MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio LUONNOS Lainsäädäntöneuvos Susanna Paakkola

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio LUONNOS Lainsäädäntöneuvos Susanna Paakkola"

Transkriptio

1 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio LUONNOS Lainsäädäntöneuvos x Susanna Paakkola EHDOTUS LUONNONVARAKESKUKSESTA ANNETTAVAKSI VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI 1 Yleistä Vuoden 2015 alusta lukien Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT), Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) sekä Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen (RKTL) toiminnot, henkilöstö ja määrärahat siirtyvät perustettavalle Luonnonvarakeskukselle. Tästä aiheutuvat taloudelliset vaikutukset sisällytetään vuotta 2015 koskevaan valtion talousarvioesitykseen. Keskukselle siirtyvät myös Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen (Tike) tilastotehtävät ja maataloustuotteiden hintaseuranta. Luonnonvarakeskuksen perustamisen tavoitteena on edistää maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan sektoritutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta sekä tehtävien hoidon toiminnallista tehokkuutta. Luonnonvarakeskuksesta tulee Suomen toiseksi suurin tutkimuslaitos. Siinä yhdistyvät kolmen laitoksen sekä Tiken tilastotoimen uusiutuvien luonnonvarojen tietovarannot, voimavarat ja osaaminen. Näin saavutetaan kokonaisvaltainen tutkimusote erityisesti uusiutuvien luonnonvarojen kestävään käyttöön. Tavoitteena on muodostaa kansainvälisesti ja kansallisesti kilpailukykyinen tutkimus- ja asiantuntijaorganisaatio sekä turvata tieteellisen tutkimuksen ja asiantuntijuuden tuki yhteiskunnalliselle päätöksenteolle. Tutkimuksen ja tilastotuotannon lisäksi Luonnonvarakeskus hoitaa eräitä merkittäviä viranomaistehtäviä. Näitä ovat muun muassa uusiutuvien luonnonvarojen ja tuotantoympäristön tilaa koskevan seurantatiedon tuottaminen sekä maa-, metsä- ja kalatalouden geenivarojen monimuotoisuuden säilyttämiseen liittyvät tehtävät. Luonnonvarakeskuksen toimialasta, tehtävistä, organisaatiosta sekä pääjohtajan tehtävistä ja nimittämisestä säädetään Luonnonvarakeskuksesta annetussa laissa (/), jäljempänä organisaatiolaki. Luonnonvarakeskus perustetaan sen 1 :n mukaan uusiutuvien luonnonvarojen kestävään käyttöön perustuvan kilpailukykyisen elinkeinotoiminnan sekä hyvinvoinnin ja maaseudun elinvoimaisuuden edistämiseksi. Keskus kuuluu maa- ja metsätalousministeriön toimialaan. Lain 2 :ssä säädetään keskuksen tehtävistä, joihin kuuluu erityisesti tieteellisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan harjoittaminen, yhteiskunnallisen päätöksenteon sekä viranomaistoiminnan tukeminen tuottamalla tietoa ja asiantuntijapalveluita, tiedon ja teknologian siirto sekä tilastotuotanto. Luonnonvarakeskus toimii organisaatiolain 2 :n 2 momentin mukaan tilastolaissa (280/2004) tarkoitettuna tilastoviranomaisena. Tämä vaikuttaa myös Luonnonvarakeskuksen organisaatioon, josta säädetään organisaatiolain 3 :ssä. Sen 1 momentin mukaan keskuksessa on valtakunnallisia tulosvastuullisia yksiköitä sekä koko toimialan kattavia toimintoja. Tilastotehtävien hoitamista varten keskuksessa on kuitenkin oltava muiden tehtävien hoitamisesta organisatorisesti erillinen ja riippumaton tulosvastuullinen yksikkö. Näin toteutetaan EU:n tilastojärjestelmää koskevassa lainsää-

2 2 dännössä sekä tilastolain 2 :n 2 momentissa säädetyt tilastotehtävien hoitamisen ammatillisen riippumattomuuden ja puolueettomuuden vaatimukset. Organisaatiolaissa säädetään myös Luonnonvarakeskuksen johtamisesta. Keskusta johtaa 3 :n 2 momentin mukaan pääjohtaja. Tämä vastaa keskuksen toiminnan tuloksellisuudesta ja tehokkuudesta. Pääjohtaja vahvistaa myös työjärjestyksen. Strategisessa johtamisessa pääjohtajaa tukee johtokunta. Johtokunnan asettaa pykälän 3 momentin mukaan valtioneuvosto. Lisäksi keskus voi itse asettaa tehtäviensä hoitamiseksi tarpeellisia neuvottelukuntia. Ratkaisuvalta kuuluu organisaatiolain 5 :n mukaan pääjohtajalle, jollei toisin säädetä. Tarkoituksena on, että johtokunnan ja tilastojohtajan erityistä ratkaisuvaltaa koskevat säännökset annetaan valtioneuvoston asetuksella. Muilta osin ratkaisuvaltaa voidaan delegoida keskuksen työjärjestyksessä. Jos ratkaisuvalta asiassa on delegoitu työjärjestyksellä muulle virkamiehelle, pääjohtaja voi tästä huolimatta ottaa asian ratkaistavakseen. Sen sijaan otto-oikeutta ei ole asioihin, joiden ratkaisemisesta on säädetty erikseen kuten tilastojohtajan ratkaisuvalta. 2 Ehdotus valtioneuvoston asetukseksi Organisaatiolain 8 :n mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä Luonnonvarakeskuksen johtamisesta, tehtävistä, asioiden ratkaisemisesta sekä johtokunnan asettamisesta, tehtävistä ja ratkaisuvallasta. Valtioneuvoston asetuksella säädettäisiin myös keskuksen henkilöstöstä ja arvonimistä. Valtion virkamieslain (750/1994) 8 :n 2 momenttiin sisältyy valtuus säätää valtioneuvoston asetuksella virkaan vaadittavista tutkinnoista ja muista erityisistä kelpoisuusvaatimuksista, jos tämä on asianomaiseen virkaan kuuluvien tehtävien hoitamiseksi perusteltua. 3 Yksityiskohtaiset perustelut 1. Luonnonvarakeskuksen tehtävät. Pykälän 1 momentissa säädettäisiin aloista, joilla Luonnonvarakeskus harjoittaa tieteellistä tutkimus- ja kehittämistyötä, tiedon ja teknologian siirtoa sekä tilastotuotantoa. Luonnonvarakeskukselle kuuluu edellä mainittujen tehtävien hoitaminen maa- ja elintarviketalouden, maaseudun kehittämisen, metsätalouden, kala- ja riistatalouden sekä porotalouden alalla. Lisäksi se tuottaa säännöksessä mainituin tavoin tietoa myös muiden uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvien elinkeinojen osalta sekä luonnon virkistyskäytön ja vesien- ja merenhoidon alalla, jollei tehtävä kuulu muulle viranomaiselle. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin sellaisista Luonnonvarakeskuksen tehtävistä, jotka eivät ole varsinaista tutkimus- ja kehittämistoimintaa tai tilastotuotantoa. Kysymys on keskuksen muista viranomais- ja asiantuntijatehtävistä, jotka tukevat keskuksen ydintoimintojen, tutkimuksen ja tilastotuotannon hoitamista. Momentin 1 kohdassa säädettäisiin keskuksen velvollisuudesta tuottaa maa-, elintarvike-, metsä- ja porotalouden tuotantoympäristön, maaseudun, metsävarojen ja metsien, riista- ja kalavarojen sekä vesien ja meren tilaa ja kehitystä koskevaa ennakointi- ja seurantatietoa. Yhdistyvien laitosten pitkäaikaisilla ympäristöseurannoilla on valtakunnallista merkitystä alan tutkimukselle ja yhteiskunnalliselle päätöksenteolle. Sama koskee valtakunnallista metsien inventointia (VMI), joka on ollut Metlan tehtävä. Momentin

3 3 2 kohdassa säädettäisiin myös ennakointi- ja seurantatehtävästä. Sen mukaan keskuksen tehtävänä olisi tuottaa tietoa keskuksen tutkimusalaan kuuluvien elinkeinojen ja muun uusiutuvien luonnonvarojen käytön vaikutuksista sekä ilmastonmuutoksesta ja siihen sopeutumisesta. Luonnonvarakeskus jatkaisi 2 momentin 3 kohdan mukaan MTT:n, Metlan ja RKTL:n geenivaratyötä. Se huolehtisi maa- ja elintarviketalouden, metsätalouden sekä kalatalouden geenivarojen monimuotoisuuteen ja kestävään käyttöön liittyvistä säilytys-, jalostus- ja suojelutoimenpiteistä. Maa- ja elintarviketalouden geenivarojen osalta MTT on huolehtinut eräiden puutarhakasvien kasvullisten kokoelmien säilyttämisestä. Pohjoismainen Geenivarakeskus (NordGen) hallinnoi pääosin pelto- ja puutarhakasvien ex situ säilytystä myös suomalaisten lajikkeiden osalta. Lisäksi MTT on huolehtinut uhanalaisten alkuperäisrotujen kannan säilymisestä mm. vankilatilojen ja yksityisten elinkeinon harjoittajien kanssa tehtyjen sopimusten avulla. MTT on huolehtinut myös ex situ säilytyksestä. Maatalouden kasvi- ja eläingeenivarojen osalta MTT on koordinoinut kansallisen geenivaraohjelman toteutusta ja osallistunut tältä osin myös kansainväliseen yhteistyöhön. Metla on vastannut metsäpuiden geenivaraohjelman koordinaatiosta ja toteutuksesta. RKTL puolestaan on vastannut uhanalaisten ja vaarantuneiden kalalajien ja kantojen säilyttämistehtävästä. Käytännössä tämä tarkoittaa emokalastojen hankintaa ja ylläpitoa vesiviljelylaitoksissa sekä maitipankkitoimintaa. Pykälän 1 momentin 4 kohdassa säädettäisiin erikseen vieraslajien seurantaan ja haitallisten vieraslajien torjuntaan liittyvästä tehtävästä. Nykyisin yhdistyvät laitokset huolehtivat osaltaan kansallisen vieraslajistrategian toteutuksesta yhdessä ympäristöhallinnon ja eräiden muiden viranomaisten kanssa. Ne hoitavat siten eri tavoin vieraslajien seurantaan ja torjuntaan liittyviä tehtäviä. Aikaisemmin näistä tehtävistä ei ole säädetty, vaan toiminnan ohjaus on toteutettu osana tulosohjausmenettelyä. Jatkossa Suomen on huolehdittava haitallisten vieraslajien tuonnin ja leviämisen ennaltaehkäisemisestä ja hallinnasta annetun Euroopan neuvoston ja parlamentin asetuksen (COM(2013)620 final)14 artiklassa säädettävän seurantajärjestelmän ylläpidosta. Asetus tulee todennäköisesti voimaan vuoden 2015 alusta. Luonnonvarakeskuksella olisi merkittävä rooli seurantajärjestelmän ylläpidossa. Vieraslajien seurantaan ja torjuntaan liittyviä tehtäviä hoitavat jatkossakin merkittävässä määrin myös muiden hallinnonalojen viranomaiset kuten Suomen ympäristökeskus. Metla on harjoittanut metsänjalostusta, jonka tavoitteena on turvata hyvälaatuisten ja -kasvuisten siementen ja taimien tuottaminen metsänviljelyä varten. Tehtävä on ollut tarpeen hoitaa valtion toimesta, sillä jalostustoiminta on pitkän aikavälin toimintaa, eivätkä yksityiset toimijat ole valmiudessa tuottaa eri maantieteellisille alueille soveltuvaa jalostusainesta metsänviljelyä varten. Metsänjalostus säädettäisiin pykälän 1 momentin 5 kohdan mukaan Luonnonvarakeskuksen tehtäväksi. Pykälän 2 momentissa säädettäisiin maatalouden kannattavuuskirjanpitolaskentaan liittyvästä tehtävästä. Luonnonvarakeskus toimisi verkoston luomisesta Euroopan unionin maatilojen tuloja ja taloutta koskevien kirjanpitotietojen keruuta varten annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o 1217/ artiklassa tarkoitettuna yhdyselimenä. Tehtävä on kuulunut MTT:lle.

4 4 2. Johtokunta. Pykälässä säädettäisiin johtokunnan tehtävistä, kokoonpanosta, toimikaudesta ja päätösvallasta. Sen 1 momentin mukaan johtokunnan tehtävänä on tukea Luonnonvarakeskuksen johdon toimintaa, tehdä aloitteita toiminnan strategiseksi suuntaamiseksi sekä edistää yhteistyötä sidosryhmien kanssa. Johtokunta myös hyväksyy Luonnonvarakeskuksen pääjohtajan ohella maa- ja metsätalousministeriön kanssa tehtävän tulossopimuksen. Näin johtokunta osallistuisi tulosohjausprosessiin ja sitoutuisi tulosohjauksessa asetettuihin tavoitteisiin, yhteiskunnallista vaikuttavuutta koskevia tavoitteita myöten. Johtokuntaan kuuluisi 2 momentin mukaan enintään seitsemän jäsentä. Valtioneuvosto määräisi johtokunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan näiden joukosta. Lisäksi johtokuntaan kuuluisi jäsenenä Luonnonvarakeskuksen henkilöstön keskuudestaan valitsema edustaja. Pääjohtaja toimisi johtokunnassa käsiteltävien asioiden esittelijänä. Näin ollen pääjohtaja ei itse osallistuisi jäsenenä johtokunnan päätöksentekoon. Johtokunta asetettaisiin määräajaksi, enintään kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Jos johtokunnan puheenjohtaja, varapuheenjohtaja tai jäsen eroaisi tai tulisi estyneeksi hoitamaan tehtäväänsä, maa- ja metsätalousministeriöllä olisi 3 momentin mukaan toimivalta nimittää hänen tilalleen seuraaja jäljellä olevaksi toimikaudeksi. Maa- ja metsätalousministeriö vahvistaisi myös johtokunnan palkkiot. Pykälän 4 momentissa säädettäisiin johtokunnan kokouksista. Johtokunta kokoontuisi puheenjohtajan tai tämän ollessa estyneenä, varapuheenjohtajan kutsusta. Päätösvaltaisuuteen vaadittaisiin, että kokouksen puheenjohtaja ja vähintään puolet jäsenistä on läsnä. Johtokunta tekisi päätöksensä yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Äänten mennessä tasan päätökseksi tulisi se mielipide, jota kokouksen puheenjohtaja on kannattanut. 3. Johtokunnan ratkaisuvalta. Pykälässä säädettäisiin johtokunnan ratkaisuvallasta. Pääsääntöisesti organisaatiolain 5 :n mukaan pääjohtaja ratkaisee Luonnonvarakeskukselle kuuluvat asiat. Poikkeuksena olisivat johtokunnan tai tilastojohtajan päätettäväksi säädetyt asiat. Johtokunta asetetaan tukemaan keskuksen strategista johtamista. Näin ollen se päättäisi Luonnonvarakeskuksen toimintalinjoista ja tavoitteista tulossopimuksessa asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Lisäksi johtokunnalla olisi rooli myös toiminnan ja talouden suunnittelussa sekä raportoinnissa ja valvonnassa. Se päättäisi talousarvioehdotuksesta, toiminta- ja taloussuunnitelmasta sekä tilinpäätöksen hyväksymisestä. Johtokunnan päätettäväksi voitaisiin saattaa myös muu laajakantoinen ja periaatteellisesti merkittävä asia. Aloite tähän tulisi joko johtokunnan puheenjohtajalta tai keskuksen pääjohtajalta. Johtokunta päättäisi myös organisaatiolain 3 :n 3 momentissa tarkoitettujen neuvottelukuntien asettamisesta. 4. Tilastojohtajan tehtävät ja erityinen ratkaisuvalta. Pykälässä säädettäisiin tilastojohtajan tehtävistä ja ratkaisuvallasta. Perusteena on tilastotehtävien hoidon ammatillisen riippumattomuuden ja puolueettomuuden toteuttaminen. Näitä tilastollisia periaatteita on kuvattu muun muassa organisaatiolakia koskeneen hallituksen esityksen perusteluissa (HE 33/2014 vp.). Tarkoituksena on täydentää tilastojohtajan vastuun ja tilastotehtävien johtamisen osalta organisaatiolain 3 :n 1 momentin säännöstä, jonka mukaan tilastotehtävien hoito organisoidaan muiden tehtävien hoitamisesta erilliseen ja riippumattomaan tulosvastuulliseen yksikköön.

5 5 Pykälän 1 momentin mukaan tilastojohtaja vastaa Luonnonvarakeskuksen tehtäviin kuuluvien tilastojen tuottamisesta laadukkaasti ja tuloksellisesti. Tilastojohtaja toimisi keskuksen pääjohtajan alaisuudessa, joka vastaa koko keskuksen toiminnan tuloksellisuudesta ja tehokkuudesta. Pääjohtajalla ei kuitenkaan olisi otto-oikeutta niihin asioihin, jotka säädetään tilastojohtajan ratkaisuvaltaan kuuluviksi. Tilastojohtajalla olisi erityinen vastuu tilastotuotannon sääntöjenmukaisuudesta ja tarkoituksenmukaisuudesta. Vastuu seuraa erityisestä ratkaisuvallasta, joka koskee pykälän 2 momentin mukaan tilastollista tiedon keruuta, tiedonantovelvollisuudesta vapauttamista, tilastollisia tarkoituksia varten kerättyjen tietojen säilyttämistä, luovutusta tai muuta käsittelyä sekä käyttöoikeuden antamista. Tilastojohtaja päättäisi myös tilasto-ohjelmasta, tilastojen tuotannosta sekä julkaisemisesta. 5. Henkilöstö. Pykälässä säädettäisiin henkilöstön ottamisesta Luonnonvarakeskukseen sekä arvonimistä. Luonnonvarakeskuksen virkoihin nimittäisi 1 momentin mukaan pääjohtaja, jollei toisin ole säädetty tai ratkaisuvaltaa ole annettu työjärjestyksellä muulle virkamiehelle. Vastaavia periaatteita sovellettaisiin myös työsopimuksen tekemiseen Luonnonvarakeskuksen puolesta. Pykälän 2 momentin mukaan tutkimuksesta vastaavalla ylijohtajalla sekä tutkimusprofessorilla olisi professorin arvonimi. Professorin arvonimi olisi lisäksi pääjohtajalla ja ylijohtajalla, jos tämä on suorittanut tohtorin tutkinnon. 6. Kelpoisuusvaatimukset. Pääjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksista säädetään organisaatiolain 4 :ssä. Asetuksella säädettäisiin muiden virkojen erityisistä kelpoisuusvaatimuksista. Ylijohtajalla, tilastojohtajalla sekä yksikön johtajalla tulisi olla ylempi korkeakoulututkinto sekä tehtävän edellyttämä monipuolinen kokemus ja käytännössä osoitettu johtamistaito. Ylijohtajan kelpoisuusvaatimukset vastaavat varsin pitkälle yhdistyvien laitosten ylijohtajien kelpoisuusvaatimuksia. Metlan osalta on edellytetty metsäntutkimuksen, käytännön metsätalouden ja hallinnon tuntemusta. MTT:n ylijohtajan osalta on edellytetty käytännössä osoitetun johtamistaidon sijaan hyvää hallinnon tuntemusta. Muun johtajan kelpoisuusvaatimuksista säätämisessä on ollut vaihtelevia käytäntöjä. Pääsääntöisesti ei kuitenkaan ole edellytetty tohtorin tutkintoa. Pykälän 2 kohdan mukaan tutkimuksesta vastaavalta ylijohtajalta, professorilta ja tutkimusprofessorilta edellytettäisiin tohtorin tutkintoa sekä tutkimustoiminnan johtamistaitoa. Muutoin kelpoisuusvaatimukset vastaisivat yleisjohdon kelpoisuusvaatimuksia. Tutkimusjohtajan osalta kelpoisuusvaatimukset vastaavat varsin pitkälti sitä, mitä yhdistyvien laitosten tutkimusjohtajien kelpoisuusvaatimuksista on säädetty. Metlan osalta on edellytetty lisäksi hyvää perehtyneisyyttä metsäntutkimukseen. Laitoksen toimialan ja organisaation muuttuessa tutkimusalakohtaisista kelpoisuusvaatimuksista säätäminen ei ole enää perusteltua. Tutkimusprofessorilta tai professorilta on edellytetty hyvää perehtyneisyyttä tutkimusalan tutkimustoimintaan tai tieteenalaansa. Nämä vaatimukset korvaisi tehtävän edellyttämä monipuolinen kokemus sekä tutkimustoiminnan johtamistaito. 7. Sijaisten määrääminen. Pykälässä säädettäisiin pääjohtajan ja muun henkilöstön sijaisia koskevasta ratkaisuvallasta. Pääjohtajan sijaiset määräisi maa- ja metsätalo-

6 6 4 Vaikutukset 5 Voimaantulo usministeriö. Muun henkilöstön sijaiset määräisi pääjohtaja, jollei työjärjestyksessä toisin määrätä. Organisaatiolaki liittyy vuoden 2015 valtion talousarvioesitykseen. Luonnonvarakeskuksen perustamisen taloudellisia vaikutuksia on kuvattu hallituksen esityksessä HE 33/2014 vp. Luonnonvarakeskuksen perustaminen toteutetaan hyväksytyssä julkisen talouden suunnitelmassa vuosille maa- ja metsätalousministeriön pääluokalle hyväksytyn kehyksen puitteissa. Hallitus päättää Luonnonvarakeskuksen perustamisen yksityiskohtaisista budjettiteknisistä ja valtiontaloudellisista vaikutuksista osana vuoden 2015 talousarvioesityksen valmistelua. Asetusehdotuksella ei ole itsenäisiä, laista riippumattomia vaikutuksia. Asetusehdotuksella on vaikutuksia henkilöstön asemaan siltä osin kuin Luonnonvarakeskuksen perustamisen johdosta on tarpeen täyttää uusia virkoja. Pääosin henkilöstö siirtyy virkamieslain 5 a :n ja organisaatiolain 11 :n 2 momentin nojalla virkoineen tai tehtävineen Luonnonvarakeskukseen. Asetusehdotukseen sisältyviä kelpoisuusvaatimuksia sovelletaan siltä osin kuin täytettäväksi tulee uusia virkoja. Virkojen täyttäminen tapahtuu noudattaen virkamieslain 5 c :n säännöksiä tai julkisen hakumenettelyn kautta. Asetusehdotukseen sisältyvät kelpoisuusvaatimukset ovat tältä osin neutraaleja ja vastaavat valtiolla sovellettavia vastaavien virkojen kelpoisuusvaatimuksia. Asetusehdotus on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta Organisaatiolaki, joka tulee voimaan samana päivänä sisältää säännökset siirtymäjärjestelyistä, joita sovelletaan yhdistyvien laitosten henkilöstöön, vireillä oleviin asioihin ja sitoumuksiin. 6 Valmistelu ja tarkastus Asetusehdotus on valmisteltu virkatyönä. Luonnos asetukseksi sisältyi Luonnonvarakeskusta koskevaan hallituksen esitykseen (HE 33/2014 vp.), josta järjestettiin valmisteluvaiheessa laajapohjainen lausuntokierros. Valmistelua on tältä osin kuvattu hallituksen esityksessä. Lausuntomenettelyn tuloksista on laadittu lausuntoyhteenveto, joka on julkaistu valtioneuvoston hankerekisterissä (HARE) numerolla MMM001:00/2013. Lisäksi asetusehdotuksesta on erikseen pyydetty lausunnot valtioneuvoston kanslialta, valtiovarainministeriöltä, oikeusministeriöltä, ympäristöministeriöltä, työ- ja elinkeinoministeriöltä, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskukselta, Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokselta, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskukselta, Metsäntutkimuslaitokselta, Tilastokeskukselta, Suomen ympäristökeskus SYKE:ltä sekä Suomen akatemialta. Lausuntoa pyydettiin myös Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry:ltä, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry:ltä sekä Palkansaajajärjestö Pardia ry:ltä.

7 Asetusehdotus on tarkastettu oikeusministeriön lainvalmisteluosaston laintarkastusyksikössä. 7

HE 33/2010 vp. siirrettäisiin asetuksesta lakiin. Esityksen tarkoituksena on saattaa keskusta koskevat säännökset vastaamaan perustuslain vaatimuksia

HE 33/2010 vp. siirrettäisiin asetuksesta lakiin. Esityksen tarkoituksena on saattaa keskusta koskevat säännökset vastaamaan perustuslain vaatimuksia HE 33/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mittatekniikan keskuksesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi mittatekniikan keskuksesta annettua lakia. Ehdotettavat muutokset

Lisätiedot

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 193/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

HE 236/2009 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen ympäristökeskuksesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 236/2009 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen ympäristökeskuksesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 236/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen ympäristökeskuksesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Suomen ympäristökeskuksesta. Laki korvaisi ympäristöhallinnosta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 15/2006 vp

Laki. EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 15/2006 vp EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 15/2006 vp Lakialoite laeiksi kansainvälisten suhteiden ja Euroopan unionin asioiden tutkimuslaitoksesta sekä eduskunnan virkamiehistä annetun lain ja valtion maksuperustelain 1 ja

Lisätiedot

1991 vp - HE 168. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeuspoliittisesta. Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun

1991 vp - HE 168. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeuspoliittisesta. Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun 1991 vp - HE 168 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi oikeuspoliittisesta

Lisätiedot

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017.

HE 49/2017 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä lokakuuta 2017. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion talousarviosta annetun lain muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Valtion taidemuseosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Valtion taidemuseosta annettua lakia niin,

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 352/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi eduskunnan oikeusasiamiehestä annetun lain ja valtioneuvoston oikeuskanslerista annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

HE 85/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Matkailun edistämiskeskuksesta. Lailla korvattaisiin

HE 85/2011 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Matkailun edistämiskeskuksesta. Lailla korvattaisiin HE 85/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Matkailun edistämiskeskuksesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Matkailun edistämiskeskuksesta. Lailla korvattaisiin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Valtion elokuvatarkastamosta annetun lain :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Valtion elokuvatarkastamosta annettua lakia niin, että viraston johtokunta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 108/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ympäristöhallinnosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristöhallinnosta annettua lakia. Suomen ympäristökeskuksen

Lisätiedot

HE 50/2000 vp ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. Lääkelaitos

HE 50/2000 vp ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. Lääkelaitos HE 50/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiden sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan virastojen ja laitosten johtokuntien lakkauttamista koskevaksi Iainsäädännöksi ESITYKSEN PÅÅASIALLINEN

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 122/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta klo 12

Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta. Liikenne- ja viestintävaliokunta klo 12 Hallituksen esitys (6/2018 vp) eduskunnalle laiksi Ilmatieteen laitoksesta Liikenne- ja viestintävaliokunta 8.3.2018 klo 12 Tommi Nieppola, LVM, erityisasiantuntija 1 Nykytilan arviointi Arvoisa puheenjohtaja,

Lisätiedot

HE 111/2014 vp. sosiaali- ja terveysministeriön yhteydestä oikeusministeriön yhteyteen. Samalla lapsiasiavaltuutetun itsenäisestä ja riippumattomasta

HE 111/2014 vp. sosiaali- ja terveysministeriön yhteydestä oikeusministeriön yhteyteen. Samalla lapsiasiavaltuutetun itsenäisestä ja riippumattomasta HE 111/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle yhdenvertaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annetun hallituksen esityksen (HE 19/2014 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen

MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen MTT, Metla, RKTL ja Tiken tilastot matkalla Luonnonvarakeskukseen Yhdessä olemme vahvempia 12.2.2014 1 Luonnonvarakeskuksen perustamisen taustaa Hallinnonalan tutkimuslaitosten yhteistyön tiivistäminen

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp)

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp) Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtioneuvostosta annetun lain 1 ja 13 :n muuttamisesta (HE 131/2017 vp) 19.10.2017 Lainsäädäntöneuvos Sanna Helopuro Valtioneuvoston kanslia / Istuntoyksikkö Muutos

Lisätiedot

JUHTA asetus ja asettaminen. JUHTA Sami Kivivasara, VM JulkICT

JUHTA asetus ja asettaminen. JUHTA Sami Kivivasara, VM JulkICT JUHTA asetus ja asettaminen JUHTA 28.2.2013 Sami Kivivasara, VM JulkICT Asetuksen uudistamisen taustaa Edellinen asetus oli annettu 2006 ja sitä on osittain uudistettu useaan kertaan. Tietohallintolaki

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite Ylitarkastaja Netta Skön EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YDINTURVALLISUUSNEUVOTTELU- KUNNASTA

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite Ylitarkastaja Netta Skön EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YDINTURVALLISUUSNEUVOTTELU- KUNNASTA TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite Ylitarkastaja 28.10.2016 Netta Skön EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YDINTURVALLISUUSNEUVOTTELU- KUNNASTA Yleiset näkökohdat Tausta Neuvottelukunnista säädetään

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 171/2011 Valtioneuvoston asetus. riistahallinnosta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 171/2011 Valtioneuvoston asetus. riistahallinnosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä helmikuuta 2011 171/2011 Valtioneuvoston asetus riistahallinnosta Annettu Helsingissä 24 päivänä helmikuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti,

Lisätiedot

HE 83/2002 vp. Tullilaitos

HE 83/2002 vp. Tullilaitos HE 83/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiden valtiovarainministeriön hallinnonalan virastojen ja laitosten johtokuntien lakkauttamista koskevaksi lainsäädännöksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

HE 249/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Geologian tutkimuskeskuksesta. Lailla korvattaisiin

HE 249/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Geologian tutkimuskeskuksesta. Lailla korvattaisiin HE 249/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Geologian tutkimuskeskuksesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki Geologian tutkimuskeskuksesta. Lailla korvattaisiin

Lisätiedot

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 83 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 83 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Oulun yliopistosta ja Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

Laki. Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 125/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksesta

Laki. Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 125/2013 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 125/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskuksesta annetun lain muuttamisesta ja riskirahoitusta alkuvaiheen pääomasijoitusrahastoihin

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS OIKEUSMINISTERIÖSTÄ ANNETUN VALTIONEU- VOSTON ASETUKSEN 6 :N MUUTTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS OIKEUSMINISTERIÖSTÄ ANNETUN VALTIONEU- VOSTON ASETUKSEN 6 :N MUUTTAMISESTA OIKEUSMINISTERIÖ Hallitussihteeri Ulla Westermarck Muistio VALTIONEUVOSTON ASETUS OIKEUSMINISTERIÖSTÄ ANNETUN VALTIONEU- VOSTON ASETUKSEN 6 :N MUUTTAMISESTA 1 Tausta Valtion virkamieslain muuttamista koskeva

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle eräiden valtiovarainministeriön hallinnonalan virastojen ja laitosten johtokuntien lakkauttamista koskevaksi lainsäädännöksi Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tilastokeskuksesta

Lisätiedot

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos 7.3.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 147/2009 vp. laeiksi Liikennevirastosta ja Liikenteen turvallisuusvirastosta. Valiokuntakäsittely. Asia.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 147/2009 vp. laeiksi Liikennevirastosta ja Liikenteen turvallisuusvirastosta. Valiokuntakäsittely. Asia. EDUSKUNNAN VASTAUS 147/2009 vp Hallituksen esitys laeiksi Liikennevirastosta ja Liikenteen turvallisuusvirastosta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi Liikennevirastosta ja Liikenteen

Lisätiedot

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ

EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Hallitussihteeri 11.5.2017 Eriika Melkas EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ Pääasiallinen sisältö Tiettyjen julkisten ja yksityisten

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Hallitusneuvos Anne Koskela VALTIONEUVOSTON ASETUS VANKITERVEYDENHUOLLON YKSIKÖSTÄ

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Hallitusneuvos Anne Koskela VALTIONEUVOSTON ASETUS VANKITERVEYDENHUOLLON YKSIKÖSTÄ SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite Hallitusneuvos Anne Koskela 16.12.2015 VALTIONEUVOSTON ASETUS VANKITERVEYDENHUOLLON YKSIKÖSTÄ 1 Johdanto Vankien terveydenhuollon järjestämisvastuu on siirretty

Lisätiedot

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1994 vp - HE 28 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1994 vp - HE 28 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion maksuperustelain 1 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion maksuperustelakia selvennettäväksi

Lisätiedot

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 87/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 87/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi raittiustyölain 3 ja 10 :n ja toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain 27 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 71/2008 vp. lisäksi myös muihin puolustusvoimien virkoihin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman

HE 71/2008 vp. lisäksi myös muihin puolustusvoimien virkoihin. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman HE 71/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi puolustusvoimista annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi puolustusvoimista annetun lain

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena

Lisätiedot

Valtion tutkimuslaitoksia uudistetaan - miten käy ruoan ja uusiutuvien luonnonvarojen tutkimuksen?

Valtion tutkimuslaitoksia uudistetaan - miten käy ruoan ja uusiutuvien luonnonvarojen tutkimuksen? Liha-alan tutkimusseminaari 11.10.2012 Valtion tutkimuslaitoksia uudistetaan - miten käy ruoan ja uusiutuvien luonnonvarojen tutkimuksen? Tutkimusjohtaja Mikko Peltonen Maa- ja metsätalousministeriö Esityksen

Lisätiedot

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö

Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa. ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö Riistatiedon merkitys hallinnonalan päätöksenteossa ylitarkastaja Janne Pitkänen Maa- ja metsätalousministeriö 22.1.2013 Tänään kuulette... 1. Riistatiedon merkityksestä riistakonsernin strategiassa riistatieto

Lisätiedot

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta.

Maa-ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoanne liitteenä olevasta luonnoksesta. Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministrg of Agriculture and Forestrg LAUSUNTOPYYNTÖ 1 (2) 22.3.2019 508/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN

JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/2673/00.01.00.00/2018 Heikki Talkkari 10.1.2019 VM210:00/2018 LUONNOS JULKISEN HALLINNON TIETOHALLINNON NEUVOTTELUKUNNAN ASETTAMINEN 1.

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 242844 1(2) mmm.fi 24.10.2017 1726/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 27.2.2017 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ 262812 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 17.1.2019 66/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 510 000 euroa. S e l v i t y s o s a : 1.1.2015 toimintansa

Lisätiedot

'f5;i)jcqj Robin Lardot. Poliisihallitus Hallintoyksikkö 1 (1) /2011/2368. Sisäasiainministeriö Poliisiosasto

'f5;i)jcqj Robin Lardot. Poliisihallitus Hallintoyksikkö 1 (1) /2011/2368. Sisäasiainministeriö Poliisiosasto Poliisihallitus Hallintoyksikkö 1 (1) 26.7.2011 2020/2011/2368 Sisäasiainministeriö Poliisiosasto Lausuntopyyntö 20.6.2011 SM046:00/2011 LAUSUNTO POLIISIN HALLINNOSTA ANNETUN ASETUKSEN 16 :N MUUTTAMISESTA

Lisätiedot

Ämmm.n /01.02/2018. Jakelussa mainitut

Ämmm.n /01.02/2018. Jakelussa mainitut A LAUSUNTOPYYNTÖ 248230 1 (2) Ämmm.n 31.1.2018 232/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TÄYDENTÄVI EN EHTOJEN HYVÄN MAATALOUDEN JA YMPÄRISTÖN VAATIMUKSISTA

Lisätiedot

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat

Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat Maakuntien tehtäväsiirrot ja valtionhallinnon muutokset uudistuksen rakennuspalikat VM/Kunta ja aluehallintoosasto Hallitusneuvos Ilkka Turunen Lainsäädäntöneuvos Sami Kouki Lainsäädäntöneuvos Jaska Siikavirta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkelain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion eläkelakia muutettavaksi siten, että eläkeasioissa ensimmäisenä muutoksenhakuasteena

Lisätiedot

Markkinaoikeuslaki, ml. muutossäädös 320/2004

Markkinaoikeuslaki, ml. muutossäädös 320/2004 Markkinaoikeuslaki, ml. muutossäädös 320/2004 1 luku Toimivalta 1 Markkinaoikeuden toimivalta ja toimipaikka Markkinaoikeus käsittelee ne asiat, jotka säädetään sen toimivaltaan kuuluviksi: 1. kilpailunrajoituksista

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 37/2003 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion liikelaitoksista annetun lain 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion liikelaitoksista

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Taiteen. Taiteen edistämiskeskuksesta, valtion taiteilijaapurahoista

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Taiteen. Taiteen edistämiskeskuksesta, valtion taiteilijaapurahoista EDUSKUNNAN VASTAUS 94/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Taiteen edistämiskeskuksesta, valtion taiteilija-apurahoista annetun lain muuttamisesta ja alueiden kehittämisestä annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Asetusluonnos Valtioneuvoston asetus rangaistusten täytäntöönpanon hallinnosta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 200 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LIITE 2 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väestötietojärjestelmästä

Lisätiedot

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä-

HE 217/2014 vp. Ehdotettu laki on käsiteltävä eduskunnassa. Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin, että tehtä- HE 217/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan itsehallintolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Ahvenanmaan itsehallintolakia muutettavaksi niin,

Lisätiedot

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ

JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ Tämän johtosäännön on hyväksynyt Helsingin yliopisto 9.6.2010, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) 23.8.2010,

Lisätiedot

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA

LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ SOSIAALIPALVELUISSA PALVELULAITOSTEN TYÖNANTAJAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 11/2005 Tast 20.5.2005 Palvelulaitosten työnantajayhdistys ry:n jäsenyhteisöille LAKI SOSIAALITYÖN AMMATILLISEN HENKILÖSTÖN KELPOISUUDESTA YKSITYISISSÄ

Lisätiedot

Laki. biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän Nagoyan pöytäkirjan täytäntöönpanosta. Lain tarkoitus

Laki. biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän Nagoyan pöytäkirjan täytäntöönpanosta. Lain tarkoitus Laki biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän Nagoyan pöytäkirjan täytäntöönpanosta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tällä lailla pannaan täytäntöön biologista

Lisätiedot

HE 122/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi koulutuksen

HE 122/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi koulutuksen HE 122/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi eräiden koulutusta koskevien lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi koulutuksen arviointia koskevia

Lisätiedot

4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia.

4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. HE 204/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verohallintolain 3 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. Verotuksen oikaisulautakunnan

Lisätiedot

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ.

Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ. Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy JOHTOSÄÄNTÖ (1/6) Hyväksytty Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 26.11.2014 YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy:n

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

HE 307/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki EU-ympäristömerkin myöntämisjärjestelmästä.

HE 307/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki EU-ympäristömerkin myöntämisjärjestelmästä. HE 307/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkin myöntämisjärjestelmästä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki EU-ympäristömerkin myöntämisjärjestelmästä.

Lisätiedot

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2.

Lausunto. Onko teillä kommentoitavaa kohtaan 1? Pakollinen kysymys. Mikäli ei, voitte siirtyä kohtaan 2. Tilastokeskus Lausunto 13.06.2017 TK0170517 Asia: VM037:00/2016 Hallituksen esitysluonnos eduskunnalle maakuntauudistuksen täytäntöönpanoa sekä valtion lupa, ohjaus ja valvontatehtävien uudelleenorganisointia

Lisätiedot

Muistio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA

Muistio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Vanhempi hallitussihteeri Jukka Ränkimies Muistio 27.3.2018 Liite 1 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA Ruhonluokitusta koskeva lainsäädäntö on

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arkistolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arkistolakia muutettavaksi siten, että siihen lisätään perussäännökset arkistolaitoksen

Lisätiedot

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp - HE 78 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp - HE 78 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi Joensuun yliopistosta, Tampereen yliopistosta, Turun yliopistosta ja Turun kauppakorkeakoulusta annettujen lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN

Lisätiedot

HE 198/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 198/1997 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 198/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maatalouden tutkimuskeskuksesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki maatalouden tutkimuskeskuksesta. Laki korvaisi

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUKSEN YHTEENLIITTYMÄSTÄ. Asetus on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2015.

VALTIONEUVOSTON ASETUS LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUKSEN YHTEENLIITTYMÄSTÄ. Asetus on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2015. MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Tutkimusjohtaja Mikko Peltonen 25.11.2014 VALTIONEUVOSTON ASETUS LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖTUTKIMUKSEN YHTEENLIITTYMÄSTÄ 1 Johdanto Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 69/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi huoltovarmuuden turvaamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi huoltovarmuuden turvaamisesta

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 682. Laki. Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 1 päivänä elokuuta 2001 N:o 682 687 SISÄLLYS N:o Sivu 682 Laki Venäjän kanssa kansainvälisestä maantieliikenteestä tehdyn sopimuksen eräiden määräysten

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys

Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys Ihmisoikeusvaltuuskunnan työjärjestys Hyväksytty 9.3.2015 Ihmisoikeuskeskuksen valtuuskunta toimii perus- ja ihmisoikeusalan toimijoiden kansallisena yhteistyöelimenä, käsittelee laajakantoisia ja periaatteellisesti

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2008 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty puolustusministeriön esittelystä, säädetään Maanpuolustuskorkeakoulusta

Lisätiedot

TIEDOTUSLEHTI NRO 15/

TIEDOTUSLEHTI NRO 15/ -jan 1925 Merenkulkuhallitus TIEDOTUSLEHTI NRO 15/1.8.1996 MERENKULKUHALLINTO Merenkulkulaitoksesta annetun lain (13/90) 2 : ään on lisätty 1.1.1996 voimaan tulleella lailla (1621/95) uusi 3 momentti,

Lisätiedot

HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos,

HE 66/2007 vp. on tarkoitus siirtää vuoden 2008 alusta lukien arkistolaitoksen yhteyteen. Lakiin ehdotetaan tehtäväksi lisäksi tekninen muutos, HE 66/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi arkistolain 1 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan arkistolakia muutettavaksi siten, että siitä poistettaisiin

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiset Inarijärvi-asiat

Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiset Inarijärvi-asiat Maa- ja metsätalousministeriön ajankohtaiset Inarijärvi-asiat Minna Hanski, MMM Inarijärven seurantaryhmän kokous 18.9.2014 Saariselkä 1 MMM:n rooli Inarijärvi-asioissa ELY-keskusten, SYKEn ja RKTL:n (jatkossa

Lisätiedot

Tilastolaki uudistuu. Tutkimusaineistot etäkäyttöön -seminaari

Tilastolaki uudistuu. Tutkimusaineistot etäkäyttöön -seminaari Tilastolaki uudistuu Tutkimusaineistot etäkäyttöön -seminaari 21.11.2012 Tilastolain uudistamisen tilanne Tilastolakityöryhmä 1.10.2010 31.12.2011 Työryhmän loppuraportti VM:lle 30.12.2011 Lausuntokierros

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 111/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön yleisen tutkintojen tunnustamisjärjestelmän voimaanpanosta annetun lain 6 ja 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 Jt\ mmm.pi LAUSUNTOPYYNTÖ 244207 1(2) 23.11.2017 1881/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI LUONNON HAITTAKORVAUKSESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN

Lisätiedot

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 ~ - HE 113 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 ~ - HE 113 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kemikaalilakia muutettavaksi siten, että laissa säädettäisiin Euroopan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LIITE 2 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle eräiden maistraatin toimivallan määräytymistä koskevia säännöksiä sisältävien lakien muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi väestötietojärjestelmästä

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentilta vähennetään 61 000 euroa. 2013 IV lisätalousarvio

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta,

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, unionin ja sen henkilöstön välisten riitojen ratkaisemista ensimmäisenä oikeusasteena koskevan toimivallan siirtämisestä

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS YMPÄRISTÖKORVAUKSEN, LUONNONHAITTA- KORVAUKSEN, LUONNONMUKAISEN TUOTANNON KORVAUKSEN JA EI- TUOTANNOLLISIA

Lisätiedot

RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN TYÖJÄRJESTYS

RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN TYÖJÄRJESTYS RIKOSSEURAAMUSLAITOKSEN TYÖJÄRJESTYS Annettu 7. päivänä huhtikuuta 2016 Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtajan päätöksen mukaisesti määrätään Rikosseuraamuslaitoksesta 27 päivänä marraskuuta 2009 annetun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kunnallisen eläkelain muuttamisesta Kunnallista eläkelakia esitetään muutettavaksi siten, että kunnallisen eläkelaitoksen Kevan toimitusjohtaja voitaisiin irtisanoa

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite Ylitarkastaja Netta Skön

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite Ylitarkastaja Netta Skön TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite Ylitarkastaja 28.10.2016 Netta Skön EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YDINALAN TURVAJÄRJESTELYJEN NEUVOTTELUKUNNASTA Yleiset näkökohdat Tausta Ydinenergialain

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 227239 1(2) 1.2.2017 197/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään liikuntalain (390/2015) nojalla: Valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä 1 luku Valtion liikuntaneuvosto 1 Valtion liikuntaneuvoston ja sen jaostojen

Lisätiedot

Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 4/ MERENKULKUHALLINTO. Merenkulkuhallintoa koskevia säädöksiä on uudistettu lukien seuraavasti:

Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 4/ MERENKULKUHALLINTO. Merenkulkuhallintoa koskevia säädöksiä on uudistettu lukien seuraavasti: Merenkulkulaitos TIEDOTUSLEHTI NRO 4/30.1.1998 MERENKULKUHALLINTO Merenkulkuhallintoa koskevia säädöksiä on uudistettu 1.1.1998 lukien seuraavasti: 1) Merenkulkulaitoksesta annettua lakia (13/1990) on

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 224375 1(2) mmm.fi 18.10.2016 1620/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ELÄINTEN HY- VINVOINTIKORVAUSTA KOSKEVAN SITOUMUKSEN ANTAMISESTA

Lisätiedot

1994 vp - HE 140 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1994 vp - HE 140 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 140 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ 260857 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 5.11.2018 1795/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki. oikeudesta hankkia maa- ja metsätalousmaata annetun lain kumoamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1997

SISÄLLYS. N:o Laki. oikeudesta hankkia maa- ja metsätalousmaata annetun lain kumoamisesta. Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 1997 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1394 1400 SISÄLLYS N:o Sivu 1394 Laki oikeudesta hankkia maa- ja metsätalousmaata annetun lain kumoamisesta... 4691 1395

Lisätiedot

Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä

Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 817/2015 HE 354/2014 Vp Lakiklinikka Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 lakimies Maria Porko Taustaa Lain valmistelu» Pohja valmistelulle pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa

Lisätiedot

30.11.2009 Dnro 90/123/09

30.11.2009 Dnro 90/123/09 1 (6) Niuvanniemen sairaalan johtosääntö 1.1.2010 1. Luku Sairaalan toiminta, ohjaus ja valvonta 1 Sairaalan toiminta Johtokunta on 30.11.2009 hyväksynyt johtosäännön valtion mielisairaaloista annetun

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö.

Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. 1 ULVILAN KAUPUNGIN YMPÄRISTÖLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 31.01.2011 Valt. 7 Voimaantulo: 01.02.2011 1 Toiminta-ajatus Ympäristölautakunnan päämääränä on hyvä ja turvallinen elinympäristö. Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi Luonnos 28.3.2018 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi EU-ympäristömerkistä annetun lain muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi EU-ympäristömerkistä annettua

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51. Laki. N:o 45. Leivonmäen kansallispuistosta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51. Laki. N:o 45. Leivonmäen kansallispuistosta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2003 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2003 N:o 45 51 SISÄLLYS N:o Sivu 45 Laki Leivonmäen kansallispuistosta... 93 46 Tasavallan presidentin asetus ihmishengen turvallisuudesta

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 25.11.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA

Lisätiedot