisuus, savisameus sekä sääolot. Useiden vuosien aikana tehdyistä näkösyvyyshavainnoista voi tarkastella järven tilan luontaista vaihtelua eri vuodenaikoina ja eri sääoloissa. Tulosten avulla voi myös seurata järven mahdollista rehevöitymiskehitystä ja sen nopeutta. (Sarvilinna & Sammalkorpi 2010) Ahmoolammin näkösyvyys on ollut keskimäärin hieman alle 2 m, mikä on humuspitoiselle järvelle tyypillistä. Näkösyvyyttä ei ole seurattu tarpeeksi säännöllisesti selkeän kehityssuunnan päättelemiseksi. Olemassa olevien tulosten perusteella näyttäisi siltä, että järven näkösyvyys on ollut 1980 1990-luvuilla nykyistä parempi, pienentynyt 2000-luvun alkupuolella ja alkanut viime vuosina jälleen kasvaa. 12 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a91/2012

Näkösyvyydet m 3,5 3 2,5 2 1,5 1 0,5 0 Kuva 7. Ahmoolammista mitatut näkösyvyydet 3.5 Happamuus Happamuusaste eli ph kuvaa vapaiden vetyionien määrää. Vetyionit aiheuttavat veden happamuuden. Vesi on neutraalia ph-arvon ollessa 7. Suomen sisävedet ovat luontaisesti hieman happamia humuskuormituksesta johtuen. Toisaalta humuspitoisuudella on myös happamoitumista neutraloiva vaikutus. Järvien ph-arvoissa esiintyy vaihtelua vuoden- ja vuorokaudenajan sekä syvyyden mukaan siten, että tavallisesti kesällä ph-arvo on hieman talven arvoa korkeampi, päivällä korkeampi kuin yöllä, ja päällysvedessä korkeampi kuin alusvedessä. Useimmat vesieliöt ovat sopeutuneet elämään ph-alueella 6 8. (Oravainen 1999, www.ymparisto.fi) Alkaliteetti eli haponsitomiskyky kuvaa veden kykyä vastustaa happamuuden muutosta. Tähän puskurikykyyn vaikuttavat merkittävästi valuma-alueen ja järviveden laatu. Peltoisella valumaalueella oleva rehevä järvi ei ole altis happamoitumiselle. Happamuustasoa seurattaessa on tärkeää seurata myös puskurikykyä, sillä ph-arvot voivat vaihdella satunnaisesti, ja vesistön happamoituminen näkyy ennen ph-arvon muutosta alkaliteetin laskuna. Alkaliteettiarvon ollessa 0,11 0,2 mmol/l puskurikyky on hyvä ja yli 0,2 mmol/l arvolla erinomainen. (Oravainen 1999, www.ymparisto.fi) Ahmoolammin ph on mitattu viisi kertaa vuosina 1985 2006, ja arvot ovat vaihdelleet välillä 6,2 7,6 ollen keskiarvoltaan 6,7. Alkaliteetti on mitattu samoina kertoina ja ollut 0,14 0,5 mmol/l, mikä viittaa Ahmoolammin puskurikyvyn olevan hyvä erinomainen. Alkaliteettitaso on ollut kasvusuuntainen. PH-arvoissa ei ole todettavissa selkeää muutossuuntaa. Ahmoolammi on humuspitoinen järvi ja sen valuma-alueella on peltoja. On mahdollista, että puskurikyvyn nousu johtuu pelloilta tulevan valumaveden määrän kasvusta, johon esimerkiksi säätila tai lisääntyneet ojitukset voivat vaikuttaa. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a91/2012 13

PH Alkaliteetti 8 6 4 2 0 0,6 0,5 0,4 mmol/l 0,3 0,2 0,1 0 1 m pinnasta 1 m pohjasta 1 m pinnasta 1 m pohjasta Kuva 8. Ahmoolammista mitatut ph- ja alkaliteettiarvot 4 Yhteenveto ja johtopäätökset Ahmoolammi on humus- ja rautapitoinen järvi, jonka vesi on lievästi hapanta ja alkaliteetti eli puskurikyky ph:n muutoksia vastaan hyvä erinomainen. Järven tilassa ei ole todettavissa selkeää muutossuuntaa. Kokonaisfosforipitoisuuden perusteella Ahmoolammi on lievästi rehevä järvi. Kokonaistyppipitoisuus tukee tätä määritelmää. A-klorofyllipitoisuuden perusteella Ahmoolammi luokitellaan reheväksi järveksi. Kasviplanktonin lajikoostumuksen ja kokonaisbiomassan perusteella järvi on keskirehevä rehevä. Vaikka Ahmoolammi on tulosten perusteella lievästi rehevä rehevä järvi, ei ravinnetaso ole huolestuttava. Järven rautapitoisuudella voi olla fosforipitoisuuden liiallista kasvua hillitsevä vaikutus. Ahmoolammin pohjanläheisessä vedessä esiintyy kuitenkin talvisin happivajausta ja kesäisin happikatoa. Happipitoisuuden heikkeneminen osoittaa järven sietokyvyn järkkyvän liiasta ravinnekuormituksesta. Kesäaikaiset happikadot saattavat aiheuttaa Ahmoolammiin sisäistä ravinnekuormitusta ja rehevyyden kiihtymistä, sillä hapen loppuessa sedimentistä vapautuu fosforia. Uhkana voi olla myös hapettoman alueen laajeneminen järvessä ongelma-ajankohtina. Ahmoolammin valuma-alueella tulee erityisen huolellisesti noudattaa vesiensuojeluun liittyviä ohjeita ja suosituksia, jotta minimoidaan järveen kohdistuva ravinnekuorma. Happitilanteen seuraaminen on tärkeää. 14 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a91/2012

Lähteet Kirjallisuuslähteet: Hagman, A-M. 2008: Karkkilan järvet, yhteenveto järvien tilasta ja seurantaohjelma. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. Julkaisu 187/2008. Keskitalo, J. 2012: Kasviplanktonlajisto ja -biomassa Uudenmaan seurantajärvillä vuosina 2010 2011. Moniste Helsingin yliopisto, Lammin biologinen asema. Oravainen, R. 1999: Opasvihkonen, vesistötulosten tulkitsemiseksi havaintoesimerkein varustettuna. Sarvilinna, A. & Sammalkorpi, I. 2010: Ympäristöopas 2010, Rehevöityneen järven kunnostus ja hoito. Suomen ympäristökeskus. Internet-lähteet: Hertta-tietokanta, ympäristö- ja paikkatietopalvelu Oiva. Ympäristöhallinto. Tiedot haettu 25.9.2012. (http://wwwp2.ymparisto.fi/scripts/oiva.asp) Länsi-Suomen ympäristölupavirasto. 2009: Lupapäätös 33/2009/3. (http://www.ymparisto.fi/download.asp?contentid=105525&lan=fi) Ranta, E. 2012: Karkkilan yhdeksän järven vedenlaadun seuranta vuonna 2012 LUVY/ 142. (http://www.vesientila.fi/easydata/customers/vesientila/files/pdf/karkkila/karkkilan_jarvitutkimus_2012.pdf) Valtion ympäristöhallinnon verkkopalvelu. Tiedot haettu 12.10.2012. (www.ymparisto.fi) Vesientila-sivusto. Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry. Tiedot haettu 24.9.2012. (www.vesientila.fi) Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a91/2012 15

16 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a91/2012

Liitteet Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a91/2012 17

Liiteluettelo Liite 1. Liite 2. Ahmoolammin sijainti Karkkilassa Ahmoolammista mitatut happipitoisuudet mg/l ja kyllästys-% 18 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a91/2012

Ahmoolammin sijainti Karkkilassa Liite 1 (1/1) Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a91/2012 19

Liite 2 (1/1) Ahmoolammista mitatut happipitoisuudet mg/l ja kyllästys-% mg/l kyllästys-% 1 m pinnasta välisyvyys 3 4 m 1 m pohjasta 1 m pinnasta välisyvyys 3 4 m 1 m pohjasta 26.2.1985 10,8 6,0 2,4 72 46 19 27.8.1991 8,9 7,6 0,8 97 81 7 21.1.2002 10,0 6,3 5,4 71 47 41 1.2.2006 9,3 5,0 2,5 68 38 19 3.8.2006 8,7 <0,1 96 <1 23.8.2007 <0,1 <1 5.3.2009 10,2 5,1 3,1 73 39 24 12.8.2009 8,3 4,6 <0,1 94 50 <1 22.2.2011 11,3 8,2 4,5 79 59 33 4.8.2011 8,1 0,5 <0,1 91 5 <1 4.7.2012 8,5 0,5 0,1 94 5 <1 29.8.2012 8,4 8,4 <0,1 87 87 <1 20 Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a91/2012

Kuvailulehti Tekijä(t) Julkaisun nimi Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry PL 51, 08101 Lohja Puh. 019 323 623 Sähköposti: vesi.ymparisto@vesiensuojelu.fi www.luvy.fi Taru Soukka Selvitys Ahmoolammin tilasta Julkaisuaika 11/2012 Julkaisusarjan nimi ja Raportti a91 numero Tiivistelmä Raportti on kirjoitettu Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:ssä suoritettavan työssäoppimisjakson osana. Se on samalla Hyrian ympäristönhoitaja-opintoihin liittyvä opinnäytetyö. Ahmoolammi on Karkkilassa sijaitseva pieni järvi, jonka pinta-ala on 28 ha. Se on syvimmillään 9 m, ja sillä on 2,6 km rantaviivaa. Järvi on pyöreähkö, ja siinä on yksi saari. Rannoilla on paljon asutusta ja yleinen uimaranta. Ahmoolammi kuuluu Maijanojan valuma-alueeseen. Valumaalueella on peltoja, ojitettuja suoalueita ja kallioista metsää. Ahmoolammiin laskee suo-ojia koillisesta ja luoteesta, ja sen luusua sijaitsee järven lounaisosassa. Ahmoolammi on humus- ja rautapitoinen järvi, jonka vesi on luonnostaan hieman hapanta ja puskurikyky happamuuden muutoksia vastaan hyvä erinomainen. Järven tilassa ei ole todettavissa selkeää muutossuuntaa. Ravinne-, klorofylli- ja kasviplanktonpitoisuuksien perusteella järvi on lievästi rehevä rehevä, mutta ravinnetaso ei ole huolestuttava. Järven rautapitoisuudella voi olla fosforipitoisuuden liiallista kasvua hillitsevä vaikutus. Happitilanne on pohjanläheisessä vedessä lämpötilakerrostuneisuuden aikaan heikko; talvisin on esiintynyt happivajausta ja kesäisin myös happikatoja. Happipitoisuuden heikkeneminen osoittaa järven sietokyvyn järkkyvän liiasta ravinnekuormituksesta. Kesäaikaiset happikadot saattavat aiheuttaa Ahmoolammiin sisäistä ravinnekuormitusta ja rehevyyden kiihtymistä, sillä hapen loppuessa sedimentistä vapautuu fosforia. Uhkana voi olla myös hapettoman alueen laajeneminen järvessä ongelma-ajankohtina. Ahmoolammin valuma-alueella tulee erityisen huolellisesti noudattaa vesiensuojeluun liittyviä ohjeita ja suosituksia, jotta minimoidaan järveen kohdistuva ravinnekuorma. Happitilanteen seuraaminen on tärkeää. Päätelmien pohjana on käytetty Ahmoolammista vuosina 1985 2012 saatuja näytetuloksia, jotka on saatu Ympäristöhallinnon Hertta-tietokannasta ja Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry:ltä. Asiasanat Julkaisun teema Projektihankkeen nimi ja projektinumero Ahmoolammi, happi, kasviplankton, klorofylli, ravinteet, rehevyys, vedenlaatu, vesien tila Selvitys Karkkilan Ahmoolammin tilasta LUVY/142 Karkkilan alueen pintavesitutkimukset Sivuja 21 Kieli Suomi Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry, raportti a91/2012 21