Espoon kaupunki Pöytäkirja 62
|
|
- Pentti Hakala
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sivu 1 / / / Nuorisopalveluiden sopimuspohjainen avustus vuodelle 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Carina Granholm, puh Nina Grönmark, puh etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Ovo. nuorisotoimenjohtaja Sampo Suihko päättää 1 että nuorisopalveluiden avustusmäärärahat jaetaan seuraavasti, sopimuspohjaiseen avustukseen , yleisavustukseen ja kohdeavustukseen päättää solmia sopimuksen Espoon 4H-yhdistys ry: n kanssa (liite 1.) 3 myöntää sopimuspohjaista avustusta kahdeksalle espoolaiselle aluenuorisojärjestölle liitteen mukaisesti, mikäli yhdistyksillä on voimassa oleva sopimus. Avustusta myönnetään yhteensä euroa, josta euroa on erityiskohdeavustusta. 4 Erityskohdeavustusta myönnettäessä aluenuorisojärjestön on pystyttävä antamaan selvitys toteutuneesta tapahtumasta toimintakertomuksessaan ja tilinpäätöksessään osoittamaan tämän kohteen kustannukset. Erityiskohdeavustusta saavan aluenuorisojärjestön paikallisyhdistykset eivät voi hakea kohdeavustusta saman kohteen järjestämiskuluihin tai toimintoihin, mihin aluenuorisojärjestö on jo saanut tukea. 5 olla myöntämättä erityiskohdeavustusta Espoon Partiotuki ry:lle hankkeelle, jonka tarkoituksena on uusien lasten toimintaryhmien perustaminen olemassa oleviin partiolippukuntiin, sekä uusien partiolippukuntien perustaminen. Tätä hanketta ei ole huomioitu Espoon Partiotuki ry:n ensi vuoden toimintasuunnitelmassa eikä talousarviossa. Lautakunta toteaa, että uudet partiolippukunnat voivat hakea kohdeavustusta uuden toiminnan käynnistämiskuluihin. edellyttää, että aluenuorisojärjestöt toimivat voimassa olevan avustusohjeen sekä voimassa olevan sopimuksen
2 Sivu 2 / 2 mukaisesti. Vuosittaisesta avustuksesta maksetaan puolet ja loput mennessä Käsittely Nuorisotoimenjohtajan estyneenä ollessa esittelijän toimi talous- ja hallintojohtaja Pirjo Mutanen. Sollasvaara teki seuraavan lisäysehdotuksen: Esitän, että sopimusavustuksia supistetaan korkeintaan 5 % /järjestö, toiminnan jatkamisen turvaamiseksi. Ehdotetut sopimusavustusten pienentämiset vaarantavat järjestöjen pitkäjänteisen toiminnan Espoossa. Puheenjohtaja teki Lappalaisen ja Aarrekiven kannattamana seuraavan lisäysehdotuksen: 6. toteaa, että nuorisopalveluiden avustusmäärärahoja on nostettu viimeksi vuonna Lautakunta toivoo, että kaupungin tulevissa budjeteissa pyritään nostamaan avustusmäärärahoja. Keskustelun päätyttyä puheenjohtaja totesi, että on tehty kaksi lisäysehdotusta. Sollasvaaran lisäysehdotus raukeaa kannattamattomana. Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko puheenjohtajan lisäysehdotus hyväksyä yksimielisesti. Koska sitä ei vastustettu, puheenjohtaja totesi liikunta- ja nuorisolautakunnan yksimielisesti hyväksyneen sen. Sollasvaara jätti eriävän mielipiteensä: Esitän eriävän mielipiteen vedoten siihen, että sopimuspohjaisten avustusten pudotukset ovat liian suuria ja täten vaarantavat järjestöjen perustehtävää. Sopimuspohjaista avustusta saavien järjestöjen tekemää ennaltaehkäisevää työtä sekä järjestöjen tarjoamaa matalankynnyksen edullista harrastustoimintaa ei pystytä korvaamaan. Päätös päätti 1 että nuorisopalveluiden avustusmäärärahat jaetaan seuraavasti, sopimuspohjaiseen avustukseen , yleisavustukseen ja kohdeavustukseen päätti solmia sopimuksen Espoon 4H-yhdistys ry: n kanssa (liite 1.) 3 myönsi sopimuspohjaista avustusta kahdeksalle espoolaiselle aluenuorisojärjestölle liitteen mukaisesti, mikäli yhdistyksillä on voimassa oleva sopimus. Avustusta myönnetään yhteensä euroa, josta euroa on erityiskohdeavustusta. 4
3 Sivu 3 / 3 Erityskohdeavustusta myönnettäessä aluenuorisojärjestön on pystyttävä antamaan selvitys toteutuneesta tapahtumasta toimintakertomuksessaan ja tilinpäätöksessään osoittamaan tämän kohteen kustannukset. Erityiskohdeavustusta saavan aluenuorisojärjestön paikallisyhdistykset eivät voi hakea kohdeavustusta saman kohteen järjestämiskuluihin tai toimintoihin, mihin aluenuorisojärjestö on jo saanut tukea. 5 olla myöntämättä erityiskohdeavustusta Espoon Partiotuki ry:lle hankkeelle, jonka tarkoituksena on uusien lasten toimintaryhmien perustaminen olemassa oleviin partiolippukuntiin, sekä uusien partiolippukuntien perustaminen. Tätä hanketta ei ole huomioitu Espoon Partiotuki ry:n ensi vuoden toimintasuunnitelmassa eikä talousarviossa. Lautakunta totesi, että uudet partiolippukunnat voivat hakea kohdeavustusta uuden toiminnan käynnistämiskuluihin. 6 totesi, että nuorisopalveluiden avustusmäärärahoja on nostettu viimeksi vuonna Lautakunta toivoo, että kaupungin tulevissa budjeteissa pyritään nostamaan avustusmäärärahoja. Sollasvaara jätti eriävän mielipiteensä: Esitän eriävän mielipiteen vedoten siihen, että sopimuspohjaisten avustusten pudotukset ovat liian suuria ja täten vaarantavat järjestöjen perustehtävää. Sopimuspohjaista avustusta saavien järjestöjen tekemää ennaltaehkäisevää työtä sekä järjestöjen tarjoamaa matalankynnyksen edullista harrastustoimintaa ei pystytä korvaamaan. Liite Oheismateriaali 3 Sopimuspohjaisen avustuksen sopimus 4 Sopimuspohj. avustus v H liitelomake syksy EBUF hostblankett EKN liitelomake syksy 13 - Kotkat liitelomake syksy 13 - ENY liitelomake syksy EPT liitelomake syksy 13 - Lastenliitto liitelomake syksy 13 - SDPL liitelomake syksy 13 Selostus
4 Sivu 4 / 4 Nuorisolautakunnan voimaan tulleen avustusohjeen mukaan lautakunta päättää vuosittain joulukuussa sopimuspohjaisesta avustuksesta espoolaisille aluenuorisojärjestöille. Aluenuorisojärjestöjen rooli on ensisijaisesti koordinoida ja tukea alaistensa perusyhdistysten, osastojen, jaostojen tai nuorten toimintaryhmien toimintaa ja järjestön toiminnan luonne edellyttää organisoimista. Tukemalla espoolaisten aluenuorisojärjestöjen toimintaa sopimuspohjaisesti lautakunta vahvistaa järjestäytyneen vapaaehtoisen nuorisotoiminnan pitkäjänteisyyttä, sekä nuorisotoiminnan kehittymistä laadullisesti ja määrällisesti. Ensimmäisellä kerralla sopimuspohjaista avustusta haetaan 30.9 mennessä ja mikäli vaadittavat edellytykset täyttyvät nuorisopalvelut ryhtyy neuvottelemaan hakijan kanssa mahdollisesta sopimuksen solmimisesta. Espoon 4H-yhdistys ry. on määräaikaan menneessä jättänyt hakemuksen ja hakijan kanssa on käyty vaadittavat arviointi- ja kehittämisneuvottelut. Neuvottelujen perusteella voidaan todeta, että hakija täyttää sopimuspohjaisen avustuksen ehdot. Järjestön toiminta tuo espoolaisille lapsille ja nuorille lisää monipuolista toimintaa mm. kerhoja, työelämätaitoja edistäviä kursseja ja toimintaa, sekä mahdollisesti kotieläinpihan. Nuorisopalveluilla on voimassa olevat sopimukset seitsemän espoolaisen aluenuorisojärjestön kanssa; Esbobygdens Ungdomsförbund rf (EBUF), Espoon Kokoomusnuoret ry (EKN), Espoon Nuoret Kotkat Aluejärjestö ry, Espoon Nuoret Ympäristönsuojelijat ry (ENY), Espoon Partiotuki ry (EPT), Kansallinen Lastenliitto - Espoon Aluejärjestö ry, Suomen Demokratian Pioneeriliiton Espoon Aluejärjestö ry (SDPL). Sopimusten mukaisesti järjestöjen kanssa on pidetty keväällä ja syksyllä arviointi- ja kehittämisneuvottelut järjestöjen toiminnasta ja taloudesta. Aluenuorisojärjestöjen toiminta on monipuolinen, laadullinen ja kattavasti eri puolella Espoota. Järjestöt toimivat hyvin eri tavalla ja eri toimintamuodoin, näin espoolaisille lapsille ja nuorille taataan monipuolinen harrastus- ja vapaa-ajan toiminta molemmilla kotimaisilla kielillä. Nuoret liikkuvat yli kaupunkirajojen pääkaupunkiseudulla, mikä myös näkyy järjestötoiminnassa siten, että moni järjestö toimii yhteistyössä pääkaupunkiseudun sisarjärjestöjen, piirin tai liiton kanssa. Järjestöjen toiminnan monipuolisuus näkyy myös siinä, että jotkut järjestöt hakevat avustuksia muilta lautakunnilta Espoossa. Yhteistyön merkitys on tärkeää monipuolisen ja laadukkaan toiminnan järjestämisen kannalta. painottaa kuitenkin järjestötoiminnan espoolaisuutta ja tuen kohdentumista espoolaisten lasten ja nuorten aktiivisen kansalaisuuden edistämiseen. Valmistelun lähtökohtana on ollut järjestöjen toimintasuunnitelman ja talousarvion mukainen toiminta vuodelle Toiminnan tulee tukea nuorten alle 29 -vuotiaiden espoolaisten aktiivista kansalaisuutta, sosiaalista vahvistamista ja itsenäisyyden tukemista, huomioon ottaen
5 Sivu 5 / 5 avustusohjeen asettamaa pääpainoa alle 18 -vuotiaiden nuorten toiminnallisuuteen, sekä varhaisnuoriin kohdistuvan toiminnan osuuteen. Valmistelussa on myös huomioitu järjestöjen taloudellinen tilanne ja avustuksen tarve. Lisäksi valmistelussa on huomioitu Espoon kaupunginvaltuuston hyväksymä Espoo-tarina, poikkihallinnolliset kehitysohjelmat ja sivistystoimen valtuustokauden tavoitteet. Espoo-tarina suuntaa kaupungin toimintaa entistä paremmin ja selkeämmin yhteisten tavoitteiden mukaisesti. Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa. Lisäksi Nuorten elinvoimaisuus poikkihallinnollisen ohjelman yhtenä hyötytavoitteena on turvata kaikille espoolaisille nuorille mielekäs vapaa-ajantoiminta sosioekonomisista tai muista lähtökohdistaan huolimatta. Tukemalla espoolaisia aluenuorisojärjestöjä mahdollistetaan Espoo-tarinan tavoitteiden toteutumista. Tiedoksi - Aluenuorisojärjestöt - Hannele Kallionalusta, Talousyksikkö
6 Sivu 6 / 6
4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7
0 SISÄLTÖ: 1. YLEISTÄ 1 1A. Avustusmuodot 1 2. KAIKKIA AVUSTUSMUOTOJA KOSKEVAT EHDOT 1 2A. Myöntämisen edellytykset 1 2B. Myöntämisessä otetaan huomioon 2 2C. Avustettavien yhteisöjen määritelmät 2 2D.
Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4 krs, Espoo
Espoon kaupunki Pöytäkirja 12.12.2013 Sivu 1 / 38 Kokoustiedot Aika 12.12.2013 torstai klo 17:35-19:00 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Asemakuja 2 C, 4 krs, 02770 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet
Liikunta- ja nuorisolautakunta Sivu 1 / 24. Kokoustiedot. Aika torstai klo 18:30-20:50 tauko klo
Espoon kaupunki Pöytäkirja 15.12.2016 Sivu 1 / 24 Kokoustiedot Aika 15.12.2016 torstai klo 18:30-20:50 tauko klo 19.23-19.30 Paikka KH:n kokoushuone, Asemakuja 2, 4. kerros, 02770 Espoo Saapuvilla olleet
Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 27.02.2017 Sivu 1 / 1 607/2017 00.01.02.02 Kaupunginhallitus 41 13.2.2017 23 Valtuustokauden 2013-2017 poikkihallinnollisten kehitysohjelmien päättyminen ja valtuustokauden 2017-2021 poikkihallinnollisten
NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE
NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen
Lautakuntien kokoushuone, Kamreerintie 3 B, 12. krs, Espoo
Espoon kaupunki Pöytäkirja 10.12.2015 Sivu 1 / 23 Kokoustiedot Aika 10.12.2015 torstai klo 17:35-19:15 Paikka Lautakuntien kokoushuone, Kamreerintie 3 B, 12. krs, 02770 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kepo/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 69 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2013 määrärahasta HEL 2012-017426 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille
NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET
Espoon kaupunki Nuorisolautakunta 14.12.2011 Voimassa 1.1.2012 alkaen NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSET 1 SISÄLTÖ: 1. YLEISTÄ 2 1A. Avustusmuodot 2 2. KAIKKIA AVUSTUSMUOTOJA KOSKEVAT EHDOT 2 2A. Myöntämisen
Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita.
VIHDIN KUNTA Nuorisolautakunta 15.1.2003 4 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKA NUORISOPALVELUT NUORISOYHDISTYSTEN JA VAPAIDEN NUORTEN TOIMINTARYHMIEN VUOSIAVUSTUKSET 1. AVUSTUKSEEN OIKEUTETUT: Paikalliset nuorisoyhdistykset:
Espoon kaupunki Pöytäkirja 78. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 12.04.2017 Sivu 1 / 1 1067/2017 00.01.02.02 Kaupunkisuunnittelulautakunta 75 28.3.2017 78 Kaupunkisuunnittelulautakunnan evästykset Espoo-tarinan päivitykseen, pöydälle 28.3.2017
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,
Espoon kaupunki Rinnakkaispäätös Sivu 1. Nuorisolautakunta 26.10.2010 3 3 13 4174 / 522 / 2010
Espoon kaupunki Rinnakkaispäätös Sivu 1 Nuorisolautakunta 08.12.2010 Nuorisolautakunta 26.10.2010 3 3 13 4174 / 522 / 2010 Nuorisolautakunnan lausunto leirikeskusten tarpeesta ja kunnosta (palautettu 26.10.2010)
2. ROVANIEMEN KAUPUNGIN AVUSTUKSET PAIKALLISTEN NUORISOJÄRJESTÖJEN JA MUUN NUORISOTOIMINNAN TUKEMISEEN
1. YLEISET MÄÄRÄYKSET Nuorisolain (2006) 1 2 :n tavoitteena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten
KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE
0 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Nuorisolautakunta KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE Nuorisolautakunnan 23.6.1999 31 vahvistama, päivitetty 16.2.2006 14 1 1. JOHDANTO... 2 2. NUORISOTOIMINTA, JOTA NUORISOLAUTAKUNTA
Kulttuurilautakunnan päätös
IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten
Espoon kaupunki Pöytäkirja 249. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 02.09.2013 Sivu 1 / 1 3726/00.01.02/2013 249 Poikkihallinnollisten kehitysohjelmien ohjelmakuvausten hyväksyminen Valmistelijat / lisätiedot: Päivi Hoverfält, puh. (09) 816 84862 Jorma
UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019
1 (7) UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019 Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta hyväksynyt 27.2.2018. Ohje voimassa 15.3.2018 alkaen 2 (7) Sisällysluettelo 1. Yleistietoa
OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.
1 OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.fi/nuoriso 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä avustuksista 2. Mihin tarkoituksiin
Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/
Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 4 Vuoden 2016 toiminta-avustusten käyttö HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää 1. antaa Helsingin Erä-Leijonat ry:lle mahdollisuuden toimittaa
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (6) 68 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2012 määrärahasta HEL 2012-000007 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 (5) 33 Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja n avustukset vuodelle 2019 HEL 2019-000706 T 02 05 01 00 Päätös Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja päätti
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (6) 43 Vuoden 2016 toiminta-avustusten käyttö HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. antaa Helsingin Erä-Leijonat ry:lle mahdollisuuden toimittaa selvitys
ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET
LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Nuorisolautakunta Kepo/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (8) 66 Palkkausavustusten jakaminen vuoden 2012 määrärahoista HEL 2011-010693 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää palkkausavustusta liitteen mukaisesti
Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi
09.06.2015 Sivu 1 / 1 2688/02.05.01/2015 63 Espoon sosiaali- ja terveystoimen avustusperiaatteet vuodelle 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Espoon kaupunki Pöytäkirja 198. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 14.11.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 198 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta julkisella liikenteellä
MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE
MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan kunnan yhtenä tehtävänä on tukea nuorisojärjestöjä ja nuorten toimintaryhmiä. Laki edellyttää myös kuntia toimimaan yhteistyössä nuorisojärjestöjen
Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu Järvenpää
Lasten ja nuorten palvelualue/nuorisotyö Hallintokatu 2 04400 Järvenpää 09.03.2016 VUODEN 2016 NUORISOAVUSTUSTEN HAKEMINEN JA VUODEN 2015 AVUSTUSTEN TILITTÄMINEN Nuorisoyhdistysten ja muun nuorten toimintaryhmien
Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 21 Kulttuuriavustusten myöntäminen 2015 Asianro 295/02.05.01/2015 Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Tiina Salon valmistelu 4.5.2015: Kulttuuripalveluiden talousarviossa
SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET
Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 75 Vuoden 2015 toiminta-avustusten käyttö HEL 2014-015326 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. antaa Food Camp ry:lle mahdollisuuden toimittaa hyväksyttävä selvitys
Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh
Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava
Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5. 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta
Espoon kaupunki Päätös Sivu 1 / 5 2681/10.03.02/2015 148 Lausunto Kirstin koulu ja päiväkoti perusparannus 6.8.2015 päivätystä hankesuunnitelmasta Valmistelijat / lisätiedot: Vera Schulman, puh. 043 825
OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ
OHJE PÖYTYÄN YHTEISÖLLISYYSLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA JA STIPENDEISTÄ Yhteisöllisyyslautakunta jakaa vuosittain seuraavia avustuksia (Hallintosääntö 33): 1. KULTTUURI-, LIIKUNTA JA NUORISOTOIMEN VUOSIAVUSTUKSET
VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT
VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNNÖT Karkkilan kaupungin vapaa-aikalautakunta 27.9.2016 2 Yleistä Karkkilan kaupunki varaa vuosittain talousarviossaan määrärahaa kohdeavustusten (myöh. avustus) jakamiseen.
KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ
KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten
JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN
JÄRJESTÖPÄIVÄT LIIKUNTAA EDISTÄVIEN JÄRJESTÖJEN AVUSTAMINEN Valtionavustukseen oikeutetut uudet liikuntaa edistävät järjestöt. Liikuntalain 10 :ssä säädetään, että liikuntaa edistävän järjestön valtionavustuksen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 331. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 07.11.2016 Sivu 1 / 1 3717/2016 02.02.00 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 64 12.9.2016 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 68 17.10.2016 331 Konserniyhteisöille asetettavat vuoden
Kulttuurilautakunta 23.10.2012 Sivu 1 / 14
Espoon kaupunki Pöytäkirja Kulttuurilautakunta 23.10.2012 Sivu 1 / 14 Kokoustiedot Aika 23.10.2012 tiistai klo 17:05-17:50 Paikka Kamreerintie 3 B, 12 krs, 02770 Espoo Saapuvilla olleet jäsenet Jasminiitta
Espoon kaupunki Pöytäkirja 85. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh
Valtuusto 09.06.2014 Sivu 1 / 1 3776/14.07.01/2013 Kaupunginhallitus 153 26.5.2014 85 Valtuustoaloite espoolaisten pitkäaikaistyöttömien työllistämiseksi Valmistelijat / lisätiedot: Said Aden, puh. 043
Espoon kaupunki Pöytäkirja 65
20.08.2014 Sivu 1 / 1 2468/00.01.01/2014 65 Espoon sosiaali- ja terveystoimen avustusperiaatteet vuodelle 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Maritta Samuelsson, puh. 050 520 1275 Maria Rysti, puh. 050 541
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) 74 Pääkaupunkiseudun Helsingin Selkäyhdistys ry:n oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä HEL 2015-000578 T 02 05 01 00 Päätös päätti
Espoon kaupunki Pöytäkirja 137. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 22.04.2013 Sivu 1 / 1 1882/00.00.00/2013 137 Nuorisovaltuustovaalien järjestäminen vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Nina Grönmark, puh. (09) 816 52280 Niina Ekstam, puh. (09) 816
Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö
Vapaa-aikalautakunnan avustussääntö Kurikan vapaa-aikalautakunnan 16.3.2016 hyväksymä Voimaantulo, kun vapaa-aikalautakunnan päätös on lainvoimainen. Vuoden 2016 haettavat avustukset käsitellään hyväksytyn
Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen
Tampereen kaupungin avustustoiminnan uudistaminen Toiminta-avustuskokonaisuuksien kriteerit vuonna 2015 (Lasten ja nuorten palvelujen sekä ikäihmisten palvelujen lautakunta) 1 Lautakunnat päättävät tarkemmista
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (6) 76 Nuorisolautakunnan toiminta-avustukset vuodelle 2016 HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille
Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ
Sievin vapaa-aikalautakunta 6.5.2014 12 Liite 1 SIEVIN KUNNAN VAPAA-AIKALAUTAKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ VA:6/010/2014 AVUSTUKSET YLEISTÄ Kulttuuritoiminnan, nuorisotoiminnan ja liikuntatoiminnan tukemiseksi
Espoon kaupunki Pöytäkirja 95. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 10.06.2013 Sivu 1 / 1 5370/02.05.00/2012 Kaupunginhallitus 169 27.5.2013 95 Sopimus pääkaupunkiseudun kaupunkien osallistumisesta Suomen Kansallisoopperan käyttökustannuksiin Valmistelijat /
Espoon kaupunki Pöytäkirja 75
10.10.2016 Sivu 1 / 1 3757/2016 10.03.02 70 5.9.2016 75 Jousenkaaren koulu (Pöydälle 5.9.2016) Valmistelijat / lisätiedot: Maija Lehtinen, puh. 046 877 3683 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Teknisen
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 25 23.04.2015 43 08.10.2015 Kulttuurijärjestöjen toiminta- ja kohdeavustukset 480/02.03.01/2014 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017
23.09.2015 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2015 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Espoon kaupunki Pöytäkirja 200. Kaupunginhallitus 01.06.2015 Sivu 1 / 1
0.06.05 Sivu / 030/0.05.05/05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 5 8.5.05 9 5.5.05 00 Helsingin seudun asioimistulkkikeskus Oy:n osakkeen osto (Pöydälle 5.5.05) Valmistelijat / lisätiedot: Viktoria Hindsberg-Karkola,
Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille
10.11.2015 1 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-,
NUORISOAVUSTUSHAKEMUS
NUORISOAVUSTUSHAKEMUS Opetus- ja kasvatuslautakunta Vuosiavustus Kohdeavustus Hakija Seura / Yhdistys / Ryhmä Kotipaikka Rekisteröintivuosi Maksaneita jäseniä 31.12. Pankki ja tilin numero Asiaa hoitaa
Espoon kaupunki Pöytäkirja 13
23.04.2015 Sivu 1 / 1 1682/00.01.02/2013 13 Väliraportti lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman (2013-16) toimeenpanosta ja suunnitelman täydentäminen oppilashuollon osalta (Kh/Kv) Valmistelijat / lisätiedot:
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) Nuorisolautakunta Ntj/3 27.09.2012
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) 80 Viranomaisten päätösten seuraaminen Päätös Nuorisotoimenjohtaja päätti, ettei se ota käsiteltäväkseen seuraavien viranomaisten 6.6. - 12.9.2012 tekemiä päätöksiä:
Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2
Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen 4.2.2015 Avustustiimi 2 Ohjelma Kahvitarjoilu Esittäytyminen Järjestöavustusten haku 2015 Hakuohjeet ja periaatteet Vuosiavustukset, lomake Kohdeavustukset,
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURITOIMEN JA KUNTA-AVUSTUKSEN AVUSTUSOHJEET 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta vastaa
Kommenttipuheenvuoro. Kaupunginsihteeri Mari Immonen
Kommenttipuheenvuoro Kaupunginsihteeri Mari Immonen 10.12.2015 Espoon visio Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 20. 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014)
24.03.2014 Sivu 1 / 1 4236/10.04.00/2013 8 20.1.2014 12 10.2.2014 20 Asunto-ohjelman hyväksyminen (Kh-Kv-asia) (Pöydälle 20.1.2014 ja 10.2.2014) Valmistelijat / lisätiedot: Anne Savolainen, puh. 040 353
26 23.04.2015. Edellytykset avustuksen saamiselle:
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 26 23.04.2015 Liikunta- ja nuorisojärjestöjen toiminta- ja kohdeavustukset 480/02.03.01/2014 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 26 Iitin kunta on julistanut haettavaksi
Espoon kaupunki Pöytäkirja 240. Valtuusto Sivu 1 / 1
Valtuusto 12.12.2016 Sivu 1 / 1 2496/2016 08.01.00 Kaupunginhallitus 283 26.9.2016 Valtuusto 171 31.10.2016 Valtuusto 198 14.11.2016 240 Valtuustoaloite Espoon yli 68-vuotiaiden eläkeläisten liikkumisesta
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (6) 56 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset 2013 HEL 2013-000494 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää avustuksia vuoden 2013 avustuskuulutuksen
YLEISAVUSTUS. 1 Avustuksen hakeminen
AVUSTUSOHJESÄÄNNÖT 1 (6) YLEISAVUSTUS 1 Avustuksen hakeminen Yleisavustusta voidaan myöntää Jyväskylän ammattikorkeakoulussa koulutusalajärjestöinä tai vastaavassa asemassa toimiville rekisteröidyille
Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh
17.02.2016 Sivu 1 / 1 551/2016 02.05.01 24 terveyslautakunnan kohdeavustukset 1.1.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Tuija Norlamo, puh. 050 359 9504 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Perusturvajohtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2011 1 (5) 81 Viranhaltijoiden päätösten seuraaminen Päätös Nuorisotoimenjohtaja päätti, ettei se ota käsiteltäväkseen seuraavien viranomaisten tekemiä päätöksiä: 17.10.2011
Käsittely Esittelijän kokouksessa tekemät muutokset on huomioitu pöytäkirjassa.
24.01.2013 Sivu 1 / 1 185/00.04.02/2013 4 Yhteistyösopimukset yleishyödyllisten järjestöjen kanssa Valmistelijat / lisätiedot: Remes Marja-Leena, puh. (09) 816 23052 Havo Maija, puh. (09) 816 23013 Hämäläinen
PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö
PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö 1.1.2011 alkaen 1 Tämä opas perustuu nuorisolautakunnan hyväksymään nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöön 1.1.2011
Edellytykset avustuksen saamiselle:
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 30 20.04.2017 Liikunta- ja nuorisojärjestöjen harkinnanvaraiset avustukset 2017 836/02.03.01/2017 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 20.04.2017 30 Iitin kunta on julistanut
Espoo-tarina ja maahanmuuttajat - muutamia poimintoja kaupungin strategiasta
Espoo-tarina ja maahanmuuttajat - muutamia poimintoja kaupungin strategiasta Teemu Haapalehto Maahanmuutto- ja monikulttuurisuusasioiden päällikkö Monikulttuuriasiain neuvottelukunta 9.10.2013 Espoon visio
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen
NUORISO-, LIIKUNTA-, KULTTUURI- JA KANSALAISTOIMINNAN AVUSTUSOHJEET 1.1.2014 alkaen 1. YLEISTÄ Mäntsälässä nuoriso-, liikunta-, kulttuuri- ja muuta toimintaa harjoittavien yhdistysten tukemisesta ja avustamisesta
Espoon kaupunki Pöytäkirja 172. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 30.05.2016 Sivu 1 / 1 1979/2016 06.00.00 172 Valtuustokysymys Matinkylän terveyspalvelujen siirrosta Tapiolaan ja Puolarmetsän terveysaseman siirrosta Ison Omenan palvelutorille (Kv-asia)
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) 8 Kohdeavustusten myöntäminen, 1. jako HEL 2014-000381 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Susanna Kuparisen politiikkakollektiivi
Espoon kaupunki Pöytäkirja 85
18.04.2018 Sivu 1 / 1 1191/2018 02.05.00 51 21.3.2018 85 Koulutilojen ja varhaiskasvatuksen tilojen kuntalaiskäytön yleisten periaatteiden sekä käyttökorvauksien hyväksyminen 1.8.2018 alkaen (palautettu
Suonenjoen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet
Suonenjoen kaupungin avustustoiminnan yleiset periaatteet KH 26.3.2018 1 Kaupunki voi myöntää yhdistyksille ja järjestöille yleishyödyllisiä toiminta-avustuksia. Toiminta-avustus voi olla joko kohdennettua,
Espoon kaupunki Pöytäkirja Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat
10.09.2015 Sivu 1 / 1 3801/05.10.01/2015 25 Esiopetuksen ja siihen liittyvän päivähoidon järjestämisen vaihtoehtoiset tavat Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh.
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset
HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki
Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt
Kulttuuri-, taide- ja perinnetoimintaan kohdistettavat avustukset, myöntämisperusteet ja jakosäännöt Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/922/00.02.10/2018 Esittelijä: Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialajohtaja
Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Oikaisuvaatimus ostopalvelupäiväkodin tilinpäätöksen alijäämän kattamatta jättämisestä (jätetty pöydälle
17.01.2013 Sivu 1 / 1 83/02.02.00/2012 290 13.12.2012 6 Oikaisuvaatimus ostopalvelupäiväkodin tilinpäätöksen alijäämän kattamatta jättämisestä (jätetty pöydälle 13.12.2012) Valmistelijat / lisätiedot:
Kulttuuripalvelujen kohdeavustukset:
Vapaa-aikalautakunta 31 28.04.2015 Vapaa-aikalautakunta 44 27.05.2015 Kulttuuripalvelujen vuoden 2015 avustukset Vapla 28.04.2015 31 Valmistelija: kulttuurisihteeri Juhani Heinonen, puh. 02 761 1210 Vapaa-aikalautakunta
TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset
TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula
HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta PK Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13
1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 6.10 klo 17.00 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Läsnä Jäsenet Muut Ville Väärälä, puheenjohtaja Matti Pyhtilä Jarmo Grönmark
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Nuorisolautakunta Kepo/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (7) 73 Palkkausavustusten jakaminen vuoden 2013 määrärahoista HEL 2012-017414 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää palkkausavustusta liitteen mukaisesti
Espoon kaupunki Pöytäkirja 70
09.04.2018 Sivu 1 / 1 827/2015 12.01.00 56 21.3.2018 70 Suomenkielisen perusopetuksen tuntijaon muuttaminen 1.8.2018 alkaen: varhennettu kielenopetus ja yläkoulun B1-kielen lisätunti (Pöydälle 21.3.2018)
Oheismateriaali Kult
KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 46. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 04.02.2013 Sivu 1 / 1 5268/00.00.01/2012 46 Vanhusneuvoston asettaminen toimikaudelle 2013-2014 Valmistelijat / lisätiedot: Immonen Sirpa, puh. (09) 816 23329 etunimi.sukunimi@espoo.fi
KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ
KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 AVUSTUSSÄÄNTÖ Nuorisopalvelut vastuualueen tehtävänä on luoda edellytyksiä nuorisotoiminnalle Kokkolassa. Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää niiden
Khall / 136
Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-, ja kulttuuritoiminnalle.
Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015
Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Sosiaali -ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten, ehkäisevän päihdetyön, eläinsuojelutyön ja
Espoon kaupunki Pöytäkirja Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma , sosiaali- ja terveystoimi
30.10.2013 Sivu 1 / 1 1978/02.02.00/2013 104 Vuoden 2014 talousarvio ja taloussuunnitelma 2014-2016, sosiaali- ja terveystoimi Valmistelijat / lisätiedot: Maija Havo, puh. (09) 816 23013 Aulis Majuri,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 19.01.2015 Sivu 1 / 1 202/00.00.01/2013 Kaupunginhallitus 14 12.1.2015 35 Kaupunginhallituksen edustajien valitseminen lautakuntiin ja johtokuntiin toimikaudeksi 2015-2016 (Pöydälle 12.1.2015)
Hakemukset ja niiden arviointi
Sivistyslautakunta 80 28.10.2015 Avustukset paikallisille kulttuurijärjestöille 2015, kohdeavustukset, hakuaika 30.9.2015 mennessä 983/02.05.01.01/2014 Sivistyslautakunta 80 Kirkkonummen kunnan hallintosäännön
VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE
VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE Lanula 3.4.2008 Suunnittelupäällikkö Lauri Savisaari: Vuoden 2008 yhdistysten ja yhteisöjen toiminta-avustukset julistettiin haettaviksi
Karstulan kunta. Toiminta- ja kohdeavustusten jako
Sivistyslautakunta 31.10.2018 Kunnanhallitus 05.11.2018 HARKINNANVARAISTEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN TARKOITUS Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ ALKAEN
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2018 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1. AVUSTUSKELPOISUUS 1 1.1. Avustukseen ja vuokravapauteen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 61 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 04.06.2012 Sivu 1 / 1 3143/10.00.02/2011 61 Tapiolan jalkapallostadionin suunnitteluvarauksen jatkaminen Valmistelijat
Espoon kaupunki Pöytäkirja 149
23.09.2015 Sivu 1 / 1 663/05.10.00/2015 149 Oikaisuvaatimus tukipalvelujen vastuualuepäällikön päätökseen iltapäivätoiminnan avustuksista lukuvuonna 2015-2016/elokuun avustuserä Valmistelijat / lisätiedot:
Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet
Espoon kulttuurilautakunnan myöntämien avustusten yleiset ehdot ja periaatteet Liite: Espoon kulttuurilautakunnan avustusperiaatteet 1.1.2015 alkaen KULA 20.5.2014 Kulttuurilautakunnan myöntämillä avustuksilla
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset vuodelle 2016 HEL 2016-002665 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti myöntää avustuksia vuoden 2016
AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH
AVUSTUSSÄÄNTÖ YLEISOHJEET KH 4.9.2017 345 1 OHJEIDEN SOVELTAMISALA Myönnettäessä avustuksia Kemin kaupungin varoista on noudatettava näitä ja asianomaisia avustuksia myöntävien palvelualueiden antamia