Molemmat esitykset saivat kannatusta.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Molemmat esitykset saivat kannatusta."

Transkriptio

1 YTY-ryhmä YTY-ryhmä YTY-ryhmä YTY-ryhmä Kunnanhallitus HENKILÖSTÖETUUDET, MUUTOS 47/1/16/164/2013 YTYryhmä Työsuojelupäällikkö Juha Pesonen (puhelin ): Kunnanhallitus on kokouksessaan hyväksynyt Muhoksen kunnan henkilöstöetuudet. Tämän jälkeen on otettu käyttöön liikuntahalli Tähtiareena. Kunnan työntekijöille tarjotaan mahdollisuutta käyttää Tähtiareenan kuntosalia hintaan 10 /kk ja 50 /6 kk. Lisäksi Rokuan mökin talvikiinnipito on delegoitu Yty-ryhmän päätettäväksi. TYÖSUOJELUPÄÄLLIKÖN ESITYS: YTY-ryhmä esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy liitteen mukaiset henkilöstöetuudet. Lisäksi yty päättää, että henkilökunnan virkistyskäyttöön tarkoitettu Rokuan mökki pidetään suljettuna Mikäli varauksia joulun, uudenvuoden ja loppiaisen ajaksi ei tule, mökki voidaan sulkea jo aiemmin. KÄSITTELY: Asiasta käydyn keskustelun kuluessa hallinto- ja talousjohtaja Maaninka esitti, että Tähtiareena kuntosalin alennus on joko 10 /kk tai 50 /6 kk, ei molemmat vaihtoehdot. Molemmat esitykset saivat kannatusta. Puheenjohtaja totesi suoritetun kädennostoäänestyksen jälkeen hallinto- ja talousjohtaja esityksen saaneen enemmän kannatusta, joten liitteeseen korjattiin Tähtiareenan kuntosalin henkilöstöalennukseksi 50 /6 kk. Lisäksi liitettä päätettiin täydentää maininnalla avaimen panttimaksusta. YTY-RYHMÄ: YTY-ryhmä hyväksyi työsuojelupäällikön esityksen. Merkittiin pöytäkirjaan, että hallintokuntien tulee kustannuksellaan hankkia Muhoksen kunnan henkilökortti niille työntekijöille, joilla sitä ei vielä ole.

2 YTYryhmä Verovapaat henkilökuntaedut Tavanomaisten henkilökuntaetujen verotuksesta säädetään tuloverolain (TVL) 69 :ssä. Sen mukaan veronalaiseksi tuloksi ei katsota (ellei edellä säädetystä muuta johdu) kohtuullista etua, joka on annettu koko henkilökunnalle tai työnantajan palveluksesta eläkkeellä olevalle: 1) etu työnantajan järjestämästä terveydenhuollosta, lukuun ottamatta kuitenkaan työnantajan työntekijälle suorittamaa korvausta terveydenhuollosta tai sairaudesta johtuvista kustannuksista 2) henkilökunta-alennus työnantajan tuottamista tai kaupan pitämistä tavaroista tai palveluksista 3) merkkipäivälahja tai vähäinen muu lahja, joka on saatu muuna kuin rahana tai siihen verrattavana suorituksena. 4) etu työnantajan järjestämästä virkistys- tai harrastustoiminnasta (TVL 946/2008). 5) etu työnantajan järjestämästä yhteiskuljetuksesta asunnon ja työpaikan välisillä matkoilla. Veronalaiseksi palkka- tai eläketuloksi ei myöskään katsota sitä toimialalla tavanomaista ja kohtuullista etua, jonka liikenteenharjoittajan palveluksessa tai tämän palveluksesta eläkkeellä oleva verovelvollinen saa työnantajalta matkaan oikeuttavana vapaa- tai alennuslippuna (TVL 69.2 ). Veronalaista tuloa ei synny työnantajan tilapäisesti järjestämästä sairaan lapsen hoidosta ajalta, jolloin työntekijällä olisi oikeus hoitovapaaseen täysin palkkaeduin. Tilapäisenä pidetään saman sairaustapauksen johdosta enintään neljän päivän pituista hoitojaksoa (TVL 1086/ ) Veronalaista tuloa ei synny myöskään työntekijän työkäyttöä varten järjestetyn tietoliikenneyhteyden yksityiskäytöstä (TVL 561/ ). Työnantajan tarjoama henkilökunta-alennus Veronalaiseksi tuloksi ei katsota tavanomaista ja kohtuullista henkilökunta-alennusta työnantajan tuottamista tai kaupan pitämistä tavaroista tai palveluksista (TVL k.). Muista kuin oman työnantajan valmistamista tai kaupan pitämistä tuotteista saatu alennus ei ole tämän säännöksen nojalla verovapaa. Säännös ei koske esim. työnantajan käyttöomaisuuden luovutusta henkilökunnalle alennettuun hintaan.

3 YTYryhmä Jos työnantaja luovuttaa käyttöomaisuuteen kuuluvan henkilöauton työntekijälleen käypää hintaa halvemmalla, käyvän hinnan ja suoritetun korvauksen välinen erotus katsotaan veronalaiseksi palkaksi. Henkilökunta-alennuksena ei voida pitää järjestelyä, jossa työntekijä saa työnantajansa välityksellä alennuksen muusta kuin tämän valmistamasta tai kaupan pitämästä tuotteesta. Jos työnantaja esim. korvaa tuotteen alennetun hinnan ja käyvän hinnan välisen erotuksen rahana tai muulla tavoin alennuksen myöntäneelle yritykselle, korvaus katsotaan työnantajalta työsuhteen perusteella saaduksi palkaksi. Työntekijän oikeutta käyttää hyväkseen työnantajansa tavanomaisia asiakasalennuksia ei yleensä ole pidettävä veronalaisena etuna. Henkilökunta-alennuksen tulee periaatteessa olla koko henkilökunnan käytettävissä. HALLINTO-JA TALOUSJOHTAJAN ESITYS: Annetaan kokouksessa. KÄSITTELY: Hallinto- ja talousjohtaja Maaninka selosti asiaa YTY-ryhmälle ja asiasta käytiin keskustelu. Henkilöstöetuuksien käytön seurantaa henkilötasolla vuosittain tulee Muhoksen kunnassa kehittää. Lisäksi tulee selvittää verottajan kantaa kunnassa käytössä oleviin henkilöstöetuuksiin; mikä niistä katsotaan verotettavaksi ja mikä ei. Keskustelussa erityisesti esille nousi oma tuotanto (uimahalli, Tähtiareena, ateriat kunnan omistamissa yksiköissä) sekä Rokuan mökin käyttö. HALLINTO- JA TALOUSJOHTAJAN ESITYS KOKOUKSESSA: Asian käsittely siirretään. Hallinto- ja talousjohtaja selvittää verottajan kannan asiaan sekä riittävän seurannan tason. YTY-RYHMÄ: YTY-ryhmä hyväksyi hallinto- ja talousjohtajan esityksen. Hallinto-ja talousjohtaja antaa esityksen kokouksessa. KÄSITTELY: Hallinto- ja talousjohtajan esitys kokouksessa oli, että mikäli henkilöstöetuus ylittää 400 /v./työntekijä, on ylimenevä osa veronalaista palkkatuloa. Asiasta käydyn keskustelun kuluessa Pirkko Manelius esitti, että YTY-ryhmä asettaa työryhmän selvittämään henkilöstöetuuksien käytön seurannan riittävää tasoa ja verottajan kantaa siitä, mitkä henkilökunnalle tarjotuista eduista katsotaan verovapaiksi ja mitkä tulee huomioida raja-arvossa 400 /v/työntekijä. Kirsti Supperi kannatti Maneliuksen esitystä ja esitti, että työryhmä koostuu

4 pääluottamusmiehistä (Airaksinen, Kangaspuoskari,Manelius, Supperi, Toivanen) sekä sihteeristä (Kivelä). Työnantajan edustajaksi ryhmään esitettiin työsuojelupäällikköä (Pesonen). Lisäksi YTY-ryhmä keskusteli Tyky-seteleiden käytöstä ja hankinnasta v YTY-RYHMÄ: YTY-ryhmä perusti työryhmän selvittämään Muhoksen kunnan henkilöstöetuuksien seurannan riittävää tasoa ja verotusmenettelyä edellä esitetyllä kokoonpanolla. Selvityksen valmistuttua asia tuodaan YTY-ryhmän käsiteltäväksi. Lisäksi sovittiin, että yhteispalvelupiste voi aloittaa tyky-lippujen myynnin ja Juha Pesonen voi tilata lippuja lisää vuoden 2017 määrärahojen puitteissa. YTYryhmä Asetettu työryhmä on selvitellyt asiaa, selostus selvitystyöstä annetaan kokouksessa. KJ:N ESITYS: YTY-ryhmä esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy liitteen mukaiset henkilöstöetuudet. KÄSITTELY: Aluksi sihteeri Päivi Kivelä selosti selvitystyötä henkilöstöetuuksien verotusmenettelystä. Päätösesityksestä käydyn keskustelun kuluessa Eero Airaksinen esitti, että henkilöstöetuuden käyttö laajennettaisiin koskemaan myös Rokuan kuntokeskuksen palveluja. Esityksestä käydyn keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi, että Airaksisen esitys kannattamattomana raukesi. Juha Pesonen esitti, että päätösesitystä täydennetään maininnalla, että Tähtiareenan avaimia henkilöstölle tehdään/luovutetaan kunnanviraston yhteispalvelupisteessä. Puheenjohtaja kysyi, hyväksyykö YTY-ryhmä Pesosen täydennysesityksen yksimielisesti. YTY-hyväksyi esityksen yksimielisesti. YTY-RYHMÄ: YTY-ryhmä hyväksyi kunnanjohtajan esityksen Pesosen esityksellä täydennettynä. YTYryhmä

5 Asetettu työryhmä on selvitellyt asiaa, selostus selvitystyöstä annetaan kokouksessa. KJ:N ESITYS: YTY-ryhmä esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy liitteen mukaiset henkilöstöetuudet. KÄSITTELY: Aluksi sihteeri Päivi Kivelä selosti selvitystyötä henkilöstöetuuksien verotusmenettelystä. Päätösesityksestä käydyn keskustelun kuluessa Eero Airaksinen esitti, että henkilöstöetuuden käyttö laajennettaisiin koskemaan myös Rokuan kuntokeskuksen palveluja. Esityksestä käydyn keskustelun jälkeen puheenjohtaja totesi, että Airaksisen esitys kannattamattomana raukesi. Juha Pesonen esitti, että päätösesitystä täydennetään maininnalla, että Tähtiareenan avaimia henkilöstölle tehdään/luovutetaan kunnanviraston yhteispalvelupisteessä. Puheenjohtaja kysyi, hyväksyykö YTY-ryhmä Pesosen täydennysesityksen yksimielisesti. YTY-hyväksyi esityksen yksimielisesti. YTY-RYHMÄ: YTY-ryhmä hyväksyi kunnanjohtajan esityksen Pesosen esityksellä täydennettynä. Khall KJ:N ESITYS: Kunnanhallitukselle hyväksyy liitteen mukaiset henkilöstöetuudet. KÄSITTELY: Kunnanjohtaja selosti asiaa ja totesi, että teknisenä korjauksena muutetaan teksti "liikuntahalli Tähtiareenaa" muotoon "Tähtiareenan kuntosalia". PÄÄTÖS: Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan esityksen.

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE Kunnanhallitus 355 19.10.2015 Kunnanhallitus 404 01.12.2015 TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2017-2018 157/2/20/200/2015 Khall 19.10.2015 355 Valtuusto hyväksyi vuoden 2016 talousarvion raamin

Lisätiedot

Mahdollisuudet verovapaisiin henkilökuntaetuihin. kuntaetuihin. ivä 24.3.2010. Tero Honkavaara Johtava veroasiantuntija

Mahdollisuudet verovapaisiin henkilökuntaetuihin. kuntaetuihin. ivä 24.3.2010. Tero Honkavaara Johtava veroasiantuntija Mahdollisuudet verovapaisiin henkilökuntaetuihin kuntaetuihin EK-päiv ivä 24.3.2010 Tero Honkavaara Johtava veroasiantuntija Tavanomaiset henkilökuntaedut verovapaita (TVL 69 ) Työnantajan järjestämä terveydenhuolto

Lisätiedot

PYSYVÄISMÄÄRÄYS VUOSILOMAOHJEISTUKSESTA JA OHJE SÄÄSTÖVAPAAN ANTAMISESTA MUHOKSEN KUNNASSA

PYSYVÄISMÄÄRÄYS VUOSILOMAOHJEISTUKSESTA JA OHJE SÄÄSTÖVAPAAN ANTAMISESTA MUHOKSEN KUNNASSA YTY-ryhmä 8 29.03.2016 YTY-ryhmä 10 04.04.2016 Kunnanhallitus 125 11.04.2016 Kunnanhallitus 159 26.04.2016 PYSYVÄISMÄÄRÄYS VUOSILOMAOHJEISTUKSESTA JA OHJE SÄÄSTÖVAPAAN ANTAMISESTA MUHOKSEN KUNNASSA 230/0/00/001/2013

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA

MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA Kunnanhallitus 331 19.10.2016 Kunnanhallitus 381 21.11.2016 MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 421/2/20/200/2016 Khall 19.10.2016 331 Valtuusto hyväksyi vuoden 2017

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN Konsernijaosto 18 28.09.2017 Konsernijaosto 24 18.10.2017 Kunnanhallitus 376 30.10.2017 Valtuusto 88 06.11.2017 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA 1.1.2018 ALKAEN 587/2.23.232/2014, 192/3.32.336/2015

Lisätiedot

Laki. tuloverolain muuttamisesta

Laki. tuloverolain muuttamisesta Laki tuloverolain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan tuloverolain (1535/1992) 54 d :n 2 momentti, 80 :n 9 kohta, 92 :n 26 kohta, 95 :n 1 momentin 1 kohta, 96 a :n 1 momentti, 100 :n

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Seija Karttunen Virpi Pasanen. Luontoisedut ja muut henkilökuntaedut. verotuksessa

Seija Karttunen Virpi Pasanen. Luontoisedut ja muut henkilökuntaedut. verotuksessa Seija Karttunen Virpi Pasanen Luontoisedut ja muut henkilökuntaedut verotuksessa Talentum Pro Helsinki 2016 Copyright Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2616-2

Lisätiedot

Henkilöstön palkitseminen ja muistaminen

Henkilöstön palkitseminen ja muistaminen 1 Henkilöstön palkitseminen ja muistaminen Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy Ohjeen nimi HENKILÖSTÖN PALKITSEMINEN JA MUISTAMINEN Vastuuhenkilö henkilöstöpäällikkö Voimaantulo 1.1.2017 Päätös Johtoryhmä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 (6) KAUPUNGINKANSLIA Työnantajapolitiikkayksikkö HUOMIONOSOITUKSET JA MERKKIPÄIVÄLAHJAT HELSINGIN KAUPUNGILLA

HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 (6) KAUPUNGINKANSLIA Työnantajapolitiikkayksikkö HUOMIONOSOITUKSET JA MERKKIPÄIVÄLAHJAT HELSINGIN KAUPUNGILLA HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 (6) Jakelussa mainituille HUOMIONOSOITUKSET JA MERKKIPÄIVÄLAHJAT HELSINGIN KAUPUNGILLA Kaupunginjohtaja on hyväksynyt johtajistokäsittelyssä 14.12.2016 uudet merkkipäivälahjaperiaatteet.

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013.

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. Kunnanhallitus 98 11.03.2013 Kunnanvaltuusto 37 25.04.2013 Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. 153/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 11.03.2013 98 Valmistelija: kunnansihteeri

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA

MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA Kunnanhallitus 331 19.10.2016 Kunnanhallitus 381 21.11.2016 Kunnanhallitus 401 12.12.2016 Kunnanhallitus 420 19.12.2016 MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA 2018-2019 421/2/20/200/2016

Lisätiedot

Henkilöstöedut verotuksessa

Henkilöstöedut verotuksessa Henkilöstöedut verotuksessa Webinaari 16.3.2018 Juha-Matti Luojus Idman Vilén Grant Thornton Oy Henkilöstöedut verotuksessa Kuuluuko ääni? Henkilöstöedut verotuksessa, käsiteltävät aiheet - Kollektiiviset

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1983 vp. - HE n:o 110 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tulo- ja varallisuusverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan täsmennettäväksi niitä perusteita, joilla

Lisätiedot

HALLINTO- JA TALOUSJOHTAJAN ESITYS:

HALLINTO- JA TALOUSJOHTAJAN ESITYS: YTY-ryhmä 13 06.06.2016 YTY-ryhmä 24 17.11.2016 Kunnanhallitus 387 29.11.2016 Kunnanhallitus 70 28.02.2017 LYHYTKESTOISET SAIRAUSPOISSAOLOT YTYryhmä 06.06.2016 13 Hallinto- ja talousjohtaja Rauno Maaninka

Lisätiedot

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 Kunnanhallitus 111 27.03.2013 Kunnanhallitus 134 15.04.2013 Kunnanvaltuusto 38 25.04.2013 JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 179/02.05.01/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Muhoksen kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/ Muhoksen kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2019 62 Tarkastuslautakunta AIKA 28.05.2019 klo 16:00-16:55 PAIKKA Muhoksen kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 33 PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015. KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015. KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40 PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 2 / 2015 KOKOUSAIKA 15.4.2015 kello 19.00-20.40 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukan ruokala Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

Muhoksen kunnanvirasto, valtuuston istuntosali Asiat. Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittämisjärjestelyt

Muhoksen kunnanvirasto, valtuuston istuntosali Asiat. Vesi- ja viemärilaitoksen yhtiöittämisjärjestelyt MUHOKSEN KUNTA KOKOUSKUTSU Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstaina 19.12.2002 klo 8.00 KOKOUSPAIKKA KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no 545 546 Muhoksen kunnanvirasto, valtuuston istuntosali Asiat Läsnäolo- ja puheoikeuden

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / KOKOUSAIKA kello

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / KOKOUSAIKA kello PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2017 KOKOUSAIKA 1.3.2017 kello 19.00-20.20 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukan ruokala Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

Kunnallinen Yleinen Virka- ja Työehtosopimus (KVTES) Työajan pidentäminen 24 tuntia vuodessa

Kunnallinen Yleinen Virka- ja Työehtosopimus (KVTES) Työajan pidentäminen 24 tuntia vuodessa YTY-ryhmä 26 17.11.2016 Kunnanhallitus 388 29.11.2016 TYÖAIKA, LOMARAHA SEKÄ TYÖAIKAPANKKI YTYryhmä 17.11.2016 26 Kunnallinen Yleinen Virka- ja Työehtosopimus (KVTES) Kunta-alan pääsopijajärjestöt ja KT

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

UTAJÄRVEN KUNNAN MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ

UTAJÄRVEN KUNNAN MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ UTAJÄRVEN KUNNAN MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ Yhteistyötoimikunta 9.1.2017 Kunnanhallitus 30.1.2017 Yhteistyötoimikunta 28.11.2017 Johdanto Merkkipäiväsäännössä määritellään toimintaohjeet työnantajan edustajalle

Lisätiedot

SaiPa ry:n Matkalaskuohjeet

SaiPa ry:n Matkalaskuohjeet Matkalasku täytyy tehdä aina ja siitä on käytävä ilmi vähintään koko nimi, sotu, pankkitilinnumero, matkan tarkoitus ja kesto. Päivärahojen ja kilometrikorvausten maksamisessa noudatetaan verottajan ohjeita.

Lisätiedot

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh )

MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE Valmistelija: Tekninen johtaja Mikko Kari (puh ) Tekninen lautakunta 78 09.08.2016 Kunnanhallitus 267 22.08.2016 Valtuusto 55 29.08.2016 Valtuusto 2 30.01.2017 MÄÄRÄALAN MYYNTI KIINTEISTÖSTÄ TEOLLISUUSALUE 494-403-155-46 429/6/63/631/2016 Teknltk 09.08.2016

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Muhoksen kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone.

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Muhoksen kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 14 Tarkastuslautakunta AIKA 25.02.2016 klo 16:00-17:50 PAIKKA Muhoksen kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 8 TILINTARKASTAJAN KATSAUS

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Tillolan koulun myynti Kunnanhallitus 208 31.10.2016 Kunnanvaltuusto 39 07.11.2016 Kunnanhallitus 5 09.01.2017 Kunnanvaltuusto 6 30.01.2017 6 Tillolan koulun myynti 738/02.05.00/2016 Kunnanhallitus 31.10.2016 208 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015

Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä. Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015 Erotuomaripalkkiot ja kustannustenkorvaukset yleishyödylliseltä yhteisöltä Lentopalloliitto/ETR Varala 26.9.2015 Erotuomarin palkkioprosessin vaiheet 1. Erotuomari saa verohallinnolta sivutuloverokortin

Lisätiedot

Ajankohtaista verotuksesta. Terhi Järvikare 12.9.2014

Ajankohtaista verotuksesta. Terhi Järvikare 12.9.2014 Ajankohtaista verotuksesta Terhi Järvikare KHO:2014:119 A Oy sai luxemburgilaiselta pääomistajayhtiöltä 15 milj. euron lainan 2009 ja vaati korkoja vähennettäväksi v. 2009 1,337 milj. euroa Hybridilaina:

Lisätiedot

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ):

Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin ): Kunnanhallitus 374 09.11.2015 Kunnanhallitus 356 14.11.2016 Kunnanhallitus 19 23.01.2017 Valtuusto 8 27.02.2017 HALLINTOSÄÄNTÖMUUTOS 3/0/00/002/2015 Khall 09.11.2015 374 Hallintosihteeri Rauno Piippo (puhelin

Lisätiedot

Fiksusti töihin -aamukahvit Teemana pyöräily

Fiksusti töihin -aamukahvit Teemana pyöräily Fiksusti töihin -aamukahvit 13.6.2019 Teemana pyöräily Tervetuloa webinaariin! Huomaattehan, että webinaari tallennetaan. Pidättehän mikrofonit suljettuina. Kysymyksiä voi laittaa chat-toiminnon kautta.

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 18.03.2014

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 17 Tarkastuslautakunta AIKA 15.03.2018 klo 15:00-17:00 PAIKKA KPMG:n toimistotilat, Isokatu 32 B, Oulu KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 11 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 19

Lisätiedot

Yhdistysten yritystoiminta verotuksen näkökulmasta. Seinäjoki

Yhdistysten yritystoiminta verotuksen näkökulmasta. Seinäjoki Yhdistysten yritystoiminta verotuksen näkökulmasta Seinäjoki 27.10.2018 Yleishyödyllisyyden edellytykset tuloverotuksessa Yleishyödyllisyydestä säädetään verotuksessa tuloverolain (TVL) 22 :n 1 momentissa

Lisätiedot

/ Alma V-S piiri Täyskäsi. Ohjeita vapaaehtoisille maksettavista korvauksista, annettavista eduista & ennakkoperinnästä

/ Alma V-S piiri Täyskäsi. Ohjeita vapaaehtoisille maksettavista korvauksista, annettavista eduista & ennakkoperinnästä 030218 / Alma V-S piiri Täyskäsi Ohjeita vapaaehtoisille maksettavista korvauksista, annettavista eduista & ennakkoperinnästä Ohjeen tausta Sisältö pohjautuu Verohallinnon maaliskuussa 2017 julkaisemaan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 161/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi tuloverolain 77 :n ja sairausvakuutuslain 33 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tuloverolain ulkomaantyöskentelystä

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 12 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 18. kesäkuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 97 Kirjanpidollisten taseyksiköiden aloittavat taseet... 168 98 Päijät-Hämeen

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/ MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2016 71 Tarkastuslautakunta AIKA 24.05.2016 klo 16:00-18:20 PAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 33 PÖYTÄKIRJANPITÄJÄN VALINTA

Lisätiedot

Lounais-Hämeen ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän YHTEISTOIMINTARYHMÄN PÖYTÄKIRJA 3/2005

Lounais-Hämeen ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän YHTEISTOIMINTARYHMÄN PÖYTÄKIRJA 3/2005 Lounais-Hämeen ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän YHTEISTOIMINTARYHMÄN PÖYTÄKIRJA 3/2005 Aika: Maanantai 21.11.2005 klo 15.00-15.55 Paikka: Iso kokoushuone Läsnä: Jouni Mäkelä, yhtymähallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Luontoisedut ja tulorekisteri

Luontoisedut ja tulorekisteri Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 1.1 Työntekijätiedot... 3 2 Asuntoetu... 4 2.1 Esimerkki Asuntoedusta... 4 2.1.1 Vaihtoehto 1/ Kirjataan Asuntoetu täysimääräisenä... 4 2.1.2 Vaihtoehto 2/ Kirjataan Asuntoedun

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ TILINTARKASTAJAN KATSAUS VUODEN 2015 ARVIOINTIKERTOMUS MUUT ASIAT 121

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/ TILINTARKASTAJAN KATSAUS VUODEN 2015 ARVIOINTIKERTOMUS MUUT ASIAT 121 MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 15/2015 117 Tarkastuslautakunta AIKA 18.11.2015 klo 16:30-18:08 PAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 60 TILINTARKASTAJAN KATSAUS

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 39 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014 Tulevaisuus-

Lisätiedot

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa:

Kaukolämpötoiminta Siikalatvan kunnassa sisältää seuraavaa: Kunnanhallitus 236 08.12.2014 Kunnanhallitus 253 22.12.2014 Kunnanhallitus 18 12.01.2015 Kunnanvaltuusto 10 26.01.2015 KUNNAN KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN Kunnanhallitus 08.12.2014 236 Kuntalain

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Kunnanhallitus 84 18.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 28.02.2013 Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 100/00.04.01/2013 Kunnanhallitus 18.02.2013 84 Valmistelija: kunnanjohtaja Simo Mäkinen

Lisätiedot

Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus. Milla Forsman OTM

Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus. Milla Forsman OTM Yrityskaupan toteutusvaihtoehdot ja verotus Milla Forsman OTM Lukander Ruohola HTO Oy Liikejuridiikan asianajotoimisto Kaikki yrittäjien ja yritysten oikeudelliset asiat Erikoistunut mm. yrityskauppoihin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tuloverolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tuloverolakia. Tuloverotuksessa myönnettävän tulonhankkimisvähennyksen enimmäismäärää ehdotetaan korotettavaksi

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanvaltuusto Nro 10/ KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 10/ 2009 143 Kokousaika 12.11.2009 klo 19.00 19.55 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Valtuutettu Paikalla Paikalla jäsenet (merkintä,

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Sotkamon kunnan hallintosääntö alkaen Kunnanhallitus 91 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 25 24.04.2017 Sotkamon kunnan hallintosääntö 1.6.2017 alkaen KHALL 91 6.6.2016 154 Hallintojohtaja Sotkamon kunnan hallintosääntö on päivitetty viimeksi vuoden

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015. KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015. KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10 PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 1 / 2015 KOKOUSAIKA 11.2.2015 kello 19.00-20.10 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS SEO huoltoasema Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta Juhani

Lisätiedot

Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen

Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen Työkorvaus ja matkakustannusten korvaaminen Ylitarkastaja Sari Wulff / Verohallinto Sari Wulff 1 Palkan ja työkorvauksen eroja Työstä maksettu korvaus voi olla palkkaa muuta työstä maksettua korvausta

Lisätiedot

Esimerkki 3. Sivu 1. Sivu 2

Esimerkki 3. Sivu 1. Sivu 2 Esimerkki 3 Esimerkissä on kuvattu, kuinka muu kuin tuloverolain 22 :n mukainen yleishyödyllinen yhteisö täyttää veroilmoituslomakkeen 6C. Yhdistys on kaveriporukan perustama Harrastus ry, joka on sääntöjen

Lisätiedot

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 7 / KOKOUSAIKA kello

MERIJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA. KUNNANVALTUUSTO Nro 7 / KOKOUSAIKA kello PÖYTÄKIRJA KUNNANVALTUUSTO Nro 7 / 2016 KOKOUSAIKA 19.12.2016 kello 19.00-20.10 KOKOUSPAIKKA: LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kilpukan ruokala Jäsenet paikalla: Varajäsenet järjest.: paikalla: Alaranta

Lisätiedot

HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA HOLLOLAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA Kokousaika keskiviikko 23.8.2017 klo 9.00 11.42 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kokoushuone Tiirismaa Käsiteltävät asiat: 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 3

Lisätiedot

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ

MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ MUISTAMIS- JA PALKITSEMISSÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2016 x SISÄLTÖ 1 YLEISTÄ... 3 2 MUISTAMISTILAISUUDET... 3 2.1 Työmerkkipäivät... 3 2.2 Läksiäistilaisuus... 3 2.3 Eläkkeelle siirtyminen...

Lisätiedot

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus

Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus Perusturvalautakunta 52 12.06.2014 Kunnanhallitus 180 04.08.2014 Kunnanhallitus 221 15.09.2014 Sairauspoissaolojen omailmoitusjärjestelmän poistaminen/oikaisuvaatimus Ptltk 12.06.2014 52 Oikeus sairauslomaan

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 81

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 81 MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 11/2015 81 Tarkastuslautakunta AIKA 02.09.2015 klo 16:15-17:37 PAIKKA Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 38 HALLINTO- JA TALOUSJOHTAJAN

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 (6) HENKILÖSTÖKESKUS Henkilöstöpolitiikka Tina Sweins 23.1.2013 HUOMIONOSOITUKSET JA MERKKIPÄIVÄLAHJAT HELSINGIN KAUPUNGILLA

HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 (6) HENKILÖSTÖKESKUS Henkilöstöpolitiikka Tina Sweins 23.1.2013 HUOMIONOSOITUKSET JA MERKKIPÄIVÄLAHJAT HELSINGIN KAUPUNGILLA HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 (6) Jakelussa mainituille HUOMIONOSOITUKSET JA MERKKIPÄIVÄLAHJAT HELSINGIN KAUPUNGILLA Kaupunginjohtaja on hyväksynyt johtajistokäsittelyssä, merkkipäivälahjaperiaatteet, jotka

Lisätiedot

Arvola Anneli (kesk) Karila Juhani (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen

Arvola Anneli (kesk) Karila Juhani (kesk) Uusitalo Tapio (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327. Ilmoitustaulunhoitaja Lea Kaipainen Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 327 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 13/2006 KOKOUSAIKA Perjantaina 10.11.2006 kello 9.00-10.00 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET

Lisätiedot

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen Kunnanhallitus 255 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 69 11.11.2013 Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen 349/02.03.02/2013 Kunnanhallitus 28.10.2013 255 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017. Yhteistyötoimikunta

SAVONLINNAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017. Yhteistyötoimikunta Yhteistyötoimikunta 27.10.2017 1 Aika 27.10.2017 kello 10:26-12:10 Paikka Kh:n kokoushuone Läsnä Linnamurto Saku hallintojohtaja, puheenjohtaja Nevalainen Paavo jäsen, plm Juko/KTN ry Puputti Seija Jokinen

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot

Asikkalan kunnan henkilöstöetuudet ja kannusteet

Asikkalan kunnan henkilöstöetuudet ja kannusteet Asikkalan kunnan henkilöstöetuudet ja kannusteet Henkilöstöetuudet 1. Omasta työkyvystään huolehtiminen Kaikilla vakinaisessa työ- tai virkasuhteessa olevilla työntekijöillä sekä vähintään 6 kk:n määräaikaisessa

Lisätiedot

TES:n matkamääräykset ja verottajan säännöstys

TES:n matkamääräykset ja verottajan säännöstys TES:n matkamääräykset ja verottajan säännöstys 28.1.2010 1 TES, tuloverolaki ja Verohallinnon kustannuspäätös TES määrittää, mitä työnantajan pitää maksaa TES ei määrittele maksettavien korvausten verokohtelua

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ

Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ SUOMUSSALMEN KUNTA Luottamushenkilöiden PALKKIOSÄÄNTÖ Kunnanvaltuusto 9.12.2014 62 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala 1 2 Kokouspalkkiot 2 3 Yli kolme tuntia kestävät ja samana päivänä pidettävät kokoukset

Lisätiedot

PERUSPALVELUKUNTAYHTYMA SELANTEEN MERKKIPAIVASAANTO

PERUSPALVELUKUNTAYHTYMA SELANTEEN MERKKIPAIVASAANTO PERUSPALVELUKUNTAYHTYMA SELANTEEN MERKKIPAIVASAANTO Yhteistyotoimikunta 23.2.2016 Kuntayhtymahallitus 25.2.2016 1 (5) PERUSPALVELUKUNTAYHTYMA SELANTEEN HENKILOKUNNAN IA LUOTTAMUSHENKILOIDEN MERKKIPAIVASAANTO

Lisätiedot

Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta

Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 59/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Tarkastuslautakunta AIKA 30.01.2019 klo 14:00-15:25 PAIKKA Kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 1 TILINTARKASTAJAN KATSAUS 3 2 TARKASTUSLAUTAKUNNAN

Lisätiedot

Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut

Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut 1 (5) Kansallinen Tulorekisteri (KATRE) & Edenredin tarjoamat henkilöstöedut 1. Mikä on tulorekisteri? Tulorekisteri on sähköinen kansallinen tietokanta, jota ylläpitää Verohallinnon Tulorekisteriyksikkö.

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA KOKOUSKUTSU 7 / 2007 sivu Nuoriso- ja vapaa-aikalautakunta 7 / 2007 66. Koivu ja Tähti kulttuurikeskus, kotiseutuhuone

MUHOKSEN KUNTA KOKOUSKUTSU 7 / 2007 sivu Nuoriso- ja vapaa-aikalautakunta 7 / 2007 66. Koivu ja Tähti kulttuurikeskus, kotiseutuhuone MUHOKSEN KUNTA KOKOUSKUTSU 7 / 2007 sivu Nuoriso- ja vapaa-aikalautakunta 7 / 2007 66 KOKOUSAIKA maanantai 1.10.2007 klo 18.00 19.05 KOKOUSPAIKKA Koivu ja Tähti kulttuurikeskus, kotiseutuhuone KÄSITELTÄVÄT

Lisätiedot

Verohallinnon uusia ohjeita. Ennakkoperintä ja ansiotulojen verotus

Verohallinnon uusia ohjeita. Ennakkoperintä ja ansiotulojen verotus Verohallinnon uusia ohjeita Ennakkoperintä ja ansiotulojen verotus Verohallinnon uusia ohjeita 1/3 Tekijänoikeuksien yksinomaisen käyttöoikeuden luovuttaminen määräajaksi musiikintekijän yhtiölle (28.9.2018,

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamisesta annetun lain 3 ja 4 :n, rajoitetusti verovelvollisen tulon ja varallisuuden verottamisesta annetun lain :n

Lisätiedot

Palkanlaskentaosaajan valmennuskokonaisuus

Palkanlaskentaosaajan valmennuskokonaisuus Palkanlaskentaosaajan valmennuskokonaisuus 24.9. 24.10.2019 Jaksot: Palkanlaskennan ajokortti - osa 1 24.-25.9.2019, klo 0 - Palkanlaskennan ajokortti osa 2 23.-24.10.2019, klo 0 - Paikka: Kauppakamarin

Lisätiedot

1981 vp. n:o 141. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö

1981 vp. n:o 141. ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTö 1981 vp. n:o 141 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 8 :n, maatilatalouden tuloverolain 6 :n ja tulo- ja varallisuusverolain 29 : n muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN 4.12.2018 CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA Miten ja milloin ilmoitetaan tulorekisteriin? Jos joulukuun palkat maksetaan tammikuun alussa, ilmoitetaanko

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vapaaehtoisten ateriat, kiitokset ja muistamiset Verohallinnon uudessa ohjeessa

Vapaaehtoisten ateriat, kiitokset ja muistamiset Verohallinnon uudessa ohjeessa Vapaaehtoisten ateriat, kiitokset ja muistamiset Verohallinnon uudessa ohjeessa Petri Manninen Ylitarkastaja Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Verohallinto VEROLAINSÄÄDÄNTÖ Suomen verolainsäädäntö

Lisätiedot

Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus. Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi

Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus. Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi Skatteverket SKV 442, 5.painos Ruotsissa työskentelevien ja ulkomailla asuvien tuloverotus Tietoja ruotsiksi, suomeksi, englanniksi, saksaksi, espanjaksi, puolaksi ja venäjäksi Finska Ulkomailla asuvia

Lisätiedot

TULO - JA KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015

TULO - JA KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015 Kunnanhallitus 129 20.10.2014 Kunnanvaltuusto 47 27.10.2014 TULO - JA KIINTEISTÖVEROPROSENTTIEN MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2015 Khall 20.10.2014 129 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston on päätettävä kunnan tuloveroprosentista,

Lisätiedot

Marjanpoimijoiden verotus. Marjanpoimintakauden 2015 pelisäännöt ja viranomaisyhteistyö 3.3.2015 Mariia Suominen Verohallinto

Marjanpoimijoiden verotus. Marjanpoimintakauden 2015 pelisäännöt ja viranomaisyhteistyö 3.3.2015 Mariia Suominen Verohallinto Marjanpoimijoiden verotus Marjanpoimintakauden 2015 pelisäännöt ja viranomaisyhteistyö 3.3.2015 Mariia Suominen Verohallinto Luonnon marjojen poimimisen verotus Tuloverolain (TVL) 89 :n mukaan luonnonvaraisten

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kunnanhallitus 14.4.2014 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 137 Kokousaika 14.4.2014 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 86 87 88 89 90 91 92 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia

Lisätiedot

VIRANOMAISEN ASIAKIRJOISTA JA TIEDON ANTAMISESTA SEKÄ ASIAKIRJAKOPIOISTA PERITTÄVÄT MAKSUT

VIRANOMAISEN ASIAKIRJOISTA JA TIEDON ANTAMISESTA SEKÄ ASIAKIRJAKOPIOISTA PERITTÄVÄT MAKSUT 1 (5) VIRANOMAISEN ASIAKIRJOISTA JA TIEDON ANTAMISESTA SEKÄ ASIAKIRJAKOPIOISTA PERITTÄVÄT MAKSUT Hyväksytty Kunnanhallitus ( 373) Voimaantulo 1.1.2011 Lopen kunnan viranomaisten asiakirjoista ja tiedon

Lisätiedot

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta

Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45. 2 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 1/2012 Kunnanvaltuusto Kokousaika Keskiviikko 11.1.2012 klo 17.00 Valtuuston kyselytunti klo 16.45 Kokouspaikka Valtuuston kokoushuone Käsiteltävät asiat nro Liite nro 1 Kokouksen

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete n:o 5093/16, Dnro 01520/16/2204

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete n:o 5093/16, Dnro 01520/16/2204 Rovaniemen kaupunki Hallituskatu 7 96100 Rovaniemi Pohjois-Suomen hallinto-oikeus PL 189 90101 Oulu Viite Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lähete 28.12.2016 n:o 5093/16, Dnro 01520/16/2204 Asia Rovaniemen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 11. joulukuuta 2017 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali 47 Suomen Kuntaliiton valtuuskunnan vaali... 104 48 Hämeen poliisilaitoksen

Lisätiedot

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk)

Jutta Pasma (sit) Satu Sirviö (sit) Ahti Isojärvi (kesk) Jari Tervo (kesk) Marko Poikela (kesk) Pirkko Hyötylä (kesk) Pelkosenniemen kunta KOKOUPÖYTÄKIRJA/ Sivu 310 Kunnanhallitus ESITYSLISTA 15/2009 KOKOUSAIKA Perjantaina 04.12.2009 kello 15.00 15.40 KOKOUSPAIKKA Pelkosenniemen kunnanvirasto valtuustosali SAAPUVILLA

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 Kunnanvaltuusto 101 11.11.2013 Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 KVALT 101 KHALL 273 Kunnanjohtaja Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Kunnanhallitus 29 01.02.2016 Kunnanhallitus 66 21.03.2016 Kunnanvaltuusto 15 05.04.2016 Perusturvalautakunta 46 11.05.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä hyväksyminen Khall

Lisätiedot

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009.

Nousiaisten kunnan voimassa oleva hallintosääntö on vuodelta 2009. Kunnanhallitus 131 11.04.2011 Kunnanhallitus 159 02.05.2011 Kunnanhallitus 254 22.08.2011 Kunnanhallitus 276 05.09.2011 Kunnanvaltuusto 42 12.09.2011 Vapaa-aikalautakunta 14 08.05.2012 Hallintosääntö 1242/01/010/2011

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÖIDEN JA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ 1.4.2013 LUKIEN

VIRTAIN KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÖIDEN JA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ 1.4.2013 LUKIEN VIRTAIN KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÖIDEN JA LUOTTAMUSHENKILÖIDEN MERKKIPÄIVÄSÄÄNTÖ 1.4.2013 LUKIEN 1. YLEISOHJEET Merkkipäiväsäännössä määritellään toimiohjeet työnantajan edustajalle tilanteisiin, joissa työntekijää

Lisätiedot

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 106/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 106/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 51 b ja 51 d :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi elinkeinotulon

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ TILINTARKASTAJAN KATSAUS ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA MUUT ESILLE TULLEET ASIAT 150

MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/ TILINTARKASTAJAN KATSAUS ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA MUUT ESILLE TULLEET ASIAT 150 MUHOKSEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16/2018 146 Tarkastuslautakunta AIKA 19.12.2018 klo 18:00-18:45 PAIKKA Scandic, Saaristonkatu 4 Oulu KÄSITELLYT ASIAT Pykälät: Sivu 82 TILINTARKASTAJAN KATSAUS 148 83 ARVIOINTIKERTOMUS

Lisätiedot

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (3)

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (3) Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 1 (3) VM/Vero-osasto Jukka Vanhanen 27 Lausunto valtiovarainministeriölle luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi tulotietojärjestelmästä ja eräiden muiden lakien

Lisätiedot

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö

P A L K K I O S Ä Ä N T Ö SUOMUSSALMEN KUNTA Luottamushenkilöiden P A L K K I O S Ä Ä N T Ö Kunnanvaltuusto 28.2.2006 5. Muutettu 9.12.2008 12 ja 9.11.2010 :t 7 ja 12 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Soveltamisala..2 2 Kokouspalkkiot 2 3 Samana

Lisätiedot

Vuoden 2009 tuloveroasteikkolaki

Vuoden 2009 tuloveroasteikkolaki EDUSKUNNAN VASTAUS 157/2008 vp Hallituksen esitys vuoden 2009 tuloveroasteikkolaiksi ja eräiksi muiksi tuloveroperusteita koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä vuoden

Lisätiedot