Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Nuorisolautakunta Kepo/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Nuorisolautakunta Kepo/"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) 73 Palkkausavustusten jakaminen vuoden 2013 määrärahoista HEL T Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää palkkausavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille nuorisopiirijärjestöille tai vastaaville yhteensä euroa tililtä projekti Avustusta saavan on noudatettava nuorisolautakunnan hyväksymää avustusohjesääntöä (nuoriso.hel.fi / kansalaistoiminta > Raha-avustukset). 2. todeta, että vuoden 2013 palkkausavustuksen käyttö tulee selvittää vuoden 2014 palkkausavustuksen haun yhteydessä tai viimeistään mennessä. 3. olla myöntämättä palkkausavustusta seuraaville yhdistyksille, koska ne eivät täytä palkkausavustuksen myöntämisen ehtoja: Etelä- Suomen Seikkailijat (nro 22), hylkäysperuste: yhdistyksen toimintahistoria on vielä varsin lyhyt ja palkkausavustukseen tarvittavaa näyttöä pitkäaikaisesta helsinkiläisestä nuorisotoiminnasta ei ole. Toimintaa tuetaan Helsingin seudun SETA / nuoret (nro 23), hylkäysperuste: nuorisotoiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä avustusehtoja. Toimintaa tuetaan toiminta-avustuksista. Helsingin venäjänkielinen nuorisokulttuuriyhdistys Alliance (nro 24), hylkäysperuste: toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä avustusehtoja. Toimintaa tuetaan Kansainvälinen Perhekriisien Tukiyhdistys The Family Center (nro 25), hylkäysperuste: toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Lasten ja nuorten puutarhayhdistys (nro 26), hylkäysperuste: yhdistyksen toiminnassa pääpaino on opetusviraston tukemassa kesävirkistystoiminnassa ja nuorisolautakunnan tuettavan toiminnan osuus on verrattain pieni eikä näin ollen täytä avustuksen saamisen ehtoja. Toimintaa tuetaan Logrus Kansainvälinen nuorisoaloitteiden tukiyhdistys (nro 27), hylkäysperuste: toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä Länsi-Helsinki somaliyhteisö (nro 28), hylkäysperuste: toiminnan Silta-klubi (nro 29), hylkäysperuste: toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä avustusehtoja. Toimintaa tuetaan toimintaavustuksista. Taakuleeye Helping hand (nro 30), hylkäysperuste: toiminnan toiminta-avustuksista. Käsittely Kantolan esitys, että ei myönnetä tukea seuraaville järjestöille: Etelä- Suomen Vasemmistonuoret, Helsingin Sos. dem Nuorisopiiri, Helsingin Vihreät Nuoret, Keskustanuorten Helsingin piiri, Kokoomuksen Nuorten Helsingin Piiri ja Svenska Ungdom i Helsingfors ja että avustukset suunnataan projektiavustuksina nuorten ryhmille ja järjestöille alueiden nuorisotyön vahvistamiseksi raukesi kannattamattomana. Vastaehdotus: Helena Kantola: Esitän, että ei myönnetä tukea seuraaville järjestöille: Etelä-Suomen Vasemmistonuoret, Helsingin Sos. dem Nuorisopiiri, Helsingin Vihreät Nuoret, Keskustanuorten Helsingin piiri, Kokoomuksen Nuorten Helsingin Piiri ja Svenska Ungdom i Helsingfors Esitän, että avustukset suunnataan projektiavustuksina nuorten ryhmille ja järjestöille alueiden nuorisotyön vahvistamiseksi.

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Esittelijä Lisätiedot osastopäällikkö Leena Ruotsalainen Mervi Smahl-Laurikainen, suunnittelija, puhelin: mervi.smahl-laurikainen(a)hel.fi Markku Toivonen, toimistopäällikkö, puhelin: markku.toivonen(a)hel.fi Liitteet 1 Palkkausavustukset 2013 Otteet Ote Hakijat Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta Päätösehdotus Lautakunta päättänee 1. myöntää palkkausavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille nuorisopiirijärjestöille tai vastaaville yhteensä euroa tililtä projekti Avustusta saavan on noudatettava nuorisolautakunnan hyväksymää avustusohjesääntöä (nuoriso.hel.fi / kansalaistoiminta > Raha-avustukset). 2. todeta, että vuoden 2013 palkkausavustuksen käyttö tulee selvittää vuoden 2014 palkkausavustuksen haun yhteydessä tai viimeistään mennessä. 3. olla myöntämättä palkkausavustusta seuraaville yhdistyksille, koska ne eivät täytä palkkausavustuksen myöntämisen ehtoja: Etelä- Suomen Seikkailijat (nro 22), hylkäysperuste: yhdistyksen toimintahistoria on vielä varsin lyhyt ja palkkausavustukseen tarvittavaa näyttöä pitkäaikaisesta helsinkiläisestä nuorisotoiminnasta ei ole. Toimintaa tuetaan Helsingin seudun SETA / nuoret (nro 23), hylkäysperuste: nuorisotoiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä avustusehtoja.

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Esittelijä Toimintaa tuetaan toiminta-avustuksista. Helsingin venäjänkielinen nuorisokulttuuriyhdistys Alliance (nro 24), hylkäysperuste: toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä avustusehtoja. Toimintaa tuetaan Kansainvälinen Perhekriisien Tukiyhdistys The Family Center (nro 25), hylkäysperuste: toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä Lasten ja nuorten puutarhayhdistys (nro 26), hylkäysperuste: yhdistyksen toiminnassa pääpaino on opetusviraston tukemassa kesävirkistystoiminnassa ja nuorisolautakunnan tuettavan toiminnan osuus on verrattain pieni eikä näin ollen täytä avustuksen saamisen ehtoja. Toimintaa tuetaan Logrus Kansainvälinen nuorisoaloitteiden tukiyhdistys (nro 27), hylkäysperuste: toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä Länsi-Helsinki somaliyhteisö (nro 28), hylkäysperuste: toiminnan Silta-klubi (nro 29), hylkäysperuste: toiminnan laajuus ja kattavuus ei täytä avustusehtoja. Toimintaa tuetaan toimintaavustuksista. Taakuleeye Helping hand (nro 30), hylkäysperuste: toiminnan toiminta-avustuksista. päätti kokouksessaan järjestöavustusten toimintalinjoista niin, että palkkausavustuksiin varataan kuluvana vuonna euroa, joka on euroa (n. 2 %) enemmän kuin edellisvuonna. Lautakunnan avustusohjesäännön mukaan palkkausavustuksen saantiin ovat oikeutettuja helsinkiläiset nuorisojärjestöt tai vastaavat

5 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) yhdistykset, joilla on alaisuudessaan paikallisia helsinkiläisiä nuorisoyhdistyksiä, jaostoja / osastoja / toimintaryhmiä tai järjestön toiminnan luonne muutoin edellyttää organisoimista. Palkkausavustuksen käyttöön oikeuttavia hyväksyttäviä menoja ovat järjestön työntekijän palkkauskulut, palkkauksesta aiheutuvat lakisääteiset ja vapaaehtoiset sosiaalikulut sekä lakisääteiset vakuutukset ja työntekijän työstä aiheutuvat matkakustannukset kotimaassa. Avustusta ei voi käyttää palkkioihin tai palvelujen ostamiseen (esim. kirjanpitopalvelut). Niin ikään palkkausavustuksen saannin linjauksena on ollut, että avustusta myönnetään kuukausipalkkaisten työntekijöiden kustannuksiin eikä esim. tuntipalkalla olevien kerho-ohjaajien kustannuksiin, joihin voidaan käyttää yleis- tai toiminta-avustusta. Palkkausavustuksen hakuaika vuodelle 2013 päättyi torstaina klo Määräaikaan mennessä saapui 31 hakemusta (2012: 29 hakemusta). Yhtään hakemusta ei saapunut myöhästyneenä. Määräaikaan mennessä saapuneista hakemuksista Nuoret Muslimit ry:n hakemus on siirretty käsiteltäväksi yhdessä toiminta-avustuksen kanssa starttiavustuksena, joka on käsittelyssä kokouksessa. Lähtökohtana vuoden 2013 palkkausavustusesityksessä on ollut lautakunnan avustusohjesäännössä mainitut palkkausavustuksen myöntämiskriteerit (toiminnan laajuus, taloudellinen asema, hakijan saamat avustukset ja nuorisopoliittinen merkitys) ja hakijan avustushakemukseen sisällyttämät liitetiedot. Nuorisoasiainkeskuksen esitys perustuu em. lautakunnan helmikuun kokouksessa tehtyyn päätökseen, jonka mukaan kuluvana vuonna on tarkoituksenmukaista noudattaa edellisvuoden linjausta palkkausavustusvalmisteluissa. Lisäksi jakoesitys perustuu edellisvuosien tapaan nuorisoasiainkeskuksen näkemykseen järjestön toiminnan laajuudesta, toiminnan pitkäjänteisyydestä ja jäsenmäärästä. Valmisteluissa on otettu huomioon järjestöjen toiminnan Helsinki-painotteisuus, mikäli järjestön toiminta-alue ulottuu kaupunkirajan ulkopuolelle. Nuorisoasiainkeskus toteaa lisäksi, että yhteydenpito nuorisoasiainkeskukseen ja osallistuminen nuorisoasiainkeskuksen järjestämiin tilaisuuksiin on edesauttanut järjestöjen toiminnan tuntemista. Kuten nuorisoasiainkeskus totesi avustuslinjauksia päätettäessä, avustusohjesäännön mukaisesti palkkausavustusta hakeville yhdistyksille tehdään toiminnan arviointi kolmen vuoden välein. Edellisen kerran toiminnan arviointi tehtiin valmisteltaessa vuoden 2011 palkkausavustusjakoa, jolloin lautakunnalla oli käytettävissä tulokset 22 järjestön arvioinnista. Arviointi oli järjestyksessään kolmas ja

6 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) nuorisoasiainkeskus toimitti arvioinnin pohjalta erillisen raportin nuorisolautakunnan käyttöön. Sen lisäksi nuorisoasiainkeskuksessa tuotettiin kunkin järjestön vahvuudet ja parantamisalueet ja syksyllä 2011 järjestöille tarjottiin mahdollisuutta käydä palautekeskustelu nuorisoasiainkeskuksen kanssa. Suurin osa järjestöistä käytti mahdollisuutta hyväkseen. Vuoden 2011 palkkausavustuspäätöstä tehdessään lautakunta päätti, että linjaperiaatteet säilyvät kolmen vuoden aikajänteellä eli toiminnan arviointisyklien mukaisesti. Nuorisoasiainkeskuksen valmistelun mukaan arvioinnista saatava pohjamateriaali edesauttaa entistä kestävämmän avustuslinjauksen syntymiseen aina seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi, joka viraston näkemyksen mukaan on paras ratkaisu järjestöjen pitkäjänteisen toiminnan takaamiseksi. Nuorisoasiainkeskus katsoo, että nyt päätettävänä olevan palkkausavustusjaon on tarkoituksenmukaista noudattaa samaa linjausta varsinkin, kun ensi vuoden alusta tulee voimaan uusi lautakunnan avustusohjesääntö, jossa palkkausavustusten tarkempi linjaus on määritelty jo avustusohjesääntöön. Ensi vuonna toteutetaan myös kaikkia palkkausavustusta hakevien ja avustuskriteerit täyttävien järjestöjen toiminnan arviointikierros. Nykyisen voimassa olevan avustusohjesäännön mukaan kolmen vuoden arviointijakson aikana suoritetaan tarvittaessa uusille, palkkausavustuskriteerit täyttäville hakijoille toiminnan arviointi erikseen. Toiminnan arviointia on myös mahdollista päivittää kesken arviointijakson, mikäli siihen on tarvetta. Nuorisoasiainkeskuksen näkemyksen mukaan palkkausavustusta hakeneiden joukossa ei ole järjestöjä, joille arviointia olisi erityisesti tänä vuonna tarpeen tehdä eikä muutoinkaan merkittäviä muutoksia edellisvuoteen verrattuna ole tapahtunut. Näillä perusteillä nuorisoasiainkeskuksen esitys pohjautuu vuonna 2011 tehdyille ja helmikuun kokouksessa päätetyille avustuslinjauksille. Palkkausavustuksiin varattu euron nousu on jaettu jokaiselle järjestölle n. 2 % indeksikorotuksena (2012: 3 %). Vuoden 2013 palkkausavustusesityksessä nuorisoasiainkeskus on jaotellut järjestöt kahden edellisvuoden tapaan seitsemään avustustasoon seuraavasti: 30 %:n palkkausavustus: Helsingin NNKY / nuorisotoiminta ja Helsingin Venäläinen Sadko-klubi. 50 %:n palkkausavustus: Keskustanuorten Helsingin piiri ja Svensk Ungdom i Helsingfors. 80 %:n palkkausavustus: Kalevan Nuorten Uudenmaan Piiri, SDPL:n Helsingin ja Uudenmaan piirijärjestö, SPR:n Helsingin ja Uudenmaan piiri / nuorisotoiminta ja Vesaisten Helsingin piiri.

7 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) 100 %:n palkkausavustus: Etelä-Suomen Vasemmistonuoret, Helsingfors Svenska Scouter, Helsingin 4H-yhdistys, Helsingin sosialidemokraattinen Nuorisopiiri, Helsingin Vihreät Nuoret, Kanava Nuoriso ja Kokoomuksen Nuorten Helsingin Piiri. 125 %:n palkkausavustus: Luonto-Liiton Uudenmaan piiri. 150 %:n palkkausavustus: Kansallinen Lastenliitto Helsingin piirijärjestö. 175 %:n palkkausavustus: Helsingin NMKY / nuorisotoiminta, Helsingin Nuoret Kotkat Piirijärjestö ja Kalliolan Nuoret. 275 %:n palkkausavustus: Pääkaupunkiseudun Partiolaiset. Nuorisoasiainkeskus ei esitä palkkausavustusta yhdeksälle hakijajärjestölle päätösesityksessä mainituin perustein. Hakemukset ovat lautakunnan varsinaisten ja varajäsenten nähtävillä nuorisoasiainkeskuksessa klo alkaen. Esittelijä Lisätiedot osastopäällikkö Leena Ruotsalainen Mervi Smahl-Laurikainen, suunnittelija, puhelin: mervi.smahl-laurikainen(a)hel.fi Markku Toivonen, toimistopäällikkö, puhelin: markku.toivonen(a)hel.fi Liitteet 1 Palkkausavustukset 2013 Otteet Ote Hakijat Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta Tiedoksi Nuorten kansalaistoiminnan toimisto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (8) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (8) 66 Palkkausavustusten jakaminen vuoden 2012 määrärahoista HEL 2011-010693 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää palkkausavustusta liitteen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 3 Nuorisolautakunnan palkkausavustukset vuodelle 2017 HEL 2017-000177 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää 1. myöntää palkkausavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (6) 44 Nuorisolautakunnan palkkausavustukset vuodelle 2017 HEL 2017-000177 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää palkkausavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 1 (6) 68 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2012 määrärahasta HEL 2012-000007 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (6) 76 Nuorisolautakunnan toiminta-avustukset vuodelle 2016 HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (6) 67 Nuorisolautakunnan myöntämät toiminta-avustukset 2015 HEL 2014-015326 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kepo/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kepo/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (5) 69 Yleisavustusten jakaminen vuoden 2013 määrärahasta HEL 2012-017426 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti 1. myöntää yleisavustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö

PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö 1.1.2014 alkaen 1 Opas on tiivistelmä nuorisolautakunnan myöntämistä avustuksista ja siinä esitellään avustukset pääkohdittain.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 35 Nuorisolautakunnan hallinnassa olevien nimikkotilojen myöntäminen ajalle 1.9.2017-31.8.2018 HEL 2017-006127 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää Helsingin Vasemmistonuoret

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) Nuorisolautakunta Ntj/3 27.09.2012

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) Nuorisolautakunta Ntj/3 27.09.2012 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2012 1 (6) 80 Viranomaisten päätösten seuraaminen Päätös Nuorisotoimenjohtaja päätti, ettei se ota käsiteltäväkseen seuraavien viranomaisten 6.6. - 12.9.2012 tekemiä päätöksiä:

Lisätiedot

PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö

PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset. perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö PIKAOPAS Nuorisolautakunnan avustukset perustuu: Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntö 1.1.2011 alkaen 1 Tämä opas perustuu nuorisolautakunnan hyväksymään nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöön 1.1.2011

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (6) 43 Vuoden 2016 toiminta-avustusten käyttö HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. antaa Helsingin Erä-Leijonat ry:lle mahdollisuuden toimittaa selvitys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Nuorisolautakunta Ntj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2011 1 (5) 81 Viranhaltijoiden päätösten seuraaminen Päätös Nuorisotoimenjohtaja päätti, ettei se ota käsiteltäväkseen seuraavien viranomaisten tekemiä päätöksiä: 17.10.2011

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2016 1 (6) 123 Loma-aikojen leiriavustusten käyttö 2016 HEL 2016-000122 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. tarkentaa 28.1.2016 tehtyä loma-aikojen leiriavustuspäätöstä jätettyjen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 4 Vuoden 2016 toiminta-avustusten käyttö HEL 2016-000124 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää 1. antaa Helsingin Erä-Leijonat ry:lle mahdollisuuden toimittaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (5) 10 Loma-aikojen leiriavustukset 2016 HEL 2016-000122 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää esityksen mukaisesti loma-aikojen leiriavustusta 627 000 euroa menokohdalta

Lisätiedot

24 Atlantis FC Girls ry:n projektiavustushakemus. Päätös

24 Atlantis FC Girls ry:n projektiavustushakemus. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (16) 24 Atlantis FC Girls ry:n projektiavustushakemus HEL 2014-003799 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Toimistopäällikkö päätti olla myöntämättä projektiavustusta

Lisätiedot

63 Helsingin Nuoret Kotkat Piirijärjestö ry:n kuljetusavustuspäätöksen muutos. Päätös

63 Helsingin Nuoret Kotkat Piirijärjestö ry:n kuljetusavustuspäätöksen muutos. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 63 Helsingin Nuoret Kotkat Piirijärjestö ry:n kuljetusavustuspäätöksen muutos HEL 2015-000545 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti muuttaa päätöstään 28.1.2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (8) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (8) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (8) 5 Nuorisolautakunnan toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-000176 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää 1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (12) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (12) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (12) 45 Nuorisolautakunnan toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-000176 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2013 Nuorisolautakunta 30.05.2013 NUORISOLAUTAKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2013 Nuorisolautakunta 30.05.2013 NUORISOLAUTAKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 6/2013 NUORISOLAUTAKUNTA ESITYSLISTA 6-2013 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 17:00 Kokouspaikka Käsitellään Hietaniemenkatu 9 B Tällä esityslistalla mainitut asiat Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 70 Kansallinen Lastenliitto - Hgin piirijärjestö ry:n kuljetusavustushakemus HEL 2014-001454 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää Kansallinen Lastenliitto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Nuorisolautakunta Kehos/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (5) 75 Vuoden 2015 toiminta-avustusten käyttö HEL 2014-015326 T 02 05 01 00 Päätös päätti 1. antaa Food Camp ry:lle mahdollisuuden toimittaa hyväksyttävä selvitys

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 Nuorisolautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 Nuorisolautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2012 Kokousaika 17:00-18:41 Kokouspaikka Hietaniemenkatu 9 B Läsnä Jäsenet Kari, Emma Kuitunen, Anita Ahola, Riku Perälä, Erkki Sandberg, Johanna Tiihonen, Tuomas Toivonen,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4)

HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4) HELSINGIN KAUPUNKI AVUSTUSHAKEMUS 1 (4) Yhdistyksen nimi vuodelle Rekisterinumero Y-tunnus Nuorisoyhdistys Yhdistyksen jakeluosoite Nuorten toimintaryhmä Postinumero ja -toimipaikka Tilinumero Tilinhaltija

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA Voimassa 1.1.2014 alkaen HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOASIAINKESKUS Nuorten kansalaistoiminnan toimisto Postiosoite: PL 5000, 00099 Helsingin kaupunki Puhelin: 09 310 8900

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 Nuorisolautakunta NUORISOLAUTAKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 Nuorisolautakunta NUORISOLAUTAKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 NUORISOLAUTAKUNTA ESITYSLISTA 5-2017 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 17:00 Kokouspaikka Käsitellään Hietaniemenkatu 9 B Tällä esityslistalla mainitut asiat Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 58 SDPL:n Helsingin ja Uudenmaan piirijärjestö ry:n projektiavustushakemus HEL 2016-008862 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää SDPL:n Helsingin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 (5) 33 Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja n avustukset vuodelle 2019 HEL 2019-000706 T 02 05 01 00 Päätös Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja päätti

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA Voimassa 1.9.2016 alkaen HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOASIAINKESKUS Kumppanuusyksikkö Postiosoite: PL 5000, 00099 Helsingin kaupunki Puhelin: 09 310 8900 (vaihde) Sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2015 Nuorisolautakunta 28.05.2015 NUORISOLAUTAKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2015 Nuorisolautakunta 28.05.2015 NUORISOLAUTAKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 6/2015 NUORISOLAUTAKUNTA ESITYSLISTA 6-2015 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 17:00 Kokouspaikka Käsitellään Hietaniemenkatu 9 B Tällä esityslistalla mainitut asiat Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita.

Nuorten vapaat toimintaryhmät: Ryhmä, jonka toiminnasta vastaavista henkilöistä tai hankkeen toteuttajista vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita. VIHDIN KUNTA Nuorisolautakunta 15.1.2003 4 KULTTUURI- JA VAPAA-AIKA NUORISOPALVELUT NUORISOYHDISTYSTEN JA VAPAIDEN NUORTEN TOIMINTARYHMIEN VUOSIAVUSTUKSET 1. AVUSTUKSEEN OIKEUTETUT: Paikalliset nuorisoyhdistykset:

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Avustusohjesääntö on hyväksytty Helsingin kaupungin nuorisolautakunnan kokouksessa 1.12.1993. Avustusohjesääntö on päivitetty 30.3.1995,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Suomenkielisen työväenopiston jk reh/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (5) 6 Avustusten myöntäminen vuodelle 2014 HEL 2013-015342 T 02 05 01 00 Päätös Johtokunta päätti jakaa opiston vuoden 2014 talousarvioon sisältyvät järjestöjen avustukset,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 5 Helsingin nuoret ajattelijat ry:n projektiavustushakemus 2017 HEL 2017-000127 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kumppanuuspäällikkö päätti myöntää Helsingin

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI NUORISOLAUTAKUNTA Nlk 20.11.2008 / Voimassa 1.1.2010 alkaen NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJESÄÄNTÖ Avustusohjesääntö on hyväksytty Helsingin kaupungin nuorisolautakunnan kokouksessa 1.12.1993.

Lisätiedot

11 Nuorten toimintaryhmän Fine Films projektiavustushakemus. Päätös

11 Nuorten toimintaryhmän Fine Films projektiavustushakemus. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 11 Nuorten toimintaryhmän Fine Films projektiavustushakemus HEL 2015-001791 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää nuorten toimintaryhmälle Fine Films

Lisätiedot

HELSINGIN KAPUNKI Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto

HELSINGIN KAPUNKI Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto HELSINGIN KAPUNKI Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto Voimassa 1.11.2018 alkaen HELSINGIN KAUPUNKI Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala Nuorisopalvelut, Kumppanuusyksikkö Postiosoite: PL 51400,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 22 Nuorten toimintaryhmän Supertiimi projektiavustushakemus HEL 2016-004931 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää nuorten toimintaryhmälle Supertiimi

Lisätiedot

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE

NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE NUORISOPALVELUT AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan tulee paikalliset olosuhteet huomioon ottaen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (5) 112 Nuorisopalvelujen nimikkotilajärjestelmän kokonaisuudistus HEL 2018-005474 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle. Asian aikana kuultavana

Lisätiedot

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2

Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen. 4.2.2015 Avustustiimi 2 Järjestöilta 3.2.2015 kauppalantalolla klo 18.30 alkaen 4.2.2015 Avustustiimi 2 Ohjelma Kahvitarjoilu Esittäytyminen Järjestöavustusten haku 2015 Hakuohjeet ja periaatteet Vuosiavustukset, lomake Kohdeavustukset,

Lisätiedot

VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE

VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE VUODEN 2008 TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMINEN NUORISOYHDISTYKSILLE Lanula 3.4.2008 Suunnittelupäällikkö Lauri Savisaari: Vuoden 2008 yhdistysten ja yhteisöjen toiminta-avustukset julistettiin haettaviksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 10 Nuorten toimintaryhmä Youth in Actionin projektiavustus HEL 2017-001103 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Vs. kumppanuuspäällikkö päätti myöntää nuorten toimintaryhmälle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 (7) 29 Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan uusi harrastus/liikkuminen -avustushaku (900 000 euroa) HEL 2018-001341 T 02 02 02 Päätös päätti hyväksyä kulttuurin ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62 12.12.2013 Sivu 1 / 1 4233/12.04.06/2013 62 Nuorisopalveluiden sopimuspohjainen avustus vuodelle 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Carina Granholm, puh. 050 537 9176 Nina Grönmark, puh. 050 044 5500 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) Opetusvirasto 30/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) Opetusvirasto 30/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (29) 82 Syyslomatoiminnan avustus Jamkicks Osakeyhtiölle 12.10.- 16.10.2015 HEL 2015-009348 T 02 05 01 00 Päätös merkitsi tiedoksi, että Jamkicks Osakeyhtiö on vetänyt pois

Lisätiedot

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta

Otteet Otteen liitteet Oikaisuvaatimusohje, nuorisolautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 3 Nuorten toimintaryhmän FGJ-Group projektiavustuksen 2013 käyttämättä jääneen osuuden takaisinperintä HEL 2013-000228 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut Toimistopäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (6) 56 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset 2013 HEL 2013-000494 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää avustuksia vuoden 2013 avustuskuulutuksen

Lisätiedot

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7 0 SISÄLTÖ: 1. YLEISTÄ 1 1A. Avustusmuodot 1 2. KAIKKIA AVUSTUSMUOTOJA KOSKEVAT EHDOT 1 2A. Myöntämisen edellytykset 1 2B. Myöntämisessä otetaan huomioon 2 2C. Avustettavien yhteisöjen määritelmät 2 2D.

Lisätiedot

KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET.

KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET. TIEDOTE KUULUTUS / 2013 KARIJOEN KUNNAN Liikuntalautakunta ja Nuorisolautakunta julistavat paikallisten järjestöjen haettavaksi seuraavat AVUSTUKSET. 2013 URHEILUSEUROJEN VUOSIAVUSTUKSET (6700 euroa )

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 Nuorisolautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 Nuorisolautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 Kokousaika 17:00-18:07 Kokouspaikka Hietaniemenkatu 9 B Läsnä Jäsenet Kontio, Timo puheenjohtaja Chydenius, Jussi Ellenberg, Benjamin Isoaho, Olli Kantola, Helena saapui

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 76 Liikuntalautakunnan myöntämät muiden liikuntaa edistävien yhdistysten toiminta-avustukset 2017 HEL 2017-003005 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää muiden liikuntaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/5 14.05.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (7) 77 Kohdeavustusten myöntäminen, 4. jako HEL 2013-006399 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Suomen Komediateatteri

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (5) 61 Vuoden 2014 talousarvion kohdalle 1 39 05, Yhteisöjen tukeminen, Khn käytettäväksi, merkityn avustusmäärärahan jakaminen HEL 2013-001691 T 02 05 01 00 Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 54 Varhaiskasvatuslautakunnan päätettävät järjestöavustukset vuodelle 2016 HEL 2016-002665 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti myöntää avustuksia vuoden 2016

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE

MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE MIKKELIN KAUPUNGIN NUORISOPALVELUIDEN AVUSTUSOHJE Nuorisolain mukaan kunnan yhtenä tehtävänä on tukea nuorisojärjestöjä ja nuorten toimintaryhmiä. Laki edellyttää myös kuntia toimimaan yhteistyössä nuorisojärjestöjen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 Nuorisolautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 Nuorisolautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 Kokousaika 17:00-19:25 Kokouspaikka Hietaniemenkatu 9 B Läsnä Jäsenet Kontio, Timo Hetemaj, Fatbardhe puheenjohtaja varapuheenjohtaja saapui 17:15, poissa: 56, 57,

Lisätiedot

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE

KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE 0 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Nuorisolautakunta KAUNIAISLAISEN NUORISOTOIMINNAN AVUSTUSOHJE Nuorisolautakunnan 23.6.1999 31 vahvistama, päivitetty 16.2.2006 14 1 1. JOHDANTO... 2 2. NUORISOTOIMINTA, JOTA NUORISOLAUTAKUNTA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (5) Sosiaali- ja terveysvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (5) 208 Virastopäällikön päätös avustuksista järjestöille vuodelle 2016 HEL 2015-008334 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päättää myöntää järjestöjen 98 hakemukselle

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori

Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/ Markku Nevala Vapaa-aikakoordinaattori Ulvilan kaupunki Kokouskutsu / Esityslista 3/2017 1 Kokousaika 31.05.2017 klo 18:00 Kokouspaikka Laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta Kokoonkutsuja Kylmälahti Todetaan kokouksen

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI Nuorisopalvelut AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 AVUSTUSSÄÄNTÖ Nuorisopalvelut vastuualueen tehtävänä on luoda edellytyksiä nuorisotoiminnalle Kokkolassa. Kulttuuri- ja nuorisolautakunta päättää niiden

Lisätiedot

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta

TUUSNIEMEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA NRO 2/11 Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta KOKOUSAIKA 26.4.2011 KELLO 17.00-20.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Väliaikaiset nuorisotilat, Poikkitie, Tuusniemi Juha Pitkänen,

Lisätiedot

NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET. Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt avustusohjeet 13.3.2012 Avustusohjeet tulevat voimaan 1.5.

NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET. Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt avustusohjeet 13.3.2012 Avustusohjeet tulevat voimaan 1.5. 1 NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET Vapaa-aikalautakunta on hyväksynyt avustusohjeet 13.3.2012 Avustusohjeet tulevat voimaan 1.5.2012 2 RAISIOLAISTEN NUORISOYHDISTYSTEN AVUSTUSOHJEET Nuorisolain 27.1.2006/72

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 28.01.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) 8 Kohdeavustusten myöntäminen, 1. jako HEL 2014-000381 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Susanna Kuparisen politiikkakollektiivi

Lisätiedot

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset

HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET. - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset HYVINVOINTIPALVELUIDEN AVUSTUSMUODOT JA JAKOPERUSTEET - Kouvolan kaupungin yhteisesti sovitut periaatteet - Liikuntajärjestöjen avustukset TOIMIALOJEN AVUSTUSTEN YHTEISET JAKOPERUSTEET Kouvolan kaupunki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (5) Kulttuuri- ja 88 Kohdeavustusten myöntäminen, 8. jako HEL 2016-009893 T 02 05 01 00 Päätös Kulttuuri- ja päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide:

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 16 Nuorten toimintaryhmän Kiiski projektiavustushakemus HEL 2016-002595 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää nuorten toimintaryhmälle Kiiski 1 500

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 126 Kansallinen Lastenliitto Helsingin piirijärjestö ry:lle myönnettävä lisäavustus perusopetuslain mukaiseen koululaisten iltapäivätoimintaan lukuvuoden 2016 2017 syyslukukaudelle

Lisätiedot

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.

OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA. Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku. 1 OHJE NUORISOLAUTAKUNNAN AVUSTUKSISTA Nuorisopalvelut Vanha Suurtori 7, 20500 Turku Puh. (02) 2623 112 PL1000, 20501 Turku www.turku.fi/nuoriso 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Yleistä avustuksista 2. Mihin tarkoituksiin

Lisätiedot

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY

LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY VIRTAIN KAUPUNKI Liikunta- ja nuorisotoimi 15.02.2012 LIIKUNTA- JA NUORISOTOIMEN AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN PERUSTEET JA MYÖNTÄMISMENETTELY Virtain kaupungin liikunta- ja nuorisotoimi myöntää vuosittain liikuntatoimintaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/10 10.03.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/10 10.03.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 5/2015 1 (5) 10 oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä HEL 2015-000560 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää hylätä Suomen Punaisen Ristin Helsingin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2012 Nuorisolautakunta

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2012 Nuorisolautakunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2012 Kokousaika 17:17-19:49 (tauko 19.30-19.40) Kokouspaikka Hietaniemenkatu 9 B Läsnä Jäsenet Kuitunen, Anita Ahola, Riku Castrén, Verna Perälä, Erkki Pursiainen, Malina

Lisätiedot

Viikoittainen tai säännöllinen toiminta Koulutukset Leirit Tapahtumat. Osall istuji. Ohjausk

Viikoittainen tai säännöllinen toiminta Koulutukset Leirit Tapahtumat. Osall istuji. Ohjausk PerustiedotAvustukset Avustukset % Vuosi Perustiedot Vuosi Päätoimi nen OsapäiväinKoulutuks Nuvaavustus Osapäivä Yhteen Päätoimin inen Päätoimisten avustusta ohjaaja en ohjaaja et Leirit Tapahtumat sä

Lisätiedot

Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi 2017

Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi 2017 Janakkalan kunta Juttilantie 1, 14200 Turenki puh. (03) 68 011 fax (03) 680 1209 kirjaamo@janakkala.fi www.janakkala.fi Hakemus Kulttuuri- ja nuorisotoiminnan toiminta-avustus yhdistykselle Toimintavuosi

Lisätiedot

Hakemus kunnan avustus järjestölle/yhdistykselle/ryhmälle Toimintavuosi 2017

Hakemus kunnan avustus järjestölle/yhdistykselle/ryhmälle Toimintavuosi 2017 Janakkalan kunta Juttilantie 1, 14200 Turenki puh. (03) 68 011 tai (019) 75 801 fax (03) 680 1209 tai (019) 758 0209 kirjaamo@janakkala.fi www.janakkala.fi Hakemus kunnan avustus järjestölle/yhdistykselle/ryhmälle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Liikuntalautakunta LJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Liikuntalautakunta LJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (7) 5 Liikuntatilojen maksuttoman ja tuetun käytön perusteet vuonna 2014 HEL 2013-016072 T 02 05 01 00 Päätös päätti, että avustettaville seuroille ositetaan liikuntatilojen

Lisätiedot

Toiminnalliset kulut 2008/ koko talousarvio Toiminnalliset kulut 2008/ koko talousarvio

Toiminnalliset kulut 2008/ koko talousarvio Toiminnalliset kulut 2008/ koko talousarvio YHDISTELMÄ VUODEN NUORISOAVUSTUSTEN HAKIJOISTA Liikunta nuorisojaosto 8.5. Avustushakemukset kokonaisuudessaan ovat liikunta ja nuorisojaoston jäsenten nähtävänä sivistystoimistossa (Tampereentie 10, II

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ KOUVOLAN KAUPUNGIN NUORISOTOIMIALAN AVUSTUSSÄÄNTÖ 2 Sisällys Johdanto... 3 1. Toiminta-avustus... 3 1.1. Hakukelpoisuus avustukseen... 3 1.2. Toiminta-avustuksen hakeminen... 4 1.3. Toiminta-avustusten

Lisätiedot

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ

VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ VAPAA-AIKA- JA KULTTUURITOIMEN AVUS- TUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 29.9.2011 37 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aika- ja kulttuuritoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta PK Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2016 Kaupunginkanslia Työllistämistoimikunta PK Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 1(7) TYÖLLISTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS Aika Torstai 6.10 klo 17.00 Paikka Kaupungintalo Aulakabinetti 4 Pohjoisesplanadi 11 13 Läsnä Jäsenet Muut Ville Väärälä, puheenjohtaja Matti Pyhtilä Jarmo Grönmark

Lisätiedot

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET

KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET KULTTUURI- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA 12.2.2014 LIITE 3 LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKO- JA PALKITSEMIS-PERUSTEET Kulttuuri-ja vapaa-aikalautakunta AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus

Lisätiedot

Oheismateriaali Kult

Oheismateriaali Kult KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,

Lisätiedot

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ VAPAA-AIKATOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sivistyslautakunta 14.2.2011 17 SISÄLLYSLUETTELO Vapaa-aikatoimen avustusten muodot 1 Hakukelpoisuus avustukseen ja avustuksen määrä 1 Avustuksen haettavaksi julistaminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (5) 133 Helmut ry:n oikaisuvaatimus HEL 2013-011191 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti ottaa Helmut ry:n hakemuksen uudelleen käsittelyyn ja myöntää hankkeelle

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (6) 129 Nuorisopalvelujen nimikkotilajärjestelmän kokonaisuudistus HEL 2018-005474 T 02 05 01 00 Päätös Käsittely päätti hyväksyä nuorisopalvelujen nimikkotilajärjestelmästä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 Nuorisolautakunta NUORISOLAUTAKUNTA

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 Nuorisolautakunta NUORISOLAUTAKUNTA Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 NUORISOLAUTAKUNTA ESITYSLISTA 6-2016 KOKOUSKUTSU Kokousaika klo 17:00 Kokouspaikka Käsitellään Hietaniemenkatu 9 B Tällä esityslistalla mainitut asiat Helsingin kaupunki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (6) 84 Nuorten aloitteiden käsittely Helsingin kaupungissa HEL 2014-007441 T 00 01 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti lisätä kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus.

Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus. Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi. Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus. Kiuruveden kaupunki Sivistyspalvelukeskus Avustushakemus Kulttuuri- ja nuorisotoimi Vuosi 20 Kohdeavustus Toiminta-avustus Kulttuuritoimen avustus Nuorisotoimen avustus Saapunut:.. (käsittelijä täyttää)

Lisätiedot

Sivistyslautakunta

Sivistyslautakunta Partiotoiminta 1 Halssilan Haukat ry T 100 40 40 Hakemusnumero: 60 / 2017 Halssilan Haukat ry 2 Huhtapartio ry T 45 30 30 Hakemusnumero: 40 / 2017 Huhtapartio ry 3 Jyväskylän Metsänkävijät ry T 120 30

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019

UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019 1 (7) UUDENKAUPUNGIN KULTTUURIPALVELUIDEN AVUSTUKSET 2019 Uudenkaupungin kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta hyväksynyt 27.2.2018. Ohje voimassa 15.3.2018 alkaen 2 (7) Sisällysluettelo 1. Yleistietoa

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET

SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liite 3/ Siv.ltk 14.3.2017/ 23 SIIKAISTEN KUNNAN LIIKUNNAN SEKÄ NUORISO- JA KULTTUURITYÖN AVUSTUSTEN JALKOPERUSTEET Liikunnan ja urheilun toiminta-avustus Nuorisotoiminnan avustus Kulttuuritoiminnan avustus

Lisätiedot

Käsittely Esittelijän kokouksessa tekemät muutokset on huomioitu pöytäkirjassa.

Käsittely Esittelijän kokouksessa tekemät muutokset on huomioitu pöytäkirjassa. 24.01.2013 Sivu 1 / 1 185/00.04.02/2013 4 Yhteistyösopimukset yleishyödyllisten järjestöjen kanssa Valmistelijat / lisätiedot: Remes Marja-Leena, puh. (09) 816 23052 Havo Maija, puh. (09) 816 23013 Hämäläinen

Lisätiedot

52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta

52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2017 1 (5) 52 Ehkäisevään päihdetyöhön suunnattujen toiminta-avustusten myöntäminen vuodelle 2017 TRE:17/05.01.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Arto Ranta Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (7) 17 Kohdeavustusten myöntäminen, 2. jako HEL 2017-001875 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kohdeavustuksia seuraavasti: Näyttämötaide: Miamaijan ja äidin seikkailut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 74 Liikuntalautakunnan myöntämät toiminta-avustukset vuodelle 2017 HEL 2017-003001 T 02 05 01 00 Päätös Lautakunta päätti myöntää liikuntatoimen varsinaista toiminta-avustusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Nuorisoasiainkeskus Kehittämisosasto Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 75 Nuorten toimintaryhmä Keijun projektiavustus 2016 HEL 2016-011720 T 02 05 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti myöntää nuorten toimintaryhmä Keijulle 1000 euron

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (7) 77 Vuoden 2013 talousarvion kohdalle 1 39 05, Yhteisöjen tukeminen, Khn, merkityn avustusmäärärahan jakaminen HEL 2012-003621 T 02 05 01 00 Päätös päätti jakaa

Lisätiedot