Talous- ja velka-asioissa auttavat tahot
|
|
- Aku Aho
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Talous- ja velka-asioissa auttavat tahot OULU 2014
2 OMILLE JALOILLE TOIMINTA Omille jaloille -tukihenkilöt ovat vapaaehtoisia rinnalla kulkijoita. He toimivat tavallisen ihmisen taidoin omien voimiensa mukaan. Tukihenkilöltä voit saada apua esimerkiksi perintätoimistoista tulleiden kirjeiden avaamiseen, jos se tuntuu omin voimin ylivoimaiselta. Tukihenkilö voi lähteä tueksesi talous- ja velkaneuvontaan, ulosottovirastoon tai muuhun talous- ja velkaasioita hoitavaan virastoon. Monilla tukihenkilöillä on hyvä virastotuntemus sekä kokemus niissä asioimisesta. Tukihenkilö on hyvä kuuntelija. Joskus ongelmat helpottavat jo sillä, että niistä pääsee puhumaan ja kokee tulevansa ymmärretyksi. Tukihenkilö voi ottaa itkutkin vastaan; hän on luotettava ja tukeva olkapää. Tukihenkilöt voivat auttaa sinua erilaisten papereiden hankkimisessa. Jotkut tukihenkilöt osaavat auttaa esimerkiksi velkaantumishistorian kirjoittamisessa. Tukihenkilö pystyy myös selvittämään, mistä apua saadaan, jos kaikki ei onnistu omin voimin. Tarvittaessa tukihenkilö voi olla apuna myös taloudenhallintaan liittyvissä asioissa. Tukihenkilö kykenee opastamaan sinua taloussuunnitelman tekemisessä sekä miettimään kanssasi, miten rahat riittäisivät paremmin. Omille jaloille -tukihenkilö tukee vastuunottamiseen ja asioiden oma-aloitteiseen hoitamiseen. Tuettava vastaa siis itse omien asioidensa hoitamisesta. Tukihenkilö kulkee rinnalla ja tarvittaessa opastaa ja rohkaisee. Joskus tukihenkilö jarruttaa, sillä toisinaan on tarpeen edetä rauhallisemmin. Talous- ja velkaasioiden selvittäminen on yleensä pitkä prosessi, joka vaatii oikea-aikaisuutta. Tärkeää on myös laittaa asiat tärkeysjärjestykseen: Päihdeongelman ja mielenterveysongelman hoitaminen menee talous- ja velkaongelmien hoidon edelle. Ensin pitää olla pää kunnossa, jotta jaksaa tarttua velka-asioihin. Näin pettymykset vähenevät. Omille jaloille -tukihenkilötoiminta on tuettavalle maksutonta. TUKIHENKILÖT OULUSSA Oululaiset Omille jaloille -tukihenkilöt toimivat Oulun Kumppanuuskeskuksesta ja Oulun Hyvän mielen talolta käsin. Tavoitat tukihenkilöt oheisista puhelinnumeroista. Saadaksesi apua tukihenkilöltä, sinun ei tarvitse kuulua mihinkään yhdistykseen. Kumppanuuskeskus Hyvän mielen talo tai
3 Omille jaloille -taloustietopiste Taloustietopiste on erittäin matalan kynnyksen tiedonhankkimispaikka. Useimmat taloustietopisteet ovat itsepalvelupisteitä, jonne voi mennä rauhassa tutustumaan esitteisiin ja materiaaleihin. Taloustietopisteistä löytyy Omille jaloille -taloustietokansio, joka on maassamme tällä hetkellä ainoa yhtenäinen hakuteos talous- ja velka-asioihin liittyen. Tämän lisäksi taloustietopisteestä löydät erilaisia esitteitä, joita voit halutessasi ottaa mukaasi. Taloustietopisteessä on esillä paikallisten auttavien tahojen yhteystiedot sekä lomakkeita omaehtoista velkojen selvittelyä varten. Taloussuunnitelmalomakkeita ja ohjeita niiden täyttämiseksi voit myös noutaa taloustietopisteestä. Taloustietopisteitä pitävät yllä kumppanuusjärjestömme. Yhdistyksestä riippuen taloustietopiste voi olla suuri tai pieni, käytettävissä saattaa olla tietokone tai ei. Pienimmät taloustietopisteet ovat kirjahyllyn pätkiä, joihin on laitettu esitteet ja materiaalit esille. Suurin taloustietopiste on taas kokonainen huone, joka toimii myös tukihenkilöiden toimistona. Tärkeintä on se, että voit mennä selittelemättä ja kainostelematta taloustietopisteeseen etsimään tarvitsemaasi tietoa talous- ja velka-asioista. Verkkotaloustietopiste Omille jaloille -taloustietopiste löytyy nyt myös verkosta, osoitteesta: Taloustietopisteet Oulussa Hyvän mielen talo ry, Mielenterveyden keskusliitto Puusepänkatu 4, Oulu puh tai Kumppanuuskeskus Isokatu 47, Oulu puh Oulun Kriisikeskus Tuirantie 1, Oulu 3
4 PA -VERTAISTUKIRYHMÄ PA tarkoittaa PersAukinen tai virallisemmin Penniless Anonymous. PA on päihteetön vertaistukiryhmä henkilöille, jotka ajattelevat, että heillä saattaisi olla talous- ja velkavaikeuksia. Muita pääsyvaatimuksia ei ole. PA -ryhmään voit tulla nimettömänä. PA -ryhmän vertaistuki perustuu ryhmän jäsenten keskinäiseen vuorovaikutukseen, mahdollisuuteen tunteiden, ajatusten ja kokemusten jakamiseen. Ryhmän tavoitteena on käsitellä talous- ja velkavaikeuksien aiheuttamia tuntemuksia, jakaa kokemuksia ja oppia kokemuksellisen tiedon kautta, sekä saada arvokasta tietoa selviytymiskeinoista arjen elämiseen pienillä tuloilla. PA -ryhmäohjelma on kehitetty Omille jaloille -toiminnassa yhteistyössä tukihenkilöiden ja avun tarvitsijoiden kanssa. Listan toiminnassa olevista PA -ryhmistä löydät: PA -vertaistukiryhmä Ryhmät kokoontuvat PA -ryhmäohjelma koostuu 14 eri teemasta: Minun tarinani, Todellisuuden hyväksyminen, Anteeksianto ja anteeksipyytäminen, Haasteena köyhyys / velkaantuminen, Elämän arvot, Ihmissuhteet, Tunne-elämä, Itsetunto, Suhteeni rahaan, Elämä edullisemmaksi, Velkaantumisen kulku, Tulevaisuuden aarteet, Ongelmasta mahdollisuudeksi ja Anna hyvän kiertää. Lisätietoja PA -ryhmästä tai uusien ryhmien perustamisesta voi kysyä: Sari Lehtonen, puh tai sari.lehtonen(at)takuu-saatio.fi PA Selviytyjät Oulu kokoontuu maanantaisin klo Kumppanuuskeskuksella osoitteessa: Isokatu 47, Oulu Ryhmään ovat tervetulleita kaikki, jotka ajattelevat, että heillä saattaisi olla talous- ja velkavaikeuksia. Ryhmään voi tulla nimettömänä. Lisätietoja ryhmästä voi kysyä: taina.rajanen(at)takuu-saatio.fi 4
5 5
6 KUNNALLINEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA Voit ottaa yhteyttä kunnalliseen talous- ja velkaneuvontaan, mikäli koet, että tarvitset ammattiapua talousja velka-asiassa. Jos olet ylivelkaantunut, talous- ja velkaneuvoja selvittää tilanteesi. Kunnalliset talous- ja velkaneuvonnat antavat myös puhelinneuvontaa. Mikäli olet kovin epävarma, voit soittaa ensiksi Takuu- Säätiön Velkalinjaan tai ottaa yhteyttä Omille jaloille -tukihenkilöön. Talous- ja velkaneuvonnan palvelut: annetaan neuvoja kaikissa talouden hoitoa ja velkojen hoitoa koskevissa asioissa opastetaan talouden suunnittelussa: selvitetään talouden tulot ja menot kuukausi- ja vuositasolla, selvitetään menojen pienentämiskeinot avustetaan velallista velkajärjestelyyn liittyvän asian hoitamisessa sekä autetaan velkajärjestelyn hakemisessa tuomioistuimelta avustetaan takaushakemusten laatimisessa Takuu-Säätiölle neuvotellaan mm. ulosoton ja sosiaalitoimen kanssa asiakkaan tilanteen helpottamiseksi neuvotellaan vapaaehtoisista sovintoratkaisuista yhdessä asiakkaan ja velkojien kanssa laaditaan vahvistettujen ja vapaaehtoisesti sovittujen maksuohjelmien muutoksia avustetaan velkajärjestelylain mukaisten lisätilityslaskelmien tekemisessä. OULUN KAUPUNGIN TALOUS- JA VELKANEUVONTA Talous- ja velkaneuvontaan asiakkaaksi tulo: 1) Yhteydenotto puhelimitse: (maanantai, keskiviikko ja torstai klo 9-10) Asiakkaalta otetaan perustiedot ja lähetetään liitepyyntö. Kun asiakas toimittaa pyydetyt liitteet, hänelle ilmoitetaan myöhemmin käyntiaika velkaneuvojalle. 2) Yhteydenotto kirjeitse Asiakkaalle varataan käyntiaika velkaneuvojalle, kun asiakas on toimittanut talous- ja velkaneuvontaan perustietolomakkeen liitteineen sekä valtakirjan. Perustietolomakkeita on saatavilla ja voi käydä täyttämässä myös talous- ja velkaneuvonnan asiakasaulassa: Mäkelininkatu 33 A, 4. krs kello Molemmissa tapauksissa asiakirjat voi toimittaa talous- ja velkaneuvontaan seuraavasti: postitse Oulun kaupunki, Talous- ja velkaneuvonta, PL 33, Oulun kaupunki tuomalla paperit vahtimestarille Mäkelininkatu 33 A, 4. krs, arkisin kello
7 SOSIAALINEN LUOTTO OULUSSA Sosiaalinen luotto on tarkoitettu pienituloiselle, vähävaraiselle yksityishenkilölle, jolla on riittävä maksukyky lainan hoitamiseen. Sosiaalinen luotto on pankkilainaan verrattavissa oleva luotto takaisinmaksuehtoineen. Sosiaalista luottoa on mahdollista saada esimerkiksi työn edellyttämän auton tai työvälineiden hankintaan, vuokra-asunnon vakuuteen, asunnon muutostöihin tai oman talouden hallinnan saavuttamiseksi tehtäviin velkajärjestelyihin. Sosiaalista luottoa voidaan myöntää Opiskelijalle (päätoimisesti opintotukeen oikeuttavassa oppilaitoksessa tai ensimmäisen ammattitutkinnon suorittaja), joka on toimeentulotuen asiakkaana Oulussa eikä saa maksuhäiriömerkinnän, vanhempien tulojen tai pitkittyneiden opintojen takia valtion takamaa opintolainaa eikä ole kyennyt järjestämään opiskelulleen muuta rahoitusta. Oulussa vakinaisesti asuville pienituloisille ja vähävaraisille, joilla ei ole mahdollisuutta saada muulla tavoin kohtuuehtoista luottoa ja luotolla voidaan realistisesti ja pitkäjänteisesti edistää itsenäistä selviytymistä. Sosiaalisen luoton hakemisessa ota yhteyttä oheiseen palvelunumeroon. Hakuprosessiin kuuluu sosiaalisen luototuksen myöntämisedellytysten selvittäminen yksiköllisesti kunkin hakijan kohdalla. Hakuvaiheessa selvitetään hakijan/ hakijoiden kaikki velkavastuut, maksuhäiriömerkinnät, muut mahdollisuudet rahoittaa luotontarve sekä mahdollinen oikeus saada toimeentulotuen eri muotoja. Sosiaalisen luoton myöntäminen edellyttää, että lainan saaja kykenee maksamaan lainan kuukausittaiset lyhennykset ja korot, siksi luoton hakuvaiheessa arvioidaan myös hakijan maksukykyä. Hakijoiden aikaisempien velkojen tulee olla alle euroa, opiskelijoilla alle euroa tai jos luottoa käytettään velkajärjestelylainana enintään euroa. Sosiaalista luottoa ei myönnetä henkilölle, joka ei sitoudu tai kieltäytyy sosiaaliseen luototuksen selvitysprosessiin kuuluvista toimenpiteistä mm. ohjauksesta ja neuvonnasta ja ensisijaisten vaihtoehtojen selvittämisestä. Luoton määrä voi olla vähintään 200 ja enintään euroa. Luotosta perittävä korko on voimassa oleva Suomen pankin viitekorko. Korko tarkistetaan puolivuosittain 1.1. sekä 1.7. Korko peritään takaisinmaksuerien yhteydessä. Sosiaalisesta luotosta ei peritä toimitusmaksua eikä järjestelypalkkiota. Sosiaalisen luoton palvelu Käyntiosoite: Mäkelininkatu 33 A, Postiosoite: PL Oulun kaupunki Puhelin: , soittoaika ma-pe klo 9-10: Asiakasvastaanotto ajanvarauksella. 7
8 SEURAKUNTIEN DIAKONIATYÖ Taloudellisissa ongelmissa ensisijainen apu löytyy sosiaalitoimistosta. Mikäli sosiaalitoimisto ei voi auttaa sinua, silloin voit kääntyä seurakunnan diakoniatyön puoleen. Seurakunnan diakoniatyöllä on mahdollisuus avustaa akuutissa hätätilanteessa olevia. Avun hakeminen ei edellytä kirkkoon kuulumista. Tavoitteena on, että avustus auttaa saajan kaikkein vaikeimman yli, ja sen jälkeen hän ja hänen perheensä selviävät joko omin voimin tai yhteiskunnan tuella. Taloudellisten ongelmien ratkaisemisessa saatetaan kaivata myös hyvää suunnittelua. Seurakunnan diakoniatyöntekijä voi auttaa sinua löytämään asiantuntevaa apua esimerkiksi talous- ja velkaneuvojalta. Hän voi auttaa lomakkeiden täyttämisessä ja yhteydenpidossa velkojiin ja sosiaalitoimeen. Hän voi myös tulla mukaasi neuvottelemaan kestäviä ratkaisuja ongelmiin. Lisätietoa oman alueen avustuksista saat paikallisen seurakuntasi verkkosivuilta, seurakuntalehdestä tai soittamalla suoraan kirkkoherranvirastoon tai diakoniatyöntekijälle. Monet seurakunnat tarjoavat myös ruoka-apua. Seurakunnan ruoka-apu voi olla pienehköjä maksusitoumuksia ruokakauppaan tai valmiiden elintarvikeapupakkausten jakamista. Ruokapaketeissa saattaa olla esimerkiksi kuivamuonaa, makaronia, jauhoja ja kaurahiutaleita, tai monipuolistakin tuoreruokaa, lihaa, vihanneksia ja leipää. Osassa seurakuntia järjestetään ruuanjakotilaisuuksia, osassa ruokapaketit toimitetaan kotiin. "Ruokapankeista" jaettavat elintarvikkeet ja mahdolliset muut tuotteet saadaan lahjoituksina kaupoista, seurakunnan omina hankintoina sekä EU:n elintarviketuen kautta. Kirkon ylläpitämä Palveleva puhelin tarjoaa mahdollisuuden purkaa mieltä painavia asioita puhelimitse. Palvelevan puhelimen numero on kaikkialla Suomessa 8
9 KIRKON DIAKONIARAHASTO Kirkon diakoniarahasto on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhteinen avustusrahasto. Rahaston tarkoituksena on osana diakoniatyötä avustaa taloudellisessa ahdingossa olevia ihmisiä Suomessa. Avustusta haetaan yhdessä diakoniatyöntekijän kanssa. Yksittäinen ihminen ei voi olla suoraan yhteydessä Kirkon diakoniarahastoon. Avustushakemuksen laatii diakoniatyöntekijä. Kirkon apu on aina viimesijaista apua. Ensin tulee siis selvittää, onko taloudellista tukea mahdollista saada esimerkiksi sosiaalitoimesta. Kun sosiaalitoimesta on saatu hylkäävä päätös, voi kääntyä seurakunnan puoleen. Kirkon diakoniarahastosta on mahdollisuus hakea avustusta kerran elämässä. Tavoitteena on, että avustus auttaisi vaikean tilanteen yli ja pitkällä tähtäimellä korjaisi henkilön tilannetta. Taloudellisen avustuksen lisäksi diakoniatyöntekijältä on mahdollisuus saada myös henkistä tukea. HIIPPAKUNTIEN DIAKONIA-AVUSTUKSET Kirkon diakoniarahaston lisäksi vastaavia rahastoja on myös hiippakunnissa ja seurakuntayhtymissä. Diakoniarahastojen varat tulevat kolehdeista, Yhteisvastuu -keräyksestä sekä yksittäisistä lahjoituksista. Haettavan avustuksen suuruus ja / tai käyttötarkoitus ratkaisee sen minne hakemus lähetetään, seurakuntayhtymään, hiippakuntaan vai Kirkon diakoniarahastoon. Kirkon diakoniarahasto ja Tukikummit Säätiö tekevät yhteistyötä. Tukikummit Säätiö kanavoi avustukset Kirkon diakoniarahaston kautta. Tukikummit Säätiön avustuksia voi hakea diakoniatyöntekijän avustuksella. Tukikummit Säätiön lahjoittamilla varoilla tuetaan taloudellisesti Suomessa asuvia hädänalaisessa tilanteessa olevia lapsia ja nuoria. Etusijalla ovat yksinhuoltajaperheet. Avustusten tarkoituksena on parantaa lasten ja nuorten tilannetta ja siten lievittää köyhyyttä sekä ehkäistä syrjäytymistä. Avustuksia myönnetään vain sellaisiin kustannuksiin, joita ei ole saatu eikä saada katettua muualta. Käytännössä avustuksia myönnetään esimerkiksi opiskelun, kouluttautumisen ja harrastusten välittömiin kustannuksiin tai esimerkiksi matkakuluihin isovanhempien tai etävanhemman tapaamiseksi. 9
10 PELUURI peliongelmissa auttava palvelukokonaisuus Kolme neljästä suomalaisesta on ainakin joskus pelannut rahapelejä. Monille se on mukavaa ajanvietettä, harrastus muiden joukossa. Joillekin se on tapa löytää seuraa ja osa pelaa pelkästään rahan ja voittojen vuoksi. Joskus pelaamisesta tulee kuitenkin pakonomaista toimintaa, mikä aiheuttaa ongelmia niin pelaajalle kuin hänen läheisilleenkin. Usein jo pelkkä havahtuminen pelaamisen liiallisuuteen auttaa. Runsaaksi käyneen pelaamisen todellisia etuja ja haittoja kannattaa miettiä tarkkaan ja rauhassa. On myös hyvä kirjata ne ylös. Esille nousseita asioita olisi hyvä käydä läpi yhdessä ystävän tai muun läheisen ja luotettavan henkilön kanssa. Näin et ole yksin asian kanssa ja voitte yhdessä miettiä keinoja pelaamisen hallintaan. Joskus pelaamisesta tulee kuitenkin tärkein asia elämässä. Se vie kohtuuttoman paljon aikaa ja rahaa sekä aiheuttaa pelaajalle murheita, ilon hetkien sijaan. Silloin ollaan menossa hyvää vauhtia kohti haitallista peliriippuvuutta. Jos oma tai läheisen pelaaminen mietityttää, soita Peluurin auttavaan puhelimeen. Peluuri tarjoaa tietoa ja tukea kaikessa peliongelmaan liittyvässä. Auttava puhelin palvelee myös työssään peliongelmaa kohtaavia. Nimetön ja maksuton puhelinpalvelu on avoinna arkisin klo numerossa Ruotsinkielellä päivystystä on tarjolla maanantaisin klo Pelirajat on vertaisryhmät Pelirajat on -ryhmät on tarkoitettu niille, joilla on ongelmia pelaamisen kanssa. Vertaisryhmiä on myös läheisille. Ryhmissä saa ymmärrystä saman asian kanssa painivilta ja neuvoja tilanteen käsittelemiseen, arjessa jaksamiseen ja tulevaisuuteen suuntautumiseen. Ryhmät Oulussa Uusi pelaajien ryhmä käynnistyy sunnuntaina 2.3. klo Oulun Kriisikeskuksessa (Tuirantie 1). Ilmoittaudu ohjaajalle pe klo tai su Muina aikoina voi jättää viestin. Puh: Pelaajien jatkoryhmä (aikaisemmin ryhmään osallistuneille) tapaa maanantaisin klo Oulun Kumppanuuskeskuksessa (Isokatu 47). Ilmoittaudu ohjaajalle ma ja to klo Puh: Lisätietoja: 10
11 Omille jaloille -työntekijät Kehittämispäällikkö, Takuu-Säätiö Minna Markkanen puh minna.markkanen(at)takuu-saatio.fi Hankekoordinaattori Sari Lehtonen, Tampere puh sari.lehtonen(at)takuu-saatio.fi Hankekoordinaattori Taina Rajanen puh taina.rajanen(at)takuu-saatio.fi Lisätietoa netissä
Talous- ja velka-asioissa auttavat tahot
Talous- ja velka-asioissa auttavat tahot TURKU 2014 OMILLE JALOILLE TOIMINTA Omille jaloille -tukihenkilöt ovat vapaaehtoisia rinnalla kulkijoita. He toimivat tavallisen ihmisen taidoin omien voimiensa
LisätiedotTalous- ja velka-asioissa auttavat tahot
Talous- ja velka-asioissa auttavat tahot TAMPERE 2014 OMILLE JALOILLE TOIMINTA Omille jaloille -tukihenkilöt ovat vapaaehtoisia rinnalla kulkijoita. He toimivat tavallisen ihmisen taidoin omien voimiensa
LisätiedotTalous- ja velka- asioissa auttavat tahot
Talous- ja velka- asioissa auttavat tahot 2014 OMILLE JALOILLE -TUKIHENKILÖT Omille jaloille -tukihenkilöt ovat vapaaehtoisia rinnalla kulkijoita. He toimivat tavallisen ihmisen taidoin omien voimiensa
LisätiedotTalous- ja velka-asioissa auttavat tahot
Talous- ja velka-asioissa auttavat tahot HELSINKI 2014 OMILLE JALOILLE TOIMINTA Omille jaloille -tukihenkilöt ovat vapaaehtoisia rinnalla kulkijoita. He toimivat tavallisen ihmisen taidoin omien voimiensa
LisätiedotTalous- ja velka-asioissa auttavat tahot
Talous- ja velka-asioissa auttavat tahot KOUVOLA 2014 OMILLE JALOILLE TOIMINTA Omille jaloille -tukihenkilöt ovat vapaaehtoisia rinnalla kulkijoita. He toimivat tavallisen ihmisen taidoin omien voimiensa
LisätiedotVELKAONGELMIIN LÖYTYY APUA Kangasala Omille jaloille
VELKAONGELMIIN LÖYTYY APUA Kangasala Omille jaloille TALOUS- JA VELKANEUVONTA VOIT OTTAA YHTEYTTÄ TALOUS- JA VELKANEUVONTAAN, JOS OLET TILANTEESSA, JOSSA TULOT EIVÄT KATA MENOJA. LASKUT JA MAKSUT LAAHAAVAT
LisätiedotKirkon diakoniarahasto
Kirkon vapaaehtoiset taloudellisissa vaikeuksissa olevien tukena Kirkon diakoniarahasto Soile Niemi Diakonian talousneuvontaprojekti Itä-Helsingin seurakunnat soile.niemi@evl.fi p. 09 2340 4841, 050 523
LisätiedotNuorten talous- ja velkaneuvonta. Mun talous-hanke/ Helsingin talous- ja velkaneuvonta Anna-Maija Högström Tammikuu 2016
Nuorten talous- ja velkaneuvonta Mun talous-hanke/ Helsingin talous- ja velkaneuvonta Anna-Maija Högström Tammikuu 2016 Helsingin talous- ja velkaneuvonta Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto
LisätiedotTalous- ja velkaneuvonta
Talous- ja velkaneuvonta Kirsi Karttunen 1 Historiaa Alkanut lamavuosien yksityishenkilön velkojen selvittämiseksi vuonna 1993 Laki talous- ja velkaneuvonnasta astui voimaan 1.9.2000 Aluehallintovirasto
LisätiedotSosiaalisen luoton myöntämisen yleinen este on maksuvaran puuttuminen, mutta tämän ohella esteenä voi olla esimerkiksi se, että
2 mista. Perusteltuja syitä luoton myöntämiseen voivat olla esimerkiksi talouden hallintaan saattaminen, velkakierteen katkaiseminen, kodin hankinnat, kuntoutumisen tai työllistymisen edistäminen, asumisen
LisätiedotNuorten talousosaaminen ja velkaongelmien ennaltaehkäisy. Järvenpää 10.4.2014. Kirjoita tähän nimesi 10.4.2014
Kirjoita tähän nimesi 10.4.2014 Nuorten talousosaaminen ja velkaongelmien ennaltaehkäisy Järvenpää 10.4.2014 Takuu-Säätiö Valtakunnallinen sosiaalialan toimija Autamme talouskriisissä olevia ihmisiä velka-
LisätiedotSeurakunnan tuki talouden hallinnassa
Seurakunnan tuki talouden hallinnassa Diakoniajohtaja Otto Savolaisen puheenvuoro Apuja velkojen hallintaan seminaari-iltapäivässä, 21.11.2017, Toimintojen talo Mitä? Miten? Kokemuksia Mitä? Seurakunnan
LisätiedotVapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa
Vapaaehtoisten antaman kasvokkainen Raha-asiain neuvonta Helsingin ev.lut. seurakunnissa Diakonian talousneuvonnan projektityöntekijä Soile Niemi Takuu-Säätiön ajankohtaispäivä 14.12.2016 On osa ev.lut.
LisätiedotNuorten maksuhäiriöt, velkaantuminen ja palvelut. Paula Paloheimo. Tampere 3.10.2014. Kirjoita tähän nimesi 8.12.2014
Kirjoita tähän nimesi 8.12.2014 Nuorten maksuhäiriöt, velkaantuminen ja palvelut Paula Paloheimo Tampere 3.10.2014 Takuu-Säätiö Valtakunnallinen sosiaalialan toimija Autamme talouskriisissä olevia ihmisiä
LisätiedotVertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2018 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS
Lisätiedotsosiaalisenluototuksen soveltamisohjeet
sosiaalisenluototuksen soveltamisohjeet 2015 Soveltamisohjeet 1(6) Laki sosiaalisesta luototuksesta (1133/2002) astui voimaan 1.1.2003. Laissa määritellään sosiaalinen luototus osaksi kunnan sosiaalihuoltoa.
Lisätiedottuodaan Raha-asiat parisuhteessa yhteiset vai erilliset? Kirjoita tähän nimesi Minna Mattila 25.11.2014
Kirjoita tähän nimesi Minna Mattila tuodaan Raha-asiat parisuhteessa yhteiset vai erilliset? Takuu-Säätiö Valtakunnallinen sosiaalialan toimija Autamme talouskriisissä olevia ihmisiä velka- ja talousongelmien
LisätiedotSOSIAALISEN LUOTOTUKSEN PERUSTEET KUOPIOSSA
SOSIAALISEN LUOTOTUKSEN PERUSTEET KUOPIOSSA SOSIAALINEN LUOTOTUS Sosiaalinen luototus on sosiaalihuoltoon kuuluvaa luotonantoa, jonka tarkoituksena on ehkäistä taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista
LisätiedotPENNO Selvitä rahatilanteesi
PENNO Selvitä rahatilanteesi Tiedätkö, kuinka paljon sinulla on rahaa käytössäsi? Tämän Penno-vihkon avulla saat käsityksen tuloistasi ja menoistasi. Lisäksi voit laskea, paljonko sinulla on rahaa käytettävissä
LisätiedotTalous- ja velkaneuvonta oikeusaputoimistoissa
11.12.2018 Talouden ajankohtaispäivä Maaria Rubanin Talous- ja velkaneuvonta oikeusaputoimistoissa Talouden ajankohtaispäivä 11.12.2018 Laki talous- ja velkaneuvonnasta Kohti muutosta Vuonna 2000: Laki
LisätiedotTakuusäätiön osahanke Kysy rahasta -chat
Takuusäätiön osahanke Kysy rahasta -chat Nuoret ja raha Mun talous -hankkeen päätösseminaari ja Puhu rahasta messut Henri Hölttä, Takuusäätiö 6.9.2017 Takuusäätiö lyhyesti Velkalinja ja chat Talouspolkuhanke
LisätiedotLASTEN JA NUORTEN HARRASTUSRAHASTOHAKEMUS. 1. HAKIJAN TIEDOT (lapsen tai nuoren) Nimi. Katuosoite. Postinumero ja paikkakunta.
1. HAKIJAN TIEDOT (lapsen tai nuoren) Nimi Katuosoite Postinumero ja paikkakunta Puhelinnumero Sähköpostiosoite Ikä Pankkiyhteys (mikäli tuki maksetaan hakijantilille) Olen tällä hetkellä peruskoulussa
LisätiedotTalous- ja velkaneuvonta
Talous- ja velkaneuvonta Toiminta ja kehittäminen - 1 johtava talous- ja velkaneuvoja - 9 talous- ja velkaneuvojaa - 2,8 sihteeriä - asukaspohja n. 335 000 Toimintatavat - Talous- ja velkaneuvonta - Talous-
LisätiedotPENNO Selvitä rahatilanteesi
PENNO Selvitä rahatilanteesi TIEDÄTKÖ, KUINKA PALJON SINULLA ON RAHAA KÄYTÖSSÄSI? Kuuluuko arkeesi taiteilu laskujen ja välttämättömien menojen kanssa? Tiedätkö, mihin rahasi kuluvat? Tämän Penno-työkirjan
LisätiedotTUAS - Nuorten tuettu asuminen
TUAS - Nuorten tuettu asuminen Turun Kaupunkilähetys ry. Liisa Love Mitä TUAS toiminta on? Tukea 18 25 -vuotiaille aikuistuville nuorille itsenäisen elämän ja yksin asumisen alkutaipaleella Nuoria tuetaan
LisätiedotTakuusäätiön palvelut ja
Takuusäätiön palvelut ja materiaalit Hanna Pieviläinen, aluekoordinaattori, Takuusäätiö 6.5.2019 Takuusäätiö on kotitalouksien arjen raha-asioiden asiantuntija, joka auttaa ihmisiä ottamaan oman taloutensa
LisätiedotNeuvontapisteen ja sen kumppaneiden neuvontapalvelut ovat käytettävissäsi maksutta, nimettömänä ja ilman ajanvarausta.
Neuvontapisteen ja sen kumppaneiden neuvontapalvelut ovat käytettävissäsi maksutta, nimettömänä ja ilman ajanvarausta. Infon palveluja Tietoa sosiaali- ja terveysjärjestöjen tarjoamasta tuesta, toiminnasta
LisätiedotVelkaantuminen ja pienlaina
Velkaantuminen ja pienlaina tutkija-arvioitsija Sari Nyholm ja projektisuunnittelija Virpi Muilu Takuusäätiö 5.4.2017 Takuusäätiö - neuvoja, tukea ja ratkaisuja talous- ja velkaongelmiin Neuvomme Velkalinjassa
LisätiedotOLIPA KERRAN VELKA - ASIAA NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONNASTA. Petra Einiö, johtava velkaneuvoja Turun Kaupungin talous- ja velkaneuvonta 13.10.
OLIPA KERRAN VELKA - ASIAA NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONNASTA Petra Einiö, johtava velkaneuvoja Turun Kaupungin talous- ja velkaneuvonta 13.10.2015 Sisällysluettelo 1. Turun kaupungin talous- ja velkaneuvontatoimisto
LisätiedotEntä jos emme luukuttaisi nuorta tai apua tarvitsevaa perhettä?
Entä jos emme luukuttaisi nuorta tai apua tarvitsevaa perhettä? Kirkon lapsi- ja nuorisotyön neuvottelupäivät (Jyväskylä 15.1.2014) Kirkon diakoniarahasto PL 185, 00161 Helsinki Puh. 09 1802 448 S-posti:
LisätiedotPalveluista ja asiakkaista Peliklinikalla
Palveluista ja asiakkaista Peliklinikalla Tapio Jaakkola kehittämiskoordinaattori, Peliklinikka PELISEMINAARI 16.9.2013 Lahti 16.9.2013 Peliklinikka 16.9.2013/TJ 1 Peliklinikan palvelut tarjoavat Avokuntoutusta
LisätiedotKysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010
1 28.6.2010 Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen
LisätiedotKeski-Suomen talous- ja velkaneuvonta
Keski-Suomen talous- ja velkaneuvonta Työllisyyden kannustinpäivä 16.1.2013 Talous- ja velkaneuvoja Seija Jauhiainen KESKI-SUOMEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA Jyväskylän kaupunki järjestänyt talous- ja velkaneuvontapalvelua
LisätiedotInfotilaisuus maahanmuuttajille. Toimeentulotuki Sampola
Infotilaisuus maahanmuuttajille Toimeentulotuki 22.2.2017 Sampola Mistä toimeentulotukea voi hakea? KELA KUNTA Perustoimeentulotuki 1.1.2017 alkaen Täydentävä ja ehkäisevä toimeentulotuki Toimeentulotuki
LisätiedotVertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2015 Sisällysluettelo Voimauttavaa vertaistukea ryhmissä... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Löydä oma tarinasi - ryhmät... 5 Lasinen lapsuus -
LisätiedotSISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5
Vertaistukiryhmät nuorille aikuisille 2019 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS -RYHMÄ... 6
LisätiedotSosiaalisen luoton myöntämisen perusteet
Lahden kaupunki Sosiaali- ja terveystoimiala Sosiaalisen luoton myöntämisen perusteet Sosiaali- ja terveyslautakunta on vahvistanut nämä myöntämisperusteet 11.12.2012, 171 Lahden kaupunki Vapaudenkatu
LisätiedotPerintätoimiston rooli osana talousja velkaneuvonnan kokonaisuutta
Perintätoimiston rooli osana talousja velkaneuvonnan kokonaisuutta 14.12.2016 Riitta Lehvä-Korpi, ryhmäesimies Riitta.lehva-korpi@intrum.com Puh. 09-2291 1355 Taustaa Aktiivinen velkojen perintä Fokuksessa
LisätiedotSosiaalinen luotto. 16.1.2013 Hanna Tabell Johtava sosiaalityöntekijä
Sosiaalinen luotto 16.1.2013 Hanna Tabell Johtava sosiaalityöntekijä Sosiaalinen luototus Laki sosiaalisesta luototuksesta hyväksyttiin 20.12.2002/133 ja laki astui voimaan 1.1.2003 Sosiaalinen luototus
LisätiedotJALKAUTUVA TALOUSOHJAUS -HANKE. Aura Pylkkänen & Hanna Päiviö 09.12.2015
JALKAUTUVA TALOUSOHJAUS -HANKE Aura Pylkkänen & Hanna Päiviö 09.12.2015 HANKKEEN TAUSTAA Jalkautuva talousohjaus on Espoon Järjestöjen Yhteisö EJY ry:n vuosina 2014-2016 toteuttama hanke, joka tarjoaa
LisätiedotYhdistyksen toiminnan esittely
Yhdistyksen toiminnan esittely Oulun Seudun yhden Vanhemman Perheet ry on valtakunnallisen Yhden Vanhemman Perheiden liitto ry:n jäsenyhdistys joka toimii Oulun seudulla, pitäen sisällään seuraavat kunnat
LisätiedotVertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2016 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS RYHMÄT...
LisätiedotNuori velkakierteessä. Paula Paloheimo, Takuu-Säätiö
Nuori velkakierteessä Paula Paloheimo, Takuu-Säätiö 21.1.2016 Käsiteltävät asiat Velkaongelmien laajuudesta Maksuhäiriömerkintä ja sen vaikutukset Maksuvaikeuksissa olevan asiakkaan kohtaaminen Tilanteen
LisätiedotIkäihmisten rahapelaaminen
Ikäihmisten rahapelaaminen TERVE-SOS 2009, Helsinki Johanna Järvinen-Tassopoulos, erikoistutkija Päihteiden ja ehkäisevän päihdetyön yksikkö 14.5.2009 Johanna Järvinen-Tassopoulos 1 1. Aluksi Marketin
LisätiedotYhteistyö Takuusäätiön kanssa. Minna Markkanen, Takuusäätiö
Yhteistyö Takuusäätiön kanssa Minna Markkanen, Takuusäätiö 21.2.2018 Takuusäätiö vuonna 2018 Vaikutamme Velkaongelmien ehkäisy, reilut luottomarkkinat, velallisen asema Palvelemme Sosiaaliset rahoituspalvelut
LisätiedotTyöllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta
Työllisyyspoliittinen avustus -tarkoitus ja tuettava toiminta Toimijalle, joka järjestää ja kehittää työttömille työnhakijoille työmahdollisuuksia tai työkokeiluja sekä niihin liittyviä palveluja ja toimintamalleja
LisätiedotRovaniemen talous- ja velkaneuvonta 12/2/2016 1
Rovaniemen talous- ja velkaneuvonta 12/2/2016 1 Tehtävät Perustuvat lakiin talous- ja velkaneuvonnasta Talous- ja velkaneuvonnassa: 1) annetaan yksityishenkilöille tietoja ja neuvontaa talouden ja velkojen
LisätiedotTyöttömyys. Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Työttömyysajan tuet Lyhyesti ja selkeästi Sisällys Työttömyysajan tuet 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 3 Työtulot ja työttömyysetuus sovitetaan
LisätiedotYhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.
Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla
LisätiedotRIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014
RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi
LisätiedotHäätöjen ennaltaehkäisy ja
Häätöjen ennaltaehkäisy ja asumisen sosiaaliohjaus Vantaalla 25.9.2015 Dimitri Hedman, Sari Heiskanen, Sara Juntunen, Tanja Turunen Asumisen sosiaaliohjaus on aloitettu Vantaalla syyskuussa 2009 osana
LisätiedotKesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta
Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita
LisätiedotSäätiöt rahoittajina. Eero Pirttijärvi, Jyväskylä 13.2.2014
Säätiöt rahoittajina Eero Pirttijärvi, Jyväskylä 13.2.2014 Aluksi Yksi ajatus on tarjota teille lisätietoa yhdestä rahoitusvaihtoehdosta, säätiöistä. Joskus ne toimivat tarpeeseen, sen kokoon nähden ainoana
LisätiedotPuhutaan rahapelaamisesta - Tietoisku. Mun talous- toiminnan Verkostopäivä Leena Taavila
Puhutaan rahapelaamisesta - Tietoisku Mun talous- toiminnan Verkostopäivä 11.4.2109 Leena Taavila Mitä saan rahapeleistä? Mahdollisuus voittaa, raha Lisäksi: o o o o o Ajanviete Pelaaminen on kiva tapa
LisätiedotPerustoimeentulotuen Kela-siirto 1.1.2017. Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke
Perustoimeentulotuen Kela-siirto 1.1.2017 Heli Kauhanen Hankepäällikkö Toimeentulotuki 2017 -hanke Kelan tavoitteet toimeenpanossa Perustoimeentulotukea tarvitsevien asiakkaiden yhdenvertainen kohtelu
LisätiedotPostinumero ja paikka:
Nurmijärven kunta Vammaispalvelut Keskustie 2 A, 01900 Nurmijärvi VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU- HAKEMUS 1 (6) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Osoite: Puhelin
LisätiedotLäheinen rahavaikeuksissa
miten voin tukea? Läheinen rahavaikeuksissa Miten voit tukea? läheinen rahavaikeuksissa Talous- ja velkaongelmat ovat yleisiä. Esimerkiksi maksuhäiriömerkintä on 380 000 suomalaisella. Jatkuva rahanpuute
LisätiedotKela OT 15. Muutosilmoitus Opintotuki. 1. Hakijan tiedot Henkilötunnus. 270896-123A Matti Meikäläinen. 00000 Helsinki Puhelinnumero
Kela Muutosilmoitus Opintotuki OT 15 Voit tehdä tämän ilmoituksen ja lähettää sen liitteet myös verkossa /asiointi Lisätietoja /opiskelijat Voit kysyä lisää opiskelijan tukien palvelunumerosta 020 692
LisätiedotPuolueettomuus. Autettavan Toiminnan ehdoilla toimiminen ilo
Puolueettomuus Vapaaehtoistoiminnassa toimitaan tasapuolisesti kaikkien edun mukaisesti. Vapaaehtoinen ei asetu kenenkään puolelle vaan pyrkii toimimaan yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Mahdollisissa
LisätiedotSISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5
Vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2017 1 SISÄLLYSLUETTELO VOIMAUTTAVAA VERTAISTUKEA RYHMISTÄ... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus LÖYDÄ OMA TARINASI -RYHMÄT... 5 LASINEN LAPSUUS
LisätiedotOHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN
HELSINGIN KAUPUNKI 1 (21) OHJE SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN VUODEN 2019 YLEISAVUSTUKSEN SÄHKÖISEN HAKEMUKSEN TÄYTTÄMISEEN Täydentää Helsingin kaupungin sähköisen asioinnin ohjetta, joka löytyy täältä:
LisätiedotKysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2011
1 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen taustalla olevien syiden kehittyminen s. 2 3.2 Nuorten velkaantumisen taustalla
LisätiedotTurun A-kilta: virtaa vertaisuudesta
Turun A-kilta: virtaa vertaisuudesta Historiaa Turun A-Kilta on perustettu 1962. Sen toiminnan tarkoituksena on auttaa ja tukea päihdeongelmaisia ponnisteluissa riippumattomuuteen päihteistä sekä tukea
LisätiedotKOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ
KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten
LisätiedotMari Pajula Verkkopelaamisen sosiaaliset taustat - yhteisö pelaamisen rajoittajana ja motiivina?
Mari Pajula Verkkopelaamisen sosiaaliset taustat - yhteisö pelaamisen rajoittajana ja motiivina? Kommenttipuheenvuoro alustukseen: Verkkopelaamisen sosiaaliset taustat - yhteisö pelaamisen rajoittajana
LisätiedotASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö. KOTILO-projekti
ASUMISPAKKI-koulutus Harkittu rahan käyttö Harkittu rahankäyttö Omasta taloudellisesta tilanteesta on tärkeää olla tietoinen. On hyvä arvioida tulot ja menot. Pienillä tuloilla selviää, kun suunnittelee
LisätiedotVELKOJEN SELVITTELYLOMAKKEET
VELKOJEN SELVITTELYLOMAKKEET Ohjeita velkatietojen selvittämiseen Näin pääset alkuun Kokoa kaikki velkojilta, perimistoimistoilta tai ulosotosta viimeksi saamasi laskut tai maksuhuomautukset, haastehakemukset
Lisätiedot2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN
1. YLEISET MÄÄRÄYKSET Nuorisolain (2006) 1 2 :n tavoitteena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten
LisätiedotSosiaalisen luoton myöntämisen perusteet alkaen Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä
Sosiaalisen luoton myöntämisen perusteet 1.1.2018 alkaen Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän hallitus 11.12.2017 346 2 / 5 Sosiaalinen luototus Laki sosiaalisesta luototuksesta
LisätiedotNUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA
NUORTEN TALOUS- JA VELKANEUVONTA YLEISTÄ Nuoruudessaan ihminen käy läpi enemmän muutoksia kuin missään muussa elämän vaiheessa. Suomen lainsäädännön mukaan 18 v. on täysi-ikäinen - vastaa itse varoistaan
LisätiedotAvustus asumisneuvontatoimintaan
Avustus asumisneuvontatoimintaan 2019 Sisällys 1 Asumisneuvontatoimintaan tarkoitettujen avustusten hakeminen vuonna 2019... 3 2 Avustuksen kohdentaminen... 3 3 Avustuksen edellytykset... 3 4 Avustuksen
LisätiedotYlivelkaantuneiden palvelujärjestelmä toimivaksi, mutta miten?
Ylivelkaantuneiden palvelujärjestelmä toimivaksi, mutta miten? Ylivelkaantumisen ehkäisy- ja hoitomallien kehittäminen -hanke Loppuseminaari 9.12.2015 Kristiina Aalto ja Liisa Peura-Kapanen, Helsingin
LisätiedotA P U A VÄ K I VA LTA A N
Ensiapu Annitädintie Vanhankylänniemessä Ajanvaraus: 09-2719 3360 Hyvinkään sairaalan päivystys (klo 22-08): 019-4587 5700 Hätätapauksessa 112 Kerro, kuuntele, välitä. Me autamme sinua. Löydät yhteystietomme
LisätiedotNäkövammaistyö Syksy 2015 Kesä
Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015
LisätiedotMitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.
SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.
LisätiedotUusi mahdollisuus: Onko sitä? Jari Leskinen Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus
Uusi mahdollisuus: Onko sitä? Jari Leskinen Työ- ja elinkeinohallinnon asiakaspalvelukeskus Yritys-Suomi Talousapu neuvontapalvelu Ainoa valtakunnallinen maksuton (puhelin)palvelu, joka auttaa varsinkin
LisätiedotToimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat. Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela 25.5.2016
1 Toimeentulotuen perusprosessit uusiutuvat Heli Kauhanen hankepäällikkö Tomeentulotuki 2017, Kela 25.5.2016 Kelan tavoitteet toimeenpanossa Perustoimeentulotukea tarvitsevien asiakkaiden yhdenvertainen
LisätiedotKulttuurilautakunnan päätös
IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten
LisätiedotTervetuloa Työnvälitykseen
Tervetuloa Työnvälitykseen Välkommen till Arbetsförmedlingen Finska Tämä on Työnvälitys Haetko työtä? Haluatko lisätietoja työmarkkinoista? Tarvitsetko vinkkejä ja neuvoja löytääksesi haluamasi työn?
LisätiedotSosiaalista luototusta voidaan myöntää henkilön tai perheen itsenäistä selviytymistä tukeviin tarkoituksiin mm.
/t Sosiaalinen luototus Sosiaalinen luototus on tarkoitettu Torniossa vakinaisesti asuville pienituloisille ja vähävaraisille henkilöille, joilla eri syistä, esimerkiksi vakuuksien puuttumisen tai maksuhäiriömerkinnän
LisätiedotKelan palvelut erityistä tukea tarvitseville nuorille Pohjois-Savossa. Kela Pohjois-Savon vakuutuspiiri Sirpa Oksman apulaisjohtaja
Kelan palvelut erityistä tukea tarvitseville nuorille Pohjois-Savossa Kela Pohjois-Savon vakuutuspiiri Sirpa Oksman apulaisjohtaja 30.10.2013 Kelan tehtävä Elämässä mukana muutoksissa tukena Kela hoitaa
LisätiedotKelan palvelut henkilöasiakkaille
Kelan palvelut henkilöasiakkaille Susanna Sinda, Kelan Ulkomaan yksikkö 17. 18.2.2010 Kelan palvelukanavat Kelan palvelukanavia ovat posti puhelinpalvelu verkkopalvelut 1) kaikille avoimet palvelut (www.kela.fi)
LisätiedotYliopistonkatu 25 A, 4.krs. avoinna: ma klo 12 18, ke ja pe 12 16, yhteydenotot: 040-1833 562 nuortenturku(at)turku.fi
Kouluhenkilökunta Nuoren ja perheen tukena koulussa toimivat opettajien lisäksi myös oppilashuoltohenkilöstö (esim. terveydenhoitaja, koulukuraattori ja -psykologi), joiden puoleen voit kääntyä arjen pulmatilanteissa.
LisätiedotTalous- ja velkaneuvonta
Talous- ja velkaneuvonta Kirsi Karttunen talous- ja velkaneuvoja, Tampere Talous- ja velkaneuvonta Alkanut lamavuosien yksityishenkilön velkojen selvittämiseksi vuonna 1993 Laki talous- ja velkaneuvonnasta
LisätiedotMonikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke. Tule mukaan toimintaan!
Monikulttuurinen lapsi- ja perhetoiminta-hanke Tule mukaan toimintaan! Kansalaisjärjestöt On mahdollisuus osallistua erilaisiin toimintoihin ja harrastuksiin. Voi vaikuttaa yhteiskunnan asioihin. Suuri
LisätiedotKouluterveydenhoitaja. Lääkäreiden vastaanotot. Hätätilanteissa puh. 112. terveystarkastus. ensiapu. huolista puhuminen.
Kouluterveydenhoitaja terveystarkastus ensiapu huolista puhuminen koulukiusaaminen omalla koululla Lääkäreiden vastaanotot ajanvaraus Hoitoarvion kautta klo 7.30-17 toimii myös päivystysnumerona arkisin
LisätiedotJäsenkirje 4 2015 29.9.2015 SISÄLTÖ. MTKL parantaa jäsenpalvelua. Yhdistyksen jäsenmaksujen laskutusaikataulu muuttuu. Liiton koulutukset
Jäsenkirje 4 2015 29.9.2015 SISÄLTÖ LIITTEET MTKL parantaa jäsenpalvelua Yhdistyksen jäsenmaksujen laskutusaikataulu muuttuu Liiton koulutukset EU ruoka-apu vähävaraisille Mielenterveysviikko 47 Mielenterveysmessut
Lisätiedot1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT
Sosiaali- ja terveysvirasto Vammaispalvelu Metsolantie 2, 04200 Kerava KULJETUSPALVELUHAKEMUS JA -ARVIOINTI 1 (8) 1. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: Henkilötunnus: Ammatti: Osoite: Postinumero:
LisätiedotTampereen seurakuntien asumista tukeva työ
Tampereen seurakuntien asumista tukeva työ Strategia Tampereen Seurakunnat = neljä seurakuntaa ja ruotsalainen seurakunta Diakonia Lähimmäisen auttaminen eli kirkon diakoniatyö perustuu kristilliseen rakkauteen.
LisätiedotTOIVO ON TOTTA KIRKON DIAKONIA AUTTAA TURUSSA JA KAARINASSA
TOIVO ON TOTTA KIRKON DIAKONIA AUTTAA TURUSSA JA KAARINASSA KESKUSTELUAPUA, TIETOA JA TALOUDELLISTA TUKEA Vaikeuksista puhuminen voi auttaa ja helpottaa oloa. Keskustelu diakoniatyöntekijän kanssa on aina
LisätiedotNurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö
Nurmijärven kunnan kulttuuriavustussääntö www.nurmijarvi.fi 2 NURMIJÄRVEN KUNNAN KULTTUURIAVUSTUSSÄÄNTÖ 1.YLEISET PERIAATTEET 2. AVUSTUKSET 2.1 Tuotantotuki 2.2 Yhdistyksen vuokra-avustus 2.3 Työskentelyapuraha
LisätiedotMIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT
MIELENTERVEYS JA PÄIHDEPALVELUT Mielenterveys ja päihde SAStyöryhmä Puheenjohtaja 0400 447 633 Terveyskeskus Päivystysajanvaraus ma su 8 22 (06) 2413 3200 Terveyskeskus Ei kiireellinen ajanvaraus ma pe
LisätiedotEspoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!
Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten
LisätiedotLiite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina. 1. Perheen taustatiedot. Asuinkunta. Liite 7 perusturvalautakunta ,5 % 29,1 % 31,4 %
1 Liite 2: Kyselyn tulokset taulukkoina Liite 7 perusturvalautakunta 19.2.2019 19 1. Perheen taustatiedot Asuinkunta Keuruu 39,5 Petäjävesi 29,1 Multia 31,4 2 4 6 8 10 Kaikki vastaajat ( KA: 1. 92, Hajonta:
Lisätiedotlaukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!
laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi
LisätiedotVertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015
Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen 2015 Sisällysluettelo Vertaistukiryhmät läheisen kuolemasta selviytymiseen... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Valtakunnalliset intensiivikurssit...
LisätiedotUudet perusosan määrät 1.1.2015 alkaen. Toimeentulotuki
Uudet perusosan määrät 1.1.2015 alkaen Toimeentulotuki Toimeentulotuen hakeminen ja myöntäminen Toimeentulotuki on sosiaalihuoltoon kuuluva viimesijainen taloudellinen tuki, jonka tarkoituksena on turvata
LisätiedotMilloin yrittäjä voi saada velkajärjestelyn?
Milloin yrittäjä voi saada velkajärjestelyn? Esite keskeisimmistä asioista, jotka vaikuttavat yrittäjän mahdollisuuteen saada velkajärjestely. Samat ehdot ja ohjeet koskevat sekä pää että sivutoimisia
LisätiedotOhjatut vertaistukiryhmät. ja nuorille aikuisille 2013
Ohjatut vertaistukiryhmät nuorille ja nuorille aikuisille 2013 Sisällysluettelo Voimauttavaa vertaistukea ryhmistä... 3 Kenelle Tavoitteet Menetelmät Toteutus Löydä oma tarinasi -ryhmät... 5 Lasinen lapsuus
LisätiedotTyöttömyys Työttömyysajan tuet. Lyhyesti ja selkeästi
Työttömyys Lyhyesti ja selkeästi Sisällys 1 Kelan tuet työttömälle 2 Kun jäät työttömäksi 2 Työttömyyspäiväraha 2 Työmarkkinatuki 4 Maahanmuuttajan kotoutumistuki 5 Koulutusajan tuet työttömälle 6 Ikääntyvän
Lisätiedot