Pirkanmaalaisten pientalojen lämmitysenergian kulutus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pirkanmaalaisten pientalojen lämmitysenergian kulutus"

Transkriptio

1 Pirkanmaalaisten pientalojen lämmitysenergian kulutus Jari Lehtinen Lämpövinkki Oy

2 Johdanto Kädessäsi on tiivistelmä Lämpövinkin tekemästä tutkimuksesta Pirkanmaalaisten pientalojen lämmitysenergian kulutuksesta. Tavoitteena oli koota tausta-aineistoa, joka helpottaa energian tarpeen määrittelyä valittaessa uutta lämmitystä vanhan tilalle. Tälle on tarvetta tilanteissa, joissa saneerauskohteen toteutunutta energian kulutusta ei syystä tai toisesta kyetä luotettavasti selvittämään. Tutkimus tehtiin haastattelemalla pientalojen omistajia ja tutustumalla taloihin maalämpöhankinnan yhteydessä. Koska samalla kerättiin tietoa uuden lämmitysjärjestelmän mitoitukseen, oli vastaajilla hyvä motiivi selvittää ja antaa pyydetyt tiedot mahdollisimman luotettavina. Haastattelussa selvitettiin mm. toteutunut lämmitysenergian (tilojen ja käyttöveden lämmitys) kulutus muutamalta viime vuodelta, talojen lämmitettävä pinta-ala ja tilavuus, talon rakentamisvuosi, mahdolliset perusparannukset vaipan rakenteisiin ja talossa asuvien henkilöiden määrä. Tutkimukseen kelpuutettiin tavallisia taloja, joiden energian kulutus kyettiin luotettavasti selvittämään. Mikäli talon muoto, rakenne tai huonekorkeus oli tavanomaisesta poikkeava, jätettiin nämä tutkimuksen ulkopuolelle. YHTEENVETO HAASTATTELUJEN KOHTEISTA Rakennusaika Kpl Pinta-ala keskimäärin Asukasmäärä keskimäärin Lämmitysenergia keskimäärin/vuosi Ennen m2 3, kwh 50-luku m2 3, kwh 60-luku m2 3, kwh 70-luku m2 3, kwh 80-luku m2 2, kwh 90-luku m2 3, kwh 2000 luku m2 3, kwh Yhteensä m2 3, kwh Saman ikäisten ja rakenteiltaan saman tuntuisten talojen toteutunut energiankulutus vaihtelee melkoisesti. Ero kulutuksessa voi olla jopa kolminkertainen. Tämä tietää haasteita vanhojen talojen ostajille, kun he arvioivat ostettavan talon tulevia asumiskustannuksia. Talon energiatehokkuuden parantamiseen on tehty yllättävän paljon remontteja, varsinkin ennen 70-lukua rakennettuihin taloihin. Niiden vaikutus lämmityslaskuun näyttää kuitenkin jääneen pieneksi. Copyright 2012 Lämpövinkki Oy. Kaikki oikeudet pidätetään. Sivu 2

3 Rakennusajankohdan vaikutus energian tarpeeseen Rakennustapa ja rakentamiseen liittyvät määräykset ovat vaihdelleet eri aikakausina. Talon vaipan kykyyn pitää lämpöä sisällä, alettiin kiinnittää huomiota 1970 luvun alussa olleen ns. öljykriisin johdosta. Tämän jälkeen rakennettujen talojen energiatehokkuus onkin selvästi aikaisemmin rakennettuja parempi. Lämmitysenergian kulutuksessa on suuria eroja samanikäisten talojen välillä. Vanhemmankin talon kulutus voi parhaimmillaan olla vain 80 kwh neliötä kohden ja saman ikäisen pahimmillaan 250 kwh. Nämä erot johtuvat seuraavista syistä 1 : Lämmittämisen ja lämpimän veden käyttötottumukset vaihtelevat asujien mukaan. Rakentamisessa tehdyt virheet aiheuttavat hallitsemattomia ilmavuotoja ja eroja energian kulutuksessa. Osaan taloista on tehty lämmön eristävyyttä parantavia remontteja. Oheisesta kaaviosta näet Pirkanmaalaisten pientalojen lämmitysenergian kulutuksen rakennusvuoden mukaan. Katkoviiva kuvaa suurinta ja pienintä kulutusta, jotka haastatteluissa löytyivät. Ylimmän ja alimman neljänneksen väliin sijoittuu 50 % talokannasta. 300 Rakentamisajankohdan vaikutus lämmitysenergian tarpeeseen kwh/m Suurin kulutus Ylin neljännes Mediaani Alin neljännes Pienin kulutus 50 0 Ennen luku 60-luku 70-luku 80-luku 90-luku Rakennusaika 1 Rakennetekniikan tutkija Virpi Leivo, Tampereen Teknillinen Yliopisto Copyright 2012 Lämpövinkki Oy. Kaikki oikeudet pidätetään. Sivu 3

4 Eristysremonttien vaikutus lämmitysenergian tarpeeseen Ennen 80-lukua rakennettuihin taloihin on tehty merkittävästi energian kulutuksen vähentämiseen tähtääviä remontteja. Oheinen taulukko antaa kuvaa tehtyjen remonttien suosiosta. ERISTYSREMONTTIEN OSUUS KOKO TALOKANNASTA Rakennusaika Ei remontteja Uudet ikkunat Yläpohjan lisäeristys Seinien lisäeristys Alapohjan lisäeristys Ennen % 76 % 61 % 45 % 30 % 50-luku 14 % 74 % 52 % 27 % 20 % 60-luku 19 % 60 % 58 % 11 % 4 % 70-luku 43 % 43 % 22 % 3 % 0 % Eristystä parantavaksi remontiksi noteerattiin ikkunoiden vaihtaminen kaksi lasista vähintään kolmilasisiin, yläpohjan eristevahvuuden kasvattaminen vähintään 20 cm, seinän eristevahvuuden lisääminen vähintään 25 mm ja alapohja- tai sokkelirakenteen eristyksen parantaminen vähintään 10 cm. Toteutettujen remonttien vaikutus keskimääräisen energian kulutukseen selviää oheisesta taulukosta. Tulosta arvioidessa on hyvä huomioida, että remontit ovat kohdistuneet todennäköisimmin niihin taloihin, joissa energian kulutus on ollut alun alkaen suurempi. Tästä syystä eristysremonttien vaikutus energiansäästöön on todennäköisesti hieman alla esitettyä isompi. Suurin hyöty näyttää syntyneen ikkunoiden uusimisesta Energiaremontin vaikutus kulutukseen kwh/m Ei remontteja Yläpohjan lisäeristys Ikkunoiden uusinta Seinät ja yläpohja eristetty, ikkunat uusittu Seinät, ylä- ja alapohja eristetty, ikkunat uusittu Copyright 2012 Lämpövinkki Oy. Kaikki oikeudet pidätetään. Sivu 4

5 Lämpövinkki Olemme erikoistuneet vaihtamaan pientalojen lämmitykset maalämpöön. Kehittämämme Soile-maalämpötoimitus sopii saneerauskohteisiin koska: Laitteistomme tuottaa kuumaa vettä. Öljy- tai sähkölämmitykselle mitoitettuja pattereita ei tarvitse vaihtaa. Lämpökaivojen tekemisessä käytämme kevyttä poravaunua ja lapiota. Näin säästämme istutuksia ja piharakenteita. Nopean asennuksen johdosta lämpökatko jää lyhyeksi. Asennus voidaan tehdä myös talvella. Soile -maalämmön hankkiminen on helppoa. Saat meiltä halutessasi koko toimituksen suunnitteluineen palveluna. Jos jo tiedät mitä tarvitset, voit hankkia laitteet ja palvelut nettikaupastamme. Voit myös esisuunnitella oman maalämpösi netissä toimivan työkalun avulla ja tutustua tämän jälkeen nettikauppaamme. Yhteystiedot Lämpövinkki Oy Olkahittenperä TAMPERE Puhelin Sähköposti Kotisivut Copyright 2012 Lämpövinkki Oy. Kaikki oikeudet pidätetään. Sivu 5

Maatilojen asuinrakennusten energiankulutuksen arviointi

Maatilojen asuinrakennusten energiankulutuksen arviointi Maatilojen asuinrakennusten energiankulutuksen arviointi Tässä esitetään yksinkertainen menetelmä maatilojen asuinrakennusten energiankulutuksen arviointiin. Vaikka asuinrakennuksia ei ole syytä ohittaa

Lisätiedot

PIHAMAASI ON LÄMPÖPANKKI. MITÄ JOS

PIHAMAASI ON LÄMPÖPANKKI. MITÄ JOS 18.12.2014 LÄMPÖVINKKI OY PIHAMAASI ON LÄMPÖPANKKI. MITÄ JOS NOSTAISIT TALLETUKSESI? Pikaopas maalämmön hyödyntämisestä Jari Lehtinen Miksi lukisit tämän oppaan? Maksatko talosi lämmittämisestä liikaa?

Lisätiedot

Energiatehokas koti - seminaari 25.3.2010

Energiatehokas koti - seminaari 25.3.2010 Energiatehokas koti - seminaari 25.3.2010 Kokemuksia ja kulutustietoja matalaenergia- ja passiivitaloista Pekka Haikonen 1 EU:n energiatehokkuusstrategia 2 Rakentamisen määräykset 3 4 Kokemuksia matalaenergiarakentamisesta

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 79 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

27.5.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy

27.5.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy 27.5.2014 Ranen esitys Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy Energiatehokas korjausrakentaminen Korjausrakentamisen energiamääräykset mitä niistä pitäisi tietää Suomen asuntokanta on kaikkiaan noin 2,78 miljoona

Lisätiedot

Vesikiertoinen lattialämmitys / maalämpöpumppu Koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto, lämmöntalteenotto. Laskettu ostoenergia. kwhe/(m² vuosi) Sähkö

Vesikiertoinen lattialämmitys / maalämpöpumppu Koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto, lämmöntalteenotto. Laskettu ostoenergia. kwhe/(m² vuosi) Sähkö YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala, m² 8.0 Lämmitysjärjestelmän kuvaus Ilmanvaihtojärjestelmän kuvaus Vesikiertoinen

Lisätiedot

Energiatehokkuuden parantaminen pientalossa

Energiatehokkuuden parantaminen pientalossa Energiatehokkuuden parantaminen pientalossa Tommi Riippa Tiimipäällikkö, RTA 16.4.2016 Page 1 Säästä kotia korjaamalla! 16.4.2016 Page 2 Maankäyttö- ja rakennuslaki muuttui vuonna 2013 Nyt vaaditaan rakennuslupa,

Lisätiedot

Julkisivun energiakorjaus. JSY Kevätkokous 8.5.2012 Stina Linne

Julkisivun energiakorjaus. JSY Kevätkokous 8.5.2012 Stina Linne Julkisivun energiakorjaus JSY Kevätkokous 8.5.2012 Stina Linne Esityksen sisältö Korjausrakentamisen osuus energiansäästötalkoissa Rakennusten lämpöenergian kulutus Julkisivun energiakorjaukset Korjausten

Lisätiedot

Mikä ihmeen E-luku? Energianeuvoja Heikki Rantula. ENEMMÄN ENERGIASTA I Kuluttajien energianeuvonta I eneuvonta.fi

Mikä ihmeen E-luku? Energianeuvoja Heikki Rantula. ENEMMÄN ENERGIASTA I Kuluttajien energianeuvonta I eneuvonta.fi Mikä ihmeen E-luku? Energianeuvoja Heikki Rantula ENEMMÄN ENERGIASTA I Kuluttajien energianeuvonta I eneuvonta.fi Kymenlaakson energianeuvonta 2012- Energianeuvoja Heikki Rantula 020 615 7449 heikki.rantula@kouvola.fi

Lisätiedot

RIL Elinkaarijaosto Talonrakennusjaosto LIVI Yhteisseminaari 13.1.2009 Säätytalossa

RIL Elinkaarijaosto Talonrakennusjaosto LIVI Yhteisseminaari 13.1.2009 Säätytalossa RIL Elinkaarijaosto Talonrakennusjaosto LIVI Yhteisseminaari 13.1.2009 Säätytalossa Rakennusten energiatehokkuus Tutkimuksen ja käytännön näkökohtia matalaenergiarakentamisen käyttöönotosta Ralf Lindberg,

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Pentintie 3 62200 Kauhava. 2312-123-12-123-T 1987 Kahden asunnon talot. Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)

ENERGIATODISTUS. Pentintie 3 62200 Kauhava. 2312-123-12-123-T 1987 Kahden asunnon talot. Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku) ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Pentintie 600 Kauhava Rakennustunnus: Valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Todistustunnus: T 987 Kahden asunnon talot Rakennuksen laskennallinen

Lisätiedot

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa?

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? Tutkimus: Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? Stina Linne Tekn. yo betoni visioi -seminaari

Lisätiedot

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa?

Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? Tutkimus: Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Stina Linne Tekn. yo Parantaako lisälämmöneristäminen energiatehokkuutta korjausrakentamisessa? betoni visioi -seminaari

Lisätiedot

Lämpöilta taloyhtiöille. Tarmo. 30.9. 2013 Wivi Lönn Sali. Lämmitysjärjestelmien ja energiaremonttien taloustarkastelut

Lämpöilta taloyhtiöille. Tarmo. 30.9. 2013 Wivi Lönn Sali. Lämmitysjärjestelmien ja energiaremonttien taloustarkastelut Lämpöilta taloyhtiöille Tarmo 30.9. 2013 Wivi Lönn Sali Lämmitysjärjestelmien ja energiaremonttien taloustarkastelut Juhani Heljo Tampereen teknillinen yliopisto Talon koon (energiankulutuksen määrän)

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 89. m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Maalämpöpumppu NIBE F454 / Maalämpöpumppu NIBE

Lisätiedot

Toteutettavissa olevat energiansäästömahdollisuudet Tampereen asuinrakennuksissa. Energiaremontti

Toteutettavissa olevat energiansäästömahdollisuudet Tampereen asuinrakennuksissa. Energiaremontti Toteutettavissa olevat energiansäästömahdollisuudet Tampereen asuinrakennuksissa 1 Energiaremontti Miten päästään 20 % energiansäästöön vuoteen 2020 mennessä Tampereen asuinrakennuskannassa Energiaeksperttikoulutus

Lisätiedot

Onnistunut pientalon energiakorjaus

Onnistunut pientalon energiakorjaus Onnistunut pientalon energiakorjaus Onnistunutko? Aika näyttänee ja on jo näyttänyt Rintamamiestalo mallia 1946 Karjasillalla Rintamamiestalo mallia 1946 Karjasillalla öljylämmitys Rintamamiestalo mallia

Lisätiedot

Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä

Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Ulkovaipan lämpötalouteen vaikuttavat korjaustoimenpiteet käytännössä Julkisivuyhdistys ry:n syyskokous 19.11.2009 Diana-auditorio, Helsinki Stina Linne Tekn yo. Esityksen sisältö Tutkimuksen taustat ja

Lisätiedot

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku

Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku Tietoa uusiutuvasta energiasta lämmitysmuodon vaihtajille ja uudisrakentajille 31.1.2013/ Dunkel Harry, Savonia AMK Uudet energiatehokkuusmääräykset, E- luku TAUSTAA Euroopan unionin ilmasto- ja energiapolitiikan

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 690 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Öljykattila/vesiradiaattori Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

Lämmitysverkoston lämmönsiirrin (KL) Asuntokohtainen tulo- ja poistoilmajärjestelmä. Laskettu ostoenergia. kwhe/(m² vuosi) Sähkö Kaukolämpö

Lämmitysverkoston lämmönsiirrin (KL) Asuntokohtainen tulo- ja poistoilmajärjestelmä. Laskettu ostoenergia. kwhe/(m² vuosi) Sähkö Kaukolämpö YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala, m² 50 Lämmitysjärjestelmän kuvaus Ilmanvaihtojärjestelmän kuvaus Lämmitysverkoston

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 58 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Vesiradiaattorit (eristetyt jakojohdot) Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. LUONNOSVERSIO - virallinen todistus ARA:n valvontajärjestelmästä. Uudisrakennusten. määräystaso 2012

ENERGIATODISTUS. LUONNOSVERSIO - virallinen todistus ARA:n valvontajärjestelmästä. Uudisrakennusten. määräystaso 2012 ENERGIATODISTUS LUONNOSVERSIO virallinen todistus ARA:n valvontajärjestelmästä Rakennuksen nimi ja osoite: Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Todistustunnus:

Lisätiedot

Energiansäästö vanhemmissa rakennuksissa

Energiansäästö vanhemmissa rakennuksissa Energiansäästö vanhemmissa rakennuksissa Kulttuuriympäristöseminaari 24.10.2013 Johanna Rinne - johanna.s.rinne@turku.fi ENEMMÄN ENERGIASTA I Kuluttajien energianeuvonta I eneuvonta.fi Esityksen sisältö

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Harju, Rakennus A-D Harju 1 02460 Kirkkonummi. 257-492-25-0 1965 Muut asuinkerrostalot

ENERGIATODISTUS. Harju, Rakennus A-D Harju 1 02460 Kirkkonummi. 257-492-25-0 1965 Muut asuinkerrostalot ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Harju, Rakennus AD Harju 0460 Kirkkonummi Rakennustunnus: Valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Todistustunnus: 574950 965 Muut asuinkerrostalot

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala.7 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus vesikiertoinen patterilämmitys, kaukolämpö Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 564 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Vesikiertoiset radiaattorit 60/0 C Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 600 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö / kaukolämpö

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 590 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö / kaukolämpö

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (E-luku) Lämmitetty nettoala 7,9 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Poistoilmalämpöpumppu,

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONTA. Tommi Riippa 14.11.2013

RAKENNUSVALVONTA. Tommi Riippa 14.11.2013 Tommi Riippa 14.11.2013 MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN MUUTOS Nyt vaaditaan rakennuslupa, jos korjauksella voidaan merkittävästi vaikuttaa energian kulutukseen. Lupakynnys aleni! Yleensäkin korjausten yhteydessä

Lisätiedot

14.4.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy

14.4.2014 Ranen esitys. Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy 14.4.2014 Ranen esitys Antero Mäkinen Ekokumppanit Oy Energiatehokas korjausrakentaminen Tavoitteena pienentää olemassa olevien rakennusten energiankulutusta Energiatehokkuusvaatimuksilla on vaikutusta

Lisätiedot

Energiatehokas rakentaminen ja remontointi Nurmijärvi 01.12.2010. Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry Jouko Lommi

Energiatehokas rakentaminen ja remontointi Nurmijärvi 01.12.2010. Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry Jouko Lommi Energiatehokas rakentaminen ja remontointi Nurmijärvi 01.12.2010 Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry Jouko Lommi Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry PRKK RY on ainoa Omakotirakentajia ja remontoijia

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. As Oy Maakirjantie 2 E-D Maakirjantie Espoo. Asuinrakennus (Asuinkerrostalot) Uudisrakennusten.

ENERGIATODISTUS. As Oy Maakirjantie 2 E-D Maakirjantie Espoo. Asuinrakennus (Asuinkerrostalot) Uudisrakennusten. ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: As Oy Maakirjantie ED Maakirjantie 000 Espoo Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: 044/ 0 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Asuinrakennus (Asuinkerrostalot)

Lisätiedot

Kotien energia. Kotien energia Vesivarastot Norja

Kotien energia. Kotien energia Vesivarastot Norja Esitelmä : Pekka Agge Toimitusjohtaja Aura Energia Oy Tel 02-2350 915 / Mob041 504 7711 Aura Energia Oy Perustettu 2008 toiminta alkanut 2011 alussa. Nyt laajentunut energiakonsultoinnista energiajärjestelmien

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 86 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö / Kaukolämpö Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

TIETOKARTOITUS - TALOTEKNIIKKA

TIETOKARTOITUS - TALOTEKNIIKKA TIETOKARTOITUS - TALOTEKNIIKKA Jari Palonen Aalto yliopiston Teknillinen korkeakoulu, Energiatekniikan laitos 9.6.2011 TALOTEKNIIKAN MAHDOLLISUUDET ENERGIANSÄÄSTÖ > 50 % lämmönkulutuksesta ASUMISVIIHTYISYYS

Lisätiedot

Sähkölämmityksen toteutus 1.7.2012 jälkeen SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY

Sähkölämmityksen toteutus 1.7.2012 jälkeen SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY Sähkölämmityksen toteutus 1.7.2012 jälkeen SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY Mihin rakennuksiin sovelletaan Normaalit asuinrakennukset Vuokra- tai vastaavaan käyttöön tarkoitetut vapaa-ajan rakennukset Yksityiskäyttöön

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. As Oy Hollituvantie 2 talo 1 Hollituvantie Porvoo / Muut asuinkerrostalot

ENERGIATODISTUS. As Oy Hollituvantie 2 talo 1 Hollituvantie Porvoo / Muut asuinkerrostalot ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Rakennustunnus: Valmlstumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoltusluokka: Todistustunnus: As Oy Hollituvantie talo 1 Hollituvantie 645 Porvoo 68-414-1-195/1 1984

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 58 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämö ja vesikiertoinen lattialämmitys. Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Rakennustunnus: Kauniskuja 1 ja Vantaa

ENERGIATODISTUS. Rakennustunnus: Kauniskuja 1 ja Vantaa ENERGIATODISTUS Rakennus Rakennustyyppi: Osoite: Erillinen pientalo (yli 6 asuntoa) Valmistumisvuosi: Rakennustunnus: Kauniskuja ja 5 0230 Vantaa 997 Useita, katso "lisämerkinnät" Energiatodistus on annettu

Lisätiedot

Rakennuskannan ja rakennusten energiankäyttö. TkT Pekka Tuomaala 25.11.2008

Rakennuskannan ja rakennusten energiankäyttö. TkT Pekka Tuomaala 25.11.2008 Rakennuskannan ja rakennusten energiankäyttö TkT Pekka Tuomaala 25.11.2008 Kiinteistöjen ja rakennusten osuus Suomen energian loppukäytöstä on lähes 40 % 2 RAKENNUSTEN KÄYTTÄMÄN LÄMMITYSENERGIAN LÄHTEET

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 958. m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö.Vesikiertoiset lämmityspatterit. Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

Harkkotalo kuluttaa vähemmän

Harkkotalo kuluttaa vähemmän Dipl.ins Petri Mattila P.T. Mattila Ky petri.mattila@saunalahti.fi Espoo 3.8.25 Harkkotalo kuluttaa vähemmän VTT vertasi pientalojen energiatehokkuutta VTT teki vuonna 25 vertailututkimuksen (VTT tutkimusraportti

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Kahilanniementie 9-11 TALO 1 Kahilanniementie Lappeenranta Uudisrakennusten.

ENERGIATODISTUS. Kahilanniementie 9-11 TALO 1 Kahilanniementie Lappeenranta Uudisrakennusten. ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Kahilanniementie 9 TALO Kahilanniementie 9 5 Lappeenranta Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: 457574 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Asuinkerrostalo

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Asuinrakennus Xxxxxxxxxx Katuosoite Postinumero Postitoimipaikka XX-XXXX-XX XXXX. Yhden asunnon talot (tms) XXXX

ENERGIATODISTUS. Asuinrakennus Xxxxxxxxxx Katuosoite Postinumero Postitoimipaikka XX-XXXX-XX XXXX. Yhden asunnon talot (tms) XXXX ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Asuinrakennus Xxxxxxxxxx Katuosoite Postinumero Postitoimipaikka Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Todistustunnus:

Lisätiedot

Näkökulma 2008, Rambollin tulevaisuusseminaari 17.9.2008. Professori Ralf Lindberg, Tampereen teknillinen yliopisto

Näkökulma 2008, Rambollin tulevaisuusseminaari 17.9.2008. Professori Ralf Lindberg, Tampereen teknillinen yliopisto Näkökulma 2008, Rambollin tulevaisuusseminaari 17.9.2008 Energiatehokas rakentaminen Professori Ralf Lindberg, Tampereen teknillinen yliopisto 1. Taustaa 2. Mitä viimeisinä vuosikymmeninä on energiakysymyksissä

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Rakennustunnus: Solisevankuja Espoo

ENERGIATODISTUS. Rakennustunnus: Solisevankuja Espoo ENERGIATODISTUS Rakennus Rakennustyyppi: Osoite: Erillinen pientalo (yli 6 asuntoa) Valmistumisvuosi: Rakennustunnus: Solisevankuja 4 02760 Espoo 997 Useita, katso "lisämerkinnät" Energiatodistus on annettu

Lisätiedot

Energiaremontti-ilta

Energiaremontti-ilta Toteutettavissa olevat energiansäästömahdollisuudet Tampereen asuinrakennuksissa 1 Energiaremontti-ilta 19.4.2011 Valtuustosali Miten päästään 20 % energiansäästöön vuoteen 2020 mennessä Juhani Heljo Jaakko

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Öljylämmitys, vesikiertoiset

Lisätiedot

Sähkölämmityksen toteutus. SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY ( www.lamminkoti.fi)

Sähkölämmityksen toteutus. SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY ( www.lamminkoti.fi) Sähkölämmityksen toteutus 1.7.2012 jälkeen SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY ( www.lamminkoti.fi) Mihin rakennuksiin sovelletaan Normaalit asuinrakennukset Vuokra-tai vastaavaan käyttöön tarkoitetut vapaa-ajan rakennukset

Lisätiedot

LUONNOS ENERGIATODISTUS. kwh E /(m 2 vuosi) energiatehokkuuden vertailuluku eli E-luku

LUONNOS ENERGIATODISTUS. kwh E /(m 2 vuosi) energiatehokkuuden vertailuluku eli E-luku LUONNOS 6.9.07 ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Todistustunnus: Energiatehokkuusluokka A B C D E F G Rakennuksen

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 89 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö / Kaukolämpö Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 9 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö, vesikiertoinen lattialämmitys Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (E-luku) Lämmitetty nettoala 8,8 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Poistoilmalämpöpumppu,

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 08 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS 00550, HELSINKI. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)

ENERGIATODISTUS 00550, HELSINKI. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku) ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: 8 Berliininkatu 5 Berliininkatu 5 00550, HELSINKI Rakennustunnus: 09-0-000-0075-- Rakennuksen valmistumisvuosi: 00 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Muut asuinkerrostalot

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 8 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Vesikiertoinen radiaattorilämmitys, kaukolämpö /

Lisätiedot

Energiatehokas rakentaminen ja remontointi Mäntsälä 23.2.2011 Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry Jouko Lommi

Energiatehokas rakentaminen ja remontointi Mäntsälä 23.2.2011 Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry Jouko Lommi Energiatehokas rakentaminen ja remontointi Mäntsälä 23.2.2011 Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry Jouko Lommi Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry PRKK RY on ainoa Omakotirakentajia ja remontoijia

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 8090 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö / Kaukolämpö

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 5 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö Ilmanvaihtojärjestelmän

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 947 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö / Kaukolämpö

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Mika Waltarinkatu 14, Talo A Mika Waltarinkatu Porvoo. Pientalo (Asuinkerrostalot) Uudisrakennusten.

ENERGIATODISTUS. Mika Waltarinkatu 14, Talo A Mika Waltarinkatu Porvoo. Pientalo (Asuinkerrostalot) Uudisrakennusten. ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Mika Waltarinkatu 4, Talo A Mika Waltarinkatu 4 0600 Porvoo Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi Rakennuksen käyttötarkoitusluokka. 0 Pientalo (Asuinkerrostalot)

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Korkeakoulunkatu 10 33720, TAMPERE. Uudisrakennusten määräystaso 2012. Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)

ENERGIATODISTUS. Korkeakoulunkatu 10 33720, TAMPERE. Uudisrakennusten määräystaso 2012. Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku) ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Kampusareena, toimistorakennusosa Korkeakoulunkatu 0 70, TAMPERE Rakennustunnus: - Rakennuksen valmistumisvuosi: 05 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Toimistorakennukset

Lisätiedot

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä

Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiaekspertin peruskurssi osa 1: lämpö & vesi 17.03.2014, Tampere DI Petri Pylsy Ekspertti ei kuitenkaan koske säätöihin, sen tekee aina kiinteistönhoitaja

Lisätiedot

Energiatehokas rakentaminen ja remontointi Kerava 12.10.2011. Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry Jukka Jaakkola

Energiatehokas rakentaminen ja remontointi Kerava 12.10.2011. Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry Jukka Jaakkola Energiatehokas rakentaminen ja remontointi Kerava 12.10.2011 Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry Jukka Jaakkola Pientalorakentamisen Kehittämiskeskus ry PRKK RY on ainoa Omakotirakentajia ja remontoijia

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Matinniitynkuja , ESPOO. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)

ENERGIATODISTUS. Matinniitynkuja , ESPOO. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku) ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: HOAS 74 Matinniitynkuja 4 C-D Matinniitynkuja 4 00, ESPOO Rakennustunnus: 049-0-00-000-- Rakennuksen valmistumisvuosi: 00 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka:

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. KOy Tampereen keskustorni Tampellan esplanadi Uudisrakennusten. määräystaso 2012

ENERGIATODISTUS. KOy Tampereen keskustorni Tampellan esplanadi Uudisrakennusten. määräystaso 2012 ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: KOy Tampereen keskustorni Tampellan esplanadi 00 Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: 05 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Asuntolat Todistustunnus:

Lisätiedot

ÖLJYLÄMMITYS ÖLJYLÄMMITYKSEN TOIMITAPERIAATE

ÖLJYLÄMMITYS ÖLJYLÄMMITYKSEN TOIMITAPERIAATE 1.2.2013 Energiakorjaus Tekninen kortti kortti 15 pientalot ÖLJYLÄMMITYKSEN TOIMITAPERIAATE Öljylämmitteisessä talossa lämmöntuotto tapahtuu öljykattilassa. Järjestelmään kuuluvat kattilan lisäksi öljypoltin,

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Suurpellon Apilapelto Talo E Piilipuuntie 3 C-E Espoo Uudisrakennusten.

ENERGIATODISTUS. Suurpellon Apilapelto Talo E Piilipuuntie 3 C-E Espoo Uudisrakennusten. ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Suurpellon Apilapelto Talo E Piilipuuntie CE 000 Espoo Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: 04900048000 0 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Asuinrakennus

Lisätiedot

Mistä tietoa energiansäästöön? Kuluttajien energianeuvonta Timo Määttä, Motiva Oy Motiva Oy 1

Mistä tietoa energiansäästöön? Kuluttajien energianeuvonta Timo Määttä, Motiva Oy Motiva Oy 1 Mistä tietoa energiansäästöön? Kuluttajien energianeuvonta Timo Määttä, Motiva Oy 16.11.2017 16.11.2017 Motiva Oy 1 KULUTTAJIEN ENERGIANEUVONTA Mistä tietoa energiansäästöön? 16.11.2017 Motiva Oy 2 Kuluttaja

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Korvasienenkatu 3 Korvasienenkatu Lappeenranta K Uudisrakennusten.

ENERGIATODISTUS. Korvasienenkatu 3 Korvasienenkatu Lappeenranta K Uudisrakennusten. ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Korvasienenkatu Korvasienenkatu 555 Lappeenranta Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: 45575K 994 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Asuinkerrostalo

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Haukilahdenkuja , HELSINKI. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)

ENERGIATODISTUS. Haukilahdenkuja , HELSINKI. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku) ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: 79 Haukilahdenkatu 5 talo A Haukilahdenkuja 5 00580, HELSINKI Rakennustunnus: 09-0-0005-000 Rakennuksen valmistumisvuosi: 04 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka:

Lisätiedot

Teknologiapolut 2050 - Rakennussektori. TkT Pekka Tuomaala 12.2.2008

Teknologiapolut 2050 - Rakennussektori. TkT Pekka Tuomaala 12.2.2008 Teknologiapolut 2050 - Rakennussektori TkT Pekka Tuomaala 12.2.2008 Kiinteistöjen ja rakennusten osuus Suomen energian loppukäytöstä on lähes 40 % 2 RAKENNUSTEN KÄYTTÄMÄN LÄMMITYSENERGIAN LÄHTEET [PJ/a]

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. HOAS 145 Kurkisuontie 12 Kurkisuontie 12 A 00940, Helsinki. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012

ENERGIATODISTUS. HOAS 145 Kurkisuontie 12 Kurkisuontie 12 A 00940, Helsinki. Muut asuinkerrostalot. Uudisrakennusten määräystaso 2012 ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: HOAS 45 Kurkisuontie Kurkisuontie A 00940, Helsinki Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: 984 Muut asuinkerrostalot

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Rakennustunnus: Useita, katso "lisämerkinnät"

ENERGIATODISTUS. Rakennustunnus: Useita, katso lisämerkinnät ENERGIATODISTUS Rakennus Rakennustyyppi: Osoite: Erillinen pientalo (yli 6 asuntoa) Valmistumisvuosi: Rakennustunnus: Useita, katso "lisämerkinnät" 998 092-080-008-0007-E Energiatodistus on annettu rakennuslupamenettelyn

Lisätiedot

Vuoden 2012 uudet energiamääräykset LUONNOKSET 28.9.2010 ASTA 2010 30.9.2010. Juhani Heljo Tampereen teknillinen yliopisto 1.10.

Vuoden 2012 uudet energiamääräykset LUONNOKSET 28.9.2010 ASTA 2010 30.9.2010. Juhani Heljo Tampereen teknillinen yliopisto 1.10. Vuoden 2012 uudet energiamääräykset LUONNOKSET 28.9.2010 1 ASTA 2010 30.9.2010 Juhani Heljo Tampereen teknillinen yliopisto Huomautukset 2 Esityksen valmisteluun on ollut lyhyt aika Joissain kohdissa voi

Lisätiedot

ERILLINEN ENERGIATODISTUS

ERILLINEN ENERGIATODISTUS ASUNTO OY PENKKA ERILLINEN ENERGIATODISTUS Optiplan Oy Y-tunnus 0775337-1 www.optiplan.fi Puh. 010 507 6000 Helsinki Mannerheimintie 105 PL 48, 00281 Helsinki Turku Helsinginkatu 15 PL 124, 20101 Turku

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 9,8 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Öljykattila, vesikiertopatterit

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 46,5 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Öljylämmitys, varalla sähkökattila,

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskettu kokonaisenergiankulutus ja ostoenergiankulutus Lämmitetty nettoala 06 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Puukattila / Varaaja Ilmanvaihtojärjestelmän kuvaus

Lisätiedot

Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste. Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT

Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste. Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT Mecoren casetapaukset: Päiväkoti Saana Vartiokylän yläaste Kestävän korjausrakentamisen tutkimusseminaari 20.4.2012 Riikka Holopainen, VTT 2 Case-tapaus: Päiväkoti Saana Lpk Saana, rakennusvuosi 1963,

Lisätiedot

Paritalo Kytömaa/Pursiainen Suojärvenkatu 11 a-b 80200 Joensuu 167-5-562-21 1996. Erilliset pientalot

Paritalo Kytömaa/Pursiainen Suojärvenkatu 11 a-b 80200 Joensuu 167-5-562-21 1996. Erilliset pientalot Paritalo Kytömaa/Pursiainen Suojärvenkatu 11 a-b 8000 Joensuu 167-5-56-1 1996 Erilliset pientalot 5 Arto Ketolainen Uittopäälliköntie 7 80170 Joensuu 0400-67588 Rakennuspalvelu Ketolainen Oy Uittopäälliköntie

Lisätiedot

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA

YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA YHTEENVETO RAKENNUKSEN ENERGIATEHOKKUUDESTA Laskennallinen ostoenergiankulutus ja energiatehokkuuden vertailuluku (Eluku) Lämmitetty nettoala 08 m² Lämmitysjärjestelmän kuvaus Kaukolämpö, vesikiertoinen

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Taubenkuja , HELSINKI. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)

ENERGIATODISTUS. Taubenkuja , HELSINKI. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku) ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Asokodit Taubenkuja 4 A Taubenkuja 4 00870, HELSINKI Rakennustunnus: 9-49-75-0 Rakennuksen valmistumisvuosi: 06 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Muut asuinkerrostalot

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Karkkilan Linja-autoasema Oy Talo B Huhdintie Karkkila. Uudisrakennusten. määräystaso 2012

ENERGIATODISTUS. Karkkilan Linja-autoasema Oy Talo B Huhdintie Karkkila. Uudisrakennusten. määräystaso 2012 ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Karkkilan Linjaautoasema Oy Talo B Huhdintie 6 Karkkila Rakennustunnus: Rakennuksen valmistumisvuosi: 4546 989 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka: Liikerakennus

Lisätiedot

Betonipäivät & näyttely Helsingissä

Betonipäivät & näyttely Helsingissä Betonipäivät & näyttely Helsingissä 23.11.2011 Hyvä energiatehokkuus ja riskittömät rakenteet joko-tai vai sekäettä Professori Ralf Lindberg, Tampereen teknillinen yliopisto 1. Taustaa 2. Rakennusfysikaaliset

Lisätiedot

ENERGIATODISTUS. Leinelänkaari 11 A 01360, VANTAA. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku)

ENERGIATODISTUS. Leinelänkaari 11 A 01360, VANTAA. Uudisrakennusten määräystaso Rakennuksen laskennallinen kokonaisenergiankulutus (E-luku) ENERGIATODISTUS Rakennuksen nimi ja osoite: Asuntosäätiön Asumisoikeus Oy / Leinelän Paletti A Leinelänkaari A 060, VANTAA Rakennustunnus: 066945Y Rakennuksen valmistumisvuosi: 06 Rakennuksen käyttötarkoitusluokka:

Lisätiedot

Sähkölämmityksen toteutus 1.7.2012 jälkeen SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY

Sähkölämmityksen toteutus 1.7.2012 jälkeen SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY Sähkölämmityksen toteutus 1.7.2012 jälkeen SÄHKÖLÄMMITYSFOORUMI RY Mihin rakennuksiin sovelletaan Normaalit asuinrakennukset Vuokra- tai vastaavaan käyttöön tarkoitetut vapaa-ajan rakennukset Yksityiskäyttöön

Lisätiedot

Lämmityskustannus vuodessa

Lämmityskustannus vuodessa Tutkimusvertailu maalämmön ja ilma/vesilämpöpumpun säästöistä Lämmityskustannukset keskiverto omakotitalossa Lämpöässä maalämpöpumppu säästää yli vuodessa verrattuna sähkö tai öljylämmitykseen keskiverto

Lisätiedot