Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan testamentti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan testamentti"

Transkriptio

1 Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan testamentti - menettelytapoja tutkintotoimikuntien kauden loppuvaiheessa - joitakin näkökulmia menneeseen ja tulevaan(kin) Juha Mäkitalo, puheenjohtaja

2 Tutkintotoimikunnat ja näyttötutkintosihteeristö Lain mukaan tutkintotoimikunnat toimivat saakka Toiminta on entisenlaista asti Vuoden 2018 ensimmäisestä päivästä lukien niillä on ainoastaan rajoitettu todistusten antamista koskeva tehtävä Näyttötutkintosihteeristön toiminta jatkuu vuoden 2017 loppuun saakka nykyiseen tapaan. Koska tutkintotoimikuntien tehtävät ja rahoituspohja muuttuvat olennaisesti lukien, Opetushallitus organisoi tutkintotoimikuntien sihteeriresurssin muutoksien mukaista tarvetta vastaavaksi Anu Lindholm & Juha Mäkitalo 2

3 Todistukset Tutkintotodistukset tutkinnoista, joiden muodostumiseksi vaadittavat kaikki tutkinnon osat on suoritettu ja arvioitu mennessä, allekirjoittaa tutkintotoimikunta kokouksissaan kevätkaudella 2018 Tutkinnon suorittajan pyynnöstä todistukset suoritetuista tutkinnon osista, jotka on arvioitu mennessä, allekirjoittaa tutkintotoimikunta kokouksissaan kevätkaudella 2018 Jos tutkinnon suorittaminen jatkuu v. 2018, ei tarvitse hakea todistusta tutkinnon osan suorittamisesta. Poikkeus: jos järjestämislupaa ei ole vuodelle 2018, on syytä hakea kaikille todistus tutkinnon osan suorittamisesta Jos tutkinnon suorittaminen ei jatku, tutkinnon järjestäjän tulee ohjata tutkinnon suorittajia pyytämään tutkinnon osan suorituksista todistukset mahdollisimman pian Anu Lindholm & Juha Mäkitalo 3

4 Tietojen toimittaminen Tutkinnon järjestäjä toimittaa entiseen tapaan suoritusrekisterilomakkeella kaikista mennessä arvioiduista tutkinnon osan suorituksista heti tiedot tutkintotoimikunnalle Optima-työtilat ovat käytössä päättyvän toimikauden loppuun saakka. Käyttäjätunnukset pysyvät voimassa saakka. Työtilat sulkeutuvat viikko ennen kokouspäivää, todistukset syytä lähettää mahdollisimman pian Tutkintotoimikuntien kirjepostiosoitteet pysyvät käytössä nykyiseen tapaan saakka ellei Opetushallitus myöhemmin muuta ilmoita. Toimikuntakohtaisista viranomaissähköpostiosoitteista luovutaan pian vuoden 2018 alun jälkeen. Tästä tiedotetaan tarkemmin tämän vuoden lopulla Anu Lindholm & Juha Mäkitalo 4

5 Oikaisupyynnöt (1) Näyttötutkinnon suorittajien osaamisen arvioinnin oikaisusta on siirtymäsäännökset ammatillisesta koulutuksesta annetun lain (531/2017) 136 :ssä. Tutkinnon suorittaja, joka on saanut mennessä tiedoksi osaamisensa arvioinnin, voi pyytää oikaisua siihen saakka voimassa olleiden säännösten mukaisesti eli oikaisupyyntö tehdään arvioinnin tehneelle kolmikantaiselle arvioijaryhmälle ( ensimmäisen vaiheen oikaisupyyntö ) Arvioinnin oikaisua koskevaan päätökseen, jonka kolmikantainen arvioijaryhmä tekee viimeistään , haetaan oikaisua nykyisen lain mukaisesti tutkintotoimikunnalta. Sen tulisi antaa päätös mennessä ( toisen vaiheen oikaisupyyntö ). Jos tutkintotoimikunta päättää edellyttää uutta arviointia, toteutetaan se kumoutuvassa ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa olevien säännösten mukaisesti Anu Lindholm & Juha Mäkitalo 5

6 Oikaisupyynnöt (2) Arvioinnin oikaisua koskevaan päätökseen, jonka kolmikantainen arvioijaryhmä tekee , haetaan oikaisua ( toinen vaihe ) uuden lain 55 :n 3 momentin mukaisesti työelämätoimikunnalta. Sen oikaisua koskevassa ratkaisussaan mahdollisesti määräämän uusinta-arvioinnin toteuttavat uuden lain mukaiset arvioijat. Jos em. aikana tehdyistä päätöksistä tulee tutkintotoimikunnalle osoitettuja oikaisupyyntöjä, toimikunta ohjaa ne automaattisesti sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon työelämätoimikunnalle Anu Lindholm & Juha Mäkitalo 6

7 Lisätietoa (vuoden 2017 loppuun asti) Anu Lindholm & Juha Mäkitalo 7

8 Joitakin näkökohtia menneeseen ja vastauksia esitettyihin kysymyksiin Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta / JM

9 Todistukset Todistuksia kokousta kohden ollut vähimmillään alle 100, enimmillään 1500 Keskimäärin noin todistusta kokouksessa Vuodessa noin 7000 (koko tutkinto ja osatutkinto) Virheellisiä todistuksia kokouksissa joskus yli 100, yleensä muutama kymmen Anu Lindholm & Juha Mäkitalo 9

10 Todistusten tarkistaminen Yleensä nk. Kaksoistarkistus (siht. + pj.) Täsmäävätkö tiedot suoritusrekisterilomakkeeseen Etenemisehdot Liitteitä on tarvittu suoritusrekisterilomakkeen lisäksi niissä tapauksissa, joissa esim. etenemisehdot ovat voimassa Toimikunta ei ole antanut todistusta, ellei ole dokumentoitua tietoa (vapaamuotoinen dokumentti riittää) Lisätiedot (esim. valinnaisista tutkinnon osista muista tutkinnoista) Viitekehystieto oltava Anu Lindholm & Juha Mäkitalo 10

11 Todistusten tarkistaminen (2) Otsikkotiedot Osaamisalan nimi vain tutkintotodistukseen Allekirjoituksen pvm, allekirjoittajan nimi Tutkinnon osien nimet Arvosana-asteikot Todistusten tarkistaminen siirtynee enenevässä määrin tutkintovastaavalle tms Anu Lindholm & Juha Mäkitalo 11

12 Arvioinnista Tutkintotoimikunta on vuosien varrella kiinnittänyt erityistä huomiota arviointeihin ja niiden dokumentointiin Kolmikannasta kaksikanta alkaen Osaaminen osoitetaan ja arvioidaan uuden lainsäädännön mukaisesti alkaen (mm. kolmikannasta kaksikanta) Arviointiasteikko säilyy ennallaan (T1-K3) Arviointipäätös tehdään virkavastuulla Päätös on annettava kirjallisena ja se on perusteltava Oikaisut on käsiteltävä kiireellisenä Itseoikaisun käyttö Anu Lindholm & Juha Mäkitalo 12

13 Arviointipäätöksessä olevan virheen korjaaminen Jos päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen taikka ilmeisen väärään lain soveltamiseen tai päätöstä tehtäessä on tapahtunut menettelyvirhe taikka asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka olennaisesti vaikuttaa päätökseen, viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen. (HL ) Päätös voidaan korjata asianosaisen eduksi tai vahingoksi. Päätöksen korjaaminen asianosaisen vahingoksi edellyttää, että asianosainen suostuu päätöksen korjaamiseen. Asianosaisen suostumusta ei kuitenkaan tarvita, jos virhe on ilmeinen ja se on aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä.

14 Arvioijakoulutuksesta Arvioijakoulutus Koulutuksen järjestäjät päättävät Tarve on edelleen ilmeinen ja erittäin tarpeellinen Virkavastuuta ja dokumentointia korostettava edelleen Anu Lindholm & Juha Mäkitalo 14

15 Tutkintovastaavan roolista (eräs esimerkki) Todistusten oikeellisuuden tarkistaminen ennakkoon (uusi todistusmääräys) Perehtyneisyys tutkintoon/tutkintoihin (tutkinnon rakenne, etenemisehdot jne.) tutkintovastaavan tunnettava tutkinnon rakenteet, muodostumissäännöt ja etenemisehdot, siirtymäsäännöt Yhteyshenkilö työelämätoimikuntaan ja Opetushallitukseen ensimmäisenä vuonna tavoitteena ainakin henkilökohtaistamisprosessin muotoutuminen, yhdenmukaisuus Lomakkeet ajan tasalla päätös(pöytäkirja)-,arviointi-, koulutussopimus-, oppisopimus-, oikaisulomakkeet Arvioijakoulutusten koordinointi Anu Lindholm & Juha Mäkitalo 15

TULEVIA KÄYTÄNTÖJÄ SIHTEERISTÖN NÄKÖKULMASTA

TULEVIA KÄYTÄNTÖJÄ SIHTEERISTÖN NÄKÖKULMASTA TULEVIA KÄYTÄNTÖJÄ SIHTEERISTÖN NÄKÖKULMASTA Työvalmennuksen tutkintotoimikunnan yhteistyöpäivä 23.11.2017 Anu Lindholm, näyttötutkintosihteeristö Tutkintotoimikunnat Lain mukaan tutkintotoimikunnat pysyvät

Lisätiedot

Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen

Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen Arvioinnin uusiminen ja arvosanan korottaminen (1) Opiskelijalle tulee järjestää mahdollisuus näytön tai muun osaamisen osoittamisen uusintaan tai hyväksytyn

Lisätiedot

NÄYTTÖTUTKINTOJÄRJESTELMÄN PEREHDYTYS TUTKINNON JÄRJESTÄJILLE ALKAEN

NÄYTTÖTUTKINTOJÄRJESTELMÄN PEREHDYTYS TUTKINNON JÄRJESTÄJILLE ALKAEN NÄYTTÖTUTKINTOJÄRJESTELMÄN PEREHDYTYS TUTKINNON JÄRJESTÄJILLE 1.8.2016 ALKAEN Erityisasiantuntija Pasi Ruohtula Sisältö 1) Näyttötutkintosihteeristö 2) Arvioijat 3) Tutkintotilaisuudet 4) Suoritusrekisteri

Lisätiedot

Ennakkokysymyksiä ja aiheita - vastauksia

Ennakkokysymyksiä ja aiheita - vastauksia Ennakkokysymyksiä ja aiheita - vastauksia Aira Rajamäki Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä 24.11.2017 1.1.2018 1 tapa suorittaa tutkinto: näyttö 1 tapa

Lisätiedot

Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen

Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen Arvioinnin mukauttaminen ja arvioinnista poikkeaminen Mukauttaminen ja erityinen tuki (1) Opiskelijalla on oikeus erityiseen tukeen, jos hän oppimisvaikeuksien, vamman, sairauden tai muun syyn vuoksi tarvitsee

Lisätiedot

Näyttötutkintojen arviointipäätösten ja osaamisen tunnustamispäätösten toimitus tutkintotoimikunnille näyttötutkintojen suoritusrekisteriin

Näyttötutkintojen arviointipäätösten ja osaamisen tunnustamispäätösten toimitus tutkintotoimikunnille näyttötutkintojen suoritusrekisteriin Näyttötutkintojen arviointipäätösten ja osaamisen tunnustamispäätösten toimitus tutkintotoimikunnille näyttötutkintojen suoritusrekisteriin 28.2.2017 Opetushallitus Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus

Lisätiedot

ALOITTAVIEN TUTKINTOTOIMIKUNTIEN ASETTAMISPÄÄTÖKSET TUTKINTOSUORITUSTIETOJEN KERÄÄMINEN AIKAVÄLILTÄ

ALOITTAVIEN TUTKINTOTOIMIKUNTIEN ASETTAMISPÄÄTÖKSET TUTKINTOSUORITUSTIETOJEN KERÄÄMINEN AIKAVÄLILTÄ TIEDOTE 1 (5) Näyttötutkinnon järjestäjät 1.82016 ALOITTAVIEN TUTKINTOTOIMIKUNTIEN ASETTAMISPÄÄTÖKSET on muuttanut päätöstään 1.8.2016 käynnistyvälle toimikaudelle asetettavista tutkintotoimikunnista siten,

Lisätiedot

NÄYTTÖTUTKINTOSIHTEERISTÖ käytänteet ja lomakkeet

NÄYTTÖTUTKINTOSIHTEERISTÖ käytänteet ja lomakkeet NÄYTTÖTUTKINTOSIHTEERISTÖ käytänteet ja lomakkeet Asiantuntija Anu Lindholm Näyttötutkintosihteeristö Opetushallituksen yhteydessä toimii näyttötutkintosihteeristö. Sihteeristön tehtävänä on tukea tutkintotoimikuntia

Lisätiedot

Lainsäädännön muutosten vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen

Lainsäädännön muutosten vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen Lainsäädännön muutosten vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen Media-alan koulutuksen kehittämispäivä 22.11.2016 Markku Kokkonen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Sisältö Yleiset periaatteet

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN TUTKINTOTOIMIKUNNAN YHTEISTYÖPÄIVÄ. Erityisasiantuntija Pasi Ruohtula

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN TUTKINTOTOIMIKUNNAN YHTEISTYÖPÄIVÄ. Erityisasiantuntija Pasi Ruohtula MIELENTERVEYS- JA PÄIHDETYÖN TUTKINTOTOIMIKUNNAN YHTEISTYÖPÄIVÄ Erityisasiantuntija Pasi Ruohtula Näyttötutkintosihteeristö Erityisasiantuntija Pasi Ruohtula Asiantuntijat: Carola Helle-Kolunen Liisa Jouppi

Lisätiedot

Näyttötutkinnon arvioinnin opas

Näyttötutkinnon arvioinnin opas Näyttötutkinnon arvioinnin opas TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon arvioijan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot? 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi 5 Tutkintotodistus

Lisätiedot

TUTKINTOTOIMIKUNNAN YHTEISTYÖPÄIVÄ

TUTKINTOTOIMIKUNNAN YHTEISTYÖPÄIVÄ TUTKINTOTOIMIKUNNAN YHTEISTYÖPÄIVÄ Erityisasiantuntija Pasi Ruohtula Sisältö 1) Näyttötutkintosihteeristö 2) Arvioijat 3) Suoritusrekisteri, tunnustaminen ja liittäminen sekä tutkintosuoritusten tilastointi

Lisätiedot

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi Markku Kokkonen Opetushallitus. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi Markku Kokkonen Opetushallitus. Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi Markku Kokkonen Opetushallitus Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Kuka arvioi ammattitaidon? Kolmikanta (työnantaja, työntekijä, opetusala

Lisätiedot

Toimikunta päättää aikaisemmin osoitetun osaamisen tunnustamisesta. (Näyttötutkintoopas 2015 s, 27)

Toimikunta päättää aikaisemmin osoitetun osaamisen tunnustamisesta. (Näyttötutkintoopas 2015 s, 27) OPETUSHALLITUS TUTKINTOTOI MIKUNN AT UTBILD NINGSSTYRELSEN E XAME NSKOMMISSIONERNA Lasten ja nuorten erityisohjauksen tutkintotoimikunta (8452) 1.8.2013 31.7.2016 Ohje näyttötutkinnon järjestäjille 11/2015

Lisätiedot

Osaamisen arviointi näyttötutkinnoissa

Osaamisen arviointi näyttötutkinnoissa Osaamisen arviointi näyttötutkinnoissa MARJO LINDBERG ERÄKARKKU Esityksen aiheet Osaamisen arvioinnin toimijat Arviointiin liittyvät tehtävät ja muutokset 1.8.2016 Arviointiprosessi Eräkarkussa Arvioinnin

Lisätiedot

Tutkintosuoritusten arviointi

Tutkintosuoritusten arviointi Tutkintosuoritusten arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Tutkinnon perusteet (1) Ammattitaitovaatimukset kertovat sen, mitä

Lisätiedot

Todistukset ja kansainväliset liitteet. Markku Kokkonen Opetushallitus

Todistukset ja kansainväliset liitteet. Markku Kokkonen Opetushallitus Todistukset ja kansainväliset liitteet Markku Kokkonen Opetushallitus Opetushallituksen todistusmääräys 56/011/2009 Tutkintotodistukset ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon ja erikoisammattitutkinnon

Lisätiedot

Seminaari tietojenkäsittelyn näyttötutkintojen järjestäjille

Seminaari tietojenkäsittelyn näyttötutkintojen järjestäjille Seminaari tietojenkäsittelyn näyttötutkintojen järjestäjille Toimikunnan käytännöistä *asiakirjat, *arkistointi, *tiedottaminen Sihteeri Oili Niittynen TUTKINTOTOIMIKUNNAT 1 8051 Tietojenkäsittelyn tutkintotoimikunta

Lisätiedot

Metsäalan tutkintotoimikuntien yhteiset käytännöt ammattitutkintojen järjestämisessä

Metsäalan tutkintotoimikuntien yhteiset käytännöt ammattitutkintojen järjestämisessä Metsäalan näyttötutkintoseminaari 16. - 17.9.2008 Pieksämäellä Päivitetty 22.8.2011 Muistio Metsäalan tutkintotoimikuntien yhteiset käytännöt ammattitutkintojen järjestämisessä 1. Arviointi Tutkintotoimikunnille

Lisätiedot

Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi?

Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi? Tehdään yhdessä! Mitä, miten ja miksi? Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan ja tutkinnon järjestäjien yhteistyöpäivä 23.10.2015 Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta 8509 Soila Osaamisen

Lisätiedot

Tutkintosuoritusten arviointi

Tutkintosuoritusten arviointi Tutkintosuoritusten arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Tutkinnon perusteet (1) Ammattitaitovaatimukset kertovat sen, mitä

Lisätiedot

AIKUISTEN AMMATILLINEN NÄYTTÖTUTKINTO PÄHKINÄNKUORESSA

AIKUISTEN AMMATILLINEN NÄYTTÖTUTKINTO PÄHKINÄNKUORESSA AIKUISTEN AMMATILLINEN NÄYTTÖTUTKINTO PÄHKINÄNKUORESSA 1.11.2010 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO LÄHIHOITAJA AIKUISTEN AMMATILLINEN NÄYTTÖTUTKINTO PÄHKINÄNKUORESSA SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO

Lisätiedot

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Arviointiriihi AEL 25.3.2014 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Säädökset

Lisätiedot

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA

TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA TODISTUKSIIN JA NIIDEN LIITTEISIIN MERKITTÄVÄT TIEDOT AMMATILLISESSA PERUSKOULUTUKSESSA JA VALMENTAVASSA KOULUTUKSESSA Määräys 90/011/2014 Muutos 15.6.2015 OPETUSHALLITUS UTBILDNINGSSTYRELSEN 2015 SISÄLTÖ

Lisätiedot

Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen 2016

Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen 2016 Lainsäädännön muutokset ja vaikutukset näyttötutkintojen järjestämiseen 2016 15.3.2016 Helsinki 16.3.2016 Tampere 21.3.2016 Oulu Anne Liimatainen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus Näyttötutkintojärjestelmästä

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Opiskelijan ja näyttötutkinnon suorittajan arviointi 6-7.2.2013 Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja

Lisätiedot

Metsäalan tutkintotoimikunnat

Metsäalan tutkintotoimikunnat Metsäalan tutkintotoimikunnat 8.2.2012 Metsäalan tutkintotoimikuntien yhteiset käytännöt näyttötutkintojen järjestämisessä Metsäalan tutkintotoimikunnilla on käytössä yhteiset lomakepohjat, jotka ovat

Lisätiedot

Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen ja arvioinnin oikaisu

Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen ja arvioinnin oikaisu Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen ja arvioinnin oikaisu 2011 Opintosuoritusten uusiminen ja arvosanojen korottaminen (A 603/2005, 12 ) Opiskelijalle. joka ei ole suorittanut tutkintoon kuuluvia

Lisätiedot

Tutkinnon osan suorittaminen

Tutkinnon osan suorittaminen Osoitettu osaaminen, osa (,, ) Suoritettu osa, joka luotettavasti dokumentoitu: - Tutkintotodistus (tai todistus osasta) - Ammatillisen peruskoulutuksen päättö- ja näyttötodistus yhdessä - Ammatillisen

Lisätiedot

Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen, arvioinnin oikaiseminen, todistukset ja kv-liitteet M.Lahdenkauppi

Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen, arvioinnin oikaiseminen, todistukset ja kv-liitteet M.Lahdenkauppi Arvioinnin uusiminen, arvosanojen korottaminen, arvioinnin oikaiseminen, todistukset ja kv-liitteet 7.2.2013 M.Lahdenkauppi Opintosuoritusten uusiminen ja arvosanojen korottaminen (A 603/2005, 12 ) Opiskelijalle,

Lisätiedot

Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA

Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA Osaamisen arviointi näytöissä OPISKELIJA Näytöt ja osaamisen arviointi Laki ammatillisesta koulutuksesta Asetus ammatillisesta koulutuksesta Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen mitoituksen periaatteet

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta

Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta 8312 28.4.2011 LISTAA TÄYDENNETÄÄN KEVÄÄN AIKANA Usein kysyttyä 1. MISTÄ ALKAA OIKAISUVAATIMUKSEN AIKA? Oikaisuvaatimuksen hakuaika alkaa siitä, kun tutkinnon

Lisätiedot

Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen

Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja näyttötutkintotoiminnan kehittämisseminaari Maaliskuu 2016 Markku Kokkonen Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus

Lisätiedot

Kankaanpään opisto. Osaamisen osoittaminen ja arviointi NÄYTÖSSÄ

Kankaanpään opisto. Osaamisen osoittaminen ja arviointi NÄYTÖSSÄ Kankaanpään opisto Osaamisen osoittaminen ja arviointi NÄYTÖSSÄ Kankaanpään opiston järjestämät tutkinnot Taideteollisuusalan perustutkinto (180 osp) Artesaani, käsityön ohjaustoiminnan osaamisala Kasvatuksen

Lisätiedot

Ajankohtaista. Hius- ja kauneudenhoitoalan tutkintojen kehittämispäivät

Ajankohtaista. Hius- ja kauneudenhoitoalan tutkintojen kehittämispäivät Ajankohtaista Hius- ja kauneudenhoitoalan tutkintojen kehittämispäivät 13.-14.10.2016 Aira Rajamäki Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus, Opetushallitus Sisältö Uusi Opetushallitus 2017 Muutokset ammatillisen

Lisätiedot

Todistukset ja kansainväliset liitteet

Todistukset ja kansainväliset liitteet Todistukset ja kansainväliset liitteet Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus Opetushallituksen todistusmääräys 56/011/2009, muut 1/011/2013 Tutkintotodistukset ammatillisen

Lisätiedot

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET

AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET AMMATILLISESTA KOULUTUKSESTA ANNETUN LAIN (531/2017) JA ASETUKSEN SIIRTYMÄSÄÄNNÖKSET Ammatillisen tutkinnon suorittamista ja ammatillista koulutusta koskevat yleiset siirtymäsäännökset Vuoden 2018 alusta

Lisätiedot

Tutkinnon suorittajan osaamisen arviointi tutkintotilaisuudessa. Työpaikkaohjaajakoulutus 3ov Oulun TOPPI

Tutkinnon suorittajan osaamisen arviointi tutkintotilaisuudessa. Työpaikkaohjaajakoulutus 3ov Oulun TOPPI Tutkinnon suorittajan osaamisen arviointi tutkintotilaisuudessa Työpaikkaohjaajakoulutus 3ov Oulun TOPPI Arvioija arvioi tutkinnon suorittajan osaamista tutkinnon perusteiden mukaisesti käyttäen monipuolisia

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi ASIAKASLÄHTÖINEN NÄYTTÖTUTKINTOTOIMINTA

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017

Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa. Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Ammatillisen koulutuksen reformitiedotus jatkaville opiskelijoille siirtymävaiheessa Jyväskylän koulutuskuntayhtymä syksy 2017 Mikä on ammatillisen koulutuksen reformi? Nuoria koskeva ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Karjatalouden tutkintotoimikunnan infopäivä liittyen seminologin ammattitutkinnon tutkinnon perusteiden uudistamiseen. 9.6.

Karjatalouden tutkintotoimikunnan infopäivä liittyen seminologin ammattitutkinnon tutkinnon perusteiden uudistamiseen. 9.6. Karjatalouden tutkintotoimikunnan infopäivä liittyen seminologin ammattitutkinnon tutkinnon perusteiden uudistamiseen 9.6.2011 Jyväskylä Seminologin at uusittavien tutkinnon perusteiden tilanne Tutkinnon

Lisätiedot

Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi

Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi Näyttötutkintojen henkilökohtaistaminen ja arviointi Logistiikan koulutuksen kehittämispäivät 24.-25.3.2010 Henkilökohtaistamista ohjaavat säädökset ja ohjeet 1/2 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisprosessi oppisopimuskoulutuksessa

Henkilökohtaistamisprosessi oppisopimuskoulutuksessa Henkilökohtaistamisprosessi oppisopimuskoulutuksessa 28.9.2016 Paasitorni, Helsinki Opetusneuvos Riikka Vacker Henkilökohtaistaminen näyttötutkinnoissa Mitä tarkoittaa? Opiskelijan aiemmin hankitun osaamisen

Lisätiedot

Näyttötutkintojärjestelmän kehittäminen. 27.1.2015 Minna Bálint Opetushallitus

Näyttötutkintojärjestelmän kehittäminen. 27.1.2015 Minna Bálint Opetushallitus Näyttötutkintojärjestelmän kehittäminen 27.1.2015 Minna Bálint Opetushallitus Laadun itsearviointi eperusteet tutkinnon perusteisiin Ammatillisen koulutuksen kehittäminen Opetushallituksessa Perustutkintojen

Lisätiedot

Ohjeita tutkinnon järjestäjille

Ohjeita tutkinnon järjestäjille Päivitetty 26.4.2017 Sivu 1 / 6 Vammaistyön tutkintotoimikunta Kehitysvamma-alan ammattitutkinto Kehitysvamma-alan erikoisammattitutkinto Näkövammaistaitojen ohjaajan erikoisammattitutkinto Puhevammaisten

Lisätiedot

OPAS NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTIIN. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja

OPAS NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTIIN. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja OPAS NÄYTTÖTUTKINNON ARVIOINTIIN Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Lähihoitaja 29.1.2014 TERVETULOA NÄYTTÖTUTKINNON MAAILMAAN Mitä näyttötutkinnot ovat? Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja,

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen

Lisätiedot

Kuljettajien ammattipätevyys, ohjeita toimintaan alkaen. Timo Repo Yli-insinööri

Kuljettajien ammattipätevyys, ohjeita toimintaan alkaen. Timo Repo Yli-insinööri Kuljettajien ammattipätevyys, ohjeita toimintaan 1.1.2018 alkaen Timo Repo Yli-insinööri Sisältö Kuljettajien ammattipätevyys, yleistä Koulutustoiminnalta edellytettävä okm lupa Ammattipätevyyskoulutus

Lisätiedot

Näyttötutkinnon arvioijan opas

Näyttötutkinnon arvioijan opas Näyttötutkinnon arvioijan opas TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon arvioijan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot? 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi 5 Tutkintotodistus

Lisätiedot

Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen Laki ammatillisesta

Lisätiedot

Näkövammaistaitojen ohjaajan ja/tai Puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkintoa järjestäville oppilaitoksille

Näkövammaistaitojen ohjaajan ja/tai Puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkintoa järjestäville oppilaitoksille Näkövammaistaitojen ohjaajan ja/tai Puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkintoa järjestäville oppilaitoksille Puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkinnon näyttötutkinnon perusteet ovat astuneet voimaan

Lisätiedot

Näyttötutkinnon / tutkinnon osan suorittamisen henkilökohtaistaminen

Näyttötutkinnon / tutkinnon osan suorittamisen henkilökohtaistaminen Näyttötutkinnon / tutkinnon osan suorittamisen henkilökohtaistaminen Luokka Prosessin tarkoitus Prosessin omistaja Prosessin asiakkaat ja sidosryhmät Prosessin asiakastarpeet ja -odotukset Prosessin lähtötilanne

Lisätiedot

Pysyväisohje tutkintotoimikunta 8802 Päivitetty

Pysyväisohje tutkintotoimikunta 8802 Päivitetty Puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkintoa järjestäville oppilaitoksille Puhevammaisten tulkin erikoisammattitutkinnon näyttötutkinnon perusteet ovat astuneet voimaan 1.8.2006. Opetushallitus on antanut

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, lähihoitajan tutkintotoimikunnan. Valtakunnallinen neuvottelupäivä Helsinki

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, lähihoitajan tutkintotoimikunnan. Valtakunnallinen neuvottelupäivä Helsinki Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, lähihoitajan tutkintotoimikunnan Valtakunnallinen neuvottelupäivä Helsinki 23.10.2008 Birgit Viikari SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINNON, LÄHIHOITAJAN TUTKINTOTOIMIKUNTA

Lisätiedot

HIEROJAN TUTKINTOTOIMIKUNNAN KEHITTÄMISPÄIVÄ

HIEROJAN TUTKINTOTOIMIKUNNAN KEHITTÄMISPÄIVÄ HIEROJAN TUTKINTOTOIMIKUNNAN KEHITTÄMISPÄIVÄ 23.10.2014 Hierojan tutkintotoimikunta, Kaisa Räisänen Muutoksia aikaisempiin käytänteisiin Arviointiesitykset ja dokumentit: Hyväksytyistä tutkintosuorituksista

Lisätiedot

Johtamisen tutkintotoimikunta

Johtamisen tutkintotoimikunta Johtamisen tutkintotoimikunta 27.8.2015 Lähiesimiestyön ammattitutkinto 38/011/2015 Tutkintotoimikuntien tehtävänä on: vastata näyttötutkintojen järjestämisestä vastata näyttötutkintojen valvonnasta sopia

Lisätiedot

Pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille, voimassa lähtien toistaiseksi MAATILATALOUDEN TUTKINTOTOIMIKUNTA, 8271

Pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille, voimassa lähtien toistaiseksi MAATILATALOUDEN TUTKINTOTOIMIKUNTA, 8271 1 Pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille, voimassa 9.11.2012 lähtien toistaiseksi MAATILATALOUDEN TUTKINTOTOIMIKUNTA, 8271 Pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille Pysyväisohjeet koskevat maatalousalan

Lisätiedot

AIKUISTEN AMMATILLINEN NÄYTTÖTUTKINTO

AIKUISTEN AMMATILLINEN NÄYTTÖTUTKINTO AIKUISTEN AMMATILLINEN NÄYTTÖTUTKINTO SISÄLTÖ 1 TUTKINNON SUORITTAMINEN... 1 2 HENKILÖKOHTAINEN TUTKINTOTILAISUUDEN SUUNNITELMA (HENSU/TOTEUTTAMISSUUNNITELMA)... 1 3 TUTKINTOTILAISUUTTA TÄYDENTÄVÄ AINEISTO...

Lisätiedot

Näyttötutkinnon arvioijan opas

Näyttötutkinnon arvioijan opas Näyttötutkinnon arvioijan opas TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon arvioijan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot? 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon suorittaminen ja osaamisen arviointi 5 Tutkintotodistus

Lisätiedot

Ympäristöhuollon ja vesihuoltoalan tutkintotoimikuntien ohjeet ympäristöalan erikoisammattitutkinnon järjestämisestä

Ympäristöhuollon ja vesihuoltoalan tutkintotoimikuntien ohjeet ympäristöalan erikoisammattitutkinnon järjestämisestä 1 / 5 Ympäristöhuollon ja vesihuoltoalan tutkintotoimikuntien ohjeet ympäristöalan erikoisammattitutkinnon järjestämisestä 1. Yleistä 1.1. Tutkintotoimikuntien työnjako Ympäristöhuollon tutkintotoimikunta

Lisätiedot

Ammatilliseen. koulutukseen. liittyvää sanastoa

Ammatilliseen. koulutukseen. liittyvää sanastoa Ammatilliseen koulutukseen liittyvää sanastoa Ammatillinen aikuiskoulutus Ammatillisella aikuiskoulutuksella tarkoitetaan ammattitaidon hankkimistavasta riippumattomia, näyttötutkintoina suoritettavia

Lisätiedot

Yrittäjän ammattitutkinto. Ohje tutkinnon järjestäjälle

Yrittäjän ammattitutkinto. Ohje tutkinnon järjestäjälle Yrittäjän ammattitutkinto Ohje tutkinnon järjestäjälle Dnro 53/011/2012 SISÄLLYSLUETTELO A.... 2 1. Yleisesittely... 2 1.1 Aineiston käyttö... 2 1.2 Tutkinnon järjestämisen prosessikuvaus... 3 1.3 Tutkintoon

Lisätiedot

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.4 Tuotteistaminen

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.4 Tuotteistaminen Yrittäjän ammattitutkinto 3.4 Tuotteistaminen Dnro 53/011/2012 1 A. Tuotteistaminen... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi... 3 2.0 Tutkinnon osan arvioinnin

Lisätiedot

KOULUNKÄYNNIN TUKITEHTÄVIEN TUTKINTOTOIMIKUNTA Ajankohtaispäivät Soile Röppänen, tutkintotoimikunnan sihteeri

KOULUNKÄYNNIN TUKITEHTÄVIEN TUTKINTOTOIMIKUNTA Ajankohtaispäivät Soile Röppänen, tutkintotoimikunnan sihteeri KOULUNKÄYNNIN TUKITEHTÄVIEN TUTKINTOTOIMIKUNTA 8234 Ajankohtaispäivät 21.3.2011 Soile Röppänen, tutkintotoimikunnan sihteeri YLEISTÄ Opetushallituksen asettamia, työnantajia, työntekijöitä, opettajia ja

Lisätiedot

Ympäristöhuollon ja vesihuoltoalan tutkintotoimikuntien ohjeet ympäristöalan erikoisammattitutkinnon järjestämisestä

Ympäristöhuollon ja vesihuoltoalan tutkintotoimikuntien ohjeet ympäristöalan erikoisammattitutkinnon järjestämisestä 1 / 5 Ympäristöhuollon ja vesihuoltoalan tutkintotoimikuntien ohjeet ympäristöalan erikoisammattitutkinnon järjestämisestä 1. Yleistä 1.1. Tutkintotoimikuntien työnjako Ympäristöhuollon tutkintotoimikunta

Lisätiedot

Yrittäjän ammattitutkinto Tuotannon hallinta

Yrittäjän ammattitutkinto Tuotannon hallinta Yrittäjän ammattitutkinto 3.10 Tuotannon hallinta Dnro 53/011/2012 1 A. Tuotannon hallinta... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi... 3 2.0 Tutkinnon osan

Lisätiedot

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.8 Sähköinen liiketoiminta

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.8 Sähköinen liiketoiminta Yrittäjän ammattitutkinto 3.8 Sähköinen liiketoiminta Dnro 53/011/2012 1 A. Sähköinen liiketoiminta... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi... 3 2.0 Tutkinnon

Lisätiedot

TUTKINTOTOIMIKUNNAN TYÖSKENTELYSTÄ

TUTKINTOTOIMIKUNNAN TYÖSKENTELYSTÄ TUTKINTOTOIMIKUNNAN TYÖSKENTELYSTÄ Vanhustyön tutkintotoimikunta 2011 TUTKINTOTOIMIKUNNAN ASEMA Lakisääteisiä luottamushenkilöelimiä Julkinen tehtävä Virkavastuu Jäsenet toimivat toimikunnassa oman toimensa

Lisätiedot

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.2 Yritystoiminnan käynnistäminen

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.2 Yritystoiminnan käynnistäminen Yrittäjän ammattitutkinto 3.2 Yritystoiminnan käynnistäminen Dnro 53/011/2012 1 A. Yritystoiminnan käynnistäminen... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi...

Lisätiedot

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa

Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Ajankohtaista ammatillisessa aikuiskoulutuksessa Soila Nordström Opetusneuvos / Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Ammatillinen aikuiskoulutus yksikkö 16.4.2015 Näyttötutkintojärjestelmä 20 vuotta Historia

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta PÖYTÄKIRJA 8.8.2011 no. 8312

Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta PÖYTÄKIRJA 8.8.2011 no. 8312 Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta PÖYTÄKIRJA 8.8.2011 no. 8312 Tutkintotoimikunnan kokous Aika: Ma 8.8.2011 klo 9.15 14.00 Paikka: Tehy, Asemamiehenkatu 4 Paikalla: Karhu Tytti, saapui klo 10.00

Lisätiedot

Todistuksiin ja niiden liitteisiin merkittävät tiedot ammatillisessa koulutuksessa

Todistuksiin ja niiden liitteisiin merkittävät tiedot ammatillisessa koulutuksessa MÄÄRÄYS 1 (1) 11.01.2018 OPH-54-2018 Ammatillisen koulutuksen järjestäjät Voimassaoloaika: 15.1.2018 alkaen toistaiseksi Säännökset, joihin toimivalta määräyksen antamiseen perustuu: L 531/2017, 60 Kumoaa

Lisätiedot

Näyttötutkinnon suorittajan opas sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Näyttötutkinnon suorittajan opas sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Näyttötutkinnon suorittajan opas sosiaali- ja terveysalan perustutkinto TAI aikuiskoulutus näyttötutkinnon suorittajan opas 2 Sisältö Mitä ovat näyttötutkinnot 3 Henkilökohtaistaminen 4 Näyttötutkinnon

Lisätiedot

Ajankohtaista näyttötutkinnoista 4/2013

Ajankohtaista näyttötutkinnoista 4/2013 Ajankohtaista näyttötutkinnoista 4/2013 Markku Kokkonen Koulutus- ja tutkintotoimikunnat Opetushallitus Todistusmääräyksen 56/011/2009 muutos (1) 1/011/2013, voimassa 12.3.2013 alkaen Tutkinnon perusteisiin

Lisätiedot

Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä. Näyttötutkintojen arviointi

Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä. Näyttötutkintojen arviointi Yhteistyö tutkinnon järjestäjän ja vankilan välillä Näyttötutkintojen arviointi Sirpa Rintala Tekemällä oppii -projekti TEKEMÄLLÄ OPPII 1.8.2010-31.12.2013 Vankeudesta vapauteen ja opiskelusta työpaikalle

Lisätiedot

Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset

Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset Oppimisen aikainen arviointi Osallistumistodistukset Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi L ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998,

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus. Aikuisten näyttötutkinnot

Työpaikkaohjaajakoulutus. Aikuisten näyttötutkinnot Työpaikkaohjaajakoulutus Aikuisten näyttötutkinnot 21.11.2016 1 Ammatillisen koulutuksen kehityshaasteet Reformi 2018?: Ammatillisen toisen asteen koulutuksen yhtenäistäminen Arvomuutos ja kulutuskansalaisuus

Lisätiedot

YMPÄRISTÖHUOLTOA YHDESSÄ ARVIOIJAKOULUTUS YMPÄRISTÖHUOLLON AMMATTITUTKINTO

YMPÄRISTÖHUOLTOA YHDESSÄ ARVIOIJAKOULUTUS YMPÄRISTÖHUOLLON AMMATTITUTKINTO YMPÄRISTÖHUOLTOA YHDESSÄ ARVIOIJAKOULUTUS YMPÄRISTÖHUOLLON AMMATTITUTKINTO TERVETULOA ARVIOIMAAN YMPÄRISTÖHUOLLON AMMATTITUTKINTOA! Ympäristöhuollon ammattitutkinto on näyttötutkinto. Tutkinnosta käytetään

Lisätiedot

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.9 Ulkomaankauppa

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.9 Ulkomaankauppa Yrittäjän ammattitutkinto 3.9 Ulkomaankauppa Dnro 53/011/2012 1 A. Ulkomaankauppa... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen arviointi... 3 2.0 Tutkinnon osan arvioinnin

Lisätiedot

Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi. Markku Kokkonen Opetushallitus

Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi. Markku Kokkonen Opetushallitus Oppimisen aikainen arviointi Näyttötutkinnon suorittajan arviointi Markku Kokkonen Opetushallitus L ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998, 8 ) Koulutuksen järjestäjä päättää näyttötutkintoon valmistavan

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI 1 SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuudet

Lisätiedot

Ohjeet tutkintojen järjestäjille

Ohjeet tutkintojen järjestäjille Ohjeet tutkintojen järjestäjille 2.6.2008 Leipomoalan tutkintotoimikunta nro 8086 Leipomoalan tutkintotoimikunnan toimialaan kuuluvat tutkinnot: elintarvikealan perustutkinto; leipomoalan osaamisala, leipuri-kondiittori

Lisätiedot

Lasten ja nuorten erityisohjauksen tutkintotoimikunnan pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille (päivitetty 12/2011)

Lasten ja nuorten erityisohjauksen tutkintotoimikunnan pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille (päivitetty 12/2011) Lasten ja nuorten erityisohjauksen tutkintotoimikunnan pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille (päivitetty 12/2011) Järjestämissuunnitelma Yksinkertaisinta on laatia järjestämissuunnitelma OPH:n näyttötutkinto-oppaan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta /2014 Laki. ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 6 päivänä lokakuuta 2014 788/2014 Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2014 Eduskunnan

Lisätiedot

Näyttötutkintojen arviointi

Näyttötutkintojen arviointi Liite 12 Päivitetty 1.11.07 Näyttötutkintojen arviointi NÄYTTÄVÄ-PROJEKTI 2006-2007 1 SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 2 1. Mitä ovat näyttötutkinnot?... 2 2. Miten ammattitaito osoitetaan?... 2 3. Ketkä arvioivat?...

Lisätiedot

2. 17/011/2010 PERUSTEIDEN VOIMAANTULON MERKITYS JO ALOITETTUIHIN TUTKINTOSUORITUKSIIN

2. 17/011/2010 PERUSTEIDEN VOIMAANTULON MERKITYS JO ALOITETTUIHIN TUTKINTOSUORITUKSIIN Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunta 8312 25.4.2014 päivitykset merkitty punaisella Usein kysyttyä 1. TUTKINNON PERUSTEET LÄHTÖKOHTANA Voimassa olevat tutkinnon perusteet ovat Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Näyttötutkintojen järjestäminen ja tutkintotoimikuntien tehtävät

Näyttötutkintojen järjestäminen ja tutkintotoimikuntien tehtävät Näyttötutkintojen järjestäminen ja tutkintotoimikuntien tehtävät Markku Kokkonen, Opetushallitus Luonnonvara- ja ympäristöalan kehittämispäivät 13-14.11.2012 Näyttötutkintojen järjestämissopimus (1) Näyttötutkintoina

Lisätiedot

ARVIOINTILOMAKE / VIHERALAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO Määräys 47/011/2015 Viheralan organisaation viestintä

ARVIOINTILOMAKE / VIHERALAN ERIKOISAMMATTITUTKINTO Määräys 47/011/2015 Viheralan organisaation viestintä TUTKINNON SUORITTAJAN NIMI SYNTYMÄAIKA ARVIOINTIKOKOUKSEN TIEDOT AIKA PAIKKA ARVIOINTIKRITEERIT Viestinnän suunnittelu HAVAINTOJA TUTKINTOSUORITUKSESTA Viestinnän suunnitteleminen määrittää viestinnän

Lisätiedot

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.3 Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.3 Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen Yrittäjän ammattitutkinto 3.3 Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen Dnro 53/011/2012 1 A. Yritystoiminnan analysointi ja kehittäminen... 3 1.0 Yleisesittely... 3 1.1 Aineiston käyttö... 3 1.2 Tutkintosuorituksen

Lisätiedot

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Sisältö 1. Suomen koulutusjärjestelmä 2. Ammattitaidon hankkiminen (näyttötutkinto ja ammatillinen peruskoulutus) 3. Arviointi KORKEAKOULUTUTKINTO

Lisätiedot

2007 AIKUISKOULUTUKSEN AJANKOHTAISIA ASIOITA

2007 AIKUISKOULUTUKSEN AJANKOHTAISIA ASIOITA 2007 AIKUISKOULUTUKSEN AJANKOHTAISIA ASIOITA Osaamisen ja sivistyksen asialla TUTKINTOTOIMIKUNTIEN ASETTAMINEN, TAVOITEAIKATAULU: Toimikunnat nimetty huhtikuussa 2007 Uusien toimikuntien 3-vuotiskausi

Lisätiedot

Näyttötutkintojen järjestämisestä sopiminen

Näyttötutkintojen järjestämisestä sopiminen Näyttötutkintojen järjestämisestä sopiminen Arviointiriihi AEL 25.3.2014 Markku Kokkonen Opetushallitus Säädökset ja ohjeet Laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta (631/1998, 7 ) Koulutuksen järjestäjä

Lisätiedot

Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta

Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta Työnantajien edustajat: Camilla Herlin ja Kristiina Holopainen (Kunnallinen työmarkkinalaitos) Työntekijöiden edustajat: Päivi Bragge (Jyty ry) ja Marjut

Lisätiedot

Pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille, voimassa 22.3.2012 lähtien toistaiseksi MAATILATALOUDEN TUTKINTOTOIMIKUNTA, 8271

Pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille, voimassa 22.3.2012 lähtien toistaiseksi MAATILATALOUDEN TUTKINTOTOIMIKUNTA, 8271 1 Pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille, voimassa 22.3.2012 lähtien toistaiseksi MAATILATALOUDEN TUTKINTOTOIMIKUNTA, 8271 Pysyväisohjeet näyttötutkinnon järjestäjille Pysyväisohjeet koskevat maatalousalan

Lisätiedot

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa Markku Kokkonen Opetushallitus 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Henkilökohtaistaminen Laki ammatillisesta

Lisätiedot

Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta

Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta Koulunkäynnin tukitehtävien tutkintotoimikunta Näyttötutkinnon järjestämissopimuksen hakeminen Päivi Kuivalainen Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen erikoisammattitutkinto Tutkinnon

Lisätiedot

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu

Yrittäjän ammattitutkinto. 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu Yrittäjän ammattitutkinto 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu Dnro 53/011/2012 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu Yrittäjän AT-0316-1 1 3.1 Yritystoiminnan suunnittelu Yrittäjän AT-0316-1 A. Yritystoiminnan suunnittelu...

Lisätiedot

AMMATTIOPPILAITOKSET Metsäalan Näyttötutkinnoista vastaavat

AMMATTIOPPILAITOKSET Metsäalan Näyttötutkinnoista vastaavat 8476 TIEDOTE 1/2015 1 (6) AMMATTIOPPILAITOKSET Metsäalan Näyttötutkinnoista vastaavat Metsäalan perustutkinto, metsätalouden osaamisala Näyttötutkinnot 1.8.2015 alkaen Uudet metsäalan perustutkinnon perusteet

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan kommentteja Juha Mäkitalo, sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan varapuheenjohtaja

Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan kommentteja Juha Mäkitalo, sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan varapuheenjohtaja Sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan kommentteja Juha Mäkitalo, sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan varapuheenjohtaja perustason ensihoidon koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä, Kuopio 19.9.2014.

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, PÖYTÄKIRJA lähihoitajan tutkintotoimikunta no. 8312

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, PÖYTÄKIRJA lähihoitajan tutkintotoimikunta no. 8312 Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, PÖYTÄKIRJA 13.12.2010 lähihoitajan tutkintotoimikunta no. 8312 Tutkintotoimikunnan kokous Aika: 13.12.2010 klo 9.10 15.00, Kontulan Helykoti, Porttikuja 8 Paikalla:

Lisätiedot