Kevät 2013 tiedote. Kuopion kivikerho ry.
|
|
- Esko Pesonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 uopion kivikerho ry evät 2013 tiedote evät 2013 alkoi kerhossamme rattoisasti erilaisten kurssien merkeissä. Ensimmäisenä kurssina yksitoista kerholaista työsti viikonlopun aikana helmikuuta kauniita koruja. orukivinä käytettiin niin omia löytöjä kuin ostotavaraakin. Osalla kurssilaisista oli takana ennakko-harjoittelua, mutta sitä ei kurssi edellyttänyt. Tärkeintä oli kuitenkin tekemisen ilo ja se onnellisuuden tunne ja kokemus siitä, että jokaisella on mahdollisuus onnistua. Ja jokainen onnistui! Osa kurssilaisten töistä kuvina viimeisellä sivulla. Opettajana hopeakurssilla toimi muotoilija, kultaseppä Jenni Rutonen. Jenni on myös uopion kivikerhon hallituksen jäsen. Ylemmässä kuvassa Jenni opastamassa Penttiä ja Raunoa. Pirjo työstää omaa koruaan innolla. Ala kuvassa Anne, Heli ja Anja erittäin keskittyneen näköisinä työstämässä omia suunnitelmiaan valmiiksi koruiksi.
2 A lkuvuodesta uopion kivikerholla on ollut useita lapsille ja nuorille suunnattuja tapahtumia. Ensimmäinen oli Jynkän alakoulun kuudennen luokan toiveesta järjestetty kivenhionta tapahtuma helmikuussa. ivenhionnan ohjauksesta vastannut Sari uokka ja kivikerhon puheenjohtaja kävivät koululla kertomassa kivenhionnasta ja lahjoittivat Jynkän alakoululle 15 kivenhionnan perusopasta, joka tehtiin syksyllä 2012 uopion kivikerhon peruskurssin materiaaliksi. Tämän jälkeen oppilaat kävivät opettajansa kanssa harjoittelemassa kivenhiontaa kerholla kahtena tiistaina. Ja hienoa jälkeä syntyikin. Ohjaajina lasten tapahtumassa kerholla toimi Sarin lisäksi Tapio ononen, Rauno Hakoluoto, Lothar Wendland ja Jaakko Seesranta. Hiihtolomalla järjestettiin lasten ja nuorten tapahtuma yhtenä hyperhiihtolomatempauksista. Hyperhiihtolomalla lapsilla ja nuorilla oli mahdollisuus tutustua kivenhiontaan käytännössä koko torstaipäivän ajan sillä kerhon ovet olivat avoinna klo Päivä ideoitiin Monarin nuorisotoimen kanssa yhteistyössä. E nsimmäinen teematorstai vietettiin jo tammikuussa GT:lla. Viime vuoden puolelta siirtynyt teema Etelä- Pohjanmaan aarteet innosti ison joukon kuulijoita paikalle. Tutkimusassistentti Satu Hietala kävi läpileikkauksena uortaneen aatialasta Jalasjärven Pirunpesään. Retkikohteita hän esitteli yhteensä 13 kappaletta, jotka olivat toinen toistaan mielenkiintoisempia. Toinen teematorstai ilta vietettiinkin kerhotiloissa, jonne saimme vieraaksi uopiossakin pitkään vaikuttaneen Veikko Helpin. Veikko tunnetaan pitkäjänteisestä työstään GT:n kansannäytteiden parissa, mutta myös uupumattomana korukiviharrastajana sekä vakiovieraana eri kivimessuilla, joilla hän seisoo oman myyntipöytänsä takana. Veikko toi myös meille hiottavia kiviä, jotka tekivätkin mukavasti kauppansa. olmas ja tämän kevään viimeinen teematorstai vietetäänkin GT:lla jolloin geologi Jari Nenonen kertoo meille Rokuan Geoparkista. Tapahtuma alkaa klo ja entiseen tapaan, olethan paikalla täsmällisesti. Vasemmalla tutkimusassistentti Satu Hietala kertoo Etelä-Pohjanmaan kivisistä aarteista GT:lla tammikuussa Oikealla olevassa kartassa ympyröitynä alue, joka teematorstaissa matkustettiin läpi. arttakuva Satu Hietalan esityksestä.
3 Veikko Helppi kertomassa kiinnostuneille kerholaisille ja tulevaisuuden kivi-ihmisille mielenkiintoisia kertomuksia kivistä. Veikko kertoili itsestään ja omasta ajautumisestaan kivimaailman pyörteisiin. Veikon ensimmäinen kunnon löytö johti aikanaan Virtasalmen Hällinmäen louhoksen löytymiseen. erho vieraili Hällinmäessä viime kesäkuussa. uopion kivikerho ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Monarin kerhotiloissa 14. maaliskuuta. Paikalla oli pieni joukko aktiivisia kerholaisia. Toimintakertomus ja tilit vuodelta 2012 hyväksyttiin kuten myös Toimintasuunnitelma vuosille 2013 ja 2014 sekä näiden samaisten vuosien talousarviot. Nyt siis hyväksyttiin toimintasuunnitelma jo seuraavallekin vuodelle ja tälle on selkeät perusteet. Tähän saakka vuosikokous on hyväksynyt kuluvan vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion siinä vaiheessa kun toiminta on jo edennyt lähes yhden vuosineljänneksen. Suunnitelmien ja arvioiden kuitenkin pitäisi katsoa tulevaisuuteen eikä kuvata jo elettyä elämää. Viimevuoden Toimintakertomuksen voit lukea kerhon sivuilta. H allitus koki myös uudistuksia, sillä saimme nyt kaksi uutta jäsentä vastaamaan kerhon tulevaisuudesta. Puheenjohtajana jatkaa Tarja Tervo- Heikkinen, nyt jo viidettä vuotta. Pj. Toimii myös tiedottajana ja jäsenrekisterin pitäjänä. Hallituksen entisiä jäseniä ovat yösti Louhelainen (varapj., rahastonhoitaja ja retket), Sari uokka (kurssitoiminta, kerhoillat ja tiedotus) ja Jenni Rutonen (retket). Uusina jäseninä aloittivat Heli Miettinen (kurssitoiminta) ja Anja Pirskanen (retket). J äsenmaksu päätettiin pitää entisenä: aikuiset 20 ja lapset / nuoret 10. Lasten ja nuorten toiminta ei kuitenkaan edelleenkään edellytä jäsenyyttä. Maksu tulee suorittaa uopion kivikerho ry:n tilille mennessä FI (huom. kaksi ensimmäistä merkkiä ovat isoja kirjaimia). Mikäli henkilökohtainen viitenumerosi on hukkaantunut ota yhteyttä puheenjohtajaan, joko s-postitse tai puhelimitse. Yhteystiedot tämän tiedotteen lopussa ja kerhon Sääntöjen mukaan jäsenmaksunsa suorittamatta jättänyt erotetaan kerhosta vuoden lopussa. H allituksen järjestäytymiskokouksessa päätettiin sen sijaan korottaa hiontamaksua 1,50 tunnilta syksystä 2013 alkaen. Tämä siksi, että hiontamaksulla pystyttäisiin paremmin kattamaan koneiden kuluvien osien kuten laikkojen ja sahanterien ostot. Hiontamaksu on ollut nykyisen suuruinen jo kymmenisen vuotta, joten kovin tiuhaan sitä ei ole korotettukaan.
4 Tässä on kesäkaudelle 2013 suunnitellut retket. HUOMAA Ilmoittautumiset järjestelyjen vuoksi pj:lle joko sähköpostilla, tekstarilla, illalla puhelimitse tai kerholla. Pj:n yhteystiedot viimeisellä sivulla ja kotisivuilla. Ilmoita myös jos tarvitset kyytiä tai pystyt sellaisen tarjoamaan Yaran kaivos, Siilinjärvi Retki on selvittelyn alla. Mikäli saamme luvan kaivokselta asiasta tiedotetaan ilmoittautuneille ja kotisivuilla. Jos retki toteutuu kokoontuminen Yaran pääportin parkkipaikalla klo Ilmoittautuminen pj:lle mennessä Mökkivaara, Outokumpu Lähtö uopion linja-autoasemalta (entinen paikka) klo Louhosmaksu 8 / henkilö, joka maksetaan paikanpäällä. Varaa tasaraha! Ilmoittautuminen pj:lle mennessä (tieto tarvitaan Outokumpuun) Etelä-Pohjanmaan kierros, oppaana Satu Hietala Lähtö perjantai aamulla uopion linja-autoasemalta. Mukaan voi liittyä pe-iltanakin paikanpäällä, myöhemmin ilmoitettavassa paikassa. Retken kohteet ja järjestys sekä yöpymispaikat selviävät myöhemmin. Muun muassa yöpymisjärjestelyjä varten alustavat ilmoittautumiset pj:lle mennessä. Sitovat ilmoittautumiset varmistetaan kesäkuun loppuun mennessä! Nilsiän kierros (huom. Päivä on vielä alustava) Lähtö klo 8.00 uopion linja-autoasemalta. äymme tutustumassa mm. Ikikiven louhokseen sekä Nilsiän kotiseutumuseon kivikokoelmiin. Pistäydymme kaivelemassa myös parilla montulla ja tietysti paistelemme matkalla myös makkarat. otiseutumuseon pääsymaksu on 3 (netin mukaan). Reitti ja paikat tarkentuvat syksyyn mennessä. Tästä tiedotusta siis syystiedotteessa enemmän! Ilmoittautuminen syksyllä. Vasemmalla varapj. yke kaivelemassa vihreitä kiviä Outokummun Mökkivaarassa Alakuvassa entisen emiran eli nykyisen Yaran maisemaa vuoden 2007 retkeltä.
5 Ylämaan jalokivimessut, Ylämaan jalokivikylä, ivikyläntie Outokummun kivi-, koru- ja kädentaitomessut, Outokumpu ullanhuuhdonnan SM-kilpailut, Tankavaara Valtakunnallinen Geologian päivä XX ivi- ja korumessut, ivien kauneutta - Luonnon rikkautta. Jokimaan ravikeskus, Lahti. Järjestäjä Lahden kivikerho ry ansainväliset kivi- ja korumessut. Tampereen messu- ja urheilukeskus. Lisälukemista innokkaille: Veikko eläkkeelle. Etsivä löytää 1/2009. Osoitteessa: sites/fi/ajankohtaista/painotuotteet/etsivaloytaa/arkisto/etsiva_loytaa_1_2009.pdf Jenni ohjaamassa hopeakurssilaisia helmikuussa kerholla. Hopeakurssilaisten töitä TILI NUMERO: uopion kivikerho ry, uopion OP FI Jäsenmaksu: Aikuinen 20, lapset ja nuoret 10 Eräpäivä: Tiedotteen teksti ja kuvat (ellei toisin mainittu): Tarja Tervo-Heikkinen Puheenjohtajan puh (iltaisin), s-posti: tarjath@live.fi
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa
Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.
JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.
RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1
RAUTAVAARAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 1 07.11.2016 AIKA 07.11.2016 klo 14:00 PAIKKA KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 9 Kokouksen avaaminen 3 10 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 11 Pöytäkirjantarkastajien
ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla
3/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden
ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA
1 ISONKYRÖN PERUSOPETUS, KERHOTOIMINTA 2018-2019 Tähän on kerätty kaikkien koulujen kerhojen sisällöt ja aikataulut. Kerhot on ensisijaisesti tarkoitettu oman koulun oppilaille, mutta mahdollisuuksien
Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden
TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3
1/6,Kuva: http://www.maija.palvelee.fi/ TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu VUOSIKOKOUS JA SUKUSEURAN 15-VUOTISJUHLA 9.7.2016...2 VUOSIKOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS...3 SUKUSEURAN KOTISIVUISTA MIELENKIINTOISET
SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012
Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012 Paikka: Isokatu 47, Oulun Kumppanuuskeskus 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Paula Ylipulli avasi kokouksen klo
JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:
Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen
1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta
1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja
SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto
SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka
Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014
vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010
Auran PÖYTÄKIRJA vanhempainyhdistys ry Hallituksen järjestäytymiskokous 07.11.2010 AIKA: Sunnuntai 07.11.2010 klo 18.00-20.20 PAIKKA: Auran yhtenäiskoulun neuvotteluhuone LÄSNÄ: Tero Sahla Satu Rautias-Barnett
8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6
8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.
Isonkyrön kunnan perusopetus
Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen
JÄSENTIEDOTE 1/2015. Vuosikokous 25.2.2015 Kausikortit ja ratamaksut Jäsenmaksut Uusi jäsenrekisteri Salivuorot Palkitut kaudella 2014
l JÄSENTIEDOTE 1/2015 Vuosikokous 25.2.2015 Kausikortit ja ratamaksut Jäsenmaksut Uusi jäsenrekisteri Salivuorot Palkitut kaudella 2014 Vuosikokous Tuusulan Moottorikerhon sääntömääräinen vuosikokous pidetään
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja
SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014
1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki
Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009
Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan
Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.
1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa
Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.
TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011
MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 6.10.2011 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2010 31.7.2011...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2011 2012...5 Tilinpäätös 31.7.2011...6 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2011
OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet
OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet 2016-17 Ole ystävällinen ja käytä hetki tämän tiedotteen lukemiseen. Tästä tiedotteesta löydät vastauksen useimpiin yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.
Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja
Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!
Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja
Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta
Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,
Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.
1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani
lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen info@espoonvapaaehtoisverkosto.fi kuukauden viimeisenä perjantaina.
lokakuu tiedote Jos Sinulla on tiedotettavaa: kirjoita teksti suoraan sähköpostin viestiosaan, viestin pituus enintään 600 merkkiä, ei erikoismerkkejä ( VERSAALIA, kursiivia, lihavointeja, väriä yms.),
Lisätietoja: www.shorinjiryu.fi
Vantaan Jukara KARATE JUDO AIKIDO KARATE Kausitiedote Syksy 2006 SHORINJIRYU KARATEN SM KILPAILUT Kokusai Shorinjiryu karaten avoimet SM-kilpailut järjestetään 28.10.2006 Espoossa. Jukarasta kisoihin lähtee
Tervetuloa koko perheen kesäretkelle Seitsemiseen!
Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä TAPAHTUMIA 22.5.2018 ylojarven@yrittajat.fi www.yrittajat.fi/ylojarvi www.facebook.com/yrittajat Tervetuloa koko perheen kesäretkelle Seitsemiseen!
Liite 1. Nuorisotoimi 2015
Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden
- tuoda esille vanhempien kannanottoja koulua ja kasvatusta koskevissa kysymyksissä
Oulun Rajakylän koulun vanhempainyhdistys 1 Yhdistyksen nimi on OULUN RAJAKYLÄN KOULUN VANHEMPAINYHDISTYS ry ja se toimii Rajakylän koulun yhteydessä ja sen kotipaikka on Oulu. 2 Yhdistyksen tarkoituksena
ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA
sivu 1 Kokouksen paikka ja aika: ESITYSLISTA JA PÖYTÄKIRJA Kokoukseen osallistui henkilöä. 1 Kokouksen avaus Kokouksen avasi klo. 2 Kokouksen järjestäytyminen Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kokouksen
KUTSU AVAJAISIIN 22.9.
1 KUTSU AVAJAISIIN 22.9. POHJOIS-IIN KOULUN UUDEN KOULURAKENNUKSEN AKOLAN JA VIRKKULAN UUDEN KEVYENLIIKENTEEN VÄYLÄN LIIKUNNALLISEEN AVAJAISTAPAHTUMAAN lauantaina 22.9.2018 klo 10.00-13.00 POHJOIS-IIN
Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta
Ylä-Savon Veteraaniopettajatoiminta Toiminta alkoi 25. 3. 1997. Jo perustamistilaisuudessa yhdistyksen nimestä keskusteltaessa tuli esille se, että perustettava yhdistys aloittaisi toimintansa alueellisena
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 15.2.2002 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2001 Kulunut vuosi oli kiltamme 37. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja kaksi ääntenlaskijaa
1 /6 Pohjois- Pohjanmaan ESITYSLISTA Kanakoiraharrastajat Ry. 26.04.2016 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaaminen 2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi
KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016
KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,
Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.
Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.
Suvi Pietarinen Tutkija Åbo Akademi, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.
JÄSENTIEDOTE 2006 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 07 Kahdeksannet ympäristötieteen päivät Mikkelissä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2005 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2006
Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla
Rönkköjen sukuseura aloittelee 36 toimintavuottaan. Vuosittainen jäsenkirje ja sukutapaaminen ovat tavaksi muotoutuneita toimintatapoja, joita jatkamme myös tänä vuonna. Alustava ohjelmarunko Kivennapa
Pykälä Käsiteltävä asia Sivu
1 (6) Elin: Vuosikokous Aika: 19.11.2014 klo 18.00 Paikka: Etelä-Pohjanmaan Elinkeinotalo, Huhtalantie 2, 60200 Seinäjoki Esityslista Pykälä Käsiteltävä asia Sivu 1 Kokouksen avaus 2 2 Kokouksen järjestäytyminen
Suvi Pietarinen Tutkija, Laboratoriet för trä- och pappers kemi Åbo Akademi Porthansgatan 3, 20500 Åbo 02 2154887, e-mail suvi.pietarinen@abo.
JÄSENTIEDOTE 2004 Sisältö Seuran yhteystiedot 1 FCES 05 Seitsemännet ympäristötieteen päivät Jyväskylässä 2 Vuosikokouksen pöytäkirja 3 Toimintakertomus vuodelta 2003 5 Toimintasuunnitelma vuodelle 2004
pääkirjoitus KAI HÄMÄLÄINEN
1:2008 pääkirjoitus KAI HÄMÄLÄINEN 2 3 4 !" ; ; : ; :! * ; 8 ; :; 5 #!$ % 8:. C@@DDD 9 @0 D ;; 8:!! 8: " $ D $, +E $, -E $ 8:! /& /5 +, @! $ 6 7 8 9 10 11 12 IIRO SAIRANEN http://personal.inet.fi/surf/deepsky
5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2014 Aika: 10.1.2014 klo 18.00 Paikka: Tampere, Messukylänkatu 23, Munkkimiesten kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Susanne Viljanmaa Aino Oura Marjo Westerlund Mika Selkamo
Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja
LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO
Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET
2. Todettiin kokous laillisesti kokoonkutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Paikalla oli yhteensä 24 henkilöä.
KASKELAN OMAKOTIYHDISTYS RY SYYSKOKOUS AIKA Maanantai 24.10.2011 klo 18:30 PAIKKA Skomarsin torppa, Hakunila LÄSNÄ (pj) Eila Varis Veikko Saukkonen (siht) Sirkka Luukkanen Reino Raijos Taimi Saloheimo
YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA. 4 Hyväksytään kokouksen työjärjestys Työjärjestys hyväksyttiin muutoksitta.
F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2011 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 28.9.2011 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi
Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)
Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A
ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell
JÄSENKIRJE 1/2017. Rauman MTY Friski Tuult ry. Eteläkatu 7 A 4-5, Rauma puh. (02) ,
JÄSENKIRJE 1/2017 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5, 26100 Rauma puh. (02) 821 1065, www.friskituult.fi, friski@friskituult.fi Sisällys Sääntömääräinen Kevätkokous... 2 Kirpputori matka Poriin
TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry. "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena"
TOIMINTAKALENTERI ALKUVUODELLE 2016 Jyväskylän KaupunkiMartat ry "Asenne ratkaisee, taidot tulevat bonuksena" Nuorekas Jyväskylän KaupunkiMartat ry on perustettu vuonna 2003. Jäsenistömme koostuu eri ikäisistä
Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt
Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijoiden säännöt 1 Nimi ja perustamispäivä Virallinen nimi: Tampereen ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijat, jota kutsutaan näissä säännöissä kerhoksi. Perustamispäivä
JÄSENTIEDOTE 2015 Sukuseura Kiteen Matikaiset r.y..
Kuva: YLE Etelä-Karjala TIEDOTTEESSA KÄSITELTÄVÄT AIHEET sivu KITEEN SUKUSEUROJEN YHTEINEN KYLPYLÄVIIKONLOPPU...2 SYKSYN KAHVITILAISUUDELLE JATKOA PÄÄKAUPUNKISEUDULLA...3 JUHLAVUOSI 2016...4 MUUTTUNEISTA
HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014
HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, tarjolla on paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin
1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho.
Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi on Moottoripyöräkerho 69 (MP69) ry. Jäljempänä yhdistyksestä käytetään nimitystä kerho. 2. Kerhon kotipaikka on Helsinki. 3. Kerhon tarkoituksena
Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.
JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma
SUOMALAISEN LASKUVARJOURHEILUN HISTORIAA
Suomalainen laskuvarjourheilun veteraani rauno nuorivuori 1 Rauno Olavi Nuorivuori on yksi suomalaisen laskuvarjourheilun pioneereista. Hän osallistui ensimmäiselle kokeiluna järjestetylle kantahenkilökunnan
METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ. Lukuvuosi 2015-16
METSOKANKAAN KOULU PATAMÄESSÄ Lukuvuosi 2015-16 Luokat ja henkilökunta Ensi lukuvuoden 4A ja 4B 5ABCDE laaja-alainen erityisopettaja Päivi Juustila englannin ja saksan opettaja teknisen työn opettaja koulunkäynnin
Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki. (Rekisterinumero ) SÄÄNNÖT
Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. Kokemäki (Rekisterinumero 135.917) SÄÄNNÖT 1. Kerhon nimi on Kankaantaustan Vapaa-aikakerho ry. ja sen kotipaikka on Kokemäen kaupunki. 2. Kerhon tarkoituksena on järjestää
Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin
Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä
Sääntömääräinen syyskokous
Sääntömääräinen syyskokous La 1.11.2014 klo 17:00 Kartano Koskenranta, Voikkaa Esityslista 1 Kokouksen avaus ja järjestäytyminen 2 Läsnä olevien toteaminen, kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Esityslistan
Klo 15.30 KARLIN SUKUSEURA RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SUKUKOKOUS Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat Sääntömuutokset
KARLIN SUKUSEURA RY KUTSU SUKUJUHLAAN JA SUKUKOKOUKSEEN 16.6.2013 Karlin sukuseura ry:n sukuneuvostolla on ilo kutsua Sinut perheineen yhdistyksen sääntöjen edellyttämään varsinaiseen sukukokoukseen 16.6.2013.
Vaasan ekonomit Toi T mintaker oi tomus
Vaasan ekonomit Toimintakertomus 2017 Jäsenistö Vaasan Ekonomien jäsenmäärä 31.12.2017 oli 900 Suomen ekonomien 25 jäsenyhdistyksen joukossa kuudenneksi vanhin ja seitsemänneksi suurin Yhdistyksen varsinaisten
HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012
HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, johon sisältyy paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,
Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin
Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva
Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon
Ensi keväänä vietettävien Kevätpäivien osalta järjestelyt ovat vielä avoinna. Viimeistään tulevassa syyskokouksessa saamme varmistusta asiaan.
Jäsenkirje 2/12 SUOMEN RAVINAISTEN LIITTO RY:N JÄSENYHDISTYKSILLE Hyvät Ravinaiset Kesä on jo takanapäin, mutta voimme vielä muistella hienoja Mikkelin kuninkuusraveja ja muita tapahtumia. Syksy on tullut
NuoVo demovalmennus 12.8.
NuoVo demovalmennus 12.8. NuoVo - tapa toimia toisin! Oletteko kuullut kenestäkään, joka esittelee valmennusmenetelmiään julkisessa demovalmennuksessa? Me emme olleet kuulleet ja siksi päätimme kokeilla,
POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!
Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.
Sääntömääräinen vaalikokous Esityslista 26.11.2013. 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen
Esityslista 26.11.2013 Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Kokouksen pöytäkirjantarkastajien
TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014
TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 Aika 9.2.2014 klo 14.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 14.00. ja esitteli vierailijan, Salon kyläasiamies
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
Hyvät Castrén-suvun jäsenet
Huhtikuussa 2015 Hyvät Castrén-suvun jäsenet ON KULUNUT viisi vuotta kun olimme koolla Helsingissä. Kuluvan kauden aikana julkaistiin ajantasainen sukukalenteri Castrén-suku 2012 ja aloitettiin uuden kirjan
SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU
SM-KARATE VIIKONLOPPU 28 29.3.2015 TAMPERE KILPAILUKUTSU 28-29.3.2015 TAMPEREEN MESSU- JA URHEILUKESKUS D-HALLI, TAMPERE Osoite:Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere Osallistumismaksu 30 / kilpailija / sarja
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016
NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet...2 Toiminnalliset avaintavoitteet...2 Ryhmätoiminta...2 Nuorten kurssit ja koulutukset...2
Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013
Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran
PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015
PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015 Paikka: Wanha Karhunmäki, Lapua Aika: 14.11.2015 1. Kokouksen avaus Hallituksen jäsen Joni Riste avasi
TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI
TUUSULAN SENIORIT RY:N TIEDOTE SENIORIT TALVI-KEVÄT 2016 TAPAHTUMAKALENTERI vko 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 7.1. 12.1. 21.1. 26.1. 4.2. 9.2. 18.2. 23.2. 3.3. 8.3. 16.3. 14.1. 28.1. 9. -10.2. 25.2. 10.3. 17.3.
Klubisihteerin koulutus
Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus
Joukkueenjohtajien opas
Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.
KURSSIEN ESIVALINTA LUKUVUODELLE
KURSSIEN ESIVALINTA LUKUVUODELLE 2019-2020 on tärkein lukiolaisen vaikuttamisen työkalu seuraavan lukuvuoden kurssitarjotin kootaan kurssien esivalinnan antamien tietojen pohjalta valinnat eivät ole sitovia
Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa
Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset
5 JÄSENMAKSUT Yhdistyksen vuosikokous vahvistaa vuotuisen jäsenmaksun varsinaisille jäsenille. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta.
YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kymenlaakson Ekonomit ry ja sen kotipaikka on Kotkan kaupunki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. Yhdistys on Suomen Ekonomit - Finlands
4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.
Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä.
Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n Vuosikokous 12.3.2008 Kiimingin Reposelässä. KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus. - kokouksen avauksen suoritti Timo Tiiro 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja,
Jäsen voidaan erottaa yhdistyksestä yhdistyksen hallituksen päätöksellä, jos hän on. PoPoPet Ry:n säännöt. 1 Nimi ja kotipaikka.
PoPoPet Ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Omaisuus 4 Jäsenet Yhdistyksen nimi on PoPoPet Ry (Pohjois-Pohjanmaan hylättyjen pieneläinten tuki ja sijaiskoti ry. Yhdistyksen kotipaikka on Oulu
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lielahden koulu lv
HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja
Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt
Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää
Vuosikokoukseen ilmoittautuminen
Suomen Lions-liiton vuosikokous 2018 Oulu OHJE Vuosikokoukseen ilmoittautuminen Sisällys 1. Yleistä ohjeistusta... 1 2. Kirjautuminen... 2 3. Osallistujatyypin valinta... 3 4. Osallistujan tiedot... 4