RASISMIVISA KUVA: EEVA ANUNDI / EI RASISMILLE! -HANKE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "RASISMIVISA KUVA: EEVA ANUNDI / EI RASISMILLE! -HANKE"

Transkriptio

1 RSISMIVIS KUV: EEV NUNDI / EI RSISMILLE! -HNKE

2 1. VSTUS Ihmisarvon alentamista Rasismi käsitteenä tarkoittaa ihmisryhmän tai yksittäisen ihmisen arvottamista oletetun etnisen alkuperän, ihonvärin, kansalaisuuden, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät. Rasismi on siis ihmisarvon alentamista. Käsitteen merkitys on muuttunut ja tulee varmasti muuttumaan tulevaisuudessakin. Keskeinen muutos viime vuosikymmenten aikana on ollut se, että vanhan biologisen rasismin sijasta on alettu puhumaan kulttuurirasismista. Kulttuuriin perustuvassa rasismissa ihminen arvotetaan ja rodullistetaan esimerkiksi kulttuuriin, kieleen, uskontoon tai tapoihin perustuen. Rasismiin kuuluu usein se, että omaa ryhmää, sen alkuperää, tapoja ja kulttuuria pidetään parempana kuin toisten ryhmiä. Rasismi ilmenee ja saa vahvistuksensa ihmisten arkisessa toiminnassa, instituutioiden käytännöissä, yhteiskuntaa ohjaavissa laeissa, säännöissä ja kulttuurisissa käytännöissä. Rasismi aiheuttaa epäarvoistumista ja vahingoittaa sen kohteiden lisäksi koko yhteiskuntaa. Suomen perustuslain perusoikeudet sekä yhdenvertaisuuslaki kieltävät suoran ja epäsuoran rasismin ja muun syrjinnän. Rodullistaminen = ajattelu, jossa ihmiset käsittävät itsensä eri rotuihin kuuluviksi yksiköiksi. Tämä uskomus tuottaa ja ylläpitää eri rotujen tai etnisten ryhmien hierarkiaa yhteiskunnassa ja sitä vahvistavia rakenteita sekä toimintoja.

3 1. KYSYMYS Mitä rasismi tarkoittaa? C D Ihmisarvon alentamista Suuruudenhulluutta Erakkoluonnetta Suurta itserakkautta

4 2. VSTUS D Ei ole yhtä määritelmää Rasisti ja rasismi ovat voimakkaita käsitteitä, joita saatetaan väärinkäyttää. Keskustelun osapuolet saattavat käsittää termin eri tavalla, mikä johtaa siihen, että yhteisymmärrystä tai vuoropuhelua on vaikea rakentaa. Ei ole yksiselitteistä vastausta kysymykseen, kuka on rasisti. Harva identifioituu rasistiksi tai edes tunnistaa tekonsa tai sanojensa rasistisuuden. Rikosoikeudellisesti teko on rasistinen jos tekijällä on rasistinen motiivi. Rasistista motiivia on kuitenkin vaikea todentaa ja toisaalta pelkkä rikosoikeudellinen näkökulma jättää rasismin määritelmän kapeaksi. Pahimmassa tapauksessa rasismi määritellään niin kapeasti, että oikeastaan juuri ketään ei voida todeta rasistiksi tai mitään rasismiksi. Tekijä ei usein ole tietoinen toimintansa ja sen vaikutusten rasistisuudesta. Olisikin tärkeämpää arvioida ja huomioida miksi jokin toiminta tai menettelytapa on syrjivä kuin kinastella siitä, onko joku rasisti vai ei. Enemmistöön kuuluvan henkilön voi toisinaan olla vaikea ymmärtää, että pienet eleet ja ilmeet, vitsit ja ryhmästä ulossulkemiset voivat olla rasismia. Rasismia kohdanneilta tulisikin kysyä minkä he kokevat olevan rasistista. On tärkeämpää arvioida miksi jokin toiminta tai menettelytapa on syrjivä kuin kinastella siitä, onko joku rasisti vai ei.

5 2. KYSYMYS Rasisti on C D Poliittinen leima Rikollinen Ideologian seuraaja Ei ole yhtä määritelmää

6 3. VSTUS C D Menet herjauksen kohteen luo ja pahoittelet tapahtunutta Esität herjaajalle vastalauseen Ilmoitat poliisille Huomattava osa Suomessa koetusta rasismista on ns. suoraa/välitöntä ja se tapahtuu julkisissa tiloissa. Julkisissa tiloissa tapahtuvalle suoralle rasismille ovat alttiimpia etniset vähemmistöt ja ulkonäöltään enemmistöstä erottuvat henkilöt. Puuttuminen suoraan ja näkyvään rasismiin on tärkeää uhrin kannalta tapahtuneen ohella yhtä traumaattista voi olla se, ettei kukaan puutu ja ikään kuin hiljaisesti hyväksyy tapahtuneen. Rasismiin puuttumista kannattaa pohtia ja harjoitella etukäteen, jotta itse tilanteessa on helpompi toimia. Puuttuminen ei vaadi sankaruutta, vaan se voi ilmetä tuen osoittamisena uhrille esimerkiksi keskustelemalla hänen kanssaan tai menemällä seisomaan hänen viereensä. On kuitenkin tärkeää pitää huolta omasta turvallisuudesta jos tilanne on uhkaava. Suora/välitön rasismi = jotakuta kohdellaan huonommin kuin jotain toista, perusteena todellinen tai oletettu etninen alkuperä Epäsuora/välillinen rasismi = näennäisesti puolueeton säädös, peruste tai käytäntö saattaa etniseen vähemmistöön kuuluvan henkilön epäarvoisempaan asemaan verrattuna etniseen enemmistöön kuuluvaan henkilöön.

7 3. KYSYMYS Kuljet kadulla. Kuulet ohikulkijan herjaavan toista henkilöä rasistisesti. Miten toimit? C D Kävelet ohi Menet herjauksen kohteen luo ja pahoittelet tapahtunutta Esität herjaajalle vastalauseen Ilmoitat poliisille

8 4. VSTUS Syrjivä lainsäädäntö Yhteiskunnan toiminnoissa, käytännöissä ja rakenteissa voi olla ominaisuuksia, jotka asettavat yksittäiset ihmiset tai kokonaisen väestönryhmän eriarvoiseen asemaan vaikka varsinaista rasistista motiivia ei käytäntöjen taustalla olisikaan. Tämänkaltaista rasismia voi olla vaikea havaita varsinkin etuoikeutetusta asemasta käsin. Rakenteellinen rasismi liittyy esimerkiksi siihen kenellä on valta ja puheoikeus yhteiskunnassa. Kenen ääni ja kokemus kuuluu mediassa? Konkreettinen esimerkki rakenteellisesta rasismista on tilanne, jossa työnhakijalta vaaditaan täydellistä suomen tai ruotsin kielen taitoa, vaikka itse työn tekemisen kannalta se ei ole oleellista. Valtasuhteisiin ja rakenteelliseen rasismiin liittyy myös joidenkin oikeus määritellä oma itsensä ja taustansa haluamallaan tavalla kun taas toisten identiteetin oletetaan olevan tietynlainen. Rakenteellista rasismia on vaikea havaita etuoikeus- tai valta-asemasta käsin. Kenen etuja yhteiskunnan näennäisesti tasa-arvoiset käytännöt ja säädökset palvelevat? Miten etnisiin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä esitetään mediassa?

9 4. KYSYMYS Mikä näistä on rakenteellista rasismia? C D Pahan puhuminen Syrjivä lainsäädäntö Natsismi Islaminvastaisuus

10 5. VSTUS D Ei mitään näistä Suomessa ei ole mitään sellaista lakia tai säädöstä, jonka perusteella maassa asuvat tai oleskelevat henkilöt joutuisivat kuljettamaan henkilöllisyystodistusta mukanaan. Perustuslain mukaisesti ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä eikä ketään saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan esimerkiksi etnisen alkuperän perusteella. Etninen profilointi on kielletty viranomaistoiminnassa. Kuka on ulkomaalaisen näköinen? Kuka on suomalaisen näköinen? Meillä on paljon ennakkoluuloja liittyen ulkonäköön, mutta todellisuudessa pelkän ulkokuoren perusteella ihmisestä ei voi päätellä yhtään mitään. Suomen suurimmat ulkomaan kansalaisryhmät ovat virolaiset ja venäläiset, jotka muistuttavat ulkonäöltään etnisiä suomalaisia. Henkilöllisyyspapereiden kysyminen ulkonäön perusteella rikkoo yhdenvertaisuuslain syrjintäkieltoa. Ulkonäön perusteella ihmisestä ei voi päätellä yhtään mitään. Miltä näyttää suomalainen? Miltä näyttää ulkomaalainen? Ulkonäköön perustuvat mielleyhtymät ovat stereotypioita.

11 5. KYSYMYS Mitä ulkomaalaisen näköisen henkilön tulee kuljettaa Suomessa aina mukanaan? C D Passi Oleskelulupa Henkilökortti Ei mitään näistä

12 6. VSTUS Ei Suomeen muuttaneet henkilöt tai naiset eivät ole synnynnäisesti hoivaajia, tai mitään muutakaan. Mielikuva maahan muuttaneiden naisten hoivavietistä elää kuitenkin sitkeästi. Esimerkiksi Suomeen muuttaneille suunnatun valmentavan koulutuksen käyneitä naisia ohjataan helposti lähihoitajakoulutukseen. frikasta tulleiden naisten nähdään edustavan yhteisöllisiä kulttuureita, joissa on luonnollista että naiset hoitavat lapsia ja sairaita. Tällaiset käsitykset ja vahva uraohjaaminen perustuvat ennakkoluuloihin eivätkä tue yksilön yhdenvertaista oikeutta hakeutua haluamalleen alalle. Jokainen ihminen tulisi nähdä yksilönä omine vahvuuksineen, heikkouksineen ja tulevaisuuden suunnitelmineen. Se, että on joku on nainen tai Suomeen muuttanut ei automaattisesti tarkoita mitään. Jokaisella tulee olla yhdenvertainen oikeus määritellä oman identiteettinsä ja valita uransa.

13 6. KYSYMYS Suomeen muuttaneet naiset sopivat hyvin lähihoitajiksi, sillä heillä on vahva hoivavietti. Kyllä / Ei

14 7. VSTUS C Jäät keskustelemaan ovimiehen kanssa asiasta Teet asiasta rikosilmoituksen Vaadit päästä puhumaan ovimiehen esimiehen kanssa Yhdenvertaisuuslain mukaan ketään ei saa syrjiä iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Laki ulottuu sekä viranomaisten, elinkeinoharjoittajien että työnantajien toimintaan. Kansallis- tai perinnepuku ei ole peruste olla antamatta palveluita siihen pukeutuneelle. Rasistisiin tilanteisiin reagoidessa on hyvä muistaa, että elinkeinotoiminnassa, julkisia palveluita annettaessa sekä työelämässä tapahtuva syrjintä katsotaan rikokseksi. Tällaisesta syrjinnästä kannattaa tehdä rikosilmoitus poliisilaitoksella tai vähimmillään tilanteeseen tulisi puuttua jollain muulla tavoin. Rikosilmoituksen tekoa helpottaa kun on kirjoittanut muistiin tapahtuman kulku, aika ja paikka, kuka tekijä oli sekä oliko teolle silminnäkijöitä.

15 7. KYSYMYS 7. Jonotat yökerhoon puettuna perinteiseen romanipukuun. Ovimies vaatii sinulta henkilöllisyystodistuksen. Nähtyään henkilökorttisi hän ei päästä sinua sisään. Miten toimit? C D Jäät keskustelemaan ovimiehen kanssa asiasta Teet asiasta rikosilmoituksen Vaadit päästä puhumaan ovimiehen esimiehen kanssa Kävelet pois

16 8. VSTUS C Ystävälle tai lähimmälle aikuiselle Opettajalle Poliisille Rasistinen rikos (kuten esimerkiksi kiihottaminen kansanryhmää kohtaan, rasistinen väkivalta ja pilkkaaminen) on rangaistava teko ja siitä tulee ilmoittaa poliisille. Todellisuudessa vain pieni osa rasismista tulee poliisin tietoon. Tutkimusten mukaan näyttää siltä, että ainoastaan rasistisen toiminnan äärimmäisistä muodoista, kuten väkivallasta, tehdään ilmoitus poliisille. Rasismista tulisi aina kertoa jollekin, myös sen hienovaraisemmista ilmenemismuodoista. Rasismin kaikkiin muotoihin tulee aina puuttua. Puuttuminen on viime kädessä aikuisten vastuulla. Rasismia kokeneiden ei tulisi jäädä yksin asian kanssa eikä heidän pitäisi tuntea, että siihen puuttuminen on ainoastaan heidän vastuullaan. Huomattava osa rasismista ei tule koskaan tietoon. Meistä kaikki voivat olla mukana rakentamassa ilmapiiriä, jossa rasismin ja muun syrjinnän kokemuksista on turvallista puhua. Puuttumatta jättäminen antaa pahimmassa tapauksessa mielikuvan, että rasistinen toiminta hyväksytään. Tällainen puhumattomuuden ja puuttumista välttelevä kulttuuri luo kasvualustaa rasismille.

17 8. KYSYMYS Kenelle rasistisesta toiminnasta tulee ilmoittaa? C D Ystävälle tai lähimmälle aikuiselle Opettajalle Poliisille Ei kenellekään, vaan asia on pidettävä salassa

18 9. VSTUS Rasismi Viharikos on henkilöä tai ryhmää kohtaan tehty rikos, jonka motiivina on ennakkoluulo tai vihamielisyys uhrin oletettua tai todellista etnistä tai kansallista taustaa, uskonnollista vakaumusta tai elämänkatsomusta, seksuaalista suuntautumista tai sukupuoli-identiteettiä, sukupuolen ilmaisua tai vammaisuutta kohtaan. Vuonna 2012 viharikoksista noin 87 % sisälsi rasistisia piirteitä. Seuraavaksi yleisin motiivi oli uskonto tai elämänkatsomus (noin 6 %). Vuonna 2012 rasistisia piirteitä sisältäviä päärikoksia oli 957 kappaletta. Suurin osa viharikoksista tapahtuu jossain muualla kuin netissä. Viharikoksista vain pieni osa tapahtuu netissä. Eniten viharikoksia tavataan julkisissa paikoissa kuten kaduilla ja toreilla, ravintoloissa ja baareissa sekä uhrin asuintalossa tai porraskäytävissä. Internetin osalta tapahtumapaikkana oli useimmiten Facebook. Internetissä tapahtuvasta viharikoksesta tulisi ensisijaisesti ilmoittaa sivun ylläpitäjälle. Mikäli häirintä jatkuu, olisi hyvä olla yhteydessä nettipoliisiin

19 9. KYSYMYS Mikä oli yleisin motiivi viharikokselle vuonna 2012? C D Rasismi Uskonto Seksuaalinen suuntautuminen Vammaisuus

20 10. VSTUS Ei Rasismia on vaikea vastustaa, jos sitä ei osata tunnistaa ja nimetä. Julkisessa keskustelussa tulisi keskittyä siihen, onko jokin toiminta tai keskustelu epäkunnioittavaa ja ihmisarvoa loukkaavaa ja mikä vaikutus sillä on yksilöihin. Rasismista puhuminen antaa tilaa rasismin kokemusten käsittelyyn. Puheeksi ottaminen viestittää että rasismiin puututaan, eikä sen vastustaminen ja siitä selviytyminen ole yksin rasismia kokeneen tehtävä. Rasismin ilmenemistä ei tule hyssytellä, sillä se ei poistu itsestään. Rasismia on vaikeaa vastustaa, jos sitä ei osaa tunnistaa ja nimetä. Tunnistaminen edellyttää avointa keskustelua rasismista. Keskustelu ja puheeksi ottaminen viestit-tää, että rasismia ei hyväksytä.

21 10. KYSYMYS Väittämä: Rasismi lisääntyy kun siitä puhutaan Kyllä / Ei

22 Lisätietoa: Kanninen, Satu & Markkula, Heli (2011). R-sana: Kirja rasismista ja siihen puuttumisesta (Pelastakaa Lapset ry) Puuronen, V. (2011). Rasistinen Suomi. Helsinki: Gaudeamus

RASISMIVISA KUVA: EEVA ANUNDI / EI RASISMILLE! -HANKE

RASISMIVISA KUVA: EEVA ANUNDI / EI RASISMILLE! -HANKE RSISMIVIS KUV: EEV NUNDI / EI RSISMILLE! -HNKE 1. KYSYMYS Mitä rasismi tarkoittaa? C D Ihmisarvon alentamista Suuruudenhulluutta Erakkoluonnetta Suurta itserakkautta 1. VSTUS Ihmisarvon alentamista Rasismi

Lisätiedot

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka

Lisätiedot

Minkälainen on rasisminvastainen työote?

Minkälainen on rasisminvastainen työote? Minkälainen on rasisminvastainen työote? R-sana kirja rasismista ja siihen puuttumisesta Chatit 1. Nuorisoalan ammattilaiset Tiedot, taidot ja pohdinta TAUSTAA Tutkimukset Tarve rasisminvastaisuudelle

Lisätiedot

Etnisen syrjinnän pikakurssi. Ylitarkastaja Yrsa Nyman

Etnisen syrjinnän pikakurssi. Ylitarkastaja Yrsa Nyman Etnisen syrjinnän pikakurssi Ylitarkastaja Yrsa Nyman 8.9.2010 Suomen perustuslaki Perustuslain 6, yhdenvertaisuus Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta

Lisätiedot

Ikääntyneiden ihmisten moninaisuus ja yhdenvertaisuus

Ikääntyneiden ihmisten moninaisuus ja yhdenvertaisuus Ikääntyneiden ihmisten moninaisuus ja yhdenvertaisuus Eloisa Yhdenvertaisuus -gallupin raportti Juho Rahkonen/Taloustutkimus Oy 28.10.2015 1 Mielipidekyselyn toteutus Henkilökohtainen käyntihaastattelu

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSKYSELY

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSKYSELY TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSKYSELY 1. Sukupuoli nmlkj Nainen nmlkj Mies nmlkj Ei yksiselitteisesti määriteltävissä 2. Ikä nmlkj alle 31 vuotta nmlkj 31 40 vuotta nmlkj 41 0 vuotta nmlkj yli 0 vuotta 3.

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUSKYSELY

YHDENVERTAISUUSKYSELY YHDENVERTAISUUSKYSELY Hyvä oikeusministeriöläinen, Tervetuloa vastaamaan ministeriön yhdenvertaisuuskyselyyn! Vastaukset annetaan ja niitä käsitellään anonyymisti. Vastaamalla olet mukana kehittämässä

Lisätiedot

Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan. Matti Jutila

Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan. Matti Jutila Ihmisoikeudet haltuun nuorisotyössä: Oikeuksilla syrjintää vastaan Matti Jutila #ihmisoikeudet #nuorisotyö @ihmisoikeus @JutilaMatti Tarjolla tänään o Mitä oikeuksia puolustamme, kun vastustamme vihapuhetta?

Lisätiedot

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA

UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA UUSI YHDENVERTAISUUSLAKI SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON ASIAKKAAN NÄKÖKULMASTA ASIAKAS YTIMESSÄ, AMMATTILAISET YHTEISTYÖSSÄ AJANKOHTAISSEMINAARI 27.5.2015 27/05/2015 Pirjo Kruskopf, ylitarkastaja 2 Yhdenvertaisuusvaltuutettu

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta

Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta 5.10.201 Mitä on yhdenvertaisuus? Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja ettei ketään saa syrjiä

Lisätiedot

Poliisit sosiaalisessa mediassa

Poliisit sosiaalisessa mediassa Poliisit sosiaalisessa mediassa Lounais-Suomen alueellinen turvallisuusfoorumi Ylikonstaapeli, nettipoliisi Outi Leppäjoki Lounais-Suomen poliisilaitos 1 Poliisit sosiaalisessa mediassa Jokaisella Suomen

Lisätiedot

Palvelujen saavutettavuus yhdenvertaisuus ja tasa-arvo

Palvelujen saavutettavuus yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Palvelujen saavutettavuus yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Kalvomateriaali: Sinikka Mustakallio ja Inkeri Tanhua Sukupuolivaikutusten arviointi säädösvalmistelussa opetus- ja kulttuuriministeriössä 14.4.2015

Lisätiedot

SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT

SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT SUURET POHJALAISET KOTOUTUMISPÄIVÄT 23 24.10.2018 Näe minut Näen sinut Academill/Åbo Akademi, Rantakatu 2, Vaasa Janette Grönfors, Suomen Punainen Risti SINUT ON LEIMATTU- harjoitus Sinut on leimattu harjoitus

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely luokat

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely luokat Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysely 7.-9. luokat Perustietoja vastaajasta 1. Sukupuoli * i poika tyttö muu en halua vastata 2. Luokka * i 7. luokka 8. luokka 9. luokka 3. Koulusi * Anttolan yhtenäiskoulu

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus

YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA. Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Viitasaaren kaupunginhallitus Pihtiputaan kunnanhallitus Sisällys Yhdenvertaisuussuunnitelma... 1 1 Johdanto... 1 2 Sisältö ja tavoitteet... 1 3 Positiivinen erityiskohtelu...

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITTELU EDISTÄMINEN 11.9.2015 Satu Valtere @satuvaltere 2 MIKÄ TASA-ARVO? TASA-ARVO Tasa-arvolla viitataan useissa yhteyksissä miesten ja naisten väliseen tasa-arvoon.

Lisätiedot

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO

TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO TYÖYHTEISÖN TASA-ARVO KOULUTUKSEN TAVOITTEET JA SISÄLTÖ Tavoitteet: Ymmärtää keskeinen lainsäädäntö sukupuolten välisestä tasa-arvosta organisaation näkökulmasta Ymmärtää sukupuolten välisen tasa-arvon

Lisätiedot

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO

TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017-2019 VIEREMÄN KUNNAN PERUSOPETUS JA VIEREMÄN LUKIO 1 LÄHTÖKOHDAT Tämä suunnitelma on osa Vieremän kunnan tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Tasa-arvoa

Lisätiedot

Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Suunnitelma opiskelijoiden suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Sisällys Johdanto Epäasiallinen kohtelu ja häirintä opiskeluyhteisössä Kiusaaminen Häirintä Sukupuoleen perustuva häirintä

Lisätiedot

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta !

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta ! Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta 20.11.2019! YK:n lapsen oikeuksien sopimus takaa lapselle oikeuden olla oma itsensä Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ketään ei saa syrjiä. Jokaisella lapsella

Lisätiedot

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta !

Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta ! Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta 20.11.2019! YK:n lapsen oikeuksien sopimus takaa lapselle oikeuden olla oma itsensä Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Ketään ei saa syrjiä. Jokaisella lapsella

Lisätiedot

METELIÄ. Rasismista ja siihen puuttumisesta

METELIÄ. Rasismista ja siihen puuttumisesta METELIÄ. Rasismista ja siihen puuttumisesta - Verkko ja rasismivastainen työ nuorten parissa Heli Markkula Projektisuunnittelija, VTM Pelastakaa Lapset 10.11.2011 Verkostotapaaminen nuorisotyön monikulttuurisuudesta

Lisätiedot

TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ

TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ TASA-ARVOLAKI TYÖELÄMÄSSÄ Koulutus työelämän asiantuntijoille 14.4.2015 Hallitussihteeri Projektipäällikkö Outi Viitamaa-Tervonen Tasa-arvolain syrjintäkiellot työelämässä Terhi Tullkki 15.4.2015 Suomen

Lisätiedot

Yksi univormu, monta erilaista suomalaista. yhdenvertaisuusasiaa varusmiehille

Yksi univormu, monta erilaista suomalaista. yhdenvertaisuusasiaa varusmiehille Yksi univormu, monta erilaista suomalaista yhdenvertaisuusasiaa varusmiehille Yhdenvertaisuus ja tasaarvo varusmiespalveluksessa Taustoiltaan erilaisten varusmiesten yhdenvertaisuudessa ja tasa-arvossa

Lisätiedot

Toiminnan arvoperiaatteet

Toiminnan arvoperiaatteet Sivu 1/5 1 Yleistä Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistyksen arvoperustana on luovuttamaton yleismaailmallinen ihmisarvo ja kaiken elämän arvokkuus itsessään. Yhdistys sitoutuu toiminnassaan yhdenvertaisuuteen,

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ

MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTOON LIITTYVIÄ KÄSITTEITÄ YHDESSÄ ENEMMÄN MAAHANMUUTTAJAT OSANA YHTEISÖÄ -HANKE KESKI-SUOMEN YHTEISÖJEN TUKI RY Sisällys Alkukartoitus... 1 Etninen tausta... 1 Kansainvälinen suojelu... 1 Kansalaisuus...

Lisätiedot

KURIKAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA

KURIKAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA KURIKAN KAUPUNGIN LUKIOIDEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA 2017-2020 Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 5 a :n mukaan (609/1986, muutettu lailla 1329/2014) koulutuksen järjestäjä

Lisätiedot

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö

Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö. Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö Uudet suomalaiset vuokralaisina - vuokrasuhteisiin liittyvä lainsäädäntö Timo Mutalahti Konsernilakimies Y-Säätiö 1 Ketä ovat suomalaiset? Suomen kansalaisuus voi perustua kansalaisuuslain mukaan vanhemman

Lisätiedot

Syrjinnän sääntely ja työelämä

Syrjinnän sääntely ja työelämä 1 Syrjinnän sääntely ja työelämä Esiteteksti heinäkuu 2004 (vain sähköisenä) Sisällysluettelo Lainsäädäntö... 2 Suomen perustuslaki (731/1999)... 2 Yhdenvertaisuuslaki (21/2004)... 2 Työsopimuslaki (55/2001)...

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus sosiaalialalla. YHDENVERTAISUUSVALTUUTETTU, toimistopäällikkö Rainer Hiltunen

Yhdenvertaisuus sosiaalialalla. YHDENVERTAISUUSVALTUUTETTU, toimistopäällikkö Rainer Hiltunen Yhdenvertaisuus sosiaalialalla, toimistopäällikkö Rainer Hiltunen Yhdenvertaisuuden merkityksen muutos Monimuotoistumisen (arvo)muutos o globalisaatio, ihmisoikeudet, yhdenvertaisuus Muutos lainsäädännössä

Lisätiedot

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET

KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET KOTOUTTAMISLAKI KOTOUTTAMISTYÖN PERIAATTEET mahdollisuus päästä yhteiskunnan jäseneksi oikeus kaikkiin peruspalveluihin, kuten terveydenhoito, koulutus, eläke, työttömyysturva, työllistyminen KOTOUTTAMISTYÖN

Lisätiedot

Hyvien etnisten suhteiden edistäminen ja paikallistoimijoiden valmius torjua ennakkoluuloja ja syrjintää

Hyvien etnisten suhteiden edistäminen ja paikallistoimijoiden valmius torjua ennakkoluuloja ja syrjintää Hyvien etnisten suhteiden edistäminen ja paikallistoimijoiden valmius torjua ennakkoluuloja ja syrjintää Ylitarkastaja Peter Kariuki, Etnisten suhteiden neuvottelukunnan pääsihteeri JOS PUHUN EPÄSELVÄSTI,

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen

Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Reilun Pelin työkalupakki: Pelisääntöjen laatiminen Tavoitteet Tämä diaesitys ohjaa työpaikkaa luomaan työpaikalle yhteiset pelisäännöt eli yhteiset toimintatavat. Yhteiset toimintatavat parantavat yhteishenkeä

Lisätiedot

Yhdenvertaisuussuunnitelma

Yhdenvertaisuussuunnitelma LAPIN PELASTUSLAITOS Lapland Rescue Department Työsuojeluorganisaatio Yhdenvertaisuussuunnitelma Laatiminen: 19.12.2016/ Työsuojeluorganisaatio Käsittelyt: 23.1.2017/ YT-toimikunta Pelastuslautakunta 3.3.2017

Lisätiedot

MUSTASAAREN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA

MUSTASAAREN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA MUSTASAAREN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA Tasa-arvolain 1.6.2005 voimaan tullut uudistus velvoittaa kaikkia vähintään 30 työntekijää työllistäviä työpaikkoja laatimaan tasa-arvosuunnitelman. Mustasaaren

Lisätiedot

1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus

1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus Sisällysluettelo 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus... 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä lainsäädäntö... 4 2.1 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986)

Lisätiedot

3. Tapauksen on liityttävä johonkin laissa määriteltyyn kuuteen syrjinnän muotoon (esimerkiksi välittömästä syrjinnästä tai häirinnästä).

3. Tapauksen on liityttävä johonkin laissa määriteltyyn kuuteen syrjinnän muotoon (esimerkiksi välittömästä syrjinnästä tai häirinnästä). Syrjintäasiamies DO Syrjintäasiamies (Diskrimineringsombudsmannen, DO) on viranomainen, joka toimii syrjinnän estämiseksi yhteiskunnassa. Työskentelemme Ruotsin valtiopäivien ja hallituksen toimeksiannosta.

Lisätiedot

KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA

KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA KAUHAJOEN LUKION TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUS- SUUNNITELMA 2016 2019 Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 5 a :n mukaan (609/1986, muutettu lailla 1329/2014) koulutuksen järjestäjä vastaa

Lisätiedot

Alkuvaiheen palvelut Alkuvaiheen palveluihin kuuluvat perustieto, ohjaus ja neuvonta, alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma.

Alkuvaiheen palvelut Alkuvaiheen palveluihin kuuluvat perustieto, ohjaus ja neuvonta, alkukartoitus ja kotoutumissuunnitelma. Keskeiset käsitteet Alkukartoitus Työttömille työnhakijoille, toimeentulotuen saajille ja sitä pyytäville tehtävä kartoitus, jossa arvioidaan alustavasti työllistymis-, opiskelu- ja muut kotoutumisvalmiudet.

Lisätiedot

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi.

Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Turvallisex! Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Koskemattomuus puheeksi. Kysymys: Kuka voi olla sellainen henkilö, joka täyttää seksuaalinen kaltoinkohtelijan määritelmän? Kysymys: Kenen vastuulla seksuaalinen kaltoinkohtelu on? Kuka vaan. Naapuri, sukulainen, tuttu, tuntematon,

Lisätiedot

JOHDATUS IHMISOIKEUSAJATTELUUN KURSSI OSIO 4: SYRJINTÄ JA YHDENVERTAISUUS

JOHDATUS IHMISOIKEUSAJATTELUUN KURSSI OSIO 4: SYRJINTÄ JA YHDENVERTAISUUS JOHDATUS IHMISOIKEUSAJATTELUUN KURSSI OSIO 4: SYRJINTÄ JA YHDENVERTAISUUS Kuvitus: Miina Pohjolainen Tämän osion sisältö Yhdenvertaisuuden edistäminen Syrjinnän eri muodot ja perusteet Syrjinnän ehkäisyyn

Lisätiedot

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys

Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tietokilpailu 3 Seksuaalirikoksen tunnistaminen ja avun hakemisen tärkeys Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä seksuaalirikoksiin ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää pienryhmissä

Lisätiedot

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo

Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistäminen edellyttää aktiivista toimintaa ja toisten ihmisten huomiointia toiminnassa, erityisesti vähemmistöryhmien. Tämän verkkokurssin

Lisätiedot

Keravan Opiston TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

Keravan Opiston TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Keravan Opiston TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Päivitetty 14.12.2018 1 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Taustaa 4 2. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelman yhdistäminen 4 3. Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotilanteen

Lisätiedot

Moninaisuus avain ikääntyneiden hoidon laadun kehittämiseen

Moninaisuus avain ikääntyneiden hoidon laadun kehittämiseen Moninaisuus avain ikääntyneiden hoidon laadun kehittämiseen ARVOKAS VANHUUS:MONINAISUUS NÄKYVÄKSI SEMINAARI 5.11.201, HELSINKI KÄÄNNÖS PUHEEVUOROSTA FRÉDÉRIC LAUSCHER, DIRECTOR OF THE BOARD ASSOCIATION

Lisätiedot

Eva Rönkkö Eläkeläiset ry

Eva Rönkkö Eläkeläiset ry Eva Rönkkö Eläkeläiset ry 16.3.2017 Sosiaalinen esteettömyys mitä se on? Esteettömyys yhdenvertaiset toimintamahdollisuudet Sosiaalinen esteettömyys merkitsee sellaista ilmapiiriä ja toimintaympäristöä,

Lisätiedot

Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki

Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki Laki naisten ja miesten välisestä tasa- arvosta ( Tasa- arvolaki ) ja Yhdenvertaisuuslaki Luottamusmieskurssi A evankelis- luterilaisen kirkon luottamusmiehille Perustuslain 6 (2 ja 4 mom.) Ketään ei saa

Lisätiedot

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä

LASTEN OIKEUDET. Setan Transtukipiste. Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä LASTEN OIKEUDET Setan Transtukipiste Oikeudesta olla prinssi tai prinsessa tai miettiä vielä >> SUKUPUOLEN MONINAISUUS ON JOIDENKIN LASTEN OMINAISUUS Joskus lapsi haluaa olla välillä poika ja välillä tyttö.

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ?

YHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ? YHDENVERTAISUUSLAKI MITÄ KÄYTÄNNÖSSÄ? Vammaisten henkilöiden oikeudet ja yhdenvertaisuus 2.2.2017 Oulu Pamela Sarasmo Ylitarkastaja, YVV-toimisto 2 VALTUUTETUN TEHTÄVÄ Valtuutettu edistää yhdenvertaisuutta

Lisätiedot

Sukupuolten tasa-arvon edistäminen

Sukupuolten tasa-arvon edistäminen Sukupuolten tasa-arvon edistäminen Mitä on suvaaminen?, ylitarkastaja Tasa-arvoyksikkö 1 Esityksen rakenne Tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki Peruskäsitteitä Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta

Lisätiedot

Valtakunnalllinen etno + 7 alueellista etnoa = 300 jäsentä

Valtakunnalllinen etno + 7 alueellista etnoa = 300 jäsentä Etnisten suhteiden neuvottelukunta * Keitä me olemme? Valtakunnalllinen etno + 7 alueellista etnoa = 300 jäsentä - verkosto - jäsenten tuoma laaja asiantuntemus - jäsenten laajat verkostot - mukana keskeiset

Lisätiedot

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna

Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna 1 Amartya Sen Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tervon yhtenäiskoulu Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Tervon yhtenäiskoulu Sisällys 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman laadintavelvoite... 2 2. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tavoite...

Lisätiedot

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen?

Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tietokilpailu 5 Väkivallasta perheessä saa puhua Mitä tarkoittaa avun saaminen? Tähän tietokilpailuun on kerätty kysymyksiä väkivallasta perheessä ja rikosprosessiin liittyen. Tietokilpailun voi pitää

Lisätiedot

Kriisitilanteen eettiset periaatteet

Kriisitilanteen eettiset periaatteet Kriisitilanteen eettiset periaatteet Kristiina Kumpula pääsihteeri Kirkot kriisien kohtajana Kriisien auttajat auttavat eriarvoisesti Köyhyys ja eriarvoisuus heikentävät ihmisten mahdollisuutta selviytyä

Lisätiedot

identiteetti, ennakkoluulot, syrjintä, vihapuhe...

identiteetti, ennakkoluulot, syrjintä, vihapuhe... identiteetti, ennakkoluulot, syrjintä, vihapuhe... hanna.niittymaki@rauhankasvatus.fi Ohjeita aloitukseen Oppitunneilla tai työpajoissa, joissa käsitellään identiteettin ja syrjintään liittyviä kysymyksiä

Lisätiedot

Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Johdanto Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta velvoittaa oppilaitoksia laatimaan tasa-arvosuunnitelman. Yhdenvertaisuuslaki edellyttää,

Lisätiedot

Esikoulu ja koulu Hässleholmin kunnassa

Esikoulu ja koulu Hässleholmin kunnassa Esikoulu ja koulu Hässleholmin kunnassa Lapsi- ja kouluasioiden hallinto vastaa esikoulusta, pedagogisesta hoidosta, vapaa-ajankodista, peruskoulusta, lukiosta, erityiskoulusta ja kulttuurikoulusta. Kun

Lisätiedot

O Diakon yhdenvertaisuusopas

O Diakon yhdenvertaisuusopas O Diakon yhdenvertaisuusopas SISÄLLYS SISÄLLYS... 2 1 JOHDANTO... 3 2 ELÄMÄNKATSOMUS, VAKAUMUS JA MIELIPIDE... 4 3 ETNINEN TAUSTA, KANSALLISUUS JA KIELI... 5 4 IKÄ JA ELÄMÄNTILANNE... 6 5 SEKSUAALISUUS

Lisätiedot

Apollon Yhteiskoulun toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Hyväksytty Apollon Yhteiskoulun johtokunnassa 20.9.

Apollon Yhteiskoulun toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Hyväksytty Apollon Yhteiskoulun johtokunnassa 20.9. 1 Apollon Yhteiskoulun toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2016 Hyväksytty Apollon Yhteiskoulun johtokunnassa 20.9.2016 2 Sisällys 1. Tasa-arvon käsite ja tasa-arvolaki 2. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

Vantaan kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman uudistaminen

Vantaan kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman uudistaminen Vantaan kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman uudistaminen 2015-16 Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.12.2015 Meija Tuominen, asukaspalvelut Sinikka Mustakallio, WoM Oy Tasa-arvo?

Lisätiedot

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Vuosille 2017-18 1 KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tasa-arvolaki koulussa 3. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI

OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI 2 (4) SISÄLTÖ sivu 1. Yleistä 1 2. Työpaikkahäirintä 1 2.1 Häirinnän ja työpaikkakohtelun ilmenemismuotoja 1

Lisätiedot

Tanssiurheiluseura Botafogo ry:n tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Tanssiurheiluseura Botafogo ry:n tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Tanssiurheiluseura Botafogo ry Johtokunta hyväksynyt 2.2.2017. Tanssiurheiluseura Botafogo ry:n tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 1. Taustaa... 1 1. Tasa-arvo ja yhdenvertaisuussuunnitelman tavoitteet...

Lisätiedot

EDUSKUNNAN VASTAUS 332/2010 vp. Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta

EDUSKUNNAN VASTAUS 332/2010 vp. Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta EDUSKUNNAN VASTAUS 332/2010 vp Hallituksen esitys Euroopan neuvoston tietoverkkorikollisuutta koskevan yleissopimuksen lisäpöytäkirjan, joka koskee tietojärjestelmien välityksellä tehtyjen luonteeltaan

Lisätiedot

SISÄLLYS I KOMMENTAARI 1 JOHDANTO 15

SISÄLLYS I KOMMENTAARI 1 JOHDANTO 15 7 I KOMMENTAARI 1 JOHDANTO 15 2 VIHAPUHE SUOMEN RIKOSOIKEUDESSA 19 2.1 Vihapuheen sääntelyn perusta 19 2.2 Vihapuheen määritelmä 21 2.3 Rangaistava vihapuhe 23 2.4 Vihapuhe ja sananvapaus 24 2.4.1 Sananvapaus

Lisätiedot

Asiallinen käytös sallittu. Työympäristöseminaari

Asiallinen käytös sallittu. Työympäristöseminaari Asiallinen käytös sallittu Työympäristöseminaari 28.5.2019 1 Häirintä ja epäasiallinen kohtelu työturvallisuuslaissa Työntekijän pitää välttää sellaista epäasiallista kohtelua ja häirintää, joka voi aiheuttaa

Lisätiedot

Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti

Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti Sukupuolen ilmaisu ja sukupuoli-identiteetti Tapio Bergholm, erikoistutkija, SAK Tasa arvolain laajennus HE 19/2014 sivu 1 Sukupuoleen perustuvan syrjinnän kiellot laajennettaisiin koskemaan myös sukupuoli

Lisätiedot

Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön

Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön Lapsen oikeudet säädösvalmistelusta käytäntöön 10.9.2018 1 Yhdenvertaisuuden huomioiminen Anssi Pirttijärvi 6.9.2018 10.9.2018 2 Perustuslaki 6 Yhdenvertaisuus Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Lisätiedot

Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä

Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Lopen kunnan suunnitelma oppilaan suojaamiseksi väkivallalta, kiusaamiselta ja häirinnältä Sivistyslautakunta 17.5.2018 ( 68 ) Sisällys 1. Kiusaaminen ja häirintä... 3 2. Ennaltaehkäisevä työ oppilaiden

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA LEMPÄÄLÄN KUNNAN ESI- JA PERUSOPETUKSEN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2016-2019 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma ja sen tarkoitus 2. Tasa-arvoinen ja yhdenvertainen koulu

Lisätiedot

VAMMAISTEN HENKILÖIDEN SYRJINTÄ YHDENVERTAISUUSLAKI APUUN

VAMMAISTEN HENKILÖIDEN SYRJINTÄ YHDENVERTAISUUSLAKI APUUN VAMMAISTEN HENKILÖIDEN SYRJINTÄ YHDENVERTAISUUSLAKI APUUN Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä Kehitysvammaisten Tukiliiton liittokokous 19.5.2017 24/05/ 2 Valtuutettu edistää yhdenvertaisuutta ja puuttuu

Lisätiedot

Kuinka tunnistaa syrjintä?

Kuinka tunnistaa syrjintä? Kuinka tunnistaa syrjintä? Pirkko Mahlamäki Pääsihteeri, Vammaisfoorumi ry Uutta lainsäädäntöä Nykytilanne Uudistettu yhdenvertaisuuslaki voimaan 1.1.2015 Käytäntöjä YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia

Lisätiedot

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla. Panu Artemjeff Erityisasiantuntija

Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla. Panu Artemjeff Erityisasiantuntija Tosiasiallinen yhdenvertaisuus ja sen edistäminen sosiaalialalla Panu Artemjeff Erityisasiantuntija Amartya Sen:in haaste Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan oikeudenmukaisesti ja

Lisätiedot

Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014

Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014 Mitä velvoitteita syrjinnän kielto ja tasapuolisen kohtelun vaatimus asettavat työnantajalle? MaRan Marraspäivä 19.11.2014 MaRa-koulutuspalvelut Suvi Lahti-Leeve Syrjintäkielto ja tasapuolinen kohtelu

Lisätiedot

YHDENVERTAISUUS JA TASA-ARVO ETSIVÄSSÄ NUORISOTYÖSSÄ. Lotte Heikkinen Nuorisotyön koordinaattori Seta ry

YHDENVERTAISUUS JA TASA-ARVO ETSIVÄSSÄ NUORISOTYÖSSÄ. Lotte Heikkinen Nuorisotyön koordinaattori Seta ry YHDENVERTAISUUS JA TASA-ARVO ETSIVÄSSÄ NUORISOTYÖSSÄ Lotte Heikkinen Nuorisotyön koordinaattori Seta ry 27.4.2016 Seta Valtakunnallinen ihmisoikeus- ja sosiaalialanjärjestö Perustettu vuonna 1974 24 jäsenjärjestöä

Lisätiedot

Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta?

Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Miksi oppilaitoksen tulee edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta? Mitä on se suunnitelmallinen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävä työ, jota oppilaitosten odotetaan tekevän? Miko Lempinen, ylitarkastaja

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Puumalan yhtenäiskoulu Hyvinvointilautakunta 20.3.2017 19 LIITE NRO 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2017-2019 Puumalan yhtenäiskoulu Sisällys 1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma... 3 1.1 Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman

Lisätiedot

SYRJINNÄN UHRIN OIKEUSTURVA. Milla Aaltonen

SYRJINNÄN UHRIN OIKEUSTURVA. Milla Aaltonen SYRJINNÄN UHRIN OIKEUSTURVA Milla Aaltonen Riiteleminen on pienelle ihmiselle raskasta tutkittua tietoa oikeusturvasta Rakenne: yleinen osa, empiirinen osa, kommentaari ja suositukset Empiirisen osan tarkoituksena

Lisätiedot

LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA

LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA LIITE 7 LAITILAN LUKION OPETUSSUUNNITELMA LAITILAN LUKION TOIMINNALLINEN TASA- ARVOSUUNNITELMA JA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISSUUNNITELMA 2016-2018 Laadittu 26112015/mnh Hyväksytty 18042016 sivistyslautakunta

Lisätiedot

Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla. Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola

Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla. Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola Ilmoitusvelvollisuudet miten toimia Pirkanmaalla Pirkanmaan poliisilaitos Rikoskomisario Pasi Nieminen 4.12.2013 Sampola Toimintaympäristö 1.1.2014 Pirkanmaan ja Keski-Suomen poliisilaitoksista Sisä-Suomen

Lisätiedot

Ihmisoikeusnäkökulma sukupuolten väliseen tasaarvoon ja yhdenvertaisuuteen

Ihmisoikeusnäkökulma sukupuolten väliseen tasaarvoon ja yhdenvertaisuuteen Itä-Suomen yliopisto tasa-arvopäivät 17.4.2012 Kristiina Kouros pääsihteeri, Ihmisoikeusliitto Ihmisoikeusnäkökulma sukupuolten väliseen tasaarvoon ja yhdenvertaisuuteen LÄHESTYMISTAVAT IHMISOIKEUKSIIN

Lisätiedot

Mitä on sukupuolivaikutusten arviointi ja miten sitä tehdään? Helsingin kaupunki 27.11.2013 Sinikka Mustakallio WoM Oy www.wom.fi

Mitä on sukupuolivaikutusten arviointi ja miten sitä tehdään? Helsingin kaupunki 27.11.2013 Sinikka Mustakallio WoM Oy www.wom.fi Mitä on sukupuolivaikutusten arviointi ja miten sitä tehdään? Helsingin kaupunki 27.11.2013 Sinikka Mustakallio WoM Oy www.wom.fi Tasa-arvon edistämisen kohteet 1. Henkilöstöpoliittinen tasa-arvo kohteena

Lisätiedot

Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely Kajaanin kaupungin työpaikoilla

Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely Kajaanin kaupungin työpaikoilla Epäasiallisen kohtelun ehkäisy ja käsittely Kajaanin kaupungin työpaikoilla Luonnos Opas pohjautuu työsuojeluhallinnon julkaisuun työsuojeluoppaita ja ohjeita 42 EPÄASIALLINEN KOHTELU 1 Mikä ei ole epäasiallista

Lisätiedot

Turvallisesti netissä

Turvallisesti netissä Turvallisesti netissä Reilun somen säännöt: 1. Erottele tieto ja mielipide. Esitä tietona vain sellaista, mikä on totta. Erota oma pohdintasi, kantasi ja arvelusi tiedosta. 2. Perustele väitteesi. Tuo

Lisätiedot

HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 1 ( 7 ) HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017 2021 Yhteistyöryhmä 17.11.2016 14 Kunnanhallitus 28.11.2016 214 Valtuusto 12.12.2016 51 liite nro 4 Päivitetty, yhteistyöryhmä 26.2.2018

Lisätiedot

VANHUSTEN ARKI - selvitäänkö ilman etiikkaa?

VANHUSTEN ARKI - selvitäänkö ilman etiikkaa? Vanhusasiaa! Seminaari Jyväskylän yliopisto 4.2.2010 VANHUSTEN ARKI - selvitäänkö ilman etiikkaa? Jyrki Jyrkämä Sosiaaligerontologia, sosiologia Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos Jyväskylän yliopisto

Lisätiedot

HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA

HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA HENKILÖSTÖN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA 2017 2021 Yhteistyöryhmä 17.11.2016 14 Kunnanhallitus 28.11.2016 214 Valtuusto 12.12.2016 51 liite nro 4 1 1. Johdanto Sonkajärven kunnan henkilöstöpolitiikassa

Lisätiedot

Vammaisten ihmisten ihmisoikeudet

Vammaisten ihmisten ihmisoikeudet Vammaisten ihmisten ihmisoikeudet Vammaispalvelujen järjestäminen ja hankinta koulutus 6.3.2019, THL, Helsinki Henrik Gustafsson, lakimies, ry 1 YK:n vammaissopimuksen merkitys YK:n vammaissopimus ratifioitiin

Lisätiedot

1. Lainsäädäntö ja ylioppilaskunnan yhdenvertaisuustyö Yhdenvertaisuuden edistämisen toimialueet 4

1. Lainsäädäntö ja ylioppilaskunnan yhdenvertaisuustyö Yhdenvertaisuuden edistämisen toimialueet 4 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntö ja ylioppilaskunnan yhdenvertaisuustyö 3 2. Yhdenvertaisuuden edistämisen toimialueet 4 2.1. Alkuperä, etnisyys, kansalaisuus & kieli 4 2.2. Uskonto, elämänkatsomus ja

Lisätiedot

Työnhakuun liittyvää juridiikkaa/ käsiteltävät asiat

Työnhakuun liittyvää juridiikkaa/ käsiteltävät asiat Työnhakuun liittyvää juridiikkaa/ käsiteltävät asiat Sopimusoikeudelliset periaatteet ja oikeustoimilaki Työnhakijatietojen käsittely Syrjinnän kielto Henkilö- ja soveltuvuusarviointitestaus työhönotossa

Lisätiedot

Kohti yhdenvertaista kuntaa

Kohti yhdenvertaista kuntaa Onnistuva Suomi tehdään lähellä Det framgångsrika Finland skapas lokalt Kohti yhdenvertaista kuntaa Kuntamarkkinat 12.9.2018 Sinikka Mikola, Kuntaliitto Suomessa on 311 kuntaa Kunnilla on voimakas itsehallinto,

Lisätiedot

#EmmeVaikene Mitä on vihapuhe ja miten se liittyy sukupuoleen?

#EmmeVaikene Mitä on vihapuhe ja miten se liittyy sukupuoleen? #EmmeVaikene Mitä on vihapuhe ja miten se liittyy sukupuoleen? Mitä on vihapuhe? Vihapuhe on sellaisia sanoja, ilmaisuja tai kuvia, jotka levittävät tai lietsovat vihaa yksilöä tai ihmisryhmää kohtaan.

Lisätiedot

Hei, mulla ois yksi juttu. LAPSEN VÄKIVALTAKOKEMUKSEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN KOULUSSA Outi Abrahamsson, perhepsykoterapeutti

Hei, mulla ois yksi juttu. LAPSEN VÄKIVALTAKOKEMUKSEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN KOULUSSA Outi Abrahamsson, perhepsykoterapeutti Hei, mulla ois yksi juttu LAPSEN VÄKIVALTAKOKEMUKSEN VARHAINEN TUNNISTAMINEN KOULUSSA Outi Abrahamsson, perhepsykoterapeutti Hei, mul ois yks juttu! -lapsen väkivaltakokemuksen varhainen tunnistaminen

Lisätiedot

Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018

Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018 Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018 Vastanneita yhteensä 27 Ikäsi Kyselyn osallistuneita oli kaikissa ikäluokissa. 35% 30% 30,00% 25% 22,00% 20% 15% 10% 15,00% 11,00% 11,00% 11,00% 5% 0% -20

Lisätiedot

Against hate -hankkeen tavoitteena on viharikosten ja vihapuheen vastaisen työn kehittäminen.

Against hate -hankkeen tavoitteena on viharikosten ja vihapuheen vastaisen työn kehittäminen. Viharikosraportoinnin nykytilanne ja seurannan haasteita Oikeusministeriö 2018 Tekijä: Milla Aaltonen Tämä julkaisu on tuotettu osana AGAINST HATE -hanketta, joka on saanut rahoitusta Euroopan Unionin

Lisätiedot

Erilaisuus pelastustoimessa- Entä jos jäänkin yhteisön ulkopuolelle? Pekka Vänskä Uudenmaan pelastusliitto

Erilaisuus pelastustoimessa- Entä jos jäänkin yhteisön ulkopuolelle? Pekka Vänskä Uudenmaan pelastusliitto Erilaisuus pelastustoimessa- Entä jos jäänkin yhteisön ulkopuolelle? Pekka Vänskä Uudenmaan pelastusliitto Jäävuoriteoria Henkinen väkivalta, työssä kiusaaminen ja työsyrjintä Henkinen väkivalta on pitkään

Lisätiedot

Lahden Rudolf Steiner -koulun perusopetuksen tasaarvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat

Lahden Rudolf Steiner -koulun perusopetuksen tasaarvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat Lahden Rudolf Steiner -koulun perusopetuksen tasaarvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat Tasa-arvo Johdanto Lahden steinerkoulun perusasteen toiminnallinen tasa-arvosuunnitelma perustuu lakiin naisten ja

Lisätiedot

värejä harmaaseen arkeen! Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet työelämässä

värejä harmaaseen arkeen! Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet työelämässä värejä harmaaseen arkeen! Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet työelämässä Voinko olla oma itseni työssä? Sukupuoli ja seksuaalisuus halutaan yleensä sulkea työpaikan ovien ulkopuolelle. Sinänsä

Lisätiedot