Sähkötekniikan korkeakoulu. tervehdys. Dekaanin
|
|
- Auvo Lahtinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Signaali laadusta
2 Dekaanin tervehdys Sähkötekniikan korkeakoulu Sähkötekniikan korkeakoulussa tiede ja tekniikka kohtaavat yhteiskunnan. Monialainen tutkimuksemme ulottuu luonnontieteistä informaatio- ja insinööritieteisiin. Jalos tamme tutkimustuloksia innovaatioiksi ja yhteiskuntaa palveleviksi sovelluksiksi hyödyntämällä Aalto-yliopiston taiteellista ja kaupallista osaamista. Olemme erityisesti korkean teknologian systeemiosaajia: kehitämme elämän laatua parantavia järjestelmiä ja innovatiivisia ratkaisuja vanhustenhoidosta avaruusrobotteihin. Pyrimme tutkimuksellamme vastaamaan moniin kestävän kehityksen haasteisiin, erityisesti energiakysymysten osalta. Kehitämme uusia ratkaisuja energian tuotantoon, energian siirtoon ja sen kulutuksen optimointiin. Monitieteisten hankkeiden sekä laajempien tutkimusohjelmien avulla meillä on mahdollisuus päästä luomaan uudentyyppisiä teknologioita ja innovaatioita, jotka voivat radikaalisti muuttaa nykyisiä toimintatapoja ja sovelluksia. Uuden luomisen mahdollistavat sitoutuneet tutkijat, ahkerat opiskelijat, moderni tutkimusinfrastruktuuri ja e rin omainen tukiorganisaatio. Yksi korkeakoulumme vahvuuksista on tiivis ja kansainvälinen yhteishenki. Lahjakkaat ihmiset nostavat korkeakoulumme tieteen kärkijoukkoon sitoutuneella työllä ja keskinäisillä kohtaamisilla. Tuija Pulkkinen Dekaani Tutkimustoimintamme keskittyy yhteiskunnan suurten kysymysten, kuten energian, ympäristön, terveyden ja hyvinvoinnin asettamiin tutkimushaasteisiin. Teknologioista olemme valinneet painopistealueiksemme ICT:n eli tieto- ja viestintätekniikan sekä mikro- ja nanotekniikan. Toimimme sähkötekniikan, tietotekniikan ja luonnontieteiden alueilla. Korkeakoulun erityinen vahvuus on tutkimuksen linkittyminen suomalaiseen ja kansainväliseen yritystoimintaan. Yhteiskunnallista vaikuttavuuttamme lisää myös yrittäjyyden ja innovaatiotoiminnan edistäminen. Korkeakoululla on kansainvälisesti ensiluokkaisia tutkimustiloja ja -laitteistoja, kuten Metsähovin radiotutkimusasema, suurjännitetekniikan laboratorio ja kansallisten mittanormaalien laboratorio. Mikro- ja nanoteknologian tutkimuskeskus Micronovan valtteihin kuuluu muun muassa Pohjoismaiden suurimmat puhdastilat. Opiskelijoita ja henkilöstöä Opiskelijoita suomalaisia ulkomaalaisia 447 Laitokset: Automaatio- ja systeemitekniikka Elektroniikka Mikro- ja nanotekniikka Radiotiede- ja tekniikka Signaalinkäsittely ja akustiikka Sähkötekniikka Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikka Yksiköt: Metsähovin radiotutkimusasema Micronova: Aalto Nanofab Suomen Akatemian valitsemat huippuyksiköt: Älykkäiden radioiden ja langattoman teknologian huippuyksikkö (SMARAD) Älykkäiden koneiden huippuyksikkö (GIM) Suomenkieliset koulutusalat: Automaatio- ja informaatioteknologia Bioinformaatioteknologia Elektroniikka ja sähkötekniikka Englanninkieliset maisteriohjelmat: Henkilöstöä 700, joista professoreita 47 suomalaisia 525 ulkomaalaisia 175 Communications Ecosystem Communications Engineering Electrical Engineering Micro- and Nanotechnology Radio Science and Engineering Erasmus Mundus -maisteriohjelma: SpaceMaster Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu aloitti toimintansa Sen perustana on Teknillisen korkeakoulun elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunta, sekä sitä edeltävä sähköosasto. 2 3
3 Tulevaisuuden energiaratkaisut Energiatuotantoon liittyvät kysymykset asettavat ihmiskunnalle suuria haasteita lähitulevaisuudessa. Ilmastonmuutoksen vuoksi hiilidioksidipäästöjä on vähennettävä. Samaan aikaan maailman energiantarve kasvaa. Uudet aurinkoenergian sovellukset voivat tarjota ratkaisuja ongelmiin, uskoo mikro- ja nanotekniikan laitoksen apulaisprofessori Hele Savin. Savin aloitti uransa mikroelektroniikan parissa. Hän päätyi kuitenkin tutkimaan aurinkoenergiaa huomatessaan että siihen liittyvät ongelmat olivat pitkälti samankaltaisia kuin ne, joita hän oli mikroelektroniikassa ratkonut. Uudet nanoteknologian innovaatiot mahdollistavat edullisten, tehokkaiden ja esteettisten aurinkokennojen valmistamisen. Toistaiseksi aurinkokennojen hinta on kuitenkin suhteellisen korkea, sillä niiden materiaalina käytetyn piin puhdistaminen on kallis prosessi. Savin ryhmineen selvittää, kuinka puhdistusprosessin voisi sivuuttaa. Aurinkokennojen haasteena on myös niiden hyötysuhteen laskeminen ajan kuluessa. Euroopan tiedeneuvosto (ERC) on myöntänyt Savinille apurahan ilmiön tutkimiseen. Haaveenani on, että mahdollisimman monissa aurinkokennoissa käytettäisiin kehittämääni tekniikkaa. ERC-apuraha tukee tätä tavoitetta. Tenure track -urajärjestelmässä apulaisprofessoriksi nimitetty Hele Savin on hankkinut kansainvälistä kokemusta Berkeleyn yliopistossa ja Fraunhofer ISE:ssä (Fraunhofer Institute for Solar Energy Systems). Ulkomailla hän on erityisosaamisen lisäksi saanut myös joukon uusia tutkijakollegoja. Osa heistä on liittynyt Savinin tutkimusryhmään Aalto-yliopistossa. Haaveenani on, että mahdollisimman monissa aurinkokennoissa käytettäisiin kehittämääni tekniikkaa. Pienessä suuren alku Energia fokuksessa Aalto-yliopiston tenure track Lue lisää yliopiston urapolusta: tenuretrack.aalto.fi Mikro- ja nanoteknologia tarjoaa mahdollisuuden tulevaisuuden innovatiivisiin ratkaisuihin. Ajankohtaisia tutkimusaiheita ovat muun muassa LED-teknologia, aurinkokennot, metamateriaalit, mikro- ja nanorobotiikka sekä erilaiset sensorit. Energiatutkimusta tehdään korkeakoulun kaikilla laitoksilla. Tutkimusteemoja ovat erityisesti uusiutuva energia ja energia tehokkuus. Myös energian tuottamisen, muuntamisen ja siirtämisen luotettavuus sekä hyvä hyötysuhde ovat tärkeitä tutkimuskohteita. Tenure track -urajärjestelmä tarjoaa tutkijoille selkeän, kansainvälisiin standardeihin pohjautuvan urapolun kohti professoritason tehtäviä. Urajärjestelmän periaatteena on, että sekä yliopisto että yksilö sitoutuvat akateemiseen uraan ja edistävät henkilökohtaista ja akateemista kasvua. 4 5
4 Kestävä langaton yhteiskunta Mobiili tietoliikenne ja internet ovat modernin yhteiskunnan keskeisiä tekijöitä. Uudet tieto- ja viestintäteknologiat auttavat meitä vähentämään ekologisia haittoja ja tukevat kestävää kehitystä. Samalla kuitenkin erilaiset laitteet, kuten käyttäjien päätelaitteet, kiinteät ja langattomat yhteydet sekä palvelinkeskukset, kuluttavat yhä enemmän energiaa. Uutena yhteiskunnan haasteena on myös kybe rturvallisuus ja yhteiskunnan kriittisten järjestelmien suojaaminen hyökkäyksiltä. Tutkimusryhmäni ratkoo muun muassa erilaisia ICT:n energiatehokkuuteen liittyviä kysymyksiä: Miten mobiilit päätelaitteet saadaan toimimaan paljon nykyistä pidempään samalla latauksella? Miten mobiili internet muutetaan energiatehokkaammaksi? Minkälaisia kokonaisratkaisuja palvelinkeskusten energiankulutukseen ja niiden tuottaman lämmön hyötykäyttöön voidaan löytää? Etsimme myös ratkaisuja internetin resurssien reilumpaan jakamiseen ja lyhyiden, purskeisten, tiedonsiirtojen nopeuttamiseen, kertoo professori Jukka Manner. Keskeisenä teemana ovat erilaiset energiatehokkuuteen liittyvät kysymykset. Nettitutka avaa mobiilin maailman Netradar.org (Suomessa myös nettitutka.fi) on Aalto-yliopiston maailmanlaajuinen palvelu, joka pyrkii joukkoistamisen periaatteella tuottamaan kuvan koko maailman langattomista ja langallisista laajakaistayhteyksistä. Palvelu näyttää todelliset operaattorien peittokartat, yhteyksien nopeudet ja myös eri älypuhelimien ja tablettien suorituskykyerot. Sovellus on ladattavissa kaikille yleisimmille älypuhelimille, tableteille ja tietokoneille. Korkeakoulussa tehdään maailmanluokan tutkimusta ICT-alalla. Tutkimus linkittyy läheisesti käytännön ongelmien ratkaisemiseen. Fokuksessa ovat esimerkiksi digitalisointi ja palvelut, ihmisläheiset asuinympäristöt, langaton internet ja laitteiden käytettävyys. Korkeakoulun tutkimuksessa pyritään vastaamaan siihen, miten energia riittää tulevaisuudessa tietoliikenneverkkojen kasvaviin tarpeisiin. 6 7
5 Vain avaruus rajana Aalto-yliopiston opetuksessa oppimisen rajoja rikotaan rohkeilla ja uraauurtavilla projekteilla. Vuonna 2014 laukaistava Aalto 1-satelliitti suunnitellaan, rakennetaan ja testataan pääasiassa opiskelijavoimin. Kymmenet opiskelijat työskentelevät yhdessä varmistaakseen, että heidän suunnittelemansa järjestelmät toimivat moitteettomasti, kun satelliitti laukaistaan kiertoradalle. Oman satelliitin rakentaminen kuulosti ensin uskomattomalta. On ollut palkitsevaa nähdä, kuinka se muuttuu päivä päivältä todellisemmaksi. Aalto-1 on mitoiltaan hieman maitopurkkia suurempi ja painaa vain nelisen kiloa. Pienestä koosta huolimatta kyytiin mahtuu kolme tutkimuslaitetta. Mukana on VTT:n rakentama spektrikamera, Helsingin yliopiston ja Turun yliopiston yhteinen säteilyilmaisin ja Ilmatieteen laitoksen plasmajarru, joka perustuu sähköisen aurinkopurjeen ideaan. Satelliittimme toimii tutkimuslaitteiden testausalustana. Tavoitteenamme on osoittaa, että myös nanokokoisella satelliitilla voi tehdä tieteellistä tutkimusta, kertoo Maria Komu, yksi projektitiimin opiskelijoista. Satelliittia ohjataan asennonsäätöjärjestelmän avulla, jonka on toteuttanut Tuomas Tikka. Hänen opinnäytteensä on ensimmäinen tästä projektista valmistunut diplomityö. Järjestelmä kääntää ja kallistaa satelliittia eri asentoihin tieteellisten mittalaitteiden edellyttämällä tavalla. Asennonsäätöjärjestelmän on toimittava moitteettomasti, jotta mittaukset voidaan tehdä oikein. Oman satelliitin rakentaminen kuulosti ensin uskomattomalta. On ollut palkitsevaa nähdä, kuinka se muuttuu päivä päivältä todellisemmaksi, kertoo Tuomas Tikka. Yhteistyöllä avaruuteen Projektin toteuttamiseen on saatu apua useilta asiantuntijatahoilta, tutkimuskeskuksilta ja yrityksiltä. Satelliitin kantamien tutkimuslaitteiden eli hyötykuorman lisäksi yhteistyötä on tehty muun muassa Space Systems Finlandin kanssa, joka on antanut laboratorioitaan työryhmän käyttöön. Lisäksi osa projektilaisista on ollut harjoittelussa Berlin Space Technologies -yrityksessä. Yhteistyökumppanit ovat tarjonneet niin opinnäytemahdollisuuksia, suunnitteluapua kuin työpaikkojakin projektilaisille. Tutkimuslaitosten ja yritysten asiantuntijoiden antama opetus on hieno lisä. Saamme tietoa suoraan alan kokeneilta osaajilta, Tuomas Tikka sanoo. Piensatelliitteihin liittyy teknologiakehitystä, jonka tuloksia voidaan hyödyntää myös muilla aloilla. Esimerkiksi satelliitin kyydissä kulkevan spektrometrin kaltaisia laitteita käytetään lääketieteen ja teollisuuden prosesseissa. Avaruuslaitteen kehitystyössä syntyvä testausaineisto ja asiantuntemus edesauttavat suoraan myös muiden sovellusalueiden kehitystyötä. Suunnittelemalla laitteita haastaviin olosuhteisiin oppii samalla suunnittelemaan myös tavallisempiin ympäristöihin, projektin vetäjä, tutkija Jaan Praks selittää. 8 9
6 Apua hermostollisiin sairauksiin Aalto-yliopisto kohti parempaa maailmaa Syväaivostimulaatiossa (Deep Brain Stimulation, DBS) sähköimpulssit kohdistetaan aivoihin asennetun elektrodi-implantin avulla tiettyyn aivojen osaan. Tutkijat uskovat, että stimulointi vapauttaa aivoissa välittäjäaineita, jotka joko kiihdyttävät tai hidastavat hermojärjestelmän toimintaa. Tavallaan DBS on kuin aivotahdistin, jolla aivoja ohjataan välittäjäaineiden määrän säätelemisessä, selittää professori Mervi Paulasto-Kröckel. Hän vetää vuoden 2012 alussa käynnistynyttä Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteistä tutkimusprojektia. Siinä tutkitaan syväaivostimulaation vaikutusmekanismia ja kehitetään antureita, joilla aivojen välittäjäaineiden mittaus onnistuu paremmin. Pitkällä tähtäimellä tutkimus tavoittelee Parkinsonin taudin ja monen muun hermostollisen sairauden täsmällisempää hoitoa. Paulasto-Kröckel johtaa mikrosysteemitekniikan materiaaleihin, integrointiin ja luotettavuuteen keskittyvää tutkimusryhmää. Health Factory ratkoo terveys- ja hyvinvointi alan ongelmia Terveyden ja hyvinvoinnin teknologioiden osaamiselle on maailmanlaajuinen yhteiskunnallinen tilaus. Sähkötekniikan korkeakoulun koordinoima Health Factory ratkoo tämän alueen ongelmia yhdessä yliopiston sidosryhmien kanssa. Health Factoryn avulla kehitetään terveys- ja hyvinvointialan uusia ratkaisuja myös yritystoiminnan tueksi. Aalto-yliopisto on yli rohkean ajattelijan yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Kannustamme aaltolaisia löytämään omat vahvuutensa, tavoitteensa ja unelmatiiminsä. Tuloksena syntyy tiedettä, taidetta ja yrittäjyyttä, joiden kautta rakennamme ympäristöystävällisempää ja oikeudenmukaisempaa maailmaa joka päivä. Tavoite: Vuonna 2020 Aalto-yliopisto akateemisessa maailmanluokassa. Henkilöstöä 5 000, joista professoreita 340 Aalto-yliopiston korkeakoulut: Terveyttä ja hyvinvointia Yhteiskunnallisestikin merkittävä terveys- ja hyvinvointiteknologia on yksi Sähkötekniikan korkeakoulun painopistealueista. Korkeakoulussa kehitetään ratkaisuja muun muassa neuro logisiin tutkimuksiin, vanhusten hoitoon, lääketieteelliseen kuvantamiseen ja langattomiin terveydenhuoltopalveluihin. Opiskelijoita , joista jatko-opiskelijoita Historia: 1849 Helsingin teknillinen reaalikoulu, TKK (1908*) Insinööritieteiden korkeakoulu Kauppakorkeakoulu Kemian tekniikan korkeakoulu Perustieteiden korkeakoulu Sähkötekniikan korkeakoulu Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Aalto-yliopisto Veistokoulu, TaiK (1973*) Kauppakorkeakoulu, HSE (1911*) * yliopistoksi 10 11
7 Aalto-yliopisto Sähkötekniikan korkeakoulu PL 13000, AALTO Käyntiosoite Otakaari 5 A, Espoo (vaihde) elec@aalto.fi aalto.fi elec.aalto.fi facebook.com/aaltouniversityschoolofelectricalengineering Kuvat: Jere Hietala, Sarri Kukkonen, Aalto-yliopiston viestintä 1 /
tervehdys Dekaanin Jyri Hämäläinen Dekaani
Signaali laadusta Dekaanin tervehdys Sähkötekniikan korkeakoulussa tiede ja tekniikka kohtaavat yhteiskunnan. Kansainvälisesti tunnustettu tutkimuksemme ulottuu sähkötekniikasta ja luonnontieteistä informaatioteknologiaan.
Katalyytin avulla sellun voi valkaista sekunneissa
http://aalto.fi/ Tuesday 14th of October 2014 01:46:40 PM Haku opiskelijaksi Alumnit Media Yhteystiedot Aaltolaiselle In English På svenska EN SV Opiskelu ja ohjelmat Tiede ja tutkimus Yhteistyö ja kumppanuudet
Aalto-yliopisto PL Aalto puhelin aalto.fi
Aalto-yliopisto PL 11000 00076 Aalto puhelin 09 47001 aalto.fi Mistä tulemme Korkeakoulut ja laitokset Insinööritieteiden korkeakoulu energiatekniikka, koneenrakennustekniikka, maankäyttötiede, rakennustekniikka,
monialainen tiede- ja taideyhteisö. Se on perustettu vuonna 2010, jolloin Helsingin kauppakorkeakoulu, Teknillinen korkeakoulu
Mistä tulemme Aalto-yliopisto on teknisten tieteiden, kauppatieteiden ja taideteollisen alan monialainen tiede- ja taideyhteisö. Se on perustettu vuonna 2010, jolloin Helsingin kauppakorkeakoulu, Teknillinen
Kohti parempaa maailmaa
Kohti parempaa maailmaa Aalto-yliopisto on rohkeiden ajattelijoiden monialainen yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. tutkinto-opiskelijaa (laskennallinen FTE-luku) alumnia Vuonna
Olemme. rohkeiden ajattelijoiden. monialainen yhteisö.
Olemme rohkeiden ajattelijoiden monialainen yhteisö. Keitä olemme Aalto-yliopisto on monialainen yhteisö, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme innovatiivista yhteiskuntaa korkeatasoisen
Muuttuvassa maailmassa tieto ei ole valtaa osaaminen ja oppiminen on!
Muuttuvassa maailmassa tieto ei ole valtaa osaaminen ja oppiminen on! Valtakunnalliset Lukiopäivät 2.11. 2011 Tuija Pulkkinen, dekaani Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulu Ympäristön muutos 1980
Aallosta kestävän kehityksen osaajia
Aallosta kestävän kehityksen osaajia LUMA-toimintaa yläkouluille ja lukioille RCE Espoon Unelman päivän seminaari Tiistaina 2.12.2014 @ Espoon valtuustotalo Meri Löyttyniemi, Aalto kampuspalvelut, kestävän
A GRID. Aalto Innovation Scout projekti. TEKES Innovation scout -jamboree, Finding Paths -tilaisuus, Turku
A GRID Aalto Innovation Scout projekti TEKES Innovation scout -jamboree, Finding Paths -tilaisuus, 18.01.2017 Turku Marika Paakkala Aalto Start-Up Center Aalto yliopisto Uudenlaisen Aalto Start Up Center
Aalto yliopiston yhteiskunnallinen vaikuttavuus
Aalto yliopiston yhteiskunnallinen vaikuttavuus Innovatiivinen kaupunki kevätseminaari 2013 Seppo Laukkanen Associate Vice President, Aalto -yliopisto 17.05..2013 Aalto-yliopiston strategia Visio Aalto-yliopistossa
Kemian-, bio- ja materiaalitekniikka
Kemian-, bio- ja materiaalitekniikka Ohjelmajohtajan tervehdys Johtaessani koulumme uuden kandiohjelman valmistelua olen kiinnittänyt erityistä huomiota opintojen sujuvaan etenemiseen. Tämän vuoksi olemme
TEKNILLINEN KORKEAKOULU
TEKNILLINEN KORKEAKOULU 20.12.2007 YKSIKKÖJAKO 1.1.2008 TIEDEKUNNAT Elektroniikan, tietoliikenteen ja automaation tiedekunta Informaatio ja luonnontieteiden tiedekunta Insinööritieteiden ja arkkitehtuurin
Data-Agenttien verkosto vie tutkimusaineistojen hallinnan laitostasolle Nicolle Rager Fuller, National Science Foundation
Data-Agenttien verkosto vie tutkimusaineistojen hallinnan laitostasolle Nicolle Rager Fuller, National Science Foundation 4.12.2017 Maria Söderholm, Aalto-yliopiston Oppimiskeskus maria.soderholm@aalto.fi
Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012
Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Elokuu 2012 Suomen toiseksi suurin ammattikorkeakoulu sijaitsee Kaupin kampuksella yli 10 000
Sähköalan koulutus. Ammattikorkeakoulut ja yliopistot. STUL Sähköurakoitsijapäivät 22.4.2010 Mitä ajattelee ja odottaa opiskeleva nuoriso
Sähköalan koulutus Ammattikorkeakoulut ja yliopistot STUL Sähköurakoitsijapäivät 22.4.2010 Mitä ajattelee ja odottaa opiskeleva nuoriso Pirkko Harsia Yliopettaja, sähköinen talotekniikka P Harsia 22.04.2010
Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulu. Muutoksen käynnistäjä
Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulu Muutoksen käynnistäjä Kolme johtavaa yliopistoa Aalto-yliopistoksi 2010 Taideteollinen korkeakoulu (TaiK) Helsingin kauppakorkeakoulu (HSE) Teknillinen korkeakoulu
TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä
TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä Ingmar Björkman Dekaani Kristiina Mäkelä Varadekaani Aalto-yliopisto Ainutlaatuiseen yhteisöömme kuuluu: 80 000 alumnia 20 000 opiskelijaa
Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma. Jaakko Astola
Laskennallisten tieteiden tutkimusohjelma Jaakko Astola Julkisen tutkimusrahoituksen toimijat Suomessa 16.11.09 2 Suomen Akatemian organisaatio 16.11.09 3 Suomen Akatemia lyhyesti Tehtävät Myöntää määrärahoja
TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä
TERVETULOA! Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Alansa suunnannäyttäjä Ingmar Björkman Dekaani Kristiina Mäkelä Varadekaani Aalto-yliopisto Ainutlaatuiseen yhteisöömme kuuluu: 80 000 alumnia 20 000 opiskelijaa
Tiet kestäviin energia- ja ympäristöratkaisuihin
Tiet kestäviin energia- ja ympäristöratkaisuihin Tutkimuksen painopisteet 2012 2014 Tutkimusyhteistyö vauhdittaa innovaatioiden syntymistä CLEEN Oy:n puitteissa tehdään energiaan ja ympäristöön liittyvää
Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa
Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten
01 Helsingin yliopisto
1( 7) 01 Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 417 1 Oikeusnotaari, Helsinki ja oikeustieteen maisteri, Helsinki/Vaasa 418 2 Oikeusnotaari, Vaasa ja oikeustieteen maisteri, Vaasa/Helsinki 688
Tutkimuspalvelupäivät / Vaasa 22.-23.8.2013 Työpaja 6. Tapio Siik Head of ACE
Tutkimuspalvelupäivät / Vaasa 22.-23.8.2013 Työpaja 6 Tapio Siik Head of ACE Tapio Siik Koulutus: DI, Ohjelmistotekniikka (TUT), IMD Työkokemus: Softplan, ABB, Intergraph, Nokia, XN-Ventures, Aalto, Harrastukset:
Liiketoimintaa ICT-osaamisesta vahvuuksilla eteenpäin. Jussi Paakkari, teknologiajohtaja, VTT, R&D, ICT
Liiketoimintaa ICT-osaamisesta vahvuuksilla eteenpäin Jussi Paakkari, teknologiajohtaja, VTT, R&D, ICT 2 Tietoliikenneosaamisen hyödyntäminen ja ylläpito Internetin lisääntyvä käyttö, palveluiden digitalisoituminen
Tiedekuntajako. Ehdotus
Tiedekuntako Ehdotus 8.12.2017 Tiedekuntaon periaatteita Uusi yliopisto on ainutlaatuinen mahdollisuus ylittää perinteiset rat yhdistää yhteiskunnan, terveyden tekniikan alan osaamista uusiksi kokonaisuuksiksi.
Kemian-, bio- ja materiaalitekniikka
Kemian-, bio- ja materiaalitekniikka Ohjelmajohtajan tervehdys Tervetuloa Otaniemen kampukselle Espooseen! Tule kestävän kehityksen osaajaksi! Johtaessani koulumme uutta kandiohjelmaa olen kiinnittänyt
Infrastruktuuritarpeet energia-alalla Riitta Kyrki-Rajamäki Lappeenrannan teknillinen yliopisto
Infrastruktuuritarpeet energia-alalla Riitta Kyrki-Rajamäki Lappeenrannan teknillinen yliopisto Tutkimusinfrastruktuurin nykytila ja tulevaisuus Helsinki 2.10.2013 Energia yksi ihmiskunnan suurista haasteista
Tieto- ja viestintäteknologia
Tieto- ja viestintäteknologia Metropolia ammattikorkeakoulu Opiskelijoita 14 000 Valmistuvia/vuosi 2500 Henkilökuntaa 1100 4 koulutusalaa kulttuuriala liiketalouden ala sosiaali- ja terveysala tekniikan
Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä
J Oivaltamisen iloa ja elämyksiä LUMA-yhteistyöstä Tieteen iloa kaikille! Johtaja, Prof. Maija Aksela, Valtakunnallinen LUMA-keskus, Helsingin yliopistom maija.aksela@helsinki.fi 15.2.2012 1 LUMA-toimintaa
Laaja-alainen, opiskelijalähtöinen ja projektiperusteinen opetussuunnitelma, case Monitori
Laaja-alainen, opiskelijalähtöinen ja projektiperusteinen opetussuunnitelma, case Monitori Insinöörikoulutuksen Foorumi 2012 Seminaariesitelmä Timo Turunen ja Matti Welin Monitori koulutusalarajat ylittävä
Fiksu kaupunki /2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen
Fiksu kaupunki 2013-2017 5/2013 Virpi Mikkonen / Timo Taskinen Fiksu kaupunki Suomi on edelläkävijä älykkäissä ympäristöissä. Fiksun kaupungin sujuva arki syntyy käyttäjätarpeiden sekä erilaisten osaamisten
BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi
BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi RAKENNETTU YMPÄRISTÖ LUO HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYÄ Kuva: Vastavalo Rakennetulla ympäristöllä
Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa
Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,
Tampere Grow. Smart. Together.
Tampere Grow. Smart. Together. Grow. Smart. Together. Visio Kansainvälisesti tunnustettu, vetovoimainen, kestävän kehityksen älykaupunki Missio Menestymisen ja elämänlaadun parantaminen yhteistyön ja kilpailun
ENERGIAMURROS. Lyhyt katsaus energiatulevaisuuteen. Olli Pyrhönen LUT ENERGIA
ENERGIAMURROS Lyhyt katsaus energiatulevaisuuteen Olli Pyrhönen LUT ENERGIA ESITTELY Sähkötekniikan diplomi-insinööri, LUT 1990 - Vaihto-opiskelijana Aachenin teknillisessä korkeakoulussa 1988-1989 - Diplomityö
Aalto-yliopisto. Raili Pönni
Aalto-yliopisto Raili Pönni 7.9.2017 Aalto-yliopiston organisaatio Insinööritieteiden Kauppa Kemian tekniikan Sähkötekniikan Perustieteiden Taiteiden ja suunnittelun Professorineuvosto Provosti, vararehtorit
JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ
JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ Tämän johtosäännön on hyväksynyt Helsingin yliopisto 9.6.2010, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) 23.8.2010,
Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta
Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke Tutkimustiedon siirto -työryhmä 10.9.2009 Uusiutuva metsäteollisuus -klusteriohjelma 2007-2013 Teija Meuronen
Östersundom ja aurinkoenergia Hankintaklinikan yhteenveto. Mikko Östring johtaja, toimitilat
Östersundom ja aurinkoenergia Hankintaklinikan yhteenveto Mikko Östring johtaja, toimitilat Östersundom-klinikan tavoitteet Klinikan tavoite on kuvata uusiutuvaan energiaan tukeutuvan alueen toteuttamiseen
JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE
JATKO-OPINTOJA MATEMATIIKASTA KIINNOSTUNEILLE Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v. opinnot) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v. opinnot) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön
Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes
Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1
Energiaopinnot Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa. 19.11.2015 Maija Leino
Energiaopinnot Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa 19.11.2015 Maija Leino Kuka? Maija Leino, Nuorempi tutkija, maija.leino@lut.fi Ympäristötekniikan DI Sivuaineena LVI-talotekniikka ja Kestävä yhdyskunta
LUT:n strategia 2015 YHDESSÄ
LUT:n strategia 2015 YHDESSÄ Painopistealueet Kestävän kilpailukyvyn luominen Kansainvälinen Vihreä energia ja teknologia Venäjä-yhteyksien rakentaja Yhdessä Painopisteemme ovat monitieteisiä kokonaisuuksia
Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri
Aalto-yliopiston kokonaisarkkitehtuuri Tietohallinto 30.9.2008 Satu Kekäläinen AALTO-YLIOPISTO Aalto-yliopisto aloittaa 1.1.2010 TIETOHALLINTO Helsingin kauppakorkeakoulun, Taideteollisen korkeakoulun
Muutama teema. Heikki Mannila
Muutama teema Heikki Mannila 20.12.2017 Muutama teema Tutkimuksen rahoituksesta Eri alojen henkilöstörakenteesta Tieteen monet eri roolit Tutkimuksen vaikuttavuuden eri reitit Mihin tämä mahdollisesti
Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue. DM 420002 01-2009 Copyright Tekes
Energia ja ympäristö liiketoiminta-alue Energia- ja ympäristöklusteri Energialiiketoiminta Ympäristöliiketoiminta Energian tuotanto Polttoaineiden tuotanto Jakelu Siirto Jakelu Jalostus Vesihuolto Jätehuolto
Huippuyksikköseminaari 12.11.2013. Leena Vähäkylä
Huippuyksikköseminaari 12.11.2013 Leena Vähäkylä Menestystarinat Akatemian viestinnässä Akatemian pitkäjänteinen rahoitus laadukkaaseen tutkimukseen näkyy rahoitettujen ja menestyneiden tutkijoiden tutkijanurasta
Opiskelupaikka mietinnässä? Sinustako lääketieteen tekniikan tai hyvinvointiteknologian osaaja?
Opiskelupaikka mietinnässä? Sinustako lääketieteen tekniikan tai hyvinvointiteknologian osaaja? ABIPÄIVÄT 2011 Mitä lääketieteen tekniikka ja hyvinvointiteknologia ovat? Poikkitieteellisiä aloja yhdistävät
Tarvitseeko opiskelija muutakin kuin opetusta?
Tarvitseeko opiskelija muutakin kuin opetusta? 20.04.2010 Prof. Riku Jäntti Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitos Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu Kansallinen Bologna-seminaari: Eväitä
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa
Osaaminen ja innovaatiot
Osaaminen ja innovaatiot "Yhtenä ohjelman tärkeimmistä tavoitteista on tukea ja edistää uuden teknologian käyttöönottoa. Kullekin kehityshankkeelle pyritään löytämään kumppaniksi hanke, jossa uutta tietämystä
Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus
Opetustoiminnan johtaminen Opetuksen asema ja arvostus Jukka Kola Professori, Vararehtori Valtakunnalliset opintoasiainpäivät 11.-12.10.2012 Helsingin yliopisto 18.10.2012 1 Opetustoiminnan johtaminen
Fysiikan kurssit suositellaan suoritettavaksi numerojärjestyksessä. Poikkeuksena kurssit 10-14, joista tarkemmin alla.
Fysiikan kurssit suositellaan suoritettavaksi numerojärjestyksessä Poikkeuksena kurssit 10-14, joista tarkemmin alla Jos et ole varma, voitko valita jonkin fysiikan kurssin, ota yhteyttä lehtori Antti
Tekes Oppimisratkaisut ohjelman kesäseminaari
Tekes Oppimisratkaisut ohjelman kesäseminaari Smart Classroom, Katariina Nordell 14.8.2012 Dipoli, Otaniemi, Espoo DM#996019 Tavoitteet 1/2 Arvoverkkohankkeen tavoitteet Smart Classroom hankkeen tavoitteena
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Opetusneuvos 3.11.2015 Mirja Vihma
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Opetusneuvos 3.11.2015 Mirja Vihma VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS 22.10.2015 SUOMEN AKATEMIAN TIETEELLISTEN TOIMIKUNTIEN KOKOONPANOSTA KAUDELLE 2016 2018 BIOTIETEIDEN
Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa
Kestävä kehitys & laatu-ajattelu opetuksessa ja tutkimuksessa Piia Nurmi projektijohtaja Turun kauppakorkeakoulu Vastuullisen liiketoiminnan keskus (CeReB) Tulevaisuuden tutkimuskeskus piia.nurmi@tse.fi
SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 2010
SÄHKÖTEKNIIKAN KOULUTUSOHJELMA 2010 Sähkötekniikan koulutusohjelman toimintaympäristö ja osaamistavoitteet Sähkötekniikan koulutusohjelma on voimakkaasti poikkialainen ja antaa mahdollisuuden perehtyä
Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta
Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan
Kuntien kokeilutoiminta älykkäiden kokonaisratkaisujen mahdollistajana. Tutkimushankkeen esittely Kaisa Kurkela, Tampereen yliopisto
Kuntien kokeilutoiminta älykkäiden kokonaisratkaisujen mahdollistajana Tutkimushankkeen esittely Kaisa Kurkela, Tampereen yliopisto Kuntien kokeilutoiminta älykkäiden kokonaisratkaisujen mahdollistaja
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS STRATEGIA
GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS STRATEGIA 2020-2023 TULEVAISUUSKUVA NÄIN ME NÄEMME TULEVAISUUDEN 2030 Vaikutukset ympäristöön ja ilmastonmuutokseen ovat keskeisiä kriteerejä päätöksenteossa yhteiskunta-, yritys-
PROFESSORILUENTO. Professori Päivi Rautava. Lääketieteellinen tiedekunta. Ehkäisevä terveydenhuolto
PROFESSORILUENTO Professori Päivi Rautava Ehkäisevä terveydenhuolto Lääketieteellinen tiedekunta 4.5.2016 Professori Päivi Rautava pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 4. toukokuuta
Yliopistot ja puiteohjelmarahoituksen houkutus ja haasteet
Yliopistot ja puiteohjelmarahoituksen houkutus ja haasteet Marja Nykänen Suomen EU-T&K-sihteeristö 23.8.2010 Perustietoa 7PO:sta: Suomen EU-T&K- sihteeristö ELY-keskusten Eurooppa- yhteyshenkilöt + EEN-verkosto
Aallon tarjoomaa ja toiveita sähköistysalalle
Aallon tarjoomaa ja toiveita sähköistysalalle Heikki Ihasalo, Aalto-yliopisto, Älykkäiden rakennusten teknologiat ja palvelut Sähköurakoitsijapäivät 23.11.2017 Mikä on diplomi-insinöörin tärkein ominaisuus?
YLIOPISTO-AMMATTIKORKEAKOULUYHTEISTYÖ
1 YLIOPISTO-AMMATTIKORKEAKOULUYHTEISTYÖ Case-esimerkein TEKNILLINEN TIEDEKUNTA / Ympäristö- ja kemiantekniikka / Esa Muurinen OULUN INNOVAATIOALLIANSSI OULU INNOVATION ALLIANCE 2 Oulun Innovaatioallianssi
HAJAUTETUT ENERGIARATKAISUT
HAJAUTETUT ENERGIARATKAISUT 1 5. 2.2012, U LLA A S IKAINEN, ASKO P U HAKKA, EER O A N TIKAINEN, K A R I LEHTOMÄKI Taustaa ISAT-yhteistyöstä: ISAT (Itä-Suomen ammattikorkeakoulut) on Savoniaammattikorkeakoulun
Additions, deletions and changes to courses for the academic year Mitä vanhoja kursseja uusi korvaa / kommentit
s, s and changes to courses for the academic year 2016 2017 Mikro ja nanotekniikan laitos Department for Micro and Nanosciences S 69, S 87, S 104, S 129, ELEC A3, ELEC C3, ELEC D3, ELEC E3, ELEC L3 T 4030
tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen
TAMPERE3: VISIO 2025 Visiona on synnyttää tamperelaiset korkeakoulut yhdistävä uusi kansainvälisesti vaikuttava tiedeyliopisto, joka luo uutta osaamista ja ennennäkemättömiä mahdollisuuksia monialaisiin
URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Hyväksytty kasvatustieteiden johtokunnan kokouksessa 3.12.2014 Tekniset korjaukset 20.1.2017 URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Tampereen yliopistossa on tavoitteena
Tilanne sekä MS-A0003/4* Matriisilaskenta 5 op
MATEMATIIKKA Mat-1.1210 Matematiikan peruskurssi S1 ei järjestetä enää MS-A0103/4* Differentiaali- ja integraalilaskenta I 5 op sekä MS-A0003/4* Matriisilaskenta 5 op Mat-1.1110 Matematiikan peruskurssi
Professorit emeriti Aallossa, ehdotus toimintamallista Prosessit ja käytännöt
Professorit emeriti Aallossa, ehdotus toimintamallista Prosessit ja käytännöt Ilkka Niemelä, Tiia Tuomi, Greger Lindén, Mari Svahn ja Hanna Nurmela Joulukuu 2013 Ehdotuksen taustatyö Professorikunnalta
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA
Kutsu KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Kutsu kuulemaan niitä julkisia esitelmiä, jotka Oulun yliopiston nimitetyt professorit pitävät Linnanmaalla Yliopistokatu 9 (KTK122), 10. toukokuuta 2016 klo 12.15 alkaen.
Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus
Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:
PROFESSORILUENTO. Professori Seppo Mattila. Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta. Tähtitiede
PROFESSORILUENTO Professori Seppo Mattila Tähtitiede Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 28.9.2016 Professori Seppo Mattila pitää professoriluentonsa päärakennuksen Tauno Nurmela -salissa 28. syyskuuta
Professori Esa Saarinen & Prof. Raimo P. Hämäläinen Systeeminalyysin laboratorio
Professori Esa Saarinen & Systeemiäly Prof. Raimo P. Hämäläinen Systeeminalyysin laboratorio Systeemitieteet Systeemi- ja operaatiotutkimus Paremmaksi tekemisen tiede Ongelmanratkaisua monimutkaisissa
Älykkäiden koneiden huippuyksikkö. Mika Vainio vanhempi tutkija, dosentti GIM / Automaatiotekniikan labra / TKK
Älykkäiden koneiden huippuyksikkö Mika Vainio vanhempi tutkija, dosentti GIM / Automaatiotekniikan labra / TKK ESITELMÄN SISÄLTÖ Keitä olemme? Mitä tutkimme? Miten tutkimme? Miten liitymme ympäröivään
Case Keski-Suomen hyvinvoinnin osaamiskeskittymä KeHO. Tiedolla johtamisen valtakunnallinen verkostopäivä VI
Case Keski-Suomen hyvinvoinnin osaamiskeskittymä KeHO Tiedolla johtamisen valtakunnallinen verkostopäivä VI janne.laitinen@jamk.fi Rakenne 1. Taustaa: tiede ja tieto 2. Tiedolla johtamisen muutos 3. Työ
Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013
Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Sisältönäkökulma Tutkimus Yritysten tuotekehitys Innovatiiviset julkiset hankinnat Kansainväliset T&K&I- alustat DM Luonnonvarat
AALTO-KORKEAKOULU. opetusministeri Sari Sarkomaa
AALTO-KORKEAKOULU opetusministeri Sari Sarkomaa Valtioneuvosto valtuutti torstaina 29.5. opetusministerin allekirjoittamaan perustettavan korkeakoulusäätiön säädekirjan ja säännöt. Edellytyksenä allekirjoittamiselle
Töihin Verohallintoon
Töihin Verohallintoon Yllättävän hyvä Meillä voit joustavasti yhdistää työn ja vapaa-ajan. Meillä on tehtävien vaativuuden ja oman työsuorituksen huomioiva palkkausjärjestelmä joustava työaika mahdollisuus
Sovelletun fysiikan laitoksen tutkimus- ja yritysyhteistyö osana yhteiskäyttölaboratoriota
Vesitutkimuksen koulutus- ja tutkimusympäristön esittely, 22.3.2011 Sovelletun fysiikan laitoksen tutkimus- ja yritysyhteistyö osana yhteiskäyttölaboratoriota Prof. Marko Vauhkonen Sovelletun fysiikan
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,
Automaatio ja robotiikka arjessa
Automaatio ja robotiikka arjessa Jari Saarinen Aalto yliopisto, sähkötekniikan korkeakoulu Automaatio ja systeemitekniikan laitos Geneeristen älykkäiden koneiden huippuyksikkö Aalto University, based on
Nanoteknologian tulevaisuuden näkymistä. Erja Turunen Vice President, Applied Materials 25.9.2012
Nanoteknologian tulevaisuuden näkymistä Erja Turunen Vice President, Applied Materials 25.9.2012 24/09/2012 2 Nanoturvallisuus, osa uuden teknologian käyttöön liittyvien riskien tarkastelua Nanoskaalan
Visiona ilmastopolitiikan tuomat haasteet
Tulevaisuusvaliokunnan avoin kokous 6.2. 2019 Eduskunnan auditorio Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 2. osa Ratkaisuja työn murroksessa Visiona ilmastopolitiikan tuomat haasteet Markku Ollikainen Ympäristöekonomian
Rohkeiden ajattelijoiden yhteisö
Rohkeiden ajattelijoiden yhteisö Aalto-yliopistossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Rakennamme innovatiivista yhteiskuntaa korkeatasoisen tutkimuksen, opetuksen ja taiteellisen toiminnan
Sähköisen liikenteen tiekarttatutkimus tuloksista tulevaisuuteen. Sähköisen liikenteen foorumi 2014 Dipoli, Espoo 14.05.
Sähköisen liikenteen tiekarttatutkimus tuloksista tulevaisuuteen Sähköisen liikenteen foorumi 2014 Dipoli, Espoo 14.05.2014 Pekka Malinen Sisältö 1. Tausta 2. Visio 3. Toimenpideohjelma 4. Kehityspolut
Euroopan tutkimus FP7 ja Horisontti 2020 Yhteyshenkilöt
Euroopan tutkimus FP7 ja Horisontti 2020 Yhteyshenkilöt Timo Taskinen 22.8.2013 Tutkimuspalvelupäivät EU National contact point (NCP) Kansallinen yhteyshenkilö tutkimuksen ohjelmissa NCP:n rooli ja tehtävät
Aalto 1 Suuri askel suomalaisille, suurempi askel suomalaisuudelle
Aalto 1 Suuri askel suomalaisille, suurempi askel suomalaisuudelle Aalto-1 on ensimmäinen satelliitti, joka on suunniteltu ja rakennettu kokonaan Suomessa. Tämä ei ole kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun
EduFutura Jyväskylä
EduFutura Jyväskylä Jyväskylän koulutuskuntayhtymän, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston muodostama oppimisen, tutkimuksen ja kehittämisen osaamiskeskittymä. Sopimus osaamiskeskittymästä
Tekniikan, kaupan ja taideteollisen alan huippuyliopisto Suomeen
Tekniikan, kaupan ja taideteollisen alan huippuyliopisto Suomeen Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistyminen uudeksi yliopistoksi Valtiosihteeri Raimo
Nanopinnoitetutkimus Suomessa - päivän teemaan sopivia poimintoja
Nanopinnoitetutkimus Suomessa - päivän teemaan sopivia poimintoja Nanopinnoitteita koneenrakentajille Tampere 8.4.2010 Juha Kauppinen, Miktech Oy Mikkelin seudun Osaamiskeskus, Nanoteknologian klusteri
A14-11 Potilaan mittaustiedon siirtäminen matkapuhelimeen
1 AS-0.3200 Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt A14-11 Potilaan mittaustiedon siirtäminen matkapuhelimeen Projektisuunnitelma Tommi Salminen, Hanna Ukkola, Olli Törmänen 19.09.2014 1 Projektin
Tekniikan päivät Oulussa
Tekniikan päivät on maksuton tiedetapahtuma kaikille tekniikasta ja luonnontieteistä kiinnostuneille. Tapahtuman pääteemana on ILMA. Tekniikan päivät Oulussa 21.-22.2.2014 Perjantai 21.2. Oulun yliopisto
Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017. Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.
RESCA-hankkeen työpaja 23.9.2013 Pääposti Tekesin uudet ohjelmat Huippuostajat 2013-2016 Fiksu kaupunki 2013-2017 Tekes Ohjelmapäällikkö Sampsa Nissinen www.tekes.fi/huippuostajat Kasvua ja hyvinvointia
Nanotieteestä nanoteknologiaan
AMROY RESEARCH CENTER DEEP SEA ENGINEERING OY Nanotieteestä nanoteknologiaan Pasi Keinänen PhD Candidate, NSC Founder, Nanolab Systems Oy Founder & Chairman, Amroy Europe Oy Founder & Chairman, Deep Sea
YLIOPISTOT JA KORKEAKOULUT OVAT MURROKSESSA
#TAMPERE3 Mitä ny? YLIOPISTOT JA KORKEAKOULUT OVAT MURROKSESSA INTERNET VIE KOULUILTA MONOPOLIN KANSAINVÄ LISYYS ON MUST KOE JA TEE- AIDOT YMPRISTÖT RAJAT YLITTÄVÄ TUTKIMUS PÄTEVYYDET TUOVAT TUTKINNON
numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa
2015 www.tamk.fi TAMK numeroina Koulutusvastuu 7 koulutusalalla Kulttuuriala Liiketalous Tekniikka Luonnonvara-ala Sosiaali- ja terveysala Matkailu- ja ravitsemisala Ammatillinen opettajankoulutus lähes
Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä
Tekes digitaalisen liiketoiminnan edistäjänä Kari Penttinen 12.3.2013 Digitaalisuus palvelujen ja tuotannon uudistajana Perustelut Organisaatioiden kokonaisvaltainen uudistaminen prosesseja tehostamalla,
Johtavaa näkemystä. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu
Johtavaa näkemystä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Aalto-yliopisto Kolme johtavaa suomalaista yliopistoa yhdistyi tammikuussa 2010 Helsingin kauppakorkeakoulu perustettu
Horisontti kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee?
Horisontti 2020 - kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee? Johtaja Ari Pouttu Centre for Wireless Communications Oulun yliopisto Esityksen taustoitukseksi: Kolme kokoavaa otsikkoa