Aamuraportti. Outokumpu alennusmyynnissä. Outokumpu laskussa ferrokromiyllätyksestä huolimatta. USA:sta vahvoja auto- ja rekkamyyntilukuja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Aamuraportti. Outokumpu alennusmyynnissä. Outokumpu laskussa ferrokromiyllätyksestä huolimatta. USA:sta vahvoja auto- ja rekkamyyntilukuja"

Transkriptio

1 Aamuraportti Outokumpu alennusmyynnissä Outokumpu laskussa ferrokromiyllätyksestä huolimatta Konecranes houkuttelevasti arvostettu suhteessa näkymiin USA:sta vahvoja auto- ja rekkamyyntilukuja Toinen vuosineljännes käynnistyi hieman mollivoittoisissa merkeissä Euroopan pörsseissä. Euroalueen yhtiöitä seuraava laaja Stoxx 600 indeksi päätyi päivän päätteeksi lähes 0,5 % laskuun syklisten konepaja ja rakennussektorin ollessa laskukärjessä. Yhdysvalloissa sen sijaan pörssit kääntyivät nousuun maanantain jyrkän pudotuksen jälkeen ja S&P 500 indeksi päätyi pörssipäivän päätteeksi lähes 1,3 % nousuun. Vahvinta nousua nähtiin energiaja terveydenhuoltosektoreissa. Viimeaikoina tutuksi tulleet huolet kauppasodan eskaloitumisesta ja teknologiasektorin heikkoudesta jäivät hetkeksi taka alalle. Musiikin suoratoistopalvelun Spotifyn kaupankäynti alkoi eilen. Osake listattiin ennakkoarvioita korkeampaan hintaan, mutta kurssi sulkeutui noin 11 % päivän korkeimpien lukemien alle. Viimeaikoina Presidentin Trumpin epäsuosiossa ollut verkkokauppajätti Amazonin osake toipui (+1,5 %) maanantain pudotuksesta. Aasiassa pörssipäivä on avautunut vailla selkeää suuntaa. Euroalueelta luvassa inflaatiodataa Tänään markkinoiden katseiden alla ovat mm. USA:n palvelualojen ISM luottamusindeksi sekä euroalueen tuoreet inflaatioluvut. Euroalueen inflaatio on suuren huomion kohteena, sillä markkinat etsivät viitteitä milloin EKP aloittaa rahapolitiikan normalisoimisen. Tämän päivän lukuja sekoittaa pääsiäisen vaikutus, joten niistä ei voi tehdä suuria johtopäätöksiä. Markkinat odottavat pohjainflaation olevan maaliskuussa 1,1 prosenttia ja kokonaisinflaation 1,4 prosenttia. Outokumpu laskussa ferrokromiyllätyksestä huolimatta Viime viikon torstaina juuri ennen pääsiäislomia julkaistiin toisen vuosineljänneksen Euroopan sopimushinnat ferrokromille. Hinta asettui lopulta tasolle 1,42 dollaria paunalta, mikä on noin 20 % korkeampi taso suhteessa vuoden ensimmäiseen neljännekseen. Ferrokromin hinta on tärkeä mm. Outokummulle, jolla on muista ruostumattoman teräksen tuottajista poiketen omaa ferrokromituotantoa. Toteutunut ferrokromin sopimushintataso toiselle vuosineljännekselle on ennusteitamme korkeampi ja arviomme mukaan myös markkinaennusteita korkeampi taso. Myönteinen vaikutus toisen neljänneksen tulokseen on suuntaa antavasti noin 30 miljoonaa euroa, mikä koko vuoden 2018 tulostasoon verrattaessa on noin 5 %. Osakemarkkinoiden kehityksiä Indeksit Muutos, % 1 pv 5 pv 1 kk 2018 Pohjoismaat OMX Helsinki Cap OMX Helsinki OMXS30, Ruotsi OBX, Norja OMXC20, Tanska Eurooppa Stoxx 600, EU DAX, Saksa FTSE 100, UK USA S&P Dow Jones Nasdaq Aasia ja kehittyvät markkinat Nikkei 225, Japani Hang Seng, Hongkong Shanghai Comp, Kiina Sensex 30, Intia RTS, Venäjä Indeksifutuurit Nasdaq 100, USA -0.2 S&P 500, USA -0.3 Osakemarkkinaindeksejä /17 07/17 10/17 01/18 OMX Helsinki S&P 500 Teemu Mäkelä Eero Färkkilä Markus Sourander Head of Equity Strategy & Quant, Finland Senior Analyst Senior Analyst teemu.makela@nordea.com eero.farkkila@nordea.com markus.sourander@nordea.com

2 Konecranesin osakekurssi, 12 kk EUR /17 07/17 10/17 01/18 04/18 Korkoja ja valuuttoja Seuraava Ennuste Ohjauskorot Nyt, % kokous 3 kk EKP (talletuskorko) Fed Muutos Ennuste Markkinakorot Nyt, % 5 pv, %yks 3 kk* Euribor 3kk Euribor 12 kk Saksa 5v Saksa 10v USA 10v Muutos Ennuste Valuuttakurssit Nyt 5 pv 3 kk* EUR/USD % 1.21 EUR/JPY % EUR/SEK % Öljy, Brent USD % Kulta, unssi, USD %, Nordea Autolivin osakekurssi, 12 kk SEK 1,300 1,200 1,100 1, /17 07/17 10/17 01/18 04/18 Outokummun osake on ollut varsin heikko viime aikoina sijoittajien mm. karttaessa suhdanneherkimpiä osakkeita riskinottohalukkuuden hälvenemisestä johtuen. Eilen osake sulkeutui nousuyrityksestä huolimatta 0,3 %:n laskuun. Lähineljännesten tulosepävarmuudesta huolimatta Outokummun osakkeeseen hinnoitellaan mielestämme selvästi liian pessimististä tuloskuntoa, ja osake on mielestämme tällä hetkellä houkuttelevasti hinnoiteltu. Suositus Outokummun osakkeelle on osta tavoitehinnalla 10,50 euroa. Konecranes houkuttelevasti arvostettu suhteessa näkymiin Tänään julkaistussa tulosennakossa toistamme Konecranesin ostasuosituksen ja 49 euron tavoitehinnan. Odotamme vuoden ensimmäiseen neljänneksen osoittavan uusien tilausten kasvaneen vuodentakaisesta noin 7 %, kun teollisuuden parantunut vire näkyy viiveellä myös Konecranesin jälkisyklisessä liiketoiminnassa. Alkuvuoden tuloksissa näkynee myös jonkin verran valuuttavastatuulta, mutta odotamme huomion siirtyvän vähitellen kasvuun. Myös tärkeässä palveluliiketoiminnassa odotamme kasvun kiihtyvän, kun Konecranes siirtää painopistettään kasvuun mittavien kannattavuustoimien jälkeen. Odotamme Konecranesilta vahvaa tuloskasvua tulevina vuosina, ja osakkeen arvostus on mielestämme houkutteleva. Myös Cargotecin osake on mielestämme edullisesti arvostettu, mutta analyytikoiden konsensusennusteet ovat mielestämme hieman korkeat. Odotamme Cargotecin hyötyvän teollisuuden vahvasta vedosta ja odotamme myös parannusta kannattavuuteen, mutta tästä huolimatta ennusteemme ovat konsensusennusteita matalammat. Varsinkin uusien tilausten suhteen ennusteemme ovat noin 7 % odotuksia varovaisemmat. Suositus Cargotecin osakkeelle pysyy ennallaan tasolla osta, mutta tavoitehinta laski aamun päivityksessä 58 eurosta 54 euroon. Sampo jatkaa vakuutussektorin suosikkipoimintana Aamulla julkaistiin myös pohjoismaisten vakuutusyhtiöiden Q1 tulosennakkokatsaus. Sektorin suosikkipoimintanamme jatkaa Sampo, jonka osta suositus ja 53 euron tavoitehinta pidettiin muuttumattomana. Lisäsimme vaisuhkosti tuottaneeseen ja maltillisesti arvostettiin Sampoon viime kuussa painoa myös kotimaisessa osakemallisalkussa, jossa vakuutusyhtiön paino nousi 15 %:iin. USA:sta vahvoja auto- ja rekkamyyntilukuja Eilen julkaistut maaliskuun myyntiluvut olivat Yhdysvalloissa odotettua paremmat niin henkilöautojen kuin kuorma autojen osalta. Maaliskuun henkilöautomyynti kasvoi 6 % vuodentakaisesta yltäen 17,5 miljoonan auton vuosimyyntitahtiin (ennuste 16,8 miljoonaa). Alkuvuoden autokauppaluvut olivat positiivisia niin Pohjoismaisen mallisalkun turvalaitevalmistaja Autolivin kuin Globaalin mallisalkun Lear Corpin osalta. Autolivin osake nousi New Yorkin kaupankäynnissä 3,6 %. Autojen istuimiin ja sähköjärjestelmiin erikoistunut Lear Corp kallistui 3,3 %. Myös USA:n raskaan kaluston kauppa kävi ennakoitua vauhdikkaammin, sillä maaliskuun kuorma automyynti kasvoi peräti 102 % vuodentakaisesta, mikä vahvistaa myönteistä näkemystämme ruotsalaisyhtiö Volvosta. Myynnin voimakkaan kasvun takana oli niin 2

3 Vestas Wind Systemsin osakekurssi, 12 kk DKK /17 07/17 10/17 01/18 04/18 talouden kuin kuljetusmäärien kasvu kuin USA:n veronalennusten piristävä vaikutus. Volvon amerikkalaiskilpailijoista sekä Navistar että Paccar nousivat eilen Wall Streetillä yli 2 %. Suosituksemme Volvolle on osta tavoitehinnalla 195 kruunua ja sen paino Pohjoismaisessa mallisalkussa on 6,3 %. Vestaksen tilauskanta vahvassa kasvussa Pohjoismaisesta mallisalkusta löytyvän Tanskalaisen tuulivoimayhtiö Vestas Wind Systemsin ensimmäisen vuosineljänneksen julkaistut tilaukset ylittivät ennusteemme selvästi. Yhtiö ilmoitti ensimmäisen neljänneksen aikana tilauksia kaikkiaan 1,2 gigawatin edestä, joiden arvon ennustamme olevan noin 900 miljoonaa euroa. Neljänneksen viimeiset viikot olivat erityisesti tuottoisia tilauskannan osalta. Vahvan tilauskannan kasvun takana olivat Yhdysvalloissa jatkuneet investoinnit tuulivoimaan. Ennustamme noin puolet neljänneksen tilauskannasta kirjattavan liikevaihdoksi kuluvan vuoden aikana. Pelot tuulivoimatuottajien hintakilpailusta ovat painaneet markkinajohtaja Vestasin osakekurssia. Näkemyksemme mukaan tanskalaisyhtiö on kuitenkin monia kilpailijoitaan paremmissa asemissa hintakilpailuun vastatakseen ja näemmekin osakkeessa reippaasti toipumisvaraa huolien helpottaessa. Tämän lisäksi Vestasin kasvavan ja vakaata tulosta tekevän huoltoja palveluliiketoiminnan mahdollisuuksia ei mielestämme ole täysimittaisesti huomioitu osakkeen nykyarvostuksessa. Suosituksemme Vestakselle on osta tavoitehinnalla 580 kruunua. Vestasin osalta huomioitavaa on, että osakkeesta on tänään irronnut 9,23 Tanskan kruunun osakekohtainen osinko. 3

4 Nordea Marketsin seurannassa olevat suomalaisyhtiöt Yhtiö Kurssi, eur Tavoite- Suositus Tuotto (osinko huomioiden) P/E P/E Osinko Osinko-% Suositus hinta, eur päivitetty 1 pv 5 pv 1 kk 12 kk 2018E 2019E 2017, eur 2018E 2019E Ahlstrom-Munksjö Pidä % 1.8% 6.1% 24% % 3.9% Alma Media 7.14 Osta % 0.6% -4.0% 42% % 3.9% Amer Sports Myy % 3.4% 8.9% 26% % 3.1% Aspo 9.98 Osta % 1.2% 6.2% 19% % 4.5% Atria #N/A #N/A #N/A 1.5% -0.8% -2.5% 26% #N/A #N/A Basw are Osta % 0.7% -3.0% 23% nm nm % 0.0% Cargotec Osta % -4.4% -3.5% -7% % 3.2% Caverion 6.00 Osta % -5.4% -6.5% -18% % 4.5% Citycon 1.81 Osta % -0.3% -1.9% -13% % 7.2% Cramo Osta % -5.7% -7.7% -17% % 5.2% Detection Technology Osta % -5.3% -5.2% 22% % 2.5% Elisa Osta % 1.7% 5.4% 14% % 5.2% DNA Pidä % 3.2% 8.4% 70% % 6.1% Etteplan 7.76 Osta % 0.3% 3.2% 14% % 3.7% Finnair Pidä % -1.3% -0.6% 154% % 2.6% Fiskars #N/A #N/A #N/A -1.0% 0.0% -6.9% 7% #N/A #N/A Fortum Pidä % -4.6% 5.8% 38% % 6.3% HKScan 3.10 #N/A #N/A #N/A 1.0% 0.2% 0.0% -9% #N/A #N/A Huhtamaki Pidä % -0.9% 4.5% 10% % 2.6% Kemira Osta % 0.1% 0.5% -8% % 5.3% Kesko Pidä % 0.0% -1.6% 9% % 5.7% Kone Pidä % -0.9% -2.6% -1% % 4.7% Konecranes Osta % -4.7% 2.6% 5% % 3.8% Lassila & Tikanoja Osta % 2.2% 1.0% -5% % 6.0% Marimekko #N/A #N/A #N/A -0.4% 2.3% 5.2% 32% #N/A #N/A Metsä Board 8.25 Pidä % 0.3% 20.1% 39% % 3.8% Metso Pidä % 2.9% 3.6% -7% % 4.6% Neste Pidä % -1.3% -1.4% 56% % 2.9% Nokia 4.45 Osta % -1.4% -4.4% -8% % 4.7% Nokian Renkaat #N/A #N/A #N/A -0.8% 2.5% 0.4% -2% #N/A #N/A Nordea % -3.0% -1.4% -14% % 8.7% Olvi Pidä % -1.1% 0.0% 4% % 3.2% Oriola 2.47 Myy % -2.9% -0.1% -35% % 4.5% Orion Osta % -1.3% -2.8% -48% % 6.2% Outokumpu 5.53 Osta % -8.2% -9.7% -37% % 5.2% Outotec 7.15 Myy % -2.0% -6.4% 28% % 2.1% Ponsse Pidä % -5.4% -0.7% 27% % 3.2% Pöyry 5.18 Osta % -0.4% 4.6% 70% % 2.9% Raisio 3.61 #N/A #N/A #N/A -0.4% -1.8% -0.1% 14% #N/A #N/A Ramirent 6.66 Osta % -3.5% -7.4% -6% % 7.2% Rapala 3.75 #N/A #N/A #N/A 4.7% -6.3% 15.6% -13% #N/A #N/A Sampo Osta % 1.0% -0.6% 6% % 6.5% Sanoma 9.30 Pidä % -4.0% -3.5% 22% % 5.4% Silmäasema 4.68 Osta % 0.3% -30.0% -38% % 4.3% SSAB A 4.51 Pidä % 0.5% -4.2% 21% % 3.2% Stockmann 3.91 #N/A #N/A #N/A 2.5% -0.1% 0.1% -51% #N/A #N/A Stora Enso Osta % -1.6% 8.0% 41% % 3.5% Technopolis 3.63 Pidä % -2.7% -0.1% 29% % 5.2% Telia 3.81 Pidä % -0.4% -0.4% 5% % 5.9% Tieto Myy % -1.6% -1.5% 9% % 5.5% Tikkurila #N/A #N/A #N/A 0.6% 1.4% 0.5% -15% #N/A #N/A Tokmanni 6.57 Osta % -4.2% -7.1% -31% % 10.0% UPM-Kymmene Osta % 2.1% 9.0% 34% % 4.2% Uponor Osta % -2.7% -3.8% -19% % 4.8% Valmet Osta % 2.6% -0.9% 13% % 5.3% Verkkokauppa.com 5.05 Pidä % 1.0% -13.7% -29% % 5.0% Wärtsilä Osta % -1.3% -3.7% 7% % 3.2% YIT 6.67 Osta % 1.3% 4.1% 14% % 3.8% Lähde: Nordea Markets, Thomson Reuters. Ennusteet Nordea Markets 4

5 Kotimainen mallisalkku Mallisalkun sektorijakauma 10% 15% 5% 5% 5% 0% Viimeisimmät muutokset: 40% 20% Teollisuus Perusteollisuus Rahoitus IT Yhdyskuntapalvelut Tietoliikenne Terveydenhuolto Energia Kulutustavarat Päivittäistavarat Kesko poistettiin salkusta, (-5 %) Koneen painoa lisättiin (+5 %) Nokian painoa pienennettiin (-5 %) Sammon painoa lisättiin (+5 %) Koneen painoa pienennettiin (-2,5 %) Caverion lisättiin salkkuun (+2,5 %) Keskosta voitot kotiin ja lisää painoa Koneeseen Muutimme maaliskuussa Kotimaisen mallisalkkumme rakennetta siirtämällä 5 %:n salkkupainon kauppakonserni Keskosta hissiyhtiö Koneeseen. Keskon osake tuotti vajaan vuoden salkkutaipaleensa aikana yleistä markkinakehitystä paremmin. Koneen osake on puolestaan aiempaa houkuttelevampi alkuvuoden heikkouden jälkeen etenkin kun Koneen aiemmat tulosvastatuulet ovat hellittämässä ja tulosennusteiden leikkaustrendi päättymässä. Helmikuun lopussa palautimme vahvasti elpyneen Nokian Kotimaisessa mallisalkussa takaisin 10 %:n neutraalipainoon. Osake nostettiin marraskuussa salkussa 15 %:iin, mutta tulosjulkistuksen jälkeisen kurssirallin myötä näemme osakkeen selkeimmän aliarvostuksen poistuneen. Suhtaudumme yhtiöön kuitenkin edelleen pidemmällä tähtäimellä myönteisesti, minkä myötä Nokia jatkaa salkussa 10 %:n painolla. Lisäsimme vapautuneen painon vakuutusyhtiö Sampoon, jonka kurssikehitys on ollut vaisua suhteutettuna yhtiön vahvana jatkuneeseen tuloskuntoon. Sammon vahinkovakuutusliiketoiminnan arvostus on alle pohjoismaisen keskiarvon, vaikka osinkotuotto on sektorin korkeimpia. Teimme muutoksen Kotimaisen mallisalkun yhtiöpainoihin vuoden 2018 alusta alkaen. Muutoksen myötä salkkuyhtiöiden painot määritetään 2,5 % yksikön välein pienimmän yhtiökohtaisen salkkupainon ollessa siis 2,5 %. Yhtiöiden enimmäismäärä on silti edelleen 20 yhtiötä. Aiemmin yhtiöpainot määriteltiin 5 % yksikön välein. Sektori/yhtiö Paino M.arvo, meur Tuotto, % P/E Osinko, % 1 kk 3 kk 12 kk 2018E 2019E 2018E 2019E Ene rgia 0% Perusteollisuus 20% Kemira 5% 1, Outokumpu 5% 2, UPM-Kymmene 5% 15, Stora Enso 5% 11, Teollisuustuotteet 40% Caverion 2.5% KONE 12.5% 17, Konecranes 5% 2, Uponor 5% Valmet 5% 2, Wärtsilä 5% 10, YIT 5% 1, Kulutustavarat 0% Päivittäistavarat 0% Terveydenhuolto 5% Orion 5% 3, Rahoitus 15% Sampo 15% 24, Informaatioteknologia 10% Nokia 10% 25, Tietoliikennepalvelut 5% Telia 5% 16, Yhdyskuntapalvelut 5% Fortum 5% 15, , ennusteet Nordea Markets 5

6 Pohjoismainen mallisalkku Mallisalkun maajakauma Tanska 19% Mallisalkun sektorijakauma 13% Norja 14% 13% 11% Suomi 5% 14% 3% Teollisuus Kulutustavarat Terveydenhuolto Tietoliikenne Viimeisimmät muutokset: Carlsberg poistettiin, Subsea 7 lisättiin Nokia poistettiin, Vestas Wind Systems lisättiin Outokumpu poistettiin, Volvo lisättiin 12% Ruotsi 62% 34% Päivittäistavarat Rahoitus Energia Tanskalainen Subsea 7 mallisalkkuun Carlsbergin tilalle Lisäsimme maaliskuun alussa mallisalkkuun norjalaisen energiasektoria palvelevan Subsea 7:n. Öljy ja kaasualan suhdanne on alkanut vakaasti parantua muutaman edellisvuoden matalan aktiviteetin jälkeen. Uskomme sektorin aktiviteetin pohjien olevan takana ja arvioimme piristyneen kysynnän näkyvän myös norjalaisen Subsea 7:n tilauskannan kasvuna, mikä johtaisi arvostuskertoimien normalisoitumiseen matalilta nykytasoiltaan. Subsea7:lle tilaa salkussa saa tehdä Carlsberg. Mielestämme tanskalaispanimon pidemmän tähtäimen potentiaali on yhä hyvä, mutta hieman heikentyneiden kasvunäkymien sekä kasvaneen valuuttavastatuulen myötä arvostuskertoimien nousu saattaa olla entistä hankalampaa. Lisäksi osake tuotti salkussa ollessaan noin 7 % pohjoismaisia pörssejä enemmän. Lisäsimme helmikuun lopussa tanskalaisen tuulivoimaspesialisti Vestas Wind Systemsin Pohjoismaiseen mallisalkkuun Nokian tilalle. Pelot tuulivoimatuottajien hintakilpailusta ovat painaneet markkinajohtaja Vestasin osakekurssia. Näkemyksemme mukaan tanskalaisyhtiö Vestas on kuitenkin monia kilpailijoitaan paremmissa asemissa hintakilpailuun vastatakseen ja näemmekin osakkeessa reippaasti toipumisvaraa. Sektori/yhtiö Maa Paino Osakekursshinta 1 kk 12 kk 2018E 2019E 2018E Tavoite- Muutos, % P/E Osinko, % % Ene r gia BW Offshore Norja NOK Petroleum Geo-Services Norja NOK -2 3 nm Subsea 7 Norja NOK Perusteollisuus Teollisuustuotteet Bravida Ruotsi SEK Intrum Ruotsi SEK Munters Ruotsi SEK NCC Ruotsi SEK Securitas Ruotsi SEK Uponor Suomi EUR Valmet Suomi EUR Vestas Wind Systems Tanska DKK Volvo Ruotsi SEK Wallenius Wilhelmsen Log. Norja NOK Kulutustavarat Autoliv Ruotsi SEK Europris Norja NOK Pandora Tanska DKK Päivittäistavarat Essity Ruotsi SEK Sw edish Match Ruotsi SEK Terveydenhuolto Elekta Ruotsi SEK Novo Nordisk Tanska DKK Rahoitus Investor Ruotsi SEK SEB Ruotsi SEK Informaatioteknologia Tietoliikennepalvelut Millicom Ruotsi SEK , Nordea Markets. 6

7 Globaalissa mallisalkussa suosikit Pohjoismaiden ulkopuolelta Globaalin mallisalkun maajakauma Irlanti Taiwan 3% 3% Belgia 3% Italia 7% Saksa 7% Ranska 10% UK 7% Mallisalkun sektorijakauma 10% 7% 10% 7% 10% Rahoitus Terveydenhuolto Perusteollisuus Energia Tietoliikenne 3% 3% Hollanti 3% Viimeisimmät muutokset: Macy s lisättiin Citrix Systems poistettiiin Alphabet lisättiin Amazon.com poistettiiin Fortune Brands lisättiin Smiths Corp poistettiiin 13% 20% USA 57% 17% IT Teollisuus Kulutustavarat Päivittäistavarat Yhdyskuntapalvelut Tavarataloketju Macy s mallisalkkuun Citrixin tilalle Lisäsimme Globaaliin mallisalkkuun yhdysvaltalaisen tavarataloyhtiö Macy sin, jonka osake on romahtanut yli 60 % kolmen vuoden takaisista huipuistaan, kun yhtiön vertailukelpoinen myynti on laskenut jo 11 neljännestä putkeen. Viime vuoden loppua kohden Macy sin myynti kuitenkin kääntyi kasvuun. Macy sin osake on varsin edullisesti arvostettu jos myynnin heikko kehitys saadaan tasaantumaan. Salkusta poistui vahvasti tuottanut IT yhtiö Citrix Systems. Teimme helmikuun alussa Globaaliin mallisalkkuun kaksi yhtiövaihdosta. Korvasimme erinomaisesti tuottaneen Amazon.comin Googlen emoyhtiö Alphabetilla, sillä Amazonin osakkeen arvostus on kireä jo yhtiön omallakin mittakaavalla. Alphabetin arvostus on voimakkaasta kasvusta huolimatta siedettävä. Lisäksi poistimme salkusta brittiläisen teollisuuskonserni Smiths Groupin, jonka tilalle nostimme amerikkalaisen Fortune Brandsin, joka on erikoistunut mm. kylpyhuoneiden ja keittiöiden kalusteisiin sekä hanoihin ja kasvaa näin ollen USA:n asuntomarkkinoiden mukana. Sektori/Yhtiö Maa Osake- Muutos Muutos P/E P/E Osinko kurssi 1 kk 12 kk 2018E 2019E 2018E Energia 1.6% -1.9% EOG Resources USA USD 3.6% 8.4% % Total Ranska EUR 2.6% -0.6% % Perusteollisuus -2.1% 6.4% Crow n Holdings USA USD 2.1% -4.6% Dow DuPont USA USD -7.5% 0.0% % PPG Industries USA USD -0.1% 4.9% % Teollisuustuotteet ja -palvelut -1.0% 8.1% Cummins USA USD 0.7% 6.9% % Fortune Brands USA USD -3.7% -4.7% % Masco USA USD -2.2% 18.6% % Kulutustavarat ja -palvelut -2.0% 11.2% Lear Corp USA USD 2.9% 37.1% % Macy's USA USD -4.7% -2.2% % Ralph Lauren USA USD 3.2% 35.0% % Päivittäistavarat -0.5% -3.5% Constellation Brands USA USD 2.4% 39.2% % Mondelez USA USD -7.3% -4.3% % Terveydenhuolto -2.1% 3.8% Bayer Saksa EUR -2.2% -15.9% % ICON Irlanti USD -1.8% 41.1% Shire UK GBP 9.4% -24.4% % Stryker USA USD -1.1% 20.6% % Rahoitus -3.3% 7.7% ABN-Amro Hollanti EUR -1.2% 7.3% % Allianz Saksa EUR -0.2% 6.6% % Bank of America USA USD -6.4% 25.4% % BNP Paribas Ranska EUR -5.1% -2.5% % KBC Groep Belgia EUR -5.7% 13.9% % Prudential UK GBP -2.4% 5.7% % Informaatioteknologia -4.1% 23.0% Alphabet USA USD -6.0% 18.9% Cap Gemini Ranska EUR 1.0% 16.7% % Facebook USA USD -11.6% 9.7% HP USA USD -9.5% 21.2% % Taiw an Semiconductor USA USD 1.1% 32.2% % Tietoliikennepalvelut -1.7% -10.0% Telecom Italia Italia 0.76 EUR 4.8% -8.5% % Yhdyskuntapalvelut 4.3% -2.1% Enel Italia 4.96 EUR 6.4% 12.3% % 7

8 Kalenteri Keskiviikko 4. huhtikuuta Torstai 5. huhtikuuta Perjantai 6. huhtikuuta TALOUSLUVUT - Euroalue: kuluttajahintaindeksi (arvio), maaliskuu (klo 12.00) - Euroalue: työttömyysaste, helmikuu (klo 12.00) - USA: yksityisen sektorin työpaikat, maaliskuu (klo 15.15) - USA: M arkit-ostopäällikköindeksi, maaliskuu (lopullinen) (klo 16.45) - USA: kestohyödykkeiden tilaukset, helmikuu (lopullinen) (klo 17.00) - USA: palvelualojen ISM -indeksi, maaliskuu (klo 17.00) - USA: tehdastilaukset, helmikuu (klo 17.00) YHTIÖKOKOUKSET - Consti, Elite Varainhoito, F-Secure, Innofactor, Piippo TALOUSLUVUT - Euroalue: kuluttajahintaindeksi (arvio), maaliskuu (klo 12.00) - Euroalue: työttömyysaste, helmikuu (klo 12.00) - USA: yksityisen sektorin työpaikat, maaliskuu (klo 15.15) - USA: M arkit-ostopäällikköindeksi, maaliskuu (lopullinen) (klo 16.45) - USA: kestohyödykkeiden tilaukset, helmikuu (lopullinen) (klo 17.00) - USA: palvelualojen ISM -indeksi, maaliskuu (klo 17.00) - USA: tehdastilaukset, helmikuu (klo 17.00) YHTIÖKOKOUKSET - Efecte, Etteplan, Neste, P ihlajalinna, Teleste, UP M -Kymmene, Wulff-Yhtiö t, Zeeland Family, Ålandsbanken OSINGOT - Elite Varainhoito, F-Secure TULOSRAPORTTEJA - Suomi: Admicom - USA : M o nsanto TALOUSLUVUT - Saksa: teollisuustuotanto, helmikuu (klo 09.00) - USA: keskituntiansiot, maaliskuu (klo 15.30) - USA: maatalouden ulkopuoliset työpaikat, maaliskuu (klo 15.30) - USA: teollisuuden työpaikat, maaliskuu (klo 15.30) - USA : työttömyysaste, maaliskuu (klo 15.30) OSINGOT - Etteplan, Neste, Pihlajalinna, Teleste, UPM -Kymmene, Wulff-Yhtiöt, Zeeland Family, Ålandsbanken Maanantai 9. huhtikuuta Tiistai 10. huhtikuuta Keskiviikko 11. huhtikuuta TULOSRAPORTTEJA - USA : M o nsanto TALOUSLUVUT - Saksa: kauppatase, maaliskuu (klo 15.30) YHTIÖKOKOUKSET - Ponsse TALOUSLUVUT - USA : tuottajahintaindeksi, maaliskuu (klo 15.30) YHTIÖKOKOUKSET - Aktia, Aspo, Glaston, Nokian Renkaat, Telia, Vaisala OSINGOT - Ponsse TALOUSLUVUT - USA: kuluttajahintaindeksi, maaliskuu (klo 15.30) YHTIÖKOKOUKSET - Bittium, Heeros, Herantis Pharma, Kesko, Lehto Group, Nurminen Logistics, Silmäasema OSINGOT - Aktia, Aspo, Glaston, Nokian Renkaat, Telia, Vaisala 8

9 Helsingin pörssin Q1/2018 -kalenteri Viikko 16 Ma 16.4 Ti Ke To Pe Nixu P o nsse Elisa B asware Lo udspring Citycon Pohjois-Karjalan Kirjap. DNA Revenio Robit SSAB SSH Comm. Security Telia Viikko 17 Ma Ti Ke To Pe Glaston Cargotec Alma M edia Ahlstrom-M unksjö Aspocomp Group Caverion Cramo Amer Sports Consti Yhtiöt Neo Industrial Detection Technology Atria Digia Orion eq CapM an Fiskars Wärtsilä Evli Pankki Digitalist Group Ilmarinen Zeeland Family Finnair Dovre Group Kemira Huhtamäki Fortum Next Games Kesko Konecranes Olvi Kone Lassila & Tikanoja Oriola Metso Neste Pöyry Nordea Nokia Qt Group Outotec Outokumpu Raute Technopolis QPR Software Sanoma Tikkurila Scanfil Sievi Capital Tokmanni Group Solteq Stockmann Vaisala SRV Yhtiöt Stora Enso Ålandsbanken Suominen Tulikivi Talenom Uutechnic Group Tieto Valmet Trainers' House UPM-Kymmene YIT Viikko 18 Ma Ti 1.5. Ke 2.5. To 3.5. Pe 4.5. Martela Efecte Aspo Altia Etteplan Asiakastieto HKScan F-Secure Lehto Group Pihlajalinna M etsä Board Raisio Suomen Hoivatilat Verkkokauppa.com Teleste Uponor Wulff-Yhtiö t Viikko 19 Ma 7.5. Ti 8.5. Ke 9.5. To Pe Ilkka-Yhtymä Aktia Pankki Exel Composites Sotkamo Silver Afarak Group Apetit Incap Elecster M arimekko Innofactor Nokian Renkaat Restamax Ramirent Valoe Sampo Yleiselektroniikka Viikko 20 Ma Ti Ke To Pe Ahola Transport Harvia Endomines Componenta Terveystalo Orava Asuntorahasto Rovio Entertainment Silmäasema Viking Line Viikko 21 Ma Ti Ke To Pe Kamux Investors House Viikko 22 Ma Ti Ke To Pe 1.6. Tecnotree Afarak Group Nokia Tecnotree, Bloomberg 9

10 Helsingin pörssin yhtiökokouskalenteri Viikko 9 M a 26.2 Ti Ke To 1.3. Pe 2.3. Kone Viikko 10 M a 5.3. Ti 6.3. Ke 7.3. To 8.3. Pe 9.3. Amer Sports Kesla Pöyry Wärtsilä Viikko 11 M a Ti Ke To P e 16.3 Evli Pankki M artela Alma M edia Basware Aspocomp Qt Group CapM an Digia YIT Uponor Fiskars Fondia Talenom Lassila & Tikanoja Tokmanni Group Nordea Ramirent Sotkamo Silver Suominen Viikko 12 M a Ti Ke To Pe Oriola Cargotec Ahlstrom-M unskjö Asiakastieto Citycon Kemira DNA Finnair Raisio Exel Composites Orava Asuntorahasto Taaleri M etso Orion Valmet Neo Industrial Revenio Group Verkkokauppa.com Outokumpu SRV Yhtiöt Privanet Group Technopolis Raute Sanoma Stockmann Tieto United Bankers Viikko 13 M a Ti Ke To Pe Caverion Apetit Cramo Rapala VM C Siili Solutions Detection Technology Dovre Group Gofore eq Konecranes Fortum M etsä Board Nexstim Outotec Pohjois-Karjalan Kirjapaino Solteq Robit Suomen Hoivatilat SSH Communications Security Stora Enso Trainers' House Viikko 14 M a 2.4. Ti 3.4. Ke 4.4. To 5.4. Pe 6.4. Consti Yhtiöt Elite Varainhoito F-Secure Innofactor Efecte Etteplan Neste Pihjalalinna Teleste UPM -Kymmene Wulff-Yhtiöt Zeeland Family Ålandsbanken Viikko 15 M a 9.4. Ti Ke To P e Ponsse Aktia Pankki Bittium Efore Ahola Transport Aspo Heeros Elisa Honkarakenne Glaston Herantis Pharma FIT Biotech Nokian Renkaat Kesko HKScan Vaisala Lehto Group M arimekko Nurminen Logistics QPR Software Silmäasema Terveystalo Tikkurila Uutechnic Group Yleiselektroniikka Viikko 16 M a Ti Ke To P e Olvi Digitalist Group Viking Line Elecster Loudspring Rovio Entertainment Incap Ilkka-Yhtymä Saga Furs Sampo Titanium Tulikivi 10

11 Vastuuvarauma ja juridisten tietojen antaminen Vastuuvarauma Julkaisun tai suosituksen alkuperä Tämän julkaisun tai raportin ovat laatineet: Nordea Bank AB (publ) ja sen sivuliikkeet Tanskassa, Suomessa ja Norjassa (Nordea Danmark, filial af Nordea Bank AB (publ), Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike ja Nordea Bank AB (publ), filial i Norge) (jäljempänä yhdessä Nordea-yksiköt ), Nordea Markets- ja Savings & Wealth Offerings -yksikköjensä välityksellä. Nordea-yksiköitä valvoo Ruotsin Finansinspektionen ja kunkin Nordea-yksikön kotimaan kansallinen finanssivalvontaviranomainen. Julkaisun tai suosituksen sisältö Tämä julkaisun tai raportin ovat laatineet Nordea Markets ja Savings & Wealth Offerings. Nordea Marketsin ja Savings & Wealth Offeringsin antamat suositukset ja arviot voivat poiketa toisistaan tai muiden Nordea-konsernin yksiköiden tai konserniin kuuluvien yhtiöiden antamista suosituksista ja arvioista. Tämä voi johtua esimerkiksi erilaisista tarkasteluajanjaksoista, menetelmistä, asiayhteydestä taikka muista tekijöistä. Sijoituksia koskevat arviot, luokitukset, suositukset ja tavoitehinnat perustuvat yhteen tai useampaan arvostusmenetelmään, kuten kassavirta-analyysiin, tunnuslukujen käyttöön tai markkinoiden tekniseen analyysiin markkinatilanne, tarkasteluajanjakso ja liikkeeseenlaskijan luottokelpoisuus huomioon ottaen. Julkaisussa tai raportissa siteeratut luokitukset, suositukset ja tavoitehinnat sekä ennusteiden taustalla olevat keskeiset oletukset perustuvat nimettyyn lähdemateriaaliin. Niiden julkaisuajankohta ilmenee lainatusta materiaalista. Ennusteita ja arvioita voidaan muuttaa julkaisun tai raportin myöhemmässä versiossa, mikäli asianomaista yhtiötä/liikkeeseenlaskijaa arvioidaan uudelleen lähdemateriaalin myöhemmissä versioissa. Julkaisun tai raportin oikeellisuus Kaikki tässä julkaisussa tai raportissa esitetyt arviot ja ennusteet on lähteestä riippumatta annettu vilpittömässä mielessä. Ne saattavat pitää paikkansa vain julkaisussa tai raportissa mainittuna ajankohtana, ja niitä voidaan muuttaa ilman eri ilmoitusta. Kaikki tässä Nordea Marketsin ja Savings & Wealth Offeringsin laatimassa julkaisussa tai raportissa esitetyt näkemykset ja arviot edustavat ainoastaan nimetyn analyytikon / nimettyjen analyytikkojen henkilökohtaisia näkemyksiä julkaisussa tai raportissa käsiteltävästä aiheesta julkaisuhetkellä. Ne eivät siis välttämättä pidä paikkaansa julkaisuhetken jälkeen. Ei yksilöllistä sijoitus- tai veroneuvontaa Tämän julkaisun tai raportin tarkoitus on ainoastaan tarjota yleistä ja alustavaa tietoa sijoittajille, eikä sitä tule sellaisenaan käyttää sijoituspäätösten perustana. Nordea Markets ja Savings & Wealth Offerings ovat laatineet tämän julkaisun tai raportin yleisesti tiedoksi henkilökohtaiseen käyttöön niille sijoittajille, joille se on jaettu. Julkaisua tai raporttia ei ole tarkoitettu tiettyjä arvopapereita tai sijoitusstrategioita koskeviksi henkilökohtaisiksi sijoitusneuvoiksi, eikä se ota huomioon kenenkään yksittäisen sijoittajan henkilökohtaista taloudellista tilannetta, olemassa olevia omistuksia tai vastuita, sijoituskokemusta tai -tietämystä, sijoitustavoitetta ja -aikaa tai riskiprofiilia ja mieltymyksiä. Sijoittajan tulee itse varmistua siitä, että sijoitus soveltuu hänen taloudelliseen tilanteeseensa, verotuskohteluunsa ja sijoitustavoitteisiinsa. Sijoittaja vastaa kaikista sijoituspäätöksiinsä liittyvistä tappioriskeistä. On suositeltavaa, että sijoittaja ottaa yhteyttä taloudelliseen neuvonantajaansa ennen kuin tekee sijoituspäätöksiä tässä julkaisussa tai raportissa esitettyjen tietojen perusteella. Tämän julkaisun tai raportin tietoja ei tule pitää sijoituspäätöksen veroseuraamuksia koskevana neuvontana. Kunkin sijoittajan tulee itse arvioida sijoituspäätöstensä veroseuraamukset sekä muut taloudelliset hyödyt tai haitat. Lähteet Tämä julkaisu tai raportti voi perustua seuraavista lähteistä peräisin oleviin tietoihin, arvioihin, ennusteisiin, suosituksiin, tavoitehintoihin ja arvostuksiin tai sisältää niitä: Nordea Markets, Savings & Wealth Offerings tai nimetty analyytikko / nimetyt analyytikot. Analyytikon tietyn näkemyksen muodostamisessa käyttämät tiedot ovat peräisin julkisesti saatavilla olevista tai muista nimetyistä lähteistä. Sikäli kun tämä julkaisu tai raportti perustuu muista lähteistä ( muut lähteet ) kuin Nordea Markets- ja Savings & Wealth Offerings -yksiköistä peräisin oleviin tietoihin tai sisältää tällaisia tietoja ( ulkopuoliset tiedot ), Nordea Markets ja Savings & Wealth Offerings ovat arvioineet muut lähteet luotettaviksi. Nordea-konserniin kuuluvat yhtiöt tai niiden osakkuus- tai tytäryhtiöt taikka muut henkilöt eivät kuitenkaan takaa, että ulkopuoliset tiedot ovat paikkansapitäviä, riittäviä tai täydellisiä. Arvioiden tai suositusten (esim. osta, myy tai muut vastaavat ilmaukset) merkitys saattaa vaihdella, joten ilmaukset on määritelty julkaisussa tai raportissa tai kunkin nimetyn lähteen verkkosivuilla. Vastuuvarauma Nordea-konserni tai yhtiön osakkuus- tai tytäryhtiöt eivät vastaa sijoittajan tämän julkaisun tai raportin perusteella tekemistä arvopapereiden ostamiseen, myymiseen tai pitämiseen liittyvistä päätöksistä. Nordea-konserni tai yhtiön osakkuus- tai tytäryhtiöt eivät missään olosuhteissa vastaa tässä julkaisussa tai raportissa esitetyistä tiedoista aiheutuvista välittömistä, välillisistä, satunnaisista tai erityisistä vahingoista. Arvopapereihin liittyvät riskit Tiettyihin, myös tässä asiakirjassa mainittuihin, arvopapereihin liittyy yleisesti ottaen korkea riski. Tämä johtuu siitä, että niiden markkina-arvoon vaikuttavat monet tekijät, kuten arvopaperin liikkeeseenlaskijan operatiivinen ja taloudellinen tilanne, kasvunäkymät, luottoluokituksen ja korkotason muutokset, taloudellinen ja poliittinen toimintaympäristö, lainsäädännön muutokset, valuuttakurssit, muutokset sijoittajien odotuksissa jne. Mikäli arvopaperi noteerataan muussa kuin sijoittajan kotivaluutassa, valuuttakurssien muutos voi joko heikentää tai parantaa sijoituksen arvoa, hintaa tai tuottoa. Historialliset tuotot eivät ole tae tulevasta kehityksestä. Arviot tulevasta kehityksestä perustuvat oletuksiin, jotka eivät välttämättä toteudu. Osakkeisiin sijoitetun pääoman voi menettää joko kokonaan tai osittain. Eturistiriidat Nordea-konserniin kuuluvat yhtiöt ja konsernin osakkuusyhtiöt sekä Nordea-konsernin henkilöstö voivat tarjota palveluja julkaisussa mainituille yhtiöille, pyrkiä saamaan niiltä liiketoimintaa, omistaa pitkiä tai lyhyitä positioita niissä tai olla muulla tavalla osallisena niiden sijoituksissa (johdannaiset mukaan lukien). Mahdollisten eturistiriitojen ja sisäpiiritiedon väärinkäytön ehkäisemiseksi tämän julkaisun tai raportin laatineet Nordea Markets- ja Savings & Wealth Offerings yksikköjen analyytikot ovat sitoutuneet noudattamaan konsernin sisäisiä ohjeita eettisistä toimintatavoista, sisäpiiritiedon hallinnoinnista, julkaisemattoman tutkimusmateriaalin käsittelystä, muiden konserniyhtiöihin kuuluvien yksiköiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä sekä henkilökohtaisesta kaupankäynnistä. Sisäiset ohjeet ovat voimassa olevan lainsäädännön ja alan markkinakäytäntöjen mukaiset. Sisäisten ohjeiden tarkoituksena on varmistaa esimerkiksi, että analyytikot eivät käytä väärin luottamuksellista tietoa tai myötävaikuta luottamuksellisen tiedon väärinkäyttöön. Osake- ja joukkolainatutkimukseen osallistuvat analyytikot työskentelevät erillään (sekä fyysisesti että teknisesti ja organisatorisesti erotettuna) muista Nordean investointipankkipalveluihin liittyvää neuvontaa tarjoavista yksiköistä (mukaan lukien asiakkaiden joukkolainojen liikkeeseenlaskujen järjestäminen). Nordea Marketsin ja Savings & Wealth Offeringsin periaatteena on, että pääomamarkkinatoiminnan tuottojen ja yksittäisen analyytikon palkitsemisen välillä ei ole yhteyttä. Konserniyhtiöt ovat kansallisten arvopaperinvälittäjien yhdistysten jäseniä siinä maassa, jossa konserniyhtiöllä on päätoimipaikka. Sisäiset ohjeet on laadittu arvopaperinvälittäjien yhdistysten suositusten mukaisesti. Tämä julkaisu tai raportti noudattaa Nordea-konsernin eturistiriitoja koskevia periaatteita, jotka ovat luettavissa osoitteessa Julkaisun laatimisesta vastaavien osakeanalyytikoiden henkilökohtaiset osakeomistukset: Mallisalkkujen ja suosituslistojen viimeisimmät muutokset: 11

12 Jakelua koskevat rajoitukset Tässä julkaisussa tai raportissa mainituilla arvopapereilla ei välttämättä voi käydä kauppaa kaikilla lainkäyttöalueilla. Tätä julkaisua tai raporttia ei ole tarkoitettu eikä sitä saa jakaa Yhdysvalloissa eikä yhdysvaltalaisille yksityishenkilöille. Mikäli tätä julkaisua tai raporttia jaetaan Singaporessa, se on tarkoitettu ainoastaan Singaporessa toimiville akkreditoiduille sijoittajille, asiantuntijasijoittajille tai institutionaalisille sijoittajille ja sitä saa jakaa ainoastaan heille. Nämä sijoittajat voivat ottaa yhteyttä Nordea Bankin Singaporen konttoriin, jonka osoite on 3 Anson Road, #22-01, Springleaf Tower, Singapore Tämän julkaisun tai raportin jakelijana voi toimia Nordea Bank S.A., Singapore Branch, jota valvoo Monetary Authority of Singapore. Luxemburgissa tämän julkaisun tai raportin jakelijana voi toimia Nordea Bank Luxembourg S.A., 562, rue de Neudorf, L-2015 Luxembourg, jota valvoo Commission de Surveillance du Secteur Financier. Isossa-Britanniassa tätä julkaisua tai raporttia voi jakaa institutionaalisille sijoittajille Nordea Bank AB, London Branch, 6th Floor, 5 Aldermanbury Square, London, EC2V 7AZ, jonka toimiluvan on antanut Ruotsin Finansinspektionen ja jota valvovat rajoitetusti Ison-Britannian Financial Conduct Authority ja Prudential Regulation Authority. Financial Conduct Authorityn ja Prudential Regulation Authorityn sääntelyn laajuutta koskevat yksityiskohdat ovat pyynnöstä saatavissa Nordeasta. Tätä julkaisua tai raporttia tai sen osaa ei saa monistaa, kopioida tai muuten jäljentää siihen soveltuvien tekijänoikeuslakien mukaisesti. Lisätietoja: Nordea Bank AB (publ) Smålandsgatan 17 SE Stockholm Sweden Reg.no Stockholm Nordea Danmark, filial af Nordea Bank AB (publ) Strandgade 3 DK-1401 Copenhagen K Denmark Reg.no Copenhagen Nordea Bank AB (publ), Suomen sivuliike Satamaradankatu 5, Helsinki FI Nordea Suomi Y-tunnus Helsinki Nordea Bank AB (publ), filial i Norge Essendrops gate 7 PO box 1166 Sentrum 0107 Oslo Reg.no MVA Nordea Bank S.A. Luxemburg 562 Rue de Neudorf L-2220 Luxembourg Luxemburg Reg.no. B Luxemburg Nordea Bank S.A. Zweigniederlassung Zürich Mainaustrasse CH-8008 Zürich Switzerland Reg.no. CH Zürich Nordea Bank S.A., Singapore Branch 3 Anson Road, #20-01 Springleaf Tower Singapore nordea@nordea.sg 12

Ti 10.02. Ixonos: ylimääräinen yhtiökokous, asialistalla osakeanti ja optio-oikeudet (klo 09.00)

Ti 10.02. Ixonos: ylimääräinen yhtiökokous, asialistalla osakeanti ja optio-oikeudet (klo 09.00) Yhtiökokoukset 2015 Viikko 6/2015 To 05.02. Takoma: varsinainen yhtiökokous (klo 10.00) To 05.02. Panostaja: varsinainen yhtiökokous (klo 13.00) Viikko 7/2015 Ti 10.02. Ixonos: ylimääräinen yhtiökokous,

Lisätiedot

Ke 28.01. Nordea Bank: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus (klo 10.30), puhelinkonferenssi (klo 15.30)

Ke 28.01. Nordea Bank: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus (klo 10.30), puhelinkonferenssi (klo 15.30) Tulostiedot 2015 Viikko 4/2015 Pe 23.01. Basware: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 13.00) Viikko 5/2015 Ke 28.01. Nordea Bank: tilinpäätöstiedote 2014 (n. klo 8.00), tiedotustilaisuus (klo 10.30), puhelinkonferenssi

Lisätiedot

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month 31.12.2015 Yhtiö NOKIA OYJ 209 491 252 ELISA OYJ 201 553-807 FORTUM OYJ 136 251 3 755 UPM-KYMMENE OYJ 84 857-233 SAMPO OYJ 84 069-38 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ 80 259-34 OUTOKUMPU OYJ 71 124 334

Lisätiedot

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month 30.11.2015 Yhtiö NOKIA OYJ 209239-2 027 ELISA OYJ 202360-1 145 FORTUM OYJ 132496 2 610 UPM-KYMMENE OYJ 85090-740 SAMPO OYJ 84107 161 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ 80293-23 OUTOKUMPU OYJ 70790 1 057

Lisätiedot

h h i i h i i Veoneerin osakekurssi 12 kk, SEK

h h i i h i i Veoneerin osakekurssi 12 kk, SEK ǀ ǀ h h i i h i i Veoneerin osakekurssi 12 kk, SEK 550 500 450 400 350 300 250 200 150 07-18 10-18 01-19 Booztin osakekurssi 12 kk, SEK 90 80 70 60 50 40 03-18 06-18 09-18 12-18 Millicomin osakekurssi

Lisätiedot

i i h h h i i Stora Enson osakekurssi, 12 kk

i i h h h i i Stora Enson osakekurssi, 12 kk ǀ ǀ i i h h h i i Stora Enson osakekurssi, 12 kk 20 18 16 14 12 10 8 03-18 06-18 09-18 12-18 Metsä Boardin osakekurssi, 12 kk 11 10 9 8 7 6 5 4 03-18 06-18 09-18 12-18 UPM-Kymmenen osakekurssi, 12 kk 36

Lisätiedot

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2009 Disclosure Dates 2009 5.10.2009. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance**

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2009 Disclosure Dates 2009 5.10.2009. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance** Tilinpäätöstiedot Yhtiökokous Osavuosikatsaukset/Tulostiedotteet** Ennakkotietoja Financial Vuosikertomus Annual General Interim Reports/Summaries of Performance** Affecto Oyj Small cap 7 12.2. 12 14 3.4.

Lisätiedot

h h h i h h h Finnairin osakekurssi 12 kk, EUR

h h h i h h h Finnairin osakekurssi 12 kk, EUR ǀ ǀ i Finnairin osakekurssi 12 kk, EUR 13 12 11 10 9 8 7 6 5 03-18 06-18 09-18 12-18 Sammon osakekurssi 12 kk, EUR 48 46 44 42 40 38 36 03-18 06-18 09-18 12-18 Norsk Hydron osakekurssi 12 kk, NOK 60 55

Lisätiedot

FIM KOMMENTTI Kesäkuu 2016

FIM KOMMENTTI Kesäkuu 2016 FIM KOMMENTTI Kesäkuu 2016 Nämä yhtiöt ostivat innokkaimmin omia osakkeitaan katsaus Helsingin pörssin omien osakkeiden ostoihin VILLE KANTOLA Rahastonhoitaja FIM Fenno puh. (09) 6134 6281 KTM, MMM Toiminut

Lisätiedot

Aamuraportti. Neljän päivän laskuputki katkesi. Trump jatkaa tulliuhkailuaan kritiikistä huolimatta. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Aamuraportti. Neljän päivän laskuputki katkesi. Trump jatkaa tulliuhkailuaan kritiikistä huolimatta. Osakemarkkinoiden kehityksiä Aamuraportti 6.3.2018 Neljän päivän laskuputki katkesi Trump jatkaa tulliuhkailuaan kritiikistä huolimatta Telia myi Azertel omistuksensa Novo Nordiskin uutuuslääke lanseerattu uusille markkinoille Osakemarkkinoiden

Lisätiedot

OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki. OMX Nordic Exchange Helsinki. Julkistamisajankohdat 2008 Disclosure Dates 2008 29.10.2008

OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki. OMX Nordic Exchange Helsinki. Julkistamisajankohdat 2008 Disclosure Dates 2008 29.10.2008 Affecto Oyj Small cap 7 14.2. 11 14 31.3. 3 19 6.5. 32 7.8. 45 3.11. Ahlstrom Corporation Oyj Mid cap 5 1.2. 12 14 2.4. 3 17 25.4. 30 25.7. 44 28.10. x Aldata Solution Oyj Small cap 8 21.2. 13 3 19 8.5.

Lisätiedot

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month 31.10.2015 Yhtiö NOKIA OYJ 211 266-1 282 ELISA OYJ 203 505-1 794 FORTUM OYJ 129 886 1 212 UPM-KYMMENE OYJ 85 830-327 SAMPO OYJ 83 946-7 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ 80 316-7 NESTE OYJ 70 644 1 449

Lisätiedot

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2010 Disclosure Dates 2010 11.3.2010. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance**

NASDAQ OMX Helsinki. Julkistamisajankohdat 2010 Disclosure Dates 2010 11.3.2010. Yhtiökokous Interim Reports/Summaries of Performance** Tilinpäätöstiedot Yhtiökokous Osavuosikatsaukset/Tulostiedotteet** Ennakkotietoja Financial Vuosikertomus Annual General Interim Reports/Summaries of Performance** Affecto Oyj Small cap 7 17.2. 10 12 25.3.

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013

Markkinakatsaus. Muuttuva maailma. Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Markkinakatsaus Muuttuva maailma Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2013 Lehmanin romahduksesta viisi vuotta Lähde: ThomsonReuters Taloudet piristymässä, mutta tuskaisen hitaasti 65 Teollisuuden

Lisätiedot

INTERNET APPENDIX 1. Descriptive statistics of the ownership of shares listed on the Nasdaq OMX Nordic Helsinki Stock Exchange at January 1, 2015

INTERNET APPENDIX 1. Descriptive statistics of the ownership of shares listed on the Nasdaq OMX Nordic Helsinki Stock Exchange at January 1, 2015 INTERNET APPENDIX 1. Descriptive statistics of the ownership of shares listed on the Nasdaq OMX Nordic Helsinki Stock Exchange at January 1, 2015 Share class Proportion of shares owned by Number of Market

Lisätiedot

Aamuraportti. Pörssit laskussa Trumpin viestien perässä

Aamuraportti. Pörssit laskussa Trumpin viestien perässä Aamuraportti 23.5.2018 Pörssit laskussa Trumpin viestien perässä Aasian pörsseissä selvää laskua Hennes & Mauritzin pääomistaja kasvattanut omistustaan Macy s laskussa Kohl sin viestien painamana Viikko

Lisätiedot

http://investorsonclimatechange.org/200- global-investors-managing-15-trillionassets-urge-g7-stand-paris-agreementdrive-swift-implementation/ http://unfccc.int/paris_agreement/items/ 9485.php http://www4.unfccc.int/ndcregistry/page

Lisätiedot

Aamuraportti. Sellumarkkinoiden veto vauhdittaa Valmetia

Aamuraportti. Sellumarkkinoiden veto vauhdittaa Valmetia Aamuraportti 15.3.2018 Sellumarkkinoiden veto vauhdittaa Valmetia Wall Streetillä kolmas peräkkäinen pakkaspäivä Ruotsin asuntojen hinnat jatkoivat laskussa Valmetin osake yhä 20 %:n alennuksessa Eurooppalaispörssien

Lisätiedot

Large Cap Helsinki. Julkistamisajankohdat 2007 Disclosure Dates

Large Cap Helsinki. Julkistamisajankohdat 2007 Disclosure Dates Large Cap Helsinki OBS = Tarkkailulistalla / On Surveillance lis Yhtiökokous Osavuosikatsaukset/Tulostiedotteet* * Ennakkotietoja Financial Vuosikertomus Annual Genera Interim Reports/Summaries of Performance*

Lisätiedot

ǀ ǀ. h h h i h i h. Pohjanmeren Brent -öljyn hinta, USD/tynnyri, 24 kk

ǀ ǀ. h h h i h i h. Pohjanmeren Brent -öljyn hinta, USD/tynnyri, 24 kk i i Pojanmeren Brent -öljyn inta, USD/tynnyri, 24 kk 90 85 80 75 70 65 60 55 50 08-17 11-17 02-18 05-18 08-18 11-18 02-19 05-19 Yaran osakekurssi 12 kk, NOK 440 420 400 380 360 340 320 300 08-18 11-18

Lisätiedot

Aamuraportti. Stora Ensolta positiivinen tulosvaroitus

Aamuraportti. Stora Ensolta positiivinen tulosvaroitus Aamuraportti 13.4.2018 Stora Ensolta positiivinen tulosvaroitus USA:n kommentoinnin pehmeneminen miellytti markkinoita Lentoyhtiöt nousussa IAG:n Norwegian-ostoksesta Alumiiniyhtiö Norsk Hydrolle osta-suositus

Lisätiedot

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month 30.9.2015 Yhtiö NOKIA OYJ 212 548-1 158 ELISA OYJ 205 299-1 162 FORTUM OYJ 128 674 3 765 UPM-KYMMENE OYJ 86 157 377 SAMPO OYJ 83 953 104 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ 80 323 0 OUTOKUMPU OYJ 71 191 3

Lisätiedot

Large Cap Helsinki. Julkistamisajankohdat 2006 Disclosure Dates

Large Cap Helsinki. Julkistamisajankohdat 2006 Disclosure Dates Large Cap Helsinki OBS = Tarkkailulistalla / On Surveillance lis X = Muutokset /Changes Tilinpäätöstiedot Yhtiökokous Osavuosikatsaukset/Tulostiedotteet* * Ennakkotietoja Financial Vuosikertomus Annual

Lisätiedot

Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012

Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012 Osakemarkkinoiden näkymät Oulu 21.11.2012 Markus Sourander Nordea Investment Strategy & Advice Sijoittajilla haastava vuosituhat 2 mutta viime aikoina parempaa Lähde: ThomsonReuters 3 Osinkotuotto houkuttelee

Lisätiedot

Suomalaiset pienyhtiöt Nordean silmin

Suomalaiset pienyhtiöt Nordean silmin Suomalaiset pienyhtiöt Nordean silmin Janne Lähdesmäki, Portfolio Manager CEFA / CIIA Finnish Equities 02/01/2012 Mikä on määritelmällisesti pienyhtiö (small cap)? Yhdysvalloissa small cap kategoria 300

Lisätiedot

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month

Muutos ed.kk. Company Shareholders Change prev. Month NOKIA OYJ 213 706 2 033 ELISA OYJ 206 461-856 FORTUM OYJ 124 909 3 845 UPM-KYMMENE OYJ 85 780-11 SAMPO OYJ 83 849 335 TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ 80 323 1 NESTE OYJ 68 916 602 OUTOKUMPU OYJ 67 664

Lisätiedot

Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Miksi sijoitat? (Valitse vaihtoehdoista se, joka parhaiten kuvaa tämänhetkisiä tavoitteitasi)

Lisätiedot

Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Arvopaperin Sijoittajakysely Yhteenvetoraportti, N=1827, Julkaistu: 25.2.2009 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Sukupuoli 1. Nainen 316 17,30% 2. Mies 1511 82,70% 1827 100% Ikä 1. alle 18 vuotta 1 0,05%

Lisätiedot

Aamuraportti. Marraskuu pakettiin ennätyskurssein

Aamuraportti. Marraskuu pakettiin ennätyskurssein Aamuraportti 1.12.2017 Marraskuu pakettiin ennätyskurssein Amer seurantaan myy- suosituksella Verkkokauppa.com tarkensi ohjeistustaan SEB pankkisektorin suosikkipoiminta Marraskuu paketoitiin osakemarkkinoilla

Lisätiedot

Talouden näkymät Viiden vuoden ralli takana, jatkuvatko juhlat? Toni Teppala Maaliskuu 2014

Talouden näkymät Viiden vuoden ralli takana, jatkuvatko juhlat? Toni Teppala Maaliskuu 2014 Talouden näkymät Viiden vuoden ralli takana, jatkuvatko juhlat? Toni Teppala Maaliskuu 2014 Jo viiden vuoden ralli Lähde: ThomsonReuters 2 Kriiseillä vähenevä markkinavaikutus Lähde: ThomsonReuters Talous

Lisätiedot

Aamuraportti. UPM kotimaiseen mallisalkkuun

Aamuraportti. UPM kotimaiseen mallisalkkuun Aamuraportti 29.11.2017 UPM kotimaiseen mallisalkkuun Kotimaisten metsäyhtiöiden näkymät hyvät Pandora vahvassa nousussa Oriolalle uusi kilpailija Ruotsin apteekkimarkkinoilla Pörssit kääntyivät nousuun

Lisätiedot

Aamuraportti. Securitas edelleen houkuttelevilla tasoilla

Aamuraportti. Securitas edelleen houkuttelevilla tasoilla Aamuraportti 31.8.2017 Securitas edelleen houkuttelevilla tasoilla Securitaksen osake alennusmyynnissä Konttilaivakysyntä tukee Wärtsilää ja Cargotecia Amer täsmensi tavoitteitaan pääomamarkkinapäivän

Lisätiedot

Aamuraportti. Huhtamäen suositus tasolle osta

Aamuraportti. Huhtamäen suositus tasolle osta Aamuraportti 21.9.2018 Huhtamäen suositus tasolle osta Orion varautuu tuotekehitysputken etenemiseen YIT saa tukea Itä-Euroopan kasvusta Novon lääke voitti tutkimuksessa kilpailijan lääkkeen Viikko osakemarkkinoilla

Lisätiedot

Aamuraportti. Vestaksen vauhti kiihtyy

Aamuraportti. Vestaksen vauhti kiihtyy Aamuraportti 10.1.2019 Vestaksen vauhti kiihtyy Teleoperaattorit laskussa Helsingissä Wärtsilällä mahdollisuus yllättää tilauksissa Laskemme Finnairin suosituksen tasolle pidä Euroopassa pörssit kirjasivat

Lisätiedot

Markkinakatsaus Muuttuva maailma. Lippo Suominen Päästrategi, Nordea Varallisuudenhoito Lokakuu 2013

Markkinakatsaus Muuttuva maailma. Lippo Suominen Päästrategi, Nordea Varallisuudenhoito Lokakuu 2013 Markkinakatsaus Muuttuva maailma Lippo Suominen Päästrategi, Nordea Varallisuudenhoito Lokakuu 2013 Lehmanin romahduksesta viisi vuotta Keskuspankeilla iso rooli Taloudet piristymässä 65 Teollisuuden luottamus,

Lisätiedot

Viikkoraportti. Kauppasotanokittelua

Viikkoraportti. Kauppasotanokittelua Viikkoraportti 9.4.2018 Kauppasotanokittelua Markkinatunnelmat ailahtelivat menneellä viikolla voimakkaasti kauppasotahuolien heiluttamina. USA:ssa viikko päättyi jyrkkään laskuun ja S&P 500 -indeksi sulkeutui

Lisätiedot

Aamuraportti. Fediltä vihjailuja lisäkiristyksestä. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Aamuraportti. Fediltä vihjailuja lisäkiristyksestä. Osakemarkkinoiden kehityksiä Aamuraportti 21.3.2017 Fediltä vihjailuja lisäkiristyksestä DNA:n näkymät edelleen suotuisat Amerin arvostus houkuttelee, mutta Q1-odotukset haastavat PKC Groupin ostotarjous päättyy Osakkeet painuivat

Lisätiedot

Viikkoraportti. Trumpin tulleista myyntipainetta. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Trumpin tulleista myyntipainetta. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 26.3.2018 Trumpin tulleista myyntipainetta Markkinat olivat viime viikolla vastatuulessa. Suurin paine tuli Trumpin Kiina-tulleista, mutta lasku sai lisäpontta teknologiayhtiöiden haasteista

Lisätiedot

Markkinakatsaus Jatkuvatko juhlat? Lippo Suominen Maaliskuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito

Markkinakatsaus Jatkuvatko juhlat? Lippo Suominen Maaliskuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito Markkinakatsaus Jatkuvatko juhlat? Lippo Suominen Maaliskuu 2014 Nordea Varallisuudenhoito Sijoittajilla jo viiden vuoden juhlat! 2 Kriiseillä vähenevä markkinavaikutus 3 Tulokset ja talous edelleen ylämäessä

Lisätiedot

Aamuraportti. Katseet USA:n työpaikkaraportissa

Aamuraportti. Katseet USA:n työpaikkaraportissa Aamuraportti 7.4.2017 Katseet USA:n työpaikkaraportissa Fedin luupissa USA:n palkkakehitys Corona-oluesta tunnettu Constellation ylitti odotukset SCA:n jakautumiselle vahvistus Markkinoilla oli eilen varovaiset

Lisätiedot

Aamuraportti. Pörssit nousussa tulleista huolimatta

Aamuraportti. Pörssit nousussa tulleista huolimatta Aamuraportti 19.9.2018 Pörssit nousussa tulleista huolimatta Pandora nousi lehtihuhujen jälkeen Valmetilla yllätyksetön pääomamarkkinapäivä YIT:ltä aamulla uusi strategia Uusien tullien tuoma epävarmuus

Lisätiedot

Osakemarkkinat, muu maailma * Päätös Muutos Vuoden alusta Päätös Muutos Vuoden alusta Päätös Muutos Vuoden alusta

Osakemarkkinat, muu maailma * Päätös Muutos Vuoden alusta Päätös Muutos Vuoden alusta Päätös Muutos Vuoden alusta Euroopan markkinat Osakemarkkinat, muu maailma * Korot, raaka-aineet Päätös Muutos Vuoden alusta Päätös Muutos Vuoden alusta Päätös Muutos Vuoden alusta OMX Helsinki 7664.1-0.7 % 4.1 % Nasdaq 4586.5 0.8

Lisätiedot

Aamuraportti. USA:n veroleikkauksista tuloskasvua

Aamuraportti. USA:n veroleikkauksista tuloskasvua Aamuraportti 20.12.2017 USA:n veroleikkauksista tuloskasvua Trumpin verouudistus valmistumassa Pohjoismaisille yhtiöille merkittävääkin tulostukea veroleikkauksesta Intrum Justitian osake luisui talousjohtajan

Lisätiedot

Aamuraportti. Elekta Pohjoismaiseen mallisalkkuun

Aamuraportti. Elekta Pohjoismaiseen mallisalkkuun Aamuraportti 15.8.2017 Elekta Pohjoismaiseen mallisalkkuun Elektan osake houkuttelevalla tasolla Voitot kotiin hyvin nousseesta Telenorista Securitakselle uusi toimitusjohtaja Osakkeet olivat eilen hyvässä

Lisätiedot

Talouden näkymät Vieläkö tuottoja on jäljellä? Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2014

Talouden näkymät Vieläkö tuottoja on jäljellä? Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2014 Talouden näkymät Vieläkö tuottoja on jäljellä? Toni Teppala Nordea Varallisuudenhoito Marraskuu 2014 Sijoittajan onnenpäivät Lähde: ThomsonReuters kriiseistä huolimatta! USA:n valtion toimintojen sulkeminen

Lisätiedot

Aamuraportti. YIT:lle päivitetty osta-suositus

Aamuraportti. YIT:lle päivitetty osta-suositus Aamuraportti 11.4.2017 YIT:lle päivitetty osta-suositus Geopolitiikka hermostuttanut Aasian aamussa Markkinoiden paraneminen ei näy YIT:n arvostuksessa Sanomalle osta-suositus Hollannin myyntien jälkeenkin

Lisätiedot

Aamuraportti. Tuloskausi käyntiin Yhdysvalloissa

Aamuraportti. Tuloskausi käyntiin Yhdysvalloissa Aamuraportti 12.10.2017 Tuloskausi käyntiin Yhdysvalloissa Elektan osakkeessa eilen perusteettoman jyrkkä lasku Orionin tavoitehintaan korotus NKT jakautuu kaapeli- ja siivouslaiteliiketoimintoihin Alkuviikon

Lisätiedot

Aamuraportti. Nesteeltä odotettu investointi Singaporeen

Aamuraportti. Nesteeltä odotettu investointi Singaporeen Aamuraportti 12.12.2018 Nesteeltä odotettu investointi Singaporeen Rantautuuko Amazonin verkkokauppa Pohjoismaihin? Sanomalta yritysosto oppimissegmentissä H&M:ltä viimeisen kvartaalin myyntiluvut maanantaina

Lisätiedot

Aamuraportti. Fediltä odotetaan koronnostoa

Aamuraportti. Fediltä odotetaan koronnostoa Aamuraportti 13.12.2017 Fediltä odotetaan koronnostoa Caverionilta ja NCC:ltä tulosvaroitukset Neste valitsi biodieseltehtaan sijainniksi Singaporen Orionin osakkeessa piristymisen merkkejä? Sijoittajien

Lisätiedot

Aamuraportti. Kiinan toimet nostavat osaketunnelmaa

Aamuraportti. Kiinan toimet nostavat osaketunnelmaa Aamuraportti 13.12.2018 Kiinan toimet nostavat osaketunnelmaa Uponor poistuu Aasiasta Viimeinen naula Telian Euraasian toimintojen arkkuun ABB neuvottelee sähköverkkoliiketoiminnan myynnistä Euroopan pörssit

Lisätiedot

Aamuraportti. USA:sta odotettu koronnosto

Aamuraportti. USA:sta odotettu koronnosto Aamuraportti 14.12.2017 USA:sta odotettu koronnosto Koroissa pientä laskua Fedin viestien jälkeen Ruotsalaisyhtiö Muntersilta tulosvaroitus Metsä Boardille 8 euron tavoitehinta näkymien noston jälkeen

Lisätiedot

Aamuraportti. USA:n tuloskausi käynnistynyt odotettuakin paremmin. Tänään luvassa ostopäällikköindeksejä ja Nordean talouskatsaus

Aamuraportti. USA:n tuloskausi käynnistynyt odotettuakin paremmin. Tänään luvassa ostopäällikköindeksejä ja Nordean talouskatsaus Aamuraportti 24.1.2018 USA:n tuloskausi käynnistynyt odotettuakin paremmin Tänään luvassa ostopäällikköindeksejä ja Nordean talouskatsaus Nesteen osake ei enää heijasta todennäköisiä tulosnäkymiä Orionin

Lisätiedot

Aamuraportti. Kone kasvoi ennakoitua enemmän

Aamuraportti. Kone kasvoi ennakoitua enemmän Aamuraportti 12.1.2018 Kone kasvoi ennakoitua enemmän EKP:n pöytäkirjat vahvistivat euroa ja nostivat korkoja Elisan osakkeelle osta-suositus 36 euron tavoitehinnalla Pandoralta realistisemmat kasvu- ja

Lisätiedot

Elina Pankkiiriliike. 5. huhtikuuta 2008. Elina Pankkiiriliike Oy, Uudenmaankatu 7, 00120 Helsinki, p. 09 6120 750, www.elinapl.fi, info@elinapl.

Elina Pankkiiriliike. 5. huhtikuuta 2008. Elina Pankkiiriliike Oy, Uudenmaankatu 7, 00120 Helsinki, p. 09 6120 750, www.elinapl.fi, info@elinapl. Varainhoito Rahastot Pääomaturvatut Elina Pankkiiriliike 5. huhtikuuta 2008 Elina Pankkiiriliike Oy Elina on sitoutumaton kotimainen varainhoitoyhtiö Elina toimii Rahoitustarkastuksen myöntämällä toimiluvalla

Lisätiedot

Pohjoismaista potkua portfolioon

Pohjoismaista potkua portfolioon Arvopaperi Sijoitusristeily 2007 Toni Teppala Equities Finland 24.3.2007 Ms Galaxy Esityksen sisältö Nordean tuki pohjoismaiseen osakekaupankäyntiin Pohjoismaisten osakemarkkinoiden näkymät Nordic 10 -suosituslista

Lisätiedot

Yhtiökokoukset ja osingot

Yhtiökokoukset ja osingot kokoukst ja osingot Yhtiökokoukst vuonna 2017 ja osingot vuodlta 2016 / sstämmor år 2017 och dividndr år 2016 Yhtiö 3 Stp IT Group A ja B 03.05 05.05 12.05 0,47 Admicom 10.02 14.02 28.02 8,00 VOPR Afarak

Lisätiedot

Aamuraportti. Alkuvuoden vahva vire jatkui

Aamuraportti. Alkuvuoden vahva vire jatkui Aamuraportti 9.1.2019 Alkuvuoden vahva vire jatkui Veoneerilta vahvat tilauskasvuluvut Vuoden 2019 alun sellumarkkinakuulumiset TGS:n vuoden viimeinen neljännes jäi odotuksista Osakemarkkinat olivat eilen

Lisätiedot

Aamuraportti. Muutoksia mallisalkkuihimme

Aamuraportti. Muutoksia mallisalkkuihimme Aamuraportti 6.4.2017 Muutoksia mallisalkkuihimme Fed puhui markkinoita alas Europris nousee Pohjoismaiseen mallisalkkuun Kesko lisätään Kotimaiseen mallisalkkuun Osakkeet painuivat eilen USA:ssa laskuun

Lisätiedot

Viikkoraportti. Osakkeet ylipainossa suosituksissamme

Viikkoraportti. Osakkeet ylipainossa suosituksissamme Viikkoraportti 30.4.2018 Osakkeet ylipainossa suosituksissamme Positiiviset tulosviestit pitivät menneellä viikolla pörssit pääosin plussalla, vaikka korkojen noususta saatiinkin markkinoille värinää.

Lisätiedot

ǀ ǀ. h i i i i i i. S&P 500 -indeksin pisteluku 12 kk

ǀ ǀ. h i i i i i i. S&P 500 -indeksin pisteluku 12 kk h S&P 500 -ndeksn psteluku 12 kk 3 100 3 000 2 900 2 800 2 700 2 600 2 500 2 400 2 300 2 200 08-18 11-18 02-19 05-19 Valmetn osakekurss 12 kk, EUR 27 25 23 21 19 17 15 09-18 12-18 03-19 06-19 Huhtamäen

Lisätiedot

Yhtiökokoukset ja osingot

Yhtiökokoukset ja osingot kokoukst ja osingot Julkissti notrattujn ja Nordassa lunastttavin yhtiöidn yhtiökokoukst vuonna 2015 ja osingot vuodlta 2014. sstämmor år 2015 och dividndr för år 2014 för bolag som notras officillt och

Lisätiedot

Aamuraportti. Nokia yli ennusteiden

Aamuraportti. Nokia yli ennusteiden Aamuraportti 27.7.2017 Nokia yli ennusteiden Nokia yli ennusteiden, mutta myös huonoja uutisia Keskolta tulospettymys PGS:ltä vahva tulos, näkymissä kysymysmerkkejä Osakkeet olivat eilen vahvassa myötätuulessa

Lisätiedot

Aamuraportti. Öljy palautunut alkuvuoden hintoihin

Aamuraportti. Öljy palautunut alkuvuoden hintoihin Aamuraportti 5.4.2017 Öljy palautunut alkuvuoden hintoihin Markkinoiden katseet kohti USA:n työpaikkalukuja Sellun hinnasta tukea metsäyhtiöille Koneen osakkeelle päivitetty pidä-suositus Osakemarkkinoiden

Lisätiedot

KOMMENTTEJA

KOMMENTTEJA KOMMENTTEJA Salkumme kärsi viimeisimmästä markkinamyllerryksestä hieman laajaa markkinaa enemmän, mutta se on myös toipunut siitä laajaa markkinaa nopeammin. Uusin ideamme (avattu 13.3.) Automaatio ja

Lisätiedot

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 54,8 % 50 % Korkosijoitukset 45,2

Lisätiedot

Kaikki avoinna olevat ideat

Kaikki avoinna olevat ideat Kaikki avoinna olevat ideat 4.12.2017 KATEGORIA AVOIN IDEA AVAUSPVM TUOTTO VRT-INDEKSI TUOTTOERO SIJOITUSAIKA Osakkeet Suomi Citycon 4.12.2017 0 Orion 2.11.2017-13,7-3,6-10,1 32 Nokian Renkaat 6.3.2017

Lisätiedot

Aamuraportti. USA:n autokaupasta tummia pilviä

Aamuraportti. USA:n autokaupasta tummia pilviä Aamuraportti 4.4.2017 USA:n autokaupasta tummia pilviä Maaliskuun autokauppa selvästi ennustettua tahmeampaa Novo Nordiskin tavoitehintaan korotus Uudet Company snapshot -yhtiökatsaukset kansainvälisistä

Lisätiedot

Yhtiökokoukset vuonna 2016 ja osingot vuodelta 2015 / Bolagsstämmor år 2016 och dividender år Maksupäivä. Täsmäytyspäivä. Avstämningsdag

Yhtiökokoukset vuonna 2016 ja osingot vuodelta 2015 / Bolagsstämmor år 2016 och dividender år Maksupäivä. Täsmäytyspäivä. Avstämningsdag kokoukst vuonna 2016 ja osingot vuodlta / sstämmor år 2016 och dividndr år Btaldag Btalningsställ/ 3 Stp IT Group A ja B 25.04. 14.12. 27.04. 16.12. 06.05. 23.12. 0,35 0,76 Admicom 11.02. 15.02. 22.02.

Lisätiedot

Viikkoraportti. Euroopan politiikka pysyy otsikoissa. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Euroopan politiikka pysyy otsikoissa. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 5.3.2018 Euroopan politiikka pysyy otsikoissa Maailman osakemarkkinat jäivät viikkotasolla selvään laskuun niin Euroopassa kuin USA:ssa. Trumpin ilmoittamien tullien myötä pelot laajemmasta

Lisätiedot

TOIMINNAN ALUSTA ( ) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % Ylituotto vs. MSCI World AC +20,1 %

TOIMINNAN ALUSTA ( ) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % Ylituotto vs. MSCI World AC +20,1 % TOIMINNAN ALUSTA (2.2.2015) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % Ylituotto vs. MSCI World AC +20,1 % 1 MENESTYKSESTÄ YKSITTÄISTEN SUOSITUSTEN TASOLLA 64 suositusta nyt maalissa: vertailuindeksiin nähden 51 x

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Joulukuu 2015

Markkinakatsaus. Joulukuu 2015 Markkinakatsaus Joulukuu 2015 Talouskehitys Suomen viennin arvo laski lokakuussa 11 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi oli marraskuussa

Lisätiedot

Aamuraportti. Tulospettymykset painoivat tunnelmia

Aamuraportti. Tulospettymykset painoivat tunnelmia Aamuraportti 26.7.2017 Tulospettymykset painoivat tunnelmia Kovia kurssiliikkeitä eilen Helsingin pörssissä Konecranesin tulos odotetun vahva Cramolta lievä tulospettymys Osakkeet nousuun Euroopassa ja

Lisätiedot

KOMMENTTEJA. Q4-tulosyllättäjä Pandora, joka on ollut raportin jälkeen voimakkaassa nousussa laskumarkkinassa

KOMMENTTEJA. Q4-tulosyllättäjä Pandora, joka on ollut raportin jälkeen voimakkaassa nousussa laskumarkkinassa KOMMENTTEJA Salkumme kärsi viimeisimmästä markkinamyllerryksestä hieman laajaa markkinaa enemmän, mutta se on myös toipunut siitä laajaa markkinaa nopeammin. Defensiivisyyttä lisätty markkinaturbulenssia

Lisätiedot

Viikkoraportti. Pilviä taivaanrannalla osakkeet peruspainoon

Viikkoraportti. Pilviä taivaanrannalla osakkeet peruspainoon Viikkoraportti 2.7.2018 Pilviä taivaanrannalla osakkeet peruspainoon Edellisviikolla saimme seurata Trumpin tekojen vaikutuksia osakemarkkinoihin. Trumpin asettamien tullien aiheuttamat korkeammat teräksen

Lisätiedot

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus

PROFIILI TASAPAINOINEN Salkkukatsaus 9/2005 6/2006 3/2007 12/2007 9/2008 6/2009 3/2010 12/2010 9/2011 6/2012 3/2013 12/2013 9/2014 6/2015 3/2016 12/2016 9/2017 6/2018 PROFIILI TASAPAINOINEN OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Marraskuu 2015

Markkinakatsaus. Marraskuu 2015 Markkinakatsaus Marraskuu 2015 Talouskehitys EK:n suhdannebarometrin mukaan Suomessa teollisuuden tilauksiin odotetaan hienoista piristymistä loppuvuonna Saksan talouden luottamusta kuvaava IFO-indeksi

Lisätiedot

ELON OSALLISTUMINEN YHTIÖKOKOUKSIIN JA ÄÄNESTYKSET

ELON OSALLISTUMINEN YHTIÖKOKOUKSIIN JA ÄÄNESTYKSET ELON OSALLISTUMINEN YHTIÖKOKOUKSIIN JA ÄÄNESTYKSET 1.1.-31.7.2019 Listaus yhtiökokouksista, joihin Elon edustaja on osallistunut ja niissä mahdollisesti suoritetuista äänestyksistä, tai joissa Elo on äänestänyt

Lisätiedot

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus

PROFIILI KASVU Salkkukatsaus 3/2005 12/2005 9/2006 6/2007 3/2008 12/2008 9/2009 6/2010 3/2011 12/2011 9/2012 6/2013 3/2014 12/2014 9/2015 6/2016 3/2017 12/2017 9/2018 OMAISUUSLAJIJAKAUMA Peruspaino Osakesijoitukset 80,0 % 75 % Korkosijoitukset

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016

Markkinakatsaus. Huhtikuu 2016 Markkinakatsaus Huhtikuu 2016 Talouskehitys Maailmantalouden kasvunäkymät edelleen heikkoja mutta Euroopassa pieniä positiivisia signaaleja, kun ostopäällikköindeksit nousivat ja Saksan IFO -indeksi ylitti

Lisätiedot

Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille

Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille Nordic Derivatives Exchange - Pohjoismaiden johtava markkinapaikka pörssinoteeratuille sijoitustuotteille Keitä olemme Miten pörssi toimii Miten voit hyötyä pörssinoteeratuista sijoitustuotteista Keitä

Lisätiedot

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto

Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Yksinkertainen on tehokasta Sijoitusrahasto Seligson & Co Suomi -indeksirahasto Puolivuosikatsaus 30.6.2009 SIJOITUSRAHASTO SELIGSON & CO SUOMI -INDEKSIRAHASTO Rahastotyyppi: Osakerahasto, Suomi Rekisteröimisvuosi:

Lisätiedot

RAHASTO-OSUUDEN ARVONKEHITYS 140% 120% 100% 80% 60% 40% 20% -20% -40% -60%

RAHASTO-OSUUDEN ARVONKEHITYS 140% 120% 100% 80% 60% 40% 20% -20% -40% -60% 1 PERUSTIEDOT Rahaston koko (milj. ) Salkunhoitaja Vertailuindeksi Aloituspäivä Morningstar Riskiluokka Rahasto sijoittaa pohjoismaisten yritysten osakkeisiin tavoitteena aktiivisella salkunhoidolla ylittää

Lisätiedot

Aamuraportti. Kaivosyhtiöt nousukiidossa

Aamuraportti. Kaivosyhtiöt nousukiidossa Aamuraportti 18.2.2016 Kaivosyhtiöt nousukiidossa Osakkeet olivat vahvassa nousussa eilen laajalla rintamalla, Euroopassa innostuttiin reilun 2,5 %:n nousuun ja Wall Streetilläkin 1,7 %:iin S&P 500 -indeksin

Lisätiedot

Viikkoraportti. Tuloskausi käynnistyy kotimaassa

Viikkoraportti. Tuloskausi käynnistyy kotimaassa Viikkoraportti 21.1.2019 Tuloskausi käynnistyy kotimaassa Osakemarkkinat jatkoivat vahvaa alkuvuottaan viime viikolla. Euroopassa Stoxx 600 -indeksi nousi viikon aikana yli 2 %. Yhdysvalloissa vuosi on

Lisätiedot

Viikkoraportti. Korot osakkeiden isoin uhka. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Korot osakkeiden isoin uhka. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 15.1.2018 Korot osakkeiden isoin uhka Pörssiviikko jatkui maailman pääpörsseissä kevyessä myötätuulessa ja Euroopassa viikkotasolla Stoxx 600 -indeksi sulkeutui 0,3 % nousuun syklisten toimialojen

Lisätiedot

Viikkoraportti. Ylös, mutta verkkaisemmin. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Ylös, mutta verkkaisemmin. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 5.2.2018 Ylös, mutta verkkaisemmin USA:n tuloskauden saldo on edelleen vahvasti positiivinen, sillä yli 80 % yhtiöistä on ylittänyt markkinoiden tulosodotukset, kun S&P 500 -yhtiöiden tuloskausi

Lisätiedot

Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007

Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007 AVAIMESI VAHVAAN VARAINHOITOON Helsingin pörssin lupaavimmat osakkeet 2007 Markus Salin Salkunhoitaja Elina Pankkiiriliike Oy www.elinavh.fi Elina Pankkiiriliike Oy Elina on sitoutumaton kotimainen varainhoitoyhtiö

Lisätiedot

Osakevaihto, kurssikehitys ja markkina-arvo Equity Turnover, Price Development and Market Capitalisation

Osakevaihto, kurssikehitys ja markkina-arvo Equity Turnover, Price Development and Market Capitalisation Sivu - Page 1/ 10 Päälista Main List Pankit ja rahoitus Banks and Finance CapMan Oyj B 4 736 001 4 736 001 2 345 471 2 345 471 263 111 57 756 130 304 28 603 2.25 1.64 1.72 2.25 1.64 106 765 545 Conventum

Lisätiedot

TOIMINNAN ALUSTA ( ) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 %

TOIMINNAN ALUSTA ( ) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % TAALERI SIJOITUSIDEAT MSCI AC WORLD TR NET 11.3.2019 TOIMINNAN ALUSTA (2.2.2015) SIS. KAUPANKÄYNTIPALKKIO 0,4 % YLITUOTTO +4,44 % Kaikki tuotot euromääräisiä sisältäen kaupankäyntipalkkiot, osingot ja

Lisätiedot

Viikkoraportti. Hyviä ja huonoja uutisia. Viime viikon uutisvirrassa

Viikkoraportti. Hyviä ja huonoja uutisia. Viime viikon uutisvirrassa Viikkoraportti Hyviä ja huonoja uutisia Viime viikon uutisvirrassa oli sijoittajille hyvää ja huonoa Viikkoraportti 29.7.219 Hyviä ja huonoja uutisia Sijoittajat saivat viime viikolla hyviä ja huonoja

Lisätiedot

Viikkoraportti. Valuutat valokeilassa. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Valuutat valokeilassa. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 7.8.2017 Valuutat valokeilassa Viime viikko sujui osakemarkkinoilla pääosin nousun merkeissä. Perjantaina tunnelmia piristi osaltaan USA:n talousuutiset, kun maan työpaikkaraportin mukaan

Lisätiedot

Viikkoraportti. Kotimainen tuloskausi alkoi kompastellen

Viikkoraportti. Kotimainen tuloskausi alkoi kompastellen Viikkoraportti 23.7.2018 Kotimainen tuloskausi alkoi kompastellen Edellisviikko alkoi Trumpin ja Putinin Helsingin kokouksella, jonka lehdistötilaisuudessa Trump tuki räikeästi Putinin kommenttia siitä,

Lisätiedot

Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku)

Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku) 100066821 866 Vakuutusosakeyhtiö Mandatum Life (Varainhoitosalkku) 01.03.2019-31.03.2019 Vak.os.yht.Mandatum Life PL 627 00101 HELSINKI SALKKURAPORTTI Yhteyshenkilö: eq Varainhoito Oy Asiakaspalvelu Aleksanterinkatu

Lisätiedot

Viikkoraportti. Maailmalta hyviä tulosviestejä. Osakemarkkinoiden kehityksiä

Viikkoraportti. Maailmalta hyviä tulosviestejä. Osakemarkkinoiden kehityksiä Viikkoraportti 30.10.2017 Maailmalta hyviä tulosviestejä Euroopan keskuspankki ilmoitti torstain korkokouksessaan sijoittajien odotusten mukaisesti joukkolainojen osto-ohjelman pidentämisestä. Ohjauskorkoon

Lisätiedot

Talouden näkymät Pörssi-ilta Tampere 27.11.2013 Kim Gorschelnik, pääanalyytikko Arvopaperivälitys LähiTapiola Pankki Oyj

Talouden näkymät Pörssi-ilta Tampere 27.11.2013 Kim Gorschelnik, pääanalyytikko Arvopaperivälitys LähiTapiola Pankki Oyj Talouden näkymät Pörssi-ilta Tampere 27.11.2013 Kim Gorschelnik, pääanalyytikko Arvopaperivälitys LähiTapiola Pankki Oyj Talouden näkymissä aiempaa positiivisempaa virettä myös suomalaisten yhtiöiden kannalta

Lisätiedot

Viikkoraportti. Osakkeilla kova laskuviikko takana

Viikkoraportti. Osakkeilla kova laskuviikko takana Viikkoraportti 29.10.2018 Osakkeilla kova laskuviikko takana Globaalit osakemarkkinat liikkuivat viime viikolla alaspäin Kiinan elvytysvihjailusta huolimatta. Euroissa laskettuna globaalit osakkeet peruuttivat

Lisätiedot

Inflaatio ratkaisee. Viikkokatsaus. Suvi Kosonen

Inflaatio ratkaisee. Viikkokatsaus. Suvi Kosonen Inflaatio ratkaisee Viikkokatsaus Suvi Kosonen 24.2.2014 Euroalueelta inflaatio, jenkkidata heikkoa Tulevaa: Euroalueen inflaatio, rahan määrä ja talouselämän luottamus USA:sta asuntomarkkinadataa, luottamuslukuja,

Lisätiedot

Viikkoraportti. Osakkeet peruspainoon

Viikkoraportti. Osakkeet peruspainoon Viikkoraportti 7.1.2019 Osakkeet peruspainoon Viime viikko päätettiin Yhdysvalloissa kovaan nousuun. Osakemarkkinat hyppäsivät reilusti ylöspäin S&P 500 - indeksin kiivetessä 3,4 % ja Nasdaqin 4,3 %. Eurooppa

Lisätiedot

Aamuraportti. Kaivosyhtiöiden nousuralli jatkui

Aamuraportti. Kaivosyhtiöiden nousuralli jatkui Aamuraportti 4.3.2016 Kaivosyhtiöiden nousuralli jatkui Osakemarkkinoilla eilinen päivä oli varsin kaksijakoinen. Indeksitasolla liikkeet jäivät kohtuullisen pieniksi, ja suuntakin oli kateissa. Euroopassa

Lisätiedot