TÄSSÄ JA NYT Kaakkois-Suomen piiri

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TÄSSÄ JA NYT Kaakkois-Suomen piiri"

Transkriptio

1 TÄSSÄ JA NYT Kaakkois-Suomen piiri Järjestötiedote 4/2017 ARI RÄSÄNEN

2 Viestintäjohtajan terveiset KESÄKUUSSA SUOMEN PUNAISEN RISTIN yleiskokous hyväksyi uuden toimintalinjauksen. Samalla kun katsomme, miten vastaamme tulevaisuuden haasteisiin, vietämme yhteistä juhlavuottamme 100-vuotiaan Suomen kanssa. Osastot, pienetkin, ovat lähteneet innolla järjestämään juhlavuoden auttajakursseja. Auttajalaskuri.fi sivulta voit seurata koulutettujen määrää. Heti tammikuun alussa ojennamme 100-vuotiaal le Suomelle mitä hienoimman syntymäpäivälahjan. Valtaosa uusista vapaaehtoisista ottaa meihin yhteyttä ensimmäisen kerran verkossa. Olemme kuluneen vuoden aikana käyneet lukuisia keskusteluja teidän vapaaehtoisten kanssa siitä, millaisia digitaalisia palveluita järjestöltä toivotaan. Viesti on selvä: Verkkopalveluidemme on oltava helppokäyttöisiä, ne on löydettävä helposti ja niiden on toimittava samalla Punaisen Ristin käyttäjätunnuksella. Verkkopalvelun tärkeimpänä tavoitteena on saada uudet vapaaehtoiset mahdollisimman helposti mukaan Suomen Punaisen Ristin auttamistyöhön. Toinen yhtä tärkeä päämäärä on tarjota avainvapaaehtoisille nykyistä RedNetiä helpompi ja mukavampi tapa järjestää tapahtumia, ilmoittaa niistä ja pitää yhteyttä vapaaehtoisiin. Samalla jokainen vapaaehtoinen saa oman tunnuksen, jonka kanssa tulevia palveluita käytetään. MARI VEHKALAHTI Ilpo Kiiskinen Suomen Punaisen Ristin viestintäjohtaja TYKKÄÄ Facebookissa Seuraa toimintaamme Facebookin kautta. facebook.com/punainenristi KESKUSTELE Twitterissä twitter.com/punainenristi TIEDÄ TAPAHTUMISTA Etsi paikkakuntasi tapahtumia verkosta. rednet.punainenristi.fi KATSELE VIDEOITA Youtubessa youtube.com/suomenpunainenristi JAA KUVIAMME Instagramissa instagram.com/punainenristi OTA YHTEYTTÄ Henkilökunnan sähköpostit ovat muotoa MERKKI SUOJAA SINUA SUOJAA SINÄ MERKKIÄ! Punainen risti valkoisella pohjalla on suojamerkki ja asevoimien lääkintähuollon tunnus. Se suojelee kriisitilanteissa siviileitä, avustustyöntekijöitä ja haavoittuneita sotilaita. Suoja merkin omistavat sodan oikeussääntöihin eli Geneven sopimuksiin sitoutuneet valtiot, joista Suomi on yksi. Punaisella Ristillä on oikeus käyttää tunnusta toimintansa merkitsemiseen ja valvoa sen käyttöä. Lue lisää humanitaarinenoikeus.fi TUTUSTU VERKKOKAUPPAAN punaisenristinkauppa.fi:n järjestönäkymästä tilaat kätevästi kaikki osastomateriaalit. Tarvitsetko tunnukset? Laita viesti SOITA JA LAHJOITA (20,28 / puhelu + pvm) Valtakunnallisten sivujen toimitus: Suomen Punaisen Ristin keskustoimisto/viestintä, Tehtaankatu 1 a, Helsinki, puh Toimittaja: Mari Mäkinen, , mari.makinen@punainenristi.fi Kuvat: Suomen Punaisen Ristin kuva-arkisto. Taitto: Tanja Korpilahti, , tanja.korpilahti@punainenristi.fi Piiritiedotteen toimitus: SPR Kaakkois-Suomen piiri Taitto:Piritta Keränen, piritta.keranen@redcross.fi 2

3 PÄÄKIRJOITUS Uudistumista ja valon voimaa Pian päättymässä oleva syksy on ollut suunnittelun aikaa. Piirin luottamushenkilöiden, työntekijöiden ja osastojen kanssa on käyty keskustelua kesäkuun yleiskokouksessa hyväksytyn toimintalinjauksen toimeenpanosta; mikä on tärkeää ja mihin keskitymme pian alkavalla kolmivuotiskaudella. Vaikka suunnittelu vielä jatkuu ja tarkentuu, tähänastisessa keskustelussa on jo tehty yhteisiä havaintoja: Tarvitsemme kotimaan toiminnalle enemmän näkyvyyttä. Erityisesti valmiudessa, mutta muutonkin meidän täytyy lisätä osastojen ja piirien välistä yhteistyötä. Viimeistään nyt on tartuttava koko olemassaolomme kannalta kriittiseen kysymykseen eli siihen, miten olemme uudistuva ja vetovoimainen vapaaehtoisjärjestö. Uusia haasteita ei aina pitäisi päästää aiheuttamaan ahdistusta. Päinvastoin, haasteet tarjoavat usein mahdollisuuden katsoa asioita uusin silmin ja ne antavat mahdollisuuden lähteä kokeilemaan uutta tai nykyisiä tekemisiä uudella tavalla. Lopputulema voi olla parempi kuin entinen. Olemme usein uskomustemme vankeja: ei uusia jäseniä ja vapaaehtoisia saa, ei tuo toimi meidän paikkakunnalla, ei tälle ole meillä tarvetta jne. Kun uskomus on riittävän syvä, siitä pidetään kiinni vaikka joku pystyisi osoittamaan se vääräksi. Omien uskomusten tunnistaminen ja kyseenalaistaminen on usein alku uudelle ja uudistumiselle. Maailma ympärillämme muuttuu ja niin on pakko muuttua myös Punaisen Ristin toimintatapojen. Asia jolle emme voi mitään on digitalisaation eteneminen. Ennen kuin ryhdymme pontevasti vastustamaan muutoksia, kannattaa pysähtyä sen äärelle, että olemme jokainen myös yksityiselämän puolella joutuneet sopeutumaan digiaikaan: mm. pankkiasiat, lippujen ja ostosten tilaamiset ja monien muidenkin omien asioiden hallinnointi tapahtuu digitaalisesti. Jos kaikkialla muualla, miksi ei myös Punaisessa Ristissä suuntaus olisi tämä? Tuleva kolmivuotiskausi tuo muutoksia. Ystävävälitys siirtyy digiaikaan ensimmäisten joukossa ja tämä uudistus on jo ovella. Uskon että tässä käy sama ilmiö kuin kehityksessä yleensä. Kun on ensin alkuun hapuiltu muutoksessa, hetken päästä ihmetellään että kuinka ihmeessä ollaan selvitty ilman tätä. Elämme vuoden pimeintä aikaa. Muistan nuorempana kokeneeni loppusyksyn kuukaudet raskaina ja ahdistavina. Nyt jo vuosia olen pitänyt tätä vuoden aikaa omalla laillaan hienona ja tarpeellisena. Lumen tulo on monille se asia joka taittaa pimeän voiman, mutta valitettavasti valkea maa ennen joulua ei näytä enää olevan itsestään selvyys ainakaan täällä Etelä-Suomessa. Valoa saamme onneksi muualtakin kuin lumesta. Marraskuun alkupuolella alkaa pihoihin, parvekkeille ja ikkunoihin ilmestyä valoja ja ainakin minulle valojen loiste tuo iloa. Olen usein ajatellut että mitä pimeämpää, sitä kauniimmin ne loistavat. Martin Luthet King on sanonut: Pimeys ei voi karkottaa pimeyttä, vain valo voi tehdä sen. Näen meidän tekemämme auttamistyön samoin. Vapaaehtoisina ja lähimmäisinä toisille antamamme pienikin apu on sitä valoa, joka vähän kerrassaan murentaa pimeyden ja toivottomuuden valtaa. Te vapaaehtoiset olette taas tämän syksyn aikana sytytelleet runsaasti näitä pimeyttä karkottavia ja toivoa antavia valoja, lämmin kiitos siitä teille. Oikein rauhallista ja levollista joulun aikaa ja kaikkea hyvää pian alkavalle vuodelle 2018! Arja Vainio toiminnanjohtaja Tässä ja Nyt-tiedotteen jakelu: Osastojen avainvapaaehtoiset (J1: nimenkirjoittajat ja J2: toiminnantarkastajat + nimetyt vapaaehtoistoiminnan yhteyshenkilöt. Kouluttajat (ei kuitenkaan ETK:t) ja promot. Piirin hallituksen ja valiokuntien jäsenet, muut piirit, piirin alueella toimivat laitokset (Kontit, Turvatalot, vastaanottokeskukset, Veripalvelu), järjestön hallituksen, valio- ja toimikuntien ja valtuuston jäsenet. 3

4 VUODEN VAIHTEEN MUISTILISTA! Vuoden vaihteen muistilista Vuodenvaihteeseen osuu paljon sääntömääräistä toimitettavaa! Tässä muistilista, mitä, minne ja milloin pitää toimittaa, niin ne eivät jää roikkumaan! J1- ja J2 kortit piiritoimistoon välittömästi valintojen jälkeen (viim ) Osasto ilmoittaa luottamus- ja avainhenkilöiden tiedot valtakunnalliseen rekisteriin heti tehtyjen valintojen jälkeen. Nimenkirjoittajien ilmoittaminen rekisteriin on myös osaston juridisen olemassaolon ehto. Ajan tasalla olevat yhteystiedot takaavat myös paremman yhteydenpidon, tuen ja ohjauksen osastolle. Tiedot voidaan täyttää sähköisesti täytettävillä lomakkeille osoitteessa rednet.punainenristi.fi/ osastotoimisto J1-kortti on nimenkirjoittajien rekisteröintiä varten. Uusien voimaan tulevien sääntöjen mukaan osaston hallituksella on mahdollisuus valtuuttaa keskuudestaan kaksi nimenkirjoittajaa (sihteerin ja rahastonhoitajan pestin mukana ei enää automaattisesti seuraa nimenkirjoitusoikeus). Uusista säännöistä osastoa koskeva kohta: 21 Nimenkirjoittajat Osaston nimen kirjoittavat osaston puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja, yhdessä tai kumpikin erikseen yhdessä hallituksen keskuudestaan valtuuttaman jäsenen, osaston rahastonhoitaja tai osaston toiminnanjohtajan kanssa. Osaston hallitus voi valtuuttaa keskuudestaan enintään kaksi nimenkirjoittajaa kerrallaan. J1 kortissa on siis jatkossa kohta: Hallituksen valtuuttamat nimenkirjoittajat. Älkää siis palauttako vanhaa J1 korttia, vaan ottakaa päivitetty käyttöön! J2-kortissa on osaston toimintakyvyn kannalta välttämättömät yhteyshenkilöt on merkitty punaisella. Eri yhteyshenkilöiden tehtävistä tehdyt pikaperehdyspaketit, löytyvät Rednetin Osastotoimistosta. Syyskokouksen pöytäkirja liitteineen piiritoimistoon Osastot toimittavat tarkastetun syyskokouksen pöytäkirjan liitteineen piiritoimistoon kokouksen jälkeen. Nämä voi joko postittaa tai laittaa sähköpostitse skannattuna. Toiminta- ja koulutustilastot mennessä! Tiedot täytetään sähköisesti internetissä osoitteessa: rednet.punainenristi.fi/toimintatilasto2017. Sieltä löydätte kaikki dokumentit, myös kysymykset tulostettavassa muodossa, jolloin niiden kokoaminen eri ryhmistä on helpompaa. Lisätietoja Järjestötyön suunnittelija Piritta Keränen RedNetissä sijaitsevassa osastotoimistossa on kaikki tarvittavat lomakkeet ja liitteet sähköisessä muodossa. Sähköiset työkalut ja lomakkeet säästävät aikaa ja vaivaa niin osastoissa kuin piiritoimistoissakin. Henkilövaihdoksia Aineistoryhmässä Keskustoimiston viestintäyksikössä toimiva Aineistoryhmä on järjestön oma markkinoinnin ja mainonnan tiimi, joka suunnittelee ja toteuttaa viestintäaineistot kaikkiin kanaviin. Tiimissä työskentelevät yhteyskoordinaattori Merja Tummunki, AD Suvi Hämäläinen, tekstisuunnittelija Hanna-Leena Karjalainen, graafinen suunnittelija Tanja Korpilahti, graafisen suunnittelun harjoittelija Ella Koponen sekä kääntäjä Riia Johansson-Rouvinen. Kerro, kuinka voimme auttaa! Ota yhteyttä sähköpostilla Käytä työtilauksessa aineiston tilausloma ketta, jonka löydät aineistopankista: aineistopankki.punainenristi.fi. Lisätietoja: Aineistoryhmän yhteyskoordinaattori Merja Tummunki, p

5 KIITOS OSALLISTUMISESTASI NÄLKÄPÄIVÄÄN Nälkäpäivänä hieno kenttätulos Kiitokset! Operaatio Nälkäpäivä on tänäkin vuonna viety kunnialla läpi. Lopullinen tulos piirimme kenttäkeräyksestä oli noin ! Suuret kiitokset aherruksesta koko osastokentälle te teette tästä totta vuosi toisensa jälkeen ja mahdollistatte Punaisen Ristin auttamisvalmiuden! Tulos on hyvä, varsinkin kun tiedossa on se, että lipaskeräyksen lisäksi entistä enemmän lahjoituksia ohjautuu suoraan netin ja muiden sähköisten lahjoituskanavien kautta, eikä se näy suoranaisesti kenttäkeräyksen tuloksessa. Valtakunnallisesti Nälkäpäivän tulos hipoo jo 2,4 miljoonaa euroa! Monessa osastossa onnistuttiin erinomaisesti ja tulos on sen mukainen edelleen. Erityismaininnan ansaitsee kaksi osastoa, Pieksämäki ja Savitaipale! Molemmat onnistuivat ylittämään edellisen vuoden keräystuloksen, mutta myös kehittävät keräystään aktiivisesti ja ottavat mukaan uusia keräystapoja. Molemmissa järjestettiin myyntitapahtumia sekä konsertit Nälkäpäivän tueksi. Keräysjohtajalla on hyvä Keäryspäällikkö tiimeineen tiimi tukenaan, yhdessä tekemällä taakka ei käy liian raskaaksi. Vaikka käteinen vähenee jatkuvasti ja tulevina vuosina lipaskeräyksen tulos laskee, on lipaskerääjien arvo edelleen valtava. Jokainen kerääjä on elävä mainos ja saman mediatilan / huomion ostaminen maksaisi miljoonia. Eli edelleen aidot kerääjät ovat Nälkäpäivän tärkein tekijä myös tulevaisuudessa! Mutta jo ensi vuodeksi meidän täytyy miettiä, miten saadaan Tehostettua kerääjien roolia siinä, että lahjoitusta pyydetään aktiivisesti myös mobiilisovelluksilla, tekstareilla jne.? Kerääjä herättää ajatuksen lahjoittamisesta, miten varmistamme, että lahjoitus myös tapahtuu? Uusia keräystapoja käyttöön? Sähköinen nettilipas oli jo monella osastolla käytössä, mutta niiden markkinointiin tulee vielä tehdä enemmän töitä, jotta ne myös keräävät. Tässä sosiaalinen media ja omat verkostot ovat todella tärkeitä! Myyntitapahtumat vetävät edelleen, mutta tuotetta täytyy ehkä päivittää. Mikä voisi olla Nälkäpäivän myyntituote? Tapahtumat! Savitaipaleen konsertissa oli oivallettu myös osaston varainhankinta. Tuotto jaettiin puoliksi Nälkäpäivän ja osaston kesken. Loistava idea! Mitä muuta? Jatketaan kehittelyä! Keräyssuunnitelmien päivitys Nyt Nälkäpäivän jälkeen onkin hyvä päivittää keräyssuunnitelma tämän vuoden kokemusten aja ajatusten perusteella. Nälkäpäivä toimii myös keräyssuunnitelman tsekkauspisteenä ja keräysvalmiuden harjoituksena. Keräyssuunnitelman merkitys korostuu äkillisissä hätäapukeräyksissa, joissa keräys käynnistetään nopeasti ilman suurempia ennakkovalmisteluja. Ja voihan tulla eteen tilanne, missä osaston keräysjohtaja ei syystä tai toisesti olekaan remmissä. Tällöin hyvällä keräyssuunnitelmalla keräys saadaan toteutettua. 5

6 KIITOS OSALLISTUMISESTASI NÄLKÄPÄIVÄÄN Operaatio Nälkäpäivä on tänäkin vuonna viety kunnialla läpi. Lopullinen tulos piirimme kenttäkeräyksestä oli noin ! Suuret kiitokset aherruksesta koko osastokentälle te teette tästä totta vuosi toisensa jälkeen ja mahdollistatte Punaisen Ristin auttamisvalmiuden! Tulos on hyvä, varsinkin kun tiedossa on se, että lipaskeräyksen lisäksi entistä enemmän lahjoituksia ohjautuu suoraan netin ja muiden sähköisten lahjoituskanavien kautta, eikä se näy suoranaisesti kenttäkeräyksen tuloksessa. Valtakunnallisesti Nälkäpäivän tulos hipoo jo 2,4 miljoonaa euroa! Monessa osastossa onnistuttiin erinomaisesti ja tulos on sen mukainen edelleen. Erityismaininnan ansaitsee kaksi osastoa, Pieksämäki ja Savitaipale! Molemmat onnistuivat ylittämään edellisen vuoden keräystuloksen, mutta myös kehittävät keräystään aktiivisesti ja ottavat mukaan uusia keräystapoja. Molemmissa Savitaipaleella juhlittiin 100-vuotiasta suomea ja nälkäpäivää SPR:n Savitaipaleen osasto järjesti sunnuntaina konsertin Savitaipaleen kirkossa. Aurinkoisena syyskuun iltapäivänä paikalle oli saapunut noin 160 kuulijaa. Konsertissa esiintyi lauluyhtye Virtuoso, joka on perustettu vuonna Yhtyeen jäsenet, tenoriit Juhana Suninen ja Roope Pelo sekä baritonit Topi Lehtomäki ja Riku Pelo ovat pitkän linjan rautaisia musiinkin ammattilaisia, jotka toimivat monissa alan tehtävissä kuten opettajina ja oopperan kuorossa. Yhtyeeltä on ilmestynyt kolme levyä. Se on tehnyt myös omia kiertueita sekä vieraillut useiden orkestereiden solistina. Huikealla taidolla esitetty ohjelmisto koostui suomalaisille rakkaista ja itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaan sopivista kappaleista kuten Suomalainen rukous, Täällä pohjan tähden alla, Suomen laulu, Finlandia ja Veteraanin iltahuuto. Konsertissa yhtyettä säesti pianotaiteilija Kimmo Ruotsala. Osa konsertin tuotosta ohjattiin Nälkäpäiväkeräykseen. Upea ja taidokas Virtuoso-yhtyen konsertoin Savitaipaleen kirkossa Lappeenrannan Peltipoliisi -veistos tervehti liikennettä keräysliivissä Nälkäpäivän kunniaksi 6

7 KIITOS OSALLISTUMISESTASI NÄLKÄPÄIVÄÄN Nälkäpäivänä kerätyt varat tulivat heti käyttöön MARIA SANTTO Järjestömme valmiuden kulmakivi Nälkäpäivä tuotti lippaisiin tehtyinä lahjoituksina ensimmäisen arvion mukaan euroa. Suuri kiitos kaikille keräykseen tavalla tai toisella osallistuneille! Jokaisen Nälkäpäivään osallistuneen ponnistus on ollut äärimmäisen arvokas. Kerätyt varat tulivat tarpeeseen saman tien, sillä heti keräystä seuranneella viikolla päätimme irrottaa katastrofirahastosta euroa lähettääksemme Bangladeshiin sairaalan satojen tuhansien Myanmarista paenneiden ihmisten avuksi. Jo Nälkäpäivän aikana Suomesta lähti kaksi avustustyöntekijää auttamaan Karibian hirmumyrskyjen tuhoissa. Apua tarvittiin keräyksen jälkeisellä viikolla myös Suomessa, kun tulipalo teki tuho jaan muun muassa Vaasassa. Keräyksen kokonaistulos selviää marraskuussa. Tulokseen lasketaan mukaan muut lahjoitustavat, kuten tekstiviestillä, netissä ja mobiilisovelluksilla tehdyt lahjoitukset. Nälkäpäivän lipas keräys järjestettiin AINO TUOMI-NIKULA ja Vilho 4 kk olivat keräämässä Kolmen sepän aukiolla Helsingissä. Kampanjoiden 2018 aikataulut helmikuu maaliskuu huhtikuu toukokuu heinäkuu syyskuu Ystävänpäivä Rasismin vastainen viikko Maailman terveyspäivä 7.4. Tapaturmapäivä Punaisen Ristin viikko Tapaturmapäivä Maailman ensiapupäivä 8.9. Nälkäpäiväkeräys marrasjoulukuu Hyvä joulumieli -keräys Maailman aids-päivä

8 JÄSENYYS VUONNA 2018 Punaisen Ristin jäsenyyttä selkeytetään Helsingissä kesäkuussa pidetyssä yleiskokouks essa hyväksyttiin Punaisen Ristin jäsenyyden selkeyttäminen. Sen vuoksi perhejäsenyys poistuu ensi vuoden alusta lähtien. Uusi valtuusto käsittelee/vahvistaa ensi vuoden jäsenmaksut ja niiden jakautumisen marraskuun kokouksessaan. Perhejäseniä on vajaa yhdeksän prosenttia kaikista jäsenistämme. Maltilliset jäsenmaksut, paikallisen Punaisen Ris - tin toiminnan tukeminen ja kannanotto inhimil lisyyden puolesta ovat hyviä syitä jatkaa jäsenyyttä. JÄSENYYSMUODOT JA JÄSENMAKSUT 2018 Vuosijäsen 20 / kalenterivuosi Vuosijäsen alle 29-vuotias 10 /kalenterivuosi Ainaisjäsen 300 Jäsenmaksutuotot jaetaan osastoille kuten ennen eli osastot saavat jatkossakin suurimman osan jäsenmaksuista: Uusien jäsenten ensimmäisen vuoden jäsenmaksu tulee kokonaan osastolle. Alle 18-vuotiaiden jäsenmaksut tulevat kokonaan osastolle. Muilta osin jaot voi katsoa RedNetistä (Tieto ja taito/jäsenhankinta). Lisätietoja: Piiritoimistot Kampanjakoordinaattori Sari Byman p CRM-suunnittelija Kirsi Lehtinen p RedNet (Tieto ja taito/jäsenhankinta) Punaisen Ristin verkkosivut (Tule mukaan/ Liity jäseneksi) POISTA VANHAT JÄSENMATERIAALIT KÄYTÖSTÄ Perhejäsenyyden poistuessa alkaen mitään vanhoja materiaaleja ei voi käyttää (esim. esite, flyer, käteiskuittivihko). Poistathan vanhat jäsenmateriaalit käytöstäsi ja paikoista, joissa niitä on esillä. Vuodeksi 2018 tuotetaan uudet jäsenhankintamateriaalit. Ne ovat tilattavissa alkaen verkkokaupasta osastotunnuksilla. TIEDOTTAMINEN PERHE JÄSENYYDEN POISTUMISESTA Osaston lähettämässä jäsenpostissa kannattaa kertoa perhejäsenyyden poistumisesta ja kannus taa jäseniä jatkamaan jäsenyyttä. Perhejäsenyystalouksille lähetetään tietoa perhejäsenyyden poistumisesta. Lisäksi asiasta kerrotaan Avun maailma -lehdessä (nro 4) marraskuussa. Uudet tiedot päivittyvät Joulukuun aikana netin kautta jäseneksi liittyneiden jäsenyys alkaa

9 HYVÄ JOULUMIELI Hyvä Joulumieli -keräys alkaa päivää aikaisemmin TATU BLOMQVIST PIPARIT JA GLÖGI maistuivat ohikulkijoille Helsingin päärautatie asemalla marraskuussa Keräys käynnistyy näyttävillä avajaisilla Hel singin päärautatieasemalta poikkeuksellisesti jo torstaina Avajaisissa esiintyy Pete Parkkonen. Ylen aamu-tv tekee paikan päältä suoraa lähetystä. Tänä vuonna on myös toinen avajaistapahtuma SPR:n ja MLL:n järjestämä tempaus Vaasassa, missä on mukana Yle Pohjanmaa. Aamu- tv kertoo keräyksestä päivittäin saakka ja keräystulos uutisoidaan valtakunnal lisesti jouluaattona. Toimita kortit hyvissä ajoin perheille Keräystavoite on 2,1 miljoonaa euroa ja 70 euron arvoisia lahjakortteja jaetaan yhteensä kappaletta. Hyvä Joulumieli -kortit toimitetaan piireihin viikolla 44 ja piireistä osastoille viikoilla Punainen Risti ja MLL valitsevat apua tarvitsevat perheet yhteistyössä muun muassa diakoniatyön, neuvoloiden ja sosiaalitoimen kanssa. Osas tojen ja yhteistyökumppaneiden kannattaa jakaa lahja kortit perheille hyvissä ajoin, jotta aikaa jää osto jen tekemiseen ennen juhlapyhiä eikä kortti jää käyttämättä. Lisäksi on hyvä tarkastaa, että jokaisessa kortissa on lahjan saajan nimi. TÄRKEÄÄ MUISTETTAVAA Hyvä Joulumieli -nettisivut: Facebook: Hyvä Joulumieli -keräys Twitter ja Instagram: #hyvajoulumieli RedNet (Hyvä Joulumieli) Lisätietoja piiritoimistosta ja Lahjakortti on voimassa Hyvä Joulu mieli -lahjakort tien jako-ohjeet on myös päivitetty, joten tutustu niihin tarkoin. Keräyksen järjestävät MLL ja Punainen Risti yhdessä Ylen aamu-tv:n, Yle Radio Suomen ja Radio Vegan kanssa. Keräyksen kaupallisina partnereina ovat K-ruokakaupat, S-ryhmä ja Lidl. Lisätietoja: Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta, p Varainhankinnan koordinaattori Regina Laurén, p Tiedottaja Mari Mäkinen, p

10 JOULUKAHVILA JA YSTÄVÄNPÄIVÄ-KAMPANJA Voisitko järjestää paikkakunnallasi joulukahvilan? Kaikille avoimet kahvilat ovat olleet sekä järjestäjille että osallistujille mukava tapa olla yhdessä jouluna. Moni kaipaa vaihtelua joulunpyhiin, joten kahvi - lat ovat hyvä paikka saada mukaan myös uusia vapaaehtoisia. Osallistua voi myös leipomalla. Joulu on monille yksinäistä aikaa. Joulukahvila tarjoaa mahdollisuuden tavata muita ja tulla mukaan vapaaehtoiseksi silloin, kun kaipaa joulunaikana tekemistä, sanoo sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta. Helsingin ja Uudenmaan piirin osastojen vapaa - ehtoiset järjestivät viime vuonna joulu kahviloita useilla paikkakunnilla. Myös Hämeen piirin alueel - la oli joulukahviloita. Hyvien kokemusten pohjalta tavoitteena on laajentaa reviiriä entisestään. Lisätietoja ja vinkkejä järjestämiseen RedNetistä (Ystävätoiminta). Aineistopankista saa ilmoitustaulu- ja lehti-ilmoituspohjat tiedottamiseen. Lisätietoja: Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta, p Punaisen Ristin joulukahviloissa on yhdistetty ihmisten halu ja tarve olla yhdessä. Joulukahvila on vahva viesti, että kenenkään ei tarvitse olla yksin. Nähdään ystävänpäivänä! Jatkamme ystävänpäivän viettoa ensi vuonnakin Nähdään-teemalla. Torjumme yhdessä yksinäisyyttä ja korostamme toisten näke mistä ja huomaamista. Kannustamme osastoja järjestämään Nähdääntapahtumia ja innostamaan uusia ihmisiä mukaan vapaaehtoistoimintaan. Jokainen ystävä on kullan arvoinen ja tekee merkittävää työtä yksinäisyyden vähentämiseksi. Ystävänpäivätapahtuman järjestämiseen osallistuminen on helppo tapa tulla mukaan toimintaan. Markkinoikaa laajasti tapahtumia, sillä niis - sä ystäviä kaipaavatkin saavat tietoa toiminnasta. Liity ystävänpäivän ryhmään RedNetissä (Ystävänpäivä) ja lue lisää kampanjasta! Sivut valmistuvat vuoden vaihteeseen mennessä. Lisätietoja: Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Maaret Alaranta, p

11 PUNAINEN RISTI ENSIAPU OY Punainen Risti Ensiapu Oy on aloittanut toimintansa PERTTI SAARELA PUNAINEN RISTI ENSIAPU aloitti toimintansa vakinai sen henkilöstön yhteisellä seminaarilla Nynäsissä Yhteensä 38 työntekijää piireistä ja keskustoimistosta siirtyi Punainen Risti Ensiapu -yhtiöön , kun uusi organisaatio aloitti toimintansa. Tavoitteena ollut sujuva ja huomaamaton muutos suhteessa asiakkaisiin on toteutunut pääpiirteittäin, joskin haasteita ja viivettä on ollut tuotemyynnissä sekä verkkokaupan toiminnassa. Mistä voi ostaa ensiaputuotteita? Punainen Risti Ensiavun verkkokauppa löytyy osoitteessa Asiointia ensi aputuotteisiin tai -kortteihin liittyen voi entiseen tapaan hoitaa myös piiritoimistojen yhteydessä sijaitsevissa koulutuskeskuksissa ja myyntipisteissä Helsingissä, Joensuussa, Jyväskylässä, Kuo piossa, Mikkelissä, Oulussa, Porissa, Seinä joella, Tampereella ja Turussa. On hyvä muistaa, että valikoimat toimipisteissä ovat kuitenkin verkkokauppaa suppeammat ja aukioloajat rajatut. Myyntipisteistä hankintoja tehtäessä maksu onnistuu pankki- ja luotto kortilla tai laskutuksella Y-tunnuksella. Osastot saavat totuttuun tapaan alennusta ensiaputuotteista. Miksi hinnat nousevat? Yhtiöittämisen myötä Punainen Risti Ensiavun toiminnot siirtyivät arvonlisäverolain piiriin ja jatkossa kaikkien ensiapukoulutustemme ja tuotteidemme hintaan lisätään arvonlisävero 24 % (kirjat alv 10 %). Tämä tarkoittaa käytännössä myös sitä, että muun muassa ensiaputodistusten hintaan lisätään 24 % ALV, jolloin myynti hinta jatkossa on 10 (sis. alv 24 %). Lisätietoja: Etelä-Suomen aluepäällikkö Mirja Sjöberg, p Länsi-Suomen aluepäällikkö Anne Heiskanen, p Itä-Suomen aluepäällikkö Annamari Komulainen, p Toimitusjohtaja Pertti Saarela, p

12 JOULUKALENTERIT, KORTIT JA LAHJAT Kalenteri virittää joulun odotukseen Punaisen Ristin joulukalenteri on perinteinen osa joulun odotusta. Tänä jouluna kalentereita on kaksi, kuvittajina Raimo Partanen ja Martta Wendelin. Kalentereita on lähetetty kotiin. Kalenterin suositushinta on 7,90 euroa, ja sen voi ostaa myös verkkokaupasta punaisenristinkauppa.fi tai Samalla osoitat lahjasi saajalle, että välität ja haluat auttaa. Vaikuttavia lahjoja ovat esimerkiksi: PUUROA KOKO KYLÄLLE 10 Tämän lahjan avulla Punainen Risti voi viedä 30 kiloa vehnäja maissijauhoja sinne, missä ei ole riittävästi ruokaa. Lahjoituksen avulla koko kylän asukkaat saavat puuroaterian. Punainen Risti ja Yle Fem ovat yhteistyössä tehneet BUU-klubben-kalenterin myös tänä vuonna. Kalenterin voi tilata Yleltä yleshop.yle.fi. Vaikuttavat lahjat Valitsemalla Vaikuttavan lahjan annat konkreettista apua vaikeassa tilanteessa olevalle. YSTÄVÄ YKSINÄISELLE 25 Tämä lahja muuttaa yksinäisen ihmisen arjen. Lahjan avulla yksinäinen Suomessa saa vapaaehtoisesta ystävästä seuraa, turvaa ja viestin, jonka jokainen meistä haluaa kuulla: sinusta välitetään. Tilaukset ja lisätiedot: punaisenristinkauppa.fi Joulukortit Ilahduta joulukortilla! Korteissa valmiiksi postimaksu maksettu -merkki. Kalenterit Nostalgiset seinäkalenterit lämmittävät mieltä ympäri vuoden. Kynttilänjalka Ajaton kynttilänjalka on taidokasta koti - maista taontatyötä. Tilaa tuotteet kirjautumalla osastotunnuksilla järjestönäkymään osoitteessa punaisenristinkauppa.fi. Lisätiedot ja kysymykset: myynti@punainenristi.fi tai p Lisää joulukortteja ja -lahjoja löydät ilmestyvästä Avun Maailma -lehdestä. 12

13 UUSI MENTOROINTI-OHJELMA ALKAA VAPAAEHTOISILLE Mentori jakaa tietoa työelämästä maahanmuuttajille Punainen Risti edistää turvapaikanhakijoiden kotoutumisvalmiuksia tarjoamalla mahdollisuuksia tutustua suomalaiseen työelämään. Accenturen tukeman valtakunnallisen hankkeen avulla kartoitetaan vastaanottoyksiköissä asuvien turva paikanhakijoiden osaamista ja tuetaan heidän työelämävalmiuksiaan 1 3 viikon työelämään tutustumisjaksojen (TET) avulla. Tähän mennessä hanke ei ole näkynyt juuri - kaan Punaisen Ristin paikallisosastoissa, mutta nyt tilanne muuttuu. Aloitamme mentorointiohjelman, joka on aivan uudenlainen vapaaehtoistoiminnan muoto, kertoo projektipäällikkö Miska Keskinen. Vapaaehtoisilla tärkeä rooli Mentorointi ei edellytä pitkää työuraa, vaan tahto tilaa. Työelämässä olevat Punaisen Ristin vapaaehtoiset voivat tarjota osaamistaan ja tukea turvapaikanhakijoille tai jo kuntaan asettuneille myönteisen oleskeluluvan saaneille. He voivat avata ovia suomalaiseen työelämään ja kertoa työnhakuun, työelämäkulttuuriin ja työpaikkoihin liittyvistä käytännöistä. Auttamishaluinen ihminen voi toimia men to - rina lyhyenkin ajan. Mentorointi on keino siirtää omaa tietotaitoa maahanmuuttajille ja syrjäytymisvaarassa oleville, kertoo ideaa eteenpäin ajanut Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtaja Pauli Heikkinen. Mentorointiohjelman rakentaminen ja pilotointi on alkamassa. Ohjelman ympärille rakennetaan Punaisen Ristin sähköistä osaamismerkkiä. Työelämähankkeella on kolme osa-aikaista työnteki - jää Punaisen Ristin piireissä: Varsinais-Suomessa, Oulussa sekä Helsingin ja Uudenmaan piirissä. Jokaisessa Punaisen Ristin vastaanottokeskuksessa tehdään osaamisen kartoituksia ja työelämään tutustumisjaksoja. Lisätietoja: Projektikoordinaattori Miska Keskinen, p Innostava mahdollisuus oppia uutta 1500 turvapaikanhakijan osaaminen kartoitettu 650 toteutunutta TET-jaksoa Kaksi valtakunnallista ja monta paikallista työelämäkumppania Asiantuntijuuden vaihtamista puolin ja toisin Tiedän nyt suomalaisesta työelämäkulttuurista enemmän, kiitos! Yli 90 turvapaikanhakijaa työllistynyt toiminnan tuella Joustava ja positiivinen työyhteisöä rikastuttava kokemus TURVAPAIKANHAKIJAT osaamisen kartoitus ja työelämään tutustuminen (TET) 13

14 STARTTIVOIMAA-HANKKEELLA AUTETAAN MAAHANMUUTTAJIA JA KIINTIÖPAKOLAISIA Tuki arjen askareissa vauhdittaa kotoutumista Maahanmuuttajien ja kiinteistöpakolaisten kotoutumista edistävällä Starttivoimaa-hankkeella on takanaan ensimmäinen vuosi. Selkeästi vahvin kotoutumista tukeva toiminto on arjen apu. Käytännössä arjen apu jakaantuu kolmeen vaiheeseen. Ensimmäisessä tapaamisessa vapaaehtoinen ja kotoutuja käyvät läpi kotiin ja asumi - seen liittyviä asioita. Toisella kerralla tutustutaan yhdessä lähialueen palveluihin ja arkeen liittyviin asioihin. Kolmannella tapaamiskerralla osallistutaan yhdessä johonkin lähialueen toimintaan. HANNE-MIIA OLLIKAINEN Tällä hetkellä Arjen apu -ryhmiä toimii jo 13 paikka kunnalla ja apua annetaan kotoutujille aina paikkakuntakohtaisesti. Miten oma osastosi voi tulla mukaan? Hanke toimii neljän piirin alueella ja jo ensimmäisen vuoden aikana on saatu hyviä kokemuksia toiminnan käynnistämisestä ja yhteistyön rakentamisesta. Liikkeelle voi lähteä esimerkiksi ottamalla yhteyt - tä kunnan kotoutumisesta vastaavaan henkilöön, jonka myötä yhteistyö alkaa mukavasti. Helppo ja hyödyllinen keino on esimerkiksi Arjen apu -toiminnan aloittaminen, jos paikkakunnalle on tulossa uusia kuntalaisia. Arjen apu on konkreet - tista ja lyhytkestoista toimintaa, mihin uusienkin vapaaehtoisten on helppo tulla mukaan. Mitä seuraavaksi tapahtuu? Kotoutumismallien kehittäminen ja vapaaehtoisten tukeminen on tärkeää, jotta kotoutumisen tukemisessa onnistutaan mahdollisimman hyvin ja haasteisiin voidaan reagoida. Painotusta lisätään nyt etenkin vapaaehtoisten työnohjauksen kehittämiseen ja toteuttamiseen. Tärkeää on myös verkostojen ja sopimuskäytäntöjen luominen sekä viranomaisten että järjestöjen välille. ARJEN AVUN TEEMA-ILTAA vietettiin Tampereelta keväällä MIKÄ STARTTIVOIMAA-HANKE? Kohderyhmänä on oleskeluluvan saaneet kolmansien maiden turvapaikanhakijat ja kiintiöpakolaiset. Kehittää malleja kotoutumiseen ja vahvistaa yhteistyötä järjestöjen, kuntien ja viranomaisten kesken. Hanketta toteutetaan 34 kunnan alueella. Mukaan on lähtenyt jo 25 järjestöä ja paikallistapaamisiin on osallistunut yli 500 ihmistä. Rahoitus EU:n turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahastosta. Lue lisää RedNetistä (Tieto ja taito/ Starttivoimaa). Lisätietoja: Vapaaehtoistoiminnan suunnittelija Ismo Nuutinen, p Hämeen aluetyöntekijä Hanne-Miia Ollikainen, p Savo-Karjalan aluetyöntekijä Piia Jounila, p Kaakkois-Suomen aluetyöntekijä Ulla Laakso, p Varsinais-Suomen aluetyöntekijä Miska Keskinen, p

15 LYHYESTI Tervetuloa Kouluttajapäiville Jyväskylään Kouluttajapäivät 2018 järjestetään hotelli Laaja vuoressa Jyväskylässä MALLA TIRKKONEN Ohjelmassa on oman koulutuslinjan sisältöjen päivitystä ja laaja kattaus erilaisia kouluttajataitoja ylläpitäviä sekä lisääviä osioita. Tarjolla on myös tietoa vapaaehtoisten koulutusjärjestelmän kehittämistyön etenemisestä. Lisäksi pääsemme ensimmäisinä testaamaan uusia, kaikille vapaa ehtoisille yhteisiä koulutusmoduuleja. Ilmoittautumislinkki, tarkemmat tiedot ja päi - vien ohjelma löytyy RedNetistä (Vapaaehtoiskouluttajat). Haluatko auttaa vaikeassa tilanteessa olevia nuoria verkossa? Nuorten turvatalot etsivät joukkoonsa vapaaehtoisia päivystäjiä Sekasin-chatiin, missä nuoret keskustelevat mistä tahansa heitä askarruttavasta asiasta nimettömästi ja luottamuksellisesti. Yhteydenoton syitä ovat muun muassa ahdistus, ihmissuhdeongelmat ja masennus. Näin nimeät osaston Facebook-sivun Keskustoimiston viestintäyksikkö suosittelee, että osastojen Facebook-sivut nimetään muotoon Suomen Punaisen Ristin (paikkakunta) osasto. Esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin Liedon osasto. Sosiaalisen median kanavien profiilikuvana osaston EI tule käyttää: Punaisen Ristin logoa ympyrän muotoista tuotelogoa suojamerkkiä. Sopivia profiilikuvia voi esimerkiksi kopioida Suomen Punaisen Ristin Facebook-sivulta. Lisätietoja: Verkkotuottaja Seppo Kujanpää, p Päivystäminen on joustavaa ja siihen voi osal - l istua missä vain. Halutessasi päivystysvuoron voit tehdä lähimmällä turvatalolla tai vaikka kotoa käsin. Suomen Mielenterveysseuran koordinoimassa Sekasin-chatissa päivystysajat sijoittuvat pääosin iltaan, ja yksi vuoro kestää noin tunnin. Vapaaehtoiselta vaaditaan 23 vuoden ikää ja koulutusta, jota järjestetään toistaiseksi turvatalopaikkakunnilla. Tukena ja apuna ovat Nuorten turvatalojen kriisi- ja perhetyön ammattilaiset. Nuorten turvatalot sijaitsevat Espoossa, Helsingissä, Tampereella, Turussa ja Vantaalla. Toivotamme uudet vapaaehtoiset mukaan verkkotyön lisäksi kaikkeen toimintaamme! Lisätietoja: Kriisi- ja perhetyöntekijä Petri Laiho, p Kiinnostuitko muusta vapaaehtoisuudesta Nuorten turvatalolla? Ota yhteys lähimpään turvataloosi 15

16 STAND UPPIA YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ Iloa ja hauskuutta ystävänpäivään Jopa viidesosa suomalaisista tuntee itsensä yksinäiseksi, ainakin toisinaan. Yksinäisyys voi tuntua näkymättömyydeltä, tyhjyydeltä tai se voi ilmetä fyysisenä kipuna. Kuka tahansa voi olla yksinäinen, mutta onneksi kuka tahansa voi myös auttaa. Ensi vuonna ystävänpäivänä voit antaa apuasi ja tulla mukaan hauskaan ystävänpäivän show hun. SPR Kaakkois-Suomen piiri järjestää Kuusankoskitalolla Kouvolassa Stand Up -show n , jonka tuotto käytetään alueellisen ystävätoiminnan hyväksi. Tuotoilla mahdollistetaan ystävätoiminnan kehittäminen ja avun antaminen entistä useammalle yksinäiselle. Sutela ja Salminen: Stand Uppia -show ssa hauskuus on taattua, vaikka blondit Krisse Salminen ja Heli Sutela ovatkin lavalla pääasiassa peräjälkeen Heli ja Krisse hauskuuttavat yleisöä vuorotellen suosikkijutuillaan. Esitys tarjoaa ihania kuteita ja kenkiä, naurua ja syviä tunteita. Heli Sutela on käynyt Teatterikorkean viime vuosituhannella ja näytellyt monissa teattereissa, elokuvissa ja tv-sarjoissa, joista tunnetuin on Kumman kaa, jonka hän on myös kirjoittanut yhdessä Minna Koskelan kanssa. Kumman kaa ja mukana myös Vesa kiersi ympäri Suomen ja sai ennätykselliset yli katsojaa. Heli on tehnyt myös sarjakuvakirjan Anne ja Ellu lomamatkalla. Hän aloitti stand upin 2001 ja tehnyt sitä näyttelemisen ohella kokopäiväisesti. Krisse Salminen lanseerasi lapsekkaan ja salaa fiksun prinsessahahmonsa vuonna Sen jälkeen hän on hurmannut omissa viihdeohjelmissaan, vaikuttanut Tanssii Tähtien kanssa -ohjelman tähtioppilaana ja tuomarina, tehnyt hulvatonta sketsisarjaa Siskonpeti sekä johtanut puhetta YleLeaksissä. Krisse on myös tehnyt kokopäiväisesti stand uppia vuodesta Nämä ystävykset vetävät saleja täyteen ilta toisensa jälkeen, joten varmista paikkasi ajoissa. Liput ovat nyt myynnissä Ticketmaster.fi -lippukaupassa jäsenhintaan 25,50 (muut 29,50 ). Stand up -show n liput ovat mahtava lahjaidea esimerkiksi loppuvuoden juhliin tai ystävän muistamiseen ystävänpäivänä. Tervetuloa kaikki mukaan kauempaakin viettämään hauskaa iltaa ja tekemään hyvää! Sutela ja Salminen: Stand Uppia! Kuusankoskitalo, Kouvola (Kymenlaaksonkatu 1, Kuusankoski) Klo alkaen (ovet auki klo 18.00) Lippujen hinta SPR jäsenet 25,50, muut 29,50 (sis. käsittelykulut) Lippuja saatavilla Esityksen kesto 1,5h (sis. väliajan) Suositusikä 15+ v. 16

17 MUKANA TERVEYTTÄ EDISTÄMÄSSÄ Terveyden edistämisen uudet tuulet Suomen Punaisen Ristin terveyden edistämisen ohjelma on alkamassa SPR:n terveyden edistämisen ohjelmassa kehitetään vapaaehtoistyöhön perustuvaa, yhteisölähtöistä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen osaamista yhdistämällä nykyiset yksittäiset terveyden edistämisen ohjelmat (päihde-, hiv/seksuaaliterveystyö, terveyspistetoiminta ja sisältöjä tapaturmien ehkäisystä) yhtenäiseksi ohjelmaksi. Siis uutta polkupyörää ei olla keksimässä vaan tarkoituksena on vahvistaa aiemmin ehkä vähän hajanaisia toimintoja. Terveyspisteet ovat matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja. Terveyspisteissä vastataan omasta terveydestään huolehtivien kysymyksiin ja tuetaan ihmisiä oman terveytensä ja hyvinvointinsa edistämisessä. Kaakkois-Suomen piirissä näkökulmana on laaja-alainen terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, jota toteutetaan yhdessä osaston olemassa olevien toimintaryhmien kuten ystävien, ensiapuryhmien ja monikulttuurisuustoimijoiden kanssa. Terveyspisteet kannattaisi myös nähdä vetovoimaisena mahdollisuutena rekrytoida uusia vapaaehtoisia. Ohjelman alkaessa Kaakkois-Suomen piiri on mukana yhtenä neljästä pilottipiiristä (Länsi- Suomi, Savo-Karjala, Varsinaissuomi, Kaakkois- Suomi). Piirin terveydenhuollon suunnittelija osallistuu ohjelman yhteistapaamisiin ja yhteiskehittämiseen yhdessä keskustoimiston koordinaation kanssa. Kokouksia on noin kerran kuussa ja kerran vuodessa kahden päivän suunnittelupäivät. Tätä kautta piirimme pysyy hyvin ajan hermolla ohjelmasta ja voi siihen omalta osaltaan vaikuttaa. Tässä osastojen aktiivinen rooli on tärkeää! Tiedottaminen ohjelmasta hoidetaan osasto-tiedotteilla, Tässä & Nyt:n, Red- Netin sekä kummitoiminnan ja yksittäisten osastokontaktien kautta. järjestetään osastojen vapaaehtoisille terveyden edistämisen suunnittelupäivä, joka saa jatkoa alkusyksystä. Sitouttamalla osastot mukaan paikallisten tarpeiden kartoittamiseen, suunnitteluun ja kehitykseen on tavoitteena käynnistää uusia terveyspisteitä toimintavuoden aikana. Terveyspiste konseptoidaan siten, että toiminta on helppo aloittaa. Ohjelman puitteissa on tarkoitus tuottaa valtakunnallisesti osastojen käyttöön koulutusmoduuleita, jotka jalkautetaan osastoihin niiden valmistuttua. Osastojen tarvetta jo olemassa oleville koulutuksille aktiivisille vapaaehtoisille ja uusien vapaaehtoisten saamiseksi mukaan toimintaan kartoitetaan ja toteutetaan yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Terveyden edistäminen on meille kaikille yhteinen, kaikkia hyödyttävä asia. Jo olemassa olevia teemapäiviä pyritään hyödyntämään, samalla lisäämään osaston näkyvyyttä ja rekrytoimaan uusia toimijoita. Osastoja tuetaan ja kannustetaan järjestämään toimintaa terveyden edistämiseen liittyvinä teemapäivinä mm Maailman terveyspäivänä ja Tapaturmapäivänä. Tämän syksyn alueellisissa osastotapaamisissa terveyden edistäminen jo monessa kohtaa puheissa vilahti. Tapaamisista jäi mieleen ääneenkin sanottu ajatus; tuotahan me jo tehdään. Ja hyvä niin! Mikäli osastosi on innokas tulemaan mukaan kehittämään terveyspistetoimintaa, ollaan yhteydessä ja tehdään yhdessä hyvää toimintaa terveyden eteen! Terveydenhuollon suunnittelija Sanna, p Alkukevään aikana kerätään tieto jo toiminnassa olevista terveyspisteistä. Niiden toiminnan kehittymistä tuetaan tarjoamalla osastoille koulutusta terveyden edistämisen ohjelmaan liittyvistä aiheista osaston tarpeiden mukaan. Hyviä käytäntöjä muiden piirien terveyspisteistä tuodaan osastojen tietoon ja näin tuetaan terveyspisteitä kehittymään monipuolisemmiksi. Loppukeväästä, 7.4. Maailman terveyspäivänä, 17

18 PIIRIN ENSIAPUKILPAILUT Piirin ensiapukilpailut 9.9. Mikkelissä Piirin ensiapukisat kisattiin 9.9. klo 09 sateisessa Mikkelissä osana piirin 140 vuotis-tapahtumaan. Tänä vuonna kisat pidettiin muutamaa piiriä lukuun ottamatta samana päivänä saman sisältöisillä rasteilla. Piiristämme kilpailusarjaan ilmoittautui Kouvolan ja Kuusankosken joukkue, Mikkelin vastaanottokeskuksesta mukaan harjoittelusarjaan tuli oma joukkue. VOK:en joukkue koostui asukkaista, jotka olivat aiemmin käyneet EA1-kurssin. Joukkueiden taitoja mitattiin kolmella rastilla. Ensimmäiselle oli rakennettu liikenneonnettomuus, jossa auto oli törmännyt jalankulkijaan ja pyöräilijään. Rastille lisämakua toi yleisö, joka pääsi seuraamaan joukkueiden toimintaa läheltä. Usein sanotaan, että niitä auttajia löytyy kunhan vaan hyvin ohjeistaa ja delegoi. Tämä tuli toteen näytetyksi kun Kuusankosken joukkueen johtaja nappasi rouvashenkilön yleisöstä apukäsiksi auttamaan joukkuetta. Jälkeenpäin rouvalta tunnelmia kyselin; hän ei pannut lainkaan pahakseen tilannetta, päinvastoin koki hyväksi kun ohjeistetaan selkeästä mitä pitää tilanteessa tehdä. Toisen rasti oli elvytystaitojen näyttämistä niin yksin kuin ryhmässä elvytettäessä. Siitä joukkueet saivat kiitosta! Kolmantena rastina oli yleisötapahtuman päivystysteltta johon potilaita alkoi saapua joukkueiden autettavaksi. Ihailtavasti joukkueet koettivat venyä mahdottoman tehtävän edessä autettavien määrän nähden vähillä resursseilla. Vaan niinhän se olikin, rakkuloiden ja haasteellisten autettavien lisäksi rastin tarkoitus olikin testata joukkueiden paineensietokykyä tilanteessa jossa resurssit eivät riitä. Tästäkin selvittiin! Joukkueista rastit ansiokkaammin suoritti Kouvolan joukkue joka matkaa tulevana kesänä Turkuun edustamaan piiriä ensiavun SM kisoihin. Ryhmänjohtajista kirkkaimman mitalin nappasi Kouvolan ryhmän johtaja Tanja Olkkonen. Kari Kuitusen johtaman VOK:en ryhmän kohdalla tilanteet hoituivat monikulttuurisesti. Rastien ohjeistus sujui suomeksi sekä englanniksi ryhmänjohtajalle ja yhdelle ryhmäläiselle joka käänsi tehtävän joukkueelle. Puolestaan raportointi rastilta tapahtui rastivahdeille englanniksi. Ensiapu sinällään ei riipu kulttuurista tai kielestä mutta todellisessa tilanteessa monikulttuurisesta ensiapuryhmästä olisi valtava apu kun hallussa on useampia kieliä! Tulokset 1.sija Kouvolan joukkue: Rj Tanja Olkkonen, Päivi Kalliomäki, Teemu Pukarinen, Marja Aapro, Janita Saarilaakso 2.sija Kuusankosken joukkue Rj Harri Ihalainen, Eeva Partio, Eila Hatvala, Kari Karhumaa, Virpi Rasinaho Harjoitusrata V VOK joukkue rj Kari Kuitunen, Haitham, Dhulfigar, Abdulrazzaaq, Muslim Paras ryhmänjohtaja Kouvolan joukkue / Tanja Olkkonen Onnittelut kisaajille! 18

19 ENSIAVUN HUOMIONOSOITUS Ensiavun huomionosoitus Savonlinnaan Mauno Piilille Draamaattinen tapahtuma sattui tämän vuoden keväällä, vappuviikolla. Mauno ja Kaarina Piilin koti sijaitsee Savonlinnassa Pihlajaveden rannalla. Kaarina Piili oli lähtenyt perheen Vili-koiran kanssa ulkoilemaan läheisen Naistenlahden jäälle. Jossain vaiheessa koira hävisi näkyvistä. Kaarina lähti kiertämään läheistä saarta ja näki, että koira oli pudonnut avantoon. Mennessään pelastamaan Viliä Kaarina itsekin vajosi jäihin. Kodin pihapiirissä puuhommissa ollut Mauno Piili kuuli Vili-koiran epätoivoisen ulvonnan ja ymmärsi heti että nyt on tapahtunut jotain vakavaa. Kyse oli sekunneista, hän oli juuri käynnistämässä työkonetta eikä olisi sen jälkeen enää kuullut koiran ulvomista. Mauno lähti kohti ääntä ja näki jo täysin uuvuksissa olevan vaimonsa ja koiran veden varassa. Kaarina kertoi, että näki Vilin voimien loppuvan ja muisti ajatelleensa, että jos Vili vajoaa veden alle, hänkin antaa periksi. 13-vuotiaan Vili-koiran jäihin putoamisesta käynnistyi huikea pelastusoperaatio Mauno Piili vaimonsa Kaarinan kanssa odottelemassa ensiavun huomionosoituksen jakotilaisuuden alkua Paikalle päästyään Mauno sai ensin nostettua koiran ylös, mutta vaimon saaminen pois vedestä oli jo huomattavasti vaikeampaa. Potkukelkkaa hyväksi käyttäen hän kuitenkin onnistui ja kuljetti Kaarinan kelkalla rannassa olevalle kotipihalle. Siihen voimat hyytyivät. Itsekin sokissa ollut Mauno sai kuitenkin vielä soitettua pojalleen. Siinäkin oli onni mukana, että poika kuuli heti soiton ja sai hälytettyä ambulanssin nopeasti paikalle. Mauno ja Kaarina Piili saapuivat Mikkeliin noutamaan huomionosoitusta poikansa ja miniänsä saattelemina. Minulla oli suuri ilo ja kunnia ojentaa huomionosoitus vaatimattomalle 83-vuotiaalle sankarille. Juhlakahveilla kerrattiin vielä tapahtumien kulkua. Yli 50 vuotta naimisissa olleesta pariskunnasta välittyi lämmin keskinäinen kiintymys ja kiitollisuus siitä, että yhteinen taival vielä jatkuu. Arja Vainio toiminnanjohtaja 19

20 OMAISHOITAJIEN TUKITOIMINTA Kutsuseminaari kokosi omaishoitajien tukitoiminnan vapaaehtoiset yhteen Omaishoitajien tukitoiminnan perinteinen kutsuseminaari kokosi toiminnassa mukana olevien piirien aktiiviset vapaaehtoiset yhteen Tallink Siljalle Seminaarin avasi omaishoidon koordinaattori Sisko Aalto ja avauspuheenvuoron piti Punaisen Ristin viestintäjohtaja Ilpo Kiiskinen. Vierailevana luennoitsijana toimi erityisasiantuntija Jorma Niemelä, joka luennoi Sote-uudistuksesta järjestöjen ja erityisesti vapaaehtoistoiminnan näkökulmasta. Niemelä nosti puheessaan esiin erityisesti järjestöjen merkityksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osalta, kun niiden järjestämisvastuu siirtyy kunnille. Niemelä totesi luennon lopuksi sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen tuottavan suuren murroksen kautta paljon epävarmuuksia ja riskejä, mutta parhaimmillaan myös merkittäviä mahdollisuuksia sosiaali- ja terveysalan järjestöille. Ensimmäisen päivän päätöspuheenvuorossa Omaishoitajien tukitoiminta mukana kehittämässä ikäihmisten ja omaishoidon tulevaisuutta keskityttiin Varsinais-Suomen sekä Kaakkois- Suomen piirin alueilla toteutettaviin hallituksen kärkihankkeisiin. Varsinais-Suomen piirin alueella toteutettavan KomPAssi-hankkeen tavoitteena on luoda keskitetty maakunnallinen asiakas- ja palveluohjausmalli. Hankkeessa kehitetään uusia palvelumuotoja omaishoidon asiakkaille omaishoitajien jaksamisen tukemiseksi. Kaakkois-Suomen piirin alueella toteutetaan Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon eli OSSI-hanketta, jossa Kaakkois-Suomen piiri on yksi hankkeen osatoteuttajista. Toisena seminaaripäivänä vierailtiin 30 vapaaehtoisen voimin Viron Punaisen Ristin toimistolla. Toimistolla meidät ottivat lämpimästi vastaan Tallinnan toimipisteen johtaja Ellen Sternhof ja sekä aktiivivapaaehtoinen Triin. Viron Punainen Risti on perustettu 1918 ja se koostuu 16 alueyksiköstä. Tallinnan yksikössä on noin 5 työntekijää. Vapaaehtoisia on yhteensä koko maassa vain 240. Kaikki vapaaehtoiset ovat tulleet mukaan osaksi ensiaputoimintaa. Järjestöllä on arviolta noin 140 ensiapukouluttajaa ja he järjestävät ensiapukoulutuksia kaikille ikäryhmille lapsista vanhuksiin. Järjestö kouluttaa paljon päiväkodeissa sekä kouluissa ja lapsille kurssit ovat pääsääntöisesti ilmaisia. Viron Punaisella Ristillä on ensiapupäivystystä isoissa tapahtumissa, mutta yleisesti päivystykset ovat maksullisia ja niistä huolehtivat yksityiset yritykset. Vierailu oli osallistujille antoisa ja toivotimme heidät myös tervetulleeksi vastavierailulle Suomen Punaiseen Ristiin. Päivä jatkui ensiaputaitojen opettelulla, kun koulutimme laivalla lähes 90 uutta auttajaa Auttaja-kurssin kautta. Savo-Karjalan piiri otti seminaarin päättyessä haasteen vastaan ja vuoden päästä perinteeksi muodostunutta kutsuseminaaria vietetään Savo-Karjalan piirin alueella. Kiitos kaikille mukana olleille ja taas voidaan todeta, että hyvä seura virkistää! 20

21 OSSI-HANKE Ikäihmisten perhehoitoa kehittämässä TEIJA VIHERPELTO Perhehoito tunnetaan paremmin erityislasten ja -nuorten palveluissa, mutta ikäihmisten perhehoito on Suomessa vielä melko uutta. Siitä saadut hyvät kokemukset kuitenkin puhuvat puolestaan. Etelä-Savossa ja Etelä-Karjalassa uusia ikäihmisten perhehoitajia koulutetaan tänäkin syksynä OSSI omais- ja perhehoidon kehittämishankkeen tuella. Tavoitteena on juurruttaa ikäihmisten perhehoito pysyväksi palveluksi. Joustavaa hoivaa Yksinkertaisimmillaan perhehoito on sitä, että ikäihminen muuttaa perhehoitajan kotiin joko pitkä- tai lyhytaikaisesti ja on mukana perheen arjessa. Perhehoito voi toteutua myös asiakkaan kotona kiertävän perhehoitajan avulla. Perhehoito sopii ikääntyvälle, joka ei enää pärjää kotiin tarjottavien palvelujen turvin, mutta ei välttämättä vielä tarvitse palveluasumista. Ikäihminen osallistuu perheen normaaliin arkeen oman jaksamisensa rajoissa. Ruoanlaitossa ja leipomisessa avustaminen, ulkoilu, koiran rapsuttaminen tai vaikkapa yhteinen lukuhetki perheen kanssa pitää mielen virkeänä ja tukee toimintakyvyn säilymistä. Perhehoito tarjoaa pysyvämpiä ihmissuhteita, turvallisuutta ja asumisen kotiympäristössä, joka on varmasti monelle mieluinen vaihtoehto. Asuminen perheessä on joustavaa, sillä se voi olla pitkä- tai lyhytaikaista sekä osavuorokautista tai ympäri vuorokauden tapahtuvaa, sillä asuminen tai jaksot perhekodissa räätälöidään yhdessä perhehoitajan ja asiakkaan kanssa yksilöllisesti, kertoo OSSI-hankkeen hankekoordinaattori Sarianna Maaranen. Uusi asiakas tekee aina tutustumiskäynnin ja kokeilujakson perhekotiin, jolloin tiedetään puolin ja toisin, tuntuuko järjestely sopivalta. Etenkin omaishoitoperheille perhehoito voi olla hyvä ratkaisu omaishoitajan vapaiden ajaksi. Monet omaishoitajat ovat kokeneet, että jättävät läheisensä mieluiten juuri perhekotiin, sillä se koetaan turvalliseksi paikaksi, kertoo Maaranen. Hankkeen yksi tärkeä tavoite onkin edistää omaishoitajien jaksamista ja vapaiden toteutumista entistä paremmin. Minustako perhehoitaja? Perhehoitajaksi ryhtyvällä ei tarvitse olla hoivaalan tutkintoa. Perhehoitajana voi toimia henkilö, joka koulutuksensa, kokemuksensa tai henkilökohtaisten ominaisuuksiensa puolesta on sopiva antamaan perhehoitoa. Jokaisen perhehoitajaksi aikovan on kuitenkin käytävä ennakkovalmennus, jonka järjestäminen on kuntien tai kuntayhtymien vastuulla. Ennakkovalmennus on Perhehoitoliiton kehittämä kokonaisuus. Ennakkovalmennusten kouluttajat ovat aina Perhehoitoliiton kouluttajakoulutuksen käyneitä. Valmennuksen aikana pohditaan omia ja perheen valmiuksia perhekotitoiminnalle. Kodin tilojen on myös läpäistävä perhekodille asetetut vaatimukset ja mahdollisiin muutostöihin voi saada aloittamistukea. Vaatimukset eivät ole kuitenkaan erityisen tiukat, koska kyse on edelleen kodista eikä sitä ole tarkoitus muuttaa asumispalveluyksikön altaiseksi paikaksi. Kunta tai kuntayhtymä tekee jokaisesta sijoitettavasta asiakkaastaperhehoitajan kanssa erillisen toimeksiantosopimuksen. 21

22 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän (Essoten) alueella perhehoidon asiakasohjauksesta perhekoteihin huolehtii OSSI omais- ja perhehoidon keskuksen perhehoidon työntekijä. Sieltä myös perhehoitajat saavat tukea tehtävänsä hoitamiseen, esimerkiksi omien vapaapäiviensä sijaisjärjestelyihin liittyen. Etsimme jatkuvasti joukkoomme uusia ikäihmisten perhehoitajia. Uusia ennakkovalmennusryhmiä käynnistyy puolivuosittain. Myös vapaaehtoisille kehitämme mielellämme uusia mahdollisuuksia erhekotien avuksi esimerkiksi ulkoilukavereiksi, mikäli vain innokkaita löytyy, vinkkaa Maaranen. Lisätietoja ikäihmisten perhehoidosta antaa hankekoordinaattori Sarianna Maaranen p , teksti: Eveliina Rautio /OSSI-hanke/Essote OSSI-hanke Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) myönsi hankkeelle 2,6 miljoonaa euroa vuosille Hanke on osa STM:n I&O-kärkihankekokonaisuutta. Hankkeen tavoitteena on kehittää omais- ja perhehoitajille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut: 1) Hankkeen tuella on perustettu OSSI omais- ja perhehoidon keskus Etelä-Savoon. Se sijaitsee fyysisesti Mikkelissä, mutta palvelee koko aluetta. Keskukset suunnitteilla myös Pieksämäelle ja Savonlinnaan. 2) Hankkeen tuella on kehitetty uudet omaishoidon toimintamallit omaishoidon palveluohjaajien tueksi ja niitä otetaan parhaillaan vähitellen käyttöön. Malleissa on huomioitu muistisairaat, erityislapset, päihde- ja mielenterveyskuntoutujat. Kehitetään omaishoitoperheiden kuntoutusta ja lääkehoidon moniammatillista arviointia. 3) Kehitetään omais- ja perhehoidon koulutuksia ja valmennuksia. Valmennetaan uusia ikäihmisten perhehoitajia ja integroidaan perhehoito osaksi ikäihmisten palveluita. 4) Kehitetään digitaalisia järjestelmiä, joiden avulla asiakkaat voivat saada mm. etätukea tai -palveluita omais- ja perhehoidon asioissa. Kuusankosken vapaaehtoiset ilahduttavat vierailulla omaishoitoperheitä tänäkin jouluna Kuusankosken osaston ystävätoimijat kokeilivat viime vuonna uudenlaista toimintamuotoa, jossa vapaaehtoiset vierailevat omaishoitoperheiden luona viemällä kotiin virkistystä laulun kautta. Vierailut ovat kohdennettu erityisesti niihin perheisiin, jotka pääsevät huonosti liikkumaan kodin ulkopuolella tai hoidettava on yksin asuvana etäisomaishoitosuhteessa. Omaishoitoperheet löytyivät vapaaehtoisten omien verkostojen kautta ja lisäksi välitimme sanaa alueen kotihoidon kautta, jonka avulla tavoitettiin muutama perhe. Kierroksella vapaaehtoiset laulavat muutaman etukäteen valitun joululaulun ja tilaa on myös jätetty toivelaululle. Muistoksi käynnistä jää joulukortti-tervehdys runolla. Joulukierrokseksi nimetty tempaus sai jatkoa ystävänpäivänä ja loppu keväällä kesätervehdyksen muodossa. Vierailut ovat otettu ilolla vastaan omaishoitoperheissä ja nyt joulukierrokselle lähdetään toistamiseen yhtä innokkaana kuin ensimmäisellekin kierrokselle. Kierros on ollut virkistävä lisä ystävätoimintaan, toiminnan kertaluonteisuuden vuoksi se ei sido vapaaehtoisia pitkäaikaisesti ja on ollut kevyt malli toteuttaa. Voisiko teidänkin osasto tuoda virkistystä alueen omaishoitoperheille? Ota yhteyttä omaishoitajien tukitoiminnan aluetyöntekijä Johanna Vihervaaraan ja kysy lisää! SPR Kaakkois-Suomen piiri on mukana hankkeessa kehittämällä omais- ja perhehoitajille räätälöityjä EA-kursseja. 22

23 KUULUMISIA OSASTOISTA Punaisen Ristin Savonlinnan osasto - 50 vuotta ystävyyttä Punaisen Ristin Savonlinnan osaston ja Savonlinnan seurakunnan Ystäväpalvelu täyttää tänä syksynä 50 vuotta. Ikäihmisten ystävärenkaasta alkanut toiminta on kasvanut vapaaehtoisvoimin toimivaksi Ystäväpalveluksi, joka tarjoaa tukea, arjen apua ja ystävyyttä kaikissa elämänvaiheissa. Merkkivuotta juhlistettiin Seurakuntakeskuksessa klo 13 alkaen. Juhlassa esiintyi näyttelijä ja teatteriohjaaja Tarja Pyhähuhta, lauluyhtye Los Weteranos sekä Linnan Lausujat. Pastori Jaana Paju puhui aiheesta Olemassaolomme sydämessämme. Juhlan lopuksi oli kahvitarjoilu, josta vastasi Martat. Yleinen toteamus oli, että me ystävät emme olekaan se antava puoli, sillä eroituksetta jokainen tuntui itse saaneen niin runsaasti siunausta ja elämänkohtaloiden tuntemusta, että olimmekin itse rikastuneet. Seuraavana vuonna kurssitusta jatkettiin kolmena iltana maaliskuussa. Tohtori Pertti Pakarinen esitelmöi aiheesta Kuinka vanhuus pidetään virkeänä, lehtori Eira Bromsin aihe oli Liikunta virkeyden lähteenä, sosiaalijohtaja Timo Keskiaho puhui vanhusten sosiaalivakuutuksista ja -avustuksista, lehtori Marjatta Rossander kertoi vanhusten ruokavaliota ja rouva Tuija Kotilainen kotisairaanhoidosta. Maisteri Leena Keski-Nisulan luennon otsikko kysyi Miten selviän masennushetkistä, hiippakuntasihteeri Pirkko Niemi puhui työnohjauksesta ja lehtori Eine Kosonen johdatteli perimmäisten kysymysten äärelle. Ystävärenkaalla oli säännölliset kokoontumiset kerran kuukaudessa Possenkadun kerhohuoneella. Ystävärenkaan jäsenille yhteinen kokoontuminen oli virkistäytymistä erilaisine tapahtuminen. Hyvin suosittu oli puutarhuri Cederqvistin havaintoopetus huonekasvien hoidosta. Kun osanottajat saivat palsamin siemeniä kotona kasvatettavaksi, järjestettiin kilpailu siitä, kenen palsamipensas kasvaa suurimmaksi. SPR:n puolelta tervetulotoivotuksen lausui Arja Pesonen. Muistoja 50 vuoden takaa: Me ystävät emme olekaan se antava puoli. Idea Ystävärenkaan perustamisesta syntyi syksyllä 1967 rovasti ja ruustinna Korhosen sekä seurakuntasisar Helena Koukkarin ajatuksissa. Kevättalvella 1968 mukaan tuli SPR:n Savonlinnan osasto. Yhteisen neuvottelun jälkeen päätettiin pitää neljän illan kurssi aiheina eläketurva, kotisairaanhoito, liikunta, vanhusten ruoka, käsityöt ja askartelu. Ystäviksi sitoutui 30 henkilöä. Ystävärenkaan sihteerinä toiminut Kerttu Toiviainen kirjoitti elokuussa 1968 pöytäkirjaan: Vuonna 1971 ohjelmassa oli jälleen Ystävärenkaan kolmen illan valmennuskurssi. Vanhusten terveys, liikunta ja ruokavalio olivat pääaiheina. Taiteilija Pirkko Niikko antoi vihjeitä värien käytöstä. Psykologi Leena Keski-Nisula puhui mielenrauhasta ja tasapainosta. Helvi Savola antoi käytännön neuvoja vanhusten kohtaamiseen. Heille täytyy varata aikaa. Kuuntelemisessa on muistettava kärsivällisyys, ja kuuntelun täytyy olla aktiivista mukanaoloa. Vanhusta ei saa keskeyttää eikä jouduttaa hänen puhettaan. Pitää oppia kuuntelemaan sitä, mitä on sanojen takana. On otettava huomioon tunteet, jotka ilmenevät asennossa ja äänenpainossa. (Poimintoja SPR:n Savonlinnan osaston ja Savonlinnan seurakunnan Ystävärenkaan toiminnasta vuosilta Toimittaja Maija Jalkanen.) 23

24 KUULUMISIA OSASTOISTA Juhlastamme teki erityisen, pitkäaikaisen jäsenemme ja tukijamme Eliina Laukkanen viettäessä 99-vuotis syntymäpäiväänsä Eliina saapui ottamaan vastaan onnittelumme virkeänä ja hän oli iloisesti yllättynyt tästä huomionosoituksesta. PÄIVI PIILI Juhla oli lämminhenkinen ja kaikille jäi juhlasta hyvä mieli. Marttojen tarjoilemat piirakat munavoilla ja kääretorttuleivokset olivat suussa sulavia. Tällä hetkellä ystäväpalvelussa 25 toimii kotitai laitosystävänä. Nytkin on jonossa muutamia odottamassa ystävää. Ystäväpalvelussa aktiivisesti mukana on kaikkiaa 37 henkilöä. Osallistumme Ystävänpäivän lauleloihin Linnalan ja seurakunnan kanssa Linnalassa. Terveyskeskuksessa käymme laulamassa vuodeosastoilla kerran kuukaudessa ja vohveleita tarjoillaan touko- ja joulukuun laulutuokioissa. Osallistumme Sosterin järjestämään virkistyspäivään keväällä ja syksyllä Palvelutalo Karpalossa kotona yksin tai yksinäisinä laitosolosuhteissa asuville ikäihmisille. Laulutapahtumia toteutamme palvelutaloissa pyydettäessä. Osallistumme eläkeikäisten joulujuhlaan Seurakuntakeskuksessa. Vuoden lopuksi nautimme yhteisen joululounaan. Toivottavasti saamme joukkoomme nuoria jatkamaan tätä arvokasta vapaaehtoistoimintaa. Mari Järvisalo liina Laukkanen viettäessä 99-vuotis syntymäpäiväänsä Eliina saapui ottamaan vastaan onnittelumme virkeänä ja hän oli iloisesti yllättynyt tästä huomionosoituksesta. 24

25 KUULUMISIA OSASTOISTA Simpeleen osaston Arjen apu toiminta Rautjärven kunta teki jo alkuvuodesta 2016 päätöksen ottaa vastaan pakolaisia. Kunta teki hyvää pohjatyötä kotoutumisen tukemisen suunnittelussa, tulijoita jouduttiin kuitenkin odottamaan loppuvuoteen. Ensimmäiset perheet muuttivat kuntaan vasta marraskuussa. Punaisen Ristin Starttivoimaa hankkeessa on suunniteltu Arjen apu malli. Arjen apu on sopimuksellista, viranomaisten toteuttamaa kotouttamista tukevaa toimintaa, jossa vapaaehtoiset sopivat kolme käyntikertaa uusien kuntalaisten luokse. Mukana vapaaehtoisilla on tarkastuslista, jonka mukaan asiat käydään läpi, kuitenkin tulijan tarpeet huomioiden. Ensimmäisellä kerralla käydään läpi kotiin, seuraavalla kerralla kiinteistöön ja lähiympäristöön liittyviä asioita ja viimeisellä kerralla laajennetaan tutustumista laajemmin kuntaan ja harrastusmahdollisuuksiin. Marraskuussa koulutettiin 14 innokasta vapaaehtoista ottamaan vastaan kuntaan muuttajia. Tänä päivänä kaikki kunnan myöntämät paikat ovat täyttyneet ja vapaaehtoiset ovat toteuttaneet Arjen apu käynnit jokaisen tulijan kohdalla. Ja niin kuin arvata saattoi, eiväthän ne vierailut jääneet vain niihin kolmeen kertaan. Ensimmäiset käyntikerrat loivat pohjan, jonka jälkeen innostunut vapaaehtoisryhmä alkoi kehittää yhteistä toimintaa uusille kuntalaisille, myös vierailut heidän luonaan jatkuvat. Lisäksi aktiivisten vapaaehtoisten ryhmä on koulutettu Turvallisuusoppaiksi pelastuslaitoksen kanssa yhteistyössä. Nyt heillä on valmius huomioida myös turvallisuuteen ja onnettomuuksien ennaltaehkäisyyn liittyviä asioita vierailuidensa yhteydessä. Lisätietoja Arjen apu toiminnasta Ulla Laakso Starttivoimaa hanke Paljon on ollut iloisia tapaamisia ja kohtaamisia jopa täysin ilman yhteistä kieltä. Kotoutumisesta sanotaan, että se on kaksisuuntainen prosessi eli oppimista tapahtuu molempiin suuntiin ja Rautjärvellä tämä toteutuu hienosti. 25

26 KUULUMISIA OSASTOISTA Suomen Punaisen Ristin kerho- ja ystävätoiminnasta SPR:n Pieksämäen osaston alueen kylillä toimivat ikäihmisten kerhot jatkavat monipuolista ja virkeää, vakiintunutta toimintaansa Siikamäki-Peiposjärvi- alueella, Halkokumpu-Porsaskoski-Toikkala- alueella, Vanajalla ja Naarajärvellä. Kaikki edellä mainitut kerhot ovat toimineet aktiivisesti, osa jo 25, osa 23 vuotta. Lisäksi SPR-kerhotoiminta pitää yhteistyössä Neuvokas Toimintakeskuksen kanssa laulupiiriä Kerttulan osastolla 2 kuukauden viimeisenä maanantaina. SPR-kerho toimii Halkokummussa Kumputalolla, Naarajärven kerho kokoontuu joka 4. viikko Kerttulan Palvelukeskuksessa.Vanajan ja Siikamäki-Peiposjärvi-alueen kerhot kokoontuvat yksityiskodeissa. Ohjelmalliseen iltapäivään osallistuu Naarajärvellä SPR- kerholaisia, Kerttulassa kokoontuvat päivätoiminnan ryhmät, sekä Kerttulan osastoilta ja Kaunola- kodista tulevia osallistujia. SPR:n Pieksämäen osasto hankkii luennoitsijat ja ohjelmansuorittajat yhteistyökumppaneistaan. Ohjelman jälkeen on päiväkahvit. Kerhotoiminnan kautta toteutamme myös SPR:n Terveyspistetoimintaa, jonka ensimmäinen syksyn 2017 luento oli Kerttulassa 7.9., aiheena Sydänystävällinen ravinto, luennoitsija SPR:n ETK Mari Tamminen, sekä pj Sydänyhdistyksestä. Seuraava Terveyspisteluento on kuuloasioista Vanajan SPR- kerhossa Osallistujia sinne on kutsuttu myös SPR:n Kumputalon ja Naarajärven kerhoista sekä Paltasen Kylätalokerhosta. Naarajärvellä, Neuvokas Toimintakeskus, seurakunta sekä yhdistykset, terveys- ja hyvinvointipalvelutoimijat ja harrastajat/harrastusryhmät. Toteutetut tapahtumat kannustavat toimintakykyä ja sosiaalisia suhteita ylläpitäviin ryhmiin. Ryhmissä myös kehittyy ns. luontaisia ystävyyssuhteita, jotka ovat osa monien yksinasuvien vanhusten turvaverkostoa. SPR:n kerhotoiminta retkineen, kulttuuri- ja asiantuntijavierailuineen sekä terveystietopäivien muodossa tarjoavat mahdollisuuden katkaista arkirytmiä. Terveystietopäivä toteutetaan kaikissa kerhoissa kerran syksyllä ja kerran keväällä. Ensiapukouluttajamme/muut hoitotyön ammattilaiset mittaavat mm. verenpainetta ja opastavat hätäensiapuasioita, järjestöjen ja potilasyhdistysten vierailijat opastavat ja jakavat vertaistukitietoa. Suositut perinne- ja muisteluteemat sekä kulttuuritapahtumat kiinnostavat kerholaisia. Myös paikalliset taidenäyttelyt ja konsertit ovat kiinnostaneet parhaiten liikkuvia kerholaisia. Vierailuja ja yhteisiä teemoja toteutetaan myös kerhojen kesken, jolloin mm. nuoruuden tuttavilla tai naapureilla on mahdollisuus toistensa tapaamiseen. Perinteisessä ystävätoiminnassa ystävänä toimivien lukumäärä tarvitsijoihin nähden on riittämätön. Kerhotoiminta tavoittaa useita henkilöitä Ystävätoiminnassa toiminta kattaa koko kunnan alueen. Ystävä- ja saattoapu-välityksessä teemme yhteistyötä Neuvokas Toimintakeskuksen kanssa. Vanhusväestön osuus alueemme väestöstä on suuri. Punaisen Ristin kerho- ja viriketoiminta tukee alueen virallista vanhustyötä merkittävästi. Yhteistyökumppaneitamme ovat kaupungin päivätoiminta 26

27 KUULUMISIA OSASTOISTA samanaikaisesti. Se myös mahdollistaa esim. ohjatut liikuntaryhmät (mm. ohjattu vesiliikunta). Ikäihmisten kerhot pyörivät vapaaehtoisten ohjaajien voimin. Itse työ on pyyteetöntä vapaaehtoistyötä ohjelman valmisteluineen. Yhteistyökumppaneissa on myös autottomia, joten esim. säestäjien kuljetuksiin on varauduttava. Osassa kerhoja on omakustanteinen lounasmahdollisuus. Kerhojen yhteisen kesäretken bussikulut on viime vuosina maksanut osasto, ruoan ja pääsymaksut kohteisiin maksavat osallistujat. Nämä tuetut retket mahdollistavat myös pienituloisten osallistumisen. Kerholaisia ja virikeryhmäläisiä on jo yli 100 henkeä. Osalla on saattaja/ kuljetusapu mukana, jolloin mm. terveystietoiskut tavoittavat reilusti yli 100 henkeä syksyin/ keväin. Ohjaajat ja ystävät tarvitsevat oman jaksamisensa tueksi virkistystä ja koulutusta. Vapaaehtoisten jaksaminen on tämän virallista vanhustyötä tukevan vanhustyön edellytys. Fyysistä kuntoa ylläpidetään mm. SPR- vesijumpparyhmässä, jossa ohjaajat ja kerholaiset voivat käydä joka toinen viikko. Ryhmänohjaajan kustantaa osasto ja kävijät maksavat uimahallimaksunsa. SPRkerhot jatkavat vesiliikuntaa toimintakaudella Liikuntaryhmiä ja paikkakunnan kulttuuritarjontaa ryhmien yhteistapahtumissa hyödynnetään paljon. Haasteena on saada ryhmien ohjaukseen myös miehiä, joita on kylläkin avustajissa (kuljetus, lauluryhmä). Ystäväkäynneillä miesten kesken juttu metsästyksen, kalastuksen tai muun perinteisen miesten harrastuksen tiimoilta on antavaa molemmille osapuolille kävijälle ja vastaanottajalle. Kerhoissa isäinpäivään suunnitellaan miesmäistä ohjelmaa musiikin tms. suhteen. Näin tänäkin vuonna, vaikka vielä se juonto on vedettävä naisvoimin. Katsotaanpa sitten tulevana vuonna! Kerhoillaan ystävällisesti! SPR:n Pieksämäen osasto Kerho- ja ystävätoiminta Marja-Liisa Jäppinen 27

28 TAPAHTUMAKALENTERI 2018 Pvm Tapahtuma / koulutus Kohderyhmä Paikka Tammikuu 16. ja Lippu korkealle sääntölisällä Osastojen luottamushenkilöt Mikkeli Valtakunnalliset kouluttajapäivät vapaaehtoiskouluttajat Jyväskylä Ea-päivystäjän peruskurssi PÄPE 1.osa Ensiapuryhmäläiset Kouvola Jäsenhankinnan tsemppi-ilta Jäsenmestarit ja muut jäsenhankkijat Kouvola Osastojen talouskoulutus Rahastonhoitajat ja muut talouden vastuuhenkilöt Kouvola Helmikuu Järjestöparlamentti Osastojen luottamushenkilöt Mikkeli 3.2. Läksyhelppi Uudet vapaaehtoiset Kouvola 6.2. Jäsenhankinnan tsemppi-ilta Jäsenmestarit ja muut jäsenhankkijat Mikkeli Lippu korkealle sääntölisällä Osastojen luottamushenkilöt Savonlinna Stand Up -ilta Kouvola 15. ja Lippu korkealle sääntölisällä Osastojen luottamushenkilöt Imatra Henkisen tuen peruskurssi Kaikki osastojen vapaaehtoiset Lappeenranta EA ja valmiusvkl Ensiapuryhmäläisille Nynäs 20./22./27.2. Tulijan ystävänä ja tukena Uudet vapaaehtoiset Mikkeli Ystävätoiminnan lyhytkurssi Avoin kurssi+osastojen vapaaehtoiset Kouvola Lippu korkealle sääntölisällä Osastojen luottamushenkilöt Pieksämäki Kotimaan avun koulutusilta Osastojen kotimaan avun yhdyshenkilöt/ valmiustoiminnan yhdyshenkilöt Mikkeli Maaliskuu 3.3. Keräystoiminnan koulutuspäivä Keräystoiminnan aktiivit 3.3. Ystävätoiminnan lyhytkurssi Kaikki osastojen vapaaehtoiset Mikkeli PÄPE, 3.osa Ensiapuryhmöäläiset Kouvola 7. ja Lippu korkealle sääntölisällä Osastojen luottamushenkilöt Kouvola Onnistu osaston tiedotuksessa Tiedottajat, toimintaryhmien vetäjät jne Kouvola Ensihuollon peruskurssi Kaikille osastossa mukana oleville aktiivi toimijoille Mikkeli RASISMINVASTAINEN VIIKKO Ensiapuryhmän vastaavien tapaaminen EA-ryhmän vastaavat Kouvola Toiminnanrtarkastuskoulutus Osastojen toiminnantarkastajat Kouvola Huhtikuu 5.4. Lääke-koulutus Ensiapuryhmäläiset Kouvola 7.4. Maailman terveyspäivä 7.4. Terveyden edistämisen seminaari Kaikki osastot Paikka avoin Alueellinen osastotapaaminen Osastojen vapaaehtoiste ja luottamushenkilöt Pieksämäki Alueellinen osastotapaaminen Osastojen avainvapaaehtoiset Kouvola 10./12./17.4. Henkisen tuen peruskurssi Kaikki osastojen vapaaehtoiset Kouvola Alueellinen osastotapaaminen Osastojen avainvapaaehtoiset Savonlinna Alueellinen osastotapaaminen Osastojen avainvapaaehtoiset Mikkeli Alueellinen osastotapaaminen Osastojen avainvapaaehtoiset Hartola Alueellinen osastotapaaminen Osastojen avainvapaaehtoiset Imatra PIIRIN VUOSIKOKOUS 28

29 TAPAHTUMAKALENTERI Lääke-koulutus Ensiapuryhmäläiset Mikkeli EA-ryhmien koulutuspäivä EA-ryhmäläiset Mikkeli Toukokuu 5.5. Ystäväseminaari Monimutoien ystävätoiminnan vapaaehtoiset Mikkeli 5.5. EA-ryhmien koulutuspäivä EA-ryhmäläiset Kouvola PUNAISEN RISTIN VIIKKO Henkisen tuen jatkokurssi Hetu-peruskurssin käyneet vapaaehtoiset Imatra Kanssakulkijat koulutus Kaikki osastojen vapaaehtoiset Mikkeli Varpu-koulutus Toimintaryhmien toimijat Kouvola Kesäkuu EA3 Ensiapuryhmäläiset Nynäs Ensiavun SM-kilpailut Turku Elokuu avoin Rj-kurssi Ensiapuryhmät avoin Näpä-startti Nälkäpäivän toteuttajat Kouvola Syyskuu Etsintäkurssi Kadonneen henkilön etsinnästä kiinnostuneille Vekaranjärvi 1.9. Terveys-tapaaminen Osastojen terveyden edistämisen yhteyshenkilöt 4.9. Näpä-startti Nälkäpäivän toteuttajat Parikkala 4./6./11.9. Henkisen tuen jatkokurssi Kaikki hetu-peruskurssin käyneet vapaaehtoiset Kouvola 5.9. Näpä-startti Nälkäpäivän toteuttajat Mikkeli 8.9. Ystävätoiminnan lyhytkurssi Imatra Henkisen tuen peruskurssi Kaikki osastojen vapaaehtoiset Mikkeli Ystävätoiminnan lyhytkurssi Savonlinna NÄLKÄPÄIVÄ PÄPE-kurssi, 1.osa Ensiapuryhmälaiset Mikkeli Lokakuu Vapaaehtoisten superkoulutusviikonloppu Aktiiviset vapaaehtoiset VK 43 Alueelliset osastotapaamiset Osastojen vapaaehtoiset ja luottamushenkilöt PÄPE-kurssi, 3.osa Ensiapuryhmäläiset Mikkeli Marraskuu Vapaaehtoisten risteily Kotimaan avun koulutusilta Osastojen kotimaan avun yhdyshenkilöt/ valmiustoiminnan yhdyshenkilöt Savonlinna Kanssakulkijat -koulutus Kaikki osastojen vapaaehtoiset Parikkala Ensiapuryhmän vastaavien tapaaminen EA-ryhmien vastaavat Mikkeli Henkisen tuen jatkokurssi Kaikki hetu-peruskurssin käyneet vapaaehtoiset Mikkeli Asiakasryhmien ohjaajakoulutus Asiakasryhmiä ohjaavat vapaaehtoiset Mikkeli Joulukuu Maailman Aids-päivä Kanssakulkijat/Omaishoitoperheiden tukeminen Kaikki osastojen vapaaehtoiset Kouvola Ensihuollon jatkokurssi 29 Ensihuollon peruskurssin käyneille Nynäs

30 KEVÄÄN TAPAHTUMIA JA KOULUTUKSIA JÄRJESTÖKOULUTUS ja -TOIMINTA Lippu korkealle 2018 sääntölisällä! - Eväät aktiiviseen osastotoimintaan Tilaisuudet on tarkoitettu osastojen luottamushenkilöille ja avainvapaaehtoisille. I-san Perehdytys on pakollinen uusille luottamushenkilöille ja sääntöosio tärkeää asiaa kaikille. Koulutus on kaksiosainen: Osa I: Luottamushenkilön perehdytys tehtäviin. Perehdytyksessä käsitellään mm. luottamushenkilöiden roolia ja tehtäviä järjestössämme, suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmiä hyvin toimivan osaston näkökulmasta sekä pikaperehdytykset toimintamuodoista ja vastuutehtävistä. Tutustumme myös vaikuttamiseen ja tiedottamiseen. Osa II: Sääntökoulutus. Järjestön uudet säännöt astuvat voimaan vuoden 2018 alussa. Illan aikana käydään läpi osaston kannalta keskeiset säännöt sekä muutokset edellisiin sääntöihin. Koulutukset pidetään iltatilaisuuksina: 16. ja Mikkeli, aluetoimisto 15. ja Imatra, osaston tila (Havurinne 1) 7. ja Kouvola, piiritoimisto Ja päivätilaisuuksina klo 10.00: Savonlinna Pieksämäki Hinta 5 / ilta / hlö (sis. koulutus ja kahvit) Ilmoittautumiset viikkoa ennen koulutuspäivää. Lisätiedot: järjestötyön suunnittelija Jäsenhankinnan illat klo Kouvola, piiritoimisto, 6.2. klo Mikkeli, aluetoimisto Jäsenhankinnan illoissa löydetään keinoja jäsenhankinnan (miksei myös vapaaehtoishankinnan) vauhdittamiseen ja jaetaan hyviä ideoita onnistuneesta jäsenhankinnasta tai huollosta. Käydään läpi keskeisiä jäsenhankintaan liittyviä asioita osaston näkökulmasta. Illat ovat maksuttomia, tarjoilun vuoksi ilmoittautumiset / mennessä. Osastojen talouskoulutus klo Kouvola, piiritoimisto Koulutus on tarkoitettu osastojen rahastonhoitajille ja muille osastojen taloudesta vastaaville. Koulutuksessa käsitellään mm. talousarvion laatimista, osaston maksuliikennettä, laskujen hyväksymismenettelyä, pankkitilien käyttöä ja talouden seurantaa. Hinta 20 eur/henkilö sisältäen koulutusmateriaalin, kahvit ja kevyen lounaan. Ilmoittautumiset mennessä. Lisätietoja toiminnanjohtaja tai talous- ja henkilöstöpäällikkö. ILMOITTAUTUMINEN kaikkiin tapahtumiin: Koulutuksiin ja tapahtumiin ilmoittaudutaan ensisijaisesti sähköisesti SPR Kaakkois-Suomen piirin RedNetin koulutus- ja tapahtumakalenterin kautta. Jollei tämä ole mahdollista, niin sähköpostitse: kaakkois-suomi@punainenristi.fi tai puhelimitse piiritoimisto (Kouvola) p

31 KEVÄÄN TAPAHTUMIA JA KOULUTUKSIA Mitä yleiskokouksen jälkeen? - Järjestöparlamentti osastojen luottamushenkilöille Mikkeli, Anttolanhovi pe klo ja la klo Järjestöparlamentti kokoaa yhteen osastojen luottamushenkilöt keskustelemaan ajankohtaisista asioista ja tulevan toimintalinjauksen vaikutuksista omassa osastossa. Lauantaina olemme kaikki yhdessä, perjantaina puheenjohtajille on oma osaston johtamista tukeva osio, ja muille luottamushenkilöille omansa. Hinta 60 / osallistuja, sis. majoituksen 2 hh huoneissa. Lisämaksu 1 hh huoneesta 30. Vain lauantaina läsnä olijoille 40 / hlö. Ilmoittautuminen mennessä. Lisätietoja järjestötyön suunnittelija tai toiminnanjohtaja Onnistu osaston tiedotuksessa! Lauantai klo Mikkelin aluetoimisto Tiedotuspäivään ovat tervetulleita kaikki osastojen tiedotuksen kanssa tekemisissä olevat vapaaehtoiset, erityisesti luonnollisesti mm. tiedottajat. Päivän aikana keskitytään tiedotus- ja suhdetoimintaan osastojen näkökulmasta. Miten mm. hyödynnetään sosiaalisen median kanavia, huolehditaan sisäisen tiedonkulun sujuvuudesta, rekrytoidaan uusia vapaaehtoisia tai huolehditaan näkyvyydestä paikallismediassa. Hinta: 15 / osallistuja, sisältäen koulutuksen, kahvit ja kevyen lounaan. Ilmoittautuminen 9.3. mennessä. Lisätietoja järjestötyön suunnittelijalta. Alueelliset osastotapaamiset kevät 2018 Kevään osastotapaamiset pidetään seuraavissa paikoissa klo : Pieksämäki Kouvola (Anjalankoski) Savonlinna Mikkeli Hartola Imatra Alueelliset osastotapaamiset on tarkoitettu kaikille osastojen luottamushenkilöille ja avainvapaaehtoisille. Illassa käsitellään ajankohtaisia asioita osastojen toiminnan kannalta. Osastotapaamiset tarjoavat myös oivan tilaisuuden tutustua naapuriosastojen vapaaehtoisiin ja suunnitella yhteisiä tapahtumia yms. alueella. Illoissa vetovastuussa alueen kummit, mutta sisältöjä toivotaan myös osastoista. Ilmoittautuminen viikkoa aikaisemmin. Lisätietoa osastokummeilta. TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ KOULUTUS Terveyden edistämisen seminaari 7.4. klo , Kouvola. Paikka ja ohjelma tarkentuu. Suomen Punaisen Ristin terveyden edistämisen ohjelma alkaa Seminaari on osastoille ilmainen SPR Kaakkois-Suomen piirin avaustilausuus ohjelmalle. Ilmoittautuminen mennessä. Lisätietoa: Terveydenhuollon suunnittelija Varhaisen puuttumisen kurssi (VarPu) -valmiuksia päihteiden käyttäjän kohtaamiseen Kouvola, piiritoimisto "VarPu"-koulutus antaa perustietoa päihteistä, tämän päivän käyttökulttuureista, päihde-ensiavusta sekä päihdetilanteestamme. Kurssilta saa 31

32 KEVÄÄN TAPAHTUMIA JA KOULUTUKSIA valmiuksia tunnistaa käyttäjiä, kohdata heidät kokonaisvaltaisesti ja turvallisesti, ottaa päihteiden käyttö puheeksi käytön eri vaiheissa ja tukipalveluihin ohjaamiseen. Punaisen Ristin jäsenet 20 /hlö, ei-jäsenet 40 / hlö. Sisältää opetusmateriaalit, kahvit ja ohjelmaan merkatut ruokailut. Kenelle: osaston kaikkien toimintaryhmien vapaaehtoisille.ilmoittautuminen: mennessä. Lisätietoja: terveydenhuollon suunnittelija VALMIUSKOULUTUS Kotimaan avun koulutukset klo Mikkeli, aluetoimisto Tilaisuus on tarkoitettu erityisesti osaston kotimaan avun yhdyshenkilölle, valmiustoiminnan yhdyshenkilölle ja puheenjohtajalle mukaan saa tulla myös muita asiasta kiinnostuneita osastolaisia. Illan aikana saa varmuutta lähteä avustamaan esim. tulipalotilanteen jälkeen tai jonkun muun äkillisen onnettomuuden kohdatessa. Ilmoittautumiset viikkoa ennen koulutusta. Koulutukset ovat maksuttomia, lisätiedot valmiuspäällikkö. Ensihuollon peruskurssi klo Mikkeli Kurssin hinta 20,00 sisältää kahvit ja kurssitodistuksen. Kurssi on tarkoitettu kaikille osastossa toimiville ensihuollosta kiinnostuneille. Kurssilta saa hyvät valmiudet toimia viranomaisten apuna ensihuollollisissa tehtävissä. Kurssin sisältö koostuu asioista mitä ensihuolto on, viranomaisten avustaminen, toimiminen hälytystehtävissä. Henkisen tuen koulutukset Henkisen tuen peruskurssit (12 t) klo ja klo Lappeenranta, SPR:n Lappeenrannan osaston tila (Raatimiehenkatu 20) 10.4./12.4./17.4. klo Kouvola, piiritoimisto Koulutus on tarkoitettu kaikille osastojen vapaaehtoisille, jotka toimivat joko arjen auttamistehtävissä tai valmius-/hälytystoiminnassa. Koulutus antaa valmiudet auttaa ihmisiä, jotka ovat kokeneet äkillisen kriisin ja auttaa ymmärtämään niitä reaktioita, joita äkilliset kriisitilanteet aiheuttavat kriisin kokeneissa, mutta myös auttajissa itsessään. Hinta: 15,00 /hlö (sisältäen opetusmateriaalin ja kahvit). Ilmoittautuminen: 9.2. mennessä. Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Henkisen tuen jatkokurssi (12 t) klo ja klo Imatra, SPR:n vastaanottokeskus (Siitolankatu 1) Koulutus on tarkoitettu osastojen vapaaehtoisille, jotka toimivat vaativissa vapaaehtoistehtävissä ja/tai ovat mukana hälytystoiminnassa. Jatkokurssille osallistuminen edellyttää, että osallistuja on suorittanut henkisen tuen peruskurssin. Koulutuksessa syvennetään peruskurssilla saatuja tietoja ja taitoja kriisissä olevan ihmisen kohtaamiseen Hinta: 20,00 (sisältäen opetusmateriaalin ja kahvit). Ilmoittautuminen: mennessä. Lisätietoja: toiminnanjohtaja Ilmoittautuminen 9.3. mennessä. Lisätiedot valmiuspäällikkö. 32

33 KEVÄÄN TAPAHTUMIA JA KOULUTUKSIA ENSIAPURYHMIEN KOULUTUS Ensiapupäivystäjän peruskurssi 27.1., Mikkeli, aluetoimisto Peruskurssi on tarkoitettu ensiapuryhmissä toimiville päivystystoimintaan aikoville. Pääsyvaatimuksena voimassa oleva EA1 ja aktiivinen osallistuminen ryhmätoimintaan. Ensimmäinen osa lähiopetusta 8 tuntia. Toinen osa Moodlen kautta itsenäisesti toteutettava etäopiskelujakso. Kolmas osa lähiopetusta 18 tuntia. Ilmoittautuminen: mennessä. Hinta 70 (sis. päivystyskortti, ei ruokia eikä majoitusta). Lisätiedot: terveydenhuollon suunnittelija Ryhmänjohtajien tapaaminen Kouvola, paikka varmistuu myöhemmin Ilmoittautuminen: viikkoa ennen tapaamista. Lisätietoja: terveydenhuollon suunnittelija Ensiapuryhmien koulutuspäivä Mikkeli, paikka varmistuu myöhemmin 5.5. Kouvola, paikka varmistuu myöhemmin Koulutus on ilmainen ensiapuryhmäläisille. Omakustanteinen lounas. Ilmoittautuminen viikkoa ennen koulutusta. Lisätietoja: terveydenhuollon suunnittelija. Ensiapu- ja valmiusviikonloppu (perjantai ilta-lauantai) Nynäs, Heinola Tarkoitettu ensiapu- ja ensihuoltoryhmissä toimiville Kaikille ensiapuryhmäläisille avoimessa koulutusviikonlopussa harjoitellaan ensiapuun ja valmiuteen liittyviä asioita. Aloitamme perjantaina klo 18 (saapuminen klo 17 alkaen) ja lopetamme lauantaina klo 18 mennessä. Hinta: 80, Ilmoittautuminen 9.2. mennessä. Lisätietoja: terveydenhuollon suunnittelija Lääkekoulutukset klo Mikkeli, aluetoimisto 5.4. klo Kouvola, piiritoimisto Koulutus on ilmainen ja tarkoitettu kaikille ensiapupäivystäjille. Ilmoittautuminen: viikkoa ennen koulutusta Red- Netin koulutus- ja tapahtumakalenterin kautta. Lisätietoja: terveydenhuollon suunnittelija SOSIAALIPALVELUKOULUTUS Ystävätoiminnan lyhyt peruskurssit klo Kouvola, piiritoimisto 3.3. klo Mikkeli, aluetoimisto Ystävätoiminnan peruskurssi antaa valmiudet toimia vapaaehtoisena erilaisissa ystävätehtävissä. Voit toimia tukena sitä tarvitsevalle tai olla mukana ryhmätoiminnassa. Ilmoittautuminen RedNetin tapahtumakalenterin kautta. Lisätiedot sosiaalipalvelusuunnittelijalta. Ystävätoiminnan haastavat tilanteet -koulutuspäivä Koulutus on tarkoitettu kaikille ystävätoiminnan vapaaehtoisille, ja siinä pureudutaan ystävätoiminnassa eteen tulevissa haastavissa tilanteissa toimimiseen ja ratkaisuihin. Osan aikaa kaikki toimijat ovat yhdessä, mutta osan aikaa kahdessa ryhmässä (ystävävälittäjät ja ryhmänohjaat oma ryhmä ja vapaaehtoiset ystävät oma ryhmä). Päivämäärä tarkentuu. Lisätiedot: sosiaalipalvelusuunnittelija 33

34 KEVÄÄN TAPAHTUMIA JA KOULUTUKSIA Ystäväseminaari (ystävä- ja monikult tuurisuustoimijat) 5.5. klo paikka avoin Tapahtuman tiedot tarkentuvat myöhemmin. Ilmoittautuminen RedNetin koulutus- ja tapahtumakalenterin kautta. Omaishoitajien tukitoiminta Kanssakulkijat vapaaehtoiset omaishoitoperheiden tukena klo Mikkeli, aluetoimisto (Otavankatu 20) Kurssilla saat lisää tietoa Kanssakulkijat- mallista. Toiminnan tarkoituksena on tarjota omaishoitoperheille mahdollisuus virkistykseen ja kodin ulkopuoliseen sosiaaliseen kanssakäymiseen perheen omassa kodissa. Kohderyhmänä ovat kaikki omaishoitoperheet, jotka kaipaavat vierellä kulkijaa ja virkistystä. Kurssilla käytyjä asioita voidaan hyödyntää myös muussa ystävätoiminnassa. Kurssi antaa valmiuksia vapaaehtoisten parityöskentelyyn, asiakkaiden kotona toimimiseen, toiminnan aloitukseen ja suunnitteluun sekä haastaviin asiakastilanteisiin. Kurssille osallistuminen tai kurssin tilaaminen osastoon ei vaadi toiminnassa olevaa mallia, vaan kurssi toimii johdatuksena toiminnan suunnitteluun omassa osastossa. Ilmoittautuminen RedNetin tapahtumakalenterin kautta. Lisätiedot: Omaishoitajien tukitoiminnan aluetyöntekijä MONIKULTTUURINEN TOIMINTA Läksykerhon ohjaajakoulutus 3.2. klo Kouvola, piiritoimisto Läksykerhojen vetäjille Perehdytysillassa käydään läpi läksykerhon vetämisen perusteet. Käsiteltäviä aiheita ovat Punainen Risti ja sen toiminnan periaatteet kerhon vetäjän näkökulmasta, toiminnan tavoitteet, maahanmuuttajan kotoutumiskaari erityisesti perheen ja koululaisen kannalta, ohjaajan perustaidot. Hinta: 5 (sisältäen opetusmateriaalin ja kahvit) Ilmoittautumiset viikkoa ennen koulutusta. Lisätietoja monikulttuurisuustoiminnan kehittäjältä. Treenikehän vetäjäkoulutus Kouvolan piiritoimisto Haussa on henkilöitä, joilla on kokemusta ryhmien ohjaamisesta ja jotka ovat valmiita vetämään treenikehätyöpajoja erityisesti kouluissa päiväsaikaan. Rasismiin puuttumisen treenikehä on toiminnallinen työpaja, jossa opitaan tunnistamaan rasismia ja saadaan tietoa ja kokemuksia siihen puuttumisesta. Painopisteenä ovat arkipäiväiset vuorovaikutustilanteet esimerkiksi julkisilla paikoilla. Koulutuksessa pääset aamupäivällä kokeilemaan rasismiin puuttumisen treenikehää ja iltapäivällä saat pätevyyden toimia itse vastaavassa työpajassa vetäjänä. Maksuton. Ilmoittautumiset viikkoa ennen koulutusta. Lisätietoja monikulttuurisuustoiminnan kehittäjältä ja Tulijan ystävänä ja tukena - kurssi (12h) 20., 22. ja klo Mikkeli, Aluetoimisto Monikulttuurisesta ystävätoiminnasta kiinnostuneille Tulijan tukena- kurssi on ystävätoiminnan peruskurssin monikulttuurinen täydennysosa. Kurssi tarjoaa yleiskuvan Suomesta maahanmuuttomaana, perustietoa kotoutumisesta sekä rohkeutta toimia uusissa kulttuurisissa tilanteissa. Hinta: 10 (sisältäen opetusmateriaalin ja kahvit). Ilmoittautumiset viikkoa ennen koulutusta. Lisätietoja monikulttuurisuustoiminnan kehittäjältä. 34

35 XXX YHTEYSTIEDOT Piiritoimisto, Kouvola Kouvolankatu 5-7, Kouvola Toimisto avoinna ma-pe klo 9-15 puh , Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: Toiminnanjohtaja Arja Vainio , Talous- ja hallintopäällikkö Leena Puntti-Dirksen , Järjestöassistentti Nina Ihanainen , Toimistoapulainen Jani Saarela , Taloussihteeri Anna Peltola , Toimistosihteeri Päivi Pelkonen , Järjestötyön suunnittelija Piritta Keränen , Vapaaehtoistoiminnan suunnittelija (Startti-voimaa -hanke) / Monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä Ulla Laakso Valmiuspäällikkö Eila Siira , Omaishoitajien tukitoiminnan aluetyöntekijä Johanna Vihervaara Terveydenhuollon suunnittelija Sanna Pelkonen , Aluetoimisto, Mikkeli Otavankatu 20, Mikkeli Toimisto avoinna ma-pe klo 9-15 puh , kaakkois-suomi.mikkeli@punainenristi.fi Henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@punainenristi.fi Toimistoapulainen , Punainen Risti Ensiapu Oy Hallintosihteeri Johanna Rantala Ensiavun ja terveystiedon kouluttaja Tanja Hildén Ensiavun ja terveystiedon kouluttaja VASTAANOTTOKESKUKSET: Imatran Vastaanottokeskus Johtaja Lauri Perälä Päivystyspuh Vuoksenhovi@Vokki.fi Kotkan Vastaanottokeskus (Laajakoski) Johtaja Saija Makkonen Laajakoski Päivystypuh Laajakoskivok@Vokki.fi Mikkelin Vastaanottokeskus Johtaja Heikki Väätämöinen Päivystyspuh Mikkelivok@Vokki.fi Varainhankinnan suunnittelija Anna Kupiainen

36 ILOA YSTÄVYYDESTÄ Sutela ja Salminen: Stand Uppia -show ssa hauskuus on taattua, vaikka blondit Krisse Salminen ja Heli Sutela ovatkin lavalla pääasiassa peräjälkeen... Heli ja Krisse hauskuuttavat yleisöä vuorotellen suosikki jutuillaan. Esitys tarjoaa ihania kuteita ja kenkiä, naurua ja syviä tunteita. SPR Kaakkois-Suomi esittää Sutela ja Salminen: STAND UPPIA! Ystävänpäivänä ke klo 19 Kuusankoskitalo, Kouvola (ovet auki klo 18) Varmista paikkasi ystävänpäivän hauskimpaan show`hun ja tee samalla huomaamattasi hyvää! Liput myynnissä nyt ticketmaster.fi, lipun hinta alk. 25,50 (sis.käsittelykulut). Illan tuotto käytetään alueellisen ystävätoiminnan hyväksi. 36

Tänään on hyvä päivä tulla vapaaehtoiseksi.

Tänään on hyvä päivä tulla vapaaehtoiseksi. Ryhdy Reddie Kids -lastenkerhon ohjaajaksi Tehtävät: Ohjaat 7 12 -vuotiaita lapsia, tutustutat heidät Punaisen Ristin arvoihin ja toimintaan, harjoittelet heidän kanssaan leikkien ja pelien avulla ensiaputaitoja.

Lisätiedot

Jaa arkesi tukea tarvitsevan kanssa. Sinustako perhehoitaja? PERHEHOITO ETELÄ-SAVOSSA

Jaa arkesi tukea tarvitsevan kanssa. Sinustako perhehoitaja? PERHEHOITO ETELÄ-SAVOSSA Jaa arkesi tukea tarvitsevan kanssa Sinustako perhehoitaja? PERHEHOITO ETELÄ-SAVOSSA Haluatko tehdä työtä kotonasi tai asiakkaan kotona, kiireettömästi, Mitä perhehoito on? 1. jakaen arkeasi ikäihmisten

Lisätiedot

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena

Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoiset uuden kuntalaisen kotoutumisen tukena Vapaaehtoinen Anu Arhippainen Vapaaehtoisen rooli kotoutumisessa Mikä vapaaehtoista motivoi? Vapaaehtoinen järjestön näkökulmasta Vapaaehtoisen tukena

Lisätiedot

Tervetuloa Kouluttajapäiville 2018!

Tervetuloa Kouluttajapäiville 2018! Tervetuloa Kouluttajapäiville Eläkevalmentajat 2018! Henkisen tuen kouluttajat Humanitaarisen oikeuden kouluttajat Järjestökouluttajat Monikulttuurisuuskouluttajat Nuorisokouluttajat Sosiaalipalvelukouluttajat

Lisätiedot

TÄSSÄ JA NYT. Savo-Karjalan piiri. Järjestötiedote 4/2017 ARI RÄSÄNEN

TÄSSÄ JA NYT. Savo-Karjalan piiri. Järjestötiedote 4/2017 ARI RÄSÄNEN TÄSSÄ JA NYT Savo-Karjalan piiri Järjestötiedote 4/2017 ARI RÄSÄNEN Viestintäjohtajan terveiset KESÄKUUSSA SUOMEN PUNAISEN RISTIN yleiskokous hyväksyi uuden toimintalinjauksen. Samalla kun katsomme, miten

Lisätiedot

Omaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä

Omaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä Omaishoitajien ensiapukoulutus tukemassa omaishoitoperheiden terveyttä Kaakkois-Suomen piiri Johanna Vihervaara 040-860 1396 johanna.vihervaara@redcross.fi Ensiapukoulutusta omaishoitoperheille Hankkeessa

Lisätiedot

Keskustoimiston kuulumiset

Keskustoimiston kuulumiset Keskustoimiston kuulumiset Kiltapäivät 2017 Hirvonen/valmiuden yksikkö Esityksen sisältö 1. Keitä me olemme? 2. Mitä tulevaisuudessa voi tapahtua? Megatrendit 3. Näin toimimme yleiskokousterveiset 4. Mitä

Lisätiedot

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA

Punaisen Ristin viikko AUTTAJA LÄHELLÄ SINUA Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 Valokuvat: Joonas Brandt / SPR Punaisen Ristin viikko 6.-12.5.2019 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Mitä? Parannamme lapsiperheiden arjen turvallisuutta kotona.

Lisätiedot

Miksi rekrytoimme nyt?

Miksi rekrytoimme nyt? Miksi rekrytoimme nyt? Kouluttaja- ja PROMO-päivät 31.1.-1.2.2015 Oulu Rekrytoimme lisää vapaaehtoisia, koska Uuden toimintalinjauksen keskeisin ja kriittisin kehityskohde on vapaaehtoisten määrän kasvattaminen

Lisätiedot

Perhehoitajien ohjeistus ja koulutus. Sarianna Maaranen, perhehoidon koordinaattori OSSI-hanke

Perhehoitajien ohjeistus ja koulutus. Sarianna Maaranen, perhehoidon koordinaattori OSSI-hanke Perhehoitajien ohjeistus ja koulutus OSSI-hanke Perhehoitajien ohjeistus ja koulutus Maakunnallinen yhteistyö: yhtenäiset toimintamallit perhehoitoon Ikäihmisten perhehoidon sääntökirja Etelä-Savo 2018

Lisätiedot

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti. Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit. Suomen Punainen Risti KAMU -yhteistyö Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella 22 osastoa Yhteensä

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 24.11.2016 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu

Lisätiedot

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit

KAMU -yhteistyö. Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit KAMU -yhteistyö Suomen Punainen Risti Savo-Karjalan ja Kaakkois-Suomen piirit Toiminta - alue Toiminta- alueeseen kuuluu Savo Karjalan piirin alueella 51 paikallista osastoa Kaakkois Suomen piirin alueella

Lisätiedot

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon - OSSI

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon - OSSI Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon - OSSI Kainuun osahanke ErinOmainen erityislasten omaishoidon kehittäminen OSSI hanke Tavoitteet Muistisairaan

Lisätiedot

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea. . Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen perusteella. Taustaselvityksen perusteella

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri 2015

Tapahtumakalenteri 2015 Tapahtumakalenteri 2015 Tammikuu 9.1. Järjestötiedotteen 1/2014 materiaali piiritoimistoon 12.1. SPR-info, Uusikaupunki 12.1. SPR-info, Salo 14.1. SPR-info, Loimaa 15.1. SPR-info, Turku 16.-17.1. Ensiapupäivystäjien

Lisätiedot

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea.

Hyvät tyypit toimii. Ensiapukoulutus osaksi yläkoulujen arkea. . Annetaan yhdessä nuorille rohkeus auttaa Tausta ja tarve Nuorille suunnatun ensiapukoulutuksen kehittäminen yläkoulujen ensiapuohjelmana käynnistyi kesällä 2015 Punaisen Ristin teettämän taustaselvityksen

Lisätiedot

PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ

PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ Tuula Antola, Kaipaus Finland Oy Tuula Colliander, Suomen Punainen Risti ry 17.9.2009 PK-YRITYKSEN JA JÄRJESTÖN YHTEISTYÖ PK-YRITYS & JÄRJESTÖ MIKSI MITÄ MITEN Kaipauksen kumppaneita! Logonet B2C!

Lisätiedot

Auttaja lähellä sinua.

Auttaja lähellä sinua. Auttaja lähellä sinua. Punaisen Ristin viikko to 3. ke 9.5.2018 Punaisen Ristin viikko 3. - 9.5.2018 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Miksi? Tehdään arjesta turvallinen Suomessa, korostetaan auttamistaitojen

Lisätiedot

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa

Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Näin Punainen Risti toimii Satakunnassa Satakunnan kuntapäivä 21.10.2014 Paula Ilén Toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti Satakunnan piiri www.punainenristi.fi Tausta SPR laki (238/2000) ja asetus (981/2005)

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Joutsan osasto SYYSKOKOUS 21.11.2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 JÄRJESTÖLLINEN JA AATTEELLINEN PERUSVALMIUS ENSIAPURYHMÄ VALMIUSTOIMINTA YSTÄVÄTOIMINTA KOULUTUSTOIMINTA LAPSI JA NUORISOTOIMINTA OMAISHOITAJIEN

Lisätiedot

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta KeVa perhehoidon valmennuksen kuudes tapaaminen toteutetaan joko 1) paneelina tai 2) tutustumiskäyntinä

Lisätiedot

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon (v ) OSSI-hanke

Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon (v ) OSSI-hanke Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon (v. 2016-2018) OSSI-hanke Etelä-Savon ammattiopiston, Esedun tavoite hankkeessa Tavoitteena on ammatillista perhehoitoa

Lisätiedot

Sosiaalinen media järjestönäkökulmasta. Mikä SoMe? Mitä hyödymme SoMe:n käytöstä? Järjestömarkkinointia SoMessa

Sosiaalinen media järjestönäkökulmasta. Mikä SoMe? Mitä hyödymme SoMe:n käytöstä? Järjestömarkkinointia SoMessa Sosiaalinen media järjestönäkökulmasta Mikä SoMe? Mitä hyödymme SoMe:n käytöstä? Järjestömarkkinointia SoMessa Mitä on sosiaalinen media? Miten olet itse käyttänyt sosiaalista mediaa? Kuva: SPR Aineistopankki

Lisätiedot

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus

Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio Ikäihmisten perhehoidon valmennus Copyright Perhehoitoliitto ry Ilmarisenkatu 17 A 40100 Jyväskylä p. 040 310 1440 toimisto@perhehoitoliitto.fi

Lisätiedot

TÄSSÄ JA NYT. Länsi-Suomen piiri. Järjestötiedote 4/2017 ARI RÄSÄNEN

TÄSSÄ JA NYT. Länsi-Suomen piiri. Järjestötiedote 4/2017 ARI RÄSÄNEN TÄSSÄ JA NYT Länsi-Suomen piiri Järjestötiedote 4/2017 ARI RÄSÄNEN 1 Viestintäjohtajan terveiset KESÄKUUSSA SUOMEN PUNAISEN RISTIN yleiskokous hyväksyi uuden toimintalinjauksen. Samalla kun katsomme, miten

Lisätiedot

Punainen Risti. Turvapaikanhakijoiden ja oleskeluluvan saaneiden työelämävalmiuksien tukeminen

Punainen Risti. Turvapaikanhakijoiden ja oleskeluluvan saaneiden työelämävalmiuksien tukeminen Punainen Risti Turvapaikanhakijoiden ja oleskeluluvan saaneiden työelämävalmiuksien tukeminen 2018 082018 1 Mistä on kyse? Tavoitteena on kuulla turvapaikanhakijoiden osaamisesta ja kiinnostuksen kohteista

Lisätiedot

TÄSSÄ JA NYT SPR SATAKUNNAN PIIRI

TÄSSÄ JA NYT SPR SATAKUNNAN PIIRI TÄSSÄ JA NYT SPR SATAKUNNAN PIIRI Järjestötiedote 4/2017 ARI RÄSÄNEN Viestintäjohtajan terveiset KESÄKUUSSA SUOMEN PUNAISEN RISTIN yleiskokous hyväksyi uuden toimintalinjauksen. Samalla kun katsomme, miten

Lisätiedot

Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja

Lähtökohtana. yhtäältä olla valmentaja ja tarjota tukea elämänhallintaan ja Lähtökohtana yhä useampi asiakas/potilas on iäkäs ihminen yhä useamman asiakaan/potilaan ongelmat ovat monikerroksisia, ja ne voidaan ratkoa vain monien sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten yhteisenä

Lisätiedot

TÄSSÄ JA NYT Helsingin ja Uudenmaan piiri

TÄSSÄ JA NYT Helsingin ja Uudenmaan piiri TÄSSÄ JA NYT Helsingin ja Uudenmaan piiri Järjestötiedote 4/2017 5/2017 ARI RÄSÄNEN 1 Sisältö Pääkirjoitus: Juhlavuosien kautta eteenpäin Vaalitoimikunta pyytää ehdotuksia vuosikokouksessa 2018 valittavista

Lisätiedot

TÄSSÄ JA NYT Hämeen piiri

TÄSSÄ JA NYT Hämeen piiri TÄSSÄ JA NYT Hämeen piiri Järjestötiedote 4/2017 ARI RÄSÄNEN SISÄLLYSLUETTELO Pääkirjoitus 3 Valtakunnallisesti Viestintäjohtajan terveiset 4 Kiitos osallistumisestasi nälkäpäivään 5 Jäsenyys vuonna 2018

Lisätiedot

Suomen Punainen Risti omaishoitoperheiden tukena HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ

Suomen Punainen Risti omaishoitoperheiden tukena HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ Suomen Punainen Risti omaishoitoperheiden tukena Toiminnan tavoitteena Vahvistaa ja edistää omaishoitajien ja heidän perheidensä terveyttä, hyvää elämänlaatua ja itsenäistä selviytymistä arjessa. Kannustaa

Lisätiedot

Turvallista asumista ikäihmiselle. Ikäihmisten perhehoito Etelä-Savossa

Turvallista asumista ikäihmiselle. Ikäihmisten perhehoito Etelä-Savossa Turvallista asumista ikäihmiselle Ikäihmisten perhehoito Etelä-Savossa 1. Mitä ikäihmisten perhehoito on? Perhehoito on hoivan ja huolenpidon järjestämistä perhehoitajan yksityiskodissa tai hoidettavan

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila

Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Maakunnallinen ikäihmisten neuvonta ja asiakasohjaus Ikä- ja muistiystävällinen Pirkanmaa -seminaari 7.9.2017 Mari Patronen ja Essi Mäki-Hallila Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten

Lisätiedot

Vahva ote elämään Elämänote-ohjelma. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä

Vahva ote elämään Elämänote-ohjelma. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Vahva ote elämään Elämänote-ohjelma Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Elämänote-ohjelman koordinaatiotiimi IKÄINSTITUUTTI Koordinaattori Lea Stenberg, YTM Viestintäsuunnittelija

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta

Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Suomen Punaisen Ristin toiminnasta Alueellinen maanpuolustuskurssi, 2.2.2017 Sirkka-Liisa Oinaala, toiminnanjohtaja Suomen Punainen Risti, osa maailmanlaajuista liikettä Suomen Punainen Risti kuuluu Punaisen

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 18.12.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry

Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry Erityisryhmien ja ikäihmisten perhehoito Kehittämispäällikkö Maria Kuukkanen, Perhehoitoliitto ry 1 Mitä toimeksiantosuhteinen perhehoito on? Perhehoito on henkilön hoidon tai muun osa- tai ympärivuorokautisen

Lisätiedot

Nälkäpäivä Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki

Nälkäpäivä Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki Nälkäpäivä 26. 28.9. Välitä. Osallistu. Autat. Marjaana Malkamäki Nälkäpäivä tehdään yhteisvoimin Nälkäpäivä on valtakunnallinen keräys, joka toteutetaan vapaaehtoisten voimin. Lipaskerääjillä on olennaisen

Lisätiedot

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt!

Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry Kunta- ja seurakunta -kirje 1 (5) Tervehdys Omaishoitajat ja Läheiset -Liitosta, hyvät omaishoidon yhteyshenkilöt! Tässä kirjeessä kerrotaan ajankohtaista tietoa omaishoidon

Lisätiedot

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI!

ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! ILOA ELÄMÄÄN - TULE VAPAAEHTOISEKSI! Vapaaehtoistyön periaatteet Vapaaehtoisten toiminta on tärkeä tapa tuoda vaihtelua, iloa ja virkistystä ikäihmisten arkeen sekä asumispalveluissa että kotihoidossa.

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoitotulevaisuuden. Tampereella. Välisuomen IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II hankkeen päätösseminaari Tampereella 24.9.

Ikäihmisten perhehoitotulevaisuuden. Tampereella. Välisuomen IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II hankkeen päätösseminaari Tampereella 24.9. Ikäihmisten perhehoitotulevaisuuden palvelumuoto Tampereella Välisuomen IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II hankkeen päätösseminaari Tampereella 24.9.2013 Esityksen sisältö Perhehoito ideasta palveluksi Mitä perhehoidon

Lisätiedot

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere

Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai klo Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu Tampere 10.00 Aamukahvi 10.20 Tervetuloa Näin homma toimii seminaari Aika: Tiistai 25.9.2012 klo 10.00-15.30 Paikka: Pääkirjasto Metso, Pirkankatu 2 33101 Tampere 10.30 Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen

Lisätiedot

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat,

Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, 30.9.2015 1 / 5 Hyvät omaishoitajien parissa toimivat, Omaishoitajat ja läheiset -liiton omaishoitotiedotteessa kerrotaan omaishoitoon liittyvistä asioista, liiton ja sen paikallisyhdistysten toiminnasta

Lisätiedot

Oma Punainen Risti. Perustoiminnot, ystävävälitys ja käyttöönotto

Oma Punainen Risti. Perustoiminnot, ystävävälitys ja käyttöönotto Oma Punainen Risti Perustoiminnot, ystävävälitys ja käyttöönotto Oma Punainen Risti ja sähköinen ystävävälitys Mikä on Oma Punainen Risti? Oma Punainen Risti on vapaaehtoisille rakennettu tietojärjestelmä,

Lisätiedot

SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa kevät Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri

SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa kevät Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma 2018-2019 3. osa kevät 2019 Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri Illan ohjelma Keitä tänään on paikalla? 1. Tunti Kertaus: SPR:n kokonaisvalmiuden

Lisätiedot

Uusien vapaaehtoisten mukaanpääsy ja jäsenhankinta

Uusien vapaaehtoisten mukaanpääsy ja jäsenhankinta Uusien vapaaehtoisten mukaanpääsy ja jäsenhankinta Johdanto, menetelmiä, työvälineitä ja keskustelua Tapani Tulkki, Keskustoimisto Kouluttajapäivät 19.1.2019 Tampere Jäsenmäärä laskee ja rajusti Jos eroavien

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O) -kärkihanke Lähtökohdat ja tavoitteet kärkihankkeelle

Lisätiedot

Täyttä elämää eläkkeellä

Täyttä elämää eläkkeellä Täyttä elämää eläkkeellä Saija Ohtonen-Jones 5.2.2016 TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ / copyright Suomen Punainen Risti 1 Punainen Risti kansainvälinen liike ja kotimainen järjestö auttaa katastrofien ja onnettomuuksien

Lisätiedot

SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa syksy Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri

SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma osa syksy Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri SPR:n kokonaisvalmiuden koulutusohjelma 2018-2019 1. osa syksy 2018 Tommi Mattila Valmiuspäällikkö Suomen Punainen Risti Hämeen piiri Illan ohjelma 1. Tunti Koulutusohjelman esittely ja tavoite Tämän illan

Lisätiedot

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille

Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Työpaikkaosaamisen kehittämisen malli monikulttuurisille työpaikoille Mitä on osaaminen ja osaamisen kehittäminen työssä? Työpaikoilla eletään jatkuvassa muutoksessa. Asiakkaiden tarpeet muuttuvat ja työpaikalla

Lisätiedot

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain 19.10.2016 Järjestöt kärkihankkeissa ja omaishoidon palveluiden kehittämisessä Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Lisätiedot

MIKÄ VERKOSSA VAANII? APUA JA OIKEUTTA VERKKORIKOKSEN UHREILLE RIKU-SEMINAARI OULU VERKON MAHDOLLISUUDET AUTTAMISTYÖSSÄ

MIKÄ VERKOSSA VAANII? APUA JA OIKEUTTA VERKKORIKOKSEN UHREILLE RIKU-SEMINAARI OULU VERKON MAHDOLLISUUDET AUTTAMISTYÖSSÄ MIKÄ VERKOSSA VAANII? APUA JA OIKEUTTA VERKKORIKOKSEN UHREILLE RIKU-SEMINAARI 20.-21.4.2018 OULU VERKON MAHDOLLISUUDET AUTTAMISTYÖSSÄ MIKSI AUTTAMISTA PITÄISI TEHDÄ NETISSÄ? MIKSI AUTTAMISTA PITÄISI TEHDÄ

Lisätiedot

Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa

Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa Ikääntyneiden asumisesta STM:n I&Okärkihankkeessa ja laatusuosituksessa Kunnat ikääntyneiden asumisen ja elinympäristöjen kehittämisessä -seminaari 27.9.2017 Paasitorni Riitta Saksanen erityisasiantuntija,

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA

VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA VASTAANOTTOKESKUKSESSA TOIMIVILLE VAPAAEHTOISILLE VAPAAEHTOISTOIMINTA PANSION VASTAANOTTOKESKUKSESSA Olemme Punaisen Ristin Ruissalon osaston vapaaehtoisia Punainen Risti ja Punainen Puolikuu tunnetaan

Lisätiedot

Hämeen VAPEPA-info ( )

Hämeen VAPEPA-info ( ) Hämeen VAPEPA-info 2-2019 (19.3.2019) Tämä on SPR:n Hämeen piirin valmiuspäällikön koostama info hämäläisille Vapepatoimikunnille ja valmiuskouluttajille. Infon tarkoitus on välittää ajankohtaista tietoa

Lisätiedot

Tervetuloa Lahden alueen osastoon!

Tervetuloa Lahden alueen osastoon! APUA SINUN AVULLASI Tervetuloa Lahden alueen osastoon! Osastomme on toiminut Lahden alueella jo vuodesta 1950. Auttaaksemme tarvitsemme sinun apuasi, ja toivotammekin jokaisen lämpimästi tervetulleeksi

Lisätiedot

Punaisen Ristin kotimaan apu

Punaisen Ristin kotimaan apu Punaisen Ristin kotimaan apu Näin autamme äkillisten onnettomuuksien uhreja Suomessa USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan avun yhteyshenkilöiden koulutus Apumme ulottuu valmiudesta jälkitukeen USKALLA VÄLITTÄÄ Kotimaan

Lisätiedot

Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018

Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018 Vapaaehtoiseksi Saarijärvellä 2018 Päivitetty 2/2018 Ystävätoiminta, ulkoiluystävätoiminta Vapaaehtoinen ystävä yksin jääneille tai itsensä yksinäiseksi tunteville henkilöille, jotka kaipaavat ihmiskontaktia

Lisätiedot

Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa

Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa Sote & muuta ajankohtaista iäkkäiden palveluissa Vanhusneuvostojen seminaari Lahti 23.5.3016 Virva Juurikkala, erityisasiantuntija STM/Sosiaali- ja terveyspalveluosasto Kaikille yhdenvertaiset sosiaali-

Lisätiedot

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta

(Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta (Lapinlahden terveyspiste, Savo-Karjalan piiri) Terveyspistetoiminta TERVEYS JA TURVALLISUUS 23.5.2013 SPR:n toimintamuodot (Asetus 3 ) Tarkoituksensa toteuttamiseksi järjestö: 1) ylläpitää auttamisvalmiutta

Lisätiedot

Ensi- ja turvakotien liitto.

Ensi- ja turvakotien liitto. 1 Ensi- ja turvakotien liitto. Ensi- ja turvakotien liitto Lastensuojelujärjestö, perustettu 1945 31 jäsenyhdistystä Rovaniemi Auttaa yli 12 000 ihmistä vuosittain Oulu Raahe Kokkola Iisalmi Pietarsaari

Lisätiedot

Suomen Punainen Risti Rautavaaran osasto Jäsentiedote 2/2015

Suomen Punainen Risti Rautavaaran osasto Jäsentiedote 2/2015 Suomen Punainen Risti Rautavaaran osasto Jäsentiedote 2/2015 Toiminnanjohtajan s. 2 tervehdys Rautavaaran osasto s. 3 65- vuotta Terveyspisteeltä s. 4 tukea ja neuvontaa Ensiapu elämäntaito s. 4 Omaishoitajille

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA

VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU LAPPEENRANNAN PAIKALLISTOIMIKUNTA TOIMINTASUUNNITELMA 2016 2018 Vahvistettu paikallistoimikunnan syyskokouksessa 2.10.2017 Yleistä Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA)

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan linjaus

Vapaaehtoistoiminnan linjaus YHDESSÄ MUUTAMME MAAILMAA Vapaaehtoistoiminnan linjaus Suomen Punainen Risti 2008 Hyväksytty yleiskokouksessa Oulussa 7.-8.6.2008 SISÄLTÖ JOHDANTO...3 VAPAAEHTOISTOIMINNAN LINJAUKSEN TAUSTA JA TAVOITTEET

Lisätiedot

TÄSSÄ JA NYT. Oulun piiri. Järjestötiedote 4/2017. Ari Räsänen

TÄSSÄ JA NYT. Oulun piiri. Järjestötiedote 4/2017. Ari Räsänen TÄSSÄ JA NYT Oulun piiri Järjestötiedote 4/2017 Ari Räsänen 1 Oulun piiri Uusikatu 22, 90100 Oulu p. 020 701 2610 Faksi 08 379 929 Toimisto avoinna ma-pe 9-15 oulu@punainenristi.fi etunimi.sukunimi@punainenristi.fi

Lisätiedot

Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi alkaen > Ovet-valmennus

Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi alkaen > Ovet-valmennus Sopimusomaishoitajien valmennus kuntien tehtäväksi 1.1.2018 alkaen > Ovet-valmennus Ovet-valmennusta omaishoitajille Omaishoitolan muutos 1.7.2016; valmennus kuntien tehtäväksi 1.1.2018 alkaen Ovet-valmennus

Lisätiedot

Seudullinen ikäihmisten perhehoito. Satakunnan Vanhusneuvosto 3.12.2015. Maarit Haverinen

Seudullinen ikäihmisten perhehoito. Satakunnan Vanhusneuvosto 3.12.2015. Maarit Haverinen Seudullinen ikäihmisten perhehoito Satakunnan Vanhusneuvosto 3.12.2015 Maarit Haverinen Perhehoito Perhehoitoa säätelee Perhehoitolaki (2015) Käsittää kaikki perhehoidon asiakasryhmät: Lapset Henkilöt,

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

Pirkanmaan LAPE. Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Pirkanmaalla

Pirkanmaan LAPE. Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Pirkanmaalla Pirkanmaan LAPE Perhekeskustoimintamallin kehittäminen Pirkanmaalla 28.11.2017 Esityslista 30.11.2017 Tervetuloa Terveiset 22.-23.11.2017 Valtakunnallisilta LAPEpäiviltä Vanhemmuuden ja parisuhteen tuen

Lisätiedot

Kuinka toimitaan - avustustoiminnan lähtökohdat

Kuinka toimitaan - avustustoiminnan lähtökohdat Kuinka toimitaan - avustustoiminnan lähtökohdat 2.3.2012 Ajankohtaista avustusvalmistelusta tiimimuotoinen valmistelu ja yhteyshenkilöt RAY:n odotukset hankkeilta yhteistyö, tulosten juurtuminen Verkkoasioinnin

Lisätiedot

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi

Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten henkilöiden perhehoito - kokemuksia Kainuusta 23.4.2015 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Etunimi Sukunimi Kehitysvammaisten lasten ja nuorten palvelut Kainuussa Kainuun

Lisätiedot

KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE

KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE Osana Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O)- kärkihanketta 1 Helmikuu 2017 Kärkihanke Kehitetään

Lisätiedot

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa

Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa Miten I&O muutosagentti mukana Keski-Suomen sotevalmistelussa 1 20.03.2017 Iäkkäille ja omaisille yhdenvertaisemmat, paremmin koordinoidut ja kustannusten kasvua hillitsevät palvelut Lisäämme mahdollisimman

Lisätiedot

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching

Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Mika Toivonen Kuntoutusohjaaja ODL, Norther Oy, Arctic Coaching Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. Oulun Diakonissalaitos Säätiö sr. (ODL säätiö) perustettiin vuonna 1896 lähimmäisenrakkauden hengessä kouluttamaan

Lisätiedot

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere

Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä Vanhusneuvoston seminaari Tampere Seniori-Vamos Etsivää ja osallistavaa seniorityötä 2018-2020 Vanhusneuvoston seminaari 31.5.2018 Tampere Etsivää ja osallistavaa vanhustyötä Espoossa, Helsingissä ja Tampereella Helsingin Diakonissalaitoksen

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa

Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa Suomen Punaisen Ristin toiminta pandemian uhatessa STETE ry:n seminaari Pandemia turvallisuushaaste Anja Alila 11.joulukuuta 2007 Eduskuntatalon auditorio SUOMEN PUNAINEN RISTI Suomen Punainen Risti -

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan tilannekatsaus VOK + kotoutuminen TURVAA JA SUOJAA

Vapaaehtoistoiminnan tilannekatsaus VOK + kotoutuminen TURVAA JA SUOJAA Vapaaehtoistoiminnan tilannekatsaus VOK + kotoutuminen Punainen Risti turvapaikka- ja kotoutumistyössä Vastaanottoyksiköitä 79, yli 14 000 asukasta 1200 työntekijää, 10 000 vapaaehtoista Neuvotteluissa

Lisätiedot

Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan. Siru Aura

Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan. Siru Aura Hyvä viestintä innostaa jäsenyyteen ja toimintaan Siru Aura Viestintä innostaa ja sitouttaa esimerkit ja toiminta houkuttelevat mukaan 1. Miten hyödyntää jo olemassa olevia kanavia omassa viestinnässä?

Lisätiedot

Change Day askeleet alkuun

Change Day askeleet alkuun Change Day askeleet alkuun 1. Nimetkää työyhteisönne oma Change Day -vastaava ja ottakaa yhteyttä Karoliina Ohrankämmeneen (karoliina.ohrankammen @sitra.fi/040 765 21 56) 2. Liity mukaan Change Day verkostoon

Lisätiedot

Paremman vanhuuden puolesta

Paremman vanhuuden puolesta Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä Paremman vanhuuden puolesta Joulu on lämpimien ajatusten aikaa "Sydämeeni joulun teen" sanotaan joululaulussa. Lämmin ja hyvä joulumieli syntyy monesta

Lisätiedot

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella

Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo kotona asumiseen arvoa neuvonnalla ja asiakasohjauksella Ikäneuvo-hanke mahdollistaa asiakasohjauksen kehittämisen ja kokeilun Pirkanmaalla Hankkeessa kehitetään Pirkanmaalle yhteinen ikääntyneiden

Lisätiedot

Kysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016

Kysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016 Kysely Punaisen Ristin ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2016 8.5.2017 Kouvola, Suomalaisten yksinäisyys -työpaja Maaret Alaranta Sosiaalisen hyvinvoinnin koordinaattori Terveyden ja hyvinvoinnin yksikkö

Lisätiedot

Kuva: Joonas Brandt. Uutiskirje Ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2/2019 HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ!

Kuva: Joonas Brandt. Uutiskirje Ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2/2019 HYVÄ SEURA VIRKISTÄÄ! Kuva: Joonas Brandt Uutiskirje Ystävätoiminnan vapaaehtoisille 2/2019 Tervehdys! Tervetuloa lukemaan ystävätoiminnan valtakunnallista uutiskirjettä! Kesä alkaa pikkuhiljaa kääntymään syksyksi ja meno on

Lisätiedot

Taiteen ja hyvinvoinnin uutisia

Taiteen ja hyvinvoinnin uutisia Taiteen ja hyvinvoinnin uutisia Ministerien suositus taiteen ja kulttuurin saatavuuden ja saavutettavuuden parantamiseksi sosiaali- ja terveydenhuollossa Suosituksella perhe- ja peruspalveluministeri Annika

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN VAPAAEHTOISTOIMINTA

IKÄIHMISTEN VAPAAEHTOISTOIMINTA IKÄIHMISTEN VAPAAEHTOISTOIMINTA Kaikki tiet vievät LLKY:ään LLKY:n vapaaehtoistoiminta on tarkoitettu syrjäytymisvaarassa oleville ikääntyneille suupohjalaisille. Vapaaehtoistoiminnan avulla pyritään lisäämään

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan!

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Näin kärkihanke toteutetaan! Ei tehtävämme tulevaisuuden suhteen ole ennustaa, vaan tehdä se mahdolliseksi STM:n kärkihankkeet

Lisätiedot

Henkilökohtainen budjetointi. Johanna Perälä

Henkilökohtainen budjetointi. Johanna Perälä Henkilökohtainen budjetointi Johanna Perälä 18.3.2019 Henkilökohtainen budjetointi ja sote-uudistus Tulevaisuudessa sote-palveluita tuotetaan ja käytetään hyvin erilaisessa toimintaympäristössä kuin nyt

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR

Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Kansalaisjärjestöt ja Euroopan sosiaalirahasto ESR Porvoo 1.2.2018 Hämeen ELY-keskus Merja Rossi Järjestöt hyvinvointia luomassa EU -ohjelman ja Euroopan sosiaalirahaston ESR tavoitteena mm. Ihmisten hyvinvointi-,

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut

Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalvelut SELKOESITE Tervetuloa asiakkaaksi Kouvolan kaupungin maahanmuuttopalveluihin! Maahanmuuttopalveluiden työtä on ohjata ja neuvoa sen asiakkaita, eli maahanmuuttajia.

Lisätiedot

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Maria Kuukkanen

Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea. Maria Kuukkanen Perhehoito hoivaa, huolenpitoa ja erityistä tukea Maria Kuukkanen Mitä perhehoito on? Ympärivuorokautisen kasvatuksen, hoivan ja muun huolenpidon järjestämistä oman kodin ulkopuolella, perhehoitajan kotona

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään?

Miten teidän yhdistyksessänne viestitään? Viestintä Pohditaan hetki Jos ihmisille ei kerrota yhdistyksestä, miten he voivat liittyä jäseniksi Jos jäsenet eivät tiedä, mitä yhdistys milloinkin tekee, miten he voisivat tulla toimintaan mukaan? Miten

Lisätiedot