Joensuun Reservila iset ry Tiedote 2/2017
|
|
- Ahti Myllymäki
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 Joensuun Reservila iset ry Tiedote 2/2017 Hyvää alkanutta kevättä, arvoisat jäsenet! Jälleen on tullut aika uuden tiedotteen, jossa vedetään yhteen menneitä tapahtumia ja kerrotaan toiminnasta sekä tulevaisuudesta. Tämä tiedote tavoittaa postitse ja kertaluonteisesti myös henkilöt, joiden sähköposti ei ole tiedossamme. Idea tässä on se, että saisimme myös teidät tietoisiksi monipuolisesta toiminnasta ja kannustamaan ilmoittamaan sähköpostiosoitteensa meille. Nykyisinhän kaikki tiedottaminen tapahtuu sähköisesti sen helppouden vuoksi sekä myös jo yksistään kustannussyistä. Sähköpostin puuttuessa kaikki tieto ja tapahtumailmoitukset jäävät saamatta. Muistakaa siis pitää sähköpostinne ajan tasalla ja silmäilkää sitä aika ajoin. Uuden sähköpostin tai vanhan muutoksen voi ilmoittaa osoitteisiin tai Joensuun Reserviläiset ry:n kevätkokous Sääntömääräinen kevätkokous pidettiin jälleen yhteistyössä Joensuun Reserviupseereiden kanssa ja tutussa paikassa, eli Itä-Suomen liikuntaopiston tiloissa tiedepuistolla. Luennon tilaisuudessa piti sotahistorian dosentti Pasi Tuunainen ja aiheena oli maastonkäyttö talvisodassa. Tämän jälkeen siirryimme omiin kokouksiimme ja käsittelimme esityslistalla olleet asiat. Olennaisin osio kokouksessa oli edelliskauden tilinpäätöksen esittely ja hyväksyntä. Toiminnantarkastajat ja kokousväki näki, että toimintaa oli hoidettu asiallisesti ja vastuuvapaus myönnettiin hallitukselle. Kokouksessa hyväksyttiin käyttöön myös Joensuun Reserviläisten uusi logo, joka onkin nähtävissä tämän tiedotteen ylälaidassa. Logosta löytyvät elementit ovat Joensuun värit, liiton risti, yhdistyksen nimi ja perustamisvuosi, sekä hallitsevana elementtinä etualalla on Kollaan vasama. Logon on tarkoitus kuvastaa paitsi paikallisuutta, niin myös maanpuolustustahtoa ja -työtä, kestävyyttä sekä kunnioitusta veteraanien perintöä kohtaan. Taiteilijana toimi yhdistyksen jäsen Saku Räsänen ja pääasiallisena ideoijana allekirjoittanut. Virallinen lippu ja standaari säilyvät entisenlaisina, mutta tätä uutta logoa voidaan käyttää yhdistyksen toimesta paitsi netti- ja Facebook-sivuilla, niin myös tiedotteissa, t-paidoissa, hihamerkeissä, lahjaesineissä ja muissa vastaavissa paikoissa.
2 2 Katsaus menneeseen ja tulevia tapahtumia Vuoden alusta Reserviläisliiton puheenjohtajana aloitti yhdistyksemme jäsen Ilpo Pohjola. Hänet valittiin liiton syyskokouksessa tehtäväänsä äänivyöryllä. Ilpo on tavattavissa muiden tapahtumien lisäksi myös saunaillassa, joka tullaan järjestämään Olli Tiaisen majalla Tilaisuus on kaikille jäsenille avoin. Kutsu tästä tulee vielä erikseen kaikille sähköpostiin myöhemmin. Saunailtaa ennen on kuitenkin järjestettävä pihatalkoot, joka on aluetoimiston ehtona sille, että maanpuolustusjärjestöt voivat tilaisuuksiinsa majaa käyttää. Tänä keväänä onkin Joensuun Reserviläisten vuoro. Alustava päivämäärä on 22.4, mutta jälleen huhuilen vapaaehtoiset kasaan erillisellä sähköpostilla ja kerron enemmän urakasta. Helmikuun 21. päivä puolestaan käytiin Noljakassa Joensuun Reserviläisten järjestämä pienoispistoolikilpailu, jonka tulokset ovat luettavissa nettisivuillamme: ailutulokset Veteraanitoimintaa on myös koetettu tehostaa alkuvuonna. Yksi yksityisen veteraanin avunpyyntö tuli vähän aikaa sitten, johon vapaaehtoinen auttaja heti järjestyikin. Ilmoittautuneita oli runsaasti ja tästä kimmokkeen saaneena ryhdyin selvittämään mahdollisia muita avun tarvitsijoita. Tarvetta ei vielä toistaiseksi ole ilmaantunut, johtuen käsittääkseni siitä, että sosiaali- ja terveysalan opiskelijoilla on menossa opintokokonaisuus, johon kuuluu juuri kyseisenlainen auttamistyö. Tieto veteraaniyhdistyksillä joka tapauksessa on ja jäämme odottamaan yhteydenottoja. Muihin veteraanien tapahtumiin ja tilaisuuksiin kutsuja tulee entiseen malliin ja huhuilen niihinkin vapaaehtoisvoimia tukipyyntöjen minut saavuttaessa. Järjestämme lauantaina klo kevätretken Mika Hiltusen omistamaan yksityismuseoon nimeltä Wanha Mesta Kontioniemessä os. Kontioniementie 26, 80770, Kontiolahti. Museossa on nähtävillä laajasti mm. toisen maailmansodan aikaista suomalaista, saksalaista ja venäläistä militariaa, sekä vanhan kyläkaupan esineistöä. Museon isäntä on itse paikalla esittelemässä kokoelmaansa. Sisäänpääsy on ilmainen ja myöskin perheenjäsenet ovat tervetulleita. Yhdistys tarjoaa jäsenilleen museon yhteydessä olevassa ravintolassa kahvit ja pullat. Ravintolassa on myös mahdollista lounastaa paikan päällä paistetulla maukkaalla pizzalla (7 + ruokajuomat). Osallistujia pyydetään ilmoittautumaan osoitteeseen jani.tahvanainen@gmail.com 6.4 mennessä. Ilmoita myös lounastatko paikan päällä, niin isäntämme tietää varautua tarpeellisella määrällä pizzatarvikkeita. Mikäli lounastat paikan päällä, varauduthan riittävän pienellä käteisellä rahalla. Ampumatoiminta Ampumatoimintamme eteni positiiviseen suuntaan, kun pääsimme käyttämään Pyhäselän metsästäjien rataa Hammaslahdessa. Vuosivuokra radasta on 500e, joka katetaan ampujilta kerättävillä 20e kausimaksuilla. Homma menee siten, että halukkuudestaan käyttää rataa ilmoitetaan ampumavastaava Mikael Hartikaiselle, joka sitten laittaa laskun ja sen maksamisen jälkeen on vapaa käyttämään rataa rataohjeiden mukaisesti. Ohjeet saat laskun yhteydessä sähköpostiisi ja ne löytyvät myös nettisivuiltamme: pumatoiminta_ja_radat. Tähän mennessä ilmoittautuneita ja maksaneita ampujia onkin jo mukavasti. Radalla on mahdollista ampua pitkillä aseilla ja ampumamatka on 100m. Toki on valitettavaa, että täyden 150m matkan ampumaharjoitteluun ei ole mahdollisuutta, mutta olemme ratkaisseet ongelman siten, että
3 3 tilasimme skaalattuja ampumatauluja, joita on tulevaisuudessa mahdollista ostaa yhdistykseltä muutaman kymmenen sentin hintaan/taulu. Tauluja on sitten ostettavissa ampumavastaavalta ja tarkka hinta selviää lopullisen tilauksen valmistuttua. Ampumaradalle on suunnitteilla kesäkaudeksi myös ns. vakiovuorot, jolloin paikalla on myös ampumavastaava ja yhdistyksen aseet, jolloin harjoittelun voi aloittaa ilman omaa asetta. Alustava aikataulu on se, että toukokuun alusta aloittaisimme ohjatut vuorot ulkoradalla. Sitten olisi tarkoitus vuorotella Noljakan ja Hammaslahden välillä. Myös tästä lisää myöhemmin. Pyhäselän metsästäjillä on kesällä tarkoitus pitää talkoot, joissa paitsi kunnostetaan rataa, niin myös laajennetaan pistooliampumamahdollisuuksia. Odotan, että varsinkin rataa käyttävät ampujat osallistuvat näihin runsaslukuisesti, koska teemme siinä samalla itsellemme hyvää ja metsästäjät meille ovat radankäyttömahdollisuuden suoneet. Muistutuksena jälleen, että Noljakan ampumaradalla on ammunnat joka tiistai klo ja ne ovat jäsenillemme ilmaisia. Kustannukset katetaan mm. järjestyksenvalvontatoiminnasta saatavilla varoilla. Ampujalle kustannettavaa jää ainoastaan patruunat, jotka nekin ovat huokeita, kun ammutaan kaliiperissa.22. Ammuksia voi ostaa ampumavastaavalta paikan päältä, joten 6e on hyvä olla mukana sopivan pieninä rahoina. Aseita saa lainaan yhdistykseltä, mikäli et omista omaa. Hankimme juuri käytettynä CZ Sport 122 pienoispistoolin yhdistyksellemme korvaamaan vanhempaa kalustoa ja lisäämään ampujien suorituskertoja, kun ampujien ei tarvitse niin paljon vuorotella ampuessaan. Tällä hetkellä yhdistyksemme ampumaasetilanne on hyvä. Poikkeukset ja päivitykset ammunta-aikatauluihin voi tarkistaa Joensuun Reserviläisten sivuilta: Kontiolahden ampumakellarissa on myös kolmen viikon välein talvisaikaan puulaakiammunnat pienoispistoolilla, jossa yhdistykset ja henkilöt mittelevät paremmuudestaan. Lisätietoja saa Mikael Hartikaiselta, tai muilta aktiivisilta ampujilta heitä nähdessänne. Kilpailutoiminta Kesä on tuloillaan ja tämä tarkoittaa, että jälleen on luvassa runsaasti kilpailuja. Joensuun Reserviläisten oman kilpailun, eli perinteisen Amin pytyn valmistelut on jo aloitettu hallituksen toimesta ja itse kisahan käydään Tulitoimikunta on ansiokkaasti pistänyt pystyyn omat sivunsa josta puolestaan löytyy kätevästi kaikki maakunnan ampumatapahtumat. Tämän lisäksi luonnollisesti tiedotetaan kaikista tapahtumista sähköpostilla kilpailukutsujen muodossa. Tässäkin jälleen hyvä syy siihen, että sähköposti kannattaa pitää ajan tasalla. Joensuun Reserviläisten vuosikello Jäsenistölle on juuri lähetetty uusi huhti-kesäkuun vuosikello, johon on listattu paljon hyvä tietää päivämääriä ja jo tiedossa olevia tulevia tapahtumia. Myös tämä vuosikello löytyy liitteenä postitse lähteneestä kirjeestä. Listasta puuttuvia tapahtumia tulee aina lisää esimerkiksi toiminnanjohtajalta ja tapahtumia tarkennetaan, mutta näistä tiedotetaan sitten aina erikseen. Mikäli teillä tulee mieleen joitakin mielenkiintoisia tapahtumia/vierailuita tai kehitysideoita koskien yhdistyksen toimintaa, niin ehdotuksia kuunnellaan ja ideoita otetaan ilolla vastaan. Ota rohkeasti yhteyttä!
4 4 Jäsenhankinta Jäsenmäärä teki jälleen tuttuun tapaan vuoden vaihteessa notkahduksen, kun liitto ajoi jäsenmaksutarkastukset ja poisti maksamattomat listoilta. Tämän tarkastusajon ja alkuvuonna liittyneiden uusien jäsenten jälkeen, tilanne ( ) on 245 jäsentä. Tässä vaiheessa vuotta olemme siis kuutta jäsentä vajaa edellisvuoden lopputilanteesta. Tilanne on hyvä ja otamme kovaa vauhtia kiinni edellisvuoden lopun tuloksen. Kasvu ei tietenkään ole itseisarvo toiminnalle, mutta mitä enemmän jäseniä yhdistyksellä/liitolla on, sitä enemmän sillä on sanan/vaikutusvaltaa meille tärkeisiin asioihin. Jäseniä ei siis koskaan ole liikaa. Näin ollen kannustankin kaikkia jäseniämme jakamaan edelleen reserviläisja harrastustoiminnan ilosanomaa eteenpäin. Mikäli olet itse tyytyväinen jäsenyyteesi, niin miksipä et jakaisi ilosanomaa ja pyytäisi myös kaveria/tuttua/kylänmiestä mukaan toimintaan. Liitolla on myös jokavuotinen jäsenhankintakisa jatkuvasti meneillään. Lisätietoa: Onnistumisista palkitseminen On tärkeää, että onnistumisista ja tehdystä työstä saa ansaitsemansa palkkion. Reserviläisyhdistykset voivat ehdottaa ansioituneita jäseniä ylennettäväksi lippujuhlanpäivänä 4.6 ja itsenäisyyspäivänä Ehdotuksen kirjoittaa yhdistys tai muu esittävä taho, jonka jälkeen se menee piirin ja toiminnanjohtajan käsittelyyn. Heidän mahdollisine lisäyksineen paperi matkustaa Puolustusvoimain aluetoimiston päällikön, eversti Asko Vallan pöydälle, joka päättää aliupseereiden ja miehistön ylennyksistä. Ylennyksiin oikeuttaa riittävä määrä kertausharjoituspäiviä. Lisätietoa osoitteessa: Kertausharjoituspäiviä saa puolestaan osallistumalla kertausharjoituksiin, vapaaehtoisiin kertausharjoituksiin ja esimerkiksi MPK:n kursseille, joista saa rinnasteisia kertausharjoituspäiviä. Yhdistys palkitsee omiaan erilaisilla vaihtelevilla palkinnoilla katsomistaan ansioista. Tämän lisäksi Reserviläispiiri ja -liitto myöntävät mitaleja pitkäaikaisesta työstä ja ansiokkaista suorituksista. Palkitsijoiden ketjussa on mukana myös puolustusvoimat ja erilaiset säätiöt, jotka esityksestä voivat myöntää heidän vallassaan olevia mitaleita. Vaikka olenkin lähes kaikkivoipa suuri johtaja, niin voi olla, että joku arvonsa ansaitseva jäsen on jäänyt ilman huomionosoituksia. Tätä tilannetta voi korjata sillä, että ilmiantaa joko itsensä tai sitten kaverin minulle. Päätösvalta ei valitettavasti ole yksin minun, mutta vien asian takuuvarmasti käsittelyyn eteenpäin. Järjestyksenvalvonta Uusia järjestyksenvalvojia ei kouluteta toistaiseksi. Vuoden vaihteessa tapahtunut lakimuutos vaatii koulutukseen lisättävän paitsi lisätunteja, niin myös teleskooppipatukan koulutuksen. Tätä emme valitettavasti pysty vielä tarjoamaan, mutta loppuvuodesta toivomme asian muuttuvan. Koulutushan on ollut jäsenillemme ilmainen ja koulutuksen käynyt on sitoutunut toimimaan yhdistykselle annetuissa työtehtävissä kaksi kertaa kahden vuoden aikana. Osa järjestyksenvalvojista on ollut mukana erittäin aktiivisesti ja tuottanut omalla työpanoksellaan useita satoja euroja yhdistykselle. Tahdonkin tässä kiittää kaikkia töitä tehneitä omasta ja yhdistyksen puolesta sekä jatkamaan arvokasta työtä myös tulevaisuudessa! Saadut tulot tullaan tuttuun tapaan käyttämään yhteiseen toimintaan ja sen kehittämiseen. Mikäli sinulla on jo JV-kortti ja sinua ei ole pyydetty mihinkään tapahtumaan järjestyksenvalvojaksi, niin ota yhteyttä allekirjoittaneeseen ja laitetaan sinut postituslistalle.
5 5 Viime vuonna järjestyksenvalvojamme osallistuivat useisiin tapahtumiin. Näitä tapahtumia olivat: Ilovaarirock, Utran Uittotuvan kesäteatteri, Go 90's -tapahtuma, sotaveteraaniliiton liittopäivät kesäkuussa ja Robinin keikka areenalla. Tämän vuoden puolella on ehtinyt olemaan jo yksi järjestyksenvalvontakeikka, johon lyhyellä varoitusajalla saimme yhden järjestysmiehen. Kyseessä oli ollut Mikael Gabrielin keikka areenalla. Odotettavissa on, että kesää kohti mentäessä myös työtarjoukset jälleen lisääntyvät. Karjalan Poikien ilmoitushankinnasta Yksi ansaintakeino paitsi piirille, maanpuolustuksen tuki ry:lle, niin myös yhdistyksille itselleen on ilmoitushankinta Karjalan Pojat lehteen. Pohjois-Karjalan Maanpuolustuksen Tuki ry on voittoa tavoittelematon, maanpuolustustyötä tukeva yhdistys, joka julkaisee Karjalan Pojat -lehteä. Lehti on pohjoiskarjalaisten reserviläisten oma maakunnallinen lehti. Julkaisukerroissa on siirrytty kolmeen lehteen siten, että vuoden ensimmäinen (huhtikuu) lehti ilmestyy vain nettiversiona sekä toinen (kesäkuu) ja kolmas (joulukuu) ilmestyvät paperiversiona. Kaikki lehdet ilmestyvät myös nettiversiona aikaisempaan tapaan. Mikäli tiedät tai tunnet jonkin yrityksen tai yhteisön, joka haluaisi mainostaa itseään lehdessämme sekä olla näin mukana tukemassa maanpuolustustyötä, niin ota yhteyttä minuun ja suunnitellaan sopiva mainos ja hinta. Maanpuolustuskoulutusyhdistys, eli MPK Sotilaallista ja muuta mielenkiintoista koulutusta järjestää Maanpuolustuskoulutusyhdistys. Mikäli tuntuu siltä, että olisi mukava tai suorastaan tarve osallistua sotilaalliseen/muuta maanpuolustuksellista toimintaa käsittelevälle kurssille, niin tähän avautuu mahdollisuus hyvin helposti. Mikäli sinulla ei vielä ole tunnuksia, menet osoitteeseen ja luot itsellesi sellaiset. Tämä prosessi on yhtä yksinkertainen kuin sähköpostiosoitteen luominen. Ilmoittautuminenkaan kursseille ei ole kovin monimutkaista. Menet osoitteeseen: josta löydät kurssitarjonnan. Yksikkö -kohdasta valitset toiseksi alimpana löytyvän Joensuun, klikkaat sitä ja näin näet kaikki alueen kurssit. Halutessaan voi valita myös muitakin alueita, mikäli on halukas osallistumaan esimerkiksi Savossa tapahtuvaan koulutukseen. Uusille kouluttajille on myös aina tarvetta ja toimintaan pääsee halutessaan kyllä mukaan, jokainen omilla vahvuuksillaan. Mikäli kuitenkin tunnusten luonti tai kurssille ilmoittautuminen ei onnistu, niin voit aina ottaa yhteyttä allekirjoittaneeseen ( ) tai 2. varapj Jani Tahvanaiseen ( ). Me autamme kyllä! Terveisin Arto Nousiainen, puheenjohtaja ja Joensuun Reserviläiset Ry:n hallitus
KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ
KOKO KANSAN MAANPUOLUSTUSJÄRJESTÖ RESERVILÄISLIITTO ON AVOIN KAIKILLE Reserviläisliitto on Suomen suurin maanpuolustusjärjestö, johon kuuluu lähes 40.000 suomalaista. Joukossa on sekä miehiä että naisia.
JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso
JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia
ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016
ORIMATTILAN RESERVILÄISET RY TOIMINTASUUNNITELMA 2016 S I S Ä L T Ö TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET 1. Aatteellinen toiminta 2. Kuntoliikunta- ja maastotoiminta 3. Ampuma- ja kilpailutoiminta 4. Muu toiminta
RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA työkalu yhdistyksen käyttöön
RESERVILÄISLIITTO PÄIVÄKIRJA 2008 - työkalu yhdistyksen käyttöön RESERVILÄISLIITTO RESERVILÄISLIITTO RY 1 PÄIVÄKIRJAN TÄYTTÖOHJE Yleistä Toiminnan raportoinnissa käytetty kaavake uusiutui vuoden 2005 alusta
Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011
Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) 27.6.2011 ETELÄ-SAVON RESERVILÄISTEN RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTAKILPAILU 3.9.2011 1 JÄRJESTÄJÄ, KILPAILUAIKA JA -PAIKKA järjestää viiteasiakirjan mukaisesti Itä-
Kuva: Tuomas Kaarkoski
Kuva: Tuomas Kaarkoski RESERVILÄISLIITTO ON SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUS- JÄRJESTÖ. RESERVILÄISLIITTO ESITTÄYTYY Koko valtakunnan kattava puolustusjärjestelmämme perustuu yleiseen asevelvollisuuteen ja
Kehnosti: 1 0 % % % % Hyvin: %
Näytä kaikki vastaukset Julkaise tiedot Postitse jäse1 Sähköpostin1 Savon Vasa1 Yhdistyksen i1 Kuulumalla W1 Postitse jäsenkirjeellä 11.8 % Sähköpostin kautta jäsenkirjeellä tai tiedotteella 1 % Savon
KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010
Kymenlaakson Reserviläispiiri ry Piirihallitus 25.10.2009 KYMENLAAKSON RESERVILÄISPIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA 2010 1. JOHDANTO Kymenlaakson Reserviläispiiri ry:n 53. toimintavuosi noudattaa Reserviläisliitto
Kuva: Tuomas Kaarkoski
Kuva: Tuomas Kaarkoski RESERVILÄISLIITTO ON SUOMEN SUURIN MAANPUOLUSTUS- JÄRJESTÖ. Kuva: Kari Virtanen RESERVILÄISLIITTO ESITTÄYTYY Koko valtakunnan kattava puolustusjärjestelmämme perustuu yleiseen asevelvollisuuteen
TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY
TOIMINTASUUNNITELMA 2018 KORPILAHDEN RESERVILÄISET RY Sisältö A. Toiminnan arvot ja toiminta-ajatus B. Toiminnan painopistealueet vuonna 2018 C. Toiminta vuonna 2018 1. Päätapahtumat ja toiminta vuonna
Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa.
Pienoispistoolikilpailu 7.10.2014 Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa. Eestin II avoimet SRA-mestaruuskilpailut
LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY.
LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. TOIMINTASUUNNITELMA 2014 LOIMAAN SEUDUN RESERVILÄISET RY. Toimintasuunnitelma vuodelle 2014. YLEISTÄ Vuosi 2014 on yhdistyksen 58. toimintavuosi. Jatketaan omalla valitulla
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 4 3.4 Urheilutoiminta... 4
Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat
Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoro / 4 pvm klo rata tapahtuma ilmoittaudu Numero TAMMIKUU Vuoroja pistooli r2 12.1.2013 klo.9-12 pist2 viikkovuoro Ke 9.1 0400 13 12004 1 pistooli
Yhdistystiedote 3/2015
Yhdistystiedote 3/2015 Tervehdys yhdistysaktiivi, Kevät etenee hyvää vauhtia. Useimpien kanssa tapasimmekin jo liittokokouksessa. Tässä yhdistystiedotteessa on koottu tärkeimpiä liiton kuulumisia teille
Varsinais-Suomen Reserviupseeripiiri ry/varsinais-suomen Reserviläispiiri ry TOIMINTAOHJE
PALKITSEMISET JA HUOMIONOSOITUKSET 1. YLEISTÄ 2. HUOMIONOSOITUKSET 2.1 Yleistä Ohjeella määritetään muistamiseen ja palkitsemiseen liittyvät säännöt ja periaatteet Varsinais-Suomen Reserviupseeri- ja Varsinais-Suomen
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 POHJOIS-KARJALAN RESERVIUPSEERIPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN RESERVILÄISPIIRI RY POHJOIS-KARJALAN MAANPUOLUSTUKSEN TUKI RY www.pkreservi.fi 1 1. YLEISTÄ TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S V E R
IitinReserviupseerikerho ry T O I M I N T A K E R T O M U S 2 0 1 5 V E R 1 0. 3 Hallitus 2014 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-085 9670 Jouni Laurikainen,
puheenjohtaja /sihteeri Syyskokous Päätösten vahvistaminen hallitus marraskuu 300 yhdistyksen jäsenet Anneli Nikulainen, Oxana Tarasyuk ja Sanna Husu
Järjestötoiminta Hallituksen kokoukset kuukausittain Edunvalvonnan varmistaminen ja yhdistyksen toiminnan suunnittelu, tiedon jakaminen. puheenjohtaja /sihteeri kerran kuukaudessa Kevätkokous Päätösten
Tämä teksti kaikkiin VIIKKOVUOROILLE. pistooli ja kivääri
Tämä teksti kaikkiin VIIKKOVUOROILLE. pistooli ja kivääri Helsingin Koulutus- ja tukiyksikön pistooliammunnat ovat ulkoradalla pidettäviä ohjattuja ja valvottuja ammunnan harjoittelutilaisuuksia. Aseina
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2016 Toimintasuunnitelman pääkohdat Järjestötoiminta JHL 103 edustaa Jyväskylän kaupungilla ja osakeyhtiöissä työskenteleviä,
Suomen suurin maanpuolustusjärjestö. Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta
Suomen suurin maanpuolustusjärjestö Jäsenkysely puolustusmenojen säästöistä ja puolustusvoimauudistuksesta Jäsenkyselyn toteutus Reserviläisliiton jäsenkysely toteutettiin 19.-26.3. välisenä aikana webropol-kyselysovelluksella.
SR ry. Jäsentiedote 1/2011
Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2011 Talvi on jo pitkällä ja kohta koittaa toiminnallinen kevät. Vuosi 2011 tuo yhdistyksemme toimintaan paljon uusia tuulia ja huikeita juttuja. Tähtihetki
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2017 Selkeä esityslista lista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous
Joensuun Reserviläisten toimintakertomus 2017
Joensuun Reserviläisten toimintakertomus 2017 Tammikuu Alkuvuodesta saimme järjesteltyä käyttöömme ulkoampumaradan Hammaslahdesta, josta maksamme vuokraa 500 /vuosi. Käyttöön otettiin erillinen kuukausikalenteri,
puheenjohtaja /sihteeri Kevätkokous Päätösten vahvistaminen hallitus maalis-huhtikuu 300 yhdistyksen jäsenet
Järjestötoiminta Edustajistovaalit - sähköinen tiedotus jäsenille vaaleista - mahd. yhdistyksen ehdokkaan oma alasivu yhdistyksen sivuilla Avustetaan yhdistyksen jäsentä vaalityössä tiedottamalla asiasta/mainostamalla
Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136
1 Hämeenlinnan Palomiesten yhdistys JHL Ry 136 www.palomies.fi Pöytäkirja Yhdistyksen kevätkokous 28.4.17 Yhdistyksen kevätkokous Aika: 28.4.17 klo 18 alkaen Paikka: Café Pannu, Hallituskatu, 13130 Hämeenlinna
Aseet ja reserviläistoiminta
Aseet ja reserviläistoiminta Professori Mika Hannula Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja Aseet ja vastuullisuus seminaari 13.3.2009 Vapaaehtoisen maanpuolustustyön perusta Järjestäytynyttä vapaaehtoista
Toimintakertomus
TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 VER29.3 Hallitus 2015 Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola, siht 040-0859670 Jouni Laurikainen, liik. ups. 040-8451070
Keravan Reserviläiset ry
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus Tuloslaskelma ja tase 2011 Yleistä Vuosi 2011 oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry
Pohjois-Savon Reserviupseeripiiri ry Toimintasuunnitelma 2016 Sisältö 1 Toiminnan perusteet... 3 1.1 Toiminta-ajatus... 3 1.2 Toiminnan arvot... 3 1.3 Keskeiset tehtävät... 3 2 Tavoitteet vuodelle 2016...
JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso
JÄSENTIEDOTE 2/2014 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hei, Yhdistystämme vaivaa sama ongelma kuin muitakin yhdistyksiä. Toimintamme kuihtuu entisestään.
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pohjois-Savon Kylät ry on maakunnallinen kyläyhdistys, joka on perustettu v. 1993 toimimaan pohjoissavolaisten kylien yhteenliittymänä, kylätoiminnan edistäjänä ja edunvalvojana.
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003
KANKAANPÄÄM SEUDUN TYKISTÖKILTA RY 38700 KANKAANPÄÄ 19.02.2004 1 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2003 Kulunut vuosi oli kiltamme 39. Toimintavuosi SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET KILLAN HALLINTO Kevätkokous pidettiin
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY
KESKI-SUOMEN RESERVILÄISPIIRI RY PIIRITIEDOTE 1/2018 HYVÄÄ UUDEN TOIMINTAVUODEN ALKUA PIIRITOIMISTOLTA! Alkaneen vuoden toiminnoissa tulee näkymään vahvasti Ilmavoimat ja Puolustusvoimat 100 vuotta teema.
Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden
Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa , Järvenpään maanpuolustustalo
Julkaisuvapaa 7.10.2017 kello 15.00 Julkaisuvapaa 7.10.2017 klo 15.00 Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Olli Nybergin tervehdys Uudenmaan 35. Maanpuolustuspäivän pääjuhlassa 7.10.2017, Järvenpään maanpuolustustalo
KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI!
JÄSENKIRJE LOKAKUU 2017 KuPS juniorit myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS:n viimeinen kotiottelu Savon Sanomat Areenalla pelataan
Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013
Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Iitin Reserviupseerikerhon toimintakertomus vuodelta 2013 Hallitus Pekka Mertakorpi, pj. 040-5176044 Tapani Peltola, vpj 044-2899226 Sami Ahola,
Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK
Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Isänmaallisuus Vapaaehtoisuus Osaaminen Kuva Joonas Pehkonen Maanpuolustuskoulutusyhdistys Perustettiin vuonna 1993 valtakunnalliseksi organisaatioksi, joka kouluttaa
TOIMINTASUUNNITELMA 2012
TOIMINTASUUNNITELMA 2012 SISÄLLYS 1 Johdanto... 3 2 Tiedotustoiminta... 3 3 Oma toiminta... 4 3.1 Yhdistystoiminta... 4 3.2 Aatteellinen toiminta... 4 3.3 Kenttäkelpoisuus... 5 3.4 Urheilutoiminta... 5
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen. toiminta Lapissa
Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) toiminta Lapissa Alueellisen maanpuolustuskurssin jatkokurssi Rovaniemi 24.11.2016 Lapin KOTU -yksikön päällikkö Antti Tölli Mikä on MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2009 Tuloslaskelma ja Tase Yleistä Vuosi 2009 oli yhdistyksemme 51. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen puheenjohtajana toimi Heikki Jäntti. Yhdistyksen
Suomen Reserviupseeriliitto
Suomen Reserviupseeriliitto Ensimmäinen reserviupseerikerho perustettiin 3.12.1925 Helsinkiin. Liitto perustettiin 17.5.1931. Jäsenyhdistyksiä 315 Reserviupseeripiirejä 20 Henkilöjäseniä noin 27 000 Jäsenistä
Auttaja lähellä sinua.
Auttaja lähellä sinua. Punaisen Ristin viikko to 3. ke 9.5.2018 Punaisen Ristin viikko 3. - 9.5.2018 #punaisenristinviikko #auttajakurssi Miksi? Tehdään arjesta turvallinen Suomessa, korostetaan auttamistaitojen
Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
Hangon - Hangö JHL ry Toimintasuunnitelma 2017 Toimintasuunnitelma 2017 Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma
SR ry. Jäsentiedote 2/2011
Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017
IitinReserviupseerikerho ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 VER 20.3.2017 Hallituksen jäsenet Juha Virtanen Ville Rintala Ylärivi: Pekka Mertakorpi, Tapani Peltola, Sami Ahola, Jarkko Niittymaa Alarivi: Juha Taimisto,
Espoon Urheilijat ry Judojaos
Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintasuunnitelma ja budjetti 2017 1 1 Yhdistyksen kokoukset Emoseuran sääntömääräinen vuosikokous, sekä emoseuran hallituksen kokous tullaan pitämään jälleen keväällä.
KPYL Toiminnan vuosikello. KPYL toiminnan vuosikello
KPYL Toiminnan vuosikello TAMMIKUU Uusien luottamusjäsenten koulutus Viestintävastaavien päivä Ajankohtaista asiaa nettisivuille HELMIKUU Kesäjuhlajärjestelyt käynnissä Toripaikkavaraukset Pitäjäinfon
JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso
JÄSENTIEDOTE 2/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Liiton uusi strategia 2016-2020 hyväksytään 17.10. liittokokouksessa Raumalla.
Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008
Otsikko RESERVILÄISLIITTO JÄRJESTÖKUVATUTKIMUS 2008 Otsikko Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa kuvaa Reserviläisliitosta, sekä jäsenten että ulkopuolisten silmin Esim. mitä toimintaa jäsenet pitävät
KEMPELEEN RESERVILÄISET - RAu ry:n SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Kempeleen Reserviläiset - RAu ry ja sen kotipaikka on Kempele.
KEMPELEEN RESERVILÄISET - RAu ry:n SÄÄNNÖT Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue 1 Yhdistyksen nimi on Kempeleen Reserviläiset - RAu ry ja sen kotipaikka on Kempele. Yhdistyksen toiminta-alueena on Kempele
Toimintasuunnitelma 2016
Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston
JÄSENTUTKIMUS 2014 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson
JÄSENTUTKIMUS 214 VCC Jari Rytkönen PRC Thorleif Johansson Jäsenkyselyn lähettäminen Kysely lähetettiin 14.1.214 LION-viestinä 19.863 vastaanottajalle Uudelleen muistutuksena LION-viestin yhteydessä 1.11.214
Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010. Edunvalvonta
Sosiaalialan korkeakoulutetut Talentia Pohjois-Savo ry TOIMINTASUUNNITELMA 2010 Edunvalvonta Talentia Pohjois-Savo ry:n hallitus kokoontuu vuonna 2010 vähintään viisi kertaa. Hallitus pyritään muodostamaan
KirjautuminenPro+ PIKA OPAS PRO+ KÄYTTÖÖN
KirjautuminenPro+ 1) Ammattiliitto Pro:n sivuilla, sivun oikeassa reunassa on Pro+ jäsenille. 1) Klikkaamalla logoa, pääset kirjautumaan Pro+ sivuille. Oman profiilin julkaisu Pro+ 2) 2) Kun olet kirjautunut
Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa 20.3. 2004
1 2 Laadittu Koulujen Musiikinopettajat ry:n Kevätkokouksessa.. 04 Esitysluonnos Koulujen Musiikinopettajat ry:n syyskokoukselle Riihimäellä.. 14 4 5 6 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi
TOIMINTASUUNNITELMA 2017
TOIMINTASUUNNITELMA 2017 SISÄLLYS 1. YHDISTYKSEN TOIMINNAN TARKOITUS JA TOIMINTAMUODOT 2 2. HALLITUS JA SEN TOIMINTA 3 3. JÄSENTOIMINTA 3 4. JÄRJESTÖ- JA PAIKALLISOSASTOTOIMINTA 4 5. OPISKELIJATOIMINTA
JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013
JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja
RESUL:n kilpailutoiminta. Kilpailutoiminnan organisointi. Puolustusvoimien tuki. Yhteistyö MPK:n kanssa. Yhteistyö reservipiirien kanssa
Kilpailumaksut Toiminnanjohtaja Risto Tarkiainen, Reserviläisurheiluliitto ry RESUL:n kilpailutoiminta Kilpailutoiminnan organisointi Puolustusvoimien tuki Yhteistyö MPK:n kanssa Yhteistyö reservipiirien
OHJE KÄYTTÄJILLE 2019
LAPPILAISET.FI -JÄRJESTÖTIETOPALVELU LYHYESTI Lappilaiset.fi - järjestötietopalvelu on maksuton tiedotus- ja viestintäkanava Lapissa toimiville järjestöille, yhdistyksille ja yhteisöille. Sivusto kokoaa
SR ry. Jäsentiedote 1/2010
Tervehdys, Sipoon ressu! SR ry Jäsentiedote 1/2010 Kesä kolkuttelee jo ovilla. Kesällä ja etenkin syksyllä on tiedossa paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa pieni
TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017
TIKKURILAN TAITOLUISTELU- KLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO KAUDELLE 2016 2017 Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry 12.4.2016 2 TIKKURILAN TAITOLUISTELUKLUBI RY TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO
1 Yleistä. 2 Hallitus, toiminnantarkastajat ja edustajat vuodelle Hallitus vuodelle Toiminnantarkastajat 2017
Seinäjoki TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 Yleistä Kerhon tehtävänä on maanpuolustustahdon ja taitojen ylläpitäminen ja niiden kohottaminen, turvallisuuspoliittisen tiedon jakaminen, fyysisen kunnon
Tervetuloa! Yksi häiriö hyväksytään, koesarjan häiriötä ei lasketa. Ase pitää olla SAL:n hyväksymä.22 cal rautatähtäimillä.
Kinkunsulatuskilpailu 8.1. Tikkurilassa tiistaina 8.1. klo 16:30 alkaen pienoispistoolikilpailu 15 + 15 laukausta (pienoispistoolin tarkkuus- ja kuviosarjat). Kummassakin osassa ammutaan aluksi 5 ls. koesarja.
Toimintasuunnitelma Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma vuodelle 2018
Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma vuodelle 2018 Varsinais-Suomen Reserviläispiirin toimintasuunnitelma 2018 Vuoden painopistealueet ovat Reserviläisliiton linjausten mukaisesti: 1.
Huoltoupseeriyhdistys ry:n syyskokouksen 2014 pöytäkirjan LIITE 2 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015
Huoltoupseeriyhdistys ry:n syyskokouksen 2014 pöytäkirjan 10.11.2014 LIITE 2 LOGISTIIKKAUPSEERIT RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1. TOIMINTA-AJATUS Yhdistyksen tarkoituksena on tukea maanpuolustusta
Jalkapallojaoston tiedote 2/2014
Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous Selkeä esityslista
Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Sääntömääräinen liittokokous 2018 Selkeä esityslista Esityslista on kokouksen ohjelma. Siinä kerrotaan kokouksessa päätettävät asiat. esityslista 1. Kokouksen avaus Liittokokous
PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT
PUOLUSTUSVOIMAT KIRJE 1 (3) Keski-Suomen aluetoimisto Jyväskylä 18.6. Arvoisa Vastaanottaja KESKI-SUOMEN ALUETOIMISTON JÄRJESTÄMÄT MAANPUOLUSTUSTAPAHTUMAT 2020-2025 1 Yleistä 2 Maanpuolustusjuhlat Tämän
JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi
JHL 240 yhdistyksen toimintasuunnitelma 2015 59. toimintavuosi syys 13.11.2014 Liite 1 Tapahtuma/tehtävä Tavoite Kuka järjestää Milloin Arviointi Järjestötoiminta Tehdään jäsenkartoitus ammattinimikkeistä
Toimintalomake-ohje. Kirjautuminen: Toimintalomake:
Toimintalomake Kirjautuminen: Liiton nettisivun www.rul.fi oikeasta alalaidasta. Tunnukset ovat samat, kuin uuteen WordPress nettisivupohjaan. (Uudet tunnukset saa järjestösihteeriltä jarjesto@rul.fi).
Jaguars Spirit Athletes ry
Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa
1. Yleistä ohjeistusta
Suomen Lions-liitto Kokoukseen ilmoittautuminen OHJE Sisällysluettelo 1. Yleistä ohjeistusta...1 2. Kirjautuminen...2 3. Osallistujatyypin valinta...3 4. Osallistujan tiedot...4 5. Ilmoittautumisen vahvistaminen/peruminen...5
Kulttuuritoimikunta ESITYSLISTA 3/2012
Kulttuuritoimikunta 30.10.2012 ESITYSLISTA 3/2012 Aika 30.10.2012 klo 14.30 Paikka Varsinais-Suomen liitto, kokoushuoneet Naakka/Graniitti ASIALISTA 1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 2
Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittäminen. Timo Tuurihalme Hallitussihteeri, varatuomari
Vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittäminen Timo Tuurihalme Hallitussihteeri, varatuomari Tausta Muutetaan vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annettua lakia, ampumaaselakia, työturvallisuuslakia ja rikoslakia.
IPA Kyselylomake valinnoista ja osallistumisesta jokapäiväisessä elämässä
IPA Kyselylomake valinnoista ja osallistumisesta jokapäiväisessä elämässä Vastaajan nimi: Päivämäärä: Johdanto Tämän lomakkeen kysymykset koskevat päivittäisiä toimintojasi. Pyrimme saamaan käsityksen
Reserviläisliiton tervehdys Pohjois-Savon Reserviläispiiri ry:n 60-vuotisjuhlassa , Kuopion kaupungintalo
Julkaisuvapaa 10.2.2017 kello 18.00 Reserviläisliiton tervehdys Pohjois-Savon Reserviläispiiri ry:n 60-vuotisjuhlassa 10.2.2017, Kuopion kaupungintalo Kunnioitetut sotiemme veteraanit ja lotat, herra puolustusministeri,
SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE
SYYSKUUN 2017 TAITOLUISTELUN KUUKAUSITIEDOTE Jaoston terveiset; SalPa taitoluistelun kausi on käynnissä The Swans-logon alla. Kausi on taitoluistelujaoston 40-vuosi. Jaosto on perustettu 1978. Tervetuloa
ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla
3/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden
Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu
-juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014
Keravan Reserviläiset ry Toimintakertomus 2014 Tuloslaskelma ja Tase KERAVAN RESERVILÄISET RY Toimintakertomus 2014 Kerava Yleistä Vuosi 2014 oli yhdistyksemme 56. toimintavuosi. Kuluneena vuonna yhdistyksen
Länsi-Suomen Pelastusalan liitto ry Tuijussuontie 10 FI Raisio
1/6 1 KOKOUKSEN AVAUS Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry:n puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Vainio kertoi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä meneillään olevasta luottamusjohdon valintaprosessista,
Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2016 Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Olli Lassinaro Anu Karrimaa Anna
TYÖPAIKKATOIMINTA. Ohjeistus työpaikkatoiminnasta
TYÖPAIKKATOIMINTA Ohjeistus työpaikkatoiminnasta Työpaikkatoiminta Työpaikkatoiminnalla tarkoitetaan toimintaa joka kattaa samassa työpaikassa työskentelevät Logistiikan toimihenkilöiden jäsenet. Työpaikkatoiminnan
JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/2014
Aika Paikka Läsnä klo.11.06 Kuopion Eläinlääkärikeskus, Soikkokuja 12, Kuopio Viivi Kaskenaho, Joonas Kaskenaho, Johanna Sipiläinen, Teo Lintula, Anni Puurunen, Teija Pesonen ja Niina Elomäki Käsitellyt
Toimintansa tukemiseksi yhdistys on oikeutettu
1/5 8.11.2016 Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen Yhdistyksen nimi on Vaasan Insinööriopiskelijat VIO ry, jota kutsutaan
TOIMINTASUUNNITELMA 2014
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Joensuun seudun JHL 310 ry Vahva edunvalvonta Työyhteisöja jäsenlähtöinen toiminta Osaava ja toimiva yhdistys Tiedottaminen ja monipuoliset edut TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1 (9)
HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013
HYVINKÄÄN SÄHKÖALANTYÖNTEKIJÄIN AMMATTIOSASTO RY 013 OSASTO-OPAS 2016 Hyvinkään Sähköalantyöntekijäin ammattiosasto ry Kokoustila: Kutomokatu 5 H 33-34, 05820 Hyvinkää E-Mail: ammattiosasto013@gmail.com
5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2014 Aika: 10.1.2014 klo 18.00 Paikka: Tampere, Messukylänkatu 23, Munkkimiesten kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Susanne Viljanmaa Aino Oura Marjo Westerlund Mika Selkamo
Reserviläisliiton puheenjohtaja Ilpo Pohjolan juhlapuhe Kuusamon Reserviläiset ry:n 60- vuotisjuhlassa , Kuusamon seurakuntatalo
Julkaisuvapaa 22.4.2018 kello 12.30 Reserviläisliiton puheenjohtaja Ilpo Pohjolan juhlapuhe Kuusamon Reserviläiset ry:n 60- vuotisjuhlassa 22.4.2018, Kuusamon seurakuntatalo Kunnioitetut sotiemme veteraanit
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
Kunnioitetut sotiemme veteraanit, juhlivan yhdistyksen arvoisa herra puheenjohtaja ja jäsenet, hyvät naiset ja miehet
Julkaisuvapaa 26.4.2015 kello 13.00 Muutosvarauksin. Reserviläisliiton puheenjohtajan, kansanedustaja Mikko Savolan tervehdys Seinäjoen Reserviläiset ry:n 60-vuotisjuhlassa 26.4.2015, Seinäjoen kaupungintalo
AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA
AJANKOHTAISTA KYLÄTOIMINNASSA POHJOIS-SAVOSSA Kylärekisteri ja kylätalorekisteri Muistakaa ilmoittaa kylärekisteriin yhteystietojen muutokset. Kylärekisterin kautta teemme kaiken tiedotuksen teidän kylien
JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019
JHL:n toiminnan painopisteet Toimintasuunnitelma 2019 JHL, Varsinais-Suomi Toiminnan painopisteet yhdistyksen toimintasuunnitelmassa Liitto määrittelee toiminnan painopisteet vuosittain koko liitto-organisaatiolle.
Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.
1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden