Savonlinnan kaupunginkirjasto TOIMINTAKERTOMUS 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Savonlinnan kaupunginkirjasto TOIMINTAKERTOMUS 2014"

Transkriptio

1 Savonlinnan kaupunginkirjasto TOIMINTAKERTOMUS

2 1. TOIMINTA-AJATUS Kaupunginkirjaston toiminta-ajatuksena on tarjota savonlinnalaisille monipuoliset ja nykyaikaiset kirjasto- ja tietopalvelut. Palveluihin kuuluvat: - Kirjojen ja muun aineiston lainaaminen - Aineiston käyttömahdollisuus kirjaston tiloissa - Neuvonta, tietopalvelu ja kaukopalvelu - Käyttäjäkoulutus - Verkkopalvelut - Näyttelyt ja tapahtumat 2. KATSAUS VUOTEEN 2014 Savonlinnan kirjastoverkostoon kuuluivat - Pääkirjasto Joeli - Kerimäen kirjasto - Punkaharjun kirjasto - Savonrannan kirjasto - Kirjastoauto Käkriäinen Palvelupisteiden yhteenlaskettu aukioloaika sekä kirjastoauton pysäkeilläoloaika vuoden aikana oli Näkymä Joelin toisesta kerroksesta tuntia. Pääkirjasto oli avoinna kuusi päivää viikossa (kesäkaudella lauantaisin suljettu), Kerimäen ja Punkaharjun kirjastot viisi päivää viikossa ja Savonrannan kirjasto neljä päivää viikossa. Kirjastoauto Käkriäinen ajoi kahdessa vuorossa koko Savonlinnan alueella. Savonrannan haja-asutusalueelle ostettiin kirjastoauton palveluja Heinäveden kunnankirjastolta. Kirjaston toimitilat säilyivät ennallaan. Ainoa muutos oli, että Savonrannan kirjaston tiloihin siirrettiin yhteispalvelupiste entisestä kunnantalosta. Kirjastotoimenjohtaja oli esittelemässä kirjastoasioita aluejohtokuntien kokouksissa Savonrannalla sekä Punkaharjulla ja Kerimäellä Kaupungin tarkastuslautakunta piti kokouksensa pääkirjastossa Kirjastotoimenjohtaja oli paikalla esittelemässä kirjaston toimintaa ja vastaamassa kysymyksiin. 2

3 Toimitilapalvelu ja pääurakoitsija tekivät Joelissa vuositarkastuksen Tarkastuksessa todettiin puutteita ja vikoja, jotka ovat peräisin rakennuksen suunnittelu- tai rakentamisvaiheista. Osa vioista on tarkastuksen jälkeen korjattu. Kaupungin työsuojelu ja työterveyshuolto tekivät tutustumiskäynnin pääkirjastoon Etelä-Savon kirjastojen yhteisen uuden kirjastojärjestelmän hankinnan valmistelu jatkui. Hanketta hallinnoi Mikkelin kaupunginkirjasto. Järjestelmä otetaan käyttöön vuoden 2015 aikana. Kirjasto kertoi palveluistaan verkkosivuilla, Facebookissa, ilmoitustauluilla ja asiakkaille jaettavilla lehtisillä. Sanomalehti Itä-Savossa ilmestyi viikoittain kirjastopalsta, jossa tiedotettiin ajankohtaisista asioista. Kirjasto oli vuoden mittaan lukuisia kertoja esillä mediassa. Varsinkin pääkirjastossa järjestetyt näyttelyt ja tapahtumat saivat hyvin julkisuutta. Asiakaspalautetta kerättiin kaikissa toimipisteissä ja saatiin sähköpostitse ja puhelimitse. Palaute käsiteltiin säännöllisesti työpaikkakokouksissa ja siihen vastattiin kirjaston ilmoitustauluilla ja verkkosivuilla. Joelin aikuisten osastoa Kirjasto tehosti palauttamattoman aineiston karhuntaa ja maksujen perintää. Tiedotus meni hyvin perille ja asiakkaille jäänyttä aineistoa saatiin takaisin kiertoon. Asiakastyöasemia oli Joelissa 19 kpl ja muissa kiinteissä kirjastoissa 2-4 kpl. Joelissa oli asiakaskäytössä myös kannettava tietokone ja kaksi ipadia sekä langaton verkko. Kirjaston kaikissa palvelupisteissä myytiin poistokirjoja koko vuoden ajan. Erillisiä poistomyyntitapahtumia ei järjestetty. Joelissa otettiin käyttöön vaihtokirjahylly, johon asiakkaat saivat tuoda omia tarpeettomia kirjojaan ja vaihtaa ne muiden asiakkaiden kirjoihin. Palvelu osoittautui erittäin suosituksi. Ely-keskuksen tukema hanke Digiosaamista kaikille käynnistyi , jolloin projektisihteeri aloitti ohjelman suunnittelun. Syksyn aikana järjestettiin neljä opastustilaisuutta kirjaston henkilökunnalle sekä 25 opastustilaisuutta kirjaston asiakkaille. Osallistujia oli kaikkiaan noin 600 henkeä. 3

4 3. KIRJASTON KÄYTTÖ Asiakaskäyntejä kirjaston eri toimipisteisiin tehtiin vuoden 2014 aikana kaikkiaan noin kertaa. Kävijät palvelupisteittäin: Pääkirjasto Joeli Kirjastoauto Käkriäinen Kerimäen kirjasto Punkaharjun kirjasto Savonrannan kirjasto Asukasta kohden lainoja oli 15,65 kpl. Lainamäärä oli kaikkiaan kpl. Lisäystä edelliseen vuoteen verrattuna oli noin 22 %, pääkirjastossa jopa 40 %. Vuosi 2013 oli kuitenkin poikkeuksellinen, koska pääkirjasto ja musiikkikirjasto olivat muuton takia lähes kolme kuukautta suljettuina ja laina-ajat epätavallisen pitkät. Muusikko - kiviveistos Joelin musiikkiosastolla Vuoteen 2012 verrattuna kokonaislainaus lisääntyi noin 10 %. Vertailussa ovat mukana myös Kerimäen ja Punkaharjun kirjastot, vaikka ne tulivat osaksi Savonlinnan kirjastolaitosta vasta kuntaliitoksessa Kerimäen kirjastoauto Kulkuri lakkautettiin kesällä 2013; sen lainamäärä vuodelta 2012 on tilastossa yhdistetty kirjastoauto Käkriäisen lainamäärään. Musiikkikirjasto, joka kesään 2013 saakka toimi omissa tiloissaan, on tilastossa yhdistetty pääkirjastoon. Lainaus palvelupisteittäin: Osuus Muutos Lainamäärä lainauksesta Pääkirjasto Joeli % +24 % Kirjastoautot % -21 % Kerimäen kirjasto % -9 % Punkaharjun kirjasto % -3 % Savonrannan kirjasto % -20 % Lainaajia oli vuoden aikana kaikkiaan henkilöä tai yhteisöä. Yhteisöt olivat pääasiassa koululuokkia ja päiväkotiryhmiä, joten todellinen asiakasmäärä on suurempi. Uusia kirjastokortteja annettiin vuoden aikana noin kpl. 4

5 Lainaus aineistoryhmittäin: - aikuisten kaunokirjallisuus 26 % - aikuisten tietokirjallisuus 21 % - lasten ja nuorten kirjat 29 % - aikakauslehdet 8 % - dvd-elokuvat 7 % - musiikki- ja puheäänitteet 8 % - muu aineisto 1 % Kirjoja ja muuta aineistoa kuljetettiin säännöllisesti palvelupisteiden välillä. Asiakkaille kuljetuspalvelu oli maksutonta. Kirjaston eri toimipisteisiin saapui kaukolainoja 511 kpl. Kaukolainoja muihin kirjastoihin lähetettiin 357 kpl. Vanhin pöllö - kiviveistos Joelin edessä 4. KOKOELMAT JA HANKINNAT Vuoden lopussa kirjaston kokoelmissa oli kaikkiaan tallennetta. Uutta aineistoa hankittiin kpl ja käytöstä poistettiin kpl. Kokoelmista oli pääkirjastossa noin 53 %, Kerimäen kirjastossa 22 %. Punkaharjun kirjastossa 19 % ja Savonrannan kirjastossa 6 %. Kirjastoautolla ei ollut omaa kokoelmaa, vaan sen hyllyjä täydennettiin päivittäin kiinteistä kirjastoista käsin. Kirjat muodostivat edelleen valtaosan kokoelmista, vaikka muiden aineistotyyppien suhteellinen osuus on vuosittain vähitellen kasvanut. Aineistoryhmittäin kokoelmat jakautuivat seuraavasti: - kirjat 86 % - äänitteet 8 % - nuotit 3 % - dvd-elokuvat 2 % - muu aineisto 1 % Uutuushankinnasta oli kirjoja kpl. Musiikki- ja muita äänitteitä hankittiin 934 kpl ja dvd-elokuvia 519 kpl. Uuden aineiston hankintaan käytettiin 6,62 asukasta kohden. Sanomalehtiä tilattiin kirjaston palvelupisteisiin kaikkiaan 54 vuosikertaa ja aikakauslehtiä 263 vuosikertaa. Lisäksi kirjastoon tuli lahjoituksina useita kymmeniä lehtiä. 5

6 5. TAPAHTUMAT, NÄYTTELYT JA RYHMÄKÄYNNIT Kirjastossa oli vuoden aikana noin 70 yleisötilaisuutta, suurin osa Joelissa. Niihin osallistui kaikkiaan noin henkeä. Eniten yleisöä vetivät Aivot kuntoon kulttuurilla -tapahtuma tammikuussa, Joelin yksivuotispäivä syyskuussa sekä lastentapahtuma Kiskot kutsuvat lokakuussa. Luettelo tapahtumista on liitteenä. Vierailevia näyttelyitä kirjaston eri palvelupisteissä oli yhteensä 37 kpl. Luettelo näyttelyistä on liitteenä. Lisäksi kirjaston henkilökunta järjesti kirjaston omista kokoelmista kymmeniä teemanäyttelyitä, joissa oli esillä ja lainattavissa aineistoa eri aihepiireistä. Kiskot kutsuvat" -leikkituokio Vanhassa kirjastotalossa Nälkälinnanmäellä oli heinäkuussa Tatsi näyttely, jossa oli mm. valokuvia ja tekstiaineistoa kirjaston historiasta. Opastettuja kirjastokäyntejä järjestettiin vuoden aikana 126 kertaa, suurin osa Joelissa. Savonlinnalaisten ja lähiseudun ryhmien lisäksi Joeliin kävi tutustumassa mm. useiden muiden kirjastojen henkilökuntaa. Ryhmäkäynnit: Ryhmiä Osallistujia Joeli Päiväkodit Alakoulut Muut oppilaitokset Muut ryhmät Kirjaston muut palvelupisteet Yhteensä Toukokuussa Joelissa järjestettiin alakoulujen 4-luokkalaisille Älyrata, jossa harjoiteltiin kirjastonkäyttöä erilaisten tehtävien avulla. Älyradan kiersi noin 200 koululaista. 6

7 Kesällä kirjasto järjesti Lukeva lomalainen -kilpailun ja syksyllä Kirjallisuusdiplomi 10 vuotta -kilpailun. Näihin osallistui yhteensä 86 lasta ja nuorta. Voittajat saivat kirjapalkintoja. Lukukoirat alkoivat vierailla kirjastossa syyskuusta alkaen. Taidelukiolaiset esiintymässä Joelin 1-vuotispäivänä Kirjasto teki pitkäjänteistä yhteistyötä monien tahojen kanssa. Näitä olivat mm. kaupungin koulut ja päiväkodit, Savonlinnan musiikkiopisto, Taidelukio, Itä-Suomen yliopisto Joel Lehtosen seura, Nälkälinnanmäki-seura, Linnan Lausujat, kirjoittajayhdistys Akseli, Suomen tietokirjailijat ry, Suomi-Venäjä - seuran Savonlinnan osasto sekä useat muut järjestöt ja laitokset. 6. TALOUS JA HENKILÖSTÖ Kirjaston menot vuonna 2014 olivat kaikkiaan Menot asukasta kohden olivat 59,58. Yhden lainan laskennallinen hinta oli 3,81. Kirjaston menot jakautuivat seuraavasti: Henkilöstömenot 39 % Kiinteistömenot 17 % Aineistohankintamenot 11 % Muut menot 33 % (atk-palvelut, kuljetukset, posti- ja teleliikenne jne.) Kirjaston tulot vuonna 2014 olivat noin Summa koostui pääosin myöhästymis- varaus- ja kaukopalvelumaksuista. Lisäksi kirjasto sai AVIkeskukselta :n avustuksen Digiosaamista kaikille -hankkeeseen. 7

8 Vuoden päättyessä kirjaston vakituisessa palveluksessa oli 24 työntekijää, joista 5 osa-aikaista. Henkilötyövuosien määrä oli 22 htv. Vuoden mittaan kirjastossa oli 11 työllistämisvaroin palkattua henkilöä ja 16 muuta määräaikaista työntekijää. Heidän henkilötyövuosiensa määrä oli yhteensä 1,37 htv. Erikoiskirjastonhoitaja Liisa Parviainen siirtyi eläkkeelle palveltuaan Savonlinnan kaupunginkirjastossa vuodesta 1969 alkaen. Työpaikkakokouksia pidettiin vuoden aikana 14 kertaa. Toukokuussa henkilökunnalle järjestettiin opinto/virkistysmatka Viipuriin, jossa tutustumiskohteina olivat Alvar Aallon suunnittelema kirjastorakennus sekä Viipurin linna. Kirjastolaisia Viipurissa Koko henkilöstön yhteinen koulutus/virkistyspäivä järjestettiin marraskuussa Itä-Karjalan kansanopistossa Punkaharjulla. Päivän luennoijana oli työpsykologi Anna Lohman, joka puhui aiheesta Hyvinvointi työpaikalla. 8

9 LIITTEET NÄYTTELYT JOELISSA Yhteensä 30 vierailevaa näyttelyä Hyvä kiertää -näyttely / Savonlinnan toimintakeskus Kallioharjun pikkukodit / Ateljee Tea Vatanen Vieraita ulkoavaruudesta teoksia kierrätysmateriaalista / Ritva Nurmi Jaetut hetket. Valokuvanäyttely / Savonlinnan Suomi Viro -yhdistys Hesen hauskat hahmot / Nukke- ja lelumuseo Suruton Kädentaitojen näyttely / SAMI, Artemia Vaivaisukkoja / Savonlinnan ala-asteen koulujen oppilaat Akvarelleja ja Tiffany-lasitöitä / Jarmo Honkanen Jos muisti pettää valokuvanäyttely / Aarne Vartia Ei lasten leikkiä valokuvia holokaustista. Kiertonäyttely Langasta nukka ja nukasta ryijy / Talvisalon koulun oppilaat Aurinko paistaa valokuvanäyttely Savon Kodin arjesta Valokuvia Savonlinnasta / Eero J. Laamanen Linnasta linnaan / Museoviraston kiertonäyttely Valokuvia ja piirroksia luonnosta / Pirjo Airas Matematiikkaa kuvina / Mikko Heiska Proomusta uittotukkiin -valokuvanäyttely. Vedenalaista kulttuuriperintöä Savonlinnan seudulta / Maija Huttunen Siveltimen satoa luonto- ja meriaiheisia akvarelleja / Kimmo Lahtinen Match Made. Eteläsavolaisten kuvataiteilijoiden ja muotoilijoiden yhteisnäyttely. Järj. Taiteen edistämiskeskus Maisemamaalauksia / Pirjo Laaksonen Matkan varrelta valokuvanäyttely / Saija Linnamurto ja Arja Häkkinen Savonlinna 375 vuotta -kuvataidenäyttely / Savonlinnan koulujen oppilaat Siivellä taidenäyttely / Heli Kolho Mielen kuvat valokuvanäyttely / Savonlinnan kriisikeskus Havainto, ajatus valokuva! / Kerimäen kameraseuran 30-vuotisnäyttely Henkilökuvia / Olavi Uusitalo Muumi-näyttely / Mertalan koulun oppilaat Luontovalokuvia / Juhani Jartti Taidenäyttely / Eija Riitta Parkkinen Sarjakuvanäyttely / Mertalan ja Talvisalon koulujen oppilaat 9

10 TAPAHTUMAT JOELISSA Kuuloliiton infotilaisuus Tieteen Happy Hour / Etelä-Savon tiedeseura 1.2. Aikuiskoulutuspäivä 6.2. Venäläisen kirjallisuuden lukupiiri 8.2. Nukketeatteriesitys: Kultakutri ja kolme karhua / Savonlinnan teatteri 8.2. Tapahtumapäivä / Nuorten yrittäjyystalo Innostin Tieteen Happy Hour / Etelä-Savon tiedeseura Luentotilaisuus: elokuvateatteri Olavin talon historia / Nälkälinnanmäki-yhdistys Kanava-hankkeen esittely Satutuokio / lastenkulttuurikeskus Verso 4.3. Luento Etiopian kulttuurista / Rahel Tariku 8.3. Kirjallisuusluento, Markku Turunen / Joel Lehtosen seura Aivot kuntoon kulttuurilla -tapahtuma Syövän koskettamat -keskustelutilaisuus Herätä sisäiset voimavarasi -luento Kirjavilla, käsityö- ja kirjallisuuspiiri EU-vaaliehdokkaiden haastattelu- ja keskustelutilaisuus Satutuokio Tieteen Happy Hour / Etelä-Savon tiedeseura Puruveden pelimannien konsertti Kirjallisuusilta / kirjoittajayhdistys Akseli Pyhän Olavin killan tilaisuus Loisto-yhteyden tilaisuus 8.4. Keskustelutilaisuus omaishoitajien elämästä 9.4. Allergiaviikon tilaisuus Mainzin konservatorion oppilaiden konsertti Origami-työpaja Satutuokio / lastenkulttuurikeskus Verso Kirjailijavierailu, Jere Malinen 6.5. Omaiset mielenterveystyön tukena -keskustelutilaisuus 8.5. Venäläisen kirjallisuuden lukupiiri Improvisaatioesitys / Musiikkiopiston teatterilinjan aikuisryhmä Satutuokio / lastenkulttuurikeskus Verso Tietoa diabeteksesta / Savonlinnan seudun diabetes-yhdistys Terveydenhuollon sähköisten palvelujen esittelytilaisuus Heinäkuu Match Made -näyttelyyn liittyvät taiteen teehetket ja työnäytökset 10

11 25.7. Satu- ja laulutuokio vuotiaiden juhla / Savonlinnan kaupunki 2.9. Muistelu -ryhmä 6.9. Aikuiskoulutuspäivä Opin ovi Luento Jordanin myllyn historiasta / Nälkälinnanmäki-seura Valtakunnallinen itsemurhien ehkäisypäivän tapahtuma Irti huumeista - tietoisku Joelin 1-vuotispäivä. Tapahtumia koko päivän ajan Kirjallisuusluento Erich Kästneristä / Savonlinnan Suomi-Saksa -yhdistys Venäläisen kirjallisuuden lukupiiri Nuorten Akatemian tilaisuus Nuorten Akatemian tilaisuus Muistelu -ryhmä Lokakuu Digiosaamista kaikille - tilaisuudet, yhteensä 25 kpl Puhevammaisten viikon tapahtuma Tieteen Happy Hour / Etelä-Savon tiedeseura Kirjallisuusluento / Suomi-Venäjä -yhdistys Lastentapahtuma Kiskot kutsuvat. Järj. kirjaston henkilökunta sekä Itä-Suomen yliopiston opiskelijat Luento puukerrostaloista / Nälkälinnanmäki-seura Illan vieraana Saimi Hoyer Pelituki-hankkeen koulutustilaisuus Muistelu-ryhmä Muksumusaa. Puhallinorkesteri Saimaan konsertti Pohjolan peikot. Pohjoismaisen kirjastoviikon satutuokio Piirrä oma pelihahmosi. Kansallisen pelipäivän tilaisuus Klovni Elviira -esitys / Lastenkulttuurikeskus Verso Unicefin teemapäivä. Lasten oikeuksien julistus 25 v Elokuvaesitys Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi. Pohjoismaisen kirjastoviikon tilaisuus Suomi-Venäjä -seuran lukupiiri Satu ja Aatos -satutuokio / Lastenkulttuurikeskus Verso Muistelu-ryhmä Saiturin joulu nukketeatteriesitys / Lastenkulttuurikeskus Verso Tieteen Happy Hour / Etelä-Savon tiedeseura Joulukuu Joelin joulukalenteri - tapahtumia päivittäin 11

12 VAKITUINEN HENKILÖSTÖ PÄÄKIRJASTO Asikainen, Marjo kirjastovirkailija (0,5 htv) Boman, Tapani kirjastotoimenjohtaja Hyvönen, Virpi palveluvastaava Jääskeläinen, Johanna kirjastonhoitaja (0,6 htv) Kaksonen, Tarja kirjastovirkailija Kukkonen, Sanna osastonjohtaja Makkonen, Heli kirjastovirkailija Mattila, Johanna osastonjohtaja Miettinen, Leena osastonjohtaja Parviainen, Liisa erikoiskirjastonhoitaja Pitkänen, Maija kirjastovirkailija Pitkänen, Teijo vahtimestari (0,5 htv) Pulkkinen, Pirkko kirjastonhoitaja Pärnänen, Sari kirjastovirkailija Reponen, Vesa vahtimestari Seppänen, Aune toimistosihteeri (0,5 htv) Silventoinen, Sari kirjastovirkailija KIRJASTOAUTO Asikainen, Marjo Karjalainen, Reijo Haverinen, Urpo kirjastovirkailija (0,5 htv) kirjastoautonkuljettaja-virkailija kirjastoautonkuljettaja-virkailija KERIMÄEN KIRJASTO Kokkonen, Soile kirjastonjohtaja (0,5 htv.) Virkavapaalla Korhonen, Sari kirjastovirkailija Pukkila, Leena järjestelyapulainen PUNKAHARJUN KIRJASTO Kokkonen, Soile kirjastonjohtaja (0,5 htv.) Virkavapaalla Karjalainen, Liisa kirjastovirkailija Immonen, Marja-Liisa kirjastovirkailija (0,6 htv) SAVONRANNAN KIRJASTO Pesonen, Arja kirjastovirkailija (0,55 htv) 12

13 MÄÄRÄAIKAINEN HENKILÖSTÖ Työpiste pääkirjasto Joeli, ellei toisin ole merkitty: Km = Kerimäen kirjasto, Ph = Punkaharjun kirjasto, Sr = Savonrannan kirjasto Työllisyysvaroin palkatut Häkkinen, Sirpa Härkönen, Sirpa Kajanto, Jori Kallio, Elisa Kojo, Jenni Laamanen, Jari (Sr) Loikkanen, Katriina Neuvonen, Sirpa (Km) Räty, Seija Tiihonen, Markku Toivanen, Kirsi Harjoittelijat ja työkokeilussa olleet Kokkonen, Sanna Olin, Jenna Pennanen, Jonna Schneck, Ella Kesätöissä olleet koululaiset ja opiskelijat Horttanainen, Outi Kaarlampi, Ida (Ph) Kaasinen, Susanna (Km) Kenakkala, Joel Liukku, Marjo (Km) Kotiranta, Aki Makkonen, Marleena (Ph) Muut määräaikaiset Honkanen, Virve (työssäoppiminen) Levänen, Marjo (projektisihteeri) Pyykkönen, Moonika (oppisopimus) (Ph) Toropainen, Niina (kirjastovirkailijan sijainen) (Ph ja Km) Valkonen, Anne (kirjastosihteeri, koeaika)

14 HENKILÖSTÖN TÄYDENNYSKOULUTUS Päivä Koulutustilaisuus, paikkakunta Osallistujat 5.3. Kohtaamisia kirjastoissa ja nuorten parissa (Kirjavaa-hanke). Mikkeli Kukkonen 7.3. Kokoelmat eläväksi -koulutustilaisuus. Lahti Mattila Esille, näytille, tarjolle -koulutustilaisuus. Mikkeli Kaksonen, Pitkänen, Pärnänen Elämyksiä antamassa, kokemuksia tuottamassa - koulutus. Mikkeli Mattila Marc21 -luettelointikoulutus. Mikkeli Jääskeläinen Ensiapu I. Savonlinna Hyvönen, Silvennoinen Turvallisuuskoulutus. Savonlinna Koko henkilökunta E-kirja -opastus Koko henkilökunta ABC - hankkeet etenee -koulutus. Mikkeli Miettinen Mediakasvatusta toiminnallisesti (ipad-koulutus, Kirjavaa-hanke), Savonlinna Musiikkikirjastokoulutus. Mikkeli Miettinen Kukkonen, Asikainen Opintomatka Joensuun kaupunginkirjastoon Asikainen, Boman, Hyvönen, Kaksonen, Mattila KOKOUKSET JA TYÖRYHMIEN JÄSENYYDET - Etelä-Savon kirjastonjohtajien kokous, Mikkeli 9.4.: Soile Kokkonen - Etelä-Savon kirjastonjohtajien kokous, Mikkeli : Tapani Boman - Itä-Suomen kirjastonjohtajien kokous, Mikkeli : Tapani Boman - Etelä-Savon kirjastojen kokoelmapolitiikka -työryhmä: Leena Miettinen - Uutta kirjastojärjestelmää valmisteleva parametrityöryhmä: Johanna Mattila - Yleisten kirjastojen neuvosto: Soile Kokkonen 14

Savonlinnan kaupunginkirjasto TOIMINTAKERTOMUS 2013

Savonlinnan kaupunginkirjasto TOIMINTAKERTOMUS 2013 Savonlinnan kaupunginkirjasto TOIMINTAKERTOMUS 2013 1 1. TOIMINTA-AJATUS Kaupunginkirjaston toiminta-ajatuksena on tarjota savonlinnalaisille monipuoliset ja nykyaikaiset kirjasto- ja tietopalvelut. Palveluihin

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston toiminta-ajatuksena on tarjota savonlinnalaisille monipuoliset ja nykyaikaiset kirjasto- ja tietopalvelut. Palveluihin kuuluvat:

Kaupunginkirjaston toiminta-ajatuksena on tarjota savonlinnalaisille monipuoliset ja nykyaikaiset kirjasto- ja tietopalvelut. Palveluihin kuuluvat: 1. TOIMINTA-AJATUS Kaupunginkirjaston toiminta-ajatuksena on tarjota savonlinnalaisille monipuoliset ja nykyaikaiset kirjasto- ja tietopalvelut. Palveluihin kuuluvat: Kirjojen ja muun aineiston lainaaminen

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunginkirjasto 2009

Savonlinnan kaupunginkirjasto 2009 Savonlinnan kaupunginkirjasto 2009 1. TOIMINTA-AJATUS Kaupunginkirjaston toiminta-ajatuksena on tarjota savonlinnalaisille monipuoliset ja nykyaikaiset kirjasto- ja tietopalvelut. Palveluihin kuuluvat:

Lisätiedot

SAVONLINNA 375 VUOTTA - JUHLAVUODEN 2014 TAPAHTUMIA

SAVONLINNA 375 VUOTTA - JUHLAVUODEN 2014 TAPAHTUMIA Aika Tapahtuma Paikka Vastuutaho Sähköposti 1.10. -13 21.9.-14 Muuttuva Savonlinna -näyttely Etelä-Savon maakuntamuseo, Riihisaari anssi.taskinen@savonlinna.fi 5.4. - 2.5. Linnalan Kuvataidekoulu Savonlinnassa

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston toiminta-ajatuksena on tarjota savonlinnalaisille monipuoliset ja nykyaikaiset kirjasto- ja tietopalvelut. Palveluihin kuuluvat:

Kaupunginkirjaston toiminta-ajatuksena on tarjota savonlinnalaisille monipuoliset ja nykyaikaiset kirjasto- ja tietopalvelut. Palveluihin kuuluvat: 1. TOIMINTA-AJATUS Kaupunginkirjaston toiminta-ajatuksena on tarjota savonlinnalaisille monipuoliset ja nykyaikaiset kirjasto- ja tietopalvelut. Palveluihin kuuluvat: Kirjojen ja muun aineiston lainaaminen

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston toiminta-ajatuksena on tarjota savonlinnalaisille monipuoliset ja nykyaikaiset kirjasto- ja tietopalvelut. Palveluihin kuuluvat:

Kaupunginkirjaston toiminta-ajatuksena on tarjota savonlinnalaisille monipuoliset ja nykyaikaiset kirjasto- ja tietopalvelut. Palveluihin kuuluvat: 1. TOIMINTA-AJATUS Kaupunginkirjaston toiminta-ajatuksena on tarjota savonlinnalaisille monipuoliset ja nykyaikaiset kirjasto- ja tietopalvelut. Palveluihin kuuluvat: Kirjojen ja muun aineiston lainaaminen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Savonlinnan kaupunginkirjasto TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. TOIMINTA-AJATUS Kaupunginkirjaston toiminta-ajatuksena on tarjota savonlinnalaisille monipuoliset ja nykyaikaiset kirjasto- ja tietopalvelut. Palveluihin

Lisätiedot

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 300 Hallintopalvelut Markku Kankkunen 3001 Sivistyslautakunta Markku Kankkunen Tuija Kauppinen, Marja-Liisa Brunou 3002 Hallinto, koulutoimi Markku Kankkunen

Lisätiedot

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 2017 as.luku 1.1.2018 42 176 1.1.2017 42 024 TILASTOTIETOJA 2017 KIRJASTOPALVELUT LAINAUS 2017 2016 muutos muutos% Pääkirjasto 218 332 233 136-14 804-6,3 Kirjastoauto 71

Lisätiedot

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET

Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET Rantaonginta Savonlinna 1.8.2017 Sija Nimi Piiri Kaloja JOUKKUE NAISET 1 1,746 ANDERSIN ANNI 0,898 TYNKKYNEN KAIJA 0,432 VAJANTO AILA 0,416 2 MIKKELIN 1,586 MESIÄINEN SATU 0,888 AHONEN PIRKKO 0,216 HÄKKINEN

Lisätiedot

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi

Kirjastopalvelut. Toimintakertomus 2014. www.ylojarvi.fi Kirjastopalvelut Toimintakertomus www.ylojarvi.fi Lainaus, kävijät ja aukiolotunnit Ylöjärven kirjaston kokonaislainaus oli 676 562 ja se nousi hieman edellisestä vuodesta. Yksiköistä kirjastoauto ja pääkirjasto

Lisätiedot

Salon kaupunginkirjasto

Salon kaupunginkirjasto Salon kaupunginkirjasto Kirjasto palvelee Kirjastopalvelut ovat kasvaneet perinteistä lainaus- ja palautustoimintaa monipuolisemmiksi. Salon kaupunginkirjasto tarjoaa aineistoa tiedonnälkään ja viihtymiseen,

Lisätiedot

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y.

72 osallistujaa, yhteissaalis g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 72 osallistujaa, yhteissaalis 150355 g MIEHET YLEINEN sijoitus Nimi Tulos OSASTON NIMI 1 Harri Hakulinen 7365 Kiteen Puutyöntekijät r.y. 2 Eino Karppinen 6465 Puuliitto Kuhmon os. 752 ry 3 Mikko Kuusimaa

Lisätiedot

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 300 Hallintopalvelut Tuija Kauppinen 3001 Sivistyslautakunta Tuija Kauppinen Marja-Liisa Brunou 3002 Hallinto, koulutoimi Tuija Kauppinen Marja-Liisa Brunou 3003

Lisätiedot

EUROPARLAMENTTIVAALIT 2014 kh 7.4.2014 190

EUROPARLAMENTTIVAALIT 2014 kh 7.4.2014 190 EUROPARLAMENTTIVAALIT 2014 kh 7.4.2014 190 001. ÄÄNESTYSALUEEN VAALILAUTAKUNTA, KAUPUNGINTALO, OLAVINKATU 27 Pankakari Panu pj. Kok Linnamurto Erja jäsen SDP Vuorinen Eeva vpj KESK Helvilä Inka-Mari jäsen

Lisätiedot

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kirjastotoimenjohtajan viran väliaikainen täyttäminen 200/05/052/2015 SL 165

Sivistyslautakunta Sivistyslautakunta Kirjastotoimenjohtajan viran väliaikainen täyttäminen 200/05/052/2015 SL 165 Sivistyslautakunta 165 09.09.2015 Sivistyslautakunta 243 17.12.2015 Kirjastotoimenjohtajan viran väliaikainen täyttäminen 200/05/052/2015 SL 165 Selostus: Savonlinnan kaupunkikirjastosta ovat jääneet eläkkeelle

Lisätiedot

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 300 Hallintopalvelut Markku Kankkunen 3001 Sivistyslautakunta Markku Kankkunen Marja-Liisa Brunou 3002 Hallinto, koulutoimi Markku Kankkunen Marja-Liisa Brunou

Lisätiedot

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 300 Hallintopalvelut Markku Kankkunen 3001 Sivistyslautakunta Markku Kankkunen Marja-Liisa Brunou 3002 Hallinto, koulutoimi Markku Kankkunen Marja-Liisa Brunou

Lisätiedot

Mikkelin seutukirjasto

Mikkelin seutukirjasto Mikkelin seutukirjasto Tarinoita, tietoa, taitoja, tiloja Kevät 2018 15.3.2018 s. 1 Kirjastot Suomessa Kaikille avoimia: - Yleiset kirjastot (kaupunkien ja kuntien omia tai yhteisiä) - Tieteelliset kirjastot

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa!

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa! KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT Tervetuloa! LAINAUS Kirjastosta voi lainata kirjoja, lehtiä, nuotteja, äänitteitä, kielikursseja, DVDlevyjä, konsolipelejä ym. Aineiston laina-aika on 4 viikkoa.

Lisätiedot

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6!

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun - meidän kirjastomme Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun 2 meidän kirjastomme Kokemuksia, ideoita ja tunteita Kirjastossa on säpinää ja hiljaisuutta, vanhoja

Lisätiedot

Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia

Elävää musiikkia Runoesityksiä Kulttuuridiplomien jako 100 leikkiä kirjastoihin Luontokuvia Etkot kirjastossa 5.12.2017 Lapsille ja aikuisille! Ei pukukoodia. Kouvolan kirjastot kutsuvat kaikki Linnan juhlien etkoille 5.12.2017 juhlistamaan satavuotiasta Suomea. Elävää musiikkia Runoesityksiä

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Hämeenlinnan kaupunginkirjaston tuotteistaminen Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeen maakuntakirjasto 25.3.2011 Kuntaliitoksen myötä kaupunki siirtyi tilaaja-tuottaja

Lisätiedot

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA 5.3.2019 NAISET Y 80 1. HALINEN HANNA OTAVAN SEUDUN ELÄKKEENS 0,198 2. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKEENSAAJAT 0,152 3. VENÄLÄINEN EEDIT HAUKIVUOREN ELÄKKEENSAAJAT

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa!

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa! KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT Tervetuloa! KUHMON KIRJASTON LAINA-AJAT JA MAKSUT LAINA-AJAT DVD:t, videot Konsolipelit Lehdet Kysytty uutuusaineisto Kirjat ja muu aineisto 4 viikkoa MAKSUT:

Lisätiedot

Piirin rantaonki Rantasalmi

Piirin rantaonki Rantasalmi Piirin rantaonki 7.6.2018 Rantasalmi EKL:n Mikkelin Piirin rantaonkikilpailut pidettiin tänä vuonna Rantasalmella 7.6. torstaina. NAISET YLI 80 1. LAUTANEN TAIMI JOROISTEN ELÄKKKEENSAAJAT 0,288 LAAKKONEN

Lisätiedot

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 300 Hallintopalvelut Markku Kankkunen 3001 Sivistyslautakunta Markku Kankkunen Marja-Liisa Brunou 3002 Hallinto, koulutoimi Markku Kankkunen Marja-Liisa Brunou

Lisätiedot

Unelmien kirjasto -kysely 2019

Unelmien kirjasto -kysely 2019 Unelmien kirjasto -kysely 2019 Maaliskuussa 2019 Kokkolan kaupunginkirjasto kysyi asiakkaiden mielipiteitä siitä, miten kirjaston tiloja ja palveluja pitäisi kehittää. Kyselyyn vastasi 259 asiakasta. Kyselyyn

Lisätiedot

kirjastossa

kirjastossa ETKOT kirjastossa 5.12.2017 Lap ja aik sille Ei pu uisille! kukoo dia. Kouvolan kirjastot kutsuvat kaikki Linnan juhlien etkoille 5.12.2017 juhlistamaan satavuotiasta Suomea. ELÄVÄÄ MUSIIKKIA RUNOESITYKSIÄ

Lisätiedot

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto

Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Kokkolan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto Tämä on pääkirjasto. Kokkolassa on myös lähikirjastoja: Koivuhaan, Kälviän, Lohtajan ja Ullavan kirjastot. Keskussairaalassa on laitoskirjasto, joka on potilaiden

Lisätiedot

Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut TOIMINTAKERTOMUS 2010

Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut TOIMINTAKERTOMUS 2010 Vantaan kaupunki Kirjasto- ja tietopalvelut TOIMINTAKERTOMUS 2010 Vantaan kaupunginkirjaston tilastokatsaus 2010 Sisällysluettelo Kirjastot, aukiolotunnit...3 Henkilökunta...3

Lisätiedot

Savonlinnan kaupungin kulttuuripalvelujen

Savonlinnan kaupungin kulttuuripalvelujen Savonlinnan kaupungin kulttuuripalvelujen TOIMINTAKERTOMUS 2013 1 SISÄLTÖ KULTTUURIJAOSTO JA SIVISTYSLAUTAKUNTA KULTTUURITOIMI 1. Katsaus vuoteen 2013 2 2. Henkilökunta 4 3. Tiimit ja työryhmät 4 4. Järjestetyt

Lisätiedot

Asiakaskyselyn tuloksia

Asiakaskyselyn tuloksia Asiakaskyselyn tuloksia Ratamo-kirjastojen (,, ja ) sekä Lopen kirjaston yhteinen asiakaskysely Tässä raportissa tarkastellaan 5.-8..0 järjestetyn asiakaskyselyn tuloksia n kirjaston näkökannalta. Jakaumat

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta

Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Kirjasto Seinäjoella 150 vuotta Juhlavuoden ohjelma pääkirjastossa syksyllä 2015 Muutokset ovat mahdollisia, seuraa kirjaston kotisivuja. Seinäjoen kaupunginkirjasto, Alvar Aallon katu 14, SEINÄJOKI Cosplayn

Lisätiedot

Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä

Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä Yleisten kirjastojen neuvosto Inkeri Näätsaari 8.10.2012 Palaute, asiakaskyselyt, käyttäjätutkimukset Asiakaspalveluhenkilökunnan kokemukset

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2012 Kuopion uusin kirjastoauto Aulis aloitti ajot vuoden 2013 alussa (Kuva: Jouni Nykänen) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kokoelma Kirjaston lainaajat toimipisteittäin Kirjakokoelma, hankinta ja poistot

Kirjaston tilastot. Kokoelma Kirjaston lainaajat toimipisteittäin Kirjakokoelma, hankinta ja poistot Kirjaston tilastot 2003 Kokoelma 2003...1 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2003...2 Kirjakokoelma, hankinta ja poistot 2003...3 Kirjakokoelma kielittäin 2003...4 Videot, DVD-videot ja CD-romit 2003...5

Lisätiedot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot

Suomen yleisten kirjastojen tilastot http://tilastot.kirjastot.fi/?orgs=15&years=,&stats=1,33,100,10... 1 / 5 5.4.2017 10:45 Suomen yleisten kirjastojen tilastot Statistik för allmänna biblioteken i Finland Finnish Public Libraries Statistics

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22,89 17.7.2010 Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22,36 17.7.2010 Kangaslampi 3 Seppo Julkunen Leppävirta 22,28 17.7.2010 Kangaslampi 4 Matti Saukkonen

Lisätiedot

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22, Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22,89 17.7.2010 2 Eemi Saukkonen LepU 22,36 17.7.2010 3 Seppo Julkunen LepU 22,28 17.7.2010 4 Matti Saukkonen LepU 22,26 17.7.2010 5 Ville Piisilä Vantaa 20,40

Lisätiedot

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT

30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 30 SIVISTYSLAUTAKUNTA 300 HALLINTOPALVELUT 300 Hallintopalvelut Markku Kankkunen 3001 Sivistyslautakunta Markku Kankkunen Marja-Liisa Brunou 3002 Hallinto, koulutoimi Markku Kankkunen Marja-Liisa Brunou

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Monialainen työelämäpalvelu

Monialainen työelämäpalvelu KYMSOTE Palvelupäällikkö Holm-Richardson Niina puh. 0400 728 404 Mäkelä Elina puh. 040 669 3559 Vastaava johtava sosiaalityöntekijä Niemi-Aho Mia puh. 0400 987 022 Haminan toimipaikka Pikkuympyräkatu 3

Lisätiedot

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1

ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 ILMAJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA nro 8 Perusturvalautakunta Hallintoasioista sivu 1 Kokousaika 27.10.2011, kello 18.00 20.00 Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Jaakko Ilkan koulu Löppönen Markku, puheenjohtaja

Lisätiedot

Tehtävä Kuhmolaisten henkisen hyvinvoinnin edistäminen tuottamalla kirjasto-, kulttuuri- ja museopalveluja. Sitovien tavoitteiden toteutuminen

Tehtävä Kuhmolaisten henkisen hyvinvoinnin edistäminen tuottamalla kirjasto-, kulttuuri- ja museopalveluja. Sitovien tavoitteiden toteutuminen KÄYTTÖTALOUS 31.12.212 Talous Alkuperäinen talousarvio muutokset muutosten jälkeen Poikkeama Toimintatulot 54 54 49 287-4 713 Toimintamenot 89 844 89 844 859 515-49 671 Toimintakate 755 844 755 844 81

Lisätiedot

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat KESKI-PIRKANMAAN TE- TOIMISTO Asiakaspalvelu klo 9-15.45 poikkeuksena Ikaalisten yhteispalvelupiste, asiakaspalvelu klo 10-12 ja 13-15. HUOM! ks. lounastuntien sulkuajat toimipaikoittain! Virkailijoiden

Lisätiedot

Pääkirjastossa tapahtuu

Pääkirjastossa tapahtuu Pääkirjastossa tapahtuu Syksy 2018 Salon kaupunginkirjasto Keskustelua ylikulutuksesta ja elämäntavan kohtuullistamisesta lehtialueella ti 4.9. klo 16:00 19:00 Paikalla mm. Eeva-Stiina Lönnemo, Paula Lönnemo

Lisätiedot

Sisällys Palvelut... 3 Kaukopalvelut... 3 Tietopalvelu... 3 Laitteisto... 3 Asiakastietokoneet... 3 Kopiokone... 3 Mikrofilmin ja -korttien

Sisällys Palvelut... 3 Kaukopalvelut... 3 Tietopalvelu... 3 Laitteisto... 3 Asiakastietokoneet... 3 Kopiokone... 3 Mikrofilmin ja -korttien Sisällys Palvelut... 3 Kaukopalvelut... 3 Tietopalvelu... 3 Laitteisto... 3 Asiakastietokoneet... 3 Kopiokone... 3 Mikrofilmin ja -korttien lukulaitteet... 3 Tilat... 4 Kokoushuone... 4 Sukututkimustyöpiste...

Lisätiedot

Kuusi suurinta kaupunkia Tilastoja ja aikasarjoja 2003-2012

Kuusi suurinta kaupunkia Tilastoja ja aikasarjoja 2003-2012 21.8.213 Kuusi suurinta kaupunkia Tilastoja ja aikasarjoja 23-212 Koonnut: Jouni Juntumaa Lähde http://tilastot.kirjastot.fi Toimintaympäristö 1 21.8.213 7 väestö 6 5 4 3 2 1 "Liitos-" *) *) n lukuihin

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Kirjaston tilastot 2004 Kävijät vuonna 2004...1 Lainaus 2004...2 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Aineistojen lainaus aineistolajeittain 2004...4 Kirjojen lainaus 2004...5 Musiikkiäänitteiden

Lisätiedot

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu

Y-tunnus 21744500 Siltakatu 4, Joensuu Yrityksen nimi Pohjois-Karjalan Osuuspankki Yhtiömuoto Osuuspankki Y-tunnus 21744500 Osoite Siltakatu 4, Joensuu E-mail joensuu@op.fi Puhelinnumero 0102564201 Perustamisvuosi 2008 Yhtiön kotipaikka Joensuu

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto

KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA. Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto KOKOELMAT ESIIN PIENESSÄ KIRJASTOSSA Sari Kanniainen, kirjastonjohtaja, Hankasalmen kunnankirjasto Johdannoksi Ei riitä, että kirjastolla on hyvät kokoelmat. Lisäksi asiakkaiden tulisi löytää niiden luo.

Lisätiedot

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Dia 1 Yleensä ajatellaan, että kirjastojen mediakasvatuksen kohteena ovat lapset ja nuoret ja heidän opettajansa.

Lisätiedot

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7

Henkilöstö Tulostettu: Henkilöstö. Kopio: Seunala, Eija 1/7 Henkilöstö Kopio: Seunala, Eija 1/7 Sisällysluettelo Henkilöstö Hallinto Oppilashuolto Orimattilan yhteiskoulu Opettajat Opettajien yhteystiedot Henkilökunta Henkilökunnan yhteystiedot Kopio: Seunala,

Lisätiedot

Vanhusneuvoston kokous. Titta Roslakka, Eksoten edustaja

Vanhusneuvoston kokous. Titta Roslakka, Eksoten edustaja Kokous Vanhusneuvoston kokous Aika, paikka Keskiviikko 29.11.2017 kello 15.00-16.50 Osallistujat Kulttuuritalo Virta, tutustuminen kokoontumistiloihin Kokoustila Vallinkoski (h 138) Sinikka Poskiparta,

Lisätiedot

Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin

Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Aija Laine Suunnittelija Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Turun kaupunginkirjasto / Helsingin kaupunginkirjasto 040 168 2636 aija.laine@turku.fi Taustaa

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2016 1 Kokousaika kello 9:30 11.30 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen

Lisätiedot

Tartteeks aina tehdä itse?

Tartteeks aina tehdä itse? Tartteeks aina tehdä itse? Mitä kannattaa ottaa huomioon, kun päästetään ulkopuoliset toimijat huseeraamaan kirjastoon. Ja pari sanaa siitäkin, mitä ainakaan ei kannata tehdä Marianne Lindblad Pornaisten

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa

Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1 (6) Joensuun seutukirjaston tilastovertailu muiden maakuntakirjastojen kanssa 1. Suoritevertailu Tilastoissa Joensuun seutukirjaston toimintatilastoja on verrattu kaikkiin muihin maakuntakirjastoihin

Lisätiedot

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2006 Vantaankoski Miehet H21 5,3 km

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2006 Vantaankoski Miehet H21 5,3 km H21 5,3 km 1 Pekka Larmala Ericsson 41.20 2 Pekka Lång Espoon Kunto 43.44 3 Marko Aho Tekla 49.29 4 Timo Korhonen VTT 57.48 5 Mikko Kivinen Espoon Kunto 58.42 H40 5,3 km 1 Seppo Lamminmäki TietoEnator

Lisätiedot

PÖYTÄKI RJA LIPERIN KUNTA 6/2015

PÖYTÄKI RJA LIPERIN KUNTA 6/2015 LIPERIN KUNTA PÖYTÄKI RJA 6/2015 2 Saapuvilla olleet et Nimi Reijonen Eero Tikka Tiina Parkkinen Sanna Hakulinen Pauli Hartikainen Mikko Hoppa Helinä Huikuri Pekka Huohvanainen Kauko Jetsonen Anne Karjalainen

Lisätiedot

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012

VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012 VIHDIN KUNNANKIRJASTON TOIMINTAKERTOMUS 2012 Vihdin kunnankirjaston vuosi 2012 oli toiminnallisesti erittäin hyvä. Keskimäärin hyvin pienellä henkilöstöresurssilla ja jo useamman vuoden samana pysyneellä

Lisätiedot

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne ) Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne 15.4.2015) 1 Marko van den Berg Helsingin normaalilyseo 2 Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo 3 Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo 4 Veli-Pekka

Lisätiedot

Monialainen työelämäpalvelu

Monialainen työelämäpalvelu Kymsoten jen tehtävänä on edistää pitkään työtä hakeneiden asiakkaiden työllistymistä, kuntouttaa ja aktivoida asiakasta räätälöityjen palvelupolkujen turvin. Tavoitteena on löytää asiakkaalle pysyvä ja

Lisätiedot

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 M35 Joukkue: Runners Club Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1 1 4 3 Mikko Järvinen 01:16:10 2 21 39 Timo Jääskeläinen 01:23:12 3 25 59 Ahti Salo 01:23:55 Joukkue: Aika: Hämeenlinnan Tarmo Joukkue sija: 1 66

Lisätiedot

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT

PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT PALVELUSOPIMUSTARJOUS 2011 KIRJASTOPALVELUT Liite 1 Palvelutuoteluettelo 2011 Hyvinvointilautakunta Kirjastopalvelut Tuote yksikkö hinta määrä yht. Kirjaston peruspalvelut Kirjastopalvelut 1 249 550.00

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki Liikuntatoimi 5-KYLÄN LASTEN JA NUORTEN YLEISURHEILUOTTELU PUNKAHARJU TULOKSET

Savonlinnan kaupunki Liikuntatoimi 5-KYLÄN LASTEN JA NUORTEN YLEISURHEILUOTTELU PUNKAHARJU TULOKSET Savonlinnan kaupunki 13.9.2013 Liikuntatoimi 5-KYLÄN LASTEN JA NUORTEN YLEISURHEILUOTTELU PUNKAHARJU 12.9.2013 TULOKSET T 10-60 M SEURA AIKA PISTEET 1 Veera Kauhanen Heinävesi 9,50 11 2 Jenna Kosonen Kerimäki

Lisätiedot

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2011

Toimintakertomus 2011 Toimintakertomus 20 Toimintakertomus 2011 1 Sisällysluettelo 1. Kirjaston käyttö ja kokoelmat... 2 2. Talous... 4 3. Tapahtumat... 5 4. Henkilöstö... 6 5. Projektit... 7 Kirjasampo.fi Boksampo.fi... 7

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

Suur-Savon maakuntaviesti Mikkeli, tulokset

Suur-Savon maakuntaviesti Mikkeli, tulokset Suur-Savon maakuntaviesti 22.3.2009 Mikkeli, tulokset 1 Mikkeli I 2:21:34.5 1 Antti Lampinen 24:35.5 2 Esko Hänninen 14:22.1 3 Teemu Pöntinen 8:50.7 4 Netta Tuhkanen 9:30.1 5 Milla Harsia 8:09.7 6 Virpi

Lisätiedot

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Salla Palmi-Felin Johtava informaatikko, Media- ja musiikkipalvelut Lastukirjastot.fi Palvelua kaikenikäisille Ketkä opastavat?

Lisätiedot

Tilastokatsaus 2011. Kirjasto- ja tietopalvelut

Tilastokatsaus 2011. Kirjasto- ja tietopalvelut Tilastokatsaus 2011 Kirjasto- ja tietopalvelut Vantaan kaupunginkirjaston tilastokatsaus 2011 Sisällysluettelo Kirjastot, aukiolotunnit...3 Henkilötyövuodet...3 Talous...3 Aineistoniteiden määrä...4 Aineistoniteiden

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1

Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1 Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO 1 Kokousaika kello 14:00 16:00 Kokouspaikka Partalan kuninkaankartano, Juva Asialista: Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen muistion hyväksyminen 4 3 Maakunta-

Lisätiedot

Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9.

Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9. Virtuaalisten kurssien ja moduulien kehittäminen luokanopettajakoulutuksen monialaisiin opintoihin seminaari 14.9.2005 Jyväskylässä Osallistujalista seminaarin työryhmien mukaan (12.9.2005) Nimi Organisaatio

Lisätiedot

Palveluksessasi 24/7. www.savonia.fi/kirjasto

Palveluksessasi 24/7. www.savonia.fi/kirjasto Palveluksessasi 24/7 www.savonia.fi/kirjasto Tekijä: Anne Mikkanen Iisalmen kampuskirjasto Savonia-amk:n kirjasto- ja tietopalvelut Iisalmessa Iisalmen kampuskirjasto Kuopiossa Microkadun kampuskirjasto

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ekirjasto. YKN Lahti Heidi Karhu

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ekirjasto. YKN Lahti Heidi Karhu Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ekirjasto YKN Lahti 11.4 2019 Heidi Karhu 29.4.2019 Meillä on visio! Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun yhteinen ekirjasto, jossa kaikilla kirjastoilla on samat e-aineistot. Tasavertaiset

Lisätiedot

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani

laina-aika lukusali aikakauslehti, sanomalehti tietopalvelu kaukolaina tilaus varaus > varata, tehdä varaus dekkari elämäkerta romaani KIRJASTOSSA Keskiviikkona Maija lähtee poikansa Villen kanssa pääkirjastoon. Maijan täytyy palauttaa vanhat lainakirjat ja lainata uusia kirjoja. Ville menee satutunnille. Satutunnilla kirjastonhoitaja

Lisätiedot

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma

Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Polvijärven kulttuurikasvatussuunnitelma Varhaiskasvatus Vierailu, Esitys, Muu, Vierailu, Esitys, Muu Mikä on osallistuva lapsi- tai ryhmämäärä? Tarvitaanko kuljetuksia? Mitkä ovat arvioidut kustannukset?

Lisätiedot

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta

Viranomainen Kokouspäivämäärä Sivu VEHMAAN KUNTA Vehmaan kirjasto-kulttuurilautakunta KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Kirj-kulttltk 17 KunL:n 58 :n 2 mom. mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä ja kokouskutsu on saapunut

Lisätiedot

Ulvilan kaupunginkirjasto. Miten meni ja mitäs sit?

Ulvilan kaupunginkirjasto. Miten meni ja mitäs sit? Ulvilan kaupunginkirjasto Miten meni ja mitäs sit? Kirjasto pähkinänkuoressa Ulvilan kaupunginkirjastolla on 3 yksikköä: pääkirjasto sekä Kaasmarkun ja Kullaan lähikirjastot. Henkilökuntaa on yhteensä

Lisätiedot

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET

PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET PUNKAHARJUN KOULUJEN YLEISURHEILUKILPAILUJEN TULOKSET 3.9.14 T 8-40 M 1. ERÄ 1 Alina Jaatinen Punkasalmi 7,9 2 Wilma Asikainen Kulennoinen 8,0 3 Emilia Kosonen Punkasalmi 8,9 1 Helmi Karjalainen Kulennoinen

Lisätiedot

Oiva kirjastot Alavus Töysä - Ähtäri RAPORTTI OIVA KIRJASTOJEN VARASTOINTI- PROJEKTISTA

Oiva kirjastot Alavus Töysä - Ähtäri RAPORTTI OIVA KIRJASTOJEN VARASTOINTI- PROJEKTISTA Oiva kirjastot Alavus Töysä - Ähtäri RAPORTTI OIVA KIRJASTOJEN VARASTOINTI- PROJEKTISTA ajalla 2.5. 16.11.2008 SISÄLLYS 1. LÄHTÖTILANNE. 3 2. TAVOITTEET... 4 3. TOTEUTUS... 5 4. ARVIOINTIA. 6 LIITE Varastointi-

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Hämeenlinna

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja Hämeenlinna Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-215 Aikasarjoihin sisältyvät kunnat Hauho 1999-28 (kunta lakkautettu 29) 1999-215 Kalvola 1999-28 (kunta lakkautettu 29) Lammi 1999-28 (kunta

Lisätiedot

SAVO-KARJALA CUP 2013

SAVO-KARJALA CUP 2013 4 Partanen Joona Parikkala 35 24 29 5 35 128 1 3 Muhonen Tuomo Kirjavala 31 27 5 15 44 122 2 5 Timonen Osmo Uukuniemi 23 23 25 5 41 117 3 10 Seppänen Raimo Savonlinna 15 5 31 29 33,5 113,5 4 24 Bäck Kari

Lisätiedot

Linkopallo Miehet 1 Teuvo Kukkonen LepU 33, Varkaus

Linkopallo Miehet 1 Teuvo Kukkonen LepU 33, Varkaus Linkopallo Naiset 1 Anne Karvinen Heinävesi 18,89 15.5.2013 Heinävesi 2 Paula Kaivoselkä Varkaus 16,90 7.5.2013 Varkaus 3 Pirjo Venäläinen Varkaus 16,32 7.5.2013 Varkaus 4 Heini Vänttinen Heinävesi 15,87

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014 Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti ESITYSLISTA Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Edellisen pöytäkirjan (kokous nro

Lisätiedot

ILOMANTSIN KOULULAITOKSEN VIRAT

ILOMANTSIN KOULULAITOKSEN VIRAT ILOMANTSIN KOULULAITOKSEN VIRAT Virka-n Virka Sijoi tus kou lu Viranhaltija umero 01 Luokanopetta ja Hatun koulu Antti Immonen Hatun koulu Päivi Pesonen 03 Luokanopettaja Hatun koulu Haetaan täyttölupaa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 TOIMINTAKERTOMUS 2011 Jaakko Suvala Kuopion kaupunginkirjasto Pohjois-Savon maakuntakirjasto Vuoden 2011 toimintaa Vuosi 2011 oli Kuopion palvelualueuudistuksen ensimmäinen vuosi. Palvelualueuudistuksen

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 POHJOIS-SAVON ELY-KESKUS Itä-Suomen yleiset kirjastot 2011 Savonlinnan uusi kirjastorakennus nousee harjakorkeuteen. (kuvat: Tapani Boman) Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä Osallistujaluettelo yksiköittäin (ver. 18.4.2014) 1. Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo yläkoulu ja lukio 2. Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo lukio 3. Tiia Karpin Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y.

356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y. Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri 463405 ASIKAINEN PIA SÄYNÄTSALO 040 1866 116 asikainen.pia@gmail.com KESKI-SUOMEN KENNELPIIRI 851276 EKEGREN ANU ESPOO 040 735 6836 anu.ekegren@gmail.com

Lisätiedot

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 LAPIN ELY-KESKUS Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 Kirjastoverkko ja sen muutokset Kuva: Hilkka Heikkinen. Lapin kunnissa oli vuonna 2012 yhteensä 43 kirjastoa, joista

Lisätiedot

1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry

1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry Sija Nimi Seura 1. Martti Silvennoinen Kiteen Eläkkeensaajat ry 2. Juhani Merjanen Haminanseudun Oloneuvokset ry 3. Voitto Voutilainen Polvijärven Eläkkeensaajat ry 4. Vesa Puotanen Suur-Lappeenrannan

Lisätiedot

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014. Mikkelin alue ja Savonlinna

Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014. Mikkelin alue ja Savonlinna Liitoskuntien ja yhteistoiminta-alueiden kirjastotilastoja 1999-2014 Mikkelin alue ja Savonlinna 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 Asukasluku Savonlinna 1,20 Asukasluku: suhteellinen muutos

Lisätiedot