KUVA: HELI NUKKI KASVUN PAIKKA. Sata Industry Suomen kärki vientiteollisuusmaakuntana

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUVA: HELI NUKKI KASVUN PAIKKA. Sata Industry Suomen kärki vientiteollisuusmaakuntana"

Transkriptio

1 KUVA: HELI NUKKI KASVUN PAIKKA Sata Industry Suomen kärki vientiteollisuusmaakuntana

2 SATA INDUSTRY PORIN SATAMA PORI Noin 850 teollisuus- ja suunnittelualan yritystä ULVILA NAKKILA HARJAVALTA KOKEMÄKI TEOLLISUUS- VYÖHYKE HUITTINEN 80 kilometriä teollista toimintaa Satakunnan teollisuusvyöhyke on Suomen johtava teollisuusklusteri, 80 kilometriä teollista toimintaa. Satakunnan teollisuusvyöhyke on korkean teknologian globaali kasvukeskittymä ja Suomen viennin veturialue. Klusteriin kuuluu yli 850 teollisuus- ja suunnittelualan yritystä, jotka työllistävät henkilöä Satakunnassa. Satakunnan teollisuudessa tehtiin henkilötyövuotta vuonna Satakunnan teollisuusvyöhyke mahdollistaa myös koko Suomen hyvinvointia vahvan teollisuuden ja sen kautta syntyvän vientiylijäämän ansiosta. Satakunnan teollisuusvyöhykkeeseen sijoittaminen edistää siis koko Suomen hyvinvointia. Satakunnan teollisuusvyöhykkeen yritykset toimivat kestävän kehityksen periaatteita noudattaen taloudellista kasvua ympäristöystävällisesti luoden ja yhteiskunnallisen vastuunsa huomioiden.

3 Teollisuuden liikevaihto 4 mrd. 1 mrd. investointisuunnitelmat Satakunnan teollisuuden viennin arvo on 3,8 miljardia (2017). Ulkomaankaupan vahvuutta kuvaava avoimuusindeksi (teollisuuden vienti/bkt, 2015) on 49 % eli lähes 1,5-kertainen maan keskiarvoon (34 %) verrattuna. Satakunnan osuus on 5,8 prosenttia Suomen kokonaisviennistä. Satakunnan osuus Suomen perusmetallien, konepajojen ja kemiallisen metsäteollisuuden tuotoksesta on lähes 10%. Suunnittelujakson strategiset investoinnit ovat miljardi euroa ja vuosittaiset operatiiviset investoinnit 250 miljoonaa euroa. Kiertotalous tuo kasvupotentiaalia metallien jalostukseen. Automatiikka ja robotiikka ovat nopeimmin kasvavat alat. Ulkomaalaisomistuksen rooli on merkittävä.

4 Teollisuuden osuus BKT:sta 26% Keskiarvo Suomessa on 17 % Teollisuuden arvonlisä 1.8 mrd. 2. suurin Suomessa per capita (2015) 49% Teollisuuden viennin arvo Satakunnassa 3.8 mrd. 4. suurin Suomessa Satakunnan osuus on MERKITTÄVÄ Vienti / BKT-suhde Satakunnassa 5,8% Suomen kokonaisviennistä

5 TYÖLLISTÄVÄ teollista työpaikkaa Työllistävä vaikutus (Kokonaisarvio)

6 KILPAILUKYKY Sata Industry tarjoaa hyvän innovaatioalustan teollisen kilpailukyvyn parantamiseen ja uusien ratkaisujen luomiseen koko Suomen eduksi. Satakunnan teollisuusvyöhykkeellä sijaitsee Suomen merkittävin kuparija nikkelimetallien ja kemikaalien valmistukseen keskittyvä värimetalliklusteri. Harjavallan suurteollisuuspuisto on yksi tehokkaimmista kuparin ja nikkelin tuotantoyksiköistä, joka on monipuolinen nikkelimetallien ja -kemikaalien jalostaja. Satakunnan monipuolinen teollisuusvyöhyke muodostaa yhden keskeisimmistä Suomen vientiteollisuuden klustereista. Satakunnan teollisuusvyöhyke on tunnettu myös älykkään teknologian hyödyntäjistä, globaalien portaalirobottien valmistajasta Cimcorp Oy:stä aina Luvata-konsernin kuparinauhaan, jota löytyy joka viidennestä uudesta aurinkopaneelista. Satakunnan teollisuusvyöhykkeen yritykset hyödyntävät suuressa mittakaavassa mm. SER-kierrätysjätteen hyödyntämistä.

7 TAVOITTEET Teollisuusvyöhykkeen yritysten yhteistyön tiivistäminen Alueen elinvoimaisuuden parantaminen Osaamisedellytysten laajentaminen Logististen edellytysten parantaminen Sidosryhmien myötävaikutuksen kasvattaminen

8 TYÖTÄ, TEKNOLOGIAA JA TULEVAISUUTTA TEKEMÄSSÄ AURUBIS BOLIDEN HARJAVALTA CUPORI FORTUM WASTE SOLUTIONS KUUSAKOSKI LUVATA NORNICKEL HARJAVALTA PORI ENERGIA STENA RECYCLING POC CIMCORP ETTEPLAN INSTA AUTOMATION OUTOTEC SATASERVICE SATMATIC SERMATECH SWECO INDUSTRY TACTIC GAMES VALMET TECHNOLOGIES COMPONENTA FIBLON HACKLIN HAVATOR KVAERNER FINLAND LEHTOSEN KONEPAJA PORIN SATAMA RKW FINLAND SAMPO-ROSENLEW SKANGAS VR WELLQUIP HOLDING PRIZZTECH SATAKUNNAN KAUPPAKAMARI SATAKUNTALIITTO

Kokemäenjoen äärellä Näkökulmia joen tulevaisuuteen? Minna Nore Satakunnan kauppakamari

Kokemäenjoen äärellä Näkökulmia joen tulevaisuuteen? Minna Nore Satakunnan kauppakamari Kokemäenjoen äärellä Näkökulmia joen tulevaisuuteen? Minna Nore Satakunnan kauppakamari 1. Kumpi oli ensin? Muna vai kana? Visio Rotary 29.10.2018 KASVUNPAIKKA Sata Industry Suomen kärki vientiteollisuusmaakuntana

Lisätiedot

Pentti Ahola Ilpo Harju Matti Mattila Jarmo Savikurki Markku Vesa TYÖ - TEKNOLOGIA - TULEVAISUUS

Pentti Ahola Ilpo Harju Matti Mattila Jarmo Savikurki Markku Vesa TYÖ - TEKNOLOGIA - TULEVAISUUS Pentti Ahola Ilpo Harju Matti Mattila Jarmo Savikurki Markku Vesa Sami Leppimäki Janne Vartia 2017 TYÖ - TEKNOLOGIA - TULEVAISUUS TEOLLISUUSVYÖHYKKEESTÄ TEOLLISUUSKETJUKSI VÄRIMETALLIKLUSTERI KEMIAN TEOLLISUUS

Lisätiedot

KASVUN PAIKKA. Satakunnan teknologiametalliklusteri vastaa sähköistyvän yhteiskunnan tarpeisiin.

KASVUN PAIKKA. Satakunnan teknologiametalliklusteri vastaa sähköistyvän yhteiskunnan tarpeisiin. KASVUN PAIKKA Satakunnan teknologiametalliklusteri vastaa sähköistyvän yhteiskunnan tarpeisiin. SATA INDUSTRY PORIN SATAMA PORI ULVILA NAKKILA HARJAVALTA KOKEMÄKI TEOLLISUUS- VYÖHYKE Suomen johtavaan,

Lisätiedot

Kiertotalouden hyvät käytännöt Pori-Harjavalta -alueella. Marko Lehtimäki / Prizztech Oy

Kiertotalouden hyvät käytännöt Pori-Harjavalta -alueella. Marko Lehtimäki / Prizztech Oy Kiertotalouden hyvät käytännöt Pori-Harjavalta -alueella Marko Lehtimäki / Prizztech Oy Esityksen sisältö Alue Kehitysyhtiö Alueellinen metalliklusteri Kiertotalouden hyvät käytännöt Pori-Harjavalta-alueella

Lisätiedot

EDUNVALVONNALLINEN VISIO SATAKUNNASTA AA-H

EDUNVALVONNALLINEN VISIO SATAKUNNASTA AA-H EDUNVALVONNALLINEN VISIO SATAKUNNASTA 30.11.2017 AA-H SATAKUNTA SUOMEN TALOUDEN VAHVA OSA Saku Vähäsantanen 2017 Tilastokeskus 2017 Satakunnan osuus Suomen viennistä on 6,2 % (vrt. väestöosuus 4,1 %, 2015).

Lisätiedot

KANKAANPÄÄ. äly taide hyvinvointi asuvat meillä / AA-H

KANKAANPÄÄ. äly taide hyvinvointi asuvat meillä / AA-H KANKAANPÄÄ äly taide hyvinvointi asuvat meillä 13.11.2017 / AA-H Saku Vähäsantanen 2017 Tilastokeskus 2017 SATAKUNTA ON KOMPAKTI KOKONAISUUS JA SUOMEN TALOUDEN VAHVA OSA Satakunnan osuus Suomen viennistä

Lisätiedot

Satakunnan resilienssi on vahva!

Satakunnan resilienssi on vahva! SATAKUNNAN VAHVUUKSIA Satakunnan teollinen rakenne on maan monipuolisimpia: Porin sk maan 7., Pohjois-Satakunta 22. ja Rauman sk 29. monipuolisin teollisuuden henkilöstössä Suomen 70 seutukunnan joukossa

Lisätiedot

Puhtaamman tulevaisuuden rakentaja

Puhtaamman tulevaisuuden rakentaja Puhtaamman tulevaisuuden rakentaja Metallinjalostajat ry Metallien jalostuksen välillinen tuotantovaikutus, 4900 Metallien jalostus 23 % 13 % 9 % Teollisuus (pl. metallien jalostus) Kuljetus ja varastointi

Lisätiedot

SATAKUNNAN TEOLLISUUSVISIO 2020 PROJEKTIN ESITTELY 10.10.2013 TULEVAISUUSFOORUMIA VARTEN

SATAKUNNAN TEOLLISUUSVISIO 2020 PROJEKTIN ESITTELY 10.10.2013 TULEVAISUUSFOORUMIA VARTEN SATAKUNNAN TEOLLISUUSVISIO 2020 PROJEKTIN ESITTELY 10.10.2013 TULEVAISUUSFOORUMIA VARTEN PROJEKTIN LÄHTÖKOHDAT Satakunnan teollisuusvisio 2020 -projektissa päivitetään v. 2008 tehty vastaava Satakunnan

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 160 000 150 000 140 000 130 000 120 000 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 1998 1999

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta

Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Kestävää kasvua biotaloudesta, cleantechistä ja digitalisaatiosta Teollisuusneuvos Mika Aalto Elinkeino- ja innovaatio-osasto Strategiset kasvualat-ryhmä 2.9.2014 Teollisuuspolitiikan visio Teollisuuspolitiikan

Lisätiedot

Uudistuva teollisuus Satakunnassa - Teollisuuden kasvuohjelma Teollisuuspilotti

Uudistuva teollisuus Satakunnassa - Teollisuuden kasvuohjelma Teollisuuspilotti Uudistuva teollisuus Satakunnassa - Teollisuuden kasvuohjelma Teollisuuspilotti Teollisuuden uusiutuminen on Satakunnan maakunnan kärkitavoite Teollisuuden uusiutumisen edistäminen on keskeinen Satakunnan

Lisätiedot

Kohti hiilineutraalia Satakuntaa Ympäristötutkimus ja Satakunta verkostoitumistapaaminen 13.10.2015

Kohti hiilineutraalia Satakuntaa Ympäristötutkimus ja Satakunta verkostoitumistapaaminen 13.10.2015 Satahima Kohti hiilineutraalia Satakuntaa Ympäristötutkimus ja Satakunta verkostoitumistapaaminen 13.10.2015 Esa Merivalli Hanke lyhyesti Kuntien ja pk-yritysten hiilineutraalien toimintojen ja palveluiden

Lisätiedot

Satakuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet

Satakuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet Satakuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet 2019 Maakuntahallitus 18.3.2019 Maakunta-asiamies Marika Luoma Vt. maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä PÄÄTAVOITE: Kansallinen, monialainen kansainvälistä kilpailukykyä

Lisätiedot

Kiertotalous Porin seudulla

Kiertotalous Porin seudulla Kiertotalous Porin seudulla Ulla-Kirsikka Vainio Porin kaupunki Ympäristö- ja lupapalvelut toimialajohtaja Porin HINKU lyhyesti Päästötavoite 80 % vähennys vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta. KV

Lisätiedot

UUDISTUVA. teknologia-suomi. Teknologiateollisuus lyhyesti

UUDISTUVA. teknologia-suomi. Teknologiateollisuus lyhyesti UUDISTUVA teknologia-suomi Teknologiateollisuus lyhyesti TEKNOLOGIATEOLLISUUS KOOSTUU VIIDESTÄ PÄÄTOIMIALASTA: Elektroniikka- ja sähköteollisuus MERKITTÄVIN ELINKEINO SUOMESSA Teknologiayritykset työllistävät

Lisätiedot

Vuosikirja VUOSIKERTOMUS 2015 JÄSENET KONTAKTIT

Vuosikirja VUOSIKERTOMUS 2015 JÄSENET KONTAKTIT Vuosikirja 2016 VUOSIKERTOMUS 2015 JÄSENET KONTAKTIT SISÄLTÖ Puheenjohtajan katsaus. 3 Kauppakamarin kokouksia 4 Kauppakamarin toimisto. 5 Kauppakamarin tilaisuuksia 2015. 6 Kauppakamarin kannanottoja

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Huhtikuu 2015 Toimialarakenne kauppakamarialue 2012, yht. n. 110 000 työllistä 7 % 32 % 23 % 6 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset

Lisätiedot

Satakunnan teollisuuspilotin esittely Timo Vesiluoma Aluekehitysjohtaja Satakuntaliitto

Satakunnan teollisuuspilotin esittely Timo Vesiluoma Aluekehitysjohtaja Satakuntaliitto Satakunnan teollisuuspilotin esittely Timo Vesiluoma Aluekehitysjohtaja Satakuntaliitto Uudistuva teollisuus mahdollisuus kasvuun Seminaari 9.11.2016 Eurajoki Esityksen sisältö 1. Satakunta on teollisuusmaakunta

Lisätiedot

Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen

Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen Miten lisää kilpailukykyä? Partneripäivät 12.9.2014 Leena Mörttinen Suomen talous yskii Bruttokansantuote 2014 BKT kasvu, % Latvia Vuosimuutos, % Liettua Puola Ruotsi Iso-Britannia Luxemburg Romania Unkari

Lisätiedot

Satakunnan yhteistyöverkostot ja kärkihankkeet Vt. maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä

Satakunnan yhteistyöverkostot ja kärkihankkeet Vt. maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä Satakunnan yhteistyöverkostot ja kärkihankkeet 7.3.2019 Vt. maakuntajohtaja Asko Aro-Heinilä Yhteistyöstä ja edunvalvonnasta Maakuntajohtaja johtaa ja vastaa edunvalvonnasta maakuntahallituksen päätösten

Lisätiedot

Vienti osana kansantaloutta Teknologiateollisuus

Vienti osana kansantaloutta Teknologiateollisuus Vienti osana kansantaloutta 1 Mistä vienti koostuu nykyään? Mikä on viennin rooli kansantaloudessamme? Onko Suomi riippuvainen viennistä? Miksi vientisektorille on tärkeää miten muiden toimialojen työvoimakustannukset

Lisätiedot

Hyvinvointi ja turvallisuus TKIfoorumi. Satakuntaliitto

Hyvinvointi ja turvallisuus TKIfoorumi. Satakuntaliitto Hyvinvointi ja turvallisuus TKIfoorumi Satakuntaliitto 22.11.2016 Teollisuuden kasvuohjelma Satakunnan teollisuuden kasvuohjelma eli Teollisuuspilotti, on maakunnan yhteinen esitys teollisuuden kehittämisohjelmaksi

Lisätiedot

Rakennusten energiatehokkuutta ohjaavat direktiivit

Rakennusten energiatehokkuutta ohjaavat direktiivit Rakennusten energiatehokkuutta ohjaavat direktiivit Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi (EPBD) Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi EPBD (Energy Performance of Buildings Directive), edellyttää, että

Lisätiedot

Metallinjalostuksesta Cleantech -tuotteita

Metallinjalostuksesta Cleantech -tuotteita Metallinjalostuksesta Cleantech -tuotteita Kari Knuutila Teknologiajohtaja, Outotec Oyj EK:n energia- ja ilmastoseminaari Matkalla Kööpenhaminaan Mitä sen jälkeen? 17.9.2009, Helsinki 2 Metallien jalostuksen

Lisätiedot

Logistiikan kilpailukyky - uudet asiat ja niiden hintalaput

Logistiikan kilpailukyky - uudet asiat ja niiden hintalaput Logistiikan kilpailukyky - uudet asiat ja niiden hintalaput Vienti- ja tuontilogistiikan haasteet seminaari, Tampereen Messu- ja urheilukeskus, 13.10.2011, Metsäteollisuus ry 2 Metsäteollisuusko auringonlaskun

Lisätiedot

Porin selvitysalueen vertailutilastoja

Porin selvitysalueen vertailutilastoja Merikarvia Siikainen Pomarkku Pori Lavia Ulvila Luvia Nakkila Harjavalta Kokemäki Porin selvitysalueen vertailutilastoja Sisältö Taloudellisten tunnuslukujen vertailua Porin selvitysalueen kunnissa Väestörakenteeseen

Lisätiedot

Maakuntainfot. Satakunta. Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus

Maakuntainfot. Satakunta. Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Maakuntainfot Satakunta Laatijat: Merja Mannelin, Jouni Vataja ja Marja Karvonen, Satakunnan ELY-keskus Sisällysluettelo Diat 1 ja 2: Kansilehti ja sisällysluettelo Diat 3 ja 4: Yleistä Satakunnan maakunnasta

Lisätiedot

Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino

Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Yli 50 % koko viennistä. Työllisyysvaikutus suoraan lähes 320 000, välilliset vaikutukset mukaan lukien 675 000 ihmistä. Vaikutus arvonlisään yhteensä

Lisätiedot

Kiertotalous ja teolliset symbioosit Satakunnassa Tuula Raukola

Kiertotalous ja teolliset symbioosit Satakunnassa Tuula Raukola Kiertotalous ja teolliset symbioosit Satakunnassa 28.11.2017 Tuula Raukola Hankkeen toteutus Toteuttaja Kohdealueet Prizztech Oy Aikataulu 1.1.2016 31.12.2017 Porin seutu: Harjavalta, Kokemäki, Pomarkku,

Lisätiedot

Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino

Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Teknologiateollisuus Suomessa Suomen suurin elinkeino Yli 50 % koko viennistä. Työllisyysvaikutus suoraan lähes 320 000, välilliset vaikutukset mukaan lukien 675 000 ihmistä. Vaikutus arvonlisään yhteensä

Lisätiedot

Kaasua Satakunta LNG, alue ja uusi liiketoiminta. Janne Vartia 11.12.2012

Kaasua Satakunta LNG, alue ja uusi liiketoiminta. Janne Vartia 11.12.2012 Kaasua Satakunta LNG, alue ja uusi liiketoiminta Janne Vartia 11.12.2012 Alue TEOLLISUUTTA TAPAHTUMIA HYVINVOINTIA 2 Työllistävyys Suurin merkitys Satakunnassa Jalostuksen työllistävyys maakunnittain 2009

Lisätiedot

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia

Kestävää kasvua biotaloudesta. Suomen biotalousstrategia Kestävää kasvua biotaloudesta Suomen biotalousstrategia 8.5.2014 Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous 1900 2014 2030 Biotalous on talouden seuraava aalto,

Lisätiedot

Kuva: Jan Virtanen MIKSI PORIN SEUTU ON ALUEENA OTOLLINEN KUNTAUUDISTUKSELLE?

Kuva: Jan Virtanen MIKSI PORIN SEUTU ON ALUEENA OTOLLINEN KUNTAUUDISTUKSELLE? Kuva: Jan Virtanen MIKSI PORIN SEUTU ON ALUEENA OTOLLINEN KUNTAUUDISTUKSELLE? Tämä taustalla Alvar Aallon aluesuunnitelma Kokemäenjokilaaksosta 1940-luvulla Suomen ensimmäinen ylikunnallinen seutusuunnitelma

Lisätiedot

Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa

Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa Toimialoittaisten suhdannetietojen ja tilastojen hyödyntäminen ja käyttö Satakunnassa!Satakunnan talous -katsaus (painettu ja pdf) kaksi kertaa vuodessa, kesä- ja marraskuussa, sis. mm. toimialoittaisen

Lisätiedot

SATAKUNNAN MAAKUNTAOHJELMA

SATAKUNNAN MAAKUNTAOHJELMA SATAKUNNAN MAAKUNTAOHJELMA 2018-2021 Osaamis- ja rakennetekijät maakunnan aluekehittämisen voimavaroina tai rajoitteina / Osaamisprofiilikyselyn tulosten tiivistelmä helmikuu 2017 Satakuntaliitto vastaa

Lisätiedot

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus

Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Suomen metsäbiotalouden tulevaisuus Puumarkkinapäivät Reima Sutinen Työ- ja elinkeinoministeriö www.biotalous.fi Biotalous on talouden seuraava aalto BKT ja Hyvinvointi Fossiilitalous Luontaistalous Biotalous:

Lisätiedot

obaalit kierrätysmarkkinat usjaossa Kiina-ilmiö tehuoltopäivät to Pohjanpalo, yhteiskuntasuhteiden johtaja

obaalit kierrätysmarkkinat usjaossa Kiina-ilmiö tehuoltopäivät to Pohjanpalo, yhteiskuntasuhteiden johtaja obaalit kierrätysmarkkinat usjaossa Kiina-ilmiö tehuoltopäivät 4.10.2018 to Pohjanpalo, yhteiskuntasuhteiden johtaja errätys- aka-aineet ja ina 2 lobaalit kierrätysmarkkinat Viimeiset 20 vuotta Eurooppa

Lisätiedot

Mineraaliklusterin. Hannu Hernesniemi, Tutkimusjohtaja, Etlatieto Oy Mineraalistrategia Työpaja 1 15.4.2010, Långvik

Mineraaliklusterin. Hannu Hernesniemi, Tutkimusjohtaja, Etlatieto Oy Mineraalistrategia Työpaja 1 15.4.2010, Långvik Mineraaliklusterin liiketoimintavolyymit Hannu Hernesniemi, Tutkimusjohtaja, Etlatieto Oy Mineraalistrategia Työpaja 1 15.4.2010, Långvik 18 000 Louhintavolyymit toimialoittain 2005-2008 (m^3 * 1000) 16

Lisätiedot

Satakunta Hannu Ahvenjärvi, Jouni Vataja ja Marja Karvonen

Satakunta Hannu Ahvenjärvi, Jouni Vataja ja Marja Karvonen Maakuntainfo Satakunta Hannu Ahvenjärvi, Jouni Vataja ja Marja Karvonen Sisällysluettelo 2 Diat 1-2: Kansilehti ja sisällysluettelo Diat 3-5: Yleistä Satakunnan maakunnasta Dia 6: Maakuntien tunnuslukuja

Lisätiedot

Kokemäenjoen vedenlaadun kehitys ja kalastushaitat. 15.3.2012 Nakkila Heikki Holsti

Kokemäenjoen vedenlaadun kehitys ja kalastushaitat. 15.3.2012 Nakkila Heikki Holsti Kokemäenjoen vedenlaadun kehitys ja kalastushaitat 15.3.2012 Nakkila Heikki Holsti Kokemäenjoen kuormittajat 19 18 15c 57 52 17 15d 0 Ahlainen 56 Pihlavanlahti 51 50 15b 16 47 46 15a 42 40 Pori 14 13 12

Lisätiedot

Sähköajoneuvoklusterin teollisuusliiketoiminnan edistäminen. Toimitusjohtaja Jorma Turunen 21.1.2011

Sähköajoneuvoklusterin teollisuusliiketoiminnan edistäminen. Toimitusjohtaja Jorma Turunen 21.1.2011 Sähköajoneuvoklusterin teollisuusliiketoiminnan edistäminen Toimitusjohtaja Jorma Turunen 21.1.2011 Esityksen sisältö Teknologiateollisuus ry Suhdannetilanne Uusi strategialinjaus 2010-12 Sähköajoneuvoklusteri

Lisätiedot

Rikkidirektiivi aiheuttaa vakavan uhan kilpailukyvylle. Matti Spolander 11.4.2013

Rikkidirektiivi aiheuttaa vakavan uhan kilpailukyvylle. Matti Spolander 11.4.2013 Rikkidirektiivi aiheuttaa vakavan uhan kilpailukyvylle Matti Spolander 11.4.2013 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Ensto, Murata Electronics, Nokia,

Lisätiedot

Metallien jalostuksen tilanne ja kasvumahdollisuudet

Metallien jalostuksen tilanne ja kasvumahdollisuudet Metallien jalostuksen tilanne ja kasvumahdollisuudet Metallienjalostuspäivät 19.4.2012 Porissa Toimitusjohtaja Mika Nykänen METALLINJALOSTAJAT 1 Yleinen tilanne ja näkymät Suomessa? METALLINJALOSTAJAT

Lisätiedot

teknologiasuomi nousuun! Teknologiateollisuus lyhyesti

teknologiasuomi nousuun! Teknologiateollisuus lyhyesti teknologiasuomi nousuun! Teknologiateollisuus lyhyesti TEKNOLOGIATEOLLISUUS KOOSTUU VIIDESTÄ PÄÄTOIMIALASTA: Elektroniikka- ja sähköteollisuus MERKITTÄVIN ELINKEINO SUOMESSA Teknologiateollisuus työllistää

Lisätiedot

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson

Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Yritysten näkymät Pohjanmaalla 14.9.2010 Bengt Jansson Toimialarakenne 2009, P:maa+ K-P yht. n. 112 800 työllistä 28 % 10 % 24 % Alkutuotanto Teollisuus Rakentaminen Kauppa Yksityiset palvelut Julkinen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Martti Mäenpää, toimitusjohtaja

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Martti Mäenpää, toimitusjohtaja Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 7.3.2008 Martti Mäenpää, toimitusjohtaja Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2014 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, ELYkeskuksen ja Pohjanmaan kauppakamarin omaan aineistoon. Toimialarakenne

Lisätiedot

Survive. KIT Survive KIT

Survive. KIT Survive KIT LEKO Group Survive KIT Survive KIT LEKO Group koostuu raskaan ja keskiraskaan valmistuksen konepajoista, valmistettavuuden kehittämispalveluista sekä omia tuotteita tuottavista ryhmistä. Omia tuotteitamme

Lisätiedot

Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti

Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti Innosta innovaatioon Teknologiateollisuus lyhyesti Teknologiateollisuus on neljän toimialan kokonaisuus Teknologiateollisuus on Suomen tärkein elinkeino Elektroniikkaja sähköteollisuus liikevaihto 26 mrd

Lisätiedot

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 33

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 33 SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 33 Toukokuu 2019 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi Puh. 044 711 4350 http://www.satamittari.fi/satakunnan_talous_-katsaus

Lisätiedot

Tilannekatsaus Ulvilan Elinkeinotiimi

Tilannekatsaus Ulvilan Elinkeinotiimi Tilannekatsaus Ulvilan 15.12.2015 Budjetointi Alustavaa budjetointia Robottiviikko 3 000 Automaatioaamukahvit 1 000 Kokouskulut 1 000 Muut kulut 500 Automaatiomessut 2 400 Yhteensä 7 900 SAMK Robocoast

Lisätiedot

Vertailu I-II nelj vs. I-II nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti

Vertailu I-II nelj vs. I-II nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Vertailu I-II nelj. 2010 vs. I-II nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus I-II nelj. yhteensä

Lisätiedot

Vertailu III-IV nelj vs. III-IV nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna

Vertailu III-IV nelj vs. III-IV nelj Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Vertailu III-IV nelj. 2010 vs. III-IV nelj. 2009 Liikevaihto Palkkasumma Vienti Henkilöstö %-muutos edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna Koko maa Koko maa Koko maa TOL BCD: Koko teollisuus III-IV

Lisätiedot

Suomesta cleantechin supervalta

Suomesta cleantechin supervalta Suomesta cleantechin supervalta Cleantechin strateginen ohjelma kaisu.annala@tem.fi Puhtaat teknologiat kestävän luonnonvaratalouden ytimessä Raaka-aineet Teknologiat Biotalous: Mineraalitalous: Vesitalous:

Lisätiedot

MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry

MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia Maarit Lindström Metsäteollisuus ry MITEN METSÄTEOLLISUUS PÄRJÄÄ GLOBAALISSA TALOUDESSA? Päättäjien Metsäakatemia 26.4.2017 Maarit Lindström Metsäteollisuus ry Asuminen tekoäly kaupungistuminen Robotiikka Digitalisaatio Väestön ikääntyminen

Lisätiedot

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTIEN ELINVOIMA ALUEELLISESTA, VÄESTÖLLISESTÄ JA TALOUDELLISESTA NÄKÖKULMASTA

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTIEN ELINVOIMA ALUEELLISESTA, VÄESTÖLLISESTÄ JA TALOUDELLISESTA NÄKÖKULMASTA 2014 PORIN SELVITYSALUEEN KUNTIEN ELINVOIMA ALUEELLISESTA, VÄESTÖLLISESTÄ JA TALOUDELLISESTA NÄKÖKULMASTA Kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 29.9.2014 PORIN SELVITYSALUEEN KUNTIEN ALUEELLINEN,

Lisätiedot

Satakunnan metsäbiotalous

Satakunnan metsäbiotalous Satakunnan metsäbiotalous Satakunnassa massa ja paperi ovat metsäbiotalouden kärjessä Metsäbiotalouden osuus maakunnan biotalouden tuotoksesta on 41 %. Muussa biotaloudessa tärkeimmät sektorit ovat elintarviketeollisuus

Lisätiedot

SataPV-projekti. lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi

SataPV-projekti. lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi SataPV-projekti lisätiedot: projektipäällikkö Suvi Karirinne, TkT puh. 02 620 3304 suvi.karirinne@samk.fi SataPV-projekti Aurinkosähköä Satakunnasta 2 Uusiutuvien energiamuotojen kasvua ajavat voimat Vuosittainen

Lisätiedot

Vaasan seudun tavoitteet 2019

Vaasan seudun tavoitteet 2019 Vaasan seudun tavoitteet 2019 Neljä kivijalkaa Elinkeinoelämän voima Seudullinen saavutettavuus Osaaminen Asuminen ja matkailu Elinkeinoelämän voima 3 EnergyVaasa ja sen kansallisen merkityksen tunnistaminen

Lisätiedot

OSAAMISPROFIILIKYSELY PUHDASTA ELINVOIMAA

OSAAMISPROFIILIKYSELY PUHDASTA ELINVOIMAA OSAAMISPROFIILIKYSELY Maakuntaohjelman 2018 2021 kehittämislinjaukset tuovat esille ne asiat, joissa Satakunta erottuu osaamisellaan. Osaamisprofiilin tavoitteena täsmentää: Mikä on ainutlaatuista satakuntalaista

Lisätiedot

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma

Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet. Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Metsäbiotalouden uudet mahdollisuudet Sixten Sunabacka Strateginen johtaja Työ- ja elinkeinoministeriö Metsäalan strateginen ohjelma Esityksen sisältö Metsäalan nykytilanne Globaalit trendit sekä metsäbiotalouden

Lisätiedot

Kestävää hyvinvointia metsävarojen

Kestävää hyvinvointia metsävarojen Kestävää hyvinvointia metsävarojen käytöllä Lahti 18.10.2012 Metsävarojen aktiivisen käytön mahdollisuudet MSO:n tavoitteet ja linjaukset Sixten Sunabacka Sixten Sunabacka Työ- ja elinkeinoministeriö Esityksen

Lisätiedot

Venäjän kaupan barometri Kevät 2013. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä:

Venäjän kaupan barometri Kevät 2013. Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Venäjän kaupan barometri Kevät 0 Suomalais-Venäläinen kauppakamari Tutkimuksen tekijä: Suomen ja Venäjän välinen kauppa 0 8 6 0 mrd. Lähteet: Suomen tulli Tilastokeskus 00 00 00 006 00 008 00 00 0 0 Tavaravienti

Lisätiedot

16.4.2015 Matti Paavonen 1

16.4.2015 Matti Paavonen 1 1 Palvelut, kasvu ja kansainvälistyminen 16.4.2015, Bioteollisuus Forum Matti Paavonen, ekonomisti 2 Esityksen rakenne Yleinen talouskehitys maailma muuttuu Talouden rakenteet toimialojen rajat hämärtyvät

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Tammikuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

SATAKUNNAN MAAKUNTAOHJELMA

SATAKUNNAN MAAKUNTAOHJELMA SATAKUNNAN MAAKUNTAOHJELMA 2018-2021 Osaamis- ja rakennetekijät maakunnan aluekehittämisen voimavaroina tai rajoitteina / Osaamisprofiilikysely Teollisuuden toimintaympäristön TKI-foorumi 7.3.2017 SATAKUNNAN

Lisätiedot

Kriittisten kierrätysmetallien koetehdas. Innovaatioita ja kasvua kiertotaloudesta ja kestävästä kehityksestä seminaari Jarkko Vuorela

Kriittisten kierrätysmetallien koetehdas. Innovaatioita ja kasvua kiertotaloudesta ja kestävästä kehityksestä seminaari Jarkko Vuorela Kriittisten kierrätysmetallien koetehdas Innovaatioita ja kasvua kiertotaloudesta ja kestävästä kehityksestä seminaari 28.11.2017 Jarkko Vuorela Esityksen sisältö Kriittiset metallit -> teknologiametallit

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät SHY, Turun paikallisosasto 60 v. Juhlaseminaari 7.11.2013 Teppo Virta, 7.11.2013 Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus

Lisätiedot

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009. - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut

KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009. - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut Satakunnan sairaanhoitopiiri Kumppanuudella terveyttä KUNTAKOHTAISET LASKUTUSTIEDOT ajalta 1.1.-31.12.2009 - palveluhinnaston mukainen laskutus - vaativan erityistason laskutus - erityisvelvoitemaksut

Lisätiedot

EK:n lupajärjestelmäkyselyn tulokset. Tammikuu 2019

EK:n lupajärjestelmäkyselyn tulokset. Tammikuu 2019 EK:n lupajärjestelmäkyselyn tulokset Tammikuu 219 EK:n lupajärjestelmäkysely EK selvitti yritysten kokemuksia viranomaisasioinnista: Kaavoitus Ympäristövaikutusten arviointi Luvitus: rakentamis-, ympäristö-,

Lisätiedot

Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta. Juho Korteniemi Turku, 19.8.2014

Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta. Juho Korteniemi Turku, 19.8.2014 Ajankohtaista cleantech-ohjelmasta ja materiaalitehokkuudesta Juho Korteniemi Turku, 19.8.2014 Viime aikoina tapahtunutta Hallitus linjasi loppukeväästä Teollisuuspolitiikasta sekä kasvun kärjistä Kasvun

Lisätiedot

Vastuullisesti kasvava Lappi

Vastuullisesti kasvava Lappi Vastuullisesti kasvava Lappi Vastuullisesti kasvava Lappi kasvaa jokaisella toimialalla Lapin elinkeinoelämä on kuluvan vuosikymmenen puolivälin jälkeen kasvanut kaikilla toimialoilla. Lapin elinkeinoelämän

Lisätiedot

Kaivannaisteollisuus ry

Kaivannaisteollisuus ry Kaikki kaivokset ovat tärkeitä kaikki kaivokset ovat erilaisia Kaivannaisteollisuus ry Suomessa toimivan kaivostoimialan yhteistyöjärjestö, johon kuuluu 48 jäsentä. Kaivokset muodostavat yhdessä metallien

Lisätiedot

Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino

Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat Suomessa vuosittain noin 5 miljardia euroa. 70 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k -investoinneista. Alan

Lisätiedot

HYVÄKSI Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto

HYVÄKSI Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto HYVÄKSI Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto Satakuntalaisen hyvinvoinnin edistäminen yksilöllisellä palvelumuotoisella asiakasteknologialla -hanke Ulvilan elinkeinotiimin kokous 9.6.2015 HYVÄKSI

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutokset

Toimintaympäristön muutokset Merikarvia Siikainen Pomarkku Lavia Pori Ulvila Luvia Nakkila Harjavalta Kokemäki Toimintaympäristön muutokset Porin selvitysalue 23.2.2014 Heikki Miettinen Pohjakartta MML, 2012 Harjavalta Kokemäki Lavia

Lisätiedot

Biotalouden sijoitusrahasto Uutta businesta ympäristöystävällisesti Risto Huhta-Koivisto

Biotalouden sijoitusrahasto Uutta businesta ympäristöystävällisesti Risto Huhta-Koivisto Biotalouden sijoitusrahasto Uutta businesta ympäristöystävällisesti 1.11.2017 Risto Huhta-Koivisto Miksi Valtava kasvun mahdollisuus, luonnonvarojen säästö ja päästöjen väheneminen Kasvun mahdollisuus

Lisätiedot

Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia

Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia Terveysalan tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kasvustrategia Sosiaali- ja terveysvaliokunta 10.10.2017 Teollisuusneuvos Antti Valle Elinkeino- ja innovaatio-osasto #kasvustrategia @tem_uutiset Terveystoimialojen

Lisätiedot

Smart way to smart products. Etteplan Oyj sijoituskohteena

Smart way to smart products. Etteplan Oyj sijoituskohteena Etteplan Oyj sijoituskohteena Sijoitus Invest 2014 -tapahtuma 12.-13.11.2014 Etteplan suunnittelualan edelläkävijä yli 30 vuotta Suomen suurin kone- ja laitesuunnitteluun erikoistunut yritys ja suurimpien

Lisätiedot

Elämä rikkidirektiivin kanssa - seminaari

Elämä rikkidirektiivin kanssa - seminaari Elämä rikkidirektiivin kanssa - seminaari Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Keskiviikko 17.4.2013 Tarmo Tuominen Puheenjohtaja, Kaivannaisteollisuus ry Kaivannaisteollisuus ry: KAIVOSTEOLLISUUDEN ÄÄNI

Lisätiedot

Tilikausi 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009

Tilikausi 2008. Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009 Tilikausi 2008 Tapani Järvinen, toimitusjohtaja 30.1.2009 2 Hyvä neljäs kvarttaali milj. EUR Q4 2008 Q4 2007 Muutos- % Liikevaihto 398,8 315,5 +26,4 Bruttokate, % 22,8 20,6 +10,7 Liikevoitto 47,5 33,0

Lisätiedot

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen

Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Edistyksellisiä teknologiaratkaisuja ja palveluja luonnonvarojen kestävään hyödyntämiseen Kalle Härkki EVP, President Minerals Processing Pörssisäätiön Pörssi-illat Kevät 2015 Outotec lyhyesti Liikevaihto

Lisätiedot

Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste. Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009

Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste. Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Venäjä suomalaisyrityksille: suuri mahdollisuus, kova haaste Asiantuntija Timo Laukkanen EK:n toimittajaseminaari 22.9.2009 Suuri mahdollisuus Sijainti Täydentävä tuotantorakenne Naapurin tuntemus Rakennemuutostarve

Lisätiedot

Metsäalan merkitys. Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 26.8.2011

Metsäalan merkitys. Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry 26.8.2011 Metsäalan merkitys Toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry Metsäteollisuus on oleellinen osa Suomen kansantaloutta Metsäteollisuuden osuus Suomen Teollisuustuotannosta 13 % Tehdasteollisuuden

Lisätiedot

MARKKU PAVELA Työterveyshuollon el, FM. Harjavallan Suurteollisuuspuiston työterveysasema

MARKKU PAVELA Työterveyshuollon el, FM. Harjavallan Suurteollisuuspuiston työterveysasema MARKKU PAVELA Työterveyshuollon el, FM Harjavallan Suurteollisuuspuiston työterveysasema Boliden Harjavalta 1 Boliden Harjavalta on osa ruotsalaista Boliden AB -konsernia Boliden-konserni yhteiskuntavastuunsa

Lisätiedot

PUHDASTA ELINVOIMAA TKI-FOORUMI Satakuntaliitto

PUHDASTA ELINVOIMAA TKI-FOORUMI Satakuntaliitto PUHDASTA ELINVOIMAA TKI-FOORUMI 3.5.2018 Satakuntaliitto Kehittämisteemat Satakunnan Maakuntaohjelma 2018-2021 Toimintalinja 1 KANNUSTAVAA YHTEISÖLLISYYTTÄ Toimintalinja 2 PUHDASTA ELINVOIMAA Yrittäjyys

Lisätiedot

Tulevaisuuden tuotanto ja valmistus data-analytiikalla -seminaari

Tulevaisuuden tuotanto ja valmistus data-analytiikalla -seminaari Tulevaisuuden tuotanto ja valmistus data-analytiikalla -seminaari 7.6.2018 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi Puh. 044 711 4350 http://www.satamittari.fi

Lisätiedot

PORIN SEUDUN KUUDEN KUNNAN ELINVOIMA-ANALYYSI ALUEELLISESTA, VÄESTÖLLISESTÄ JA TALOUDELLISESTA NÄKÖKULMASTA

PORIN SEUDUN KUUDEN KUNNAN ELINVOIMA-ANALYYSI ALUEELLISESTA, VÄESTÖLLISESTÄ JA TALOUDELLISESTA NÄKÖKULMASTA 2014 PORIN SEUDUN KUUDEN KUNNAN ELINVOIMA-ANALYYSI ALUEELLISESTA, VÄESTÖLLISESTÄ JA TALOUDELLISESTA NÄKÖKULMASTA Kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 20.11.2014 1 PORIN SELVITYSALUEEN KUUDEN KUNNAN

Lisätiedot

Kokemäenjoen ja sen edustan merialueen kalansaaliiden kehitys velvoitetarkkailutulosten valossa

Kokemäenjoen ja sen edustan merialueen kalansaaliiden kehitys velvoitetarkkailutulosten valossa Kokemäenjoen ja sen edustan merialueen kalansaaliiden kehitys velvoitetarkkailutulosten valossa Anna Väisänen 15.3.2019 Velvoitetarkkailusta Toteutettu kalataloudellisena yhteistarkkailuna 1970-luvulta

Lisätiedot

Alihankinta ja kansainvälistyminen. KiVi-seminaari 17.3.2011, Kouvola Matti Spolander

Alihankinta ja kansainvälistyminen. KiVi-seminaari 17.3.2011, Kouvola Matti Spolander Alihankinta ja kansainvälistyminen KiVi-seminaari 17.3.2011, Kouvola Matti Spolander Teknologiateollisuus on viiden toimialan kokonaisuus Elektroniikka- ja sähköteollisuus ABB, Elcoteq, Ensto, Nokia, Nokia

Lisätiedot

HYVÄKSI Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto Satakuntalaisen hyvinvoinnin edistäminen yksilöllisellä palvelumuotoisella asiakasteknologialla

HYVÄKSI Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto Satakuntalaisen hyvinvoinnin edistäminen yksilöllisellä palvelumuotoisella asiakasteknologialla HYVÄKSI Hyvinvointiteknologian innovaatioverkosto Satakuntalaisen hyvinvoinnin edistäminen yksilöllisellä palvelumuotoisella asiakasteknologialla -hankkeen esittely Satakunnan vanhusneuvoston kokouksessa

Lisätiedot

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 29.11.2018 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi Puh. 044 711 4350 http://www.satamittari.fi/satakunnan_talous_-katsaus

Lisätiedot

BUSINESS FINLAND TUTKIMUS-, KEHITYS- JA INNOVAATIOTOIMINTA 2017

BUSINESS FINLAND TUTKIMUS-, KEHITYS- JA INNOVAATIOTOIMINTA 2017 BUSINESS FINLAND TUTKIMUS-, KEHITYS- JA INNOVAATIOTOIMINTA 2017 Innovaatiotoiminta on kestävän talouskasvun tärkein lähde Talous kasvaa ideoista eli tuotteista ja tuotantotavoista, koulutuksesta ja kiinteästä

Lisätiedot

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät

SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät SATAKUNNAN TALOUS Nykytila ja lähiajan näkymät 1.12.2017 Aluekehitysasiantuntija Saku Vähäsantanen Satakuntaliitto Etunimi.sukunimi@satakunta.fi Puh. 044 711 4350 Saku Vähäsantanen 2017 Tilastokeskus ja

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät alueittain 5.8.2014 Teknologiateollisuus ELY-alueittain 2013e Alueiden osuudet alan koko liikevaihdosta ja henkilöstöstä Suomessa Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa

Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa TRIO-ohjelman jatko Teknologiateollisuus merkittävin elinkeino Suomessa 60 % Suomen koko viennistä 75 % Suomen koko elinkeinoelämän T&K-investoinneista Alan yritykset työllistävät suoraan 258 000 ihmistä,

Lisätiedot

Miksi töihin Metsäteollisuuteen?

Miksi töihin Metsäteollisuuteen? Miksi töihin Metsäteollisuuteen? 1 24.1.2008 Sari Rämö Kuka olen? Sari Rämö, KTM Tehnyt töitä insinöörien kanssa vuodesta 1990. Pakkausteollisuus SCA joulukuu 2000 SCA Packaging Suomen toimitusjohtaja

Lisätiedot

Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon

Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon Kasikäytävä kansantalouden tukipilari Turusta Tornioon Kasikäytävän kehityksen perustana Elinvoimaiset kaupunkikeskukset Vientikuljetukset nopeasti asiakkaalle Energia- ja teollisuusrannikko Varsinais-Suomi

Lisätiedot