Rauhankasvatusinstituutti RKI ry Kumpulantie Helsinki Puh info@rauhankasvatus.fi VUODEN 2013 TOIMINTAKERTOMUS
|
|
- Emma Hänninen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Rauhankasvatusinstituutti RKI ry Kumpulantie Helsinki Puh info@rauhankasvatus.fi VUODEN 2013 TOIMINTAKERTOMUS 1. RAUHANKASVATUSINSTITUUTIN TOIMINTAPERIAATTEET Rauhankasvatusinstituutin toiminnan tavoitteena on sääntöjen mukaisesti..tukea rauhan- ja kansainvälisyyskasvatusta sekä edistää sellaisen kansalaismielipiteen kehittymistä, joka tukee pysyvän ja oikeudenmukaisen rauhantilan syntymistä maailmassa. Tässä RKI tukeutuu rauhanpedagogiikkaan, jonka tavoitteena on kasvattaa globaaliin vastuuseen ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen. Toimintatavoitteidensa saavuttamiseen RKI pyrkii tukemalla opettajia ja kouluja koulutusjärjestelmän kaikilla asteilla globaali- ja rauhankasvatuksen toteuttamisessa ja rauhankulttuurin rakentamisessa. RKI pyrkii kaikella ohjelma- ja tiedotustoiminnallaan yhdessä jäsenjärjestöjensä kanssa vahvistamaan rauhanomaista ja väkivallatonta kansalaismielipidettä ja asenteita. 2. YLEISTÄ TOIMINTAVUODESTA 2013 Toimintaa jatkettiin aiemmin tehdyn strategialinjauksen mukaisesti Suomessa keskittyen erityisesti opettajien ja kasvattajien globaali- ja rauhankasvatustehtävän tukemiseen. RKI:n ydinkohderyhmää ovat opettajat ja kasvattajat sekä kasvatusalan opiskelijat. Heille suunnattujen koulutus- ja materiaalitukipalvelujen lisäksi RKI järjesti toimintaa nuorille ja lapsille. Lisäksi RKI toimi rauhan- ja globaalikasvatuksen kentällä asiantuntijajärjestönä tukien muiden kansalaisjärjestöjen pedagogista osaamista ja edesauttaen oppilaitosten ja kansalaisjärjestökentän mahdollisimman antoisaa yhteistyötä valtakunnallisesti. Vuoden 2013 aikana järjestettiin myös joitakin kaikille avoimia seminaareja ja keskustelutilaisuuksia ajankohtaisista rauhankasvatuksellisista aiheista. Maailmankoulu-hanke sai ulkoasiainministeriön kaksivuotista kehityskasvatustukea vuosille Hankkeen kautta RKI tavoitti suuren määrän kasvattajia ja alan opiskelijoita Turussa, Oulussa, Satakunnassa, 1
2 pääkaupunkiseudulla ja Kokkolassa. Rauhankasvatuksen oppimateriaalit olivat kasvattajien valtakunnallisessa käytössä hankkeen virtuaalisen materiaalipankin välityksellä. 3. TOIMINTA OPETTAJILLE JA KASVATTAJILLE Kasvattajille ja opettajille tarjottiin Rauhankasvatusinstituutin toiminnan painopisteiden mukaisesti vuonna 2013 monipuolista tukea heidän globaali- ja rauhankasvatustehtävässään. Tukea tarjottiin mm. opetusmateriaalin tuottamisen, erilaisten koulutustilaisuuksien sekä muiden kansalaisjärjestöjen materiaalien vinkkaamisen ja välittämisen kautta. Vuonna 2013 RKI tavoitti kasvattajia luentotilaisuuksien, työpajojen ja koulutusten kautta, joista osa järjestettiin yhteistyössä Maailmankoulu- tai Rauhankoulu-hankkeiden kanssa tai osana laajempaa järjestöyhteistyötä. Maailmankoulun koulutukset mukaan lukien vuonna 2013 järjestettiin yhteensä 53 kasvattajille suunnattua koulutusta, joiden kautta tavoitettiin yhteensä noin 1160 kasvattajaa tai alan opiskelijaa. Näiden varsinaisten koulutusten lisäksi RKI / Maailmankoulu on esitellyt toimintaansa kymmenissä koulutuksissa ja tilaisuuksissa (kuten messuilla tai muiden koulutusten yhteydessä) tavoittaen yhteensä tuhansia opettajia. Tässä luvussa on eritelty RKI:n suoraan kasvattajille, opettajille ja opettajaopiskelijoille suunnatut tukipalvelut. Ensimmäisessä alaluvussa käsitellään Maailmankoulu-hankkeen kautta tarjottuja koulutuksia ja muuta toimintaa, toisessa alaluvussa erityisesti vuonna 2013 julkaistuun rasisminvastaiseen opetusmateriaaliin liittyvä toiminta. Lopuksi eritellään muu kasvattajille ja opettajille suunnattu toiminta. 3.1 Maailmankoulu yhteinen ihmisyys, yhteinen maailma hanke Maailmankoulun tavoitteena on lisätä tietoutta rauhan edellytyksistä, globaaleista kehityskysymyksistä sekä edistää pohdintaa ihmisoikeuksista, eriarvoisuuden vähentämisestä ja rauhan rakentamisesta koulumaailmassa. Maailmankoulun toimintaa on ollut osana sivistystoimen toimintaa Turussa, Oulussa, Kokkolassa, Satakunnassa ja pääkaupunkiseudulla. Hankkeessa työskentelee koordinaattori, joka koordinoi ko. kaupunkien toimintaa ja toimii yhteistyössä kaupunkien yhteysopettajien kanssa. Maailmankoulu tukee opettajien ja kasvattajien globaalikasvatustehtävää laajan verkkomateriaalipankin kautta. Tämän virtuaalisen tukiportaalin kautta opettajat voivat noutaa kouluihinsa kansalaisjärjestöjen tuottamia materiaaleja maksutta. Verkkosivuja pitää yllä Maailmankoulun koordinaattori yhteistyössä alueellisten Maailmankoulun ohjaavien opettajien kanssa. Opettajat ovat hyödyntäneet materiaalipalvelua ahkerasti. Verkkosivujen kävijämäärälaskurin mukaan sivuilla on ollut vuoden 2013 aikana noin vierailua. Maailmankoulun toimintaan kuuluvat myös matkalaukut, joihin on koottu erilaisia globaalikasvatuksen materiaaleja ja Maailmankoulun tekemiä tuntisuunnitelmia helpottamaan materiaalien hyödyntämistä. Matkalaukkuja on ollut kasvattajien lainattavissa kaikilla toimintapaikkakunnilla. Esimerkiksi Turussa laukkulainoja oli vuonna 2013 n. 30 kpl. Maailmankoulu tarjoaa opettajille sähköpostitse sekä puhelimitse myös henkilökohtaista materiaalivinkkausta ja ideointiapua globaalikasvatuksen toteutuksessa. Maailmankoulu on järjestänyt kasvattajille koulutuksia Turussa, Oulussa, Porissa, Salossa, Helsingissä ja Kokkolassa sekä toiminut Maailma koulussa seminaarien (OKL-opiskelijoille suunnattu seminaari) järjestelijänä niin Raumalla, Turussa kuin Oulussakin. Koulutustilaisuuksia järjestettiin eri paikkakunnilla vuoden aikana yhteensä 37 kpl. Koulutukset on toteutettu yhteistyössä paikallisen sivistystoimen sekä kansalaisjärjestöjen kouluttajien kanssa. Myös RKI:n pääsihteeri on toiminut yhtenä asiantuntijakouluttajana. Opettajien koulutuksen ohella Maailmankoulun kautta järjestettiin myös toimintaa suoraan oppilaille erilaisten tempausten, työpajojen tai taide-esitysten muodossa. Maailmankoulu tuki opettajia ja kouluja erilaisten teemapäivien järjestämisessä verkkomateriaalipankin välityksellä. Esimerkiksi Ahtisaari-päiväksi tuotettiin sovitteluun ja rauhaan liittyvää materiaalia, jota sovellettiin monilla Maailmankoulun paikkakunnilla. Turussa järjestettiin päivän tiimoilta tempaus, jossa yläkoulu jalkautui paikalliseen kauppakeskukseen. Ahtisaari-päivän 2
3 vietosta uutisoitiin myös Turun sanomissa ( ). Maailmankoulun laajentumisesta Tampereen seudulle käytiin neuvotteluja alueen toimijoiden kanssa. Lisäksi tehtiin yhteinen hankehakemus kolmen ammattioppilaitoksen kanssa Opetushallitukseen Maailmankoulun toiminnan aloittamiseksi toisella asteella. 3.2 Rasisminvastainen opetusmateriaali Vuoden 2013 aikana RKI julkaisi kaksiosaisen rasismin- ja antisemitismin vastaisen opetusmateriaalin. Materiaalin olivat tuottaneet yhteistyössä Rauhankasvatusinstituutti, Anne Frank House, ETYJ (ODIHR) sekä Helsingin yliopiston Hiljaisuuden kulttuurit tutkimushanke. Materiaali on julkaistu 14 ETYJ -jäsenvaltiossa kunkin maan kansallisten asiantuntijoiden kanssa antisemitismin ja muiden syrjinnän muotojen torjumiseksi. Materiaali antaa käsityksen rasismista historiallisena ilmiönä ja luo yhteyksiä historiallisten ja nykyaikaisten antisemitismin sekä muiden rasismin muotojen välillä. Materiaali osoittaa, kuinka ennakkoluulot toimivat ja kuinka paljon ne voivat vaikuttaa yksilöihin sekä yhteiskuntiin. Tavoitteena on tarjota aktiivisen kansalaisuuden välineitä rasismin torjumiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi. Materiaali on suunnattu erityisesti yläkouluikäisille sekä toisen asteen oppilaitoksille erityisesti historian sekä katsomusaineiden opetuksen tueksi. Vuoden 2013 aikana materiaali julkaistiin painettuna versiona sekä sähköisenä RKI:n nettisivuilla. Sähköisestä versiosta on myös jo julkaistu päivitetty, toinen versio, jota käytetään mahdollisen toisen painoksen pohjana. Materiaalin ensimmäinen painos oli 2000 kpl kummastakin osasta. Materiaalia sai tilata koululleen enintään 30 kpl maksutta. Saimme postituskuluihin tukea Suomen Punaisen Ristin Ei rasismille! hankkeelta. Yhteistyötä on tehty myös muiden suomalaisten rasisminvastaista työtä tekevien tahojen kanssa, mm. Ei rasismille! verkoston kautta sekä Globaalikasvatuksen sadonkorjuu tilaisuuden yhteydessä, jossa materiaalia esiteltiin muille kansalaisjärjestöille, jotka toimivat samankaltaisten teemojen parissa. Materiaalin käytettävyyttä testattiin keväällä 2013 järjestetyissä neljässä pilottityöpajassa. Materiaalista on tiedotettu laajasti mm. RKI:n ja Maailmankoulu-hankkeen omien opettajaverkostojen, nettisivujen ja sosiaalisen median kautta sekä koulutusten välityksellä. Kokemuksemme mukaan materiaalin käytettävyyttä lisää erityisesti osallistuminen materiaalin sisältöjä ja menetelmiä avaavaan koulutukseen. Olemmekin tiedottaneet materiaalista ja jakaneet sitä erityisesti omien muiden koulutustemme yhteydessä, joiden kautta materiaali on tavoittanut noin 950 opettajaa. Yksinomaan materiaalin sisältöjä ja menetelmiä käsitteleviä pidempiä koulutuksia kasvattajille järjestettiin vuoden 2013 aikana 6 kpl, joiden kautta koulutettiin materiaalin menetelmiin lähes 200 opettajaa tai opettajaksi opiskelevaa. Tätä koulutusta tarjottiin kouluille syksyn 2013 veso-koulutuksena, ja se olikin koulutusvalikoimastamme yksittäisistä koulutuksista kaikkein halutuin. Lisäksi materiaalista on tiedotettu alan opiskelijoille yliopistoilla järjestettyjen koulutus- ja tiedotustilaisuuksissa sekä erilaisissa koulutusalan tapahtumissa kuten Educa-messuilla, Opi ja kasva messuilla, Globaalikasvatuksen kesäpäivillä ja Maailma kylässä tapahtumassa, joissa materiaalista on tiedotettu ja sitä on jaettu aktiivisesti sadoille kohderyhmään kuuluville opettajille. Lisäksi Kulosaaren yhteiskoulu on käyttänyt materiaaliamme ET:n opetuksessa laajamittaisemmin oppikirjamaisesti osana integroitua katsomusopetuskokeiluaan. Tuuli Rauvala tekee rasisminvastaiseen materiaaliin liittyen opinnäytetyötä, jossa kartoitetaan opettajien käyttökokemuksia ja materiaalin hyödyllisyyttä opetuksen tukena. Opinnäytetyö valmistuu kevään 2014 aikana. Vuoden 2013 loppuun menneessä materiaalin ensimmäistä painosta on jäljellä enää kevään 2014 aikana järjestettävien koulutusten osallistujille, minkä jälkeen pyrimme ottamaan materiaalista uuden painoksen sen suuren kysynnän vuoksi. Opetusmateriaalin puitteissa RKI on tehnyt myös läheistä seuranta- ja arviointityötä muiden materiaalin julkaisseiden OSCE-maiden toimijoiden kanssa. Seurantaa ja arviointia on toteutettu yhteistyössä mm. toukokuussa 2013 järjestetyssä seminaarissa Varsovassa, jossa pääsihteeri kävi Anne Frank Housen 3
4 kustantamana esittelemässä vastavalmistunutta materiaalia sekä jakamassa ja oppimassa toimintamalleja koulutuksiin ja materiaalin levittämiseen liittyen. Yhteistyötä eri toimijoiden ja asiantuntijoiden kanssa on jatkettu sähköisesti myös Varsovan tapaamisen jälkeen. Anne Frank Housen lisäksi hedelmällistä yhteistyötä on tehty mm. seuraavien tahojen kanssa: Danish Institute for International Studies (Tanska), Forum för Levande Historia (Ruotsi) sekä Center for Research on Antisemitism (Saksa). Lisäksi RKI on jatkanut yhteistyötä Helsingin yliopiston Hiljaisuuden kulttuurit tutkimusryhmän kanssa. Yhteistyö on koostunut erityisesti tiedonvaihtamisesta ja asiantuntemuksen jakamisesta sekä materiaalin sähköisen version päivittämisestä. 3.3 Muut koulutukset kasvattajille Opettajille ja kasvattajille suunnattu koulutustoiminta on RKI:n ydintehtäviä. Monet koulutukset linkittyvät osaksi muita hankkeita, kuten Maailmankoulua (ks. luku 3.1), Rauhankoulua (ks. luku 4.2) tai rasisminvastaisen materiaalin ja siihen liittyvien menetelmien levittämistä opettajakentälle (ks. luku 3.2). Näiden koulutusten sisältöjä, menetelmiä sekä vaikuttavuutta on kuvattu kunkin alaluvun kohdalla erikseen. Kuitenkin RKI järjestää vuosittain myös monia muista projekteista erillisiä koulutuksia vastaten mm. luennointipyyntöihin. Vuoden 2013 aikana RKI järjesti yhteensä 8 kpl muista hankkeista ja projekteista erillistä koulutustilaisuutta. Koulutusten tai luentojen aiheina olivat rasisminvastaisen kasvatuksen pedagogiset kysymykset (1 kpl, Helsingin yliopisto), globaalikasvatuksen sisällöt ja menetelmät (4 kpl), draamakasvatuksen keinot ihmisoikeuskasvatuksessa (1 kpl) sekä monikulttuurisuus tulevaisuuden koulussa (2kpl). Kaikissa näissä koulutuksissa kohderyhmänä olivat joko opettajat tai opettajaksi opiskelevat. Kyseisten koulutusten avulla saavutettiin noin 480 opettajaa. Koulutuksista yksi järjestettiin Espoossa, yksi Raumalla ja loput Helsingissä. Rauhankasvatusinstituutti ry ja Maailmankoulu olivat mukana vuoden suurimmissa kasvattajille ja opettajille suunnatuissa messuissa, Educa-messuilla sekä Opi ja kasva -messuilla. Messuilla tiedotettiin sadoille uusille opettajille suunnatuista tukipalveluista, ja saatiin mm. yhteensä noin 180 uutta kiinnostunutta seuraajaa Maailmankoulun sähköpostilistalle. Lisäksi erittäin merkittävänä osana suomalaisen koulutuskentän kehitystyötä rauhan- ja globaalikasvatuksen kysymyksiin liittyen RKI pitää pitkäjänteistä yhteistyötä Suomen eri opettajankoulutuslaitosten kanssa. RKI osallistui vuoden 2013 aikana Kepa ry:n koordinoiman globaalikasvatusverkoston järjestämiin Maailma koulussa -koulutustapahtumiin Turun, Oulun, Rauman sekä Helsingin opettajankoulutuslaitoksilla. Maailma koulussa -tapahtuma on koko päivän kestävä koulutustapahtuma, joka koostuu luennoista, työpajoista ja järjestötorista. Rauhankasvatusinstituutti ja Maailmankoulu ovat vastanneet useista työpajoista sekä osasta luento-osuutta. Tapahtuma on globaalikasvatusverkoston monivuotisen suunnittelutyön ja kehittelyn tulosta, ja sitä tarjotaan pakollisena osana luokanopettajaopiskelijoille Helsingin ja Rauman opettajankoulutuksissa. Koulutuspäiviä on järjestetty myös Oulussa. Globaalikasvatusverkosto, jonka toiminnassa RKI on aktiivisesti mukana, on asettanut pitkäaikaiseksi tavoitteekseen vahvistaa edelleen yhteistyötä kaikkien opettajankoulutuslaitosten kanssa siten, että osallistuminen Maailma koulussa -tapahtumaan olisi pakollinen osa jokaisen luokan-, aineen- ja erityisopettajan opintopolkua. Verkoston toiminta on tuottanut tulosta, ja koulutustapahtuman asema on vakiintumassa myös Turussa, minkä lisäksi vuodelle 2014 ja 2015 suunnitellaan laajentumista Joensuun sekä Tampereen opettajankoulutuksiin. 4 TOIMINTA NUORILLE JA LAPSILLE Opettajille ja kasvattajille suunnatun toiminnan lisäksi RKI tarjoaa globaali- ja rauhankasvatusta myös suoraan lapsille ja nuorille erilaisten kulttuuri- ja taidekasvatusprojektien muodossa. Näistä keskeisimpiä ovat Anne Frank Historiaa nykypäivälle -kiertonäyttely ja sen oheistoiminnot, Rauhankoulu-toiminta, nuorille ja lapsille suunnatut esitykset sekä Free2Choose-projekti, joiden toimintoja on eritelty seuraavissa kappaleissa. 4.1 Anne Frank Historiaa nykypäivälle -kiertonäyttely Vuonna 2012 tuotettiin Suomen yhteiskunnalliseen kontekstiin sovellettu, 40 paneelista koostuva kiertonäyttely 4
5 Anne Frankin elämästä. Näyttelyn kantavana teemana on historiallisten tapahtumien ja niiden merkityksen ymmärtäminen yhden henkilön tarinan kautta. Näyttelyn vaikuttavuutta lisää nuoria osallistavan koulutuksen sekä opastusten järjestäminen näyttelyn oheistoimintana. Vuonna 2013 näyttely kiersi Suomea tiheään tahtiin. Näyttely oli esillä yhteensä 6 paikkakunnalla (Vantaa, Kauniainen, Pori, Korsnäs, Helsinki ja Espoo) ja 7 eri tilassa (mm. kirjastoissa, kouluissa ja muissa oppilaitoksissa). Vertaisopaskoulutuksia ja opastuksia ryhmille järjestettiin yhteensä kolmella paikkakunnalla. Lisäksi kaikilla paikkakunnilla oli käytössä osallistava, näyttelyn teemoihin liittyvä tehtäväpaperi, jota opettajat saattoivat hyödyntää näyttelyn aihepiirin syventämisessä oppilasryhmän kanssa. Kaiken kaikkiaan näyttely tavoitti arviolta lähemmäs kaksi tuhatta kävijää, joista suuri osa nuoria. Vuoden 2013 aikana saimme uuden, ruotsinkielisen yhteistyökumppanin UngInfon, jonka kanssa järjestettiin ensimmäinen kaksikielinen vertaisopaskoulutus joulukuussa Tölö Gymnasiumilla Helsingissä. 4.2 Rauhankoulu-hanke Rauhankoulu on Suomen Rauhanliiton ja Rauhankasvatusinstituutin yhteinen rauhankasvatustyön muoto, jonka toiminta käynnistyi Rauhankoulu hyödyntää toiminnassaan draamakasvatusta ja ohjaajaverkoston kehittämiä draamatarinoita. Rauhankoulu toimi vuonna 2013 pääasiallisesti ulkoasiainministeriön kaksivuotisella kehityskasvatustuella. Hankkeen nimi oli Rauhan ja kehityksen toimintapäivät Afrikan kysymysten äärellä (Rauhankoulu). Rauhankoulua hallinnoi Suomen Rauhanliitto. Rauhankasvatusinstituutti toimi hankkeen toisena taustaorganisaationa. Vuonna 2013 RKI tuki Rauhankoulun toimintaa taloudellisesti, sisällöllisesti sekä henkilöresurssein. Rauhankoulun työpajoja kysytään koko ajan enemmän kuin mitä UM:n hanketuella voidaan tuottaa, joten RKI osti muutamia työpajoja ryhmille, joille pajoja ei Rauhankoulun hankerahoituksesta riittänyt. Vuonna 2013 Rauhankoulun toimintaa oli pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja Vaasan alueella. Vuoden 2013 aikana järjestettiin peruskoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille yhteensä 89 toimintapäivää, jotka tavoittivat yhteensä 980 oppilasta. Toimintapäivien kesto oli kahdesta kolmeen tuntia. Lisäksi järjestettiin kuusi Rauhankoulun ohjaajakoulutusta ja 18 koulutusta kasvatusalan ammattilaisille. Rauhankoulussa toimi noin 30 hengen aktiivinen ohjaajaverkosto ja parikymmentä ihmistä osallistui muilla tavoin toiminnan tukemiseen. RKI:n pääsihteeri toimi yhtenä kouluttajana osassa ohjaajakoulutuksista sekä osallistui Rauhankoulun kehittämistyöhön. RKI:n pääsihteeri sekä hallituksen jäsen Tuomas Urho toimivat Rauhankoulun ohjausryhmän jäseninä. Osa kasvattajille suunnatuista koulutuksista (8 koulutusta) toteutettiin yhteistyössä RKI:n Maailmankoulu-hankkeen kanssa. Rauhankoulu-hankkeen koordinoinnista vastasi osaaikainen työntekijä Annukka Toivonen, jonka toimipiste oli Rauhanasemalla. Vuonna 2013 RKI:n pääsihteeri oli mukana neljässä Rauhankoulun kanssa yhteistyössä järjestetyssä opettajakoulutuksessa, sekä yhdessä Rauhankoulun ohjaajakoulutuksessa. Yksi koulutuksista järjestettiin yhteistyössä Kansan Sivistystyön Liiton (KSL:n) kanssa. Koulutuksesta tehtiin myös juttu KSL:n omaan Kanttilehteen (2/2013). Useammassa koulutuksessa RKI tuki koulutuksen järjestämistä myös kattamalla toisen ohjaajan kouluttajapalkkion, tilavuokran, tarjoilut ja/tai materiaalimaksut. Lisäksi joulukuussa RKI osti tilauksesta Rauhankoululta kaksi syrjinnän- ja rasisminvastaista työpajaa Meri-Rastilan iltapäiväkerhon oppilaille. Pajat räätälöitiin osallistujaryhmän erityistarpeiden mukaisesti. 4.3 Esitykset Vuoden 2013 aikana RKI teki rauhankasvatustyötä erilaisten taide- ja taidekasvatusprojektien myötä. RKI:n tuottamat esitykset pyrkivät lisäämään katsojien ymmärrystä erilaisissa elämäntilanteissa eläviä ihmisiä kohtaan (empatiakasvatus). Niihin liittyy aina myös jonkinlainen osallistava osuus, jonka tarkoituksena on kannustaa toimintaan oikeudenmukaisemman maailman puolesta ja lisätä aktiiviseen kansalaisuuden taitoja. Vuoden 2014 aikana RKI mahdollisti kaksi eri esitystä. Vuonna 2014 valmistuvien esityskokonaisuuksien Romanit kirjastossa sekä Romanitarinat valmistelu aloitettiin syksyllä
6 Vuoden 2013 keväällä valmistettiin foorumiteatteriesitys Ihmiset ja kulttuurit törmäävät. Sitä esitettiin kuusi kertaa kulttuurikeskus Stoassa. Osallistavia, kriittisen pedagogiikan keinoja hyödyntävä esitys käsitteli ennakkoluuloja ja syrjintää, ja se tuotettiin yhteistyössä Tikkurilan lukion, ammattiopisto Luovin, Työväen akatemian ja Stoan kanssa. Kuudessa esityksessä oli yhteensä 294 katsojaa, joista suurin osa oli yläkoulu- ja lukioikäisiä nuoria sekä toisen asteen opiskelijoita. Esitys sai katsojilta paljon kiitosta, mm: Ajatuksia herättävä sekä Nerokkaasti tuotu erilaisista syistä juontuvia syrjintätilanteita käsiteltäväksi. Tämän lisäksi vuoden 2013 aikana RKI tuki niin ikään syrjintää ja erilaisuutta käsittelevää Kavioiden kopsetta esityksen kiertämistä Etelä-Suomessa. RKI:n tuella järjestettiin yksi esitys sekä siihen liittyvät työpajat alakouluikäisille joulukuussa Muu toiminta lapsille ja nuorille RKI on tuottanut ja ollut mukana useammassa suoraan nuorille ja lapsille suunnatussa projektissa. Kaikki projektit tarjoavat osallistujilleen tiedon lisäksi myös kokemuksia, elämyksiä ja osallisuuden tunnetta kasvattaen näin aktiivisen kansalaisen taitoja ja innostusta rakentaa yhdessä parempaa maailmaa. Anne Frank Housen kanssa tehtävä yhteistyö laajeni vuoden 2013 aikana yhteispohjoismaalaisen ihmisoikeuskasvatusprojektiin Free2choose and create. Projekti jatkuu edelleen vuonna Projektiin osallistui vuonna 2013 viisi nuorta kustakin neljästä osallistujamaasta eli Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Projektin ensimmäisessä vaiheessa nuoret sekä ihmisoikeuskasvatuksen parissa toimivat kouluttajat ja koordinaattorit (Suomesta mukana RKI:n pääsihteeri) kokoontuivat kuuden päivän intensiiviopetusjaksolle Uppsalaan kumppanijärjestömme Fredens husin tiloihin. Päivien aikana tuottettiin ajankohtaisista ihmisoikeuskysymyksistä 3-4 minuutin videoita. Viikko tarjosi nuorille osallistujille syvällistä ymmärrystä ihmisoikeuskysymyksistä ja niihin liittyvästä vaikuttamistyöstä, minkä lisäksi osallistujat oppivat myös videotyöskentelyn tekniikkaa ja mahdollisuuksia. Näiden taitojen lisäksi osallistujat oppivat fasilitoimaan väittelyjä ihmisoikeuskysymyksistä. Projektin toinen osa aloitettiin syksyllä Kukin osallistuja järjesti kolme väittelytilaisuutta, joissa näytettiin Uppsalassa tehdyt videot ja väiteltiin videoista nousevista ihmisoikeudellisista teemoista. Väittelyjä järjestettiin yhteensä 15 kpl, ja niiden kautta tavoitettiin yhteensä n. 180 osallistujaa (lähinnä lukiolaisia, ammattikorkeakouluopiskelijoita sekä nuorisotalojen asiakkaita). Projektin viisi suomalaista osallistujaa saivat myös lisäkoulutusta Suomessa väittelytilanteen järjestämiseen sekä pedagogiseen osaamiseen liittyen. Projekti viedään loppuun kevään 2014 aikana, jolloin loput väittelyistä järjestetään. Projektia arvioitiin kolmipäiväisessä jatkokoulutustapaamisessa Kööpenhaminassa tammikuussa Tapaamiseen osallistuivat Suomesta RKI:n pääsihteeri sekä kaikki viisi nuorta. Kevään ja kesän 2013 aikana RKI toteutti yhteistyössä Sadankomitean kanssa rauhanvideokilpailun, jonka voittajaksi valikoitui helsinkiläisen alakoulun oppilaiden tekemä video rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Voittajavideo näytettiin ja palkittiin Sadankomitean 50-vuotisjuhlavuoden elokuvaseminaarissa Sodan ja rauhan elokuvat. Näiden suurempien projektien lisäksi RKI on tuottanut useampia pienempiä rauhankasvatustapahtumia nuorille ja lapsille. Toukokuussa RKI:n pääsihteeri oli pitämässä kevätkirkolle vaihtoehtoisen tilaisuuden Myllypuron yläkoululla. Globaalia vastuuta käsittelevään, osallistavaan oppituntiin osallistui 35 yläkoululaista sekä useita opettajia. Elokuussa pääsihteeri osallistui panelistina Helsingin Diakoniaopiston järjestämään vihapuhetta käsittelevään paneeliin. Samana päivänä HDO:lla järjestettiin opiston opiskelijoille suunnattu kansalaisjärjestöjä ja niiden toimintaa sekä nuorten omia osallistumismahdollisuuksia esittelevä tapahtuma. Tapahtumaan osallistui myös oppilaitoksen opettajia, jotka saivat tietoa RKI:n tarjoamista rauhan- ja globaalikasvatuksen tukipalveluista. Kansainvälisen rauhanpäivän aattona järjestettiin Eläintarhan alakoululaisille suunnattu Rauhanpäivän tapahtuma Rauhanaseman pihalla. Tapahtumaan osallistui n. 200 oppilasta, jotka saivat kuulla rauhaan liittyviä runoja, musiikkia sekä pienen puheenvuoron liittyen siihen, miten 6
7 kukin voi rakentaa rauhaa omassa arjessaan. Lisäksi oppilaat toivat mukanaan maalatut kivet, joista rakennettiin yhdessä maahan suuri rauhanmerkki. Tapahtuma sai kaksi mediaosumaa (Helsingin sanomat sekä Rauhan Puolesta -lehti). Lisäksi RKI osallistui kahteen nuorille suunnattuun rasisminvastaiseen tapahtumaan. Toisen järjesti Yhteiset lapsemme ry Gloriassa. Toinen taas järjestettiin lokakuussa Munkkiniemen nuorisotalolla. Molemmissa tapahtumissa oli live-esitysten lisäksi mahdollisuus tutustua RKI:n ja Rauhankoulun toimintaan sekä päästä osallistumaan toiminnallisten tehtävien avulla oman identiteetin pohdintaan ja saada tietoa siitä, mitä rasisminvastainen toiminta omassa arkipäivässä voi merkitä. 5 VAIKUTTAMISTYÖ JA KANSALAISJÄRJESTÖYHTEISTYÖ Toimintavuoden 2013 aikana RKI on keskittänyt toimintojaan yhä tehostetummin pääkohderyhmilleen opettajille ja kasvattajille sekä toisaalta lapsille ja nuorille. Nämä toiminnot ovat yhdistyksen perustoiminnan kannalta keskeisimpiä. Tästä huolimatta vuoden mittaan RKI on kohtuullisessa määrin osallistunut myös muihin yleisötapahtumiin, joiden tarkoituksena on ollut esim. vaikuttaa yleiseen mielipideilmapiiriin, tehdä toimintaa laajemmin tunnetuksi sekä saada lisää jäseniä. Alaluvuissa mainittujen läheisten yhteistyökumppanien lisäksi RKI on toiminut vuonna 2013 yhteistyössä muiden suomalaisten rauhanjärjestöjen kuten Rauhanliiton, Sadankomitean ja Rauhanpuolustajien kanssa. Yhtiestyötä on tehty myös virolaisen Mundo-järjestön sekä tanskalaisen Danish Institute for International Studiesin kanssa. 5.1 Mahdollisuuksien torit, seminaarit ja muut yleisötapahtumat Vuoden 2013 aikana RKI osallistui neljään Mahdollisuuksien tori tapahtumaan. Nämä tapahtumat järjestettiin Helsingissä, Turussa, Raumalla sekä Espoossa. Espoon tapahtumassa RKI oli mukana myös nukketeatteriesityksellä. Helsingissä järjestetyssä sosiaalifoorumissa RKI toteutti osatapahtuman liittyen lasten asemaan ja hyvinvointiin koulumaailmassa. Tapahtumaan kuuluivat luennot, foorumiteatteriesitys sekä yleisökeskustelu. Foorumiteatteriesitys käsitteli tapahtuman teemaa eli lasten ja nuorten eriarvoisuutta ja toisaalta hyvinvointia koulumaailmassa. Foorumiteatteri on yleisöä osallistava, kriittisestä pedagogiikasta ponnistava menetelmä, minkä avulla voi tutkia vuorovaikutusta ja muutosta isonkin ihmisryhmän kanssa yleisöä aktivoivalla tavalla. Lisäksi aiheesta olivat alustamassa tutkijat Olli Alanen sekä Sari Vesikansa. Osallistujia tapahtumassa oli yhteensä 40. Näiden isompien yleisötapahtumien lisäksi RKI oli mukana tuottamassa ja toteuttamassa Lapsen oikeuksien sekä YK-päivän tapahtumia. Lasten hyvinvointifoorumin kanssa yhteistyössä toteutettu Lapsen oikeuksien päivän tapahtuma käsitteli lapsen oikeuksien toteutumista ja lapsen hyvinvointia suomalaisella sosiaali- ja koulutuskentällä. Tilaisuus järjestettiin Lasipalatsin kirjastossa lapsen oikeuksien päivänä YK-päivänä RKI oli mukana tukemassa Nonviolent Peaceforce -tapahtuman järjestelyjä. Tapahtuma järjestettiin kulttuurikeskus Caisassa. 5.2 Muu vaikuttamistyö Globaalikasvatuskentän oleellisena toimijana on Kepa ry:n koordinoima globaalikasvatusverkosto, joka edellä mainittujen Maailma koulussa -seminaarien järjestämisen lisäksi mm. tiedottaa globaalikasvatustoiminnasta, järjestää vertaiskoulutusta ja arviointia ja tukee järjestöjen äänen kuulumista valtakunnallisessa sekä kunnallisessa opetussuunnitelmatyössä. Lisäksi RKI on ollut mukana globaalikasvatukseen liittyneessä opetusministeri Kiurun tapaamisessa syyskuussa sekä Globaalikasvatuksen sadonkorjuu -tapahtumassa marraskuussa. Sadonkorjuu-tapahtumassa globaalikasvatusta tekevät järjestöt vaihtavat kokemuksiaan sekä esittelevät ajankohtaisia hankkeitaan ja materiaalejaan. Rauhankasvatusinstituutti on toiminut asiantuntijajärjestönä kansalaisjärjestökentällä pedagogisissa 7
8 kysymyksissä. Vuoden 2013 aikana RKI on tehnyt yhteistyötä opetusmateriaaleihin, koulutuksiin tai toimintamuotoihin liittyen seuraavien järjestöjen kanssa: Walter ry (rasisminvastaisen opetusmateriaalin suunnittelun konsultointi), Nuorten Akatemia (Maailman sarjakuvat hankkeen ohjausryhmä), Amnesty (pääsihteerin pitämä Draaman keinot ihmisoikeuskasvatuksessa koulutus Amnestyn kouluvierailijoille ja henkilökunnalle) sekä Pakolaisneuvonta (opetusmateriaalin konsultointi). Syksyn 2013 aikana RKI teki yhteistyötä Vuosi Suomessa -hankkeen kanssa. Hankkeeseen liittyen RKI toteutti maahanmuuttajataustaisille järjestökentästä kiinnostuneille opiskelijoille kaksi toiminnallista työpajaa. RKI on ollut keväästä 2013 kumppanina mukana SPR:n koordinoiman Ei rasismille! hankkeen toiminnassa, minkä puitteissa tehdään yhteistyötä mm. rasisminvastaisten materiaalien tuottamisessa ja levittämisessä. Lisäksi RKI on tehnyt koulutusyhteistyötä Suomen vertaissovittelufoorumin (hyvään kouluilmapiiriin liittyvä vesokoulutus Salossa) sekä Uskonto- ja kulttuurifoorumi Fokus ry:n (koulutussuunnittelu ja kehitystyö) kanssa. 6 HALLINTO Tässä luvussa on selvitetty tarkemmin yhdistyksen hallinnollisen toiminnan eri osa-alueita toimintavuoden 2013 ajalta. 6.1 Tiedotus Rauhankasvatusinstituutin toiminnasta tiedotettiin pääosin sähköisesti. RKI:n kotisivuilla kerrotaan järjestön toiminnasta ja tapahtumista, ja sieltä löytyy tietoa rauhankasvatuksesta. RKI:n toiminnasta kiinnostuneita tavoitettiin myös facebook-sivujen (RKI ja Maailmankoulu) ja postituslistojen kautta. RKI:lla ja Maailmankoululla on molemmilla omat postituslistansa, joilla on satoja lukijoita. Pääsihteeri ja hankekoordinaattorit osallistuivat muun muassa Educa-messuille ja Maailma kylässä -festivaaleille sekä vierailivat perusasteen kouluissa, opettajakorkeakouluissa ja Opetushallituksessa esittelemässä RKI:a sekä hanketta. RKI sai kansainvälisen rauhan- ja Ahtisaari-päivän aktiviteettien, Rauhankoulu-hankkeen sekä Maailmankoulu-hankkeen kautta. Tiedotus on yksi osa-alue johon haluttaisiin jatkossa resurssien salliessa panostaa enemmän. Vuoden 2013 aikana viimeisteltiin sekä Maailmankoulun että Rauhankasvatusinstituutin viestintäsuunnitelma. Näiden lisäksi RKI:n visuaalista ilmettä uudistettiin. RKI:lle sekä Maailmankoulu-hankkeelle tuotettiin uudet, ajanmukaiset ja uutta visuaalista ilmettä vastaavat esitteet. 6.2 Talous Vuosi 2013 oli taloudellisesti kokonaisuudessaan niukka, mutta kuitenkin kohtalaisen tyydyttävä. Useampi haettu apuraha jäi toteutumatta, mikä tiesi runsaasti leikkauksia suunnitelluissa toiminnoissa ja toiminnan tehostamista toteutuvien projektien osalta. Kuitenkin yhä keskittyneempi toiminta, jonka kohderyhmänä ovat nimenomaan kasvattajat ja opettajat sekä toisaalta nuoret ja lapset, on tehnyt toiminnasta yhä tavoitteellisempaa, pitkäjänteisempää sekä kustannustehokkaampaa. Kesän 2013 aikana toteutettiin laajamittainen kirjanpitojärjestelmän uudistus, joka hankaloitti budjetin seurantaa useamman kuukauden ajan. Uusi kustannuspaikkasysteemi kuitenkin kuvaa yhdistyksen toimintaa huomattavasti entistä johdonmukaisemmin ja täsmällisemmin, ja jo syksyllä 2013 uudistus alkoi tuottaa hedelmää helpottaen mm. budjetin seurantaa ja siten toiminnan ohjaamista. Pääsihteerin vaihtuminen kesken vuoden vaati lyhyen perehdytys- ja siirtymävaiheen, mutta se ei hidastanut toiminnan toteuttamista merkittävästi sijaisen asianmukaisen perehdyttämisen johdosta. Näkyvyyden, kattavuuden ja toimintaedellytysten kasvattaminen vaatisi kuitenkin edelleen kehitystyötä yhdistyksen talouden elvyttämiseksi vanhojen velkojenkin kattamisen sekä toisaalta pitkäjänteisen taloudellisen kehityksen saavuttamiseksi. Koska RKI:n toiminta-ajatus on kuitenkin tuottaa laadukkaita ja käyttökelpoisia tukipalveluja, jotka olisivat vähitellen saavutettavissa koko Suomen koulukentälle, on olennaista, että palvelut ovat myös jatkossa opettajien ja nuorten saatavilla ilmaiseksi. Myös tästä syystä valtionavustukset ja Maailmankoulun saama viestintä- ja globaalikasvatustuki ovat toiminnan kannalta 8
9 edelleen ratkaisevassa roolissa. Vuoden 2013 aikana RKI yritti useaan otteeseen neuvotella Ulkoasiainministeriön kanssa n. kymmenen vuoden takaisten kehitysyhteistyöhankkeiden velkojen takaisinmaksusta sekä kohtuullistamisesta. Lukuisista yhteydenotoista (mm. sähköposti- ja puhelinviestintä erityisesti helmikuussa 2013 ja joulukuussa 2013 sekä vierailu UM:ssä niin ikään helmikuussa 2013) huolimatta asiaan ei saatu päätöstä vuoden 2013 aikana. Yhdistyksen kirjanpidosta huolehti Osuuskunta Eko-Osuusraha (Marika Lohi). Tilintarkastajina toimivat Risto Ekholm ja Ulla Räsänen-Virtanen. Tilikauden 2013 kokonaistulot olivat ,62 euroa. 6.3 Henkilöstökoulutus RKI pysyi ajan tasalla kentän tapahtumissa sekä koulutti omaa henkilökuntaansa mm. seuraavissa koulutuksissa / seminaareissa: STETE nuorten syrjäytyminen ja ekstremismi, UM uskonnonvapaus ja ulkopolitiikka, Sadankomitean 50v juhlaseminaari, Helsingin yliopiston seminaari kansanmurhatutkimukseen liittyen, Globaalikasvatuksen kesäpäivät, digitarinakoulutus sekä globaalikasvatuskoulutus Irlannissa kesällä 2013 (muu rahoitus). 6.4 Jäsenistö, hallitus ja henkilöresurssit RKI:n puheenjohtajana vuonna 2013 oli Aarni Tuominen ja varapuheenjohtajana Rosa Puhakainen-Mattila. Jäsenjärjestöjä oli 13 ja henkilöjäseniä noin 50. RKI:n hallitukseen kuului puheenjohtajan lisäksi 16 jäsentä. Yhdistyksen toiminnan ohjaamista tehosti hallitustoiminnan lisäksi myös alkuvuodesta valittu viisihenkinen työvaliokunta. Hallituksen ja työvaliokunnan kokoonpanot vuonna 2013 löytyvät dokumentin loppuosasta (liite 1). RKI:n toimisto sijaitsee Taksvärkki ry:n alivuokralaisena osoitteessa Kumpulantie 7. Keväällä pääsihteeri Johanna Laajalle valittiin vanhempainvapaiden ajaksi sijainen. Tehtävään haki 40 hakijaa. Tehtävään valittiin KM Saara Launio ( ). Maailmankoulun valtakunnallisena hankekoordinaattorina jatkoi Maiju Hirviniemi. Näiden lisäksi RKI:llä oli vuoden aikana 4 korkeakouluharjoittelijaa (3 Humanistisesta Ammattikorkeakoulusta, 1 Joensuun yliopistosta). Lisäksi toiminnassa on ollut mukana hallituksen jäsenten lisäksi kymmeniä vapaaehtoisia, mm. opettajia, jotka ovat toimineet alueellisessa kehitys- ja globaalikasvatustyössä omissa kouluissaan ja kunnissaan, sekä muita globaalikasvatuksesta kiinnostuneita vapaaehtoisia, jotka ovat olleet apuna erilaisten tapahtumien, koulutusten tai projektien järjestämisessä tai koordinoimisessa. RKI:n hallitus kokoontui vuoden 2013 aikana seitsemän kertaa (31.1., 19.3., 14.5., 4.9., , ja 9.12.). RKI:n kevätkokous pidettiin ja syyskokous Työvaliokunta kokoontui viisi kertaa (8.1., 13.6., 21.8., ja ) 9
10 Rauhankasvatusinstituutin jäsenjärjestöt vuonna 2013: Suomen Rauhanliitto Finlands Fredsförbund Suomen Rauhanpuolustajat ry Suomen Sadankomitealiito ry Työväen Sivistysliitto TSL Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry Suomen Kansanopistoyhdistys PAND Taiteilijat Rauhan Puolesta ry Tekniikka Elämää Palvelemaan ry (TEP) Aseistakieltäytyjäliitto ry (AKL) Kasvattajat Rauhan Puolesta ry Save Women and Children in Southern Somalia Somali Forum for Progress Finland ry Sovinnonliitto Svenska Fredsvänner i Helsingfors Suomen CISV -liitto 10
11 Liite 1 Rauhankasvatusinstituutti ry Rauhankasvatusinstituutti ry:n hallituksen kokoonpano vuonna 2013: Aarni Tuominen puheenjohtaja Rosa Puhakainen-Mattila varapuheenjohtaja Alejandro Lorenzo (henkilöjäsen) Anna Kirstinä (Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry) Claus Montonen (henkilöjäsen) Eini Nykvist (henkilöjäsen) Elviira Davidow (PAND) Emma Luode (Suomen Rauhanliitto Finlands Fredsförbund) Esa Ylikoski (Suomen Rauhanpuolustajat) Hanna Niittymäki (Kasvattajat Rauhan Puolesta) Kaisa Thompson (henkilöjäsen) Charlotta Eriksson (Suomen CISV-liitto) Katri Söder (Työväen Sivistysliitto TSL ry) Lauri Kojo (henkilöjäsen) Heidi Leino (Tekniikka Elämää Palvelemaan ry) Nur Mahamed Mahamud (Somali Forum for Progress Finland) Tuomas Urho (Sadankomitea) 11
Rauhankasvatusinstituutti ry. Kumpulantie 7 00520 Helsinki Puh 044 302 2042 info@rauhankasvatus.fi VUODEN 2010 TOIMINTAKERTOMUS
Kumpulantie 7 00520 Helsinki Puh 044 302 2042 info@rauhankasvatus.fi Rauhankasvatusinstituutti ry VUODEN 2010 TOIMINTAKERTOMUS 1. RAUHANKASVATUSINSTITUUTIN TOIMINTAPERIAATTEET Rauhankasvatusinstituutin
LisätiedotRauhankasvatusinstituutti ry
Rauhankasvatusinstituutti ry Poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Perustettu 1981 Yrjö Kallisen rauhanopiston kannatusyhdistys ry:n nimellä. Nimi vaihdettu Rauhankasvatusinstituutiksi
LisätiedotRauhankasvatusinstituutti ry. Döbelninkatu 2 00260 Helsinki Puh (09) 449 169 tai 044 302 204 info@rauhankasvatus.fi VUODEN 2009 TOIMINTAKERTOMUS
Rauhankasvatusinstituutti ry Döbelninkatu 2 00260 Helsinki Puh (09) 449 169 tai 044 302 204 info@rauhankasvatus.fi VUODEN 2009 TOIMINTAKERTOMUS 1. RAUHANKASVATUSINSTITUUTIN TOIMINTAPERIAATTEET Rauhankasvatusinstituutin
LisätiedotToimintasuunnitelma vuodelle 2015
Rauhankasvatusinstituutti RKI ry Kumpulantie 7 00520 Helsinki p. 044 302 2042 info@rauhankasvatus.fi Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällys 1 Rauhankasvatusinstituutin toimintaperiaatteet... 2 2. Vuoden
LisätiedotMAAILMANKOULU. Globaalikasvatuksen verkostohanke ja tukipalvelu opettajille. Paula Hyväri 17.11.2011
MAAILMANKOULU Globaalikasvatuksen verkostohanke ja tukipalvelu opettajille Paula Hyväri 17.11.2011 MITÄ ON GLOBAALIKASVATUS? Kansainvälisyyskasvatus (KVK) = Globaalikasvatus = Kasvaminen maailmanlaajuiseen
LisätiedotRauhankasvatusinstituutti RKI ry Kumpulantie Helsinki Puh VUODEN 2015 TOIMINTAKERTOMUS
Rauhankasvatusinstituutti RKI ry Kumpulantie 7 00520 Helsinki Puh 044 302 2042 johanna.laaja@rauhankasvatus.fi VUODEN 2015 TOIMINTAKERTOMUS 1. RAUHANKASVATUSINSTITUUTIN TOIMINTAPERIAATTEET Rauhankasvatusinstituutin
LisätiedotSisällys TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2012
Kumpulantie 7 00520 Helsinki p. 044 302 2042 info@rauhankasvatus.fi TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2012 Sisällys 1. RAUHANKASVATUSINSTITUUTIN TOIMINTAPERIAATTEET... 2 2. VUODEN 2012 TOIMINNASTA YLEISESTI... 2
LisätiedotToimintasuunnitelma vuodelle 2016
Rauhankasvatusinstituutti RKI ry Kumpulantie 7 00520 Helsinki p. 044 302 2042 info@rauhankasvatus.fi Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällys 1 Rauhankasvatusinstituutti RKI ry:n toimintaperiaatteet...
LisätiedotYhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017
Yhteenveto: kysely globaalikasvatusverkostolle 2017 Kepan globaalikasvatusverkostolle teetettyyn kyselyyn vastasi määräajassa 32 toimijaa. Pyyntö vastata kyselyyn lähetettiin verkostoon kuuluvien toimijoiden
LisätiedotMitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B.
Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle 2016 26.4.2017 Tekijä Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B Toimintavuosi 2016 pähkinänkuoressa Sopeutumista, keskittymistä avaintoimintoihin,
LisätiedotLIIKKUMISEN OHJAUKSEN OHJELMA 2012-2013 LOHJELMA2 TULOSKORTTI
Hankkeen nimi: Liikkuva 2012-2013 Hankkeen lyhyt yleiskuvaus ja tavoitteet Hankkeen päämääränä oli kannustaa 13-19-vuotiaita nuoria tekemään viisaita liikkumisvalintoja koulu- ja vapaa-ajanmatkoillaan.
Lisätiedot9.12.2011. www.kepa.fi
9.12.2011 www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö. Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää tai niitä seuraavaa järjestöä.
LisätiedotOpintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille
Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman
LisätiedotToimintakertomus Kooste jäsenkokoukselle
Toimintakertomus 2017 Kooste jäsenkokoukselle 14.4.2018 Painopisteet Strategiset tavoitteet 2020: pitkäjänteinen kampanjatoiminta, laaja näkyvyys, vaikuttava paikallistoiminta sekä vapaaehtoisten määrän
LisätiedotMe, media ja maailma. - kansalaisjärjestö globaalikasvattajana
Me, media ja maailma - kansalaisjärjestö globaalikasvattajana 14.5.2008 Planin kansainvälisyyskasvatus kansainvälisyyskasvatus mahdollistaa ei vain perusymmärryksen lapsen oikeuksista ja kehitysyhteistyöstä
LisätiedotToimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.
1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa
LisätiedotToimintasuunnitelma 2018
Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
Lisätiedot9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)
Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys
LisätiedotHelsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 JHL ry 240. Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2011
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 0 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2011 Carita Bardakci 24.11.2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
LisätiedotVAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA
VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)
LisätiedotSisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...
TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-
LisätiedotKeskustelun yhteenveto -Vaasa
Keskustelun yhteenveto -Vaasa Viisi tapahtumaa eri puolilla Suomea: Turku, Joensuu, Rovaniemi, Jyväskylä, Vaasa Päätapahtumana on ollut Erätauko-dialogi, jossa pureuduttu koulutukselliseen tasa-arvoon.
LisätiedotUlkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille v. 2010. Koulutustilaisuus 10.3.2010
Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille v. 2010 Click to edit Master subtitle style Koulutustilaisuus 10.3.2010 Tuen tarkoitus tarkoitettu Suomessa tapahtuvaan viestintään
LisätiedotVAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset
ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.
LisätiedotSykäys -vuosikello
Sykäys -vuosikello 2019-2020 ELOKUU Viikko 33 13.8. klo 14 Sykäys-tiimin tapaaminen kaupungintalolla Viikko 34 Perustaisinko yrityksen, Yrityssalo Oy 21.8. klo 14:30 16:00 Kolmas kaffe Yrityssalossa Miten
LisätiedotTAMPEREEN SEUDUN KOULUJEN KANSAINVÄLISYYDEN KEHITTÄMISOHJELMA 2014-2015 LOPPURAPORTTI
TAMPEREEN SEUDUN KOULUJEN KANSAINVÄLISYYDEN KEHITTÄMISOHJELMA 204-205 LOPPURAPORTTI . Hankkeen nimi Tampereen seudun koulujen kansainvälisyyden kehittämisohjelma 2. Hankkeen tavoitteet Hankkeen tavoitteena
LisätiedotVanhemmat ja perheet toiminnassa mukana. Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013
Vanhemmat ja perheet toiminnassa mukana Vanhempien Akatemia Riitta Alatalo 16.4.2013 Vanhempien Akatemia toimivia kasvatuskäytäntöjä vanhemmuuden tueksi Toteuttaja Nuorten Ystävät ry RAY:n tuella Vuosille
LisätiedotMediakasvatusseuran strategia
Mediakasvatusseuran strategia 2016-2020 Tausta Mediakasvatusseura ry, Sällskapet för Mediefostran rf, on vuonna 2005 perustettu valtakunnallinen, kaksikielinen mediakasvatuksen asiantuntijajärjestö. Seura
LisätiedotKoululaisten oma yhteiskunta. Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin!
Koululaisten oma yhteiskunta Connected Educator: Yrittäjyyskasvatuksen verkostot esiin! Mikä Yrityskylä? Kuudesluokkalaisille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden oppimisympäristö Simulaatio
LisätiedotHANKKEEN TAUSTA JA TAVOITTEET
Järvenpään liikkumisen ohjauksen valtionapuhanke Tulosten esittely 15.5.2014 Marja-Terttu Sikiö / Destia Oy HANKKEEN TAUSTA JA TAVOITTEET Järvenpään kaupunki haki valtionavustusta liikkumisen ohjauksen
LisätiedotKOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015
KOTEL 14-002 26.2.2014 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2014 JA 2015 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,
Lisätiedot1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta. 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet
TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
LisätiedotOpi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä. Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki
Opi ja kasva -konferenssi osaamisen kehittämisen välineenä Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki Konferenssi on osaamisen kehittämisen prosessi, jonka tavoitteena on 1. tuoda esille ne osaamiset, joita
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry
TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Materia ry SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Hallitus ja hallituksen kokoukset 3. Jäsenet 4. Yhdistyksen toiminta 5. Näyttelyt, seminaarit ja muut tapahtumat 6. Muut toiminta 5.1
LisätiedotSateenkaariyhdistys Malkus ry
Toimintasuunnitelma 2015 1 1. Johdanto Sateenkaariyhdistys Malkuksen tarkoituksena on edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkistä ja hengellistä hyvinvointia ja tukea tätä tarkoitusta
LisätiedotVIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015. VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä. Hyväksytty 26.11.2015
VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTO Myllyjärventie 1 74200 Vieremä VIEREMÄN VANHUSNEUVOSTON TOIMINTAKERTOMUS 2015 Hyväksytty 26.11.2015 LIITTEET 1. Yhteystietoluettelo 2. Vanhusneuvoston esite TARKOITUS Vanhusneuvoston
LisätiedotUlkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille/vkk
Ulkoasiainministeriön viestintä- ja kehityskasvatustuki kansalaisjärjestöille/vkk v. 2011 Tausta ja hakukelpoisuus Tunnettiin aikaisemmin nimellä tiedotustuki On jaettu jo 30 vuotta kansalaisjärjestöille
LisätiedotMakukoulun konseptin levittäminen koulun kerhotoiminnassa
Makukoulun konseptin levittäminen koulun kerhotoiminnassa 2009 2010 Loppuraportti Kerhokeskus Erityissuunnittelija Merike Kesler Sisällys: * Hankkeen tausta ja tavoitteet * Tuotettu materiaali * Muu toiminta
LisätiedotOhjelman aihioita Kepan kevätkokous
Ohjelman aihioita 2018-2021 26.4.2017 Kepan kevätkokous Järjestöjen kyky ja tila toimia Kepa vahvistaa kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Kansalaisyhteiskunta tarvitsee toimintavapauden ja mahdollisuuden
LisätiedotToimintakertomus 2012
Toimintakertomus 2012 Leena Roivas Puheenjohtaja 2011-2014 TOIMINTA-AJATUS Liitto on ammatillisesti ja yhteiskunnallisesti vastuunsa tuntevien naisten puolueisiin sitoutumaton järjestö, joka on aktiivisesti
LisätiedotSuomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017
Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran strategia 2013-2017 1. Johdanto Seuran ensimmäinen strategia on laadittu viisivuotiskaudelle 2013-2017. Sen laatimiseen ovat osallistuneet seuran hallitus sekä
LisätiedotIkäihmisten palvelusuunnitelma
Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman
LisätiedotOPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukihanke/tukikoulutus
OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukihanke/tukikoulutus Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Ulla Ilomäki-Keisala ulla.ilomaki-keisala@helsinki.fi 040-189 8959 MIKÄ ON? OPStuki
LisätiedotErilainen, mutta niin samanlainen - Yhdenvertaisuuskasvatushanke
Erilainen, mutta niin samanlainen - Yhdenvertaisuuskasvatushanke 2014 2015 1. Erilainen, mutta niin samanlainen -hankkeen taustoja Erilainen, mutta niin samanlainen hankkeen ideoijina ja innoittajina ovat
LisätiedotMIKÄ ON? Jaana Inki /Ulla
MIKÄ ON? OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukikoulutus on enorssin ja kaikkien harjoittelukoulujen yhteisesti toteuttama koulutuskokonaisuus, jossa harjoittelukouluverkosto toimii paikallisen
LisätiedotUnesco-koulujen seminaari
Unesco-koulujen seminaari Opetushallitus 7.9.2016 Uudet opsit ja uusi opettajuus globaalikasvatuksen näkökulmasta 1. Mitä on globaalikasvatus? 2. Mitä uudet opsit sanovat? 3. Mitä sitten? Mitä on globaalikasvatus?
LisätiedotKJY:n verkostot 2010. 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat
KJY:n verkostot 2010 17.3.2010 Verkostojen puheenjohtajat Verkostot 2010 Hankeverkostot Pedagogisen johtamisen verkosto Tietohallintoverkosto Työssäoppimisen verkosto Yhteistyöverkostot Hyvinvointiverkosto
LisätiedotHyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.
. Annetaan yhdessä nuorille rohkeus auttaa Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen
LisätiedotToimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310
Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013
LisätiedotLiite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 27.3.2014
Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Alueen taidemuseoiden aseman vahvistaminen. Uudet taidemuseo- ja taidehankkeet luovat uutta ja tuovat muutoksia toimintakenttään. 2. Julkisen taiteen
LisätiedotStrategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret
Strategia 2016-2018 Suomen YK-Nuoret Finlands FN-Ungdom UN Youth of Finland Strategia 2016-2018 Suomen YK-nuoret ry on poliittisesti sitoutumaton valtakunnallinen nuorisojärjestö, jonka tehtävänä on tiedottaa
LisätiedotJHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010
JHL 240 TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240 /Maire Korkeamäki JHL ry. 240 2 (7) TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 1. JOHDANTO Tämä toimintasuunnitelma on laadittu
LisätiedotEHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI
EHYT RY KOULUTYÖ EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI Mikä EHYT? Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on vahva toimija, joka toimii koko maassa ja koko väestön parissa terveiden elämäntapojen edistämiseksi
LisätiedotTYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA
TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti
LisätiedotVIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin
VIESTINTÄSUUNNITELMA SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VÄLI-SUOMEN SOS-HANKE 2011-2013 Kuva Niina Raja-aho Päivi Krook Maarit Pasto SOS-HANKE JA SEN TAVOITTEET SOS Syrjäytyneestä osalliseksi
LisätiedotToimintakertomus Kooste jäsenkokoukselle
Toimintakertomus 2016 Kooste jäsenkokoukselle 8.4.2017 painopisteet Koulutustoiminnan kehittäminen Valtakunnalliset ja paikalliset koulutustilaisuudet, asiantuntijavieraat: Changemaker-viikonloput, kampanjakoulutukset,
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA 2011
TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kepan voimassaolevan strategian ja ohjelman mukainen Tavoitteena poliittinen muutos, köyhdyttävien rakenteiden purkaminen ja köyhdyttämisen lopettaminen 29,3 % rahoituksesta käytetään
LisätiedotKuntaKesu 2020: Osaava Espoolainen- Oppiva Espoo
KuntaKesu 2020: Osaava Espoolainen- Oppiva Espoo Espoo on osaavien ihmisten kunta, joka tunnetaan oikeudenmukaisena, asukas- ja asiakaslähtöisenä sekä vastuullisena edelläkävijänä nyt ja tulevaisuudessa.
LisätiedotERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry
ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,
LisätiedotKestävän kehityksen ohjelma
Kestävän kehityksen ohjelma tavoitteita, toimintaa ja tuloksia Annukka Luomi ja Laura Virta 8.10.2010 Tervetuloa pajaan! 4V-hanke Keke koulussa ja Keke päiväkodissa -oppaat Keke-työn käynnistäminen Keke
LisätiedotMistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta.
Mistä on kyse? Opetuksen järjestämistä ohjataan erilaisilla normeilla ja asiakirjoilla, kuten lainsäädännöllä, opetussuunnitelmien perusteilla, suosituksilla, strategioilla ja suunnitelmilla. Jotta valtakunnalliset
LisätiedotToimintasuunnitelma Kooste jäsenkokoukselle
Toimintasuunnitelma 2017 Kooste jäsenkokoukselle 29.10.2016 Strategiset tavoitteet Toimijoiden määrän kasvu Verkoston laaja näkyvyys Vaikuttamistoiminnan pitkäjänteisyys ja teemaryhmien asiantuntemuksen
LisätiedotKauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden
Painopiste toteuttaa seuraavia valtakunnallisen erikoismuseon tehtäviä: Kauden 2015 2018 museon koko toiminnan painopisteet valtakunnallinen tehtävä huomioiden 1) Valtakunnallisen museotoiminnan ja yhteistyön
LisätiedotToimintasuunnitelma vuodelle 2015
NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet... 2 Toiminnalliset avaintavoitteet... 2 Ryhmätoiminta... 2 Nuorten kurssit ja koulutukset...
LisätiedotOppimisympäristöajattelu oppimisen tukena
Oppimisympäristöajattelu oppimisen tukena kaisa vähähyyppä, opetusneuvos, opetushallitus Oppiminen on tapahtuma tai tapahtumasarja, jossa oppija saavuttaa uusia taitoja tai tietoja jostain aiheesta. Opittu
LisätiedotUudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011
Uudenmaan yhdistys ry TOIMINTASUUNNITELMA 2011 1 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TAVOITTEET 2 2. HALLITUS JA SEN KOKOONTUMINEN 2 3. JÄSENTOIMINTA 2 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 3 5. OPISKELIJATOIMINTA
LisätiedotJUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015
JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 TAUSTAA 2 3 VALTAKUNNALLINEN VALMISTELU Juhlavuoden valtakunnallinen valmistelutyö käynnistyi syksyllä 2014. Keväällä 2015 alueinfot maakuntien liittojen
LisätiedotMakukoulu ABC makukoulu alakouluihin!
Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma Makukoulu ABC makukoulu alakouluihin! Loppuraportti Sisältö: 1. Hankkeen tausta ja tavoitteet 3 2. Hankkeen osapuolet ja yhteistyö 3 3. Hankkeen vaiheet lyhyesti
LisätiedotTavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.
ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman
LisätiedotSuomen Pakolaisapu Järjestöhautomo
Suomen Pakolaisapu Järjestöhautomo Hankkeen taustaa Suomessa on arviolta tuhatkunta toimivaa maahanmuuttajayhdistystä Yhdistyksiä alettiin perustaa erityisesti 1990 luvun puolivälin jälkeen Reilu kolmannes
LisätiedotKEITELEEN KUNTA Kärkihanke 1. LIITE 1
Oppilasta osallistavat työmenetelmät Oppimisp rosessin ohjaamin en Digi ja TVT 1. TUTOR KOULUTUS Yksi opettaja toimii (3 vvh) resurssilla (vain TVT asiat). Verkottumista muualle ei ole saatu onnistumaan
LisätiedotEsitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014. Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015
Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014 Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015 Toimintavuosi 2014 pähkinänkuoressa Maailma myllerryksessä: turvallisuus Suomen hallitus myllerryksessä:
LisätiedotKestävän kehityksen kasvatuksen pääsuunnitteluryhmä 3.6.2009 Annukka Luomi ja Katja Viberg, ympäristökasvattajat
Kestävän kehityksen kasvatuksen pääsuunnitteluryhmä 3.6.2009 Annukka Luomi ja Katja Viberg, ympäristökasvattajat Aamupäivän ohjelma 8.45 Aamukahvit 9.00 Ympäristökoulun esittely 9.15 Pääsuunnitteluryhmän
LisätiedotKOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016
KOTEL 15-002 13.3.2015 1 (4) KOTELIN TOIMINTASUUNNITELMA VUOSINA 2015 JA 2016 1 TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on edistää laatua, luotettavuutta ja taloudellisuutta elektroniikan komponenttien,
LisätiedotMaailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015
Maailma muuttuu - millaista tulevaisuutta Tukiliitto haluaa olla luomassa? Tukipiirien syyskokoukset 2015 Tukiliiton toimintaan vaikuttavia muutoksia 1. Valtion ja kuntien talous kiristyy. Taloudellisuus
LisätiedotHallituksen esitys talousarvioksi vuodelle A.Romar / Liite 7E
Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle 2017 26.11.2016 A.Romar / Liite 7E Hallituksen esitys syyskokoukselle 2016 Kepa ry TA 2017 2017 Tark TA 2016 Toteuma 2015 Kokonaiskulut 4 391 300 4 892 692 6
LisätiedotKIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE
KIJANA! TAKSVÄRKKI-OPAS OPPILASKUNNILLE Taksvärkki-kampanja on paljon enemmän kuin rahankeruupäivä. Se on nuorten omaa yhteisvastuuta, jossa opiskelijat keräävät varoja kehitysyhteistyöhankkeeseen. Taksvärkki-kampanjaan
LisätiedotNuoria infratöihin. uutiskirje 2 / 2015
Nuoria infratöihin uutiskirje 2 / 2015 Tiivistelmä Mitä tehty - Maarakennuskoneenkuljettajan RekryKoulutus - Infra-alan tunnetuksi tekeminen - Messuja ja tapahtumia Suunnitelmia & suuntaviivoja vuodelle
LisätiedotCrohn ja Colitis ry.
Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella
LisätiedotAllianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle
Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi
LisätiedotOppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat
Oppiminen taidekasvatuksen kautta Taikalampun monipuoliset työkalut opettajan apuna Saara Vesikansa 11.9.2013 Kuntamarkkinat Mikä on Taikalamppu? Lasten- ja nuortenkulttuurikeskusten verkosto Perustettu
LisätiedotOPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi
OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...
LisätiedotTSL:n strategia vuosille
TSL:n strategia vuosille 2011 2015 PERUSTEHTÄVÄ TSL on kaksikielinen sivistysjärjestö, jonka perustehtävänä on edistää demokratiaa, yhteiskunnallista ja sivistyksellistä tasa-arvoa sekä suvaitsevaisuutta
LisätiedotPalveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n
Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry toimintasuunnitelma 2019 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry:n toimintasuunnitelma toimintavuodelle 2019 Palveleva Kaukolämpö FinDHC ry on yleishyödyllinen yhdistys, jonka
LisätiedotKiikarissa Kiina ja Japani Yanzu- ja Ippo -hankkeiden seminaari
Kiikarissa Kiina ja Japani Yanzu- ja Ippo -hankkeiden seminaari Opetushallitus 15.1.2016 Hankekoordinaattori Veli-Matti Palomäki KIIKARISSA KIINA JA JAPANI 9:30 Seminaarin avaus Eira Kasper, Vaskivuoren
LisätiedotHALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016
HALLITUKSEN ESITYS LIITON KIELISTRATEGIAKSI 2014-2016 1. Johdanto Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitto - SAMOK ry edustaa lähes 140 000 ammattikorkeakouluopiskelijaa. Vuonna 2013 SAMOKilla
LisätiedotALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI
ALVA - Oulun Eteläisen ALUEEN VAPAAEHTOISTOIMINNAN KEHITTÄMINEN JA KOORDINOINTI ALVA yhteistyöryhmä ALVA hanke alueelliset ja valtakunnalliset verkostot riitta.prittinen-maarala@rko.fi puh. 050 4691 946
LisätiedotTyönjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle?
Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Puustinen 19.4.2012 Kokeiluohjelmasta poimittua Tavoitteet ammattikorkeakouluyhteistyölle
LisätiedotKoululaisten oma yhteiskunta
Koululaisten oma yhteiskunta Yrityskylä on peruskoulun kuudensille luokille suunnattu yhteiskunnan, työelämän ja yrittäjyyden opintokokonaisuus. Yrityskylä-opintokokonaisuus sisältää opettajien koulutuksen,
LisätiedotMiten säästän uuteen käännykkään? Kuinka paljon rahaa tarvitsemme luokan juhlaan? Miten hankimme rahaa luokkaretkeen?
Miten säästän uuteen käännykkään? Kuinka paljon rahaa tarvitsemme luokan juhlaan? Miten hankimme rahaa luokkaretkeen? Talousasioiden tuntemus ja ymmärtäminen eivät ole itsestäänselvyys nykypäivän lapsille
LisätiedotOppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014
Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla TPY:n symposium 27.5.2014 OIVA - Ohjauksen interventioilla vaikuttavuutta läpäisyn tehostamiseen 1.9.2013-31.12.2014 OIVA on osa Opetushallituksen
LisätiedotVUOSIKERTOMUS vuodelta 2010 Vanhustyön osaajat ry
VUOSIKERTOMUS vuodelta 2010 Vanhustyön osaajat ry Vanhustyö osaajat ry VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2010 Vanhustyön osaajat ry on 9.11.2006 perustettu moniammatillinen yhdistys, jonka toimintaa ohjaa yhdistyksen
LisätiedotKEOS2019 forum. Kasvatus- ja opetusalan suurtapahtuma
KEOS2019 forum Kasvatus- ja opetusalan suurtapahtuma Opetus- ja kasvatusalan suurtapahtuma KEOS järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 16.11.2019 Tapahtuma koostuu alan näyttelystä ja seminaareista Tapahtuman
LisätiedotSuomi-Mosambik seura toimintasuunnitelma 2013
Suomi-Mosambik seura toimintasuunnitelma 2013 7.2.2013 esitys vuosikokoukselle 1 Suomi-Mosambik seuran toimintasuunnitelma vuodelle 2013 esitys vuosikokoukselle 7.2.2013 Toimintasuunnitelman vahvistaa
LisätiedotKuinka syntyy hyvä strategia laatutähti nuoren järjestön työkaluna. XX Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät
Kuinka syntyy hyvä strategia laatutähti nuoren järjestön työkaluna XX Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät 9.10.-10.10.2013 Helsinki Music Against Drugs ry Vuonna 2008 Music Against Drugs ry
Lisätiedottehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä.
MAOL TIEDOTTAA Liiton tavoitteena on sisäisen ja ulkoisen tiedotuksen avulla tehdä itsensä tunnetuksi aktiivisena, jäsenistään huolehtivana ja vastuunsa kantavana järjestönä. Liiton eri tiedotuskanavat
LisätiedotTOIMINTASUUNNITELMA 2017
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA
LisätiedotVaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi
Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten vaikuttamispalvelu
Lisätiedot