Kysymyksiä ja vastauksia yksityisasiakkaiden IPED-tuotteista (Investor Products and Equity Derivatives, IPED )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kysymyksiä ja vastauksia yksityisasiakkaiden IPED-tuotteista (Investor Products and Equity Derivatives, IPED )"

Transkriptio

1 Kysymyksiä ja vastauksia yksityisasiakkaiden IPED-tuotteista (Investor Products and Equity Derivatives, IPED ) Tietoja The Royal Bank of Scotland plc:n liikkeeseenlaskemia IPED-arvopapereita ja sen vastaanottamia IPEDtalletuksia koskevasta Yhdistyneen kuningaskunnan rahoituspalvelu- ja rahoitusmarkkinalain kohdan VII mukaisesta järjestelystä Päivitetty Tähän asiakirjaan tutustuminen katsotaan vakuutukseksi siitä, että asiakirjan lukija ei ole yhdysvaltalainen henkilö (U.S. person) eikä sijoittautuneena Yhdysvaltoihin, sen territorioihin ja sen omistuksessa oleville alueille (mukaan lukien Puerto Rico, Yhdysvaltain Neitsytsaaret, Guam, Amerikan Samoa, Wake ja Pohjois-Mariaanit), mihinkään Yhdysvaltain osavaltioon tai Kolumbian liittopiiriin ja että käyttäjällä on muutoin oikeus saada alla olevat seikat tietoonsa. Tässä asiakirjassa esitettyjä tietoja ei saa toimittaa edelleen tai jakaa millekään henkilölle eikä jäljentää millään menetelmällä, ja erityisesti niitä ei saa toimittaa edelleen yhdysvaltalaiselle henkilölle tai yhdysvaltalaiseen osoitteeseen. Kyseisten tietojen edelleen toimittaminen, jakaminen tai jäljentäminen kokonaisuudessaan tai osittain ei ole luvallista. Tämän määräyksen noudattamatta jättäminen saattaa johtaa Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain (US Securities Act of 1933, muutettuna) tai muiden oikeudenkäyttöalueiden soveltuvan lainsäädännön rikkomukseen. 1. Mitkä ovat näiden keskeisten kysymysten taustatiedot? The Royal Bank of Scotland plc ( RBS plc ) ilmoitti solmineensa Lontoon sivuliikkeensä kautta toimivan BNP Paribas S.A. yhtiön ( BNP Paribas ) kanssa sopimuksen tiettyjen RBS plc:n strukturoitujen yksityissijoittajille tarkoitettujen tuotteiden ja osakejohdannaisten ( IPED ) liiketoimintaan liittyvien varojen ja velkojen sekä niihin liittyvän markkinatakaustoiminnan luovutuksesta ( ehdotettu transaktio ). RBS plc ja BNP Paribas pyrkivät yhteistyössä toteuttamaan Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja rahoitusmarkkinalain (UK Financial Services and Markets Act 2000, FSMA) kohdan VII mukaisen pankkitoiminnan siirtojärjestelyn ( kohdan VII mukainen järjestely ) vaatimukset täyttävien transaktioiden lainmukaiseksi siirtämiseksi BNP Paribasille tai sen tytäryhtiölle. 2. Mikä on järjestely? Järjestely on Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja rahoitusmarkkinalain (UK Financial Services and Markets Act 2000, FSMA) kohdan VII mukainen lakisääteinen pankkiliiketoiminnan siirtojärjestely, jolla on tarkoitus siirtää tiettyjä RBS plc:n varoja ja velkoja BNP Paribasille tai sen tytäryhtiölle. Järjestelyn toteutuminen edellyttää muun muassa sääntelyviranomaisen ja tuomioistuimen hyväksyntää. Tuomioistuimelle (Court of Session in Scotland) on tehty hakemus järjestelyn hyväksymisestä. Tuomioistuin harkitsee kaikkia hakemukseen liittyviä näkökohtia, mukaan luettuna asianosaisten osapuolten edut, ja päättää, voidaanko järjestely hyväksyä. Jos Court of Session in Scotland ( tuomioistuin ) hyväksyy järjestelyn, kyseiset varat ja velat siirretään BNP Paribasille tai sen tytäryhtiölle päivänä, jona järjestely tulee voimaan (tai sovittuna myöhempänä päivänä). Page 1/6

2 3. Miten järjestely on edennyt? Maanantaina RBS plc julkisti tiedot liikkeeseenlaskemistaan arvopapereista ja vastaanottamistaan talletuksista, jotka on tarkoitus siirtää BNP Paribasille tai sen tytäryhtiölle järjestelyssä (mikäli kyseisiä arvopapereita ei ole toteutettu, lunastettu tai takaisinostettu ja peruutettu ja mikäli kyseisiä talletuksia ei ole maksettu takaisin ennen järjestelyn toteuttamista). RBS plc ja BNP Paribas tekivät hakemuksen tuomioistuimelle maanantaina , ja valmisteleva tuomioistuinkäsittely pidettiin tiistaina Järjestelyä koskevat asiakirjat (katso kysymys 5 jäljempänä) ovat (tai tulevat pian olemaan) saatavina Internet-sivuillamme osoitteessa Järjestelyyn ei tarvita sijoittajien ja vastapuolten suostumusta, mutta jos ne tai muut osapuolet katsovat järjestelystä aiheutuvan haitallisia vaikutuksia, ne voivat jättää tuomioistuimelle vastalauseen. Jos katsotte järjestelyn toteutumisen olevan teille haitallinen, voitte jättää kirjallisen vastineen (virallisen kirjallisen vastalauseen) tuomioistuimelle osoitteeseen Parliament House, Parliament Square, Edinburgh EH1 1RQ, United Kingdom. Valitus on toimitettava 42 päivän kuluessa RBS plc:n viimeisen järjestelyyn liittyvän tiedonannon julkaisemisesta (jonka arvioidaan tapahtuvan tai niillä main (viimeisen Gazette-sanomalehdissä ilmestyvän tiedonannon julkaisupäivä)). Käytäntönsä mukaan tuomioistuin ottaa todennäköisesti huomioon myös muut järjestelyä koskevat vastalauseet, jotka joko toimitetaan kirjallisina järjestelyn hyväksymistä koskevan päätöksen tuomioistuinkäsittelyyn tai esitetään siellä henkilökohtaisesti. 4. Mille yhtiöille RBS plc:n arvopaperit ja talletukset siirretään? Kyseiset RBS plc:n IPED-liiketoimintaan liittyvät talletukset ja arvopaperit on tarkoitus siirtää RBS plc:ltä BNP Paribasille järjestelyn ehtojen mukaan. Kyseiset IPED-liiketoimintaan liittyvät strukturoidut talletukset (ja tietyt niihin liittyvät sopimukset) on tarkoitus siirtää BNP Paribasille (mikäli kyseisiä strukturoituja talletuksia ei ole maksettu takaisin ennen järjestelyn toteuttamista). Siirrettävien strukturoitujen talletusten, jotka aiemmin kuuluivat Yhdistyneen kuningaskunnan rahoituspalveluiden korvausjärjestelmän (Financial Services Compensation Scheme, FSCS ( Yhdistyneen kuningaskunnan korvausjärjestelmä )) piiriin, odotetaan täyttävän Ranskan talletussuojajärjestelmän ( Ranskan talletussuojajärjestelmä ) mukaiset ehdot. Lisätietoja on jäljempänä. Heti kyseisten IPED-arvopaperien (ja tiettyjen niihin liittyvien sopimusten) siirryttyä BNP Paribasille niiden liikkeseenlaskijan rooli siirtyy järjestelyn ehtojen mukaisesti BNP Paribas Arbitrage Issuance B.V.:lle ( BNPP IBV ), joka on BNP Paribasin kokonaan omistama tytäryhtiö. Täten tunnustetaan BNPP IBV:n toimivan BNP Paribasin liikkeeseenlaskijayhtiönä. BNP Paribas takaa jatkossa kaikki BNPP IBV:n siirretyistä IPED-arvopapereista janiihin liittyvistä sopimuksista johtuvat velvoitteet (mikäli kyseisiä arvopapereita ei ole toteutettu, lunastettu tai takaisinostettu ja peruutettu ennen järjestelyn toteuttamista). Edellä kuvatut talletusten ja arvopaperien (ja tiettyjen niihin liittyvien sopimusten) siirrot ovat ehdotetut siirrot. 5. Miten asianosaisille ilmoitetaan järjestelystä? Yhdistyneen kuningaskunnan rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomaisen hyväksymä tiedonanto ( tiedonanto ) tullaan julkaisemaan The London Gazette-, The Edinburgh Gazette- ja The Belfast Gazette sanomalehdissä sekä The Times-, The Scotsman- ja Financial Times sanomalehdissä (mukaan lukien kansainväliset painokset Amerikan painosta lukuun ottamatta). Myös selvitysjärjestelmille tarkoitettu ilmoitus on laadittu, ja se tullaan jakamaan kaikille asianosaisille selvitysjärjestelmille. Page 2/6

3 Järjestelyn kaikki ehdot sisältävä asiakirja ( järjestelyasiakirja ) ja järjestelyn keskeisten ehtojen tiivistelmä ( järjestelyn tiivistelmä ), joihin tiedonannossa viitataan, ovat saatavina veloituksetta lähettämällä sähköpostia osoitteeseen FSMAResponseTeamRBS@rbs.com, ottamalla yhteyttä RBS-tuotteiden yhteyshenkilöönne tai kirjoittamalla osoitteeseen Pieter- Reinier Maat, Global Head of IPED Client Management, The Royal Bank of Scotland, 135 Bishopsgate, London, EC2M 3UR, UK. Tiedonanto, järjestelyasiakirja, järjestelyn tiivistelmä, Deed of Guarantee asiakirja, jonka BNP Paribas laatii [joka BNP Paribasin on tarkoitus laatia] järjestelyn yhteydessä, sekä Deed of Irrevocable Offer asiakirja, jonka BNP Paribas ja BNPP IBV laativat joka BNP Paribasin ja BNPP IBV:n on tarkoitus laatia järjestelyn yhteydessä, ja tietyt muut sitoumukset, jotka BNP Paribas ja BNPP IBV antavat jotka BNP Paribasin ja BNPP IBV:n on tarkoitus antaa järjestelyn yhteydessä (mukaan lukien tiettyihin tallettajien nostooikeuksiin liittyvä sitoumus, jonka BNP Paribas antaa joka BNP Paribasin on tarkoitus antaa), ovat (tai tulevat pian olemaan) saatavina myös Internet-sivuillamme osoitteessa 6. Milloin järjestely tulee voimaan? Järjestelyn hyväksymistä koskeva tuomioistuinkäsittely on tarkoitus pitää tuomioistuimessa torstaina Edellyttäen, että tuomioistuin antaa järjestelystä hyväksyvän päätöksen, järjestelyn on tarkoitus tulla voimaan maanantaina tai muuna RBS plc:n ja BNP Paribasin kirjallisesti sopimana päivänä sen jälkeen ( voimaantulopäivä ). Lopullisen tuomioistuinkäsittelyn päivän tai voimaantulopäivän mahdollinen muutos ilmoitetaan Internet-sivullamme osoitteessa 7. Mitä tästä tiedotteesta seuraa välittömästi? IPED-liiketoimintaan liittyvät siirrettävät varat ja velat pysyvät RBS plc:llä voimaantulopäivään saakka. Liiketoimintanne päivittäinen hoitaminen ja tuki jatkuu entiseen tapaan. Voitte edelleen asioida ja hoitaa liiketoimianne RBS plc:n ja BNP Paribasin paikallisten edustajien kanssa kuten tähänkin asti. RBS-tuotteiden yhteyshenkilö vastaa mielellään kysymyksiinne ja antaa lisätietoja tai voitte myös kirjoittaa osoitteeseen Pieter- Reinier Maat, Global Head of IPED Client Management, The Royal Bank of Scotland, 135 Bishopsgate, London, EC2M 3UR, UK. Jos haluatte esittää järjestelyä koskevan vastalauseen, pyydämme teitä ottamaan yhteyttä RBS-tuotteiden yhteyshenkilöönne tai katsomaan edellä esitettyjä tarkempia tietoja. 8. Jatkuuko kaupankäynti RBS plc:n liikkeeseenlaskemilla arvopapereilla tämän tiedotteen jälkeen? Toiminta jatkuu tavalliseen tapaan. BNP Paribas (tai sen tytäryhtiö) toimii jo kyseisten arvopaperien markkinatakaajana ja haluaa tarjota kyseisten arvopaperien haltijoille ensiluokkaista post-sale-palvelua. BNP Paribas (tai sen tytäryhtiö) tarjoaa totuttua laadukasta palvelua voimaantulopäivän jälkeen. 9. Ilmoitetaanko RBS plc:n vastaanottamien strukturoitujen talletusten hinnat myös tämän tiedotteen jälkeen? Toiminta jatkuu tavalliseen tapaan. RBS plc tarjoaa totuttua laadukasta palvelua siihen päivään asti, jona järjestely tulee voimaan. BNP Paribas haluaa tarjota kyseisten strukturoitujen talletusten haltijoille ensiluokkaista post-sale-palvelua ja totuttua laadukasta palvelua voimaantulopäivän jälkeen. 10. Miten selvitän, siirtyvätkö omistamani arvopaperit tai strukturoidut talletukset järjestelyssä? Tarkemmat tiedot siirrettäviksi aiotuista arvopapereista ja strukturoiduista talletuksista ovat Internet-osoitteessa Page 3/6

4 11. Mitä tapahtuu, jos arvopaperini eivät ole luettelossa eikä BNPP IBV:n ole tarkoitus ryhtyä liikkeeseenlaskijaksi? Liikkeeseenlaskija on edelleen RBS plc. 12. Mitä tapahtuu, jos strukturoidut talletukseni eivät ole luettelossa eikä BNP Paribasin ole tarkoitus ryhtyä talletusten vastaanottajaksi? Talletusten vastaanottaja on edelleen RBS plc. 13. Onko ehdotetuista siirroista ilmoitettu asiaankuuluville sääntelyviranomaisille? RBS plc on neuvotellut ehdotetuista siirroista asiaankuuluvien sääntelyviranomaisten kanssa mukaan lukien Yhdistyneen kuningaskunnan Financial Conduct Authority (FCA) ja Yhdistyneen kuningaskunnan Prudential Regulatory Authority (PRA). BNP Paribas on neuvotellut ehdotetuista siirroista seuraavien sääntelyviranomaisten kanssa: Euroopan keskuspankki (EKP), Ranskan Autorité de Contrôle Prudentiel et de Résolution (ACPR) ja Ranskan Autorité des marchés financiers (AMF). Kyseiset sääntelyviranomaiset osallistuvat jatkossa tarpeen mukaan ehdotettujen siirtojen etenemiseen ja loppuunsaattamiseen. Ennen loppuunsaattamista sekä EKP:ltä että PRA:lta on saatava sääntelyssä edellytetty todistus. 14. Aiheuttavatko ehdotetut siirrot muutoksia arvopaperien ehdoissa, lopullisissa ehdoissa tai hinnoitteluliitteissä esitettyihin laskukaavoihin, joilla koron tai nimellisarvon maksut määritetään? Ehdotetut siirrot eivät aiheuta muutoksia arvopaperien ehdoissa, lopullisissa ehdoissa tai hinnoitteluliitteissä esitettyihin laskukaavoihin, joilla koron tai nimellisarvon maksut määritetään. Osana kohdan VII mukaista järjestelyä on tarkoitus tehdä muutoksia sellaisten arvopaperien ja strukturoitujen talletusten ehtoihin, joiden liikkeeseenlaskijaksi tai talletuksen vastaanottajaksi (tapauksen mukaan) kyseisen BNP Paribasin yhtiön on tarkoitus ryhtyä järjestelyn seurauksena, sekä tiettyihin RBS plc:n solmimiin, kyseisiin arvopapereihin ja strukturoituihin talletuksiin liittyviin sopimuksiin. Muutosten tarkoitus on saattaa voimaan järjestely ja muun muassa lieventää mahdollisia haitallisia vaikutuksia, jotka kohdistuvat RBS plc:n arvopaperien tai strukturoitujen talletusten haltijoihin. Tehtävät muutokset voivat perustua esimerkiksi siihen, että asiaankuuluvan kyseisen BNP Paribas -yhtiön kotipaikka on eri maassa kuin RBS plc:n kotipaikka ja että siihen saatetaan soveltaa eri oikeudenkäyttöalueen maksukyvyttömyysmenettelyä. Tarkempia tietoja ehdotetuista muutoksista kussakin tapauksessa on järjestelyasiakirjan pykälässä 9 ja kohdissa C ja D. 15. Vaikuttavatko ehdotetut siirrot hintaan, jonka BNP Paribas tai sen tytäryhtiö taikka RBS plc on valmis tarjoamaan arvopapereistani tai strukturoiduista talletuksistani ennen voimaantulopäivää? Ehdotettujen siirtojen ei odoteta muuttavan hintaa, jonka BNP Paribas (tai sen tytäryhtiö) taikka RBS plc tapauskohtaisesti ja osana tavanomaisia markkinatakaustoimiaan tarjoaa kyseisistä arvopapereista tai strukturoiduista talletuksista ennen voimaantulopäivää. 16. Vaikuttaako odotettu liikkeeseenlaskijan tai talletuksen vastaanottajan vaihtuminen hintaan, jonka BNP Paribas tai sen tytäryhtiö on valmis tarjoamaan arvopapereistani tai strukturoiduista talletuksistani voimaantulopäivän jälkeen? Odotettu liikkeeseenlaskijan tai talletuksen vastaanottajan vaihtuminen saattaa muuttaa arvopapereista tai strukturoiduista talletuksista voimaantulopäivän jälkeen saatavaa hintaa RBS plc:n ja BNP Paribasin luottokelpoisuudessa miellettyjen erojen vuoksi. RBS plc ja BNP Paribas eivät kuitenkaan arvele odotetun liikkeeseenlaskijan tai talletuksen vastaanottajan vaihtumisen olevan sijoittajille haitallista heti siirtämisen jälkeen. RBS plc ei voi antaa takeita arvopapereista tai strukturoiduista talletuksista saatavasta hinnasta, ja järjestelyn toteuttamisen jälkeen hinnassa kuvastuu se, että BNP Paribas on arvopaperien osalta talletuksen vastaanottaja tai takaaja (tapauskohtaisesti). Page 4/6

5 Nykyisen tilanteen mukaan kyseisten arvopaperien tai strukturoitujen talletusten markkinahintoihin saattavat vaikuttaa useat tekijät, muiden muassa kyseisten arvopaperien tai strukturoitujen talletusten kohde-etuutena olevien varojen arvo sekä vallitseva markkinatilanne, joista kukin voi vaikuttaa arvopaperien tai strukturoitujen talletusten arvoon. 17. Aiheuttaako siirto jonkin veron realisoitumisen omistamieni RBS plc:n arvopaperien osalta tai lisääkö se muuten omistamistani arvopapereista maksettavan veron määrää? On suositeltavaa, että selvitätte veroasiantuntijan avustuksella, millaisia veroseuraamuksia teille aiheutuu yhdellä tai useammalla oikeudenkäyttöalueella, jolla olette jonkin siirtoveron alainen omistamienne RBS plc:n arvopapereita koskevan kohdan VII mukaisen järjestelyn perusteella. Jos kohtuullinen arvionne on, että siirroista aiheutuu teille haitallisia veroseuraamuksia, teillä saattaa normaalioloissa olla oikeus kohdan VII mukaisen järjestelyn ehtojen mukaan asianmukaiset todisteet esittämällä pyytää RBS plc:tä tai BNPP IBV:tä ostamaan IPED-arvopaperinne niiden keskimääräisestä markkina-arvosta (spread-vapaasti), edellyttäen, että kyseinen pyyntö on tehty ennen voimaantulopäivää tai tehdään 60 pankkipäivän kuluessa voimaantulopäivästä. 18. Miten ehdotetut siirrot vaikuttavat RBS plc:n luottoluokitukseen? Ehdotetut siirrot on suunniteltu niin, että ne eivät vaikuta RBS plc:n luottoluokituksiin. 19. Miten ehdotetut siirrot vaikuttavat BNP Paribasin luottoluokitukseen? Ehdotetut siirrot on suunniteltu niin, että ne eivät vaikuta BNP Paribasin luottoluokituksiin. 20. Aiheuttavatko ehdotetut siirrot muutoksia asioinnissa RBS plc:lle talletuksia tehneiden Yhdistyneen kuningaskunnan sijoitusohjelmien hoitajien kanssa? Yhdistyneen kuningaskunnan sijoitusohjelmien hoitajiin liittyvä asiakaspalvelu jatkuu entiseen tapaan, vaikka BNP Paribasista tulee talletusten vastaanottaja kyseisten kohde-etuusohjelmien osalta. 21. Mitä eroa on Yhdistyneen kuningaskunnan rahoituspalveluiden korvausjärjestelmällä ja Ranskan talletussuojajärjestelmällä? Mikäli vaadittavat kriteerit täyttyvät, RBS plc:n vastaanottamat strukturoidut talletukset kuuluvat Yhdistyneen kuningaskunnan rahoituspalveluiden korvausjärjestelmän piiriin ja BNP Paribasin vastaanottamat strukturoidut talletukset Ranskan talletussuojajärjestelmän piiriin (vaikka talletusten vastaanottajaksi ryhtyykin BNP Paribasin Lontoon sivuliike). On tärkeää huomata, että Yhdistyneen kuningaskunnan rahoituspalveluiden korvausjärjestelmää sovelletaan ainoastaan RBS plc:n maksulaiminlyönnin yhteydessä ja Ranskan talletussuojajärjestelmää ainoastaan BNP Paribasin maksulaiminlyönnin yhteydessä. Euroopan lainsäädännön harmonisoinnin tuloksena kahden talletussuojajärjestelyn, pois lukien punnan ja euron vaihtokurssin muutokset (kuvailtu alla), Yhdistyneen kuningaskunnan korvausjärjestelmän ja Ranskan talletussuojajärjestelmän yksityiskohdat, mukaan lukien vaadittavat kriteerit, eivät olennaisin osin eroa toisistaan. On odotettavissa, että aiemmin Yhdistyneen kuningaskunnan korvausjärjestelmän kattamat siirtyvät strukturoidut talletukset suojataan Ranskan talletussuojajärjestelmän kautta. Tiivistäen ja asti enimmäissuojataso Yhdistyneen kuningaskunnan rahoituspalveluiden korvausjärjestelmässä on Englannin puntaa ja Ranskan talletussuojajärjestelmässä euroa. Talletussuojan lakisääteisestä tasosta säädetään EU:n talletusten vakuusjärjestelmistä annetussa direktiivissä ( talletussuojadirektiivi ), joka uusittiin viime vuonna. Talletussuojadirektiivissä määrätään, että kaikissa EU:n jäsenvaltioissa talletukset on suojattava euroon asti. Page 5/6

6 Yhdistyneen kuningaskunnan rahoituspalveluiden korvausjärjestelmän nykyinen suojaustaso on asetettu vuonna 2010 tuolloin euroa vastaavaksi. Uusi suojaustaso on asetettava nykyisen vallinneen vaihtokurssin mukaan. Koska Englannin punnan kurssi on vahva suhteessa euroon, Yhdistyneen kuningaskunnan rahoituspalveluiden korvausjärjestelmän nykyinen lakisääteisen järjestelmän mukainen suojaustaso tulee pienenemään. Sen vuoksi PRA on muuttanut Yhdistyneen kuningaskunnan rahoituspalveluiden korvausjärjestelmän mukaiseksi suojaustasoksi Englannin puntaa (jota sovelletaan suojan piirissä oleviin talletuksiin alkaen). Talletussuojadirektiivissä määrätään, että PRA:n on tarkistettava Yhdistyneen kuningaskunnan rahoituspalveluiden korvausjärjestelmän suojaustaso joka viides vuosi ja pyrittävä toteuttamaan mahdolliset tulevat muutokset siten, että tallettajille aiheutuu mahdollisimman vähän häiriöitä. Nykyinen Englannin punnan raja pysyy todennäköisesti samana seuraavaan tarkistukseen asti, paitsi jos esiintyy ennakoimattomia tapahtumia, esimerkiksi merkittäviä valuuttakurssin vaihteluita. BNP Paribasin maksulaiminlyönnin yhteydessä Ranskan talletussuojajärjestelmää sovelletaan kyseisen järjestelmän kriteerit täyttäviin talletuksiin. Kyseisen operaattorin Ranskan talletussuojajärjestelmän mukaan maksamat euromäärät saattavat olla pienempiä kuin Englannin puntaa (tai Englannin puntaa, jos BNP Paribasin maksulaiminlyönti tapahtuisi ennen ) kulloisenkin Englannin punnan ja euron välisen vaihtokurssin vuoksi. Sellaisessa tilanteessa RBS plc hyvittää kyseisille kriteerit täyttäville tallettajille erotuksen, joka lasketaan järjestelyasiakirjassa esitettyjen tietojen perusteella. Lisätietoja talletussuojajärjestelystä ja yllä mainitusta sitoumuksesta järjestelyasiakirjan kohdasta Mitä vaihtoehtoja minulla on, jos minulla on jo talletuksia sekä RBS plc:ssä että BNP Paribasissa ja arvelen, että järjestely heikentää oikeuksiani? Jos järjestely heikentää talletussuojaan liittyviä oikeuksianne ja haluatte vähentää BNP Paribasissa olevien talletustenne määrää, voitte normaalioloissa asianmukaiset todisteet esittämällä mahdollisesti käyttää talletuksen nosto-oikeuttanne keskimääräisestä markkinakurssista (spread-vapaasti), edellyttäen, että tällaisia oikeuksia käytetään 60 pankkipäivän kuluessa järjestelyn talletusten siirtämisestä. Lisätietoja on BNP Paribasin tuomioistuimelle antamassa sitoumuksessa, jonka ehdot ovat (tai tulevat pian olemaan) kotisivuillamme osoitteessa Miten saan tiedon siirrettäväksi suunniteltujen arvopaperien ja strukturoitujen talletusten siirron voimaantulopäivästä? Lisää tiedotteita annetaan kohdan VII mukaisen järjestelyn hyväksymistä koskevan päätöksen tuomioistuinkäsittelyn päivänä, jonka on tarkoitus olla torstai , tai niillä main. Päivitetty: Page 6/6

Kysymyksiä ja vastauksia yksityisasiakkaiden IPED-tuotteista (Investor Products and Equity Derivatives, IPED )

Kysymyksiä ja vastauksia yksityisasiakkaiden IPED-tuotteista (Investor Products and Equity Derivatives, IPED ) Kysymyksiä ja vastauksia yksityisasiakkaiden IPED-tuotteista (Investor Products and Equity Derivatives, IPED ) The Royal Bank of Scotland plc:n liikkeeseenlaskemia IPED-arvopapereita ja sen vastaanottamia

Lisätiedot

Tiedote sijoittajille

Tiedote sijoittajille Tiedote sijoittajille Tietoja The Royal Bank of Scotland plc:n liikkeeseenlaskemia IPED-arvopapereita ja sen vastaanottamia IPEDtalletuksia koskevasta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu-

Lisätiedot

Tiedote sijoittajille

Tiedote sijoittajille Tiedote sijoittajille Tietoja The Royal Bank of Scotland plc:n liikkeeseenlaskemia IPED-arvopapereita ja sen vastaanottamia IPEDtalletuksia koskevasta Yhdistyneen kuningaskunnan vuoden 2000 rahoituspalvelu-

Lisätiedot

SIIRTOJÄRJESTELYN YHTEENVETO

SIIRTOJÄRJESTELYN YHTEENVETO HENKIVAKUUTUS- JA JÄLLEENVAKUUTUSLIIKETOIMINNAN SIIRTO FINANCIAL ASSURANCE COMPANY LIMITED:LTÄ JA PITKÄAIKAISVAKUUTUSTEN JÄLLEENVAKUUTUSLIIKETOIMINNAN SIIRTO FINANCIAL INSURANCE COMPANY LIMITED:LTÄ AXA

Lisätiedot

Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa

Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa Etusivu Ajankohtaista Aspo-konsernin tiedotteet Pörssitiedotteet Aspo suunnittelee hybridilainan liikkeeseenlaskua ja ilmoittaa tarjouksesta ostaa takaisin liikkeessä olevaa hybridilainaa ASPO Oyj PÖRSSITIEDOTE

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 2. joulukuuta 2009 (OR. fr) 15979/09 FISC 154

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 2. joulukuuta 2009 (OR. fr) 15979/09 FISC 154 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. joulukuuta 2009 (OR. fr) 15979/09 SC 154 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Ruotsin kuningaskunnalle ja Ison-Britannian

Lisätiedot

Asetus hyödyllisyysmallioikeudesta annetun asetuksen muuttamisesta

Asetus hyödyllisyysmallioikeudesta annetun asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 1995 Asetus hyödyllisyysmallioikeudesta annetun asetuksen muuttamisesta Kauppa- ja teollisuusministerin esittelystä muutetaan hyödyllisyysmallioikeudesta 5 päivänä

Lisätiedot

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JA JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1. Sopijapuolet 1.1 Järvenpään kaupunki 0126541-4 PL

Lisätiedot

Tiedote yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisista tiedonsiirroista sopimuksettoman brexitin tapauksessa

Tiedote yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisista tiedonsiirroista sopimuksettoman brexitin tapauksessa Tiedote yleisen tietosuoja-asetuksen mukaisista tiedonsiirroista sopimuksettoman brexitin tapauksessa Annettu 12. helmikuuta 2019 Johdanto Jos ETA ja Yhdistynyt kuningaskunta eivät pääse sopimukseen (sopimukseton

Lisätiedot

Kysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta

Kysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta Kysymyksiä ja vastauksia jakautumisesta Mitkä ovat keskeisimmät perustelut osittaisjakautumiselle? Qt- ja Kotimaa-liiketoimintojen johtaminen ja kehittäminen sekä rahoitustarpeet eroavat toisistaan erilaisen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. helmikuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. helmikuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0383 (NLE) 5530/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AGRI 31 AGRILEG 16 COMER 9 NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan

Lisätiedot

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)

Lisätiedot

A8-0373/5. Perustelu

A8-0373/5. Perustelu 7.12.2016 A8-0373/5 5 Johdanto-osan 7 kappale (7) Toimivaltaisten viranomaisten olisi määriteltävä julkisessa henkilöliikenteessä sovellettavien julkisen palvelun velvoitteiden eritelmät. Tällaisten eritelmien

Lisätiedot

TIEDONANTO. Erovalmistelut eivät kosketa ainoastaan EU:ta ja kansallisia viranomaisia vaan myös yksityisiä tahoja.

TIEDONANTO. Erovalmistelut eivät kosketa ainoastaan EU:ta ja kansallisia viranomaisia vaan myös yksityisiä tahoja. EUROOPAN KOMISSIO RAHOITUSVAKAUDEN, RAHOITUSPALVELUJEN JA PÄÄOMAMARKKINAUNIONIN PÄÄOSASTO Bryssel, 8. helmikuuta 2018 TIEDONANTO YHDISTYNEEN KUNINGASKUNNAN ERO EUROOPAN UNIONISTA JA PANKKI- JA MAKSUPALVELUJA

Lisätiedot

Tarjouspyyntö n:o MARKT/2003/[viitenro]/B: Arviointi ja vaikutusten arviointi sisämarkkinoiden alalla HAKEMUSKAAVAKE

Tarjouspyyntö n:o MARKT/2003/[viitenro]/B: Arviointi ja vaikutusten arviointi sisämarkkinoiden alalla HAKEMUSKAAVAKE HAKEMUSKAAVAKE Arvoisa vastaanottaja Oheisena on tarjous, jonka [tarjoajan nimi] on lähettänyt vastauksena kiinnostuksenilmaisupyyntöön MARKT/2003/10/B arvioinnin ja vaikutusten arvioinnin alalla. Tarjouksen

Lisätiedot

APPORTTISOPIMUS. Savonlinnan kaupungin ja. Savonlinnan Satama Oy:n välillä

APPORTTISOPIMUS. Savonlinnan kaupungin ja. Savonlinnan Satama Oy:n välillä APPORTTISOPIMUS Savonlinnan kaupungin ja Savonlinnan Satama Oy:n välillä APPORTTISOPIMUS Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan sisältöisen apporttisopimuksen (jäljempänä Apporttisopimus

Lisätiedot

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE LISTALLEOTTOESITTEEN PERUSOSAN TÄYDENNYSOSA TEKNISET EHDOT WARRANTEILLE, JOIDEN KOHDE-ETUUTENA ON VALUUTTAKURSSI

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE LISTALLEOTTOESITTEEN PERUSOSAN TÄYDENNYSOSA TEKNISET EHDOT WARRANTEILLE, JOIDEN KOHDE-ETUUTENA ON VALUUTTAKURSSI SOCIÉTÉ GÉNÉRALE LISTALLEOTTOESITTEEN PERUSOSAN TÄYDENNYSOSA TEKNISET EHDOT WARRANTEILLE, JOIDEN KOHDE-ETUUTENA ON VALUUTTAKURSSI Tämä Listalleottoesitteen perusosan täydennysosa ( Täydennysosa ) täydentää

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

Liite 2: ICON Real Estate Fund V - Ilves Ky:n liittymissopimukseen ICON REAL ESTATE FUND V - ILVES KY:N YHTIÖSOPIMUS

Liite 2: ICON Real Estate Fund V - Ilves Ky:n liittymissopimukseen ICON REAL ESTATE FUND V - ILVES KY:N YHTIÖSOPIMUS Liite 2: ICON Real Estate Fund V - Ilves Ky:n liittymissopimukseen ICON REAL ESTATE FUND V - ILVES KY:N YHTIÖSOPIMUS ICON REAL ESTATE FUND V - ILVES KY:N YHTIÖSOPIMUS 1. OSAPUOLET 1.1 Vastuunalainen yhtiömies

Lisätiedot

Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta

Komission ilmoitus. annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 16.12.2014 C(2014) 9950 final Komission ilmoitus annettu 16.12.2014, Komission ohjeet asetuksen (EU) N:o 833/2014 tiettyjen säännösten soveltamisesta FI FI Komission ohjeet

Lisätiedot

VINCIT GROUP OYJ KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017

VINCIT GROUP OYJ KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017 VINCIT GROUP OYJ KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017 I (I) SISÄLLYSLUETTELO 1 VINCIT GROUP -KONSERNIN KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017... 1 2 KANNUSTINJÄRJESTELMÄN PERUSTEET JA LAAJUUS... 1 3 OSAKKEIDEN ILMOITTAMINEN KANNUSTINJÄRJESTELMÄN

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1 (7) SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Allekirjoittaneet Sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan toiminnan ja

Lisätiedot

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen.

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. -sijoitusrahaston säännöt Rahaston säännöt muodostuvat näistä rahastokohtaisista

Lisätiedot

LUOVUTUSSOPIMUS. KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [ ]

LUOVUTUSSOPIMUS. KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [ ] LUOVUTUSSOPIMUS KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [] SOPIMUS [1] LUOVUTUSSOPIMUS 1 Siirron osapuolet 1.1 Luovuttaja Kouvolan kaupunki (y-tunnus xxxx) (jäljempänä Kouvola)

Lisätiedot

AIG Europe Limited siirronsaajille American International Group UK Limited ja AIG Europe SA

AIG Europe Limited siirronsaajille American International Group UK Limited ja AIG Europe SA Vakuutustoiminnan suunniteltu siirtojärjestely siirtäjältä AIG Europe Limited siirronsaajille American International Group UK Limited ja AIG Europe SA vuonna 2000 rahoituspalveluista ja -markkinoista annetun

Lisätiedot

Assistentteihin sovellettavat E-CURIA-SOVELLUKSEN KÄYTTÖEHDOT

Assistentteihin sovellettavat E-CURIA-SOVELLUKSEN KÄYTTÖEHDOT Assistentteihin sovellettavat E-CURIA-SOVELLUKSEN KÄYTTÖEHDOT 1. E-curia on tietokonesovellus, joka mahdollistaa oikeudenkäyntiasiakirjojen jättämisen, tiedoksi antamisen ja konsultoimisen sähköisesti.

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 LUOVUTUSKIRJA 2 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja 1.2. Vastaanottaja 2. TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Sopimusrajoja koskevat ohjeet

Sopimusrajoja koskevat ohjeet EIOPABoS14/165 FI Sopimusrajoja koskevat ohjeet EIOPA Westhafen Tower, Westhafenplatz 1 60327 Frankfurt Germany Tel. + 49 6995111920; Fax. + 49 6995111919; email: info@eiopa.europa.eu site: https://eiopa.europa.eu/

Lisätiedot

Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle

Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle Tausta-aineistoa: Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: Finda Oy:n tytäryhtiön omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle 15. Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle Yhtiön tytäryhtiön

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.3.2014 COM(2014) 140 final KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 294 artiklan 6 kohdan mukaisesti neuvoston ensimmäisessä

Lisätiedot

Toimintojen luovutuspäivä on kello 00:00:01 ( Luovutushetki ).

Toimintojen luovutuspäivä on kello 00:00:01 ( Luovutushetki ). LUOVUTUSSOPIMUS 1 LUOVUTTAJA Wirma Lappeenranta Oy (jäljempänä Yhtiö ) Y-tunnus: 1565217-5 Laserkatu 6 53850 Lappeenranta 2 LUOVUTUKSENSAAJA Lappeenrannan kaupunki (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus 0162193-3

Lisätiedot

POHJOLA FORTUM AUTOCALL 11/2012 LAINAKOHTAISET EHDOT

POHJOLA FORTUM AUTOCALL 11/2012 LAINAKOHTAISET EHDOT POHJOLA FORTUM AUTOCALL 11/2012 LAINAKOHTAISET EHDOT Nämä Lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä Pohjola Pankki Oyj:n 28.5.2012 päivätyn ja julkaistun sekä 31.5.2012 ja 1.8.2012 täydennetyn joukkovelkakirjaohjelman

Lisätiedot

LIITE 1 OSTOTARJOUKSEN EHDOT. Ostotarjouksen kohde

LIITE 1 OSTOTARJOUKSEN EHDOT. Ostotarjouksen kohde LIITE 1 OSTOTARJOUKSEN EHDOT Ostotarjouksen kohde Aspocomp Group Oyj ( Tarjouksentekijä tai Yhtiö ) tarjoutuu tämän Ostotarjouksen mukaisin ehdoin ostamaan kaikki Yhtiön 1.12.2006 liikkeeseen laskemat

Lisätiedot

Sijoitusesite. ELTEL AB liikkeeseenlaskija yhtiötunnus 556728-6652, kotipaikka: Tukholma, Ruotsi www.eltelgroup.com

Sijoitusesite. ELTEL AB liikkeeseenlaskija yhtiötunnus 556728-6652, kotipaikka: Tukholma, Ruotsi www.eltelgroup.com 1 (5) Sijoitusesite ELTEL AB liikkeeseenlaskija yhtiötunnus 556728-6652, kotipaikka: Tukholma, Ruotsi www.eltelgroup.com YRITYSTODISTUSOHJELMA 100 MILJOONAA EUROA Sopimus yritystodistusten liikkeeseenlaskemisesta

Lisätiedot

SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA

SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA luonnos 11.8.2014 SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA 1. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Vakka Suomen Sanomain kuntayhtymä (jäljempänä kuntayhtymä )

Lisätiedot

3. Näissä ohjeissa määritetään yksityiskohtaisesti, mitä tietoja EKP edellyttää ilmoituksen sisältävän.

3. Näissä ohjeissa määritetään yksityiskohtaisesti, mitä tietoja EKP edellyttää ilmoituksen sisältävän. DANIÈLE NOUY Valvontaelimen puheenjohtaja ECB-PUBLIC Merkittävien laitosten johdolle Frankfurt am Mainissa 28.7.2017 Ohjeet järjestävän laitoksen tai alullepanevan laitoksen toteuttamaan liiketoimeen liittyvää

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA

KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA 2 (5) 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä Kannuksen kaupunki (Y-tunnus: 0178455-6 ) 1.2 Ostaja Kokkolan kaupunki (Y-tunnus 0179377-8 ) 2 SOPIMUKSEN

Lisätiedot

Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: PHP Holding Oy:n omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle

Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: PHP Holding Oy:n omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle PHP Holding Oy Tausta-aineistoa Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle: PHP Holding Oy:n omistamien DNA Oyj:n osakkeiden myynti Telenor Mobile Holding AS:lle 5. Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle yhtiön

Lisätiedot

Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle

Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle Ei julkistettavaksi tai levitettäväksi Yhdysvaltoihin, Kanadaan, Australiaan, Hongkongiin, Etelä-Afrikkaan tai Japaniin. Suunnattu osakeanti Tremoko Oy Ab:lle Digitalist Group Oyj:n ( Digitalist Group

Lisätiedot

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen.

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. -sijoitusrahaston säännöt Rahaston säännöt muodostuvat näistä rahastokohtaisista

Lisätiedot

Asianosaisten edustajiin sovellettavat E-CURIA-SOVELLUKSEN KÄYTTÖEHDOT

Asianosaisten edustajiin sovellettavat E-CURIA-SOVELLUKSEN KÄYTTÖEHDOT Asianosaisten edustajiin sovellettavat E-CURIA-SOVELLUKSEN KÄYTTÖEHDOT 1. E-curia on tietokonesovellus, joka mahdollistaa oikeudenkäyntiasiakirjojen jättämisen, tiedoksi antamisen ja konsultoimisen sähköisesti.

Lisätiedot

Pohjola. Suunniteltu merkintäoikeusanti

Pohjola. Suunniteltu merkintäoikeusanti Pohjola Suunniteltu merkintäoikeusanti 2009 Rajoitusteksti: Tätä asiakirjaa ei saa levittää tai lähettää Yhdysvaltoihin, Australiaan, Kanadaan tai Japaniin. Tässä asiakirjassa esitetyt tiedot eivät ole

Lisätiedot

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN JA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN välillä [. päivänä kuuta 2017] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 8.4.2009 KOM(2009) 169 lopullinen 2009/0053 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS järjestelystä keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi jäsenvaltioiden maksutaseille

Lisätiedot

sama kuin liikkeeseenlaskijan muilla vakuudettomilla sitoumuksilla Nordea Pankki Suomi Oyj:n Structured Products -yksikkö

sama kuin liikkeeseenlaskijan muilla vakuudettomilla sitoumuksilla Nordea Pankki Suomi Oyj:n Structured Products -yksikkö Lainakohtaiset ehdot Nordea Pankki Suomi Oyj 11/2003 Erillisjoukkovelkakirjalaina Nordea Pankki Suomi Oyj:n joukkovelkakirjaohjelman lainakohtaiset ehdot Nämä lainakohtaiset ehdot muodostavat yhdessä Nordea

Lisätiedot

Unionin tuomioistuin antoi ratkaisunsa asiassa C-307/10 IP Translator ja vastasi esitettyihin kysymyksiin seuraavasti:

Unionin tuomioistuin antoi ratkaisunsa asiassa C-307/10 IP Translator ja vastasi esitettyihin kysymyksiin seuraavasti: Yleinen tiedonanto asiassa IP Translator annetun tuomion täytäntöönpanosta v1.2, 20. helmikuuta 2014 1 Unionin tuomioistuin antoi 19.6.2012 ratkaisunsa asiassa C-307/10 IP Translator ja vastasi esitettyihin

Lisätiedot

ASIAKASVAROJEN SÄILYTTÄMINEN ELITE ALFRED BERGISSA. voimassa alkaen

ASIAKASVAROJEN SÄILYTTÄMINEN ELITE ALFRED BERGISSA. voimassa alkaen ASIAKASVAROJEN SÄILYTTÄMINEN ELITE ALFRED BERGISSA voimassa 21.9.2018 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1 TARKOITUS JA SÄÄDÖSTAUSTA 3 2 ASIAKASVAROJEN SÄILYTTÄMINEN 3 2.1 Rahavarat 3 2.2 Suomalaiset rahasto-osuudet

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 12.1.2012 2011/0204(COD) TARKISTUKSET 28-38 Lausuntoluonnos Elena Băsescu (PE475.906v01-00) eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä

Lisätiedot

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen 400.000 kappaleeseen Suomessa liikkeeseen laskettavia ostowarrantteja, joiden kohde-etuutena on

SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE. liittyen 400.000 kappaleeseen Suomessa liikkeeseen laskettavia ostowarrantteja, joiden kohde-etuutena on SOCIÉTÉ GÉNÉRALE HINNOITTELULIITE liittyen 400.000 kappaleeseen Suomessa liikkeeseen laskettavia ostowarrantteja, joiden kohde-etuutena on BRENT BLEND CRUDE OIL futuuri Päättymispäivänä automaattisesti

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta 10.4.2019 A8-0464/62 62 Johdanto-osan 14 kappale (14) Tämä asetus olisi pantava täytäntöön työohjelmilla. Koska työohjelmien tavoitteet ovat keskipitkän tai pitkän aikavälin tavoitteita ja koska niissä

Lisätiedot

Luonnos 1(6) LUOVUTUSSOPIMUS. LUOVUTTAJA Imatran kaupunki, (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus Virastokatu 2, Imatra

Luonnos 1(6) LUOVUTUSSOPIMUS. LUOVUTTAJA Imatran kaupunki, (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus Virastokatu 2, Imatra Luonnos 1(6) LUOVUTUSSOPIMUS LUOVUTTAJA Imatran kaupunki, (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus 0159216-7 Virastokatu 2, 55100 Imatra LUOVUTUKSENSAAJA Saimaan Tukipalvelut Oy, (jäljempänä Yhtiö ) Y-tunnus 0162017-2

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0220 (NLE) 10974/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: WTO 196 SERVICES 21 FDI 17 CDN 13 NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan

Lisätiedot

FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT)

FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT) 1. Likvidit varat 1.1. Yleiset huomautukset FI LIITE XIII MAKSUVALMIUTTA KOSKEVA RAPORTOINTI (OSA 1(5): LIKVIDIT VARAT) 1. Tämä on yhteenvetotaulukko, johon kootaan asetuksen (EU) N:o 575/2013 412 artiklan

Lisätiedot

Enintään 22.280.000 uuden Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n Osakkeen Suunnatun osakeannin tulos

Enintään 22.280.000 uuden Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n Osakkeen Suunnatun osakeannin tulos Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj (LSE: TALV LN; Nasdaq OMX Helsinki: TLV) TÄTÄ TIEDOTETTA EI SAA JULKAISTA TAI MUUTOIN LEVITTÄÄ SUORAAN TAI VÄLILLISESTI YHDYSVALLOISSA, KANADASSA, JAPANISSA, AUSTRALIASSA,

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.9.2015 COM(2015) 426 final 2015/0190 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön TRIPS-neuvostossa ja yleisneuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen lisäeläketurvan

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.4.2015 COM(2015) 149 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE arvopapereiden yleisölle tarjoamisen tai kaupankäynnin kohteeksi ottamisen yhteydessä julkistettavasta

Lisätiedot

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2016 COM(2016) 620 final ANNEX 1 LIITE ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden ja Sveitsin valaliiton välisellä eurooppalaisia satelliittinavigointiohjelmia

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.2.2018 C(2018) 775 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 19.2.2018, ylimääräisten tullien käyttöön ottamisesta tiettyjen Amerikan yhdysvalloista peräisin olevien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti)

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI. (ETA:n kannalta merkityksellinen teksti) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.12.2016 COM(2016) 798 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUKSEKSI eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän

Lisätiedot

asuntoluottodirektiivin mukaisista luotonvälittäjiä koskevista notifikaatioista

asuntoluottodirektiivin mukaisista luotonvälittäjiä koskevista notifikaatioista EBA/GL/2015/19 19.10.2015 Ohjeet asuntoluottodirektiivin mukaisista luotonvälittäjiä koskevista notifikaatioista 1 1. Noudattamista ja ilmoittamista koskevat velvoitteet Näiden ohjeiden asema 1. Tämä asiakirja

Lisätiedot

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0268 (COD) SN 1316/14 LIMITE ILMOITUS Asia: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o.../20.., annettu...,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 4. marraskuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0288 (NLE) 14521/1/14 REV 1 SC 163 ECON 944 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Lisätiedot

Täydentävät säännöt 1. Sisällys. - Oikeusapupyyntö (1 3 artikla) Maksuton oikeudenkäynti (4 ja 5 artikla)...000

Täydentävät säännöt 1. Sisällys. - Oikeusapupyyntö (1 3 artikla) Maksuton oikeudenkäynti (4 ja 5 artikla)...000 Täydentävät säännöt 1 Sisällys I luku II luku III luku - Oikeusapupyyntö (1 3 artikla)...000 - Maksuton oikeudenkäynti (4 ja 5 artikla)...000 - Ilmoitus todistajan tai asiantuntijan väärästä valasta (6

Lisätiedot

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde

Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 98/34/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen välinen suhde 1. JOHDANTO Tämän asiakirjan

Lisätiedot

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ (Perustettu ja rekisteröity Suomessa y-tunnuksella 1847894-2)

TALVIVAARAN KAIVOSOSAKEYHTIÖ OYJ (Perustettu ja rekisteröity Suomessa y-tunnuksella 1847894-2) TÄMÄ ASIAKIRJA ON TÄRKEÄ JA EDELLYTTÄÄ VÄLITÖNTÄ HUOMIOTA. Tässä asiakirjassa kuvataan Päätös, josta äänestetään Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj:n ( Yhtiö ) 27.1.2011 pidettävässä Ylimääräisessä yhtiökokouksessa.

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 3. huhtikuuta 2014 (OR. en) 7911/14 Toimielinten välinen asia: 2014/0079 (NLE) PECHE 147 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Seychellien

Lisätiedot

Georg Mayer, Gilles Lebreton, Marie-Christine Arnautu, Mylène Troszczynski ENF-ryhmän puolesta

Georg Mayer, Gilles Lebreton, Marie-Christine Arnautu, Mylène Troszczynski ENF-ryhmän puolesta 24.3.2019 A8-0447/129 129 6 artikla 3 kohta b alakohta b) kuluttajat ovat kärsineet vähäisen vahingon, ja olisi kohtuutonta jakaa hyvitys heille. Tällaisissa tapauksissa jäsenvaltioiden on varmistettava,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7713/16 COR 1 EF 76 ECOFIN 273 DELACT 64 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut:

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hannu T. Mattila Koulutuspäivä Siirtymäajat ja tietojen käyttölupa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hannu T. Mattila Koulutuspäivä Siirtymäajat ja tietojen käyttölupa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hannu T. Mattila Koulutuspäivä 10.4.2013 Siirtymäajat ja tietojen käyttölupa Sisältö Siirtymäajat Unionin lupa Biosidivalmisteet Käsitellyt esineet Tehoaineen

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 30.10.2018 L 271/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) 2018/1618, annettu 12 päivänä heinäkuuta 2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o

Lisätiedot

Konsolidoitu TEKSTI CONSLEG: 2001O /10/2001. tuotettu CONSLEG-järjestelmällä. Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto.

Konsolidoitu TEKSTI CONSLEG: 2001O /10/2001. tuotettu CONSLEG-järjestelmällä. Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto. FI Konsolidoitu TEKSTI tuotettu CONSLEG-järjestelmällä Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimistossa CONSLEG: 2001O0008 01/10/2001 Sivumäärä: 6 < Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 2. heinäkuuta 206 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 206/026 (NLE) 8523/6 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 34 USA 23 DATAPROTECT 43 RELEX 334 NEUVOSTON PÄÄTÖS rikosten

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 97/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0008 (NLE) 9666/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: ENV 544 COMER 73 MI 452 ONU 72 SAN 221 IND 138 NEUVOSTON

Lisätiedot

Ohjeet Asetuksen (EU) N:o 909/ ja 23 artiklan mukainen viranomaisten välinen yhteistyö

Ohjeet Asetuksen (EU) N:o 909/ ja 23 artiklan mukainen viranomaisten välinen yhteistyö Ohjeet Asetuksen (EU) N:o 909/2014 17 ja 23 artiklan mukainen viranomaisten välinen yhteistyö 28/03/2018 ESMA70-151-294 FI Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 2 2 Tarkoitus... 4 3 Noudattamista ja ilmoittamista

Lisätiedot

INTUSIN TALLETUSTILIEN SOPIMUSEHDOT

INTUSIN TALLETUSTILIEN SOPIMUSEHDOT INTUSIN TALLETUSTILIEN SOPIMUSEHDOT 1. SOPIMUKSEN SISÄLTÖ Määräaikaistalletus on sopimuksessa määriteltyjen ehtojen mukaisesti avattu talletustili. Yhdistys maksaa talletustilille korkoa talletusajan päättyessä,

Lisätiedot

A8-0418/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta. Mietintö

A8-0418/ TARKISTUKSET esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta. Mietintö 7.12.2018 A8-0418/ 001-021 TARKISTUKSET 001-021 esittäjä(t): Talous- ja raha-asioiden valiokunta Mietintö Gabriel Mato A8-0418/2018 Yhteinen arvonlisäverojärjestelmä tietyn kynnyksen ylittäviin tavaroiden

Lisätiedot

EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS,

EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS, 6.7.2013 Euroopan unionin virallinen lehti L 187/17 EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS, annettu 21 päivänä kesäkuuta 2013, kansallisten keskuspankkien keskinäisiä Euroopan keskuspankin pääoman osuuksien siirtoja

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.11.2016 C(2016) 7495 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 24.11.2016, direktiivin (EU) 2015/849 täydentämisestä yksilöimällä suuririskiset kolmannet maat, joilla

Lisätiedot

AIG Europe Limited siirronsaajille American International Group UK Limited. ja AIG Europe SA

AIG Europe Limited siirronsaajille American International Group UK Limited. ja AIG Europe SA Vakuutustoiminnan suunniteltu siirtojärjestely siirtäjältä AIG Europe Limited siirronsaajille American International Group UK Limited ja AIG Europe SA vuonna 2000 rahoituspalveluista ja -markkinoista annetun

Lisätiedot

1 Artikla. Sopimuksen tarkoitus

1 Artikla. Sopimuksen tarkoitus Liite Sopimusteksti SUOMEN TASAVALLAN JA RUOTSIN KUNINGASKUNNAN VÄLINEN SOPIMUS TIETTYIHIN JÄTEVIRTOIHIN KUULUVIEN JÄTTEIDEN SIIRROISTA MAIDEN RA- JA-ALUEILLA 1 Artikla Sopimuksen tarkoitus Tämän sopimuksen

Lisätiedot

implisiittisestä tuesta arvopaperistamistransaktioille

implisiittisestä tuesta arvopaperistamistransaktioille EBA/GL/2016/08 24/11/2016 Ohjeet implisiittisestä tuesta arvopaperistamistransaktioille 1 1. Noudattamista ja ilmoittamista koskevat velvoitteet Näiden ohjeiden asema 1. Tämä asiakirja sisältää ohjeita,

Lisätiedot

ottaa huomioon Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön ja erityisesti sen 28.5 artiklan,

ottaa huomioon Euroopan keskuspankkijärjestelmän ja Euroopan keskuspankin perussäännön ja erityisesti sen 28.5 artiklan, 11.1. L 9/183 EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS (EU) /45, annettu 29 päivänä marraskuuta, kansallisten keskuspankkien keskinäisiä Euroopan keskuspankin pääoman osuuksien siirtoja ja maksetun pääoman tarkistamista

Lisätiedot

ETUOIKEUSASEMAA KOSKEVA SOPIMUS 1. joka liittyy Porin Energian biomassavoimalaitoksen rahoittamiseen. Euroopan investointipankin.

ETUOIKEUSASEMAA KOSKEVA SOPIMUS 1. joka liittyy Porin Energian biomassavoimalaitoksen rahoittamiseen. Euroopan investointipankin. Lopullinen luonnos, päiväys 9. tammikuuta 2019 FI nro 88.639 Serapis nro 2017-0777 ETUOIKEUSASEMAA KOSKEVA SOPIMUS 1 joka liittyy Porin Energian biomassavoimalaitoksen rahoittamiseen osapuolten Euroopan

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 366 lopullinen KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Euroopan komission ja Amerikan yhdysvaltojen OSTP:n (Office of Science and Technology

Lisätiedot

Yhtenäispatenttipaketin tilannekatsaus. Mikko Alatossava 26.9.2014

Yhtenäispatenttipaketin tilannekatsaus. Mikko Alatossava 26.9.2014 Yhtenäispatenttipaketin tilannekatsaus Mikko Alatossava 26.9.2014 Patentinhaku Euroopassa Nyt Erilliset kansalliset hakemukset eri maihin TAI Patentti haetaan yhdellä hakemuksella, joka lähetetään EPOon

Lisätiedot

EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS,

EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS, 21.1.2014 Euroopan unionin virallinen lehti L 16/55 EUROOPAN KESKUSPANKIN PÄÄTÖS, annettu 29 päivänä elokuuta 2013, kansallisten keskuspankkien keskinäisiä Euroopan keskuspankin pääoman osuuksien siirtoja

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 65/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi tuloverolain 33 c :n, elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 6 a :n sekä rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain 3 ja 3

Lisätiedot

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki Epävirallinen käännös SULAUTUMISSUUNNITELMA 1. SULAUTUMISEEN OSALLISTUVAT YHTIÖT 2. SULAUTUMINEN Veritas keskinäinen vahinkovakuutusyhtiö (jäljempänä Veritas Vahinkovakuutus ) Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka

Lisätiedot

8688/19 ADD 1 1 LIFE LIMITE FI

8688/19 ADD 1 1 LIFE LIMITE FI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. toukokuuta 2019 (OR. en) 8688/19 ADD 1 LIMITE PV CONS 21 AGRI 225 PECHE 194 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO (maatalous ja kalastus) 15. huhtikuuta

Lisätiedot

Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä:

Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä: APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä: 1 Osapuolet 2 Tausta ja tarkoitus 3 Apporttiomaisuuden

Lisätiedot

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Konsolidoitu TEKSTI CONSLEG: 2000D /01/2004. tuotettu CONSLEG-järjestelmällä. Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimistossa

Konsolidoitu TEKSTI CONSLEG: 2000D /01/2004. tuotettu CONSLEG-järjestelmällä. Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimistossa FI Konsolidoitu TEKSTI tuotettu CONSLEG-järjestelmällä Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimistossa CONSLEG: 2000D0014 01/01/2004 Sivumäärä: 6 < Euroopan yhteisöjen virallisten julkaisujen toimisto

Lisätiedot

1 Sopijapuolet. Juuan rengasvesiosuuskunta. 2 Kaupan kohde

1 Sopijapuolet. Juuan rengasvesiosuuskunta. 2 Kaupan kohde KAUPPAKIRJA LUONNOS 1 Sopijapuolet Myyjä: Ostaja: Juuan kunta Juuan rengasvesiosuuskunta 2 Kaupan kohde Kaupan kohteena on liiketoiminta (vesihuoltotoiminnan liikearvo) ja siihen liittyvä liitteen 1 kartassa

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Tässä tiivistelmässä käytetyillä sanoilla ja ilmaisuilla on muualla tässä Ohjelmaesitteessä määritelty merkitys.

TIIVISTELMÄ. Tässä tiivistelmässä käytetyillä sanoilla ja ilmaisuilla on muualla tässä Ohjelmaesitteessä määritelty merkitys. Tämä on englanninkielisen Ohjelmaesitteen ( Base Prospectus ) Tiivistelmän ( Summary ) suomenkielinen käännös. Mikäli englanninkielisen Tiivistelmän ja sen suomenkielisen käännöksen välillä on eroavaisuuksia,

Lisätiedot

VASTIKKEELLISEN RAHOITUKSEN EHDOT Idealgrain

VASTIKKEELLISEN RAHOITUKSEN EHDOT Idealgrain 1. YLEISTÄ 1.1 Oy (Y-tunnus: 2788005-2) (jäljempänä Projektikumppani ) tarjoaa Joukon Voima Oy:n (Y-tunnus: 2635723-5) (jäljempänä Rahoituksenjärjestäjä ) palvelun välityksellä jäljempänä tarkoitettuja

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0189 (COD) 11667/17 JUSTCIV 189 CODEC 1312 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 9. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot