Lohipadon kalastusasia
|
|
- Miina Honkanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 ANONYMISOITU PÄÄTÖS Dnro OKV/869/1/2014 1/5 ASIA Lohipadon kalastusasia KANTELU Lohipatoyhtymä arvostelee oikeuskanslerille osoittamassaan kirjoituksessa maa- ja metsätalousministeriön ja Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) menettelyä. Lohipatoyhtymän kalastusoikeus on kirjoituksen mukaan olemassa oleva ja lukuisissa päätöksissä ja tuomioissa sekä erilaisissa selvityksissä todettu erityisperusteinen kalastusoikeus (ytunnus, osakasluettelo, säännöt). Pato on sijainnut samalla paikalla ainakin 1500-luvulta asti. Kalastukseen ei ole puututtu eikä oikeuden sisältöä ole kyseenalaistettu Suomen viranomaisten taholta eikä myöskään Suomen ja Ruotsin välisen rajajokisopimuksen perusteella koko sopimuksen voimassaoloaikana vuodesta 1897 lähtien. Vuosisatojen ajan padon keskeinen merkitys on ollut pyynnin aikaisella aloittamisella ja pyyntiin on ryhdytty heti kevättulvan laskettua. Kirjoituksen mukaan viranomaiset ovat yllättäen ilmoittaneet, että lohipadon kalastukseen sovelletaan Suomen ja Ruotsin välistä uutta rajajokisopimusta (SopS 90-91/2010) ja sen kalastussääntöä sekä valtioneuvoston asetusta Tornionjoen kalastusalueella sovellettavista kansallisista kalastusmääräyksistä (436/2011), joiden perusteella lohipadolla saisi kalastaa vain asetuksessa määrättynä aikana. Lohipatoyhtymän käsityksen mukaan rajajokisopimus ja sen nojalla annetut kalastusmääräykset eivät lainkaan koske lohipatoa erityisperusteisena kalastusoikeutena. Kirjoituksessa todetaan lisäksi, etteivät viranomaiset ole kuulleet lohipatoyhtymää asian valmisteluvaiheessa tai eduskuntakäsittelyvaiheessa, eikä asiassa ole tehty yhtään valituskelpoista päätöstä. Lohipatoyhtymä katsoo, että ministeriö ja ELY-keskus ovat tulkinnallaan ja toimillaan rikkoneet lohipatoyhtymän ja sen osakkaiden omaisuudensuojaa, luottamuksensuojaa sekä suhteellisuusperiaatetta vastaan. Kantelukirjoituksessaan lohipatoyhtymä toteaa, että kantelussa tarkoitettu asia on edelleen epäselvä ja keskeneräinen. Kesäkuuhun 2012 asti lohipatoyhtymän, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja maa- ja metsätalousministeriön välillä käytiin kirjeenvaihtoa ja keskustelua. Varsinaiseen kalastukseen ei puututtu eikä sitä yritetty estää. Syyte padolla kesällä 2012 kalastanutta ammattikalastajaa kohtaan tuli vireille ja Kemi-Tornion käräjäoikeuden päätös asiassa annettiin Kemi-Tornion käräjäoikeus katsoo päätöksestään tarkemmin il-
2 menevin perustein, että lohipatoyhtymän kalastusoikeuden rajoittaminen on ollut suhteetonta toteutetussa laajuudessa. Lohipatoyhtymä huomauttaa kirjoituksessaan myös, että ministeriö on tilannut Maanmittauslaitokselta asiantuntijaselvityksen erityisperusteisten kalastusoikeuksien säätelyksi uuteen kalastuslakiin. Selvityksessä esitettiin tiukat edellytykset olemassa oleviin kalastusoikeuksiin puuttumiselle, erityisesti jos niitä on tarkoitus lakkauttaa. Selvityksen mukaan vanhojen kalastusoikeuksien sisältöä ei voi muuttaa. Lisäksi selvityksessä otettiin se kanta, että kalastusoikeuden omistajaa on kuultava ennen oikeuteen mitenkään puuttumista, mikä ei ole lohipatoyhtymän osalta toteutunut. Lohipatoyhtymän päiväämässä maa- ja metsätalousministeriölle osoittamassaan ja oikeuskanslerinvirastolle tiedoksi lähettämässään lausunnossa lohipatoyhtymä yhtyy ministeriön esitykseen lohipadon kalastuksesta vuoden 2015 kalastuksen suhteen. Kalastuksen osalta lohipadolla vuodesta 2016 lähtien lohipatoyhtymä pitää kiinni käsityksestään, että lohipadon kalastus ei kuulu rajajokisopimuksen eikä myöskään Kemijoen terminaalialueen säännösten soveltamisalaan lausunnossa tarkemmin esitetyillä perusteilla. Lohipatoyhtymä toteaa lausunnossaan muun muassa, ettei se ole väittänyt, ettei erityisperusteista oikeutta voisi rajoittaa lainsäädännöllisesti. Rajoituksissa on otettava lausunnon mukaan huomioon perustuslailliset oikeudet ja niiden edellyttämät menettelyt. Lisäksi on otettava huomioon mahdolliset korvauskysymykset. Kalastusoikeus on perustuslaillista omaisuudensuojaa nauttiva oikeus. Lausunnossaan lohipatoyhtymä toteaa lisäksi, että perustuslakivaliokunta on rajajokisopimuksen voimaansaattamislakia koskevassa lausunnossaan katsonut, ettei perustuslainsäätämisjärjestystä tarvita. Lohipadon poikkeava tilanne ei mitä ilmeisimmin ole ollut valiokunnan tiedossa, koska lohipadosta ei löydy asiakirjamerkintöjä. Valiokunta ei siten ole voinut ottaa asiaan kantaa. Lohipatoyhtymä on ollut siinä käsityksessä, että lohipadon erityisperusteinen kalastusoikeus sisältyy niihin oikeuksiin, joihin rajajokisopimuksen ja mm. hallituksen esityksen perusteella ei puututa. Lohipatoyhtymä pyytää lausunnossaan maa- ja metsätalousministeriötä esittämään Ruotsille viimeistään vuodesta 2016 lähtien entisen kaltaisen selventävän merkinnän tekemistä Tornionjoen kalastussääntöihin. SELVITYS Maa- ja metsätalousministeriön lausunto on annettu Maa- ja metsätalousministeriö toteaa lausunnossaan muun muassa, että ministeriö pyysi syyskuussa 2009 lausuntoja rajajokisopimusta ja sen kalastussääntöä koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta. Lausuntopyynnön jakelussa ei kuitenkaan mainita lohipatoyhtymää. Joissain muissa lausunnoissa kuitenkin tuotiin selkeästi esille, että lohipadon erityisoikeudet haluttiin säilyttää. Ministeriö kuitenkin harkitsi, ettei ollut perusteita säilyttää lohipadon rajoittamatonta lohenkalastusta. Tämä johtui tarpeesta varmistaa ammattikalastajien yhdenvertainen kohtelu sekä Tornion luonnonlohikannan vahvistuminen. Neuvotteluissa todettiin muun muassa, että sopimuksella ei puututa mahdollisten kalastusoikeuksien olemassaoloon tai omistussuhteisiin. Lohipatoa koskevaa poikkeusta ei neuvotteluissa ehdotettu Ruotsille. Suomen ja Ruotsin välisen rajajokisopimuksen olennaisena osana olevan kalastussäännön maantieteellinen soveltamisala kattaa ministeriön lausunnon mukaan alueen, jolla lohipato sijaitsee. Näin ollen sopimus, kalastussäännön määräykset sekä sopimuksen voimaansaattamislain nojalla annettu valtioneuvoston asetus ovat sellaisenaan lohipadon kalastajia velvoittavia. Ministeriön näkemyksen mukaan se, että lohipadon erityisasema on tunnustettu aikaisemmissa rajajokisopimuksissa, ei muodosta oikeudellisesti pätevää perustetta sille, että lohipadon kalas- 2/5
3 tusta ei nykytilanteessa voitaisi rajoittaa lainsäädännöllisesti. Lohikantojen tila, niitä koskeva tutkimustieto sekä lainsäädännöllinen kehys ovat poikenneet vuoden 1971 rajajokisopimusta ja nyt voimassaolevaa sopimusta valmisteltaessa merkittävästi toisistaan. Maa- ja metsätalousministeriö ilmoittaa lausunnossaan harkitsevansa sitä, että ministeriö selostaa kalastussäännön 16 :n mukaisesti Ruotsin kanssa käytävissä neuvotteluissa Kemi-Tornion käräjäoikeuden sisältöä ja sen merkitystä kalastussäännön kannalta. Tavoitteena olisi se, että kalastussäännön perusteella tehtävään pöytäkirjaan sisällytettäisiin linjaus kalastussäännöstä poikkeavista määräyksistä. Tällainen ratkaisu selkiyttäisi ministeriön mukaan lohipadon asemaa osana Tornionjoen kalastusalueen kalastussääntöä. Ministeriö toteaa lisäksi, että valtioneuvoston antamassa periaatepäätöksessä kansallisesta lohi- ja meritaimenstrategiasta 2020 Itämeren alueelle mainitaan muun muassa mahdollinen lohiasetuksen uudistaminen sekä terminaalikalastuksen uudelleen järjestämisen mahdollisuudet ja edellytykset, mikä merkitsisi, että kalastajakohtaisiin lohikiintiöihin perustuva lohenkalastus sallittaisiin koko kalastuskauden aikana tietyin rajoituksin. Tämä vaikuttaisi myös kalastukseen lohipadolla. Edellä mainittujen toimien soveltaminen Tornionjoen kalastusalueella edellyttää lausunnon mukaan kuitenkin neuvotteluja Ruotsin kanssa. RATKAISU Perustuslain 15 :n mukaan jokaisen omaisuus on turvattu. Perustuslain 20 :n mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Lain 21 :ssä on säännös oikeusturvasta. Säännöksen mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Pykälän 2 momentin mukaan hyvän hallinnon takeet turvataan lailla. Hyvään hallintoon kuuluvat muun muassa asiakkaiden tasapuolinen kohtelu, hallinnon palveluperiaate, menettelyä koskeva neuvonta ja asian käsittelyn objektiivisuus. Näitä vaatimuksia turvaavia säännöksiä on etenkin hallintolaissa (434/2003). Hallintolain 6 :n mukaan viranomaisen on kohdeltava hallinnossa asioivia tasapuolisesti sekä käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Viranomaisen toimien on oltava puolueettomia ja oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Niiden on suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia. Hallintolain 7 :ssä säädetään, että asiointi ja asian käsittely viranomaisessa on pyrittävä järjestämään siten, että hallinnossa asioiva saa asianmukaisesti hallinnon palveluita ja viranomainen voi suorittaa tehtävänsä tuloksellisesti. Hallintolain 31 :n mukaan viranomaisen on huolehdittava asian riittävästä ja asianmukaisesta selvittämisestä hankkimalla asian ratkaisemiseksi tarpeelliset tiedot ja selvitykset. Lain 34 :n mukaan asianosaiselle on ennen asian ratkaisemista varattava tilaisuus lausua mielipiteensä asiasta. Perustuslain 68 :n mukaan kukin ministeriö vastaa toimialallaan valtioneuvostolle kuuluvien asioiden valmistelusta ja hallinnon asianmukaisesta toiminnasta. Maa- ja metsätalousministeriön tehtäviä ovat kantelun tekoajankohtana voimassa olleen maaja metsätalousministeriöstä annetun valtioneuvoston asetuksen (1061/2003) sekä nykyisin voimassa olevan vastaavan asetuksen (1267/2014) mukaan muun muassa kala-, riista- ja porotalous, vesivarojen käyttö ja hoito mukaan lukien niihin liittyvät rajavesistöasiat sekä uusiutuvien luonnonvarojen kestävä ja monipuolinen käyttö, hoito ja suojelu. 3/5
4 4/5 Arviointi Nykyisin voimassa olevassa rajajokisopimuksessa tai sen voimaansaattamista koskevassa laissa ei ole lohipatoyhtymää koskevia erityissäännöksiä, vaikka sitä koskevia määräyksiä on aikaisemmin ollut vuonna 1927 voimaan tulleessa Tornionjoen kalastussäännössä samoin kuin Suomen ja Ruotsin välisessä vuoden 1897 kalastussopimuksessa. Vuoden 1971 rajajokisopimuksessa lohipatoyhtymän erityisasema ja sen jääminen soveltamisalueen ulkopuolelle on mainittu sopimusta koskeneessa selitysasiakirjassa. Valmisteltaessa nykyistä rajajokisopimusta, jossa lohipatoyhtymää ei enää mainita, yhtymää ei ole kuultu valmistelun missään vaiheessa. Myöskään valtioneuvoston asetusta valmisteltaessa lohipatoyhtymää ei ole kuultu. Lohipatoyhtymä on ollut siinä käsityksessä, että sen kalastusoikeus säilyy muuttumattomana. Maa- ja metsätalousministeriön tehtävänä on perustuslain 68 :n mukaisesti huolehtia sille kuuluvien asioiden valmistelusta eli muun muassa siitä, että lainsäädäntö on toimivaa ja säädökset on valmisteltu asianmukaisesti. Vaikka hallintolakia ei välittömästi sovelleta viranomaisen toimintaan lainvalmistelussa ja lainsäädäntövallan käytössä, viranomaisen on myös näissä tehtävissä toimittava hyvän hallinnon keskeisten perusteiden mukaisesti. Etenkin hallinnon oikeusperiaatteet on otettava huomioon. Lisäksi soveltuvin osin on velvoittavaa merkitystä ainakin säännöksillä, jotka määrittelevät asian riittävää ja asianmukaista selvittämistä, kuulemista ja vaikuttamismahdollisuuksien varaamista sekä perusteluvelvollisuutta (Mäenpää: Hallintolaki, 2013 s. 324). Perusoikeus hyvään hallintoon saa aikaan oikeusvaikutuksia jo sellaisenaan. Toisin sanoen jokainen voi edellyttää, että hänen asiaansa käsiteltäessä noudatetaan hyvän hallinnon vaatimuksia, vaikka asiaa koskeva lainsäädäntö olisi puutteellista, epäselvää tai tulkinnanvaraista. Perusoikeus hyvään hallintoon merkitsee, että jokaisella on ainakin omassa asiassaan mahdollisuus oikeudellisesti tehokkaalla tavalla vedota hyvään hallintoon ja myös edellyttää sen keskeisten piirteiden toteuttamista käytännön hallintotoiminnassa (Mäenpää, Hallintolaki ja hyvän hallinnon takeet, Helsinki 2008, s. 4). Luottamuksensuojaperiaate sisältyy hallinnon oikeusperiaatteita koskevaan hallintolain 6 :ään. Luottamuksen suojaamisen keskeisenä sisältönä on, että yksityisten tulee voida luottaa viranomaisten toiminnan oikeellisuuteen ja virheettömyyteen sekä viranomaisten tekemien hallintopäätösten pysyvyyteen. Luottamuksensuojan periaatteen soveltamisessa on kysymys muun muassa siitä, minkälainen turva yksityisellä on viranomaisen toiminnan odottamattomia muutoksia vastaan. Hallintolakia koskevan hallituksen esityksen perustelujen mukaan luottamuksensuojan arviointi perustuu viime kädessä tapauskohtaiseen harkintaan, jossa yksityisen luottamusta tulee punnita suhteessa julkiseen etuun (HE 72/2002 vp.). Kuulemisen järjestämistä pidetään olennaisena osana lainsäädäntömenettelyä. Ministeriön harkintavaltaan asioiden valmistelun yhteydessä jää kussakin tapauksessa, mitä tahoja kuullaan ja millä tavalla. Asiaa eduskunnassa ja sen valiokunnissa käsiteltäessä olisi vielä voitu kuulla niitä tahoja, joiden kuulemista on pidetty tarpeellisena. Lohipatoyhtymän asemaa ei ole kuitenkaan niin ministeriössä tapahtuneessa asian valmisteluvaiheessa kuin eduskuntakäsittelyvaiheessakaan huomioitu. Perustuslakivaliokunta on rajajokisopimusta koskevassa lausunnossaan (PeVL 14/2010 vp) todennut muun muassa, että kalastussääntöön sisältyvät rajoitukset ovat kalastuslainsäädännössä
5 yleisesti käytössä olevia tapoja suojella kalakantoja. Määräykset ovat lausunnon mukaan riittävän täsmällisiä ja tarkkarajaisia, eivätkä ne valiokunnan mielestä ole ankarampia kuin kalakantojen säilyttämistavoite välttämättä vaatii, joten ne ovat myös suhteellisuusvaatimuksen mukaisia. Kalastuslainsäädäntöä ja erityisesti kalastusoikeutta on perustuslakivaliokunnan käytännössä vakiintuneesti arvioitu etenkin perustuslain 15 :ssä turvatun omaisuudensuojan kannalta. Lisäksi ammatikseen kalastusta harjoittavien näkökulmasta sääntelyllä on liityntä perustuslain 18 :n 1 momentissa turvattuun elinkeinovapauteen (mm. PeVL 58/2014 vp). Perustuslain 15 :n 1 momentin säännöksestä ei perustuslakivaliokunnan mukaan johdu vaatimusta korvata omistajalle mitä tahansa käyttörajoitusta eikä täyden korvauksen vaatimusta korvauksia myönnettäessä (ks. PeVL 6/2010 vp, s. 4/I). Omaisuuden käyttörajoituksen korvaaminen on vain yksi kokonaisarviointiin vaikuttava osatekijä, joka otetaan huomioon arvioitaessa, onko käyttöoikeuden rajoitus omaisuuden perustuslainsuojan kannalta sallittua (ks. PeVL 38/1998 vp, s. 3) Tällaista omaisuudensuojan, elinkeinovapauden ja mahdollisten korvauskysymysten arviointia ei lohipatoyhtymän osalta ole saadun selvityksen mukaan tehty. Johtopäätökset ja toimenpiteet Katson, etteivät perustuslain oikeusturvaa ja hallinnon järjestämistä koskevat sekä hallintolain hyvän hallinnon perusteita koskevat vaatimukset ole toteutuneet asiassa säännösten edellyttämällä tavalla. Maa- ja metsätalousministeriön tulee huolehtia siitä, että lohipatoyhtymän kalastusoikeutta koskeva asia tulee käsitellyksi siten, että edellä kerrotut luottamuksensuojaa ja hyvää hallintoa koskevat vaatimukset tulevat noudatetuiksi. Maa- ja metsätalousministeriön tulee ilmoittaa tämän päätöksen johdosta suorittamistaan toimenpiteistä minulle mennessä. 5/5 Oikeuskansleri Jaakko Jonkka Esittelijäneuvos Outi Kostama
ASIA KANTELU SELVITYS
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 26.01.2015 Dnro OKV/4/1/2014 1/5 ASIA Maa- ja metsätalousministeriön, ympäristöministeriön, Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ja Oulun poliisilaitoksen menettely Oulujärven
SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN PÄÄTÖKSENTEKO JA SIIHEN LIITTYVÄT PROSESSIT
SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN PÄÄTÖKSENTEKO JA SIIHEN LIITTYVÄT PROSESSIT 11.10.2018 AA JANI VUOTI ASIANAJOTOIMISTO LAPSIASIAIN LAKITALO OY TAUSTALLA VAIKUTTAVA LAINSÄÄDÄNTÖ Perustuslaki 21 Jokaisella on
KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 10.06.2016 Dnro OKV/572/1/2015 1/5 KANTELU JA SELOSTUS ASIAN VAIHEISTA Kirjoituksessaan 10.4.2015 oikeuskanslerille kantelija arvostelee peruspalvelukuntayhtymän (jatkossa kuntayhtymä)
ASIA. Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 21.09.2015 Dnro OKV/1735/1/2014 1/5 ASIA Kaupunginhallituksen, kaupunginjohtajan ja hallintojohtajan menettely KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 7.10.2014 osoittamassaan
- tämänhetkinen Valtioneuvoston suunnitelma kaupallisen lohenkalastuksen säätelystä Pohjanlahdella
Maa- ja metsätalousministeriö 12.9.2016 Luonnonvaraosasto Luonnos lohiasetukseksi - tämänhetkinen Valtioneuvoston suunnitelma kaupallisen lohenkalastuksen säätelystä Pohjanlahdella Luonnos on tehty lohi-
Hallintolaki. 28.1.2013 Kaupunginlakimies Pekka Lemmetty
Hallintolaki 28.1.2013 Kaupunginlakimies Pekka Lemmetty Hallintolaki Tuli voimaan 1.1.2004 Sovelletaan voimaantulon jälkeen vireille tulleisiin asioihin Samalla kumottiin hallintomenettelylaki (598/1982)
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HYVÄN HALLINNON PERIAATTEET
KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HYVÄN HALLINNON PERIAATTEET Nakkilan kunta Kunnanhallitus Voimaantulo 4.11.2005 SISÄLLYSLUETTELO HYVÄN HALLINNON PERIAATTEET... 2 0. JOHDANTO... 2 1. YHDENVERTAISUUS... 3 2.
Työ- ja elinkeinotoimisto on antanut 5.3.2015 päivätyn selvityksen.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 25.09.2015 Dnro OKV/2201/1/2014 1/5 ASIA Neuvonta työttömyysetuutta koskevassa asiassa KANTELU Kantelija arvostelee 29.12.2014 oikeuskanslerille osoittamassaan kantelussa työ- ja elinkeinotoimiston
Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto
Tiemaksut ja maksajan oikeusturva Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Muutamia oikeusturvan kannalta olennaisia kysymyksiä Paikannus ja henkilötietojen käyttö Tietojen kerääminen
NASSTOLAN KUNTA HYVÄ HALLINTO Hyvän hallintotavan ohjeistuus Yhteistyöryhmä 24.5.2011 Kunnanhallitus 6.6.2011 Voimaantulo 1.7.2011
NASTOLAN KUNTA HYVÄ HALLINTO Hyvän hallintotavan ohjeistus Yhteistyöryhmä 24.5.2011 Kunnanhallitus 6.6.2011 Voimaantulo 1.7.20111 Sisällysluettelo Keskeiset periaatteet viranhaltijoille....... 2 Asianomaisasema.
Perustuslain 6 :n 1 momentin mukaan kaikki ovat yhdenvertaisia lain edessä.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 05.10.2015 Dnro OKV/1388/1/2014 1/5 ASIA Päätöksenteko julkisen palvelun rajoittamisessa KANTELU A on kantelussaan 26.7.2014 ilmoittanut, että uimahallin vartija on antanut hänelle
Lausunto Tenon sopimuksen voimaansaattamislain HE:stä (239/2016 vp)
Lausunto Tenon sopimuksen voimaansaattamislain HE:stä (239/2016 vp) Nuorgamin osakaskunta Outakosken osakaskunta Utsjoen kirkonkylän yhteisen veden osakaskunta Veahčaknjárgan osakaskunta Utsjoen kalastusalue
Oikaisuvaatimusohjeen liittäminen työsopimussuhteisen lomautusilmoitukseen
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 14.10.2014 Dnro OKV/595/1/2013 1/5 ASIA Oikaisuvaatimusohjeen liittäminen työsopimussuhteisen lomautusilmoitukseen KANTELU A on kantelussaan 8.4.2013 arvostellut aikuisopiston rehtorin
NORJAN KANSSA KÄYTÄVÄT TENOJOEN KALASTUSSOPIMUSNEUVOTTELUT. 1. Yhteenveto neuvoteltavien Tenojoen kalastusjärjestelyjen keskeisistä seikoista
Sivu 1 / 6 Tenon kiinteistönomistajat ry c/o Veikko Rintamäki Maa- ja metsätalousministeriö PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Sähköposti: kirjaamo@mmm.fi NORJAN KANSSA KÄYTÄVÄT TENOJOEN KALASTUSSOPIMUSNEUVOTTELUT
Seurakunnan kirkkoneuvoston selvitys on annettu 18.6.2014.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 25.02.2015 Dnro OKV/282/1/2014 1/5 ASIA Seurakunnan lähetys- ja kansainvälisen sihteerin virantäyttö KANTELU A on oikeuskanslerille 14.2.2014 osoittamassaan kirjoituksessa ja 28.2.2014
Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp)
Olli Mäenpää 9.5.2018 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 16/2018 vp) Perustuslakivaliokunnan
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.
EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä
Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015
Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi
Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Asia: Svenska Finlands folkting järjestön lausunto hallituksen eduskunnalle antamasta esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon
HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-
HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,
Kantelija ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastineen antamiseen.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 18.08.2014 Dnro OKV/1650/1/2013 1/5 ASIA Poliisin menettely asiakirjapyyntöä koskevassa asiassa KANTELU A arvostelee oikeuskanslerinvirastoon 16.10.2013 saapuneeksi kirjatussa kantelussaan
1. Yhteenveto keskeisistä seikoista Tenon korvauslakitoimituksessa
Sivu 1 / 7 Tenon kiinteistönomistajat ry c/o Veikko Rintamäki Toimitusinsinööri Esko Rantakivi Maanmittauslaitos Ivalo Sähköposti: esko.rantakivi@maanmittauslaitos.fi ASIA: MAANMITTAUSTOIMITUS, TENON KORVAUSTOIMITUS
X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden, kunnanhallituksen ja sosiaalilautakunnan menettelyä.
18.5.2006 871/4/04 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Minna Verronen KIRJEESEEN VASTAAMINEN 1 KANTELU X Oy arvosteli kirjeessään Nurmijärven kunnan viranhaltijoiden,
Kalastuslain kokonaisuudistus. Kuulemistilaisuus kalastuslain uudistamisen keskeisistä kysymyksistä Ylä-Lapissa
Kuulemistilaisuus kalastuslain uudistamisen keskeisistä kysymyksistä Ylä-Lapissa 24.3.2010 Saariselän Tunturihotelli ry Jouko Ojanperä 1 Kalastuslain kokonaisuudistus Kalastuslainsäädännössä on perinteisesti
Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä
Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä Eläketurvakeskus (jäljempänä ETK) on perustettu hoitamaan yksityisten eläkelaitosten yhteisiä palvelu-, ohjaus-, rekisteröinti- ja neuvonta-asioita.
ASIA KANTELU SELVITYS
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 22.11.2016 Dnro OKV/405/1/2016 1/5 ASIA Asian riittävä selvittäminen ja viipyminen KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 14.3.2016 osoittamassaan kantelussa asioidensa käsittelyä
Vammaisen henkilön avustajalleen ottamaa vakuutusta ei voida irtisanoa hänen tietämättään
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 04.04.2017 Dnro OKV/700/1/2016 1/5 ASIA Vammaisen henkilön avustajalleen ottamaa vakuutusta ei voida irtisanoa hänen tietämättään KANTELU Kantelija on kirjoituksessaan 9.5.2016 oikeuskanslerille
Valtioneuvoston asetus (ns. ANTTILA)
Annettu Helsingissä 28 päivänä maaliskuuta 2008 Valtioneuvoston asetus (ns. ANTTILA) lohenkalastuksen rajoituksista Pohjanlahdella ja Simojoessa Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty maa-
Sosiaalihuollon asiakkaan kohtelusta, osallisuudesta ja oikeusturvasta. OTM, VT Kaisa Post
Sosiaalihuollon asiakkaan kohtelusta, osallisuudesta ja oikeusturvasta OTM, VT Kaisa Post 8.2.2016 Hyvä hallinto Perusteet PL 21 :ssä: Jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja
Dnro 1529/5/12. Viite: Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö (VM037:00/2012) Lausuntonani esitän kohteliaimmin seuraavan.
EDUSKUNNAN APULAISOIKEUSASIAMIES 8.5.2012 Dnro 1529/5/12 Valtiovarainministeriö valtiovarainministeriö@vm.fi Viite: Valtiovarainministeriön lausuntopyyntö 30.3.2012 (VM037:00/2012) LAUSUNTO AUKIOLOSASETUKSEN
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 28/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain 7 ja :n muuttamisesta PERUSTELUT ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ annettuun lakiin
HE 103/2016 laki Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta (YKP-laki)
HE 103/2016 laki Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta (YKP-laki) Eduskuntakäsittely Maa- ja metsätalousvaliokunta Risto Lampinen ja Orian Bondestam Maa- ja metsätalousministeriö/
AMMATTIKORKEAKOULUN OPETTAJA OLI ESTEELLINEN ARVOSTELEMAAN LAPSENSA TENTTISUORITUKSIA
25.2.2009 Dnro 2730/4/07 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jukka Lindstedt Esittelijä: Esittelijäneuvos Jorma Kuopus AMMATTIKORKEAKOULUN OPETTAJA OLI ESTEELLINEN ARVOSTELEMAAN LAPSENSA TENTTISUORITUKSIA
Maa- ja metsätalousvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 14/2010 vp Hallituksen esitys Suomen ja Ruotsin välillä tehdyn rajajokisopimuksen hyväksymisestä ja laiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta,
Oikeus saada ristiriidatonta neuvontaa KANTELU
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 10.10.2018 Dnro OKV/2069/1/2017 1/5 ASIA Oikeus saada ristiriidatonta neuvontaa KANTELU Kantelija arvostelee 1.11.2017 saapuneessa kantelussaan muun muassa työvoimahallinnon sähköisiä
Tenon kalastussopimusneuvottelut
Tenon kalastussopimusneuvottelut Maa- ja metsätalousvaliokunta 25.9.2015 Pentti Lähteenoja, Heidi Aliranta, Tapio Hakaste Maa- ja metsätalousministeriö Kalastussopimusneuvottelut Norjan kanssa Nykyinen
Kunnanjohtajan lyhyt koonti hyvän hallinnon periaatteista. Helmikuun 2013 luottamushenkilökoulutuksesta
Kunnanjohtajan lyhyt koonti hyvän hallinnon periaatteista Helmikuun 2013 luottamushenkilökoulutuksesta Hyvän hallinnon periaatteet YHDENVERTAISUUSPERIAATE Tasapuolinen kohtelu ei tasapäistävä! Viranomainen
HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että
LAUSUNTO 15.1.2016 OM 198/43/2015
OIKEUSMINISTERIÖ LAUSUNTO 15.1.2016 OM 198/43/2015 Työ-ja elinkeinoministeriö TEM/1924/00.04.01/2014 LÄHETETTYJEN TYÖNTEKIJÖIDEN DIREKTIIVIN TÄYTÄNTÖÖNPANOA KOSKEVAN DIREKTIIVIN JA TYÖNTEKIJÖIDEN VAPAATA
Tietopyynnön käsittelyssä noudatettava menettely
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 30.06.2015 Dnro OKV/1873/1/2014 1/5 ASIA Tietopyynnön käsittelyssä noudatettava menettely KANTELU Kirjoituksessaan 1.11.2014 oikeuskanslerille A on kertonut pyytäneensä lapsiasiavaltuutetulle
MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus Kalatalous. Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin ELY-keskus
MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus 27.11.2013 Inari Sajos Kalatalous Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Kolttalaki 9 eräät oikeudet Koltta-alueella asuvalla koltalla on tällä alueella sijaitsevilla
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta eräissä elatusapua koskevissa kansainvälisissä asioissa, laiksi elatusvelvoitteita koskevan neuvoston asetuksen soveltamisesta
Lausunto ja selvitykset lähetetään kantelijalle tiedoksi tämän päätöksen mukana.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 12.12.2016 Dnro OKV/1734/1/2015 1/5 ASIA Itä-Suomen aluehallintoviraston menettely KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 11.12.2015 osoittamassaan kirjoituksessa arvostellut Itä-Suomen
Jäljennökset lausunnosta ja selvityksestä lähetetään kantelijalle tiedoksi ohessa.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 01.03.2019 Dnro OKV/684/1/2018 1/5 ASIA Työnhakijan puutteellinen neuvonta TE-toimistossa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille osoittamassaan 11.4.2018 päivätyssä kirjoituksessa arvostellut
ASIA Velvollisuus tehdä virantäyttöpäätös ja noudattaa tarkoitussidonnaisuusperiaatetta
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 13.02.2018 Dnro OKV/2153/1/2017 1/5 ASIA Velvollisuus tehdä virantäyttöpäätös ja noudattaa tarkoitussidonnaisuusperiaatetta KANTELU Kirjoituksessaan 21.11.2017 oikeuskanslerille kantelija
Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 29.03.2017 EOAK/1047/2017 Asia: LVM/417/03/2013 Hallituksen esitysluonnos tieliikennelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Lausunnonantajan lausunto
Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle
Olli Mäenpää 4.10.2016 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laeiksi Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan kansallisesta täytäntöönpanosta sekä yhteisen kalastuspolitiikan seuraamusjärjestelmästä
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 118/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yrittäjän eläkelain 115 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yrittäjän eläkelakia. Muutos koskisi
Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta
Yksityisen varhaiskasvatuksen valvonta Ulla Peltola Lounais-Suomen aluehallintovirasto Helsinki 29.3.2017 29.3.2017 1 Varhaiskasvatus Suomessa Lapset ja huoltajat Yksityiset varhaiskasvatuspalvelujen tuottajat
Kantelija on antanut valtioneuvoston kanslian selvityksen johdosta vastineen
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 26.04.2016 Dnro OKV/2177/1/2014 1/5 ASIA Asiakirjan osittainen salassapito KANTELU Kantelija on kantelussaan 19.12.2014 pyytänyt oikeuskansleria tutkimaan valtioneuvoston kanslian menettelyä
KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN
22.7.2019 EOAK 4582/2018 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamiehen sijainen Mikko Sarja Esittelijä: Esittelijäneuvos Tapio Räty KANSANELÄKELAITOKSEN TOIMEENTULOASIAKKUUDEN PALJASTUMINEN 1 KANTELU Kantelija arvosteli
Muutoksenhakuohjaus terveydenhuollon asiakasmaksulaskuissa
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 26.08.2019 Dnro OKV/1044/1/2018 1/6 ASIA Muutoksenhakuohjaus terveydenhuollon asiakasmaksulaskuissa KANTELU Kantelija arvostelee 9.6.2018 päivätyssä kantelussaan Satakunnan sairaanhoitopiirin
Asiakaspalveluaikojen saatavuus Maahanmuuttovirastossa
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 14.03.2018 Dnro OKV/564/1/2017 1/5 ASIA Asiakaspalveluaikojen saatavuus Maahanmuuttovirastossa KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 15.3.2017 osoittamassaan kirjoituksessaan
Julkisuuslain menettelysäännösten noudattaminen
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 13.10.2014 Dnro OKV/1138/1/2013 1/6 ASIA Julkisuuslain menettelysäännösten noudattaminen KANTELU Kirjoituksessaan 2.7.2013 oikeuskanslerille A on arvostellut lukion rehtori B:n menettelyä
/4/02. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juha Niemelä
19.4.2004 839/4/02 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Juha Niemelä PÄÄTÖKSEN ANTAMINEN OPINTOSOSIAALISISTA ETUUKSISTA 1 KANTELU A arvosteli 24.3.2002 päivätyssä
hallintolakiin Päätös Laki uhkasakkolain 22 :n muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 61/2003 vp Hallituksen esitys eräiden oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön hallinnonalan lakien viittaussäännösten muuttamisesta viittauksiksi hallintolakiin Asia Hallitus on antanut
Raskaana oleva nainen tutkittavana, hätätilatutkimus ja klusteritutkimusten sääntely tutkimuslaissa (tutkimuslain 9, 10 a ja 10 b )
LAUSUNTO 16.05.2018 Dnro OKV/24/20/2018 Sosiaali- ja terveysministeriö kirjaamo@stm.fi 1/5 Viite: Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntopyyntö12.4.2018 STM/2791/2017/STM077:00/2017 Asia: Lausuntopyyntö
MENETTELY ULOSMITTAUKSEN MÄÄRÄN RAJOITTAMISEN POISTAMISESSA
23.5.2016 Dnro 1873/4/15 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Terhi Arjola-Sarja MENETTELY ULOSMITTAUKSEN MÄÄRÄN RAJOITTAMISEN POISTAMISESSA 1 KANTELU Kantelija
HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta
HE 250/2016 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kuntalain muuttamisesta Perustuslakivaliokunta 30.11.2016 Valtiovarainministeriö Valli-Lintu, Kuittinen Ehdotuksen tavoitteet ja lähtökohdat Ehdotusten
Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas. Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta
31.8.2009 Dnro 3346/4/07 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Aila Linnakangas Ulvilan kaupunki ei antanut asianmukaista päätöstä päivähoitopaikasta
Dnro 1433/4/05. Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor
8.2.2007 Dnro 1433/4/05 Ratkaisija: Oikeusasiamies Riitta-Leena Paunio Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor POTILASTIETOIHIN LIITTYVIEN LOKITIETOJEN ANTAMINEN 1 KANTELU Kantelija arvosteli
HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten
Viranomaisen tiedottamisen tulee olla sisällöltään oikeaa
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 27.06.2017 Dnro OKV/681/1/2017 1/5 ASIA Viranomaisen tiedottamisen tulee olla sisällöltään oikeaa KANTELU Kantelija on kirjoituksessaan 23.3.2017 oikeuskanslerille kertonut Kelan myöntävän
HE 147/2017 vp YKSITYISTIELAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI
Veli-Pekka Viljanen HE 147/2017 vp YKSITYISTIELAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI HE 11/2018 vp YKSITYISTIELAIKSI JA ERÄIKSI SIIHEN LIITTYVIKSI LAEIKSI ANNETUN HALLITUKSEN ESITYKSEN (HE 147/2017
Tiedusteluun ja asiakirjapyyntöön vastaaminen
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 19.01.2017 Dnro OKV/179/1/2016 1/5 ASIA Tiedusteluun ja asiakirjapyyntöön vastaaminen KANTELU Kantelijat arvostelevat oikeuskanslerille 3.2.2016 osoittamassaan kirjoituksessa Vihdin
Poliisin menettely esitutkinnassa
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 18.03.2015 Dnro OKV/1150/1/2014 1/5 ASIA Poliisin menettely esitutkinnassa KANTELU Kantelija on oikeuskanslerille 4.6.2014 osoittamassaan kantelussa arvostellut poliisilaitoksen menettelyä
EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 11.5.2017 Eriika Melkas EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ Pääasiallinen sisältö Tiettyjen julkisten ja yksityisten
HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA
Veli-Pekka Viljanen HE 94/2016 vp LAEIKSI PUOLUSTUSVOIMISTA ANNETUN LAIN, ALUEVALVON- TALAIN JA ASEVELVOLLISUUSLAIN MUUTTAMISESTA Eduskunnan perustuslakivaliokunta 7.10.2016 Perustuslakivaliokunnan sihteeristö
AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAA-KOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ
Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia Lausunto 14.09.2017 EOAK/4022/2017 Asia: OM 60/08/2013 AHVENANMAAN ITSEHALLINNON KEHITTÄMINEN AHVENANMAAKOMITEAN 2013 LOPPUMIETINTÖ Lausuntopyyntö 1 luku Ahvenanmaan
Hallituksen esitys eduskunnalle EU:n yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi HE
1 Tuula Pynnä Korkein oikeus Eduskunnan perustuslakivaliokunta 6.9.2018 klo 10 Hallituksen esitys eduskunnalle EU:n yleistä tietosuoja-asetusta täydentäväksi lainsäädännöksi HE 9/2018 vp Perustuslakivaliokunnassa
Suvianna Hakalehto 8.9.2015
1 Suvianna Hakalehto 8.9.2015 Lausunto eduskunnan perustuslakivaliokunnalle hallituksen esityksestä eduskunnalle lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen valitusmenettelyä koskevan valinnaisen pöytäkirjan
1. Asian viivytyksetön käsittely ja käsittelyaika-arvion antaminen
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 23.01.2018 Dnro OKV/283/1/2017 1/6 ASIA Käsittelyaika-arvion antaminen ja asiakirjapyyntöön vastaaminen KANTELU Kantelija arvostelee oikeuskanslerille 9.2.2017 osoittamassaan kirjoituksessa
1.2.2010. Dnro 3741/4/08. Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja. Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström
1.2.2010 Dnro 3741/4/08 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Jussi Pajuoja Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Henrik Åström KIRKKOHERRAN TOIMINTA TURVAPAIKKA-ASIOISSA 1 KIRJOITUS Kantelija osoitti
Maa- ja metsätalousvaliokunnalle
PERUSTUSLAKIVALIOKUNNAN LAUSUNTO 20/2010 vp Hallituksen esitys laiksi kalastuslain muuttamisesta Maa- ja metsätalousvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 7 päivänä huhtikuuta 2010 lähettäessään
Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen. Olen päättänyt omasta aloitteestani tutkia menettelyn kirjelmän antamisessa.
PÄÄTÖS 14.06.2019 Dnro OKV/9/50/2018 Työ- ja elinkeinoministeriö 1/5 VN-jakelu ASIA Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen ASIAN VIREILLETULO Valtioneuvosto päätti yleisistunnossaan 31.5.2018 työ- ja
Hyvä tietää hallintomenettelystä. Työelämätoimikuntien webinaari ja Sanna Haanpää Lakimies
Hyvä tietää hallintomenettelystä Työelämätoimikuntien webinaari 30.1.2019 ja 7.2.2019 Sanna Haanpää Lakimies Työelämätoimikunnat Opetushallitus asettaa ja nimittää kuhunkin enintään yhdeksän jäsentä Työelämätoimikunnat
HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 2711996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 27 :n, porotalouslain 41 a :n ja luontaiselinkeinolain 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
Juha Lavapuro
Juha Lavapuro 9.2.2017 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys HE 239/2016 vp eduskunnalle kalastuksesta Tenojoen vesistössä Norjan kanssa tehdyn sopimuksen hyväksymisestä sekä laeiksi
Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle
Olli Mäenpää 8.12.2016 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys kalastuksesta Tenojoen vesistössä Norjan kanssa tehdyn sopimuksen hyväksymisestä sekä laeiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien
Hallituksen esitys laiksi tulotietojärjestelmästä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 134/2017 vp)
Olli Mäenpää 8.11.2017 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi tulotietojärjestelmästä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 134/2017 vp) Henkilötietojen suoja Sääntelyn kohteena on henkilötietoja
Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet
Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 71 12.04.2016 126 14.06.2016 Apulaisoikeuskanslerin ratkaisun (Dnro OKV/398/1/2015) kanteluasiassa edellyttämät jatkotoimet 687/10.03.00.16/2015
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Tieliikelaitoslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lakia Tieliikelaitoksesta. Valtion liikelaitoksista annetun
Lapin kalatalouskeskus lausuu tässä vaiheessa kalastuslain kokonaisuudistuksen johdosta seuraavan.
Sivu 1/5 Kuulemistilaisuus kalastuslain uudistamisen keskeisistä kysymyksistä Ylä-Lapissa 24.3.2010 Saariselän tunturihotellissa Jouko Jurmu, Lapin kalatalouskeskus Lapin kalatalouskeskus lausuu tässä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2002 Julkaistu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 2002 N:o 96 98 SISÄLLYS N:o Sivu 96 Laki Pohjoismaiden välillä valtioiden eläkejärjestelmien
EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 37/2009 vp Hallituksen esitys laiksi oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2008 valtiopäivillä antanut eduskunnalle
Hyvän hallinnon oikeudelliset takeet Heikki Paajanen
Hyvän hallinnon oikeudelliset takeet 1. Tasapuolisuusperiaate 2. Tarkoitussidonnaisuusperiaate 3. Puolueettomuusperiaate 4. Suhteellisuusperiaate 5. Luottamuksensuojaperiaate 6. Palveluperiaate 7. Tuloksellisuusperiaate
PERUSTUSLAKI JA LAINVALMISTELUN LAATU
PERUSTUSLAKI JA LAINVALMISTELUN LAATU Ylijohtaja Sami Manninen Oikeusministeriö 2.3.2017 LAINVALMISTELUSTA KESKUSTELLAAN AIKA AJOIN //Hallituksen lakiesitysten tasoon on puututtu tavan takaa sekä eri ministeriöiden
Kalastuslain uudistamisen keskeiset kysymykset Ylä-Lapissa
Kalastuslain uudistamisen keskeiset kysymykset Ylä-Lapissa Mika Laakkonen, ylitarkastaja Metsähallitus, luontopalvelut Uuden kalastuslain tavoite Uuden kalastuslain 1 (lain tavoite), yksi esitetyistä luonnoksista:
HE 135/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) muuttamista siten,
Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp).
Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 6/2001 vp).
Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, Antero Pohjonen, Antti Annala, Kaija Asunmaa, Kyösti Rahkonen
KORKEIMMALLE HALLINTO-OIKEUDELLE ASIA Kunnallisasiaa koskeva valitus MUUTOKSENHAUN KOHTEENA OLEVA PÄÄTÖS VALITTAJA VASTAPUOLI Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös 15/0789/3, 9.10.2015 Keuruun kaupunki
Helsingin käräjäoikeus nro 6767
Helsingin hovioikeus Päätös Antamispäivä 9.1.2018 Nro 14 Diaarinumero S 17/710 Ratkaisu, johon on haettu muutosta Helsingin käräjäoikeus 8.2.2017 nro 6767 Asia Valittaja Vastapuoli Todistelua koskeva käsittelyratkaisu
Maa- ja metsätalousministeriö Muistio 21.4.2011 Kala- ja riistaosasto
Maa- ja metsätalousministeriö Muistio 21.4.2011 Kala- ja riistaosasto Kalastuksen järjestelyt Tornionjoen kalastusalueella perustuen Ruotsin kanssa käytyihin neuvotteluihin ja Suomen ja Ruotsin rajajokisopimuksen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä
Laki. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä. Soveltamisala
Laki eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Soveltamisala Tässä laissa annetaan eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräysmenettelyn käyttöön
Kaupunginhallitus
Kaupunginhallitus 236 04.06.2013 ULLA ALA-HIIRON OIKAISUVAATIMUS HENKILÖSTÖPÄÄTÖKSEEN / KUNTAKOKEILUN TYÖHÖNVALMENTAJAN VALINTA 112/1.120/2013 KHALL 236 Va. talousjohtaja 20.5.2013 Ulla Ala-Hiiro on toimittanut
HE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,
Kirjaamo on kuitannut vastaanotetuiksi kaikki kantelijan lähettämät sähköpostiviestit.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 15.05.2017 Dnro OKV/945/1/2016 1/5 ASIA Julkisuuslain ja hallintolain mukainen menettely KANTELU Kantelija on kantelussaan 29.6.2016 arvostellut Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-
MAANMITTAUSLAITOKSELLE KANNANOTTO. Kohde Vetsikon kalakorvaustoimitus nro 2001-827878
MAANMITTAUSLAITOKSELLE KANNANOTTO Kohde Vetsikon kalakorvaustoimitus nro 2001-827878 Selvityksen esittäjät: 1. Silja Nuorgam, Jokela 1 25:1, Jokela II 25:6, Tievva 23:32, Vuolit Nuorri 23:43 2. Niilo Nuorgam,
POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE
17.3.2016 Dnro 1669/2/15 Ratkaisija: Oikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Håkan Stoor POTILASASIAKIRJASSA OLEVAN TIEDON ANTAMINEN POTILAALLE 1 ASIA Tutkittavani