EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta Ihmisoikeuksien alivaliokunta Kehitysyhteistyövaliokunta 21.9.2009 ILMOITUS JÄSENILLE Aihe: VUODEN 2009 MIELIPITEENVAPAUDEN SAHAROV-PALKINTO Jäsenet saavat ohessa vuoden 2009 mielipiteenvapauden Saharov-palkintoa varten nimettyjen ehdokkaiden luettelon sekä sihteeristön saamat perustelut ja elämäkerrat. Saharov-palkintoa koskevien sääntöjen mukaisesti kutakin ehdokasta on esittänyt vähintään 40 Euroopan parlamentin jäsentä tai yksi poliittinen ryhmä. ULKOASIOIDEN PÄÄOSASTO CM\791068.doc PE428.249v02-00 Moninaisuudessaan yhtenäinen
VUODEN 2009 MIELIPITEENVAPAUDEN SAHAROV- PALKINTO Poliittisten ryhmien ja yksittäisten jäsenten esittämät ehdokkaat aakkosjärjestyksessä Ehdokas Toiminta Ehdottaja Tohtori Izzeldin Abuelaish Vicente Ferrer -säätiö Dawit Isaak Mariam Lamizana Memorial-järjestöä edustavat Ljudmila Aleksejeva, Oleg Orlov ja Sergei Kovalev sekä kaikki muut ihmisoikeuksien puolustajat Venäjällä Memorial-järjestö Gazan alueen suurimmalla pakolaisleirillä Jabaliassa asuva palestiinalainen gynekologi harjoittaa ammattiaan "rajan" kummallakin puolella sekä Israelissa että Palestiinassa niin oman valintansa kuin myös rauhan ihanteen mukaisesti. Säätiö pyrkii suojelemaan ja edistämään vähemmistöjen oikeuksia Intiassa ja edistämään äärimmäisen köyhyyden poistamista. Eritrealainen toimittaja, kirjailija ja näytelmäkirjailija. Poliittinen vanki vuodesta 2001 lähtien. Burkina Fason sosiaalityöstä ja kansallisesta solidaarisuudesta vastaava ministeri sekä naisten sukupuolielinten silpomisen torjuntaa edistävä aktivisti. Perusoikeuksia edistävä järjestö, joka toimii entisen Neuvostoliiton alueen maissa. Perusoikeuksia edistävä järjestö, joka toimii entisen Neuvostoliiton alueen maissa. Ehdottajat: Véronique de Keyser, Hans Gert Pöttering, Caroline Lucas ja 52 muuta Ehdottajat: Andrés Perelló ja 39 muuta Ehdottajat: Eva-Britt Svensson Euroopan yhtyneen vasemmiston konfederaatioryhmän / Pohjoismaiden vihreän vasemmiston (GUE) puolesta sekä Olle Schmidt ja 31 muuta Ehdottajat: Francesco Speroni Vapaa ja demokraattinen Eurooppa -ryhmän (EFD) puolesta Ehdottajat: Rebecca Harms ja Daniel Cohn-Bendit Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmä Ehdottajat: Jacek Saryusz-Wolski ja 59 muuta PE428.249v02-00 2/21 CM\791068.doc
Tohtori Denis Mukwege Isä Thaddeus Nguyễn Văn Lý Shadi Sadr Nedan ja ihmisoikeuksien kunnioituksen puolesta taistelevien Iranin kansalaisten puolesta Roberto Saviano Lääketieteen tohtori ja Bukavussa sijaitsevan Panzin sairaalan perustaja ja johtaja, joka on erikoistunut auttamaan raiskausten ja raa an seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi joutuneita naisia ja tyttöjä. Roomalaiskatolinen pappi ja huomattava vietnamilainen toisinajattelija, joka oli vangittuna lähes 15 vuoden ajan osallisuudestaan demokratiaa puolustavan liikkeen toimintaan. Iranilainen ihmisoikeusasiamies, feministi, aktivisti ja toimittaja, jonka tavoitteena on erityisesti kuolemanrangaistuksen ja kivitystuomioiden lakkauttaminen sekä naisten oikeuksien ja tasa-arvon puolustaminen. Italialainen toimittaja ja kirjailija, joka on joutunut Italian mafian uhkaamaksi hyökättyään peräänantamattomasti järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Ehdottajat: Guy Verhofsdtadt Euroopan liberaalidemokraattien liiton ryhmän (ALDE) puolesta Ehdottajat: Michael Gahler ja 44 muuta Ehdottajat: Marietje Schaake ja Barbara Lochbihler sekä 38 muuta Ehdottajat Sonia Alfano ja 39 muuta CM\791068.doc 3/21 PE428.249v02-00
Tohtori Izzeldin Abuelaish Gazan alueen suurimmalla pakolaisleirillä Jabaliassa asuva tohtori Abuelaish on gynekologi. Hän harjoittaa ammattiaan "rajan" kummallakin puolella sekä Israelissa että Palestiinassa niin oman valintansa kuin myös rauhan ihanteen mukaisesti. Tämä palestiinalainen lääkäri menetti kolme tytärtään pommituksessa vain joitakin tunteja ennen tammikuun 2009 aselepoa. Menehtyneitä tyttäriään itkevän Izzeldin Abuelaishin valokuvat ovat tulleet tunnetuiksi kaikkialla maailmassa. Perhettään kohdanneesta henkilökohtaisesta tragediasta huolimatta tohtori Izzeldin Abuelaish jatkaa taisteluaan Israelin ja Palestiinan kansojen välisen rauhan puolesta ja rakentaa yhä uusia siltoja näiden kahden sotien ja väkivaltaisten taistelujen repimän yhteisön välille. Tohtori Izzeldin Abuelaish haluaa perustaa pommituksessa kuolleiden kolmen tyttärensä (Bisan, 20 vuotta, Mayar, 15 vuotta, ja Aya, 14 vuotta) sekä veljentyttärensä muistoksi kansainvälisen säätiön, jonka toiminnan tarkoituksena on erityisesti kehittää naisten ja tyttöjen koulutusta Gazassa ja kaikkialla maailmassa. Viime maaliskuun lopussa tohtori Izzeldin Abuelaish vieraili Euroopan parlamentissa, missä hän tapasi muun muassa Euroopan parlamentin puhemiehen Hans-Gert Pötteringin. Vierailunsa aikana hän teki kaikkialla erittäin voimakkaan vaikutuksen karismansa, puhujanlahjojensa sekä viestinsä syvällisyyden ansiosta (tarkat tiedot esitetään liitteessä). Parlamentissa hän tapasi myös useita poliittisia vaikuttajia sekä Belgian kansalaisyhteiskunnan jäseniä. Hän teki kaikkiin keskustelukumppaneihinsa vaikutuksen eettisenä, humanistisena ja suvaitsevana miehenä; toisin sanoen häntä voidaan pitää esimerkkinä koko tälle alueelle, jossa radikaalit, terveen järjen vastaiset ja jopa fanaattiset puheet pääsevät liian usein voitolle ja estävät todellisen vuoropuhelun, joka on välttämätön edellytys rauhan saavuttamiselle. Jos Euroopan parlamentin tapainen maineikas kansainvälinen elin myöntää Saharov-palkinnon tälle vertauskuvalliselle merkkihenkilölle, se merkitsee hyvin voimakasta myönteistä viestiä alueen konfliktin keskellä eläville kansoille sekä suurelle yleisölle kaikkialla maailmassa. Tohtori Izzeldin Abulaish on mielestäni kyseisellä alueella paras mahdollinen rauhan symboli, joka ansaitsee valintamme ja kannatuksemme. PE428.249v02-00 4/21 CM\791068.doc
Vicente Ferrer -säätiö Vicente Ferrer -säätiö perustettiin vuonna 1969, ja sen tavoitteena on suojella ja edistää vähemmistöjen oikeuksia Intiassa ja tukea äärimmäisen köyhyyden poistamista. Vicente Ferrer -säätiön työ on keskittynyt pääasiassa Intiassa eri puolella Anantapurin aluetta sijaitseviin 2 278 kylään. Anantapurin alue kuuluu Intian vähiten kehittyneimpiin alueisiin, ja se on myös yksi köyhimmistä alueista maailmassa. Säätiön kehittämisohjelmien edunsaajia ovat ne yli 2,5 miljoonaa ihmistä, jotka kuuluvat hindulaisessa kastijärjestelmässä kaikkein syrjityimpiin yhteisöihin: daliitteihin eli kastittomiin, heimoryhmiin ja jälkeenjääneisiin yhteiskuntaluokkiin. Säätiön työ on selkeä osoitus ihmisoikeuksien alalla saavutetusta menestyksestä. Ensimmäiseksi yhteiskunnallisten ja taloudellisten oikeuksien parantamiseen tähtäävien kokonaisvaltaisten kehitysohjelmien ansiosta ihmisille taataan oikeus koulutukseen, terveys- ja terveydenhuoltopalveluihin sekä asianmukaisiin asuinoloihin. Lisäksi on kehitetty erityisohjelmia, joilla vastataan Intiassa usein unohdettujen vammaisten tarpeisiin. Säätiön Intiassa tekemä työ naisten oikeuksien hyväksi on myös tärkeää. Naiset ovat Intiassa kaksinverroin syrjittyjä, paitsi asemansa vuoksi, myös siksi, että he kuuluvat alempiin kasteihin. Säätiön tasa-arvokysymyksiä koskevien hankkeiden tavoitteena on edistää naisten yhdistymisvapautta, tyttöjen ja teini-ikäisten oikeutta koulutukseen sekä oikeutta ihmisarvoiseen työhön järjestämällä koulutusohjelmia ja tarjoamalla mikroluottoja. Intian kulttuurin ja miesten ja naisten tapojen kunnioittaminen kuuluu järjestön keskeisiin periaatteisiin ja arvoihin. Myös ekologiaa painotetaan säätiön työssä, ja kaikissa hankkeissa otetaan huomioon ympäristönsuojelullinen kestävyys ja tulevien sukupolvien hyvinvointi. Työ, jota Vicente Ferrer -säätiö on tehnyt Intiassa 50 vuoden ajan, on varmasti osaltaan parantanut monien ihmisten elintasoa. Säätiö on tukenut voimakkaasti sellaisten ihmisten ihmisarvoa, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksien turvaamista, joilla on huonommat mahdollisuudet nauttia oikeuksistaan. Vicente Ferrerin elämäkertatiedot Vicente Ferrer syntyi Barcelonassa Espanjassa 9. huhtikuuta 1920. Espanjan sisällissodan aikana hän tuki tasavaltalaisia ja taisteli heidän puolellaan. Hän osallistui Ebron taisteluun ja oli mukana tasavaltalaisarmeijan perääntyessä kohti Ranskaa Katalonian rintaman murruttua. Vuonna 1939 hän palasi Espanjaan, missä Francon johtamat viranomaiset lähettivät hänet keskitysleirille Betanzosiin vuoden ajaksi. Vuonna 1944 hän keskeytti lakiopintonsa ja ryhtyi jesuiitaksi selkeänä tavoitteenaan "auttaa toisia". Vicente Ferrer matkusti Mumbaihin 13. helmikuuta 1952 ja ryhtyi tekemään siellä lähetystyötä jesuiittana. Ensimmäisellä lähetysmatkallaan Manmadissa Vicente Ferrerin tehtävänä oli saada päätökseen hengellinen koulutuksensa, mutta siitä huolimatta hän halusi tutustua ja perehtyä ihmisiin ja heidän tarpeisiinsa ja hän päätti saavuttaa heidän luottamuksensa pyrkien samalla löytämään ratkaisuja ihmisten kärsimyksiin. Hän otti maaseudun asukkaiden parissa käyttöön erityisen CM\791068.doc 5/21 PE428.249v02-00
työskentelyjärjestelmän, jonka avulla lisättiin ihmisten tietoisuutta ja luotiin laaja solidaarisuusliike. "Antamisen ihme" on aloite, jossa maanviljelijöille tarjotaan pienimuotoista taloudellista tukea sekä tarpeellista teknistä neuvontaa, joiden avulla he voivat hankkia vettä viljelmilleen. Heti maanviljelijän palauttettua saamansa avun ja tuen "ihmettä" levitettiin eteenpäin yhteisön muille jäsenille. Alusta alkaen Vicente Ferrer pyrki tarjoamaan ihmisille käytännön ratkaisuja, kuten pieniä osuuskuntia kaivojen kaivamiseksi, vedenjakelukanavia, siemenpankkeja, pieniä kastelualueita jne. Samaan aikaan hän kehitti innokkaasti yhteiskuntapalveluja ja joidenkin maa-alueiden siirron ansiosta hän rakennutti kaksi koulua, sairaalan ja kaksi opiskelija-asuntolaa, joissa siihen aikaan saattoi asua lähes tuhat opiskelijaa. Vicente Ferrerin maaseutuväestössä herättämä vastakaiku huolestutti joitakin hallintoelimiin kuuluvia tahoja, sillä hänen katsottiin uhkaavan hallinnon omia etuja. Levikiltään suurimmassa intialaisessa Illustrated Weekly -lehdessä julkaistu artikkeli "The silent revolution" ("Hiljainen vallankumous") antoi sysäyksen Ferrerin karkotusmääräykselle, joka annettiin 27. huhtikuuta 1968 ja jossa hänet määrättiin lähtemään maasta 30 päivän kuluessa. Maaseutuväestö perusti määräyksen vastustamiseksi Vicente Ferreria tukevan liikkeen, johon liittyi uskonnollisia johtajia, poliitikkoja ja älymystön edustajia. Madu Metha yksi Mumbain vaikutusvaltaisimmista ja aktiivisimmista yhteiskunnallisista johtajista toimi tukikomitean koordinoijana. Vain kaksi päivää ennen maasta poistumiselle asetettua määräaikaa yli 30 000 maanviljelijää matkusti Manmadin ja Mumbain välisen 250 km:n pituisen matkan vaatimaan oikeutta hallitukselta. Intian pääministeri Indira Gandhi keskusteli lyhyesti Vicente Ferrerin kanssa ja tunnusti hänen työnsä suuren arvon. Hän lupasi löytää tilanteeseen parhaan mahdollisen ratkaisun ja esitti selvän viestin: "Isä Vicente Ferrer matkustaa ulkomaille lyhyelle lomalle, ja hän on tervetullut takaisin Intiaan." Vicente Ferrer palasi Espanjaan, ja hän perusti siellä Acción Fraterna en el Mundo -järjestön, jonka ainoana tavoitteena oli lieventää nälänhädästä kärsivien, maailman väestöstä kaksi kolmasosaa muodostavien ihmisten tilannetta. Hän myös toimi sovittelijana tapauksessa, jossa kaksi goalaista oli tuomittu kärsimään elinkautista vankeusrangaistusta lissabonilaisessa vankilassa, ja hän onnistui vapauttamaan heidät kahdessa kuukaudessa. Samaan aikaan amerikkalaisessa Life-lehdessä julkaistiin 12-sivuinen artikkeli "Manmadin pyhimys", kun taas Espanjassa, Italiassa, Saksassa, Intiassa ja Pohjois-Amerikassa ruohonjuuritason liike keräsi 25 000 allekirjoitusta tukemaan Vicente Ferrerin nimittämistä ehdolle Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Kolmen kuukauden kuluttua Intiasta lähtönsä jälkeen Ferrer ei hakemuksistaan huolimatta saanut lupaa palata Intiaan. Lopulta Indira Gandhi puuttui asiaan ja järjesti hänelle välittömästi viisumin. Intiassa hänet toivotettiin tervetulleeksi ainoastaan Andhra Pradeshin osavaltion alueelle, ja Vicente Ferrer päätti yhdessä kuuden vapaaehtoistyöntekijän kanssa asettua osavaltion köyhimpään osaan Anantapuriin, jossa väestöä uhkasi veden puute ja alueen aavikoituminen ja jonka terveydenhuolto- ja koulutuspalvelut olivat lähes olemattomat. Kaikkein radikaaleimmat alueen poliitikot ottivat hänet vastaan maalaamalla seinille julistuksia, joissa luki: "Ferrer, palaa kotiisi". Maaliskuussa 1970 Ferrer jätti jesuiitat ja meni samana vuonna naimisiin brittiläisen toimittajan Anne Perryn kanssa, joka oli pysynyt hänen rinnallaan Manmadin selkkauksesta lähtien. Tällaisessa tilanteessa Vicente Ferrer -säätiö perustettiin Intiaan. Vicente Ferrerin johtama järjestö tukee Anantapurin alueen kehittämistä. Kuitenkin vielä 1970-luvulla häneen kohdistettiin epäilyjä. Tällä kertaa kyseessä olivat alueelliset viranomaiset, jotka olivat huolissaan hänen tekemästään työstä ja yrittivät toimittaa hänet vankilaan. Vicente Ferrer ryhtyi toimiin viranomaisia vastaan. Hän ilmoitti PE428.249v02-00 6/21 CM\791068.doc
tapauksestaan tuomioistuimelle ja asiasta tehtiin myönteinen päätös, josta tuli ennakkotapaus. Vuonna 1996 hän perusti Vicente Ferrer -säätiön Espanjaan varmistaakseen järjestön hankkeiden taloudellisen kestävyyden. Saharov-palkinto ei merkitsisi ainoastaan taloudellista tukea säätiön työlle daliittien yhteiskunnallisen integroitumisen edistämiseksi, vaan myös ratkaisevan tärkeää moraalista ja poliittista tukea pyrkimykselle edistää vähemmistöjen ja syrjittyjen ihmisten oikeuksia Intiassa. Se vastaisi myös Euroopan parlamentin daliitteja tukevaa kantaa, joka on tuotu esille useissa päätöslauselmissa. CM\791068.doc 7/21 PE428.249v02-00
Dawit Isaak Dawit Isaak on toimittaja, kirjailija ja näytelmäkirjailija. Hän syntyi 27. lokakuuta 1964. Kaksikymmentäyhdeksän vuotta myöhemmin hänen kotimaansa julistettiin Eritrean valtioksi pitkän ja verisen vapaussodan jälkeen. Hän saapui Ruotsiin sotapakolaisena vuonna 1987. Ruotsin kansalaisuuden hän sai vuonna 1992. Kun Eritrea itsenäistyi, Dawit palasi synnyinmaahansa. Hän meni naimisiin ja sai lapsia. Hän ryhtyi työskentelemään toimittajana maan ensimmäisessä riippumattomassa sanomalehdessä Setitissä, ja lopulta hänestä tuli yksi lehden omistajista. Maan itsenäisyys osoittautui kuitenkin haavoittuvaiseksi: vuonna 1998 Etiopian ja Eritrean välinen selkkaus leimahti odottamatta uudelleen ja johti tuhoisaan rajasotaan. Dawit palasi Ruotsiin ja valmisteli perheensä pääsyä turvaan. Hänen vaimonsa ja heidän kolme lastaan saapuivat Ruotsiin huhtikuussa 2000. He asettuivat asumaan Göteborgiin. Vuotta myöhemmin Dawit matkusti jälleen Eritreaan. Tuona keväänä Asmara kuohui poliittista toimintaa. Rajasota oli käynnistänyt voimakkaan poliittisen keskustelun. Viidentoista hallituksen jäsenen muodostama ryhmä vaati muun muassa demokraattisia uudistuksia sekä sotaan johtaneiden tapahtumien perusteellista ja puolueetonta arviointia. Kun viidentoista toisinajattelijan vaatimuksia ei kuultu, he toistivat arvostelunsa toukokuussa Internetissä julkaisemassaan avoimessa kirjeessä. Vapaa lehdistö julkaisi kirjeen sekä analyysejä, kommentteja ja useiden viidentoista toisinajattelijan ryhmään kuuluneiden poliitikkojen haastatteluja. Sen jälkeen kansainvälisen yhteisön käännettyä katseensa World Trade Centerin raunioihin hallitus hyökkäsi uudistusmielisiä vastaan. Muutaman päivän kuluessa viidestätoista poliitikosta yksitoista pidätettiin, samoin kuin kymmenen merkittävää vapaan lehdistön toimittajaa. Heihin kuului myös Dawit Isaak, joka vangittiin aikaisin sunnuntaiaamuna 23. syyskuuta 2001. Tähän mennessä ketään heistä ei ole asetettu virallisesti syytteeseen eikä kenellekään ole järjestetty puolueetonta oikeudenkäyntiä. Toimittajat samoin kuin poliitikotkin on leimattu pettureiksi; toimittajia on syytetty myös ulkomaisen taloudellisen avun vastaanottamisesta, mikä Eritrean lehdistölainsäädännössä katsotaan rikokseksi. PE428.249v02-00 8/21 CM\791068.doc
Dawit Isaakin pidätyksen jälkeen hänestä on saatu vain harvoja elonmerkkejä. Marraskuussa 2001 Lis Truelsen, Ruotsin silloinen kunniakonsuli Asmarassa, sai nähdä hänet nopeasti kaltereiden läpi ja saattoi vaihtaa hänen kanssaan muutamia sanoja. Huhtikuussa 2002 Isaak vietiin sairaalaan amerikkalaisen Committee to Protect Journalists -lehdistönvapausjärjestön (CPJ) mukaan kidutuksesta johtuvien vammojen vuoksi. Vuoden 2004 kesällä Eritrean Tukholmassa toimiva suurlähettiläs Araya Desta kertoi Ruotsin valtion radiossa Dawit Isaakin voivan hyvin. Isaakin perhe, ruotsalaiset viranomaiset ja kansalliset ihmisoikeusjärjestöt eivät kuitenkaan ole toistaiseksi saaneet lupaa vierailla hänen luonaan. Eritrean viranomaiset väittävät, että Dawit Isaak on ainoastaan Eritrean kansalainen eikä Ruotsin kansalainen ja että hänen tapauksensa kuuluu siten maan sisäisiin asioihin. Tammikuussa 2009 Euroopan parlamentti vaati Dawit Isaakin ja muiden vangittujen toimittajien välitöntä vapauttamista päätöslauselmassaan B6-033/2009 Afrikan sarven tilanteesta. Euroopan parlamentin puhemies Hans-Gert Pöttering lähetti 20. helmikuuta 2009 Eritrean presidentille kirjeen, jossa ilmaistiin syvä huoli Dawit Isaakin terveydentilan heikkenemisestä ja vaadittiin uudelleen Isaakin ja muiden toimittajien välitöntä vapauttamista. Puhemies Pöttering kehotti myös Eritrean viranomaisia suostumaan siihen, että Euroopan komission virkamies pääsisi tapaamaan Dawit Isaakia yhdessä lääkärin kanssa. CM\791068.doc 9/21 PE428.249v02-00
Mariam Lamizana Mariam Lamizana on naisten sukuelinten silpomista vastustavien afrikkalaisten kansalaisjärjestöjen yhteiselimen (Inter-African Committee against Female Genital Mutilations) puheenjohtaja. Vuonna 2006 Mariam Lamizana nimitettiin uudelleen sosiaalityöstä ja kansallisesta solidaarisuudesta vastaavaksi ministeriksi Burkina Fason hallitukseen. Naisten sukuelinten silpomista vastustava elin on kansainvälinen kansalaisjärjestö, joka perustettiin vuonna 1984 Dakarissa Senegalissa järjestetyn konferenssin seurauksena. Konferenssiin osallistui 20 afrikkalaista valtiota. Nykyään järjestö toimii 28:ssa Afrikan valtiossa, ja se on osa verkostoa, johon kuuluu 15 Euroopan maata, Yhdysvallat, Kanada, Japani ja Uusi-Seelanti. Vuonna 2000 Mariam Lamizana perusti järjestön Women's Voice in Burkina Faso ("Burkina Fason naisten ääni") yhdessä yli 40:n ruohonjuuritason toimintaan (tiedotus, tietoisuuden lisääminen, koulutus) osallistuvan henkilön kanssa. Järjestön tarkoituksena on tarjota Burkina Fason naisille mahdollisuus osallistua täysimääräisesti maan yhteiskunnalliseen, taloudelliseen ja poliittiseen elämään. Järjestö osallistuu myös köyhyyden ja kaikenlaisen naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaan. Lisäksi Mariam Lamizana on toiminut naisten sukupuolielinten silpomista vastustavan kansallisen komitean puheenjohtajana. Kyseinen elin perustettiin vuonna 1990 naisten sukupuolielinten silpomisen torjuntaa koskevan kansallisen toimintasuunnitelman täytäntöönpanoa varten, ja sen kunniapuheenjohtajana toimii Burkina Fason ensimmäinen nainen Chantal Compaoré. PE428.249v02-00 10/21 CM\791068.doc
Kansallisen komitean huomattavien ponnistelujen sekä naisten sukupuolielinten silpomista vastustavan voimakkaan poliittisen tahdon ansiosta Mariam Lamizanan saavuttamat tulokset olivat hyvin myönteisiä. Burkina Faso on itse asiassa yksi niistä harvoista Afrikan maista, joissa tyttöjen ympärileikkaukset ovat huomattavasti vähentyneet. CM\791068.doc 11/21 PE428.249v02-00
Memorial-järjestöä edustavat Ljudmila Aleksejeva, Oleg Orlov ja Sergei Kovalev ja kaikki muut ihmisoikeusaktivistit Venäjällä Ehdottajat: Rebecca Harms ja Daniel Cohn-Bendit Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmän puolesta Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmä tukee Ljudmila Mihailovna Aleksejevaa, Oleg Orlovia ja Sergei Kovalevia ehdolle vuoden 2009 Saharov-palkinnon saajiksi venäläisen ihmisoikeuksia puolustavan Memorial-järjestön ja kaikkien muiden Venäjällä toimivien ihmisoikeusaktivistien puolesta. Saharov-palkinto on ollut olemassa pian 21 vuotta. Kahden vuosikymmenen jälkeen on korkea aika kiinnittää huomiota niihin moniin venäläisiin ihmisoikeusaktivisteihin, jotka ovat jatkaneet Andrei Saharovin työtä. Memorial-järjestö on yhteinen vertauskuva monien aktivistien sitoumukselle. Yksi näistä aktivisteista oli Natalia Estemirova, joka tutki murhia ja ryöstöjä Tšetšeniassa. Hänet löydettiin murhattuna Ingushiassa 15. heinäkuuta 2009. Memorial-järjestön toimistoihin on tehty useita ratsioita, ja 18. heinäkuuta 2009 järjestö keskeytti toimintansa Tšetšeniassa. Järjestön edustajat ilmoittivat syyksi, etteivät he voineet vaarantaa kollegoidensa henkeä, vaikka nämä olivatkin valmiita jatkamaan työtään. Vihreiden ryhmä esittää, että Memorial-järjestön arvokasta työtä olisi kunnioitettava ja sitä olisi tuettava aineellisesti palkintorahoilla. Me ehdotamme myös, että palkinto luovutettaisiin henkilökohtaisesti seuraaville kolmelle Memorial-järjestöä ja Venäjän monia ihmisoikeustaistelijoita edustavalle henkilölle heidän elämäntyönsä kunnioittamiseksi: Sergei Kovalev, joka perusti vuonna 1969 ensimmäisen neuvostoliittolaisen ihmisoikeusjärjestön, Neuvostoliiton ihmisoikeuksia puolustavan aloiteryhmän (Initiative Group for the Defense of Human Rights in the USSR), ja josta tuli yksi Memorial-järjestön alullepanijoista. Kovalev on arvostellut suorasanaisesti Boris Jeltsinin ja Vladimir Putinin johtamien hallitusten autoritaarisia pyrkimyksiä. Vuonna 1996 hän erosi presidentti Jeltsinin alaisen ihmisoikeuskomission johtajan tehtävistä vastalauseena näille pyrkimyksille. Vuonna 2002 hän perusti julkisen komitean tutkimaan vuonna 1990 tapahtuneita Moskovan kerrostalopommituksia. Komitean työ onnistuttiin lamaannuttamaan tehokkaasti sen jäseniin kohdistuneilla vainoilla ja murhilla. Ljudmila Mihailovna Aleksejeva, joka yhdessä Andrei Sakharov ja muiden aktivistien kanssa perusti vuonna 1976 Moskovan Helsinki-ryhmän seuraamaan Helsingin päätösasiakirjan noudattamista Neuvostoliitossa. Aleksejeva oli 1960-luvulta lähtien kampanjoinut taatakseen pidätetyille toisinajattelijoille puolueettomat oikeudenkäynnit sekä oikeudenkäyntien puolueettoman käsittelyn tiedotusvälineissä. Hänet erotettiin kommunistisesta puolueesta sekä työstään tieteellisen lehden toimittajana. Aleksejeva johti yhdessä Garri Kasparovin ja Georgi Satarovin kanssa yleisvenäläistä kansalaiskongressia (All-Russian Civic Congress), josta Aleksejeva ja Satarov erosivat jouduttuaan erimielisyyksiin Kasparovin kanssa tammikuussa 2008. Aleksejeva on arvostellut Kremlinin ihmisoikeustilannetta ja on syyttänyt hallitusta ääriliikkeiden yllyttämisestä kansallismielisillä toimillaan, kuten georgialaisten pakkosiirroilla, katukauppiaina toimiviin ulkomaisiin kohdistetuilla poliisiratsioilla sekä venäläisten toiminnalla Ingushiassa. PE428.249v02-00 12/21 CM\791068.doc
Oleg Orlov, joka on Memorial-järjestön nykyinen johtaja. Syyskuun 25. päivänä Moskovan Tverskoituomioistuimessa aletaan käsitellä Tšetšenian presidentin Ramzan Kadyrovin Orlovia vastaan käynnistämää oikeusjuttua, jossa Orlovia syytetään herjauksesta ja presidentin kunnian ja arvoaseman loukkaamisesta. Orlov oli syyttänyt Kadyrovia siitä, että tämä olisi Tšetšenian ihmisoikeusaktivistin Natalia Estemirovan murhan takana. Orlov oli itse joutunut siepatuksi kolmen toimittajan kanssa Ingushiassa 23. marraskuuta 2007. Heitä pahoinpideltiin ja uhattiin teloittamisella, minkä jälkeen sieppaajat jättivät heidät. Memorial-järjestö perustettiin alunperin 1980-luvun loppupuolella muistorakennuksen rakentamiseksi Stalinin sorron uhreille. Sen tarkoituksena oli edistää oikeusvaltion periaatteeseen perustuvaa kehittynyttä kansalaisyhteiskuntaa ja demokratiaa ja siten ehkäistä totalitarismin paluuta. Myöhemmin se kehittyi kansalaisoikeuksia puolustavaksi järjestöksi, jonka toiminnan perustana ovat demokratian ja oikeusvaltion arvot. Sen tavoitteena on poistaa käytöstä totalitaariset mallit ja vakiinnuttaa ihmisoikeudet tiukasti osaksi käytännön politiikkaa ja julkista elämää. Vuonna 2004 Memorial-järjestölle myönnettiin Right Livelihood -palkinto, jota joskus kutsutaan myös vaihtoehto-nobeliksi, sen tekemästä työstä ihmisoikeusloukkausten paljastamiseksi Venäjällä ja muissa entisen Neuvostoliiton alueen valtioissa. Memorial-järjestö on tarjonnut Gulagin uhreille oikeudellista ja taloudellista tukea, mutta järjestö on ansioitunut myös työssään, jota se on tehnyt pakkosiirtolaisten ja kotiseudultaan siirtymään joutuneiden ihmisten hyväksi Venäjän federaatiossa, sekä Afrikasta, Aasiasta ja Lähi-idästä peräisin olevien pakolaisten auttamiseksi. Se tutkii uusia poliittiseen sortoon liittyviä tapauksia ja julkaisee tutkimustuloksiaan kirjoissa, artikkeleissa, näyttelyissä ja jäsenjärjestöjensä verkkosivuilla. CM\791068.doc 13/21 PE428.249v02-00
MEMORIAL Memorial edistää totuuden levittämistä Neuvostoliiton poliittisesta sorrosta ja torjuu entisen Neuvostoliiton alueen maissa tällä hetkellä tapahtuvia ihmisoikeusloukkauksia kyseisten maiden demokraattisen tulevaisuuden varmistamiseksi. Sen ensimmäinen johtaja oli Andrei Saharov. Perustamisestaan alkaen järjestö on työskennellyt väsymättömästi luodakseen julkisen arkiston totalitaarisen järjestelmän sortoa koskevasta historiallisesta tutkimuksesta. Tällä hetkellä se keskittyy työssään torjumaan ihmisoikeusrikkomuksia entisen Neuvostoliiton alueen valtioiden konfliktialueilla, ja se suojelee aktiivisesti pakolaisia sekä syrjinnän ja poliittisen sorron uhreja. Memorial-järjestö pitäisi palkita siitä jatkuvasta ja tärkeästä työstä, jota se tekee Euroopan unionin naapurimaissa seuratessaan tilannetta Ažerbaidzanissa, Armeniassa, Georgiassa, Tadžikistanissa, Moldovassa ja Ukrainassa, joissa esiintyy tai saattaa esiintyä konflikteja ja ihmisoikeusloukkauksia. Järjestön työ on kuitenkin jatkuvasti uhattuna. Heinäkuussa 2009 Memorial-järjestö pakotettiin keskeyttämään ihmisoikeustyönsä Tšetšeniassa sen jälkeen, kun ihmisoikeusaktivisti Natalia Estemirova siepattiin ja hänen ruumiinsa löydettiin Ingushiassa. Memorial-järjestön huomattava työ on saanut tunnustusta muilta kansainvälisiltä järjestöiltä. Sille myönnettiin vuonna 2004 sekä Right Livelihood -palkinto, joka tunnetaan myös vaihtoehto-nobelina, että UNHCR:n pakolaistyöstä myöntämä Nansen-palkinto. PE428.249v02-00 14/21 CM\791068.doc
Tohtori Denis Mukwege "Kongossa, jossa vuosittain raiskataan raa asti kymmeniä tuhansia naisia, tohtori Denis Mukwege korjaa näiden naisten särkyneitä ruumiita ja sieluja." Eve Ensler, Vaginamonologeja-näytelmän kirjoittaja Tohtori Denis Mukwege on Bukavussa Kongon demokraattisessa tasavallassa sijaitsevan Panzin sairaalan perustaja ja nykyinen johtaja. Hän on erikoistunut emättimien korjausleikkauksiin ja on omistanut elämänsä auttaakseen kymmeniä tuhansia joukkoraiskausten ja raa an seksuaalisen väkivallan uhreiksi joutuneita kongolaisia naisia ja lapsia. Denis Mukwege syntyi 1. maaliskuuta 1955 kolmantena lapsena helluntailaisen papin yhdeksänlapsiseen perheeseen. Hän ryhtyi opiskelemaan lääketiedettä, koska hän halusi parantaa sairaita, joiden puolesta hänen pappina työskennellyt isänsä oli rukoillut koko ikänsä. Valmistuttuaan Burundissa lääketieteellisestä yliopistosta Mukwege työskenteli Lemeran kristillisessä sairaalassa Etelä-Kivussa Kongon demokraattisessa tasavallassa. Siellä hän ymmärsi erikoistuneiden terveydenhuoltopalvelujen puutteellisuudesta johtuvat kyläläisnaisten synnytyksiin liittyvät vaikeudet ja päätti siten opiskella gynekologiaa ja synnytysoppia Angersin yliopistollisessa keskussairaalassa Ranskassa. Vuonna 1989 hän palasi Lemeran sairaalaan, jonne hän perusti gynekologisia hoitoja ja synnytyksiä varten laitoksen koulutettuaan ensin tarvittavan tukihenkilöstön. Laitoksesta on tullut hyvin tunnettu sekä omalla alueellaan että Kongon demokraattisen tasavallan rajojen ulkopuolella. Valitettavasti sairaala tuhoutui täysin vuonna 1996 Kongon ensimmäisen sisällissodan aikana. Lemerasta pelastunut tohtori Mukwege on asettunut Bukavuun. Hän havaitsi, että Bukavun kaupungin eteläisessä osassa terveydenhoitotilat olivat puutteelliset synnyttävien naisten auttamiseen. Tästä syystä hän päätti rakennuttaa synnytys- ja leikkaussalin Panziin. Mutta jo sairaalaa avattaessa sinne alkoi saapua lukuisia seksuaalisen väkivallan uhreja. Nuorimmat heistä olivat vain kolmivuotiaita, ja CM\791068.doc 15/21 PE428.249v02-00
monet kärsivät erittäin vaikeista vammoista ja silpomisista. Niin syntyi ajatus tarjota erityispalveluja seksuaalisen väkivallan uhreille. Sairaalassa on 334 vuodepaikkaa, ja tällä hetkellä sairaalaan saapuu päivittäin keskimäärin kymmenen naista, joista 30 prosentille joudutaan tekemään vaikeita leikkauksia. Monet potilaista ovat joukkoraiskauksen uhreja, ja joillekin on aiheutettu pahoinpitelyssä sisäisiä vammoja pistimillä, puukepeillä ja jopa kivääreillä. Tohtori Mukwege työskentelee usein keskeytyksettä jopa 18 tuntia. Sen jälkeen kun Panzin sairaala perustettiin vuonna 1999, tohtori Mukwege on tehnyt korjaavia leikkauksia yli 21 000 naiselle ja lapselle ja joillekin heistä useammin kuin kerran. Koska työmäärästä on yhä vaikeampi selviytyä, tohtori Mukwege kouluttaa tätä varten sairaanhoitajia, synnytyslääkäreitä ja muita lääkäreitä. Koulutus järjestetään yhteistyössä Addis Abebassa sijaitsevan Fistulan sairaalan kansainvälisten asiantuntijoiden kanssa, jotka ovat erikoistuneet emättimen korjausleikkauksiin. Joulukuussa 2008 ja tammikuussa 2009 tohtori Denis Mukwegelle myönnettiin useita kansainvälisiä palkintoja tunnustuksena hänen työstään kymmenien tuhansien seksuaalisen väkivallan uhrien hoitamiseksi Kongon demokraattisessa tasavallassa. Hänelle myönnettyjä palkintoja olivat Yhdistyneiden Kansakuntien vuoden 2008 ihmisoikeuspalkinto, vuoden 2008 Olof Palme -palkinto merkittävästä työstä rauhan edistämiseksi sekä nigerialaisen Daily Trust -sanomalehden valinta vuoden 2008 afrikkalaiseksi. Palkinnot toivat maailmanlaajuista huomiota Mukwegen ja muiden asiantuntijoiden epidemiaksi kuvaamalle seksuaaliselle väkivallalle Kongon demokraattisessa tasavallassa. Tällä sodan repimällä alueella taistelijat käyttivät järjestelmällistä naisten ja tyttöjen raiskaamista keinona, jolla he terrorisoivat siviiliväestöä ja saivat sen siirtymään muualle. Väkivaltarikollisiin kuului Kongon demokraattisen tasavallan itäisissä osissa oleskelevia Ruandan hutukapinallisia, Kongon armeijan sotilaita ja lukuisia aseistettuja joukkoja. Kaikkien alueen taistelijoiden mukaan Mukwege oli "julistanut naiset heidän yhteiseksi vihollisekseen". Mukwege kehotti kansainvälistä yhteisöä puuttumaan ongelmaan tehokkaammin väkivallan lopettamiseksi muun muassa vahvistamalla YK:n valtuutusta Kongon demokraattisessa tasavallassa. Mukwege toivoi, että hänen saamillaan palkintorahoilla perustettaisiin palveluja, joilla seksuaalisesta väkivallasta selviytyneitä autettaisiin palaamaan yhteiskuntaan. Tietoa aiheesta: Encyclopedia Britannica http://www.britannica.com/ebchecked/topic/1537502/denis-mukwege Panzin sairaala Bukavussa (virallinen verkkosivusto): http://www.panzihospitalbukavu.org/ Fistula-säätiö (virallinen verkkosivusto): http://www.fistulafoundation.org/congo/ PE428.249v02-00 16/21 CM\791068.doc
Isä Thaddeus, Nguyễn Văn Lý Nguyễn Văn Lý syntyi 15. toukokuuta 1946. Hän on roomalaiskatolinen pappi ja huomattava vietnamilainen toisinajattelija, joka oli vangittuna lähes 15 vuoden ajan osallisuudestaan monien demokratiaa puolustavien liikkeiden toimintaan. Amnesty International adoptoi Nguyễn Văn Lýn mielipidevangiksi joulukuussa 1983 tämän meneillään olevan vankeusrangaistuksen ja jatkuvan väkivallattoman vastarinnan vuoksi. Nguyễn Văn Lý aloitti toimintansa toisinajattelijana jo 1970-luvulla. Hän oli vangittuna vuoden ajan 1977 1978 ja uudelleen yhdeksän vuotta toukokuusta 1983 heinäkuuhun 1992 tuomittuna "vallankumouksen vastustamisesta ja kansan yhtenäisyyden hajottamisesta". Isä Lý pidätettiin 17. toukokuuta 2001 ja lokakuussa 2001 hänet tuomittiin 15 vuoden vankeusrangaistukseen sananvapauden puolustamiseen liittyvästä toiminnasta. Kansainvälisen painostuksen ansiosta isä Lý vapautettiin vankilasta vuoden 2004 alussa, mutta hän on yhä kotiarestissa Huen arkkihiippakunnassa. Huhtikuun 8. päivänä 2006 isä Lý laati yhteistyössä muiden kirjoittajien kanssa julistuksen Vietnamin vapauden ja demokratian puolesta ("Manifesto on Freedom and Democracy for Vietnam"). Myöhemmin julistuksen allekirjoittajat alkoivat kutsua ryhmäänsä nimellä "Bloc 8406", joka viittaa julistuksen päivämäärään. Huhtikuun 15. päivänä 2006 isä Lý julkaisi kolmen muun papin kanssa ensimmäisen numeron ilmaisunvapautta ajavasta Free Speech -lehdestä (Tự Do Ngôn Luận), joka on maanalainen verkkojulkaisu. Syyskuun 8. päivänä 2006 isä Lý oli mukana perustamassa Vietnamin edistyspuoluetta (Đảng Thăng Tiến Việt Nam). Maaliskuun 30. päivänä 2007 hänet tuomittiin jälleen vankeuteen kahdeksan vuoden ajaksi "Bloc 8406" -julistusta tukevasta toiminnastaan. CM\791068.doc 17/21 PE428.249v02-00
Oikeudenkäynti televisioitiin Vietnamissa, ja ulkomaiset toimittajat saivat seurata sitä. Kun isä Lý yritti oikeudenkäynnin aikana huutaa laittoman toisinajattelijoiden tunnushuudon "Đả Đảo Cộng Sản" ("alas kommunismi"), turvallisuuspoliisi vaiensi hänet välittömästi panemalla käden hänen suunsa eteen. Videota ja kuvaa levitettiin jälkeenpäin ympäri maailmaa, ja hänen tapauksensa sai laajaa kansainvälistä huomiota. PE428.249v02-00 18/21 CM\791068.doc
Shadi Sadr Shadi Sadr on toiminut pitkään ihmisoikeuksien puolustajana Iranissa, ja hän on ihmisoikeusasioihin erikoistuneiden toimittajien komitean jäsen. Hän on lakimies ja toimittaja, ja hän työskenteli naisille tarkoitetun oikeusneuvontakeskus Raahin johtajana siihen saakka, kunnes keskus suljettiin maaliskuussa 2007. Hän perusti verkkosivuston Zanan-e Iran (Iranin naiset), joka on ensimmäinen Iranin naisten oikeuksia ajavien aktivistien työlle omistettu verkkosivusto, ja hän on kirjoittanut laajasti Iranin naisista ja heidän laillisista oikeuksistaan. Hän puolustaa moraalirikkeistä syytettyjä naisia, ja hänen intohimoisena tavoitteenaan on kuolemanrangaistuksen lakkauttaminen ja aluksi kaikkien kivittämällä täytäntöönpantavien kuolemantuomioiden lopettaminen. Hän on edustanut aktivisteja ja toimittajia sekä useita kuolemaan tuomittuja naisia, joiden tuomiot on myöhemmin kumottu. Hän on mukana myös kivitystuomioiden vastaisessa Stop Stoning Forever -kampanjassa. Shadi Sadr pidätettiin 4. maaliskuuta 2007 mielenosoituksessa, joka oli järjestetty Teheranissa pidetyn viiden naisten oikeuksia ajavan aktivistin oikeudenkäynnin vuoksi. Shadi Sadr pidätettiin väkivaltaisesti Teheranissa heinäkuun 17. päivän aamuna vuonna 2009 hänen ollessaan matkalla rukoustilaisuuteen. Hän oli kävelemässä yhdessä joidenkin naisten oikeuksia ajavien aktivistien kanssa vilkkaan tien varrella, kun tunnistamattomat siviiliasuiset miehet sieppasivat hänet autoonsa. Kamppaillessaan vastaan hän pudotti kaulahuivinsa ja takkinsa mutta onnistui hetkeksi pakenemaan sieppaajiltaan. Hänet saatiin nopeasti uudelleen kiinni, ja hänet pahoinpideltiin patukoilla, minkä jälkeen hänet vietiin vankilaan. Shadi Sadr vapautettiin heinäkuun loppupuolella. Ehdokkuuden perustelu Shadi Sadr on puolustanut ihmisten perusoikeuksia vuosien ajan Iranin sortovallan alla. CM\791068.doc 19/21 PE428.249v02-00
Käännös: "Haluaisin kiittää niitä, jotka muutamien viime päivien aikana ymmärsivät, että minun tuskani oli myös heidän tuskansa." ROBERTO SAVIANO Hänen vapautensa on meidän vapautemme Roberto Saviano Roberto Saviano (syntynyt Napolissa 22. syyskuuta 1979) on italialainen toimittaja ja kirjailija. Hän on suorittanut filosofian loppututkinnon Napolin yliopistossa. Italiassa hän kirjoittaa L espresso- ja La Repubblica -lehtiin, Yhdysvalloissa Washington Post- ja Time-lehtiin, Espanjassa El pais -lehteen ja Saksassa Die Zeit- ja Der Spiegel -lehtiin. Hän analysoi todellisuutta kirjallisuuden ja reportaasien avulla, ja hänen vuonna 2006 ilmestynyt ensimmäinen kirjansa Gomorra (Mondadori) nousi nopeasti bestselleriksi. Kirjaa myytiin Italiassa lähes kaksi miljoonaa kappaletta, ja se on ilmestynyt käännettynä 51 maassa. Gomorra on noussut bestselleriksi myös Saksassa, Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Hollannissa, Belgiassa, Espanjassa, Ranskassa, Sveitsissä ja Suomessa. Kirja on ollut huomattava menestys, ja siinä hyökätään peräänantamattomalla tavalla järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan. Tämän seurauksena Roberto Saviano on saanut lukuisia vakavia tappouhkauksia. Tappouhkaukset on vahvistettu oikeuslaitoksen avustajien lausunnoissa sekä raporteissa, joissa paljastetaan Casalesin klaanin murhayritykset Savianoa vastaan. Tämä on pakottanut Italian viranomaiset järjestämään Savianolle ympärivuorokautisen poliisivartion. Lokakuun 13. päivästä 2006 alkaen hän on elänyt piilossa, ja hän joutuu turvallisuussyistä jatkuvasti muuttamaan liikkumissuunnitelmiaan. Syksyllä 2008 tietolähteenä toimiva Carmine Schiavone, joka on Casalesin klaanin vangitun johtajan Francesco Schiavonen serkku, paljasti viranomaisille, että klaani oli suunnitellut tekevänsä ennen joulua pommi-iskun Savianon ja hänen poliisivartionsa surmaamiseksi Rooman ja Napolin välisellä moottoritiellä. Samaan aikaan Saviano ilmoitti haluavansa muuttaa pois Italiasta voidakseen lakata elämästä kuin vanki ja jatkaakseen omaa elämäänsä. Lokakuun 20. päivänä 2008 kuusi Nobel-palkittua kirjailijaa ja älymystön edustajaa (Orhan Pamuk, Dario Fo, Rita Levi Montalcini, Desmond Tutu, Günter Grass ja Mihail Gorbatšov) julkaisi artikkelin, jossa he ilmoittivat tukevansa Savianoa Camorraa vastaan ja arvioivansa, että Camorra ei ole ongelma pelkästään turvallisuuden ja yleisen järjestyksen kannalta vaan myös demokratian kannalta. Lisäksi heidän mielestään Italian hallituksen on suojeltava Savianon henkeä ja autettava häntä elämään normaalia elämää. Hänen puolestaan kerätään allekirjoituksia italialaisen La Repubblica -sanomalehden verkkosivustossa. PE428.249v02-00 20/21 CM\791068.doc
Saharov-palkinnon pyrkimyksenä on puolustaa mielipiteenvapautta. Valitettavasti tätä vapautta loukataan myös Euroopassa. Siten Roberto Savianon valinta olisi selkeä merkki rikosjärjestöille. CM\791068.doc 21/21 PE428.249v02-00