OSA JOKIVARSIEN ELÄMÄÄ KEMIJOKI OY // OSA JOKIVARSIEN ELÄMÄÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OSA JOKIVARSIEN ELÄMÄÄ KEMIJOKI OY // OSA JOKIVARSIEN ELÄMÄÄ"

Transkriptio

1 OSA JOKIVARSIEN ELÄMÄÄ

2 KEMIJOKI OY:N ESITTELY PIDÄMME SUOMEN KÄYNNISSÄ VESIVOIMA ON OSA JOKIVARSIEN ELÄMÄÄ SÄHKÖNTARVE VAIHTELEE eri vuorokauden aikoina. Se kasvaa aamuisin, kun kodeissa tehdään aamutoimia ja työpaikoilla käynnistetään koneet. Öisin ja viikonloppuisin kulutus on vähäisempää. SÄHKÖÄ ON TUOTETTAVA joka hetki yhtä paljon kuin sitä kulutetaan. Vesivoimalla varmistamme, että sähköä on saatavilla, kun sitä tarvitaan. Pidämme näin Suomen käynnissä. VESIVOIMAN ANSIOSTA fossiilisia polttoaineita tarvitaan vähemmän, mikä vähentää hiilidioksidipäästöjä ja hillitsee ilmastonmuutosta. Vesivoimalla täydennämme myös muita uusiutuvia energiamuotoja: pilvisinä päivinä aurinkovoimaa ja tyynellä säällä tuulivoimaa. VESIVOIMAN OSUUS SUOMEN UUSIUTUVASTA SÄHKÖSTÄ ON NOIN PUOLET TUOTAMME KOLMANNEKSEN MAAMME VESISÄHKÖSTÄ 20 VOIMALAITOKSEL- LAMME VESIVOIMALAITOKSEMME TURVAAVAT SUOMEN SÄHKÖNSAANNIN JA HUOLTO- VARMUUDEN TOIMINTA-ALUEELLAMME ON KOLME JOKEA, YLI 1000 KM JOKIVARTTA JA LÄHES ASUKASTA TIETOA KEMIJOKI OY:STÄ Vuosituotanto GWh Kokonaiskäytettävyys 96,63 % Henkilöstö ( ) 45 Kiinteistöverot 2014 Taseen loppusumma 18,1 milj. eur 452,4 milj. eur Perustettu 1954 Kemijoki Oy:n voimalaitokset Voimalaitos suunnitteilla KEMIJOEN VESISTÖALUE KYMIJOEN VESISTÖALUE LIEKSANJOEN VESISTÖALUE Kemijoki Oy:n voimalaitokset OLEMME SIIRTYNEET kumppanuuksiin perustuvaan toimintamalliin. Se tarkoittaa, että omistamme edelleen Kemi-, Lieksan- ja Kymijoen voimalaitoksemme, mutta hankimme nyt merkittävän osan toiminnoista palveluina sopimuskumppaneilta. Voimalaitosten suurimmat tehonnostot ja peruskorjaukset on jo tehty siksi verkostomainen malli on fiksuin tapa tuottaa vesivoimaa. KUN JOELLA tehdään esimerkiksi ympäristötöitä tai kalanistutuksia, kohtaat joitain kumppaneistamme: Infrakat Oy:n ammattilaiset suojaavat rantoja ja kunnostavat patoja. Caverion Industria Oy:n taitajat taas pitävät Kemijoen vesivoimakoneistomme pyörimässä. Voimalohi Oy:n osaajat huolehtivat kalanistutuksistamme. Yhdessä kaikkien kumppaneidemme kanssa olemme vesivoimaosaamisen kehittäjiä ja työllistäjiä. Pidämme tiiviisti yhteyttä esimerkiksi jokivarsien kuntiin, elinkeinonharjoittajiin, kalastajiin, mökkiläisiin ja oppilaitoksiin. KEMIJOKI OY ON merkittävä veronmaksaja voimalaitoskunnissa. Vuonna 2014 maksoimme kiinteistöveroa 18,1 miljoonaa euroa. MEILLÄ ON VOIMALAITOKSIA KEMIJOELLA, KYMIJOELLA JA LIEKSANJOELLA. ILO Iloitsemme omasta ja muiden onnistumisesta; Etsimme aktiivisesti myönteistä ihmisten tekemisestä UUDISTUMINEN JA NÄKEMYKSELLISYYS Haemme uusia ratkaisuja ja uskallamme muuttua PELISÄÄNTÖMME AVOIN YHTEISTYÖ JA VUOROPUHELU Olemme avoimia, erityisesti vaikeissa ja ikävissä asioissa; Haemme yhteisiä ratkaisuja VASTUULLISUUS Kehitämme toimintaamme pitkäjänteisesti

3 KEMIJOKI OY:N ESITTELY UUSIMPIA VIRTAUKSIA Pilkkiminen on kivaa, kun on hyvät välineet ja saa kalaa. Haluaisin menestyä myös pohjoismaisissa kilpailuissa. Helmi Sarpola, 11 vuotta Suomen pilkkimaajoukkueen jäsen KEMIJOKI OY on Suomen pilkkimaajoukkueen tukija. Tuemme lasten ja nuorten harrastus- ja urheilumahdollisuuksia sekä huippusuorituksiin tähtäävää harjoittelua. VOIMALAITOSKONEISTOJEN TOIMINTAVAL- oli vuonna 2014 hyvällä tasolla. Tuotimme sähköä gigawattituntia. Se vastaa noin nelihenkisen kotitalouden vuotuista sähkönkäyttöä. MIUS on keskeinen osa toimintaamme. Vuosi 2014 oli tärkeä vaelluskalakantojen elvyttämiseen tähtäävien toimenpiteiden kannalta. Jatkoimme myös työtä maisemien ja vesistöjen parantamiseksi esimerkiksi rannansuojauksin ja raivauksin. Käytimme velvoite- ja ympäristötöihin 3,4 miljoonaa euroa. YMPÄRISTÖSTÄ HUOLEHTIMINEN turbiinien veden läpäisykykyä kasvatetaan. Näin koneistoista saadaan enemmän sähkötehoa ja tulva-aikoina ohijuoksutettavan veden määrä pienenee. Energiatehokkuus siis paranee. Vuonna 2014 nostimme voimalaitostemme tehoa VOIMALAITOSTEN TEHONNOSTOILLA yhteensä 14 megawattia. Tehonnostoilla on lisätty vesivoimaa vuosina yhteensä noin 240 megawattia. jokivarressa. Arvioimme onnistumista paikallisten sidosryhmien tapaamisten ja joenkäyttäjien palautteiden kautta. voimalaitoksen koneisto modernisoidaan. Ympäristövahingon riski pienenee, sillä uusissa turbiinin juoksupyörissä käytetään voiteluaineena vettä öljyn sijaan. Kesällä 2015 vuorossa on Taivalkosken voimalaitoksen koneiston 2 peruskorjaus. PAIKALLISTA YHTEISTYÖTÄ: PERUSKORJAUKSISSA VOIMALAITOKSIA OHJATAAN etäyhteydellä. Kun vesivoimalaitoksen tehoa säädetään, näkyy se joella esimerkiksi veden pinnan korkeudessa. Tällä hetkellä Kemijoen voimalaitoksia ohjataan Kemijoki Oy:n Rovaniemen valvomosta. Valvomon siirto Fortumille on viimeinen merkittävä vaihe muutoksessa kumppanuuksiin perustuvaan toimintamalliin. Yksi onnistuneen valvomon siirron mittareista on, ettei muutosta huomata Järjestimme vuoden 2014 aikana noin 50 tapaamista sidosryhmiemme kanssa. Tapasimme esimerkiksi kuntien ja kalastusalueiden edustajia. Voimalaitoksillamme kävi tuhat vierailijaa ja vastasimme sidosryhmätiedusteluun. Ne liittyivät esimerkiksi joenkäyttöön, kalastukseen ja joella liikkumiseen. Kesällä pidimme kunnossa veneenlaskupaikkoja ja talvella jääteitä. Juhlimme matkaamme joella lokakuussa Samalla sai ensiesityksensä dokumentti Padottu voima Kemijoen tarina. Kesällä 2015 tarjosimme Sodankylän elokuvajuhlien yleisölle ilmaisnäytöksen. Kiitos jokaiselle matkassamme mukana olleelle! 60 VUOTTA VESIVOIMAA: Yhtiön aktiivinen tiedottaminen ajankohtaisista asioista on myös jatkossa tärkeää, samoin keskustelu esimerkiksi kalanistutuksiin sekä vesien hoitoon liittyvistä suunnitelmista ja kehittämistoimista. Tuula Kuvaja Talous- ja kehittämisjohtaja Kemijärven kaupunki Ankkapurhan vesivoimala-alue Kymijoella kertoo teollistuvan Suomen historiaa. Alueella vierailee vuosittain paikallisten ulkoilijoiden lisäksi tuhansia turisteja. Jenni Liikkanen Toiminnanjohtaja Ankkapurhan kulttuurisäätiö

4 KEMIJOKI OY:N ESITTELY TYÖTÄ KALAKANTOJEN HYVÄKSI TEEMME TYÖTÄ vaelluskalakantojen palauttamiseksi rakennettuihin jokiin. Jotta onnistumme, tarvitaan valikoima toimenpiteitä sopivassa järjestyksessä: ensin on vahvistettava esimerkiksi Kemi- ja Ounasjokiin leimautuvien vaelluskalojen kantoja. Kalojen istutuksilla varmistetaan, että mahdollisiin myöhemmin rakennettaviin kalateihin on riittävästi kulkijoita. Meillä on Suomen suurin kalaistutusvelvoite, kustannuksiltaan noin 2,5 miljoonaa euroa vuodessa. "Auttin kalatien rakentamispäätös on hieno juttu. Rakentaminen alkaa kesällä 2015 ja valmista pitäisi olla syksyllä. Sitten katsellaan, miten kalat suhtautuvat uuteen kulkureittiin." ISTUTAMME KEMIJOKEEN JA PERÄMEREEN SEKÄ LIEKSANJOKEEN LOHTA, ME- RITAIMENTA, SIIKAA, JÄRVILOHTA, KIRJOLOHTA, JÄRVITAIMENTA, HARJUSTA JA KUHAA. LISÄKSI YLISIIRRÄMME NAHKIAISIA PERÄMERELTÄ KEMIJOKEEN. KALATIE ON KULKUVÄYLÄ, JOTA PITKIN KALAT PÄÄSEVÄT PADON OHI. KALATIE- SUUNNITELMAT VOIMALAITOKSIIMME KEMIJOEN ALAOSALLA VALMISTUIVAT VUONNA 2014 OSANA LAPIN ELY-KESKUKSEN ASKEL OUNASJOELLE III -HANKETTA. TUEMME LOHIJOKITIIMI RY:N PALUU-HANKETTA, JOSSA YLISIIRRETTÄÄN ELI KUL- JETETAAN LOHIA KEMIJOKISUULTA OUNASJOKEEN KUTEMAAN. OSALLISTUMME AUTTIN KAUNEUSPADON YHTEYTEEN RAKENNETTAVAN KALATIEN KUSTANNUKSIIN. LIEKSANJOELLA OLEMME MUKANA TUKEMASSA HANKKEITA JÄRVILOHEN HYVÄKSI. OLEMME MYÖS MUKANA LUONNONVARAKESKUKSEN RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUSOHJELMASSA. Timo Harju-Autti Auttin kalaveden osakaskunta

5 KEMIJOKI OY:N ESITTELY POHJOINEN LUOVUUS TÄYDESSÄ KUKASSA lähetti teoksen huikeat viisikymmentä oppilasryhmää ala- ja yläkouluista sekä lukioista. Jokiympäristö heräsi eloon esimerkiksi lehdissä, videoissa, animaatioissa, musiikkikappaleissa ja kuunnelmissa. Voittajaryhmät löytyivät Pelkosenniemen koulusta, Tervolan Kaisajoen koulusta ja Rovaniemen Saaren koulusta. HYVÄ ELÄMÄ KYLISSÄ -kisan voit- YMPÄRISTÖTEEMAISEEN MINUN JOKENI -KILPAILUUN tajatiimi esitti Auttin kylän kätkettynä aarteena ja nosti esiin palveluideoita, joilla ohikulkijat saadaan vierailemaan kylässä. teimme jotain aivan uutta yhdessä Kemijokivarren asukkaiden kanssa. Koululaisten luovuuskilpailu innosti kertomaan lempipaikoista joen varrella. Palvelumuotoilukilpailussa varttuneemmat jokivarren asukkaat puhalsivat uutta virtaa kotikyliin yhdessä opiskelijoiden kanssa. sai innostuneen vastaanoton kilpailukylissä: Auttissa, Oikaraisella, Hirvaalla ja Juujärvellä. Kilpailussa Lapin yliopiston ja Lapin ammattikorkeakoulun opiskelijat kehittivät kyliä yhdessä asukkaiden kanssa. Erityisesti haluttiin löytää uusia ideoita ikäihmisten hyvän elämän mahdollistamiseksi Lapissa. HYVÄ ELÄMÄ KYLISSÄ -KILPAILU KEVÄÄLLÄ 2015 MINUN JOKENI -luovuuskisan yleisöäänestyksessä annettiin ääniä lähes R3bels-ryhmä Kemijärven lukiosta voitti äänestyksen.

6 KEMIJOKI OY:N ESITTELY NÄIN TOIMIMME JOKIVARSISSA VESIVOIMAVELVOITTEIDEN MUKAAN toimiminen on kaiken tekemisemme lähtökohta, ja kumppaniemme kanssa haluamme tehdä sitäkin enemmän. KESKITYMME ERITYISESTI niihin asioihin, joilla on suurin merkitys liiketoimintamme kannalta ja jotka ovat kaikkein tärkeimpiä niille, joita toimintamme koskettaa esimerkiksi jokivarren asukkaille. PISARAKUVA KERTOO tästä työstä. VESIVOIMA ON KESKEINEN UUSIUTUVA SÄHKÖNTUOTANTO- MUOTO Taloudellinen lisäarvo omistajille ja alueelle Työllistäminen Tuki paikallisyhteisöille ja paikalliset hankkeet Vastuullinen hankinta ja ostokäytännöt sekä seuranta Huoltovarmuus Mankala-periaatteet Sähkömarkkinat Vaikuttaminen ja luottamuksellisuus TALOUDELLINEN VASTUU Vesivoimaosaamisen kehittäminen Henkilöstökäytännöt Turvallisuus Henkilöstö-, prosessi-, yleisö- SOSIAALINEN VASTUU Ympäristönhoito Elinympäristöt YMPÄRISTÖ- VASTUU Kalasto ja kalastus Kalaistutukset, -tarkkailu ja kalatiet Vesistöt Säännöstely ja tarkkailu Tulvasuojelu Virkistyskäyttö Paikallisyhteisöt, paikallinen sidosryhmätyö Uusiutuva energia ja energiatehokkuus Ympäristöluvat Häiriöt ja poikkeustilanteet Eettiset liiketoimintaperiaatteet Maankäyttö Henkilöstön hyvinvointi Hallinto ja palkitseminen MIELIPITEITÄ MEISTÄ JA VESIVOIMASTA SELVITIMME KEVÄÄLLÄ 2015 sidosryhmiemme mielipiteitä vesivoimasta ja Kemijoki Oy:n toiminnasta. Tulokset olivat rohkaisevia. PUHELINHAASTATELTUJEN 400 henkilön joukossa oli niin valtion- ja kunnanhallintoa, tutkimuslaitoksia, työmarkkinajärjestöjä, oppilaitoksia, sähkö- ja energiayhtiöitä kuin mediaa toiminta-alueillamme ja muualla Suomessa. LÄHES KOLME NELJÄSTÄ vastaajasta (72 %) suhtautuu vesivoimaan positiivisesti. Se nähdään uusiutuvana, taloudellisena ja ympäristön kannalta hyvänä energiamuotona. Muutamat kriittiset arviot liittyvät joen moninaiskäyttöön ja maisemaan. Huomioimme nämä asiat tarkasti kaikessa työssämme. SAIMME SELKEITÄ TOIVEITA asioista, joita kehittämällä voimme jatkossa toimia entistä paremmin. Tutkimuksen perusteella meillä on edelleen kehitettävää vaelluskala-asioissa, aktiivisessa viestinnässä sekä sidosryhmien huomioimisessa. Vastaajien odotuksia parhaiten vastasivat henkilöstömme asiantuntevuus, kustannustehokkuus ja nopea reagointi ongelmatilanteisiin. VASTAAJISTA YLI KOLMANNES (37 %) on tehnyt yhteistyötä kanssamme tai pitänyt meihin tiiviisti yhteyttä viimeisen parin vuoden aikana. He arvioivat meidän onnistuneen keskimäärin hyvin (4,4 asteikolla 1 5). Tulos on hyvä nykyisessä toimintamallissa yhteistyön merkitys korostuu entisestään. Tässä haluamme onnistua! 72 % VASTAAJISTA SUHTAUTUU VESIVOIMAAN POSITIIVISESTI.

7 Lieke-uutiskirje kertoo kuulumiset Kemi-, Lieksan- ja Kymijoen alueilta. Tilaa tuoreimmat virtaukset sähköpostiisi nettisivuiltamme! Julkaistu: 6/2015 Keskustele kanssamme KEMIJOKI OY vaihde: sähköposti: PL 8131, Valtakatu 11, Rovaniemi OSA JOKIVARSIEN ELÄMÄÄ Julkaistu 6/2015

Kemijoki Oy tänään Erkki Huttula Ympäristöpäällikkö. Lapin kalastusaluepäivät 13.-14.11.2014 13.11.2014

Kemijoki Oy tänään Erkki Huttula Ympäristöpäällikkö. Lapin kalastusaluepäivät 13.-14.11.2014 13.11.2014 Kemijoki Oy tänään Erkki Huttula Ympäristöpäällikkö 13.11.2014 1 Tässä esityksessä Kemijoki Oy:n tunnuslukuja Yhtiön historia Kemijoki Oy:n uusi toimintamalli Ajankohtaista kalarintamalla Padottu voima

Lisätiedot

Kemijoki Oy esittäytyy

Kemijoki Oy esittäytyy Kemijoki Oy esittäytyy Ismo Heikkilä Fingridin verkkotoimikunta 25.2.2016 1 Suomen merkittävin vesi- ja säätövoiman tuottaja 20 voimalaitosta, kolmannes Suomen vesisähköstä Tuotanto 5 333 GWh (2015) Kokonaisteho

Lisätiedot

Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta. Sidosryhmätutkimus 2015

Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta. Sidosryhmätutkimus 2015 Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta Sidosryhmätutkimus 2015 1 Sisältö Tutkimuksen taustaa ja tavoitteita Tietoa vastaajista Tutkimuksen tulokset 2 Tutkimuksen taustaa ja tavoitteita Tutkimuksen tavoitteena

Lisätiedot

Yhteistyöllä vaelluskalakantoja elvyttämään

Yhteistyöllä vaelluskalakantoja elvyttämään Yhteistyöllä vaelluskalakantoja elvyttämään Vaelluskalojen ylisiirtoseminaari 21.4.2016 25.4.2016 1 Laajaa yhteistyötä kala-asioissa Lapin ja Pohjois-Savon ELY-keskukset Maa- ja metsätalousministeriö Vaikutusalueiden

Lisätiedot

Sierilä: nykyaikaista ja vastuullista vesivoimaa

Sierilä: nykyaikaista ja vastuullista vesivoimaa Sierilä: nykyaikaista ja vastuullista vesivoimaa ET:n kevätseminaari Rovaniemellä 13.5.2016 Tuomas Timonen ja Timo Torvinen 13.5.2016 1 Sisältö Kemijoen ajankohtaiset kuulumiset Sierilän voimalaitosprojekti

Lisätiedot

LISÄÄ VIRTAA VESIVOIMASTA. Voimalaitosten tehonnostoilla puhdasta säätöenergiaa vuosikymmeniksi

LISÄÄ VIRTAA VESIVOIMASTA. Voimalaitosten tehonnostoilla puhdasta säätöenergiaa vuosikymmeniksi LISÄÄ VIRTAA VESIVOIMASTA Voimalaitosten tehonnostoilla puhdasta säätöenergiaa vuosikymmeniksi Kemijoki Oy on vesivoimalaitosten tehonnoston edelläkävijä PORTTIPAHTA KURITTU VAJU KELU KURKIASKA VALAJAS

Lisätiedot

MUUTOKSEN VUOSI 2014. Vuosikertomus

MUUTOKSEN VUOSI 2014. Vuosikertomus MUUTOKSEN VUOSI 2014 Vuosikertomus KEMIJOKI OY:N ESITTELY OLEMME SUOMEN MERKITTÄVIN VESI- JA SÄÄTÖVOIMAN TUOTTAJA VESIVOIMA ON Suomen tärkeintä uusiutuvaa sähköntuotantoa. Tuotamme noin kolmanneksen maamme

Lisätiedot

Vesivoima Suomessa ja vaelluskalojen palauttaminen jokiin. Ympäristöakatemia 2014 1.8.2014

Vesivoima Suomessa ja vaelluskalojen palauttaminen jokiin. Ympäristöakatemia 2014 1.8.2014 Vesivoima Suomessa ja vaelluskalojen palauttaminen jokiin Ympäristöakatemia 201 1 Energiateollisuus ry energia-alan elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen järjestö edustaa kattavasti yrityksiä, jotka harjoittavat

Lisätiedot

Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta

Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta Mielipiteitä meistä ja vesivoimasta 1 Sisältö Tutkimuksen taustaa ja tavoitteita Tietoa vastaajista Tutkimuksen tulokset 2 Tutkimuksen taustaa ja tavoitteita Tutkimuksen tavoitteena oli kartoittaa suomalaisten

Lisätiedot

TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET -PERIAATTEET

TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET -PERIAATTEET TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET -PERIAATTEET TAPAMME TOIMIA -PERIAATTEET OLEMME OSA JOKIVARSIEN ELÄMÄÄ 5 Viesti toimitusjohtajalta 6 Lainsäädännön ja hyvien liiketoimintatapojen noudattaminen 8 Reilu kilpailu

Lisätiedot

SIERILÄ NYKYAIKAISTA JA VASTUULLISTA VESIVOIMAA

SIERILÄ NYKYAIKAISTA JA VASTUULLISTA VESIVOIMAA SIERILÄ NYKYAIKAISTA JA VASTUULLISTA VESIVOIMAA KEMIJOKI OY:N ESITTELY LISÄÄ SÄÄTÖVOIMAA SUOMEEN Kemijoki Oy:n voimalaitokset Voimalaitos suunnitteilla päästötöntä ja uusiutuvaa energiaa tuottavaa nykyaikaista

Lisätiedot

SIERILÄ NYKYAIKAISTA JA VASTUULLISTA VESIVOIMAA

SIERILÄ NYKYAIKAISTA JA VASTUULLISTA VESIVOIMAA SIERILÄ NYKYAIKAISTA JA VASTUULLISTA VESIVOIMAA KEMIJOKI OY:N ESITTELY LISÄÄ SÄÄTÖVOIMAA SUOMEEN Kemijoki Oy:n voimalaitokset Voimalaitos suunnitteilla päästötöntä ja uusiutuvaa energiaa tuottavaa nykyaikaista

Lisätiedot

ASKEL OUNASJOELLE 2 HANKKEEN SEKÄ PALUUHANKKEEN LOHIEN YLISIIRRON KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS

ASKEL OUNASJOELLE 2 HANKKEEN SEKÄ PALUUHANKKEEN LOHIEN YLISIIRRON KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS ASKEL OUNASJOELLE 2 HANKKEEN SEKÄ PALUUHANKKEEN LOHIEN YLISIIRRON KÄYTÄNNÖN TOTEUTUS YLISIIRTOPYYNNIN KÄYNNISTÄMINEN Hankkeen arvioidut kustannukset 131 400 e / 2v Pyynti toteutettiin kahdella pyyntipaikalla

Lisätiedot

Ohjelmassa. Kemijoki on näkyvä osa elämää jokivarressa. Toivomme että mahdollisimman moni ryhmä innostuu kertomaan, millä tavoin joki on tärkeä.

Ohjelmassa. Kemijoki on näkyvä osa elämää jokivarressa. Toivomme että mahdollisimman moni ryhmä innostuu kertomaan, millä tavoin joki on tärkeä. 1 Ohjelmassa Kilpailu pähkinänkuoressa Ketkä voivat osallistua Ilmoittautuminen Sitten luodaan! Kilpailu huipentuu! Kisatunnelmat jakoon Instagramissa Olemme apunasi kilpailun aikana Kemijoki on näkyvä

Lisätiedot

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Luontopolitiikka-kärkihanke Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Sidosryhmäseminaari Kemijoen vesistöalueen vaelluskalakantojen elvyttämiseksi Rovaniemi 19.9.2017 Jouni

Lisätiedot

Uusiutuvaa, kotimaista, päästötöntä energiaa

Uusiutuvaa, kotimaista, päästötöntä energiaa Uusiutuvaa, kotimaista, päästötöntä energiaa Sierilä Kemijoen pääuoman viimeinen voimalaitos Sierilän vesivoimalaitos täydentää Lokan tekojärveltä lähtevän voimalaitosketjun yhtenäiseksi tuotantokoneistoksi.

Lisätiedot

Mediatilaisuus POHJOLAN VOIMA OYJ

Mediatilaisuus POHJOLAN VOIMA OYJ Mediatilaisuus 14.2.2018 2 (34) Markkinaehtoisuus ja vesivoima saavat vahvan tuen Toimitusjohtaja Lauri Virkkunen 5 (34) Pohjolan Voima täyttää 75 vuotta Tarinamme alkoi vuonna 1943 vesivoimasta, jolla

Lisätiedot

Kehittämisyhteistyötehtävä: Vesivoiman tuottamisen ja vaelluskalakantojen hoidon yhteensovittaminen. Alustajana J.Erkinaro

Kehittämisyhteistyötehtävä: Vesivoiman tuottamisen ja vaelluskalakantojen hoidon yhteensovittaminen. Alustajana J.Erkinaro Kehittämisyhteistyötehtävä: Vesivoiman tuottamisen ja vaelluskalakantojen hoidon yhteensovittaminen Alustajana J.Erkinaro VIIME VUOSIEN TUTKIMUSTEEMOJA RAKENNETTUJEN JOKIEN VAELLUSKALOJEN HOITO KUTU MÄDIN

Lisätiedot

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme

Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919. Tapamme toimia. Leppäkosken Sähkö Oy. Arvomme. Tarjoamme kestäviä energiaratkaisuja asiakkaidemme Energiantuotanto Paikallinen ja palveleva kumppani jo vuodesta 1919 Sähkö -konserni on monipuolinen energiapalveluyritys, joka tuottaa asiakkailleen sähkö-, lämpö- ja maakaasupalveluja. Energia Oy Sähkö

Lisätiedot

LUONTOPOLITIIKKAA LUOTTAMUKSELLA JA REILUIN KEINOIN

LUONTOPOLITIIKKAA LUOTTAMUKSELLA JA REILUIN KEINOIN LUONTOPOLITIIKKAA LUOTTAMUKSELLA JA REILUIN KEINOIN Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttämisen toteutussuunnitelma Luonnos 13.11.2015 Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen hallituksen

Lisätiedot

YHDESSÄ ETEENPÄIN. Vuosikertomus KEMIJOKI OY // VUOSIKERTOMUS

YHDESSÄ ETEENPÄIN. Vuosikertomus KEMIJOKI OY // VUOSIKERTOMUS YHDESSÄ ETEENPÄIN 2016 Vuosikertomus KEMIJOKI OY // VUOSIKERTOMUS 2016 1 KEMIJOKI OY:N ESITTELY OLEMME SUOMEN MERKITTÄVIN VESI- JA SÄÄTÖVOIMAN TUOTTAJA VESIVOIMA ON SUOMEN TÄRKEINTÄ uusiutuvaa sähköntuotantoa.

Lisätiedot

YHDESSÄ ETEENPÄIN. Vuosikertomus KEMIJOKI OY // VUOSIKERTOMUS

YHDESSÄ ETEENPÄIN. Vuosikertomus KEMIJOKI OY // VUOSIKERTOMUS YHDESSÄ ETEENPÄIN 2016 Vuosikertomus KEMIJOKI OY // VUOSIKERTOMUS 2016 1 KEMIJOKI OY:N ESITTELY KEMIJOKI OY:N ESITTELY OLEMME SUOMEN MERKITTÄVIN VESI- JA SÄÄTÖVOIMAN TUOTTAJA VESIVOIMA ON SUOMEN TÄRKEINTÄ

Lisätiedot

Lapin liiton kannanotto Kemijoki Oy:n ulkoistamissuunnitelmaan

Lapin liiton kannanotto Kemijoki Oy:n ulkoistamissuunnitelmaan 18.11.2013 Kehitysministeri Pekka Haavisto Kemijoki Oy:n hallituksen jäsenet Lapin liiton kannanotto Kemijoki Oy:n ulkoistamissuunnitelmaan Kemijoki Oy on Suomen merkittävin vesivoiman ja vesivoimaan liittyvien

Lisätiedot

TOIMIVAA KUMPPANUUTTA

TOIMIVAA KUMPPANUUTTA TOIMIVAA KUMPPANUUTTA 2015 Vuosikertomus KEMIJOKI OY // VUOSIKERTOMUS 2015 KEMIJOKI OY:N ESITTELY OLEMME SUOMEN MERKITTÄVIN VESI- JA SÄÄTÖVOIMAN TUOTTAJA VESIVOIMA ON SUOMEN TÄRKEINTÄ uusiutuvaa sähköntuotantoa.

Lisätiedot

Kokemuksia vesivoimarakentamisen asemasta uudessa vesioikeudellisessa ympäristössä

Kokemuksia vesivoimarakentamisen asemasta uudessa vesioikeudellisessa ympäristössä Kokemuksia vesivoimarakentamisen asemasta uudessa vesioikeudellisessa ympäristössä Kaj Hellsten Lakiasiainjohtaja Kemijoki Oy SYS:n ympäristöoikeuspäivät 8. 9.9.2011 1 Vesivoimarakentaminen uudessa vesioikeudellisessa

Lisätiedot

Kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä ja monimuotoisuuden ylläpitoa edistävät hankkeet

Kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä ja monimuotoisuuden ylläpitoa edistävät hankkeet Momentti 30.40.31 Vesi- ja kalataloushankkeiden tukeminen Kalan kulkua, kalakantojen luontaista lisääntymistä ja monimuotoisuuden ylläpitoa edistävät hankkeet Kuuleminen eduskunnan ympäristövaliokunnassa

Lisätiedot

Kotimaista säätövoimaa vedestä

Kotimaista säätövoimaa vedestä Kotimaista säätövoimaa vedestä 2013 Suomen sähkön tuotanto energialähteittäin 2012 (67,7 TWh) Vesivoima on merkittävin uusiutuva energialähde Vesivoima hoitaa myös suurimman osan tuotannon ja kulutuksen

Lisätiedot

Kestävä kehitys Fortumissa

Kestävä kehitys Fortumissa Kestävä kehitys Fortumissa Fortum For a cleaner world 2 3 Fortum luo arvoa Edistämme YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista (SDG) Tärkeimmät vaikutuksemme SDG-tavoitteisiin 4 Tekojamme vuonna

Lisätiedot

KALAN KULKU POHJOIS- SUOMEN RAKENNETUISSA JOISSA: TEKNISET RATKAISUT

KALAN KULKU POHJOIS- SUOMEN RAKENNETUISSA JOISSA: TEKNISET RATKAISUT Vaelluskalat palaavat Iijokeen Oulujoen kalateiden suunnittelu ja tukitoimenpiteet KALAN KULKU POHJOIS- SUOMEN RAKENNETUISSA JOISSA: TEKNISET RATKAISUT Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskus RKTL

Lisätiedot

Pohjoisten jokien merkitys vesivoimantuotannossa Voimalaitospäällikkö Janne Ala

Pohjoisten jokien merkitys vesivoimantuotannossa Voimalaitospäällikkö Janne Ala Pohjoisten jokien merkitys vesivoimantuotannossa Voimalaitospäällikkö Janne Ala JAla 21.9.2011 Nettotuonti 13,9 % Vesivoima 15,5 % Vesivoima Pohjoismaissa ja Suomessa JAla 21.9.2011 Nettotuonti 13,9 %

Lisätiedot

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Luontopolitiikka-kärkihanke Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Vaelluskalafoorumi 6.2.2018 Jouni Tammi MMM/ Luonnonvaraosasto 2 Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen

Lisätiedot

PALUU VAELLUSKALOJEN YLISIIRTOHANKE

PALUU VAELLUSKALOJEN YLISIIRTOHANKE PALUU VAELLUSKALOJEN YLISIIRTOHANKE 2014-2015 Lohijokitiimi ry Kunnantie 3 94400 KEMINMAA Toiminnanohjaaja Jukka Viitala 0400/880358 jukka.viitala@hotmail.fi Kemi/Ounasjoen vaelluskalojen palauttamiseen

Lisätiedot

Kuva: Anssi Eloranta julkaisussa Eloranta & Eloranta Patokatoyhteistyöllä. nousuesteettömiä uomia

Kuva: Anssi Eloranta julkaisussa Eloranta & Eloranta Patokatoyhteistyöllä. nousuesteettömiä uomia Kuva: Anssi Eloranta julkaisussa Eloranta & Eloranta 2016 Patokatoyhteistyöllä kohti nousuesteettömiä uomia Turhien vaellusesteiden poistoon liittyvän projektin tausta ja tarve Suomen virtavesiä on hyödynnetty

Lisätiedot

Askel Ounasjoelle projektit I IV

Askel Ounasjoelle projektit I IV Askel Ounasjoelle projektit I IV Tavoitteena vaelluskalojen palauttaminen Kemijoen vesistöön Askel I Vastuunjako Projektin toteutusaika oli 25.2.2008 31.3.2009 Rahoitus Projektin toteuttaja oli Keminmaan

Lisätiedot

Mistä sähkö ja lämpö virtaa?

Mistä sähkö ja lämpö virtaa? Mistä sähkö ja lämpö virtaa? Sähköä ja kaukolämpöä tehdään fossiilisista polttoaineista ja uusiutuvista energialähteistä. Sähköä tuotetaan myös ydinvoimalla. Fossiiliset polttoaineet Fossiiliset polttoaineet

Lisätiedot

Lohen- ja meritaimenen palautus Kemijoen vesistöön. Kemijoen alaosan kalatieratkaisut

Lohen- ja meritaimenen palautus Kemijoen vesistöön. Kemijoen alaosan kalatieratkaisut Lohen- ja meritaimenen palautus Kemijoen vesistöön Kemijoen alaosan kalatieratkaisut Lap ELY Jarmo Huhtala 6.5.2014 1 Esitelmän pääasiallinen sisältö Mikä on kalatie, miksi kalateitä tarvitaan Kalatiesuunnitteluprosessi

Lisätiedot

Kemijoki Oy Keskustelussa Ruunaan KA x x Pielisen KA Varmistunut x

Kemijoki Oy Keskustelussa Ruunaan KA x x Pielisen KA Varmistunut x Vuosi 2016 AJANKOHTA RAHOITUS LAJIT TOIMENPIDE TYYPPI ALKAA PÄÄTTYY KOHDE KOK.KUSTANNUS KÄRKIHANKE MUU LÄHDE TILANNE TOTEUTTAJAT JL TVI KUVAUS / VAIKUTTAVUUS / HUOMIOITA Valmistelu Koordinointi helmikuu

Lisätiedot

49 Perhonjoen vesistöalue

49 Perhonjoen vesistöalue Oy Vesirakentaja Voimaa vedestä 2007 117(196) 49 Perhonjoen vesistöalue Vesistöalueen pinta-ala 2 524 km 2 Järvisyys 3,4 % Suojelu (koskiensuojelulaki 35/1987) nro 32, Murikinkoski rautatiesilta Vesistönro

Lisätiedot

Yritysten haasteet muuttuvassa maailmassa

Yritysten haasteet muuttuvassa maailmassa Yritysten haasteet muuttuvassa maailmassa Talous tutuksi 2011 / Sari Rämö 1 SCA Packaging Finland Kuka olen? Sari Rämö, ylioppilas Lahden Yhteiskoulu, KTM Helsingin Kauppakorkeakoulu Oy Hartwall Ab/Oy

Lisätiedot

Sateenvarjo III

Sateenvarjo III Sateenvarjo III 2019-2021 Vaelluskalakantojen hoidon seuraavat askeleet Tutkimus- ja hankesuunnittelu Aki Mäki-Petäys Luonnonvarakeskus Kuva: Ville Vähä Sateenvarjo III 2019 2021 - osatyöt 1. Ohjauslaitteiden

Lisätiedot

c) Kalateiden tulee olla toiminnassa vuosittain välisen ajan.

c) Kalateiden tulee olla toiminnassa vuosittain välisen ajan. 1 (5) 17.3.2017 Esitys kalatalousvelvoitteiksi Kalatalousviranomainen katsoo, että Kemijoen Isohaaran, Taivalkosken, Ossauskosken, Petäjäskosken, Valajaskosken, Vanttauskosken, Pirttikosken ja Seitakorvan

Lisätiedot

GRI-KOONTI 2016 K E M I J O K I OY

GRI-KOONTI 2016 K E M I J O K I OY GRI-KOONTI 2016 K E M I J O K I OY // V U O S I K E R TO M U S 2 0 1 4 Tunnus GRI:n sisältö (G4) Sijainti Kemijoen vuosikertomuksessa Lisätiedot STRATEGIA JA ANALYYSI G4-1 Toimitusjohtajan katsaus Toimitusjohtajan

Lisätiedot

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista

Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Pohjolan Voima teetti alkuvuoden

Lisätiedot

Vaelluskalojen kestävä kalastus

Vaelluskalojen kestävä kalastus Vaelluskalojen kestävä kalastus 30.11.2016 Petter Nissén, Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 1 30.11.2016 2 Kalastajan toimintaa ohjaavat Kalastuslaki ja asetus Erilliset asetukset EU säädökset Rajajokien

Lisätiedot

SELVIÄVÄTKÖ LOHEN POIKASET MERELLE JA OSATAANKO KALATIET SIJOITTAA OIKEIN?

SELVIÄVÄTKÖ LOHEN POIKASET MERELLE JA OSATAANKO KALATIET SIJOITTAA OIKEIN? SELVIÄVÄTKÖ LOHEN POIKASET MERELLE JA OSATAANKO KALATIET SIJOITTAA OIKEIN? HAASTEITA RAKENNETTUJEN JOKIEN TUTKIMUKSELLE VAELLUSKALASEMINAARI 22.9.2011 Keminmaa Aki Mäki-Petäys RKTL RAKENNETTUJEN JOKIEN

Lisätiedot

Uuden Jyväskylän Energiayhtiö

Uuden Jyväskylän Energiayhtiö Uuden Jyväskylän Energiayhtiö 1 2 Johdanto Jyväskylän Energia yhtiöt on uuden Jyväskylän johtava, osaava ja palveleva energiayritys sekä haluttu työnantaja. Sen tavoitteena on kehittää alan osaamista ja

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Smolttipyyntiraportti 24.8.2009 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Kerätty aineisto... 2 3. Smolttipyynti Lieksanjoella 25.5.-28.6

Lisätiedot

Tulevaisuuden energiajärjestelmä tarvitsee. vesi- VOIMAA

Tulevaisuuden energiajärjestelmä tarvitsee. vesi- VOIMAA Tulevaisuuden energiajärjestelmä tarvitsee vesi- VOIMAA FORTUMIN ENERGIAKATSAUS JOULUKUU 2015 Uusiutuva, päästötön ja joustava vesivoima olennainen osa tulevaisuuden energiajärjestelmää Vesivoimalla on

Lisätiedot

Kalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI. Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Kalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI. Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Kalatiehankkeiden kuulumiset OULUJOKI Anne Laine Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Oulujoen kalatiet - tausta Merikosken kalatie 2003 (Oulun Energia / Oulun kaupunki) Tutkimukset ja selvitykset sisäänkäynnin

Lisätiedot

Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto

Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto Vantaan Energian sidosryhmäkyselyn yhteenveto Sidosryhmäkysely Vantaan Energian sidosryhmäkysely toteutettiin 11.-20.9.2013 Kyselyyn vastasi 445 henkilöä. Vastausprosentti oli 27,6. - Yksityisasiakas 157

Lisätiedot

VESIVOIMAN ASENNEKYSELYN 2008 TULOKSET

VESIVOIMAN ASENNEKYSELYN 2008 TULOKSET 1(10) VESIVOIMAN ASENNEKYSELYN 2008 TULOKSET TAUSTAA Energiateollisuus ry (ET) teetti TNS Gallupilla kyselyn suomalaisten suhtautumisesta vesivoimaan ja muihin energialähteisiin Jatkoa ET:n teettämälle

Lisätiedot

SATAKUNNAN PINTAVESIEN TOIMENPIDEOHJELMAEHDOTUKSESTA Vesistökohtaiset kehittämistarpeet

SATAKUNNAN PINTAVESIEN TOIMENPIDEOHJELMAEHDOTUKSESTA Vesistökohtaiset kehittämistarpeet Yhdistyksen nimi: Lounais-Suomen vapaa-ajankalastajapiiri ry Yhdistyksen kotikunta: Raisio Puheenjohtaja: Veikko Meskanen Osoite: Vehaksentie 220 23310 Taivassalo Sähköposti: tavemesk@taivassalo.fi Puhelin:

Lisätiedot

Kemijoki Oy Vesivoimalaitoksien valaistus

Kemijoki Oy Vesivoimalaitoksien valaistus Kemijoki Oy Vesivoimalaitoksien valaistus Jarkko Virtanen Asiantuntija jarkko.virtanen@kemijoki.fi 27.11.2017 1 Kemijoki Oy:n vesivoimalaitokset Ounasjoki Valajaskoski Petäjäskoski Ossauskoski Taivalkoski

Lisätiedot

Kalatiestrategian toimeenpano Kemijoen vesistössä

Kalatiestrategian toimeenpano Kemijoen vesistössä Kalatiestrategian toimeenpano Kemijoen vesistössä Lapin ELY keskus Y-vastuualue näkökulma 16.6.2014 Esityksen sisältö Kalatiestrategia tiivistetysti Kalatiestrategian toimeenpano Kemijoen vesistöalueella

Lisätiedot

Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa

Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa Vaelluskalaseminaari 22. syyskuuta 2011 Näkökulmia vaelluskalojen hoidon kehittämiseen vesivoimalaitosten patoamissa joissa Ympäristöpäällikkö Jukka Muotka Renewable Energy Fortum Power and Heat Oy Vaelluskalafoorumi

Lisätiedot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Lapissa Poroeno 2001 5.12.2007 SVK / Petter Nissén 25.10.2007 2 Vapaa-ajankalastajat Suomessa n. 1,93 milj. vapaa-ajankalastajaa

Lisätiedot

1) Tulvavahinkojen väheneminen Vaikutus merkittävillä tulvariskialueilla

1) Tulvavahinkojen väheneminen Vaikutus merkittävillä tulvariskialueilla KYRÖNJOEN TULVATYÖPAJA III 31.1.2014, KYSELYLOMAKE 1) Tulvavahinkojen väheneminen Vaikutus merkittävillä tulvariskialueilla VE1 Pengerrysalueiden muutos 1/50 1/100 1/250 hyvä hyvä/ koht huono Muut alueet

Lisätiedot

Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio. Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30. Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali.

Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio. Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30. Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali. Vesistökunnostusteemaryhmän kokouksen muistio Aika: 9.10.2015 klo 11.30-13.30 Paikka: Someron kaupungintalo, Joensuuntie 20, valtuustosali Paikalla Seppo Oksanen, Someron vesiensuojeluyhdistys Olli Ylönen,

Lisätiedot

Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012. Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kansallinen kalatiestrategia Valtioneuvoston periaatepäätös 8.3.2012 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kalatiestrategian taustaa ( Vanhasen II) hallitusohjelmaan sisältynyt asia Hanketta valmisteli

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

Energiateollisuuden tulevaisuuden näkymiä. Jukka Leskelä Energiateollisuus Kaukolämpöpäivät Mikkeli

Energiateollisuuden tulevaisuuden näkymiä. Jukka Leskelä Energiateollisuus Kaukolämpöpäivät Mikkeli Energiateollisuuden tulevaisuuden näkymiä Jukka Leskelä Energiateollisuus Kaukolämpöpäivät Mikkeli Suomessa monet asiat kehittyvät nopeasti yhteiskunnan toivomalla tavalla Bioenergia Tuulivoima Energiatehokkuus

Lisätiedot

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen Hallituksen kärkihanke LUONTOPOLITIIKKAA LUOTTAMUKSELLA JA REILUIN KEINOIN Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen Kalastuslakipäivät 1.- 2.12.2016, Helsinki Jouni Tammi MMM/ Luonnonvaraosasto

Lisätiedot

GRI-KOONTI KEMIJOKI OY // VUOSIKERTOMUS 2018

GRI-KOONTI KEMIJOKI OY // VUOSIKERTOMUS 2018 2018 KEMIJOKI OY // VUOSIKERTOMUS 2018 Kemijoki Oy:n vuosikertomuskokonaisuuden 2018 muodostavat Vuosiraportti, PDF-dokumentti kemijoki.fi, viestintä-osiossa julkaisut-sivu Yritysvastuuraportti verkkomuodossa

Lisätiedot

Energiateollisuuden tiekartta vaelluskalojen elinolojen parantamiseen

Energiateollisuuden tiekartta vaelluskalojen elinolojen parantamiseen Energiateollisuuden tiekartta vaelluskalojen elinolojen parantamiseen Kalojen vaellusmahdollisuuksien parantaminen on ajankohtaista ja kannatettavaa, toimenpiteet on valittava huolella ja edettävä vaiheittain

Lisätiedot

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus

Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Luontopolitiikka-kärkihanke Vaeltavien ja uhanalaisten kalakantojen elvyttäminen - tilannekatsaus Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari, Oulu 12.6.2018 Jukka Tuohino Pohjois- Pohjanmaan ELY-Keskus Vaeltavien

Lisätiedot

Suomen ilmasto- ja energiastrategia Fingridin näkökulmasta. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj

Suomen ilmasto- ja energiastrategia Fingridin näkökulmasta. Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj Suomen ilmasto- ja energiastrategia Fingridin näkökulmasta Toimitusjohtaja Jukka Ruusunen, Fingrid Oyj Käyttövarmuuspäivä Finlandia-talo 26.11.2008 2 Kantaverkkoyhtiön tehtävät Voimansiirtojärjestelmän

Lisätiedot

Kollaja YVA-seurantaryhmän kokous. 22.11.2007 Kehittämiskeskus Pohjantähti Pudasjärvi

Kollaja YVA-seurantaryhmän kokous. 22.11.2007 Kehittämiskeskus Pohjantähti Pudasjärvi Kollaja YVA-seurantaryhmän kokous 22.11.2007 Kehittämiskeskus Pohjantähti Pudasjärvi Valtakunnallinen voimayhtiö Tengeliönjoki Vesivoimalaitos Ydinvoimalaitos Lämpövoimalaitos Tuulivoimalaitos Isohaara

Lisätiedot

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen

Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke. Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Smolttipyyntiraportti 13.8.2010 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Kerätty aineisto... 3 3. Smolttipyynti Lieksanjoella 21.5. 13.6

Lisätiedot

Mistä sähkö ja lämpö virtaa?

Mistä sähkö ja lämpö virtaa? Mistä sähkö ja lämpö virtaa? Sähköä ja kaukolämpöä tehdään fossiilisista polttoaineista ja uusiutuvista energialähteistä. Sähköä tuotetaan myös ydinvoimalla. Mitä energialähteitä näet kuvassa? Fossiiliset

Lisätiedot

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN VIRKISTYSKALASTUKSELLISEN KÄYTÖN KEHITTÄMINEN ESISUUNNITELMA 3/2014 *Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala *Suunnittelija, kalastusmestari Matti Hiltunen Tavoite

Lisätiedot

Vaelluskalakantojen elvyttämiseen tarvitaan ratkaisuja. Saija Koljonen Vesistökunnostusverkoston talviseminaari

Vaelluskalakantojen elvyttämiseen tarvitaan ratkaisuja. Saija Koljonen Vesistökunnostusverkoston talviseminaari Vaelluskalakantojen elvyttämiseen tarvitaan ratkaisuja Saija Koljonen Vesistökunnostusverkoston talviseminaari 30.1.2018 Meritaimenkanta alun perin 60 joessa nyt 11 jokea tuottaa taimenta. Vain yhdessä

Lisätiedot

44 Lapuanjoen vesistöalue

44 Lapuanjoen vesistöalue Oy Vesirakentaja Voimaa vedestä 2007 109(196) 44 Lapuanjoen vesistöalue Vesistöalueen pinta-ala 4 122 km 2 Järvisyys 2,9 % Yleistä Lapuanjoki alkaa Alavudenjärvestä ja virtaa Alavuden, Kuortaneen, Lapuan,

Lisätiedot

Kemijoen kalatalousvelvoitteiden muuttaminen

Kemijoen kalatalousvelvoitteiden muuttaminen Kemijoen kalatalousvelvoitteiden muuttaminen Lapin Kalatalouspäivät 17.11.2017 Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö ELY Pohjois-Suomen kalatalouspalvelut 1 Kemijoen kalanhoitovelvoitteet (KHO 30.5.1980)

Lisätiedot

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma

Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma Maikkulan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Mitä toimintakulttuuri tarkoittaa meillä? Hyväksymme erilaisuuden ja kohtaamme toisemme tasa-arvoisesti. Arjessa ja toiminnassa korostuu

Lisätiedot

Fennovoiman vastuullisuusohjelma

Fennovoiman vastuullisuusohjelma Fennovoiman vastuullisuusohjelma 1 Vastuullisuusohjelma tukee Fennovoiman toimintojen ja Hanhikivi 1 -hankkeen kestävää kehitystä. Turvallisuus Ympäristö Sosiaalinen ja taloudellinen vastuu 2 Vastuullisuusohjelma

Lisätiedot

TUULIVOIMAA KAJAANIIN. Miia Wallén UPM, Energialiiketoiminta 29.10.2013

TUULIVOIMAA KAJAANIIN. Miia Wallén UPM, Energialiiketoiminta 29.10.2013 1 TUULIVOIMAA KAJAANIIN Miia Wallén UPM, Energialiiketoiminta 29.10.2013 UPM Uuden metsäteollisuuden edelläkävijänä UPM yhdistää bio- ja metsäteollisuuden ja rakentaa uutta, kestävää ja innovaatiovetoista

Lisätiedot

TOIMIVATKO KALATIET?

TOIMIVATKO KALATIET? Isohaaran uusi kalaporras ei toimi toivotulla tavalla -YLE 3.8.216 TOIMIVATKO KALATIET? Petri Karppinen, tutkija, biologi, FM Kalatiet eivät toimi Kalatiet ovat rahanhaaskausta Kalaportaiden rakentaminen

Lisätiedot

Riina Pursiainen, projektisuunnittelija. Kestävän kehityksen toimikunta, VNK

Riina Pursiainen, projektisuunnittelija. Kestävän kehityksen toimikunta, VNK Riina Pursiainen, projektisuunnittelija Kestävän kehityksen toimikunta, VNK LUONNON Kestävän kehityksen KANTOKYVYN yhteiskuntasitoumus TURVAAVA, HYVINVOIVA JA GLOBAALISTI VASTUULLINEN Sitoumuksen kahdeksan

Lisätiedot

Kemi-Ounasjoen monikäyttö

Kemi-Ounasjoen monikäyttö 23.2.2011 Maiju Hyry Taustalla Eu:n direktiivt Vesipolitiikan puitedirektiivi (2000/EY) velvoittaa jäsenmaat valmistelemaan vesistökohtaiset vesienhoito-ohjelmat ohjelman tavoitteena on vesistöjen hyvä

Lisätiedot

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat

Lisätiedot

ENEMMÄN KUIN ENERGIAA

ENEMMÄN KUIN ENERGIAA ENEMMÄN KUIN ENERGIAA Loiste-konsernin avainlukuja 2017 Loiste Oy perustettiin 17.6.2013 Loistekonsernin Avainlukuja avainlukuja (2016) 2017 SOTKAMO 24,23 % KAJAANI 75,77 % Kajaanin omistusosuus 75,77

Lisätiedot

53 Kalajoen vesistöalue

53 Kalajoen vesistöalue Oy Vesirakentaja Voimaa vedestä 2007 125(196) 53 Kalajoen vesistöalue Vesistöalueen pinta-ala 4 247 km 2 Järvisyys 1,8 % Suojelu (koskiensuojelulaki 35/1987) nro 34, Siiponjoki nro 35, Hamari jokisuu Vesistönro

Lisätiedot

Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK. Porin tulvasuojelusta

Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK. Porin tulvasuojelusta Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK Porin tulvasuojelusta 1 Tulvista ja tulvavaarasta 2 Mahdollinen tulva-alue 50 km 2 3 Pahimmat tulvat ja tulvavaaratilanteita *) 1899 kevät, ns. valapaton tulva 1924 kevät

Lisätiedot

Liiketoiminta edellä energiamurroksen kärkeen. Virtaa puhtaasti.

Liiketoiminta edellä energiamurroksen kärkeen. Virtaa puhtaasti. Liiketoiminta edellä energiamurroksen kärkeen Pori Energia kestävän kehityksen linjoilla ARVOT VISIO TOIMINTA-AJATUS Teemme työtä vastuullisesti, yhdessä toimien, asiakasta, työtä ja toisiamme arvostaen

Lisätiedot

Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin

Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin Järvilohen tilanne katsaus hankkeisiin Jorma Piironen LUKE Joensuu 1 JP/Joensuu Voimalat ja padot Pielisjoessa ja Ala-Koitajoessa Hiiskosken pato 1955 Kaltimo 1958 Pamilo 1955 Kuurna 1971 Joki MQ, m 3

Lisätiedot

MINIMIVIRTAAMA KALATIEN TOIMINNAN KANNALTA. Esa Laajala Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

MINIMIVIRTAAMA KALATIEN TOIMINNAN KANNALTA. Esa Laajala Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus MINIMIVIRTAAMA KALATIEN TOIMINNAN KANNALTA Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus SISÄLTÖ VIRTAAMA Mikä se on ja miten se lasketaan? Virtaamien vaihteleminen Minimivirtaamat luonnon

Lisätiedot

Kemijoen kalatalousvelvoitteen muutoshakemuksen vaatimuksista Kemijoki Oy:n näkökulmasta Vaelluskalafoorumi Erkki Huttula 3.5.

Kemijoen kalatalousvelvoitteen muutoshakemuksen vaatimuksista Kemijoki Oy:n näkökulmasta Vaelluskalafoorumi Erkki Huttula 3.5. Kemijoen kalatalousvelvoitteen muutoshakemuksen vaatimuksista Kemijoki Oy:n näkökulmasta 9.4.2019 Vaelluskalafoorumi Erkki Huttula 3.5.2019 1 Hakemuksen keskeinen sisältö 1/2 Kalatievelvoitteet Luvanhaltijoiden

Lisätiedot

Uudenlainen vesivoimahanke Iijoella Mahdollisuus vai uhka vaelluskaloille. Vaelluskalafoorumi

Uudenlainen vesivoimahanke Iijoella Mahdollisuus vai uhka vaelluskaloille. Vaelluskalafoorumi Uudenlainen vesivoimahanke Iijoella Mahdollisuus vai uhka vaelluskaloille Vaelluskalafoorumi 11.2.2014 11.2.2014 PVO-Vesivoima Oy Pohjolan Voiman tytäryhtiö Kahdeksan omaa ja neljä voimalaitosta, joissa

Lisätiedot

Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet

Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet Luonnonmukaiset kalatiet ja uudet lisääntymisalueet Jukka Jormola Maisema-arkkitehti Suomen ympäristökeskus SYKE Maailman vesipäivä seminaari Vesi ja kestävä kehitys 19.3.2015 Säätytalo Näkökulmia Vaelluskalapolitiikan

Lisätiedot

Kalastajan Savukoski - hankeinfo

Kalastajan Savukoski - hankeinfo Kohdealue; Savukosken kalavedet Kohderyhmä; Virkistyskalastuksesta ja luonnosta kiinnostuneet henkilöt. Erityiskohteena ovat alueen matkailuyritykset. Hankeaika; 1.7.2013 31.12.2014 Tavoite; Savukosken

Lisätiedot

Pirkkalan kunnan strategia

Pirkkalan kunnan strategia Pirkkalan kunnan strategia 2018 2022 Missio Miksi olemme olemassa? Yhdessä Pirkkalan parhaaksi Kunta on kuntalaisia varten; elinmahdollisuudet, hyvä elämän laatu, tulevaisuuden rakentaminen, paikkakunnan

Lisätiedot

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä?

1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? Kestävä kehitys Kelassa 2012 Sisältö 1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? 3 Painopisteenä kestävyys 3 Ohjelman perusta ja tavoite 3 Yhteinen globaali haaste 3 Kestävyys on monien asioiden summa 4 2

Lisätiedot

Liiketoimintakatsaus. Markus Rauramo 9.4.2013

Liiketoimintakatsaus. Markus Rauramo 9.4.2013 Liiketoimintakatsaus Markus Rauramo 9.4.2013 Liiketoimintakatsaus Fortumin strategia Liiketoimintojen kehitys Investoinnit Vuosi 2012 keskeisten tunnuslukujen valossa Asiakastyytyväisyys Henkilöstö ja

Lisätiedot

Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot

Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot Pohjolan vaelluskala- ja kalatiesymposio 8.-9.10.2013 Rovaniemi Kalatalouspäällikkö Pentti Pasanen Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Maa- ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry

SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry SAKU ry ammatillisen koulutuksen hyvinvoinnin edistämisen KUMPPANINA Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Hyvä hetki ajattelutavan muutokselle ESR-tuen avulla päästiin kehittämään

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

VASTUULLINEN VESIENOMISTUS

VASTUULLINEN VESIENOMISTUS VASTUULLINEN VESIENOMISTUS Vastuullinen vesienomistus Vastuullinen vesienomistus tarkoittaa, että vesialueen omistaja tiedostaa omaisuutensa arvon ja ymmärtää siitä huolehtimisen tärkeyden. Vesialueomistamiseen

Lisätiedot

Suomalaisten suhtautuminen vesivoimaan -kyselyn tuloksia

Suomalaisten suhtautuminen vesivoimaan -kyselyn tuloksia Suomalaisten suhtautuminen vesivoimaan -kyselyn tuloksia Jukka Leskelä Energiateollisuus ry Helsinki, 24.4.2008 1 Tausta Energiateollisuus ry (ET) teetti TNS Gallupilla kyselyn suomalaisten suhtautumisesta

Lisätiedot

Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma Kaakonpojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Meille tärkeitä asioita ovat turvallisen, kannustavan ja luotettavan kasvatusilmapiirin luominen. Lapselle opetetaan vastuullisuutta;

Lisätiedot

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelma 2014-2020 24.11.2015 Kansalaistoimijalähtöinen kehittämisen käynnistäminen Mikkelissä (1) Mitä tavoitellaan? Rakennerahasto-ohjelman

Lisätiedot