KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU. Merenkulun koulutusohjelma. Tatu Antikainen, Johanna Luoma
|
|
- Anneli Laaksonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Merenkulun koulutusohjelma Tatu Antikainen, Johanna Luoma SAIMAAN KANAVAN TAKAISTEN SATAMIEN JA SYVÄVÄYLÄN KEHITTÄMISKARTOITUS Merikapteenityö 2009
2 TIIVISTELMÄ KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU Merenkulun koulutusohjelma ANTIKAINEN, TATU; LUOMA, JOHANNA Opinnäytetyö Työn ohjaaja Työn hankkeistaja Toukokuu 2009 Avainsanat Saimaan kanavan takaisten satamien ja syväväylän kehittämiskartoitus 78 sivua + 6 liitesivua koulutuspäällikkö Timo Alava Järvi-Suomen väyläyksikkö, väyläpäällikkö Tero Sikiö ja kanavapäällikkö Seppo Piironen kanavat, Saimaa, Saimaan kanava, satamat, sisävesiliikenne, vesiväylät, väylänpito Saimaan satamien kautta kulkeva tavaraliikenne on pysynyt viime vuosina reilussa kahdessa miljoonassa tonnissa ja Saimaan kanavan läpi kulkee vuosittain yli alusta. Saimaan syväväylän varrella toimii 21 rahtisatamaa, joista yli tonnia vuosittain käsitteleviä on viisi. Vesiteitse tapahtuvat kuljetukset ovat kilpailukykyinen ja ympäristöystävällinen vaihtoehto maakuljetuksille. Opinnäytetyössä selvitetään syväväylän käyttäjiä ja satamajohtajia haastattelemalla niitä toimia, joiden avulla syväväylän turvallisuutta, vesikuljetusten ympäristöystävällisyyttä ja satamien taloudellista kannattavuutta voitaisiin kehittää ja vesikuljetuksia Saimaalla lisätä. Turvallisuutta ei luoda ainoastaan laitteita parantamalla. Paljon on tehtävää myös asenteiden muuttamisessa. Mikäli ympäristöön kiinnitetään riittävästi huomiota, liikennemäärien kasvukaan ei uhkaa alueen luontoa. Liikenteen vilkastuminen on perusedellytys taloudellisen kannattavuuden parantamiselle, mutta se edellyttää myös satamilta uusien infrastruktuurien rakentamista ja yhteistyötä jopa koko Saimaan käsittävän yhteisen satamayhtiön muodossa. Näiden lisäksi tarvitaan myös valtiollisia tukitoimia.
3 ABSTRACT KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU University of Applied Sciences Maritime ANTIKAINEN, TATU; LUOMA, JOHANNA Bachelor s Thesis Supervisor Commissioned by May 2009 Keywords The Deepwater Fairway and Ports Beyond the Saimaa Channel, Development Plan 78 pages + 6 pages of appendices Timo Alava, Project Manager of Maritime and Logistics FMA, Regional Waterways Division, Inland Waterways, Tero Sikiö and Seppo Piironen lake Saimaa, Saimaa Channel, inland ports, deepwater fairway Saimaa Channel is a remarkable passage from the northeastern part of Baltic Sea to the inland waterways of Finland. Though inland ports process annually two million tons of cargo this method of transportation is not fully utilized. Transportation with ships is an economical and sustainable option for carriage of goods by road or railway. This research is made by interviewing the users of the Saimaa fairway as well as the port captains and it specifies means there are to be done for safer, more environmentally friendly and more economical shipping on Saimaa waterways. This study provides the information that as well as safety requires reliable and precise equipment it also calls for appropriate attitudes. All the encountered operators on the waterways should be taken into consideration in order to avoid loss of human or marine life. However, economical growth implies more traffic and this greater traffic flow contributes the risk of the fragile waters of Saimaa getting polluted. On the other hand the icrease in cargo numbers demands more investments, co-work amongst the ports at Saimaa region and also support from the administration.
4 ALKUSANAT Haluamme esittää kiitokset työmme hankkeistajille, Järvi-Suomen Väyläyksikön Tero Sikiölle ja Seppo Piiroselle, työtä ohjanneelle opettajalle Timo Alavalle sekä kaikille haastattelemillemme henkilöille. Erityiskiitos käyttöömme valokuvia luovuttaneelle Markku Kaapo Suhoselle. Kotkassa Tatu Antikainen Johanna Luoma
5 SISÄLLYS TIIVISTELMÄ ABSTRACT ALKUSANAT SISÄLLYS 1 JOHDANTO 8 2 SAIMAAN VESILIIKENTEEN HISTORIA Maantieteellinen kehitys Saimaan syväväylän kehitys SAIMAAN KANAVAN HISTORIA Toteutumatta jääneet kanavahankkeet Kanavan ensimmäinen rakentaminen Kanavan toinen rakentaminen Kanavan kolmas rakentaminen SAIMAAN KANAVAN VUOKRASOPIMUS Nykyinen sopimus Uusi vuokrasopimus 17 5 LIIKENNÖINTI Kuluneet vuosikymmenet Liikennöinti vuonna ALUSTURVALLISUUS Merenmittaus ja merikartat Merimerkit ja väylänhoito Saimaa VTS Luotsaus SATAMAT Lappeenrannan satama Matkustaja-alusliikenne Tavaraliikenne Syväväylä Lappeenrannasta Varkauteen Savonlinnan satama Varkauden satama... 34
6 7.3.1 Taipaleen kanava Konnuksen kanava Kuopion satamat Joensuun satama Imatran satama 38 8 ALUKSET Entisajan alukset Vanhat konealukset Nykyalukset Rahtialukset Matkustaja-alukset Jäänmurtajat 45 9 SISÄVESILIIKENTEEN KEHITTÄMINEN Turvallisuus Ympäristö Talous HAASTATTELUTUTKIMUKSEN TULOKSET Luotsit ja päälliköt Väylämerkinnät ja väylänhoito Luotsaus Saimaan alusliikenneohjaus Aluksen vahtipäällikön ja luotsin välinen kommunikointi Kauppa-alusten tekninen turvallisuus Jäänmurtotoiminta Vaikeiden vesiosuuksien rakenteelliset parannukset Navigoinnin apuvälineiden kehittäminen Pitkän ja väsyttävän luotsausmatkan aiheuttaman tarkkaavaisuuden herpaantuminen Sulutuksen turvallisuus Saatavilla olevan kartta-aineiston tarkkuus Kanavien rappeutuminen Kulkusyväyden ajoittainen alentuminen Satamien turvallisuus ISPS:n suhteen Muita ideoita turvallisuuden parantamiseksi 57
7 10.2 Pursiseurat ja järvipelastusseurat Vaaralliset kohtaamiset syväväylällä Alusten välisen onnettomuuden todennäköisyys Vesien likaantuminen ja pakokaasupäästöt Väylämerkintöjen parantaminen ja väylänpidon kehittäminen Muut aiheutuneet haita ja niiden vähentäminen Navigoinnin apuvälineiden parantaminen Muita turvallisuutta parantavia ehdotuksia Vaikutukset syväväylän varrella asuvien tai mökkeilevien viihtyvyyteen ja ympäristöön Satamapäälliköt Satamien laituri-, kenttä- ja varastotilat Lastin purkaus- ja lastausvälineet Ahtaus Lastin jatkokuljetukset Sataman ja satamassa toimivien yritysten yhteistyö Pullonkaulat liikenteen lisääntymiselle Sataman organisaatioiden päällekkäisyydet Varustamoiden, sataman ja asiakkaiden välinen tiedonkulku Liikennöintikauden pidentäminen Tarpeettomat kulut satamatoiminnoissa Satamapalveluiden tarjonnan kilpailu Sisävesisatamiin yltävien merikuljetusten kilpailukyvyn parantaminen valtion taholta Kuljetusten kysyntää lisäävät uudet tuotteet Tuotteet, joihin satamien kannattaisi erikoistua Muut ideat rakenteiden kehittämiseksi sekä kannattavuuden ja houkuttavuuden lisäämiseksi JOHTOPÄÄTÖKSET JA POHDINTAA Kehitysehdotukset Turvallisuus Ympäristö Talous Metodin pohdintaa 71
8 11.3 Jatkotutkimusaiheita Loppusanat 72 LÄHTEET.. 74 LIITTEET LIITE 1. Kysymyskaavake luotseille LIITE 2. Kysymyskaavake päälliköille LIITE 3. Kysymyskaavake järvipelastusseuroille LIITE 4. Kysymyskaavake syväväylän läheisyydessä veneileville ja väylän läheisyydessä asuville LIITE 5. Kysymyskaavake satamapäälliköille
9 8 1 JOHDANTO Suomi on tuhansien järvien maa. Kautta aikojen ovat järvet tarjonneet hyvät kulkureitit maan sisäiseen liikenteeseen. Saimaan kanavan valmistuminen yhdisti Suomen sisävesireitit rannikon väyliin ja mahdollisti ulkomaisen kauppamerenkulun ulottumisen aina Pohjois-Savon sydänmaille asti. Nykyisin Saimaan syväväylä ja sen varren satamat ovat edelleen suurelta osin kansainvälisten alusten käytössä. Liikennöinti tuo työpaikkoja alueella liikkuvien merenkulkijoiden lisäksi myös luotseille, VTS-keskuksen henkilökunnalle, avustus- ja merikartoitusalusten miehistöille, satamaoperaattoreille, ahtaajille ja lukemattomille muille joko suoraan tai välillisesti. Toiminta alueella ei ole kuitenkaan viime vuosina juuri kehittynyt, sillä epävarmuus vuonna 2013 päättyvän Saimaan kanavan vuokrasopimuksen jatkosta pitää alueen yrittäjät varpaillaan. Kunhan uusi vuokrasopimus valmistuu ja toiminnan jatkuminen varmistuu, mahdollistuu myös pitkäaikaisten investointien ja suunnitelmien toteuttaminen. Vesitse tapahtuvat kuljetukset ovat ympäristöystävällinen ja kuljetettavaan tavaramäärään nähden edullinen vaihtoehto maakuljetuksille. Saman tavaramäärän kuljettamiseen alusteitse vaaditaan kolmanneksen rautatie- ja maantiekuljetuksia vähemmän polttoainetta. Tällöin myös aiheutuvat päästöt ovat huomattavasti pienemmät. Alueen onnettomuusriski pyritään pitämään mahdollisimman alhaisena jatkuvan liikenteenvalvonnan ja turvalaitteiden kunnossapidon avulla. Tässä opinnäytetyössä kartoitetaan Saimaan syväväylän ja sen varrella olevien satamien kehittämismahdollisuuksia niin turvallisuuden, ympäristöystävällisyyden kuin taloudellisen kannattavuudenkin osalta haastattelututkimuksen muodossa. Turvallisuutta ja ympäristöä koskevissa kysymyksissä haastateltiin syväväylällä aktiivisesti liikkuvien alusten päälliköitä, luotseja, järvipelastusseuralaisia ja pursiseuralaisia. Taloudellista kannattavuutta pyrittiin selvittämään haastattelemalla alueen suurimpien satamien satamajohtajia.
10 9 2 SAIMAAN VESILIIKENTEEN HISTORIA Jääkausi muodosti Suomeen kolme huomattavaa vesistöaluetta: Vuoksen, Kemijoen ja Kymijoen vesistöalueet. Järvet yhdistyivät toisiinsa jokien, salmien ja koskien välityksellä vain vedenjakajien erottamiksi vesireiteiksi. Tärkein vesistö on kautta aikain ollut Vuoksen vesistö, sillä se on tarjonnut hyvät kulkuyhteydet ympäri Sisä-Suomen. Saimaan kanavan valmistumisen jälkeen yhteys sisämaasta on ollut aina merelle saakka. Vuoksen vesistössä kulkevan syväväylän reitti etelästä pohjoiseen kulkee Saimaan kanavasta Lappeenrannan kautta Saimaalle, jatkuu Pihlajaveden kautta Savonlinnaan, Haukiveden kautta Varkauteen päättyen Kallaveden jälkeen Kuopioon ja Siilinjärvelle. 2.1 Maantieteellinen kehitys Suomen alueella valtaa pitänyt hallinto pyrki 1700-luvulta lähtien edistämään vesireittien käyttöä kulkuväylinä. Niiden merkitys alkoi kuitenkin voimakkaammin kasvaa vasta 1830-luvulta lähtien, jolloin maassamme käynnistyi voimakas kanavien ja vesiväylien rakentamiskausi. Vesitieyhteydet eivät olleet laajamittaisesti käytettävissä ilman mittavia perkaus-, kanavointi- ja väylienmerkitsemistoimia. Vuoksen vesistöalueella liikkumisen esteenä olivat kannakset ja vedenjakajat, tärkeimpänä Salpausselkä etelässä. Vedenpinnan korkeus on edelleen eri reittejä erottava tekijä, ja siksi järvialueiden välille muodostuikin runsaasti koskia. Vedenpintojen korkeusero oli poistettavissa vain kanavia rakentamalla. Sitä mukaa kun vesirakentamisen tietämys lisääntyi, syntyi sulkukanavia rakentamalla mahdollisuus aikaansaada yhtenäinen vesitie eri tasossa olevien vesistöjen välille. (Sarkkinen, Rekonen, Koivupuro 2007, 10) Sodat, rajanvedot ja talouden sekä teollisuuden muutokset vaikuttivat liikennereittien ja kulkuvälineiden kehitykseen luvun lopulla viipurilaiset kauppiaat suuntasivat perustamaan uusia sahoja Saimaan rannoille ja toivat samalla liikenteeseen purjelotjat. Ensimmäiset valtion rakentamat kanavat Taipaleessa ja Konnuksessa ( ) mahdollistivat höyrylaivaliikenteen Haukivedeltä Kallavedelle. Kuitenkin vasta Saimaan kanavan valmistuminen (1856) avasi yhteydet merelle ja loi edellytykset sisämaan kaupunkien taloudelliselle kasvulle. Sisämaan kaupungit ryhtyivät varustamaan aluksia jopa
11 10 kaukoliikenteeseen. Höyrylaivayhtiöt tekivät omilla aluksillaan kuljetuksia esimerkiksi Lyypekkiin sekä Viipuriin ja Pietariin. Liikenteen sujuvuutta paransivat kanavatöiden jatkuminen, merikorttien laatiminen ja viitoituksen valmistuminen. Vesiliikenteen kasvu painottui tällöin koko Suomea ajatellen voimakkaasti Itä-Suomeen, sillä eteläisen Suomen muut vesistöalueet jäivät ilman meriyhteyttä. (Sarkkinen ym. 2007, 11, 13, 18) 2.2 Saimaan syväväylän kehitys Jääkauden aikaansaamat vesistökulkuyhteydet eivät olleet enää riittäviä aluskoon ja - määrien kasvaessa. Osa vesistöjen välissä olevista koskista ja salmista oli vaikeakulkuisia ja kanavat kävivät ahtaiksi. Niinpä kun Saimaan kanava valmistui lopullisesti nykyisiin mittoihinsa vuonna 1968, oli tarve myös sen takaisten väylien ja muiden kanavien parantamiselle ja kasvattamiselle asianmukaiseen kokoon. Väylästö oli tutkittava käytännössä kokonaan uudelleen, koska aiemmat tutkimukset oli tehty 1930-luvulla, eikä niitä pidetty riittävinä. Syväväylät ulottuivat Saimaan kanavan suulta Lauritsalasta Savonlinnan kautta Varkauteen ja Joensuuhun sekä sivuväylät Lappeenrantaan, Imatralle, Ristiinaan ja Putikkoon. Tämän väyläverkoston pituus on noin 520 km. Lähes samantasoisen vedenpinnan vuoksi sulkukanavia ei tarvittu rakentaa. (Sarkkinen ym. 2007, 124) Pääosin Saimaan syväväylien suunnittelutyö tehtiin vuosina Keväällä 1965 aloitetut ruoppaustyöt jatkuivat kymmenissä ruoppauskohteissa ympärivuotisesti aina vuoden 1968 kesään saakka. Vaativimpia yksittäisiä ruoppaustöitä oli Kyrönsalmen vedenalainen louhinta Savonlinnassa. Kyrönsalmi on voimakkaan virran ja kapeutensa vuoksi edelleen koko syväväyläverkoston hankalimpia paikkoja. Väylätyö Saimaan kanavasta Varkauteen ei ollut kustannuksiltaan iso esimerkiksi Saimaan kanavan rakennustöiden hintaan verrattuna, mutta se oli suurimpia koskaan tehtyjä ruoppaustöitä sisävesillä ja osoitti että valtio voi tulevaisuudessakin teettää ruoppaustöitään edullisesti myös urakoitsijoilla. (Sarkkinen ym. 2007, ) Syväväylän loppuosuus eli 75 kilometriä Varkaudesta Kuopioon sisälsi vielä paljon ratkaisemattomia ongelmia 1960-luvun lopussa. Loppujen lopuksi tämä syväväylän osuus tuli maksamaan moninkertaisesti sen, mitä 520 km:n pituinen eteläisempi väyläverkosto,
12 11 johtuen suurista vedenpintojen korkeuseroista. Suunnitelma syväväylän laajentamiseksi kyseisellä välillä hyväksyttiin ministeriössä vuonna 1968 ja eduskunta vahvisti kustannusarvion ja rakentamisen vuosina Kuopion eteläpuolella sijaitsevan Kallaveden ja Varkauden pohjoispuolen Unnukan vedenkorkeuksien eroavaisuus oli niin suuri, että se aiheutti suuret nopeudet virroissa. (Sarkkinen ym. 131, 135) Alusliikenne ja puiden nippu-uitto ovat herkkiä virtauksille. Niinpä veden säännöstelyn lisäksi pahimpiin virtapaikkoihin oli rakennettava rinnakkaisväylät. Niiden tarkoitus oli alentaa virtausnopeutta ja ne samalla myös lyhensivät väylää. Yksi tällainen virtausta hidastava väylä on Pussilantaipaleen avokanava Varkaudesta hieman pohjoiseen ja toinen Muuraispuron avokanava Varkauden ja Kuopion välillä, Leppävirralla. Lisäksi väylätyö sisälsi ruoppaustöitä lukuisissa vähäisemmissä kohteissa niin, että koko projektin aikana maamassoja oli siirrettävä ruoppaamalla n kuutiometriä. (Sarkkinen ym. 2007, 136 ) Vesien voimakas sameneminen pakotti kehittämään ruoppaustekniikkaa. Vedensekainen kiintoaines läjitettiin vesistöjen syvänteiden sijasta rannalle rakennettuihin läjitysaltaisiin, joihin kiintoaines kuljetettiin työhön tarkoitetuilla proomuilla. Ruoppaustöiden edistyessä läjitysaltaita kasvatettiin ylivuotovirtauksien mukana takaisin vesistöön palaavien maa-aineksien minimoimiseksi. Lisäksi maa-altaisiin pumpattaviin imuruoppausmassoihin alettiin lisätä alumiinisulfaattia, joka saosti vedensekaisen aineksen niin, että vesistöön palaava kiintoainesmäärä jäi noin yhteen prosenttiin altaaseen pumpatusta määrästä. Väylätyö Varkaudesta Kuopioon valmistui aikataulun mukaisesti vuonna 1972 ja se pysyi eduskunnan laatimassa kustannusarviossa. Saimaan syväväylille tehtiin vuosien 1970 ja 1988 välillä pienehköjä parannuksia ja niitä tehdään edelleenkin aina tarpeen vaatiessa. (Sarkkinen ym. 2007, )
13 Kuva 1. Syväväylä, sen varren satamat ja kanavat (Merenkulkulaitos, Saimaan syväväylä) 12
14 13 3 Saimaan kanavan historia Saimaan kanavan rakentaminen oli pitkä projekti. Suunnitelmia sen rakentamisesta tehtiin useamman vuosisadan ajan, kunnes viimein ensimmäinen kanava valmistui Kehittyvä laivanrakennustekniikka ja lisääntyvä kaupankäynti vaativat kuitenkin armottomasti suurempaa vesitietä kuljettavaksi. Saimaan kanava rakennettiinkin kaikkiaan kolmeen kertaan. 3.1 Toteutumatta jääneet kanavahankkeet Saimaan kanava käsitteenä on peräisin 1500-luvulta, jolloin ensimmäiset esitykset vesitiestä Saimaalta merelle tehtiin. Tuolloin ajatuksen pääarkkitehtina toimi Eerik Tuurenpoika Bielke, joka oli nimetty vuonna 1497 valmistuneen Olavinlinnan päälliköksi. Tarmokkuudestaan ja maanpuolustusajatuksistaan tunnettu Bielke halusi yhdistää sekä Saimaan alueen tärkeän kauppapaikan että Baltian satamia vastaan käytävälle kauppatoiminnan kilpailulle tärkeän Viipurin, sotilaallisia näkökohtia unohtamatta. Bielken suurajatus vesistöjen yhdistämisestä kuitenkin lopahti, kun hän vuonna 1511 kuoli. (Suikkanen 2000a, 5, 7) Ajatus vesistöjen yhdistämisestä otettiin jälleen esille vuonna 1607, jolloin amiraali Pentti Severinpoika Juusten sai tehtäväkseen kanavan kaivamisen. Aikataulu oli tiukka; tarkoituksena oli nimittäin saada kaivaustyöt valmiiksi jo vuoden 1608 aikana. Niinpä työt aloitettiinkin heti kesällä 1607 ja kaivamista jatkettiin saman vuoden joulukuuhun saakka. Vaikka Juustenilla oli tietämystä sekä vesillä liikkumisesta että paikallisesta maastosta, hän oli rakennuttamassa kanavaa ilman sulkulaitteita. Viimeisellä lapionpistolla olisivat Saimaan vesimassat päässeet valloilleen ja aiheuttaneet ympäristökatastrofin. Sen vuoksi tämän yrityskerran lopullisesti lopettanut amiraali Juustenin kuolema oli onni onnettomuudessa. (Suikkanen 2000a, 8) Vuonna 1826 keisari Nikolai I:n luona kävi 13 rahvaan yläsavolaisen luottamusmiehen ryhmä, joka selvitti keisarille kanavasta koituvaa hyötyä maanviljelijöille ja sahateollisuudelle. Ryhmän käynnin seurauksena keisari pyysi tarkempaa selvitystä kustannuksista niin sanotulta koskenperkausjohtokunnalta. Seuraavana vuonna 1827 valmistuneessa
15 14 selvityksessä todettiin kustannukset liian korkeiksi, ja niinpä kanavahanke jäi vielä kerran toteutumatta. Noiden aikojen rakennusajatukset jäivät siis aloitteen tai korkeintaan heikohkon yrityksen tasolle, ja vasta 1830-luvulla kyseisen vesiväylän rakentamiseen ryhdyttiin toden teolla. (Suikkanen 2000a, 9-11) 3.2 Kanavan ensimmäinen rakentaminen Kenraalikuvernööri Aleksander Sergejevits Mensikovin johtama johtokunta insinöörikuntineen ryhtyi suunnittelutyöhön vuonna 1835 edellisvuonna tehtyjen kustannusarvioiden näytettyä että taloudellisia edellytyksiä kanavan rakentamiseen oli olemassa. Verotusta uudistamalla ja luomalla tullijärjestelmän maaherra Lars Gabriel von Haartman kasvatti valtion tuloja niin, että kanavan rakentaminen tuli mahdolliseksi. Kanavan rakentamisessa oli mukana vuosittain yhteensä noin 3000 henkeä. Kanavan yläosa valmistui ensin, ja vuonna 1853 voitiin aloittaa vesikuljetukset Lappeelta Nuijamaalle. Kanavan kokonaispituudeksi tuli 57,7 kilometriä ja leveydeksi noin 25 metriä, sulkuportteja oli 28 kpl. Alusten maksimisyväydeksi määräytyi 2,5 metriä, pituudeksi 31,2 metriä, leveydeksi 7,1 metriä ja kantavuudeksi noin 300 tonnia. Saimaan kanavan avajaiset pidettiin 7. syyskuuta (Suikkanen 2000a, 10-14) 3.3 Kanavan toinen rakentaminen Vesiliikenne Saimaan kanavassa kasvoi vuosi vuodelta. Alun perin purjehduskautta kohden noin 7000 aluksen liikennöintiin tarkoitetun kanavan liikennemäärä ylitti aluksen lukumäärän jo vuonna Kanavan läpi kuljetetun tavaramäärän osalta huippuvuonna 1923 ylitettiin miljoona tonnia. Isompien alusten oli kuitenkin pystyttävä liikennöimään kanavassa. (Suikkanen 2000a, 73) Suunnitelmiin kuului sulkujen lukumäärän pienentäminen 28:sta yhdeksään. Lisäksi jäljelle jääviä sulkuja oli tarkoitus suurentaa niin, että alusten maksimimitoiksi tulisi pituuden suhteen 65 metriä, suurimmaksi leveydeksi 9,6 metriä ja syväydeksi 4,2 metriä. Tällöin kanavassa olisivat voineet liikennöidä alukset, joiden kantavuus olisi jopa tonnia. Sodan syttyminen 1939 keskeytti kuitenkin pahasti kanavauudistuksen toteutta-
16 15 misen. Lähes 83 vuotta kestänyt kanavaliikenne katkesi, mikä teki paljon rahaa ja työtä vaatineet uudistukset turhiksi. (Suikkanen 2000a, 73, 76) 3.4 Kanavan kolmas rakentaminen Sodan jälkeen vuonna 1946 pääministeri Mauno Pekkalan johtama valtuuskunta kävi Moskovassa ehdottamassa Saimaan kanavan käyttömahdollisuuksien vuokraamista, mutta vasta YYA-sopimuksen solmiminen vuonna 1948 herätti toiveita kanava-asiassa. Keväällä 1958 tasavallan presidentti Urho Kekkosen vierailun yhteydessä Neuvostoliitto ilmoitti halukkuudestaan vuokrata kanavan Neuvostoliiton puolella olevan alueen Suomelle. Vuonna 1960 asiasta aloitettiin neuvottelut ja lopulta vuonna 1962 kanava-alueen vuokraamisesta päästiin yhteisymmärrykseen. (Suikkanen 2000a, 83) Rakennustöiden perustaksi otettiin Hampurissa tehdyt mallikokeet, joissa tutkimusten jälkeen suurin sallittu aluskoko määrättiin alun perin seuraavaksi: pituus 78 metriä, leveys 11,8 metriä, syväys 4,2 metriä. Suurin alikulkukorkeus veden pinnasta mitattuna olisi 24,5 metriä. Sulkujen lukumäärä supistettiin yhdeksästä kahdeksaan, ja niiden yksittäiset putouskorkeudet vaihtelivat 5,54 metristä 12,69 metriin. (Suikkanen 2000a, 85, 105) Suomen puolella maansiirtotyöt aloitettiin 1963, mutta Venäjän puolella tutkimustöihin päästiin vasta vuonna Suurimmat työt tehtiin seuraavan kolmen vuoden kuluessa ja kanavan täyttö vedellä tapahtui Koko työssä käsiteltiin massoja yhteensä 11,5 miljoonaa kuutiota. Koko kanavan rakennus tuli maksamaan noin 420 miljoonaa euroa. (Sarkkinen ym. 2007, )
17 16 Kuva 2. Saimaan kanavan Mälkiän sulku (Markku Suhonen) Kuva 3. Saimaan kanavaa (Markku Suhonen)
18 17 4 Saimaan kanavan vuokrasopimus Saimaan kanava on pituudeltaan 43 kilometriä, joista 23 kilometriä on Suomen puolella. Suomen puolella on kolme (Mälkiä, Mustola ja Soskua) ja vuokratulla Venäjän puolella viisi (Pälli, Ilistoje, Tsvetotšnoje, Iskrovka ja Brusnitšnoje) sulkua. Kuljetusjärjestelmään kuuluu lisäksi noin 14 kilometriä pitkä tuloväylä Viipurinlahdelta Saimaan kanavan suulle Venäjän puolella ja Saimaalla 716 kilometriä syväväyliä ja noin 3000 km muita merkittyjä väyliä sekä 21 tavaraliikennesatamaa. (Saimaan kanava, Merenkulkulaitos) 4.1 Nykyinen sopimus Suomi ja Neuvostoliitto sopivat Saimaan kanavan Neuvostoliitolle kuuluvan osan ja Ravansaaren vuokraamisesta Eduskunnan hyväksyttyä sopimuksen kanavasopimus astui voimaan ratifioimisasiakirjojen vaihdon jälkeen Sopimuksen mukaan Suomella oli oikeus ja samalla velvollisuus rakentaa kanava uudestaan myös sen Neuvostoliiton puoleisen alueen osalta niin, että sen täytyi olla kokonaisuudessaan valmis viidessä vuodessa sopimuksen voimaantulosta. Kanavassa saavat kulkea kaikki neuvostoliiton kanavaliikenteeseen sopivat alukset, suomalaiset alukset sota-aluksia lukuun ottamatta sekä kolmansien maiden kauppalaivat. Matkustajaliikenne on sallittua vain sopimuksen allekirjoittaneille maille. Nykyinen sopimus päättyy vuonna (Sarkkinen ym. 2007, 103) 4.2 Uusi vuokrasopimus Vuoden 2008 syksyllä Suomi ja Venäjä allekirjoittivat sopimusluonnoksen Saimaan kanavan vuokra-ajan pidentämisestä. Varsinaisen sopimuksen tulisi valmistua vuoden 2009 loppupuolella. Sopimusluonnos on laadittu niin, että siihen on sisällytetty aikaisemmin erillissopimuksena säädellyt asiat, kuten luotsaus, jäänmurto ja matkailu, sekä kanavaliikenteen toimivuutta koskevat asiat. Kummankin osapuolen oikeudet ja velvollisuudet on määritelty aiempaa tarkemmin. Vuokra-ajaksi on sovittu 50 vuotta ja tämä aika käynnistyy valtiosopimuksen voimaantulosta. Kokonaisvuokra-alue pienenee, vaik-
19 18 ka joitakin lisäyksiä alueeseen tuleekin. Vuokra-aluetta muutetaan voimassa olevaan sopimukseen verrattuna niin, että Suomi luopuu Suomenlahden suulla sijaitsevan Ravansaaren vuokraamisesta. (Liikenne ja viestintäministeriön tiedote ) Nykyisin Saimaan kanavan vuokra maksetaan liikennemäärän perusteella. Uudessa sopimuksessa on sovittu maksettavaksi kiinteää perusvuokraa ja muuttuvaa vuokraa siltä osin, kun alusten kokonaisbruttovetoisuusluku ylittää 1,5 miljoonaa tonnia. Uusi vuokra nousee nelinkertaiseksi vanhaan vuokraan nähden. Vanhaa vuokraa on kuitenkin tarkistettu edellisen vuokra-ajan aikana vain kerran, joten vuokran nousu oli odotettavissa. Uusi vuokra on 1,22 miljoonaa euroa vuodessa, kun tähän saakka Suomi on maksanut Venäjälle euroa. Vuokraa tarkistetaan tästä lähtien 10 vuoden välein. (Liikenne ja viestintäministeriön tiedote ) Vuokran lisäksi Venäjä perii kanavaa käyttäviltä laivoilta merikanava-, luotsaus-, jäänmurto- ja agenttimaksuja. Myös Suomi laskuttaa laivoja ylläpitokustannusten kattamiseksi. Suomessa koko vuokraa ei kuitenkaan peritä kanavan käyttäjiltä, vaan suurin osa kustannuksista maksetaan valtion budjetista. Kanavasta aiheutuu kaikkiaan Suomen valtiolle yli 10 miljoonan euron kustannukset vuodessa, joista 6 miljoonaa euroa on kanavan ja Saimaan syväväylien ylläpitoa. Venäjän perimät maksut kanavaa käyttäviltä aluksilta olivat esimerkiksi vuonna 2005 noin euroa. Näistä merikanavamaksuja oli noin euroa, luotsausmaksuja noin euroa ja jäänmurtomaksuja noin euroa. (Liikenne ja viestintäministeriön tiedote ) Suomi ylläpitää kanavan ja vastaa huoltotien kunnosta sekä huolehtii luotsauksesta ja jäänmurrosta koko kanavan pituudelta. Luotsausliikelaitos perii aluksilta vuosittain 2,2 miljoonaa euroa. Venäjä vastaa luotsauksesta ja jäänmurrosta kanavalta Suomenlahteen johtavilla väylillä. (Liikenne ja viestintäministeriön tiedote ) Liikennöintioikeus kanavalla laajenee ja uuden sopimuksen mukaan myös kolmansien maiden matkustaja-alukset voivat liikennöidä kanavalla. Erona vanhaan sopimukseen uusi sopimus sisältää kaikki erillissopimukset, esimerkiksi matkustajaliikennesopimuksen. Tällä on pyritty edistämään matkailuelinkeinoa ja huviveneilyä kanavalla. Ainoastaan sota-alusten ja muussa kuin kaupallisessa tarkoituksessa liikkuvien alusten liikkuminen kanavalla on kielletty. Pääsy sallitaan myös kolmansien maiden valtionaluksille,
20 19 jotka eivät harjoita kauppamerenkulkua, jos Venäjän osapuoli myöntää siihen luvan. Sopimusluonnokseen on sisällytetty irtisanomislauseke kuten muissakin liikennealan valtiosopimuksissa Venäjän kanssa. Toinen osapuoli voi irtisanoa sopimuksen 12 kuukauden kuluessa kirjallisesta ilmoituksesta. (Liikenne ja viestintäministeriön tiedote ) Uudessa sopimuksessa on tarkasti lueteltu ne osa-alueet, joita vuokralla katetaan, mm. toimielimen toiminnan rahoittaminen, yleisen järjestyksen turvaaminen, tieliikenteen ohjaus, alusliikenteeseen liittyvät raja- ja tullitarkastusten kustannukset, rajamerkkien kunnossapito ja hoito, turvalaitteiden kunnossapito, alusliikenteen ohjaus ja tulokanavan mittojen säilyttäminen sekä muut kustannukset, jotka liittyvät vuokra-alueen käyttöön. Uudella sopimuksella on tärkeä vaikutus hoito- ja kustannusvastuun selkiyttämisessä sekä perittävien kustannusten määrittämisessä sopimuksessa siten, että uusia maksuja ja maksukorotuksia ei tehtäisi. Venäjän viranomaiset kantavat vastuun hallinnoimiensa väylien kunnossapidosta myös taloudellisesti. Tähän mennessä Suomi on vastannut ruoppaus- ja kunnossapitokustannuksista Suomenlahden tuloväylillä. (Liikenne ja viestintäministeriön tiedote )
21 20 5 Liikennöinti Saimaan kanavan kautta on kuljetettu vuosina kaikkiaan yli 50 miljoonaa tonnia tavaraa. Kanavan ja syväväylästön ylläpidosta on tavaraliikenteestä aiheutunut noin 10 miljoonan euron vuosikustannukset. Tulot luotsauksesta ja muista maksuista ovat olleet 2,7 miljoonaa euroa vuodessa. Tavaraliikenne on siten ollut valtiolle runsaat 7 miljoonaa euroa vuodessa tappiollista. Kuitenkin kuljetuksista on ollut merkittävää hyötyä kanavan vaikutusalueen teollisuudelle. Kanavaan ja syväväyliin sijoitetulle pääomalle ei nykyisellä liikennemäärällä saada katetta, mutta toiminta kestää vertailun muiden kuljetusmuotojen kanssa. Jos liikennemäärä saadaan kasvamaan, sen taloudellisuus paranee. Kapasiteettia kasvulle on runsaasti ja liikennejärjestelmä on kaiken kaikkiaan hyvässä kunnossa. (Sarkkinen ym. 2007, 204) 5.1 Kuluneet vuosikymmenet Saimaan kanavan viimeisimpien rakennustöiden jälkeen edellytykset liikenteelle olivat aivan toisenlaiset kuin 1930-luvulla, ja niinpä taloudelliset toiveet kanavan auetessa liikenteelle 1968 olivatkin korkealla. Tavaravirrat olivat kuitenkin ohjautuneet olosuhteiden pakosta muille kulkuväylille, kanavakuljetukseen sopivat alukset olivat suurelta osalta kadonneet ja satamien lastaustekniikka oli puutteellista. Niinpä kanavan liikenne ei täyttänytkään ensimmäisinä liikennekausina siihen asetettuja odotuksia. (Sarkkinen ym. 2007, 115) Kiinnostus vesitiekuljetuksia kohtaan alkoi jälleen kasvaa 1970-luvulla, koska tuolloin koettu energiakriisi nosti suhteellisesti enemmän muiden kuljetusmuotojen rahteja. Perinteinen sisävesiliikennemaa Neuvostoliitto kehitti sekä sisävesi- että meriliikenteeseen soveltuvia aluksia, ja niinpä Saimaa pääsi yhteyteen koko Neuvostoliiton laajan joki- ja kanavaverkoston kanssa. Sittemmin myös mm. länsisaksalaiset alukset löysivät tiensä Saimaalle ja avasivat suomalaisille Keski-Euroopan vesitiet. (Sarkkinen ym. 2007, 200) Kansainvälistyminen, monipuolistuminen ja ennen kaikkea kanavan mittojen suurentaminen mahdollistivat kanavaliikenteen kasvun. Voimakkaaseen kasvuun lähtenyt liiken-
22 21 ne vaatikin kanavassa liikennöivien alusten sallitun maksimikoon kasvattamista. Varustamoille ilmoitettiin, että erikoisluvalla kanavassa saivat liikennöidä jopa 82,5 metriä pitkät ja 12,6 metriä leveät alukset 4,35 metrin syväyksellä ja 24,5 metrin ilmakorkeudella. Niinpä vuonna 1973 ylitettiin kanavaliikenteessä ensimmäistä kertaa tonnia, miljoonan tonnin rajapyykki ohitettiin vuonna 1979 ja vuoteen 1990 mennessä liikenne oli yli kolminkertaistunut 1970-luvun alun lukuihin verrattuna ollen 1,8 miljoonaa tonnia. Saimaan kanavan tavaraliikenteessä ylitettiin kahden miljoonan tonnin rajapyykki vuonna 2001, ja sen jälkeen on tavaraliikenne pysynytkin yli tuon edellä mainitun rajan. (Sarkkinen ym. 2007, 200) 1991 astui voimaan raskaan polttoöljyn täydellinen kuljettamiskielto Saimaalla. Muita nestemäisiä polttoöljyjä kuljettavissa aluksissa tulee olla kaksoispohja ja laidoitus. Käytännössä tämä tarkoitti kaikkien öljykuljetusten loppumista sisävesistöissä. Niinpä vuoden 1992 jälkeen Saimaan kanavassa ei ole enää kuljetettu öljyä. (Rakennettu ympäristö, 27) 2000-luvulla Saimaan kuljetusten tärkeimpänä tuotteena on ollut puu eri muodoissaan: mm. raakapuu, hake, sahatavara, sellu, puuhioke, paperi ja kartonki. Tärkeitä tuontiraaka-aineita ovat kivihiili, koksi ja raakamineraalit sekä lannoitteet. (Saimaan sisävesiliikenteen kehittämisselvitys) 5.2 Liikennöinti vuonna 2008 Vuonna 2008 Saimaan kanavan tavaraliikenne oli 2,12 miljoonaa tonnia eli tonnia edellisvuotta enemmän, vaikka alkuvuonna odotukset kanavaliikenteen kehityksestä olivat hieman pessimistiset. Muun muassa Venäjän mahdollisten puutullien vaikutuksia pelättiin. Raakapuuta tuotiin kuitenkin enemmän kuin vuonna 2007, yhteensä tonnia. (Merenkulkulaitoksen tilastotiedote ) Kanavalla on nykymuodossaan kapasiteettia liikennemäärien kasvattamiseksi noin 7 miljoonaan tonniin vuodessa. Saimaan kanavan liikennekausi on keskimäärin 9,5 kuukautta vuodesta, josta jäänmurtoavustusta tarvitaan noin kahden kuukauden ajan. Merenkulkulaitoksen teettämä selvitys kanavan talviliikenteen edellyttämistä toimenpiteistä valmistui vuonna Sen mukaan ympärivuotisuuden edellyttämät investoinnit ovat miljoonaa euroa. (Meri- ja sisävesiväylien kehittämisohjelma )
23 22 Metsäteollisuustuotteiden vienti väheni edellisvuodesta. Sitä vietiin kaikkiaan tonnia, josta sahatavaraa oli tonnia, sellua tonnia ja paperituotteita tonnia. Vanerin ja muiden puulevyjen vientiä ei ollut juuri lainkaan. (Merenkulkulaitoksen tilastotiedote ) Raakamineraalien kuljetukset vähenivät hieman johtuen rakentamisen hiipumisesta. Kuljetuksia oli kuitenkin tonnia. Polttoturvetta tuotiin Virosta Kuopioon tonnia ja kivihiiltä Ristiinaan tonnia. Kaikkiaan kivihiiltä kuljetettiin tonnia. (Merenkulkulaitoksen tilastotiedote ) Imatralla Vuoksen sataman tavaraliikenne ylsi ennätykselliseen tonniin. Siilinjärvellä liikenne oli tonnia, Joutsenossa tonnia, Kuopiossa tonnia. Vuoksen vesistön kokonaisliikenne mukaan lukien uitot, proomuliikenteen ja liikenteen Saimaan kanavan kautta oli 3 miljoonaa tonnia eli vuoden 2007 kanssa samalla tasolla. (Merenkulkulaitoksen tilastotiedote ) Kuva 4. Lähde: Merenkulkulaitoksen tilastotiedote
24 23 Kuva 5. Alusten ja puutavaralauttojen määrä Saimaan kanavan Pällin sululla (Merenkulkulaitos, Saimaan kanavan ja muiden sulkukanavien tilastotaulukot 2008)
25 24 6 ALUSTURVALLISUUS Saimaan kanavassa ja sen takaisella syväväylällä puitteita alusten turvalliselle kululle joudutaan jatkuvasti kunnostamaan ja ylläpitämään mm. mittauksilla ja ruoppauksilla sekä merikarttoja päivittämällä ja merimerkkejä huoltamalla. Luotsauksella on merkittävä osuus turvallisessa navigoinnissa. Lähinnä informaatiotehtävissä toimiva Saimaa VTS edistää turvallisuutta koko syväväylän alueella. 6.1 Merenmittaus ja merikartat Koska nykyään alukset ovat yhä isompia ja nopeampia, on tarkan merenmittauksen tärkeys korostunut entisestään. Väylien, matalikkojen ja merimerkkien sijainnit perustuvat pääosin GPS-satelliittien antamaan paikkatietoon. GPS onkin korvannut esimerkiksi aiemmin käytetyt optiset mittaukset lähes kokonaan. Samalla kun kaikuluotain antaa tietoja pohjanmuodoista, kertoo GPS-järjestelmä aluksen tarkan sijainnin. Mekaanisten syvyysmittausten ohella syvyyksiä määritellään kaikuluotauksen sekä pohjan muodoista tarkan kuvan antavan monikeilainteknologian avulla. Näitä tutkimuskeinoja hyväksi käyttäen edetään suunniteltua luotauslinjaa pitkin ja saatu numeerinen tieto tallennetaan tietokoneeseen. Merenmittaus jaetaan kahteen alalajiin, alueluotaukseen sekä väylä- ja tutkimusluotaukseen. Alueluotauksessa pohjaa ei luodata täysin peittävästi, vaan mitataan riittäväksi katsotulla tarkkuudella alueen yleiset syvyysarvot niin, että luotauslinjojen välimatka on metriä. Väyläluotauksissa selvitetään, mitkä väylänkohdat ovat tarpeeksi syviä ja mitkä puolestaan tarvitsevat lisätutkimuksia. Luotauslinjojen välimatka toisistaan on tässä tekniikassa noin metriä. Tutkimusluotauksissa luotausväli on noin 5 metriä. Näillä luotauksilla selvitetään tarkasti ruopattavien maa- tai kivimassojen tilavuudet ja niiden laatu. Luotausaluksella, tukialuksella tai merenmittaustoimistossa tehtävän luotaustietojen jatkokäsittelyn ja yhdistämisen jälkeen materiaali annetaan kartantekijöille. Sisävesillä on yksi merenmittausretkikunta ja se on jaettu kahteen alusyksikköön eri vesistöissä. (Merenmittaus, Merenkulkulaitos)
26 25 Suomalaisen merikartaston muuttaminen kansainväliseen standardiin aloitettiin vuonna Uudistuksessa muuttuvat paitsi karttojen värit, niin myös symboliikka ja koko koordinaattijärjestelmä, jossa Kansallinen koordinaattijärjestelmä (KKJ) muutetaan kansainväliseen WGS-84-järjestelmään. Siirtymäkauden aikana vanhoja, pääväritykseltään vihreitä merikarttoja päivitetään normaalisti, kunnes koko merikartasto on uusittu sisävesien osalta vuoden 2010 loppuun mennessä. Uusina, sinisinä merikarttasarjoina on jo julkaistu sisävesiltä järvialueen merikarttasarjana (L) Lappeenrannasta Savonlinnaan ja merikarttasarjana (M) Savonlinnasta Kuopioon. Saimaan kanavan kartasto (S) on edelleen vanhan tyylistä vihreää sarjaa. (Merikartat, Merenkulkulaitos) 6.2 Merimerkit ja väylänhoito Kansainvälinen sopimus yhteiseen viitoitusjärjestelmään siirtymisestä tehtiin luvulla. Uudistus yhdistettiin onnistuneesti vanhojen puuviittojen korvaamiseen ja toimeenpantiin Suomessa sisävesillä Suomessa olosuhteet navigoinnille ovat usein vaikeat jäiden, huonojen näkyvyysolosuhteiden tai kapeiden väylien vuoksi. Väylämerkinnät osoittavat väylän käyttäjälle harauksilla tai syvyysmittauksilla varmistetun väylän reunat ja helpottavat näin navigointia. Viitoilla siis merkitään väylän reunat ja keskiväylällä kulkemista helpottaa linjamerkintä. Lisäksi paikantamista varmistetaan kummeleilla ja loistoilla, joita varustetaan myös valoilla öisen navigoinnin helpottamiseksi. (Turvalaitetyypit, Merenkulkulaitos) Linjamerkintä koostuu valolaitteesta, kannatintelineestä ja lujitemuovista rakennetusta linjataulusta. Valkoisiksi värjättyjä kivikasoja eli kummeleita on yhä väylien varsilla, vaikkakaan uusia ei enää rakenneta. Niiden sijaan on alettu rakentaa heijastavia, kirjaintunnuksen sisältäviä levykummeleita. (Turvalaitetyypit, Merenkulkulaitos) Järvi-Suomen alueelle ei ole rakennettu lainkaan majakoita. Kiinteitä loistoja on noin 800 kpl ja valaistuja eripaksuisia valoviittoja on noin 400 kpl. Ylläpidettävien turvalaitteiden kokonaismäärä on noin 3000 kappaletta. Päiväliikennettä ohjaavat valottomat linjataulut, muoviviitat ja kummelit. Nykyään loistot toimivat aurinko- tai tuulienergialla. Lisäksi käytetään maista saatavaa verkkovirtaa. (Turvalaitteet 2007, Merenkulkulaitos)
27 26 Väylämerkkien hoito on Järvi-Suomen merenkulkupiirillä. Myös kunnat ylläpitävät turvalaitteita, kuten poijuviittoja, linjatauluja ja kummeleita, mutta Järvi-Suomen merenkulkupiirin väylänhoitohenkilöstö valvoo myös yksityisten vesiliikennemerkkien ja turvalaitteiden kuntoa. Vuonna 2005 Merenkulkulaitokselle aiheutui koko Suomen väylänpidosta 30,6 miljoonan euron menot, joista sisävesien kauppamerenkulun ja kanavien menot olivat 6,7 miljoonaa euroa eli 22 %. (Meri- ja sisävesiväylien kehittämisohjelma ) 6.3 Saimaa VTS Saimaa VTS kattaa koko Saimaan syväväylän alueen. Alusvalvonta on toiminnassa ympärivuorokautisesti ja sijaitsee Lappeenrannassa Mälkiän sulun läheisyydessä. Täältä alkaa myös VTS-alue. Ennakkoilmoitus saapumisesta on tehtävä Nuijamaan järvellä valtakunnan rajan ylityksen yhteydessä. Alusten on ilmoittauduttava myös tullessaan VTSalueelle sekä määrätyissä paikoissa syväväylän varrella. Ilmoittautuminen tapahtuu VHF-kanavalla 9. Myös satamista lähdettäessä on tehtävä ilmoitus. Ilmoitusvelvollisuus koskee kaikkia yli 24 metrisiä aluksia. (Masters Guide, Saimaa VTS) Saimaa VTS työllistää seitsemän henkeä, joista viisi suorittaa varsinaista monitorointityötä. VTS:llä ei ole käytössä tutkia vaan se seuraa ainoastaan alusten lähettämää AISdataa. Tämän vuoksi Saimaa VTS onkin ainoastaan informatiivinen liikennevalvontayksikkö, eikä se anna navigoinnillista apua aluksille. (vierailu: Saimaa VTS ) 6.4 Luotsaus Saimaan alueen luotsauksesta huolehtii Luotsausliikelaitos. Vuonna 2004 Merenkulkulaitoksen luotsausyksikkö aloitti itsenäisen toimintansa valtion Luotsausliikelaitoksena ja se huolehtii nyt valtakunnallisesta luotsauspalvelujen tarjonnasta. Suomessa on 13 luotsiasemaa, joista Saimaan alueen eteläisempi luotsiasema sijaitsee Lappeenrannassa. Täällä työskentelee 2 luotsivanhinta ja 23 luotsia. Puumalassa sijaitsee luotsien tukiasema, jossa työskentelee 1 luotsivanhin, 6 luotsia ja 4 luotikutterinhoitajaa. Toinen Saimaan pääluotsiasema sijaitsee Savonlinnassa. Täällä työskentelee 1 luotsivanhin, 10 luotsia ja 4 luotsikutterinhoitajaa. Varkauden Vuokalassa on toinen tukiasema, jossa
28 27 työskentelee 1 luotsivanhin, 5 luotsia ja 4 luotsikutterinhoitajaa. Yhteensä Saimaan alueen luotsaus työllistää suoraan 61 henkeä. (Luotsiasemat Suomessa, Merenkulkulaitos) Luotsaus hoidetaan jaksoissa. Kanavaluotsi luotsaa aluksen kanavassa Mälkiän sululle asti. Tässä luotsi vaihtuu ja seuraava luotsi vie aluksen Lappeenrantaan, Vuoksen satamaan tai Pelloksen satamaan. Pohjoiseen jatkava alus vaihtaa luotsia jälleen Puumalan kohdalla. Seuraava luotsinvaihto tapahtuu Savonlinnassa, josta kyytiin nouseva luotsi luotsaa aluksen syväväylän itäistä haaraa pitkin Vuokalan tukiasemalle. Täältä kyytiin nouseva luotsi vie aluksen syväväylän itäisen haaran loppuun eli aina Joensuun satamaan asti. Läntistä haaraa kuljettaessa luotsi vie aluksen Varkauteen, Taipaleen kanavalle asti, jossa luotsi jälleen vaihtuu. Tässä kyytiin nouseva luotsi luotsaa aluksen aina Kuopioon asti. Nykyisin merenkulkulaitos pyrkii kuitenkin kouluttamaan luotseja pidemmille luotsausmatkoille, ja siksi esimerkiksi Mälkiältä pohjoiseen vievät luotsit harjoittelevat myös kanavaluotsausta niin, että ehkä tulevaisuudessa yksi luotsi voisi hoitaa niin kanavaosuuden kuin luotsauksen Etelä-Saimaan satamiin. (vierailu: Saimaa VTS ) Luotsintilaus voidaan tehdä tilauslomakkeella, sähköpostitse, puhelimella tai faksilla. Ennakkotilaus on tehtävä 24, 6 ja 3 tuntia ennen luotsipaikalle saapumista. Luotsinvälitykseen on myös annettava ennakkotiedot 24, 6 ja 2 tuntia ennen satamasta lähtöä. (Ennakkotilauksen tekeminen, Luotsausliikelaitos) Luotsausmaksut on jaettu luotsattavan aluksen nettovetoisuuden perusteella kolmeen luokkaan: alle 200-, ja yli 1000-bruttorekisteritonnisiin aluksiin. Lisäksi luotsausmatka vaikuttaa maksun suuruuteen. Taulukointi loppuu 100 meripeninkulman luotsimatkaan. Tämän ylittävältä matkalta laskutetaan 25 euroa jokaista meripeninkulmaa kohti. Saimaan kanavalla ja Saimaan vesistöalueella peritään pienempää perusmaksua kuin muualla Suomessa. Myös odotusmaksut peritään taulukon mukaisesti odotettavasta ajasta riippuen. (Valtioneuvoston asetus 1396/2006) Luotsauslaki määrittää alusten luotsausvelvollisuudet. Aluksella on Saimaalla luotsinkäyttövelvollisuus, mikäli aluksen lastin vaarallisuus tai haitallisuus taikka aluksen koko sitä edellyttää. Myös ei-kaupallista toimintaa harjoittavan ulkomaalaisen aluksen on käytettävä luotsia. Muutamia poikkeuksia kuitenkin on. Venäläistä alusta, joka liikennöi
29 28 vain Saimaan kanavan vuokra-alueella, asetus ei koske. Myöskään Saimaan vesialueella liikennöivät kotimaanliikenteen alukset, ne alukset joille Merenkulkulaitos on myöntänyt luotsausvapauden ja päälliköt, joille Merenkulkulaitos on myöntänyt linjaluotsikirjan, saavat liikennöidä alueella ilman luotsia. (Luotsauslaki N:o 940/2003)
30 29 7 SATAMAT Saimaan syväväylän varrella on yhteensä 21 satamaa. Satamapaikkakuntia ovat Siilinjärvi, Kuopio, Varkaus, Joensuu, Kitee, Savonlinna, Ristiina, Imatra, Joutseno ja Lappeenranta. Teollisuus omistaa satamista 13 ja kunnat 5. Suurimmat, yli tonnia vuonna 2007 käsitelleet satamat ovat Lappeenranta, Joutseno, Imatra, Joensuu ja Varkaus. Yli puolet liikenteestä keskittyy Etelä-Saimaan satamiin. (Sisävesiliikenteen kehittämisselvitys) Kuva 6. Syväväylän varren satamat (Sisävesiliikenteen kehittämisselvitys)
31 30 Satamien välinen yhteistyöelin, Saimaan satamien neuvottelukunta, kokoontuu kerran vuodessa. Tapaamiseen osallistuvat Lappeenrannan, Savonlinnan, Kuopion, Varkauden ja Joensuun satamajohtajat, suurimpien ahtaustoimintaa harjoittavien yritysten edustajat sekä Merenkulkulaitoksen Järvi-Suomen yksikön edustusto. Satamajohtajat toimivat vuorotellen kaksivuotiskauden ajan puheenjohtajina. Vuonna 2009 puheenjohtajana toimii Lappeenrannan satamajohtaja. Neuvottelukunnan puheenjohtaja myös edustaa Saimaan satamia satamaliitossa. Neuvottelukunnan tarkoituksena on jakaa tietoa ja suunnitella yhteisiä suuntaviivoja alueen kehittämiseksi. (haastattelu: J. Nikku ) 7.1 Lappeenrannan satama Suojaisa ja selkeä reitti satamaan sekä Saimaan luomat hyvät vesiyhteydet sisämaahan ovat luoneet erinomaiset edellytykset Lappeenrannan merkittäväksi kauppapaikaksi muodostumiselle. Sisävesien alukset alkoivat jo 1800-luvun puolivälissä olla niin suuria, että ne tarvitsivat rantautumiseensa ja lastaamiseensa laitureita. Kunnollista satamaa ei kuitenkaan rakennettu, ja sen seurauksena Saimaan kanavan valmistuttua laivaliikenne pääosin ohitti Lappeenrannan. Sataman parannustyöt aloitettiin vasta, kun havaittiin sataman olevan edellytys rautatien saamiselle kaupunkiin. Ensimmäiset kunnolliset laivalaiturit saatiin lopulta valmiiksi 1870-luvun lopulla ja vesikuljetuksia rautatielle jatkava, satamaan asti yltävä Riihimäki Pietari-rautatiehen liittyvä yhdysrata otettiin käyttöön vuonna Nykypäivänä Lappeenrannan Mustolan rahtisatama on lastinkäsittelymäärältään suurin Saimaan satamista. (Kalenoja, Mäntynen, Pöllänen. 2005, 54-55) Matkustaja-alusliikenne Lappeenranta on ollut monipuolinen satamakaupunki jo 1800-luvun loppupuolelta saakka. Matkustajaliikennettä harjoitettiin pienehköillä aluksilla Puumalaan ja suuremmilla Saimaan höyrylaivoilla aina Savonlinnaan asti luvulla Lappeenrannan satamassa vieraili purjehduskauden aikana noin 30 matkustaja-alusta, joista enimmillään oli säännöllisessä reittiliikenteessä. (Kalenoja ym. 2005, 26) Lappeenrantaa käytettiin myös välisatamana mm. Viipuriin ulottuvilla reiteillä. Nykyisin matkustaja-alussatamasta pää-
32 31 see risteilylle aina Kuopioon saakka. Myös Venäjän puolelle on jonkin verran risteilyliikennettä. (Saimaa Travel) Tavaraliikenne Mustolan satama sijaitsee Saimaan kanavan varrella 20 km:n päässä Venäjän rajasta lähellä Venäjän maantie-, rautatie- ja jokiverkkoa. Mustolasta johtaa rautatie Venäjälle ja Kaukoitään. Suora liikenne on mahdollista, sillä Suomen ja Venäjän raideleveydet ovat yhtenevät. Satamassa vierailevien laivojen koko on sama kuin Euroopan suurilla jokiverkoilla. Satama on Lappeenrannan kaupungin omistama. Päätöksenteosta vastaa suurimmaksi osin satamajohtaja. Kaupunginvaltuusto päättää ainoastaan perittävien satamamaksujen suuruudesta. Sataman liikevaihto onkin sisällytetty kaupungin liikevaihtoon. Satama on osa eurooppalaista TEN-verkkoa (ks. s. 47). Mustolan kanavasatamassa on seitsemän 90 metrin mittaista laivapaikkaa. Kahdelle laivapaikalle on suora rautatieyhteys. Satamaterminaalissa on n m 2 päällystettyä ja n m 2 päällystämätöntä kenttätilaa. Katettuja varastoja on m 2. Valmista konttikenttää on 10 ha ja laajennusmahdollisuus löytyy 150 hehtaarille. Jäähdytyskonteille on 20 sähköpaikkaa. Liikutettavia nostureita on tarjolla 17 kappaleita. Nosturitoiminta on ulkoistettu niin, että nostureita saadaan käyttöön tarpeen mukaan. Vuonna 2008 satama käsitteli tonnia tavaraa. Satamassa vieraili vuoden aikana 140 laivaa. Eniten käsiteltiin hiiltä, puuta, kiveä ja suolaa. Rahtiliikenteen tonnimäärät ovat viime vuosina kuitenkin vähentyneet. Vuonna 2005 sahatavaran vienti vesiteitse väheni merkittävästi, kun UPM siirsi kuljetuksiaan länsirannikolle. Myös vuosittain vierailevien alusten määrä on vähentynyt noin 200:sta 150:een vuoden 2004 jälkeen. Vuosi 2009 näyttää edellisvuotta hiljaisemmalta. Huhtikuun puoleen väliin mennessä satamassa vieraili ainoastaan yksi alus, kun normaalivuosina kävijöitä olisi ollut jo lähemmäs kymmentä.
33 32 Ahtaustoimintaa Mustolassa harjoittaa nykyisin vain Oy Saimaa Terminals Ab. Satamahenkilökuntaa on töissä neljä: satamavalvoja, kaksi toimistohenkilöä ja yksi satamatyöntekijä. Ympärivuorokautinen vartiointi on ulkoistettu, mutta koko sataman alueella työskentelee arviolta 400 työntekijää. Epäsuorasti satama työllistää henkilöä. Varastointi- ja huolintayrityksiä alueella ovat Stena Metalli Oy, Cemex Oy, Oy Saimaa Lines Ltd, Geodis Wilsom, CHS logistics, Eurohuolinta ja Lappeenranta Free Zone Oy Ltd. Näistä toiminnoista suurin osa ei laivaa käsittelemiään tuotteita vaan varastot toimivat lähinnä välivarastoina rekka- tai rautatiekuljetuksille. Talvisin satamatoiminnan ollessa alusten puolesta pysähdyksissä muiden kuljetusmuotojen tuomien tuotteiden välikäsittely jatkuu. Lappeenranta Free Zone Oy Ltd:n Mustolan vapaavaraston alueella on runsaasti varastokenttiä sekä katettua varastotilaa m2. Vapaavarasto tarjoaa tullivapaan, turvallisen varastointimahdollisuuden ja hyvät rautatie-, maantie- ja vesiliikenneyhteyden aivan Venäjän rajalla. Sataman tuotot tulevat pääosin alus- ja tavaramaksuista sekä maa- ja vesialueiden vuokrista. Suurimpia menoeriä muodostavat satama-alueen puhtaanapitokulut, vartiointi ja sähkö. Mustola on ainoa paikka Saimaalla, johon alukset voivat jättää pilssivetensä. Keräyksen hoitaa Phoenix Collector. Myös biojätettä, ongelmajätettä ja kuivajätettä on mahdollisuus jättää haluttaessa. (Haastattelu: J. Nikku ) Syväväylä Lappeenrannasta Savonlinnaan Kanavan suulta syväväylä suuntautuu pohjoiseen kohti Puumalaa. 15 kilometrin jälkeen väylästä haarautuu reitti kohti Imatraa. Reittivaihtoehtoja Puumalaan päin Saimaan selän yli on kaksi: eteläinen tai pohjoinen. Puumalan salmen jälkeen syväväylä kääntyy jyrkästi kohti pohjoista. Täällä vastaan tulee hyvin kapea ja hidas vesitieosuus Pahikan salmen kohdalla. Tästä väylä jatkaa pohjoiseen kohti Vekaransalmen lossia. Lossin kohdalla väylä kapenee ja hankaloituu. Vekaralta väylä suuntautuu koilliseen kohti Savonlinnaa. (Suikkanen 2000b, 22, 41, 46)
34 Savonlinnan satama Savonlinnassa on kaksi satamaa: Haislahden satama ja matkustajasatama. Haislahden satama on mitoitettu muiden syväväyläsatamien mukaan Saimaan kanavan suurimmalle laivakoolle. Tässä satamassa rahdataan noin tonnia vuodessa ja satama on ympärivuotisessa käytössä. (Suikkanen 2000b, 49) Haislahden rahtisatama sijaitsee kilometrin päässä Savonlinnan keskustasta. Asfaltoitua varastointipinta-alaa on satama-alueella 6000 m 2 ja asfaltoimatonta 5000 m 2. Laiturille on suora rautatieyhteys. Lisäksi satama tarjoaa korjaustelakointipalveluja. (Saimaan satamat englanniksi) Savonlinnassa väylä kulkee Kyrönsalmen läpi. Tässä salmessa on kaksi avattavaa siltaa. Eteläisempi, rautatiesilta rajoittaa jonkin verran rautatieliikennettä. Myös pohjoisemman maantiesillan avaaminen laivaliikenteen ajaksi aiheuttaa ruuhkaa puolin ja toisin. Kyrönsalmi on voimakkaan virran ja ahtauden vuoksi syväväyläverkon ongelmallisin paikka. Sitä pidettiin riskialttiina jo suunnitteluvaiheessa. Väylän suuntauksen Kyrönsalmessa määrää yhdistetyn rautatie- ja maantiesillan laiva-aukko ja Olavinlinnan kohdalla oleva ahdas sola. (Sarkkinen ym. 2007, 126) Syväväylän siirtämistä Kyrönsalmesta Laitaatsalmeen on selvitetty. Uusi Laitaatsalmen väylä siltoineen liittyy niin kiinteästi Savonlinnan ohitustien rakentamiseen että se odottaa edelleen kalliin ja asemakaavallisesti vaikean tie- ja väylähankkeen toteutusta. Syväväylän siirtämisen myötä myös rahtisataman siirto saattaa olla edessä. (Sarkkinen ym. 2007, 126) Savonlinnasta syväväylä pääväylineen jatkaa Haapavettä luoteeseen ja Torakkaluodon jälkeen edelleen Varkauteen. Torakkaluodon kohdalla on kapea ja hankala vesiosuus siinä liikkuville rahtialuksille. (Suikkanen 2000b, 54-55)
Esa Sirkiä, dipl.ins. / MKL Väylänpito Itä-Hämeen liiton vesiliikenneseminaari 2008 Heinola
Sisävesiliikenne ja väylät näkymät ja mahdollisuudet Esa Sirkiä, dipl.ins. / MKL Väylänpito Itä-Hämeen liiton vesiliikenneseminaari 2008 Heinola 6.5.2008 Sisältö Sisävesi-infrastruktuuri Liikenne sisävesillä
15.5.2015. Saimaa VTS Master s Guide
15.5.2015 Saimaa VTS Master s Guide 2 Sisällysluettelo 1 ALUSLIIKENNEPALVELUUN OSALLISTUMINEN... 3 2 VTS-ALUE... 3 3 LIIKENNEILMOITUKSET... 3 3.1 Vaadittavat ilmoitukset... 3 3.2 Avatattavat sillat...
Henkilö- ja tavarakuljetukset Saimaalla
Henkilö- ja tavarakuljetukset Saimaalla Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 2016 26.10.2016 Vienti Saimaalta: kohdesatamat 26.10.2016 Tero Sikiö 2 Tuonti Saimaalle: lähtösatamat 26.10.2016 Tero Sikiö
SAIMAAN VESILIIKENTEEN TULEVAISUUDEN NÄKYMIÄ
SAIMAAN VESILIIKENTEEN TULEVAISUUDEN NÄKYMIÄ Kommenttipuheenvuoro Itä-Suomen liikennestrategiapäivillä Savonlinnan seudun kuntayhtymä Waterways Forward -projekti Vesiliikenne on olennainen osa Itä-Suomen
KOTKA VTS MASTER'S GUIDE
1 (5) KOTKA VTS MASTER'S GUIDE Alusliikennepalvelut Alusliikennepalveluista säädetään Alusliikennepalvelulaissa 623/2005 ja Valtioneuvoston asetuksella alusliikennepalvelusta 763/2005 ja 1798/2009. ALUSLIIKENNEPALVELUUN
VIENTI- /TUONTILOGISTIIKAN HAASTEET -SEMINAARI
VIENTI- /TUONTILOGISTIIKAN HAASTEET -SEMINAARI Tampere 13.10.2011 Markku Mylly Toimitusjohtaja Suomen Satamaliitto ry. Esityksen sisältö. Suomen Satamaliitto ry. Satamaverkko Suomessa Merikuljetukset Suomen
Korjausvelkahankkeet ja muuta ajankohtaista vesiväylänpidosta. Vesiväyläpäivät 6.4.2016 6.4.2016
Korjausvelkahankkeet ja muuta ajankohtaista vesiväylänpidosta Vesiväyläpäivät 6.4.2016 6.4.2016 Korjausvelkahankkeet Ns. korjausvelkapaketista vesiväylien kunnostukseen 10,5 M Saimaan kanavan alaporttien
Meriliikennevirrat Suomenlahdella 2007 & 2015. Jenni Kuronen
Meriliikennevirrat Suomenlahdella 2007 & 2015 Jenni Kuronen 0 Suomenlahden meriliikennevirrat WP1 Tavoitteet: Selvittää Suomenlahden meriliikennevirrat v. 2007 Tuottaa tulevaisuusskenaarioita Suomenlahden
West Coast VTS Master s Guide
West Coast VTS Master s Guide 23.5.2014 2 Sisällysluettelo 1 ALUSLIIKENNEPALVELUUN OSALLISTUMINEN... 3 2 VTS-ALUE... 3 2.1 Pori VTS sektori... 3 2.2 Rauma VTS sektori... 3 3 LIIKENNEILMOITUKSET... 4 3.1
Liikennehallinnon virastouudistus
Menetelmäpäivä 28.1.2010 Liikennehallinnon virastouudistus - Katri Eskola, Liikennevirasto Liikennehallinnon virastouudistus 1.1.2010 toimintansa aloitti Liikennevirasto, johon yhdistyivät kaikki kuljetusmuodot:
4 Tavaramaksusta ovat vapaat seuraavat tavarat:
1 RAAHEN KAUPUNGIN SATAMAMAKSUTAKSA 2014 Sataman johtokunta 26.11.2013 Voimassa 1.1.2014 alkaen TAVARAMAKSU Yleiset perusteet 1 Tavaramaksu on suoritettava tämän taksan maksutaulukkojen mukaisesti vesitse
Luotsauslaki. EDUSKUNNAN VASTAUS 35/2003 vp. Hallituksen esitys luotsauslaiksi. Asia. Valiokuntakäsittely. Päätös. EV 35/2003 vp HE 39/2003 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 35/2003 vp Hallituksen esitys luotsauslaiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä luotsauslaiksi (HE 39/2003 vp). Valiokuntakäsittely Liikenne- ja viestintävaliokunta on
JOHDANTO SYVÄSATAMA. Voimakkaasti kehittyvä satama
JOHDANTO Saimaan Satamat Oy on kaupungin 100 % omistama osakeyhtiö. Yhtiö on perustettu 1.5.2012. Saimaan Satamat Oy toimii satamanpitäjänä jonka toimintaan kuuluu mm. satama-alueen ja siihen liittyvän
MERIKARVIAN SATAMA. Satamamaksutaksa
MERIKARVIAN SATAMA Satamamaksutaksa Satamamaksutaksaa koskevat yleiset määräykset 1. Satamamaksutaksan mukainen lasku on maksettava laskussa mainittuun eräpäivään mennessä. Viivästyskorko on korkolain
Kimolan vesiväylähanke
Kimolan vesiväylähanke 1 Hankkeen kuvaus Kimolan vesiväylähanke on elinkeinojen kehittämishanke, jossa laaditaan suunnitelmat kanavan muuttamiseksi veneille ja aluksille soveltuvaksi sulkukanavaksi. Kimolan
BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014. Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle
BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014 Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ylijohtaja Matti Räinä Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Valtionhallinnon muutokset koskien
Kimolan kanavahanke. Tilannekatsaus Edunvalvontapäällikkö Petteri Portaankorva
Kimolan kanavahanke Tilannekatsaus Kimolan kanava 50 vuotta Kimolan uittokanava on vuodesta 1966 lähtien yhdistänyt Konniveden kaakkoisosassa sijaitsevan Pohjanlahden ja Pyhäjärven luoteisosassa sijaitsevan
Radikaali. vesiliikenne
Radikaali vesiliikenne Vesillä liikkumiseen liittyy useita samoja haasteita kuin maalla liikkumiseen. Navigointi vesiliikenteessä vaatii vielä enemmän paikantamista ja ympäristön tuntemusta kuin maaliikenteessä.
SAIMAAN KANAVA JA SEN LIIKENNE
SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULU Tekniikka Lappeenranta Logistiikka Noora Salmelin SAIMAAN KANAVA JA SEN LIIKENNE Opinnäytetyö 2010 TIIVISTELMÄ Noora Salmelin Saimaan kanava ja sen liikenne, 36 sivua Saimaan
Sisällysluettelo LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (4) Dnro 1280/090/ VESILAIN MUKAINEN LUOKITTELU... 3
LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (4) Sisällysluettelo 1 VESILAIN MUKAINEN LUOKITTELU... 3 2 LIIKENNEVIRASTON VESIVÄYLÄLUOKITUS... 3 2.1 Perusluokitus... 3 2.2 Tekniset määrittelyt (täydennysosio perusluokitukseen)...
Ajankohtaista meriväylillä ja talvimerenkulussa Simo Kerkelä/ Keijo Jukuri. Kalajoki 15.11.2013
Ajankohtaista meriväylillä ja talvimerenkulussa Simo Kerkelä/ Keijo Jukuri Kalajoki 15.11.2013 Toteutuksessa olevat väylien kehittämishankkeet Perämerellä Pietarsaaren 11 metrin väylähanke Pietarsaaren
Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 10/
Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 10/20.6.2000 LUOTSAUSOHJEET S Merenkulkulaitos on 14.6.2000 antanut luotsauslain (90/1998) 14 :nja luotsausasetuksen (92/1998) 10 :n nojalla uudet luotsausohjeet. Ohjeet
Ulkomaankaupan kuljetukset 2012
Kauppa 2013 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2012 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 9 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;
Ulkomaankaupan kuljetukset 2014
Kauppa 2015 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2014 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (milj. tonnia; osuus%) Maantiekuljetukset; 3,5; 8 % Muut kuljetukset; 0,3; 1 % Rautatiekuljetukset;
FINNPILOT PILOTAGE OY Luotsauksen palveluehdot 1.1.2015
FINNPILOT PILOTAGE OY Luotsauksen palveluehdot 1.1.2015 Luotsauspalvelua koskevat yleiset palveluehdot alusliikenteen toimijoille. Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Palveluehtojen soveltaminen ja voimassaolo...
Luotsattavat väylät ja luotsipaikat
1 (37) Antopäivä: 6.3.2018 Voimaantulopäivä: 15.3.2018 Säädösperusta: Luotsauslaki (940/2003) 21 :n 3 momentti Voimassa: toistaiseksi Muutostiedot: Kumoaa Liikenteen turvallisuusviraston määräyksen luotsattavista
ARVOSTELU Oikeat laput oikeissa laatikoissa Tehtäväkäskyn vastainen suoritus
Järvikoitos Etelä-Karjalan partiolaisten syys-pt 10.-11.9.2011 Lauritsalassa TEHTÄVÄKÄSKY Sarja SI PU RU HA Rasti 7 7 8 8 Tehtävä 8 8 11 11 Maksimipisteet 5 5 5 5 Taitotehtävä Saimaa ELÄMÄÄ Vartion tehtävänä
Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla
Suomi - saari Euroopan sisämeren rannalla Tekniikan päivät 16.1.2008 klo 9 Dipoli, Espoo professori Ulla Tapaninen Turun yliopisto / Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus Merikotka tutkimuskeskus
SÄÄDÖSKOKOELMA. 1998 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä helmikuuta 1998 N:o 90 97. Luotsauslaki. N:o 90
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä helmikuuta 1998 N:o 90 97 SISÄLLYS N:o Sivu 90 Luotsauslaki... 205 91 Asetus luotsauslain voimaantulosta... 208 92 Luotsausasetus... 209 93 Asetus
Juha Nurmi ja veneilyjaosto
Juha Nurmi ja veneilyjaosto 9.10.2017 Kulku mereltä Saimaan kanavan kautta tai kumikanavana pyörien päällä Suomen suurin sisävesistö Saimaan syväväylän kulkusyvyys on 4,35m ja aluksen max korkeus on 24,5
Satamien rooli logistiikkaketjussa, sekä elinkeinoelämän ja liikennepolitiikan määrittelyn välinen yhteys
Satamien rooli logistiikkaketjussa, sekä elinkeinoelämän ja liikennepolitiikan määrittelyn välinen yhteys Esityksen rakenne: Väyläverkon yleistavoitteet ja makrotalouden näkökulma Satamaverkko ja satamien
Kotkan meripäivät Itämeren aallot 16.7.2009
Kotkan meripäivät Itämeren aallot 16.7. Energiahankkeiden vaikutus Itämeren turvallisuustilanteeseen Dosentti, erikoistutkija Alpo Juntunen MpKK, strategian, Helsinki 0 Suomenlahti ja Itämeri ovat olleet
Vesiväylähankkeet. Hankesuunnittelupäivä 6.5.2015 Olli Holm
Vesiväylähankkeet Hankesuunnittelupäivä 6.5.2015 Olli Holm Vesiväylähankkeet Hankkeiden keskeiset tavoitteet Kuljetustalouden parantaminen (suuruuden ekonomia kuljetuksissa) Uudet tavaralajit (esim. LNG)
Tervetuloa kansainväliseen yliopistokaupunkiin Lappeenrantaan!
Tervetuloa kansainväliseen yliopistokaupunkiin Lappeenrantaan! LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Lappeenranta lyhyesti Kuningatar Kristiina perusti kaupungin vuonna 1649. Kansainvälinen
Voimassa: toistaiseksi LUONNOS
1 (49) Antopäivä: xx.x.2016 Voimaantulopäivä: 1.10.2016 Säädösperusta: Luotsauslaki (940/2003) 21 :n 3 momentti Voimassa: toistaiseksi Täytäntöönpantava EU-lainsäädäntö: - Kumoaa määräyksen: Luotsattavat
ONNETTOMUUKSIEN UHKA-ARVIO SUOMENLAHDEN MERIPELASTUSLOHKOLLA LIITE 6 6.12.2013 1 (2) Onnettomuuksien uhka-arvio Suomenlahden meripelastuslohkolla
1 (2) Onnettomuuksien uhka-arvio Suomenlahden meripelastuslohkolla Yleisellä tasolla uhka-arviota on käsitelty Monialaisiin Merionnettomuuksiin Varautumisen yhteistoimintasuunnitelmassa. Suomenlahden meripelastuslohkolla
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 211/2010 vp. Hallituksen esitys laeiksi luotsauslain muuttamisesta ja vahingonkorvauslain 3 luvun 7 :n kumoamisesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 211/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi luotsauslain muuttamisesta ja vahingonkorvauslain 3 luvun 7 :n kumoamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi luotsauslain
Kotimaan Raskaan Liikenteen Kehittäminen 2010 Luvulla. Veikko Hintsanen
Kotimaan Raskaan Liikenteen Kehittäminen 2010 Luvulla Veikko Hintsanen 1.10.2016 Sisävesiliikenne kehittämisen Riippuvuudet ja resurssit Osallistuu aktiivisesti näyttävän positiivisesti mutta kuitenkin
EU:N LIIKENNESTRATEGIA. Suomen valtion toimenpiteet vesiliikenteen osuuden huomiomisessa vv Veikko Hintsanen
EU:N LIIKENNESTRATEGIA Suomen valtion toimenpiteet vesiliikenteen osuuden huomiomisessa vv. 2006-2012 Veikko Hintsanen Suomalainen ulkomaan liikenteen selkeä toimintamalli vuodelta 2006 Suomi = Saari jonka
Satamat ja liikenneverkko tänään - huomenna. Kymenlaakson kauppakamarin logistiikkapäivä 30.5.2011 pääjohtaja Juhani Tervala
Satamat ja liikenneverkko tänään - huomenna Kymenlaakson kauppakamarin logistiikkapäivä 30.5.2011 pääjohtaja Juhani Tervala Laajasti vaikuttavaa yhteistyötä Liikennevirastossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa
Luotsattavat väylät ja luotsipaikat
Määräys 1 (38) Antopäivä: 15.6.2011 Voimaantulopäivä: 1.7.2011 Säädösperusta: Luotsauslaki (940/2003) 21 :n 3 momentti Voimassa: Toistaiseksi Kumoaa määräyksen: Merenkulkulaitoksen määräykset luotsattavista
Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi
Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi 12.4.2018 Vastaamme osaltamme Suomen liikennejärjestelmästä Mahdollistamme toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. Vastaamme Suomen teistä,
PALVELUHINNASTO. Voimassa 1.1.2013 - Loviisan kaupunginhallituksen elinkeino- ja kehittämisjaoston 18.12.2012 hyväksymä
PALVELUHINNASTO Voimassa 1.1.2013 - Loviisan kaupunginhallituksen elinkeino- ja kehittämisjaoston 18.12.2012 hyväksymä 2 (6) 1. Laskutuksen yleiset ehdot Maksut on maksettava laskussa mainittuun eräpäivään
Ulkomaankaupan kuljetukset 2011
Kauppa 2012 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2011 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,7; 8,2 % Muut kuljetukset; 0,2; 0,6 % Rautatiekuljetukset;
BIOLAIVAT KY UUTTA SUOMALAISTA INNOVATIIVISTA VARUSTAMOTOIMINTAA
BIOLAIVAT KY UUTTA SUOMALAISTA INNOVATIIVISTA VARUSTAMOTOIMINTAA BIOLAIVAT KY BIOLAIVAT KY VISIO JA SEN TOTEUTTAMINEN Suomessa EU:n ja oman kotoisen valtiovallan ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi tarvitaan
Ahtausalan taloudellinen tilanne ja merkitys taloudelle. EK:n työmarkkinasektori
Ahtausalan taloudellinen tilanne ja merkitys taloudelle EK:n työmarkkinasektori Talouskriisi koettelee ahtausalaa Viennin ja tuonnin putoamisen vuoksi myös ahtausala on kärsinyt heikosta taloustilanteesta
Suomen väyläverkko ja satamien rooli logistiikkaketjussa
Suomen väyläverkko ja satamien rooli logistiikkaketjussa Esityksen rakenne: Väyläverkon yleistavoitteet ja makrotalouden näkökulma Satamaverkko ja niiden toimintaympäristö Lapin satamat 1 Liikenneviraston
SOKLI JA SAVUKOSKI -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA SAVUKOSKI 2013/08/21
SOKLI JA -HANKE SAVUKOSKEN KUNTAKESKUKSEN LIIKENNEJÄRJESTELYJEN TOIMENPIDESUUNNITELMA TYÖN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄN KUVAUS Hankkeen tavoitteena on tuottaa Savukosken kirkonkylän liikennejärjestelyjen toimenpidesuunnitelma
Luotsausmaksut kannetaan euroina seuraavan taksan mukaisesti: 1 000-3 000 286 572 925 1 245 1 615 1 951 2 472 3 196
3376 N:o 1199 Liite 1 LUOTSAUSMAKSUT SUOMEN ALUEVESILLÄ Luotsausmaksut kannetaan euroina seuraavan taksan mukaisesti: LUOTSAUSTAKSA Luotsattavan aluksen nettovetoisuus Luotsatun matkan pituus meripeninkulmissa
Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010
Kauppa 2011 Handel Trade Ulkomaankaupan kuljetukset vuonna 2010 Kuvio 1. Vientikuljetukset kuljetusmuodon mukaan (miljoonaa tonnia) Maantiekuljetukset; 3,4; 8 % Rautatiekuljetukset; 1,2; 3 % Muut kuljetukset;
SISÄLLYS. N:o 236. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 22 päivänä huhtikuuta 2005 N:o 236 240 SISÄLLYS N:o Sivu 236 Laki alusten aiheuttaman meren pilaantumisen ehkäisemisestä vuonna 1973 tehtyyn kansainväliseen
Venäläisten matkailu Suomeen
Venäläisten matkailu Suomeen Joulu 2013 2014 2015 Pientä positiivista virettä näkyvissä Tammi-lokakuussa Suomeen saapui noin 2,5 miljoonaa venäläistä, kun vuotta aiemmin matkustajia oli noin 2,7 miljoonaa
Ajankohtaista merenmittauksesta ja. N2000 infoa Maarit Mikkelsson Yksikön päällikkö Merenmittaustietojen hallinta maarit.
Ajankohtaista merenmittauksesta ja N2000 infoa 18.01.2019 Yksikön päällikkö Merenmittaustietojen hallinta maarit.mikkelsson@ Sisältö Taustaa merenmittauksesta Missä mennään? Miten mitataan? Mihin käytetään?
SATAMIEN KEHITYSNÄKYMÄT JA KILPAILUKYKY - GLOBAALISTI JA KANSALLISESTI -
SATAMIEN KEHITYSNÄKYMÄT JA KILPAILUKYKY - GLOBAALISTI JA KANSALLISESTI - Kymenlaakson kauppakamari / logistiikkapäivä 24.5.2010 Toimitusjohtaja Markku Mylly Suomen Satamaliitto Kurssi kohti tulevaa Mitä
Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 10/ KANAVIEN AUKIOLOAJAT
Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 10/8.4.1998 KANAVIEN AUKIOLOAJAT Merenkulkulaitos on 2.4.1998 tekemällään päätöksellä muuttanut valtion sulku- ja avokanavien sekä avattavien siltojen liikennekausista
VUOSAAREN MERIVÄYLÄN JA VUOSAAREN SATAMAN VESILIIKENNEALUEEN SYVENTÄMINEN
VUOSAAREN MERIVÄYLÄN JA VUOSAAREN SATAMAN VESILIIKENNEALUEEN SYVENTÄMINEN Hankkeen esittelytilaisuus 7.12.2015 7.12.2015 Page 1 VUOSAAREN VÄYLÄN JA SATAMAN SYVENTÄMINEN Väylän ja sataman nykytilanne &
Russian railways..today..in the future
Russian railways.today..in the future Rautatiekuljetukset RZHD miljoona t. v.2010 Öljy ja öljytuotteita Kivihiili Rauta Kierrätysmetalli Rautamalmi Arvometallit Lannoitteet Kemialiset tuotteet Rakennusmateriaalit
MASTER'S GUIDE. Alusliikennepalvelut ALUSLIIKENNEPALVELUUN OSALLISTUMINEN VTS-KESKUSTEN SIJAINNIT JA TOIMINTA-AJAT
MASTER'S GUIDE Alusliikennepalvelut Alusliikennepalveluista säädetään Alusliikennepalvelulaissa 623/2005 ja Valtioneuvoston asetuksella alusliikennepalvelusta 763/2005 ja 1798/2009. ALUSLIIKEEPALVELUU
Laki laiva-apteekista
Laki Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: laiva-apteekista Annettu Helsingissä 8 päivänä toukokuuta 2015 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on varmistaa laivaväen mahdollisuus saada asianmukaista
Merikuljetukset maailmankaupan ja liikennejärjestelmän osana. Professori Jorma Mäntynen
Merikuljetukset maailmankaupan ja liikennejärjestelmän osana Professori Jorma Mäntynen Alderton 2005: Port Management and Operations Maailman meriliikenne The Geography of Transport Systems http://people.hofstra.edu/geotrans/eng/ch1en/appl1en/img/map_strategic_passages.pdf
Ajankohtaista väylänpidosta. Turvallisuusvastaava, Risto Lappalainen Helsinki, 18.1.2013
Ajankohtaista väylänpidosta Turvallisuusvastaava, Risto Lappalainen Helsinki, 18.1.2013 Liikennevirasto on monialainen liikenteen asiantuntijaorganisaatio, joka vastaa Suomen liikenneväylistä ja liikennejärjestelmän
Raportti. Naantalin kaupunki. Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus. Kanavavaihtoehdot 67050263.SU 10.1.2006
Raportti 67050263.SU 10.1.2006 Naantalin kaupunki Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistus Kanavavaihtoehdot 1 YLEISTÄ Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan tarkistukseen
1 VÄYLÄ... 3 2 VÄYLÄN LINJAUS JA VÄYLÄLINJA... 3 3 VÄYLÄN SIJAINTI... 4 4 VÄYLÄN KULKUSYVYYS... 4 5 VARAVESI... 4 6 VÄYLÄN HARAUSSYVYYS...
LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (9) Sisällysluettelo 1 VÄYLÄ... 3 2 VÄYLÄN LINJAUS JA VÄYLÄLINJA... 3 3 VÄYLÄN SIJAINTI... 4 4 VÄYLÄN KULKUSYVYYS... 4 5 VARAVESI... 4 6 VÄYLÄN HARAUSSYVYYS... 5 7 VÄYLÄALUE... 5
Matkakertomus: Sillat ja erikoisrakenteet -tekniikkaryhmän 40-vuotisjuhlaekskursio Jännevirran ja Laitaatsalmen siltatyömaille
Matkakertomus: Sillat ja erikoisrakenteet -tekniikkaryhmän 40-vuotisjuhlaekskursio Jännevirran ja Laitaatsalmen siltatyömaille 1.9.2017 Kuopio ja Savonlinna Kuva 1: Ekskursioryhmä Jännevirran sillan keskimmäisen
Rautateiden verkkoselostus 2018
Verkkoselostus 1 (5) Haminan terminaali Rautateiden verkkoselostus 2018 Neste Oyj, Haminan terminaali Verkkoselostus 2 (5) Sisällys 1 Yleistä... 3 1.1 Oikeudellinen merkitys... 3 1.2 Vastuut ja yhteystiedot...
WEST COAST VTS MASTER'S GUIDE
1 (6) WEST COAST VTS MASTER'S GUIDE Alusliikennepalvelut Alusliikennepalveluista säädetään Alusliikennepalvelulaissa 623/2005 ja Valtioneuvoston asetuksella alusliikennepalvelusta 763/2005 ja 1798/2009.
Helsingin Satama. Vuosaari. Eteläsatama. Länsisatama. Helsingin kaupungin liikelaitos. Henkilömäärä 185. Liikevaihto 87 M
Helsingin kaupungin liikelaitos Henkilömäärä 185 Liikevaihto 87 M Helsingin Satama Kokonaisliikennemäärä (2011) 11,2 M tonnia Vuosaari Yksikköliikenne (2011) 10,2 M tonnia Markkinaosuus 25 % Suomen liikenteestä
MASTER'S GUIDE. Alusliikennepalvelut ALUSLIIKENNEPALVELUUN OSALLISTUMINEN VTS-KESKUSTEN SIJAINNIT JA TOIMINTA-AJAT
24.11.2017 MASTER'S GUIDE Alusliikennepalvelut Alusliikennepalveluista säädetään Alusliikennepalvelulaissa 623/2005 ja Valtioneuvoston asetuksella alusliikennepalvelusta 763/2005 ja 1798/2009. ALUSLIIKEEPALVELUU
Merenkulkulaitoksen kulkuväylien perustamiskäytäntö
Merenkulkulaitoksen julkaisuja 9/2007 Merenkulkulaitoksen kulkuväylien perustamiskäytäntö Helsinki 2007 ISBN 978-951-49-2132-2 ISSN 1456-7814 Julkaisija KUVAILULEHTI Julkaisun päivämäärä 1.9.2007 Tekijät
Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja
Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja Tavaraliikenteessä 25%:n markkinaosuus Yhtenäiset 25 tonnin akselipainon reitit tärkeitä esim. tehtaalta satamaan (Jämsänkoski Rauma) Tavaraliikennemarkkina
Toimivat satamat, sujuva arki
Toimivat satamat, sujuva arki Suomi kulkee satamien kautta Toimivat satamat, sujuva arki Suomen talous nojaa vientiin. Lähes koko viennin (90 %) ja valtaosa tuonnin määrästä (70 %) kulkee satamien kautta.
MEGA-UNIT-KONSEPTI MAHDOLLISTAVANA TEKNOLOGIANA SISÄVESIEN KULJETUKSIIN CASE: VUOKSEN VESISTÖ
MEGA-UNIT-KONSEPTI MAHDOLLISTAVANA TEKNOLOGIANA SISÄVESIEN KULJETUKSIIN CASE: VUOKSEN VESISTÖ PBI Research Institute Kim Wikström Joakim Sjöblom Anastasia Tsvetkova Axel Sointu Lokakuu 2015 Loppuraportin
LIITE 8 Päijänne-Saimaa kanava. Pohjois-Savon maakuntakaava 2040 Maakuntakaavan tarkistamisen 1. vaihe
LIITE 8 Päijänne-Saimaa kanava Pohjois-Savon maakuntakaava 2040 Maakuntakaavan tarkistamisen 1. vaihe 5.5.2017 Yara? Päijänne-Saimaa kanava? 2 Päijänne-Saimaa kanava, merkinnän kumoaminen maakuntakaavasta
Meriturvallisuuden yhteiskunnalliset ohjauskeinot ja niiden vaikuttavuus
Meriturvallisuuden yhteiskunnalliset ohjauskeinot ja niiden vaikuttavuus 0 Esityksen sisältö Meriturvallisuuden yhteiskunnalliset ohjauskeinot - nykytila Suomalaisille merenkulun asiantuntijoille tehdyn
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanliikenteen kauppa-alusluettelosta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi
1. 2. 3. 4. 5. 6. LNG
1. Meriskenaariot 2. Meriliikenteen strategia 3. Tieyhteydet 4. Rautatiet 5. Rikkidirektiivi 6. LNG 7. Merenkulun väylämaksut 8. Luotsaus 9. EU:n satamapolitiikka 10.Transito ja kansainvälinen kilpailukyky
TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut. Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.04.2009
TRALIA Transitoliikenteen lisäarvopalvelut Antti Posti Pentti Ruutikainen 21.4.29 Päätutkimuskysymys Minkälaisia lisäarvopalveluja Suomen transitoliikenteessä on käytössä ja millaiset ovat lisäarvopalvelujen
Esimerkkejä Suomenlahden öljyvahinkolaskelmista
20.08.2014 KJ Esimerkkejä Suomenlahden öljyvahinkolaskelmista 1. Perusteet 1.1. Yleistä Suomenlahdelle on vuosina 2011-2014 tehty Suomen ympäristökeskuksessa SpillModlaskentaohjelmistolla laskelmia erilaisten
Ulkomaankaupan kuljetukset 2000
SVT Ulkomaankauppa 2001:M08 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2000 TUONTI Rautatiekulj. (11,7 milj. t) 20,4 % Muut kulj. (3,3 milj. t) 5,7 % Maantiekulj. (3,7 milj. t) 6,4 % Laivakulj.
Mihin suomalaista merenkulkuosaamista tarvitaan?
Mihin suomalaista merenkulkuosaamista tarvitaan? professori Ulla Tapaninen Turun yliopisto / Merenkulkualan koulutus- ja tutkimuskeskus Merikotka - tutkimuskeskus 161008 0/20 Mihin merenkulkuosaamista
Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen teiden ja siltojen korjaamisesta
Kaupunginhallitus 93 25.03.2013 Tekninen lautakunta 44 14.05.2013 Tekninen lautakunta 79 19.11.2013 Kaupunginhallitus 5 20.01.2014 Kaupunginvaltuusto 3 27.01.2014 Valtuustoaloite aloitteessa nimettyjen
Teollisuuskaupungista venäläisten ykkösmatkailukeitaaksi vuoteen 2020! 20.3.2009 Yachting Dream Ltd Jorma Pakkanen
Teollisuuskaupungista venäläisten ykkösmatkailukeitaaksi vuoteen 2020! Imatra on toiseksi suosituin venäläisten yöpymiskohde Suomessa, Helsingin jälkeen! Venäläisten yöpymiset lisääntyivät 2008 Etelä-
TAVARAMAKSU 2-4 - Yleiset perusteet 2 - Tavaramaksut 3-4
1 SAVONLINNAN KAUPUNKI SATAMAMAKSUT 2015 Sisältö sivu SATAMAMAKSUTAKSA TAVARAMAKSU 2-4 - Yleiset perusteet 2 - Tavaramaksut 3-4 ALUSMAKSU 4-5 - Yleiset perusteet 4-5 - Lastialukset, matkustaja-alukset,
Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA
Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Liikenne- ja viestintäministeriö 21. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä
Merenkulun merkitys Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle. Logistics 2013
Merenkulun merkitys Suomen taloudelle ja kilpailukyvylle Logistics 2013 Suomen ulkomaankauppa alueittain 2012, %-osuudet Tavaravienti, 56,8 mrd euroa Tavaratuonti, 59,2 mrd euroa Yhdysvallat 6.3 % Muu
Saavutettavuus kilpailukykyä ja kotimaan toimivuutta. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy
Saavutettavuus kilpailukykyä ja kotimaan toimivuutta Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Liikenne on johdettua kysyntää Kauppa Liikenne Teollisuus A Tie, rautatie, vesi, lento, tieto palvelu,
Ysitien kehittämisnäkymät Itä- Suomessa
Ysitien kehittämisnäkymät Itä- Suomessa Ysiväylän liikenneseminaari 6.5.2015 Kuopio Airi Muhonen, Pohjois-Savon ELY-keskus 7.5.2015 1 Lähde: Ruut Rissanen, Antti Rehunen, Hanna Kalenoja, Ossi Ahonen, Tommi
Saimaa- Elämyksellistä järviluontoa puhtaimmillaan
Saimaa- Elämyksellistä järviluontoa puhtaimmillaan Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa, Saimaalla, avautuu metsien rauha ja järviluonnon monet kasvot. Suomalaisuutta aidoimmillaan. Saimaa on ollut myötätuulessapaljon
Rataverkon kokonaiskuva
Rataverkon kokonaiskuva Hankesuunnittelupäivä 1.2.2018/ Erika Helin & Kristiina Hallikas 1.2.2018 Työn lähtökohtia ja tavoitteita (1/2) Ajantasainen kokoava käsitys rataverkkoa koskevista tavoitteista,
HE 119/2017 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2018 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi väylämaksulain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ja rataverolain 5 ja 7 :n väliaikaisesta muuttamisesta
KULJETUSSUORITE ASUKASTA KOHTI EU-MAISSA
1836 2557 383 1947 3326 292 1512 1618 1828 1176 617 187 495 1646 1596 294 3835 2882 139 1198 5289 245 1512 1131 1338 1 2 3 4 5 6 Belgia Britania Espanja Hollanti Irlanti Italia Itävalta Kreikka Kypros
Valtioneuvoston selonteko valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelusta
Valtioneuvoston selonteko valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelusta Liikenne- ja viestintävaliokunta 14.2.2019 Ari Herrala Johtava asiantuntija, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL
Älyä ja tietoa liikenteeseen Asta Tuominen Liikennevirasto
Älyä ja tietoa liikenteeseen Asta Tuominen Liikennevirasto 13.3.2014 Sisältö Liikennevirasto lyhyesti Lähivuosina meillä ja maailmalla Liikenneviraston strategia Mitä älyliikenne tarkoittaa? Esimerkkejä
RAAHEN SATAMA TOIMINTAKERTOMUS 2013 PORT OF RAAHE ANNUAL REPORT 2013
RAAHEN SATAMA TOIMINTAKERTOMUS 2013 PORT OF RAAHE ANNUAL REPORT 2013 RAAHEN SATAMA 2 TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. Yleistietoja Suomen satamista ja niiden liikenteestä Suomen satamien ulkomaanliikenne v. 2013
Johtava merilogistiikan tuottaja irtolasteille. ESL Shipping Matti-Mikael Koskinen Toimitusjohtaja
Johtava merilogistiikan tuottaja irtolasteille ESL Shipping Matti-Mikael Koskinen Toimitusjohtaja Kestävästi parempaa kannattavuutta Liikevaihto 2014 85 M Liikevoitto 2014 16,0 M Henkilöstö 226 2 Asiakaskuntamme
Ulkomaankaupan kuljetukset 2002
Ulkomaankauppa 2003:M11 Utrikeshandel Foreign Trade Ulkomaankaupan kuljetukset 2002 Maantiekulj. (2,5 milj. t) 6,4 % Rautatiekulj. (0,6 milj. t) 1,6 % Muut kulj. (0,2 milj. t) 0,5 % VIENTI Laivakulj. (36,1
Ilmastonmuutoksen vaikutukset Selkämeren satamien toimintaan ja merenkulkuun
@Finnlines @Bore Ilmastonmuutoksen vaikutukset Selkämeren satamien toimintaan ja merenkulkuun Kirsi-Maria Viljanen, MKK 0 Ilmastonmuutoksen vaikutukset merenkulkuun Globaali ilmiö Vaikutukset: Suorat vaikutukset
Raakapuukuljetukset rataverkolla
Raakapuukuljetukset rataverkolla Timo Välke Ratahallintokeskus 17.3.2009 17.3.2009 TV/M-LR 1 Esityksen sisältö Ennuste rataverkolla kuljetettavan raakapuun määrästä Rataverkon terminaali- ja kuormauspaikkaverkon
Pohjois-Savon tuulivoimaselvitys lisa alueet 2
Merja Paakkari 20.11.2011 1(7) Pohjois-Savon tuulivoimaselvitys lisa alueet 2 Kunta Alue Tuulisuus/ tuuliatlas [m/s] Tuulisuus/ WAsP [m/s] Vuosituotanto/ WAsP [GWh] maksimikoko [MW] [M / MW] Etäisyys 110kV